Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015"

Transkriptio

1 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013

2 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä valtionavustus Siuntion kunnan perusturvaosaston ja sivistysosaston yhteiselle hankkeelle Kunnanhallitus päätti kokouksessaan , että Siuntion kunta hakee valtionavustusta ajalle Kaste II jatkohankkeesta päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittämiseksi. Vantaan kaupungin hallinnoima Kaste I hanke (Mielen avain) sai euroa valtionavustusta vuosille Hankealueena oli Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala ja sen väestöpohja oli Hankkeen tavoitteena oli parantaa eteläsuomalaisten mielenterveyttä ja päihteettömyyttä sekä parantaa niiden ihmisten avunsaantia, joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia.. Hankkeen keskeiset teemat olivat: osallisuuden vahvistaminen, kynnyksettömyys sekä henkilöstön osaamisen lisääminen. Siuntio ei hakenut valtionavustusta Kaste I- hankkeesta. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi maaliskuussa 2013 Kaste II jatkohankkeelle 1,5 M valtionavustusta, joka oli vain reilu puolet haetusta kokonaissummasta. Vantaan kaupunki teki sosiaali- ja terveysministeriöstä saadun päätöksen perusteella sopeutettuja laskelmia ja päätti myöntää Siuntiolle valtionavustusta. Sopeutetuksi hankeajaksi Vantaan kaupunki määritteli ajanjakson Siuntion osalta hankkeen kokonaiskustannukset ovat , joista valtionavustusta on (75 % hankkeen kokonaiskustannuksista) ja Siuntion omarahoitusosuus on (25% hankkeen kokonaiskustannuksista). Kustannukset perusturvaosaston ja sivistysosaston välillä jakautuvat koko hankeajalta seuraavasti: perusturvaosasto ja sivistysosasto 7800, yhteensä Siuntion hankkeen (Hyvinvoiva mieli- VIVO) tavoitteet ovat: 1. Luodaan moniammatillisessa yhteistyössä toimintamalli preventiivisen työotteen varmistamiseksi, 2. Luodaan uusia foorumeita ja vahvennetaan olemassa olevia rakenteita (mm. moniammatillinen nuorisoverkosto ja nuorisovaltuusto), joiden kautta asiakkailla/asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa (mm. asukasillat, kyselylomakkeet kuntalaisille/asiakkaille, haastattelut) palveluiden kehittämiseen. 3. Työntekijät hyödyntävät koko Mielen avain -hankealueen osaamista (mm.koulutukset, kokemusasiantuntijat, muista hankkeista saadut tulokset)

3 3 Syyskuussa 2013 aloittanut hankekoordinaattori luo rakenteet moniammatilliselle, asiakkaita/asukkaita osallistavalle kehittämistyölle. Lisäksi koordinaattori kartoittaa koulutustarpeet sekä laatii koulutussuunnitelman hankkeen ajaksi. Hankkeeseen perustetaan moniammatillinen ohjausryhmä, jonka tehtävänä on ohjata hanketta kohti asetettuja tavoitteita. Ohjausryhmän tehtävänä on toimia vivo-hankkeen ohjaavana ja koordinoivana elimenä.. Ohjausryhmän työskentely on tiivistä erityisesti hankkeen alkuvaiheessa Hankkeen ohjausryhmään kuuluu henkilöitä: -Perusturvaosastolta -Sivistysosastolta -Helsingin-ja uudenmaan sairaanhoitopiiristä 2. Hankkeen tavoitteet ja niiden konkretisointi 2.1 Tavoitteet 1. Preventiivisen, moniammatillisen työskentelymallin luominen perheille ja nuorille suunnatuissa mielenterveys- ja päihdepalveluissa 2. Osallisuuden vahvistaminen palveluiden kehittämisessä 3. Osaamisen lisääminen 2.2 Tavoitteiden Konkretisointi 1. Luoda, moniammatillisessa yhteistyössä, toimintamalli preventiivisen työotteen varmistamiseksi. 2. Luoda uusia foorumeita ja vahventaa olemassa olevia rakenteita ( mm moniammatillinen nuorisoverkosto ja nuorisovaltuusto), joiden kautta asukkailla/ asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa ( mm asukasillat,kyselylomakkeet kuntalaisille, haastattelut) Palveluiden kehittämiseen. 3. Työntekiät hyödyntävät koko Mielen avain-hankealueen osaamista( mm. koulutukset,kokemusasiantuntiat, muista hankkeista saadut tulokset). KKonkretik Hankekoordinaattori luo rakenteet moniammatilliselle, asiakkaita/asukkaita osallistavalle kehittämistyölle. Lisäksi koordinaattori kartoittaa koulutustarpeet sekä laatii koulutussuunnitelman hankkeen ajaksi.

4 4 2.3Kehittämisen tulokset 1. Siuntioon on luotu saumaton palveluketju perheille ja nuorille suunnatuissa mielenterveys- ja päihdepalveluissa. 2. Asiakkaat/asukkaat ovat mukana kehittämässä mielenterveys- ja päihdepalveluja 3. Työntekijöillä on osaamista syrjäytymiskierteen ehkäisemiseksi ja työnjako on selkeä 3. Hankkeen aikataulu ajalle Syksyllä 2013 perustetaan ohjausryhmä, laaditaan toimintasuunnitelma, selvitetään voimassaolevat toimintatavat, verkostot jne. Syksyllä 2013 pidetään aloitus seminaari. Tämän jälkeen kartoitetaan asukkaiden toiveet ja henkilökunnan koulutustarpeet ja luodaan toiminta malli. Vuodenvaihteessa juurrutetaan toiminta malli. Loppu seminaari ja loppuraportti keväällä Hankkeen arviointi ja raportointi Hankkeen alkuvaiheessa luodaan itsearviointimalli, jonka avulla arvioidaan preventiivisen toimintamallin kehittymistä. Palveluiden käyttäjiä osallistetaan myös hankeen etenemistä arvioitaessa. Keväällä 2014 laaditaan hankkeen väliarviointi, jossa saadut tulokset esitetään. Tämän pohjalta ohjausryhmä tekee tarvittavat suunnanmuutokset hankkeen loppuajaksi. Hankkeen lopulla laaditaan loppuraportti.

5 Liite 1. Yhteenveto hankkeen aikataulusta ajalle 01/ Yhteenveto hankkeen aikataulusta ajalle 07/ /2015 Vuosi Tavoite 9 syys 12 joulu 02 helmi 04 huhti 06 kesä 08 elo 10 loka 12 joulu 02 helmi 04 huhti 1.Käynnistys & organisointi - toimintasuunnitelma - ohjausryhmä -tapaamiset/ verkostot X X 2.selvitetään nykytilanne X X -tavatjärjestää palvelut 3. haastattelut ja asukaskyselyt 4.koulutus suunnittelu ja toteutus X X X X X X X X X X X X 5.Seminaarit X X 6. itse Arviointi X X X X X X X X X X 7. Raportointi väli loppurap. 8.Pysyvän toiminnan organisointi X X X X

Perusturvalautakunta nro 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 5/ SISÄLLYSLUETTELO nro 5/2013 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 43 PTLTK 44 PTLTK 45 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta KASTE II-jatkohanke, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä valtionavustus n

Lisätiedot

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Hanke-esittely Kuosmanen Lauri, hankejohtaja Kurki Marjo, hankekoordinaattori Lepistö Päivi, hankesuunnittelija Positiivisuus Luottamus Yhtenäisyys

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Helsinki 14.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Tuula Ekholm ( LKU) Osallistava kehittämistyö Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistaa kaikkia

Lisätiedot

Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012

Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012 Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012 Marjo Kurki 16.11.2012 Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Otso hanke lapsiperheiden tukemiseen Maestro kurssien levittäminen Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli

Lisätiedot

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut

Lisätiedot

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ Osallisuuden ja kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen 4.11.2008 klo 13 15.30 HYVINKÄÄ LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ-HANKKEEN 2007-2009 TAVOITTEIDEN TÄSMENTYMINEN

Lisätiedot

Jorma Posio

Jorma Posio Tervein mielin Pohjois- - Suomessa 2009-2011 Koko hanke Lapin osahanke Jorma Posio 26.11.2009 1 Hankkeessa mukana Kainuun maakunta-kuntayhtymä kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa)

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

vahvistamisen kehittämisryhmän kokous klo 9 12 Nummelassa

vahvistamisen kehittämisryhmän kokous klo 9 12 Nummelassa Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmän kokous 10.11.2008 klo 9 12 Nummelassa LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ-HANKKEEN 2007-2009 TAVOITTEIDEN TÄSMENTYMINEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen ajankohtaiset kuulumiset ja taloustilanne hankejohdolta

KASPERI II hankkeen ajankohtaiset kuulumiset ja taloustilanne hankejohdolta KASPERI II hankkeen ajankohtaiset kuulumiset ja taloustilanne hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 26.8.2013 Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankekokonaisuus on loppusuoralla Kevätkaudella KASPERI II

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo

Tulevaisuuden sairaala Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo Tulevaisuuden sairaala 2030 Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo 28.10.2014 Master Plan Johdanto Sisältö Toteutustapa ja aikataulu Vaihtoehtojen vertailu

Lisätiedot

Hankkeen arviointisuunnitelma

Hankkeen arviointisuunnitelma 1 VERKOTTAJA 2013-2016 Hankkeen arviointisuunnitelma Tiina Saarinen 14.9.2013 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3 4 Hankkeen kohderyhmät 3 5 Hankkeessa tavoiteltavat

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Välittäjä 2009 -hanke

Välittäjä 2009 -hanke Välittäjä 2009 -hanke Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Vaasan sairaanhoitopiiri Tampereen kaupunki Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Lahden kaupunki syksystä 2010 Hanketyötä ohjaavat

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

16.12.2009. aluejohtoryhmän varsinaiset jäsenet ja varajäsenet

16.12.2009. aluejohtoryhmän varsinaiset jäsenet ja varajäsenet MUISTIO 1 (5) 16.12.2009 ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika keskiviikko 16.12.2009 klo 12.45 16 Paikka Osanottajat Jätkänkämppä, Kylpylähotelli Rauhalahti, Katiskaniementie 8, Kuopio aluejohtoryhmän

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Nina Peronius projektipäällikkö 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön ja työmenetelmien

Lisätiedot

Osallisuuden edistäminen edistäminen valtakunnallisesti

Osallisuuden edistäminen edistäminen valtakunnallisesti Osallisuuden edistäminen valtakunnallisesti 19.11.2014 1 Osallisuuden edistäminen Kaste-ohjelmassa Kaste-ohjelman ja sen toimeenpanon läpileikkaavina periaatteina ovat osallisuus ja asiakaslähtoisyys,

Lisätiedot

LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti

LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti LÄNSI 2012 -hankkeen pilotin seurantaraportti 1. Pilotin nimi: - Länsi 2012 -hanke, Salon pilotti 2. Raportoijan nimi ja asema pilotissa - Katrin Seitz-Ylitalo, hanketyöntekijä 3. Raportin laadintaan osallistuneet

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Kevään 2016 toimintasuunnitelma

Kevään 2016 toimintasuunnitelma POIS SYRJÄSTÄ Kevään 2016 toimintasuunnitelma Kehittämisosion nimi: VERKOSTOMAISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 1) Mitä kehittämisosiossa on saatava aikaan kevään 2016 aikana? Tavoite 1: 1. Verkostomaisen yhteistyön

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot

Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta

Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 29.4.2013 Ajankohtaisia kuulumisia Projektisuunnittelija Ulriika Kannas-Honkaniemi on

Lisätiedot

8.2.2012. Yhteyshenkilö - nimi Niina Patrikainen - sähköposti niina.patrikainen@kpedu.fi - puhelin 044 725 0019

8.2.2012. Yhteyshenkilö - nimi Niina Patrikainen - sähköposti niina.patrikainen@kpedu.fi - puhelin 044 725 0019 Toimintasuunnitelma 1 (8) LAMPPU-hankkeen partnerin tarkennettu toimintasuunnitelmat Yhteistyökumppanin tiedot Koulutuksen järjestäjä: Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Yhteyshenkilö - nimi Niina Patrikainen

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä

Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä sosiaaliterapeutti Marjo Tolonen, Järvenpään kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelut kokemusasiantuntija Jouko Raunimaa, KoKoA ry Ideoinnista toteutukseen

Lisätiedot

EURAJOEN PILOTIN LOPPURAPORTTI Länsi 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

EURAJOEN PILOTIN LOPPURAPORTTI Länsi 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke EURAJOEN PILOTIN LOPPURAPORTTI Länsi 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke 1.10.2012 30.9.2013 Marjo Hamilas SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. PILOTIN TAVOITTEET 2

Lisätiedot

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Tarja Horn Marjo Virtanen 29.10.2013 Sisällysluettelo Johdanto... 3

Lisätiedot

Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke

Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke ( Diasarja apuvälinehankkeen tämän hetkisestä tilanteesta on tarkoitettu yhteiseen käyttöön esim. yhteistoimintamenettelyyn liittyvää henkilöstön informointia

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Etelä-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämishanke. Hankesuunnitelma. Sopeutettu 31.5.2010

Etelä-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämishanke. Hankesuunnitelma. Sopeutettu 31.5.2010 Etelä-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämishanke Hankesuunnitelma Sopeutettu 31.5.2010 Tiivistelmä Etelä-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämishanke on maantieteellisesti ja

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen KOULUTUSSUUNNITELMA Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 29.9.2014 tarkennettu 23.6.2015 Pois syrjästä -hankkeen

Lisätiedot

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2007-2009 Utvecklingsenheten för välfärd i barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland 2007-2009 Keski-Uusimaa Hiiden

Lisätiedot

Valtori Kehittäminen ja laatu

Valtori Kehittäminen ja laatu Valtori Kehittäminen ja laatu Kehitysjohtaja Sari-Anne Hannula Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Kehittäminen ja laatu Tavoite ja tarkoitus: Kehittämisen systematisointi

Lisätiedot

Kuntademokrativerkosto

Kuntademokrativerkosto Kuntademokrativerkosto 7.5.2015 Kokemuksia kansallisen arviointi ja laatuverkoston toiminnasta Eija Säilä, Laatuverkoston pj Kansallinen arviointi ja laatuverkosto Edistää arviointiosaamisen, arviointitiedon,

Lisätiedot

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA KYS-ERVA-alue 1 (7) TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA Sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta KYS-ERVA-alue

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN JATKOAIKATAULU. Ari Reunanen

KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN JATKOAIKATAULU. Ari Reunanen KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN JATKOAIKATAULU Ari Reunanen Toinen vaihe Helmikuu Touko- elokuu Syyskuu Selvitysvaihe 2 Vaihe 1 + 2 VAIHE 3 TYÖRYHMIEN SELVITYSVAIHE 1 VALMIS Uuden kunnan tavoitteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

1) Vastasiko työpajan sisältö niitä odotuksia, joita sinulla oli? 2) Saitko työpajasta uusia ajatuksia / ideoita tai hyödynnettävää omaan työhösi?

1) Vastasiko työpajan sisältö niitä odotuksia, joita sinulla oli? 2) Saitko työpajasta uusia ajatuksia / ideoita tai hyödynnettävää omaan työhösi? Hankkeen arviointitilaisuuksien toteutus hankitaan ostopalveluna hankkeen tarkennetun toimintasuunnitelman mukaisesti osaamiskeskuksilta (Pikassos, Verso, SoNet Botnia) joista Pikassos kantaa hankkeen

Lisätiedot

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori 24.4.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km

Lisätiedot

Hyvää huomenta ja tervetuloa

Hyvää huomenta ja tervetuloa Hyvää huomenta ja tervetuloa POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 20.5.2009 Ritva Järvinen Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen yksikön päällikkö Terveisiä Opetushallituksesta

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke. Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke. Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma 2015 2017 5.9.2014 Timo Pettersson Projektikoordinaattori Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke POHJANMAA- HANKE 2005-2014 Kehitämme uutta vaikuttavaa mielenterveys-

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN 2013-2015 Erityisliikunnan kehittämishanke Yhteistapaaminen 15.10.2013 Saku Rikala

ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN 2013-2015 Erityisliikunnan kehittämishanke Yhteistapaaminen 15.10.2013 Saku Rikala ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN 2013-2015 Erityisliikunnan kehittämishanke Yhteistapaaminen 15.10.2013 Saku Rikala Esityksen sisältö 1. Hankkeen tavoitteet ja toimintatapa 2. Aiemmat hankkeet 3. Erityisryhmäläiset

Lisätiedot

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM TERVETULOA! Ohjelma: sivu 1/2 Klo 10.00 10.10 Päivän avaus Heidi Gerdt, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Innokylä ja vammaisasioiden oppimisverkosto: kumppanuuteen perustuvaa kehittämistä sosiaali- ja terveysalalla

Innokylä ja vammaisasioiden oppimisverkosto: kumppanuuteen perustuvaa kehittämistä sosiaali- ja terveysalalla Innokylä ja vammaisasioiden oppimisverkosto: kumppanuuteen perustuvaa kehittämistä sosiaali- ja terveysalalla Heidi Anttila & Anu Autio Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.1.2013 Visio Innokylän oppimisverkostot

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

Huumarkangas Jouko. Suomäki Marjatta Suomäki Riitta

Huumarkangas Jouko. Suomäki Marjatta Suomäki Riitta Viranomainen PÖYTÄKIRJA 7/2009 KOKOUSAIKA Torstai 10.12.2009 klo 18 19.45 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Kutsutut et Muut Saarijärven kaupungintalo, Kolkanniemi Launonen Jorma Koskinen Satu Hintikka Maija Huumarkangas

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Laura Huhtinen-Hildén, FT, MuM 6/2/15 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Kulttuurinen vanhustyö on näkökulma,

Lisätiedot

SIRPALEISET PALVELUT VAI YHTEINEN PROSESSI?

SIRPALEISET PALVELUT VAI YHTEINEN PROSESSI? SIRPALEISET PALVELUT VAI YHTEINEN PROSESSI? -LEAN-KOULUTUKSEN HARJOITUSTYÖ NUORTEN VERKOSTOYHTEISTYÖSTÄ MARI METSÄVAINIO, MARI RUOTSALAINEN, HELI PESONEN KIITOKSET GRAAFISESTA TOTEUTUKSESTA RIIKKA MALIN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta nro 5/2013 13.6.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Sivistyslautakunta nro 5/2013 13.6.2013 SISÄLLYSLUETTELO nro 5/2013 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 40 SIVLTK 41 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta SIVLTK 42 Vuoden 2013 käyttösuunnutelman muutos kustannuspaikkojen 335, 410, 420 ja 430

Lisätiedot

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ympäristötieto, -kasvatus ja -toiminta Ympäristöasioiden hallinta sekä materiaali- ja energiatehokkuus TOIMINTA-AJATUS Vanamo-hanke edistää ja tukee Päijät-

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päätavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Mielen avain Kokemusasiantuntijakoulutus Kokemusasiantuntija 1) Käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen 2) Kokemusta mielenterveys- ja/tai

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Vasutyöskentely Case Turku. AVI Vasupäivä

Vasutyöskentely Case Turku. AVI Vasupäivä Vasutyöskentely Case Turku AVI 24.11.2016 Vasupäivä Ulla Soukainen 2016 Hankesuunnitelma, aikataulutus, ohjausryhmä Hankkeen tavoitteena on laatia varhaiskasvatusta ohjaava asiakirja. Paikallisella tasolla

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

Nimi ja lyhenne Arjen mieli - Laatua ja suunnitelmallisuutta mielenterveys- ja päihdetyön arkeen Itä- ja Keski-Suomessa

Nimi ja lyhenne Arjen mieli - Laatua ja suunnitelmallisuutta mielenterveys- ja päihdetyön arkeen Itä- ja Keski-Suomessa Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja

Lisätiedot

Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH

Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH 2013-2014 23.01.2014 Miia Pasanen Karelia ammattikorkeakoulu 1 Arvioinnin viitekehys 1 Arviointikysymykset:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke Toimintasuunnitelma hankeosiottain

Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke Toimintasuunnitelma hankeosiottain Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke 2015-2017 Toimintasuunnitelma hankeosiottain 25.4.2016 Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Kainuun

Lisätiedot

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 KEVÄT- Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot