Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014"

Transkriptio

1 Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys Marja Pokela Johtava erityisasiantuntija

2 Vastuullisuus Yrityksen verojalanjälkeä on pidettävä osana yritysten yhteiskuntavastuuta Verojen välttäminen, veronkierto tai veroparatiisien käyttö eivät kuulu vastuulliseen toimintaan. Veronsaajan kannalta verotuksen keskeinen tavoite on julkisten palvelujen rahoittaminen. Tästä syystä verotulojen määrän tulisi olla vakaa ja ennustettava. Yritysten verosuunnittelu liittyy verotuksen ennustettavuuteen, hallintaan ja minimointiin

3 Käytäntö Verotukseen liittyviä käsitteitä ja termejä Verosuunnittelu on verolainsäädännön ja verolakien tarkoituksen mukaista toimintaa, jolla pyritään hyväksyttävällä tavalla pienentämään maksettavaa veroa. Agressiivinen verosuunnittelu on ristiriidassa lain perimmäisen tarkoituksen kanssa. Toiminnat tai rakenteet voivat olla keinotekoisia. Verotukselliset seikat saattavat olla toimien ainoa tai pääasiallinen tarkoitus. Veron kiertämisestä on kyse silloin, kun järjestely on verolainsäädännön tarkoituksen vastainen, vaikka rikosoikeudellisesta näkökulmasta lakia ei olekaan rikottu. Verovilpissä tai verorikoksessa on kyse rikoslain vastaisista toimista. Veron välttelyllä tarkoitetaan toimia, joilla verovelvolliset pienentävät maksettavien verojen määrää. Verojen välttely voi olla laillista verosuunnittelua tai laitonta veronkiertoa kuten harmaa talous. Kansainvälisessä liiketoiminnassa yritykset voivat hyödyntää eri maiden sisäisiä lainsäädäntöjä ja verosopimusten eroavaisuuksia valitessaan toimintavaltioita. Yrityksillä ei ole velvollisuutta maksaa veroja enempää kuin verolainsäädännössä määrätään eivätkä näin ollen kansainväliset yritykset toimi laittomasti hyödyntäessään eri maiden verojärjestelmiä. Tähän asti yritykset ovat voineet vapaaehtoisesti kertoa verotustaan koskevista menettelytavoista, tavoitteista ja siitä, mihin valtioihin verot maksetaan. Valtaosa yrityksistä raportoi ainoastaan lain edellyttämät tuloverot

4 Verojalanjälkiselvitykset Verojalanjälkeä koskevan julkisen keskustelun johdosta Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto selvitti toukokuussa 2013 vastuullaan olevien kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden vuonna 2012 eri maissa maksamat ja tilittämät verot verolajeittain. Niiden yhtiöiden, joilla on liiketoimintaa vain Suomessa, ei tarvinnut vastata kyselyyn. Yhtiöitä pyydettiin huhtikuussa 2014 antamaan selvitykset vuodelta 2013 eri maissa maksettavista ja tilitettävistä veroista verolajeittain. Selvityksen piiriin kuuluivat nyt kaikki yhtiöt. Jatkossa kysely toteutetaan vuosittain tilinpäätösten valmistumisen jälkeen

5 Avaintulokset vuonna 2014 Verolajeittain voitiin todeta, että Kaikista veroistaan yhtiöt maksavat ja tilittävät Suomeen noin 5 Mrd eli noin 70 % kokonaisverokertymästä. Verolajeittain voitiin todeta, että varsinaiset tuloverot muodostavat vain pienen osan yhtiöiden maksamista veroista. Tuloverojen osuus jää noin 6 % yhtiöiden yhteenlasketusta verokertymästä. Suurimmat verokertymät syntyvät valmisteveroista ja arvonlisäveroista (netto). Palkkaverot ja työnantajamaksut yhdessä muodostavat seuraavaksi suurimman erän. Verostrategiasta ja tavoitteista sekä verosuunnittelun pääperiaatteista raportoi alle puolet yhtiöistä. Maittain voitiin havaita, että Vastauksien perusteella kaikki yritykset eivät ilmoittaneet koko liikevaihtoaan, veronalaista tulostaan tai kaikkia maksamiaan veroja maakohtaisesti. Selvityksen perusteella yrityksillä on myös liiketoimintaa matalan verotuksen valtioissa. Selvityksen perusteella yhtiöiden raportoidusta liikevaihdosta alle 70 % tulee Suomesta. Verotettavan tulon osalta noin 40 % näytetään Suomessa

