HYVINVOINTIPALVELUALUE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVINVOINTIPALVELUALUE"

Transkriptio

1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan palvelut, jotka tukevat kuntalaisten fyysistä, psyykkistä, sosiaalista hyvinvointia sekä edistävät väestön terveyttä. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Kemijärven kaupungin väestömäärä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syntyneiden määrä on tasaantumassa n. 50 lapseen vuodessa. Ikääntyvän väestön osuus kasvaa edelleen. Muuttotase on todennäköisesti kääntymässä vuoden 2015 aikana positiiviseksi. Turvapaikanhakijoita on vuodenvaihteessa n Palveluiden tarve kasvaa siksi mm. valmistavan perusopetuksen, kotouttamisen ja terveydenhoidon osalta. Tässä tehdään tiivistä yhteistyötä Suomen punaisen ristin ja vastaanottokeskuksen kanssa. Kaupungin taloustilanne on vaikea ja haasteena on siten tarjota laadukkaat ja tehokkaat hyvinvointipalvelut kustannustehokkaasti kaikille ikäryhmille. Ennalta ehkäisevän työn merkitys kasvaa. Kaupungin organisaation muuttuminen vaikuttaa voimakkaasti palveluiden taustalla tapahtuvaan työhön. Tukipalveluiden ja johdon toiminnan merkitys kasvaa ja oletettavaa on, että muutos vie oletettua enemmän resursseja kunnes tilanne vakiintuu. Tavoitteena on, että resursseja voidaan kohdentaa entistä paremmin peruspalvelutyöhön. Muutostilanteessa korostuu avoin itsearviointi, johtopäätökset ja tarvittavat korjaustoimenpiteet. Vuonna 2019 sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja tuottamisvastuu siirtyy perustettavalle itsehallintoalueelle. Myös palveluiden rahoitusvastuu on siirtymässä kunnilta valtiolle. Siirtymäkaudella pääpaino on tulevan sote-kokonaisuuden valmistelussa. Omaa palvelurakennemuutosta jatketaan niin, että siirtyminen itsehallintoalueelle on kitkatonta ja että Kemijärvellä turvataan kuntalaisten ja alueen tarpeista lähtevät riittävät ja korkeatasoiset palvelut. Raskasta laitoshoitoa kevennetään edelleen, palveluprosessit hiotaan vastaamaan tulevan soten palveluprosesseja ja nykyisestä sairaala Lapponiasta muodostetaan osittain koko Itä-Lappia palveleva hyvinvointikeskus. Todellista soteintegraatiota toteutetaan keskittämällä myös hallinnon, ikäihmisten, vammaisten, lastensuojelun ja muu sosiaalityön palvelut nykyisestä Lapponiasta vapautuneisiin tiloihin. Toimintakonsepteja muutetaan korostaen kaikissa toiminnoissa ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa otetta, kotiin annettavia ja sähköisiä palveluja. Siirtymäkaudella tulee suunnitella, miten kunnan muissa hallintokunnissa ja esim. ns. kolmannella sektorilla tehtävä laaja-alainen, poikkihallinnollinen hyvinvoinnin edistäminen, yhteisöllisyyden tukeminen ja varhainen puuttuminen integroidaan osaksi palvelutuotantoa. Kunnan ja soten rajapinnassa olevia kohteita ovat mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, lapset ja nuoret, työllisyys, maahanmuuttajatyö ja asumisen erityiskysymykset. 3. Toiminnan painopistealueet Hyvinvointipalvelualue on toiminnaltaan laaja. Tarvetta on arvioida, mitä ja missä määrin eri palveluita kyetään tarjoamaan. Toiminnan laadun arviointia on muutostilanteessa perusteltua toteuttaa. Turvapaikanhakijoiden kotouttaminen ja heidän sopeutuminen ympäröivään yhteiskuntaan on uusi haaste palvelualueelle, vaikka sitä toteutetaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön ja sähköisten oppimisympäristöjen ja palveluiden käyttöä lisätään. Organisaatiomuutokseen sopeutuminen ja toimintojen yhtenäistäminen sekä talouden tasapainottaminen leimaavat vuotta Palvelualueen tavoitteena on myös pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien aktivointi ja työmarkkinaaseman parantaminen sekä työmarkkinatuen kuntaosuuden alentaminen. Keinoina ovat mm. hanketyö, moniammatillinen ja monialainen verkostotyö sekä henkilöresurssin lisääminen/siirtäminen työllisyyden hoitoon.

2 Palvelurakennetta kevennetään laitoshoitopaikkoja edelleen vähentämällä ja resursseja kohdentamalla tukemaan kotona asumista. Henkilöstön eläköityminen hyödynnetään palveluprosessien muutoksilla sekä toimitilojen ja toimintojen keskittämisellä. Investointeja (omana/ulkoistettuna) toteutetaan tavoitteena keventää palvelurakennetta ja helpottaa siirtymistä erityispalveluista kotikunnassa tuotettaviin palveluihin. 4. Talous TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Vakin.virat ja toimet ,0 465,5 434,8 427,8 422,2 421,7 Henkilöstömenot Muutos % -21,6 1,8-4,0-0,7 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -9,3 6,5-2,0-0,2-0,2 Toimintakate /asukas Sisäinen valvonta Valvonta jakaantuu sisäiseen ja ulkoiseen valvontaan. Ulkoista valvontaa harjoittaa erityisesti tarkastuslautakunta. Hankkeiden taloutta valvovat lisäksi rahoittajien edustajat, kuten Lapin ELY tai AVI. Palvelualueen sisäisestä valvonnasta vastaavat kaikki tilivelvolliset ja esimiehet. Esimiehet vastaavat tiedonkulusta ja raportoinnista sekä ohjaavat ja valvovat alaistensa toimintaa. Lautakunnat valvovat, että palvelualue toimii vahvistetun talousarvion sekä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksymien tavoitteiden mukaisesti. Lautakunta saa lisäksi raportteja ja tiedonantoja osaston toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Sisäistä valvontaa ja riskien hallintaa toteutetaan myös kehityskeskusteluissa ja henkilöstökokouksissa.

3 SIVISTYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Vastuuhenkilö: Juha Narkilahti Virka-asema: Sivistysjohtaja Vastuualue vastaa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen, liikunta-, kulttuuri-, kirjasto- ja nuorisotoimen sekä kansalais- ja musiikkiopiston ja kaikkia niitä tukevan hallinnon palveluista. Vastuualueen tehtävät ovat kaupungin entisen sivistysosaston tehtäviä lukuun ottamatta ruokapalvelua, joka siirtyy teknisten palveluiden vastuualueelle. Vastuualueen palvelut ovat pääosin lakisääteisiä ja kaikilta osin kuntalaisten hyvinvointia tukevaa ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Toiminta-ajatuksena on tukea ja ohjata inhimillistä kasvua ja hyvinvointia, sivistymistä ja osaamisen lisääntymistä. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Ruokapalvelut siirtyvät teknisten palveluiden puolelle. Varhaiskasvatuksessa on havaittavissa selvästi palvelun tarpeen kysynnän kasvua, mikä asettaa haasteita tilojen ja henkilöstön oikealle ja ennakoivalle mitoitukselle. Yhteistyötä niissä tehdään perusopetuksen kanssa. Valtuusto päättänee kouluverkosta, jonka valmistelu aloitetaan talousarviovuonna. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön Toteutetaan turvapaikanhakijoiden valmistavaa perusopetusta ja tuetaan kotouttamistoimenpiteitä. Kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluissa tavoitellaan yhteistyön lisäämisen kautta henkilöstö- ja tilasäästöjä. Palveluiden mitoitusta, laajuutta ja vaikuttavuutta arvioidaan kaupungin talouden sopeuttamiseksi. 3. Toiminnalliset tavoitteet Päämäärät/Tavoitteet Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen Organisaatiomuutoksen Osittain toteutettu toteuttaminen Tukipalveluiden ja toimintojen sopeutuminen, palvelujen tarjonnan arviointi 2. Toiminnan laadun arvioiminen Itsearviointi, ulkoinen arviointi 3. Turvapaikanhakijoiden kotouttamisen tukeminen 4. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstömäärät, toimenkuvien muutokset Toteutuminen eri yksiköissä ja toimipisteissä Valmistava opetus, Toteutuminen, SPR:n koulutuksen ja kotouttamistoimenpit tapahtumien määrä eiden tukeminen, koulutus ja tapahtumat, yhteistyö VOK:n kanssa Toteutunut perusopetuksessa, musiikkiopistossa, varhaiskasvatuksessa, lukiossa ja kirjastossa. Valmistavassa opetuksessa 21 oppilasta, kursseja kansalaisopistossa ja palavereja VOK:n kanssa. Yhteistoimintaa nuorisopalveluissa ja konsertteja mus.opistossa. Varhaiskasvatuksessa on selkeästi havaittavaa ja edelleen jatkuvaa palvelun tarpeen kasvavaa kysyntää. Uusia lastentarhanopettajia on todennäköisesti tarvetta rekrytoida talousarviovuonna. Tarvetta on myös uusille päivähoitajille. Varhaiskasvatuksessa tehdään myös mahdollisesti nimikemuutoksia. Näillä toimenpiteillä varmistetaan asetuksen mukainen henkilöstömäärä. Lapsiperheiden tukemiseen ja ennaltaehkäisevän työn vuoksi on perusteltua resursoida myös kotihoitoon. Turvapaikanhakijoiden valmistavaa perusopetusta järjestetään kevätlukukaudella 2016, mihin tarvitaan luokanopettaja. Vakinaisten luokanopettajien määrä ei muutu olennaisesti. Aineenopettajien määrä vähenee, samoin erityisopettajien määrä. Koulunkäynninohjaajissa on osa-aikaisia, eläköitymistä ei tapahdu ja tuen tarve jatkuu.

4 Kansalaisopiston rehtorin virka on täyttämättä. Liikuntatoimessa henkilöstön määrä vähenee, jos Poukaman kahviotoiminta ulkoistetaan erillisellä lautakunnan päätöksellä. Kirjaston henkilöstömäärä vähenee. Vastuualueen toimistohenkilöstö siirtyy Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualueelle. 5. Talous TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Vakin.virat ja toimet 189,5 184,5 167,7* 166,7 165,7 164, Henkilöstömenot ** Muutos % , Palvelujen ostot ** Muutos % -40-4, Toimintakate /asukas *Huomioitu toimistotyöntekijöiden siirtyminen hallinto ja tukipalvelualueelle sekä ruokapalveluiden siirtyminen teknisiin palveluihin. ** Vuoden 2014 tilinpäätös sisältää ammattiopiston toimintamenot ja tulot. Ammattiopisto on alkaen siirtynyt Rovaniemen koulutuskuntayhtymän alaisuuteen.

5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Vastuuhenkilö: Auvo Kilpeläinen Virka-asema: Sosiaali- ja terveysjohtaja 1. Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveystoimi huolehtii siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät, todellista tarvetta vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka tukevat kuntalaisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä ennakoivasti edistävät väestön terveyttä ja pärjäämistä. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Talouden tasapainottamisohjelman mukaisten toimenpiteiden toteuttaminen; yöpäivystyksen siirto LKS:n yhteispäivystykseen vuoden 2016 alussa, Tunturilaan perustettava 12-paikkainen intervalliyksikkö, työterveyshuollon ulkoistaminen vuoden 2016 alusta. Henkilöstön eläköitymisen maksimaalinen hyödyntäminen ja esimiestasojen vähentäminen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtäminen Lapponian tiloihin, lisäresurssointi työllisyyden hoitoon, kotona asumisen tuleminen. 3. Toiminnalliset tavoitteet Päämäärät/Tavoitteet Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen Aktiivinen elinkeinoelämä 1. Työllisyyden edistäminen Resurssien lisääminen Työmarkkinatuen kuntaosuuden ja käytön tehostaminen alentaminen Toimivat ja laadukkaat palvelut 2. Laadukkaat kustannustehokkaat palvelut Laitoshoidon vähentäminen omissa ja erikoispalveluissa 3. Asiakas- ja tarvelähtöiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessien muuttaminen vastaamaan tulevaa sotea 4. Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevä ote kaikissa palveluissa Omien palveluprosessien tehostaminen Omien palveluprosessien kehittäminen ja osallistuminen Lapin soten valmisteluun. Sähköisten palvelujen kehittäminen ja käyttöönotto. Moniammatillinen verkostotyö Pitkäaikaistyöttömien rakenteen muutos ja maksuosuuden aleneminen Erikoissairaanhoidon käyttö ja laitospaikkojen määrä Kuntatilastot (vertailutietokanta) Kaupunki sotekunnossa 2019, toimivat palveluketjut Jonot palveluihin Kustannustason aleneminen Pitkäaikaistyöttömyys kääntynyt laskuun. Maksuosuus alentunut vuoden takaisesta Kuumaniemen ryhmäkoti ja Tunturilan intervallihoito vähentäneet laitospaikkoja. Erikoissairaanhoidon hoitopäivät vähentyneet. Koko ajan työn alla. Tehostetussa palveluasumisessa on jonoa. Mobiilikotihoito, Virtupiste. Toimitaan koko ajan tavoitteen mukaisesti.

6 4. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstösuunnitelma päivitetään. 5. Talous TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Vakin.virat ja toimet ,5 281,0 265,1 259,1 254,5 255 Henkilöstömenot Muutos % Palvelujen ostot Muutos % Toimintakate /asukas

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Hyvinvointipalvelualue Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Käyttösuunnitelma Hyvinvointipalvelualue Lasten, nuorten ja perheiden palvelut 2016 Käyttösuunnitelma Hyvinvointipalvelualue Lasten, nuorten ja perheiden palvelut Kemijärven kaupunki Sivistyslautakunta 27.1.2016 1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan

Lisätiedot

KV 14.12.2015. Kemijärven kaupungin talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2019

KV 14.12.2015. Kemijärven kaupungin talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2019 1 KV 14.12.2015 Kemijärven kaupungin talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2019 2 1. TALOUDELLINEN TILANNE JA KEHITYSNÄKYMÄT 1 1.1. Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalouden kehitysnäkymät 1

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kemijärven kaupunki

Hyvinvointipalvelut Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kemijärven kaupunki Hyvinvointipalvelut Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 2020 Kemijärven kaupunki PALVELUALUE: HYVINVOINTIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman toteutuma Hyvinvointipalvelualue Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Käyttösuunnitelman toteutuma Hyvinvointipalvelualue Lasten, nuorten ja perheiden palvelut 2016 Käyttösuunnitelman toteutuma 30.4.2016 Hyvinvointipalvelualue Lasten, nuorten ja perheiden palvelut Kemijärven kaupunki Sivistyslautakunta 25.5.2016 1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kemijärven kaupunki

Hyvinvointipalvelut Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kemijärven kaupunki Hyvinvointipalvelut Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 2020 Kemijärven kaupunki PALVELUALUE: HYVINVOINTIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman toteuma Hyvinvointipalvelualue Sivistyspalvelut

Käyttösuunnitelman toteuma Hyvinvointipalvelualue Sivistyspalvelut 2016 Käyttösuunnitelman toteuma 31.08.2016 Hyvinvointipalvelualue Sivistyspalvelut Kemijärven kaupunki Sivistyslautakunta 05.10.2016 1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan

Lisätiedot

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA Talousarvio info 26.10.2010 Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala Vuoden 2010 määrärahat hallinto ja viranomaistoiminnot; tarkastusltk ja khall lautakuntien toiminta;

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Hyvinvointipalvelualue Yhteiset hyvinvointipalvelut

Käyttösuunnitelma Hyvinvointipalvelualue Yhteiset hyvinvointipalvelut Käyttösuunnitelma Hyvinvointipalvelualue Yhteiset hyvinvointipalvelut 1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu

Lisätiedot

Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii toimialan yleisistä toimintaedellytyksistä

Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii toimialan yleisistä toimintaedellytyksistä Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö Perusturva Perusturvalautakunta Hallinto perusturvajohtaja Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman toteutuminen Hyvinvointipalvelualue Sosiaali- ja terveyspalvelut

Käyttösuunnitelman toteutuminen Hyvinvointipalvelualue Sosiaali- ja terveyspalvelut 2016 Käyttösuunnitelman toteutuminen 31.8.2016 Hyvinvointipalvelualue Sosiaali- ja terveyspalvelut Kemijärven kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta 4.10.2016 1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Osavuosikatsaus. Tammi-elokuu 2017

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Osavuosikatsaus. Tammi-elokuu 2017 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Osavuosikatsaus Tammi-elokuu 2017 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO VASTUUHENKILÖ: Sosiaali- ja terveysjohtaja 1 000 TP2016 TA 2017

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki

Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015 näköalojen kaupunki Pormestari Anna-Kaisa Ikosen esitys vuoden 2015 talousarvioksi Tampereen kaupunkistrategia 2025 27.10.2014 Tampere 2015 talousarvion lähtökohdat

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä

Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä Kunta Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä Kunnalla ja Keusotella on yhteinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistehtävä asukkaat, kuntalaiset, ovat yhteisiä ja yhteistyötä tehdään eri yhdyspinnoilla

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja

Lisätiedot

Vastaanottopalvelut

Vastaanottopalvelut Vastaanottopalvelut 2018 1 Tervetuloa! Vastaanottopalvelujen palvelulinjan päällikkö, johtava ylihammaslääkäri Eeva Torppa-Saarinen Vastaanottopalvelut käsittää Vastaanottotoiminnan palvelut Suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö VIRTAIN KAUPUNKI Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI 1 Sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Johtosäännön soveltaminen...

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 1 Versio 3.9.2015 JR Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman toteutuminen Hyvinvointipalvelualue Yhteiset hyvinvointipalvelut

Käyttösuunnitelman toteutuminen Hyvinvointipalvelualue Yhteiset hyvinvointipalvelut 2016 Käyttösuunnitelman toteutuminen 30.4.2016 Hyvinvointipalvelualue Yhteiset hyvinvointipalvelut Kemijärven kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta 31.5.2016 1 HYVINVOINTIPALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa linjatun

Lisätiedot

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen Operatiivisen palvelutuotantosopimuksen perusopetuksen tulosalueella Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille lapsille ja oppilaille taataan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta. Osavuosikatsaus. Tammi-huhtikuu 2017

Sosiaali- ja terveysvaliokunta. Osavuosikatsaus. Tammi-huhtikuu 2017 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Osavuosikatsaus Tammi-huhtikuu 2017 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO VASTUUHENKILÖ: Sosiaali- ja terveysjohtaja 1 000 TP2016 TA 2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS Kaupunginhallitus 3.11.214 MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA KUNTAKORTTI 215 Kaupunginhallitus 3.11.214 Väestöennuste 212-24 Vuosi 212 22 225 23 235 24 9 8-6 199 1 176 136 113 117 7-14 136 1329 1336 1315 1278

Lisätiedot

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 Hallinto, henkilöstö ja tukipalvelut -työryhmä (29.4.2014, päivitetty 12.6.2014) VAKANSSIEN PÄÄLLEKKÄISYYKSIEN ARVIOINTI TOIMIALOITTAIN ARVIOITAVINA: JOHTAJAT JA PÄÄLLIKÖT

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017 Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 %

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 % TA yhteensä, TOT 1-12 2010, TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 TA yhteensä TOT 1-12 2010 TA - TOT 2010 Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate -109 952 300-111 792 226 1 839 926-101,7 % Toimintatulot

Lisätiedot

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot