Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
|
|
- Matilda Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi
2 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen 5 Koulutusajan tuet työttömälle 5 Ikääntyvän työttömän tuki 6 Hakeminen ja maksaminen 6 Työttömyysajan ilmoitus 7 Muutoksenhaku päätökseen 7 Kela palvelee ja yhteystietoja 8
3 Työttömyysajan tuet Kelan tuet antavat perusturvan, kun muut tulot pienenevät. Tässä esitteessä kerrotaan, mitä rahallista tukea Kela antaa työttömälle. Toimeentulo voi koostua useista tukimuodoista. Siksi on hyvä ottaa selvää, mitä muita Kelan tukia voit saada. Voit saada esimerkiksi yleistä asumistukea. Kela myöntää tukia hakemusten perusteella. Voit hakea tukia Kelan verkkosivuilla osoitteessa Voit hakea tukia myös hakulomakkeilla, joita saat verkkosivuilta tai Kelan toimistoista. Kelan tukien perusteet on määritelty laeissa. Kun Kela päättää jostakin tuesta, jokaisen hakijan elämäntilanne käsitellään yksilöllisesti. Hakijoiden elämäntilanne ja tuen tarve ovat usein hyvin erilaisia. Siksi myös tukien määrä vaihtelee. Tässä esitteessä kerrotaan pääasiat Kelan tuista työttömälle vuonna Mukana ei ole kaikkia tukien yksityiskohtia. Tukien tarkat määrät ja tulorajat ovat erillisessä liitteessä, jonka voit tulostaa verkosta www. kela.fi/tyottomat tai pyytää Kelan toimistosta. Selkokieltä Tämä esite on tehty yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa. Selkokeskus on antanut esitteelle selkoesitteen tunnuksen. Se on merkki siitä, että esite on helppo lukea. 1
4 Kelan tuet työttömälle Työttömyys pienentää tuloja. Kela huolehtii työttömän perusturvasta työttömyyden aikana. Työttömyysetuuksia maksetaan Suomessa vakinaisesti asuville henkilöille sekä EU-maista tulleille henkilöille, jotka ovat viimeksi työskennelleet Suomessa. Työttömyysajan etuuksia ovat työttömyyspäiväraha työmarkkinatuki. Kun jäät työttömäksi Kun jäät työttömäksi, ilmoittaudu heti työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon eli TE-toimistoon. Työttömyysetuuksia maksetaan vain ajalta, jolloin olet työnhakijana TE-toimistossa. TE-toimisto myös antaa Kelalle lausunnon siitä, voidaanko sinulle maksaa tukea. Työttömyysaikana sinulla on velvollisuus hakea aktiivisesti työtä. Sinun pitää myös ottaa vastaan tarjottu työ tai koulutus. Siitä ei voi kieltäytyä ilman syytä, muuten seurauksena voi olla etuuksien menetys. Pidä työnhakusi voimassa TE-toimistossa. Työttömyyspäiväraha Työttömyyspäiväraha voi olla ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa. Työttömyyspäivärahaa maksetaan tietyin ehdoin myös työnhakuun ulkomailla. Ansiopäiväraha Ansiopäivärahaa maksaa työttömyyskassa, jonka jäsen olet. Esimerkiksi ammattiliitoilla on usein oma työttömyyskassa. Kela ei maksa ansiopäivärahaa, eikä sitä haeta Kelasta. Ansiopäivärahaa voidaan maksaa, jos olet ollut riittävän kauan työttömyyskassan jäsen ja täytät työssäoloehdon. Ansiopäivärahan suuruus lasketaan ansioiden mukaan, ja sitä maksetaan enintään 400 päivää. Jos olet ollut töissä alle 3 vuotta, voit saada ansiopäivärahaa enintään 300 päivää. Kysy lisätietoja ansiopäivärahasta omasta työttömyyskassasta tai Työttömyyskassojen yhteisjärjestöstä ( 2
5 Peruspäiväraha Jos et ole työttömyyskassan jäsen etkä saa ansiopäivärahaa, Kela maksaa peruspäivärahaa. Sitä maksetaan enintään 400 päivää. Jos olet ollut töissä alle 3 vuotta, peruspäivärahaa maksetaan enintään 300 päivää. Peruspäiväraha on 32,40 e/päivä, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa. Jos sinulla on lapsia, saat lapsikorotuksen. Se on 5,23 9,90 euroa päivässä lasten määrästä riippuen. Peruspäivärahasta maksat veroja. Työssäoloehto Jotta saat peruspäivärahaa, sinun pitää täyttää työssäoloehto. Työssäoloehto täyttyy, jos olet ollut työssä vähintään 26 viikkoa edeltäneen 28 kuukauden aikana työaikasi on ollut vähintään 18 tuntia viikossa palkkasi on ollut alan työehtosopimuksen mukainen tai vähintään e/kk (vuonna 2017). Myös työskentelykaudet jossakin toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä voidaan hyväksyä. Työssäoloehtoon kuuluvaa työtä voi olla pidemmältä ajalta kuin 28 kk, jos olet sairastanut, opiskellut tai hoitanut alle 3-vuotiasta lastasi tai osallistunut TE-toimiston järjestämään toimintaan. Yrittäjällä on oma työssäoloehto. Jos olet yrittäjä, tarkista ehdot peruspäivärahaan Kelasta. Kysy lisää palvelunumerosta Peruspäivärahaan korotusosa Peruspäivärahaan voidaan maksaa korotusosaa enintään 200 päivältä, jos osallistut TE-toimiston kanssa sovittuun toimintaan. Peruspäivärahan korotusosa on 4,74 e/päivä. 3
6 Työmarkkinatuki Työmarkkinatukea voi saada Suomessa vakinaisesti asuva, vuotias työtön työnhakija. Se on tarkoitettu työttömälle, joka ei voi saada ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa. Työmarkkinatuen aikaa ei ole rajoitettu. Saat työmarkkinatukea, vaikka et täytä työssäoloehtoa eli et ole ollut työssä tarvittavaa aikaa. Saat työmarkkinatukea myös silloin, kun olet jo saanut ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa 400 päivää. Kysy lisää palvelunumerosta Työmarkkinatukea ei makseta ulkomaille. Jos olet alle 25-vuotias, tuen saamiselle on rajoituksia, jotka koskevat koulutusta ja työllistämistä edistäviä toimia. Tarkista TE-toimistosta, voitko saada työmarkkinatukea. Paljonko työmarkkinatukea saa? Työmarkkinatuki on yhtä suuri kuin peruspäiväraha. Tuen suuruuteen vaikuttavat kuitenkin joskus vanhempien tulot. Työmarkkinatuki on 32,40 e/päivä. Työmarkkinatukea maksetaan 5 päivältä viikossa. Tukeen lisätään korotus, jos sinulla on huollettavana lapsia. Täysi työmarkkinatuki on noin e/kk. Työmarkkinatukeen voidaan maksaa korotusosaa. Sitä maksetaan TE-toimiston kanssa sovitun toiminnan ajalta, kuitenkin enintään 200 päivältä. Korotusosa on 4,74 e/päivä. Maksat veroja työmarkkinatuesta. Muut tulot pienentävät tukea Kaikki omat tulosi vähentävät työmarkkinatuen määrää. Jos sinulla on pääomatuloja, myös ne vähentävät tuen määrää. Vanhempien tulot pienentävät tukea, jos asut heidän kanssaan. Saat silti aina vähintään puolet työmarkkinatuestasi. Vanhempien tulot eivät vaikuta, jos osallistut TE-toimiston kanssa suunniteltuun toimintaan. Arvioi itse laskurilla, kuinka paljon saat tukea. 4
7 Omat pääomatulot eivät vaikuta työmarkkinatukeen jos olet täyttänyt 55 vuotta ja olet täyttänyt työssäoloehdon ennen kuin jäit työttömäksi jos osallistut TE-toimiston kanssa sovittuun toimintaan. Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen Jos sinulla on työttömyysaikana työtuloja, muista ilmoittaa niistä Kelaan. Työmarkkinatuki tai peruspäiväraha sovitellaan yhteen työtulojesi kanssa. Voit kuitenkin ansaita 300 e/kk ilman, että se vähentää tuen määrää. Lue lisää verkosta ww.kela.fi/tyottomyys Monet tuet eivät vaikuta työmarkkinatukeen. Niitä ovat esimerkiksi lapsilisä, elatusapu, toimeentulotuki, asumistuki tai vammaistuki. Koulutusajan tuet työttömälle Sinulla on erilaisia vaihtoehtoja hakeutua työttömille tarkoitettuun koulutukseen tai harjoitteluun. Voit saada myös siltä ajalta tukea. Näin parannat mahdollisuuksiasi saada työtä. Kysy lisää TE-toimistosta. Työllistämistä edistäviä palveluja ovat: omaehtoinen koulutus maahanmuuttajan omaehtoinen opiskelu työvoimakoulutus työnhakuvalmennus uravalmennus työkokeilu koulutuskokeilu kuntouttava työtoiminta. Sovi osallistumisesta ja tee työllistymissuunnitelma TE-toimiston kanssa. Saat tukea normaalisti, kun osallistut työllistävään toimintaan, josta olet sopinut TE-toimiston kanssa. Lisäksi voit saada joissain tilanteissa tukeesi korotusta, kuitenkin enintään 200 päivältä. Voit joissain tilanteissa saada kulukorvausta matkakustannuksiin ja muihin menoihin siltä ajalta, jolloin osallistut koulutukseen tai muuhun toimintaan. 5
8 Ikääntyvän työttömän tuki Ikääntyvä työtön voi saada ansio- tai peruspäivärahaan lisäpäiviä ja päästä eläkeputkeen. Tällöin hän saa päivärahaa, kunnes siirtyy eläkkeelle. Kysy Kelasta, voitko saada lisäpäiviä työttömyysturvaasi. Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt työtön, joka saa lisäpäiviä, voi hakea vanhuuseläkettä, kun hän on täyttänyt 62 vuotta. Työttömyysturvan hakeminen Ilmoittaudu ensin työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistossa. Tee hakemus Kelaan, kun olet ollut työttömänä omavastuuajan (7 arkipäivää). Työttömyystukien hakuaika on 3 kuukautta. Voit hakea työttömyysturvaa verkkosivuilla. Voit hakea tukia myös lomakkeilla, joita voit tulostaa Kelan verkkosivuilta tai hakea Kelan toimistoista. Voit postittaa hakemuksen ja liitteet Kelaan. Katso verkkosivulta mihin osoitteeseen kirje pitää lähettää. Voit kysyä osoitetta myös Kelan palvelunumerosta. Kysy lisää palvelunumerosta Tarkista hakemuksesta, mitä liitteitä siinä pitää olla mukana. Tukien maksaminen Kun hakemuksesi on käsitelty, saat kotiin tukea koskevan päätöksen. Päätökseen on merkitty tuen määrä, perustelut ja maksupäivä. Saat päätöksen myös, vaikka se on kielteinen. Kela maksaa tuet pankkitilillesi. 6
9 Työttömyysajan ilmoitus Jos työttömyys jatkuu, sinun pitää toimittaa Kelaan 4 viikon välein työttömyysaikaa koskeva ilmoitus. Työttömyysajan ilmoituksen voit tehdä verkkosivuilla tai lomakkeilla, joita voit tulostaa Kelan verkkosivuilta tai hakea Kelan toimistoista. Merkitse ilmoitukseen, minä päivinä olet ollut työtön ja minä päivinä olet osallistunut TE-toimiston kanssa sovittuun toimintaan. Jos olet työttömyysaikana ollut satunnaisesti töissä, merkitse ilmoitukseen, minä päivinä olet ollut töissä. Muutoksenhaku päätökseen Voit hakea muutosta Kelan päätökseen. Muutoksenhausta on ohjeet Kelasta saamasi päätöksen liitteenä. Kysy lisää palvelunumerosta Toimeentulotuki on viimeisijainen tuki Sinulla voi olla mahdollisuus saada Kelasta perustoimeentulotukea, jos kaikki tulosi ja varasi ja muut sinulle myönnetyt sosiaalituet eivät riitä välttämättömiin arjen menoihisi, kuten ruokaan ja asumiseen. Kela maksaa sinulle tukea ilmoituksesi perusteella. 7
10 Kela palvelee Verkossa Kelan verkkosivuilta saat tietoa ja voit hoitaa asioitasi. Voit laskea tukien määriä laskureilla. Kelan verkkosivut ovat osoitteessa Kysy Kelasta neuvoja verkossa: Kelan asiointipalvelussa on turvallista hoitaa asioita verkossa. Kelan asiointipalvelut ovat osoitteessa Asiointipalveluun kirjaudut omilla verkkopankkitunnuksillasi tai kännykkäsi mobiilivarmenteella. Kelan asiointipalvelussa voit hakea Kelan etuuksia lähettää liitteitä katsoa hakemuksesi käsittelytilanteen ilmoittaa muutoksista lakkauttaa tuen. Puhelimessa Toimistossa tai yhteispalvelupisteessä Kelan toimistot palvelevat kaikissa Kelan etuuksiin liittyvissä asioissa. Lähimmän Kelan toimiston tai yhteispalvelupisteen osoitetiedot ovat verkossa Ajanvarauksella Voit varata ajan Kelan toimistoon tai puhelinneuvontaan. Varaa aika, jos elämässäsi on tapahtunut iso muutos tai asiasi on monimutkainen. Varaa aika osoitteessa tai soita numeroon Jos tarvitset tulkkausapua asioinnissa, ota yhteys Kelaan tai katso lisätietoja osoitteesta Työttömyysajan tuet
11 Ilmoita muutoksista Jos saat jotain Kelan tukea, muista ilmoittaa pikaisesti Kelaan, jos tilanteessasi tapahtuu muutoksia. Sellaisia voivat olla asumisessa tai perhetilanteessa tai tuloissa tapahtuvat muutokset. Työttömän työnhakijan pitää ilmoittaa Kelaan tuloistaan. Työttömän pitää antaa selvitys työttömänä olosta 4 viikon välein. Takaisinperintä Jos Kela maksaa etuutta liikaa virheellisten tietojen takia, se joudutaan perimään sinulta takaisin. Lue lisää: Muutoksenhaku Voit hakea muutosta Kelan päätökseen. Saat päätöksen mukana ohjeet muutoksen hakemiseksi. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä ensin Kelaan: Työttömyysajan tuet Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Asiakaspalvelu Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta Asiakaspalvelu tai soita Perintäkeskuksen numeroon (ma pe klo 9 16). Jos sinulla on kysyttävää tuesta tai saamastasi päätöksestä, ota yhteyttä! Ma pe klo Tarkista poikkeavat palveluajat: Asevelvollisen tuet Asumisen tuet Eläkeasiat Kela-kortti ja EU-sairaanhoitokortti Kuntoutus Lapsiperheiden tuet Maasta- ja maahanmuutto Omaisen kuoltua Opiskelijan tuet Sairastaminen Toimeentulotuki Työttömyysajan tuet Vammaistuet
12 Kelan esitteet Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat, kuntoutus ja vammaisetuudet Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Työttömyys Työttömyysajan tuet Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Esitteitä saa Kelan toimistoista ja yhteispalvelupisteistä. Esitteet muilla kielillä verkossa Lönnberg Print & Promo 2017
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Miten tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan?
Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Mitkä tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan? 4 Hakeminen ja maksaminen
Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Tukea asumiseen 2 Kuka voi saada yleistä asumistukea? 2 Paljonko voit saada yleistä asumistukea? 3 Miten tuen määrä lasketaan 6 Hakeminen ja maksaminen
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada? 2 Perusosa 2 Muut perusmenot 3 Miten tulot vaikuttavat
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai
Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kuka voi saada Kelan tukia?
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Milloin sinulla on oikeus Kelan tukiin? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kuka voi saada Kelan tukia? 2 Mikä on vakinaista asumista?
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2
Lapsiperheiden tuet. Perhe-etuudet ja tuet lapsen sairastuessa
Lapsiperheiden tuet Perhe-etuudet ja tuet lapsen sairastuessa LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Lapsiperheiden tuet 1 Kelan tuet lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 3 Ennen kuin lapsi syntyy
Eläkeläisen tuet. Eläkkeet, asumisen tuki ja hoitotuki
Eläkeläisen tuet Eläkkeet, asumisen tuki ja hoitotuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Eläkeläisen tuet 1 Mitä eläkettä voit saada 2 Työeläke 3 Kelan maksamat eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Kelan palvelut henkilöasiakkaille
Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 2 Kun lapsi syntyy

Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Koti ja perhe. Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 2 Kun lapsi syntyy
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.
Kela Hakemus Työttömyysturva Peruspäiväraha/työmarkkinatuki TT 1 Voit tehdä tämän hakemuksen myös verkossa ja lähettää sen liitteet Kelaan asiointipalvelussa Viestit-toiminnolla, /asiointi Lisätietoja
Opiskelijan ja asevelvollisen tuet
Opiskelijan ja asevelvollisen tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Opiskelijan ja asevelvollisen tuet 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Opiskelijan ja asevelvollisen tuet
Opiskelijan ja asevelvollisen tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle 3 Kuinka paljon opintotukea
Laki työttömyysturvan aktiivimallista
Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi
Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä
Sairausajan tuet ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat, kuntoutus ja vammaistuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Sairausajan tuet ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat, kuntoutus ja vammaistuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Sairausajan tuet ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kela-kortti 2 Eurooppalainen
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
60 + työnhakijat Kelan puheenvuoro
60 + työnhakijat Kelan puheenvuoro 2 Organisaatio Asiakaspalveluyksiköt Perustietoa Pohjoisen alueesta 9 palveluryhmää 6-21 palveluneuvojaa ryhmästä riippuen 44 toimistoa 28 yhteispalvelupistettä 68 kuntaa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry
Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille
Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa.
1 Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. Tunnistetaan yhteisen asiakkaan tilanne Kela tarjoaa
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Koti ja perhe. Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.
Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen
Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen 1 Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto Osoite: Torikatu 34 40 Toimisto avoinna ma pe klo 9 15.45 puhelin 010 194029 www.oulunseuduntetoimisto.fi
Osuuskunnat ja ansioturva
Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Kela sähköisti palvelunsa. Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014
Kela sähköisti palvelunsa Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014 Etuudet äitiysavustuksesta eläkkeeseen Lapsiperheet Työttömät Eläkeläiset Opiskelijat Sairastaminen Asumisen tuet Kuntoutus
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Tervetuloa työelämään!
Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi
Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus
Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta
Kelan maksama työttömyysturva
Kelan maksama työttömyysturva Anneli Leppänen 1 Työttömyysturva Työtön työnhakija 17 64-vuotias TE-toimisto Työttömyyskassa ansiopäiväraha vuorottelukorvaus Kelan toimisto peruspäiväraha työmarkkinatuki
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva 17.2.2010 Henna Huhtamäki Sisältö Säännöstausta ja Suomessa asuminen Ulkomaille muutto ja asumisperusteinen sosiaaliturva Pääsäännöt Perheenjäsenenä ulkomailla Opiskelijana
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia?
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Kelan palvelukanavat. Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri
Kelan palvelukanavat Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri 10.6.2016 Kelan monipuolinen palvelukanavatarjonta Verkkopalvelu Puhelinpalvelu Posti Toimistokäynti Suorakorvaus
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen
Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi
Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-palveluiden tuesta muutoksessa. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai
Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi
Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-toimiston palveluista. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai taloudellisista
Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen
Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
Asiakasmaksun poistohakemus 1(6)
Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) HAKEMUS ASIAKASMAKSUN VAPAUTUKSESTA Terveydenhuollon asiakasmaksu voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä poistaa. Vapautusmahdollisuus koskee sairaalan poliklinikkamaksua,
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Lomakorvaukset, lomallelähtöraha Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Ansiopäivärahan
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen 9.10.2014 Kelan tehtävät elatustukiasioissa Elatustuen myöntäminen ja maksaminen asiakkaan hakemuksesta Elatusavun periminen
KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT
KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT Kun tietoon tulee yrityksessä tapahtuvia lomautuksia tai irtisanomisia, kannattaa ottaa ajoissa asioista selvää. Neuvoja lomautus- ja työttömyysasioissa
Valtakunnalliset TYP-päivät. Yhteispalvelun muutoksessa mukana , Jyväskylä. Elli Aaltonen pääjohtaja Kela
Valtakunnalliset TYP-päivät Yhteispalvelun muutoksessa mukana 4.10.2018, Jyväskylä Elli Aaltonen pääjohtaja Kela Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina Työllisyyden tukeminen Työllistymisen edistäminen
HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa
HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä
Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola
Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki
Työskentely ja työnhaku ulkomailla
Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi