KAKSI TULKINTAA G. E. MOOREN ANALYYSISTA

Transkriptio

1 KAKSI TULKINTAA G. E. MOOREN ANALYYSISTA Pro gradu -tutkielma Tampereen yliopisto Filosofian laitos Helmikuu 2008 Alma Korko

2 Tampereen yliopisto Historiatieteen ja filosofian laitos Alma Korko: Kaksi tulkintaa G. E. Mooren analyysista Pro gradu -tutkielma, 127 s. Filosofia Helmikuu 2008 Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan G. E. Mooren analyysia. Tutkielman pääkysymys on, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Filosofian historiassa analyysin juuret voidaan jäljittää antiikin Kreikkaan, mutta nykyaikaisen filosofisen keskustelun analyysista käynnistivät Moore ja Bertrand Russell lukujen vaihteessa. Heidän ohellaan analyysia harjoittivat monet muut 1900-luvulla vaikuttaneet filosofit. Erilaisten analyysin muotojen kehittäminen oli piirre, joka oli tyypillinen sekä fenomenologiselle että analyyttiselle perinteelle. Mooren analyysia selvitetään tutkielmassa kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näistä on Mooren analyysiin tavallisesti kytketty realistinen tulkinta ja toinen Thomas Baldwinin ehdottama tulkinta. Realistisen tulkinnan mukaan Mooren analyysi kohdistuu pelkästään maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Baldwinin mielestä Mooren analyysi ei ole pelkästään realistista analyysia. Vaikka Mooren analyysiin liittyy metafyysinen motivaatio, Baldwin pitää hänen analyysiaan myös kielellisenä. Kummankin tulkinnan kohdalla Mooren analyysia käsitellään neljän, analyysille alisteisen teeman avulla. Nämä teemat ovat seuraavat: analyysin kohteet, Mooren analyysille asettamat ehdot ja esimerkkianalyysi, kielen rooli analyysissa sekä analyysin paradoksi. Jokaisen teeman käsittelyssä kuljetetaan rinnakkain yhtäältä Mooren näkemyksiä, toisaalta Mooren analyysin tulkinnoissa esitettyjä näkemyksiä. Näin tutkielman pääkysymykselle alisteiseksi kysymykseksi muodostuu, kumpi esitellyistä tulkinnoista on kohdallisempi tulkinta Mooren analyysista. Tutkielman kysymysten selvittäminen on johtanut päätelmään, jonka mukaan realistinen tulkinta Mooren analyysista ei ole riittävä. Keskeisin peruste tälle päätelmälle on Mooren analyysin kohtaama paradoksi. Realistinen tulkinta on liian kapea selittämään suurempaa roolia, jonka Moore paradoksin johdosta kielelle antaa. Jotta paradoksi kyettäisiin ratkaisemaan, on Mooren analyysi ymmärrettävä myös kielellisenä analyysina. Asiasanat: analyysi, analyysin paradoksi, kieli, metafysiikka.

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO AIHEPIIRIN ESITTELY TUTKIMUSKYSYMYS JA TUTKIELMAN RAKENNE MOOREN ANALYYSIN REALISTINEN TULKINTA ANALYYSIN LUONNE PLATONINEN ATOMISMI ANTIPSYKOLOGISMI ATOMISMI ANALYYSIN KOHTEET PLATONISESSA ATOMISMISSA KÄSITTEET PROPOSITIOT PROPOSITIOIDEN ILMAISEMINEN TOTUUS JA EPÄTOTUUS YHTEENVETO MOOREN ESITTÄMÄT ANALYYSIN EHDOT KIELI ANALYYSIN VÄLINEENÄ ANALYYSIN PARADOKSI PARADOKSIN RATKAISUEHDOTUS PARADOKSIN VÄLTTÄMINEN YHTEENVETO TOISESTA LUVUSTA...60

4 3. BALDWININ TULKINTA MOOREN ANALYYSISTA KOLME ANALYYSIN ILMAISUTAPAA KOLME ANALYYSITYYPPIÄ ONKO MOOREN ANALYYSIKÄSITYS RIITTÄVÄ? ANALYYSIN PARADOKSIN TÄSMENNYS PARADOKSIN FREGELÄINEN RATKAISU KORJAUS FREGELÄISEEN RATKAISUUN RATKAISUN ARVIOINTI ANALYYSIN KOHTEET PROPOSITIOIDEN KIELTÄMINEN PROPOSITIOITA JA KÄSITTEITÄ KOSKEVA TULKINTA ANALYYSIN ONTOLOGISET SEURAUKSET PÄÄTELMÄT LÄHTEET...121

5 1. JOHDANTO 1.1 AIHEPIIRIN ESITTELY Tarkastelen tutkielmassani G. E. Mooren ( ) analyysia. Sana analyysi juontuu kreikan kielen termistä ανάλυσις (analusis), joka tarkoittaa osiin hajottamista. Tästä merkityksestä termin käyttö laajeni tarkoittamaan ongelman purkamista. Analyysi ongelman purkamisena oli merkitys, jossa geometrikot ja filosofit käyttivät termiä ανάλυσις antiikin Kreikassa. Michael Beaney katsoo analyysi - sanan etymologian heijastavan monitulkintaisuutta, joka sen käyttöön on vaikuttanut läpi filosofian historian. Monitulkintaisuus tulee Beaneyn mukaan esille merkityksessä, joka sanalla analyysi antiikin Kreikassa oli. Kun analyysi tarkoittaa ongelman purkamista, tämän merkityksen voidaan ajatella sisältävän kolme näkökulmaa analyysiin. 1 Näitä näkökulmia valottaakseen Beaney erottaa toisistaan kolme analyysin muotoa. Beaneyn erottelu tarjoaa kehyksen, jonka avulla Mooren käsitystä analyysista on alustavasti mahdollista hahmottaa. Beaneyn erottamat muodot ovat regressiivinen (regressive), dekompositionaalinen (decompositional) ja muuntava (transformative) analyysi 2. Regressiivinen analyysi tarkoittaa takaisin palautuvaa, dekompositionaalinen analyysi osiin hajottavaa ja muuntava analyysi alkulähtökohdan toiseksi muuntavaa analyysia 3. Käytännössä kaikki kolme muotoa toteutuvat ja yhdistyvät monin eri tavoin 4. Ne eivät siten sulje toisiaan pois, vaan kysymys on pikemminkin eri muotojen limittymisestä toisiinsa. Beaney nimeää myös analyysin muotoja yhdistävän tekijän. Jokaista muotoa saatetaan kuvata työstämiseksi takaisin (working back) johonkin perustavampaan 5. Sen lisäksi, että Beaneyn erottelu toimii apuvälineenä hahmoteltaessa Mooren käsitystä analyysista, erottelun pohjalta on mahdollista luoda katsaus siihen, missä filosofian historian vaiheissa eri analyysin muodot ovat nousseet esiin. Regressiivisen analyysin juuret palaavat antiikin Kreikkaan. Ensimmäisiin 1 Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Työssäni esittelen Beaneyn erottelun vain siinä tarkoituksessa, että sen avulla voidaan tehdä katsaus analyysin eri muotoihin ja antaa alustava kuva siitä, mistä Mooren analyysissa on kysymys. Ks. tark. Beaneyn analyysin muodoista Beaney 2002, Ks. myös Beaney 2007 ja Beaney 2002, Beaney 2002, 55. 1

6 regressiivisen analyysin harjoittajiin kuuluivat Pappus (noin ) ja Eukleides (noin 365 eaa. 330 eaa. 300 eaa. 275 eaa.), joiden geometrinen analyysi on esimerkki regressiivisestä analyysista 6. Takaisin työstäminen tapahtuu tässä analyysin muodossa kohti perustavampia periaatteita, premissejä tai syitä. Pappuksen ja Eukleideen geometrista analyysia voidaan havainnollistaa esimerkillä Pythagoraan teoreeman todistamisesta. Kun todistetaan Pythagoraan teoreemaa, analyysissa kuljetaan takaisin periaatteisiin, joista teoreema on mahdollista johtaa. 7 Geometrisessa analyysissa työstäminen tarkoittaa siis geometrisen ongelman purkamista. Analyysiprosessissa tavoitetaan perustavammat periaatteet, joiden avulla geometrinen ongelma selitetään. Dekompositionaalinen analyysi nousi etualalle varhaismodernilla kaudella 8. Huippunsa tämä analyysin muoto saavutti Immanuel Kantin ( ) filosofiassa, mutta sen vaikutus jatkui merkittävänä esimerkiksi Bertrand Russellin ( ) ja Mooren varhaisissa töissä 9. Dekompositionaalisessa analyysissa tunnistetaan analysoitavan elementit ja rakenne 10. Tällöin elementit ja rakenne ovat jotakin perustavampaa, jota kohti työstäminen analyysissa tapahtuu. Elementtien ja rakenteen tunnistaminen voidaan myös ilmaista toisin: analyysissa analysoitava hajotetaan osiin. Suolan liukeneminen veteen sopii esimerkiksi tällaisesta prosessista. Liuetessaan veteen suola hajoaa natriumiksi (Na) ja kloridiksi (Cl), jolloin suolan elementit, Na ja Cl, sekä rakenne NaCl identifioidaan analyysissa. Beaney pitää Mooren analyysia malliesimerkkinä dekompositionaalisesta analyysista 11. Moore kohdistaa analyysinsa kompleksisiin käsitteisiin, joista hän katsoo maailman koostuvan 12. Niinpä dekompositionaalinen analyysi ja siihen sisältyvä osiin hajottaminen toteutuu kirjaimellisesti Mooren menetelmässä. Kolmas analyysin muoto ajoittuu selkeimmin 1900-luvun varhaisvaiheeseen. Gottlob Frege ( ) ja Russell ovat filosofeja, jotka Beaney nimeää muuntavan analyysin pioneereiksi. 13 Perusajatuksena muuntavassa analyysissa on, että analysoitava käännetään toiseksi tietyssä viitekehyksessä 14. Analyysin kohdetta tulkitaan analyysiprosessissa, jolloin tulkitseminen myös muuntaa kohdetta jollakin 6 Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, 55. 2

7 tavoin 15. Russellin varhainen käsitys analyysista oli dekompositionaalinen. Vuoden 1905 On Denoting -artikkelista alkaen hänen analyysinsa alkoi kuitenkin saada uusia piirteitä. Käsitteiden sijaan Russell korosti propositioiden asemaa analyysin kohteina. 16 Hän katsoi edelleen analyysin koskevan käsitteitä, mutta analyysin ensisijaisena tehtävänä hän piti proposition loogisen muodon löytämistä. Siten loogiset muodot nousivat keskeiseen asemaan Russellin myöhäisessä analyysikäsityksessä, johon ilmaisulla looginen analyysi 17 viitataan. 18 Russellin looginen analyysi pitää sisällään muuntamisen ajatuksen. Hän erotti toisistaan analyysin kohteen kieliopillisen ja loogisen muodon 19. Analyysin tarkoituksena oli tällöin kääntää kohde parempaan, loogiseen muotoon. Tämä tarkoitti Russellille sitä, että analyysin kohde käännetään predikaattilogiikan kielelle. Näin loogisen muodon avulla pyritään välttämään pulmat, joita kieliopillinen muoto aiheuttaa. 20 Muuntavassa analyysissa työstetään kohti loogista muotoa, joka on kieliopillista muotoa perustavampi. Vaikka analyysin juuret löytyvät antiikin Kreikasta, nykyaikainen filosofinen keskustelu analyysista käynnistyi varsinaisesti lukujen vaihteessa Mooren ja Russellin vaikutuksesta 21. Moore ja Russell ovat filosofeja, joista analyyttisen filosofian tavallisesti katsotaan polveutuvan 22. Jotkut tutkijat, esimerkiksi P. M. S. Hacker ei kuitenkaan pidä heitä ainoastaan analyyttisen filosofian edeltäjinä, vaan analyyttisina filosofeina 23. Riippumatta siitä, lasketaanko Russell ja Moore analyyttisen perinteen edustajiksi vai ei, kumpikin heistä harjoitti analyysia. Russellin ja Mooren ohella myös monet muut luvulla vaikuttaneet filosofit hyödynsivät tätä metodia. Analyyttisen perinteen sisällä harjoitettiin erilaisia analyyseja, joiden esittely auttaa Mooren analyysikäsityksen hahmottamisessa ja antaa samalla yleisluontoisen kuvan analyyseista, joita tässä perinteessä on esiintynyt. 15 Beaney 2002, Hylton 1998, Sivuan vielä johdannossa Russellin loogista analyysia, johon palaan tarkemmin alaluvussa Hylton 1998, Beaney 2002, Beaney 2002, 69. Ks. kieliopilliseen muotoon liittyvistä ongelmista tarkemmin esim. Beaney 2002, Raatikainen 2000, Raatikainen 2001, Hacker 1998, 4. Raatikainen 2001, 194. Kysymys siitä, miten analyyttinen filosofia tulisi määritellä, ei ole yksiselitteinen. Vaikka analyysia pidetään analyyttiseen filosofiaan kytkeytyvänä piirteenä, tämän toteaminen ei vielä riitä, jos halutaan määritellä, mitä analyyttinen filosofia tarkoittaa. Ks. tark. analyyttisen filosofian määrittelemisestä esim. Haaparanta 2003, ; Hacker 1998, 3 34; Raatikainen 2001, Analyyttisen filosofian määrittelyongelmat ovat yhteydessä siihen, lasketaanko Moore tähän perinteeseen kuuluvaksi filosofiksi. Hackerin ohella esimerkiksi Scott Soames ja Georg von Wright katsovat Mooren kuuluvan analyyttiseen perinteeseen. Ks. Hacker 1998, 4; Soames 2003, xiii; von Wright 1975, 206. Päinvastaisia näkemyksiä ovat esittäneet esimerkiksi Beaney, Michael Dummett ja Panu Raatikainen. Ks. Beaney 2002, 70, 75; Dummet 1993, ix; Raatikainen 2001,

8 Analyyttisen filosofian kehityksestä saatetaan erottaa kolme vaihetta sen mukaan, minkälaista analyysin harjoittaminen pääasiassa oli. Ensimmäisessä vaiheessa analyysi oli leimallisesti metafyysistä analyysia, jonka harjoittajina varhainen Russell ja Moore tunnetaan. 24 Russell ja Moore kohdistivat analyysinsa todellisuuteen. Kuten edellä esitin, Moore ajatteli varhaisessa filosofiassaan maailman koostuvan käsitteistä, joita hän piti analyysin kohteina. Analyysin tarkoituksena oli tällöin hajottaa käsitteet yksinkertaisempiin osiin ja samalla selvittää, miten käsite erosi tai oli suhteessa muihin käsitteisiin 25. Samoin myös Russell ajatteli varhaisessa filosofiassaan. Hän piti analyysia dekompositionaalisena prosessina, jossa analyysin kohteet hajotetaan osatekijöihinsä 26. Huolimatta siitä, että Russellin varhainen analyysi oli luonteeltaan metafyysistä, se poikkesi joiltakin osin Mooren analyysista. Russellin analyysissa näkyivät vaikutteet 1800-luvun matemaatikkojen, Karl Weierstrassin ( ), Richard Dedekindin ( ) ja Georg Cantorin ( ) töistä 27. Kun Russellin tutkimus matematiikan filosofisista perusteista eteni, tämä vaikutti hänen käsitykseensä analyysista. Hänen analyysinsa alkoi kehittyä kohti suuntaa, jossa logiikalla oli yhä merkittävämpi rooli. 28 Vuosina Russell työskenteli Ludwig Wittgensteinin ( ) kanssa ja kehitti opin loogisesta atomismista 29. Tämän opin mukaan maailma on tehty loogisista atomeista ja faktoista, jotka koostuvat atomeista. Prosessia, jossa atomit löydetään, Russell kutsui loogiseksi analyysiksi. Looginen atomismi oli siis yhteydessä analyysiin: jotta faktojen todellinen luonne, loogiset atomit, saadaan esiin, tarvitaan analyysia. 30 Tällä tavoin Russellin varhainen käsitys analyysista rikastui. Analyysissa ei ollut enää kyse pelkästään entiteettien osiin hajottamisesta, vaan siihen liittyi myös reduktiivinen pyrkimys 31. Kun analyyttisen filosofian kehityskaarta tarkastellaan siinä esiintyneiden analyysien kannalta, toiselle vaiheelle oli ominaista nimenomaan reduktiivinen analyysi 32. Russellin lisäksi nuori Wittgen- 24 Raatikainen 2001, Hacker 1998, Hacker 1997, Hacker 1998, Hacker 1998, The Oxford Companion to Philosophy, 30. Russellin muotoilema looginen atomismi tulee esille hänen teoksissaan Our Knowledge of the External World (1914) ja Philosophy of Logical Atomism (1918). The Oxford Companion to Philosophy, The Oxford Companion to Philosophy, Hacker 1997, Raatikainen 2001,

9 stein kuului reduktiivisen analyysin harjoittajiin 33. Wittgensteinin teoksessa Tractatus Logico- Philosophicus (1921) atomistinen näkemys faktoista esiintyy kenties puhtaimmillaan 34. Ennen kaikkea Wittgenstein, mutta myös Russell, vaikutti luvuilla kukoistaneeseen Wienin piiriin ja sen sisällä syntyneeseen käsitykseen analyysista. Wittgensteinin käynnistämä kielellinen käänne ja tähän kytkeytyvä käsitys filosofiasta kielen kritiikkinä näkyivät Wienin piirin filosofiakäsityksessä. Liikkeen keulahahmoina toimivat Rudolf Carnap ( ) ja Moritz Shlick ( ), jotka ottivat reduktiivisen analyysin osaksi tieteellisen filosofian ohjelmaansa. 35 Wienin piirin jäsenet puolustivat loogista positivismia, jossa reduktiivinen analyysi tarkoitti kaiken mielekkään tieteellisen puheen palauttamista havaittuun. Tämä merkitsi paitsi mentaalisia tiloja, myös fysiikan teoreettisia entiteettejä koskevan puheen kääntämistä havaintokielelle. 36 Kolmannessa vaiheessa harjoitettu analyysi poikkesi merkittävästi Russellin, nuoren Wittgensteinin ja Wienin piirin suosimasta reduktiivisesta analyysista. Kolmannelle vaiheelle oli tyypillistä konnektiivinen analyysi, joka oli yhteydessä niin sanottuun arkikielen filosofiaan 37. Tämä löyhä filosofinen suuntaus ryhmittyi toisen maailmansodan jälkeisessä Oxfordissa Gilbert Rylen ( ) ympärille 38. Hänen lisäkseen arkikielen filosofeihin lukeutuivat esimerkiksi J. L. Austin ( ), Norman Malcolm ( ), John Wisdom ( ) ja (myöhäinen) Wittgenstein. Arkikielen filosofian asema oli huomattava Britanniassa 1940-luvun puolivälistä 1960-luvun alkupuolelle. Vaikka kyseessä ei ollut yhtenäinen filosofinen koulukunta, voidaan arkikielen filosofien ajama teesi esittää seuraavasti: kielelliset käytännöt kiinnittävät sanojen merkityksen. Kun filosofit selvittävät sanojen merkityksiä, heidän tulee tuntea todelliset yhteydet, joissa sanoja käytetään. 39 Edellinen teesi oli olennainen arkikielen filosofien analyysikäsityksen kannalta. Arkikielen filosofit kohdistivat analyysinsa siihen, miten sanoja käytetään lauseissa 40. Konnektiivisen analyysin tavoitteena oli kuvata filosofisesti ongelmallisiin ilmaisuihin liittyvien käsitteiden välisiä 33 Raatikainen 2001, The Oxford Companion to Philosophy, Raatikainen 2000, Raatikainen 2000, Raatikainen 2001, Raatikainen 2000, The Cambridge Dictionary of Philosophy, Hacker 1998, 23. 5

10 yhteyksiä. Tällaisen analyysin tarkoituksena on päätyä selkeyteen analyysin kohteeksi asetetusta ilmaisusta. Selkeys tavoitetaan, kun tutkitaan ilmaisuun liittyvien käsitteiden verkostoa. 41 Yllä esittelemäni kehitys analyyttisen filosofian vaiheista tuo esille monimuotoisuuden, joka analyysin harjoittamiseen analyyttisen perinteen sisällä kytkeytyi. Tätä monimuotoisuutta kuvaa esimerkiksi se, kuinka erilaisia tavoitteita varhainen Russell ja Moore, Wienin piirin jäsenet sekä arkikielen filosofit analyysille asettivat. Analyyttisessa filosofiassa esiintyneiden analyysien ja Beaneyn erottelun pohjalta saadaan myös alustava kuva Mooren analyysista. Moore pyrki analyysin keinoin tavoittamaan todellisuuden yksinkertaisimmat osat, analysoimattomat käsitteet. Hänen analyysinsa on osiin hajottavaa, dekompositionaalista analyysia, jota ohjaa metafyysinen motivaatio. 1.2 TUTKIMUSKYSYMYS JA TUTKIELMAN RAKENNE G. E. Moore aloitti opintonsa vuonna 1892 Cambridge Trinity Collegessa, jossa hän opiskeli klassisia kieliä ja filosofiaa 42. Ennen toista opiskeluvuottaan Moore sanoo tuskin tienneensä, että sellainen aine kuin filosofia on olemassa 43. Toisena opiskeluvuotenaan hän tutustui joukkoon nuoria opiskelijoita, joiden keskusteluita hän piti kiehtovina 44. Tähän seurueeseen kuului myös Russell, joka oli aloittanut opintonsa kaksi vuotta Moorea aikaisemmin 45. Cambridgessa solmitut ystävyyssuhteet olivatkin tärkeässä roolissa, kun Mooren kiinnostus filosofiaa kohtaan heräsi. Moore toteaa erityisesti keskustelussa lausuttujen filosofisten väitteiden olleen sellaisia, jotka saivat hänet kiinnostumaan filosofiasta 46. Suurimman osan urastaan Moore vietti Cambridgessa. Vuonna 1898 hän sai stipendin väitöskirjastaan The Metaphysical Basis of Ethics, jossa hän muotoili suuntaviivoja argumentilleen idealismia 47 vastaan 48. Pian tämän jälkeen, 1903, Moore julkaisi Principia Ethican Moore jätti Cambridgen ja siirtyi Edinburghiin, missä hän perehtyi skottilaisten filosofien David Humen ( ) ja Thomas 41 Hacker 1998, Broad 1963, Moore 1968b, Moore 1968b, Moore 1968b, Moore 1968b, Idealismia voidaan karkeasti luonnehtia näkemykseksi, jossa jotakin henkistä tai ei-aineellista pidetään perustavimpana todellisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että fyysinen todellisuus, kuten materiaaliset objektit, on olemassa esimerkiksi mielen ilmiönä tai jollakin tavalla olemukseltaan mentaalisena. Idealismin merkittävimpiä perustajia ovat George Berkeley ( ), Kant ja G. W. F. Hegel ( ). Ks. Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy,

11 Reidin ( ) kirjoituksiin. Osittain näiden filosofien vaikutuksesta Mooren huomio kääntyi tuolloin kysymyksiin, jotka liittyivät havaitsemiseen ja perustaan, jolle ulkoista maailmaa koskeva tietomme pohjautuu. Mooren kiinnostus näitä kysymyksiä kohtaan tulee esille Lontoon luennoissa , jotka julkaistiin vuonna 1953 teoksessa Some Main Problems of Philosophy Moore palasi Cambridgeen, jossa hän vietti lopun urastaan lukuun ottamatta Yhdysvaltoihin tehtyä matkaa toisen maailmansodan aikana 50. Moore luennoi Cambridgessa, kunnes sai 1925 professuurin, jota hän hoiti vuoteen 1938 asti. Vuosina hän toimi myös Mind-lehden päätoimittajana. 51 Moore tunnetaan filosofina, jonka mielestä filosofia ei ole pelkästään analyysia 52. Yleisesti Mooren ajatellaankin keskittyneen analyysin harjoittamiseen, mutta ei niinkään sen selvittämiseen, mitä analyysi tarkoittaa 53. Hänen mielenkiintonsa kohdistui varsin perinteisiin filosofisiin ongelmiin, jotka koskettelivat muun muassa metafysiikkaa, etiikkaa ja epistemologiaa 54. Kun Moore tarkasteli kirjoituksissaan filosofisia kysymyksiä, hän kuitenkin hyödynsi ja harjoitti nimenomaan analyysia. Analyysilla oli ennen kaikkea metodologinen rooli Mooren filosofiassa, minkä vuoksi hänen tuotantonsa sisältää niukasti analyysia käsitteleviä kirjoituksia. Ainoa hieman laajempi kirjoitus, Analysis, jossa Moore käsittelee analyysia, on ilmestynyt P. A. Schilppin toimittamassa teoksessa The Philosophy of G. E. Moore 55. Useiden artikkelien lisäksi teokseen sisältyy The Philosopher Replies -osa, jossa Moore vastaa C. H. Langfordin artikkeliin Moore s Notion of Analysis 56. Vastauksessaan Langfordille Moore tarkastelee käsitystään analyysista. Työssäni selvitän Mooren käsitystä analyysista Analysis -kirjoituksen pohjalta. Tässä kirjoituksessa Moore käsittelee analyysia ikään kuin se olisi yksi, yhtenäinen metodi. Kuitenkin Moore-tutkijat, Sal Fratantaro ja E. D. Klemke, esittävät, että Mooren tavasta harjoittaa analyysia on löydettävissä erilaisia analyysityyppejä. Fratantaro erottaa kolme analyysityyppiä, joita hän esittää 48 Baldwin 1993, vi. 49 Baldwin 1993, vi. 50 Baldwin 1993, vi vii. 51 Baldwin 1993, vii. 52 Baldwin 2003, Ks. esim. Fratantaro 1998, x. 54 Klemke 2000, Tämän kirjoituksen lisäksi Moore on käsitellyt luennoissaan analyysia. Casimir Lewy on toimittanut Mooren luennoista teoksen Lectures on Philosophy, jossa kaksi luennoista on otsikoitu analyysia käsitteleväksi: What Is Analysis? ja The Justification of Analysis. Ks. tarkemmin Moore 1966, Langfordin artikkeli on ilmestynyt Mooren filosofiaa käsittelevässä teoksessa The Philosophy of G. E. Moore. Ks. Langford 1968,

12 Mooren harjoittavan. Näistä tyypeistä Fratantaro käyttää ilmaisuja (1) reductional analysis, (2) comparative analysis ja (3) divisional analysis 57. Analysis -kirjoituksessa Fratantaro katsoo Mooren tarkastelevan viimeistä näistä 58. Klemke löytää Mooren tuotannosta useampia analyysityyppejä, joita hän kutsuu seuraavasti: (1) refutational analysis, josta hän erottaa kaksi alaryhmää (i) showing contradictions, (ii) translation into the concrete ; (2) distinctional analysis ; (3) decompositional analysis, jonka hän jakaa edelleen kahteen ryhmään (i) definitional analysis, (ii) divisional analysis ; (4) reductional analysis 59. Klemke puolestaan esittää Mooren tarkastelevan Analysis - kirjoituksessa määritelmällistä (definitional) analyysia 60. Vaikka Fratantaro ja Klemke ovat eri mieltä siitä, kuinka monia ja minkälaisia analyysityyppejä Mooren tuotannosta saatetaan erottaa, he ovat yksimielisiä sen suhteen, että kirjoituksessaan Analysis Moore käsittelee vain yhtä näistä tyypeistä. Tutkimuskysymykseni kannalta yksimielisyys tästä seikasta on merkittävää, sillä työssäni keskityn siihen analyysityyppiin 61, jota Moore Analysis -kirjoituksessa selventää. Tämä on ainoa analyysityyppi, jota hän pelkän harjoittamisen lisäksi eksplisiittisesti käsittelee. Nostin aikaisemmin esille metafyysisen motivaation, joka Mooren analyysiin kytkeytyy. Thomas Baldwin kiteyttää osuvasti sen, mistä metafyysisessä motivaatiossa on kyse: Moorelle analyysi on maailman rakenteiden analyysia 62. Tämä motivaatio voidaan ilmaista toisin sanomalla, että Mooren analyysi on realistista analyysia. Myös Beaney kiinnittää huomiota Mooren analyysin luonteeseen. Vaikka Beaney tarkastelee ainoastaan Mooren varhaista tuotantoa, hän katsoo Mooren analyysin ylipäätään olevan luonteeltaan realistista 63. Beaney ei ole ainoa, joka esittää Mooren analyysista tämän näkemyksen. Samoille linjoille hänen kanssaan asettuvat muun muassa Fratantaro, Peter Hylton ja Georg von Wright 64. He huomioivat ainoastaan Mooren analyysin realistisen luonteen, eivätkä ainakaan ehdota, että se voisi tämän lisäksi olla jotakin muuta. Samoin useissa analyyttista perinnettä käsittelevissä teoksissa Mooren analyysi esitetään ongelmattomasti realistisessa valossa 65. Kuitenkin on tutkijoita, jotka 57 Ks. tark. Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Klemke 2000, Ks. tark. Klemke 2000, Jatkossa käytän tästä analyysityypistä vain ilmaisua analyysi. 62 Baldwin 2003, Beaney 2002, Fratantaro 1998, 84; Hylton 1998, 42; von Wright 1975, Soames tarkastelee teoksessaan Philosophical Analysis in the Twentieth Century analyyttisen perinteen vaiheita, jotka sijoittuvat aikajaksolle Hän kutsuu Mooren analyysia filosofiseksi analyysiksi, erotukseksi Russellin analyysista, johon hän liittää määreet filosofinen, looginen ja kielellinen. Ks. tark. Soames 2003, 3, Erich Reckin toimittamas- 8

13 väittävät, että Mooren tavasta harjoittaa analyysia löytyy sellaisia esimerkkejä, joiden perusteella he katsovat Mooren hyödyntäneen realistisen analyysin rinnalla kielellisiin ilmaisuihin kohdistuvaa analyysia. Esimerkiksi Baldwin, Herbert Hochberg ja Klemke väittävät, ettei Mooren analyysi ole pelkästään realistista analyysia 66. Yllä mainitsemieni tutkijoiden käsitykset Mooren analyysin luonteesta kattavat koko Mooren tuotannon. Toisin sanoen, he kiinnittävät huomiota siihen tapaan, jolla hän on harjoittanut analyysia eivätkä vain Analysis -kirjoitukseen, johon työssäni keskityn. Kuitenkin myös analyysityypin, jolle Moore asettaa ehtoja Analysis -kirjoituksessa, luonteesta on esitetty toisistaan eroavia näkemyksiä. Kenties voimakkain tämä näkemysero on Fratantaron ja Baldwinin välillä. Tässä työssä rajaan tarkasteluni kahteen Mooren analyysista esitettyyn tulkintaan, joiden avulla selvitän tutkielmani pääkysymystä: mitä Mooren analyysi tarkoittaa? Tämän kysymyksen tarkastelu on perusteltua edellä esille nostamastani tulkintaerosta johtuen. Mooren analyysi ja sen tulkintaerot ovat jääneet liian vähälle huomiolle siksi, että usein tyydytään esittämään vain hänen analyysinsa standarditulkinta, pelkästään realistinen tulkinta. Ongelmaksi muodostuu tällöin se, ettei tämän tulkinnan riittävyyttä kyseenalaisteta. Ensimmäiseksi tarkastelen Mooren analyysia pelkästään 67 realistisen tulkinnan näkökulmasta. Realistisen tulkinnan kannattajista käsittelen erityisesti Fratantaron näkemyksiä. Kutsun silti tulkintaa realistiseksi tulkinnaksi, sillä sen taakse asettuu Fratantaron ohella moni muukin tutkija. Realistinen tulkinta tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan Mooren analyysi kohdistuu pelkästään maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Olennaiseksi kysymykseksi muodostuu tällöin se, minkälainen suhde Mooren analyysin ja sen realistisen tulkinnan välillä on. Antaako realistinen tulkinta kohdallisen selvityksen Mooren analyysista? Vastaan tähän kysymykseen tarkastelemalla neljää, Mooren analyysille alisteista teesa, analyyttisen perinteen varhaisvaiheita käsittelevässä teoksessa From Frege to Wittgenstein: Perspectives on Early Analytic Philosophy Thomas Ricketts nostaa esiin pelkästään Mooren analyysin realistisen luonteen. Ks. Ricketts 2002, 230. Hylton tekee artikkelissaan Analysis in Analytic Philosophy katsauksen analyysin metodiin analyyttisessa perinteessä. Hänkin huomioi ainoastaan realistisen ulottuvuuden Mooren analyysista. Ks. tark. Hylton 1998, 42. Hacker toteaa teoksessaan Wittgenstein s Place in Twentieth Century Analytic Philosophy, että Moore kohdisti analyysinsa maailmassa oleviin käsitteisiin, eikä hänen analyysillaan ollut mitään tekemistä kielen kanssa. Ks. tark. Hacker 1997, 7 9. Myös Beaney kiinnittää huomiota vain Mooren analyysin realistiseen luonteeseen. Ks. tark. Beaney 2002, Ks. myös Raatikainen 2000, Ks. Baldwin 1992, ; Handbook of Metaphysics and Ontology, Volume 2, 573; Klemke 2000, Ks. myös White 1979, 74 75, Kieliasua yksinkertaistaakseni käytän tutkielmassani ilmaisun pelkästään realistisen tulkinta sijasta ilmaisua realistinen tulkinta. Toisen luvun yhteenvedossa ja työni päätelmissä nostan kuitenkin esiin Mooren analyysin tulkintaerot, jolloin palaan ilmaisuun pelkästään realistinen tulkinta tehdäkseni nämä tulkintaerot selviksi. 9

14 maa: analyysin kohteita, Mooren analyysille asettamia ehtoja ja esimerkkianalyysia, kielen roolia analyysissa sekä analyysin paradoksia. Jokaisen teeman kohdalla kuljetan rinnakkain yhtäältä Mooren ja toisaalta realistisen tulkinnan kannattajien näkemyksiä. Punnitsen tällä tavoin sitä, kuinka onnistuneena realistista tulkintaa Mooren analyysista on syytä pitää. Toin edellä esille sen, että Mooren analyysista esitetään useimmiten realistinen tulkinta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sen tarjoama selvitys Mooren analyysista olisi riittävä. Jotta kysymystä realistisen tulkinnan riittävyydestä voidaan selvittää, on sille esitettävä vaihtoehtoinen, kilpaileva tulkinta. Toinen näkökulma, josta käsin selvitän tutkielmani pääkysymystä, on Baldwinin tulkinta Mooren analyysista. Näin pääkysymykselleni alisteiseksi kysymykseksi nousee, kumpi esittelemistäni tulkinnoista, realistinen tulkinta vai Baldwinin tulkinta, on kohdallisempi tulkinta Mooren analyysista. Kun selvitän Baldwinin tulkintaa, käsittelen samoja, Mooren analyysiin kytkeytyviä teemoja kuin realistisen tulkinnan kohdalla, mutta eri järjestyksessä. Kutakin teemaa tarkastellessani esittelen sekä Mooren että Baldwinin näkemyksen. Molempien näkemyksiä tutkimalla voin vastata kysymykseen, sopiiko Baldwinin esittämä tulkinta yhteen Mooren analyysin kanssa. Työni jakautuu johdannon ja päätelmien lisäksi kahteen päälukuun, joista ensimmäisessä käsittelen Mooren analyysia realistisen tulkinnan näkökulmasta. Alaluvussa 2.1 suljen ensin pois sen, mitä Moore ei tarkoita analyysilla. Tämä tarkastelu kytkeytyy Mooren analyysin luonteeseen, josta esittelen realistisen tulkinnan. Kysymys analyysin luonteesta on kiinteästi yhteydessä analyysin kohteisiin. Analysis -kirjoituksessa Moore ei keskity analyysin kohteisiin, minkä vuoksi selvitän hänen käsitystään niistä muiden lähteiden avulla. Tarkastelen analyysin kohteita Mooren varhaisessa filosofiassa, platonisessa atomismissa. Käsittelen alaluvussa 2.2 platonista atomismia hahmottaakseni ontologisen kehyksen, johon Mooren analyysin kohteet sijoittuvat. Jäsennän platonista atomismia kahdessa seuraavassa alaluvussa, joissa tarkastelen sen keskeisiä piirteitä, antipsykologismia ja atomismia. Sitten siirryn analyysin kohteisiin, käsitteisiin ja propositioihin. Käsitteitä tarkastelen lyhyemmin, sillä esitän niitä koskevia huomioita myös alaluvussa 2.3.2, jossa tarkasteluni ensisijaisena kohteena ovat propositiot. Tuon näin esille tekijöitä, jotka toisaalta yhdistävät, toisaalta erottavat käsitteet ja propositiot toisistaan. Propositioiden kohdalla esittelen aluksi yleisemmin niiden luonnetta. Tämän jälkeen, alaluvussa , pohdin proposi- 10

15 tioiden ilmaisemista ja siihen liittyviä pulmia. Toinen teema, jonka nostan esiin propositioiden yhteydessä, on totuus ja epätotuus. Kysyn alaluvussa , mitä Moore tarkoittaa totuudella ja epätotuudella propositioiden kohdalla. Kun olen selventänyt Mooren varhaista näkemystä käsitteistä ja propositioista, vertaan hänen näkemystään realistiseen tulkintaan analyysin kohteista. Vastaako realistinen tulkinta analyysin kohteista Mooren varhaista näkemystä käsitteistä ja propositioista? Luotuani katsauksen analyysin kohteisiin lähden selvittämään Mooren käsitystä analyysista. Tarkastelen alaluvussa 2.4 esimerkkiä ja kolmea ehtoa, jotka Moore analyysille asettaa. Tämän tehtyäni kokeilen, onko Mooren käsitys analyysista yhteensopiva analyysin realistisen tulkinnan kanssa. Sen selventäminen, mitä Moore tarkoittaa analyysilla, tuo esiin kielen roolin analyysissa. Esitän alaluvussa 2.5 Fratantaron puolustaman käsityksen siitä, että kielen asema on Mooren analyysissa välineellinen. Alaluvun lopussa sovitan yhteen Mooren ja Fratantaron näkemyksiä kielen osuudesta analyysissa. Lopuksi perehdyn paradoksiin, jonka Mooren analyysi kohtaa. Alaluvuissa ja esittelen ensin Mooren, sitten Fratantaron ratkaisuehdotuksen paradoksiin. Näiden ehdotusten kautta palaan jälleen kysymykseen, onko realistinen tulkinta kohdallinen tulkinta Mooren analyysista. Luvussa kolme perehdyn Baldwinin tulkintaan Mooren analyysista. Lähden liikkeelle kielen roolista, joka tulee esiin alaluvussa 3.1, kun esittelen kolme analyysin ilmaisutapaa. Analyysin ilmaisemisen tavat ovat yhteydessä Baldwinin erottamiin analyysityyppeihin, jotka esittelen seuraavassa alaluvussa. Baldwinin tyypityksen tarkoituksena on osoittaa, miten tietty analyysin ilmaisemisen tapa ja tietty analyysityyppi kytkeytyvät toisiinsa. Tällä tavalla nousee esille Mooren suosima analyysin ilmaisemisen tapa ja selittävä analyysityyppi, johon tämä ilmaisemisen tapa on yhteydessä. Baldwinin mukaan Moore on valmis hyväksymään ainoastaan selittävän analyysityypin, koska siinä kielellä on vain avustava rooli 68. Hän kuitenkin kyseenalaistaa Mooren analyysikäsityksen väittämällä, että selittävä analyysi on liian kapea käsitys analyysista 69. Alaluvussa 3.3 kysynkin, onko Mooren käsitys analyysista riittävä. Baldwin löytää väitteelleen perusteen, analyysin paradoksin. Hänen mielestään ratkaisu paradoksiin edellyttää laajempaa analyysikäsitystä, jossa kielellä on suurempi rooli. 70 Alaluvussa 3.4 teen Baldwinin esittämän täsmennyksen kontekstiin, jossa paradoksi voi syntyä. Tästä siirryn paradoksin fregeläi- 68 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

16 seen ratkaisuun, johon Baldwinin kehittämä ratkaisuehdotus pohjautuu. Baldwinin ratkaisua tarkastelen alaluvussa Lopuksi arvioin hänen ratkaisuaan siitä näkökulmasta, olisiko Moore hyväksynyt sen. Tällä arviolla on merkitystä, kun selvitetään Baldwinin tulkinnan ja Mooren analyysin yhteensopivuutta. Alaluvussa 3.5 tarkastelen Mooren analyysin kohteita Baldwinin tulkinnasta käsin. Perehdyn ensin Mooren myöhäiseen käsitykseen propositioista, minkä jälkeen esittelen alaluvussa Baldwinin tulkinnan Mooren käsitteistä ja propositioista. Myös analyysin kohteiden osalta pohdin sitä, kuinka onnistunut Baldwinin tulkinta niistä on. Viimeisessä alaluvussa käsittelen Baldwinin näkemystä siitä, onko Mooren analyysilla ontologisia seurauksia. Esitettyäni Baldwinin kannan tutkin, käykö se yksiin Mooren analyysikäsityksen kanssa. Kun olen tarkastellut Mooren analyysia realistisen tulkinnan ja Baldwinin tulkinnan näkökulmasta, vastaan tutkielmani kysymykseen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. 2. MOOREN ANALYYSIN REALISTINEN TULKINTA 2.1 ANALYYSIN LUONNE Analysis -kirjoituksessaan Moore lähtee liikkeelle siitä, mitä hän ei tarkoita analyysilla. Tarkastelen Mooren analyysia ensin tästä näkökulmasta. Suljen näin pois sellaiset käsitykset, joita Moore ei pidä analyysina. Samanaikaisesti Mooren analyysikäsityksen rajaaminen johdattaa kohti kysymystä Mooren analyysin luonteesta ja sen realistisesta tulkinnasta. Lisäksi tämän näkökulman esittely on tarpeellista, koska se pohjustaa myöhemmin tarkastelemaani teemaa, kielen roolia Mooren analyysissa. Ensimmäinen seikka, jonka Moore toteaa analyysista, kuuluu seuraavasti: sen väittäminen, että kahdella ilmaisulla on sama merkitys, ei ole analyysin esittämistä. Perustellakseen väitettään Moore antaa esimerkin, jossa analyysi ymmärretään edellä mainitulla tavalla. Kuvitellaan Pipsan väittävän minulle, että ilmaisulla perro ja ilmaisulla haukku on sama merkitys. Oletetaan lisäksi, etten ole kuullut kumpaakaan näistä ilmaisuista aikaisemmin. Pipsa on tässä tilanteessa sanonut ilmaisujen perro ja haukku merkitsevän samaa. On kuitenkin huomattava se, mitä Pipsa on jättänyt kertomatta. Hän ei ole sanonut minulle mitään kummankaan ilmaisun merkityksestä. 71 Moore ei hyväksy näkemystä, jonka mukaan analyysi merkitsee väitettä kahden ilmaisun merkityksen samuudesta. Kantaansa hän perus- 12

17 telee esimerkillä. Sen väitteen ymmärtäminen, että kahdella, minulle tuntemattomalla ilmaisulla on sama merkitys, ei Mooren mielestä edellytä näiden ilmaisujen merkitysten tuntemista. Saatan siis ymmärtää Pipsan esittämän väitteen, mutta tämä ei vielä takaa, että kykenisin selvittämään siihen sisältyvien ilmaisujen merkityksiä, jos minulta niitä tiedusteltaisiin. Tästä syystä Moore ei ole tyytyväinen analyysiin edellisessä merkityksessä. Hän esittää vielä lisäperusteen tyytymättömyydelleen: jokin on Moorelle verbaalista ilmaisua ensisijaisempi, nimittäin sen ilmaisema käsite 72. Kielellisen ilmaisun sijaan Mooren mielenkiinto kohdistuu käsitteeseen. Kun tutkitaan ilmaisua haukku, Moore ei ole kiinnostunut verbaalisesta ilmaisusta, vaan käsitteestä, jonka sana haukku ilmaisee. Miksi Moore osoittaa kiinnostusta käsitettä, mutta ei kielellistä ilmaisua kohtaan? Tämä kysymys vie kohden toista käsitystä, jota Moore ei halua omaan analyysiinsa liittää. Analyysin kohde ei ole Moorelle verbaalinen ilmaisu 73. Moore käyttää analyysin kohteesta termiä analysandum ja siitä, joka analysoi jonkin, termiä analysans. Hän lainaa Langfordin esimerkkiä valottaakseen analyysia, jossa analysandum on verbaalinen ilmaisu. 74 Näin Moore haluaa jälleen osoittaa, mitä hän ei pidä analyysina. Tutkitaan ilmaisua x on pieni y. Tätä ilmaisua voidaan Mooren mielestä analysoida seuraavalla tavalla: ilmaisu x on pieni y sisältää kirjaimen x, sanan on, sanan pieni sekä kirjaimen y ; ilmaisu alkaa kirjaimella x, jonka jälkeen tulee sana on, sitten sana pieni ja lopuksi kirjain y. 75 Moore hyväksyy edellisen analyysin esimerkiksi verbaalisen ilmaisun analyysista. Tästä huolimatta hän ei itse tarkoita analyysilla verbaalisen ilmaisun analysointia. Mihin hänen analyysinsa silloin kohdistuu? Moore ottaa analyysin kohteiksi käsitteet (concepts) ja propositiot (propositions) 76. Hylton esittää propositioiden ja käsitteiden merkitsevän Moorelle abstrakteja entiteettejä, jotka ovat 77. Tällöin ei Hylto- 71 Vrt. Moore 1968a, Moore 1968a, Moore 1968a, Moore 1968a, 663. Ks. Langford 1968, Moore 1968a, Moore 1968a, Hylton 1998, 42. Hyltonin esittämään näkemykseen Mooren analyysin kohteista on jo tässä vaiheessa esitettävä huomautus. Mooren näkemystä käsitteistä ja propositioista on tarkasteltava suhteessa siihen, mistä hänen tuotantonsa vaiheesta on kysymys. Varhaisissa kirjoituksissa Mooren näkemys käsitteistä ja propositioista on eittämättä realistinen. Tämä tulee esille esimerkiksi hänen varhaisessa esseessään The Nature of Judgment. Ks. Moore 1993, 8. Kuitenkin tulkintaan, jossa Moo- 13

18 nin mukaan ole kysymys verbaalisten ilmaisujen, vaan näiden takana olevien rakenteiden analyysista. Sanojen takana olevat rakenteet antavat merkityksen verbaalisille ilmaisuille, jolloin analyysin tarkoituksena on tunnistaa nämä rakenteet. Luonnehdittuaan Mooren analyysin kohteita Hylton päätyy kutsumaan hänen analyysiaan realistiseksi käsitykseksi filosofisesta analyysista Hylton pitää Mooren analyysikäsitystä realistisena, koska tämä kohdistaa analyysinsa maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Tähän näkemykseen Fratantaro yhtyy. Mooren analyysikäsityksen voidaan tässä vaiheessa katsoa sopivan yhteen realistisen tulkinnan kanssa, koska kirjoituksessaan Moore ainoastaan toteaa, että analyysin kohteet eivät ole verbaalisia ilmaisuja. Olen tässä alaluvussa sulkenut pois kaksi käsitystä, joita Moore ei pidä analyysina. Ensimmäiseksi, sen väittäminen, että kahdella ilmaisulla on sama merkitys, ei ole analyysin esittämistä. Toiseksi, verbaaliset ilmaisut eivät ole analyysin kohteita. Kumpikin Mooren pois rajaamista käsityksistä liittyy kielen rooliin analyysissa, jota käsittelen tarkemmin alaluvussa 2.5. Näiden käsitysten ohella esiin nousivat käsitteet ja propositiot, jotka Moore asettaa analyysin kohteiksi. 2.2 PLATONINEN ATOMISMI Hylton käsittelee teoksessaan Russell, Idealism, and the Emergence of Analytic Philosophy Russellin ja Mooren varhaista realismia, jota hän nimittää platoniseksi atomismiksi. Heidän varhaista realismiaan on luonnehdittu myös naiiviksi tai äärimmäiseksi realismiksi 80. Mooren tuotannossa varhaisen realismin alku sijoittuu 1899 julkaistuun esseeseen The Nature of Judgment 81. Tämän vaiheen päätepiste ajoittuu puolestaan teokseen Some Main Problems of Philosophy, johon sisältyvät luennot Moore piti ren analyysin kohteiden luonnetta pidetään pelkästään realistisena, sisältyy ongelmansa. Palaan Mooren analyysin kohteisiin ja realistisen tulkinnan kohtaamiin ongelmiin alaluvussa 3.5, jossa käsittelen Baldwinin tulkintaa Mooren propositioista ja käsitteistä. 78 Cambridgen kouluun kuuluvat filosofit erottivat 1930-luvulla kaksi analyysityyppiä toisistaan: filosofisen analyysin ja loogisen analyysin. Filosofisen analyysin tarkoituksena on paljastaa analyysin kohteen metafyysiset sitoumukset. Looginen analyysi on sitä vastoin vapautettu ontologisista sitoumuksista niin, ettei analyysissa tarvitse esittää analyysin kohdetta koskevia ontologisia kannanottoja. Loogisessa analyysissa käännetään analysoitava propositio parempaan loogiseen muotoon. Merkittävintä tässä erottelussa on mahdollisuus irtisanoutua metafyysisestä analyysista, mutta samanaikaisesti harjoittaa loogista analyysia. Ks. Beaney 2002, Hylton 1998, Hylton 2002, Baldwin 1992,

19 Lontoossa Mooren varhaiset näkemykset syntyivät vastareaktiona brittiläiselle idealismille, jonka asema oli merkittävä 1890-luvun Cambridgessa. Tunnetuimpiin idealismin kannattajiin kuuluivat Mooren opettaja John McTaggart ( ) ja F. H. Bradley ( ), joka toimi professorina Oxfordissa 83. Mooren esittämät väitteet platonisen atomismin puolesta voidaan ymmärtää vasta-argumenteiksi, jotka hän suuntasi idealismin kannattajille. Selvitän seuraavissa alaluvuissa, mitä Mooren varhainen realismi tai Hyltonin termein, platoninen atomismi, pitää sisällään. Pohjustan näin sitä, minkälainen asema analyysin kohteilla Mooren varhaisessa filosofiassa oli Antipsykologismi Keskeinen Mooren platoniseen atomismiin liittyvä piirre on antipsykologismi. Kiista psykologismin ja antipsykologismin välille virisi 1800-luvun lopun logiikanfilosofisessa keskustelussa 84. Tässä kiistassa oli kysymys logiikan filosofisista perusteista. Sekä psykologismin että antipsykologismin sisälle mahtui useita suuntauksia, mutta selkeimmin niiden välinen vastakkainasettelu tulee esille, kun tarkastellaan psykologismia ja logisismia, joka on yksi antipsykologismin versio. Leila Haaparanta luonnehtii logisismia 85 opiksi, jossa oletetaan abstraktien olioiden maailma. Logisisteille tämä maailma toimii loogisen tiedon lähteenä ja logiikan tutkimuskohteena. Tunnetuimpia logisisteja olivat Frege ja Edmund Husserl ( ). 86 Vaikka juuri Frege ja Husserl ottivat lopullisen askeleen antipsykologismiin, tämän suuntauksen juuret löytyvät kauempaa 87. Antipsykologismi voidaan liittää jo uuskantilaisuutta edustaneeseen Marburgin koulukuntaan, johon Hermann Cohen ( ), Paul Natorp ( ) ja Ernst Cassirer ( ) kuuluivat 88. Heidän ohellaan antipsykologismi tuli esille Franz Brentanon ( ) ajattelussa 89. Antipsykologismi sai vastaansa psykologismin puolestapuhujat, joiden ensimmäisiin edustajiin Friedrich Beneke ( ) lukeu- 82 Moore 1965, xi. 83 The Dictionary of Twentieth-Century British Philosophers, Volume 2, Haaparanta 2003, Logisismi on erotettava logisismin ohjelmasta, jonka tarkoituksena on palauttaa aritmeettiset, tai kaikki matemaattiset, totuudet loogisiin totuuksiin. Gottlog Frege on esimerkki logisistista, joka puhui myös logisismin ohjelman puolesta. Ks. Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Dummet 1993, Routledge Encyclopedia of Philosophy, Dummet 1992,

20 tui 90. Haaparanta määrittelee psykologismin opiksi, joka koski logiikan peruskäsitteitä, logiikan peruslakeja tai loogisen päättelyn luonnetta. Usein psykologistit pitivät oppiaan sellaisena, joka koski kaikkea tätä. 91 Psykologismi voidaankin tiivistää ajatukseksi, jonka mukaan logiikka perustuu psykologiaan 92. Logiikan peruskäsitteet ja lait olivat psykologistin näkökulmasta psykologisia käsitteitä ja psykologisia lakeja 93. Fregen ja Husselin kaltainen logisisti sitä vastoin oletti abstraktien olioiden maailman, johon loogiset objektit kuuluivat. Tähän maailmaan kuuluvat oliot, kuten negaatio ja ristiriidan laki, eivät logisistin mielestä olleet psykologiasta johdettuja: logisistille logiikan lait eivät olleet psykologian lakeja. Antipsykologismi kytkeytyy myös Mooren platoniseen atomismiin. Selvitän seuraavaksi Mooren antipsykologismia kolmen piirteen avulla. Ensimmäinen seikka, joka Mooren kannattamaan antipsykologismiin liittyy, on propositioiden objektiivisuus ja riippumattomuus. Edelliset piirteet kuvaavat propositioiden asemaa erityisesti subjektin toteuttamiin mentaalisiin akteihin nähden. Mentaalisen aktin ja sen kohteen välinen erottelu on Moorelle tärkeä. Syy siihen, miksi hän tähdentää tätä erottelua, liittyy asemaan, joka mentaalisten aktien kohteilla platonisessa atomismissa on. Koska kohteet ovat luonteeltaan objektiivisia ja riippumattomia, mentaaliset aktit eivät vaikuta niihin. 94 Propositiot ovat siis Moorelle mentaalisten aktien kohteita, joiden asema on subjektista riippumaton. Hylton selventää Mooren erotteluun liittyvää antipsykologismia vertaamalla tämän kantaa näkemyksiin, joita idealistien leirissä esitettiin. Mentaalisen aktin ja sen kohteen välinen erottelu näytteli merkittävää roolia myös Kantin ja hänen seuraajiensa töissä 95. Heidän huomionsa kiinnittyi kohteiden sijasta mentaalisten aktien ehtoihin, jotka asettivat rajan subjektin tiedolle 96. Moorelle nämä ehdot, jos sellaisia ylipäänsä oli, näyttäytyivät kuitenkin eri valossa. Mentaalisille akteille asetetut ehdot ovat ehtoja sille, että pystymme toteuttamaan jonkin mentaalisen aktin, mutta eivät ehtoja sille, minkälaisia propo- 90 Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

21 sitioita voi olla 97. Tällaisten ehtojen tarkastelua ohjasi Mooren mielestä ennemmin psykologinen kuin metafyysinen motivaatio 98. Siksi näiden ehtojen tutkimukselle ei ollut sijaa platonisessa atomismissa. Avatakseen lisää Mooren painottamaa erottelua mentaalisen aktin ja sen kohteen välillä Hylton vertaa toisiinsa näkökulmia, joiden kautta Moore ja idealismin puolestapuhujat tätä erottelua tarkastelivat. Idealistit keskittyivät subjektin näkökulmaan ja tutkivat kokemuksen mahdollisia ehtoja, joiden puitteissa kohde tuli annetuksi. Moore taas piti tällaisten ehtojen asemaa lähinnä psykologisena. Mentaalisten aktien ehdoilla ei ollut Mooren mielestä mitään tekemistä aktien kohteiden kanssa. Niinpä platoninen atomismi takasi kohteille itsenäisen aseman suhteessa subjektin mentaalisiin akteihin. Tästä syystä kohteiden luonne ei ollut Moorelle mentaalinen, vaan ihmismielestä riippumaton. Kenties merkittävin propositioiden asemaa koskeva seikka liittyy Hyltonin mainitsemaan metafyysiseen motivaatioon, joka Mooren filosofian harjoittamista varhaisessa realismissa ohjasi. Tätä motivaatiota ilmentää Mooren The Nature of Judgment -esseessä lausuma teesi, jonka mukaan maailma koostuu käsitteistä 99. Teesissään Moore esittää, että maailma on tehty käsitteistä, jotka ovat propositioiden osia 100. Mitä tämä teesi kertoo platonisen atomismin ontologiasta? Hylton kiinnittää huomiota perustavaan ontologiseen kategoriaan, joka Mooren varhaisfilosofiassa esiintyy 101. Kategoria, josta Hylton puhuu, on oleminen. Kaikki asiat ovat, tai niillä on oleminen 102. Sen sijaan jotkin asiat, jotka ovat ajallisia, ovat myös olemassa (exist) 103. Propositiot ja niiden osat, käsitteet, ovat atemporaalisia entiteettejä, jotka kuuluvat olemisen kategoriaan. Propositioiden objektiivinen ja riippumaton asema on sidoksissa siihen, etteivät ne ole ajallisesti olemassa. Atemporaalisuus varmistaa käsitteisiin ja propositioihin liittyvän perustavuuden, jonka takia niitä ei voida selittää minkään ajallisesti olemassa olevan avulla. 104 Platonisessa atomismissa maailma koostuu käsitteistä ja niiden muodostamista propositioista, joita Moore pitää atemporaalisina, olevina entiteetteinä. Oleminen on Moorelle perustavin ontologinen kate- 97 Hylton 2002, Hylton 2002, Moore 1993, Hylton 2002, Hylton 2002, All things are, or have being. Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

22 goria, sillä kaikki asiat ovat, mutta vain jotkin asiat ovat olemassa. Lisäksi ei-ajallinen oleminen on juuri se käsitteiden ja propositioiden piirre, joka takaa niiden objektiivisuuden, riippumattomuuden ja ilmentää samalla niiden perustavaa asemaa. Käsitteitä ja propositioita ei voida palauttaa sellaiseen, joka on olemassa ajassa. Tämä selvitys tuo esiin sen, että varhaisessa realismissaan Moore hyväksyi epäilyksettä käsitteiden ja propositioiden kaltaiset abstraktit entiteetit. Siksi Hylton kutsuu hänen käsitystään todellisuuden luonteesta platoniseksi 105. Nimensä mukaisesti Mooren platoninen atomismi sallii puheen abstrakteista entiteeteistä. Sen lisäksi, että Moore kannattaa käsitteiden ja propositioiden riippumattomuutta ja objektiivisuutta, hän puolustaa samaa teesiä relaatioiden kohdalla. Koska propositiot ovat relationaalisia (relational), relaatioilla on oltava sama status kuin propositioilla 106. Relaatioiden yhteyttä käsitteisiin ja propositioihin voidaan kuvata seuraavasti: käsitteiden välillä vallitsee tiettyjä relaatioita ja propositiot koostuvat käsitteistä sekä käsitteiden välisistä relaatioista 107. Propositiot siis koostuvat käsitteistä ja relaatioista, minkä vuoksi Moore tarjoaa käsitteille, relaatioille ja propositioille saman aseman platonisessa atomismissa. Havainnollistan relaatioiden luonnetta esimerkillä. Tutkitaan tietäjän mentaalisen aktin ja tiedon kohteen välistä relaatiota, joka on erityistapaus mentaalisen aktin ja sen kohteen välisestä relaatiosta. Moore katsoo, että tietäjä ja tiedon kohde ovat riippumattomia toisistaan. Tällaista käsitystä relaatioiden luonteesta kutsutaan ulkoiseksi. 108 Ulkoisille relaatioille vastakkainen malli on käsitys, jossa relaatioita pidetään sisäisinä. Jos relaatiota tietäjän ja tiedon kohteen välillä pidetään sisäisenä, niin silloin tiedon kohde on ainakin osittain tietäjän ja hänen tietoisuutensa muodostama 109. Erottelu sisäisten ja ulkoisten relaatioiden välille muodostui lukujen vaihteessa merkittäväksi kysymykseksi, josta idealistit ja heidän vastustajansa kiistelivät. Siinä missä Moore puolusti ul- 105 Hylton 2002, 112. Platonismilla Hylton viittaa käsitykseen, jonka mukaan abstraktit objektit hyväksytään ilman rajoitteita. Ks. Hylton 2002, Hylton 2002, 121. Relaatio mielen ja objektin välillä on siis riippumaton kaikesta muusta, paitsi mielestä ja objektista, joiden välillä relaatio vallitsee. Ks. tark. Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,