Siirtohinnoittelu. Varatuomari Joachim Reimers. Kesäkuu 2014

Transkriptio

1 Siirtohinnoittelu Varatuomari Joachim Reimers Kesäkuu 2014 Kansainvälisen talouden yhdentymiskehitys on vaikuttanut 90-luvun alkupuolelta lähtien merkittävästi yritysten rajat ylittävään liiketoimintaan. Euroopan Unionin syvenevä integraatio ja maailmanlaajuinen talouden vapauttamispolitiikka samoin kuin tekniikan kehitys ja kuljetuskustannusten alentuminen ovat johtaneet kansainvälisen kaupankäynnin vahvaan kasvuun. Monikansalliset konsernit harjoittavat liiketoimintaansa eri puolilla maailmaa hyötyäkseen paikallisista eduista ja varmistaakseen kilpailukykynsä kansainvälisillä markkinoilla. Konserniyhtiöt ovat yleensä keskenään hyvin tiiviisti verkostoituneet ja niiden väliset liiketapahtumat muodostavat valtaosan kansainvälisestä kaupankäynnistä. Konserniyhtiöiden välillä voi tapahtua monenlaisia liiketoimia, jäljempänä käytännössä yleisimmät sisäiset liiketapahtumat: valmistus ja tavaroiden myynti sisäiset palvelut immateriaalioikeuksien siirrot rahoituspalvelut kustannustenjakojärjestelmät työntekijöiden lähettäminen liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt Markkinaehtoperiaate ja siirtohinnoitteluoikaisu Konsernin sisäisestä liiketoimesta maksettava hinta muodostuu lähtökohtaisesti eri tavalla kuin hinta, joka maksetaan toisistaan riippumattomien osapuolten välisestä liiketoimesta. Jos liiketapahtuman osapuolet eivät ole etuyhteydessä toisiinsa, ratkaisevat markkinavoimat eli lähinnä hyödykkeen kysyntä ja tarjonta markkinoilla sekä osapuolten ristiriidassa olevat intressit ja kulloisetkin neuvottelutaidot lopullisen hinnan. Tilanne on kuitenkin erilainen, jos liiketapahtuman osapuolet kuuluvat samaan konserniin. Konsernihan on taloudellinen kokonaisuus, joka muodostuu eri konserniyhtiöistä, jotka puolestaan harjoittavat erillisinä verovelvollisina omaa liiketoimintaansa koko konsernin tavoitteita ja etua kuitenkin aina silmällä pitäen. Konserniyhtiöiltä puuttuvat keskinäisessä kauppaneuvottelussa edellä mainitut vastakkaiset intressit, jotka vaikuttaisivat toisistaan riippumattomien osapuolten kohdalla markkinaehtoisen hinnan muodostumiseen. Kun kyseessä ovat rajat ylittävät liiketoimet, konserniyhtiöiden hinnoittelu vaikuttaa lisäksi välittömästi siihen, missä määrin yhtiöiden asuinvaltiossa kertyy kulloinkin verotettavia tuloja. Tämä saattaisi antaa konsernille mahdollisuuden käyttää siirtohinnoittelua keinona konsernin kokonaisverorasituksen minimoimiseen. Sopimalla sisäisissä liiketoimissa yli- tai alihintoja konserniyhtiöt saattaisivat siirtää verotettavia tuloja tarpeen mukaan maasta toiseen. Konserni saattaisi siirtää esimerkiksi tuloja korkean verorasituksen maasta lievemmän verorasituksen maahan tai voitollisen konserniyhtiön maasta tappiollisen konserniyhtiön maahan ja välttyä näin verolta, jota muuten olisi maksettava. Suomen kuten muidenkin maiden verolait edellyttävät kuitenkin, että etuyhteydessä toisiinsa olevat yritykset noudattavat keskinäisissä liiketoimissaan ehtoja ja hintoja, joita olisi käytetty toisistaan riippumattomien yritysten välillä. Jos konserniyhtiöt poikkeavat tästä markkinaehtoperiaatteesta, verottaja voi oikaista vaikkapa konserniyhtiön alihinnoittelua ja korottaa yhtiön voittoa vastaa- 1/7

2 vasti verotustarkoituksiin. Oikaistavan liiketoimen toisella osapuolella olisi lähtökohtaisesti omassa maassa vastaoikaisun mahdollisuus, jossa alennetaan verotettavaa voittoa. Jos vastaoikaisu syystä tai toisesta ei toteudu eikä voittoa toisessa maassa alenneta, oikaisumenettely johtaa koko konsernin kannalta taloudellisesti kaksinkertaiseen verotukseen. Siirtohinnoittelua koskeva sääntely Suomen samoin kuin Saksan solmimat verosopimukset pohjautuvat suurimmalta osin OECD:n malliverosopimukseen. Verosopimus voi yleensä vain rajoittaa kansallisten verosäännösten soveltamista, mutta ei voi laajentaa sitä. Malliverosopimuksen 9 artiklan 1 kappaleessa on määritelty markkinaehtoperiaate. Jos verosopimustilanteessa keskenään etuyhteydessä olevat yritykset poikkeavat markkinaehtoperiaatteesta, veroviranomaiset voivat ryhtyä tulonoikaisuun. Malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappale sisältää määräyksen vastaoikaisusta, joka käytännössä ei kuitenkaan usein eri syistä toteudu. Jälkimmäinen määräys sisältyy myös Suomen ja Saksan väliseen verosopimukseen 18/1982. Vaikka Suomi jätti OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleeseen varauman, käytännössä useimmat Suomen solmimat verosopimukset sisältävät tätä määräystä vastaavan verosopimusmääräyksen. OECD:n 25 artikla sisältää määräyksen keskinäisestä sopimusmenettelystä (MAP = mutual agreement procedure), johon eri valtioiden veroviranomaiset voivat ryhtyä poistaakseen kaksinkertaisen verotuksen tai ratkaistaakseen muita siirtohinnoitteluun liittyviä kysymyksiä. Käytännössä tämä menettely on kuitenkin usein liian hidas ja omalla tavallaan tehoton, koska yritys itse ei pääse osallistumaan todella aktiivisesti viranomaisten neuvotteluihin ja menettely ei edes edellytä eri maiden veroviranomaisilta sopimukseen pääsemistä. Vasta vuonna 2008 malliverosopimuksen 25 artiklaan lisättiin uusi 5 kappale, jossa tarjotaan mahdollisuus välimiesmenettelyyn, jos viranomaiset eivät pääse sovintoon. Uusi kappale ei kuitenkaan vielä sisälly kovinkaan moniin verosopimuksiin. Suomen kansallinen siirtohinnoittelua koskeva lainsäädäntö on sisällytetty Verotusmenettelylakiin /1558 (VML). VML:n 14a-c :ssä säädetään siirtohinnoitteludokumentoinnista ja VML:n 31 :ssä siirtohinnoitteluoikaisusta. Tilanteessa, jossa siirtohinnoitteluoikaisu tehdään, voidaan määrätä lisäksi VML 32 :n mukaisesti veronkorotus (enintään 30 prosenttia lisätystä tulosta). Verohallinto on antanut siirtohinnoitteludokumentointia koskevan ohjeen Dnro 1471/37/2007, Saksan kansallisen siirtohinnoittelusäännöstelyn keskeinen aineellinen säännös sisältyy Saksan ulkoverolakiin eli Außensteuergesetz:iin (AStG): AStG:n 1 :n 1 momentissa säädetään siirtohinnoitteluoikaisusta ja AStG:n 1 :n 2 momentissa etuyhteyden edellytyksistä. AStG:n 1 :n 3 momentti sisältää mm. siirtohinnoittelumenetelmien hierarkiaa ja vaihteluväliä koskevia sääntöjä. AStG:n 1 :n 4 momentti puolestaan käsittää liiketoimen määritelmää ja AStG:n 1 :n 5 momentti sisältää säännöksen markkinaehtoperiaatteen soveltuvuudesta yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisiin toimiin. Siirtohinnoitteludokumentoinnista säädetään Saksan verotusmenettelylain eli Abgabenordnung:in (AO) 90 :n 3 momentissa sekä 160 :n 3 ja 4 momentissa. Lisäksi on olemassa joitakin asiaa koskevia asetuksia (esim. Asetus liiketoiminnan uudelleenjärjestelystä ja Asetus veronkierron torjunnasta Saksan Valtiovarainministeriö eli Bundesfinanzministerium (BMF) on antanut myös useita luonteeltaan sekä aineellisia että menettelyllisiä ohjeita. Verotarkastuksen (Betriebsprüfung) edellytyksistä säädetään AO:n :ssä. OECD on laatinut siirtohinnoitteluohjeet, joilla on käytännössä hyvin vahva merkitys siirtohinnoittelun oikeuslähteenä ja sen tulkinnassa, vaikka muodollisesti katsoen ohjeet eivät ole sitovia vaan 2/7

3 pelkästään suositusluonteisia. Tarkoituksena on harmonisoida maailmanlaajuisesti siirtohinnoittelua koskevaa lainsäädäntöä ja ennaltaehkäistä näin monikansallisten yritysten taloudellinen kaksinkertainen verotus. Viimeksi vuonna 2010 päivitetyt ohjeet on kohdistettu kansainvälisille yrityksille ja kansallisille veroviranomaisille. Suomessa (kuten monissa muissakin maissa) veroviranomaiset nojautuvat pitkälti OECD:n ohjeisiin kansallisia siirtohinnoittelusäännöksiä sovellettaessa. Lisäksi OECD on julkaissut joitakin siirtohinnoittelua koskevia raportteja. Euroopan Unionin jäsenvaltiot puolestaan ovat solmineet niin sanotun Arbitraatiosopimuksen 90/436/ETY, jonka tarkoituksena on poistaa kaksinkertainen verotus, joka johtuu jäsenmaassa tehdystä siirtohinnoitteluoikaisusta. Ensisijaisesti asianomaiset veroviranomaiset pyrkivät ratkaisemaan asian neuvottelemalla. Jos kahden vuoden kuluessa ei päästä yhteisymmärrykseen, asetetaan neuvoa-antava toimikunta, joka antaa kuuden kuukauden sisällä oman veroviranomaisia sitovan lausuntonsa. Lisäksi EU:n komissio perusti vuonna 2002 EU:n siirtohinnoittelufoorumin (Joint Transfer Pricing Forum eli EU JTPF), joka sekin julkaisee raportteja ja suositusluonteisia ohjeita siirtohinnoittelun käytännön yhdenmukaistamiseksi. Siirtohinnoittelufoorumi julkaisi mm. OECD:n ohjeisiin pohjautuvat siirtohinnoittelun dokumentointia koskevat käytännesäännöt sekä ennakkohinnoittelusopimuksia (APA) koskevat ohjeet. Siirtohinnoittelumenetelmät Siirtohinnoittelun keskeisiä ongelmia on markkinaehtoperiaatteen tunnistaminen ja markkinaehtoisen hinnan määrittäminen. Markkinaehtoinen hinta voidaan määritellä eri siirtohinnoittelumenetelmien avulla. Menetelmiä on useita ja ne perustuvat OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin. Menetelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään: 1. Perinteiset menetelmät markkinahintavertailumenetelmä (comparable uncontrolled price method = CUP) jälleenmyyntihintamenetelmä (resale price method) kustannusvoittolisämenetelmä (cost plus method) 2. Liiketoimivoittomenetelmät voitonjakamismenetelmä (profit split method) liiketoiminettomarginaalimenetelmä (transactional net margin method = TNMM) Sopivan menetelmän valinta tapahtuu tapauskohtaisesti eikä edes rajoitu välttämättä edellä mainittuihin menetelmiin. Menetelmäksi valitaan aina se vaihtoehto, joka soveltuu parhaiten kyseisen sisäisen liiketoimen markkinaehtoisuuden arviointiin. Valintaan vaikuttaa esimerkiksi sisäisen liiketoimen luonne, osapuolena olevien konserniyhtiöiden keskinäiset toiminnot ja riskit sekä käytettävissä olevat vertailutiedot. Siirtohinnoitteludokumentointi Verovelvollisen pitää myös dokumentoida, että sisäisten liiketoimien hinnoittelu on markkinaehtoinen. Dokumentointivelvollisuuden yksityiskohdat saattavat vaihdella maasta toiseen. Yleensä kan- 3/7

4 salliset dokumentointisäännökset perustuvat kuitenkin enemmän tai vähemmän (varsinkin EU:n ulkopuolella) OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin. Sen lisäksi EU:n siirtohinnoittelufoorumi on antanut jo edellä mainittuja dokumentointia koskevia käytännesääntöjä (EU TPD), joiden tarkoituksena on yksinkertaistaa EU:n alueella verovelvolliseen kohdistuvia dokumentointivelvollisuuksia. Kuten edellä jo todettiin, dokumentointivaatimukset on säädelty VML 14 a c :ssä. Nämä säännökset perustuvat OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin ja EU:n käytännesääntöihin. VML 14a :n mukaan verovelvollisen on laadittava kirjallinen selvitys verovuoden aikana tekemistään sisäisistä liiketoimista, joissa liiketoimen toinen osapuoli on ulkomaalainen, sekä ulkomaalaisen yrityksen ja sen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan välisistä toimista. Verovelvollisen on esitettävä siirtohinnoitteludokumentointi 60 päivän kuluessa veroviranomaisen kehotuksesta. Verovuoden siirtohinnoitteludokumentointi on kuitenkin esitettävä aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua tilikauden päättymiskuukauden lopusta. Suomessa verovelvollisen siirtohinnoitteludokumentointiin on sisällytettävä seuraavat tiedot: 1. kuvaus liiketoiminnasta; 2. kuvaus etuyhteyssuhteista; 3. tiedot etuyhteyssuhteessa tehdyistä liiketoimista sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisistä toimista; 4. toimintoarviointi etuyhteyssuhteessa tehdyistä liiketoimista sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisistä toimista; 5. vertailuarviointi käytettävissä oleva tieto vertailukohteista mukaan lukien; 6. kuvaus siirtohinnoittelumenetelmästä ja sen soveltamisesta. Edellä 4 6 kohdassa tarkoitettuja tietoja ei tarvitse sisällyttää dokumentointiin, jos verovelvollisen ja liiketoimen toisen osapuolen välillä tehtyjen liiketoimien yhteismäärä on verovuonna enintään euroa. Siirtohinnoitteludokumentaation saa laatia Suomessa suomen tai ruotsin kielen lisäksi myös englannin kielellä. Pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä ei edellytetä ollenkaan yllä mainittua siirtohinnoitteludokumentointia. Siitä huolimatta nekin ovat velvollisia noudattamaan markkinaehtoperiaatetta. Veroviranomaisen kehotuksesta niiden on myös annettava selvitystä etuyhteydessä tehdyistä liiketoimistaan. Pienellä ja keskisuurella yrityksellä tarkoitetaan yritystä: 1) jonka palveluksessa on vähemmän kuin 250 henkilöä; 2) jonka liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa; ja 3) joka täyttää mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitetut yrityksen riippumattomuutta kuvaavat ja muut suositukseen sisältyvät pienen ja keskisuuren yrityksen tunnusmerkit. Siirtohinnoittelun haasteista 4/7

5 Veroviranomaisten määräämän siirtohinnoitteluoikaisun uhka ja verovelvollisen käytännössä usein rajalliset mahdollisuudet saada aikaan täysimittainen vastaoikaisu toisessa valtiossa ovat myötävaikuttaneet siihen, että siirtohinnoitteluun liittyvät kysymykset ovat kansainvälisten yritysten kannalta tärkeysjärjestyksessä erityisen painavia. Verovelvolliselle on hyvin haasteellista asettaa sisäisissä liiketoimissaan myös kansainvälisesti ajatellen kaikin puolin hyväksyttävä markkinaehtoinen siirtohinta. Mitä monipuolisempi ja eriytyneempi monikansallisen yrityksen liiketoiminta on, sitä haasteellisempi on kulloinkin sopivan siirtohinnoittelumenetelmän valinta. Käytännössä siirtohinnoittelu on ristiriitojen yhteensovittamisen kuningasluokka. Siihen on monta syytä. Jo yrityksen tasolla saattaa esiintyä konfliktitilanteita, jotka johtuvat siitä, että siirtohintaa asetettaessa on otettava huomioon verotuksellisten tavoitteiden lisäksi myös yrityksen liiketoiminnalliset tavoitteet. Nämä saattavat olla keskenään ristiriidassa, kun konsernin juridinen rakenne ja siitä aiheutuvat verotukselliset vaatimukset eroavat konsernin operatiivisesta rakenteesta, joka asettaa omat vaatimuksensa. Verottajan näkökulmastakin ilmenee ristiriitoja. Verottajalla on luonnollisesti vahvoja fiskaalisia tavoitteita, kun tutkitaan vaikka verotarkastuksessa, ovatko verovelvollisen asettamat siirtohinnat markkinaehtoisia. Toisaalta verottajan on tavoiteltava verotuksessa myös toimintansa johdonmukaisuutta ja ennustettavuutta, oikeusvarmuutta sekä muutenkin päätöksen kattavaa lain- ja oikeudenmukaisuutta. Kansainvälisellä tasolla taas siirtohinnoitteluoikaisussa on kysymys verotusoikeuden jakamisesta eri valtioiden välillä eli kilpailusta veropohjasta. Asianosaisten veroviranomaisten intressit ovat tässäkin keskenään ristiriidassa, mikä hankaloittaa mm. MAP-neuvotteluja ja vastaoikaisun aikaansaamista. Siirtohinnoitteluun liittyvät haasteet aiheutuvat osittain myös siitä, että kansainvälinen kaupankäynti on globalisaation myötä muuttunut vahvasti sekä laajuudeltaan että laadultaan, mutta alan säännöstely ei ehtinyt kehittyä samassa tahdissa. Kun markkinaehtoperiaatteen käyttäminen siirtohinnoittelussa yleistyi kehittyneissä maissa, käytiin yleensä vielä paljon kauppaa valmiilla tuotteilla ja konsernin sisäiset transaktiot olivat muutenkin nykyistä yksinkertaisempia. Tänä päivänä yritykset ovat yli rajojen tiivisti verkostuneita. Konsernin kansainvälisessä työnjaossa järjestetään esim. yhteisiä tutkimus- ja tuotekehitystöitä, siirretään immateriaalioikeuksia, suoritetaan räätälöityjä palveluja tai myydään milloin puolivalmiita tuotteita, milloin liiketoimintakokonaisuuksia. Usein perinteiset siirtohinnoittelumenetelmät eivät enää oikein sovellu nykypäivän monitahoisten liiketapahtumien markkinaehtoisuuden tunnistamiseen. Sen takia käytetään yhä useammin liiketoimivoittomenetelmiä, jotka puolestaan eivät ole kaikissa tilanteissa samassa määrin kansainvälisesti vakiintuneita. Tämän johdosta yrityksen riski joutua taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi kasvaa. Keskeinen ongelma siirtohintoja asetettaessa aiheutuu siitä, että verovelvollinen voi käyttää konkreettisen siirtohinnan määrittämiseksi valintaprosessinsa tuloksena vain yhtä ainoata siirtohinnoittelumenetelmää, jonka pitää kuitenkin täyttää samanaikaisesti kahden tai useamman valtion verolainsäädännön vaatimukset. Nämä vaatimukset vaihtelevat kuitenkin maasta toiseen, koska jokaisella valtiolla on oma alan säännöstely, joka saattaa poiketa joissakin kohdissa merkittävästikin OECD:n ohjeista. Lisäksi eri valtioiden veroviranomaiset tulkitsevat käytännössä markkinaehtoperiaatetta eri tavalla. Tästä syystä tietyn siirtohinnan valinta sisältää usein pakostakin kaksinkertaisen verotuksen riskin. Lähtökohtaisesti verovelvollinen joutuu altistumaan tälle riskille kaikissa maanosissa etelämannerta lukuun ottamatta. Haaste moninkertaistuu, kun kyseessä ei ole yksit- 5/7

6 täinen liiketapahtuma, vaan verovelvollinen ottaa konsernin tasolla käyttöön siirtohinnoittelujärjestelmän lukuisia toistuvia ja eri maihin kohdistuvia liiketoimia varten. Kohdemaiden säännöstelyn ja käytäntöjen tuntemuksella voidaan kuitenkin pyrkiä minimoimaan asiaan liittyviä riskejä. Siirtohinnan asettavan yrityksen on ensiksi hyvää tietää, hyväksytäänkö käyttöön otettava siirtohinnoittelumenetelmä liiketoimen toisen osapuolen valtiossa samalla tavalla kuin omassa maassa vai pitääkö huomioida joitakin maakohtaisia erityisiä soveltamisedellytyksiä. Jos liiketoimen toinen osapuoli on esimerkiksi saksalainen konserniyhtiö, on hyvä tietää, että liiketoiminettomarginaalimenetelmän käyttö rajoitetaan Saksassa rutiinitoimintoja suorittaviin yrityksiin. Tärkeä on myös tietää, pitääkö siirtohinnoittelumenetelmän valinnassa noudattaa kohdemaassa tiettyä järjestystä. Tämä koskee lähinnä tilanteita, joissa voitaisiin lähtökohtaisesti ottaa käyttöön vaihtoehtoisesti useita käyttökelpoisia menetelmiä. Joissakin maissa (esimerkiksi Saksassa tai Iso- Britanniassa) noudatetaan OECD:n ohjeita seuraten sopivan menetelmän valinnassa tiettyä hierarkiaa, kun taas toisissa maissa menetelmät ovat lähtökohtaisesti tasavertaisia. Yhdysvalloissa verovelvollinen valitsee tapauskohtaisesti parhaiten sopivan siirtohinnoittelumenetelmän ( bestmethod-rule ) Asia erikseen on siirtohinnan vaihteluväli. Siirtohinnoittelu ei ole eksaktia tiedettä ja sen takia ei ole yleensä olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa markkinaehtoista hintaa, vaan vertailuanalyysin tuloksena päädytään usein useampiin arvoihin, jotka muodostavat siirtohinnan vaihteluvälin. Verovelvollisen on hyödyllistä tietää, miten määritetään tämä vaihteluväli liiketoimen toisen osapuolen maassa ja millä tavalla supistetaan sitä tarvittaessa tilastollisesti. Saksan kuten Suomenkin veroviranomaiset supistavat vaihteluvälin kvartiilivälimenetelmän avulla eli vertailuarvojen ylimmät ja alimmat 25 prosenttia karsitaan pois, joten keskimmäiset 50 prosenttia muodostavat lopullisen vaihteluvälin. Saksassa ei kuitenkaan supisteta vaihteluväliä mainitulla tavalla, jos saadut vertailuarvot ovat rajoittamattomasti vertailukelpoisia. Joissakin muissa maissa vaihteluväliä ei supisteta ollenkaan tilastollisesti. Toisissa maissa taas saatetaan hyväksyä vaihteluväliin yksinomaan kyseisestä maasta peräisin olevia vertailuarvoja. Lopuksi tässä esitetään vielä eräs edellä mainittuun kohtaan läheisesti liittyvä näkökohta. Kysymys on siitä, millä tavalla kunkin maan veroviranomaiset oikaisevat verovelvollisen asettaman siirtohinnan, joka asettuu vaihteluvälin ulkopuolelle. Saksassa tällainen siirtohinta oikaistaan tarvittaessa supistetun vaihteluvälin mediaaniin. Täysin loogista tämä ei tietenkään ole, kun vaihteluvälin ääripäähän sijoittuvat arvot ovat nekin markkinaehtoisia, joten teoreettisesti poikkeava siirtohinta voitaisiin oikaista myös vaihteluvälin lähimpään markkinaehtoiseen arvoon. Joissakin poikkeuksellisissa tilanteissa Saksan veroviranomaiset voivat oikaista jopa vaihteluvälin sisään asettuvan siirtohinnan. Esimerkkinä mainittujen ongelmakohtien tuntemus voi olla verovelvolliselle hyödyllistä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi. Kun kansainvälinen säännöstely on kaikista ponnisteluista huolimatta vielä hyvin epäyhtenäinen, on siirtohinnoittelujärjestelmää rakennettaessa huolellinen suunnittelu välttämätöntä. Käytännössä on toki useimmiten kysymys vain siitä, että väijyvät riskit pidetään mahdollisimman pieninä. Siirtohinnoitteluhan on vaatimustasoltaan verrattavissa lähinnä ympyrän neliöimiseen. 6/7

7 Huomautus Tekijänoikeudet näillä sivuilla esitettyyn aineistoon kuuluvat Joachim Reimersille. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivuilta löytyvät tiedot eivät ole oikeudellisia tai muitakaan neuvoja. En vastaa toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai jätetty ryhtymättä näiden sivujen tietojen nojalla. Pyrin varmistamaan tietojen paikkansapitävyyden niin hyvin kuin mahdollista mutta en takaa, että esitetty tieto on virheetöntä, täydellistä tai ajantasaista. 7/7