KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2014) 315 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EU:n yhteisen siirtohinnoittelufoorumin toiminnasta heinäkuun 2012 ja tammikuun 2014 välisenä aikana FI FI

2 1. JOHDANTO Talouden globaalit riippuvuussuhteet ja kansallisten verosäännösten keskinäisvaikutus saattavat johtaa monikansallisten yritysten kaksinkertaiseen verottamiseen tai vastaavasti kaksinkertaiseen verottamatta jättämiseen. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) heinäkuussa 2013 julkaisemalla veropohjan rapautumista ja voittojen kotiuttamista koskevalla toimintasuunnitelmalla ( Action Plan on Base Erosion and Profit Shifting eli BEPS-toimintasuunnitelma) pyritään parantamaan kansainvälisiä verosäännöksiä. Toimintasuunnitelma on saanut laajaa korkeimman tason kansainvälistä tukea. Toimintasuunnitelmassa yksilöidään useita nykyisissä kansainvälisissä verosäännöksissä ja -normeissa olevia puutteita, joita hyödyntämällä voidaan murentaa toisten lainkäyttöalueiden veropohjaa ja järjestää veropohjan osaalueita uudelleen kokonaisverotuksen pienentämiseksi. Euroopan unionin (EU) näkökulmasta kansainvälisissä verosäännöksissä ja -normeissa olevat aukot haittaavat 28 eri verojärjestelmää käsittävien sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Komission näkemyksen mukaan on tärkeää etsiä synergioita parhaillaan käynnissä olevan BEPS-toimintasuunnitelmaa koskevan kansainvälisen keskustelun sekä EU:n sisäisen aiheesta käytävän keskustelun välillä, jotta EU:ssa voidaan saada aikaan toimivia, EU:n perussopimuksen velvoitteet huomioon ottavia ratkaisuja ja jotta EU:n edut otetaan huomioon kansainvälisiä normeja määritettäessä. Komissio ottaa huomioon myös sen, että EU:n tason toimenpiteet voivat osaltaan vaikuttaa BEPS-toimintasuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Siirtohinnoittelussa monikansallisille yrityksille ja eri maiden verohallinnoille koituu käytännön ongelmia, kun ne yrittävät hinnoitella keskenään etuyhteydessä olevien yritysten rajatylittäviä liiketoimia verotuksen kannalta. EU:n jäsenvaltioissa katsotaan, että tällaisten liiketoimien hinnan asianmukainen arviointi tapahtuu markkinaehtoperiaatteen perusteella 1. Markkinaehtoperiaate perustuu siihen, että etuyhteydessä keskenään olevien yritysten välisiä ehtoja verrataan ehtoihin, joita sovellettaisiin toisistaan riippumattomien yritysten välillä. Markkinaehtoperiaatetta tulkitaan ja sovelletaan kuitenkin eri tavoin niin verohallinnoissa kuin verohallintojen ja yritysten välillä. Seurauksena voi olla epävarmuutta, lisäkustannuksia ja mahdollista kaksinkertaista verotusta tai kaksinkertaista verottamatta jättämistä. Nämä kaikki haittaavat sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Komissio perusti lokakuussa asiantuntijaryhmän, EU:n yhteisen siirtohinnoittelufoorumin (jäljempänä siirtohinnoittelufoorumi ), jonka tehtävänä on etsiä käytännön ratkaisuja ongelmiin, joita markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta aiheutuu erityisesti EU:n sisällä. Siirtohinnoittelufoorumin toiminta perustuu komission päätöksissä määritellyille nelivuotisille toimeksiannoille. Siirtohinnoittelufoorumin tämänhetkinen toimeksianto jatkuu 31. maaliskuuta 2015 saakka. 1 Markkinaehtoperiaate on vahvistettu OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklassa. OECD on laatinut myös siirtohinnoittelua koskevat toimintaohjeet monikansallisia yhtiöitä ja verohallintoja varten. 2 Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille ja talous- ja sosiaalikomitealle: Kohti sisämarkkinoita, joilla ei ole veroesteitä Strategia yhtenäistetyn yhtiöveropohjan luomiseksi yritysten EU:n laajuista toimintaa varten, KOM(2001) 582 lopullinen, , s

3 Siirtohinnoittelufoorumilla on ollut huomattava merkitys siirtohinnoittelun hallinnointia ja toimintaa koskevien käytäntöjen kehittämiseen tähtäävälle komission työlle. Siirtohinnoittelufoorumi voi olla myös hyödyllinen tietolähde G20-maiden tukemalle OECD:n BEPS-hankkeelle. Tässä tiedonannossa kerrotaan siirtohinnoittelufoorumin työstä heinäkuusta 2012 tammikuuhun 2014 kestäneellä kaudella. 2. SIIRTOHINNOITTELUFOORUMIN TOIMINTA LYHYESTI, HEINÄKUU 2012 TAMMIKUU 2014 Heinäkuusta 2012 tammikuuhun 2014 kestäneellä kaudella siirtohinnoittelufoorumi jatkoi vuosia koskevan työohjelmansa toteuttamista ja kokoontui neljästi. Yksityiskohtaisia kertomuksia laadittiin kolmesta aiheesta: toissijaiset oikaisut, riskinhallinta siirtohinnoittelussa ja hyvittävät oikaisut. Samaan aikaan siirtohinnoittelufoorumi teki seurantaa. Siirtohinnoittelufoorumin käynnissä olevia hankkeita ovat esimerkiksi kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä tehdyn yleissopimuksen 90/436/ETY 3 (välimiesmenettely-yleissopimus) ja välimiesmenettely-yleissopimuksen tehokasta täytäntöönpanoa varten laadittujen tarkistettujen menettelysääntöjen 4 käytännön toimivuuden seuranta sekä etuyhteydessä keskenään olevien yritysten siirtohinnoitteluasiakirjoista Euroopan unionissa hyväksyttyjen menettelysääntöjen (EU TPD) 5 seuranta. Siirtohinnoittelufoorumin työ on kokonaisuudessaan noudattanut veropohjan rapautumista ja voittojen kotiuttamista koskevassa toimintasuunnitelmassa ( Action Plan on Base Erosion and Profit Shifting eli BEPS-toimintasuunnitelmassa) mainittuja toimenpiteitä. Vastikään hyväksyttyjä kertomuksia voidaan käyttää pohjana, jos OECD:n malliverosopimuksen ja siirtohinnoittelua koskevien toimintaohjeiden selvitysosan aihetta koskevat kohdat otetaan uudelleentarkasteluun. Lisäksi välimiesmenettely-yleissopimuksen käytännön toimivuuden parantamista koskeva siirtohinnoittelufoorumin työ on syytä ottaa huomioon BEPStoimintasuunnitelmasta käytävässä keskustelussa, joka tähtää erimielisyyksien ratkaisemisessa käytettävien menetelmien tehostamiseen (BEPS-toimintasuunnitelman 14 toimenpide). Siirtohinnoitteluasiakirjoja koskevassa BEPS-työssä (BEPStoimintasuunnitelman 13 toimenpide) on myös hyötyä havainnoista, joita siirtohinnoittelufoorumi on EU TPD:n uudelleentarkastelun aikana tehnyt Toissijaisia oikaisuja koskeva siirtohinnoittelufoorumin kertomus (liite I) Eräiden jäsenvaltioiden siirtohinnoittelua koskevassa lainsäädännössä sallitaan toissijaiset oikaisut tai edellytetään niitä, jotta voiton tosiasiallinen kohdentaminen vastaisi alkuperäistä siirtohinnoitteluun tehtyä oikaisua (ensisijaista oikaisua). Kaksinkertainen verottaminen on mahdollista, sillä toissijaisesta liiketoimesta saattaa siitäkin olla veroseuraamuksia, jolloin tarvitaan oikaisua (toissijaista oikaisua). 3 EYVL L 225, , s EUVL C 322, , s EUVL C 176, , s. 1. 3

4 Siirtohinnoittelufoorumi kartoitti kyselyllä eri jäsenvaltioissa 1. heinäkuuta 2011 vallinnutta tilannetta. Kartoitus osoitti, että toissijaista oikaisua koskevat säännökset ja oikeudelliset käytännöt poikkeavat toisistaan, mikä saattaa johtaa kaksinkertaiseen verottamiseen EU:n sisällä. Kertomuksessa esitetään yleisiä näkökohtia toissijaisista oikaisuista ja annetaan suosituksia siitä, miten mahdollista kaksinkertaista verottamista olisi tässä yhteydessä syytä käsitellä. Niitä jäsenvaltioita, joissa toissijaiset oikaisut eivät ole pakollisia, kehotetaan välttämään toissijaisia oikaisuja kaksinkertaisen verottamisen estämiseksi. Vastaavasti niitä jäsenvaltioita, joissa toissijaiset oikaisut ovat pakollisia, kehotetaan keksimään keinoja, joilla kaksinkertainen verottaminen voidaan estää. Suosituksissa oletetaan kuitenkin, että verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä. EU:n emo- ja tytäryhtiödirektiivin 6 perusteella kertomuksessa suositellaan, että EU:n sisällä tehtyjä toissijaisia oikaisuja käsitellään peiteltynä osingonjakona tai peiteltynä pääomasijoituksena. Emo- ja tytäryhtiödirektiivillä varmistetaan siis, että tytäryhtiön EU:n alueella sijaitsevalle emoyhtiölleen maksamasta jaetusta voitosta ei peritä lähdeveroa. Emo- ja tytäryhtiödirektiivin piiriin kuulumattomien tapausten varalta kertomuksessa kuvataan sovellettavassa kaksinkertaista verotusta koskevassa sopimuksessa määrätyn keskinäisen sopimusmenettelyn mukainen voittojen kotiuttamismenettely, jonka käyttöä suositellaan keskinäisen sopimusmenettelyn yhteydessä tai jo aiemmin. Lisäksi suositellaan, että jäsenvaltiot eivät määrää seuraamuksia toissijaisista oikaisuista. Kertomuksessa annetut suositukset kattavat useimmat tapaukset, joissa jäsenvaltioiden toisistaan poikkeavat toissijaisia oikaisuja koskevat käytännöt aiheuttavat kaksinkertaisen verottamisen Riskinhallintaa siirtohinnoittelussa koskeva siirtohinnoittelufoorumin kertomus (liite II) Siirtohinnoittelua koskevien säännösten täytäntöönpano voi vaatia verohallinnolta runsaasti voimavaroja, ja niiden noudattaminen voi olla työlästä myös verovelvollisille. Siirtohinnoittelufoorumi myöntää, että siirtohinnoittelua varten käytössä olevat voimavarat ovat rajalliset, minkä vuoksi niitä olisi syytä hyödyntää tehokkaasti. Tästä syystä on tärkeää arvioida riskit, puuttua niihin tehokkaasti ja soveltaa mekanismeja, joiden avulla erimielisyyksien ratkaiseminen tapahtuu tehokkaasti ja nopeasti. Kertomuksessa korostetaan, että käytössä olevien oikeudellisten ja käytännön työkalujen lisäksi EU:n verohallinnoilla ja -velvollisilla on mahdollisuus hyödyntää siirtohinnoitteluasioissa myös erikoistyökaluja. Näitä ovat tiedonvaihto, yleisiä tarkastuksia koskevat yhteiset työskentelymenetelmät, yhdenmukaistettu lähestymistapa siirtohinnoittelua koskevissa tarkastuksissa, asiakirja-aineiston 6 Neuvoston direktiivi 2011/96/EU, annettu 30 päivänä marraskuuta 2011, eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä. 4

5 laatimista koskeva yhteinen standardi 7 mukainen riitojenratkaisumenettely. sekä välimiesmenettely-yleissopimuksen Kertomus pohjautuu komission 8 ja esimerkiksi OECD:n 9 kaltaisten elinten aiempaan riskinhallintaa koskevaan työhön ja käsittelee riskinhallintaa siirtohinnoittelun erityishaasteiden sekä EU:ssa käytössä olevien oikeudellisten ja hallinnollisten työkalujen näkökulmasta. Kertomuksessa on siirtohinnoitteluun liittyvien riskien hallintaa koskevia ohjeita, joiden perustana ovat verovelvollisen ja verohallinnon tai -hallintojen välisen yhteistyön yleiset periaatteet, riskipitoisten ja vähän riskiä sisältävien osa-alueiden tunnistaminen sekä oikein kohdennetut, oikea-aikaiset ja asianmukaiset toimenpiteet. Kertomuksessa suositellaan, että tarkastusta edeltävässä vaiheessa verovelvollinen ja verohallinto tai -hallinnot ovat yhteydessä toisiinsa mahdollisimman aikaisin. Samalla kehotetaan etsimään tasapainoa verohallinnon tarvitseman tiedon määrän ja tietopyyntöjen verovelvolliselle aiheuttaman rasitteen välillä. Kertomuksessa suositellaan myös, että tarpeen vaatiessa jäsenvaltiot vaihtavat hallinnollisesta yhteistyöstä annetun Euroopan unionin direktiiviin perustuvia tietoja 10. Direktiivin mukaan jäsenvaltion jokainen toimivaltainen viranomainen voi pyytää olennaisia tietoja minkä tahansa muun jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta. Toimivaltaiset viranomaiset voivat jakaa myös oma-aloitteisesti toisten viranomaisten kanssa näiden kannalta tarpeellisiksi katsomiaan tietoja. Lisäksi verohallinnoilla olisi oltava käytössä asianmukaiset työkalut riskipitoisten tapausten käsittelyä varten. Tarkastusvaiheen osalta kertomuksessa suositellaan, että verovelvolliset ja verohallinnot yrittävät varhaisessa vaiheessa päästä yksimielisyyteen tarkastelun kohteena olevien toimenpiteiden taustalla olevista tosiseikoista ja olosuhteista. Kertomuksessa suositellaan myös, että jäsenvaltiot harkitsevat tarvittaessa EU:n sisäistä yhteistyötä tarkastusasioissa. Riitojenratkaisuvaiheeseen raportissa suositellaan tehokasta ja nopeaa ratkaisua keskinäisten sopimusmenettelyjen sekä välimiesmenettely-yleissopimuksen puitteissa. 2.3 Hyvittäviä oikaisuja koskeva siirtohinnoittelufoorumin kertomus (liite III) Hyvittävät oikaisut ovat siirtohinnoitteluoikaisuja, joissa verovelvollinen ilmoittaa verotusta varten siirtohinnan, jonka verovelvollinen katsoo olevan valvotun liiketoimen markkinaehtoperiaatteen mukainen hinta, vaikka hinta poikkeaa 7 Etuyhteydessä keskenään olevien yritysten siirtohinnoitteluasiakirjoja Euroopan unionissa koskevat menettelysäännöt (EU TPD), EUVL C 176, Euroopan komissio: Risk Management Guide for Tax Administrations (2006) ja Compliance Risk Management Guide for Tax Administrations (2010). 9 OECD:n verohallintoa käsittelevän foorumin (Forum on Tax Administration) tutkimus Dealing Effectively with the Challenges of Transfer Pricing sekä OECD:n Draft Handbook on Transfer Pricing Risk Assessment -käsikirjaluonnos. 10 Neuvoston direktiivi 2011/16/EU, annettu 15 päivänä helmikuuta 2011, hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta (EUVL L 64, ). 5

6 etuyhteydessä keskenään olevien yritysten välillä tosiasiallisesti peritystä summasta 11. Siirtohinnoittelufoorumi kartoitti kyselyllä EU:n jäsenvaltioissa 1. heinäkuuta 2011 vallinnutta tilannetta. Kartoitus osoitti, että jäsenvaltioiden hyvittäviä oikaisuja koskevat käytännöt poikkeavat toisistaan. Olosuhteet, menettelyt ja oikaisulle annettu määräaika vaihtelevat eri jäsenvaltioissa, mikä saattaa johtaa niin kaksinkertaiseen verottamiseen kuin kaksinkertaiseen verottamatta jättämiseenkin. Kertomuksessa pyritään antamaan käytännön ohjeita, joiden avulla jäsenvaltioiden vaihtelevien hyvittäviä oikaisuja koskevien käytäntöjen aiheuttama kaksinkertainen verottaminen tai verottamatta jättäminen voidaan estää. Kertomuksen ohjeita voidaan soveltaa hyvittäviin oikaisuihin, jotka tehdään verovelvollisen kirjanpitoon ja joista annetaan selvitys verovelvollisen siirtohinnoitteluasiakirjoissa. Kertomuksessa suositellaan, että jäsenvaltioiden olisi hyväksyttävä verovelvollisen aloitteesta tehtävä hyvittävä oikaisu (niin ylös- kuin alaspäinkin tehtävä), jos verovelvollisen osalta täyttyvät seuraavat ehdot: kyseisten toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten voitto lasketaan symmetrisesti eli liiketoimessa osallisena olevat yritykset ilmoittavat liiketoimen hinnan samana kaikissa jäsenvaltioissa; verovelvollinen on kohtuullisin toimenpitein pyrkinyt markkinaehtoperiaatteen mukaiseen lopputulokseen; verovelvollisen noudattama menettely pysyy samana; oikaisu on tehty ennen veroilmoituksen palauttamista; jos verovelvollisen ennuste poikkeaa todellisesta tuloksesta, verovelvollinen kykenee antamaan syistä selvityksen, jos vähintään yksi jäsenvaltio sitä pyytää. 2.4 Seuranta Siirtohinnoittelufoorumin tehtävänä on seurata ja hallinnoida aikaansaannostensa tehokasta täytäntöönpanoa. Keinoina ovat sekä vuosittaisten tilastotietojen tuottaminen että erityiskysymyksiä tarkastelevien kertomusten laatiminen. Komissio ja siirtohinnoittelufoorumi käyvät kertomukset läpi todetakseen, missä asioissa siirtohinnoittelufoorumi voisi tehdä lisätyötä. Välimiesmenettely-yleissopimuksen sekä ennakkohinnoittelusopimusten nojalla vireille tulleista keskinäisistä sopimusmenettelyistä laaditaan vuosittain arvioitavia tilastotietoja. Välimiesmenettely-yleissopimuksen nojalla vireille tulleita keskinäisiä sopimusmenettelyitä koskevien tilastojen muotoa on nyt muutettu siten, että arviointi on helpompaa. Käynnissä olevan välimiesmenettely-yleissopimuksen ja siihen liittyvien menettelysääntöjen käytännön toimivuuden kattavan seurannan tuloksena on jo saatu konkreettisia parannusehdotuksia, joita siirtohinnoittelufoorumi käsittelee parhaillaan. EU TPD:n toimivuutta seurattiin vuonna 2013, jolloin jäsenvaltiot ja kansalaisyhteiskunnan toimijat vastasivat EU TPD:n vaikutuksia kartoittaneisiin kyselyihin. Siirtohinnoittelufoorumi käsittelee vastaukset vuonna Pk-yrityksiä ja siirtohinnoittelua koskevan kertomuksen osalta mainittakoon, että pk-yrityksille tarpeellista siirtohinnoittelua käsittelevää tietoa kunkin jäsenvaltion osalta julkaistiin vuonna 2013 siirtohinnoittelufoorumin verkkosivustolla. 11 OECD:n siirtohinnoittelua koskevat toimintaohjeet monikansallisia yhtiöitä ja verohallintoja varten, sanasto (2010). 6

7 3. KOMISSION PÄÄTELMÄT Komissio pitää edelleen siirtohinnoittelufoorumin asiantuntijaryhmän toimintaa arvokkaana sen käsitellessä siirtohinnoitteluun liittyviä kysymyksiä ja esittäessä käytännön ratkaisuja niihin. Siirtohinnoittelufoorumin työ vastaa BEPStoimintasuunnitelmassa mainittuja toimenpiteitä. Toissijaisia oikaisuja, riskinhallintaa siirtohinnoittelussa ja hyvittäviä oikaisuja koskevissa kertomuksissa käsitellään niitä keskeisiä kysymyksiä, jotka komissio mainitsi siirtohinnoittelufoorumin perustamisen yhteydessä ja jotka on yksilöity myös BEPS-toimintasuunnitelmassa. Komissio kannattaa ehdoitta toissijaisia oikaisuja, riskinhallintaa siirtohinnoittelussa ja hyvittäviä oikaisuja koskevien kertomusten päätelmiä ja niissä tehtyjä ehdotuksia. Komissio kehottaa neuvostoa hyväksymään kertomuksen toissijaisista oikaisuista ja jäsenvaltioita panemaan suositukset täytäntöön kansallisessa lainsäädännössään tai hallinnollisissa määräyksissään. Komissio kehottaa neuvostoa hyväksymään kertomuksen riskinhallinnasta siirtohinnoittelussa ja jäsenvaltiot panemaan täytäntöön käytäntöjä, jotka ovat yhdenmukaisia kertomukseen sisältyvien lähestymistapojen ja menettelyyn liittyvien näkökohtien kanssa. Komissio kehottaa neuvostoa hyväksymään kertomuksen hyvittävistä oikaisuista ja jäsenvaltioita panemaan täytäntöön kertomuksessa suositellun käytännön ratkaisun. Komissio uskoo, että jatkossa kertomusten päätelmien ja suositusten täytäntöönpanon säännöllisestä seuraamisesta saadaan hyödyllistä palautetta mahdollisen ajanmukaistamisen tueksi. Komissio kehottaa siirtohinnoittelufoorumia jatkamaan seurantaansa ja odottaa tuloksia nykyisen välimiesmenettely-yleissopimuksen käytännön toimivuuden parantamista koskevasta työstä sekä etuyhteydessä keskenään olevien yritysten siirtohinnoitteluasiakirjoja Euroopan unionissa koskevia menettelysääntöjä käsittelevistä neuvotteluista. BEPS-toimintasuunnitelmaan liittyen siirtohinnoittelufoorumi pyrkii löytämään tapoja, joilla siirtohinnoittelua koskevat konkreettiset toimenpiteet pannaan yhdenmukaisella tavalla täytäntöön EU:n alueella, kunhan näistä toimenpiteistä on päästy yksimielisyyteen. 7

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.1.2016 C(2016) 271 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016, verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016,

Lisätiedot

LIITTEET. I. Kertomus toissijaisista oikaisuista II. Kertomus riskinhallinnasta siirtohinnoittelussa III. Kertomus hyvittävistä oikaisuista

LIITTEET. I. Kertomus toissijaisista oikaisuista II. Kertomus riskinhallinnasta siirtohinnoittelussa III. Kertomus hyvittävistä oikaisuista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 315 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET I. Kertomus toissijaisista oikaisuista II. Kertomus riskinhallinnasta siirtohinnoittelussa III. Kertomus hyvittävistä oikaisuista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1650 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 21.3.2018, merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 21.3.2018, merkittävän

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

(2006/C 176/02) 2. Kahden vuoden määräajan alkamisajankohta (välimiesmenettely-yleissopimuksen

(2006/C 176/02) 2. Kahden vuoden määräajan alkamisajankohta (välimiesmenettely-yleissopimuksen C 176/8 Menettelysäännöt kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä tehdyn yleissopimuksen tehokasta täytäntöönpanoa varten (2006/C 176/02)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 14.9.2009 KOM(2009) 472 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EU:n yhteisen siirtohinnoittelufoorumin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta 18.11.2015 A8-0317/3 3 Johdanto-osan A b kappale (uusi) A b. ottaa huomioon, että komission puheenjohtaja Juncker oli Luxemburgin pitkäaikaisena pääministerinä ja valtiovarainministerinä tärkeässä osassa

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2016 COM(2016) 665 final 2016/0326 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Puolan tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

14257/16 hkd/ess/hmu 1 DG G 2B

14257/16 hkd/ess/hmu 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. marraskuuta 2016 (OR. en) 14257/16 FISC 190 ECOFIN 1023 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 9. marraskuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.2.2017 COM(2017) 61 final 2017/0018 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2011/0314(CNS) 8.6.2012 TARKISTUKSET 8 25 Mietintöluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE487.846v01-00) ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi eri

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0138 (CNS) 10582/17 ADD 1 SC 149 ECON 572 IA 115 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun dokumentointi. Siirtohinnoittelutoiminnon asiakasinfo Konserniverokeskus, ylitarkastaja Kristina Juth

Siirtohinnoittelun dokumentointi. Siirtohinnoittelutoiminnon asiakasinfo Konserniverokeskus, ylitarkastaja Kristina Juth Siirtohinnoittelun dokumentointi Siirtohinnoittelutoiminnon asiakasinfo 13.4.2018 Konserniverokeskus, ylitarkastaja Kristina Juth Päivitetty siirtohinnoittelun dokumentointiohje Siirtohinnoittelun dokumentointi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

Vero-osasto Tarja Järvinen ja Marianne Malmgrén Eduskunta, valtiovarainvaliokunnan verojaoston kuuleminen

Vero-osasto Tarja Järvinen ja Marianne Malmgrén Eduskunta, valtiovarainvaliokunnan verojaoston kuuleminen E-kirje 41/2015 vp komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin oikeudenmukainen ja tehokas yhtiöverojärjestelmä: viisi keskeistä toiminta-alaa 22.09.2015 Tarja Järvinen

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0353 (NLE) 6501/17 SCH-EVAL 70 COMIX 142 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 21. helmikuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ennakollinen toiminta ja kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

Ennakollinen toiminta ja kaksinkertaisen verotuksen poistaminen Ennakollinen toiminta ja kaksinkertaisen verotuksen poistaminen Konserniverokeskuksen siirtohinnoittelun asiakasinfo 8.5.2019 Kristina Juth, ylitarkastaja Ennakollinen keskustelu 3 Ennakollinen keskustelu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.1.2011 KOM(2010) 791 lopullinen 2011/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EUROPEAN COMMISSION Brussels, 19.9.2012 COM(2012) 516 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EU:n yhteisen siirtohinnoittelufoorumin toiminnasta

Lisätiedot

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS))

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS)) 4.2.2010 A7-0006/ 001-027 TARKISTUKSET 001-027 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Magdalena Alvarez Hallinnollinen yhteistyö verotuksen alalla A7-0006/2010 (KOM(2009)0029 C6-0062/2009

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2015 COM(2015) 138 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU)

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 20.6.2019 L 163/103 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2019/1006, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2019, yksityiskohtaisista säännöistä ja menettelyistä niiden ehtojen täytäntöönpanemiseksi, joiden perusteella

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) 6303/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: AGRI 79 FORETS 10 ENV 84 DEVGEN 26 RELEX 131

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2018 C(2018) 7910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 3.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 138/2004 muuttamisesta Euroopan kansantalouden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

10419/14 el/pm/ts 1 DG G 2B

10419/14 el/pm/ts 1 DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 10419/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) SC 92 ECON 529 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2015 COM(2015) 26 final ANNEX 1 LIITE Oheisasiakirja asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2030 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot