Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta"

Transkriptio

1 Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä, tilitystä ja valvontaa koskevat ehdot ja rajoitukset 1. Valtionavustuksen maksaminen 1.1. Avustuspäätöksessä myönnetty valtionavustus maksetaan puolueelle kuukausierinä. Valtioneuvoston kanslia maksaa avustuspäätöksen mukaisen valtionavustuksen puolueen ilmoittamalle pankkitilille kunkin kalenterikuukauden 14 päivänä tai sitä seuraavana sellaisena arkipäivänä, jolloin valtion virastoissa ja laitoksissa on työpäivä. Toukokuun osuus maksetaan niin pian kuin käytännön toimenpiteet avustuksen maksamiseksi saadaan suoritettua. 2. Valtionavustuksen käyttäminen 2.1. Valtionavustus on käytettävä puolueen poliittiseen toimintaan avustuspäätöksen mukaisesti. Myönnettyä avustusta voidaan käyttää puolueen sääntöjen mukaiseen toimintaan ja siitä aiheutuviin hallintomenoihin sekä puolueen sääntöjen mukaisesta toiminnasta aiheutuviin investointimenoihin Jos puolue tilapäisesti sijoittaa sille myönnetystä avustuksesta käyttämättä jääneitä varoja, varat on sijoitettava siten, että niiden pääoma on turvattu. 3. Avustusosuudet naisten poliittiseen toimintaan ja piirijärjestöille 3.1. Puolueen valtionavustuksesta naisten poliittiseen toimintaan ja piirijärjestöille osoitetut osuudet on käytettävä sanottuihin tarkoituksiin edellä kohdassa 2 mainittujen valtionavustuksen käyttämistä koskevien ehtojen mukaisesti Puolueen tulee käyttää piirijärjestöjen toimintaan osoitettu osuus avustuksesta puolueen itse päättämän jakosuhteen mukaisesti puolueen hakemuksessaan ilmoittamien ja valtioneuvoston päätöksessä lueteltujen piirijärjestöjen toimintaan Naisten poliittiseen toimintaan osoitetun avustusosuuden puolue voi käyttää joko puolueen omaan naisten poliittiseen toimintaan tai siirtämällä avustusosuuden kokonaan tai osittain hakemuksessaan ilmoittamalle puolueen naisten poliittista toimintaa harjoittavalle yhdistykselle (naisjärjestö). Naisjärjestöt, joille puolue voi siirtää avustusosuuden, on lueteltu valtioneuvoston avustuspäätöksessä Kaikkiin avustuspäätöksessä mainittuihin piiri- ja naisjärjestöihin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä Puolueen tulee siirtää avustuspäätöksessä piirijärjestöille osoitettu osuus avustuksesta piirijärjestöilleen avustuksen myöntövuoden aikana. Jos puolue siirtää naisten toimintaan osoitetun osuuden avustuksesta käytettäväksi liitteessä 1 tarkoitetulle puolueen naisten poliittista toimintaa harjoittavalla yhdistykselle (naisjärjestö), sovelletaan avustukseen siirtämiseen tällöin samoja ehtoja kuin piirijärjestön avustukseen. Muilta osin puolue saa käyttää avustusta sen

2 vastaanottamista seuraavien tilikausien aikana. Piirijärjestö tai naisjärjestö saa käyttää avustusta sen vastaanottamista seuraavien tilikausien aikana. 4. Sopimus valtionavustuksen käyttämisestä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen ja muun yhteisön tai säätiön toimintaan 4.1. Siltä osin kuin puolueelle myönnettyä avustusta käytetään muuhun kuin puolueen omaan toimintaan puolueen on tehtävä avustusta käyttävän yhteisön (ml. piirijärjestö ja naisjärjestö) tai säätiön kanssa valtionavustuslain 7 :n 2 momentin mukainen sopimus valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista noudattaen avustuspäätöksen mukaisia ehtoja. 5. Myönnetyn valtionavustuksen erittely kampanja-aikana aiheutuneista kuluista ja rahoituksesta 5.1. Puolueen sekä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on puoluelain 9 b :n 4 momentin mukaisesti eriteltävä puoluelain 8 :n 3 momentissa määriteltynä kampanja-aikana sille aiheutuneet vaalikampanjan kulut ja kampanjan rahoitus erikseen jokaisten yleisten vaalien osalta. Vaalikampanjan rahoituksesta on annettava tiedot yhteensä ja eriteltyinä. Vaalikampanjan rahoitusta koskevassa erittelyssä on eriteltävä myös vaalikampanjaan käytetty valtionavustus. Puolue ja avustuspäätöksessä tarkoitettu yhdistys voivat toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle ennen vaalipäivää ennakkoilmoituksen, joka sisältää suunnitelman vaalikampanjan kuluista ja rahoituksesta. 6. Vastuu kirjanpidon ja tilintarkastuksen järjestämisestä 6.1. Puolueen sekä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen kirjanpitovelvollisuudesta, tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta on voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään Valtionavustusta saavalla puolueella ja avustuspäätöksessä tarkoitetulla yhdistyksellä on oltava tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö taikka julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tarkoitettu JHTT-tilintarkastaja tai JHTT-yhteisö. Tilintarkastusyhteisön ja JHTT-yhteisön on ilmoitettava tarkastettavalle, kenellä sen tilintarkastajalla on päävastuu tilintarkastuksen toimittamisesta Avustusta saavan puolueen sekä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen tilintarkastaja lausuu tilintarkastuskertomuksessaan tilintarkastuslaissa säädetyn lisäksi: 1) onko valtionavustuksen käytössä ja käyttöä koskevassa raportoinnissa noudatettu puoluelain säännöksiä ja avustuspäätöksen ehtoja; 2) onko noudatettu puoluelain säännöksiä tuesta ja tukea koskevista rajoituksista sekä vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen ilmoittamisesta. 7. Tilitys valtionavustuksen käytöstä 7.1. Puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on tehtävä puoluelain 9 a :n mukaisesti tilitys myönnetyn valtionavustuksen käytöstä. Puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on esitettävä tilinpäätöksen yhteydessä

3 tilitys avustuksen köytöstä sekä puoluelain 8 c :ssä tarkoitettuihin ajantasaisiin ilmoituksiin sisältyvät tiedot samoin kuin vaalikampanjan kulut ja rahoitus siten kuin puoluelain 9 b :ssä säädetään Tilityksen laatimisesta ja tietojen esittämisestä on lisäksi voimassa, mitä niistä säädetään valtioneuvoston asetuksessa puoluelain 9 a :ssä tarkoitetussa tilityksessä annettavista tiedoista. 8. Asiakirjojen ja tietojen toimittaminen 9. Valvonta 8.1. Puolueen tulee puoluelain 9 d :n mukaisesti toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle ja oikeusministeriölle puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen tilintarkastuskertomus ja tilinpäätös liitteineen sekä puoluelain 9 a :n 1 momentissa tarkoitetut tilitykset ja tiedot. Avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on tätä varten toimitettava vastaavat asiakirjat ja tiedot asianomaiselle puolueelle Puolueen asiakirjat ja tiedot toimitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun puolueen tilinpäätös on vahvistettu. Avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen asiakirjat ja tiedot toimitetaan yhden kuukauden kuluessa yhdistyksen tilinpäätöksen vahvistamisesta Oikeusministeriö valvoo valtionavustuksen käyttöä sekä puoluelain nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista siltä osin kuin valvonta ei kuulu Valtiontalouden tarkastusvirastolle. Avustusten käytön valvontaan sovelletaan valtionavustuslakia Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo puoluelain 9 e :n 2 momentin mukaisesti vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen ilmoittamista sekä niihin liittyvien tietojen laatimista ja toimittamista koskevien puoluelain säännösten noudattamista puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen toiminnassa. Tässä tarkoituksessa virasto voi tarkastaa puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen tilinpitoa ja varojen käyttöä sekä tarvittaessa kehottaa valvottavaa täyttämään puoluelaista johtuvat velvollisuutensa. Uhkasakon asettamisesta on voimassa, mitä puoluelain 9 e :n 3 momentissa säädetään Valtiontalouden tarkastusviraston toimittamasta valvonnasta säädetään muutoin valtiontalouden tarkastusvirastosta annetussa laissa (676/2000). 10. Ilmoitusrekisteri ja sen tietojen julkisuus 10.1 Valtiontalouden tarkastusvirasto pitää puoluelain 9 f :n nojalla puoluerahoituksen ilmoitusrekisteriä, johon muiden tietojen ohella tallennetaan puoluelain 9 b :ssä tarkoitettuihin erittelyihin sekä 9 d :n 1 momentissa tarkoitettuihin asiakirjoihin sisältyvät tiedot. Sen estämättä, mitä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 :n 3 momentissa säädetään, jokaisella on oikeus saada rekisteristä jäljennöksiä sekä tietoja yleisen tietoverkon kautta. Ilmoitusrekisteriin tallennettujen muiden tietojen säilyttämisestä sekä niiden saamisesta säädetään muutoin arkistolaissa (831/1994) ja viranomaisen toiminnan julkisuudessa annetussa laissa.

4 11. Puoluelain puolueyhdistystä koskevien säännösten noudattaminen 11.1 Jos avustuspäätöksessä tarkoitettu yhdistys on puoluelain 8 :n 1 momentin mukainen puolueyhdistys, sen on toiminnassaan noudatettava puoluelain puolueyhdistystä koskevia säännöksiä. 12. Valtionavustuksen takaisinperintä Valtioneuvosto voi määrätä avustuksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun avustuksen tai sen osa takaisin perittäväksi siten kuin takaisinperinnästä valtionavustuslaissa säädetään. Maksaminen voidaan kuitenkin määrätä lopetettavaksi tai jo maksettu avustus kokonaan tai osittain takaisin perittäväksi myös puolueelta, joka olennaisesti laiminlyö puoluelain mukaan sille kuuluvan velvollisuuden. Jos velvollisuuden laiminlyöjä on avustuspäätöksessä tarkoitettu muu yhdistys, avustuksen maksamisen lopettaminen tai takaisinperintä voi koskea vain sille osoitettua avustuksen osaa.

5 Tiedotustoiminta ja viestintä Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä, tilitystä ja valvontaa koskevat ehdot ja rajoitukset 1. Valtionavustuksen maksaminen 1.1. Avustuspäätöksessä myönnetty valtionavustus maksetaan puolueelle kuukausierinä. Valtioneuvoston kanslia maksaa avustuspäätöksen mukaisen valtionavustuksen puolueen ilmoittamalla pankkitilille kunkin kalenterikuukauden 14 päivänä tai sitä seuraavana sellaisena arkipäivänä, jolloin valtion virastoissa ja laitoksissa on työpäivä. Toukokuun osuus maksetaan niin pian kuin käytännön toimenpiteet valtionavustuksen maksamiseksi saadaan suoritettua. 2. Valtionavustuksen käyttäminen 2.1. Valtionavustus on käytettävä puolueen tiedotustoimintaan ja viestintään avustuspäätöksen mukaisesti. Avustusta voidaan lisäksi käyttää puolueen tiedotustoiminnasta ja viestinnästä aiheutuviin hallinto- ja investointimenoihin. Puolue voi siirtää osan avustuksesta myös muulle yhteisölle tai säätiölle käytettäväksi avustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen Jos puolue tilapäisesti sijoittaa sille myönnetystä avustuksesta käyttämättä jääneitä varoja, varat on sijoitettava siten, että niiden pääoma on turvattu. 3. Sopimus valtionavustuksen käyttämisestä muun yhteisön tai säätiön toimintaan 3.1. Siltä osin kuin puolueelle myönnettyä valtionavustusta käytetään muuhun kuin puolueen omaan toimintaan puolueen on tehtävä valtionavustusta käyttävän yhteisön (ml. piirijärjestö ja naisjärjestö) tai säätiön kanssa valtionavustuslain 7 :n 2 momentin mukainen sopimus valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista noudattaen avustuspäätöksen mukaisia ehtoja. 4. Myönnetyn valtionavustuksen erittely kampanja-aikana aiheutuneista kuluista ja rahoituksesta 4.1. Puolueen sekä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on puoluelain 9 b :n 4 momentin mukaisesti eriteltävä puoluelain 8 :n 3 momentissa määriteltynä kampanja-aikana sille aiheutuneet vaalikampanjan kulut ja kampanjan rahoitus erikseen jokaisten yleisten vaalien osalta. Vaalikampanjan rahoituksesta on annettava tiedot yhteensä ja eriteltyinä. Vaalikampanjan rahoitusta koskevassa erittelyssä on eriteltävä myös vaalikampanjaan käytetty valtionavustus. Puolue ja avustuspäätöksessä tarkoitettu yhdistys voivat toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle ennen vaalipäivää ennakkoilmoituksen, joka sisältää suunnitelman vaalikampanjan kuluista ja rahoituksesta.

6 5. Vastuu kirjanpidon ja tilintarkastuksen järjestämisestä 5.1. Puolueen sekä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen kirjanpitovelvollisuudesta, tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta on voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään Valtionavustusta saavalla puolueella ja avustuspäätöksessä tarkoitetulla yhdistyksellä on oltava tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö taikka julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tarkoitettu JHTT-tilintarkastaja tai JHTT-yhteisö. Tilintarkastusyhteisön ja JHTT-yhteisön on ilmoitettava tarkastettavalle, kenellä sen tilintarkastajalla on päävastuu tilintarkastuksen toimittamisesta Avustusta saavan puolueen sekä avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen tilintarkastaja lausuu tilintarkastuskertomuksessaan tilintarkastuslaissa säädetyn lisäksi: 1) onko valtionavustuksen käytössä ja käyttöä koskevassa raportoinnissa noudatettu puoluelain säännöksiä ja avustuspäätöksen ehtoja; 2) onko noudatettu puoluelain säännöksiä tuesta ja tukea koskevista rajoituksista sekä vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen ilmoittamisesta. 6. Tilitys valtionavustuksen käytöstä 6.1. Puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on tehtävä puoluelain 9 a :n mukaisesti tilitys myönnetyn valtionavustuksen käytöstä. Puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on esitettävä tilinpäätöksen yhteydessä tilitys avustuksen käytöstä sekä puoluelain 8 c :ssä tarkoitettuihin ajantasaisiin ilmoituksiin sisältyvät tiedot samoin kuin vaalikampanjan kulut ja rahoitus siten kuin puoluelain 9 b :ssä säädetään Tilityksen laatimisesta ja tietojen esittämisestä on lisäksi voimassa, mitä niistä säädetään valtioneuvoston asetuksessa puoluelain 9 a :ssä tarkoitetussa tilityksessä annettavista tiedoista (88/2011). 7. Asiakirjojen ja tietojen toimittaminen 7.1. Puolueen tulee puoluelain 9 d :n mukaisesti toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle ja oikeusministeriölle puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen tilintarkastuskertomus ja tilinpäätös liitteineen sekä puoluelain 9 a :n 1 momentissa tarkoitetut tilitykset ja tiedot. Avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen on tätä varten toimitettava vastaavat asiakirjat ja tiedot asianomaiselle puolueelle Puolueen asiakirjat ja tiedot toimitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun puolueen tilinpäätös on vahvistettu. Avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen asiakirjat ja tiedot toimitetaan yhden kuukauden kuluessa yhdistyksen tilinpäätöksen vahvistamisesta.

7 8. Valvonta 8.1. Oikeusministeriö valvoo valtionavustuksen käyttöä sekä puoluelain nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista siltä osin kuin valvonta ei kuulu Valtiontalouden tarkastusvirastolle. Avustusten käytön valvontaan sovelletaan valtionavustuslakia Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo puoluelain 9 e :n 2 momentin mukaisesti vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen ilmoittamista sekä niihin liittyvien tietojen laatimista ja toimittamista koskevien puoluelain säännösten noudattamista puolueen ja avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen toiminnassa. Tässä tarkoituksessa virasto voi tarkastaa puolueen avustuspäätöksessä tarkoitetun yhdistyksen tilinpitoa ja varojen käyttöä sekä tarvittaessa kehottaa valvottavaa täyttämään puoluelaista johtuvat velvollisuutensa. Uhkasakon asettamisesta on voimassa, mitä puoluelain 9 e :n 3 momentissa säädetään Valtiontalouden tarkastusviraston toimittamasta valvonnasta säädetään muutoin valtiontalouden tarkastusvirastosta annetussa laissa (676/2000). 9. Ilmoitusrekisteri ja sen tietojen julkisuus 9.1. Valtiontalouden tarkastusvirasto pitää puoluelain 9 f :n nojalla puoluerahoituksen ilmoitusrekisteriä, johon muiden tietojen ohella tallennetaan puoluelain 9 b :ssä tarkoitettuihin erittelyihin sekä 9 d :n 1 momentissa tarkoitettuihin asiakirjoihin sisältyvät tiedot. Sen estämättä, mitä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 :n 3 momentissa säädetään, jokaisella on oikeus saada rekisteristä jäljennöksiä sekä tietoja yleisen tietoverkon kautta. Ilmoitusrekisteriin tallennettujen muiden tietojen säilyttämisestä sekä niiden saamisesta säädetään muutoin arkistolaissa (831/1994) ja viranomaisen toiminnan julkisuudessa annetussa laissa. 10. Puoluelain puolueyhdistystä koskevien säännösten noudattaminen Jos avustuspäätöksessä tarkoitettu yhdistys on puoluelain 8 :n 1 momentin mukainen puolueyhdistys, sen on toiminnassaan noudatettava puoluelain puolueyhdistystä koskevia säännöksiä. 11. Valtionavustuksen takaisinperintä Valtioneuvosto voi määrätä avustuksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun avustuksen tai sen osa takaisin perittäväksi siten kuin takaisinperinnästä valtionavustuslaissa säädetään. Maksaminen voidaan kuitenkin määrätä lopetettavaksi tai jo maksettu avustus kokonaan tai osittain takaisin perittäväksi myös puolueelta, joka olennaisesti laiminlyö puoluelain mukaan sille kuuluvan velvollisuuden. Jos velvollisuuden laiminlyöjä on avustuspäätöksessä tarkoitettu muu yhdistys, avustuksen maksamisen lopettaminen tai takaisinperintä voi koskea vain sille osoitettua avustuksen osaa.

Annettu Naantalissa 16 päivänä heinäkuuta 2010. Laki. puoluelain muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Annettu Naantalissa 16 päivänä heinäkuuta 2010. Laki. puoluelain muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 16 päivänä heinäkuuta 2010 Laki puoluelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan puoluelain (10/1969) 8, 9, 9 a ja 10 12, sellaisina kuin niistä ovat 8 ja 9 a laissa

Lisätiedot

Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta 13.10.2009

Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta 13.10.2009 1 Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta 13.10.2009 Toimikunnan ehdotukset pykälämuutoksiksi Puoluelaki 8 Puolue ja sen sääntöjen mukaan siihen suoraan tai välillisesti kuuluva yhdistys ovat oikeutettuja vastaanottamaan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON MÄÄRÄYS

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON MÄÄRÄYS Valtiontalouden tarkastusvirasto MÄÄRÄYS 1 (3) Dnro 361/41/2010 10.12.2010 Valtiontalouden tarkastusviraston määräyskokoelma 2/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika: 1.1.2011 toistaiseksi. tostiedot: -

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA Valtiontalouden tarkastusvirasto OHJE 1 (4) Dnro 394/40/2011 20.12.2011 Voimaantulo- ja voimassaoloaika: 1.1.2012 toistaiseksi. Sovelletaan 17.4.2011 pidettyjen eduskuntavaalien jälki-ilmoituksen tekemiseen

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 2010 N:o Laki. N:o 683. puoluelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 2010 N:o Laki. N:o 683. puoluelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 2010 N:o 683 687 SISÄLLYS N:o Sivu 683 Laki puoluelain muuttamisesta... 2369 684 Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain muuttamisesta...

Lisätiedot

YLEISET OHJEET VAALIRAHOITUSILMOITUKSEN TEKEMISESTÄ LOVIISAN KUNNALLISVAALEISSA

YLEISET OHJEET VAALIRAHOITUSILMOITUKSEN TEKEMISESTÄ LOVIISAN KUNNALLISVAALEISSA Valtiontalouden tarkastusvirasto 1 (6) 324/82/2009 18.9.2009 YLEISET OHJEET VAALIRAHOITUSILMOITUKSEN TEKEMISESTÄ LOVIISAN KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaaleissa sovellettavat säännökset vaalirahoituksen

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015. 1142/2015 Laki. julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015. 1142/2015 Laki. julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015 1142/2015 Laki julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta Annettu Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2012

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2012 Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2012 Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 5/2013 vp K 5/2013 vp Valtiontalouden

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2014

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2014 Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2014 valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 4/2015 vp Valtiontalouden tarkastusviraston

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

HE 237/2014 vp. 1.2 Tietoyhteiskuntakaari

HE 237/2014 vp. 1.2 Tietoyhteiskuntakaari HE 237/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 4 :n sekä tietoyhteiskuntakaaren 351 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._...

Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._... Päätös OKM/359/522/2013 19.12.2013 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Sibeliuksenväylä 55 A 04400 Järvenpää Viite Hakemuksenne 28.11.2013 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2015. K 1/2016 vp

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2015. K 1/2016 vp Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2015 valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 1/2016 vp Valtiontalouden tarkastusviraston

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013. 366/2013 Laki. raha-automaattiavustuksista annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013. 366/2013 Laki. raha-automaattiavustuksista annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013 366/2013 Laki raha-automaattiavustuksista annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2013

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 4/2014 vp K 4/2014 vp Valtiontalouden

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2010 2011 Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 6/2012 vp K 6/2012 vp Valtiontalouden

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN Tarkastusvaliokunta 31.5.2017 BDO Oy / JHT, HT Minna Ainasvuori MITÄ ON TILINTARKASTUS? Tilintarkastus on riippumattoman asiantuntijan vuosittain

Lisätiedot

Valtionavustusten taloudenhoito

Valtionavustusten taloudenhoito Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2016

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2016 Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2016 valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 1/2017 vp Valtiontalouden tarkastusviraston

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 229/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus 11.5.2007 VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden

Lisätiedot

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 1 Asunto-osakeyhtiölain voimaantulo Asunto-osakeyhtiölaki ( / ), jäljempänä

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 9.4A 13.05.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskus POHJOIS -KARJALAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKER-

Lisätiedot

2. Luku: Juoksevan kirjanpidon kirjaukset

2. Luku: Juoksevan kirjanpidon kirjaukset 2. Luku: Juoksevan kirjanpidon kirjaukset 2.1. Maksuliike Valtion maksuliikkeen hoitamisesta on säädetty talousarviolain 13 ja 13a :ssä sekä talousarvioasetuksen luvussa 5. Valtion maksuliikkeeseen sisältyy

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

Tuen saajan erityiset velvollisuudet

Tuen saajan erityiset velvollisuudet Valtiontukea laajakaistarakentamiseen Teleyrityksen ABC, 12.10.2016 Päivi Peltola-Ojala Tuen saajan erityiset velvollisuudet Verkko- ja viestintäpalvelujen tarjonta Käyttöoikeuden luovuttaminen Julkaisuvelvoite

Lisätiedot

KUNTIEN HARKINNANVARAISTEN RAHOITUSAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN VUONNA 2008, MOM. 28.90.32

KUNTIEN HARKINNANVARAISTEN RAHOITUSAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN VUONNA 2008, MOM. 28.90.32 PÄÄTÖS VM 1/242/2008 1 (2) 18.12.2008 Jakelussa mainituille KUNTIEN HARKINNANVARAISTEN RAHOITUSAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN VUONNA 2008, MOM. 28.90.32 Valtioneuvosto on valtiovarainministeriön esityksestä 18.12.2008

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston ohje vaalirahoitusilmoituksen ja ennakkoilmoituksen tekemisestä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Valtiontalouden tarkastusviraston ohje vaalirahoitusilmoituksen ja ennakkoilmoituksen tekemisestä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa OHJE 24.11.2014 Dnro 267/40/2014 1 (6) Voimaantulo ja voimassaoloaika: Sovelletaan 19.4.2015 pidettävien eduskuntavaalien vaalirahoituksen ja vaalikampanjan kulujen ilmoittamiseen. Muutostiedot: Ohje korvaa

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 206/53/04 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto 21.4.2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Jyväskylän yliopiston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

:0i 2 8, PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ

:0i 2 8, PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ :0i 2 8, -06-2016 PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ TIUNPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.07.2014-30.06.2015 PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tase 2-3 Tuloslaskelma 4 Tilinpäätöksen allekirjoitussivu

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 228/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 14.5.2007 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi

valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi EDUSKUNNAN VASTAUS 165/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi ja yritystoiminnan tukemisesta annetun lain 41 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY PÄÄTÖS 19.3.2009 YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY OHJEET YLEISAVUSTUKSEN HAKEMISESTA, KÄYTTÄMISESTÄ JA

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.

Lisätiedot

,QÖ/ 1-1-0066/7 9)2. 65 6)

,QÖ/ 1-1-0066/7 9)2. 65 6) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/Inkommit Helsingin kaupunki PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Asiakirjan

Lisätiedot

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Metsäosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Pvm Dnro 17.3.2005 339/01/2004 Maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma nro 5/05 Valtuutussäännökset: Laki Metsäntutkimuslaitoksesta

Lisätiedot

Valtionavustusten käytön valvonta

Valtionavustusten käytön valvonta Valtionavustusten käytön valvonta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

Laki. maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta

Laki. maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta Laki maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013) 8 :n 1 momentin 6 kohta, muutetaan 6

Lisätiedot

VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009. Tilintarkastuskertomuksen sisältö.

VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009. Tilintarkastuskertomuksen sisältö. VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009 Asia Aloite Kannanotto Tilintarkastuskertomuksen sisältö Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

eportti - Yhtiöjärjestys

eportti - Yhtiöjärjestys Sivu 1/5 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.06.1997 Toiminimi: Asunto Oy Töölö-Hesperia Yritys- ja yhteisötunnus: 0200373-1 Kaupparekisterinumero: 75.920 Voimassaoloaika:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 579/2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet Standardi RA4.10 Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet Rahoitustarkastukselle RA4.10 dnro 14/120/2006 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Kansainvälinen viitekehys 5 4 Normiperusta

Lisätiedot

AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT YHDISTYKSET

AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT YHDISTYKSET Motalan kunnan lapsi- ja nuorisoyhdistysten toimintaavustusten sääntöjä ja ohjeita FKU 62 04/BIN 0276 2004-09-22 (Koulu-, vapaa-ajan- ja sosiaalilautakunnan laatimat ja vahvistamat ohjeet SFO 178 1999-10-07

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1987 Nro 52 Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (627/87): A Laki valtion liikelaitoksista Annettu Naantalissa

Lisätiedot

Valtionavustuksen valvontatehtävän siirtoa koskevan e hdotuksen arviointi toimivan valtionavusprosessin näkökulmasta

Valtionavustuksen valvontatehtävän siirtoa koskevan e hdotuksen arviointi toimivan valtionavusprosessin näkökulmasta 1 (5) 241/31/2015 18.9.2015 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI PUOLUELAIN SEKÄ EHDOK- KAAN VAALIRAHOITUKSESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Oikeusministeriö on 28.8.2015 päivätyllä lausuntopyynnöllä

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA. Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto

TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA. Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto 8.6.2017 Sisältö Tutkinto- ja valvontauudistus EU-sääntely Tulevia muutoksia Suomen Tilintarkastajat

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 Sisällys 1. Valtionavustuksen hakeminen... 1 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 3. Avustuksen

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset K 19/2015 vp Valtiontalouden

Lisätiedot

Uudistuva säätiölaki - koulutus ja RAY - säätiöt -keskustelutilaisuus

Uudistuva säätiölaki - koulutus ja RAY - säätiöt -keskustelutilaisuus www.pwc.com Uudistuva säätiölaki - koulutus ja RAY - säätiöt -keskustelutilaisuus Säätiöiden tilintarkastus Johanna Perälä, KHT-tilintarkastaja 4 Luku. Tilintarkastus 2 4 Luku. Tilintarkastus 1 Tilintarkastusvelvollisuus

Lisätiedot

Päätös. Erityisavustuksen myöntäminen

Päätös. Erityisavustuksen myöntäminen Sivu 1 / 5 Päätös Viite Asia Hakemuksenne Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt huomioon ottaen määrärahojen riittämättömyyden opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön 630/2015 163 Tilintarkastusyhteisön valinta yhteisen kirkkovaltuuston toimikaudeksi vuosille 2015-2018 Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot