RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ"

Transkriptio

1 RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ Tällä sopimuksella Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela), Suomen Hammaslääkäriliitto ry (jäljempänä Hammaslääkäriliitto) sopivat Suomessa sairausvakuutetulle henkilölle sairausvakuutuslain nojalla myönnettävän hammashoitokorvauksen maksamisesta palvelujen tuottajalle suorakorvausmenettelyllä. Sopimus koskee Suomessa sairausvakuutettujen henkilöiden (jäljempänä asiakas) lisäksi Kelan erillisellä ohjeella määräämiä henkilöryhmiä, joihin kuuluvilla henkilöillä on oikeus sairaanhoitokorvauksiin, vaikka he eivät ole Suomessa sairausvakuutettuja. Mitä jäljempänä todetaan asiakkaasta, sovelletaan vastaavasti yllä mainittuihin Kelan määräämiin henkilöryhmiin. Sopimus koskee hammaslääkärinpalkkioita, hammaslääkärin toimialaan liittyviä radiologisia ja laboratoriotutkimuksia sekä suuhygienistin itsenäisesti tekemästä tutkimuksesta ja antamasta hoidosta perittyjä suuhygienistin palkkioita jäljempänä mainituin rajoituksin. Korvauksen myöntämisessä ja korvausasioiden käsittelyssä noudatetaan voimassa olevia säädöksiä, Kelan antamia ohjeita ja seuraavaa menettelyä. SOPIMUKSEEN LIITTYMINEN 1.1 Hammaslääkäriliiton jäsen voi liittyä etujärjestönsä allekirjoittamaan sopimukseen tekemällä liitteenä 1 olevan liittymissopimuksen toimipaikkansa tai muun erikseen sovitun Kelan vakuutuspiirin kanssa. 1.2 Palvelujen tuottajalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa a) itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivaa hammaslääkäriä b) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviranomaisen (jäljempänä lupaviranomaisten) luvan saanutta yksityisen terveydenhuollon palveluja tuottavaa yksikköä, jonka toimialana ovat hammaslääkäripalvelut sekä niihin liittyvät tutkimukset ja suuhygienistin vastaanottotoiminta mikäli yksikkö tarjoaa viimeksi mainittuja palveluja Itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva hammaslääkäri voi liittyä luvan saaneen palvelujen tuottajan tekemään sopimukseen. Tällöin itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivalla hammaslääkärillä ei voi olla itsenäistä sopimusta palvelujen tuottamisesta samassa toimintayksikössä.

2 1.2.2 Itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkkasuhteessa toimiva suuhygienisti voi liittyä luvan saaneen palvelujen tuottajan tekemään sopimukseen. Tällöin itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivalla suuhygienistillä ei voi olla itsenäistä sopimusta palvelujen tuottamisesta samassa toimintayksikössä Itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivan hammaslääkärin tekemään sopimukseen voi liittyä mainittuun hammaslääkäriin palkkasuhteessa toimiva suuhygienisti. 1.3 Palvelujen tuottaja sitoutuu tarvittaessa antamaan Kelan vakuutuspiirille tiedot itsenäisenä ammatinharjoittajana vastaanottotoimintaa harjoittavista hammaslääkäreistä ja itsenäisenä ammatinharjoittajina tai palkkasuhteessa palvelujen tuottajalla vastaanottotoimintaa harjoittavista suuhygienisteistä. 1.4 Jos palvelujen tuottajaa koskevissa tiedoissa tai toiminnassa tapahtuu muutoksia, palvelujen tuottajan on ilmoitettava muutokset sopimuksen tehneelle Kelan vakuutuspiirille. 1.5 Jos itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva hammaslääkäri työskentelee useammalla kuin yhdellä vastaanotolla, hän tekee sopimuksen Kelan yhden vakuutuspiirin kanssa. Ammatinharjoittajan on ilmoitettava sopimuksen tehneelle vakuutuspiirille kaikista vastaanotoista, joilla hän käyttää suorakorvausmenettelyä. SOPIMUKSEN SOVELTAMISALAN RAJOITUKSET 2.1 Sopimus ei koske liikenne-, ammattitauti- tai tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavaa hoitoa, kun asiakkaalla on vakuutusyhtiön antama päätös hoidon korvaamisesta. 2.2 Sopimus ei koske hoitoa, jonka kunta hankkii palvelujen tuottajalta sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 :ssä tarkoitetulla tavalla. 2.3 Sopimus ei koske oikomishoidosta perittyjä hammaslääkärinpalkkioita. PALVELUN TUOTTAJAN TEHTÄVÄT JA VELVOLLISUUDET 3.1 Palvelujen tuottajan on tarkistettava suorakorvaussopimuksen mukaisen käynnin yhteydessä asiakkaan sairausvakuutukseen kuuluminen sairausvakuutuskortista (Kela-kortti tai henkilökortti sairausvakuutustiedoin) ja varmistettava, että rintamaveteraani tai miinanraivaaja on korvaukseen oikeutettu Niiltä asiakkailta, jotka eivät ole Suomessa sairausvakuutettuja, palvelujen tuottajan on tarkistettava asiakkaan oikeus suorakorvaukseen Kelan tätä tarkoitusta varten antamasta asiakirjasta. Nämä suorakorvaukseen oikeuttavat asiakirjat määritellään Kelan erillisessä ohjeessa.

3 3.2 Palvelujen tuottaja perii asiakkaalta hammaslääkärinpalkkion, suuhygienistin palkkion taikka laboratorio- tai röntgentutkimuksen hinnan ja sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen erotuksen. Asiakkaalle annetusta kuitista tulee näkyä hoidon antaneen hammaslääkärin tai suuhygienistin nimi, palvelun kokonaishinta, sairausvakuutuslain mukainen korvaus, asiakkaan maksama omavastuuosuus sekä maksupäivä. Lisäksi asiakkaalle annetusta kuitista tulee näkyä kustannukset, joista ei makseta sairausvakuutuslain mukaista korvausta. 3.3 Palvelujen tuottaja päättää asiakkaalta perittävän palkkion suuruuden. Sairausvakuutuskorvauksen määrittämisessä palvelujen tuottaja käyttää voimassa olevia Kelan vahvistamia taksoja. Kelan vakuutuspiiri opastaa palvelujen tuottajaa taksojen soveltamisessa ja korvausmenettelyssä. Korvausperusteiden muuttumisesta Kelan terveysosasto tiedottaa viivytyksettä palvelujen tuottajia. 3.4 Palvelujen tuottajalle maksettava korvaus lasketaan palvelujen tuottajan asiakkaalta perimästä palkkiosta, kuitenkin enintään vahvistetun korvaustaksan määrästä. Jos palvelujen tuottaja myöntää asiakkaalle alennusta, korvausta laskettaessa käytetään perittynä palkkiona alennettua palkkiota. 3.5 Palvelujen tuottaja sitoutuu olemaan käyttämättä suorakorvausmenettelyä kilpailun edistämiskeinona siten, että se edistää vahingollista kilpailua. Mainonnassa ja ilmoituksissa tulee näkyä palvelun kokonaishinta. TILITYKSEN TEKEMINEN 4.1 Tilitys on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa palvelun antamisesta. Tilityksen toimittaminen lomakkeella Palvelujen tuottaja toimittaa tilitystiedot lomakkeella, ellei palvelun tuottajan kanssa ole muuta sovittu. Tilitystiedot rintamaveteraanien ja miinanraivaajien hammashoidon kustannusten korvauksista on kuitenkin toimitettava aina lomakkeella. Korvausta haetaan Kelan hammaslääkärinpalkkio-, tutkimus- ja hoitomääräyslomakkeilla sekä tilityslomakkeella taikka vastaavilla Kelan hyväksymillä lomakkeilla. Suuhygienistin itsenäisesti antaman hoidon osalta korvausta haetaan Kelan tutkimus ja hoitomääräys suuhygienistille ja selvitys suuhygienistin antamasta hoidosta ja perityistä palkkioista -lomakkeilla sekä tilityslomakkeella taikka vastaavilla Kelan hyväksymillä lomakkeilla. Tilitys toimitetaan liitteineen palvelujen tuottajan kanssa sopimuksen tehneeseen Kelan vakuutuspiiriin. Tilityslomakkeelle on merkittävä omavastuuosuuden maksupäivä tai annetun tilisiirron eräpäivä. Tilityksen tekijä allekirjoittaa tilityslomakkeen. Tilityksen toimittaminen konekielisessä muodossa Palvelujen tuottaja voi toimittaa tilitystiedot konekielisessä muodossa, jos sillä on käytössä suorakorvauksen atk-menettelyyn hyväksytty tietojärjestelmä ja jos atkmenettelyn käytännön toimivuus on varmistettu käyttöönottotestauksella.

4 Palvelujen tuottajan on toimitettava konekieliset tilitystiedot kerran viikossa, ellei toisin ole sovittu. Samalla palvelun tuottaja toimittaa Kelan erillisellä ohjeella määräämät tilitykseen liittyvät asiakirjat. Palvelujen tuottaja huolehtii siitä, että konekielisessä muodossa toimitetut tilitystiedot saadaan tarvittaessa uusintoina vähintään neljän viikon ajan. Ennalta arvaamattomassa tilapäisessä järjestelmän häiriötilanteessa Kelan vakuutuspiiri ja palvelujen tuottaja sopivat tilitystietojen toimittamismenettelystä erikseen. TILITYKSESSÄ JA KORVAUKSESSA HAVAITTUJEN VIRHEIDEN OIKAISEMINEN Virhe havaittu ennen tilityksen hyväksymistä 5.1 Jos palvelujen tuottaja havaitsee toimittamassaan tilityksessä virheen, palvelujen tuottajan tulee ilmoittaa virheestä kirjallisesti Kelan vakuutuspiirille. Vakuutuspiiri pyytää palvelujen tuottajalta selvityksen virheistä, jotka se on havainnut tilityksen käsittelyn yhteydessä. Selvityksen perusteella vakuutuspiiri ratkaisee hakemuksen ja suorittaa sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen palvelujen tuottajalle. Virhe havaittu korvauksen maksamisen jälkeen 5.2 Jos palvelujen tuottajalle on maksettu korvausta enemmän kuin mihin asiakkaalla olisi ollut oikeus, palvelujen tuottaja palauttaa liikaa maksetun määrän Kelan vakuutuspiirille. Jos palvelujen tuottaja ei palauta perusteettomasti maksettua korvausta, se peritään takaisin asiakkaalta. Tilanteessa, jossa asiakas ei ole sairausvakuutuslain mukaan vakuutettu, vaikka hän on esittänyt palvelujen tuottajalle sairausvakuutuskortin, tai jossa asiakkaalla ei ole oikeutta suorakorvaukseen vaikka hän on esittänyt palvelujen tuottajalle runkosopimuksen kohdassa mainitun Kelan antaman asiakirjan, tai jossa henkilöllä ei ole oikeutta sairausvakuutuslain mukaiseen korvaukseen julkisen laitoshoidon vuoksi, tai jossa rintamaveteraani tai miinanraivaaja ei ole korvaukseen oikeutettu, virheellisen maksun oikaisutoimenpiteet kohdistetaan palvelun saaneeseen henkilöön. Jos korvausta on maksettu palvelujen tuottajalle vähemmän kuin mihin asiakkaalla olisi oikeus, puuttuva osa maksetaan suoraan asiakkaalle. SAIRAUSVAKUUTUSKORVAUKSEN MAKSAMINEN PALVELUJEN TUOTTAJALLE 6.1 Kelan vakuutuspiiri maksaa hammaslääkärinpalkkion tai suuhygienistin palkkion sekä tutkimuksen ja hoidon korvauksen palvelujen tuottajan tekemän tilityksen perusteella siten, että tilitys maksetaan palvelujen tuottajan ilmoittamalle tilille viimeistään kolmen viikon kuluessa tilityksen saapumisesta. Palvelujen tuottajalle lähetetään tilityskooste maksetusta korvauksesta. 6.2 Jos korvausta ei voida maksaa tilityksessä olevan yksittäisen asiakkaan kustannuksista, palvelujen tuottajalta pyydetään lisäselvitys vakuutuspiirin asettamassa määräajassa ja asia ratkaistaan, kun selvitys on saatu. Lisäselvityksen perusteella korvaus maksetaan kolmen viikon kuluessa lisäselvityksen saapumisesta.

5 Tilityksessä olevasta yksittäisestä korvaushakemuksesta pyydetty lisäselvitys ei estä muiden korvaushakemusten käsittelyä ja maksamista. MAKSUKERTAPALKKIO 7. Tilitystiedot konekielisessä muodossa tuottavalle palvelujen tuottajalle maksetaan korvausta, jonka määrästä Kela ja Hammaslääkäriliitto sopivat erikseen. PÄÄTÖKSEN ANTAMINEN 8. Korvauksen maksamisesta ei anneta päätöstä. Asiakkaalle annetaan kirjallinen päätös, jos hän on sitä erikseen vaatinut kuuden kuukauden kuluessa palvelun saamisesta. Jos korvaus evätään kokonaan tai osittain, Kelan vakuutuspiiri antaa päätöksen asiakkaalle ja palvelujen tuottajalle. TIETOJEN ANTAMINEN KANSANELÄKELAITOKSELLE 9. Kelan vakuutuspiirillä on oikeus saada palvelujen tuottajalta hakemuksen ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot asiakkaan yksilöimiseksi sekä tiedot asiakkaan tutkimus- ja hoitokäynneistä. PALVELUJEN TUOTTAJAN VASTUU ATK-MENETTELYSSÄ 10.1 Palvelujen tuottaja voi tehdä Kelan vakuutuspiirille aloitteen käyttämänsä tietojärjestelmän arvioimiseksi ja hyväksymiseksi tilitystietojen toimittamiseen suorakorvauksen atk-menettelyssä. Kela arvioi järjestelmän erikseen sovittujen kriteerien mukaisesti ja päättää järjestelmän hyväksymisestä yhdessä Hammaslääkäriliiton kanssa Palvelujen tuottaja vastaa tietojärjestelmän toiminnasta, kehittämisestä ja ylläpidosta. Palvelujen tuottajalla edellytetään olevan tietojärjestelmän toimittajan antama takuu järjestelmän toiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. Palvelujen tuottaja sitoutuu noudattamaan lähdekoodin talletussopimuksen ehtoja. Palvelujen tuottaja huolehtii siitä, että järjestelmästä toimitetaan ajan tasalla olevat kuvaukset Kelalle. Kela vastaa tuottamastaan järjestelmäosuudesta. Palvelujen tuottaja vastaa järjestelmän toimivuudesta sekä siitä, että käytössä on hyväksytty ja ajantasainen ohjelmistoversio sekä voimassa olevat korvausperusteet. Palvelujen tuottaja vastaa myös siitä, että sen atk-laitteisto sopii järjestelmän käyttöön. Palvelujen tuottaja vastaa järjestelmän käyttöön liittyvästä oman henkilöstönsä koulutuksesta sekä siitä, että järjestelmää käytetään sen toimittajan antamien ohjeiden mukaisesti. Jos palvelujen tuottaja vaihtaa atk-järjestelmää, järjestelmän toimivuus on tarvittaessa testattava ja palvelujen tuottajan on tehtävä uusi liittymissopimus.

6 ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN Kela 54/323/ Kelan vakuutuspiiri seuraa sopimuksen toimivuutta ja tarvittaessa selvittää suorakorvaussopimusmenettelyn soveltamisesta aiheutuvat erimielisyydet neuvottelemalla asianomaisen palvelujen tuottajan kanssa Jos palvelujen tuottajan ja vakuutuspiirin välillä käydyissä neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen tämän sopimuksen tulkinnasta ja ohjeiden soveltamisesta, jatkoneuvottelut voidaan käydä asianomaisen Kelan vakuutusalueen aluekeskuksen kanssa. Jos erimielisyyttä ei saada tällöin selvitettyä, voi jompikumpi sopijapuoli saattaa asian Hammaslääkäriliiton ja Kelan terveysosaston kesken neuvoteltavaksi. Suorakorvausmenettelyn soveltamisesta aiheutuvat erimielisyydet voidaan myös käsitellä hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO JA IRTISANOMINEN 12.1 Tämä runkosopimus tulee voimaan ja on voimassa toistaiseksi. Tämä runkosopimus korvaa solmitun runkosopimuksen Runkosopimus voidaan irtisanoa päättymään kolmen kuukauden kuluttua Kelan tai Hammaslääkäriliiton kirjallisesta irtisanomisesta Runkosopimusta voidaan muuttaa tämän sopimuksen allekirjoittaneiden osapuolten kirjallisesti niin sopiessa. Palvelujen tuottajan tämän runkosopimuksen tai solmitun runkosopimuksen perusteella tekemän liittymissopimuksen katsotaan kattavan myös tehdyt muutokset, jollei palvelujen tuottaja kahden kuukauden sisällä runkosopimuksen allekirjoittamisesta ilmoita Kelan vakuutuspiirille jättävänsä hyväksymättä tehtyjä muutoksia, jolloin sopimus raukeaa Palvelujen tuottajan Kelan vakuutuspiirin kanssa solmitun runkosopimuksen perusteella tekemä liittymissopimus säilyy voimassa liittymissopimuksen mukaisin ehdoin. Liittymissopimukseen sovelletaan tämän runkosopimuksen määräyksiä runkosopimuksen voimaan astumisesta lukien Suorakorvaussopimuksen voimassaolo lakkaa välittömästi, jos lupaviranomainen keskeyttää tai peruuttaa palvelujen tuottajan toimiluvan tai jos palvelujen tuottaja lopettaa toiminnan kokonaan tai myy liiketoimintansa. Samoin sopimus raukeaa, jos ammatinharjoittaja menettää oikeuden harjoittaa ammattiaan Suomessa laillistettuna ammattihenkilönä. Suorakorvaussopimus raukeaa myös, jos tämä runkosopimus irtisanotaan.

7 Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) samanlaista kappaletta, yksi kullekin sopijapuolelle. Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 2011 KANSANELÄKELAITOS Helena Pesola Elise Kivimäki SUOMEN HAMMASLÄÄKÄRILIITTO RY Matti Pöyry Heikki Kuusela

8 LIITTYMISSOPIMUS Kela 54/323/2011 Hammashoitokorvauksen suorakorvausmenettelyä koskevan runkosopimuksen liite 1. SOPIMUS KANSANELÄKELAITOKSEN JA PALVELUJEN TUOTTAJAN VÄLISESTÄ SUORAKORVAUS- JA TILITYSMENETTELYSTÄ Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela) ja alla mainittu palvelujen tuottaja sopivat hammashoitokorvauksen maksamisesta suorakorvausmenettelyllä Kelan ja Suomen Hammaslääkäriliitto ry:n (jäljempänä Hammaslääkäriliitto) allekirjoittaman runkosopimuksen mukaisesti. Tämä sopimus koskee hammaslääkärinpalkkioita, hammaslääkärin toimialaan liittyviä radiologisia ja laboratoriotutkimuksia sekä suuhygienistin itsenäisesti tekemästä tutkimuksesta ja antamasta hoidosta perittyjä suuhygienistin palkkioita. Palvelujen tuottaja toimittaa tilitystiedot: ( ) lomakkeilla ( ) konekielisessä muodossa Kelan hyväksymällä atk-järjestelmällä. Kelan vakuutuspiiri tai palvelujen tuottaja voi irtisanoa tämän sopimuksen päättymään kolmen kuukauden kuluttua kirjallisesta irtisanomisesta. Jos vakuutuspiiri irtisanoo sopimuksen, sen on ensin kirjallisesti kuultava palvelujen tuottajaa. Vakuutuspiirin on irtisanomisilmoituksessa esitettävä irtisanomisen perusteet. Runkosopimusta voidaan muuttaa sopimuksen allekirjoittaneiden osapuolten kirjallisesti niin sopiessa. Palvelujen tuottajan runkosopimuksen perusteella tekemän liittymissopimuksen katsotaan kattavan myös tehdyt muutokset, jollei palvelujen tuottaja kahden kuukauden sisällä runkosopimuksen allekirjoittamisesta ilmoita Kelan vakuutuspiirille jättävänsä hyväksymättä tehtyjä muutoksia, jolloin sopimus raukeaa. Jos oikeuden päätöksellä tai muuten luotettavasti palvelujen tuottajan on todettu syyllistyneen väärinkäytöksiin tai palvelujen tuottaja taikka Kelan vakuutuspiiri oleellisesti rikkoo runkosopimuksen ehtoja ja annettuja ohjeita, voidaan sopimus purkaa vastapuolen kirjallisesta esityksestä välittömästi ja lopettaa suorakorvausmenettely kokonaan. Jos on ilmennyt perusteltu syy epäillä väärinkäytöksiä, suorakorvausmenettely voidaan keskeyttää asian selvittämisen ajaksi. Ennen sopimuksen purkamista vakuutuspiirin on kuultava palvelujen tuottajaa. Palvelujen tuottajan pyynnöstä on ennen sopimuksen purkamista neuvoteltava Hammaslääkäriliiton ja Kelan terveysosaston kesken.

9 Tämä sopimus tulee voimaan..20 alkaen ja on voimassa toistaiseksi. Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) samanlaista kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. Paikka ja aika päivänä kuuta Kelan vakuutuspiiri / toimisto Vakuutuspiirin edustajan allekirjoitus Palvelujen tuottaja Osoite ja puhelinnumero Palvelujen tuottajan allekirjoitus Itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivan hammaslääkärin yksilöintitunnus Palvelujen tuottajan palveluntuottajanumero Palvelujen tuottajan Y-tunnus Palvelujen tuottajan lupapäätöksen (Valvira/AVI) numero Tämän sopimuksen yhteyshenkilöt ovat: Palvelujen tuottaja puh. Kelan vakuutuspiiri puh. Suorakorvausmenettely on käytössä seuraavilla hammaslääkärin vastaanotoilla: Tilitykset käsitellään seuraavissa Kelan vakuutuspiirin toimistoissa: Liitteet: Runkosopimus Lähdekoodin talletussopimus

10 LIITTYMISSOPIMUKSEN MUUTOSLIITE Hammashoidon suorakorvausmenettelyä koskevan runkosopimuksen liite 2. Kela ja sopivat tilitystietojen toimittamisesta konekielisessä muodossa. Sopimus tulee voimaan..20 ja on voimassa toistaiseksi. Tilitystiedot toimitetaan Kelan hyväksymällä atk-järjestelmällä. Suorakorvausmenettelyssä sovelletaan muilta osin aiemmin tehdyn liittymissopimuksen ja runkosopimuksen ehtoja. Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) kappaletta, yksi kullekin osapuolelle. Paikka ja aika päivänä kuuta Kelan vakuutuspiiri / toimisto Vakuutuspiirin edustajan allekirjoitus Palvelujen tuottajan allekirjoitus

RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ

RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ Tällä sopimuksella Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela) ja Suomen sairaanhoitajaliitto ry (jäljempänä Sairaanhoitajaliitto)

Lisätiedot

SOPIMUKSEN SOVELTAMISALAN RAJOITUKSET

SOPIMUKSEN SOVELTAMISALAN RAJOITUKSET RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ Tällä sopimuksella Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela), Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI

Lisätiedot

RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ

RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ Tällä sopimuksella Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela), Suuhygienistiliitto STAL ry (jäljempänä STAL) ja

Lisätiedot

Runkosopimus sairaanhoitokorvausten maksamisesta palvelujen tuottajalle suorakorvausmenettelyllä

Runkosopimus sairaanhoitokorvausten maksamisesta palvelujen tuottajalle suorakorvausmenettelyllä Terveysosasto Sopimus 28.9.2015 Dnro: 11/05/2015 Runkosopimus sairaanhoitokorvausten maksamisesta palvelujen tuottajalle suorakorvausmenettelyllä 1 Osapuolet Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela ) Erikoishammasteknikkoliitto

Lisätiedot

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Kela, Suomen Apteekkariliitto, Helsingin Yliopiston Apteekki ja Itä- Suomen yliopiston apteekki ovat 24.1.2013 allekirjoittaneet uudistetun

Lisätiedot

Suuhygienistien suorakorvausmenettely

Suuhygienistien suorakorvausmenettely Suuhygienistien suorakorvausmenettely Suorakorvausmenettely Suorakorvausmenettely koskee lääkärin, hammaslääkärin ja suuhygienistin palkkioita, erikoishammasteknikon rintamaveteraanille tai miinanraivaajalle

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

= = Lukijalle. Yhteistyöterveisin. Kansaneläkelaitos

= = Lukijalle. Yhteistyöterveisin. Kansaneläkelaitos iìâáà~ääé Lukijalle Tässä ohjekirjassa on yleiset periaatteet sairausvakuutuslain mukaan korvattavista ambulanssimatkoista. Kirja korvaa 1.1.2005 julkaistun Ambulanssimatkat, korvaaminen sairausvakuutuksesta

Lisätiedot

RUNKOSOPIMUS TAKSIMATKOJEN SUORAKORVAUSMENETTELYSTÄ. Runkosopimuksella tarkoitetaan tätä sopimusta.

RUNKOSOPIMUS TAKSIMATKOJEN SUORAKORVAUSMENETTELYSTÄ. Runkosopimuksella tarkoitetaan tätä sopimusta. Dnro 80/323/2008 RUNKOSOPIMUS TAKSIMATKOJEN SUORAKORVAUSMENETTELYSTÄ 1 Sopimusosapuolet 2 Määritelmiä 1. Kansaneläkelaitos 2. Suomen Taksiliitto ry. Runkosopimuksella tarkoitetaan tätä sopimusta. Valtakirjasopimuksella

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

= = ja käytännön toimintaa. Ohjeet on tarkoitettu palvelujen tuottajien

= = ja käytännön toimintaa. Ohjeet on tarkoitettu palvelujen tuottajien Lukijalle iìâáà~ääé Tässä ohjekirjassa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Kirja korvaa 1.1.2005 julkaistun ohjekirjan Fysioterapia Korvaaminen sairausvakuutuksesta

Lisätiedot

Kelan sähköinen suorakorvaus. Opus Dental -ohje

Kelan sähköinen suorakorvaus. Opus Dental -ohje Kelan sähköinen suorakorvaus Opus Dental -ohje 1. Vaatimukset palvelun käyttämiselle Palvelun käyttäminen edellyttää, että käytössä on Opus Dental -versio 7.1.283 tai uudempi. Palveluntuottaja tekee aloitteen

Lisätiedot

4 Kela-kortti. 4.1 Kela-kortin tarkistaminen. APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.10.2010

4 Kela-kortti. 4.1 Kela-kortin tarkistaminen. APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.10.2010 4 Kela-kortti Kansaneläkelaitos antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ). Kela-kortti toimii vakuutustodistuksena. Kela-kortti on kuvaton tai kuvallinen

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) 1 (5) 1. SOPIJAOSAPUOLET OSTAJA: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS Yhteystiedot: OSTAJAN YHTEYSHENKILÖ: Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) (Yhteystiedot, jos poikkeavat

Lisätiedot

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt 3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt ja ostot Suorakorvausmenettely koskee Suomessa asuvia, sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja henkilöitä. Lisäksi suorakorvausmenettely koskee

Lisätiedot

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla www.kela.fi. Yhteistyöterveisin. Kela

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla www.kela.fi. Yhteistyöterveisin. Kela Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään hammashoidon korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa 1.1.2011 julkaistun ohjeen Hammashoito Korvaaminen sairausvakuutuksesta.

Lisätiedot

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla (www.kela.fi). Sivuilta löytyvät myös korvaamisen perusteena käytettävät taksat.

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla (www.kela.fi). Sivuilta löytyvät myös korvaamisen perusteena käytettävät taksat. Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa vuonna 1.1.2007 julkaistun ohjeen Sairaanhoitotoimenpiteet

Lisätiedot

Sairaanhoitotoimenpiteet Korvaaminen sairausvakuutuksesta

Sairaanhoitotoimenpiteet Korvaaminen sairausvakuutuksesta Sairaanhoitotoimenpiteet Korvaaminen sairausvakuutuksesta Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

1. Kansaneläkelaitoksen xx:n vakuutuspiiri, jäljempänä Kansaneläkelaitos

1. Kansaneläkelaitoksen xx:n vakuutuspiiri, jäljempänä Kansaneläkelaitos SOPIMUS SÄHKÖISESTÄ SUORAKORVAUSMENETTELYSTÄ 1 Sopimusosapuolet 1. Kansaneläkelaitoksen xx:n vakuutuspiiri, jäljempänä Kansaneläkelaitos 2. XXTaksi Oy, jäljempänä Taksiyhtiö 2 Määritelmiä Runkosopimuksella

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Hakija on pyytänyt lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen seuraavasti:

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Hakija on pyytänyt lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen seuraavasti: Päätös 1 (5) Kärängänkatu 31 70840 Kuopio ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kärängänkatu 31 70840 Kuopio Y-tunnus: 2901382-5 HAKEMUS Hakija on pyytänyt

Lisätiedot

LINJA-AUTOLIIKENTEEN ASIAKASPALVELUSOPIMUS. Toimeksiantaja: Oy Matkahuolto Ab Y-tunnus: 0111393-9 osakeyhtiö, Helsinki

LINJA-AUTOLIIKENTEEN ASIAKASPALVELUSOPIMUS. Toimeksiantaja: Oy Matkahuolto Ab Y-tunnus: 0111393-9 osakeyhtiö, Helsinki 1 (5) LINJA-AUTOLIIKENTEEN ASIAKASPALVELUSOPIMUS II Asiamies: Y-tunnus: Yhteystiedot: Toimeksiantaja: Oy Matkahuolto Ab Y-tunnus: 0111393-9 osakeyhtiö, Helsinki Yhteystiedot: PL 111, Lauttasaarentie 8

Lisätiedot

Suuhygienistin tekemän tutkimuksen ja antaman hoidon korvaaminen

Suuhygienistin tekemän tutkimuksen ja antaman hoidon korvaaminen Suuhygienistin tekemän tutkimuksen ja antaman hoidon korvaaminen 1.1.2010 Sisältö Tausta Lainsäädäntö Mitä korvataan? Tutkimus ja hoito Matkat Kuinka paljon korvataan? Kuinka korvausta haetaan? Ohjemateriaalit

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN

Lisätiedot

Terveysosasto. Vaihtoehtoja suuhygienistin ammatinharjoittamisen toimintamalleille ja edellytykset. liittymiselle. Kela 2011

Terveysosasto. Vaihtoehtoja suuhygienistin ammatinharjoittamisen toimintamalleille ja edellytykset. liittymiselle. Kela 2011 Vaihtoehtoja suuhygienistin ammatinharjoittamisen toimintamalleille ja edellytykset suorakorvausmenettelyyn liittymiselle Kela 20 Itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva suuhygienisti 1/5 Suuhygienisti

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä 1.8.2016 alkaen Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS KEURUUN KAUPUNKI KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1. Osapuolet 1..1Keuruun kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Perusturva / työllisyyspalvelut työllisyyspäällikkö Erja Koivula Multiantie

Lisätiedot

VILRA-SOPIMUS 8.11.2010

VILRA-SOPIMUS 8.11.2010 VILRA-SOPIMUS Vilra-sopimus, sopimus viimeisen laitoksen periaatteesta johtuvan eläkeselvittelyn tekemisestä Valtiokonttorin, Kuntien eläkevakuutuksen (1.1.2011 lukien Keva), Kansaneläkelaitoksen, Kirkon

Lisätiedot

Hammashoit. Korvaaminen sairausvakuutuksesta

Hammashoit. Korvaaminen sairausvakuutuksesta Hammashoit Korvaaminen sairausvakuutuksesta Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään hammashoidon korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa 1.1.2010 julkaistun ohjekirjan

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki (jäljempänä Luotonantaja) PL 40, Haapavesi Y-tunnus:

Haapaveden kaupunki (jäljempänä Luotonantaja) PL 40, Haapavesi Y-tunnus: LUOTTOSOPIMUS 1. OSAPUOLET Haapaveden kaupunki (jäljempänä Luotonantaja) PL 40, 86601 Haapavesi Y-tunnus: 0184872-4 Haapaveden Vesi Oy (jäljempänä Luotonottaja) Perustettava yhtiö 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017.

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017. Suomen ympäristökeskuksen ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välinen TYÖEHTOSOPIMUS 29.2.2008

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

Dno 16/322/2012. Lääkäreille, hammaslääkäreille ja yksityisille terveydenhuollon palvelujen tuottajille

Dno 16/322/2012. Lääkäreille, hammaslääkäreille ja yksityisille terveydenhuollon palvelujen tuottajille Kansaneläkelaitos Terveysosasto 28.11.2012 Dno 16/322/2012 Lääkäreille, hammaslääkäreille ja yksityisille terveydenhuollon palvelujen tuottajille Ajankohtaista sairaanhoitokorvauksista Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Suomessa syntyneiden. korvaaminen

Suomessa syntyneiden. korvaaminen Suomessa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Jukka Harno 14.4.2011 Sisältö Suomessa syntyneiden kustannusten korvaaminen Tarpeellinen sairaanhoito Korvattavuuden rajoitukset Korvausperusteet

Lisätiedot

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Palveluntarjoaja: Tampereen kaupunki (jäljempänä: Tampere ja Palveluntarjoaja ) sekä Palvelunsaajat: Nokian ja Ylöjärven

Lisätiedot

Bussikorttien latausta koskeva myyntipalvelu

Bussikorttien latausta koskeva myyntipalvelu 1 Sopimus Dnro xxxx-2014 x.x.2014 Ympäristötoimiala Bussikorttien latausta koskeva myyntipalvelu 1 Sopimuksen osapuolet M Roine Oy ja Turun kaupungin Ympäristötoimialan (jäljempänä joukkoliikenne) sopivat

Lisätiedot

= = Lukijalle. Ohjekirja sisältää sairausvakuutuksen yleiset periaatteet lääkärinpalkkioiden

= = Lukijalle. Ohjekirja sisältää sairausvakuutuksen yleiset periaatteet lääkärinpalkkioiden iìâáà~ääé Lukijalle Tässä ohjekirjassa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Kirja korvaa 1.1.2005 julkaistun Lääkärinpalkkiot, tutkimus ja hoito, Korvaaminen sairausvakuutuksesta

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 1 TUOTANNOLLISEN TILAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja: Vuokralainen: Sopimuksen tarkoitus: Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 Siparila Oy (jäljempänä

Lisätiedot

Lukijalle. Taksat löytyvät ajantasaisina Kelan internetsivuilta www.kela.fi/taksat.

Lukijalle. Taksat löytyvät ajantasaisina Kelan internetsivuilta www.kela.fi/taksat. Lukijalle Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen maksamista sairaanhoitokustannuksista vakuutusyhtiölle. Ohje korvaa 1.5.2010 julkaistun

Lisätiedot

SOPIMUS YRITTÄJÄN TYÖTERVEYSHUOLLON KORVAUKSEN SUORITTAMISESTA YKSITYISELLE PALVELUNTUOTTAJALLE TILITYSMENETTELYLLÄ

SOPIMUS YRITTÄJÄN TYÖTERVEYSHUOLLON KORVAUKSEN SUORITTAMISESTA YKSITYISELLE PALVELUNTUOTTAJALLE TILITYSMENETTELYLLÄ Sopimus xx.xx.20xx SOPIMUS YRITTÄJÄN TYÖTERVEYSHUOLLON KORVAUKSEN SUORITTAMISESTA YKSITYISELLE PALVELUNTUOTTAJALLE TILITYSMENETTELYLLÄ 1 Sopimuksen osapuolet Kela, vakuutuspiiri (jäljempänä Kela ) Yhteystiedot

Lisätiedot

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen: TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: 2. Toimeksisaaja Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy (y-tunnus 1053452-4) Aleksis Kiven katu 11 C, 33100 Tampere Puh. 010 346

Lisätiedot

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys 28.11.2013 FCG KONSULTOINTI OY 26.11.2013 P23155 Kuntarakenneselvitys 2 Sisällys 1. Sopijapuolet...

Lisätiedot

SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI

SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI KANSAINVÄLISISSÄ JÄRJESTÖISSÄ TOIMIVIEN PYSYVIEN EDUSTUSTOJEN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015 HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) SOPIMUSLUONNOS, ERIKOISIKKUNOIDEN PESUPALVELU 1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupungin opetusvirasto, PL 3000, 00099 Helsingin kaupunki jäljempänä Tilaaja

Lisätiedot

Bussikorttien latausta ja seutulipun rinnakkaiskortin myyntiä koskeva myyntipalvelu

Bussikorttien latausta ja seutulipun rinnakkaiskortin myyntiä koskeva myyntipalvelu 1 Sopimus LUONNOS Dnro xxxx-2014 xx.xx.2014 Ympäristötoimiala Bussikorttien latausta ja seutulipun rinnakkaiskortin myyntiä koskeva myyntipalvelu 1 Sopimuksen osapuolet Oy Matkahuolto Ab (jäljempänä Matkahuolto)

Lisätiedot

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3 SOPIMUS VIIMEISEN LAITOKSEN PERIAATTEESTA JOHTUVAN ELÄKESELVITTELYN TE- KEMISESTÄ VALTIOKONTTORIN, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN, KANSANELÄKELAI- TOKSEN, KIRKON KESKUSRAHASTON JA ELÄKETURVAKESKUKSEN KESKEN

Lisätiedot

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p. LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie

Lisätiedot

Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus

Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus 1 Sopijapuolet 1. Helsingin kaupungin kaupunginkanslian tietotekniikka- ja viestintäosasto (jäljempänä Helsingin kaupunki ) 2. Forum Virium

Lisätiedot

SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA

SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA 1. OSAPUOLET Palvelun tilaaja Kirkkonummen kunta / Perusturva Yhteyshenkilö ja yhteystiedot: Sosiaalityön päällikkö Sirkku Pekkarinen-Keto Kirkkonummen perusturva Ervastintie

Lisätiedot

U R H E I L I J A S O P I M U S

U R H E I L I J A S O P I M U S U R H E I L I J A S O P I M U S Sopimuksen tausta ja tavoitteet Suomen Ilmailuliitto ry (jäljempänä SIL ) ja (SIL:n jäsenmaksun maksanut jäsen, jäljempänä Urheilija, molemmat yhdessä jäljempänä Osapuolet

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

Infotilaisuus yrittäjien työterveyshuollon tilitysmenettelystä yksityisille terveydenhuollon palveluntuottajille , klo

Infotilaisuus yrittäjien työterveyshuollon tilitysmenettelystä yksityisille terveydenhuollon palveluntuottajille , klo Infotilaisuus yrittäjien työterveyshuollon tilitysmenettelystä yksityisille terveydenhuollon palveluntuottajille 5.9.2017, klo 13.00-14.30 Skype Terveydenhuoltoetuuksien osaamiskeskus Etuuspalveluiden

Lisätiedot

Porin kaupunki (jäljempänä Kunta) Yrjönkatu 6 B PL PORI y-tunnus

Porin kaupunki (jäljempänä Kunta) Yrjönkatu 6 B PL PORI y-tunnus SOPIMUS 1 (5) Erikoiskuljetusluvan myöntäminen Porin katuverkolle 1 Sopimusosapuolet Porin kaupunki (jäljempänä Kunta) Yrjönkatu 6 B PL 95 28101 PORI y-tunnus 0137323-9 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta ja. Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus. Valtori

Punkalaitumen kunta ja. Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus. Valtori Palvelusopimus 1 / 6 PALVELUSOPIMUS Asiointitili-palvelusta Punkalaitumen kunta ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus www.valtori.fi VALTORI Palvelusopimus

Lisätiedot

VIRVE-sopimus. Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto

VIRVE-sopimus. Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto VIRVE-sopimus Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto 9.3.2016 VIRVE-sopimus 2015 1 (3) Yritysluottamuksellinen 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1. ASIAKAS 1.2. SUOMEN VIRVERKKO OY 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS 3.

Lisätiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot Kela-kortti Kela antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ), joka toimii vakuutustodistuksena. Poikkeustilanteessa Kela voi antaa myös lomakkeelle SV

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

4.1 Kela-kortin tarkistaminen

4.1 Kela-kortin tarkistaminen Ohjeeseen muutettu seuraavat nimet: Kuopion yliopiston apteekki > Itä-Suomen yliopiston apteekki Lääkelaitos > Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus 4.1 Kela-kortin tarkistaminen Apteekki voi luovuttaa

Lisätiedot

SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS

SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1 SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1 Tällä työehtosopimuksella määrätään työehdot Suomen Kansallisoopperan orkesterissa avustajina toimiville

Lisätiedot

iìâáà~ääé= ry:n ja Erikoishammasteknikkoliitto ry:n kanssa.

iìâáà~ääé= ry:n ja Erikoishammasteknikkoliitto ry:n kanssa. iìâáà~ääé Lukijalle Tässä ohjekirjassa esitellään hammashoidon korvaamista sairausvakuutuksesta. Kirja korvaa 1.1.2007 julkaistun Hammashoito Korvaaminen sairausvakuutuksesta -ohjekirjan. Ohjeet perustuvat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Dnro Etelä-Savo xx.xx.xxxx. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Hämeenkyrön kunta (jäljempänä

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

SOPIMUS 1.5.2010 1(8) Palkkiot 1.11.2012 NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet

SOPIMUS 1.5.2010 1(8) Palkkiot 1.11.2012 NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet Palkkiot 1.11.2012 1.5.2010 1(8) Sopijapuolet 1 Soveltamisala 2 Oikeudet Yleisradio Oy, jäljempänä Yleisradio ja Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry, jäljempänä Säveltäjät Sopimus koskee Säveltäjien jäsenten

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

SUOMEN LÄÄKÄRILIITON JA LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SUOSITUS LÄÄKÄRIAMMATINHARJOITTAJAN VASTAANOTTOTOIMINNAN SOPIMUKSEKSI

SUOMEN LÄÄKÄRILIITON JA LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SUOSITUS LÄÄKÄRIAMMATINHARJOITTAJAN VASTAANOTTOTOIMINNAN SOPIMUKSEKSI SUOMEN LÄÄKÄRILIITON JA LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SUOSITUS LÄÄKÄRIAMMATINHARJOITTAJAN VASTAANOTTOTOIMINNAN SOPIMUKSEKSI Allekirjoittaneet (lääkäriasema) ja siellä itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva

Lisätiedot

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ 2 (5) Sisällys 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Mittausalueet... 3 4 Mittausalueen ylläpitäjän

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

1. Sopijapuolet. Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23, Sastamala

1. Sopijapuolet. Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23, Sastamala 5a. Sopimusluonnos vakituisesta hammaslääkäripalvelusta Sopimus hammaslääkäripalveluiden tuottamisesta 1. Sopijapuolet Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23,

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6. 1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

VILRA-SOPIMUS

VILRA-SOPIMUS VILRA-SOPIMUS Vilra-sopimus, sopimus viimeisen laitoksen periaatteesta johtuvan eläkeselvittelyn tekemisestä Valtiokonttorin, Kuntien eläkevakuutuksen, Kansaneläkelaitoksen, Kirkon keskusrahaston ja Eläketurvakeskuksen

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

Valtakunnallisen romanihankkeen toteuttamisesta

Valtakunnallisen romanihankkeen toteuttamisesta 1 SOPIMUS Valtakunnallisen romanihankkeen toteuttamisesta 1. Sopijaosapuolet Hankkeen päätoteuttaja: Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy PL 12 00551 Helsinki 0115776-3 Vararehtori Pirjo Hakala yliopettaja Marjo

Lisätiedot

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404)

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1(5) Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan perintäpalveluista ja sitä koskevista toimenpiteistä. Sopimus toimii myös valtuutuksena perintäpalveluiden

Lisätiedot

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava 1 SOPIMUS KUUMA -seutu liikelaitos tilaajana ja Oy toimittajana ovat tehneet seuraavan sopimuksen koskien Paikallisen kehittämisen ja lähidemokratian toimintamalli projektia. 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tilaaja:

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta.

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta. 1 (5) SOPIMUS JOENSUU SEUDUN SIJAISHUOLTOYKSIKÖN PALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen Kunta: PIEKSÄMÄKI OSUUSKUNNAN LIITTYMISSOPIMUS Päiväys: / 201_ Osuuskunta: JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen

Lisätiedot

Palveluntuottajakohtainen korvausmenettely (Patu) korvaamisessa

Palveluntuottajakohtainen korvausmenettely (Patu) korvaamisessa Terveysosasto / Tarkastus- ja ratkaisuryhmä Palveluntuottajakohtainen korvausmenettely (Patu) työterveyshuollon kustannusten korvaamisessa Kela, Terveysosasto Terveysosasto / Tarkastus- ja ratkaisuryhmä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot

Lisätiedot

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi/ Varhaiskasvatus, jäljempänä kaupunki PL 214 53101 LAPPEENRANTA Palveluntuottaja

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot