Ajankohtaista BEPS:stä. Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista BEPS:stä. Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus"

Transkriptio

1 Ajankohtaista BEPS:stä Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus

2 BEPS G20-valtiot antoivat OECD:lle viime vuonna toimeksiannon kehittää kansainväliseen verotukseen säännöt, jotka ottaisivat paremmin huomioon yritysten taloudellisen toiminnan ja arvon muodostuksen verotuksessa tavoitteena vastata veropohjan rapautumiseen ja voittojen siirtämiseen (Base Erosion and Profit Shifting). BEPS Action Plan sisältää 15-kohtaisen toimenpidesuunnitelman, jonka toimenpiteistä osa julkaistiin syyskuussa 2014 ja loput toimenpiteistä tullaan julkaisemaan syyskuussa Muutos monikansallisten yritysten verotusympäristöön toteutetaan: Parhaat käytännöt Suositukset valtioiden sisäisen lainsäädännön muuttamiseksi Muutokset malliverosopimuksiin ja ohjeisiin 2

3 BEPS ja siirtohinnoittelu Aineetonta omaisuutta koskevan OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden 6. luvun päivittäminen on yksi BEPS:n toimenpidekohdista. Syyskuussa julkaistua aineetonta koskevaa ohjetta täydennetään vielä ensi vuoden aikana, jonka jälkeen muutokset korvaavat OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden (OECD TPG) 6. luvun kokonaan. Siirtohinnoittelun dokumentointia ja maakohtaista raporttia koskeva ohje julkaistiin myös syyskuussa. 3

4 BEPS:n muita siirtohinnoitteluaiheita Rahoitustoimia koskeva työ on vasta alkamassa Riskiä ja uudelleenluonnehdintaa koskeva työ selventää nykyistä ohjeistusta. Action Plan 9 Risks and capital: Develop rules to prevent BEPS by transferring risks among, or allocating excessive capital to, group members. This will involve adopting transfer pricing rules or special measures to ensure that inappropriate returns will not accrue to an entity solely because it has contractually assumed risks or has provided capital. Action Plan 10 Other high-risk transactions: Develop rules to prevent BEPS by engaging in transactions which would not, or would only very rarely occur between third parties. This will involve adopting transfer pricing rules or special measures to: (i) clarify the circumstances in which transactions can be recharacterised; [and] (ii) clarify the application of transfer pricing methods, in particular profit splits, in the context of global value chains; and (iii) provide protectionagainst common types of base eroding payments, such as management fees and head office expenses. 4

5 Dokumentointi ja siihen liittyvä maakohtainen raportti BEPS:n dokumentointiohje antaa valtioille ohjeistusta siirtohinnoittelun dokumentointia koskevien sääntöjen kehittämiseen. Ohjeistus korvaa OECD TPG:n nykyisen 5. luvun kokonaan. Dokumentoinnin kolme tasoa: (i) masterfile, jossa on olennaista tietoa kaikista konserniyhtiöistä (ii) local file, jossa on tietoa paikallisen verovelvollisen liiketoimista ja (iii) maakohtainen raportti (country-by-country report) Maakohtaisen raportin taulukkoon kirjataan valtiokohtaisesti (ei siis yhtiöittäin) konsernin liikevaihto, voitto (tappio) ennen veroja, tuloverot, oma pääoma, kertyneet voittovarat, työntekijämäärä ja aineellinen omaisuus. 5

6 Erityisiä huomioita dokumentoinnista Dokumentoinnin kolmen tason tiedot annetaan vain veroviranomaisille, kyse ei siis ole julkisuuteen annettavista tiedoista. Localfilen tiedot annetaan jokaisen konserniyhtiön omalle veroviranomaiselle, mutta masterfilen ja maakohtaisen raportin antamistavasta tehdään päätös vasta vuoden 2015 alkuvuodesta. Suomen dokumentointivaatimusten muuttaminen vastaamaan uutta OECD:n kolmitasoista dokumentointisuositusta edellyttää lainsäädäntömuutosta. 6

7 Kiitos mielenkiinnosta! Kysymyksiä? 7

Maakohtainen raportointi

Maakohtainen raportointi Maakohtainen raportointi Country by Country Reporting Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 23.5.2017 Minna Rintala Tausta OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) raportin suositukset ja EU-direktiivi

Lisätiedot

Muuttunut dokumentointivelvoite. Sami Laaksonen

Muuttunut dokumentointivelvoite. Sami Laaksonen Muuttunut dokumentointivelvoite Sami Laaksonen 11.4.2017 Dokumentointivelvoite Muuttunut Siirtohinnoittelun dokumentointi on verovelvollisen etuyhteydessä tekemien liiketoimien hinnoittelusta laatima kirjallinen

Lisätiedot

Markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta. Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus

Markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta. Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus Markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus 24.10.2014 Markkinaehtoperiaate Siirtohinnoittelu perustuu markkinaehtoperiaatteeseen (arm s length

Lisätiedot

Verotuksen maakohtainen raportointi

Verotuksen maakohtainen raportointi Verotuksen maakohtainen raportointi 1 12.4.2017 Sisältö Tausta Ketä koskee Maakohtaisen raportin antaja Tilikausikohtainen raportointi Annettavat ilmoitukset Maakohtaisen raportin sisältö Aikataulu Ilmoittamistapa

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun dokumentoinnin ABC (yleisöäänestyksen voittanut aihe) Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfo 24.10.2014 Miika Wires, ryhmäpäällikkö

Siirtohinnoittelun dokumentoinnin ABC (yleisöäänestyksen voittanut aihe) Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfo 24.10.2014 Miika Wires, ryhmäpäällikkö Siirtohinnoittelun dokumentoinnin ABC (yleisöäänestyksen voittanut aihe) Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfo 24.10.2014 Miika Wires, ryhmäpäällikkö Esityksen aakkoset A B C Asiasisällöstä Best practices

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy Helsinki Oy SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET, SUUNNITTELU JA DOKUMENTOINTI OTM Silja Takalo-Eskola Helsinki Oy Toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua Kyse konsernin

Lisätiedot

OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) -hanke keskustelutilaisuus

OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) -hanke keskustelutilaisuus OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) -hanke keskustelutilaisuus Valtiovarainministeriö järjestää yrityksille tarkoitetun keskustelutilaisuuden OECD:n BEPShankkeesta. Aika Maanantai 23.2.2015

Lisätiedot

The European Tax Innovator of the Year in 2013 The Best European Newcomer in 2012 The Finnish Transfer Pricing Firm of the Year in 2011

The European Tax Innovator of the Year in 2013 The Best European Newcomer in 2012 The Finnish Transfer Pricing Firm of the Year in 2011 The European Tax Innovator of the Year in 2013 The Best European Newcomer in 2012 The Finnish Transfer Pricing Firm of the Year in 2011 Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) Ajankohtaiskatsaus BEPS-hankkeen

Lisätiedot

Uudistuneet vaatimukset siirtohinnoitteludokumentaatiolle

Uudistuneet vaatimukset siirtohinnoitteludokumentaatiolle Work ahead Uudistuneet vaatimukset siirtohinnoitteludokumentaatiolle ja sisäisille sopimuksille Keskiviikko 9.3.2016 klo 9.00 12.00 Alder & Sound Mannerheimintie 16 A FI-00100 Helsinki firstname.lastname@aldersound.fi

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) -hankkeesta ja EU:n veron välttämisen vastaisista toimenpide-ehdotuksista

Keskustelutilaisuus OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) -hankkeesta ja EU:n veron välttämisen vastaisista toimenpide-ehdotuksista Keskustelutilaisuus OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) -hankkeesta ja EU:n veron välttämisen vastaisista toimenpide-ehdotuksista Valtiovarainministeriö järjestää sidosryhmille keskustelutilaisuuden

Lisätiedot

Siirtohinnoitteludokumentaatio, maakohtainen raportointi sekä muita ajankohtaisia teemoja verotuksen ja tilintarkastuksen rajapinnoilla

Siirtohinnoitteludokumentaatio, maakohtainen raportointi sekä muita ajankohtaisia teemoja verotuksen ja tilintarkastuksen rajapinnoilla Siirtohinnoitteludokumentaatio, maakohtainen raportointi sekä muita ajankohtaisia teemoja verotuksen ja tilintarkastuksen rajapinnoilla Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 1.6.2017 OTT Matti Urpilainen

Lisätiedot

Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3. Apulaisprof. Tomi Viitala

Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3. Apulaisprof. Tomi Viitala Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3 Apulaisprof. Tomi Viitala Siirtohinnoittelu Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa Konserninsisäisiä

Lisätiedot

Verotarkastus & siirtohinnoittelun dokumentointi. Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfo

Verotarkastus & siirtohinnoittelun dokumentointi. Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfo Verotarkastus & siirtohinnoittelun dokumentointi Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfo 28.11.2013 Siirtohinnoittelutarkastus työvaiheina Tarkastuskertomus Vertailuanalyysi TP dokumentoinnin arviointi muun

Lisätiedot

Yritysten investoinnit - verosuunnittelunäkökulma. kulma TAX

Yritysten investoinnit - verosuunnittelunäkökulma. kulma TAX Yritysten investoinnit - verosuunnittelunäkökulma kulma TAX Timo Torkkel Senior Tax Partner Helsinki 28.9.2010 Esityksen rakenne Investoinnit verotuksen kannalta Viimeaikaisia keskusteluteemoja Verolaskenta

Lisätiedot

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016. Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016. Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016 Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy Wallstreet lyhyesti Perustettu vuonna 2006, SiPa toimilupa myönnetty 3/2014 Täysin kotimainen,

Lisätiedot

Maakohtaisen raportin antoajankohdasta säätäminen

Maakohtaisen raportin antoajankohdasta säätäminen Virpi Pasanen Valtiovarainministeriö vero-osasto Lausunto 1 (5) 3.6.2016 Lausuntopyyntönne 27.5.2016 Verotuksen maakohtainen raportointi Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

Pyydettynä lausuntona esitän kunnioittavasti seuraavaa.

Pyydettynä lausuntona esitän kunnioittavasti seuraavaa. 1 Professori Seppo Penttilä Tampereen yliopisto VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Asia: Lausuntopyyntö VM071:00/2015: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi verotusmenettelystä annetun lain

Lisätiedot

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

BEPS MAAKOHTAINEN RAPORTOINTI

BEPS MAAKOHTAINEN RAPORTOINTI Joonas Salo BEPS MAAKOHTAINEN RAPORTOINTI Case Fortum Liiketalous 2016 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Taloushallinto TIIVISTELMÄ Tekijä Joonas Salo Opinnäytetyön nimi BEPS maakohtainen raportointi Vuosi 2016

Lisätiedot

SIIRTOHINNOITTELUN DOKUMENTOINTIVAATIMUKSET JA TULEVAT MUUTOKSET

SIIRTOHINNOITTELUN DOKUMENTOINTIVAATIMUKSET JA TULEVAT MUUTOKSET SIIRTOHINNOITTELUN DOKUMENTOINTIVAATIMUKSET JA TULEVAT MUUTOKSET LASKENTATOIMEN KANDIDAATINTUTKIELMA AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU SYKSY 2016 LAATIJA: OHJAAJA: Turo Järvinen Tapani Kykkänen Tekijä

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 315 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EU:n yhteisen siirtohinnoittelufoorumin toiminnasta

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun uudistuneet dokumentointi- ja raportointisäännökset

Siirtohinnoittelun uudistuneet dokumentointi- ja raportointisäännökset Emphasis on consistency Siirtohinnoittelun uudistuneet dokumentointi- ja raportointisäännökset Torstai 27.4.2017 klo 9.00 12.00 Alder & Sound Mannerheimintie 16 A FI-00100 Helsinki firstname.lastname@aldersound.fi

Lisätiedot

Tullit ja arvonlisäverot kansainvälisessä liiketoiminnassa

Tullit ja arvonlisäverot kansainvälisessä liiketoiminnassa Enter no man s land Tullit ja arvonlisäverot kansainvälisessä liiketoiminnassa Torstai 23.4.2015 klo 9.00-12.00 Alder Alder & Sound & Sound Oy Mannerheimintie 16 16 A FI-00100 Helsinki firstname.lastname@aldersound.fi

Lisätiedot

Kiinteät toimipaikat kansainvälisessä verotuksessa

Kiinteät toimipaikat kansainvälisessä verotuksessa Mastering the high-wire act Kiinteät toimipaikat kansainvälisessä verotuksessa Keskiviikko 17.9.2014 klo 9.00-11.30 Alder & Sound Mannerheimintie 16 A FI-00100 Helsinki firstname.lastname@aldersound.fi

Lisätiedot

Verotuksen maakohtainen raportti

Verotuksen maakohtainen raportti 21.12.2016 Verotuksen maakohtainen raportti Diaarinumero A240/200/2016 Laatija Yritysverotusyksikkö 2 (31) Antopäivämäärä Diaarinumero A240/200/2016 Voimassaolo Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010)

Lisätiedot

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00052 VO Upola Minna(VM) 01.02.2016 Asia Veronkierron ehkäisemistä koskeva toimenpidepaketti (komission tiedonanto) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain siirtohinnoittelua koskevien dokumentointisäännösten muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain siirtohinnoittelua koskevien dokumentointisäännösten muuttamisesta Luonnos 8.12.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain siirtohinnoittelua koskevien dokumentointisäännösten muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Moderni verosuunnittelu kansainvälisessä liiketoiminnassa

Moderni verosuunnittelu kansainvälisessä liiketoiminnassa Striving for transparency Moderni verosuunnittelu kansainvälisessä liiketoiminnassa Keskiviikko 8.6.2016 klo 9.00 12.00 Alder & Sound Mannerheimintie 16 A FI-00100 Helsinki firstname.lastname@aldersound.fi

Lisätiedot

SIIRTOHINNOITTELUDOKUMENTAATION JA SIIRTOHINNOITTELUOIKAISUN MUUTOKSET

SIIRTOHINNOITTELUDOKUMENTAATION JA SIIRTOHINNOITTELUOIKAISUN MUUTOKSET SIIRTOHINNOITTELUDOKUMENTAATION JA SIIRTOHINNOITTELUOIKAISUN MUUTOKSET CASE: ISKU-KONSERNI LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Opinnäytetyö Syksy 2007 Paula Koivujoki

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen yhtiöverotuksen avoimuuden lisäämisestä

Julkinen kuuleminen yhtiöverotuksen avoimuuden lisäämisestä Julkinen kuuleminen yhtiöverotuksen avoimuuden lisäämisestä Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. Johdanto Huom. Tasapuolisen ja avoimen kuulemismenettelyn varmistamiseksi ainoastaan verkkokyselyyn

Lisätiedot

Siirtohinnoitteludokumentoinnin päivittäminen ja kehittäminen Case Yritys X

Siirtohinnoitteludokumentoinnin päivittäminen ja kehittäminen Case Yritys X Siirtohinnoitteludokumentoinnin päivittäminen ja kehittäminen Case Yritys X Nyberg, Anna 2014 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Siirtohinnoitteludokumentoinnin päivittäminen ja kehittäminen

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusasiamies Kaisa Männikkö Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Suomen Akatemian projektit Suomen Akatemia kehottaa avoimeen tieteelliseen

Lisätiedot

Other approaches to restrict multipliers

Other approaches to restrict multipliers Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of

Lisätiedot

Olet vastuussa osaamisestasi

Olet vastuussa osaamisestasi Olet vastuussa osaamisestasi Ohjelmistoammattilaisuuden uudet haasteet Timo Vehmaro 02-12-2015 1 Nokia 2015 Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Vahva perusosaaminen on kaiken perusta Implementaatio

Lisätiedot

Luonnos ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 1 Nykytila

Luonnos ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 1 Nykytila Luonnos 22.5.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain siirtohinnoittelua koskevien dokumentointisäännösten muuttamisesta ja laiksi hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen

Lisätiedot

Fortum veronmaksajana

Fortum veronmaksajana Verojalanjälki 2015 Fortum veronmaksajana Fortumin toiminnalla on merkittävä vaikutus sen toimintamaissa ja -paikkakunnilla. Olemme merkittävä verojenmaksaja: tuloverojen lisäksi maksamme tuotantoon, työllistämiseen

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. 3 Step IT 3 minuutissa 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. PPPP -> SAVE

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu. Petri Kinnunen BEPS-HANKKEEN 13. TOIMENPIDEKOHTA JA UUDEN RAPORTOINTIMALLIN KÄYTTÖÖNOTTO

TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu. Petri Kinnunen BEPS-HANKKEEN 13. TOIMENPIDEKOHTA JA UUDEN RAPORTOINTIMALLIN KÄYTTÖÖNOTTO TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu Petri Kinnunen BEPS-HANKKEEN 13. TOIMENPIDEKOHTA JA UUDEN RAPORTOINTIMALLIN KÄYTTÖÖNOTTO Pro gradu tutkielma Vero-oikeus Tampere 2017 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto

Lisätiedot

78-lomake Selvitys siirtohinnoittelusta. Verohallinnon asiakasinfo Juha Fagerstedt

78-lomake Selvitys siirtohinnoittelusta. Verohallinnon asiakasinfo Juha Fagerstedt 78-lomake Selvitys siirtohinnoittelusta Verohallinnon asiakasinfo 31.3.2016 Juha Fagerstedt Siirtohinnoitteludokumentointi Laki verotusmenettelystä 14 a : Verovelvollisen on laadittava kirjallinen selvitys

Lisätiedot

HE 142/2016 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 142/2016 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain sekä hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun muutosvaatimusten vaikutus Yritys X:n master file -dokumenttiin

Siirtohinnoittelun muutosvaatimusten vaikutus Yritys X:n master file -dokumenttiin Siirtohinnoittelun muutosvaatimusten vaikutus Yritys X:n master file -dokumenttiin Juhola, Tiina 2017 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Siirtohinnoittelun muutosvaatimusten vaikutus Yritys X:n master file

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos Verotusmenettelylain siirtohinnoittelua koskevien dokumentaatiosäännösten

Hallituksen esitysluonnos Verotusmenettelylain siirtohinnoittelua koskevien dokumentaatiosäännösten Virpi Pasanen Valtiovarainministeriö Vero-osasto Lausunto 1 (6) 26.1.2016 Hankkeen VM071:00/2015 lausunto VM/1865/03.01.00/2015 Hallituksen esitysluonnos Verotusmenettelylain siirtohinnoittelua koskevien

Lisätiedot

Tilausvahvistus. Anttolan Urheilijat HENNA-RIIKKA HAIKONEN KUMMANNIEMENTIE 5 B RAHULA. Anttolan Urheilijat

Tilausvahvistus. Anttolan Urheilijat HENNA-RIIKKA HAIKONEN KUMMANNIEMENTIE 5 B RAHULA. Anttolan Urheilijat 7.80.4 Asiakasnumero: 3000359 KALLE MANNINEN KOVASTENLUODONTIE 46 51600 HAUKIVUORI Toimitusosoite: KUMMANNIEMENTIE 5 B 51720 RAHULA Viitteenne: Henna-Riikka Haikonen Viitteemme: Pyry Niemi +358400874498

Lisätiedot

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 EU ja verotus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 Yleistä EU-veropolitiikan voi jakaa kahteen osaan: Välitön: kunkin jäsenmaan yksinomaisessa toimivallassa Välillinen: vaikuttaa tavaroiden,

Lisätiedot

HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta

HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Asiantuntijalausunto: Professori Marjaana Helminen HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun dokumentointi rakennusalan konsernissa

Siirtohinnoittelun dokumentointi rakennusalan konsernissa Siirtohinnoittelun dokumentointi rakennusalan konsernissa Mervi Liukkonen-Niemi Sari Pienmäki Opinnäytetyö Maaliskuu 2017 Liiketalouden ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Kuvailulehti

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2008/0101(CNS) 2.9.2008 TARKISTUKSET 9-12 Mietintöluonnos Luca Romagnoli (PE409.790v01-00) ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2000 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2000 N:o 55 SISÄLLYS N:o Sivu 55 Tasavallan presidentin asetus otsonikerrosta heikentäviä

Lisätiedot

www.pwc.com Aineeton omaisuus ja verotus Sari Takalo, PwC Tammikuu 2013

www.pwc.com Aineeton omaisuus ja verotus Sari Takalo, PwC Tammikuu 2013 www.pwc.com Aineeton omaisuus ja verotus Sari Takalo, Tammikuu 2013 Agenda Aineeton omaisuus siirtohinnoittelussa. Mahdollinen aineettomien oikeuksien verokannustin. o IPR box o Innovaatioboksi Tutkimus-

Lisätiedot

Paljonko yksityistä varallisuutta veroparatiiseissa?

Paljonko yksityistä varallisuutta veroparatiiseissa? Matti Kohonen, PhD, Tax Justice Network, Suomen Sosiaalifoorumi 20.4.2013 Mitä suuruusluokkaa? Paljonko yksityistä varallisuutta veroparatiiseissa? TJN 2012: $21 biljoonaa, noin kymmenesosa koko maailman

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun ajankohtaiskatsaus. Asiakasinfo Sami Koskinen, erityisasiantuntija Konserniverokeskus, siirtohinnoittelu

Siirtohinnoittelun ajankohtaiskatsaus. Asiakasinfo Sami Koskinen, erityisasiantuntija Konserniverokeskus, siirtohinnoittelu Siirtohinnoittelun ajankohtaiskatsaus Asiakasinfo 11.4.2017 Sami Koskinen, erityisasiantuntija Konserniverokeskus, siirtohinnoittelu BEPS:illä rikastettu TP-kattaus same old, same old? BEPS-raporttien

Lisätiedot

Siirtohinnoittelu. Varatuomari Joachim Reimers. Kesäkuu 2014

Siirtohinnoittelu. Varatuomari Joachim Reimers. Kesäkuu 2014 Siirtohinnoittelu Varatuomari Joachim Reimers Kesäkuu 2014 Kansainvälisen talouden yhdentymiskehitys on vaikuttanut 90-luvun alkupuolelta lähtien merkittävästi yritysten rajat ylittävään liiketoimintaan.

Lisätiedot

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67 Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Laskelma Helsingin Seniorisää arvosta tuloverotuksen pohjaksi

HELSINGIN KAUPUNKI Laskelma Helsingin Seniorisää arvosta tuloverotuksen pohjaksi HELSINGIN KAUPUNKI Laskelma Helsingin Seniorisää äätiön n kiinteistöjen arvosta tuloverotuksen pohjaksi ADVISORY Leif-Erik Forsberg KHT, JHTT Toimitusjohtaja KPMG Kunta Oy 5.8.2009 Toimeksiannon taustaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KANSAINVÄLISEN VERONKIERRON VASTAINEN TOIMINTAOH- JELMA

HALLITUKSEN KANSAINVÄLISEN VERONKIERRON VASTAINEN TOIMINTAOH- JELMA 1(14) 12.3.2014 HALLITUKSEN KANSAINVÄLISEN VERONKIERRON VASTAINEN TOIMINTAOH- JELMA Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Veropohjan turvaaminen ja haitallinen verokilpailu... 4 2.1 OECD:n BEPS-hanke... 4 2.2 Haitallisen

Lisätiedot

S-55.1100 SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA

S-55.1100 SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA S-55.00 SÄHKÖKNKKA A KONKKA. välikoe 2..2008. Saat vastata vain neljään tehtävään!. aske jännite U. = 4 Ω, 2 = Ω, = Ω, = 2, 2 =, = A, 2 = U 2 2 2 2. ännitelähde tuottaa hetkestä t = t < 0 alkaen kaksiportaisen

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

www.pwc.fi DIF- Tietopankkiaamiainen 25.11.2015

www.pwc.fi DIF- Tietopankkiaamiainen 25.11.2015 www.pwc.fi DIF- Tietopankkiaamiainen Ohjelma 8.00 Aamiainen 8.30 Tervetulosanat 8.35 DIF-Tietopankki ja sen käyttö Maarit Aarni-Sirviö, DIF 8.40 DIF-Tietopankin osan Yritysvastuu hallitustyöskentelyssä

Lisätiedot

Verokilpailu ja valtiontuki. Petri Kuoppamäki

Verokilpailu ja valtiontuki. Petri Kuoppamäki Verokilpailu ja valtiontuki Petri Kuoppamäki Sisällys Mikä on ongelma? Siirtohinnoittelusopimuksia koskevat tutkintamenettelyt Veroetu valtiontukena oikeudellisessa jatkumossa Siirtohinnoittelua koskeva

Lisätiedot

www.pwc.fi PwC:n nimikkeistökartoitus

www.pwc.fi PwC:n nimikkeistökartoitus www.pwc.fi :n nimikkeistökartoitus Tullinimikkeellä on merkitystä Luokittelulla tarkoitetaan prosessia, jossa maahantuodulle tavaralle tai vientitavaralle päätetään oikea tullinimike. Tullinimikkeellä

Lisätiedot

8.2.2016 Koulutus verotuksesta. Verotus

8.2.2016 Koulutus verotuksesta. Verotus 8.2.2016 Koulutus verotuksesta Verotus Ohjelma 1. Avaus Valtiovarainministeri Alexander Stubb 2. Hyvä veropolitiikka Osastopäällikkö, ylijohtaja Terhi Järvikare 3. Työn verotus Finanssineuvos Elina Pylkkänen

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO. Johtamiskorkeakoulu

TAMPEREEN YLIOPISTO. Johtamiskorkeakoulu TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu Nelli Mattila ETUYHTEYSLIIKETOIMIEN UUDELLEENLUONNEHDINTA, TUNNISTA- MINEN JA SIVUUTTAMINEN Pro gradu -tutkielma Vero-oikeus Tampere 2017 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008. JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008. JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Kansainvälisten suuryhtiöiden verotuksesta Valtion omistajaohjausseminaari. Marko Koski Konserniverokeskus 2.6.2014

Kansainvälisten suuryhtiöiden verotuksesta Valtion omistajaohjausseminaari. Marko Koski Konserniverokeskus 2.6.2014 Kansainvälisten suuryhtiöiden verotuksesta Valtion omistajaohjausseminaari Marko Koski Konserniverokeskus Verohallinto eilen, tänään, huomenna - henkilöstöä yli 7 000 - kaikki toiminta paperilla - kaikki

Lisätiedot

The CCR Model and Production Correspondence

The CCR Model and Production Correspondence The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

U 25/2016 vp. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

U 25/2016 vp. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta siltä osin kuin kyse on tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden

Lisätiedot

Tietuekuva. Aineistosiirrot XML ISO 20022 XML pain.001.001.02 MT101 sanomasäännöt 15.11.2012

Tietuekuva. Aineistosiirrot XML ISO 20022 XML pain.001.001.02 MT101 sanomasäännöt 15.11.2012 Tietuekuva Aineistosiirrot XML 20022 XML pain.001.001.02 sanomasäännöt 15.11.2012 2 1. Maksusanoman rakenne ja sisältö Dokumentti on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä C2B tietuekuvauksen kanssa pain 001.001.02

Lisätiedot

A8-0317/11

A8-0317/11 18.11.2015 A8-0317/11 11 3 kohta 3. toteaa, että vaikka useammassa maassa toimivien yritysten on entistä vaikeampi noudattaa monia erilaisia verojärjestelmiä, ne pystyvät globalisaation ja digitalisaation

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE. Asia: Lausuntopyyntö selvityksestä verotusmenettelystä annetun lain 31 :n muuttamisesta, Lausuntopyyntö

VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE. Asia: Lausuntopyyntö selvityksestä verotusmenettelystä annetun lain 31 :n muuttamisesta, Lausuntopyyntö 1 Professori Seppo Penttilä Tampereen yliopisto VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Asia: Lausuntopyyntö selvityksestä verotusmenettelystä annetun lain 31 :n muuttamisesta, Lausuntopyyntö VM161:00/2014, 7.1.2015

Lisätiedot

FATCAn kuulumiset sekä DAC2 ja CRS

FATCAn kuulumiset sekä DAC2 ja CRS FATCAn kuulumiset sekä DAC2 ja CRS Ohjelmistotalotapaaminen Minna Rintala, Anna Veijola Esityksen sisältö FATCA-ilmoittaminen Yleistietoa Ilmoittaminen Muutokset vuodelle 2015 Ilmoitusaika DocRefId Lisätietoja

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1 Disclaimer This material has been prepared by Sunduka Oy, a Finnish limited liability company (the Company ), solely for the purpose of providing prospective investors with general financial and other

Lisätiedot

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Vuosi 2006 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja 1 Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi SDP:n kansainvälisen veronkierron vastaisen ohjelman julkaisutilaisuus Eduskunnan Pikkuparlamentti, 13.9.2017

Lisätiedot

Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar

Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar 23.5.2017 Krista Taipale Head of Internaltional Affairs Helsinki-Uusimaa Regional Council Internationalisation

Lisätiedot

SIIRTOHINNOITTELUDOKUMENTAATIO

SIIRTOHINNOITTELUDOKUMENTAATIO SIIRTOHINNOITTELUDOKUMENTAATIO Case: John Crane Safematic Oy Marjo Liimatainen Opinnäytetyö YLEMPI AMK-TUTKINTO Maaliskuu 2009 Liiketalous JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU KUVAILULEHTI Päivämäärä 31.3.2009

Lisätiedot

Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects

Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects 1 Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects Pekka Ranta Project Manager -research group, Intelligent Information Systems Laboratory 2 Semogen -project Supporting design of a machine system

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies

Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies PL 3 00721 Helsinki www.vahinkopalvelut.net info@vahinkopalvelut.net +358-40-900 9856 TUVASA Turvallinen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.4.2016 COM(2016) 198 final 2016/0107 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen yritysten

Lisätiedot

LAUSUNTO MONENKESKISESTÄ YLEISSOPIMUKSESTA JA SUOMEN ALUSTAVIA VARAUMIA JA VALINTOJA KUVAAVASTA MUISTIOSTA

LAUSUNTO MONENKESKISESTÄ YLEISSOPIMUKSESTA JA SUOMEN ALUSTAVIA VARAUMIA JA VALINTOJA KUVAAVASTA MUISTIOSTA Valtiovarainministeriö Vero-osasto Viite: VM/002:00/2017 LAUSUNTO MONENKESKISESTÄ YLEISSOPIMUKSESTA JA SUOMEN ALUSTAVIA VARAUMIA JA VALINTOJA KUVAAVASTA MUISTIOSTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarilta

Lisätiedot

papinet -sanomastandardit

papinet -sanomastandardit papinet -sanomastandardit Tapio Räsänen Puutavaralogistiikan kehittämishaasteita 14.6.2007 1 papinet on An international paper and forest products industry e-business initiative. A set of standard electronic

Lisätiedot

Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle

Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle Katja Fält FT, tieteenala-asiantuntija Katja.Falt@uta.fi 26.10.2015 TIETOARKISTO www.fsd.uta.fi Aineistonhallinta Aineistonhallinnalla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

Suomen verojärjestelmän kehittäminen Kyselyn kooste

Suomen verojärjestelmän kehittäminen Kyselyn kooste Suomen verojärjestelmän kehittäminen Kyselyn kooste Salla Holma, Deloitte February 2015 2015 Deloitte & Touche Oy, Group of Companies 1 Yleiset muutostarpeet Suomen veropolitiikassa Verojärjestelmän yleinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 JUKKA RINNEVAARA CEO Disclaimer This presentation is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration of Teleste Corporation

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot