Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä"

Transkriptio

1 Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä Ohjelmaa kirjoittaessasi saattaa Visual Studio ilmoittaa monenlaisista virheistä "punakynällä". Usein tämä johtuu vain siitä, että virheitä näytetään vaikket olisi kerennyt kirjoittaa lausetta loppuun asti. Jos olet kuitenkin kirjoittanut mielestäsi kaiken oikein, mutta virheitä esiintyy edelleen, katso löytyykö virhettä tämän sivun ohjeista. Kun käännät ohjelmaa (Visual Studiossa F6-näppäin) tai yrität ajaa sitä (F5-näppäin), kaikki ohjelmaan jääneet kääntäjän virheet tulevat näkyviin listana ruudun alareunaan. Tuplaklikkaamalla virhetta hyppäät koodissa siihen kohtaan missä virhe esiintyy. Virheitä saattaa näkyä kerralla paljon, mutta ei kannata hätääntyä, sillä usein suuri osa virheistä on seurausta muista virheistä. Tämän vuoksi virheiden korjaaminen kannattaa aloittaa ensimmäisestä virheestä. Muista kuitenkin, että vaikka kaikki käännöksen virheet olisikin korjattu, se ei suinkaan takaa sitä että ohjelma toimisi oikein! Tässä yleisimpiä virheitä. Tyyppiä tai nimiavaruutta ei löydy type or namespace name 'PhysisObject' could not be found (are you missing a using directive or an assembly re Syitä: Oletko kirjoittanut esim. jonkun aliohjelman tai tyypin nimen väärin? Katso sanoja, jotka on väritetty punakynällä. Äskeisessä virheviestissä PhysisObject pitäisi kirjoittaa PhysicsObject. Käytä Visual Studion koodin täydennystä kirjoitusvirheiden välttämiseksi. Jokin kirjasto puuttuu (kts Kirjastojen liittäminen projektiin: wiki,?video) Jokin using-lause puuttuu. Jypeli-pelien projektimalleissa ovat vakiona seuraavat using-lauseet: using System; using Jypeli; using Jypeli.Widgets; using Jypeli.Assets; Peli.Aliohjelma(): not all code paths return a value Aliohjelmalle on määritelty paluuarvo, mutta se ei palauta mitään (eli return-lause puuttuu). Seuraavassa aliohjelmassa paluuarvoksi on määritelty PhysicsObject, mutta aliohjelma ei palauta mitään arvoa. Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä 1

2 Tällöin Visual Studio antaa virheilmoituksen. Jos pallo halutaan palauttaa aliohjelmasta, niin aliohjelmaa pitää korjata seuraavasti. Aliohjelman paluuarvo on void, mutta return palauttaa jotakin Since 'Peli.LuoPallo()' returns void, a return keyword must not be followed by an object expression Tässä aliohjelman LuoPallo paluuarvoksi on määritelty void, mutta siinä yritetään kuitenkin palauttaa arvo: void LuoPallo() PhysicsObject pallo = new PhysicsObject( 50.0, 50.0, Shape.Circle); Jos tässä halutaan palauttaa muuttuja pallo, pitää aliohjelman paluuarvon tyypiksi määritellä pallon tyyppi eli PhysicsObject. PhysicsObject pallo = new PhysicsObject( 50.0, 50.0, Shape.Circle); Muuttujaa ei ole olemassa nykyisessä kontekstissa The name 'massa' does not exist in the current context Seuraavassa koodinpätkässä käytetään muuttujaa nimeltä massa, mutta tuota muuttujaa ei ole esitelty missään. Jokainen muuttuja, jota ohjelmassa käytetään, tulee esitellä jossakin. Esittely tarkoittaa, että jollakin rivillä kirjoitetaan muuttujan tyyppi sekä nimi seuraavasti: Peli.Aliohjelma(): not all code paths return a value 2

3 double massa; Samalla rivillä esittelyn kanssa voi myös sijoittaa muuttujalle alkuarvon: Niinpä äskeisen koodin virhe voidaan korjata kertomalla muuttujan massa tyyppi (tyyppi on double eli desimaaliluku) siinä missä tuo muuttuja ensimmäisen kerran otetaan käyttöön: Jos muuttuja esitellään aliohjelmassa, se pitää esitellä ennen sen käyttöä. Jos muuttujaa tarvitaan useammassa aliohjelmassa, pitää se esitellä luokan sisällä: double massa; massa = 100.0; PhysicsObject pallo = new PhysicsObject( 50.0, 50.0, Shape.Circle ); TulostaMassa(); void TulostaMassa() MessageDisplay.Add( "Massa on " + massa ); Puolipiste puuttuu C# ja moni muu kieli vaatii puolipisteen (;) jokaisen lauseen loppuun. Visual Studio osaa kertoa, mistä kohtaa koodia puolipiste puuttuu. Alussa puolipisteet unohtuu helposti, mutta niitä kyllä oppii laittamaan. Visual Studiokaan ei ole erehtymätön, ja ehdottaa puolipisteiden laittamista joskus sinne minne se ei kuulu. Esimerkiksi jos olet kirjoittamassa aliohjelman esittelyriviä, niin VS:n mielestä aliohjelman nimen perään kuuluisi puolipiste. Mutta oikeastihan siihen kuuluu kaarisulut, ja sitten aaltosulut. Muuttuja on jo määritelty A local variable named 'massa' is already defined in this scope Muuttujaa ei ole olemassa nykyisessä kontekstissa 3