6 3000 M Yhteensä Suomi tuloverot työnantajamaksut kiinteistöverot palkkaverot lähdeverot arvonlisäverot, netto valmisteverot muut verot

7 45000 M Liikevaihto 2500 M Tulos ennen veroja Osuus yhteenlasketusta liikevaihdosta 23 % Osuus yhteenlasketusta verotettavasta tuloksesta 36 % Yhteensä Suomi Muut maat 0 Yhteensä Suomi Muut maat Kaikkien yhtiöiden yhteenlasketusta liikevaihdosta 23 % syntyy maissa, joita ei raportoida erikseen. Vastaavasti näissä maissa syntyy 36 % yhteenlasketusta verotettavasta tuloksesta ja maksetaan 7 % yhteenlasketuista tuloveroista Henkilöstö 450 M 400 Tuloverot Osuus yhteenlasketusta henkilöstömäärästä 3 % Osuus yhteenlasketuista tuloveroista 7 % 0 Yhteensä Suomi Muut maat 0 Yhteensä Suomi Muut maat

8 Omistajan kanta Valtioneuvosto kannattaa maakohtaista veroraportointia ja avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä yritysten raportoinnissa. Hallitusohjelman mukaan Suomen intressissä on toimia eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamisessa ja edistää ylikansallisten yritysten maakohtaisten olennaisten tietojen julkistamista. Omistajaohjauksen kanta: Vastuulliseen yritystoimintaan kuuluu, että verot maksetaan siihen valtioon, jonne ne liiketoiminnan perusteella kuuluu maksaa eikä sinne missä verotus on alhaisempi. Omistajaohjaus pitää hyvänä, että: Yhtiöt raportoivat osana yritysvastuuraporttiaan kaikille sidosryhmilleen verojalanjäljestään Yhtiöt kertovat samalla verosuunnittelunsa tavoitteista ja verostrategiasta. Verotus on osa omistajaohjauksen ja yritysten välistä yritysvastuukeskustelua. Merkittävät verokysymykset nostetaan yhtiön hallituksen agendalle. Hallitusten ottaa verostrategiassa huomioon myös maineen, eettisyyden ja riskien hallinnan näkökulmat

9 Tulevaisuus Hallituksen kansainvälisen veronkierron vastainen toimintaohjelma toimitettiin eduskunnalle Ohjelman tarkoituksena on koota yhteen keskeisiä toimenpiteitä, joiden avulla kansainväliseen verojen välttämiseen ja veronkiertoon voidaan puuttua sekä veroparatiisit saada hallintaan. Keskeistä on kansainvälinen yhteistyö ja kansallisen lainsäädännön kehittäminen. Komissio ottaa kantaa maakohtaisen veroraportoinnin käyttöönottoon viimeistään heinäkuussa Tuolloin komissio raportoi uuteen tilinpäätösdirektiiviin sisältyvästä kaivannais- ja metsäteollisuusalojen maakohtaisen raportoinnin täytäntöönpanosta ja tehokkuudesta. On todennäköisestä, että komissio aloittaa maakohtaisen veroraportoinnin valmistelun. Samalla tulee arvioida, mitä veroja raportoidaan. Suomessa on jo kansallista verolainsäädäntöä, jolla pyritään vaikuttamaan kansainväliseen verovälttelyyn kuten siirtohinnoittelusäännökset, siirtohinnoitteluhanke, säännös korkovähennysoikeuden rajoittamiseksi sekä kansainvälisten verotustietojen vaihtosopimukset. Suomen tavoitteena on varmistaa verotettavan tulon näyttäminen oikeassa valtiossa. Suomi kannattaa maakohtaisen raportoinnin edistämistä myös EU:ssa. Toimenpiteenä velvoitetaan valtion enemmistöomisteiset yhtiöt raportoimaan veroista maakohtaisesti

10 Haasteet Miten verojalanjälki määritellään? Nyt yritykset voivat tehdä sen itse! Kertoako kaikki verot vai riittävätkö pelkät tuloverot? Mikä on olennaista - liiketoiminnan kannalta / vastuullisuuden kannalta? Kuinka ison hallinnollisen taakan tiedonkeruu aiheuttaa? Tulkintaongelmia Kertooko maksettujen verojen määrä vastuullisuuden / Mitä alhaiset maksetut verot tai nollaverot kertovat? Kertooko liikevoitto maittain parhaiten, missä liiketoiminnan tulos syntyy ja siten sen, mihin verotettavan tuloksen ja tuloverojen tulisi kertyä? Tuleeko muiden verojen määrää tarkastella suhteessa liikevaihtoon? Riskit Paljastaako maakohtainen raportointi liikesalaisuuksia? Hankaloittaako raportointi yrityksen kilpailuasemaa?

11

Verojalanjälki ja verojen läpinäkyvyys. Reijo Salo Fortum Corporate Tax Team 27.5.2014

Verojalanjälki ja verojen läpinäkyvyys. Reijo Salo Fortum Corporate Tax Team 27.5.2014 Verojalanjälki ja verojen läpinäkyvyys Reijo Salo Fortum Corporate Tax Team 27.5.2014 Agenda Miksi Fortum selvittää verojalanjälkensä? Fortumin verojalanjälki 2013 Miten verojalanjälki raportti syntyy?

Lisätiedot

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi SDP:n kansainvälisen veronkierron vastaisen ohjelman julkaisutilaisuus Eduskunnan Pikkuparlamentti, 13.9.2017

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

YRITYKSEN VEROSTRATEGIA - Yhteiskuntavastuu ja verosuunnittelu

YRITYKSEN VEROSTRATEGIA - Yhteiskuntavastuu ja verosuunnittelu YRITYKSEN VEROSTRATEGIA - Yhteiskuntavastuu ja verosuunnittelu Hallitusammattilaiset MIKSI VEROTUS ON NOUSSUT HALLITUSTEN AGENDALLE? (1/2) Kansainvälinen yhteistyö verovalvonnan tehostamiseksi ja verosuunnittelun

Lisätiedot

A8-0317/11

A8-0317/11 18.11.2015 A8-0317/11 11 3 kohta 3. toteaa, että vaikka useammassa maassa toimivien yritysten on entistä vaikeampi noudattaa monia erilaisia verojärjestelmiä, ne pystyvät globalisaation ja digitalisaation

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Kokoomus - Taru Tujunen

Kokoomus - Taru Tujunen Kokoomus - Taru Tujunen K1: Verokilpailun ja -kierron vastaiset toimet EU:ssa menetetään verotuloja noin tuhat miljardia euroa joka vuosi veropetosten ja veronkierron takia. EU:n veronkierron vastaisessa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

Lisätiedot

Kepan ja Finnwatchin kommentit Finnfundin verokeskustelupaperiin

Kepan ja Finnwatchin kommentit Finnfundin verokeskustelupaperiin 26.9.2017 Kepan ja Finnwatchin kommentit Finnfundin verokeskustelupaperiin Kiitämme mahdollisuudesta kommentoida Finnfundin verokeskustelupaperin luonnosta. On tervetullutta, että Finnfund käyttää hyödyksi

Lisätiedot

Kansainvälisten suuryhtiöiden verotuksesta Valtion omistajaohjausseminaari. Marko Koski Konserniverokeskus 2.6.2014

Kansainvälisten suuryhtiöiden verotuksesta Valtion omistajaohjausseminaari. Marko Koski Konserniverokeskus 2.6.2014 Kansainvälisten suuryhtiöiden verotuksesta Valtion omistajaohjausseminaari Marko Koski Konserniverokeskus Verohallinto eilen, tänään, huomenna - henkilöstöä yli 7 000 - kaikki toiminta paperilla - kaikki

Lisätiedot

Valtioenemmistöisten yhtiöiden veroraportit

Valtioenemmistöisten yhtiöiden veroraportit 7/2015 Valtioenemmistöisten yhtiöiden veroraportit Maakohtaiset tiedot edelleen avaamatta Selvitys on tuotettu osana Finnwatchin Kestävän talouden ohjelmaa ja se on saanut tukea ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroista.

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Varsinais-Suomen alueseminaari 9.2.2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Varsinais-Suomen alueseminaari 9.2.2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015 Varsinais-Suomen alueseminaari 9.2.2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Mitä on ylijäämän jako? erä, jonka osuuskunta jakaa jäsenilleen vahvistetun tilinpäätöksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Muistio. Talouspolitiikka/Veropolitiikka Virpi Pasanen (5)

Muistio. Talouspolitiikka/Veropolitiikka Virpi Pasanen (5) Virpi Pasanen 12.9.2017 1 (5) Valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Valtioneuvoston kirjelmä (U 43/2017 vp) eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta 1.6.2016 A8-0189/101 101 Johdanto-osan 7 a kappale (uusi) (7 a) Immateriaalioikeuksiin, patentteihin ja tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä verojärjestelyjä käytetään laajalti koko unionissa. Monet

Lisätiedot

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 Toukokuu 2016 Katsaus Mehiläisen vuoden 2015 tuloksiin Mehiläisen tulos 2015» Yritysrakenne ja verot Kysymyksiä ja vastauksia MEHILÄISEN AVAINLUVUT 2015 Mehiläinen kasvoi

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

Selvitys kehityspoliittiselle toimikunnalle: Kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus Suomen toimissa kansainvälistä veronkiertoa vastaan

Selvitys kehityspoliittiselle toimikunnalle: Kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus Suomen toimissa kansainvälistä veronkiertoa vastaan Selvitys kehityspoliittiselle toimikunnalle: Kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus Suomen toimissa kansainvälistä veronkiertoa vastaan Selvitys ei edusta KPT:n kantaa, vaan on teetetty KPT:n johdonmukaisuutta

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO

Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO 18.5.2017 tav@eduskunta.fi Asia: HE 47/2017 vp, hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa FINNWATCH RY:N LAUSUNTO

Lisätiedot

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Pellervon Päivä 2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Pellervon Päivä 2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015 Pellervon Päivä 2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Mitä on ylijäämän jako? erä, jonka osuuskunta jakaa jäsenilleen vahvistetun tilinpäätöksen perusteella

Lisätiedot

Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset. Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara

Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset. Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara Veroparatiisi mikä se on? OECD:n määritelmän mukaan se on maa tai alue, jossa mm.: olemattomat tai vain nimelliset

Lisätiedot

Hanna Arvela. Pieni veronkiertoopas

Hanna Arvela. Pieni veronkiertoopas Hanna Arvela Pieni veronkiertoopas Verosuunnittelua, joksi veronkiertoa virallisesti nimitetään, voi harjoittaa Suomessa laillisesti. Tämä opas kertoo lukijalleen kädestä pitäen, miten välttyä ansiotuloverotukselta

Lisätiedot

U 25/2016 vp. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

U 25/2016 vp. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta siltä osin kuin kyse on tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden

Lisätiedot

Fortum veronmaksajana

Fortum veronmaksajana Verojalanjälki 2015 Fortum veronmaksajana Fortumin toiminnalla on merkittävä vaikutus sen toimintamaissa ja -paikkakunnilla. Olemme merkittävä verojenmaksaja: tuloverojen lisäksi maksamme tuotantoon, työllistämiseen

Lisätiedot

Kruunuasunnot Oy Yritysvastuuraportti 2014

Kruunuasunnot Oy Yritysvastuuraportti 2014 Oy Yritysvastuuraportti 2014 Yhtiö on perustettu 1999 osana valtion kiinteistöstrategian uudistusta Hallitus Puheenjohtaja: toimitusjohtaja Timo Kankuri Jäsenet: hallintoneuvos Ilpo Nuutinen, prikaatikenraali

Lisätiedot

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 226 artiklan,

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 226 artiklan, Euroopan parlamentti 204-209 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(206)0253 Tutkintavaliokunnan asettaminen tutkimaan epäilyjä rahanpesuun, veronkiertoon ja veropetoksiin liittyvästä unionin oikeuden rikkomisesta tai

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt

Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut Valtio, kunnat,

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00052 VO Upola Minna(VM) 01.02.2016 Asia Veronkierron ehkäisemistä koskeva toimenpidepaketti (komission tiedonanto) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen yhtiöverotuksen avoimuuden lisäämisestä

Julkinen kuuleminen yhtiöverotuksen avoimuuden lisäämisestä Julkinen kuuleminen yhtiöverotuksen avoimuuden lisäämisestä Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. Johdanto Huom. Tasapuolisen ja avoimen kuulemismenettelyn varmistamiseksi ainoastaan verkkokyselyyn

Lisätiedot

YRITYSVASTUU ILMARISESSA

YRITYSVASTUU ILMARISESSA YRITYSVASTUU ILMARISESSA YRITYSVASTUUN MÄÄRITTELY Yritysvastuu = vastuuta omasta (liike)toiminnasta Vastuullisuus tarkoittaa oman toiminnan ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä vastuullisuusnäkökohtia

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Eduskunta LAUSUNTO Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 4.3.2016 maarit.pekkanen@eduskunta.fi Viite: kuuleminen maakohtaisia veroraportointia koskevasta direktiiviehdotuksesta FINNWATCH RY:N ASIANTUNTIJALAUSUNTO

Lisätiedot

Verotuksen maakohtainen raportointi

Verotuksen maakohtainen raportointi Verotuksen maakohtainen raportointi 1 12.4.2017 Sisältö Tausta Ketä koskee Maakohtaisen raportin antaja Tilikausikohtainen raportointi Annettavat ilmoitukset Maakohtaisen raportin sisältö Aikataulu Ilmoittamistapa

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy

www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja lakipalvelut Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2014 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa.

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu ja pk-sektori raportoinnin näkökulmasta

Yhteiskuntavastuu ja pk-sektori raportoinnin näkökulmasta Yhteiskuntavastuu ja pk-sektori raportoinnin näkökulmasta Yritysten Yhteiskuntavastuu kilpailu 2015 Etelä-Savon kauppakamari Mikkeli 17.6.2015 Marja Hanski VASTUULLISUUS? Yhteiskuntavastuu tarkoittaa eri

Lisätiedot

Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa

Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa Tuomas Matikka VATT VATT-päivä 8.10.2014 Tuomas Matikka (VATT) Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? VATT-päivä 8.10.2014 1 / 14

Lisätiedot

HALLITUKSEN KANSAINVÄLISEN VERONKIERRON VASTAINEN TOIMINTAOH- JELMA

HALLITUKSEN KANSAINVÄLISEN VERONKIERRON VASTAINEN TOIMINTAOH- JELMA 1(14) 12.3.2014 HALLITUKSEN KANSAINVÄLISEN VERONKIERRON VASTAINEN TOIMINTAOH- JELMA Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Veropohjan turvaaminen ja haitallinen verokilpailu... 4 2.1 OECD:n BEPS-hanke... 4 2.2 Haitallisen

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

Fortum veronmaksajana 2016

Fortum veronmaksajana 2016 Verojalanjälki 2016 Fortum veronmaksajana 2016 Periaatteenamme on hakea yksinkertaisia, kustannustehokkaita ja kestäviä ratkaisuja verotukseen. Tavoitteena on varmistaa investointien toteutuminen, toimintojen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 1316/2011 Laki autoverolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Eduskunta Valtiovarainvaliokunnan verojaosto sara.kuitunen@eduskunta.fi Helsinki 8.10.2015. Viite: asiantuntijalausuntopyyntönne asiassa E 41/2005 vp

Eduskunta Valtiovarainvaliokunnan verojaosto sara.kuitunen@eduskunta.fi Helsinki 8.10.2015. Viite: asiantuntijalausuntopyyntönne asiassa E 41/2005 vp Eduskunta Valtiovarainvaliokunnan verojaosto sara.kuitunen@eduskunta.fi Helsinki 8.10.2015 Viite: asiantuntijalausuntopyyntönne asiassa E 41/2005 vp FINNWATCH RY:N ASIANTUNTIJALAUSUNTO Finnwatch kiittää

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Verojalanjälkiraportointi osana yritysvastuuta. Tapio Männistö

Verojalanjälkiraportointi osana yritysvastuuta. Tapio Männistö Verojalanjälkiraportointi osana yritysvastuuta Tapio Männistö Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma 2015 Tiivistelmä Päiväys 4.12.2015 Tekijä(t) Tapio Männistö Koulutusohjelma Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

Ei-taloudellisen tiedon raportointihankkeita EU:ssa. ProCom: Vuosikertomuspäivä Kämp Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 Marja Hanski 20.5.

Ei-taloudellisen tiedon raportointihankkeita EU:ssa. ProCom: Vuosikertomuspäivä Kämp Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 Marja Hanski 20.5. Ei-taloudellisen tiedon raportointihankkeita EU:ssa ProCom: Vuosikertomuspäivä Kämp Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 Marja Hanski 20.5.2014 Muun kuin taloudellisen tiedon raportointihankkeita EU:ssa

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

Tase töihin. yhteiskuntavastuu perusarvoksi. Pääministeri Juha Sipilä

Tase töihin. yhteiskuntavastuu perusarvoksi. Pääministeri Juha Sipilä Tase töihin yhteiskuntavastuu perusarvoksi Pääministeri Juha Sipilä Valtio-omistajan rooli kansantaloudessa Valtion omistamien yhtiöiden arvo Suomessa Euroopan suurin (suhteessa bkt:hen) Yhtiöiden kirjo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Valtuusto 27.02.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Valtuusto 27.02.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2012 Sivu 1 / 1 6603/02.03.01/2011 Kaupunginhallitus 19 23.1.2012 27 Valtuustokysymys veropaosta ja sen määrästä Espoossa sekä kaupunginhallituksen toimenpiteistä asiassa Valmistelijat

Lisätiedot

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET Verohallinto VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET MIHIN VEROT KÄYTETÄÄN KEILLE VEROT TILITETÄÄN MITEN VEROT KERTYVÄT 11 % KOULUTUS 8 % ELINKEINOELÄMÄ 14 % HALLINTO 4 % 5 % INFRA- STRUKTUURI, TURVALLISUUS

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

Faktaa ja fiktiota veroparatiiseista

Faktaa ja fiktiota veroparatiiseista 1 Faktaa ja fiktiota veroparatiiseista Keskustelu veroparatiiseista on tärkeää. Veronkierto ja harmaa talous ovat laittomia, vääristävät kilpailua ja aiheuttavat veromenetyksiä. Valitettavaa sen sijaan

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden kuluttajahinnasta noin 40 % on veroja Erilaisten verojen osuus on noin 40% elintarvikkeiden kuluttajahinnasta: Kuluttajat maksavat elintarvikkeiden

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 34/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta eräiden saatavien, maksujen ja tullien sekä verojen perinnässä Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten

Lisätiedot

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto Verotus jakamistalouden aikana 16.11.2016 Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto VEROLAINSÄÄDÄNTÖ Suomen tuloverolainsäädäntö lähtee laajasta tulokäsitteestä:

Lisätiedot

Kansainvälisen verotietojen vaihdon toteutuminen käytännössä ja saatavien tietojen riittävyys viranomaistoiminnan näkökulmasta.

Kansainvälisen verotietojen vaihdon toteutuminen käytännössä ja saatavien tietojen riittävyys viranomaistoiminnan näkökulmasta. PL 325 00052 VERO 2.6.2016 Eduskunta Talousvaliokunta Viite / Diaarinumero 00102 Eduskunta HE 28/2016, Talousvaliokunnan 31.5.2016 lähettämä pyyntö Talousvaliokunta on pyytänyt Verohallinnon näkemystä

Lisätiedot

32C060 Verotuksen perusteet - Käsitteitä, periaatteita, rakenne, oikeuslähteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

32C060 Verotuksen perusteet - Käsitteitä, periaatteita, rakenne, oikeuslähteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala 32C060 Verotuksen perusteet - Käsitteitä, periaatteita, rakenne, oikeuslähteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen peruskäsitteitä Verovelvolliset eli verosubjektit Ne, jotka ovat lain mukaan velvollisia

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta LUONNOS 17.7.2015 1(14) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että elinkeinotulon verottamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,

Lisätiedot

Pyydettynä lausuntona esitän kunnioittavasti seuraavaa.

Pyydettynä lausuntona esitän kunnioittavasti seuraavaa. 1 Professori Seppo Penttilä Tampereen yliopisto VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Asia: Lausuntopyyntö VM071:00/2015: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi verotusmenettelystä annetun lain

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO RAJATYLITTÄVIEN JÄRJESTELYJEN ILMOITTAMISTA KOSKEVASTA DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA

ASIANTUNTIJALAUSUNTO RAJATYLITTÄVIEN JÄRJESTELYJEN ILMOITTAMISTA KOSKEVASTA DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA Eduskunta / Verojaosto sara.kuitunen@eduskunta.fi ASIANTUNTIJALAUSUNTO RAJATYLITTÄVIEN JÄRJESTELYJEN ILMOITTAMISTA KOSKEVASTA DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto on pyytänyt

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2011/0314(CNS) 8.6.2012 TARKISTUKSET 8 25 Mietintöluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE487.846v01-00) ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi eri

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston direktiiviksi koskien rajat ylittävien järjestelyjen ilmoittamista

Ehdotus neuvoston direktiiviksi koskien rajat ylittävien järjestelyjen ilmoittamista Ella Lammi/Virpi Pasanen Valtiovarainministeriö Vero-osasto Lausunto 1 (6) 31.8.2017 Lausuntopyyntönne VM/1426/03.02.00/2017 Ehdotus neuvoston direktiiviksi koskien rajat ylittävien järjestelyjen ilmoittamista

Lisätiedot

Ennakoitavuuden kansainväliset ulottuvuudet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Ennakoitavuuden kansainväliset ulottuvuudet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Ennakoitavuuden kansainväliset ulottuvuudet Apulaisprofessori Tomi Viitala Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Sisällys Ennakoitavuuden erityispiirteet kansainvälisessä verotuksessa Verosopimukset perinteisiä

Lisätiedot

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 EU ja verotus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 Yleistä EU-veropolitiikan voi jakaa kahteen osaan: Välitön: kunkin jäsenmaan yksinomaisessa toimivallassa Välillinen: vaikuttaa tavaroiden,

Lisätiedot

HE 363/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia

HE 363/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia HE 363/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain 3 ja 149 a :n sekä kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa annetun lain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tomi.viitala@aalto.fi Eduskunnan verojaostolle Lausunto Asiassa: U 7/2016 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

1. Valinnanvapauslaki ja korruption torjunta

1. Valinnanvapauslaki ja korruption torjunta LAUSUNTO Kriminaalipoliittinen osasto Erityisasiantuntija Juuso Oilinki 24.5.2017 2/69/2017 Eduskunnan tarkastusvaliokunta Viite: HE47/2017vp ASIANTUNTIJALAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI

Lisätiedot

määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia,

määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia, HE 62/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vuodelta 2000 suoritettavista sairausvakuutusmaksuista ja työnantajan kansaneläkemaksusta annetun lain 4 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU 23.9.2010 DELOITTE ANNE ROININEN, KHT

MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU 23.9.2010 DELOITTE ANNE ROININEN, KHT MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU 23.9.2010 DELOITTE ANNE ROININEN, KHT 1 LÄHTÖKOHTA VERONSAAJAN RAHANTARVE KASVUSSA KANSAINVÄLINEN VEROKILPAILU KIRISTYY LUONNOLLISEN HENKILÖN KOKONAISVERORASITE KASVAA

Lisätiedot

Asia E-kirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final

Asia E-kirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700580 VO Aine Leena(VM) 25.10.2017 Asia Ekirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Osuuskuntien ja jäsenten veromuutokset. Hallituksen esitys ja osuuskuntien muutosvaatimukset

Osuuskuntien ja jäsenten veromuutokset. Hallituksen esitys ja osuuskuntien muutosvaatimukset Osuuskuntien ja jäsenten veromuutokset Hallituksen esitys ja osuuskuntien muutosvaatimukset Tilannekatsaus Hallituksen esitys eduskunnalle annettiin 15.9.2014 sekä osuuskuntien että niiden jäsenten verotukseen

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA

HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA KEHITYSPOLITIIKASTA Naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistaminen on entistä arvokkaampaa tilanteessa, jossa muun muassa Yhdysvallat on leikannut tasa-arvotyöstä. Hallitus ymmärtää kehitysmaiden verotuskyvyn

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy

www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja neuvonta Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. TaxAdvisers

Lisätiedot

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen 2.9.2014 Pirtin klubi, Pekka Kallioniemi 1 Verottajat, verot

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

Miten jakamistalous vaikuttaa verotukseen?

Miten jakamistalous vaikuttaa verotukseen? Miten jakamistalous vaikuttaa verotukseen? 2.3.2016 Antti Sinkman Tulevaisuusvaliokunnan kuulemistilaisuus Vero-osasto Verojärjestelmän tavoitteista Neutraalisuus Verotus ei ohjaa toimintaa tiettyyn malliin

Lisätiedot

1993 vp - HE 109 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ

1993 vp - HE 109 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ 993 vp - HE 09 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain muuttamisesta sekä laiksi yhtiöveron hyvityksen käsittelystä veronsaajille verovuodelta 992 tehtävissä tilityksissä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot