Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille"

Transkriptio

1 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille 2012

2 Mistä kyselyssä oli kyse? SPEK ryhmän omatoimisen varautumisen kurssitetuille suunnattiin asiakaskysely vuoden 2012 aikana. Tavoitteena oli saada palautetta kurssitoiminnasta ja arvioida sitä, vastaako koulutus koulutettavien tarpeisiin. Kuva: Ilkka vuorikuru

3 Kysely toteutettiin Webropolin avulla. Linkki kyselyyn jaettiin kurssitoiminnan yhteydessä. Lopullinen vastaajamäärä oli 793. Vastaajista yli kaksi kolmasosaa oli osallistunut Talon turvallisuuspäällikön kurssille ja vajaa kolmasosa Väestönsuojan hoitajankurssille. Vastaajista noin 60 % oli osallistunut koulutukseen vuosien 2011 ja 2012 aikana, noin 20 % vuonna 2010 ja loput 2009 tai aiemmin. Vastauksia saatiin ympäri Suomen, mutta valtaosa vastaajista oli osallistunut koulutukseen Uudellamaalla

4 Vastaajien perustiedot Yli puolet vastanneista olivat alle 50-vuotiaita 70 % miehiä ja 30 % naisia

5 Kursseille osallistuttiin taloyhtiön pyynnöstä

6 Arvio koulutustilaisuudesta ja kouluttajista Tilaisuus kokonaisuutena ja ohjelma arvioitiin vastaajista 73 %:n mukaan hyväksi; tosin noin 10 % arvioi em. asiat tyydyttäväksi tai heikoksi Kouluttajien asiantuntemus arvioitiin 96 %:n mukaan erinomaiseksi tai hyväksi Tavoitteiden arvioitiin toteutuneen 84 %:n mukaan hyvin tai erinomaisesti, toisaalta noin 16 % arvioi tavoitteiden saavuttamisen jääneen tyydyttäväksi tai heikoksi Koulutuksen kesto arvioitiin 72 %:n mukaan hyväksi, jonka lisäksi noin 13 % arvioi koulutuksen keston joko erinomaiseksi tai tyydyttäväksi. Vastausvaihtoehtoina: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, heikko

7 Arviot tilaisuuden järjestelyistä ja kurssipaikasta Koulutustila arvioitiin noin 60 %:n mukaan hyväksi, toisaalta noin 20 % arvioi tilan myös joko erinomaiseksi tai tyydyttäväksi Koulutuspaikkakunnan sijainti arvioitiin vastaajista 91 %:n mukaan erinomaiseksi tai hyväksi Kurssimateriaali arvioitiin 65 %:n mukaan hyväksi ja 21 % mukaan erinomaiseksi Kuva: Ilkka vuorikuru

8 Ryhmätöitä ja harjoituksia toivottiin lisää Luennointia oli koulutuksessa sopivasti 93 %:n mukaan Ryhmätöitä arvioitiin 68 %:n mukaan olleen sopivasti, mutta noin 31 % arvioi niitä olleen liian vähän Keskusteluja puolestaan arvioitiin 81 %:n mukaan olleen sopivasti, loput arvioivat määrän liian vähäiseksi Harjoituksia arvioitiin olleen 58 %:n mukaan sopivasti, muut arvioivat harjoituksia olleen liian vähän

9 Kurssilta mieleen jääneet oivallukset Kurssilta mukaani saama kurssiaineisto sekä kouluttajan asenne ja suhtautuminen koulutettaviin. Keskustelut toisten kurssilaisten kanssa. Kiinteistöjen ja väestötilojen erilaisuus sekä siitä johtuvien erojen huomiointi kunkin omassa arjessa. Talonsuojelun kokonaisuuden ymmärtäminen. Valmius pelastussuunnitelman tekoon. Kerrostalon asukkaille erilaisten vaaratilanteiden ennaltaehkäisy ja käyttäytyminen tositilanteessa. Tutustuminen konkreettisesti väestösuojaan ja sen kalustoon. Pelastuslain päivitys, kurssin vetäjä vastasi tyhjentävästi kaikkiin kurssilaisten kysymyksiin - vaikka meni vähän yli kurssin päättymisajankin. Asiantuntemus oli loistava.

10 Kurssin jälkeen toivottiin säännöllistä tiedonsaantia ja mahdollisuutta harjoitteluun Kysymykseen saattoi valita useamman vaihtoehdon

11 Kursseilla herätetään aito kiinnostus turvallisuuteen Säännöllisiä jatkokoulutuksia/kertauskoulutuksia, jotta tiedot pysyvät muistissa ja hallussa ja jotta voi tarvittaessa kysyä, jos jokin on päässyt unohtumaan tai jäänyt epäselväksi Pelastustoimiin liittyvää tiedottamista suoraan kotiin toimitettuna kurssit käyneille. Näin pysytään ajan hermolla siitä mitä pelastustoimissa tapahtuu. Yhteistyötä muiden alueella toimivien turvallisuudesta vastaavien kanssa Tiedonsaantia muuttuvasta lainsäädännöstä. Joku sähköposti postituslista, johon liittymällä saisi tietoja kurssilla opittuihin aiheisiin liittyvistä laki- tai asetusmuutoksista ym. Esim. sähköpostitse linkkejä asiaan liittyvään nettimateriaaliin.

12 Kursseilla opitut taidot ja tiedot on otettu käyttöön Yli puolet vastanneista on käyttänyt kursseilla opittuja tietoja ja taitoja arjessaan taloyhtiössä Vastaajista yli neljännes on jo nyt oman arvionsa mukaan mukana asuinkiinteistöjen vapaaehtoisessa turvallisuustyössä Vastaajat eivät olleet sanottavammin mukana muussa valmius- tai varautumisjärjestöjen vapaaehtoistoiminnassa

13 Kurssin kehittämiseen annettiin runsaasti ideoita Lisäisin ryhmätöitä kurssiin ja siihen sisältyisi luonnollisella tavalla keskustelut. Lisäisin- ensiapukoulutusta- palon sammutusharjoituksen (sammutuspeitteellä ja sammuttimella)- tiedotusta mahdollisesta koulutusavusta turvallisuuspäällikön taloyhtiössä pitämälle koulutukselle Lisäisin harjoituksia, jotka voitaisiin tehdä esim. ryhmätöinä. Kurssin pituuksia pitäisi silloin luultavasti vähän pidentää Lisäisin kunnon "hands on" harjoituksia. Oikeasti väestönsuojaan tutkimaan mitä suojavarustelaatikossa on. Pyöritetään kammella koneetta. Kokeillaan, miten pressuista tehdään tuulikaappi oven eteen. Näihin voisi käyttää reilusti aikaa. Taloyhtiön pelastussuunnitelman käytännön toteuttamiseen liittyvää ohjeistusta lisäisin

14 Kehittämisideat jatkuvat Perinteisten uhkakuvien lisäksi on tullut uusia tilanteita, joissa koulutusta voisi osin soveltaa esim. pitkät sähkökatkokset, myrskytuhot, vesikatkokset jne. Mitä varusteita ja taitoja tarvitaan. Mitä voidaan omatoimisesti tehdä, jos osaamista on. Ehkä olisi voinut olla hieman vähemmän tulipaloasiaa ja hieman lisää taloyhtiöihin liittyvää yleistä turvallisuusasiaa esim. tekniset järjestelmät, lukitus, kamerat yms. Ehkä myös suojanhoitajan kurssilla voisi tuoda enemmän esille muitakin turvallisuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi paloturvallisuus, liukkaus ym. Enemmän osallistumista vaativaa sisältöä ja materiaaliin keinoja, jolloin saadaan asiat käytännön tasolle omassa ympäristössä Jatkokurssi olisi hyvä olla sillä tieto vanhenee ja unohtuu nopeasti. Ajankohtaisempi aineisto

15 Kiitos! Lisätietoja: Varautumiskoordinaattori Ilona Hatakka Ilona.hatakka(at)spek.fi SPEK tutkii -sarja luettavissa osoitteessa

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 20.4.2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 1.4.2015 31.7.2016 Omatoiminen varautuminen nouseva

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 19.11.2015 Ikääntyminen Urbanisoituminen Myrskyt,

Lisätiedot

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10. Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.2009 Kirta Nieminen Pt. tuntiopettaja, ruokapalvelut kirta.nieminen@seamk.fi

Lisätiedot

Omatoiminen varautuminen 2014 (%)

Omatoiminen varautuminen 2014 (%) Väestön omatoiminen varautuminen on yleistynyt ja kehittynyt myönteisesti Omatoimisen varautumisen velvollisuuksia on jokaisella ihmisillä ja taloyhtiöillä. Pelastuslain velvoitteiden tavoitteena on, että

Lisätiedot

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS As Oy Lahden Mattssonin Kulma PELASTUSSUUNNITELMA 1(5) AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS Turvallisuusjärjestelyjen organisointi 1. Johdanto 2. Henkilöstö 3. Tietoja kiinteistöstä

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET Itäuusmaalaiset kunnat, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestivät turvallisuuskyselyn maaliskuussa 2016.