4 Muuttuja ei tule esitellä kuin kerran. Jos saman niminen muuttuja on esitelty kahteen kertaan samassa koodilohkossa (esimerkiksi samassa aliohjelmassa), jää epäselväksi kumpaa muuttujaa oikein pitäisi käyttää. Huomaa, että samanniminen muuttuja voi olla määriteltynä eri lohkossa (esimerkiksi luokan sisällä ja aliohjelman sisällä): double massa = 50.0; Kun aliohjelmassa käytetään muuttujaa massa, viittaa se sisemmässä lohkossa määriteltyyn muuttujaan, tässä tapauksessa aliohjelman sisällä määriteltyyn muuttujaan. Tällaista tilannetta tulisi yleensä välttää, sillä silloin tulee helposti viitattua väärään muuttujaan kuin oli tarkoitus. Aaltosulku puuttuu expected Tämä voi johtua siitä, että oikea aaltosulku () on jäänyt kirjoittamatta tai siitä että ennen aaltosulkua on virheellistä koodia. Seuraavassa esimerkissä on kirjoitettu toinen aliohjelma, mutta se onkin lipsahtanut aliohjelman Begin sisälle: double massa = 50.0; void TulostaMassa() Jos sulkumerkkien hahmottaminen tuntuu hankalalta, kannattaa viedä kursori toisen sulkumerkin viereen. Tällöin Visual Studio värittää tämän ja sitä vastaavan sulun. Seuraavassa kuvassa erottuu selvästi Begin-aliohjelman aaltosulut: Muuttuja on jo määritelty 4

5 Nimiavaruus ei suoraan sisällä attribuutteja tai aliohjelmia A namespace does not directly contain members such as fields or methods C#-kielessä kooditiedostossa on tyypillisesti määritelty nimiavaruus: namespace Peli Ja sen sisällä luokka: namespace Peli Nimiavaruudet ovat hyödyllisiä isommissa projekteissa, mutta tämän kurssin peleissä niitä ei käytetä. Oleellista tässä on se, että C# ei salli aliohjelmien ja muuttujien kirjoittamista suoraan nimiavaruuden sisään, vaan ne tulee kirjoittaa luokan sisään. Seuraavassa esimerkissä aliohjelma on lipsahtanut luokan ulkopuolelle: Kun kursorin vie luokan aloittavan tai lopettavan aaltosulun viereen, Visual Studio esittää nuo aaltosulut eri värillä, jolloin on helpompi kirjoittaa aliohjelma oikeaan kohtaan: Saavuttamatonta koodia havaittu Unreachable code detected Tämä virhe tarkoittaa, että jotkut aliohjelman lauseista eivät voi koskaan tulla suoritettavaksi. Esimerkiksi seuraavassa koodissa pallon x-koordinaattiin sijoitetaan arvo, mutta koska sitä edeltävä lause on return-lause, tuohon lauseeseen ei koskaan päästä. return-lausehan palaa samantien pois aliohjelmasta! Tämä saadaan kuntoon tekemällä tarvittavat sijoitukset ennen paluuta: Nimiavaruus ei suoraan sisällä attribuutteja tai aliohjelmia 5

Pong-peli, vaihe Aliohjelman tekeminen. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 3/7. Tämän vaiheen aikana

Pong-peli, vaihe Aliohjelman tekeminen. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 3/7. Tämän vaiheen aikana Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 3 Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 3/7. Tämän vaiheen aikana Jaetaan ohjelma pienempiin palasiin (aliohjelmiin) Lisätään peliin maila (jota ei voi vielä

Lisätiedot

Kääntäjän virheilmoituksia

Kääntäjän virheilmoituksia OHJ-1101 Ohjelmointi 1e 2008-09 1 Kääntäjän virheilmoituksia Kun progvh2 ohjelma käännetään antaa tutg++ seuraavat virheilmoitukset ja varoitukset: proffa> tutg++ progvh2.cc progvh2.cc:29:13: warning:

Lisätiedot

1. Miten tehdään peliin toinen maila?

1. Miten tehdään peliin toinen maila? Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 4 Tässä oppaassa teemme toisenkin mailan. 1. Miten tehdään peliin toinen maila? Maila tehtiin edellisessä vaiheessa, aliohjelmassa LuoKentta, seuraavasti:

Lisätiedot

Pong-peli, vaihe Aliohjelmakutsu laskureita varten. 2. Laskurin luominen. Muilla kielillä: English Suomi

Pong-peli, vaihe Aliohjelmakutsu laskureita varten. 2. Laskurin luominen. Muilla kielillä: English Suomi Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 7 Tässä vaiheessa lisäämme peliin pistelaskun. Pong-pelissä pelaaja saa pisteen kun pallo ohittaa toisen pelaajan mailan. 1. Aliohjelmakutsu laskureita varten

Lisätiedot

Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen

Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen Pelissä kentän (Level) voi luoda tekstitiedostoon "piirretyn" mallin mukaisesti. Tällöin puhutaan, että tehdään ns. ruutukenttä, sillä tekstitiedostossa jokainen

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 20. huhtikuuta 2018 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee kukin tehtävä omalle konseptiarkille. Noudata ohjelmointitehtävissä kurssin koodauskäytänteitä.

Lisätiedot

Pong-peli, vaihe Koordinaatistosta. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana

Pong-peli, vaihe Koordinaatistosta. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 2 Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana Laitetaan pallo liikkeelle Tehdään kentälle reunat Vaihdetaan kentän taustaväri Zoomataan

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 22. huhtikuuta 2016 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille! Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat

Lisätiedot

1. Taustatietoa näppäimistönkuuntelusta

1. Taustatietoa näppäimistönkuuntelusta Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 5 Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 5/7. Tämän vaiheen aikana Lisäämme peliin näppäimet Laitetaan mailat liikkumaan pelaajien ohjaamina Näin ohjelmaamme

Lisätiedot

Lohkot. if (ehto1) { if (ehto2) { lause 1;... lause n; } } else { lause 1;... lause m; } 15.3

Lohkot. if (ehto1) { if (ehto2) { lause 1;... lause n; } } else { lause 1;... lause m; } 15.3 15. Lohkot 15.1 Sisällys Tutustutaan lohkoihin. Muuttujien ja vakioiden näkyvyys sekä elinikä erityisesti operaation lohkossa. Nimikonfliktit. Muuttujat operaation alussa vai myöhemmin? 15.2 Lohkot Aaltosulkeet

Lisätiedot

Lohkot. if (ehto1) { if (ehto2) { lause 1;... lause n; } } else { lause 1;... lause m; } 16.3

Lohkot. if (ehto1) { if (ehto2) { lause 1;... lause n; } } else { lause 1;... lause m; } 16.3 16. Lohkot 16.1 Sisällys Tutustutaan lohkoihin. Muuttujien ja vakioiden näkyvyys sekä elinikä erityisesti operaation lohkossa. Nimikonfliktit. Muuttujat operaation alussa vai myöhemmin? 16.2 Lohkot Kaarisulut

Lisätiedot

Sisällys. 15. Lohkot. Lohkot. Lohkot

Sisällys. 15. Lohkot. Lohkot. Lohkot Sisällys 15. Lohkot Tutustutaan lohkoihin. Muuttujien ja vakioiden näkyvyys sekä elinikä erityisesti operaation lohkossa. Nimikonfliktit. Muuttujat operaation alussa vai myöhemmin? 15.1 15.2 Lohkot Aaltosulkeet

Lisätiedot

Pong-peli, vaihe Rajojen tarkistus Yläreunan tarkistus. Muilla kielillä: English Suomi

Pong-peli, vaihe Rajojen tarkistus Yläreunan tarkistus. Muilla kielillä: English Suomi Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 6 Tässä vaiheessa parantelemme mailojen liikuttelua ja tutustumme if-lauseeseen. 1. Rajojen tarkistus Edellisessä oppaassa laitoimme mailat liikkumaan, mutta

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 7. huhtikuuta 2017 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille. Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat

Lisätiedot

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä. Tiedonkätkentä. Aksessorit. 4.2

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä. Tiedonkätkentä. Aksessorit. 4.2 4. Attribuutit 4.1 Sisällys Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä. Tiedonkätkentä. Aksessorit. 4.2 Yleistä Luokan lohkossa, mutta metodien ulkopuolella esiteltyjä muuttujia ja vakioita. Esittely

Lisätiedot

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä ja ulkopuolelta. Attribuuttien arvojen käsittely aksessoreilla. 4.2

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä ja ulkopuolelta. Attribuuttien arvojen käsittely aksessoreilla. 4.2 4. Attribuutit 4.1 Sisällys Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä ja ulkopuolelta. Attribuuttien arvojen käsittely aksessoreilla. 4.2 Yleistä Luokan lohkossa, mutta metodien ulkopuolella esiteltyjä

Lisätiedot

Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op. Markus Norrena

Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op. Markus Norrena Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op Markus Norrena Ko#tehtävä 4 Viimeistele "alkeellinen kuvagalleria". Käytännössä kaksi sivua Yksi jolla voi ladata kuvia palvelimelle (file upload) Toinen jolla ladattuja

Lisätiedot

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008. 1. Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008. 1. Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia. Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008 Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.fi 1. Java-ohjelmoinnin alkeita Tietokoneohjelma Java-kieli ja Eclipse-ympäristö Java-ohjelma ja ohjelmaluokka

Lisätiedot

Sisällys. 16. Lohkot. Lohkot. Lohkot

Sisällys. 16. Lohkot. Lohkot. Lohkot Sisällys 16. ohkot Tutustutaan lohkoihin. Muuttujien ja vakioiden näkyvyys sekä elinikä erityisesti operaation lohkossa. Nimikonfliktit. Muuttujat operaation alussa vai myöhemmin? 16.1 16.2 ohkot aarisulut

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 12. huhtikuuta 2019 Tee kukin tehtävä omalle konseptiarkille. Noudata ohjelmointitehtävissä kurssin koodauskäytänteitä. Yksi A4-kokoinen lunttilappu

Lisätiedot

Harjoitus 3 (viikko 39)

Harjoitus 3 (viikko 39) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Vältä liian pitkiä rivejä. Ohjelmointitehtävien

Lisätiedot

System.out.printf("%d / %d = %.2f%n", ekaluku, tokaluku, osamaara);

System.out.printf(%d / %d = %.2f%n, ekaluku, tokaluku, osamaara); Kysy Karilta tai Kimmolta, jos tehtävissä on jotain epäselvää. Kerro WETOon liittyvät ongelmat suoraan Jormalle sähköpostitse (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja

Lisätiedot

Jypelin käyttöohjeet» Miten voin liittää törmäyksiin tapahtumia?

Jypelin käyttöohjeet» Miten voin liittää törmäyksiin tapahtumia? Muilla kielillä: English Suomi Jypelin käyttöohjeet» Miten voin liittää törmäyksiin tapahtumia? Kun kaksi fysiikkaoliota törmää toisiinsa, syntyy törmäystapahtuma. Nämä tapahtumat voidaan ottaa kiinni

Lisätiedot

4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1

4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1 4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1 Olion luominen luokasta Java-kielessä olio määritellään joko luokan edustajaksi tai taulukoksi. Olio on joukko keskusmuistissa olevia tietoja. Oliota käsitellään

Lisätiedot

5. HelloWorld-ohjelma 5.1

5. HelloWorld-ohjelma 5.1 5. HelloWorld-ohjelma 5.1 Sisällys Lähdekoodi. Lähdekoodin (osittainen) analyysi. Lähdekoodi tekstitiedostoon. Lähdekoodin kääntäminen tavukoodiksi. Tavukoodin suorittaminen. Virheiden korjaaminen 5.2

Lisätiedot

9. Periytyminen Javassa 9.1

9. Periytyminen Javassa 9.1 9. Periytyminen Javassa 9.1 Sisällys Periytymismekanismi Java-kielessä. Piirteiden näkyvyys periytymisessä. Ilmentymämetodien korvaaminen. Luokkametodien peittäminen. Super-attribuutti. Override-annotaatio.

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006

Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Esimerkkivastaukset 1. harjoituksiin. Alkuperäiset esimerkkivastaukset laati Jari Suominen. Vastauksia muokkasi Jukka Stenlund. 1. Esitä seuraavan algoritmin tila jokaisen

Lisätiedot

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2009 Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.fi 1. Java-ohjelmoinnin alkeita Tietokoneohjelma Java-kieli ja Eclipse-kehitysympäristö Java-ohjelma ja luokka

Lisätiedot

C++11 Syntaksi. Jari-Pekka Voutilainen Jari-Pekka Voutilainen: C++11 Syntaksi

C++11 Syntaksi. Jari-Pekka Voutilainen Jari-Pekka Voutilainen: C++11 Syntaksi 1 C++11 Syntaksi Jari-Pekka Voutilainen 13.4.2012 2 Range-for Iteroi säiliön kaikki alkiot for-silmukassa. Säiliöltä vaaditaan begin- ja end-iteraattorit. Pätee kaikille C++11 STL-säiliöille, taulukoille,

Lisätiedot

Metodit. Metodien määrittely. Metodin parametrit ja paluuarvo. Metodien suorittaminen eli kutsuminen. Metodien kuormittaminen

Metodit. Metodien määrittely. Metodin parametrit ja paluuarvo. Metodien suorittaminen eli kutsuminen. Metodien kuormittaminen Metodit Metodien määrittely Metodin parametrit ja paluuarvo Metodien suorittaminen eli kutsuminen Metodien kuormittaminen 1 Mikä on metodi? Metodi on luokan sisällä oleva yhteenkuuluvien toimintojen kokonaisuus

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 2. tentti

Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 2. tentti ITKP102 Ohjelmointi 1 C# 15.5.2013 1 / 6 Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 2. tentti Tentaattori Antti-Jussi Lakanen Tässä tentissä saa olla mukana omia muistiinpanoja yhden arkin verran. Tentin valvojalla

Lisätiedot

Sisällys. 1. Omat operaatiot. Yleistä operaatioista. Yleistä operaatioista

Sisällys. 1. Omat operaatiot. Yleistä operaatioista. Yleistä operaatioista Sisällys 1. Omat operaatiot Yleistä operaatioista. Mihin operaatioita tarvitaan? Oman operaation määrittely. Yleisesti, nimeäminen ja hyvä ohjelmointitapa, määreet, parametrit ja näkyvyys. HelloWorld-ohjelma

Lisätiedot

Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen

Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen ==================HUOM!!!================== SISÄLLÖN TUOMINEN VISUAL STUDIOON ON MUUTTUNUT Uudet ajantasalla olevat ohjeet löytyvät timistä:?https://tim.jyu.fi/view/kurssit/tie/ohj1/tyokalut/sisallon-tuominen-peliin

Lisätiedot

1. Omat operaatiot 1.1

1. Omat operaatiot 1.1 1. Omat operaatiot 1.1 Sisällys Yleistä operaatioista. Mihin operaatioita tarvitaan? Oman operaation määrittely. Yleisesti, nimeäminen ja hyvä ohjelmointitapa, määreet, parametrit ja näkyvyys. HelloWorld-ohjelma

Lisätiedot

System.out.printf("%d / %d = %.2f%n", ekaluku, tokaluku, osamaara);

System.out.printf(%d / %d = %.2f%n, ekaluku, tokaluku, osamaara); Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Ohjelmointitehtävien osalta palautetaan

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 20. huhtikuuta 2018 Yleistä Tentti 1 oli pistekeskiarvon (13.8) perusteella vaikeudeltaan keskitasoa. Omasta tehtäväpaperista

Lisätiedot

Operaattoreiden ylikuormitus. Operaattoreiden kuormitus. Operaattoreiden kuormitus. Operaattoreista. Kuormituksesta

Operaattoreiden ylikuormitus. Operaattoreiden kuormitus. Operaattoreiden kuormitus. Operaattoreista. Kuormituksesta C++ - perusteet Java-osaajille luento 5/7: operaattoreiden ylikuormitus, oliotaulukko, parametrien oletusarvot, komentoriviparametrit, constant, inline, Operaattoreiden ylikuormitus Operaattoreiden kuormitus

Lisätiedot

Ohjelmointi 2 / 2010 Välikoe / 26.3

Ohjelmointi 2 / 2010 Välikoe / 26.3 Ohjelmointi 2 / 2010 Välikoe / 26.3 Välikoe / 26.3 Vastaa neljään (4) tehtävään ja halutessa bonustehtäviin B1 ja/tai B2, (tuovat lisäpisteitä). Bonustehtävät saa tehdä vaikkei olisi tehnyt siihen tehtävään

Lisätiedot

Jypelin käyttöohjeet» Miten lisään ohjaimet peliin

Jypelin käyttöohjeet» Miten lisään ohjaimet peliin Muilla kielillä: English Suomi Jypelin käyttöohjeet» Miten lisään ohjaimet peliin Peli voi ottaa vastaan näppäimistön, Xbox 360 -ohjaimen ja hiiren ohjausta. Ohjainten liikettä "kuunnellaan" ja voidaankin

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013,

Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 19.4.2013 (English versions of the questions can be requested from the supervisor. Englanninkieliset kysymykset saa pyytämällä tentin valvojalta.) Tentti (yliopisto opiskelijat)

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 3 vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 3 vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 3 vastaukset Harjoituksen aiheena ovat imperatiivisten kielten muuttujiin liittyvät kysymykset. Tehtävä 1. Määritä muuttujien max_num, lista,

Lisätiedot

2. Lisää Java-ohjelmoinnin alkeita. Muuttuja ja viittausmuuttuja (1/4) Muuttuja ja viittausmuuttuja (2/4)

2. Lisää Java-ohjelmoinnin alkeita. Muuttuja ja viittausmuuttuja (1/4) Muuttuja ja viittausmuuttuja (2/4) 2. Lisää Java-ohjelmoinnin alkeita Muuttuja ja viittausmuuttuja Vakio ja literaalivakio Sijoituslause Syötteen lukeminen ja Scanner-luokka 1 Muuttuja ja viittausmuuttuja (1/4) Edellä mainittiin, että String-tietotyyppi

Lisätiedot

Harjoitus 7. 1. Olkoon olemassa luokat Lintu ja Pelikaani seuraavasti:

Harjoitus 7. 1. Olkoon olemassa luokat Lintu ja Pelikaani seuraavasti: Harjoitus 7 1. Olkoon olemassa luokat Lintu ja Pelikaani seuraavasti: class Lintu //Kentät private int _siivenpituus; protected double _aivojenkoko; private bool _osaakolentaa; //Ominaisuudet public int

Lisätiedot

Olion elinikä. Olion luominen. Olion tuhoutuminen. Olion tuhoutuminen. Kissa rontti = null; rontti = new Kissa();

Olion elinikä. Olion luominen. Olion tuhoutuminen. Olion tuhoutuminen. Kissa rontti = null; rontti = new Kissa(); Sisällys 7. Oliot ja viitteet Olio Java-kielessä. Olion luominen, elinikä ja tuhoutuminen. Viitteiden käsittelyä: sijoitus, vertailu ja varautuminen null-arvoon. Viite metodin paluuarvona.. 7.1 7.2 Olio

Lisätiedot

2. Olio-ohjelmoinista lyhyesti 2.1

2. Olio-ohjelmoinista lyhyesti 2.1 2. Olio-ohjelmoinista lyhyesti 2.1 Sisällys Yleistä. Oliot ja luokat. Attribuutit. Olioiden esittely ja alustus. Rakentajat. Olion operaation kutsuminen. 2.2 Yleistä Olio-ohjelmointia käsitellään hyvin

Lisätiedot

5. HelloWorld-ohjelma 5.1

5. HelloWorld-ohjelma 5.1 5. HelloWorld-ohjelma 5.1 Sisällys Lähdekoodi. Lähdekoodin (osittainen) analyysi. Lähdekoodi tekstitiedostoon. Lähdekoodin kääntäminen tavukoodiksi. Tavukoodin suorittaminen. Virheiden korjaaminen 5.2

Lisätiedot

FUNKTION KUVAAJAN PIIRTÄMINEN

FUNKTION KUVAAJAN PIIRTÄMINEN FUNKTION KUVAAJAN PIIRTÄMINEN Saat kuvapohjan painamalla @-näppäintä tai Insert/Graph/X-Y-POT. Kuvapohjassa on kuusi paikanvaraaja: vaaka-akselin keskellä muuttuja ja päissä minimi- ja maksimiarvot pystyakselin

Lisätiedot

812341A Olio-ohjelmointi Peruskäsitteet jatkoa

812341A Olio-ohjelmointi Peruskäsitteet jatkoa 812341A Olio-ohjelmointi 2106 Peruskäsitteet jatkoa Luokkakohtaiset piirteet n Yhteisiä kaikille saman luokan olioille n Liittyvät luokkaan, eivät yksittäiseen olioon n Kaikki ko. luokan oliot voivat käyttää

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 20. toukokuuta 2016 Yleistä Tentti 1 oli pistekeskiarvon (11.6) perusteella vaikea. Omasta tehtäväpaperista saa kopion Antti-Jussilta,

Lisätiedot

T740103 Olio-ohjelmointi Osa 5: Periytyminen ja polymorfismi Jukka Jauhiainen OAMK Tekniikan yksikkö 2010

T740103 Olio-ohjelmointi Osa 5: Periytyminen ja polymorfismi Jukka Jauhiainen OAMK Tekniikan yksikkö 2010 12. Periytyminen Johdantoa Käytännössä vähänkään laajemmissa ohjelmissa joudutaan laatimaan useita luokkia, joiden pitäisi pystyä välittämään tietoa toisilleen. Ohjelmien ylläpidon kannalta olisi lisäksi

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset Harjoituksen aiheena ovat aliohjelmat ja abstraktit tietotyypit sekä olio-ohjelmointi. Tehtävät tehdään C-, C++- ja Java-kielillä.

Lisätiedot

Olio-ohjelmointi Javalla

Olio-ohjelmointi Javalla 1 Olio-ohjelmointi Javalla Olio-ohjelmointi Luokka Attribuutit Konstruktori Olion luominen Metodit Olion kopiointi Staattinen attribuutti ja metodi Yksinkertainen ohjelmaluokka Ohjelmaluokka 1 Olio-ohjelmointi

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 1.4.2009 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 1.4.2009 1 / 56 Tentti Ensimmäinen tenttimahdollisuus on pe 8.5. klo 13:00 17:00 päärakennuksessa. Tämän jälkeen

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 2.3.2009 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 2.3.2009 1 / 28 Puhelinluettelo, koodi def lue_puhelinnumerot(): print "Anna lisattavat nimet ja numerot." print

Lisätiedot

7. Oliot ja viitteet 7.1

7. Oliot ja viitteet 7.1 7. Oliot ja viitteet 7.1 Sisällys Olio Java-kielessä. Olion luominen, elinikä ja tuhoutuminen. Viitteiden sijoitus. Viitteiden vertailu. Varautuminen null-arvoon. Viite metodin paluuarvona. Viite metodin

Lisätiedot

T Olio-ohjelmointi Osa 3: Luokka, muodostin ja hajotin, this-osoitin Jukka Jauhiainen OAMK Tekniikan yksikkö 2010

T Olio-ohjelmointi Osa 3: Luokka, muodostin ja hajotin, this-osoitin Jukka Jauhiainen OAMK Tekniikan yksikkö 2010 11. Luokka Opetellaan seuraavaksi, miten omia luokkia kirjoitetaan. Aikaisemmin olikin jo esillä, että luokka on tietorakenne, joka sisältää sekä tiedot (attribuutit) että niitä käsittelevät aliohjelmat

Lisätiedot

Javan perusteita. Janne Käki

Javan perusteita. Janne Käki Javan perusteita Janne Käki 20.9.2006 Muutama perusasia Tietokone tekee juuri (ja vain) sen, mitä käsketään. Tietokone ymmärtää vain syntaksia (sanojen kirjoitusasua), ei semantiikkaa (sanojen merkitystä).

Lisätiedot

Metodien tekeminen Javalla

Metodien tekeminen Javalla 1 Metodien tekeminen Javalla Mikä metodi on? Metodin syntaksi Metodi ja sen kutsuminen Parametreista Merkkijonot ja metodi Taulukot ja metodi 1 Mikä metodi on? Metodilla toteutetaan luokkaan toiminnallisuutta.

Lisätiedot

C-ohjelmoinnin peruskurssi. Pasi Sarolahti

C-ohjelmoinnin peruskurssi. Pasi Sarolahti C! C-ohjelmoinnin peruskurssi Pasi Sarolahti Mitä haluan oppia C-kurssilla? ja miksi? Tutustu lähimpään naapuriin Keskustelkaa miksi halusitte / jouduitte tulemaan kurssille 3 minuuttia è kootaan vastauksia

Lisätiedot

15. Ohjelmoinnin tekniikkaa 15.1

15. Ohjelmoinnin tekniikkaa 15.1 15. Ohjelmoinnin tekniikkaa 15.1 Sisällys For-each-rakenne. Lueteltu tyyppi enum. Override-annotaatio. Geneerinen ohjelmointi. 15.2 For-each-rakenne For-rakenteen variaatio taulukoiden ja muiden kokoelmien

Lisätiedot

Osoitin ja viittaus C++:ssa

Osoitin ja viittaus C++:ssa Osoitin ja viittaus C++:ssa Osoitin yksinkertaiseen tietotyyppiin Osoitin on muuttuja, joka sisältää jonkin toisen samantyyppisen muuttujan osoitteen. Ohessa on esimerkkiohjelma, jossa määritellään kokonaislukumuuttuja

Lisätiedot

Perusteet. Pasi Sarolahti Aalto University School of Electrical Engineering. C-ohjelmointi Kevät Pasi Sarolahti

Perusteet. Pasi Sarolahti Aalto University School of Electrical Engineering. C-ohjelmointi Kevät Pasi Sarolahti C! Perusteet 19.1.2017 Palautteesta (1. kierros toistaiseksi) Toistaiseksi helppoa Miksi vain puolet pisteistä? Vaikeinta oli ohjelmointiympäristön asennus ja käyttö Vaikeaa eroavuudet Pythonin ja C:n

Lisätiedot

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti:

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti: 1 (7) Tiedon lukeminen näppäimistöltä Scanner-luokan avulla Miten ohjelma saa käyttöönsä käyttäjän kirjoittamaa tekstiä? Järjestelmässä on olemassa ns. syöttöpuskuri näppäimistöä varten. Syöttöpuskuri

Lisätiedot

Harjoitus 5. Esimerkki ohjelman toiminnasta: Lausekielinen ohjelmointi I Kesä 2018 Avoin yliopisto 1 / 5

Harjoitus 5. Esimerkki ohjelman toiminnasta: Lausekielinen ohjelmointi I Kesä 2018 Avoin yliopisto 1 / 5 Kysy Karilta tai Kimmolta, jos tehtävissä on jotain epäselvää. Kerro WETOon liittyvät tekniset ongelmat suoraan Jormalle sähköpostitse (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 18. toukokuuta 2018 Yleistä Tentti 1 oli pistekeskiarvon (12.7) perusteella vaikeudeltaan kohtuullinen. Omasta tehtäväpaperista

Lisätiedot

Ohjelmoinnin peruskurssi Y1

Ohjelmoinnin peruskurssi Y1 Ohjelmoinnin peruskurssi Y1 CSE-A1111 21.9.2015 CSE-A1111 Ohjelmoinnin peruskurssi Y1 21.9.2015 1 / 25 Mahdollisuus antaa luentopalautetta Goblinissa vasemmassa reunassa olevassa valikossa on valinta Luentopalaute.

Lisätiedot

11/20: Konepelti auki

11/20: Konepelti auki Ohjelmointi 1 / syksy 2007 11/20: Konepelti auki Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/11 Tämän luennon

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 2 vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 2 vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 2 vastaukset Harjoituksen aiheena on BNF-merkinnän käyttö ja yhteys rekursiivisesti etenevään jäsentäjään. Tehtävä 1. Mitkä ilmaukset seuraava

Lisätiedot

Osa. Listaus 2.1. HELLO.CPP esittelee C++ -ohjelman osat. 14: #include <iostream.h> 15: 16: int main() 17: {

Osa. Listaus 2.1. HELLO.CPP esittelee C++ -ohjelman osat. 14: #include <iostream.h> 15: 16: int main() 17: { Osa I 2. oppitunti C++-ohjelman osat Ennen kuin menemme yksityiskohtaisemmin sisälle C++-luokkiin, -muuttujiin jne, katsokaamme ensin, millaisista osista C++-ohjelma koostuu. Tämän tunnin aikana opit seuraavat

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, literaalivakio, nimetty vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen 1 Tunnus Java tunnus Java-kirjain Java-numero

Lisätiedot

Jypelin käyttöohjeet» Miten saan peliin pistelaskurin?

Jypelin käyttöohjeet» Miten saan peliin pistelaskurin? Jypelin käyttöohjeet» Miten saan peliin pistelaskurin? Pistelaskurin saamiseksi tarvitaan kaksi osaa: Laskuri, joka laskee pisteitä Olio, joka näyttää pisteet ruudulla Laskuri voi olla esimerkiksi tyyppiä

Lisätiedot

Harjoitus 5 (viikko 41)

Harjoitus 5 (viikko 41) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Vältä liian pitkiä rivejä, käytä

Lisätiedot

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 811122P (5 op.) 12.12.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

Racket ohjelmointia osa 1. Tiina Partanen Lielahden koulu 2014

Racket ohjelmointia osa 1. Tiina Partanen Lielahden koulu 2014 Racket ohjelmointia osa 1 Tiina Partanen Lielahden koulu 2014 Sisältö 1) Peruslaskutoimitukset 2) Peruskuvioiden piirtäminen 3) Määrittelyt (define) 4) Yhdistettyjen kuvien piirtäminen 5) Muuttujat ja

Lisätiedot

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 81122P (4 ov.) 30.5.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

Rajapinta (interface)

Rajapinta (interface) 1 Rajapinta (interface) Mikä rajapinta on? Rajapinta ja siitä toteutettu luokka Monimuotoisuus ja dynaaminen sidonta Rajapinta vs periytyminen 1 Mikä rajapinta on? Rajapintoja käytetään, kun halutaan määritellä

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, Vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen Ohjelmointi (ict1tx006) Tunnus (5.3) Javan tunnus Java-kirjain Java-numero

Lisätiedot

8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1

8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)

Lisätiedot

4. Olio-ohjelmoinista lyhyesti 4.1

4. Olio-ohjelmoinista lyhyesti 4.1 4. Olio-ohjelmoinista lyhyesti 4.1 Sisällys Yleistä. Oliot ja luokat. Attribuutit. Olioiden esittely ja alustus. Rakentajat. Olion operaation kutsuminen. 4.2 Yleistä Olio-ohjelmointia käsitellään hyvin

Lisätiedot

19. Olio-ohjelmointia Javalla 19.1

19. Olio-ohjelmointia Javalla 19.1 19. Olio-ohjelmointia Javalla 19.1 Sisällys Olioiden esittely ja alustus. Metodit Yleistä metodeista. Mihin metodeja tarvitaan? Metodien määrittely. Omat metodit: nimeäminen, paikka, kutsuminen, parametrit

Lisätiedot

Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä

Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä Sisältö 2. Taulukot Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.1 2.2 Yleistä

Lisätiedot

Perusteet. Pasi Sarolahti Aalto University School of Electrical Engineering. C-ohjelmointi Kevät Pasi Sarolahti

Perusteet. Pasi Sarolahti Aalto University School of Electrical Engineering. C-ohjelmointi Kevät Pasi Sarolahti C! Perusteet 19.1.2017 Palautteesta (1. kierros toistaiseksi) (Erittäin) helppoa Miksi vain puolet pisteistä? Vaikeinta oli ohjelmointiympäristön asennus ja käyttö Ei selvää että main funktion pitikin

Lisätiedot

12. Javan toistorakenteet 12.1

12. Javan toistorakenteet 12.1 12. Javan toistorakenteet 12.1 Sisällys Yleistä toistorakenteista. Laskurimuuttujat. While-, do-while- ja for-lauseet. Laskuri- ja lippumuuttujat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä. Silmukan rajat asetettu

Lisätiedot

Sisällys. 9. Periytyminen Javassa. Periytymismekanismi Java-kielessä. Periytymismekanismi Java-kielessä

Sisällys. 9. Periytyminen Javassa. Periytymismekanismi Java-kielessä. Periytymismekanismi Java-kielessä Sisällys 9. Periytyminen Javassa Periytymismekanismi Java-kielessä. Piirteiden näkyvyys periytymisessä. Metodien korvaaminen ja super-attribuutti. Attribuutin peittäminen periytymisen kautta. Rakentajat

Lisätiedot

7. Näytölle tulostaminen 7.1

7. Näytölle tulostaminen 7.1 7. Näytölle tulostaminen 7.1 Sisällys System.out.println- ja System.out.print-operaatiot. Tulostus erikoismerkeillä. Edistyneempää tulosteiden muotoilua. 7.2 Tulostusoperaatiot System.out.println-operaatio

Lisätiedot

12. Javan toistorakenteet 12.1

12. Javan toistorakenteet 12.1 12. Javan toistorakenteet 12.1 Sisällys Yleistä toistorakenteista. Laskurimuuttujat. While-, do-while- ja for-lauseet. Laskuri- ja lippumuuttujat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä. Silmukan rajat asetettu

Lisätiedot

Sisällys. 6. Metodit. Oliot viestivät metodeja kutsuen. Oliot viestivät metodeja kutsuen

Sisällys. 6. Metodit. Oliot viestivät metodeja kutsuen. Oliot viestivät metodeja kutsuen Sisällys 6. Metodit Oliot viestivät metodeja kutsuen. Kuormittaminen. Luokkametodit (ja -attribuutit).. Metodien ja muun luokan sisällön järjestäminen. 6.1 6.2 Oliot viestivät metodeja kutsuen Oliot viestivät

Lisätiedot

Johdatus ohjelmointiin

Johdatus ohjelmointiin Johdatus ohjelmointiin EXAM tentin liitetiedostojen lataaminen, käyttäminen ja palauttaminen Kerro mahdolliset puutteet tai parannusehdotukset: pietari.heino@tut.fi Tällä sivulla on selitetty lyhyesti

Lisätiedot

2010-luvun kansalaistaito: Windows-puhelimen ohjelmointi. Kai Lindgren, Teollinen tuotanto/metropolia

2010-luvun kansalaistaito: Windows-puhelimen ohjelmointi. Kai Lindgren, Teollinen tuotanto/metropolia 2010-luvun kansalaistaito: Windows-puhelimen ohjelmointi Kai Lindgren, Teollinen tuotanto/metropolia Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki, Bulevardi 31. Sali Engel (P317) Ohjelma 9.00 9.15 Tervetuloa!

Lisätiedot

Javan perusteet. Ohjelman tehtävät: tietojen syöttö, lukeminen prosessointi, halutun informaation tulostaminen tulostus tiedon varastointi

Javan perusteet. Ohjelman tehtävät: tietojen syöttö, lukeminen prosessointi, halutun informaation tulostaminen tulostus tiedon varastointi 1 Javan perusteet Ohjelmointi IPO-malli Java lähdekoodista suoritettavaksi ohjelmaksi Vakio Muuttuja Miten Javalla näytetään tietoa käyttäjälle, miten Javalla luetaan käyttäjän antama syöte Miten Javalla

Lisätiedot

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. Assembly ja konekieli

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. Assembly ja konekieli TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op Assembly ja konekieli Tietokoneen ja ohjelmiston rakenne Loogisilla piireillä ja komponenteilla rakennetaan prosessori ja muistit Prosessorin rakenne

Lisätiedot

TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD)

TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD) TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD) Ohjelmointikäytännöt 21/3/11 Mikko Vuorinen Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Sisältö 1) Mitä on hyvä koodi? 2) Ohjelmointikäytäntöjen merkitys? 3) Koodin asettelu

Lisätiedot

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5)

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Aiemmin olemme jo antaneet muuttujille alkuarvoja, esimerkiksi: int luku = 123; Alkuarvon on oltava muuttujan tietotyypin mukainen, esimerkiksi int-muuttujilla kokonaisluku,

Lisätiedot

Yleistä. Nyt käsitellään vain taulukko (array), joka on saman tyyppisten muuttujien eli alkioiden (element) kokoelma.

Yleistä. Nyt käsitellään vain taulukko (array), joka on saman tyyppisten muuttujien eli alkioiden (element) kokoelma. 2. Taulukot 2.1 Sisältö Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.2 Yleistä

Lisätiedot

Taulukot, silmukat ja muut joka koodin pikku veijarit

Taulukot, silmukat ja muut joka koodin pikku veijarit Taulukot, silmukat ja muut joka koodin pikku veijarit Janne Käki 7.9.6 MERKKI liikenne jono METRI para laku MOGARI ATRI psyki buutti ESINE pelottelu ellistäminen runsauden kuono TUNTI SARVI kusi assistentti

Lisätiedot

Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä

Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä Rekursiolause Laskennan teorian opintopiiri Sebastian Björkqvist 23. helmikuuta 2014 Tiivistelmä Työssä käydään läpi itsereplikoituvien ohjelmien toimintaa sekä esitetään ja todistetaan rekursiolause,

Lisätiedot

Harjoitus 1 -- Ratkaisut

Harjoitus 1 -- Ratkaisut Kun teet harjoitustyöselostuksia Mathematicalla, voit luoda selkkariin otsikon (ja mahdollisia alaotsikoita...) määräämällä soluille erilaisia tyylejä. Uuden solun tyyli määrätään painamalla ALT ja jokin

Lisätiedot

Sisällys. 19. Olio-ohjelmointia Javalla. Yleistä. Olioiden esittely ja alustus

Sisällys. 19. Olio-ohjelmointia Javalla. Yleistä. Olioiden esittely ja alustus Sisällys 19. Olio-ohjelmointia Javalla Olioiden esittely ja alustus. Metodit Yleistä metodeista. Mihin metodeja tarvitaan? Metodien määrittely. Omat metodit: nimeäminen, paikka, kutsuminen, parametrit

Lisätiedot

Ostolaskujen haku Netvisorista

Ostolaskujen haku Netvisorista Ostolaskujen haku Netvisorista Päiväys: 9.4.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 ValueFrameen tehtävät määritykset... 3 1.1 1.2 1.3 1.4 2 Yleiset ValueFrame-määritykset... 3 Osaprojektien

Lisätiedot