Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
|
|
- Aleksi Mikkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilastokatsaus Lisätietoja: Heidi Kemppinen, puh , etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia vuonna 217 yhteensä milj. euroa, joka on 1 % vähemmän kuin edellisvuonna. Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus menoista oli milj. euroa, joka on 16 % vähemmän kuin vuonna 216. Kelan maksaman työttömyyden perusturvan etuusmenot olivat milj. euroa. Laskua edelliseen vuoteen oli 2 %. Ansioturvan etuusmenot laskivat toista vuotta peräkkäin ja vuonna 217 lasku oli poikkeuksellisen suurta. Ansioturvan etuusmenot olivat kuitenkin edelleen 47 % suuremmat kuin vuonna 28 ennen taloustaantuman alkua. Perusturvan etuusmenot laskivat ensimmäisen kerran sitten vuoden 211. Etuusmenojen pienentymisestä huolimatta Kela maksoi työttömyysturvaetuuksia vuonna 217 yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 28. Kelan maksamien etuuksien osuus työttömyysturvan etuusmenoista oli 47 % vuonna 217. Vuonna 28 vastaava osuus oli 36 %. Maksetut työttömyysturvaetuudet vuonna 217 Milj. euroa Muutos, % vuodesta 216 Yhteensä 4 491,2-9,7 Ansioturva 2 366,3-15,6 Ansiopäiväraha 2 321,5-14,3 Vuorottelukorvaus 42,6-56,3 Liikkuvuusavustus 2,2 - Perusturva 2 124,9-2, Peruspäiväraha 284,3-15,5 Työmarkkinatuki 1 839,1,4 Vuorottelukorvaus,1-69,9 Liikkuvuusavustus 1,4-1 (5)
2 Kuvio 1. Työttömyysturvaetuuksien menot (vuoden 217 rahanarvossa) Milj Ansioturva 2 Perusturva Työttömyysturvan etuuspäiviä maksettiin 98 milj. kappaletta vuonna 217, mikä on 6 % vähemmän kuin edellisvuonna. Ansioturvaetuuksien päivien määrä laski 13 % ja Kelan maksamien perusturvaetuuksien päivien määrä laski prosentin verran. Perusturvaetuuksien osuus korvatuista päivistä oli 62 %. Vuonna 28 vastaava osuus oli 53 %. Kuvio 2. Työttömyysturvan korvauspäivät Päiviä, 1 kpl Perusturva Ansioturva (5)
3 Työttömyyspäivärahojen saajien määrä laski, työmarkkinatuen saajien määrä samalla tasolla kuin edellisvuonna Työttömyyskassat maksoivat vuonna 217 ansiopäivärahaa milj. euroa. Ansiopäivärahan saajia oli vuoden aikana henkilöä, mikä on 11 % vähemmän kuin vuonna 216. Keskimääräinen ansiopäiväraha oli 63,77 euroa päivässä eli e/kk. Keskimääräinen päiväkorvaus oli 1,79 euroa pienempi kuin vuonna 216. Ansiopäivärahan keskimääräinen päiväkorvaus laski vuonna 217 kolmatta vuotta peräkkäin. Kela maksoi peruspäivärahaa 284 milj. euroa vuonna 217. Peruspäivärahan saajia oli vuoden aikana 72 7 henkilöä, mikä on 11 % vähemmän kuin edellisvuonna. Keskimääräinen peruspäiväraha oli 32,1 e/pv eli 688 e/kk. Kela maksoi työmarkkinatukea milj. euroa vuonna 217. Tuen saajia oli vuoden aikana 39 1 henkilöä, mikä on prosentin enemmän kuin vuonna 216. Keskimääräinen työmarkkinatuki oli 35,35 e/pv eli 76 e/kk. Vuorottelukorvausten etuusmenot puolittuivat edellisvuodesta Vuorottelukorvausta saaneiden määrä väheni vuonna 217 alhaisimmalle tasolle 2-luvulla. Vuorottelukorvauksia maksettiin kaikkiaan 43 milj. euroa, joka on 56 % vähemmän kuin vuonna 216. Ansioturvalla vuorotteluvapaata piti vuoden aikana 9 6 henkilöä, mikä on 33 % vähemmän kuin edellisvuonna. Kelan maksamaa perusturvan vuorottelukorvausta maksettiin 42 henkilölle. Keskimääräinen ansioturvan vuorottelukorvaus oli 55,92 e/pv eli 1 22 e/kk. Vuonna 217 työttömyyskassat ja Kela maksoivat uutta työttömyysturvaetuutta, liikkuvuusavustusta. Työttömyyskassat maksoivat liikkuvuusavustusta 2,2 milj. euroa 1 6 henkilölle. Kela maksoi etuutta 1,4 milj. euroa 1 1 henkilölle. Sovitellun työttömyysetuuden saaminen yleisempää ansiopäivärahan saajilla Työttömyysetuuksien maksaminen soviteltuna on lisääntynyt viimeisten kuuden vuoden aikana. Soviteltu etuus on yleisempää ansiopäivärahassa kuin Kelan maksamissa työttömyysetuuksissa. Työttömyysetuus sovitellaan, jos työttömällä on esimerkiksi osaaikatyö tai enintään 2 viikkoa kestävä kokoaikatyö. Jos työtulot jäävät alle 3 euron suojaosan, työttömyysetuus maksetaan täysimääräisenä. 3 (5)
4 Vuoden 217 aikana ansiopäivärahaa sai yhteensä henkilöä. Heistä vähintään kerran etuuden sai soviteltuna 95 7 henkilöä eli 32 % ansiopäivärahan saajista. Vuonna 21 vastaava osuus oli 19 %. Joulukuussa 217 ansiopäivärahan saajista 23 % sai etuuden soviteltuna. Kelan työttömyysetuuksien saajia oli viime vuonna kaikkiaan henkilöä. Heistä soviteltua etuutta sai 68 7 henkilöä eli 19 % etuuksien saajista. Vuonna 21 soviteltua etuutta saaneiden osuus oli 14 %. Joulukuussa 217 Kelan työttömyysetuuksien saajista joka kymmenes sai soviteltua etuutta. Kuvio 3. Soviteltua työttömyysetuutta saaneet , %-osuus saajista vuoden aikana % Ansiopäiväraha Kelan työttömyysetuudet Työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin osallistuminen yleisempää työmarkkinatuen saajilla Joka viides työttömyysetuuden korvauspäivä maksettiin työllistymistä edistävän palvelun ajalta vuonna 217. Osuus nousi prosenttiyksikön verran edellisvuodesta. Ansiopäivärahan korvauspäivistä 9 % maksettiin työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Kelan työttömyysetuuksissa vastaava osuus oli 27 %. Ansiopäivärahan saajista 15 % sai etuutta työllistymistä edistävien palvelujen ajalta vuonna 217. Joulukuussa 217 osuus oli 12 %. Kelan työttömyysetuuksien saajista työvoimahallinnon palveluihin osallistui 42 % vuoden aikana. Joulukuussa 217 osuus oli 34 %. 4 (5)
5 Työmarkkinatuen saajat osallistuvat työllistymistä edistäviin palveluihin työttömyyspäivärahan saajia useammin. Vuonna 217 aktiiviajan työttömyysetuuspäiviä maksettiin 2 milj. päivältä, josta työmarkkinatuen osuus oli 77 %. Yleisimmät työllistymistä edistävät palvelut työmarkkinatuen saajilla olivat omaehtoinen opiskelu ja kuntouttava työtoiminta. Kuvio 4. Työttömyysetuuksien saajat työllistymistä edistävien palvelujen ajalta , %-osuus saajista vuoden aikana % Ansiopäiväraha Kelan työttömyysetuudet 5 (5)
Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat
TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
JOULUKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Joulukuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa
HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä
TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
TAMMIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Tammikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 215
LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
LOKAKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Lokakuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.
HE 123/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että
HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
HUHTIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Huhtikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216
TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA
TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA 2001 : 3 30.4.2001 Tied. Ulla Kaipainen, puh. (09) 415 59 622 Tied. Raija Pajunen, puh. 020 434 1361 S-posti ulla.kaipainen@vakuutusvalvonta.fi S-posti raija.pajunen@kela.memonet.fi
Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa
HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun
SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
SYYSKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Syyskuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2018. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2017. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2016. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle
Työttömyyskassat 2013
1 (68) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2013 Sisältö Tekstiosa
KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN
Etuuspalvelut Lakiyksikkö Toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskus Mäki-Jokela Anna 12.9.2016 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 6.9.2016 TEM/1239/03.01.01/2016 TEM044:00/2016
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
Työttömyyskassat 2012
1 (62) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2012 Sisältö Tekstiosa
Valtakunnalliset TYP-päivät. Yhteispalvelun muutoksessa mukana , Jyväskylä. Elli Aaltonen pääjohtaja Kela
Valtakunnalliset TYP-päivät Yhteispalvelun muutoksessa mukana 4.10.2018, Jyväskylä Elli Aaltonen pääjohtaja Kela Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina Työllisyyden tukeminen Työllistymisen edistäminen
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi
Laki työttömyysturvan aktiivimallista
Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2015. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työttömyysturvailta Salossa 11.2.2015 Ansiopäivärahan edellytykset Voit saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta, jos Olet ilmoittautunut te-toimistoon kokoaikatyönhakijaksi osa-työkyvyttömyyseläkettä
15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry
Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina
Työttömyyskassat 2009
1 (87) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Jarmo Kukkonen 010 831 5564 Satu Luojola 010 831 5502 Dima Matjushin 010 831 5588 Päivi Ormo 010 831 5589 Jussi Pearlman 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustus 30.12.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Liikkuvuusavustus... 1 1.2 Oikeus liikkuvuusavustukseen... 1 1.3 Liikkuvuusavustuksen määrä ja kesto... 3 1.4 Työttömyysturvalain poikkeava
TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001
Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,
Osuuskunnat ja ansioturva
Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, että työttömyysetuus
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Työttömyyskassat 2010
Sivu 1 (104) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Jarmo Kukkonen 010 831 5564 Satu Luojola 010 831 5502 Dima Matjushin 010 831 5588 Päivi Ormo 010 831 5589 Jussi Pearlman 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat
HE 124/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Työttömyysturvalakia
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Asumiseen tukea. Yleinen asumistuki. Maarit Frank 16.1.2013
Yleinen asumistuki Maarit Frank 16.1.2013 Kela tukee asumista maksamalla seuraavia tukia: Yleinen asumistuki Opintotuen asumislisä Eläkkeensaajan asumistuki Yleisen asumistuen tarkoitus Tarkoituksena on
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustus 16.01.2018 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Liikkuvuusavustus... 1 1.2 Oikeus liikkuvuusavustukseen... 1 1.3 Liikkuvuusavustuksen määrä ja kesto... 4 1.4 Liikkuvuusavustuksen rajoitukset...
HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä
HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 86/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla
Tilastokatsaus Lisätietoja: 30.1.2018 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 722,1
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2016 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2016 (21.2.2017) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Kela. 1.1 Kela vuonna 2017 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2017 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2017 (15.3.2018) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Uudistuksia työttömyysturvassa - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys yhteistyössä Allan Seuri ja Ulla Hämäläinen
Uudistuksia työttömyysturvassa - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys yhteistyössä Allan Seuri ja Ulla Hämäläinen 30.11.2015 Mauri Kotamäki Taloustieteellinen yhdistys Sisältö 1. Johdanto 2. Taustoittavaa
Strategia Hallitus
Hallitus Sisällys Teollisuuden työttömyyskassa... 2 Hallinto... 2 Edustajisto... 2 Valtuusto... 2 Hallitus... 2 Organisaatio ja henkilöstö... 3 Työttömyyskassan maksamat etuudet... 3 Työttömyyskassan rahoitus...
Aktiivimallin vaikutusten arviointi
Aktiivimallin vaikutusten arviointi Mallin käyttöönoton jälkeisiä muutoksia työttömyysetuuksissa, työttömyyden aikaisessa työnteossa, työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisessa sekä työja elinkeinotoimistojen
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten
Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 25.9.2018 Työllisyystoimikunta 15.10.2018 1 Kesäkuu 2018 15.10.2018 2 Janakkalassa kesäkuu 2018 ELY, TEM: Häme työllisyyskatsaus
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000
HE 179/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Työttömyysaikaiset koulutusetuudet, työvoimapoliittinen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyysetuuksien
Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.
Kela Hakemus Työttömyysturva Peruspäiväraha/työmarkkinatuki TT 1 Voit tehdä tämän hakemuksen myös verkossa ja lähettää sen liitteet Kelaan asiointipalvelussa Viestit-toiminnolla, /asiointi Lisätietoja
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN. Etuusopas 2019
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN Etuusopas 2019 Etuusopas 2019 Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) toimittama etuusopas sisältää tietoa työttömyyskassojen maksamista etuuksista. Näitä ovat työttömille maksettava
Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus
Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta
HE 121/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tarkoituksena on kannustaa
Työtön ansaitsee luottamuksen
Työtön ansaitsee luottamuksen SAK:n kannustava työllistymisturva 9.1.2019 1 SAK:n työllistymisturva lyhyesti Vain kaksi etuutta työttömyysturvassa: ansio- ja perusturva. Selkeyttä tuo myös byrokratian
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2018 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA, VUOROTTELUKORVAUS JA LIIKKUVUUSAVUSTUS.
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2018 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA, VUOROTTELUKORVAUS JA LIIKKUVUUSAVUSTUS www.tyj.fi TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2018 Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) toimittama
Työelämä muuttuu muuttuuko työttömyysturva?
Työelämä muuttuu muuttuuko työttömyysturva? Tulevaisuuden työelämän työttömyysturva -seminaari Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Katsaus taaksepäin TYJ on 70 vuotta, työttömyyskassajärjestelmä
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS.
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS www.tyj.fi TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) toimittama etuusopas sisältää
Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi julkisesta
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2019 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA, VUOROTTELUKORVAUS JA LIIKKUVUUSAVUSTUS.
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2019 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA, VUOROTTELUKORVAUS JA LIIKKUVUUSAVUSTUS www.tyj.fi TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2019 Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) toimittama
Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalausunto
Kansaneläkelaitos Etuuspalvelut 21.11.2017 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 22.11.2017/HE 124/2017 vp Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalausunto Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt
Etuustärppi. Toimeentulotuki. Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä
Etuustärppi Toimeentulotuki Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä Vankien toimeentulotuki Hakeminen Liitteet: vankilan maksukortin tiliote tai tilikortti, vankilan ansiokortti, siviilitiliotteet
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
13.9.2018, Luonnos Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin
1990 vp. - HE n:o 153 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan parannettavaksi työttömien
HE 220/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
Kelan maksama työttömyysturva
Kelan maksama työttömyysturva Anneli Leppänen 1 Työttömyysturva Työtön työnhakija 17 64-vuotias TE-toimisto Työttömyyskassa ansiopäiväraha vuorottelukorvaus Kelan toimisto peruspäiväraha työmarkkinatuki
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,
Kevytyrittäjän sosiaaliturva
Kevytyrittäjän sosiaaliturva 2019 1 Sisältö Kevytyrittäjän sosiaaliturva... 3 Kevytyrittäjän status yrittäjä vai palkansaaja?... 4 Työttömyysturva työttömyysturva ja sivutoiminen yrittäjyys... 5 Työttömyyskassat
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Muutokset työttömyysturvaan 1.1.2018 Yritystoiminnan aloittaminen työttömänä helpottuu HE 121/2017 vp; StVM