Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen"

Transkriptio

1 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

2 Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten perhehoitajaa. Lastensuojelun perhehoitajista 60 on sukulaissijaisvanhempia. Lasten ja nuorten päivystyksellisiin tarpeisiin vastaa noin 20 päivystys- ja kriisiperhettä, joissa järjestetään tilapäistä ja päivystyksellistä perhehoitoa. Perhehoidon määrän kasvu tulee jatkossa kohdentumaan erityisesti vanhuksiin, kehitysvammaisiin ja vammaisiin henkilöihin.

3 Omaishoitajia on Oulun kaupungissa 1487 hoitajaa, joista 689 toimii alle 65-vuotiaiden omaishoitajana. Ikäihmisille on Oulussa tarjolla kaksi perhehoitokotia, joissa järjestetään tilapäistä perhehoitoa korvaamaan omaishoitajien vapaapäivät. Lastensuojelun perhehoitajien vapaapäivien vapaapäivät on järjestetty tilapäisen perhehoidon tai kotiin annettavan palvelun avulla.

4 Oulun kannanotto: Perhehoidossa täytyy eritellä pitkäaikainen, tilapäinen ja päivystyksellinen perhehoito. Lakimuutos ei erittele perhehoitoa tältä osin. Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain (922/2011) mukainen yrityspohjainen ammatillinen perhehoito ja perhehoitolain (263/2015) mukainen toimeksiantosopimuspohjainen ammatillinen perhehoito tulee käsitteellisesti määritellä selkeämmin. On epäselvyyttä siitä, millä tavalla ammatillisen perhekodin (perhehoitolain mukainen) toiminta eroaa ammatillisen perhekodin (yrityspohjainen, yksityisen sosiaalipalvelulain mukainen) toiminnasta.

5 Perhehoidosta maksettava vähimmäispalkkio, Oulun kannanotto: Palkkioiden alarajan nostaminen on oikeansuuntainen toimenpide, jolla on jonkin verran vaikutusta perhehoitajuuden työn houkuttelevuuteen. Palkkion alarajan nostaminen ei kuitenkaan välttämättä vaikuta siihen, että perhehoito olisi vaihtoehto muille ns raskaimmille palveluille. Tämän vuoksi Oulun kaupungissa on otettu käyttöön lastensuojelussa 4 maksuluokkaa. Vain 20 % perhehoitoon sijoitetuista lapsista sijoittuu hoidon vaativuudeltaan alimpaan maksuluokkaan, kaikki muut lapset ovat 2-4 maksuluokissa.

6 Hoitopalkkion määrän tulee vastata asiakkaan hoidon vaativuutta. Hoidon vaativuuden arvioinnissa tulisi olla käytössä kansallisesti yhdenmukaiset mittarit. Perhehoitajilla tulee olla selkeä käsitys siitä, mihin perustuu esimerkiksi lapsen hoidon vaativuus ja siihen perustuva maksuluokka. Hoidettavan hoidon vaativuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon perhehoitajan kokonaistilanne, esimerkiksi perheessä on samanikäisiä lapsia useita, hoitotyön ympärivuorokautinen sitovuus. Perhehoidon palkkioiden tulee tilapäisessä ja osavuorokautisessa perhehoidossa olla sellaisella tasolla, että perhehoitajia saadaan rekrytoitua omaishoitajien lakisääteisten vapaiden sijaishoitajiksi. Perhehoitajien määrän kasvaminen edellyttää etenkin suurissa kaupungeissa tai maakunnissa perhehoitajapoolin ylläpitämistä sähköisen järjestelmän kautta

7 Oheishuoltajuuden sääntelyn täsmentäminen, Oulun kannanotto: Oheishuoltajien rinnastaminen perhehoitajiin on tärkeää. Oheishuoltajille tarjoutuu resursseja perhehoitolain ja sosiaalihuoltolain mukaisesti.

8 Oikeus vapaaseen, Oulun kannanotto: Muutos tukee perhehoitajan työssä jaksamista ja työkyvyn ylläpitämistä. Vapaiden määrä sidotaan hoidettavan/hoidettavien hoidon vaativuuteen ja sitovuuteen. Harkinnanvaraisesti voidaan myöntää toimeksiantosopimuksella vähimmäistason ylittävä määrä vapaita hoidon vaativuuden perusteella. Tavoitteena on valmentaa kiertäviä toimeksiantosuhteisia perhehoitajia, jotka ovat erikoistuneita perhehoitajien/omaishoitajien vapaan aikaiseen sijaishoitoon joustavasti eri asiakasryhmille. Jatkossa omais- ja perhehoitokeskukset ylläpitävät rekisteriä sijaishoitajista. Vapaiden seuranta ja sijaishoidon järjestäminen tarvitsevat sähköisen järjestelmän, jonka avulla perhehoitajien ja omaishoitajien vapaapäivien pitämistä voidaan seurata. Perhehoitajan aloitteesta käyttämättömiä vapaapäiviä ei korvata jatkossa rahalla, koska se ei tue perhehoitajan jaksamista.

9 Perhehoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastukset, Oulun kannanotto Perhehoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastuksilla vahvistetaan työkyvyn vajeiden ennaltaehkäisevää tunnistamista sekä varhaista puuttumista. Niiden avulla tunnistetaan myös muut mahdolliset hyvinvointiin liittyvät riskitekijät varhaisessa vaiheessa. Tarkastuksilla madalletaan kynnystä ryhtyä perhehoitajaksi. Hyvinvointi- ja terveystarkastuksia varten on olemassa omahoitopalvelussa sähköinen terveystarkastus ja valmennus, jossa henkilö kirjautumisen jälkeen tekee itse arvioinnin terveydentilastaan, saa tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista sekä tarvittaessa järjestelmä myös ehdottaa erilaisia hyvinvointivalmennuksia hyvinvoinnin edistämiseksi. Tarkastuksen tulos on henkilön niin halutessaan myös terveydenhuolloin ammattilaisten nähtävillä. Omahoitopalvelun kautta perhehoitajat voivat olla sujuvasti yhteydessä omaan terveyskeskukseen ja saada terveyttään tukevaa palvelua. Kaikilla perhehoitajilla on mahdollisuus sähköisen omahoitopalvelun kautta tehdä arvio terveydentilastaan, saada tietoa terveydestään ja hyvinvoinnistaan sekä hyvinvointivalmennuksista ja tarvittaessa olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen.

10 Perhekodissa hoidettavien määrä, Oulun kannanotto Terminologian selkeyttäminen tulisi jatkossa olla tavoitteena, ks. kannanotto kohdassa Yleistä. Hoidettavien määrän kirjaaminen selkeästi lakiin on hyvä asia. Ammatillinen perhehoito on perhehoitoa, jota annetaan yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 7 :ssä tarkoitetun luvan perusteella ammatillisessa perhekodissa. Ammatilliset perhekodit ovat perhehoidon ja laitoksen väliin sijoittuva sijaishuoltomuoto. Niiltä edellytetään vahvempaa osaamista kuin tavallisilta perhekodeilta, mikä mahdollistaa erityistä hoitoa tarvitsevien henkilöiden sijoittamisen perhehoitoon. Ammatillisessa perhekodissa saadaan hoitaa samanaikaisesti enintään seitsemää henkilöä, jos perhekodissa annettavasta hoidosta, kasvatuksesta tai muusta huolenpidosta vastaa vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa henkilöä, joista ainakin yhdellä on perhehoitolain 6 :n 1 momentissa säädetty kelpoisuus (henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa) ja ainakin yhdellä on perhehoitolain 6 :n 3 momentissa säädetty kelpoisuus (tehtävään soveltuva koulutus ja riittävä kokemus hoito- tai kasvatustehtävistä). Ammatillisia perhekoteja ei lueta lastensuojelulain 57 :n mukaisiksi lastensuojelulaitoksiksi, joten niissä ei voida käyttää rajoitustoimenpiteitä yhteydenpidon rajoittamista lukuun ottamatta.

11 Perhehoitajille järjestettävä muu tuki, Oulun kannanotto Lastensuojelussa perhehoitoa on ollut jo pitkään. Ikäihmisten, kehitysvammaisten, vammaisten sekä mielenterveyskuntoutujien perhehoidon käytännöt ja toimintatavat tulee yhdenmukaistaa lastensuojelun perhehoidon kanssa. Perhehoito on yhteistä kaikille asiakasryhmille ja siten jokainen asiakasryhmä on erityinen. Etuudet tulee olla samat kaikille perhehoitajille. Perhehoidon monimuotoistaminen pitkäaikaisessa ja sijaishoidossa mahdollistuu perhehoitokeskusten kautta kokoamalla yhteen tietoa ja resursseja eri asiakasryhmien tarpeista ja perhehoitajista. Lastensuojelun perhehoitajilla saattaa olla mielenkiintoa ottaa kotiinsa hoidettavaksi myös ikäihmisiä tai kehitysvammaisia. Myös vapaiden järjestämisessä sijaishoitajina toimivat perhehoitajat voivat toimia erilaisten ja eri-ikäisten asiakkaiden perhekodeissa. Näin voidaan myös lisätä työllistymistä.

12 Ennakkovalmennuksessa olevilta perhehoitajilta tulee voida pyytää oikeusrekisterikeskuksen rikosrekisteriote ennakkovalmennuksen aikana perhehoidon kohderyhmän iästä riippumatta. Ikäihmisten, kehitysvammaisten, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien perhehoito tulee tältä osin rinnastaa alaikäisten perhehoitoon. Perhehoidossa olevien ikäihmisten, kehitysvammaisten ja vammaisten hoivan ja huolenpidon tarve on samanlainen kuin alaikäisillä lapsilla Perhehoitajille järjestettävää tukea ovat mm. ennakkovalmennus, täydennyskoulutus, mentorointi, perhehoitajalle nimetty vastuuhenkilö, tilapäinen lastenhoitoapu, tuetut lomat, työnohjaus ja vertaistuki. Perhehoitajille voidaan tarjota jatkossa myös sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja. Perhehoitajat voivat osallistua omaa toimialaansa koskevaan kunnan järjestämään koulutukseen, kuten lääkehoito- ja turvallisuusasiat. Lääkehoito-osaamisen taso tulisi valtakunnallisesti määritellä perhehoidossa (mm. verkkokoulutus, näytöt, luvat, lääkehoitosuunnitelma). Päivystyksellinen perhehoito tulee laajentaa koskemaan myös muita kuin lastensuojeluasiakkaita. Kriteerit asiakkuudelle määritellään kuntakohtaisesti.

13 Joustavuutta perhehoidon tarpeen määrittelyyn Hoidettavan palvelutarve määritellään vastuutyöntekijän, hoidettavan ja verkoston kesken laaditussa palvelu- ja asiakassuunnitelmassa. Vastuutyöntekijä laatii ns. raamisopimuksen, joka perustuu asiakkaan palvelutarpeeseen. Raamisopimuksella omaishoitaja saa tietyn määrän vapaapäiviä kuukaudessa ja toimeksiantosopimuksella perhehoitaja tuottaa tietyn määrän perhehoitopäiviä kuukaudessa kyseiselle asiakkaalle. Raamisopimuksessa vastuutyöntekijä myös määrittelee perhehoitomuodon, ts. tilapäisen tai osavuorokautisen perhehoidon, jota toteutetaan hoidettavan edun mukaisesti. Omaishoitajalla ja perhehoitajalla tulee olla mahdollista joustavasti sopia raamisopimuksen sisällä vapaiden toteutumisesta.

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon perhehoitolain muuttamisesta.

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon perhehoitolain muuttamisesta. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon perhehoitolain muuttamisesta. Oulussa 1.6..2016 OULUN KAUPUNKI Arja Heikkinen sosiaalijohtaja Oulun kaupungin lausunto

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta.

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Oulussa 1.6.2016 OULUN KAUPUNKI Arja Heikkinen sosiaalijohtaja Raimo Ojanlatva

Lisätiedot

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Työsopimuslain 4 lukuun on lisätty uusi 7 a Poissaolo perheenjäsenen tai muun läheisen

Lisätiedot

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi LAPS/14/2016 20.4.2016 1 /5 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 30.3.2016, STM108:00/2015, STM109:00/2015 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain

Lisätiedot

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki 1.4.2015 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädäntö ohjaa, miten toimia Ennen sijoitusta Sijoituksen aikana Sijoituksen jälkeen SHL

Lisätiedot

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän 263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Haluatko tehdä työtä kotonasi tai asiakkaan kotona, kiireettömästi, Mitä perhehoito on? 1. jakaen arkeasi ikäihmisten

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoitolaki 263/2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN 1.1.2019 (1/15) (2/15) 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Julkisten alojen eläkelaki (81/2016) (3/15) 2.1 Perhehoidon

Lisätiedot

Helsinki /2016

Helsinki /2016 KUNTAINFO Helsinki 28.10.2016 7/2016 PERHEHOITOLAKIIN MUUTOKSIA 1.7.2016 LUKIEN Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti perhehoitolakiin on tehty eräitä muutoksia. Muutosten tavoitteena

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella. Sari Vitikka

Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella. Sari Vitikka Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella Sari Vitikka 19.9.2018 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1200 monialaista osaajaa 27 400 kuntalaista Talousarvio 122 M

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan perhehoidon yhteyshenkilön nimi, virka-asema ja

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 23.4.2013 25 LIITE nro 1 Sivu 2 / 14 Sivu 3 / 14 SISÄLLYS 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 PERHEHOITAJA 3 3.2 PERHEHOITOKOTI

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana

Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana VII Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylässä 9.-, hallitussihteeri STM/STO Lähtökohdat Lähtökohta 1: lainsäädäntö Lastensuojelulaki 50.

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan ikäihmisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan ikäihmisten perhehoidon yhteyshenkilön

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN OPAS

OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan

Lisätiedot

Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus. Kunta huolehtii sijaishoidosta.

Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus. Kunta huolehtii sijaishoidosta. Kampanjamateriaali 3.-16.6.2019 Teema: Tämän kampanjan teema on perhehoitajan oikeus vapaaseen Pääviestit: Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Helsinki /2016. Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia alkaen

Helsinki /2016. Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia alkaen TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 13.10.2016 6/2016 Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia 1.7.2016 alkaen Tausta Muutokset omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005, omaishoitolaki), sosiaalihuoltolakiin

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk NYT VOIMASSA OLEVAT HOITOPALKKIOT: Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: Palkkioluokka 1 * ikäihmiset: RAVA 16 Palkkioluokka 2 * 1063,46 /kk 1276,16

Lisätiedot

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6)

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6) 1 (6) FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO Perhehoidon toimintaohje 2017 1. KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOIT- TEET Perhehoidon tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA SOVELTAMISALA...

Lisätiedot

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.

Lisätiedot

INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen

INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen OHJELMA 1.11. klo 17-19 Mitä perhehoito on? Perhekoti Perhehoidon eettiset periaatteet Hoidettavat Perhehoitaja

Lisätiedot

Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus. Sarianna Maaranen, perhehoidon koordinaattori OSSI-hanke

Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus. Sarianna Maaranen, perhehoidon koordinaattori OSSI-hanke Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus OSSI-hanke Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus Maakunnallinen yhteistyö: yhtenäiset toimintamallit perhehoitoon Ikäihmisten perhehoidon sääntökirja Etelä-Savo 2018

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1 1. PERHEHOITO... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOITE... 3 2.1 Tarkoitus... 3 2.2 Omaishoidon ja perhehoidon välinen ero... 3 3. PERHEHOIDON MUODOT... 3 4.

Lisätiedot

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3. Ikäihmisten perhehoito...

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 2 Sisällysluettelo 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3. PERHEHOIDON TOTEUTUS... 4 3.1 Perhehoitaja... 4 3.2

Lisätiedot

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: STM052:00/2014 Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta Perhehoitoliitto ry kiittää sosiaali-

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005

Lisätiedot

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40.

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40. Perusturvalautakunta 5 08.01.2019 LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA 2019 315/40.05/2018 PLTK 5 Perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 15.12.2016 149, liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2017 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf OMAISHOITO ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 01.03.2012/lv 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3 Ikäihmisten

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

KUNTAINFO Helsinki 26.10.2015 9/2015

KUNTAINFO Helsinki 26.10.2015 9/2015 1(5) KUNTAINFO Helsinki 26.10.2015 9/2015 UUSI PERHEHOITOLAKI Uusi perhehoitolaki (263/2015) tuli voimaan 1.4.2015. Lailla korvattiin aiempi perhehoitajalaki ja siihen yhdistettiin myös aiemmat perhehoitoa

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015 Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 SOSLA 8 Perhehoitoa toteutetaan sosiaalihuoltolain 17 :n mukaisena kunnan järjestämän sosiaalipalveluna

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 - Alustavia tuloksia ja havaintoja. 18.1.2013 EERO SILJANDER, CHESS/THL. 1 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 taustat ja aineisto. STM:n toimeksiantona THL:lle 2012 toteuttaa

Lisätiedot

Omaishoidon tukihakemukset toimitetaan ikäihmisten palveluiden työntekijälle:

Omaishoidon tukihakemukset toimitetaan ikäihmisten palveluiden työntekijälle: Omaishoidon tuen ohjeistus 1. Yleistä Laki omaishoidon tuesta (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu. Lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaista

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 33 17.03.2016. Omaishoidontuen myöntämisperusteet 1.4.2016 alkaen 649/05.12.00/2013. Perusturvalautakunta 17.03.

Perusturvalautakunta 33 17.03.2016. Omaishoidontuen myöntämisperusteet 1.4.2016 alkaen 649/05.12.00/2013. Perusturvalautakunta 17.03. Perusturvalautakunta 33 17.03.2016 Omaishoidontuen myöntämisperusteet 1.4.2016 alkaen 649/05.12.00/2013 Perusturvalautakunta 17.03.2016 33 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 316 12.12.2016 PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 12.12.2016 316 Perhehoitopalkkion määrä on tarkistettava kalenterivuosittain

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot