ARVOKAS ELÄMÄ HANKETIEDOTE 3/2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARVOKAS ELÄMÄ HANKETIEDOTE 3/2013"

Transkriptio

1 ARVOKAS ELÄMÄ HANKETIEDOTE 3/2013 Perhehoidon kehittämistä maakunnallisessa yhteistyössä Perhehoito voi hyvin järjestettynä vastata monipuolisesti eri-ikäisten ihmisten palveluiden ja tuen tarpeisiin. Suurin ryhmä, joka käyttää vammaisten perhehoitoa tällä hetkellä, on kehitysvammaiset henkilöt. Keski- Suomessa perhehoito palvelee noin 170 vammaista henkilöä. Perhehoitajia on noin 70. Perhehoitajalain uudistus 2012 Perhehoitolain uudistaminen 2012 vahvisti osaltaan perhehoidon laadun kehittämistavoitteita; uusilta perhehoitajilta edellytetään ennakkovalmennusta ja valmiuksia tehtävään. Myös perhehoidon järjestäjiltä edellytetään tukitoimien järjestämistä perhehoitajalle perhehoidon onnistumiseksi. Koordinoinnin kehittäminen Arvokas elämä hankkeen perhehoidon kehittämistyöryhmässä on vuoden aikana paneuduttu perhehoidon toimintaedellytysten takaamiseen tulevaisuudessakin. Erityinen huoli kunnissa on ollut perhehoitajien rekrytointi ja hoitopaikkojen vajaus ja maakunnallisen koordinoinnin puuttuminen. Kuva 1. Joulurauhaa kaikille! Esitys maakunnallisen koordinoinnin vahvistamiseksi tehtiin kokoontuneelle sosiaali- ja terveysjohdolle. Esitykseen suhtauduttiin hyvin myönteisesti ja vammaisten perhehoidon kehittämistä jatketaan Arvokas elämä hankkeen tuella ja esitettyjen linjausten mukaisesti. Kehittämisen painopisteet Vuonna 2014 erityinen painopiste tulee olemaan perhehoitajien rekrytointi, ennakkovalmennus ja perhehoitajien tuen kehittäminen osana maakunnallista perhehoitoyksikköä. Esityksen mukaisesti perhehoitoyksikköä pilotoidaan vuoden 2014 aikana ja tavoitteena on luoda toimintamalli maakunnalliselle perhehoidon koordinoinnille. Jatkorahoitus RAYltä? Arvokas elämä hankkeelle on haettu jatkorahoitusta RAY:ltä. Mikäli jatkorahoitus myönnetään, voidaan sen kautta kehittämistyö viedä päätökseen ja tukea kehitetyn toimintamallin käyttöönottamista valmistelemalla siirtyminen huolella pysyväksi toiminnaksi.

2 Vammaisten perhehoidon kehittämisen painopisteet : 1) Perhehoidon rakenteen luominen, perhehoitoyksikön käynnistäminen ja toiminnan vakiinnuttaminen 2) Perhehoitoperheiden hyvinvointia, erityisesti perhehoitajien jaksamista tukevien toimintamallien sisältöjen kehittäminen 3) Taloudellisten edellytysten varmistaminen. Syksyn 2013 satoa Arvokas elämä hanke teki kyselyn perhehoitopalvelua käyttäville vanhemmille 2013 Arvokas elämä hanke teki yhdessä JAMK:n opiskelija Ilona Mäkilän kanssa selvityksen mitä vammaisten lasten ja nuorten vanhemmat ajattelevat perhehoitopalvelusta. Kysely toteutettiin Webropol kyselynä kesällä Kyselyyn vastasi 14 perhehoidon käyttäjää. Mitä vammaisten lasten ja nuorten perhehoitoa käyttävät perheet ajattelevat perhehoidosta? Perhehoidon merkitys perheelle? Perhehoito on - Perheen- ja kodinomaista hoitoa, jossa on jatkuvuutta, ennustettavuutta, turvallisuutta. - Pelastus perheellemme. Sisaruksille aikaa. Parisuhteelle aikaa. Vanhemmille lepoa ja omaa aikaa. Hengähdystauko. - Lapsille kokemuksia muista ihmisistä. Mahdollisuus itsenäistymiseen vähitellen. Vaihtelua koko perheen elämään. Perheet arvostavat ja odottavat perhehoitajalta Sitoutumista ja innostusta lapsen kanssa toimimiseen. Tieto/taitoa, kokemusta. Kykyä kommunikoida lapsen kanssa, rajojen asettamista, erityispiirteiden huomioimista, empatiakykyä, läsnäolon taitoa, pitkää pinnaa ja rohkeutta. Perheen tukemista. Yhteistyötä vanhemman kanssa viikonlopusta kokemusten vaihtoa. Järjestäjältä perheet odottavat Perheitten tarpeisiin vastaamista ajoissa, jos perheellä ei tukiverkkoa. Joustoa vapaiden käyttämiseen ja saamiseen nopeastikin. Palveluprosessin hiomista, nopeutta ja joustavuutta. Tuttuus. Koulutusta perhehoitajille esim. yhteistyötaitojen kehittämiseen. Konsultointimahdollisuutta 2

3 perhehoitajalla. Tukea hoitajille. Valvontaa tarkastus tarvittaessa. Kuukausittainen tilannekatsaus. Tulevaisuuden työpajassa pohdittiin: Millaisia palveluita tulevaisuudessa tulisi olla vammaisille lapsille ja heidän perheilleen? Vanhempien näkökulma mm.: Uusi vammaispalvelulaki on käytössä, sen käyttöön on saatu koulutusta ja lakia on helppo soveltaa. Ennalta ehkäiseviä palveluja on saatavilla, eikä niitä tarvitse mankua. Vaikeavammaisten nuorten koulutukseen tullut lisämahdollisuuksia ja nuorten vertaistuki on kehittynyt. Vallitsevana käytäntönä on vanhempien olo asiantuntijaroolissa. Organisatorinen näkökulma mm. Tutkimuksissa olleen lapsen ympärille on alettu koota erilaisia viranomaisia verkostoksi Käytössä on toimintatavat mallintava käsikirja Koulut laativat opetussuunnitelmat yksityiskohtaisesti, suunnitelmassa näkyy myös työnjako 3 Kuva 2. Tulevaisuuden työpajan vetäjänä toimi Jukka Pyhäjoki Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Tulevaisuuden työpajassa pohdittiin, millainen tilanne olisi palvelujen ihannetilanne vuonna Asiaa tarkasteltiin ryhmissä eri näkökulmista. Mukana työpajassa oli palveluiden käyttäjävanhempia, perhehoitajia, terapeutteja ja muita terveydenhoidon edustajia, palveluohjaajia, kehittäjiä, tutkijoita, oppilashuollon edustajia. Ammattilaisten näkökulma mm. Moniammatillinen yhteistyö toimii, vammainen lapsi saa palveluja esim. koulupsykologilta Vanhempien puhe muuttunut, saavat tukea ammattilaisilta, vanhemmat kokevat tulevansa kuulluksi. Kumppanuustyöskentely on käytäntönä. On opittu kuuntelemaan, lähtee ammatillisesta koulutuksesta. Moniammatillisia koulutuskokeiluja käynnistynyt.

4 Ajoissa kotiin valtakunnallinen perhehoitajien ja sijaisvanhempien rekrytointikampanja 4 Kuva 4. KeVa kouluttaja ja mentori, perhehoitaja Anneli Reijonen kertoi perhehoitajan arjesta ja kannusti perhehoitajan tehtävään ryhtymisessä. Kuva 2. Tilaisuuden juontajana toimi kansanedustaja, Perhehoitoliiton puheenjohtaja Aila Paloniemi. Ajoissa kotiin kampanjan avaus järjestettiin tänä vuonna Jyväskylässä Kauppakadulla Arvokas elämä hankkeen lisäksi järjestäjinä toimivat: Perhehoitoliitto, Keski- Suomen sijaishuoltoyksikkö, Pesäpuu ry, Emma ja Elias ohjelma, Sisukas hanke, Pelastakaa lapset ry. ja Sinut ry. Vammaisten perhehoitajille uusia tuen muotoja Pilotti: Mentorointi perhehoitajan tukena Perhehoidon mentorointi pilotti käynnistyy vuoden 2014 alusta. Perhehoitoliitto järjesti syksyllä 2013 mentori -koulutusta, johon hankkeesta osallistui kaksi henkilöä. Tavoitteena on tulevaisuudessa saada kaksi mentoriperhehoitajaa, jotka toimivat mm. uusien aloittavien perhehoitajien tukena. Aloitteleva perhehoitaja kohtaa työssään kysymyksiä, tilanteita ja tunteita, joissa toinen kokenut perhehoitaja voi tukea omaan kokemukseensa ja hiljaiseen tietoonsa nojaten. Mentori kulkee aktorin rinnalla säännöllisin etukäteen sovittujen aikojen puitteissa esimerkiksi puolen vuoden ajan. Mentoroinnista sovitaan yhdessä toimeksiantajan, perhehoitajan ja mentorin kanssa. Kuva 3. Arvokas elämä hankkeen heijastimia jaettiin noin 300 kpl ja Ajoissa kotiin kampanjan ilmapallot täyttivät aika ajoin koko Kauppakatukujan. Mitä mentorointi on? - Mentorointi on ihmisläheinen tuen muoto. Mentori auttaa yksilöä kasvamaan kokonaisvaltaisesti - tekemällä ja oivaltamalla itse. Aktori etenee omassa tahdissaan ja omalla tavallaan.

5 Mentorointi on kahdenkeskinen, kehittävä, luottamuksellinen ja intensiivinen vuorovaikutussuhde, jossa mentori antaa tukea, ohjausta ja palautetta aktorin henkilökohtaiseen kasvuun. Mentorointi ei korvaa yhteydenpitoa lapsen/nuoren/muun perhehoidossa olevan asioista vastaavan työntekijän kanssa. Mentorointi ei ole myöskään opettamista, perehdyttämistä, valmentamista, työnohjausta, tutorointia, konsultointia, ystävyyttä eikä ongelmien ratkaisemista toisen puolesta. Pilotti: Ohjattu ryhmämuotoinen tuki Perhehoitajien työhyvinvointia ja jaksamista tukeva ryhmä aloitti Ryhmässä on 11 perhehoitajaa, jotka hoitavat vammaisia eriikäisiä perhehoitoa tarvitsevia henkilöitä illan teemana on ergonomia ja fyysinen kunto pohditaan unen merkitystä hyvinvoinnille. Helmikuun teemana on vahvaksi työssä ja kumppanuudessa hyvän arjen rakentamisen eväät. Osallistujat kokoavat kurssin aikana hyvinvointityökirjaa ja pohtivat työhyvinvointia ja jaksamista työkyvyn talomallin pohjalta. Juhani Ilmarisen työkyvyn talomalli löytyy sivuiltamme kohdasta materiaalit. 5 Kuva 6. Vammaisia hoitavien perhehoitajien työhyvinvointiryhmä voimavarapolulla Peurungassa Kuva 5. Työhyvinvointiryhmä laavulla. Perhehoitajan työhyvinvointi- ja jaksaminen ovat perhehoidon onnistumisen perusta. Perhehoitajat ovat kaikissa yhteyksissä haastatteluissa, perhetapaamisissa ja 2013 tehdyssä kyselyssä esittäneet toiveenaan tavata muita perhehoitajia ja saada tukea ja kannustusta työhönsä. Työhyvinvointiryhmä kokoontuu infopäivän ja yhden koulutuspäivän lisäksi neljä kertaa huhtikuuhun 2014 saakka teemana oli voimavarat ja niihin vaikuttavat tekijät. Kuva 7. Työhyvinvointiryhmän teemana oli työergonomia ja fyysinen kunto.

6 KeVa ennakkovalmennuksia: Keuruun KeVA päättyi Valmennuksiin osallistunut lähes 50 perhehoidosta kiinnostunutta Vuoden aikana on Arvokas elämä hankkeen järjestämiin valmennuksiin osallistunut yhteensä 48 vammaisten perhehoidosta kiinnostunutta. Heistä noin puolet toimii jo perhehoitajana (lähinnä lyhytaikaista perhehoitoa). 6 Vapaita perhehoitopaikkoja vammaisille henkilöille Kuva päättyi Keuruun KeVa valmennus. Valmennukseen osallistui 8 perhehoidosta kiinnostunutta henkilöä. Tapaamisia oli sekä iltaisin, että lauantaisin. Lauantaipäiviin oli yhdistetty kahden kokoontumiskerran aineistot. Kouluttajina toimivat Airi Ahonen Arvokas elämä hankkeesta sekä kokenut perhehoitaja Liisa Arola-Lamminmäki. Yhdessä tapaamisessa mukana olivat myös Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen ja Keuruun kaupungin perhehoidon vastaava työntekijä Tuulikki Välimäki. Valmennus sisälsi myös tutustumiskäynnin perhekotiin. Ryhmäläiset kyselivät innokkaasti perhehoitajan oikeuksista ja velvollisuuksista sekä perhehoitajien käytännön kokemuksia arjen sujumisesta ja vastaan tulleista haasteista. Valmennuksen koettiin selkeyttävän perhehoitajan tehtävässä tarvittavia valmiuksia ja se antoi eväitä niiden tunnistamiseen itsessä. Uusi ryhmä aloittaa Jyväskylässä alkaa uusi ryhmä Jyväskylässä ryhmään mahtuu hyvin vielä. Uusi ennakkovalmennuskurssi alkaa Jyväskylässä klo Matarankatu 4, MAT 100. Kysy perhehoitajien paikkatilanteesta ja uusista perhehoitajista. Useilla hoitajilla on vapaita paikkoja sekä pitkäaikaiseen että lyhytaikaiseen perhehoitoon. Airi Ahonen puh Paula Korkalainen p TULOSSA MM. HANKKEESSA TAPAHTUU 2014 TAMMIKUU Dialoginen kohtaaminen lasta tukevissa verkostoissa AIKA: klo PAIKKA: Matara sali, Matarankatu 6, Tourula, Jyväskylä Mukana mm. sosiaalipsykologi, työyhteisö- ja organisaatiokouluttaja, YTT Kaarina Mönkkönen ja lapsi- ja perhepoliittinen asiantuntija, KL Erja Pietiläinen Kehitysvammaliitosta.

7 Taustaa Vanhemmat kokevat tarvetta saada tietoa enemmän olemassa olevista palveluista. Palveluiden kehittämisen lähtökohtana tulisi olla yhteistyö vanhempien ja ammattilaisten kanssa. Miten perheet ja lapsen lähiverkostot voisivat aidosti olla mukana edistämässä lapsen hyvinvointia? * Työpajassa pohditaan vammaisten ja tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten palveluiden järjestämisen lähtökohtia ja jännitteitä sekä asiakastyön solmukohtia. Tilaisuus on maksuton. Kahvit tarjotaan. Ilmoittautuminen HELMIKUU Vahvaksi työssä ja kumppanuudessa - perhehoitajien ja kuntaedustajien 2. työtapaaminen AIKA: klo PAIKKA: Laajavuori, Jyväskylä Mukana mm. Perhehoitoliiton Maria Kuukkanen, Varsinais-Suomen perhehoitoyksikön vammaisten perhehoidon koordinaattori Reija Suomi, Kosken johtaja Marja Heikkilä ja kouluttaja Salme Mahlakaarto. Tilaisuuden tavoitteena on lisätä tietoa perhehoidon ajankohtaisista tulevaisuuden kehittämissuunnista. Tukea eri-ikäisten kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä kanssa toimivien ammatillista kehittymistä ja hyvinvointia sekä avata arjen rakentamisen avaimia yhdessä yhteistyössä mukana olevien kumppanuustoimijoiden kanssa Lassi Pruukin jatkopäivä dialoginen työote asiakkaan kohtaamisessa AIKA PAIKKA Matarankatu 4, MAT 100, Jyväskylä Dialoginen asiakkaan kohtaaminen prosessikoulutuksiin osallistuville. Ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Sosiaalinen media sosiaalialan kehittämisen tukena -jatkopäivä AIKA: klo PAIKKA: Matara -sali, Matarankatu 6, Tourula, Jyväskylä Kouluttajana Markku Rissanen. MAALISKUU Kasvatuskumppanuuskoulutus (peruskurssi) AIKA: 6 pv ajalla klo PAIKKA: Matarankatu 6, Matara-sali. Kouluttajat Paula Korkalainen ja Hellevi Ahoniemi. Koulutus soveltuu kasvatus-, hoitoja sosiaalialan työntekijöille. Ryhmästä pyritään saamaan moniammatillinen. Kasvatuskumppanuuden peruskurssi koostuu 17 teemallisesta seminaarista. Kasvatuskumppanuuden nyt toteutettava kurssi on kuuden päivän pituinen prosessi ja se toteutetaan ajalla , ja Koulutusryhmän koko on max. 14 osanottajaa/2 kouluttajaa. Kts. lisää 7

8 Tilastotietoa Arvokas elämä hankkeesta Keski-Suomen vammaisten perhehoidon tilastotietoa: Vammaisia henkilöitä hoitavia perhehoitajia selvityksen mukaan on Keski- Suomessa 74. Perhehoidon käyttäjiä noin 170, joista puolet käyttää pitkäaikaista perhehoitoa ja puolet lyhytaikaista tai osa-aikaista perhehoitoa. Perhehoidon laajentamisen tarve Lähivuosien perhehoitopaikkojen lisätarpeeksi arvioitiin: - lyhytaikainen ja osa-aikainen 65, joista lapsille ja nuorille 47 paikkaa ja pitkäaikainen perhehoidon lisätarpeeksi yhteensä eri-ikäiset 29 paikkaa. Yhteensä lisätarve paikkaa. Perhehoitajien lisätarpeen arvioitiin olevan 74. Tukiperheeksi ja lyhytaikaiseen perhehoitoon tarve oli 48 uutta perhehoitajaa ja pitkäaikaiseen 15. Myös perhehoidon sijaistamiseen olisi tarvetta. Muuta tilastotietoa Arvokas elämä hankkeesta jo toimeksiantoja eri kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Perhehoidon rekrytointitilaisuuksia on ollut viisi (n. 40 osallistujaa). Lisäksi rekrytoinnista tiedotetaan jokaisessa Arvokas elämä hankkeen tilaisuudessa. Kehittämisessä mukana Vuoden aikana Arvokas elämä hanke on järjestänyt yhteensä 80 tilaisuutta, joihin on osallistunut yhteensä yli 1500 osallistujaa. Ohjausryhmän kokouksia on ollut 6. Työrukkaskokouksia 7. Seminaareja 5. Työpajoja, prosessiluonteisia koulutuksia/valmennuksia 18. Te tapäiviä 7.. Studia Generalia yleisöluentoja 3 (370 osallistujaa). Opiskelijaharjoittelijoita 5. Opinnäytetöitä 3. 8 Valmennuksia Uusille perhehoitajiksi aikoville on järjestetty kuusi (6) KeVa valmennusta viidellä eri paikkakunnalla. Valmennuksiin on osallistunut yhteensä 48 osallistujaa. Noin puolella heistä on

9 Arvokas elämä hanke kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita menneen 2013 vuoden erinomaisesta yhteistyöstä! Yhteystietomme Paula Korkalainen, projektipäällikkö puh Airi Ahonen, projektityöntekijä puh Osoite: Matarankatu 4, 1.krs, Jyväskylä 9

10 10

Uusia tuulia Keski-Suomesta Vammaisten perhehoidon kehittäminen. Paula Korkalainen Airi Ahonen Perhehoitoliitto, Helsinki 15.11.

Uusia tuulia Keski-Suomesta Vammaisten perhehoidon kehittäminen. Paula Korkalainen Airi Ahonen Perhehoitoliitto, Helsinki 15.11. Uusia tuulia Keski-Suomesta Vammaisten perhehoidon kehittäminen Paula Korkalainen Airi Ahonen Perhehoitoliitto, Helsinki 15.11.2013 Alkutilanne 2011 Perhehoitajia hyvin vähän ei tietoa määristä Lyhytaikainen

Lisätiedot

Uusia tuulia Keski-Suomesta Vammaisten perhehoidon kehittäminen. Paula Korkalainen Airi Ahonen Perhehoitoliitto, Helsinki 15.11.

Uusia tuulia Keski-Suomesta Vammaisten perhehoidon kehittäminen. Paula Korkalainen Airi Ahonen Perhehoitoliitto, Helsinki 15.11. Uusia tuulia Keski-Suomesta Vammaisten perhehoidon kehittäminen Paula Korkalainen Airi Ahonen Perhehoitoliitto, Helsinki 15.11.2013 Alkutilanne 2011 Perhehoitajia hyvin vähän ei tietoa määristä Lyhytaikainen

Lisätiedot

Vammaisten perhehoidon koordinointi Keski-Suomessa. Sosiaali- ja terveysjohdon maakunnallinen työkokous 7.11. 2013

Vammaisten perhehoidon koordinointi Keski-Suomessa. Sosiaali- ja terveysjohdon maakunnallinen työkokous 7.11. 2013 Vammaisten perhehoidon koordinointi Keski-Suomessa Sosiaali- ja terveysjohdon maakunnallinen työkokous 7.11. 2013 Miksi vammaisten perhehoitoa ja koordinointia tulee kehittää? Vammaisten ihmisoikeudet

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä

Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä Tänään mukana Seminaarin tavoitteita ja teema-alueita Nostaa esille erilaisia näkökulmia ja ääniä lasta ja perhettä

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Arvokas elämä hanke Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö Perhehoitoliitto Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koulutuksen sisällöt 28.8. Hyvän perhehoidon

Lisätiedot

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 1 I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 Lapsen ja perheen palvelut lähipalveluina (tavoite 1): 1) Vammainen lapsi ja perhe palveluissa Jyväskylä: Jyväskylän prosessiohjaus päättynyt:

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ HANKE VUONNA 2014

ARVOKAS ELÄMÄ HANKE VUONNA 2014 1 ARVOKAS ELÄMÄ HANKE VUONNA 2014 Projektipäällikkö Paula Korkalainen, p. 0400 619 323 Hankkeen tavoitteet 2011-2014: 1) Kehittää Keski-Suomeen hyvät vammaisten lasten ja nuorten perheiden tarpeita vastaavat

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Esitys vammaisten ja ikäihmisten perhehoidon maakunnallisen koordinoinnin jatkamisesta

Esitys vammaisten ja ikäihmisten perhehoidon maakunnallisen koordinoinnin jatkamisesta Esitys vammaisten ja ikäihmisten perhehoidon maakunnallisen koordinoinnin jatkamisesta Vammaisten ja ikäihmisten maakunnallista perhehoidon koordinointi- pilottia on toteutettu kaksivuotisen kuntien välisen

Lisätiedot

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena. TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2012

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena. TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2012 1 ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2012 Hyvä lukija 2 Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2012 toimintaa. Kevään aikana mm.

Lisätiedot

Perhehoidon maakunnallinen toimintamalli. Sosiaali- ja terveysjohdon työkokous 21.3.2014 Paula Korkalainen

Perhehoidon maakunnallinen toimintamalli. Sosiaali- ja terveysjohdon työkokous 21.3.2014 Paula Korkalainen Perhehoidon maakunnallinen toimintamalli Sosiaali- ja terveysjohdon työkokous 21.3.2014 Paula Korkalainen Esitys Vammaisten perhehoidon toimintamalli ja Arvokas elämä hankkeessa tehty taustatyö 2011-2014

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ HANKETIEDOTE 2/2013

ARVOKAS ELÄMÄ HANKETIEDOTE 2/2013 ARVOKAS ELÄMÄ HANKETIEDOTE 2/2013 Uusia tuulia vammaisten perhehoidossa seminaarissa 21.5.2013 pohdittiin perhehoitoa: 1. Mitä lapsi, nuori ja aikuinen ja hänen perheensä / läheisensä odottavat perhehoidolta

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ LASTENSUOJELU JA PERHEHOITO VAMMAISTEN LASTEN KEHITYKSEN TUKENA HANKE

ARVOKAS ELÄMÄ LASTENSUOJELU JA PERHEHOITO VAMMAISTEN LASTEN KEHITYKSEN TUKENA HANKE 1 ARVOKAS ELÄMÄ LASTENSUOJELU JA PERHEHOITO VAMMAISTEN LASTEN KEHITYKSEN TUKENA HANKE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Paula Korkalainen, projektipäällikkö 2 Yhteiskehittämistä Arvokas elämä hanke eteni

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Hyvää perhehoitoa perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Laukaa, Peurunka 17.9.2013 Paula Korkalainen Kyselyyn 2013 vastasi yht. 25 perhehoitajaa * Vammaisia tai muita erityisen tuen tarpeessa

Lisätiedot

Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua.

Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua. 20.11.2013 1 Perhehoito: Perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä sosiaalilautakunnan tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Arvokas elämä hanke Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö Perhehoitoliitto Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koulutuksen sisällöt 28.8. Hyvän perhehoidon

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena. Paula Korkalainen 25.9.2012 KVANK

Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena. Paula Korkalainen 25.9.2012 KVANK Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena Paula Korkalainen 25.9.2012 KVANK Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena hanke 2011-2014

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ LASTENSUOJELU JA PERHEHOITO VAMMAISTEN LASTEN KEHITYKSEN TUKENA

ARVOKAS ELÄMÄ LASTENSUOJELU JA PERHEHOITO VAMMAISTEN LASTEN KEHITYKSEN TUKENA 1 ARVOKAS ELÄMÄ LASTENSUOJELU JA PERHEHOITO VAMMAISTEN LASTEN KEHITYKSEN TUKENA KEHITTÄMISEN ASKELEET KEHITTÄMISEN POLUILLA TOIMINTAKERTOMUS 2013 HANKERAPORTTI 3/2013 RAY PAULA KORKALAINEN 30.4.2014 2

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ - HANKETIEDOTE 1/2012

ARVOKAS ELÄMÄ - HANKETIEDOTE 1/2012 ARVOKAS ELÄMÄ - HANKETIEDOTE 1/2012 1 Perhekuvan piirsi Vappu 5 v. Vammainenkin lapsi on ensisijaisesti lapsi Arvokas elämä -hankkeen aloitusseminaari oli juuri Lapsen oikeuksien päivän alla 18.11.2011

Lisätiedot

Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena. Hanke-esittely

Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena. Hanke-esittely Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena Hanke-esittely Sosiaalinen media: Kotisivut, Facebook Palveluiden kehittäminen lähipalveluina Räätälöity tuki perheille kuuleminen,

Lisätiedot

Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena hankkeen väliraportti

Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena hankkeen väliraportti 1 LIITE 1. Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena hankkeen väliraportti Paula Korkalainen Väliraportti 9/2013: 1. Mitkä olivat hankkeen taustalla vaikuttaneet keskeiset

Lisätiedot

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM TERVETULOA! Ohjelma: sivu 1/2 Klo 10.00 10.10 Päivän avaus Heidi Gerdt, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: (x) (x) (x) (-) Pauli Salonpää. Aulis Hämäläinen. Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet: (x) (x) (x) (-) Pauli Salonpää. Aulis Hämäläinen. Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen (-) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 8/2014 12.9.2014 Kokousaika Keskiviikkona 12.9.2014 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

- Nuorten vertaistuki kehittynyt. Eri terveys- ja sosiaalialan järjestöt tekivät paljon yhteistyötä ja nuoret olivat aktiivisesti mukana.

- Nuorten vertaistuki kehittynyt. Eri terveys- ja sosiaalialan järjestöt tekivät paljon yhteistyötä ja nuoret olivat aktiivisesti mukana. Tulevaisuuden työpaja 12.9.2013 Mikä ilahduttaa vuonna 2015? Mitä on tehty, että tähän on päästy? Mitä keinoja nousee keskustelusta? Omaiset, läheiset - Inkluusio edistynyt. Päivähoidon toimintamalli siirtynyt

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki 31.10.2017 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUTYÖRYHMÄN KOKOUS

VAMMAISPALVELUTYÖRYHMÄN KOKOUS 1 (6) N KOKOUS Aika 12.9.2011 klo 13.00 16.00 Paikka Kosken kokoustila 202, 2 krs, Matarankatu 4, Jyväskylä Osallistujat Haaki, Raili X Hanhikoski, Emmi X Heikkilä, Marja Henttu, Tuula Hänninen, Tanja

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi Stakes Erikoistutkija Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

ESITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON MAAKUNNALLISESTA KOORDINOINNISTA KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHDOLLE

ESITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON MAAKUNNALLISESTA KOORDINOINNISTA KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHDOLLE 1 ESITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON MAAKUNNALLISESTA KOORDINOINNISTA KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHDOLLE 7.11.2013 Paula Korkalainen 2 PERUSTELUJA, MIKSI VAMMAISTEN PERHEHOIDOLLE

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Palveluohjaus vammaistyössä 28.9.07 Armi Mustakallio Projektipäällikkö, Vammaispalveluiden sosiaalityön ja verkostoituneen erityisosaamisen kehittäminen 5.10.2007

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

KODISTA KOTIIN - perhehoito hoidon ja hoivan vaihtoehtona

KODISTA KOTIIN - perhehoito hoidon ja hoivan vaihtoehtona Hämeenlinna 9.5.2014 KODISTA KOTIIN - perhehoito hoidon ja hoivan vaihtoehtona Perhehoitoliitto ry Perhehoitoliitto ry Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen perhehoidon asiantuntijajärjestö, jonka toiminnan

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus. Riitta Lappi-Khabbal, TtM Sosiaalitalouden tutkimuskeskus, Diakoniaammattikorkeakoulu. www.diak.

Ikäihmisten perhehoidon valmennus. Riitta Lappi-Khabbal, TtM Sosiaalitalouden tutkimuskeskus, Diakoniaammattikorkeakoulu. www.diak. Ikäihmisten perhehoidon valmennus, TtM Sosiaalitalouden tutkimuskeskus, Diakoniaammattikorkeakoulu Valmennuksen tarkoitus ja tavoitteet 1. Taata jokaiselle ikäihmiselle tasavertainen mahdollisuus päästä

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

KVANK LASTEN JA NUORTEN JAOS ESITYSLISTA 16.5.2013. Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta

KVANK LASTEN JA NUORTEN JAOS ESITYSLISTA 16.5.2013. Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta KVANK ESITYSLISTA 16.5.2013 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta LASTEN JA NUORTEN JAOS Aika 16.5.2013 klo 12.30 15.00 Paikka Kehitysvammaliitto, Helsinki Läsnä Alinen, Terhi Heinonen Hanna Hintsala,

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

KEHITTÄMISPROJEKTIT. SISUKAS- projekti 2012 2016. SISUKAS-projektin visio ja päätavoite. Projektin henkilöstö

KEHITTÄMISPROJEKTIT. SISUKAS- projekti 2012 2016. SISUKAS-projektin visio ja päätavoite. Projektin henkilöstö SISUKAS-PROJEKTIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KEHITTÄMISPROJEKTIT Pääosa Pesäpuun kehittämistyöstä tapahtuu RAY:n rahoittamissa kehittämisprojekteissa. Projekteissa tapahtuva kehittämistyö ja Pesäpuun perustyö

Lisätiedot

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Keski-Suomen Kaste-kuulumiset 1/2009

Keski-Suomen Kaste-kuulumiset 1/2009 1 Lastensuojelutyöryhmä kokoontuu 2.6.2009 klo 13-15.30 Koskessa, Matarankatu 4 (Tourula) 1. krs koulutustila 100. Lastensuojelutyöryhmä jatkaa lastensuojelun ylikunnallisena keskustelufoorumina ja toimijoiden

Lisätiedot

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Toiminta vakiintunut Kehittämistyön tuloksena vuodesta 2008 alkaen laajennettu perhevalmennus on koskenut kaikkia kaarinalaisia ensisynnyttäjiä 2 Miten perhevalmennus

Lisätiedot

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä -

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä - Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä - Avata uusi ikkuna jokaisen työntekijän oman työn tarkastelulle uudesta näkökulmasta. Antaa rohkeutta lähteä rakentamaan uusia yhteistyömuotoja eri

Lisätiedot

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 KOULUTTAJAN MERKITYS Tiedän omaavani taidot, joita ohjaamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

PRIDE-valmennuksen arviointi

PRIDE-valmennuksen arviointi PRIDE-valmennuksen arviointi «Hyvä valmistautuminen sijaisvanhemmuuteen Tone Nordby seniorrådgiver Barne-, ungdoms- og familiedirektoratet Norja Side 1 Presentasjon Helsinki, mai 2015 Tausta Norja osti

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Yhteisöllinen toimeksiantosuhteinen perhehoito. Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry

Yhteisöllinen toimeksiantosuhteinen perhehoito. Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry Yhteisöllinen toimeksiantosuhteinen perhehoito Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry 1 Asiakasmaksu perhehoito on avohoitoa vuokrasopimussuhde, vuokra 510, 30 /kk mahdollisuus saada

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot