TYÖLLISYYSFOORUMI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖLLISYYSFOORUMI"

Transkriptio

1 TYÖLLISYYSFOORUMI PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa Järjestelyistä vastasi Tampereen kaupungin työllisyyspalvelujen TUTTU-6Aika hanke. Työllisyysfoorumin teemana oli tänä vuonna "Eri tavalla yhdessä - palvelumuotoilua, osallisuutta ja innovaatioita". Foorumin osallistujilta kerättiin tapahtuman lopuksi palautetta, jotta työllisyysfoorumia voidaan jatkossakin kehittää entistäkin toimivammaksi kokonaisuudeksi. Palautelomakkeen ovat kehittäneet ja analysoineet Proakatemian sosionomiopiskelijat osuuskunta Motivesta. Työllisyysfoorumissa osallistujia oli noin 15 työllisyydenhoidon ammattilaista, joista palautelomakkeisiin vastasi 67. Kysymyksiä oli yhteensä 12 kappaletta, jotka käsittelivät päivän ohjelmaa, järjestelyjä sekä päivän kohokohtaa. Lomake koostui kouluarvosanoin arvioitavista kysymyksistä, jotka sisälsivät muun muassa päivän ohjelman ja järjestelyt, sekä avoimista kysymyksistä. Avoimia kysymyksiä oli kaksi ja ne käsittelivät päivän kohokohtaa ja kehittämisehdotuksia. Lisäksi lomakkeella kartoitettiin taustakysymysten kautta osallistujien sukupuolta, ammattialaa ja paikkakuntaa.

2 Taustakysymykset: 1. Sukupuoli muu sukupuoli 1 % mies 18 % nainen 81 % Vastaajista 81% oli naisia, miehiä oli 18% ja muun sukupuolisia vastaajia oli 1%. 2. Ammattiala Ammattiala työllisyydenhoito sosiaali- tai terveysal koulutus nuorisotyö yrittäjä hallintotyö opiskelija eläkeläinen muu Lkm Vastaajista 39 oli työllisyydenhoidon työntekijöitä, eli selkeä enemmistö.

3 Sosiaali- ja terveysalalta osallistujista oli 13. Määrällisesti kolmanneksi eniten oli opiskelijoita. Lisäksi paikalla oli hallintotyön edustajia, koulutuksen- ja nuorisotyön edustajia. 1 henkilö vastasi tekevänsä työnohjausta/yksilöohjausta yhdistyksessä. Muutama vastaajista oli valinnut useamman vaihtoehdon. 3. Paikkakunta Pirkanmaa 16 % Muu 4 % Paikkakunta Turku 5 % Tampere 75 % Vastaajista 75% oli Tampereelta. Seuraavaksi eniten vastaajia oli Pirkanmaalta, 16%. Vastaajista 5% oli Turusta ja loput 4% muulta paikkakunnalta. Vastaajat olivat tarkentaneet paikkakunniksi Espoon, Oriveden ja Nokia.

4 Avoimet kysymykset: Päivän kohokohta: Lähes kaikki, 56 henkilöä, vastasivat avoimeen kysymykseen päivän kohokohdasta. Anssi Tuulenmäen luento nousi suurimmalla osalla vastaajista päivän kohokohdaksi. Luentoa pidettiin ajatuksia herättävänä, innostavana sekä hauskana. Myös tilaisuuden ruokatarjoilut ja osallistavat pajat saivat kiitosta. Muutamia poimintoja liittyen päivän kohokohtiin: Ohjelma oli ajanhengessä ja antoi arvokasta tietoa siitä, mitä "ulkopuolella" tapahtuu. Ensimmäinen puheenvuoro ja yli-innovaatio aktivaattorin hyvät oivallukset luovaan ajatteluun Aamun puhuja, jolla huumoria tärkeän asian lisänä Pajat. Tutustua muihin ja ideoida uutta! Kehittämisehdotukset: Kehittämisehdotuksia tuli yhteensä 14 vastaajalta. Ehdotuksia työllisyysfoorumin kehittämiseksi annettiin liittyen pajoihin, tilajärjestelyihin ja ajankäyttöön. Vastaajista kaksi kommentoi tiloja. Tilat saivat palautetta ahtaudesta. Pajoihin taas toivottiin (kuusi henkilöä) enemmän aikaa ja sidoksia omaan työhön.

5 Vähemmän työpajoja, "vähemmän on enemmän". Liika kiire syö sinänsä hyvää ideaa. Pajojen aiheita olisi ollut kiva saada enemmän sidoksiin omaan työhön. Turun verstaan paja olisi voinut olla työllisyysteemasta (ei ravintolasta). Olisi voinut miettiä miten kehittää työntekijöiden osaamista ja esim. uusien työntekijöiden hyödyntämistä (esim.työkokeilu) Tilasta loppui happi, liian umpinainen ja vanha. Joskus voisi kokeilla musiikki tai taidetyöpajoja yhteisen tunnelman kohottamiseksi.

6 Työllisyysfoorumi kouluarvosanoin: Lomakkeessa annettiin palautetta kouluarvosanalla =heikko 5=välttävä 6=kohtalainen 7=tyydyttävä 8=hyvä 9=kiitettävä 1=erinomainen Kouluarvosanoilla keskiarvoiksi vastauksista saatiin: Ohjelma 8,6 Anssi Tuulenmäen luento 9,6 Pajat 8,4 Hyödyllisyys 8,4 Ilmapiiri 8,9 Osallisuus 8,9 Järjestelyt 9,1

7 Hyödyllisyys: Hyödyllisyys heikko välttävä kohtalainen tyydyttävä hyvä kiitettävä erinomainen Lkm Suurin osa vastaajista arvioi tilaisuuden hyödyllisyyden kouluarvosanoin hyvä (24 vastaajaa) ja kiitettävä (24 vastaajaa). Erinomaiseksi tilaisuuden hyödyllisyyden näkökulmasta arvioi kahdeksan vastaajaa. Yksikään vastaajista ei antanut heikoimpia kouluarvosanoja (heikko, välttävä). Osallisuus: Osallisuus heikko välttävä kohtalainen 1 tyydyttävä 3 hyvä 14 kiitettävä 34 erinomainen Lkm

8 34 vastaajaa arvioi osallisuuden toteutumisen kiitettäväksi. 15 vastaajaa antoi arvosanaksi erinomaisen. Muutama vastaajista koki osallisuuden toteutuneen tyydyttävällä (3 vastaajaa) ja kohtalaisella (1 vastaaja) tasolla. Heikkoa ja välttävää arvosanaa ei käyttänyt kukaan vastaajista. Pajat: Pajat heikko välttävä kohtalainen 1 tyydyttävä hyvä 9 21 kiitettävä 28 erinomainen Lkm Osallistavia pajoja oli kolme. Pajojen teemoina olivat Yritysyhteistyö työllisyyspalveluissa, Palvelumuotoilua ja yhdessä kehittämisen käytäntöjä sekä Sähköinen asiointiympäristö ja innovaatiot. Pajat saivat yleisarvosanakseen kiitettävän. Osa vastaajista (yhdeksän vastaajaa) arvioi pajat tyydyttävällä arvosanalla.

9 Tiivistelmä: Työllisyysfoorumi oli palautteiden perusteella enimmäkseen onnistunut kokonaisuus. Eniten kiitosta osakseen saivat Anssi Tuulenmäen luento, ruoka sekä pajat. Toisaalta pajoihin toivottiin myös enemmän yhteyksiä osallistujien omaan alaan, joka tässä tapauksessa olisi enemmistön kannalta katsoen työllisyydenhoito. Myös tilat ja aikataulutus saivat jonkin verran kritiikkiä osakseen. Tapahtuman järjestelyt sujuivat kuitenkin vastaajien mielestä kiitettävästi. Osallistujat olivat vastausten perusteella tyytyväisiä myös tilaisuuden ilmapiiriin. Kaiken kaikkiaan tilaisuuden hyödyllisyys arvioitiin hyväksi ja kiitettäväksi. Osallisuus toteutuminen puolestaan sai selkeän kiitettävän arvostelun. Osallisuuden vahvistaminen olikin yksi tämän vuoden työllisyysfoorumin kantavista teemoista.

TKI-päivät 2012. Palautekysely

TKI-päivät 2012. Palautekysely TKI-päivät 2012 Palautekysely Kyselyn toteuttaminen Kysely toteutettiin ajalla 22.2. 2.3.2012 Kysely lähetettiin sähköpostitse 244 seminaariosallistujalle Vastauksia saatiin 95 kpl Vastausprosentti 39

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme!

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme! Hyvä Asiakkaamme! LIITE 1 Mielipiteenne on meille tärkeä. Kertokaa meille, mitä mieltä olette palvelustamme ja ravintolastamme. Vastausten perusteella haluamme kehittää ja parantaa toimintaamme. Lomakkeen

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry

Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry KUNTOREMONTTI -testit Asiakaspalaute Kuntoremontilla Terveystreffeillä Kuntoremonttikohde:

Lisätiedot

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista Anja Uljas Kehitysjohtaja Taustatietoja Suomen Ekonomien ekonomijäsenistä on vajaa kymmenen prosenttia joko pää- tai sivutoimisia yrittäjiä. Joka toinen

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry:n toiminnassa ja myös yhdistyksessä toteutetussa Etsivä omaistyö -projektissa on toiminnan lähtökohtana omaislähtöisyys

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTO. Raportti Opetuksen kehittäminen ja tuki Harjoittelija Anna Vuolle PEDA-FORUM-PÄIVÄT TURUSSA 21-22.5.2008

TURUN YLIOPISTO. Raportti Opetuksen kehittäminen ja tuki Harjoittelija Anna Vuolle PEDA-FORUM-PÄIVÄT TURUSSA 21-22.5.2008 TURUN YLIOPISTO Raportti Opetuksen kehittäminen ja tuki Harjoittelija Anna Vuolle PEDA-FORUM-PÄIVÄT TURUSSA 21-22.5.8 Peda-forumin valtakunnalliset opetuksen kehittämispäivät järjestettiin tänä keväänä

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat -teemaryhmä

Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat -teemaryhmä Kysely Välkky-projektin teemaryhmätyöskentelystä 2010-2011 Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat -teemaryhmä Vastuuhenkilöt: Kari Anttila ja Atso Juote, Kehityspiikki Consulting Oy 1.

Lisätiedot

Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005

Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005 print? Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2 Helsingin yliopistossa pidettiin syyslukukaudella 2 maantieteen laitoksen järjestämä kaupunkitalouden kurssi, jonka luennoi kaupunkitaloustieteen

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO.

2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO. Nuorisopalvelut 1 (8) Loma-ajan toiminnan asiakaspalauteraportti 2012 Tässä raportissa selvitetään kesän 2012 loma-ajan toiminnasta kerättyjen asiakaspalautteiden keskeiset tulokset. Loma-ajan toimintojen

Lisätiedot

Sairaalaopetuksen kehittämishankkeen ensimmäisen vaiheen päätösseminaarin ( ) arviointi kerättyjen palautteiden perusteella.

Sairaalaopetuksen kehittämishankkeen ensimmäisen vaiheen päätösseminaarin ( ) arviointi kerättyjen palautteiden perusteella. Sairaalaopetuksen kehittämishankkeen ensimmäisen vaiheen päätösseminaarin (.-.1.7) arviointi kerättyjen palautteiden perusteella. SISÄLLYS sivu 1 SEMINAARIN NUMEERINEN ARVIOINTI... 3 1.1 Seminaarin sisällön

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Lasten osallisuus

Lasten osallisuus Lasten osallisuus 28.11.2016 1 Lapsiasiavaltuutetun toimiston korkeakouluharjoittelijoiden vierailu jyväskyläläisessä yläkoulussa Emmi Ronkainen Saara Isosomppi 28.11.2016 2 Vastaajina kasiluokkalaisia

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

SGY:n jäsentyytyväisyyskysely 2012

SGY:n jäsentyytyväisyyskysely 2012 SGY:n jäsentyytyväisyyskysely 2012 1 Jäsentyytyväisyyskyselyn tulokset SGY teki jäsenistölleen jäsenkyselyn syksyllä 2012 Vastausaika oli 18.10. - 7.11.2012 Jäsenkyselyyn vastasi 79 jäsentä (n. 15 %) 2

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille 2012 Mistä kyselyssä oli kyse? SPEK ryhmän omatoimisen varautumisen kurssitetuille suunnattiin asiakaskysely

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu:

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: Apta Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto 18.10. N55 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: 11.-30.9.2013 Palvelut Jäsentutkimus 2013 (N55) Mitä Apteekkien työnantajaliiton (Apta) palveluja olet itse käyttänyt

Lisätiedot

Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely

Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely 1. Yleistä Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely tehtiin 18.3. - 18.6.1997 välisenä aikana. Kysely tehtiin www-sivujen etusivulle sijoitetulla

Lisätiedot

Tulokset. Pikatilastot Kysely 977578 'Finn Heat Oy asiakastyytyväisyyskysely 2013' Kysely 977578

Tulokset. Pikatilastot Kysely 977578 'Finn Heat Oy asiakastyytyväisyyskysely 2013' Kysely 977578 Tulokset Kysely 977578 Tallenteita kyselyssä: 40 Tallenteita kyselyssä yhteensä: 40 Prosenttiosuus kaikista: 100.00% sivu 1 / 50 Kenttäyhteenveto A1:lle Asema yrityksessä sivu 3 / 50 Kenttäyhteenveto B1(SQ001):lle

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Ylläpidät työrauhaa ja toimit myönteisesti ryhmän jäsenenä. Huolehdit vastuullisesti tehtävistäsi ja ympäristöstäsi

Ylläpidät työrauhaa ja toimit myönteisesti ryhmän jäsenenä. Huolehdit vastuullisesti tehtävistäsi ja ympäristöstäsi LIITE LUKUVUOSITODISTUKSEEN 1. tai 2. vuosiluokka Noudatat koulun sääntöjä ja ohjeita Otat huomioon muut ihmiset Ylläpidät työrauhaa ja toimit myönteisesti ryhmän jäsenenä Pääset työn alkuun Teet työsi

Lisätiedot

Cadet European Judo Championships, Vantaa 2016 Vapaaehtoistutkimus. Johanna Ylinen

Cadet European Judo Championships, Vantaa 2016 Vapaaehtoistutkimus. Johanna Ylinen Cadet European Judo Championships, Vantaa 2016 Vapaaehtoistutkimus Johanna Ylinen Kysely lähetetty 160 vastaajalle (vapaaehtoisia töissä kaiken kaikkiaan noin 170), vastauksia 89, vastausprosentti siis

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA?

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? RAKENNUS- JA METSÄALAN PETUSTUTKINTOJEN OPPIMISTULOKSET 12.11.2012, OPH NÄYTÖISTÄ KOOTUT TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi, oppilaitoksen/toimintayksikön

Lisätiedot

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014 Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Helsingin Sanomien mobiilipalvelussa 16.1.-30.1.2014 välisenä aikana. Tutkimukseen

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ)

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) OPPILAS JA PUHELIN KOULU JA LUOKKA TYÖPAIKKA JA PUHELIN OPO JA PUHELIN 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMISESTA Työpaikka

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat Tammikuu 20 Kokonaistyytyväisyys ja suosittelu sekä tyytyväisyys- ja imagoindeksit Yleisarvosana yhtiölle

Lisätiedot

Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta.

Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta. Tutkija, VTT Mirja Määttä 13.1.2017 Perustietoa Ohjaamoista Vuoden 2016 lopulla Ohjaamoja oli 39. Näistä valtaosa saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta, joko valtakunnallisesta tai alueellisesta osiosta.

Lisätiedot

Nuoret ja nuorisotyöntekijät facebookissa

Nuoret ja nuorisotyöntekijät facebookissa Nuoret ja nuorisotyöntekijät facebookissa Tuula Hohenthal, LTO, KM projektitutkija/erikoissuunnittelija Reetta Leppälä, KT, lehtori Centria ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö 1. Hanke ja tutkimusaineisto

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Yrityksen palautelomake yhteishankintakoulutuksesta

Yrityksen palautelomake yhteishankintakoulutuksesta Yrityksen palautelomake yhteishankintakoulutuksesta Yrityksenne on osallistunut Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja kouluttajan ja yrityksesi yhdessä toteuttamaan yhteishankintakoulutukseen Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen Foorumin tavoitteet, osallistujat ja kohderyhmä 0 Foorumiin kutsuttiin sosiaaliohjaajia ja kaikkia sosiaaliohjauksen kehittämisestä kiinnostuneita, myös kouluttajia. 0 Kutsun mukaan tavoitteena oli kokoontua

Lisätiedot

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Seinäjoen koulutoimen kysely syksy 2007 Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Koko kysely (3 kpl) Normaali koulukohtainen tulos karkealla tasolla: henkilöstö on tyytyväisintä ja vanhemmat

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Mittaamiseen liittyvien termien määrittelyä: - Mittaväline = mittauslaite - Tunnusluku = osoitin/ilmaisin = mittarin tulos = indikaattori Mihin laadun arviointi

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta, Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

XV AMMATTIKORKEAKOULUJEN MATEMATIIKANPÄIVIEN PALAUTERAPORTTI

XV AMMATTIKORKEAKOULUJEN MATEMATIIKANPÄIVIEN PALAUTERAPORTTI XV AMMATTIKORKEAKOULUJEN MATEMATIIKANPÄIVIEN PALAUTERAPORTTI 27.11.2006 Alaoja Riikka Ervasti Tiina 1. XV Ammattikorkeakoulujen matematiikan päivät 2006 Rovaniemen ammattikorkeakoulun Tekniikan yksikössä

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Pilotin tavoitteena oli työnohjauksen mallintaminen pelastus- ja ensihoidon henkilöstölle.

Pilotin tavoitteena oli työnohjauksen mallintaminen pelastus- ja ensihoidon henkilöstölle. Ilpo Lehtonen Pilotin tavoitteena oli työnohjauksen mallintaminen pelastus- ja ensihoidon henkilöstölle. Pilotin päättymisen jälkeen tuotetussa raportissa on kuvattu mallintamisen toteutuminen sekä ehdotettu

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Kasvun Portaat Oy JOHDANTO Kasvun Portaat Oy:n asiakastyytyväisyyskysely tehtiin joulukuun aikana kirjekyselynä. Kysely suunnattiin niiden kuntien sosiaalityöntekijöille, joista

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuu 2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu

IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuu 2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuu 2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu Kysely lähetettiin Kemi Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian, Lapin yliopiston

Lisätiedot

Kuntaliiton asiakaskysely 2012

Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Tuloksia vuoden 2012 kyselystä ja vertailutietoa vuoden 2011 kyselyn tuloksista Marraskuu 2011 tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom KUNTALIITON ASIAKASKYSELY 2012 KENELLE?

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008

Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008 Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008 1 Johdanto Teknologiateollisuus ry:n Tampereen alueyksikkö ja Metallityöväen Liitto ry tekivät yhteistyössä

Lisätiedot

Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? 13.5.2014 Econtact ó oikeita asioita oikein 1

Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? 13.5.2014 Econtact ó oikeita asioita oikein 1 Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? 13.5.2014 Econtact ó oikeita asioita oikein 1 TYÖHYVINVOINNIN ANALYSOINTI Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Menestyvät yritykset pitävät ihmisten

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 3,59 Heikko taso 3,6 3,99 Hyvä taso

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot