Insights ja Opetussuunnitelman perusteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Insights ja Opetussuunnitelman perusteet"

Transkriptio

1 Insights ja Opetussuunnitelman perusteet Sarjan perusperiaatteet Insights ja opetussuunnitelman perusteet Insights-sarja noudattaa valtakunnallisia lukion opetussuunnitelman perusteita (LOPS2016). Opiskelija nähdään aktiivisena toimijana, joka kehittyy tavoitteellisena kielten oppijana ja osaa soveltaa erilaisia kielenopiskelustrategioita omien tarpeidensa mukaan sekä suunnitella kieliopintojaan tulevaisuuden tarpeita varten jatko-opintojen, työelämän ja kansainvälistymisen näkökulmasta. A-englannissa tavoitteena on, että opiskelija osaa suhteuttaa omaa osaamistaan kielitaidon kuvausasteikon tasoon B2.1 niin vuorovaikutus- kuin tekstin tulkitsemis- ja tuottamistaidoissakin. Insights antaa eväitä arvioida omaa kielitaitoaan ja tavoitteitaan. Kaikkien kappaletekstien taitotasoluokitus on merkitty kirjojen sisällysluetteloihin ja Opi oppimaan -osiossa kuvausasteikkoon tutustutaan tarkemmin. Opiskelijaa ohjataan pohtimaan vahvuuksiaan ja kehittämistarpeitaan. Insights tutustuttaa englannin eri variantteihin ja tarjoaa mahdollisuuksia kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja yhdessä tekemällä. Tavoitteena on, että opiskelija rohkaistuu hyödyntämään kielitaitoaan opiskelussa, työssä ja vapaaaikana. Sarjan monipuolisesti eri tekstilajeja sekä englanninkielisen maailman alueita edustavat autenttiset tekstit edesauttavat monilukutaidon kehittymistä. Opiskelija kehittyy kielen käyttäjänä ja toimijana kulttuurisesti moninaisessa maailmassa ja oppii ymmärtämään englannin kielen merkityksen ja roolin kansainvälisen kommunikaation kielenä. Mielekästä tekemistä on kaiken tasoisille opiskelijoille. Tehtäviä on runsaasti ja ryhmän mukaan niistä voidaan valita ne, jotka parhaiten vastaavat opiskelijoiden tarpeita. Tehtävät harjoittavat kaikkia kielitaidon osa-alueita tasapuolisesti ja rohkaisevat myös itse etsimään kohdekielistä materiaalia verkosta. Tieto- ja viestintäteknisten taitojen harjoittelu ja kehittäminen ovat luontevasti mukana.

2 Insights Course 1: Englannin kieli ja maailmani (ENA1) - Kehitetään opiskelutaitoja yksin ja ryhmässä toimien - Parannetaan kohdekielisiä vuorovaikutustaitoja - Tutustutaan erilaisiin viestintästrategioihin - Harjoitellaan itsearviointia - Nähdään englanti globaalina maailman kielenä ja kommunikaation välineenä - Tutustutaan Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoihin ja periaatteisiin - Nuorten elämä - Opiskelu - Perhe - Suomalaisuus ja paikallisuus - Englanti globaalina kielenä - Lauseenmuodostuksen periaatteet - Aikamuodot - Tulevan ajan ilmaiseminen - Konditionaalit - Liitekysymykset Insights Course 2: Ihminen verkostoissa (ENA2) - Hiotaan opiskelutaitoja edelleen - Harjoitellaan eri viestintästrategioiden käyttöä ja mielipiteenilmaisua - Parannetaan kommunikaatiovarmuutta ja tutustutaan eri viestintäkanaviin - Kehitetään monilukutaitoa - Tutustutaan kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon periaatteisiin ja sen yhtäläisyyksiin Eurooppalaisen viitekehyksen kanssa - Harrastukset ja vapaa-aika - Vuorovaikutus verkossa - Fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi - Elämänhallinta - Sanajärjestys - Muodolliset subjektit it ja there - Persoonapronominit - Passiivi - Ajan ja paikan prepositiot

3 Insights Course 3: Kulttuuri-ilmiöitä (ENA3) - Harjaannutaan ymmärtämään ja tulkitsemaan erilaisia kulttuuri-ilmiöitä - Laajennetaan monilukutaitoa edelleen - Parannetaan ilmaisun kielellistä tarkkuutta - Kehitetään sekä suullisen että kirjallisen vuorovaikutuksen taitoja - Harjoitellaan erityyppisten tekstien tuottamista (mm. analyysi ja arvostelu) - Parannetaan esiintymisvalmiuksia - Hiotaan itse- ja vertaisarviointitaitoja Kulttuurin eri ilmiöitä - kirjallisuudessa - näytelmissä - runoudessa - kuvataiteessa - musiikissa - paikallisissa ja kansainvälisissä perinteissä - Artikkelit - Yksikkö ja monikko - Genetiivi Insights Course 4: Yhteiskunta ja ympäröivä maailma (ENA4) - Kehitetään kriittistä lukutaitoa ja tekstin tulkintataitoja - Harjoitellaan tiedonhankintaa ja lähteiden arviointia - Vankennetaan aktiivisen kansalaisen valmiuksia - Harjaannutaan ilmaisemaan mielipiteitä suullisesti ja kirjallisesti - Opitaan tiivistämään tekstin sisältöä - Ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt maailmalla ja Suomessa - Tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät haasteet - Kaupallisuus osana elämäämme - Ihminen yhteiskunnallisena vaikuttajana - Relatiivipronominit - Indefiniittipronominit - Vaillinaiset apuverbit - Kansallisuussanat

4 Insights Course 5: Tiede ja tulevaisuus (ENA5) - Tutustutaan erilaisiin lukemisstrategioihin - Parannetaan tieteellisen ja vaativan asiatekstin tulkinta- ja arviointitaitoja - Kehitetään argumentointitaitoja suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä - Opitaan tuottamaan asiatekstejä - Eri tiedon ja tieteenalat meillä ja maailmalla - Tulevaisuuden visiot - Englanti tieteen, tutkimuksen ja teknologian kielenä - Ihminen tieteen tuottajana ja tutkimuksen kohteena - Infinitiivi ja ing-muoto - Paljoussanat - Sananmuodostusoppi - Lukusanat - Ajan ilmaukset Insights Course 6: Opiskelu, työ ja toimeentulo (ENA6) - Harjoitellaan työ- ja opiskelupaikan hakemiseen liittyviä taitoja - Parannetaan opiskelu- ja työelämätaitoja - Kehitetään muodollisissa tilanteissa tarvittavia vuorovaikutustaitoja - Harjaannutaan suhteuttamaan omaa osaamista kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon tasoon B2.1 - Jatko-opinnot ja urasuunnitelmat - Välivuosi - Talouselämä - Yrittäjyys - Epäsuora kerronta ja aikamuotoharmonia - Adjektiivit ja adverbit - Adjektiivi / substantiivi / verbi + prepositio - Apuverbien erityismerkitykset

5 Insights Course 7: Kestävä elämäntapa (ENA 7) - Ymmärretään kestävän elämäntavan merkitys - Vankennetaan taitoa ymmärtää ja tuottaa erilaisia tekstejä - Kehitetään kielellistä tarkkuutta - Harjoitellaan opiskelemaan asiasisältöjä kohdekielellä - Valmistaudutaan ylioppilastutkintoon Kestävän elämäntavan näkökulma - yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa - taloudellisissa - ekologisissa - kulttuurisissa ilmiöissä - Välimerkit - Isot alkukirjaimet - Konjunktiot ja sidesanat - Lauseiden sitominen - Sanajärjestyksen syvennys - Lauseenvastikkeet Insights Course 8: Viesti ja vaikuta puhuen (ENA8) - Parannetaan kykyä ymmärtää ja tuottaa puhuttua kieltä - Tutustutaan vapaamuotoisen ja muodollisen suullisen viestinnän käytänteisiin ja kulttuurisiin sidonnaisuuksiin - Lisätään suullista ilmaisutaitoa ja itsevarmuutta viestijänä - Kehitetään suullisen ilmaisun strategioiden hallintaa - Parannetaan dialogin rakentamisen ja ylläpitämisen taitoja - Valmistaudutaan suullisen kielitaidon kokeeseen - Kehitetään taitoa arvioida omaa osaamista kaikilla kielitaidon osa-alueilla - Ihminen osana muuttuvaa maailmaa - Maailmanlaajuiset ja paikalliset ilmiöt - Ihmisoikeudet - Ajankohtaiset asiat - Verbiopin kertaus ja syventäminen - Fraasiverbit

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. Toinen kotimainen kieli TOINEN KOTIMAINEN KIELI Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. RUOTSI (RUA) RUA1 ARKIELÄMÄÄ

Lisätiedot

5.5.1. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A), Englanti

5.5.1. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A), Englanti 5.5. Vieraat kielet Vieraiden kielten opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja: se antaa heille kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja ja tarjoaa heille mahdollisuuden

Lisätiedot

Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9

Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9 Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9 Opetuksen tehtävänä on, että oppilaan kielitaito harjaantuu ja laajenee sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastuksien, palveluiden ja julkisen elämän alueelle. Kirjoitetun

Lisätiedot

Fokus ja Opetussuunnitelman perusteet

Fokus ja Opetussuunnitelman perusteet Fokus ja Opetussuunnitelman perusteet Fokus-sarja toteuttaa uusia valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita. Uuden opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti lukiokoulutus tähtää laaja-alaiseen yleissivistykseen

Lisätiedot

Englanti (A-kieli) PAKOLLISET KURSSIT. 1. Nuori ja hänen maailmansa (ENA101)

Englanti (A-kieli) PAKOLLISET KURSSIT. 1. Nuori ja hänen maailmansa (ENA101) Englanti (A-kieli) Englannin opiskelu antaa valmiudet ymmärtää muita ja tulla ymmärretyksi sekä suullisesti että kirjallisesti kotimaassa ja ulkomailla. Opiskelun tavoitteena on oppia soveltamaan englannin

Lisätiedot

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset Saksa B2 1. Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen kohteisiin, vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin ja niiden yhteydessä käytettäviin

Lisätiedot

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa 5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa Itsenäinen suoritus Kurssia SAB9 ei voi suorittaa itsenäisesti. Kurssien suoritusjärjestys Numerojärjestys Syventävät kurssit 1. Vapaa-aika

Lisätiedot

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään,

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti:

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti: 5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja. Se antaa heille ruotsin kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI 2013 2014 TOINEN KOTIMAINEN KIELI B-KIELI Ruotsi B-kielenä Tavoitteet Kieli Oppilas osaa kommunikoida ruotsiksi tavallisissa

Lisätiedot

Kielioppi Harjoituskirja - englanti 3 - harjoituslista

Kielioppi Harjoituskirja - englanti 3 - harjoituslista Kielioppi Harjoituskirja - englanti 3 - harjoituslista Päätaso Alataso Harjoituksen nimi Tyyppi Taso 1 Verbit I Be, have, do, can 1 Am, is, are, have, has, can Järjestys A 2 Am, is, are, have, has, can,

Lisätiedot

5.4. Toinen kotimainen kieli, perusopetuksen vuosiluokilla 7 9 alkanut oppimäärä (B1), Ruotsi

5.4. Toinen kotimainen kieli, perusopetuksen vuosiluokilla 7 9 alkanut oppimäärä (B1), Ruotsi 5.4. Toinen kotimainen kieli, perusopetuksen vuosiluokilla 7 9 alkanut oppimäärä (B1), Ruotsi Ruotsin kielen opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja. Se antaa heille ruotsin

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: Englanti A - kieli Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Saksa B3 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Kurssilla opiskellaan perusvuorovaikutukseen liittyvää kieltä, kuten tervehtiminen, hyvästely ja esittäytyminen. Harjoitellaan kertomaan perusasioita itsestä ja

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu. Englanti. KURSSIT 1 ja 2. Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu. Englanti. KURSSIT 1 ja 2. Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu Englanti Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä KURSSIT 1 ja 2 TAVOITTEET ymmärtämään selkeää yleiskielistä puhetta ja tekstiä,

Lisätiedot

Kurssin Moodlen tehtävät on palautettava, jotta kurssista saa suorituksen.

Kurssin Moodlen tehtävät on palautettava, jotta kurssista saa suorituksen. Kurssin numero: 1 Kurssin nimi: Englannin kieli ja maailmani Pakollinen Kurssikoodi: ENA1 uusi OPS: Kurssilla kartoitetaan opiskelijan kielitaidon eri osa-alueiden osaamista ja kehittämisen kohteita, analysoidaan

Lisätiedot

9.2. Ruotsi B1 kielenä

9.2. Ruotsi B1 kielenä 9.2. Ruotsi B1 kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 =

Lisätiedot

TOP JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

TOP JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET TOP JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET TOP-sarja toteuttaa valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita, ja niiden perustana olevaa oppimiskäsitystä: oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita

Lisätiedot

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin

Lisätiedot

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen

Lisätiedot

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä 5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä Aasian ja Afrikan kielillä tarkoitetaan maailman valtakieliä, kuten japania, kiinaa tai arabiaa, joissa käytetään monenlaisia kirjoitusjärjestelmiä.

Lisätiedot

A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA

A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA A1 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT VIERAAT KIELET Englanti 2013 2014 Vieraat kielet ENGLANTI A1-KIELI EHEYTTÄMINEN JA AIHEKOKONAISUUDET Ihmisenä kasvaminen Vieraan kielen taito edellyttää

Lisätiedot

A 1 kieli englanti. Aihekokonaisuudet sisältyvät luontevasti kieltenopetukseen. Ne tulevat käsitellyiksi sisällöissä ja työtavoissa.

A 1 kieli englanti. Aihekokonaisuudet sisältyvät luontevasti kieltenopetukseen. Ne tulevat käsitellyiksi sisällöissä ja työtavoissa. A 1 kieli englanti Englannin kielen opetus antaa oppilaalle valmiuksia selviytyä kansainvälistyvässä maailmassa ja hyödyntää teknistyvän maailman mahdollisuuksia. Kielitaidon osa-alueet ovat puhuminen,

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

Ilmiöpohjainen kielenoppiminen ja sen arviointikeinot. ITK Hämeenlinna 10.4.2014 Joanna Ovaska #itk2014 #foorumi528

Ilmiöpohjainen kielenoppiminen ja sen arviointikeinot. ITK Hämeenlinna 10.4.2014 Joanna Ovaska #itk2014 #foorumi528 Ilmiöpohjainen kielenoppiminen ja sen arviointikeinot ITK Hämeenlinna 10.4.2014 Joanna Ovaska #itk2014 #foorumi528 ILMIÖPOHJAISUUDESTA aina opetussuunnitelmaan perustuvaa valitun tai annetun ilmiön tutkimista

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 283 Ranskan kielen opetus tutustuttaa oppilaan ranskan kieleen ja ranskankieliseen kulttuuriin. Opetus painottuu jokapäiväisen elämän yksinkertaisiin kielenkäyttötilanteisiin

Lisätiedot

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

7.4 Toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet

7.4 Toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet 7.3.1 Muut äidinkielet Pietarsaaressa ei tällä hetkellä ole tarvetta laatia paikallista äidinkielen opetussuunnitelmaa muita äidinkieliä varten ja ruotsinkielistä kielikylpyä varten on laadittu oma opetussuunnitelmansa,

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

5.4. Toinen kotimainen kieli

5.4. Toinen kotimainen kieli 5.4. Toinen kotimainen kieli 5.4.1. RUOTSI (RUB) YLEINEN OSA Ruotsin kielen opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja. Se antaa heille ruotsin kieleen ja sen käyttöön liittyviä

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI

KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI Kurssin nimi: JAPANI 1, Japanin kielen alkeet (JA1, soveltava) Ajankohta: Syyslukukausi: alkaen 11.9 keskiviikkoisin klo 17.00-. Yhteyshenkilö: Opettaja aaro.haavisto@helsinki.fi

Lisätiedot

Schulcurriculum Schwedisch

Schulcurriculum Schwedisch Schulcurriculum Schwedisch Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Stand: 15. November 2014 Toinen kotimainen

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -ENGLANTI VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -ENGLANTI VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -ENGLANTI VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 TAVOITTEET oppii ymmärtämään tavallisimpia sanoja ja fraaseja sekä yksinkertaisia tekstejä vastaamaan itseään ja lähiympäristöään

Lisätiedot

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op OPPIMINEN JA OPPIMISYMPÄRISTÖT, 5op tuntee ammattikorkeakoulun opiskeluympäristönä omaa ammattikorkeakouluopintojen

Lisätiedot

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä)

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen- ja

Lisätiedot

7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2)

7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2) 7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2) 272 LUOKKA 5 Aihepiirit ja sanasto perhe ja sukulaiset koti, asuminen koulu, koulutavaroita kehon osat värit, adjektiiveja numerot 0-100 harrastuksia ruoka aikasanoja kysymyssanoja

Lisätiedot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 1 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 2 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot A1-kieli A2-kieli B1-kieli B2-kieli B3-kieli Viimeistään perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkava, ensimmäinen vieras

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

Esipuhe. Espoossa tammikuussa 2002. Tekijä. Esipuhe 3

Esipuhe. Espoossa tammikuussa 2002. Tekijä. Esipuhe 3 Esipuhe Tämä Espanjan kielioppi on tarkoitettu espanjan kielen opiskelijoille, opettajille, kääntäjille ja kaikille, jotka tarvitsevat espanjan kielen suullista tai kirjallista taitoa. Pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

B-kieli. Kielitaidon osa-alueet jaotellaan kielenopetuksen eurooppalaisessa viitekehyksessä seuraavasti:

B-kieli. Kielitaidon osa-alueet jaotellaan kielenopetuksen eurooppalaisessa viitekehyksessä seuraavasti: KIELET Viikin normaalikoulun kieliohjelma 3. luokalla alkavana A1-kielenä opetetaan englantia, ranskaa ja saksaa. 4/5 luokalla alkavana vapaaehtoisena kielenä (A2) tarjotaan englantia (alkaa 5. luokalla),

Lisätiedot

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan: Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys

Lisätiedot

MEGAFON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

MEGAFON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET MEGAFON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Megafon-sarja toteuttaa valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita. Uuden opetussuunnitelman mukaan oppilas on oman oppimisensa subjekti. Oppilas on aktiivinen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9 AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9 Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan kielten

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

AVAIN. Kempeleen lukion kurssiopas 2015

AVAIN. Kempeleen lukion kurssiopas 2015 AVAIN Kempeleen lukion kurssiopas 2015 KEMPELEEN LUKIO PUHELIN koulusihteeri 050 316 9593 rehtori 050 568 1915 apulaisrehtori 050 316 9592 opinto-ohjaaja 050 463 6610 opettajat 050 316 9594, 050 316 9595

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön. (omat kommentit sinisellä) Mustaparta maahanmuuttajien tukeminen

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön. (omat kommentit sinisellä) Mustaparta maahanmuuttajien tukeminen Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön (omat kommentit sinisellä) Mustaparta maahanmuuttajien tukeminen Kauppinen sähköiset materiaalit käyttöön, ei itseisarvona vaan lisäarvona, pedagoginen peruste

Lisätiedot

ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA

ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Romanikielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA. Kopla 17.8.2006, 57

ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA. Kopla 17.8.2006, 57 ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 17.8.2006, 57 2 ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Romanikielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

KUNINKAANTIEN LUKIO KURSSIKUVAUKSET

KUNINKAANTIEN LUKIO KURSSIKUVAUKSET KUNINKAANTIEN LUKIO KURSSIKUVAUKSET Kurssikuvaukset löytyvät myös verkosta www.kuninkaantie.espoo.fi 31.8.2012 Äidinkieli ja kirjallisuus... 3 Toinen kotimainen kieli... 8 Ruotsi A-oppimäärä... 8 Ruotsi

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

7.3.4. VENÄJÄ VALINNAISAINE

7.3.4. VENÄJÄ VALINNAISAINE 7.3.4. VENÄJÄ VALINNAISAINE 289 YLEINEN TEHTÄVÄ Venäjän kielen opetus tukee koulun yleistä kasvatustehtävää. Venäjän kielen opiskelussa painotetaan suullisen kielitaidon ja viestintävalmiuksien kehittämistä

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Venäjä (A2-kieli) Tavoiteet

Venäjä (A2-kieli) Tavoiteet Venäjä (A2kieli) VUOSILUOKAT 56 Venäjän kielen opiskelun alkuvaiheessa suullinen viestintä on oppitunneilla tärkeintä. Opiskelun edetessä lisätään kirllista harjoittelua uuden kirjoitusjärjestelmän sisäistämiseksi.

Lisätiedot

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Osallisena Suomessa Pudasjärvi Kuntamarkkinat 12.9.2012 Virpi Harilahti-Juola Pudasjärven kuntasuunnitelma uusi ja elinvoimainen Pudasjärvi Maahanmuutto yksi Pudasjärven

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet

Lisätiedot

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa KV-kevättapaaminen, OPH:n kv-hankkeet Hatanpään lukio Annamari Kajasto, projektisuunnittelija 25.4.2014 Jossain kaupungissa on maailma näytteillä Mitä

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S.

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 1. Opinto-ohjaus 1 (opo1) saa perusasteen opintojen aloittamiseen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma YLEISTÄ Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma koostuu 18 kurssista. Kurssien järjestys on vapaa, mutta koska oppiaineen

Lisätiedot

OPETUKSEN TAVOITTEET Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (Liite) tasot seuraavasti:

OPETUKSEN TAVOITTEET Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (Liite) tasot seuraavasti: 5.5. Vieraat kielet Vieraiden kielten opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja: se antaa heille kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja ja tarjoaa heille mahdollisuuden

Lisätiedot

9. KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT KAUPPATIETEISSÄ

9. KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT KAUPPATIETEISSÄ 44 Kieli- ja viestintäopinnot kauppatieteissä 9. KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT KAUPPATIETEISSÄ Vieraiden kielten taito on tärkeää kauppatieteilijälle. Tutkintoon on hyödyllistä liittää pakollisia kieliopintoja

Lisätiedot

Kotostartti. Kiintiöpakolaiset. Tavoite: antaa perustietoja ja taitoja Suomesta ja tutustuttaa suomen kieleen

Kotostartti. Kiintiöpakolaiset. Tavoite: antaa perustietoja ja taitoja Suomesta ja tutustuttaa suomen kieleen 2009-2013 Kotostartti Kiintiöpakolaiset Tavoite: antaa perustietoja ja taitoja Suomesta ja tutustuttaa suomen kieleen Mahdollistaa nopean ja tehokkaan kotoutumisprosessin aloituksen Kotostartti Materiaali:

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa

Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Minna Harmanen, Opetushallitus Aineopettajaliiton seminaari, Paasitorni, 7.11.2015 Monilukutaito? Opetussuunnitelmat uudistuvat Perusopetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

7.5 Vieraat kielet A-KIELI

7.5 Vieraat kielet A-KIELI 123 7.5 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet ymmärtämään

Lisätiedot

LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI

LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI Opetuksen tehtävä Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää

Lisätiedot

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELENOPPIMISEN OSA-ALUEITA: 1.KUULLUN YMMÄRTÄMINEN 2.PUHUMINEN ENGLANTI 1-2 KURSSIEN ARVIOINNIN KOHTEET: 1. Tiedonhankinta

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 Espanjan kielen opetuksen suunnitelma Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä?

Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä? Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä? TAVOITTEET: Alaansa liittyvien tekstien keskeisten käsitteiden, olennaisen sisällön ja tarkoituksen ymmärtäminen Tiedonhankinta eri tavoilla eri lähteistä

Lisätiedot

7.3.3 Vieraat kielet. Tietostrategia ja opiskeluympäristö

7.3.3 Vieraat kielet. Tietostrategia ja opiskeluympäristö 84 7.3.3 Vieraat kielet Kielten suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen opiskelu ja sen monipuolinen arvioiminen antavat oppilaalle kielelliset, viestinnälliset ja kulttuurilliset valmiudet, jotka luovat pohjaa

Lisätiedot

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015

Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri. Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015 Päämääränä yhteisöllisen oppimisen toimintakulttuuri Liikkuva koulu-seminaari Tampere 28.1.2015 Turvallisuus ja terveellisyys Toiminnallisuus, monikäyttöisyys Muunneltavuus, monipuolisuus Avaruus, modernisuus

Lisätiedot

15 SAKSA A-KIELENÄ OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLA 7 9

15 SAKSA A-KIELENÄ OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLA 7 9 1 Liite 1. Ylä-Malmin peruskoulun opetussuunnitelman täydennys 15 SAKSA A-KIELENÄ OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLA 7 9 Päätösehdotus: Päätös: Hyväksytään saksa A-kielenä opetussuunnitelma vuosiluokille

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016 Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella Heikki Blom 20.5.2016 Selvitykset ja arvioinnit Lukion tuottamat jatkokoulutusvalmiudet korkeakoulutuksen näkökulmasta. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp

3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinnon osa 3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp ARVIOINNIN KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Toteutus Ennen uuden tutkinnon

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään

Lisätiedot

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

7.2.2. VIERAAT KIELET

7.2.2. VIERAAT KIELET 7.2.2. VIERAAT KIELET 64 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän

Lisätiedot

Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012

Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 1 Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 2 Opetushallitus Koulutuksen seurantaraportti 2013:4 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 3 1

Lisätiedot