Lisätiedot

Palonehkäisyn uudet tuulet

Palonehkäisyn uudet tuulet pelastuslain (ja rakentamismääräysten) muutokset esitys FinnSec-messuilla 13.10.2011 Rakentamisen ja paloturvallisuuden perussäädökset uusiutuivat tänä vuonna Rakentamismääräyskokoelman osa E1 - Rakennusten

Lisätiedot

Raportti: Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden tietotaidoista seksuaalirikoksen uhrin kohtaamisessa ja hoidossa (2014)

Raportti: Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden tietotaidoista seksuaalirikoksen uhrin kohtaamisessa ja hoidossa (2014) Raportti: Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden tietotaidoista seksuaalirikoksen uhrin kohtaamisessa ja hoidossa (2014) 1 Tukinainen kartoitti kyselyllään sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksessa

Lisätiedot

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26 Teuvo Reinikainen SPEK SUOJELUSUUNNITELMA Velvoite väestönsuojelulaista ja -asetuksesta v. 1958/1959 (muutokset v. 1990) Ohje teollisuuslaitosten ja liikeyritysten poikkeusolojen

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 2014

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 2014 1 Lappeenrannan vertaisohjaajien kouluttaja koulutusten palautteet Kysely tehty 1/014 Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 014 Avita Kaveria hanke YHTEENVETO 1. Millä paikkakunnalla

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Kokkolan vertaisohjaajien kouluttaja -koulutuksen palaute (2/2016)

Kokkolan vertaisohjaajien kouluttaja -koulutuksen palaute (2/2016) 1 22.3.2016 Kokkolan vertaisohjaajien kouluttaja -koulutuksen palaute (2/2016) Koulutuksen ajankohta: 1.10.2015 5.2.2016, Yhteisöklubi Silta, Kokkola Kouluttajat: Anne Laimio & Heli Lumiaro 2 Kokkolan

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen

Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen Heikki Laurikainen Omatoiminen varautuminen nouseva trendi Demografiset muutokset Urbanisoituminen Julkisen talouden ongelmat Resilienssi

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23.6.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/8 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun, ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys

Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys 18.2.2015 Pelastussuunnitelma 2 ( 12) Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

Jokainen voi varautua - omatoiminen varautuminen ilmastovaikutuksiin

Jokainen voi varautua - omatoiminen varautuminen ilmastovaikutuksiin Jokainen voi varautua - omatoiminen varautuminen ilmastovaikutuksiin Helsingin seudun ilmastoseminaari 11.2.2016 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Karim Peltonen, karim.peltonen@spek.fi Twitter:

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT AS.. OY MÄKÄRÄN PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/8 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus Raportti kyselystä Kuopion klassillisen lukion oppituntitallenteita lukuvuonna 2007 2008 käyttäneille opiskelijoille (huhtikuu 2008) (Diat liitteenä

Lisätiedot

Yhteenveto hankintayksiköille suunnatun kyselyn tuloksista: Kestävät hankinnat

Yhteenveto hankintayksiköille suunnatun kyselyn tuloksista: Kestävät hankinnat Yhteenveto hankintayksiköille suunnatun kyselyn tuloksista: Kestävät hankinnat Kysely ja tulosten yhteenveto: Julkisten hankintojen neuvontayksikkö www.hankinnat.fi 1 Kysely kestävistä hankinnoista Julkisten

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys 18.6.2013

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys 18.6.2013 Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Hovirouva Päiväys 18.6.2013 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana.

Lisätiedot

Pelastussuunnittelu taloyhtiössä. Katja Ahola Varautumispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Pelastussuunnittelu taloyhtiössä. Katja Ahola Varautumispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Pelastussuunnittelu taloyhtiössä Katja Ahola Varautumispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Valtakunnan tason suunnitelmat/ohjelmat Ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä puolustuspolitiikka Turvallisuus-

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi AsOy Pernajanrinne Päiväys 01.11.2015 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tulityökurssi

Tulevaisuuden Tulityökurssi Tulevaisuuden Tulityökurssi 1 Tulityöt 2014-2024 Vuorovaikutteinen osittain, kouluttaja ei aktiivisesti opeta, vaan johtaa keskustelua, pohdintoja Koulutettavat jaetaan heti rooleihin istuttamalla koulutettavat

Lisätiedot

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu 2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer!

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Trygga och aktiva byar Hankkeen tarve ja tausta yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita supistetaan kylien turvallisuussuunnitelmilla,

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Nettikysely päijäthämäläisille SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 28. joulukuuta 2011 Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Valmennuskurssit: tasa-arvoon, valmentautumiseen ja onnistumiseen liittyviä havaintoja

Valmennuskurssit: tasa-arvoon, valmentautumiseen ja onnistumiseen liittyviä havaintoja Valmennuskurssit: tasa-arvoon, valmentautumiseen ja onnistumiseen liittyviä havaintoja Seminaari korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisestä 01.12.2016 Sakari Ahola, Rita Asplund, Pekka Vanhala

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 2015, Jyväskylä

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Selfie Linnanmäen maailmanpyörässä kesällä 2014 1 Pääkirjoitus: Med Group ja avustajapalvelut uudistuvat

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy 1. Koulutusryhmä johon osallistuin (mikäli osallistuit päiviin eri ryhmistä vastaa 1. koulutuspäivän osalta) 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 17: Turku 6. ja

Lisätiedot

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 10.12.2011 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020

Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Niina Kuuva Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015, Mikaeli Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti / Niina Kuuva / Etelä-Savon maaseudulla

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry

Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/9 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Yrityksen palautelomake yhteishankintakoulutuksesta

Yrityksen palautelomake yhteishankintakoulutuksesta Yrityksen palautelomake yhteishankintakoulutuksesta Yrityksenne on osallistunut Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja kouluttajan ja yrityksesi yhdessä toteuttamaan yhteishankintakoulutukseen Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35. Päiväys 2.4.2015

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35. Päiväys 2.4.2015 Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35 Päiväys 2.4.2015 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana.

Lisätiedot

TKI-päivät 2012. Palautekysely

TKI-päivät 2012. Palautekysely TKI-päivät 2012 Palautekysely Kyselyn toteuttaminen Kysely toteutettiin ajalla 22.2. 2.3.2012 Kysely lähetettiin sähköpostitse 244 seminaariosallistujalle Vastauksia saatiin 95 kpl Vastausprosentti 39

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusien opiskelijoiden tulokyselyraportti Syksyllä-2012 aloittaneet uudet opiskelijat

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusien opiskelijoiden tulokyselyraportti Syksyllä-2012 aloittaneet uudet opiskelijat Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusien opiskelijoiden tulokyselyraportti Syksyllä-2012 aloittaneet uudet opiskelijat Tiivistelmä Linda Witick/OOP 22.1.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto

Lisätiedot

Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar SILMU-kylät / SILMU-byar

Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar SILMU-kylät / SILMU-byar Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar 2016-2017 Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar Tänä päivänä yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Päiväys 5.4.2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Pietarsaaren ympäristöterveydenhuolto on toteuttanut kyselytutkimuksen joulu-tammikuussa 2016 2017. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT 22..03..2009 AS OY IIIIRIISRANTA PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/9 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT Tästä esitteestä löydät Suomen Palopäällystöliiton laadukkaat ja tehokkaat turvallisuusaineistot koulutuskäyttöön ja

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS

HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 7.3.2012 HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS PL-HYPPYMESTARIKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Pakkolaukaisuhyppymestarikurssin

Lisätiedot

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Käyttäjien osallistuminen suunnitteluprosessiin

Lisätiedot

IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuu 2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu

IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuu 2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuu 2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu Kysely lähetettiin Kemi Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian, Lapin yliopiston

Lisätiedot

Kyselytutkimus standardeista ja. Mikko Turku / Kyselytutkimus standardeista ja. niiden käytöstä elintarvikevalvonnassa

Kyselytutkimus standardeista ja. Mikko Turku / Kyselytutkimus standardeista ja. niiden käytöstä elintarvikevalvonnassa Kyselytutkimus standardeista ja niiden käytöstä elintarvikevalvonnassa 1 Aineisto ja menetelmä Kysely yrityksille ja valvojille keväällä 2015 Osa kysymyksistä yhteisiä Tietämykset ja käsitykset standardeista

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 9.4.2015 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS KOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Ennen kaikki oli paremmin?

Ennen kaikki oli paremmin? Ennen kaikki oli paremmin? tekniikan koulutus opiskelijanäkökulmasta ja TUPA-opiskelijakyselyn tulokset 2007 Ennen kaikki oli paremmin - miehet olivat rautaa - laivat puuta - presidentit olivat Kekkosia

Lisätiedot

Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt

Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. DNA Kaupan henkilöstön kehittämishanke

LOPPURAPORTTI. DNA Kaupan henkilöstön kehittämishanke 1 2016 LOPPURAPORTTI DNA Kaupan henkilöstön kehittämishanke DNA Kauppa järjesti yhdessä valmennusyritys Kaswun kanssa henkilöstön kehittämishankkeen. Tästä syntyi oppimisen iloa, sitoutumista ja tuloksia.

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 8.9.2015 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen Tavoitteet vuosille 2015-2016 Alueellisten Meidän

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 Miten infektiontorjunnan laatua voidaan mitata ja arvioida pitkäaikaishoitolaitoksissa Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 NÄKÖKULMIA LAATUUN JA LAADUN

Lisätiedot

Oletteko tyytyväinen: 1 1. Saamanne tiedon määrään kerhopaikkaa hakiessanne?

Oletteko tyytyväinen: 1 1. Saamanne tiedon määrään kerhopaikkaa hakiessanne? Tammelan kunnan iltapäivätoiminta Lasten vanhempien kyselyn yhteenvetolomake 2016 Toiminnan arviointi 1/5 Oletteko : 1 1. Saamanne tiedon määrään kerhopaikkaa hakiessanne? Ei eikä Kirkonkylä1 1 3 2 3 9

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot