Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin"

Transkriptio

1 Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t.

2 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus toteutettiin TNS Gallupin Forum paneelissa, jossa on n vastaajaa käytettäväksi erilaisia tutkimusotantoja varten. Tarkastelun kohteena olivat tutkimusaiheen kannalta merkittävimmät kaupungit, Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Hämeenlinna, Kouvola, Joensuu, Joensuu, Järvenpää, Porvoo, Lappeenranta, Vaasa, Seinäjoki, Rovaniemi, Nokia ja Rauma Tutkimuksen aineisto edustaa näiden kaupunkien 1--vuotiasta väestöä Kysely toteutettiin elokuussa 1. Tutkimukseen vastasi yhteensä henkilöä. Kysymyksiin vastaaminen kesti n. - minuuttia. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +-, %. Tutkimusaineisto on oikaistu vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan vastaamaan kohdealueiden (mukana olleiden kaupunkien) väestöä.

3 Raportin sisältö Tutkimuksen sisältö koostui seuraavista aihealueista: Taidelainaamo-käsitteen tunteminen Arviota siitä, kuinka hyvänä piti taidelainaamon toimintaperiaatetta Onko vastaaja käyttänyt taidelainaamon palveluja Suhtautuminen taiteeseen ja sen hankkimiseen, sama- / erimielisyys esitettyihin väittämiin Tulokset on raportoitu kootusti kokonaistasolla, väestöryhmittäin erilaisten taustatarkastelujen perusteella ja sekä kaupungeittain

4 Tietääkö, mikä on taidelainaamo Tiedätkö, mikä on taidelainaamo? En En osaa sanoa 1 % Kyllä Selvästi yli puolet vastaajista ilmoittaa tietävänsä, mikä on taidelainaamo. Lähes kolmannes kohdealueena olleiden kaupunkien asukkaista ei kuitenkaan tiedä asiaa.

5 Tietääkö, mikä on taidelainaamo Tiedätkö, mikä on taidelainaamo? 0% % 0% 0% 0% 0% KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) Kyllä En osaa sanoa En Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

6 Tietääkö, mikä on taidelainaamo Tiedätkö, mikä on taidelainaamo? 0% % 0% 0% 0% 0% SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) Vanhemmat vastaajat tietävät taidelainaamon nuoria paremmin. Huonoimmin asian tuntevat koululaiset/opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät. Mitä paremmin koulutettu vastaaja on sitä paremmin hän ilmoittaa tietävänsä taidelainaamon. Kyllä En osaa sanoa En

7 Tietääkö, mikä on taidelainaamo Tiedätkö, mikä on taidelainaamo? 0% % 0% 0% 0% 0% 1 MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) SDP (n=11) PS (n=11) 1 1 Perussuomalaisten kannattajat tuntevat taidelainaamon muiden puolueiden kannattajia huonommin. KESK (n=) 0 VAS (n=) VIHR (n=) Kyllä En osaa sanoa En

8 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? * Erittäin huonona Melko huonona (1) () En osaa sanoa 1 En hyvänä enkä huonona () % Erittäin hyvänä () * Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Juuri kukaan ei pidä tadelainaamojen toimintaperiaatetta huonona. Viidennes vastaajista arvioi toimintaperiaatteen erittäin hyväksi, melko hyväksi %. Melko hyvänä ()

9 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,, 1 1, ,0, 1,1 1, 1, 11,, ,,,,,1 1, 1 1, 1,,,00 Erittäin hyvänä () Melko hyvänä () En hyvänä enkä huonona () En osaa sanoa Melko huonona () Erittäin huonona (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

10 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) , ,,,,,,,,0,,,,,,0,,1,0 Erittäin hyvänä () Melko hyvänä () En hyvänä enkä huonona () En osaa sanoa Melko huonona () Erittäin huonona (1)

11 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? 0% % 0% 0% 0% 0% ka. 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) SDP (n=11) PS (n=11) ,1,1, Perussuomalaisia ja keskustaa äänestävät suhtautuvat muita varauksellisemmin taidelainaamojen toimintaperiaatteeseen, positiivisimmin vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. KESK (n=) 1 1, VAS (n=) 1 1,0 VIHR (n=) 1,1 Erittäin hyvänä () Melko hyvänä () En hyvänä enkä huonona () En osaa sanoa Melko huonona () Erittäin huonona (1) 11

12 Taidelainaamoiden käyttö Oletko joskus käyttänyt jonkin suomalaisen taidelainaamon palveluita? Kyllä En osaa sanoa Vain harva on käyttänyt taidelainaamoja. % En 1

13 Taidelainaamoiden käyttö Oletko joskus käyttänyt jonkin suomalaisen taidelainaamon palveluita? 0% % 0% 0% 0% 0% KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) 1 Porvoo (n=) 1 Järvenpää (n=) 0 Hämeenlinna (n=) 1 Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) 1 0 Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) 1 0 Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) 1 11 Kyllä En osaa sanoa En Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia 1

14 Taidelainaamoiden käyttö Oletko joskus käyttänyt jonkin suomalaisen taidelainaamon palveluita? 0% % 0% 0% 0% 0% SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) Kyllä En osaa sanoa En 1

15 Taidelainaamoiden käyttö Oletko joskus käyttänyt jonkin suomalaisen taidelainaamon palveluita? 0% % 0% 0% 0% 0% MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) 11 Käyttäjiä on eniten kokoomuslaisten, vihreiden ja vasemmistoliittolaisten keskuudessa. SDP (n=11) PS (n=11) 1 KESK (n=) 1 0 VAS (n=) VIHR (n=) Kyllä En osaa sanoa En 1

16 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi 0% % 0% 0% 0% 0% ka.,0, Valtaosan ( %) mielestä taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen. Taiteen tai sen ostamiseksi tarkoitetun lahjakortin arvioidaan varsin hyvin sopivan lahjaksi. Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta Kuvataidetta on helppo ostaa Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta ,,1,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Noin puolet vastaajista on kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta, noin viidennes ei ole kiinnostunut. Hieman yli neljännes olisi halukas saamaan tietoa lähilainaamon valikoimasta. Negatiivisimmin suhtaudutaan taiteen hankkimiseen verkkokaupasta. 1

17 Kuvataidetta on helppo ostaa 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) 1 Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) 1 Kouvola (n=) 1 Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) 1 1 Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,1,,1,,,,,,1,1,,0,,0,0,1,,,1,1 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia 1

18 Kuvataidetta on helppo ostaa 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) ,1,1,1,,0,,1,,0,0,,00,,,,,1,0 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 1

19 Kuvataidetta on helppo ostaa 0% % 0% 0% 0% 0% ka.,1 MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) 1 1, SDP (n=11) 1 1,0 PS (n=11),00 KESK (n=) 1, VAS (n=) 1 11, VIHR (n=) 1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

20 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,0,,,,,01,1,,,,,0,,1,,,,,1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

21 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) ,0,,, 1,,, 1 1,0,,,,,,,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 1

22 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen 0% % 0% 0% 0% 0% ka. 1,0 MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=), SDP (n=11) 11, PS (n=11) 1 1, KESK (n=) 1,1 VAS (n=),1 VIHR (n=), Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

23 Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,,,,1,0,,,,,,,,,,0,1,,,0, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

24 Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) ,,,,0,1,1,,,,,1,1,1,,0,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

25 Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. 1 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) 1 1, SDP (n=11) 1 1, PS (n=11) 0 1 1,0 KESK (n=) 1 1,1 VAS (n=) 1 1, VIHR (n=) , Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

26 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,,0,,0,1,,,,,,,0,,,1,,0,,1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

27 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) ,,,,1,1,,,,,,,,,,1,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

28 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi 0% % 0% 0% 0% 0% ka. 1 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) 1 1,0 SDP (n=11) , PS (n=11) , KESK (n=) , VAS (n=), VIHR (n=) 1 1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

29 Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,,,,,01 1, 1,,0 1,,01 1,, 1,,0 1,,,0,,,1 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

30 Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) ,,,,01,0, 1, 1,,,1,,, 1,0,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 0

31 Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. 1 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) 1 1,1 SDP (n=11) 1, PS (n=11) 1 1,1 KESK (n=) , VAS (n=) 1 1 0, VIHR (n=) 1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 1

32 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) ,,,0,,1,0,,,,,,,, 1,,,1,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) Huom! Kaupunkikohtaiset tulokset ovat pienimpien vastaajamäärien osalta vain suuntaa-antavia

33 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) ,,,,,,,,1,,,,,0,0,,,1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

34 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta 0% % 0% 0% 0% 0% ka. 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=) 1, SDP (n=11) 1,0 PS (n=11) 1 1, KESK (n=) 1 1,1 VAS (n=) 1, VIHR (n=) , Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En samaa enkä eri mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

35 Väittämien taustaryhmäkohtaiset keskiarvovertailut

36 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? Erittäin huonona (1) Erittäin hyvänä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0),,,0,0,,1,,,,,,,,,1,,,,,00

37 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? Erittäin huonona (1) Erittäin hyvänä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=),,,,,,,,,0,,,,,,0,,1,0

38 Mielipide taidelainaamon toimintaperiaatteesta Suomen kymmenistä taidelainaamoista voi hankkia kuukausittaisella osamaksulla taideteoksia, kuten maalauksia, veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kuukausimaksu vaihtelee tyypillisesti muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin riippuen teoksen hinnasta ja osamaksusopimuksen pituudesta. Taideteoksen voi myös palauttaa tai vaihtaa toiseen. Kuinka hyvänä pidät taidelainaamojen toimintaperiaatetta? Erittäin huonona (1) Erittäin hyvänä () 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=),1 SDP (n=11),1 PS (n=11), KESK (n=), VAS (n=),0 VIHR (n=),1

39 Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen,0 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi, Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta, Kuvataidetta on helppo ostaa,1 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta, Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta,

40 Kuvataidetta on helppo ostaa Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0),1,,1,,,,,,1,1,,0,,0,0,1,,,1,1 0

41 Kuvataidetta on helppo ostaa Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=),1,1,1,,0,,1,,0,0,,00,,,,,1,0 1

42 Kuvataidetta on helppo ostaa Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1,1 MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=), SDP (n=11),0 PS (n=11),00 KESK (n=), VAS (n=), VIHR (n=),

43 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0),0,,,,,01,1,,,,,0,,1,,,,,1,

44 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=),0,,,,,,,0,,,,,,,,,,

45 Taideteokset kuuluvat hyvään sisustukseen Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1,0 MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=), SDP (n=11), PS (n=11), KESK (n=),1 VAS (n=),1 VIHR (n=),

46 Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0),,,,1,0,,,,,,,,,,0,1,,,0,

47 Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=),,,,0,1,1,,,,,1,1,1,,0,,,

48 Olen kiinnostunut suomalaisesta kuvataiteesta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=), SDP (n=11), PS (n=11),0 KESK (n=),1 VAS (n=), VIHR (n=),

49 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0),,0,,0,1,,,,,,,0,,,1,,0,,1,

50 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=),,,,1,1,,,,,,,,,,1,,, 0

51 Taide tai lahjakortti taiteen ostamiseen sopivat lahjaksi Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=),0 SDP (n=11), PS (n=11), KESK (n=), VAS (n=), VIHR (n=), 1

52 Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) 1,,,,,,01 1, 1,,0 1,,01 1,,,0 1,,,0,,,1

53 Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=) 1, 1,0 1,,,,,01,0,,,1,,,,,,,

54 Olen kiinnostunut hankkimaan kuvataidetta verkkokaupasta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=),1 SDP (n=11), PS (n=11),1 KESK (n=) 1, VAS (n=), VIHR (n=),

55 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 KAUPUNGIT: Helsinki (n=1) Espoo (n=1) Vantaa (n=) Porvoo (n=) Järvenpää (n=) Hämeenlinna (n=) Lahti (n=) Kouvola (n=) Lappeenranta (n=) Joensuu (n=) Turku (n=) Rauma (n=) Tampere (n=1) Nokia (n=) Jyväskylä (n=) Seinäjoki (n=) Vaasa (n=) Oulu (n=) Rovaniemi (n=0) 1,,,,0,,1,0,,,,,,,,,,1,,,

56 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1 SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=1) IKÄ: 1- v (n=) - v (n=) - v (n=) 0- v (n=1) - v (n=) TYÖMARKKINA-ASEMA: Johtava / Ylempi toimihlö (n=1) Alempi toimihenkilö (n=11) Työntekijä (n=0) Yrittäjä (n=) Koululainen/opiskelija (n=1) Eläkeläinen (n=) Työtön (n=) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=) Muu koulutus (n=) Akateeminen (n=),,,,,,,,1,,,,,0,0,,,1,

57 Haluan saada tietoa lähelläni sijaitsevan taidelainaamon valikoimasta Täysin eri mieltä (1) Täysin samaa mieltä () 1, MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄISI: KOK (n=), SDP (n=11),0 PS (n=11), KESK (n=),1 VAS (n=), VIHR (n=),

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Resurssiviisas kansalainen

Resurssiviisas kansalainen Resurssiviisas kansalainen Tutkimuksen osaraportti: ruokaan ja ravintoon liittyvät tulokset 5.7.07 Kantar TNS Jaakko Hyry 00879 Resurssiviisas kansalainen 07 Sisältö Tutkimuksen toteutus, sisältö ja aineiston

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys

Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Aarnio, Kojo & Litmanen 6.10.2017 Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä Työ- ja elinkeinoministeriö Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Miten

Lisätiedot

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Tuhat suomalaista 11/1 Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Marraskuu 1 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 11/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus teh=in interne=ssä IROResearch Oy:n

Lisätiedot

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja A, ESPOO, Finland, tel. int+-

Lisätiedot

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA TIEDOTE ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT EN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA Enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi seuraavissa tuloneuvotteluissa

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari : Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun Maan hallituspuolueet ja oppositio sopivat

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen Aedonkeruu tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015 Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Tässä raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet seurantatutkimusta

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012 Kävijäprofiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5- vuotias

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä?

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20110504 09:22:17 TYÖ 2618.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/

Lisätiedot

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä.

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä. Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Monissa kunnissa on käynnissä palveluihin liittyviä uudistuksia. Miten tärkeänä pidät seuraavia asioita oman kuntasi näkökulmasta?

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011 Kuntalaisten mielipiteet kuntaliitoksista ARTTU-tutkimuskunnissa loka-joulukuussa 11 ARTTU-Kuntalaiskysely 11 Otos 28 100, vastanneita 11 268 (40%) Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME MIELIPITEET ALKON JA PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN YHTEISTYÖN LAAJENTAMISESTA

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen. Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,

Lisätiedot

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Mitä mieltä olet seuraavista oman kuntasi päätöksentekoon ja päättäjiin liittyvistä väittämistä? Arvioi väittämiä asteikolla

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN Kahdestatoista hallituksen säästökohteesta kolme on sellaisia, joita enemmistö yksiselitteisesti kannattaa käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta,

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN TIEDOTE KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN Kansalaisten selvän enemmistön ( %) mielestä opiskelijoiden opintotuki on sidottava nykyistä tiukemmin opinnoissa

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- 2013 www.thl.fi Matti Rekiaro 11.2.2015 ATH 2012 2014 Kansallinen tutkimus Vastanneita Koko maa 95 000 (vastausosuus 53 %) Seinäjoki 1020 (53 %),

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8 TALOUSTUTKIMUS OY 20100820 09:24:15 TYÖ 2533.22 TAULUKKO 7015 np VER % Telebus vko 33A-33B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt

Ilmapuntari 2014: Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt Ilmapuntari : Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt Suomalaisten mielestä palveluiden saatavuus on heikentynyt ja aiempaa useampi odottaa kotikunnan talouden ja palveluiden ajautuvan heikommalle kehitysuralle.

Lisätiedot

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa Kansalaismielipide ja kunnat selvitettiin hyvän kansanedustajaehdokkaan ominaisuuksia. Kansalaisten tehtävänä

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012 -profiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5-69 vuotias

Lisätiedot

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi? TALOUSTUTKIMUS OY 20090213 10:39:51 TYÖ 2407.11 TAULUKKO 7014 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Julkaistavissa.. klo 00.0 HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Hyvän kunnanvaltuutetun tulee ennen muuta olla erottuvan itsenäinen ( % vastaajista on tätä mieltä), ajaa koko kunnan etua

Lisätiedot

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011 -profiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 1-69 vuotias

Lisätiedot

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1 Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

Päättäjätutkimus 2015

Päättäjätutkimus 2015 Päättäjätutkimus 2015 Kuntapäättäjien mielipiteet - Jäsenmäärältään pienemmästä ja suuremmasta valtuustosta - Valtuuston valitsemasta ja suoralla vaalilla valittavasta pormestarista. Päättäjätutkimus 2015

Lisätiedot

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista

Lisätiedot