OPS-työ Kainuussa. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT Kajaani

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPS-työ Kainuussa. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT Kajaani"

Transkriptio

1 OPS-työ Kainuussa Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT Kajaani

2 Tästä lähdettiin 2013 Yhteinen tahtotila sivistys- ja opetustoimen johdossa, hyödyt ensisijaisesti laadullisia lapsi saa Kainuussa hyvää opetusta asuinpaikastaan riippumatta, jaetaan osaamista yhteisen suunnitelman laadinnassa Kainuun kuntien pitkä perinne opetuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen suunnittelun yhteistyössä sekä sivistystoimen johdon yhteistoiminnassa Kainuun kuntien yhteisessä vesossa marraskuussa 2013 päätettiin ryhtyä yhteiseen työhön

3 21. Vuosisadan taidot moniarvoisen ja -mutkaisen maailman haaste Vuonna 2012 syntyneet valmistuvat vuonna 2030 toiselta asteelta, astuvat työelämään erinäisten vaiheiden kautta noin 2035 ja jäävät eläkkeelle noin vuonna 2075 millaista osaamista heiltä edellytetään, miten maailma mahtaa muuttua tänä aikana?

4 Linjaus yhteistyölle Syksy 2013 Ohjausryhmän perustaminen Työryhmien rakenteen määrittäminen Arvotutkimus 3/14 Vuoden 14 pedagogiset iltapäivät, yt -ajan keskustelut Ohjausryhmän kokoavaa työtä 5/14 Ohjausryhmän kokoavaa työtä 5/14 Ops-työn eteneminen Ohjausryhmän kokoavaa työtä 11/14 Työryhmät käynnistyvät 9/14 Työryhmien työtä 1/15 9/15 Syksyn 14 kuntakohtainen opsveso; arvot, toimintakulttuuri, työskentely Kuntien lausunnot 5/15 Työryhmien työtä 9/15-2/16 Ohjausryhmän kokoavaa työtä 11/15 Viimeistely työryhmissä 2/16-5/16 Lautakuntien päätös 5/2016 Syksyn 15 veso 10/15 Kuntien lausunnot 2/ OPS 2016

5 Tähän on saavuttu OPS-työtä Kainuun tasolla ovat koordinoineet perus- ja esiopetuksen koordinaattorit (Eija Heikkinen ja Kaisa Mustonen) Oppiainekohtaiset työryhmät rakennettiin nk. KESUTTAJIEN muodostamalle rungolle Kuntakohtaisesti on työstetty OPSn yleinen osa Arviointi on aktiivisen työn alla ja siinä pyritään myös alueelliseen yhtenäisyyteen- Iso kysymys on: miten arvioinnin mielekkyyttä ja vaikuttavuutta voidaan kehittää? Ops-työ on valmis maakunnallisesti ja kunnallisesti helmikuussa 2016; esiops on valmis, oppiainekohtainen kommentointi on mahdollista viikoilla Alakoulun OPS käyttöön ja yläkoulu vuosiluokittain vuodesta 2017 alkaen Koulun aloitus on jatkossa juhlan arvoinen tapahtuma Kainuussa!

6 Perusopetuksen OPS-työn eteneminen Kainuussa Linjaus yhteistyölle syksy 2013 Kesuttajat Ohjausryhmän perustaminen kevään 2014 aikana - Kainuun kuntien sivistysjohtajat Kesuttajien työskentelyä omissa kunnissaan, AVI:n pajat Kunnalliset työryhmät käynnistyvät 12/2014 tai 1/2015 OPS -luvut 1-12 Tuntijaosta päättäminen. Työryhmien työtä 11/14-2/16 Vesot ja , jossa maakunnalliste n ryhmien työn esillä + koulutusta. Koulutukset ja etäluennot Oppiainekohtaiset/oppiaineryhmäkohtaiset maakunnalliset työryhmät käynnistyvät /2014 Google Drive-ympäristö käyttöön Sähköinen kommentointi viikoilla Viimeistelyvaihe 2/16 OPS:n kokoaminen 3/2016 Kesuttajien kuntapäivät ja kaksi kuntien yhteistä iltapäivää: laaja-alainen osaaminen ja oppimiskokonaisuudet. Maakunnallinen TVT -ryhmä 10/2014 aloittaa. Lautakuntien päätös 5/ OPS 2016 Maakunnallisten työryhmien määrittäminen - osa-aikainen OPS - koordinaattori aloittaa Koulun aloitusjuhlat kouluilla Osallistuminen koululla on väliä -tutkimushankkeeseen

7 Kirjastojen rooli OPS-työssä Kirjastotoiminnalla vahvistetaan oppilaiden yleissivistyksen ja maailmankuvan laajenemista ja avartumista. Monimuotoinen koulukirjastotoiminta tukee oppimiskäsityksen toteutumista aidoissa oppimistilanteissa ja luo oppilaille mahdollisuuksia monenlaisten vastuutehtävien hoitamiseen. Koulun kirjasto ja muut kirjastot tarjoavat aktivoivia ja virikkeisiä oppimisympäristöjä sekä monipuolisia työtapoja.

8 Kirjastojen rooli ops-työssä Lähtökohtaisesti kuten kaikessa yhteistyössä: vastavuoroinen aktiivisuus on avainasemassa Sidosryhmätyö tehdään kuntakohtaisesti 2014 Kajaanissa määritettiin paikallinen arvoperusta monialaisten aihekokonaisuuksien taustalle yhdessä sidosryhmien kanssa (vanhemmat, yritykset, yhteisöt, kunnalliset toimialat) S osiaaliset taidot: toisen kunnioitus, arvostus ja kuunteleminen, yhteistyö, vuorovaikutus sekä osallisuus T yöelämä osaaminen: perustaitojen hallinta, tvt -osaaminen, oppimaan oppimisen taidot, oppimisympäristön merkitys, yrittäjyys E lämän hallintataidot: vastuullisuus ja motivaatio, itsetuntemus, tunnetaidot, arjen hallinta, terveyden vaaliminen, monilukutaito P aikallisuus: Luonto (Oulujärvi, Talvivaara), paikallishistoria, merkkihenkilöt, yhteistyö koulujen sisällä ja kesken, yritysyhteistyö

9 Kirjastojen rooli OPS-työssä kun oppii näkemään, oppii hahmottamaan; kun oppii lukemaan, oppii ymmärtämään; kun oppii kirjoittamaan, oppii ajattelemaan Kysymys on oppimisympäristön rakentamisesta Koulun ovet auki ympäröivään yhteisöön Koulun fyysisen tilan jäsentäminen ja kirjojen merkityksen kirkastaminen lapselle Sähköisen oppimisympäristön kehittäminen (avoin oppikirjaan sitomaton tieto ja tiedon yhteisöllinen käsittely, omaksuminen, tuottaminen) Lapsen kasvun ja ajattelun tukeminen alati monimutkaistuvassa maailmassa Kirjasto on tukemassa ilmiölähtöisen oppimisen toteuttamista MONILUKUTAIDON KEHITTYMINEN PERUSTUU TOIMIMISEEN MONIPUOLISESSA TIEDOLLISEN YMPÄRISTÖSSÄ KOULU JA KIRJASTO OVAT YHDESSÄ TOTEUTTAMASSA JA MAHDOLISTAMASSA TÄTÄ Kirjaston tiedonhallinnan rooli tulee vahvistumaan merkittävästi, kun siirrytään avoimen tietoon ja ilmiölähtöiseen uuttaa luovaan kouluun Kajaanissa koneisiin perustuva tietohallinto on yhteinen esiopetuksesta korkea-asteelle, jatkossa tietohallinnon tuen käsitettä on laajennettava koskettamaan kirjastojen osaamista, jotta koulun kehittämisessä 21. vuosisadan tarpeiden suuntaan onnistutaan.

10

11 Lopuksi: miten meillä menee? Hyvää Opittua Olemme olleet OPS-työssä hyvissä ajoin liikkeellä Nyt muodostuvat Kainuun yhteiset linjaukset oppiaineiden sisällöissä Yhteinen oppiainetyö jättänyt tilaa yleisen osan (1-12 luvut) työstämiselle kunnissa Kainuun yhteiset linjaukset OPS-työn tekemisessä: OPS-työtä työajalla ja omalla palkalla Kainuussa on tehtävä opetusalan yhteistyötä ja yhteiset linjaukset ovat tärkeitä OPS-rakenne ei ole ollut helposti avautuva OPS-perusteiden lisäksi olisi tarvittu konkreettisempaa ohjausta ja koulutusta erityisesti oppiainetyöhön Oppiaineryhmät olisivat voineet olla isompiakin Opettajien verkostoituminen ja yhteisen tekemisen ilo Luottamus itseen, omaan ammatilliseen osaamiseen ja yhteistyöhön ovat onnistumisen kulmakivet Se on tehty, mitä on ymmärretty, voitu ja ehditty

12 KIITOS! Minut tavoittaa:

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 http://www.oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa EDUCA 24.1.2014 Irmeli Halinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

OPS- ja KeSu iltakoulu päättäjille ja sivistysjohtajille

OPS- ja KeSu iltakoulu päättäjille ja sivistysjohtajille OPS- ja KeSu iltakoulu päättäjille ja sivistysjohtajille Joensuu 10.3.2015 Ohjelma 16.00 Kahvit 16.15 OPS-työn kuulumiset 16.30-17.30 Työskentelyä ja päättäjien saatesanat ops-työlle TAUKO (10 min.) 17.40

Lisätiedot

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT Miten maailma koulun ympärillä muuttuu? Millaista osaamista oppilaat tarvitsevat elämässään? Millaisessa koulussa on hyvä oppia ja

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen:

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Pedagogiset iltapäivät

Pedagogiset iltapäivät Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/vaajakoskenkoulu https://peda.net/ohjeet https://peda.net/jyvaskyla/ict/pedanet 9.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15)

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15) Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15) Aluksi Ainoa tapa ennustaa tulevaisuutta, on keksiä se (Alan Kay) Tulevaisuus

Lisätiedot

Pedagogiset iltapäivät

Pedagogiset iltapäivät Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/ict/ohjaus https://peda.net/jyvaskyla/ict/koulutusmateriaalit/palokka 4.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

Aloitusta odotellessasi

Aloitusta odotellessasi Aloitusta odotellessasi Jos sinulla on käytettävissä jokin nettiin menevä laite, mene osoitteeseen m.socrative.com Anna huoneen numeroksi 533877 Vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Ohjelmaa tarvitaan myöhemminkin,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

OPS

OPS + OPS 2014 15.-17.4.2015 + n 4 hengen ryhmät: n MUISTELKAA AIKAA, KUN ALOITIT OPETTAJANA: n MITEN OPS OLI NÄKYNYT OPISJKELUAIKANASI n MITEN OPS OLI KÄYTÖSSÄ KOULUSSASI n PUHUTTIINKO OPPIMISKÄSITYKSESTÄ

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

KTKO104. Luento

KTKO104. Luento KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

TIETOHALLINTO OPPIMISPOLULLA. Viivi Seppänen & Teemu Pääkkönen KamIT tietohallinto, Kajaanin kaupunki

TIETOHALLINTO OPPIMISPOLULLA. Viivi Seppänen & Teemu Pääkkönen KamIT tietohallinto, Kajaanin kaupunki TIETOHALLINTO OPPIMISPOLULLA Viivi Seppänen & Teemu Pääkkönen KamIT tietohallinto, Kajaanin kaupunki STARTTI Alkuun tiedusteltiin miten yleisön organisaatioissa tehtäviä on jaettu. Tulokset: kenenvastuulla.pdf

Lisätiedot

OPS Koulu katsoo tulevaisuuteen

OPS Koulu katsoo tulevaisuuteen OPS2016 - Koulu katsoo tulevaisuuteen Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen laaja-alaisen osaamisen osana ITK-konferenssi 9.-11.4.2014 Juho Helminen Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Taustaa

Lisätiedot

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015 ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS Lahti 2015 Et-opetuksen erityispiirteitä ET jakautuu reaaliaineena tiedon oppimiseen ja katsomusaineena oman ET:n kehittämiseen. Ei vuosiluokkia, vaan 1-6 ja 7-9 + ryhmät Opettajat

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

KOHTI UUTTA OPPIMISTA - VANTAAN TABLETTI-HANKINTA JA SEN HYÖDYNTÄMINEN OPPIMISESSA

KOHTI UUTTA OPPIMISTA - VANTAAN TABLETTI-HANKINTA JA SEN HYÖDYNTÄMINEN OPPIMISESSA KOHTI UUTTA OPPIMISTA - VANTAAN TABLETTI-HANKINTA JA SEN HYÖDYNTÄMINEN OPPIMISESSA Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo & kehittämispäällikkö Paula Järnefelt Tulevaisuuden koulu 16.4.2015 Tällä hetkellä Vantaalla

Lisätiedot

Oppimisen ja opetuksen eheyttäminen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa: Eheä oppiminen kasvun tukena

Oppimisen ja opetuksen eheyttäminen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa: Eheä oppiminen kasvun tukena Oppimisen ja opetuksen eheyttäminen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa: Eheä oppiminen kasvun tukena Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT 4.2.2016 Esityksen rakenne: 1. Koulutus, kasvu ja yhteiskunnan

Lisätiedot

Prosessin tasot a) valtakunnallinen taso b) alueellinen taso

Prosessin tasot a) valtakunnallinen taso b) alueellinen taso OPS- uudistus Prosessin tasot a) valtakunnallinen taso - oph - oph: n kanssa yhteistyössä ohjausryhmä - norssien koordinaattorit - kouluttajien koulutus ( 4 moduulia) b) alueellinen taso - kouluttajat

Lisätiedot

Oppiminen ja kasvu muuttuvassa maailmassa. Mikko Saari Sivistystoimialan johtaja, KT

Oppiminen ja kasvu muuttuvassa maailmassa. Mikko Saari Sivistystoimialan johtaja, KT Oppiminen ja kasvu muuttuvassa maailmassa Mikko Saari Sivistystoimialan johtaja, KT Se, kellä on opetuksessaan vastaus kysymykseen miksi, ymmärtää ja osaa käsitellä melkein minkä tahansa muutoksen tai

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa 14.02.2011 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Uuden OPS:n henki Petteri Elo OPS-koulutus 2016

Uuden OPS:n henki Petteri Elo OPS-koulutus 2016 Uuden OPS:n henki Yhteystiedot Petteri Elo petteri.elo@pedanow.com +358405506020 www.pedanow.com Twitter: @PetteriElo VÄITE # 1 Oppikirjat ohjaavat liikaa opetusta. www.ivn.us Luku 3.3: Tavoiteena laaja-alainen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS OPS2016. Opetussuunnitelmien perusteiden mukaan laaditut opetussuunnitelmat otetaan käyttöön viimeistään

OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS OPS2016. Opetussuunnitelmien perusteiden mukaan laaditut opetussuunnitelmat otetaan käyttöön viimeistään OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS OPS2016 Opetussuunnitelmien perusteiden mukaan laaditut opetussuunnitelmat otetaan käyttöön viimeistään 1.8.2016. Mikä uudistuksia yhdistää? Kaikilla kouluasteilla uudet perusteet

Lisätiedot

OPS2016 Koulu katsoo tulevaisuuteen

OPS2016 Koulu katsoo tulevaisuuteen OPS2016 Koulu katsoo tulevaisuuteen ITK-konferenssi 10.4.2014 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetushallitus Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto Tiedon määrä ja luonne Työn luonne

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Selänne 13.9.2016 Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable! - Michael Fullan

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

VASU17- Kainuu ja Kajaani. Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani Kaukametsä opisto

VASU17- Kainuu ja Kajaani. Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani Kaukametsä opisto VASU17- Kainuu ja Kajaani Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani 8.11.2016 Kaukametsä opisto Johtoryhmä mukana Vasu17- luonnoksen työstämisessä OPH:n tilaisuuksissa Ohjausryhmän perustaminen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa

eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa Jari Halonen, KL tvt-koordinaattori eops3.0 hankevastaava jari.halonen@ylojarvi.fi Jari Halonen 1 1. Ops muuttuu, muuttuuko koulun kulttuuri

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus

Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Koulutustarpeet. Osallistaminen (sidosryhmät, huoltajat, oppilaat) Wilma-kysely kaikille huoltajille keväällä 2014.

Koulutustarpeet. Osallistaminen (sidosryhmät, huoltajat, oppilaat) Wilma-kysely kaikille huoltajille keväällä 2014. Aika Kunnan taso Koulun taso Tekijät (vastuuhenkilöt) Kevät syksy Oppilashuoltouudistus kuntatasolla hyväksytty Opekokous, jossa käydään huoltajien kyselyjen, oppilaiden tulevaisuuden koulu -tehtävien

Lisätiedot

OSAAVA-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen arviointikysely2015

OSAAVA-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen arviointikysely2015 OSAAVA-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen arviointikysely2015 1. Raportoitavan Osaava-kehittämishankkeen nimi/ nimet - Osaava Pudasjärvi- hanke 1 TAUSTATIEDOT 2. Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen

Lisätiedot

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 VN asetuksen 942/2014 valtakunnalliset tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelmaprosessi Opetuspäällikkö Leena Pöntynen

Ylöjärven opetussuunnitelmaprosessi Opetuspäällikkö Leena Pöntynen OPS-prosessin eteneminen Ylöjärvellä Tammikuu 2014/ Seudullinen ja kunnallinen organisaatio ja vetovastuu Valtakunnallinen OPH Seudullinen ohjausryhmä Pj. Matti Hursti, Yvistä osallistuu Seudulliset kokonaisuusryhmät

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai

KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai 13.10. 2015 OPS 2014 Perusopetuksen Opetussuunnitelman Perusteet 2014, eli OPS 2014 Hyväksytty 2014, astuu voimaan 2016 Edellinen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Virtuaaliopetuksen päivät 02.12.2013

Kommenttipuheenvuoro. Virtuaaliopetuksen päivät 02.12.2013 Kommenttipuheenvuoro Virtuaaliopetuksen päivät 02.12.2013 Jari Halonen, KL tvt.-koordinaattori eops3.0 hankevastaava jari.halonen@ylojarvi.fi 1 Kommentit: OPS 2016 1. Ops muuttuu, muuttuuko koulun kulttuuri

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot