Miten aikaa luodaan? Tommi Nieminen. Itä-Suomen yliopisto
|
|
- Hannes Hukkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miten aikaa luodaan? Tommi Nieminen Itä-Suomen yliopisto
2 Ajanlaskun lyhyt historia Miten aikaa laskettiin ennen länsimaista ajanlaskua (jaa., jkr., AD)? tietosanakirjatieto: nykyisen ajanlaskun keksi Dionysius Exiguus 500-luvulla toinen tietosanakirjatieto: roomalaiset laskivat aikaa Rooman perustamisesta (753 eaa.) miksei roomalaisissa monumenteissa siis näy vuosilukuja?
3 Aika absoluuttisena koordinaattina moderni yhteiskunta on kasvanut kulttuurisesti kiinni lineaarisesti eteneviin vuosilukuihin vuosilukuun liittyvää tarkennetta (jaa., jkr.) ei enää lueta viitepisteeksi vaan mittayksiköksi (vrt. 5 m, 10 kg, 20 C) syklisen mayakalenterin pyörähtäminen ympäri aiheutti maailmanloppufantasioita aikamatkustustarinoissa kerrontaa oiotaan absoluuttisen ajanhetken suoraan kertovilla mittareilla
4 Aika suhteessa johonkin alkuaan vuosiluku oli viitepistepohjainen: jkr. (AD) kertoi nimenomaisesti, montako vuotta oli kulunut kristikunnan merkittävimmästä yksittäisestä tapahtumasta pitkään aikaa silti viitteistettiin ennen kaikkea paikallisin viitepistein ennen kaikkea hallitsijoiden valtaanastumiset jopa 1600-luvulle saakka jkr. oli myös yksisuuntainen: aikaa ennen ei voitu ilmaista negatiivisina lukuina
5 Aika fiktiossa koska aikaa ei suoraan koeta, sen kokemus on tekstuaalisesti luotava tekstistä (genrestä jne.) tietysti riippuu, kuinka merkittävä osuus kerronnassa ajan luomisella on voidaan jakaa karkeasti mikro- ja makroaikaan yksilön kokemus vs. kulttuuripiiri tarkempia jakoja tietysti mahdollista tehdä
6 Mitä aika on (ylipäänsäkään)? Oma vastaukseni aikaa ei ainoastaan mitata tapahtumina, vaan aika rakentuu tapahtumista vrt. mekaaninen kello: toistuva tapahtuma, ei tietoista (tai muutakaan tunnettua) syytä muuttaa toistumistahtia mittaa aikaa tapahtumattomassa maailmankaikkeudessa ei olisi aikaa toisaalta aika on ulottuvuus: paikkojen välinen etäisyys on suhteessa niiden väliin mahtuviin tapahtumiin
7 Aika tapahtumina 1: Mikroaika koettu aika on suhteessa (a) tapahtumien määrään ja (b) ei-hetkellisten tapahtumien tunnettuun kestoon ts. aika venyy tai kutistuu tapahtumista vrt. TV-sarja 24: kello käy reaaliajassa mutta tapahtumia vaikuttaa olevan liian paljon, liian taajaan ja ne ovat itsessään liian tiheitä koska sankari käy vessassa? ehtikö hän todella mainoskatkon aikana suurkaupungin laidalta toiselle?
8 Aika tapahtumina 2: Makroaika ihmisen aikakokemus ulottuu kuitenkin yksilön mentaalista sfääriä kauemmas: kulttuurinen aika tämä on nimenomaisesti (tietääksemme) ihmislajin erityispiirre lähtökohta: tieto (tarinat) aiemmista sukupolvista tieto kasaa historiaa: tällöin se ylittää ja ohittaa jo kaiken perimätiedon
9 Saman ajan harha lineaarinen, absoluuttinen vuosilukukäytäntö on saattanut ruokkia käsitystä ajasta itsenäisenä ulottuvuutena kun jokin tapahtuu vuonna 2013, se tapahtuu kaikkialla yhtäaikaisesti tähtitieteen uutisissa: mitä Maassa tapahtui samaan aikaan, kun jonkin tähden nyt nähtävä valo lähti matkaan tältä kannalta on vaikea ymmärtää einsteinilaista suhteellista maailmankaikkeutta!
10 Todellinen ( fiktivisoitu ) maailma mutta fiktiivinen tapahtuma kun maailma on todellinen, tapahtuman viitepiste valitaan yleensä sieltä suhteelliset viittaukset ovat laajalti käytössä: liika tarkkuus rajoittaa etenkin 1800-luvulla: vuonna 18 eksplisiittiset viittaukset historian suuriin tapahtumiin (esim. toinen maailmansota, Palmen murha) implisiittiset kulttuuriset viittaukset: muoti (esim. polkkatukka), musiikki (esim. rock), kulttuuriset ilmiöt (esim. hippiliike)
11 Kokonaan fiktiivinen maailma kun maailma on fiktiivinen, tapahtumahetki on yhdentekevä MUTTA: (joko kerrottujen tai implikoitujen) tapahtumien väliset ajat ovat hyvin merkitseviä kun koko maailma on fiktiivinen, tyypillisesti kerronnan kulttuurinen kerrostuma korostuu yksilöiden väliset tapahtumat ovat tärkeitä mutta: yksilöt rakentavat historiaa fantasialla on näin selkeä yhteys myös historialliseen romaaniin
12 Tapoja välittää tieto ajan kulusta tapahtumien kasaaminen niin, että kahden määräpisteen välillä loogisesti täytyy olla kulunut paljon aikaa kahden määräpisteen suhteuttaminen asioihin, joiden muutosnopeus tunnetaan suora sanominen numeroin
13 Titus the seventy-seventh. Heir to a crumbling summit: to a sea of nettles: to an empire of red rust: to rituals footprints ankle-deep in stone. (Mervyn Peake, Gormenghast)
14 [The priestesses] began softly to chant. The tune was on three notes only, and the word that was repeated over and over was a word so old it had lost its meanings, like a signpost still standing when the road is gone. (Ursula K. Le Guin, The Tombs of Atuan)
15 The beginning of Hobbits lie far back in the Elder Days that are now lost and forgotten. Only the Elves still preserve any records of that vanished time [ ] (Tolkien, The Lord of the Rings)
16 Vuosiluvut! aina on mahdollista luoda fiktiivinen ajanlasku äärimmäinen esimerkki: Tolkienin Taru Sormusten herrasta, joka sisältää tarkan tapahtumakalenterin Tolkienin maailmankaudet n vuotisia, mikä sekin on merkitsevää (vrt. tunnettu läntinen kulttuurihistoria n vuotta tai että arkiajattelussa 2000 vuotta on aika nollapisteestä ) toisaalta todellinen historia fiktiivinen historia -suhteessa on epäyhdenmukaisuuksia: kauanko esim. yksikään valtakunta on todellisuudessa säilynyt?
17 Kiitos!
Kaksi maailmaa. J. R. R. Tolkienin ja David Lindsayn fantasiamaailmojen materiaalisuudesta. Tommi Nieminen Jyväskylän (> Turun) yliopisto
Kaksi maailmaa J. R. R. Tolkienin ja David Lindsayn fantasiamaailmojen materiaalisuudesta Tommi Nieminen Jyväskylän (> Turun) yliopisto tommi.nieminen@utu.fi Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosiseminaari
anna minun kertoa let me tell you
anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta
Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa?
Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa? Pohdiskelua Pohjois- Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri 1 13.4.2016 LÄHTOKOHTIA Mitä ajattelemme kulttuurista? Ajattelemmeko kotoutumista enemmän
Rahan synty ja historia. Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 21.10.2014
Rahan synty ja historia Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 21.10.2014 Luennon sisältö Fiktiivinen valtavirtainen rahatarina Rahatarinan ja todellisuuden väliset ristiriidat Raha velkana ennen
TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA
LAPE yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA Tuuli Nikkarinen LT, Nuorisopsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri
Miten lokalisointityö kohtaa kielen normatiivisuuden?
Miten lokalisointityö kohtaa kielen normatiivisuuden? Tommi Nieminen tommi.k.nieminen@jyu.f Taustaa: KDE-lokalisointiprojekti KDE (nyttemmin oikein KDE SC ) on monialustainen työympäristöprojekti pääalusta
Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen
Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana Suvi Tuominen Mikä KAVI? Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus yhdistyivät 1.1.2014 Lakisääteisiä tehtäviä mm. audiovisuaalisen
-mitä historia on, mihin sitä tarvitaan. -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita
Juhani Koponen 5/3/04 -mitä historia on, mihin sitä tarvitaan -historia, kehitysmaat ja kehitysmaatutkimus -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita - akateeminen historiankirjoitus
screenforce.fi 1
12.2.2019 screenforce.fi 1 AGENDA 9.00-9.15 Mitä on hyvä TV mainonta? Anna Lujanen, Screenforce 9.15-9.30 TV nyt ja tulevaisuudessa - Tina Åström, Sanoma 9.30 9.50 Katselun eri mielentilat - Anna Porvari,
Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä. Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö
Kielellä on väliä Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö 1 Teema: Osallisuus, voimaantuminen ja integraatio Kuka on osallinen, kuinka osallisuutta rakennetaan jne., sillä kuinka ihmisiä luokittelemme on väliä
Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14
Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14 Roy Eldridge 2007 Jere Laukkanen Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Afroamerikkalaiselle musiikille tyypillisiä, tasajakoisesta ilmaisusta poikkeavia
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ
LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ Aineiston ja teorian suhde INDUKTIIVINEN ANALYYSI Tulokset/teoria muodostetaan aineiston perusteella Tutkimuskysymykset muotoutuvat analyysin edetessä ABDUKTIIVINEN ANALYYSI
MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS
Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.
Kokemuksen tutkimus IV Oulu Timo Latomaa, FT, KL, PsM
Kokemuksen tutkimus IV Oulu 25.4.2013 Timo Latomaa, FT, KL, PsM Miksi elämäkerta lähestymistapa Elämäkerrallinen haastattelu ja tulkinta on psykologian perusmenetelmä. Psykologia tutkii maailmasuhteiden
-mitä historia on, mihin sitä tarvitaan ja käytetään. -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita
Juhani Koponen 1/11/04 -mitä historia on, mihin sitä tarvitaan ja käytetään -historia, kehitysmaat ja kehitysmaatutkimus -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita - akateeminen
Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje
- Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy
Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus?
Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus? Monikulttuurinen osaamiskeskus 2.11.2015 1 Monikulttuurisesta parisuhteesta lyhyesti Jokaisella parilla omat yksilölliset perusteet - rakkaus - sopimus
1. Kuinka paljon Maan kiertoaika Auringon ympäri muuttuu vuodessa, jos massa kasvaa meteoroidien vaikutuksesta 10 5 kg vuorokaudessa.
1. Kuinka paljon Maan kiertoaika Auringon ympäri muuttuu vuodessa, jos massa kasvaa meteoroidien vaikutuksesta 10 5 kg vuorokaudessa. Vuodessa Maahan satava massa on 3.7 10 7 kg. Maan massoina tämä on
Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne
Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne REIMAG-konsortio Turku 18.8.2014 Juhana Aunesluoma Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 22.9.2014 1 Kylmän sodan tutkimuksen
Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki?
Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki? Tommi Nieminen 40. Kielitieteen päivät, Tampere 2. 4.5.2013 Empiria (kielitieteessä)? lähtökohtaisesti hankala sana niin käsitteellisesti kuin käytöltään
Board Game Lab. 5 Pelimaailma. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi
Board Game Lab 5 Pelimaailma Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Pelimaailma ja sen merkitys 2. Miten pelimaailma rakennetaan? Työskentelyä Keskustelua oman pelin maailmasta Pelimaailman
Talousmatematiikan perusteet: Luento 7. Derivointisääntöjä Yhdistetyn funktion, tulon ja osamäärän derivointi Suhteellinen muutosnopeus ja jousto
Talousmatematiikan perusteet: Luento 7 Derivointisääntöjä Yhdistetyn funktion, tulon ja osamäärän derivointi Suhteellinen muutosnopeus ja jousto Viime luennolla Funktion Derivaatta f (x) kuvaa funktion
Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN
Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN Taustaa Matkailijat ovat olleet perinteisesti kiinnostuneita paikallisista kulttuureista,
Digitalisaatiobarometri 2016: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi
Digitalisaatiobarometri 2016: halu kyseenalaistaa kasvoi Digitalisaatiokysely toteutettiin CxO Professional Oy:n, IT Forumin ja SME IT Forumin yhteistyönä. Ajalla 9.12.2016 15.2.2016 saatiin yhteensä 33
Megaprojekti pysyi aikataulussa. Totta vai tarua?
Megaprojekti pysyi aikataulussa. Totta vai tarua? Megaprojekti mikä? Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/megaproject 2 Megaprojekti miksi? Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/megaproject 3 Megaprojekti
Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä
Kielellä on väliä twitter.com/mariaohisalo Maria Ohisalo, YTT, tutkija, Y-Säätiö facebook.com/ohisalomaria 1 Kielellä on väliä Kieli rakentaa maailmaamme ja suuntaa toimintaamme Arkikielessä köyhä on terminä
Informaatiovaikuttaminen tuttu juttu vai uusi harmi? I Markku Mantila Valtioneuvoston viestintäjohtaja
Informaatiovaikuttaminen tuttu juttu vai uusi harmi? 1.6. 2017 I Markku Mantila Valtioneuvoston viestintäjohtaja Onko häntä näkynyt viime aikoina? 2 Hänet sen sijaan on nähty 3 Länsi-Euroopan integraatio
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella
Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään
Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään Integration 2018 -tapahtuma, Helsinki 18.9.2018 Pasi Saukkonen Halki, poikki ja pinoon Maahanmuutto on avittanut Ruotsin talouskasvua, sillä se on nuorentanut
Itäsuomalaisten nuorten hyvinvoinnin tila
UUSI KOULU V - Itäsuomalaisten nuorten hyvinvoinnin tila yliopettaja Pekka Penttinen Tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia Mikkelin ammattikorkeakoulu Itä-Suomen nuorisopuntari hyvinvointitiedon tuottajana
kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa
Mitä historia on? historia on kreikkaa ja tarkoittaa kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä humanistinen aine, joka selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa eri aikakausina ja eri ilmiöissä tiedot
KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN
KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,
Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa
Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa Heini Ikävalko Ikävalko, H. (2005) Strategy process in practice. Practices and logics of action of middle managers in strategy implementation. 1 Tutkimuksen
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen
Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi
Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi 6.4.2017 Hanna-Maija Väisänen, Katja Pasanen, Eeva Koivula Kohti vastuullista matkailua -hanke Mitä tarkoitetaan vastuullisuudella
Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa
Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa
Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa
Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Anna Lantee Tampereen yliopisto 37. Kielitieteen päivät Helsingissä 20. 22.5.2010 Yhdyssanan ortografian historia yhdyssanan käsite
Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta?
Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta? Katri Huutoniemi Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos 20.10.2014 1 Esityksen sisältö Tieteen viisaus on ideaali, jota ei voida saavuttaa ilman
Talousmatematiikka (3 op)
Talousmatematiikka (3 op) Tero Vedenjuoksu Oulun yliopisto Matemaattisten tieteiden laitos 2011 Talousmatematiikka 2011 Yhteystiedot: Tero Vedenjuoksu tero.vedenjuoksu@oulu.fi Työhuone M231 Kurssin kotisivu
1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS
Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona
Kehittämisen myönteinen kehä
Kehittämisen myönteinen kehä Järjestöt ja kunnat kumppanuuden uudet askeleet 3.12.2014 Joensuu Mervi Janhunen-Ruusuvuori gsm: 050 439 0535 mervi.janhunen-ruusuvuori@naapuri.fi Mervi Janhunen-Ruusuvuori
Kansainvälisen matkailun trendejä Suomen näkökulmasta
Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.01.2010, TahkoSpa, Nilsiä Kansainvälisen matkailun trendejä Suomen näkökulmasta MEGATRENDEJÄ Yeoman, Ian (2008). Tomorrow s Tourist. Scenarios and Trends.
5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio
Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;
KIPINÖISTÄ TULEVAISUUDEN KESTÄVYYTTÄ
KIPINÖISTÄ TULEVAISUUDEN KESTÄVYYTTÄ S AN N A S U V AN T O - H A R S A A E * Chairman of the board Altia Oyj, BoConcept As, Babysam As, Footway AB, TCM AS. Vice chair at Paulig Oyj. Board member at SAS
Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)
Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)
Virhearviointi. Fysiikassa on tärkeää tietää tulosten tarkkuus.
Virhearviointi Fysiikassa on tärkeää tietää tulosten tarkkuus. Virhelajit A. Tilastolliset virheet= satunnaisvirheet, joita voi arvioida tilastollisin menetelmin B. Systemaattiset virheet = virheet, joita
Miten ihminen kohtaa annetun ympäristön
Miten ihminen kohtaa annetun ympäristön Oppimisen ja ymmärtämisen ongelmien vaikutus ihmisen mahdollisuuksiin selviytyä muuttuvassa toimintaympäristössä Veijo Nikkanen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry /
1. Liikkuvat määreet
1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet
Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.
Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että
UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova
UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos
Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki
KULTTUURINEN JA TODELLINEN LIIKENNETURVALLISUUS
KULTTUURINEN JA TODELLINEN LIIKENNETURVALLISUUS Rethinking Safety Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019 Marjut Ollitervo varapuheenjohtaja Pyöräliitto marjut.ollitervo@pyoraliitto.fi LIIKENNETURVALLISUUS LIIKENNETURVALLISUUS
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty
ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015
ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa
HOITOKULTTUURI. oh Tero Laiho
HOITOKULTTUURI oh Tero Laiho 11.11.2014 1 ? The concept of nursing culture or ward culture shouldn t be used as it is contentious and not properly defined in literature (tuntematon vertaisarvioija 2011)
Kojemeteorologia. Sami Haapanala syksy 2013. Fysiikan laitos, Ilmakehätieteiden osasto
Kojemeteorologia Sami Haapanala syksy 2013 Fysiikan laitos, Ilmakehätieteiden osasto Mittalaitteiden staattiset ominaisuudet Mittalaitteita kuvaavat tunnusluvut voidaan jakaa kahteen luokkaan Staattisiin
Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta.
Osteoporoosifoorumi, Helsinki 22.05.2014 Luuntiheysmittaus Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry S-posti: harri.sievanen@uta.fi 1 Johdannoksi Evidence-based
Jukka Halme Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto (MIPO) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Lahti 14.09.2011
Jukka Halme Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto (MIPO) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Lahti 14.09.2011 Rahapelaaminen ja terveys, mitä tekemistä niillä on keskenään? Kun katsotaan rahapelaamisen
KJR-C1001 Statiikka ja dynamiikka. Luento Susanna Hurme
KJR-C1001 Statiikka ja dynamiikka Luento 29.3.2016 Susanna Hurme Yleisen tasoliikkeen kinematiikka: absoluuttinen ja suhteellinen liike, rajoitettu liike (Kirjan luvut 16.4-16.7) Osaamistavoitteet Ymmärtää,
Uuden testamentin sosiaalinen maailma. Aineseminaari ja klo (sh 7)
Uuden testamentin sosiaalinen maailma Aineseminaari 14.12.06 ja 18.1.- 1.3.07 klo 16-19 (sh 7) Ensimmäinen tapaaminen Kurssin tavoitteet 3 op:n tai 5 op: laajuus kandidaatintöiden ohjaus Sovitaan esseiden
Lataa Mustat aukot - BBC:n Reith-luennot - Stephen Hawking. Lataa
Lataa Mustat aukot - BBC:n Reith-luennot - Stephen Hawking Lataa Kirjailija: Stephen Hawking ISBN: 9789510424148 Sivumäärä: 100 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.10 Mb Mustat aukot ovat avain maailmankaikkeuden
Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava
VAALAN KUNTA TUULISAIMAA OY Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Liite 3. Varjostusmallinnus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12.5.2015 P25370 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations
KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT
KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT Antti Eronen ae_anttieronen@hotmail.com http://anttieronen.blogspot.fi PROFIILI: ANTTI ERONEN Dreamland Aavekomppania (2008) Talvi (2011) Operaatio: Harmageddon (2013) AIHEITAMME
SOPIMUSJURISTIN KÄYTTÖOHJEET. Kimmo Kajander Oik. maist., fil. maist.
SOPIMUSJURISTIN KÄYTTÖOHJEET Kimmo Kajander Oik. maist., fil. maist. Esityksen rakenne Sopimuksen elinkaari juristin silmin Tahto + Ilmaisu Käyttöohjeet Sopimuksen elinkaari juristin silmin Jos haluat
FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011
FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 Esityksen rakenne Johdannoksi Tekstilajin eli genren määrittelyä Millaisin eri tavoin tekstilajia voidaan tutkia? Millaisista
Kuluttajien arvoa luovat käytänteet
Kuluttajien arvoa luovat käytänteet Case Reino & Aino Elina Leppälä (FM) Tampereen Yliopisto Yhtymäkohdat markkinoinnin ja kuluttajatutkimuksen teoriaan Kuluttajat kanssaluojina => arvo on kuluttajan määrittelemää
Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly
Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Teknillinen korkeakoulu kevät 2007 luento V S ystems Analysis Laboratory Helsinki University of Technology Hyväenteisyys 1 Omaa ajattelua
Ympäristönsuojelun kohtuuttomat säädökset kansalaisten näkemyksiä
Ympäristönsuojelun kohtuuttomat säädökset kansalaisten näkemyksiä Jari Lyytimäki & Janne Rinne Suomen ympäristökeskus Suomen keskusteleva demokratia Deliberatiivisen demokratian tutkimus- ja kehittämispäivä
4. Funktion arvioimisesta eli approksimoimisesta
4. Funktion arvioimisesta eli approksimoimisesta Vaikka nykyaikaiset laskimet osaavatkin melkein kaiken muun välttämättömän paitsi kahvinkeiton, niin joskus, milloin mistäkin syystä, löytää itsensä tilanteessa,
Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija
Socca Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa Petteri Paasio FL, tutkija 1 Mitä mittaaminen on? RIITTÄVÄN TARKAT HAVAINNOT KÄSITTEET, JOILLA ON RIITTÄVÄN
subjektin ellipsi: kahdesta samasta subjektista jälkimmäistä ei toisteta
Subjekti Kun subjektia ei olekaan Pronominin poisjättö lauseessa ei ole ilmisubjektia, mutta verbin ykkösargumentti on silti yksitulkintainen voidaan ajatella, että subjektina oleva pronomini on jätetty
RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE
RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE Anne Valkeapää Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät, Seinäjoki ESITYKSEN ETENEMINEN Tutkimustyön
Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0.
Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0. Laulu kulttuurisen kommunikaation muotona Ihmisellä on atavistisessa muistissa
Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje
- Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland
Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje
- Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926
Operatioanalyysi 2011, Harjoitus 2, viikko 38
Operatioanalyysi 2011, Harjoitus 2, viikko 38 H2t1, Exercise 1.1. H2t2, Exercise 1.2. H2t3, Exercise 2.3. H2t4, Exercise 2.4. H2t5, Exercise 2.5. (Exercise 1.1.) 1 1.1. Model the following problem mathematically:
Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke.
Rosoinen isyys Miestyön foorumi, 22.-23.5.2019 Isän näköinen -hanke Isän näköinen hanke STM rakennerahaston (ESR) rahoittama Hankeaika 1.3.2018 29.2.2020 Miessakit ry:n ja Suomen Setlementtiliitto ry:n
Ei vain kertomus menneestä Paratekstien käyttö 1800-luvun brittiläisissä historiantutkimuksissa
Ei vain kertomus menneestä Paratekstien käyttö 1800-luvun brittiläisissä historiantutkimuksissa FT Helsingin yliopiston tutkijatohtori, yleinen historia Suomalaisen Tiedeakatemian Nuorten Akatemiaklubi
Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi
Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A
Luento 13: Periodinen liike. Johdanto Harmoninen värähtely Esimerkkejä F t F r
Luento 13: Periodinen liike Johdanto Harmoninen värähtely Esimerkkejä θ F t m g F r 1 / 27 Luennon sisältö Johdanto Harmoninen värähtely Esimerkkejä 2 / 27 Johdanto Tarkastellaan jaksollista liikettä (periodic
Pokeri ja emootiot. Jussi Palomäki Kognitiotieteen jatko-opiskelija (HY) Nettipokerinpelaaja jussi.palomaki@helsinki.fi
Pokeri ja emootiot Jussi Palomäki Kognitiotieteen jatko-opiskelija (HY) Nettipokerinpelaaja jussi.palomaki@helsinki.fi Internetin villit pelikuviot -seminaari Tiistai 11.12.12 Esityksen sisältö Pokeripelin
( ( OX2 Perkkiö. Rakennuskanta. Varjostus. 9 x N131 x HH145
OX2 9 x N131 x HH145 Rakennuskanta Asuinrakennus Lomarakennus Liike- tai julkinen rakennus Teollinen rakennus Kirkko tai kirkollinen rak. Muu rakennus Allas Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a 0 0,5 1 1,5 2 km
Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet. Päivi Voima Senior Researcher Hanken
Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet Päivi Voima Senior Researcher Hanken Missä olemme tänään? Riippuu keneltä kysyy Myynti 4P Customer experience Segmentointi B2C CRM Asiakkuudet Palvelut Sosiaalinen
Millainen on onnistunut ICT-projekti?
Millainen on onnistunut ICT-projekti? Ohjelmistotuotannon lehtori Tero Tensu Ahtee Ohjelmistotekniikan laitoksella 1990- Projektityö-kurssilla 1991- pesunkestävä yliopistohampuusi ei päivääkään oikeissa
SIGNAALITEORIAN KERTAUSTA 1
SIGNAALITEORIAN KERTAUSTA 1 1 (26) Fourier-muunnos ja jatkuva spektri Spektri taajuuden funktiona on kompleksiarvoinen funktio, jonka esittäminen graafisesti edellyttää 3D-kuvaajan piirtämisen. Yleensä
Tynnyrivaara, OX2 Tuulivoimahanke. ( Layout 9 x N131 x HH145. Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a
, Tuulivoimahanke Layout 9 x N131 x HH145 Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a 0 0,5 1 1,5 km 2 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations
Verkostomainen ja luova 1imityö
Verkostomainen ja luova 1imityö Juha Laamanen/ Sovelto Var$ tunnista Agenda Läpinäkyvyyden aika Tieto on arvokasta, eikä sitä pidä jakaa kenelle tahansa? Organisaa@o on yhteisö, ei koneisto Sosiaalinen
Tämä esitys käsittelee siivouksen arviointia peruskouluissa Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen valossa
Tämä esitys käsittelee siivouksen arviointia peruskouluissa Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen valossa 1 Sisältö - Sisäympäristön laatu kouluissa - Tutkimuksen taustaa - Siivouksen arviointiin liittyvien
3. Tietokoneharjoitukset
3. Tietokoneharjoitukset Aikasarjan logaritmointi Aikasarjoja analysoidaan usein logaritmisessa muodossa. Asialooginen perustelu logaritmoinnille: Muuttujan arvojen suhteelliset muutokset ovat usein tärkeämpiä
Synkronoitu luenta suomen rytmin tutkimuksessa
Synkronoitu luenta suomen rytmin tutkimuksessa Michael L. O Dell, Tommi Nieminen, Liisa Mustanoja Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto 26.2.2010, Mekrijärven tutkimusasema Synkronoitu luenta (Cummins)
E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla
1 E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla 2 Esityksen sisältö Miksi tutkimus tehtiin? Mitä haluttiin selvittää? Tutkimuksen suoritus Tulokset Koetut hyödyt ja haitat Miksi pk-yritys siirtyi käyttämään e-laskua
Kun järjestelmää kuvataan operaattorilla T, sisäänmenoa muuttujalla u ja ulostuloa muuttujalla y, voidaan kirjoittaa. y T u.
DEE-00 Lineaariset järjestelmät Harjoitus, ratkaisuehdotukset Järjestelmien lineaarisuus ja aikainvarianttisuus Kun järjestelmää kuvataan operaattorilla T, sisäänmenoa muuttujalla u ja ulostuloa muuttujalla
Mitä ihmettä on kertomuksentutkimus? MARI HATAVARA METODIFESTIVAALI 19.8.2015
Mitä ihmettä on kertomuksentutkimus? MARI HATAVARA METODIFESTIVAALI 19.8.2015 Mitä on kertomus? Kognitiivinen lähestymistapa otapa ja väline ajatella ooletus toisen mielensisällöistä ja pyrkimyksistä Retorinen
Johdatus tn-laskentaan perjantai 17.2.2012
Johdatus tn-laskentaan perjantai 17.2.2012 Kahden diskreetin muuttujan yhteisjakauma On olemassa myös monen muuttujan yhteisjakauma, ja jatkuvien muuttujien yhteisjakauma (jota ei käsitellä tällä kurssilla;
Poliisin toimintaympäristön ennakointi
Sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaari 2.-3.10. 2014 Tampere Poliisin toimintaympäristön ennakointi Vesa Huotari erikoistutkija Poliisiammattikorkeakoulu 2014 Kolme pointtia: Ennakoinnin tarkoitus on
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
24/7 Dialogi Konepajalta palveluyritykseen. Minna Lenander 07.10.2014
24/7 Dialogi Konepajalta palveluyritykseen Minna Lenander 07.10.2014 Attitude is a little thing that makes a difference Winston Churchill Source: Deloitte &Touche 2014, Customercentricity - Embedding it