Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
|
|
- Kristiina Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011
2 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän työttömän tuki 6 Hakeminen ja maksaminen 7 Muutoksenhaku päätökseen 7 Kela palvelee 8 Yhteystietoja 9
3 Työttömyysajan tuet Kelan tuet antavat perusturvan, kun muut tulot pienenevät. Tässä esitteessä kerrotaan, mitä rahallista tukea Kela antaa työttömälle. Toimeentulo voi koostua useista tukimuodoista. Siksi on hyvä ottaa selvää, mitä muita Kelan tukia voit saada. Niitä voivat olla esimerkiksi yleinen asumistuki. Kela myöntää tukea hakemusten perusteella. Voit hakea tukia Kelasta internetissä osoitteessa Voit hakea tukia myös hakulomakkeilla, joita saat internetistä tai Kelan toimistoista. Kelan tukien perusteet on määritelty eri laeissa. Kun Kela päättää jostakin tuesta, jokaisen hakijan elämäntilanne käsitellään yksilöllisesti. Hakijoiden elämäntilanne ja tuen tarve ovat usein hyvin erilaisia. Siksi myös tukien määrä vaihtelee. Tässä esitteessä kerrotaan pääasiat Kelan tuista työttömälle. Mukana ei ole kaikkia tukien yksityiskohtia. Selkokieltä Tämä esite on tehty yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa. Selkokeskus on antanut esitteelle selkoesitteen tunnuksen. Se on merkki siitä, että esite on helppo lukea. 1
4 Kelan tuet työttömälle Työttömyys pienentää tuloja. Kela huolehtii työttömän perusturvasta työttömyyden aikana. Työttömyysetuuksia maksetaan Suomessa vakinaisesti asuville henkilöille sekä EU-maista tulleille henkilöille, jotka ovat viimeksi työskennelleet Suomessa. Työttömyysajan toimeentuloa ovat työttömyyspäiväraha työmarkkinatuki. Kun jäät työttömäksi Kun jäät työttömäksi, ilmoittaudu heti työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon eli TE-toimistoon. Työttömyysturvaa maksetaan vain ajalta, jolloin olet työnhakijana TE-toimistossa. Toimisto myös antaa Kelalle lausunnon siitä, täyttyvätkö edellytykset etuuden maksamiseen. Työttömyysaikana sinulla on velvollisuus hakea aktiivisesti työtä. Sinun pitää myös ottaa vastaan tarjottu työ tai koulutus. Siitä ei voi kieltäytyä ilman syytä, muuten seurauksena voi olla etuusoikeuden menetys. Ilmoittaudu säännöllisesti TE-toimistossa. Työttömyyspäiväraha Työttömyyspäiväraha voi olla ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa. Työttömyyspäivärahaa maksetaan tietyin ehdoin myös työnhakuun ulkomailla. Ansiopäiväraha Ansiopäivärahaa maksaa työttömyyskassa, jonka jäsen olet. Esimerkiksi ammattiliitoilla on usein oma työttömyyskassa. Kela ei maksa ansiopäivärahaa, eikä sitä haeta Kelasta. Ansiopäivärahaa voidaan maksaa, jos olet ollut riittävän kauan työttömyyskassan jäsen ja täytät työssäoloehdon. Ansiopäivärahan suuruus lasketaan ansioiden mukaan, ja sitä maksetaan enintään 500 päivää. Puolison tulot eivät vaikuta ansiopäivärahaan. Kysy lisätietoja ansiopäivärahasta omasta työttömyyskassasta tai Työttömyyskassojen yhteisjärjestöstä ( Peruspäiväraha Jos et ole työttömyyskassan jäsen etkä saa ansiopäivärahaa, Kela maksaa peruspäivärahaa. Sitä maksetaan 500 päivää. 2
5 Puolison tulot eivät vaikuta peruspäivärahaan. Peruspäiväraha on noin 26 e/pv, ja sitä maksetaan 5 päivää viikossa. Jos sinulla on lapsia, saat lapsikorotuksen. Se on noin 5 9,23 euroa päivässä lasten määrästä riippuen. Peruspäivärahasta maksat veroja. Työssäoloehto Jotta saat peruspäivärahaa, sinun pitää täyttää työssäoloehto. Työssäoloehto täyttyy, jos olet ollut työssä vähintään 34 viikkoa edeltäneiden 28 kuukauden aikana työaikasi on ollut vähintään 18 tuntia viikossa palkkasi on ollut alan työehtosopimuksen mukainen tai vähintään e/kk (2011). Myös työskentelykaudet jossakin toisessa EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä voidaan hyväksyä. Työssäoloehtoon kuuluvaa työtä voi olla 28 kk pidemmältä ajalta, jos olet sairastanut, opiskellut tai hoitanut alle 3-vuotiasta lastasi taikka osallistunut TE-toimiston järjestämiin toimenpiteisiin. Yrittäjällä on oma työssäoloehto. Jos olet yrittäjä, tarkista ehdot peruspäivärahaan Kelasta. Kysy palvelunumerosta ma pe kello 8 18 Peruspäivärahaan korotusosa tai muutosturvalisä Peruspäivärahaan voidaan maksaa korotusosaa kolmessa eri tilanteessa: enintään 20 päivältä työttömyyden alkaessa, jos olet ollut työssä vähintään 3 vuotta enintään 100 päivältä, jos olet ollut työssä vähintään 20 vuotta ja sinut on irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä enintään 200 päivältä, jos osallistut TE-toimiston kanssa sovittuun toimintaan. Muutosturvalisää voit saada, jos kuulut muutosturvan piiriin, sinulla on voimassa oleva työllistymissuunnitelma ja sinulla on oikeus työttömyyspäivärahaan. Muutosturvan piiriin kuulumisen tutkii TE-toimisto. Muutosturvalisää maksetaan TE-toimiston kanssa sovitun toiminnan ajalta, kuitenkin enintään 200 päivältä. Peruspäivärahan korotusosa ja muutosturvalisä ovat 4,42 e/pv (2011). 3
6 Työmarkkinatuki Työmarkkinatukea voi saada Suomessa vakinaisesti asuva, vuotias työtön työnhakija. Se on tarkoitettu työttömälle, joka ei voi saada ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa. Työmarkkinatuen kestoa ei ole rajoitettu. Kuka saa työmarkkinatukea? Saat työmarkkinatukea, vaikka et täytä työssäoloehtoa eli et ole ollut työssä tarvittavaa aikaa. Saat työmarkkinatukea myös silloin, kun olet saanut ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa 500 päivää. Kysy palvelunumerosta ma pe kello 8 18 Työmarkkinatukea ei makseta ulkomaille. Jos olet alle 25-vuotias, tuen saamiselle on rajoituksia, jotka koskevat koulutusta ja työllistämistä edistäviä toimia. Tarkista TE-toimistosta, voitko saada työmarkkinatukea. Paljonko työmarkkinatukea saa? Työmarkkinatuki on yhtä suuri kuin peruspäiväraha. Tuen suuruuteen vaikuttavat kuitenkin puolison tulot sekä joskus vanhempien tulot. Työmarkkinatuki on noin 26 e/pv (vuonna 2011). Tukea maksetaan 5 päivää viikossa. Tuki on isompi, jos työttömällä on huollettavana lapsia. Täysi työmarkkinatuki on e/kk. Työmarkkinatukeen voidaan maksaa myös korotusosaa. Sitä maksetaan TE-toimiston kanssa sovitun toiminnan ajalta, enintään kuitenkin 200 päivältä. Korotusosa on 4,42 e/pv. Työmarkkinatuesta maksat veroja. Puolison tulot ja muut tulot Puolison tulot pienentävät työmarkkinatukea, samoin omat tulosi. Myös vanhempien tulot pienentävät tukea, jos asut heidän kanssaan. Lapsettoman hakijan työmarkkinatuki alkaa pienentyä, kun puolison tulot ovat enemmän kuin e/kk. Et saa lainkaan työmarkkinatukea, jos puolison tulot ylittävät e/kk. Tulorajat ovat korkeammat, jos sinulla on alaikäisiä lapsia. Vanhempien tulot voivat alentaa työmarkkinatukea, mutta saat aina vähintään puolet työmarkkinatuestasi. 4
7 Arvioi itse laskurilla, kuinka paljon saat tukea. Puolison tai vanhempien tulot eivät vaikuta työmarkkinatukeen 180 päivän aikana perus- tai ansiopäivärahan enimmäisajan jälkeen (500 pv) jos olet täyttänyt 55 vuotta ja olet täyttänyt työssäehdon ennen kuin jäit työttömäksi jos osallistut TE-toimiston kanssa sovittuun toimintaan. Jos sinulla on työttömyysaikana satunnaisia työtuloja, muista ilmoittaa niistä Kelaan. Työmarkkinatuki sovitellaan yhteen työtulojesi kanssa. Lue lisää verkosta ww.kela.fi/tyottomyys Maahanmuuttajan kotoutumistuki Työttömälle maahanmuuttajalle työmarkkinatuki maksetaan kotoutumistukena. Sitä maksetaan kolme ensimmäistä vuotta, jotka olet Suomessa. Saat kotoutumistukea, kun sinulle on ensin laadittu kotoutumissuunnitelma. Teet sen yhdessä kotikuntasi TE-toimiston kanssa. Suunnitelma voi sisältää esimerkiksi koulutusta tai työharjoittelua. Kela maksaa kotoutumistukea Suomessa vakinaisesti asuville maahanmuuttajille. Puolison ja vanhempien tulot vaikuttavat kotoutumistukeen samoin kuin työmarkkinatukeen. Monet tuet eivät vaikuta työmarkkinatukeen. Näitä ovat esimerkiksi lapsilisä, elatusapu, toimeentulotuki, asumistuki tai vammaistuki. 5
8 Koulutusajan tuet työttömälle Sinulla on erilaisia vaihtoehtoja hakeutua työttömille tarkoitettuun koulutukseen tai harjoitteluun ja saada siltä ajalta tukea. Näin parannat mahdollisuuksiasi saada töitä. Kysy lisää TE-toimistosta. Työllistämistä edistävät esimerkiksi: työvoimapoliittinen aikuiskoulutus omaehtoinen opiskelu työelämävalmennus työharjoittelu työ- ja koulutuskokeilu maahanmuuttajien kotoutumistoimenpiteet kuntouttava työtoiminta Ikääntyvän työttömän tuki Ikääntyvä työtön voi saada ansio- tai peruspäivärahaan lisäpäiviä ja päästä eläkeputkeen. Tällöin hän saa päivärahaa, kunnes siirtyy eläkkeelle. Jos olet vuotias työtön, kysy Kelasta, voitko saada lisäpäiviä työttömyysturvaasi. Ennen vuotta 1950 syntynyt työtön voi saada työttömyyseläkettä. Sovi osallistumisesta ja tee työllistymissuunnitelma TE-toimiston kanssa. Saat normaalisti työttömyysturvaa, kun osallistut työllistävään toimintaan, josta olet sopinut TE-toimiston kanssa. Lisäksi voit saada tukeesi korotusta, enintään kuitenkin 200 päivältä. Voit lisäksi saada korvausta matkakustannuksiin ja muihin menoihin siltä ajalta, jolloin osallistut koulutukseen tai muuhun toimintaan. 6
9 Työttömyysturvan hakeminen Ilmoittaudu ensin työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistossa. Tee hakemus Kelaan, kun olet ollut työttömänä omavastuuajan (5 7 arkipäivää). Jos olet saanut töiden päätyttyä lomakorvausta pitämättömistä lomista, et voi saada työttömyysturvaa heti omavastuuajan jälkeen. Työttömyysturvaa voit hakea internetissä. Voit hakea tukia myös lomakkeilla, joita saat Kelan internetsivuilta tai Kelan toimistoista. Toimita hakulomakkeet Kelan toimistoon. Tarkista hakuajat. Tarkista hakemuksesta, mitä liitteitä siinä pitää olla mukana. Tukien maksaminen Kun hakemuksesi on käsitelty, saat kotiin tukea koskevan päätöksen. Päätökseen on merkitty tuen suuruus, perustelut ja maksupäivä. Saat päätöksen myös, vaikka se on kielteinen. Kela maksaa tuet pankkitilillesi. Työttömyysajan ilmoitus Jos työttömyys jatkuu, sinun pitää toimittaa Kelaan 4 viikon välein työttömyysaikaa koskeva ilmoitus. Työttömyysajan ilmoituksen voit tehdä internetissä tai lomakkeilla, joita saat Kelan internetsivuilta tai Kelan toimistoista. Merkitse ilmoitukseen, minä päivinä olet ollut työtön ja minä päivinä olet osallistunut TE-toimiston kanssa sovittuun toimintaan. Jos olet työttömyysaikana ollut satunnaisesti töissä, merkitse ilmoitukseen, minä päivinä olet ollut töissä. Ilmoituksesi perusteella Kela maksaa sinulle työttömyysturvaa. Muutoksenhaku päätökseen Voit hakea muutosta Kelan päätökseen muutoksenhakulautakunnasta. Muutoksenhausta on ohjeet Kelasta saamasi päätöksen liitteenä. Kysy palvelunumerosta ma pe kello
10 Kela palvelee Verkossa Kelan internetsivuilta saat tietoa Kelan etuuksista ja voit esittää kysymyksiä niistä. Voit laskea tukien määriä laskureilla. Kelan internetsivut ovat osoitteessa Kelan asiointipalvelussa voit hakea Kelan etuuksia saat tietoa hakemuksesi käsittelystä voit ilmoittaa muutoksista. Asiointipalveluun kirjaudut omilla verkkopankkitunnuksillasi. Puhelimitse ma pe kello 8 18 Työttömyysajan tuet Toimistossa Kelan toimistot palvelevat kaikissa Kelan etuuksiin liittyvissä asioissa. Toimistojen osoitetiedot ovat internetissä. Kelan työntekijät ovat vaitiolovelvollisia. He eivät saa puhua asiakkaiden asioista ulkopuolisille. Ilmoita muutoksista Jos saat jotain Kelan etuutta, muista ilmoittaa pikaisesti Kelaan, jos olosuhteissasi tapahtuu muutoksia. Sellaisia tilanteita voivat olla asumisessa tai perhetilanteessa tai tuloissa tapahtuvat muutokset. Erityisesti työttömän työnhakijan pitää tarkkailla tulojaan ja ilmoittaa niistä Kelaan. Työttömän pitää antaa selvitys työttömänä olosta 4 viikon välein. Ota rohkeasti yhteyttä! Jos sinulla on kysyttävää Kelan etuuksista, ota rohkeasti yhteyttä Kelaan. Usein jo soitto riittää! Ja Kelan internetsivuilta löydät paljon lisätietoa Kelan tuista. Voit selvittää asiasi rauhassa, kun varaat ajan Kelan toimistosta. 8
11 Yhteystietoja Osoitteita Kelan toimistojen osoitetiedot ja palvelunumerot ovat Eniron paikallisissa puhelinluetteloissa sekä Kelan internetsivuilla yhteystiedot. Kansaneläkelaitos Kela Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki PL 450, Helsinki Muutoksenhaku Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta Puhelin (09) tai (09) Opintotuen muutoksenhakulautakunta Puhelin (09) Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Puhelin (09) Kelan palvelut verkossa Voit hoitaa useat asiasi internetissä sinulle parhaiten sopivana aikana. Kelan verkkopalvelut löydät osoitteesta Kelan verkkopalvelut Laskurit, joilla voit arvioida etuuden määrän. Etuuksien hakemuslomakkeet, jotka voit täyttää ja tulostaa. Kysymyslomake, jolla voit kysyä Kelan etuuksista tai muista asioista. Kelan asiointipalvelussa ( voit täyttää useita hakemuksia ja ilmoituksia tarkistaa etuustietojasi, kuten onko hakemuksesi ratkaistu ja koska etuus maksetaan katsoa Kelan sinulle lähettämiä kirjeitä ja päätöksiä muuttaa tilinumerotietosi. Asiointipalveluun kirjaudut omilla verkkopankkitunnuksillasi. Recommended Finland Oy,PunaMusta Oy
12 Kelan esitteet Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat, kuntoutus ja vammaisetuudet Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Työttömyys Työttömyysajan tuet Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille?
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai
Kelan palvelut henkilöasiakkaille
Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada? 2 Perusosa 2 Muut perusmenot 3 Miten tulot vaikuttavat
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai
Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Tukea asumiseen 2 Kuka voi saada yleistä asumistukea? 2 Paljonko voit saada yleistä asumistukea? 3 Miten tuen määrä lasketaan 6 Hakeminen ja maksaminen
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Mitkä tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan? 4 Hakeminen ja maksaminen
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.
Kela Hakemus Työttömyysturva Peruspäiväraha/työmarkkinatuki TT 1 Voit tehdä tämän hakemuksen myös verkossa ja lähettää sen liitteet Kelaan asiointipalvelussa Viestit-toiminnolla, /asiointi Lisätietoja
Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki
Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Miten tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan?
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 2 Kun lapsi syntyy
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi
Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kuka voi saada Kelan tukia?
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Milloin sinulla on oikeus Kelan tukiin? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kuka voi saada Kelan tukia? 2 Mikä on vakinaista asumista?
Koti ja perhe. Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Lapsiperheiden tuet. Perhe-etuudet ja tuet lapsen sairastuessa
Lapsiperheiden tuet Perhe-etuudet ja tuet lapsen sairastuessa LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Lapsiperheiden tuet 1 Kelan tuet lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 3 Ennen kuin lapsi syntyy
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.
Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit
15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry
Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille
Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1
Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Eläkeläisen tuet. Eläkkeet, asumisen tuki ja hoitotuki
Eläkeläisen tuet Eläkkeet, asumisen tuki ja hoitotuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Eläkeläisen tuet 1 Mitä eläkettä voit saada 2 Työeläke 3 Kelan maksamat eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi
Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke
Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen
Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen 1 Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto Osoite: Torikatu 34 40 Toimisto avoinna ma pe klo 9 15.45 puhelin 010 194029 www.oulunseuduntetoimisto.fi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta
Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia?
Tervetuloa työelämään!
Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi
Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-toimiston palveluista. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai taloudellisista
Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus
Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta
Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi
Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-palveluiden tuesta muutoksessa. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet. Lyhyesti ja selkeästi
Terveys ja kuntoutus Sairauteen liittyvät korvaukset ja päivärahat sekä kuntoutus- ja vammaisetuudet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Terveys ja kuntoutus 1 Kun sairastut 2 Kuka voi saada Kelan tukia? 2
Kelan maksama työttömyysturva
Kelan maksama työttömyysturva Anneli Leppänen 1 Työttömyysturva Työtön työnhakija 17 64-vuotias TE-toimisto Työttömyyskassa ansiopäiväraha vuorottelukorvaus Kelan toimisto peruspäiväraha työmarkkinatuki
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692
Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työttömyysturvailta Salossa 11.2.2015 Ansiopäivärahan edellytykset Voit saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta, jos Olet ilmoittautunut te-toimistoon kokoaikatyönhakijaksi osa-työkyvyttömyyseläkettä
Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Työskentely ja työnhaku ulkomailla
Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi
Päivärahan hakuopas. lomautetuille ja irtisanotuille. Tampereen Insinöörit ry
Päivärahan hakuopas lomautetuille ja irtisanotuille Tampereen Insinöörit ry 2 (10) kertymäaikoineen; esimerkiksi tulospalkkiot, ylityökorvaukset, palkattomat vapaat jne. Erittelyn jälkeen kassan pitäisi
Osuuskunnat ja ansioturva
Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi
Elämässä mukana muutoksissa tukena
Elämässä mukana muutoksissa tukena Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.
Laki työttömyysturvan aktiivimallista
Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT
KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT Kun tietoon tulee yrityksessä tapahtuvia lomautuksia tai irtisanomisia, kannattaa ottaa ajoissa asioista selvää. Neuvoja lomautus- ja työttömyysasioissa
Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Lomakorvaukset, lomallelähtöraha Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Ansiopäivärahan
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 2 Kun lapsi syntyy
Koti ja perhe. Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Koti ja perhe Lapsiperheen etuudet ja asumisen tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Koti ja perhe 1 Tukea lapsiperheelle 2 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 2 Kun lapsi syntyy
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut
Opiskelu. Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset. Lyhyesti ja selkeästi
Opiskelu Opiskelijan tuet ja asevelvollisen avustukset Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Opiskelu 1 Kelan tuet opiskelijalle 2 Opintotuki lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle 3 Opintotuki korkeakouluopiskelijalle
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa
Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi
Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA
Työhön ja työnhakuun ulkomaille 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA EU/ETA + Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat Muut maat EY-lainsäädäntö Sos.t.sopimus Kansallinen lainsäädäntö Lainsäädäntö ulkomaille muutettaessa
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa