Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011
|
|
- Toivo Kokkonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilastokatsaus Lisätietoja: Terhi Rautesalo, puh , Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011 Kelan tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla. Ensimmäisenä muutoksenhakuasteena toimivat etuudesta riippuen sosiaaliturvan, opintotuen ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnat. Muutoksenhakulautakuntiin saapui vuonna 2011 yhteensä valitus- ja poistoasiaa. Tämä on 7,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan saapui asiaa, työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan asiaa ja opintotuen muutoksenhakulautakuntaan asiaa. Eniten saapuneiden asioiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa (9,6 %). Kuvio 1. Muutoksenhakulautakuntiin saapuneet asiat Työttömyysturvan Opintotuen Sosiaaliturvan (5)
2 Kasvaneesta saapuneiden asioiden määrästä huolimatta käsit telyajat lyhenivät kaikissa muutoksenhakulautakunnissa verrattuna edellisvuoteen. Eniten käsittely nopeutui sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa, jossa saapuneiden asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 359 vuorokautta vuonna Vuonna 2010 asioiden käsittely kesti keskimäärin 478 vuorokautta. Kuvio 2. Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden käsittelyaika Vuorokautta Sosiaaliturvan Opintotuen Työttömyysturvan Vuonna 2011 opintotuen muutoksenhakulautakunta käsitteli asiat keskimäärin 213 vuorokaudessa ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta 180 vuorokaudessa. Sairauspäivärahapäätöksistä valitettiin eniten Vuonna 2011 muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa. Lautakunnat hylkäsivät valituksen 76,6 %:ssa tapauksista ja muuttivat valituksen alaista päätöstä 12,9 %:ssa tapauksista. Valitusasioista jätettiin tutkimatta asiaa, palautettiin takaisin Kelaan asiaa ja asia raukesi 579 tapauksessa. Useimmin lautakunnat muuttivat työterveyshuoltoa (28,8 %), alle 16-vuotiaan vammaistukea (24,6 %) ja sosiaaliturvan soveltamista (26,4 %) koskevia päätöksiä. Harvimmin muutettiin eläketukea (0 %), takuueläkettä (0,5 %) ja perhe-eläkettä (1,3 %) koskevia päätöksiä. Sairauspäivärahapäätöksistä valitettiin eniten (3 772). Muita etuuksia, joiden päätöksistä tehtiin paljon valituksia, olivat yleinen asumistuki (3 158), työkyvyttömyyseläke (2 700) ja työmarkkinatuki (2 645). 2 (5)
3 Näihin neljään etuuteen kohdistuneet valitukset muodostivat yhteensä lähes puolet (45,6 %) kaikista niistä valituksista, joita muutoksenhakulautakuntiin saapui vuonna Taulukko 1. Muutoksenhakulautakuntien käsittelemät Kelan päätöstä koskevat valitusasiat etuuksittain 1) vuonna 2011 Etuus Saapuneet Ratkaisut Päätös Yhteensä 6) Ei muutosta Muutettu Tutkimatta Palautus Rauennut muutettu % Yhteensä ,9 Eläketurva Työkyvyttömyyseläke ,9 Perhe-eläke ,3 Muut kansaneläkeasiat 2) ,1 Takuueläke ,5 Eläketuki ,0 Vammaisetuudet ja -palvelut Vammaistukiasiat 3) ,3 Alle 16-vuotiaan vammaistuki ,6 Eläkkeensaajan hoitotuki ,1 Vammaisten tulkkauspalvelut 2 Sairausvakuutus Sairauspäiväraha ,0 Vanhempainpäiväraha ,7 Erityishoitoraha ,0 Lääkekorvaus ,0 Matkakorvaus ,9 Tutkimus- ja hoito ,3 Sairausvakuutusasiat 4) ,3 Työterveyshuolto Työterveyshuolto ,8 Asumisen tuet Yleinen asumistuki ,8 Kuntoutus Kuntoutuspalvelut ,4 Kuntoutusraha ,3 Kuntoutuspsykoterapia ,7 Lapsiperheen etuudet Äitiysavustus ,2 Lapsilisä ,2 Lastenhoidon tuki 5) ,7 Elatustuki ,1 Työttömyysturva Peruspäiväraha ,0 Työmarkkinatuki ,1 Opiskelijoiden etuudet Opintotuki ,4 Koulumatkatuki ,5 Muut etuudet Sotilasavustus ,7 Maahanmuuttajan erityistuki ,5 Muut Sosiaaliturvan soveltaminen ,6 1) Etuusluokitus perustuu muutoksenhakulautakuntien tekemään jaotteluun. 2) Sisältää eläkkeensaajan asumistuet. 3) 16 vuotta täyttäneen vammaistuki. Sisältää myös ruokavaliokorvausta koskevat muutoksenhaut. 4) Sisältää kaikki sairausvakuutusasiaa koskevat valitukset, jotka ovat tulleet SOMLAan ennen ) Sisältää kotihoidon tuen, yksityisen hoidon tuen ja osittaisen hoitorahan muutoksenhaut. 6) Sisältää myös ratkaisut, joista puuttuu ratkaisumerkintä. 3 (5)
4 Lainvoimaisen Kelan päätöksen poistohakemuksia saapui muu toksenhakulautakuntiin kappaletta vuonna Vuoden aikana lautakunnat ratkaisivat yhteensä poistoasiaa hyväksyen suurimman osan (84,8 %) poistoesityksistä. Opinto tuen muutoksenhakulautakunta hylkäsi poistoesityksistä 11,2 %, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta 8,8 % ja sosiaali turvan muutoksenhakulautakunta 4,8 %. Taulukko 2. Muutoksenhakulautakuntien käsittelemät Kelan päätöstä koskevat poistoasiat lautakunnittain vuonna 2011 Muutoksenhakulautakunta Saapuneet Ratkaisut Poistoesitys Yhteensä 1) Tutkimatta Palautus Rauennut hyväksytty hylätty Hylätty % Yhteensä ,1 Sosiaaliturvan ,8 Opintotuen ,2 Työttömyysturvan 2) ,8 1) Sisältää myös ratkaisut, joista puuttuu ratkaisumerkintä. 2) Sisältää vain peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskevat päätökset. Muutoksenhaun reitit Asiakas voi hakea Kelan päätökseen muutosta valittamalla. Valitus tiet vaihtelevat hieman etuuksittain. Yleensä valitustie on kaksiportainen. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena valitettaessa Kelan ja työpaikkakassan päätöksestä, joka koskee eläke-etuutta, vammaisetuutta ja -palvelua, sairausvakuutusetuutta (ml. työterveyshuolto), kuntoutuspalvelua ja -rahaa, lapsiperhe-etuutta, asumisen tukia, sotilasavustusta tai sosiaaliturvan soveltamista. Opintotuen muutoksenhakulautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena valitettaessa Kelan ja korkeakoulujen opintotukilautakuntien päätöksestä, joka koskee opintotukea tai koulumatkatukea. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena valitettaessa erilaisista työttömyyskassan, Koulutusrahaston tai työvoima- ja elinkeinokeskuksen antamista päätöksistä sekä Kelan antamasta päätöksestä, joka koskee 4 (5)
5 peruspäivärahaa, työmarkkinatukea, koulutuspäivärahaa, koulutustukea tai vuorottelukorvausta. Lautakuntien päätökseen voi hakea muutosta vakuutusoikeudelta, joka toimii kaikissa etuuksissa ylimpänä muutoksenhakuasteena. Kela voi myös itse oikaista aikaisemman päätöksensä, jolloin asiaa ei tarvitse käsitellä muutoksenhakuelimissä. Valitus- ja poistoasioiden käsittely Valitusasiat. Muutoksenhakulautakunta voi tehdä Kelan päätökseen muutoksen tai hylätä valituksen (ei muutosta). Lisäksi tapaus voidaan jättää tutkimatta esimerkiksi, jos muutoksenhaku tehdään myöhässä tai tapaus ei kuulu lautakunnan toimivaltaan. Rauenneiksi tilastoidaan tapaukset, joissa valituksen tekijä peruttaa valituksen tai Kelan poistohakemuksen. Palautuksia ovat puolestaan tapaukset, joista lautakunta ei anna asiaratkaisua vaan palauttaa tapauksen Kelalle lisäselvityksen hankkimista varten tai uudelleen ratkaistavaksi. Poistoasiat. Päätös on lainvoimainen, kun siitä ei voida enää valittaa eli kun valitusaika on kulunut umpeen tai kun ylin valitusaste on antanut päätöksensä. Lainvoimaisuus ei kuitenkaan estä asian uudelleen käsittelyä ja oikaisemista. Jos Kelan antama lainvoimainen päätös perustuu virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka on ilmeisesti lain vastainen, muutoksenhakulautakunta voi asianosaisen tai Kelan vaatimuksesta poistaa päätöksen ja määrätä asian uudelleen käsiteltäväksi. Lainvoimaisen päätöksen poistohakemuksen lautakunta joko hyväksyy tai hylkää. Hyväksyessään poistohakemuksen asia palautetaan Kelalle kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi. Katsauksen aineisto Katsauksen tiedot perustuvat muutoksenhakulautakuntien tuottamiin tilastoihin. Lautakunnat tilastoivat saapuneiksi rekisteröityjen valitus- ja poistoasioiden lukumäärän, tilastointijakson lopussa vireillä olevien asioiden määrän sekä tehtyjen ratkaisujen määrän, laadun sekä niiden keskimääräisen läpimenoajan. Katsauksessa käytetty etuusluokitus perustuu muutoksenhakulautakunnissa tehtyihin jaotteluihin. Muutoksenhakuasia luokitellaan etuuden mukaan rekisteröintivaiheessa (diariointi). Takaisinperintäasiat kirjataan muutoksenhakulautakunnissa siihen etuuteen, mitä ollaan takaisinperimässä. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tilastoissa poistoasioita ei ole luokiteltu etuuskohtaisesti vaan ne on kirjattu kaikki samaan luokkaan. 5 (5)
Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.03.2013 Johanna Jussila, puh. 020 634 1323, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli 27 000 Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa Muutoksenhakulautakuntiin
Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on säilynyt lähes muuttumattomana
Tilastokatsaus Lisätietoja: 19.03.2014 Terhi Rautesalo, puh. 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on säilynyt lähes muuttumattomana Muutoksenhakulautakuntiin
Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on kääntynyt kasvuun
Tilastokatsaus Lisätietoja: 19.03.2015 Terhi Rautesalo, puh. 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on kääntynyt kasvuun Muutoksenhakulautakuntiin saapui
Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2016 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2016 (21.2.2017) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Kela. 1.1 Kela vuonna 2017 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2017 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2017 (15.3.2018) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 217 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Maksetut etuudet Saajien lukumäärä* 5 milj. 1 5 4 milj. 1 2 3 milj. 9 2 milj. 6 1 milj. 3 Työttömyys
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012
Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden
Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen
Toimintaympäristön muutokset Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Verotettavat tulot Muutto Sairastavuus
Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien
taskutilasto 2017 PL 450 puh puh
Taskutilasto 2017 taskutilasto 2017 Yleistä 1 Eläkkeet 8 Vammaisetuudet ja -palvelut 13 Sairausvakuutus 14 Kuntoutus 23 Työttömyysturva 24 Lapsiperheet 27 Asumistuet 32 Opiskelu 34 Sotilasavustus 36 Perustoimeentulotuki
Taskutilasto ISSN (painettu) ISSN (sähköinen) Helsinki: Kela,
Taskutilasto 2019 Taskutilasto 2019 Yleistä 1 Eläkkeet 8 Vammaisetuudet 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 21 Työttömyysturva 22 Lapsiperheet 25 Asumistuet 29 Opiskelu 31 Perustoimeentulotuki 34 Muut etuudet
Taskutilasto 2015 2015
Taskutilasto 2015 taskutilasto 2015 Yleistä 1 Eläkkeet 7 Vammaisetuudet ja -palvelut 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 20 Työttömyysturva 21 Lapsiperheet 24 Asumistuet 29 Opiskelu 31 Sotilasavustus 34 Asioinnit
Äitiysavustukset synnytysvälin ja aikaisempien lasten lukumäärän mukaan 2014 ( ) 7.4 Lapsilisää saaneet lapset ja perheet (4.2.
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: Terhi Rautesalo, puh 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Lapsiperhe-etuudet 7.1 Äitiysavustuksen saaneet (lapset) 1975 2014 (3.2.2015) Kuvio Aineisto 7.2 Äitiysavustusmenot
Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva
Kelan toiminta-ajatus: Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä.
Päätöksen oikaisu ja poistaminen
Päätöksen oikaisu ja poistaminen 19.05.2016 Sisällysluettelo 1 Päätöksen oikaisu ja poistaminen... 1 1.1 Virheellinen päätös... 1 1.2 Päätös ei ole virheellinen... 2 1.3 Oikaisu eduksi... 3 1.4 Oikaisu
Taskutilasto 2014 2014
Taskutilasto 2014 taskutilasto 2014 Yleistä 1 Eläkkeet 6 Vammaisetuudet ja -palvelut 11 Sairausvakuutus 12 Kuntoutus 18 Työttömyysturva 19 Lapsiperheet 22 Asumistuet 26 Opiskelu 28 Sotilasavustus 30 Asioinnit
Taskutilasto
Taskutilasto 2012 taskutilasto 2012 Yleistä 1 Eläkkeet 5 Vammaisetuudet ja -palvelut 9 Sairausvakuutus 10 Kuntoutus 16 Työttömyysturva 17 Lapsiperheet 19 Asumistuet 22 Opiskelu 24 Muut etuudet 26 Talous
Elämässä mukana muutoksissa tukena
Elämässä mukana muutoksissa tukena Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.
laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta
EDUSKUNNAN VASTAUS 168/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Taskutilasto Tiedustelut. puh Tilaukset Kela, julkaisu- ja tietopalveluryhmä PL 450, KELA
Taskutilasto 2018 Taskutilasto 2018 Yleistä 1 Eläkkeet 8 Vammaisetuudet ja -palvelut 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 21 Työttömyysturva 22 Lapsiperheet 25 Asumistuet 29 Opiskelu 31 Perustoimeentulotuki
Kelan sähköiset palvelut Maaseudun laajakaistat seminaarit, 3.2.2011 Seinäjoki Kai Ollikainen, Kela Länsi-Suomen alue
Kelan sähköiset palvelut Maaseudun laajakaistat seminaarit, 3.2.20 Seinäjoki Kai Ollikainen, Kela Länsi-Suomen alue Parasta palvelua Kelasta Peruslähtökohtana on ajatus palvella asiakasta helposti ja läheltä.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi eräitä
Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 2411997 vp - HE 711997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen kansaneläkelaitoksen hoitamien etuuslakien muutoksenhakua, itseoikaisua, päätöksen poistamista ja vimeen k01jaamista koskevien säännösten
Päätöksen oikaisu ja poistaminen
Päätöksen oikaisu ja poistaminen 14.06.2017 Sisällysluettelo 1 Päätöksen oikaisu ja poistaminen... 1 1.1 Virheellinen päätös... 1 1.2 Päätös ei ole virheellinen... 2 1.3 Oikaisu eduksi... 3 1.4 Oikaisu
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
Laki. opintotukilain muuttamisesta
Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opintotukilain (65/1994) 9, 9 a ja 41 c, sellaisina kuin ne ovat, 9 laissa 345/2004, 9 a laeissa 345/2004 ja 1078/2012 sekä 41
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lukiokoulutuksen
Rekisteriseloste Etuusrekisteri. Kansaneläkelaitos 15.9.2011. 1 Rekisterinpitäjä Nimi Kansaneläkelaitos (Kela)
Kansaneläkelaitos Rekisteriseloste 1 Rekisterinpitäjä Nimi Kansaneläkelaitos (Kela) 15.9.2011 Postiosoite Postinumero Puhelin PL 450 00101 HELSINKI 020 634 11 Käyntiosoite Nordenskiöldinkatu 12, 00250
Kelan palvelut henkilöasiakkaille
Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)
Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat
TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan
Rekisteriseloste
27.6.2017 1 Rekisterinpitäjä Nimi Kansaneläkelaitos (Kela) 2 Yhteystiedot Puhelin 020 692 352 Postiosoite Postinumero Puhelin PL 450 00101 HELSINKI 020 634 11 Käyntiosoite Nordenskiöldinkatu 12, 00250
Taskutilasto
Taskutilasto 2007 taskutilasto sisältö yleistä eläkkeet 6 vammaisetuudet 0 sairausvakuutus kuntoutus 6 työttömyysturva 7 lapsiperheet 20 yleinen asumistuki 22 opiskelu 24 muut etuudet 26 talous 27 tiedustelut
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
Erityistuomioistuimet 2008
Oikeus 009 Erityistuomioistuimet 008 Erityistuomioistuimissa ratkaistut asiat vuonna 008 Vuonna 008 vakuutusoikeuteen saapui uutta lainkäyttöasiaa, mikä on 3 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vakuutusoikeus
Yleinen asumistuki Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 2 211 Yleinen asumistuki Helsingissä 21 Yleistä asumistukea sai Helsingissä noin 2 ruokakuntaa. Helsingin asuntokunnista 8 prosenttia sai yleistä asumistukea.
Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010
Oikeus 2011 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 4 200 asiaa vuonna 2010 Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 kaikkiaan
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008
Oikeus 2009 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 3 700 asiaa vuonna 2008 Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Kela 75 vuotta. Elämässä mukana muutoksissa tukena. Johtaja Mikael Forss Yksikkö Otsikko
Kela 75 vuotta Elämässä mukana muutoksissa tukena Johtaja Mikael Forss 1 18.3.2013 Yksikkö Otsikko Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Kelan IT-toiminnan haasteita
Agora ICT-foorumi Kelan IT-toiminnan haasteita Markku Suominen Kela, IT-johtaja..20 Kela Perustettu vuonna 37 Noin 600 toimihenkilöä 2 toimistoa Sivuvastaanottoja kpl Yhteispalveluja 7 kpl Työvoiman palvelukeskuksia
Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri I Västra Nylands försäkringsdistrikt. Kelan etuudet läheisen sairastuessa Mats Enberg 8.12.2011
Kelan etuudet läheisen sairastuessa Mats Enberg 8.12.2011 Kelan kortit Kela-kortti on Kelan asiakaskortti. Se voi olla kuvaton tai kuvallinen. Kuvallisia kortteja ei enää myönnetä. Kuvaton kortti annetaan
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Taskutilasto
Taskutilasto 2006 kelan taskutilasto Kansaneläkelaitos Tilastoryhmä Helsinki 2006 ISSN 0359-528 www.kela.fi/tilasto painettu ISSN 457-8727 sähköinen sisältö yleistä eläkkeet 6 vammaisetuudet 0 sairausvakuutus
1. Johdon katsaus Toiminnan vaikuttavuus 4
2015 Sisältö 1. Johdon katsaus 3 2. Toiminnan vaikuttavuus 4 3. Toiminnallinen tuloksellisuus 5 3.1 Toiminnan tehokkuus 5 3.1.1 Tuottavuus 5 3.1.2 Taloudellisuus 5 3.2 Tuotokset ja laadunhallinta 6 3.2.1
2017:3 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2016
2017:3 Hanna Ahlgren-Leinvuo YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2016 Helsingissä oli vuoden 2016 lopussa yli 44 000 yleistä asumistukea saavaa ruokakuntaa, joissa asui yhteensä lähes 83 000 henkilöä.
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Seinäjoki 8.11.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta henkilöiltä
OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009
OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1.1. LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄ JA TOIMINTA 1 1.2. LAUTAKUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2 2. TULOKSELLISUUS 2 2.1. TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS
Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014
Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta
Kuvaus Kelan keskeisistä työikäisten etuuksista. Tomi Ståhl Muutosjohtaja, vaikuttavuus
Kuvaus Kelan keskeisistä työikäisten etuuksista Tomi Ståhl Muutosjohtaja, vaikuttavuus Toimi-hanke ja Kelan kuvaus Kelan keskeisistä työikäisten etuuksista Laadittu sosiaaliturvan uudistamistyön tueksi.
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta. Toimintakertomus
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta Toimintakertomus Sisältö 1. Johdon katsaus 3 2. Toiminnan vaikuttavuus 5 3. Toiminnallinen tuloksellisuus 6 3.1 Toiminnan tehokkuus 6 3.1.1 Tuottavuus 6 3.1.2 Taloudellisuus
Miten rahoittaa eläkeaikainen toimeentulo
Pentti Arajärvi Miten rahoittaa eläkeaikainen toimeentulo Aktuaaritoiminnan kehittämissäätiö 19.11.2008 Sosiaaliturvan tavoitteet yhteiskunnan menestys ja sen jäsenten hyvinvointi väestön toimeentulon
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2
OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
OpintOtuen saajien tulot vuonna 2016 ja vuoteen 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 04.04.2018 Anna Koski-Pirilä, puh. 020 634 1373, etunimi.sukunimi@kela.fi Ilpo Lahtinen, puh. 020 634 3254, etunimi.sukunimi@kela.fi OpintOtuen saajien tulot vuonna 2016 ja
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada? 2 Perusosa 2 Muut perusmenot 3 Miten tulot vaikuttavat
Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Vakuutusoikeus Postiosoite: PL 1005, 00521 Helsinki Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Puhelinnumeroita: Vaihde 029 564 3200 Kirjaamo 029 564 3210 Tiedottajalakimies
HE 274/2010 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle asian uudelleen käsittelyä koskevien säännösten muuttamiseksi sosiaaliturvaetuuksia koskevassa lainsäädännössä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sosiaaliturvaetuuksia
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Valtio korvaa kansaneläkelaitokselle tämän lain nojalla maksettavista etuuksista aiheutuvat kustannukset.
1 of 9 21/03/2011 13:41 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1992» 21.8.1992/796 21.8.1992/796 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Lapsilisälaki
Muutoksenhaku
Muutoksenhaku 20.11.2018 Sisällysluettelo 1 Muutoksenhaku... 1 1.1 Mihin voi valittaa?... 1 1.2 Kuka voi valittaa?... 1 1.3 Valituskirjelmä... 2 1.4 Valitusaika... 3 1.4.1 Valituksen myöhästyminen... 4
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai
MAAHANMUUTTAJA JA KELA. Tervetuloa Joensuuhun
MAAHANMUUTTAJA JA KELA Tervetuloa Joensuuhun Maahanmuuttaja ja Kela - Tervetuloa Joensuuhun Toimittanut KOODI - Maahanmuuttajatyön koordinointiprojekti yhteistyössä Kelan Joensuun toimiston kanssa Julkaisija
TIETOA MUUTOKSENHAUN TUEKSI
TIETOA MUUTOKSENHAUN TUEKSI LAKIMIES ELINA NIEMINEN, INVALIDILIITTO ÄLÄ EKSY PALVELUVIIDAKKOON! Kurssipäivä yhdistyksissä neuvontaa antaville henkilöille. Lauantai 28.9.2019, Congress Paasitorni, Paasivuorenkatu
2 Lisätietoja ja yhteystiedot rekisteriä koskevissa asioissa. 4 Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja käsittelyn peruste
Tietosuojaseloste 1 (4) 24.5.2018 Kelan etuusrekisterin tietosuojaseloste 1 Rekisterinpitäjä KANSANELÄKELAITOS (Kela) PL 450, 00056 HELSINKI tai Nordenskiöldinkatu 12, 00250 HELSINKI 020 634 11, http://www.kela.fi/yhteystiedot-hallinto
Taskutilasto
Taskutilasto 2008 taskutilasto sisältö yleistä eläkkeet 6 vammaisetuudet 9 sairausvakuutus 0 kuntoutus 6 työttömyysturva 7 lapsiperheet 20 yleinen asumistuki 22 opiskelu 24 muut etuudet 26 talous 27 tiedustelut
HE 58/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaaliturvan
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta
2018:12 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017
2018:12 Hanna Ahlgren-Leinvuo YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017 Helsingissä oli vuoden 2017 lopussa yli 65 000 yleistä asumistukea saavaa ruokakuntaa, 21 000 enemmän (+48 %) kuin edellisvuonna.
KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen ja terveydenhoitoon 11/2016
KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen ja terveydenhoitoon 11/2016 KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen
Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä
Tilastokatsaus Lisätietoja: 28.05.2010 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä Kelan eläke-etuudensaajat ja maksetut eläkeetuudet
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Laki. sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta
Laki sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain (1299/2006) 13, muutetaan lain
Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti
Lisätietoja: 06.05.2009 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti vuonna 2008 Vuosina 2001 2007 sekä kansaneläkkeensaajien lukumäärä,
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Toimeentuloturva kehdosta keinutuoliin
Toimeentuloturva kehdosta keinutuoliin sosiaali- ja terveysministeriö Esitteitä 7 (2014) Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 7 (2014) Toimeentuloturva kehdosta keinutuoliin sosiaali- ja terveysministeriö
Kela 75 vuotta. Elämässä mukana muutoksissa tukena. Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere,
Kela 75 vuotta Elämässä mukana muutoksissa tukena Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere, 20.11.2012 1 18.12.2012 Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä
VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA
VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 170. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 12.5.2015 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä-
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011 Perusturvan riittävyyden arviointityöryhmä 1.3.2011 3.3.2011 1 Tausta Joulukuussa 2010 kansaneläkeindeksistä annettuun lakiin lisättiin säännös joka neljäs
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005
Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09
Työeläkepäivät Markku Lehto 17.11.09 Mitä on perustoimeentulo Perustuslaki 19 Oikeus sosiaaliturvaan. Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 JOHDON KATSAUS VUOTEEN 2014 1 1.2. LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄ JA TOIMINTA 2 1.3. LAUTAKUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2 2. TULOKSELLISUUS
Sisältö. Pirkko Karjalainen syntyi samana vuonna kuin Kela ja elää nyt aktiivista kolmatta elämänvaihetta.
Vuosikertomus 2007 2 Sisältö Pirkko Karjalainen syntyi samana vuonna kuin Kela ja elää nyt aktiivista kolmatta elämänvaihetta. Pääjohtajan katsaus 6 Kela jokaista suomalaista varten 7 Kela vuonna 2007
Muutoksenhaku
Muutoksenhaku 22.11.2017 Sisällysluettelo 1 Muutoksenhaku... 1 1.1 Mihin voi valittaa?... 1 1.2 Kuka voi valittaa?... 1 1.3 Valituskirjelmä... 2 1.4 Valitusaika... 3 1.4.1 Valituksen myöhästyminen... 4
Äidin ja lapsen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi suoritetaan naiselle tämän lain mukaisesti valtion varoista äitiysavustus.
1 of 8 27/05/2011 12:51 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1993» 28.5.1993/477 28.5.1993/477 Seurattu SDK 479/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Äitiysavustuslaki
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan. toimintakertomus vuodelta 2008 SOMLA
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintakertomus vuodelta 2008 SOMLA 2 TOIMINTAKERTOMUKSEN SISÄLTÖ 1 Johdon katsaus 2 Toiminnan vaikuttavuus 3 Toiminnallinen tehokkuus 3.1 Toiminnan taloudellisuus
VAKUUTUSOIKEUS KÄSITTELYAIKATILASTO PÄÄASIARYHMITTÄIN
Sivu 1 / 2 1.1.2015-31.12.2015 16 vuotta täyttäneen vammaistukiasiat 1 1,9 % 3 5,6 % 50 92,6 % 54 16,5 Ahvenanmaan maakunnanhallituksen eläkkeet 1 100,0 % 1 17,7 Alle 16-vuotiaan vammaistukiasiat 1 2,5
Tulottomat kotitaloudet
Tutkimusosasto Tulottomat kotitaloudet Pertti Honkanen Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.8.2013 Tulottomat kotitaloudet Tarkoitetaan kotitalouksia, joilla ei ole mitään veronalaisia tuloja ei työtuloja
Kelan vakuuttamispäätökset. Antti Klemola
Kelan vakuuttamispäätökset Antti Klemola 18.12.2017 Tilasto Vuonna 2016 Kelassa tehtiin Suomen suuntaan tuleville yhteensä 41 000 ratkaisua, joista myönteisiä 38 000 Ulkomaan suuntaan lähteville yhteensä
Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi
Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä