KAKSI TULKINTAA G. E. MOOREN ANALYYSISTA

Transkriptio

1 KAKSI TULKINTAA G. E. MOOREN ANALYYSISTA Pro gradu -tutkielma Tampereen yliopisto Filosofian laitos Helmikuu 2008 Alma Korko

2 Tampereen yliopisto Historiatieteen ja filosofian laitos Alma Korko: Kaksi tulkintaa G. E. Mooren analyysista Pro gradu -tutkielma, 127 s. Filosofia Helmikuu 2008 Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan G. E. Mooren analyysia. Tutkielman pääkysymys on, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Filosofian historiassa analyysin juuret voidaan jäljittää antiikin Kreikkaan, mutta nykyaikaisen filosofisen keskustelun analyysista käynnistivät Moore ja Bertrand Russell lukujen vaihteessa. Heidän ohellaan analyysia harjoittivat monet muut 1900-luvulla vaikuttaneet filosofit. Erilaisten analyysin muotojen kehittäminen oli piirre, joka oli tyypillinen sekä fenomenologiselle että analyyttiselle perinteelle. Mooren analyysia selvitetään tutkielmassa kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näistä on Mooren analyysiin tavallisesti kytketty realistinen tulkinta ja toinen Thomas Baldwinin ehdottama tulkinta. Realistisen tulkinnan mukaan Mooren analyysi kohdistuu pelkästään maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Baldwinin mielestä Mooren analyysi ei ole pelkästään realistista analyysia. Vaikka Mooren analyysiin liittyy metafyysinen motivaatio, Baldwin pitää hänen analyysiaan myös kielellisenä. Kummankin tulkinnan kohdalla Mooren analyysia käsitellään neljän, analyysille alisteisen teeman avulla. Nämä teemat ovat seuraavat: analyysin kohteet, Mooren analyysille asettamat ehdot ja esimerkkianalyysi, kielen rooli analyysissa sekä analyysin paradoksi. Jokaisen teeman käsittelyssä kuljetetaan rinnakkain yhtäältä Mooren näkemyksiä, toisaalta Mooren analyysin tulkinnoissa esitettyjä näkemyksiä. Näin tutkielman pääkysymykselle alisteiseksi kysymykseksi muodostuu, kumpi esitellyistä tulkinnoista on kohdallisempi tulkinta Mooren analyysista. Tutkielman kysymysten selvittäminen on johtanut päätelmään, jonka mukaan realistinen tulkinta Mooren analyysista ei ole riittävä. Keskeisin peruste tälle päätelmälle on Mooren analyysin kohtaama paradoksi. Realistinen tulkinta on liian kapea selittämään suurempaa roolia, jonka Moore paradoksin johdosta kielelle antaa. Jotta paradoksi kyettäisiin ratkaisemaan, on Mooren analyysi ymmärrettävä myös kielellisenä analyysina. Asiasanat: analyysi, analyysin paradoksi, kieli, metafysiikka.

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO AIHEPIIRIN ESITTELY TUTKIMUSKYSYMYS JA TUTKIELMAN RAKENNE MOOREN ANALYYSIN REALISTINEN TULKINTA ANALYYSIN LUONNE PLATONINEN ATOMISMI ANTIPSYKOLOGISMI ATOMISMI ANALYYSIN KOHTEET PLATONISESSA ATOMISMISSA KÄSITTEET PROPOSITIOT PROPOSITIOIDEN ILMAISEMINEN TOTUUS JA EPÄTOTUUS YHTEENVETO MOOREN ESITTÄMÄT ANALYYSIN EHDOT KIELI ANALYYSIN VÄLINEENÄ ANALYYSIN PARADOKSI PARADOKSIN RATKAISUEHDOTUS PARADOKSIN VÄLTTÄMINEN YHTEENVETO TOISESTA LUVUSTA...60

4 3. BALDWININ TULKINTA MOOREN ANALYYSISTA KOLME ANALYYSIN ILMAISUTAPAA KOLME ANALYYSITYYPPIÄ ONKO MOOREN ANALYYSIKÄSITYS RIITTÄVÄ? ANALYYSIN PARADOKSIN TÄSMENNYS PARADOKSIN FREGELÄINEN RATKAISU KORJAUS FREGELÄISEEN RATKAISUUN RATKAISUN ARVIOINTI ANALYYSIN KOHTEET PROPOSITIOIDEN KIELTÄMINEN PROPOSITIOITA JA KÄSITTEITÄ KOSKEVA TULKINTA ANALYYSIN ONTOLOGISET SEURAUKSET PÄÄTELMÄT LÄHTEET...121

5 1. JOHDANTO 1.1 AIHEPIIRIN ESITTELY Tarkastelen tutkielmassani G. E. Mooren ( ) analyysia. Sana analyysi juontuu kreikan kielen termistä ανάλυσις (analusis), joka tarkoittaa osiin hajottamista. Tästä merkityksestä termin käyttö laajeni tarkoittamaan ongelman purkamista. Analyysi ongelman purkamisena oli merkitys, jossa geometrikot ja filosofit käyttivät termiä ανάλυσις antiikin Kreikassa. Michael Beaney katsoo analyysi - sanan etymologian heijastavan monitulkintaisuutta, joka sen käyttöön on vaikuttanut läpi filosofian historian. Monitulkintaisuus tulee Beaneyn mukaan esille merkityksessä, joka sanalla analyysi antiikin Kreikassa oli. Kun analyysi tarkoittaa ongelman purkamista, tämän merkityksen voidaan ajatella sisältävän kolme näkökulmaa analyysiin. 1 Näitä näkökulmia valottaakseen Beaney erottaa toisistaan kolme analyysin muotoa. Beaneyn erottelu tarjoaa kehyksen, jonka avulla Mooren käsitystä analyysista on alustavasti mahdollista hahmottaa. Beaneyn erottamat muodot ovat regressiivinen (regressive), dekompositionaalinen (decompositional) ja muuntava (transformative) analyysi 2. Regressiivinen analyysi tarkoittaa takaisin palautuvaa, dekompositionaalinen analyysi osiin hajottavaa ja muuntava analyysi alkulähtökohdan toiseksi muuntavaa analyysia 3. Käytännössä kaikki kolme muotoa toteutuvat ja yhdistyvät monin eri tavoin 4. Ne eivät siten sulje toisiaan pois, vaan kysymys on pikemminkin eri muotojen limittymisestä toisiinsa. Beaney nimeää myös analyysin muotoja yhdistävän tekijän. Jokaista muotoa saatetaan kuvata työstämiseksi takaisin (working back) johonkin perustavampaan 5. Sen lisäksi, että Beaneyn erottelu toimii apuvälineenä hahmoteltaessa Mooren käsitystä analyysista, erottelun pohjalta on mahdollista luoda katsaus siihen, missä filosofian historian vaiheissa eri analyysin muodot ovat nousseet esiin. Regressiivisen analyysin juuret palaavat antiikin Kreikkaan. Ensimmäisiin 1 Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Työssäni esittelen Beaneyn erottelun vain siinä tarkoituksessa, että sen avulla voidaan tehdä katsaus analyysin eri muotoihin ja antaa alustava kuva siitä, mistä Mooren analyysissa on kysymys. Ks. tark. Beaneyn analyysin muodoista Beaney 2002, Ks. myös Beaney 2007 ja Beaney 2002, Beaney 2002, 55. 1

6 regressiivisen analyysin harjoittajiin kuuluivat Pappus (noin ) ja Eukleides (noin 365 eaa. 330 eaa. 300 eaa. 275 eaa.), joiden geometrinen analyysi on esimerkki regressiivisestä analyysista 6. Takaisin työstäminen tapahtuu tässä analyysin muodossa kohti perustavampia periaatteita, premissejä tai syitä. Pappuksen ja Eukleideen geometrista analyysia voidaan havainnollistaa esimerkillä Pythagoraan teoreeman todistamisesta. Kun todistetaan Pythagoraan teoreemaa, analyysissa kuljetaan takaisin periaatteisiin, joista teoreema on mahdollista johtaa. 7 Geometrisessa analyysissa työstäminen tarkoittaa siis geometrisen ongelman purkamista. Analyysiprosessissa tavoitetaan perustavammat periaatteet, joiden avulla geometrinen ongelma selitetään. Dekompositionaalinen analyysi nousi etualalle varhaismodernilla kaudella 8. Huippunsa tämä analyysin muoto saavutti Immanuel Kantin ( ) filosofiassa, mutta sen vaikutus jatkui merkittävänä esimerkiksi Bertrand Russellin ( ) ja Mooren varhaisissa töissä 9. Dekompositionaalisessa analyysissa tunnistetaan analysoitavan elementit ja rakenne 10. Tällöin elementit ja rakenne ovat jotakin perustavampaa, jota kohti työstäminen analyysissa tapahtuu. Elementtien ja rakenteen tunnistaminen voidaan myös ilmaista toisin: analyysissa analysoitava hajotetaan osiin. Suolan liukeneminen veteen sopii esimerkiksi tällaisesta prosessista. Liuetessaan veteen suola hajoaa natriumiksi (Na) ja kloridiksi (Cl), jolloin suolan elementit, Na ja Cl, sekä rakenne NaCl identifioidaan analyysissa. Beaney pitää Mooren analyysia malliesimerkkinä dekompositionaalisesta analyysista 11. Moore kohdistaa analyysinsa kompleksisiin käsitteisiin, joista hän katsoo maailman koostuvan 12. Niinpä dekompositionaalinen analyysi ja siihen sisältyvä osiin hajottaminen toteutuu kirjaimellisesti Mooren menetelmässä. Kolmas analyysin muoto ajoittuu selkeimmin 1900-luvun varhaisvaiheeseen. Gottlob Frege ( ) ja Russell ovat filosofeja, jotka Beaney nimeää muuntavan analyysin pioneereiksi. 13 Perusajatuksena muuntavassa analyysissa on, että analysoitava käännetään toiseksi tietyssä viitekehyksessä 14. Analyysin kohdetta tulkitaan analyysiprosessissa, jolloin tulkitseminen myös muuntaa kohdetta jollakin 6 Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, Beaney 2002, 55. 2

7 tavoin 15. Russellin varhainen käsitys analyysista oli dekompositionaalinen. Vuoden 1905 On Denoting -artikkelista alkaen hänen analyysinsa alkoi kuitenkin saada uusia piirteitä. Käsitteiden sijaan Russell korosti propositioiden asemaa analyysin kohteina. 16 Hän katsoi edelleen analyysin koskevan käsitteitä, mutta analyysin ensisijaisena tehtävänä hän piti proposition loogisen muodon löytämistä. Siten loogiset muodot nousivat keskeiseen asemaan Russellin myöhäisessä analyysikäsityksessä, johon ilmaisulla looginen analyysi 17 viitataan. 18 Russellin looginen analyysi pitää sisällään muuntamisen ajatuksen. Hän erotti toisistaan analyysin kohteen kieliopillisen ja loogisen muodon 19. Analyysin tarkoituksena oli tällöin kääntää kohde parempaan, loogiseen muotoon. Tämä tarkoitti Russellille sitä, että analyysin kohde käännetään predikaattilogiikan kielelle. Näin loogisen muodon avulla pyritään välttämään pulmat, joita kieliopillinen muoto aiheuttaa. 20 Muuntavassa analyysissa työstetään kohti loogista muotoa, joka on kieliopillista muotoa perustavampi. Vaikka analyysin juuret löytyvät antiikin Kreikasta, nykyaikainen filosofinen keskustelu analyysista käynnistyi varsinaisesti lukujen vaihteessa Mooren ja Russellin vaikutuksesta 21. Moore ja Russell ovat filosofeja, joista analyyttisen filosofian tavallisesti katsotaan polveutuvan 22. Jotkut tutkijat, esimerkiksi P. M. S. Hacker ei kuitenkaan pidä heitä ainoastaan analyyttisen filosofian edeltäjinä, vaan analyyttisina filosofeina 23. Riippumatta siitä, lasketaanko Russell ja Moore analyyttisen perinteen edustajiksi vai ei, kumpikin heistä harjoitti analyysia. Russellin ja Mooren ohella myös monet muut luvulla vaikuttaneet filosofit hyödynsivät tätä metodia. Analyyttisen perinteen sisällä harjoitettiin erilaisia analyyseja, joiden esittely auttaa Mooren analyysikäsityksen hahmottamisessa ja antaa samalla yleisluontoisen kuvan analyyseista, joita tässä perinteessä on esiintynyt. 15 Beaney 2002, Hylton 1998, Sivuan vielä johdannossa Russellin loogista analyysia, johon palaan tarkemmin alaluvussa Hylton 1998, Beaney 2002, Beaney 2002, 69. Ks. kieliopilliseen muotoon liittyvistä ongelmista tarkemmin esim. Beaney 2002, Raatikainen 2000, Raatikainen 2001, Hacker 1998, 4. Raatikainen 2001, 194. Kysymys siitä, miten analyyttinen filosofia tulisi määritellä, ei ole yksiselitteinen. Vaikka analyysia pidetään analyyttiseen filosofiaan kytkeytyvänä piirteenä, tämän toteaminen ei vielä riitä, jos halutaan määritellä, mitä analyyttinen filosofia tarkoittaa. Ks. tark. analyyttisen filosofian määrittelemisestä esim. Haaparanta 2003, ; Hacker 1998, 3 34; Raatikainen 2001, Analyyttisen filosofian määrittelyongelmat ovat yhteydessä siihen, lasketaanko Moore tähän perinteeseen kuuluvaksi filosofiksi. Hackerin ohella esimerkiksi Scott Soames ja Georg von Wright katsovat Mooren kuuluvan analyyttiseen perinteeseen. Ks. Hacker 1998, 4; Soames 2003, xiii; von Wright 1975, 206. Päinvastaisia näkemyksiä ovat esittäneet esimerkiksi Beaney, Michael Dummett ja Panu Raatikainen. Ks. Beaney 2002, 70, 75; Dummet 1993, ix; Raatikainen 2001,

8 Analyyttisen filosofian kehityksestä saatetaan erottaa kolme vaihetta sen mukaan, minkälaista analyysin harjoittaminen pääasiassa oli. Ensimmäisessä vaiheessa analyysi oli leimallisesti metafyysistä analyysia, jonka harjoittajina varhainen Russell ja Moore tunnetaan. 24 Russell ja Moore kohdistivat analyysinsa todellisuuteen. Kuten edellä esitin, Moore ajatteli varhaisessa filosofiassaan maailman koostuvan käsitteistä, joita hän piti analyysin kohteina. Analyysin tarkoituksena oli tällöin hajottaa käsitteet yksinkertaisempiin osiin ja samalla selvittää, miten käsite erosi tai oli suhteessa muihin käsitteisiin 25. Samoin myös Russell ajatteli varhaisessa filosofiassaan. Hän piti analyysia dekompositionaalisena prosessina, jossa analyysin kohteet hajotetaan osatekijöihinsä 26. Huolimatta siitä, että Russellin varhainen analyysi oli luonteeltaan metafyysistä, se poikkesi joiltakin osin Mooren analyysista. Russellin analyysissa näkyivät vaikutteet 1800-luvun matemaatikkojen, Karl Weierstrassin ( ), Richard Dedekindin ( ) ja Georg Cantorin ( ) töistä 27. Kun Russellin tutkimus matematiikan filosofisista perusteista eteni, tämä vaikutti hänen käsitykseensä analyysista. Hänen analyysinsa alkoi kehittyä kohti suuntaa, jossa logiikalla oli yhä merkittävämpi rooli. 28 Vuosina Russell työskenteli Ludwig Wittgensteinin ( ) kanssa ja kehitti opin loogisesta atomismista 29. Tämän opin mukaan maailma on tehty loogisista atomeista ja faktoista, jotka koostuvat atomeista. Prosessia, jossa atomit löydetään, Russell kutsui loogiseksi analyysiksi. Looginen atomismi oli siis yhteydessä analyysiin: jotta faktojen todellinen luonne, loogiset atomit, saadaan esiin, tarvitaan analyysia. 30 Tällä tavoin Russellin varhainen käsitys analyysista rikastui. Analyysissa ei ollut enää kyse pelkästään entiteettien osiin hajottamisesta, vaan siihen liittyi myös reduktiivinen pyrkimys 31. Kun analyyttisen filosofian kehityskaarta tarkastellaan siinä esiintyneiden analyysien kannalta, toiselle vaiheelle oli ominaista nimenomaan reduktiivinen analyysi 32. Russellin lisäksi nuori Wittgen- 24 Raatikainen 2001, Hacker 1998, Hacker 1997, Hacker 1998, Hacker 1998, The Oxford Companion to Philosophy, 30. Russellin muotoilema looginen atomismi tulee esille hänen teoksissaan Our Knowledge of the External World (1914) ja Philosophy of Logical Atomism (1918). The Oxford Companion to Philosophy, The Oxford Companion to Philosophy, Hacker 1997, Raatikainen 2001,

9 stein kuului reduktiivisen analyysin harjoittajiin 33. Wittgensteinin teoksessa Tractatus Logico- Philosophicus (1921) atomistinen näkemys faktoista esiintyy kenties puhtaimmillaan 34. Ennen kaikkea Wittgenstein, mutta myös Russell, vaikutti luvuilla kukoistaneeseen Wienin piiriin ja sen sisällä syntyneeseen käsitykseen analyysista. Wittgensteinin käynnistämä kielellinen käänne ja tähän kytkeytyvä käsitys filosofiasta kielen kritiikkinä näkyivät Wienin piirin filosofiakäsityksessä. Liikkeen keulahahmoina toimivat Rudolf Carnap ( ) ja Moritz Shlick ( ), jotka ottivat reduktiivisen analyysin osaksi tieteellisen filosofian ohjelmaansa. 35 Wienin piirin jäsenet puolustivat loogista positivismia, jossa reduktiivinen analyysi tarkoitti kaiken mielekkään tieteellisen puheen palauttamista havaittuun. Tämä merkitsi paitsi mentaalisia tiloja, myös fysiikan teoreettisia entiteettejä koskevan puheen kääntämistä havaintokielelle. 36 Kolmannessa vaiheessa harjoitettu analyysi poikkesi merkittävästi Russellin, nuoren Wittgensteinin ja Wienin piirin suosimasta reduktiivisesta analyysista. Kolmannelle vaiheelle oli tyypillistä konnektiivinen analyysi, joka oli yhteydessä niin sanottuun arkikielen filosofiaan 37. Tämä löyhä filosofinen suuntaus ryhmittyi toisen maailmansodan jälkeisessä Oxfordissa Gilbert Rylen ( ) ympärille 38. Hänen lisäkseen arkikielen filosofeihin lukeutuivat esimerkiksi J. L. Austin ( ), Norman Malcolm ( ), John Wisdom ( ) ja (myöhäinen) Wittgenstein. Arkikielen filosofian asema oli huomattava Britanniassa 1940-luvun puolivälistä 1960-luvun alkupuolelle. Vaikka kyseessä ei ollut yhtenäinen filosofinen koulukunta, voidaan arkikielen filosofien ajama teesi esittää seuraavasti: kielelliset käytännöt kiinnittävät sanojen merkityksen. Kun filosofit selvittävät sanojen merkityksiä, heidän tulee tuntea todelliset yhteydet, joissa sanoja käytetään. 39 Edellinen teesi oli olennainen arkikielen filosofien analyysikäsityksen kannalta. Arkikielen filosofit kohdistivat analyysinsa siihen, miten sanoja käytetään lauseissa 40. Konnektiivisen analyysin tavoitteena oli kuvata filosofisesti ongelmallisiin ilmaisuihin liittyvien käsitteiden välisiä 33 Raatikainen 2001, The Oxford Companion to Philosophy, Raatikainen 2000, Raatikainen 2000, Raatikainen 2001, Raatikainen 2000, The Cambridge Dictionary of Philosophy, Hacker 1998, 23. 5

10 yhteyksiä. Tällaisen analyysin tarkoituksena on päätyä selkeyteen analyysin kohteeksi asetetusta ilmaisusta. Selkeys tavoitetaan, kun tutkitaan ilmaisuun liittyvien käsitteiden verkostoa. 41 Yllä esittelemäni kehitys analyyttisen filosofian vaiheista tuo esille monimuotoisuuden, joka analyysin harjoittamiseen analyyttisen perinteen sisällä kytkeytyi. Tätä monimuotoisuutta kuvaa esimerkiksi se, kuinka erilaisia tavoitteita varhainen Russell ja Moore, Wienin piirin jäsenet sekä arkikielen filosofit analyysille asettivat. Analyyttisessa filosofiassa esiintyneiden analyysien ja Beaneyn erottelun pohjalta saadaan myös alustava kuva Mooren analyysista. Moore pyrki analyysin keinoin tavoittamaan todellisuuden yksinkertaisimmat osat, analysoimattomat käsitteet. Hänen analyysinsa on osiin hajottavaa, dekompositionaalista analyysia, jota ohjaa metafyysinen motivaatio. 1.2 TUTKIMUSKYSYMYS JA TUTKIELMAN RAKENNE G. E. Moore aloitti opintonsa vuonna 1892 Cambridge Trinity Collegessa, jossa hän opiskeli klassisia kieliä ja filosofiaa 42. Ennen toista opiskeluvuottaan Moore sanoo tuskin tienneensä, että sellainen aine kuin filosofia on olemassa 43. Toisena opiskeluvuotenaan hän tutustui joukkoon nuoria opiskelijoita, joiden keskusteluita hän piti kiehtovina 44. Tähän seurueeseen kuului myös Russell, joka oli aloittanut opintonsa kaksi vuotta Moorea aikaisemmin 45. Cambridgessa solmitut ystävyyssuhteet olivatkin tärkeässä roolissa, kun Mooren kiinnostus filosofiaa kohtaan heräsi. Moore toteaa erityisesti keskustelussa lausuttujen filosofisten väitteiden olleen sellaisia, jotka saivat hänet kiinnostumaan filosofiasta 46. Suurimman osan urastaan Moore vietti Cambridgessa. Vuonna 1898 hän sai stipendin väitöskirjastaan The Metaphysical Basis of Ethics, jossa hän muotoili suuntaviivoja argumentilleen idealismia 47 vastaan 48. Pian tämän jälkeen, 1903, Moore julkaisi Principia Ethican Moore jätti Cambridgen ja siirtyi Edinburghiin, missä hän perehtyi skottilaisten filosofien David Humen ( ) ja Thomas 41 Hacker 1998, Broad 1963, Moore 1968b, Moore 1968b, Moore 1968b, Moore 1968b, Idealismia voidaan karkeasti luonnehtia näkemykseksi, jossa jotakin henkistä tai ei-aineellista pidetään perustavimpana todellisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että fyysinen todellisuus, kuten materiaaliset objektit, on olemassa esimerkiksi mielen ilmiönä tai jollakin tavalla olemukseltaan mentaalisena. Idealismin merkittävimpiä perustajia ovat George Berkeley ( ), Kant ja G. W. F. Hegel ( ). Ks. Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy,

11 Reidin ( ) kirjoituksiin. Osittain näiden filosofien vaikutuksesta Mooren huomio kääntyi tuolloin kysymyksiin, jotka liittyivät havaitsemiseen ja perustaan, jolle ulkoista maailmaa koskeva tietomme pohjautuu. Mooren kiinnostus näitä kysymyksiä kohtaan tulee esille Lontoon luennoissa , jotka julkaistiin vuonna 1953 teoksessa Some Main Problems of Philosophy Moore palasi Cambridgeen, jossa hän vietti lopun urastaan lukuun ottamatta Yhdysvaltoihin tehtyä matkaa toisen maailmansodan aikana 50. Moore luennoi Cambridgessa, kunnes sai 1925 professuurin, jota hän hoiti vuoteen 1938 asti. Vuosina hän toimi myös Mind-lehden päätoimittajana. 51 Moore tunnetaan filosofina, jonka mielestä filosofia ei ole pelkästään analyysia 52. Yleisesti Mooren ajatellaankin keskittyneen analyysin harjoittamiseen, mutta ei niinkään sen selvittämiseen, mitä analyysi tarkoittaa 53. Hänen mielenkiintonsa kohdistui varsin perinteisiin filosofisiin ongelmiin, jotka koskettelivat muun muassa metafysiikkaa, etiikkaa ja epistemologiaa 54. Kun Moore tarkasteli kirjoituksissaan filosofisia kysymyksiä, hän kuitenkin hyödynsi ja harjoitti nimenomaan analyysia. Analyysilla oli ennen kaikkea metodologinen rooli Mooren filosofiassa, minkä vuoksi hänen tuotantonsa sisältää niukasti analyysia käsitteleviä kirjoituksia. Ainoa hieman laajempi kirjoitus, Analysis, jossa Moore käsittelee analyysia, on ilmestynyt P. A. Schilppin toimittamassa teoksessa The Philosophy of G. E. Moore 55. Useiden artikkelien lisäksi teokseen sisältyy The Philosopher Replies -osa, jossa Moore vastaa C. H. Langfordin artikkeliin Moore s Notion of Analysis 56. Vastauksessaan Langfordille Moore tarkastelee käsitystään analyysista. Työssäni selvitän Mooren käsitystä analyysista Analysis -kirjoituksen pohjalta. Tässä kirjoituksessa Moore käsittelee analyysia ikään kuin se olisi yksi, yhtenäinen metodi. Kuitenkin Moore-tutkijat, Sal Fratantaro ja E. D. Klemke, esittävät, että Mooren tavasta harjoittaa analyysia on löydettävissä erilaisia analyysityyppejä. Fratantaro erottaa kolme analyysityyppiä, joita hän esittää 48 Baldwin 1993, vi. 49 Baldwin 1993, vi. 50 Baldwin 1993, vi vii. 51 Baldwin 1993, vii. 52 Baldwin 2003, Ks. esim. Fratantaro 1998, x. 54 Klemke 2000, Tämän kirjoituksen lisäksi Moore on käsitellyt luennoissaan analyysia. Casimir Lewy on toimittanut Mooren luennoista teoksen Lectures on Philosophy, jossa kaksi luennoista on otsikoitu analyysia käsitteleväksi: What Is Analysis? ja The Justification of Analysis. Ks. tarkemmin Moore 1966, Langfordin artikkeli on ilmestynyt Mooren filosofiaa käsittelevässä teoksessa The Philosophy of G. E. Moore. Ks. Langford 1968,

12 Mooren harjoittavan. Näistä tyypeistä Fratantaro käyttää ilmaisuja (1) reductional analysis, (2) comparative analysis ja (3) divisional analysis 57. Analysis -kirjoituksessa Fratantaro katsoo Mooren tarkastelevan viimeistä näistä 58. Klemke löytää Mooren tuotannosta useampia analyysityyppejä, joita hän kutsuu seuraavasti: (1) refutational analysis, josta hän erottaa kaksi alaryhmää (i) showing contradictions, (ii) translation into the concrete ; (2) distinctional analysis ; (3) decompositional analysis, jonka hän jakaa edelleen kahteen ryhmään (i) definitional analysis, (ii) divisional analysis ; (4) reductional analysis 59. Klemke puolestaan esittää Mooren tarkastelevan Analysis - kirjoituksessa määritelmällistä (definitional) analyysia 60. Vaikka Fratantaro ja Klemke ovat eri mieltä siitä, kuinka monia ja minkälaisia analyysityyppejä Mooren tuotannosta saatetaan erottaa, he ovat yksimielisiä sen suhteen, että kirjoituksessaan Analysis Moore käsittelee vain yhtä näistä tyypeistä. Tutkimuskysymykseni kannalta yksimielisyys tästä seikasta on merkittävää, sillä työssäni keskityn siihen analyysityyppiin 61, jota Moore Analysis -kirjoituksessa selventää. Tämä on ainoa analyysityyppi, jota hän pelkän harjoittamisen lisäksi eksplisiittisesti käsittelee. Nostin aikaisemmin esille metafyysisen motivaation, joka Mooren analyysiin kytkeytyy. Thomas Baldwin kiteyttää osuvasti sen, mistä metafyysisessä motivaatiossa on kyse: Moorelle analyysi on maailman rakenteiden analyysia 62. Tämä motivaatio voidaan ilmaista toisin sanomalla, että Mooren analyysi on realistista analyysia. Myös Beaney kiinnittää huomiota Mooren analyysin luonteeseen. Vaikka Beaney tarkastelee ainoastaan Mooren varhaista tuotantoa, hän katsoo Mooren analyysin ylipäätään olevan luonteeltaan realistista 63. Beaney ei ole ainoa, joka esittää Mooren analyysista tämän näkemyksen. Samoille linjoille hänen kanssaan asettuvat muun muassa Fratantaro, Peter Hylton ja Georg von Wright 64. He huomioivat ainoastaan Mooren analyysin realistisen luonteen, eivätkä ainakaan ehdota, että se voisi tämän lisäksi olla jotakin muuta. Samoin useissa analyyttista perinnettä käsittelevissä teoksissa Mooren analyysi esitetään ongelmattomasti realistisessa valossa 65. Kuitenkin on tutkijoita, jotka 57 Ks. tark. Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Klemke 2000, Ks. tark. Klemke 2000, Jatkossa käytän tästä analyysityypistä vain ilmaisua analyysi. 62 Baldwin 2003, Beaney 2002, Fratantaro 1998, 84; Hylton 1998, 42; von Wright 1975, Soames tarkastelee teoksessaan Philosophical Analysis in the Twentieth Century analyyttisen perinteen vaiheita, jotka sijoittuvat aikajaksolle Hän kutsuu Mooren analyysia filosofiseksi analyysiksi, erotukseksi Russellin analyysista, johon hän liittää määreet filosofinen, looginen ja kielellinen. Ks. tark. Soames 2003, 3, Erich Reckin toimittamas- 8

13 väittävät, että Mooren tavasta harjoittaa analyysia löytyy sellaisia esimerkkejä, joiden perusteella he katsovat Mooren hyödyntäneen realistisen analyysin rinnalla kielellisiin ilmaisuihin kohdistuvaa analyysia. Esimerkiksi Baldwin, Herbert Hochberg ja Klemke väittävät, ettei Mooren analyysi ole pelkästään realistista analyysia 66. Yllä mainitsemieni tutkijoiden käsitykset Mooren analyysin luonteesta kattavat koko Mooren tuotannon. Toisin sanoen, he kiinnittävät huomiota siihen tapaan, jolla hän on harjoittanut analyysia eivätkä vain Analysis -kirjoitukseen, johon työssäni keskityn. Kuitenkin myös analyysityypin, jolle Moore asettaa ehtoja Analysis -kirjoituksessa, luonteesta on esitetty toisistaan eroavia näkemyksiä. Kenties voimakkain tämä näkemysero on Fratantaron ja Baldwinin välillä. Tässä työssä rajaan tarkasteluni kahteen Mooren analyysista esitettyyn tulkintaan, joiden avulla selvitän tutkielmani pääkysymystä: mitä Mooren analyysi tarkoittaa? Tämän kysymyksen tarkastelu on perusteltua edellä esille nostamastani tulkintaerosta johtuen. Mooren analyysi ja sen tulkintaerot ovat jääneet liian vähälle huomiolle siksi, että usein tyydytään esittämään vain hänen analyysinsa standarditulkinta, pelkästään realistinen tulkinta. Ongelmaksi muodostuu tällöin se, ettei tämän tulkinnan riittävyyttä kyseenalaisteta. Ensimmäiseksi tarkastelen Mooren analyysia pelkästään 67 realistisen tulkinnan näkökulmasta. Realistisen tulkinnan kannattajista käsittelen erityisesti Fratantaron näkemyksiä. Kutsun silti tulkintaa realistiseksi tulkinnaksi, sillä sen taakse asettuu Fratantaron ohella moni muukin tutkija. Realistinen tulkinta tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan Mooren analyysi kohdistuu pelkästään maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Olennaiseksi kysymykseksi muodostuu tällöin se, minkälainen suhde Mooren analyysin ja sen realistisen tulkinnan välillä on. Antaako realistinen tulkinta kohdallisen selvityksen Mooren analyysista? Vastaan tähän kysymykseen tarkastelemalla neljää, Mooren analyysille alisteista teesa, analyyttisen perinteen varhaisvaiheita käsittelevässä teoksessa From Frege to Wittgenstein: Perspectives on Early Analytic Philosophy Thomas Ricketts nostaa esiin pelkästään Mooren analyysin realistisen luonteen. Ks. Ricketts 2002, 230. Hylton tekee artikkelissaan Analysis in Analytic Philosophy katsauksen analyysin metodiin analyyttisessa perinteessä. Hänkin huomioi ainoastaan realistisen ulottuvuuden Mooren analyysista. Ks. tark. Hylton 1998, 42. Hacker toteaa teoksessaan Wittgenstein s Place in Twentieth Century Analytic Philosophy, että Moore kohdisti analyysinsa maailmassa oleviin käsitteisiin, eikä hänen analyysillaan ollut mitään tekemistä kielen kanssa. Ks. tark. Hacker 1997, 7 9. Myös Beaney kiinnittää huomiota vain Mooren analyysin realistiseen luonteeseen. Ks. tark. Beaney 2002, Ks. myös Raatikainen 2000, Ks. Baldwin 1992, ; Handbook of Metaphysics and Ontology, Volume 2, 573; Klemke 2000, Ks. myös White 1979, 74 75, Kieliasua yksinkertaistaakseni käytän tutkielmassani ilmaisun pelkästään realistisen tulkinta sijasta ilmaisua realistinen tulkinta. Toisen luvun yhteenvedossa ja työni päätelmissä nostan kuitenkin esiin Mooren analyysin tulkintaerot, jolloin palaan ilmaisuun pelkästään realistinen tulkinta tehdäkseni nämä tulkintaerot selviksi. 9

14 maa: analyysin kohteita, Mooren analyysille asettamia ehtoja ja esimerkkianalyysia, kielen roolia analyysissa sekä analyysin paradoksia. Jokaisen teeman kohdalla kuljetan rinnakkain yhtäältä Mooren ja toisaalta realistisen tulkinnan kannattajien näkemyksiä. Punnitsen tällä tavoin sitä, kuinka onnistuneena realistista tulkintaa Mooren analyysista on syytä pitää. Toin edellä esille sen, että Mooren analyysista esitetään useimmiten realistinen tulkinta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sen tarjoama selvitys Mooren analyysista olisi riittävä. Jotta kysymystä realistisen tulkinnan riittävyydestä voidaan selvittää, on sille esitettävä vaihtoehtoinen, kilpaileva tulkinta. Toinen näkökulma, josta käsin selvitän tutkielmani pääkysymystä, on Baldwinin tulkinta Mooren analyysista. Näin pääkysymykselleni alisteiseksi kysymykseksi nousee, kumpi esittelemistäni tulkinnoista, realistinen tulkinta vai Baldwinin tulkinta, on kohdallisempi tulkinta Mooren analyysista. Kun selvitän Baldwinin tulkintaa, käsittelen samoja, Mooren analyysiin kytkeytyviä teemoja kuin realistisen tulkinnan kohdalla, mutta eri järjestyksessä. Kutakin teemaa tarkastellessani esittelen sekä Mooren että Baldwinin näkemyksen. Molempien näkemyksiä tutkimalla voin vastata kysymykseen, sopiiko Baldwinin esittämä tulkinta yhteen Mooren analyysin kanssa. Työni jakautuu johdannon ja päätelmien lisäksi kahteen päälukuun, joista ensimmäisessä käsittelen Mooren analyysia realistisen tulkinnan näkökulmasta. Alaluvussa 2.1 suljen ensin pois sen, mitä Moore ei tarkoita analyysilla. Tämä tarkastelu kytkeytyy Mooren analyysin luonteeseen, josta esittelen realistisen tulkinnan. Kysymys analyysin luonteesta on kiinteästi yhteydessä analyysin kohteisiin. Analysis -kirjoituksessa Moore ei keskity analyysin kohteisiin, minkä vuoksi selvitän hänen käsitystään niistä muiden lähteiden avulla. Tarkastelen analyysin kohteita Mooren varhaisessa filosofiassa, platonisessa atomismissa. Käsittelen alaluvussa 2.2 platonista atomismia hahmottaakseni ontologisen kehyksen, johon Mooren analyysin kohteet sijoittuvat. Jäsennän platonista atomismia kahdessa seuraavassa alaluvussa, joissa tarkastelen sen keskeisiä piirteitä, antipsykologismia ja atomismia. Sitten siirryn analyysin kohteisiin, käsitteisiin ja propositioihin. Käsitteitä tarkastelen lyhyemmin, sillä esitän niitä koskevia huomioita myös alaluvussa 2.3.2, jossa tarkasteluni ensisijaisena kohteena ovat propositiot. Tuon näin esille tekijöitä, jotka toisaalta yhdistävät, toisaalta erottavat käsitteet ja propositiot toisistaan. Propositioiden kohdalla esittelen aluksi yleisemmin niiden luonnetta. Tämän jälkeen, alaluvussa , pohdin proposi- 10

15 tioiden ilmaisemista ja siihen liittyviä pulmia. Toinen teema, jonka nostan esiin propositioiden yhteydessä, on totuus ja epätotuus. Kysyn alaluvussa , mitä Moore tarkoittaa totuudella ja epätotuudella propositioiden kohdalla. Kun olen selventänyt Mooren varhaista näkemystä käsitteistä ja propositioista, vertaan hänen näkemystään realistiseen tulkintaan analyysin kohteista. Vastaako realistinen tulkinta analyysin kohteista Mooren varhaista näkemystä käsitteistä ja propositioista? Luotuani katsauksen analyysin kohteisiin lähden selvittämään Mooren käsitystä analyysista. Tarkastelen alaluvussa 2.4 esimerkkiä ja kolmea ehtoa, jotka Moore analyysille asettaa. Tämän tehtyäni kokeilen, onko Mooren käsitys analyysista yhteensopiva analyysin realistisen tulkinnan kanssa. Sen selventäminen, mitä Moore tarkoittaa analyysilla, tuo esiin kielen roolin analyysissa. Esitän alaluvussa 2.5 Fratantaron puolustaman käsityksen siitä, että kielen asema on Mooren analyysissa välineellinen. Alaluvun lopussa sovitan yhteen Mooren ja Fratantaron näkemyksiä kielen osuudesta analyysissa. Lopuksi perehdyn paradoksiin, jonka Mooren analyysi kohtaa. Alaluvuissa ja esittelen ensin Mooren, sitten Fratantaron ratkaisuehdotuksen paradoksiin. Näiden ehdotusten kautta palaan jälleen kysymykseen, onko realistinen tulkinta kohdallinen tulkinta Mooren analyysista. Luvussa kolme perehdyn Baldwinin tulkintaan Mooren analyysista. Lähden liikkeelle kielen roolista, joka tulee esiin alaluvussa 3.1, kun esittelen kolme analyysin ilmaisutapaa. Analyysin ilmaisemisen tavat ovat yhteydessä Baldwinin erottamiin analyysityyppeihin, jotka esittelen seuraavassa alaluvussa. Baldwinin tyypityksen tarkoituksena on osoittaa, miten tietty analyysin ilmaisemisen tapa ja tietty analyysityyppi kytkeytyvät toisiinsa. Tällä tavalla nousee esille Mooren suosima analyysin ilmaisemisen tapa ja selittävä analyysityyppi, johon tämä ilmaisemisen tapa on yhteydessä. Baldwinin mukaan Moore on valmis hyväksymään ainoastaan selittävän analyysityypin, koska siinä kielellä on vain avustava rooli 68. Hän kuitenkin kyseenalaistaa Mooren analyysikäsityksen väittämällä, että selittävä analyysi on liian kapea käsitys analyysista 69. Alaluvussa 3.3 kysynkin, onko Mooren käsitys analyysista riittävä. Baldwin löytää väitteelleen perusteen, analyysin paradoksin. Hänen mielestään ratkaisu paradoksiin edellyttää laajempaa analyysikäsitystä, jossa kielellä on suurempi rooli. 70 Alaluvussa 3.4 teen Baldwinin esittämän täsmennyksen kontekstiin, jossa paradoksi voi syntyä. Tästä siirryn paradoksin fregeläi- 68 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

16 seen ratkaisuun, johon Baldwinin kehittämä ratkaisuehdotus pohjautuu. Baldwinin ratkaisua tarkastelen alaluvussa Lopuksi arvioin hänen ratkaisuaan siitä näkökulmasta, olisiko Moore hyväksynyt sen. Tällä arviolla on merkitystä, kun selvitetään Baldwinin tulkinnan ja Mooren analyysin yhteensopivuutta. Alaluvussa 3.5 tarkastelen Mooren analyysin kohteita Baldwinin tulkinnasta käsin. Perehdyn ensin Mooren myöhäiseen käsitykseen propositioista, minkä jälkeen esittelen alaluvussa Baldwinin tulkinnan Mooren käsitteistä ja propositioista. Myös analyysin kohteiden osalta pohdin sitä, kuinka onnistunut Baldwinin tulkinta niistä on. Viimeisessä alaluvussa käsittelen Baldwinin näkemystä siitä, onko Mooren analyysilla ontologisia seurauksia. Esitettyäni Baldwinin kannan tutkin, käykö se yksiin Mooren analyysikäsityksen kanssa. Kun olen tarkastellut Mooren analyysia realistisen tulkinnan ja Baldwinin tulkinnan näkökulmasta, vastaan tutkielmani kysymykseen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. 2. MOOREN ANALYYSIN REALISTINEN TULKINTA 2.1 ANALYYSIN LUONNE Analysis -kirjoituksessaan Moore lähtee liikkeelle siitä, mitä hän ei tarkoita analyysilla. Tarkastelen Mooren analyysia ensin tästä näkökulmasta. Suljen näin pois sellaiset käsitykset, joita Moore ei pidä analyysina. Samanaikaisesti Mooren analyysikäsityksen rajaaminen johdattaa kohti kysymystä Mooren analyysin luonteesta ja sen realistisesta tulkinnasta. Lisäksi tämän näkökulman esittely on tarpeellista, koska se pohjustaa myöhemmin tarkastelemaani teemaa, kielen roolia Mooren analyysissa. Ensimmäinen seikka, jonka Moore toteaa analyysista, kuuluu seuraavasti: sen väittäminen, että kahdella ilmaisulla on sama merkitys, ei ole analyysin esittämistä. Perustellakseen väitettään Moore antaa esimerkin, jossa analyysi ymmärretään edellä mainitulla tavalla. Kuvitellaan Pipsan väittävän minulle, että ilmaisulla perro ja ilmaisulla haukku on sama merkitys. Oletetaan lisäksi, etten ole kuullut kumpaakaan näistä ilmaisuista aikaisemmin. Pipsa on tässä tilanteessa sanonut ilmaisujen perro ja haukku merkitsevän samaa. On kuitenkin huomattava se, mitä Pipsa on jättänyt kertomatta. Hän ei ole sanonut minulle mitään kummankaan ilmaisun merkityksestä. 71 Moore ei hyväksy näkemystä, jonka mukaan analyysi merkitsee väitettä kahden ilmaisun merkityksen samuudesta. Kantaansa hän perus- 12

17 telee esimerkillä. Sen väitteen ymmärtäminen, että kahdella, minulle tuntemattomalla ilmaisulla on sama merkitys, ei Mooren mielestä edellytä näiden ilmaisujen merkitysten tuntemista. Saatan siis ymmärtää Pipsan esittämän väitteen, mutta tämä ei vielä takaa, että kykenisin selvittämään siihen sisältyvien ilmaisujen merkityksiä, jos minulta niitä tiedusteltaisiin. Tästä syystä Moore ei ole tyytyväinen analyysiin edellisessä merkityksessä. Hän esittää vielä lisäperusteen tyytymättömyydelleen: jokin on Moorelle verbaalista ilmaisua ensisijaisempi, nimittäin sen ilmaisema käsite 72. Kielellisen ilmaisun sijaan Mooren mielenkiinto kohdistuu käsitteeseen. Kun tutkitaan ilmaisua haukku, Moore ei ole kiinnostunut verbaalisesta ilmaisusta, vaan käsitteestä, jonka sana haukku ilmaisee. Miksi Moore osoittaa kiinnostusta käsitettä, mutta ei kielellistä ilmaisua kohtaan? Tämä kysymys vie kohden toista käsitystä, jota Moore ei halua omaan analyysiinsa liittää. Analyysin kohde ei ole Moorelle verbaalinen ilmaisu 73. Moore käyttää analyysin kohteesta termiä analysandum ja siitä, joka analysoi jonkin, termiä analysans. Hän lainaa Langfordin esimerkkiä valottaakseen analyysia, jossa analysandum on verbaalinen ilmaisu. 74 Näin Moore haluaa jälleen osoittaa, mitä hän ei pidä analyysina. Tutkitaan ilmaisua x on pieni y. Tätä ilmaisua voidaan Mooren mielestä analysoida seuraavalla tavalla: ilmaisu x on pieni y sisältää kirjaimen x, sanan on, sanan pieni sekä kirjaimen y ; ilmaisu alkaa kirjaimella x, jonka jälkeen tulee sana on, sitten sana pieni ja lopuksi kirjain y. 75 Moore hyväksyy edellisen analyysin esimerkiksi verbaalisen ilmaisun analyysista. Tästä huolimatta hän ei itse tarkoita analyysilla verbaalisen ilmaisun analysointia. Mihin hänen analyysinsa silloin kohdistuu? Moore ottaa analyysin kohteiksi käsitteet (concepts) ja propositiot (propositions) 76. Hylton esittää propositioiden ja käsitteiden merkitsevän Moorelle abstrakteja entiteettejä, jotka ovat 77. Tällöin ei Hylto- 71 Vrt. Moore 1968a, Moore 1968a, Moore 1968a, Moore 1968a, 663. Ks. Langford 1968, Moore 1968a, Moore 1968a, Hylton 1998, 42. Hyltonin esittämään näkemykseen Mooren analyysin kohteista on jo tässä vaiheessa esitettävä huomautus. Mooren näkemystä käsitteistä ja propositioista on tarkasteltava suhteessa siihen, mistä hänen tuotantonsa vaiheesta on kysymys. Varhaisissa kirjoituksissa Mooren näkemys käsitteistä ja propositioista on eittämättä realistinen. Tämä tulee esille esimerkiksi hänen varhaisessa esseessään The Nature of Judgment. Ks. Moore 1993, 8. Kuitenkin tulkintaan, jossa Moo- 13

18 nin mukaan ole kysymys verbaalisten ilmaisujen, vaan näiden takana olevien rakenteiden analyysista. Sanojen takana olevat rakenteet antavat merkityksen verbaalisille ilmaisuille, jolloin analyysin tarkoituksena on tunnistaa nämä rakenteet. Luonnehdittuaan Mooren analyysin kohteita Hylton päätyy kutsumaan hänen analyysiaan realistiseksi käsitykseksi filosofisesta analyysista Hylton pitää Mooren analyysikäsitystä realistisena, koska tämä kohdistaa analyysinsa maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Tähän näkemykseen Fratantaro yhtyy. Mooren analyysikäsityksen voidaan tässä vaiheessa katsoa sopivan yhteen realistisen tulkinnan kanssa, koska kirjoituksessaan Moore ainoastaan toteaa, että analyysin kohteet eivät ole verbaalisia ilmaisuja. Olen tässä alaluvussa sulkenut pois kaksi käsitystä, joita Moore ei pidä analyysina. Ensimmäiseksi, sen väittäminen, että kahdella ilmaisulla on sama merkitys, ei ole analyysin esittämistä. Toiseksi, verbaaliset ilmaisut eivät ole analyysin kohteita. Kumpikin Mooren pois rajaamista käsityksistä liittyy kielen rooliin analyysissa, jota käsittelen tarkemmin alaluvussa 2.5. Näiden käsitysten ohella esiin nousivat käsitteet ja propositiot, jotka Moore asettaa analyysin kohteiksi. 2.2 PLATONINEN ATOMISMI Hylton käsittelee teoksessaan Russell, Idealism, and the Emergence of Analytic Philosophy Russellin ja Mooren varhaista realismia, jota hän nimittää platoniseksi atomismiksi. Heidän varhaista realismiaan on luonnehdittu myös naiiviksi tai äärimmäiseksi realismiksi 80. Mooren tuotannossa varhaisen realismin alku sijoittuu 1899 julkaistuun esseeseen The Nature of Judgment 81. Tämän vaiheen päätepiste ajoittuu puolestaan teokseen Some Main Problems of Philosophy, johon sisältyvät luennot Moore piti ren analyysin kohteiden luonnetta pidetään pelkästään realistisena, sisältyy ongelmansa. Palaan Mooren analyysin kohteisiin ja realistisen tulkinnan kohtaamiin ongelmiin alaluvussa 3.5, jossa käsittelen Baldwinin tulkintaa Mooren propositioista ja käsitteistä. 78 Cambridgen kouluun kuuluvat filosofit erottivat 1930-luvulla kaksi analyysityyppiä toisistaan: filosofisen analyysin ja loogisen analyysin. Filosofisen analyysin tarkoituksena on paljastaa analyysin kohteen metafyysiset sitoumukset. Looginen analyysi on sitä vastoin vapautettu ontologisista sitoumuksista niin, ettei analyysissa tarvitse esittää analyysin kohdetta koskevia ontologisia kannanottoja. Loogisessa analyysissa käännetään analysoitava propositio parempaan loogiseen muotoon. Merkittävintä tässä erottelussa on mahdollisuus irtisanoutua metafyysisestä analyysista, mutta samanaikaisesti harjoittaa loogista analyysia. Ks. Beaney 2002, Hylton 1998, Hylton 2002, Baldwin 1992,

19 Lontoossa Mooren varhaiset näkemykset syntyivät vastareaktiona brittiläiselle idealismille, jonka asema oli merkittävä 1890-luvun Cambridgessa. Tunnetuimpiin idealismin kannattajiin kuuluivat Mooren opettaja John McTaggart ( ) ja F. H. Bradley ( ), joka toimi professorina Oxfordissa 83. Mooren esittämät väitteet platonisen atomismin puolesta voidaan ymmärtää vasta-argumenteiksi, jotka hän suuntasi idealismin kannattajille. Selvitän seuraavissa alaluvuissa, mitä Mooren varhainen realismi tai Hyltonin termein, platoninen atomismi, pitää sisällään. Pohjustan näin sitä, minkälainen asema analyysin kohteilla Mooren varhaisessa filosofiassa oli Antipsykologismi Keskeinen Mooren platoniseen atomismiin liittyvä piirre on antipsykologismi. Kiista psykologismin ja antipsykologismin välille virisi 1800-luvun lopun logiikanfilosofisessa keskustelussa 84. Tässä kiistassa oli kysymys logiikan filosofisista perusteista. Sekä psykologismin että antipsykologismin sisälle mahtui useita suuntauksia, mutta selkeimmin niiden välinen vastakkainasettelu tulee esille, kun tarkastellaan psykologismia ja logisismia, joka on yksi antipsykologismin versio. Leila Haaparanta luonnehtii logisismia 85 opiksi, jossa oletetaan abstraktien olioiden maailma. Logisisteille tämä maailma toimii loogisen tiedon lähteenä ja logiikan tutkimuskohteena. Tunnetuimpia logisisteja olivat Frege ja Edmund Husserl ( ). 86 Vaikka juuri Frege ja Husserl ottivat lopullisen askeleen antipsykologismiin, tämän suuntauksen juuret löytyvät kauempaa 87. Antipsykologismi voidaan liittää jo uuskantilaisuutta edustaneeseen Marburgin koulukuntaan, johon Hermann Cohen ( ), Paul Natorp ( ) ja Ernst Cassirer ( ) kuuluivat 88. Heidän ohellaan antipsykologismi tuli esille Franz Brentanon ( ) ajattelussa 89. Antipsykologismi sai vastaansa psykologismin puolestapuhujat, joiden ensimmäisiin edustajiin Friedrich Beneke ( ) lukeu- 82 Moore 1965, xi. 83 The Dictionary of Twentieth-Century British Philosophers, Volume 2, Haaparanta 2003, Logisismi on erotettava logisismin ohjelmasta, jonka tarkoituksena on palauttaa aritmeettiset, tai kaikki matemaattiset, totuudet loogisiin totuuksiin. Gottlog Frege on esimerkki logisistista, joka puhui myös logisismin ohjelman puolesta. Ks. Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Dummet 1993, Routledge Encyclopedia of Philosophy, Dummet 1992,

20 tui 90. Haaparanta määrittelee psykologismin opiksi, joka koski logiikan peruskäsitteitä, logiikan peruslakeja tai loogisen päättelyn luonnetta. Usein psykologistit pitivät oppiaan sellaisena, joka koski kaikkea tätä. 91 Psykologismi voidaankin tiivistää ajatukseksi, jonka mukaan logiikka perustuu psykologiaan 92. Logiikan peruskäsitteet ja lait olivat psykologistin näkökulmasta psykologisia käsitteitä ja psykologisia lakeja 93. Fregen ja Husselin kaltainen logisisti sitä vastoin oletti abstraktien olioiden maailman, johon loogiset objektit kuuluivat. Tähän maailmaan kuuluvat oliot, kuten negaatio ja ristiriidan laki, eivät logisistin mielestä olleet psykologiasta johdettuja: logisistille logiikan lait eivät olleet psykologian lakeja. Antipsykologismi kytkeytyy myös Mooren platoniseen atomismiin. Selvitän seuraavaksi Mooren antipsykologismia kolmen piirteen avulla. Ensimmäinen seikka, joka Mooren kannattamaan antipsykologismiin liittyy, on propositioiden objektiivisuus ja riippumattomuus. Edelliset piirteet kuvaavat propositioiden asemaa erityisesti subjektin toteuttamiin mentaalisiin akteihin nähden. Mentaalisen aktin ja sen kohteen välinen erottelu on Moorelle tärkeä. Syy siihen, miksi hän tähdentää tätä erottelua, liittyy asemaan, joka mentaalisten aktien kohteilla platonisessa atomismissa on. Koska kohteet ovat luonteeltaan objektiivisia ja riippumattomia, mentaaliset aktit eivät vaikuta niihin. 94 Propositiot ovat siis Moorelle mentaalisten aktien kohteita, joiden asema on subjektista riippumaton. Hylton selventää Mooren erotteluun liittyvää antipsykologismia vertaamalla tämän kantaa näkemyksiin, joita idealistien leirissä esitettiin. Mentaalisen aktin ja sen kohteen välinen erottelu näytteli merkittävää roolia myös Kantin ja hänen seuraajiensa töissä 95. Heidän huomionsa kiinnittyi kohteiden sijasta mentaalisten aktien ehtoihin, jotka asettivat rajan subjektin tiedolle 96. Moorelle nämä ehdot, jos sellaisia ylipäänsä oli, näyttäytyivät kuitenkin eri valossa. Mentaalisille akteille asetetut ehdot ovat ehtoja sille, että pystymme toteuttamaan jonkin mentaalisen aktin, mutta eivät ehtoja sille, minkälaisia propo- 90 Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Haaparanta 2003, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

21 sitioita voi olla 97. Tällaisten ehtojen tarkastelua ohjasi Mooren mielestä ennemmin psykologinen kuin metafyysinen motivaatio 98. Siksi näiden ehtojen tutkimukselle ei ollut sijaa platonisessa atomismissa. Avatakseen lisää Mooren painottamaa erottelua mentaalisen aktin ja sen kohteen välillä Hylton vertaa toisiinsa näkökulmia, joiden kautta Moore ja idealismin puolestapuhujat tätä erottelua tarkastelivat. Idealistit keskittyivät subjektin näkökulmaan ja tutkivat kokemuksen mahdollisia ehtoja, joiden puitteissa kohde tuli annetuksi. Moore taas piti tällaisten ehtojen asemaa lähinnä psykologisena. Mentaalisten aktien ehdoilla ei ollut Mooren mielestä mitään tekemistä aktien kohteiden kanssa. Niinpä platoninen atomismi takasi kohteille itsenäisen aseman suhteessa subjektin mentaalisiin akteihin. Tästä syystä kohteiden luonne ei ollut Moorelle mentaalinen, vaan ihmismielestä riippumaton. Kenties merkittävin propositioiden asemaa koskeva seikka liittyy Hyltonin mainitsemaan metafyysiseen motivaatioon, joka Mooren filosofian harjoittamista varhaisessa realismissa ohjasi. Tätä motivaatiota ilmentää Mooren The Nature of Judgment -esseessä lausuma teesi, jonka mukaan maailma koostuu käsitteistä 99. Teesissään Moore esittää, että maailma on tehty käsitteistä, jotka ovat propositioiden osia 100. Mitä tämä teesi kertoo platonisen atomismin ontologiasta? Hylton kiinnittää huomiota perustavaan ontologiseen kategoriaan, joka Mooren varhaisfilosofiassa esiintyy 101. Kategoria, josta Hylton puhuu, on oleminen. Kaikki asiat ovat, tai niillä on oleminen 102. Sen sijaan jotkin asiat, jotka ovat ajallisia, ovat myös olemassa (exist) 103. Propositiot ja niiden osat, käsitteet, ovat atemporaalisia entiteettejä, jotka kuuluvat olemisen kategoriaan. Propositioiden objektiivinen ja riippumaton asema on sidoksissa siihen, etteivät ne ole ajallisesti olemassa. Atemporaalisuus varmistaa käsitteisiin ja propositioihin liittyvän perustavuuden, jonka takia niitä ei voida selittää minkään ajallisesti olemassa olevan avulla. 104 Platonisessa atomismissa maailma koostuu käsitteistä ja niiden muodostamista propositioista, joita Moore pitää atemporaalisina, olevina entiteetteinä. Oleminen on Moorelle perustavin ontologinen kate- 97 Hylton 2002, Hylton 2002, Moore 1993, Hylton 2002, Hylton 2002, All things are, or have being. Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

22 goria, sillä kaikki asiat ovat, mutta vain jotkin asiat ovat olemassa. Lisäksi ei-ajallinen oleminen on juuri se käsitteiden ja propositioiden piirre, joka takaa niiden objektiivisuuden, riippumattomuuden ja ilmentää samalla niiden perustavaa asemaa. Käsitteitä ja propositioita ei voida palauttaa sellaiseen, joka on olemassa ajassa. Tämä selvitys tuo esiin sen, että varhaisessa realismissaan Moore hyväksyi epäilyksettä käsitteiden ja propositioiden kaltaiset abstraktit entiteetit. Siksi Hylton kutsuu hänen käsitystään todellisuuden luonteesta platoniseksi 105. Nimensä mukaisesti Mooren platoninen atomismi sallii puheen abstrakteista entiteeteistä. Sen lisäksi, että Moore kannattaa käsitteiden ja propositioiden riippumattomuutta ja objektiivisuutta, hän puolustaa samaa teesiä relaatioiden kohdalla. Koska propositiot ovat relationaalisia (relational), relaatioilla on oltava sama status kuin propositioilla 106. Relaatioiden yhteyttä käsitteisiin ja propositioihin voidaan kuvata seuraavasti: käsitteiden välillä vallitsee tiettyjä relaatioita ja propositiot koostuvat käsitteistä sekä käsitteiden välisistä relaatioista 107. Propositiot siis koostuvat käsitteistä ja relaatioista, minkä vuoksi Moore tarjoaa käsitteille, relaatioille ja propositioille saman aseman platonisessa atomismissa. Havainnollistan relaatioiden luonnetta esimerkillä. Tutkitaan tietäjän mentaalisen aktin ja tiedon kohteen välistä relaatiota, joka on erityistapaus mentaalisen aktin ja sen kohteen välisestä relaatiosta. Moore katsoo, että tietäjä ja tiedon kohde ovat riippumattomia toisistaan. Tällaista käsitystä relaatioiden luonteesta kutsutaan ulkoiseksi. 108 Ulkoisille relaatioille vastakkainen malli on käsitys, jossa relaatioita pidetään sisäisinä. Jos relaatiota tietäjän ja tiedon kohteen välillä pidetään sisäisenä, niin silloin tiedon kohde on ainakin osittain tietäjän ja hänen tietoisuutensa muodostama 109. Erottelu sisäisten ja ulkoisten relaatioiden välille muodostui lukujen vaihteessa merkittäväksi kysymykseksi, josta idealistit ja heidän vastustajansa kiistelivät. Siinä missä Moore puolusti ul- 105 Hylton 2002, 112. Platonismilla Hylton viittaa käsitykseen, jonka mukaan abstraktit objektit hyväksytään ilman rajoitteita. Ks. Hylton 2002, Hylton 2002, 121. Relaatio mielen ja objektin välillä on siis riippumaton kaikesta muusta, paitsi mielestä ja objektista, joiden välillä relaatio vallitsee. Ks. tark. Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

23 koista käsitystä relaatioista, idealistit asettuivat sisäisten relaatioiden kannalle. 110 Edellä havainnollistin sisäiset relaatiot ulkoiset relaatiot -erottelua tietäjän ja tiedon kohteen välisellä relaatiolla. Yleisesti käsitys ulkoisista relaatiosta voidaan määritellä seuraavasti. Oletetaan, että kappale x on relaatiossa toiseen kappaleeseen y ja ettei kappaleen x identiteetti eikä luonne (nature) riipu siitä, onko x relaatiossa y:hyn vai ei. Tällöin x:n relaatio y:hyn on ulkoinen. Relaatio kappaleiden x ja y välillä voidaan ymmärtää myös sisäisenä: jos x ei ilman relaatiota y:hyn voisi olla sama kappale tai samaa lajia oleva kappale, relaatio on sisäinen. 111 Mikäli relaatioita pidetään sisäisinä, ne ovat siis kappaleen luonteen kannalta välttämättömiä 112. Tarkasteltaessa tietäjän ja tiedon kohteen välistä relaatiota idealisti katsoo, että tiedon kohde y ei voisi olla sama kappale ilman relaatiota tietäjän x ja tiedon kohteen y välillä. Jos relaatiota taas pidetään ulkoisena, kuten Moore metafyysisenä realistina tekee, tiedon kohde y on sama kappale riippumatta relaatiosta tietäjän x ja tiedon kohteen y välillä. Esittelemäni vertailu sivusi kysymystä siitä, kuinka tapa ymmärtää relaatioiden luonne kytkeytyy subjektin erilaiseen rooliin idealismissa ja Mooren varhaisessa realismissa. Idealismissa oletetaan, ainakin karkeasti, että mieli on aktiivinen, koska sillä on merkittävä tehtävä todellisuuden rakentamisessa 113. Mikäli tämä oletus hyväksytään, niin sen sisältämä käsitys mielestä tai subjektista on vastakkainen näkemykselle, joka platoniseen atomismiin sisältyy. Mooren kannattaman opin mukaan mieli on nimittäin täysin passiivinen 114. Hylton toteaa, että vaikka Mooren varhaisen filosofian pohjalta voidaan ehdottaa käsitystä mielestä ja sen kyvyistä, tämä käsitys on ennemmin platonisen atomismin sivutuote kuin sen tavoite 115. Moore ei siis esitä varhaisessa realismissaan mitään eksplisiittistä tiedon luonteesta, mutta kuitenkin tällainen näkemys on sieltä Hyltonin mielestä luettavissa. Tämän näkemyksen mukaan mieli on suorassa kontaktissa objekteihin, tiedon kohteisiin. 116 Kolmas Mooren antipsykologismiin liittyvä piirre on mielen passiivisuus, jota selvitin mentaalisen aktin ja sen kohteen välisen erottelun avulla. Tällä kertaa huomio kiinnittyy kohteen sijasta aktin toteuttajaan, subjektiin. Mieli on platonisessa atomismissa passiivinen, eikä vaikuta lainkaan todellisuuden muovautumiseen. Toisin sanoen, Moore ei huomioi mielen tai tietäjän osuutta tietoprosessissa, vaan 110 The Oxford Companion to Philosophy, The Oxford Companion to Philosophy, The Oxford Companion to Philosophy, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

24 olettaa suoran ja ongelmattoman yhteyden mielen ja objektin välille. Siten Mooren käsitys passiivisesta mielestä tukee antipsykologismia 117. Käsitys mielestä vastaanottavana osapuolena vahvistaa tiedon kohteiden, käsitteiden ja propositioiden, riippumatonta asemaa platonisessa atomismissa. Olen tässä alaluvussa tarkastellut kolmea piirrettä, joiden avulla selvensin Mooren platoniseen atomismiin liittyvää antipsykologismia. Ensimmäinen näistä piirteistä on propositioiden objektiivinen ja riippumaton asema. Tämän aseman propositioille takaa ontologinen kategoria, johon ne kuuluvat. Olemisen kategoriaan kuuluvat entiteetit ovat Moorelle atemporaalisia ja sillä tavoin perustavia, ettei niitä voida selittää minkään ajallisesti olemassa olevan keinoin. Siten sekä propositioiden että niiden osien, käsitteiden, asema tuo esille metafyysisen motivaation, joka Mooren platonista atomismia ohjaa. Platonistisen metafysiikan hyväksyminen on Moorelle keino päästä eroon psykologismista. Havainnollistin propositioita koskevaa antipsykologismia erottelulla, jonka Moore tekee mentaalisen aktin ja sen kohteen välille. Moore pitää propositioita esimerkkeinä mentaalisten aktien kohteista, joiden asema on subjektiin nähden objektiivinen ja riippumaton. Mentaalisten aktien kohteet ovat objektiivisia, sillä ne ovat samoja entiteettejä kaikille subjekteille. Lisäksi aktien kohteet ovat maailmassa riippumatta ihmismielestä. Näiden syiden johdosta mentaalisten aktien kohteet ovat platonisessa atomismissa ihmismielestä riippumattomia. Toinen piirre, jolla selitin Mooren kannattamaa antipsykologismia, on relaatioiden asema. Propositiot koostuvat käsitteistä ja käsitteiden välisistä relaatioista, minkä vuoksi relaatioiden asema platonisessa atomismissa on käsitteiden ja propositioiden kaltainen. Samaan tapaan kuin propositiot ja käsitteet, myös relaatiot ovat objektiivisia ja muusta riippumattomia. Kolmas Mooren antipsykologismia kuvaava piirre on mielen passiivisuus. Subjektin toteuttama mentaalinen akti ei ole Mooren näkökulmasta aktiivinen, vaan pikemmin vastaanottava toiminto. Moore erottaa tietäjän ja tiedon kohteen, koska hän pitää niitä toisistaan riippumattomina. Tällä tavoin Mooren käsitys passiivisesta mielestä tukee sitä, etteivät propositioiden kaltaiset tiedon kohteet ole luonteeltaan psykologisia. Mielen passiivisuus kielii jälleen keskeisestä asemasta, jonka metafysiikka Mooren varhaisfilosofiassa saa. Subjektin kykyjen sijaan Mooren filosofian keskiössä ovat entiteetit, joista maailma koostuu. 116 Hylton 2002, On silti huomattava, että myöskään käsitys aktiivisesta mielestä ei välttämättä tue psykologismia. Esimerkiksi transsendentaalifilosofien käsitys mielestä on aktiivinen, mutta samalla he puhuvat antipsykologismin puolesta. 20

25 2.2.2 Atomismi Hyltonin mukaan Moore ajattelee varhaisessa realismissaan, että maailma on tehty erillisistä ja yksittäisistä objekteista 118. Tällöin objektit ovat kaikesta muusta riippumattomia. Vaikka objektien välillä on relaatioita, nämä relaatiot eivät vaikuta objekteihin. 119 Sen lisäksi, että propositiot ovat platonisessa atomismissa itsenäisiä suhteessa subjektiin, ne ovat riippumattomia kaikesta muustakin. Objektien oleminen maailmassa ei siis ole sidottu mihinkään, vaan ne ovat autonomisia. Tämä merkitsee sitä, että objektit ovat toisistaan erillisiä, atomistisia entiteettejä. Niiden kesken vallitsevat relaatiot eivät vaikuta objekteihin, jotka ovat samoja objekteja relaatioista riippumatta. Relaatioiden luonteen pohtiminen johdattaa Hyltonin tarkastelemaan atomismin suhdetta Mooren käsitykseen tiedosta. Platoniseen atomismiin sisältyy doktriini, jonka mukaan päättely tiedon luonteesta todellisuuden luonteeseen on kielletty 120. Tästä huolimatta Hylton pitää luontevana sitä, että platonisen atomismin ontologia ja tietokäsitys sopivat yhteen 121. Samoin kuin jokainen objekti on maailmassa riippumatta mistään muusta, myös relaatio mielen ja objektin välillä on muista asioista riippumaton 122. Maailma, joka koostuu erillisistä objekteista, voidaan tietää erillisissä tietämisen akteissa 123. Siten Mooren atomistista ontologiaa vastaa atomistinen käsitys tiedosta. Atomismin tarkastelu on selkiyttänyt edelleen käsitteiden ja propositioiden asemaa, jota edellisessä alaluvussa käsittelin. Atomismi on näkemys, jonka mukaan maailma koostuu toisistaan erillisistä objekteista. Tällaisessa mallissa propositiot ja käsitteet eivät ole ainoastaan riippumattomia subjekteista, 118 Sana objekti tulee tässä yhteydessä ymmärtää löyhästi niin, että se koskee myös propositioita ja relaatioita. Tämä on luonnollista platonisen atomismin yhteydessä, koska siinä erottelut erilaisten entiteettien välillä eivät ole olennaisia. Ks. Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002, Hylton 2002,

26 vaan kaikista objekteista. Näin atomismin tarkastelu paljastaa Mooren staattisen kuvan todellisuudesta 124, jossa objektit eivät vaikuta toisiinsa, vaan säilyvät muuttumattomina. 2.3 ANALYYSIN KOHTEET PLATONISESSA ATOMISMISSA Olen edellä tarkastellut Mooren platonista atomismia hahmottaakseni ontologista kehystä, johon analyysin kohteet Mooren varhaisessa filosofiassa sijoittuvat. Tämä tarkastelu on tuonut esille useita seikkoja analyysin kohteista. Siirryn nyt siihen, miten Moore itse selvittää käsitteiden ja propositioiden luonnetta. Kirjoituksessaan Analysis Moore ei sano paljon analyysin kohteista. Hän nostaa esiin ainoastaan sen seikan, että käsitteet ja propositiot eivät ole verbaalisia ilmaisuja. Siksi tarkastelen analyysin kohteita Mooren esseen The Nature of Judgment ja luennon Propositions avulla. Keskeisintä näiden lähteiden kohdalla on, että ne edustavat hänen tuotannossaan platonisen atomismin vaihetta Käsitteet Varhainen muotoilu, jonka Moore esittää käsitteistä 125, löytyy hänen esseestään The Nature of Judgment. Tässä esseessä hän selvittää käsitteitä piirteiden avulla, joista osa nousi esiin platonisen atomismin yhteydessä. Tarkastelen käsitteitä vielä eksplisiittisesti, Mooren oman selvityksen pohjalta. Ehkä merkittävin, käsitteiden luonnetta koskeva teesi on se, että maailma koostuu käsitteistä. Mooren näkemys on ääriplatonistinen, sillä hän katsoo kaiken maailmassa olemassa olevan koostuvan käsitteistä. Baldwin huomioikin, että tällaisessa mallissa myös tavanomaiset objektit, kuten kissat ja koirat, koostuvat käsitteistä 126. Koska propositiot koostuvat käsitteistä, tavalliset ajallis-paikalliset objektit ovat Moorelle propositioita. 124 Mooren varhaista metafysiikkaa on pidetty monista syistä virheellisenä. Työssäni en kuitenkaan aiheen rajauksen vuoksi käsittele sitä koskevaa kritiikkiä. Ks. tark. erityisesti Mooren platoniseen atomismiin kohdistetusta kritiikistä esim. Baldwin 1992, 42 tai Hylton 2002, Ks. yleisemmin metafyysisen realismin ongelmista esim. Loux 2002, Fratantaro huomioi, että Moore käyttää useita eri termejä viitatessaan käsitteisiin (concepts). Termin concept lisäksi sanat predicate, property, notion, idea, conception, universal, abstract term ja attribute viittaavat käsitteeseen. Ks. Fratantaro 1998, 81. Työssäni käytän sanaa käsite, koska Analysis -kirjoituksessa Moore käyttää pääasiassa ilmaisua concept. 126 Baldwin 1992,

27 Mooren teesi ja Baldwinin huomio johdattavat kohti väitettä, jolla Moore täsmentää käsitteiden luonnetta. Käsitteet ovat Mooren mukaan abstrakteja entiteettejä 127. Tarkastellaanpa esimerkkinä maahisen käsitettä. Mooren näkökulmasta kysymyksessä ei ole kielellinen ilmaisu maahinen, vaan aito, maailmassa oleva entiteetti. Lisäksi maahisen käsite tarkoittaa Moorelle mahdollista ajattelun kohdetta 128. Tämä väite voidaan ilmaista yleisemmin sanomalla, että Moore pitää käsitteitä tietoisuuden aktien kohteina 129. Käsitteisiin eivät kohdistu pelkästään ajattelemisen aktit, vaan vaikkapa uskomisen tai tahtomisen aktit. Voin esimerkiksi uskoa, että maahisia on olemassa. Moore siis toteaa esseessään saman seikan, jonka huomioin platonista atomismia käsitellessäni: käsitteet ovat mentaalisten aktien kohteita. Moore jatkaa käsitteiden selventämistä todeten, että käsitteen luonteen kannalta on samantekevää, ajatteleeko kukaan sitä vai ei. Käsitteen täytyy jo olla (be) ennen kuin subjekti voi olla suhteessa siihen. Moore pitää käsitteitä myös kyvyttöminä muutokseen. Käsitteet säilyvät tismalleen samoina riippumatta kaikesta muusta. Lopulta Moore tekee propositioiden kannalta tärkeän huomion. Käsitteet ovat propositioiden osia eli propositiot koostuvat käsitteistä. 130 Lyhyt katsaukseni siihen, mitä Moore varhaisessa esseessään sanoo käsitteistä, sopii yhteen sen kanssa, mitä realistisessa tulkinnassa sanotaan analyysin kohteista. Moore ensinnäkin väittää, että käsite on maailmassa oleva entiteetti ja että maailma koostuu käsitteistä. Tämä väite kytkeytyy Mooren kannattamaan metafysiikkaan, jossa hän hyväksyy käsitteiden kaltaiset abstraktit entiteetit osaksi maailmaa. Lisäksi Moore esittää, että käsitteiden oleminen on subjektista riippumatonta. Toisin sanoen, Moore kieltää käsitteiden psykologisen luonteen, jolloin niiden ontologinen asema on riippumaton subjektista. Nämä kaksi väitettä ovat merkittävimpiä, kun arvioidaan realistisen analyysitulkinnan ja Mooren varhaisten näkemysten yhteensopivuutta. Realistisen tulkinnan keskeisin teesi on, että analyysi kohdistuu johonkin, joka todella on maailmassa riippumatta ihmismielestä. Käsitteiden osalta Mooren varhainen näkemys käy yksiin tämän teesin kanssa, koska hän pitää käsitteitä maailmassa olevina, ihmismielestä riippumattomina entiteetteinä. 127 Moore 1993, Moore 1993, Fratantaro 1998, Moore 1993, 4 5. Vuoden 1898 loppupuolella Moore luopuu käsitteitä koskevasta näkemyksestä, jota hän The Nature of Judgment -esseessä puolusti. Käsitteiden sijaan Moore esittelee nyt universaali instanssi-erottelun. Tämän, uuden näkemyksen mukaan universaalit ovat, mutta niiden partikulaariset instanssit, joissakin tapauksissa, ovat olemassa. Tervetullutta Mooren näkemyksessä on se, ettei hän enää samasta olemassa olevia partikulaareja ja eksistentiaalisia propositioita. 23

28 2.3.2 Propositiot Esittelin edellisessä alaluvussa lyhyesti, mitä Moore tarkoittaa käsitteillä. Seuraavaksi pohdin propositioiden luonnetta. Tässä yhteydessä esitän myös huomioita siitä, minkälaisia yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia Mooren propositioiden ja käsitteiden väliltä on mahdollista löytää, kun niitä tarkastellaan Mooren varhaisessa realismissa. Propositio on termi, joka esiintyy tavallisesti logiikassa ja mielenfilosofiassa. Yleisesti propositiolla viitataan siihen, mitä jostakin ajatellaan tai sanotaan. Tällöin propositio tulee erottaa siitä, mistä jotakin ajatellaan tai sanotaan. Lisäksi on tehtävä ero ajattelemisen tai sanomisen aktin ja proposition sekä lauseen ja proposition välille. 131 Havainnollistan propositioita seuraavan esimerkin avulla: Pekka ajattelee, että suklaajäätelö on hyvää. Esimerkissä proposition esittää ilmaisu että suklaajäätelö on hyvää. Propositio eroaa siitä, mistä Pekka näin ajattelee, eli suklaajäätelöstä. Tämän lisäksi propositio pitää erottaa Pekan ajattelemisen aktista ja lauseesta Pekka ajattelee, että suklaajäätelö on hyvää. Se, miten Moore käyttää termiä propositio, poikkeaa kuitenkin edellisestä. Moore tarkastelee propositioita teoksensa Some Main Problems of Philosophy kolmannessa luennossa Propositions. Propositioihin Moore toteaa pätevän saman kuin käsitteisiinkin: propositio on jotakin, joka on. Hänellä ei ole epäilystäkään, etteikö maailmankaikkeudessa 132 olisi propositioita. 133 Mooren propositioita koskeva huomio tuo esille saman seikan, jonka hän yhdistää käsitteisiin. Myös propositioilla on jonkinlainen oleminen, jonka johdosta niiden luonne on ontologinen. Tämän todettuaan hän Ks. Baldwin 1993, Työni kannalta se, että Moore muuttaa näkemystään käsitteistä, ei ole kuitenkaan kovin keskeistä, sillä hän säilyttää edelleen realistisen näkemyksensä niistä. Käsitteet tai universaalit ovat Moorelle olevia entiteettejä. 131 Handbook of Metaphysics and Ontology, Volume 2, Klemken mukaan Moore käyttää termiä universe kahdessa merkityksessä. Nämä kaksi merkitystä Moore erottaa toisistaan niin, että hän käyttää ensimmäisestä pientä alkukirjainta universe ja toisesta isoa alkukirjainta Universe. Ensimmäisen merkityksen Klemke sanoo viittaavan luonnolliseen maailmankaikkeuteen. Tällöin on kyse kokonaisuudesta, jonka muodostavat ajassa ja paikassa olemassa olevat asiat, kuten materiaaliset objektit. Toisessa merkityksessä Moore käyttää sanaa Universe niin, että se tarkoittaa kaikkia niitä asioita, jotka ovat. Mukaan luetaan silloin vaikkapa karhut (jotka ovat olemassa) ja käsitteet (jotka ovat). Työssäni termi universe esiintyy vain jälkimmäisessä, laajemmassa merkityksessä, minkä vuoksi käytän sen kohdalla pientä alkukirjainta. Silloin maailmankaikkeuteen kuuluvat ajallis-paikallisten olioiden ohella abstraktit entiteetit. Ks. Klemke 2000, The Nature of Judgment -esseessä Moore käyttää termin Universe sijasta termiä world. Vaikka näiden termien merkitys ei ole täysin sama, olennaisinta työni kannalta on, että kumpikin niistä viittaa todellisuuteen, johon abstraktit entiteetit kuuluvat. Työssäni esiintyvät sanat maailmankaikkeus ja maailma viittaavat siis kumpikin todellisuuteen, johon Moore hyväksyy abstraktit entiteetit. 133 Moore 1965,

29 lähtee käsittelemään tarkemmin näitä entiteettejä. Esittelen kolme piirrettä, joiden avulla selvitän Mooren käsitystä niistä. Ensin määrittelen yleisesti, mitä Moore tarkoittaa propositioilla. Toiseksi käsittelen propositioiden ilmaisemista. Lopuksi tarkastelen kysymystä siitä, miten totuus ja epätotuus liittyvät propositioihin. Aluksi Moore huomioi sen, mitä hän ei tarkoita propositiolla. Usein propositiolla tarkoitetaan Mooren mukaan sanakokoelmaa (a collection of words), kuten lausetta. Moorelle propositio ei kuitenkaan tarkoita tätä. Pikemmin propositio tarkoittaa hänelle jotakin, jonka sanakokoelma ilmaisee. 134 Paitsi käsitteiden, myös propositioiden kohdalla Moore korostaa sitä, että ne eivät ole kielellisiä ilmaisuja. Propositio ei siis ole Moorelle pelkkä lause tai muu kielellinen ilmaisu, vaan se viittaa lauseen ilmaisemaan asiaan. Moore antaa esimerkin valottaakseen lisää käsitystään propositioista. Kuvitellaan, että Moore lausuu Pipsalle sanat Kaksi kertaa kaksi on neljä, jotka muodostavat lauseen. Tässä tilanteessa Pipsa ei ainoastaan kuule Mooren lausumia sanoja, vaan myös ymmärtää (understands), mitä nämä sanat merkitsevät. Sanojen kuulemisen lisäksi Pipsan mielessä tapahtuu tietoisuuden akti, jota Moore kutsuu ymmärtämisen aktiksi. Kuvitellaan toinen tilanne. Moore lausuu Pipsalle sanat Kaksi kertaa neljä on kahdeksan. Tässäkin tapauksessa Pipsa suorittaa sanojen kuulemisen ohella tietoisuuden aktin, jossa hän ymmärtää sanojen ilmaiseman merkityksen. Näin Moore antaa esimerkin kahdesta tietoisuuden aktista, joista kumpaakin saatetaan kutsua tiettyjen sanojen ilmaiseman merkityksen käsittämiseksi (apprehension). 135 Esimerkissään Moore painottaa, ettei hän tarkoita propositiolla pelkkää kielellistä ilmaisua. Sanakokoelmaa, kuten lausetta Kaksi kertaa kaksi on neljä, tarvitaan kyllä proposition ilmaisemiseen. Kuitenkin verbaalisilla ilmaisuilla on vain avustava rooli, kun on kyse propositioista. Verbaalisen ilmaisun sijaan Moore tarkoittaa propositiolla lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä ilmaisemaa merkitystä. Sen lisäksi, että Moore valaisee esimerkkinsä avulla propositioiden luonnetta, hän tuo esille aktin, jossa proposition ymmärtäminen tapahtuu. Mutta miksi Moore katsoo tarpeelliseksi käsitellä esimerkissään kahta tietoisuuden aktia? Hän esittää näiden kahden tietoisuuden aktin olevan samanlaisia 136. Kummas- 134 Moore 1965, Vrt. Moore 1965, Moore 1965,

30 sakin on nimittäin kysymys lauseen ilmaiseman merkityksen käsittämisestä 137. Kaksi tietoisuuden aktia ovat siinä mielessä samanlaiset, että niissä on kyse käsittämisen aktista 138. Jos joku kuiskaa sinulle lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä, kuulet nämä sanat, mutta käsität myös merkityksen, jonka ne ilmaisevat. Samoin käy, kun joku supattaa korvaasi sanat Kaksi kertaa neljä on kahdeksan. Kuulemisen lisäksi käsität, mitä tämä lause merkitsee. Mooren esittelemät kaksi tietoisuuden aktia ovat samanlaiset, koska kumpikin on käsittämisen akti. Silti se, mitä subjekti näissä akteissa käsittää, poikkeaa toisistaan. Lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä kohdalla Pipsa käsittää merkityksen, jonka tämä lause ilmaisee. Kuullessaan lauseen Kaksi kertaa neljä on kahdeksan Pipsa taas käsittää juuri näiden sanojen ilmaiseman merkityksen. 139 Niinpä kaksi tietoisuuden aktia eroavat Mooren mielestä toisistaan sen suhteen, mitä niissä käsitetään. Lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä ilmaisema merkitys on siis eri kuin merkitys, jonka lause Kaksi kertaa neljä on kahdeksan ilmaisee. Akteissa käsitetty merkitys on propositio 140. Esimerkillään Moore painottaa kahta propositioihin liittyvää asiaa. Ensimmäiseksi, hän pitää kahta tietoisuuden aktia samanlaisina, koska molemmissa on kysymys lauseen ilmaiseman merkityksen käsittämisestä. Toiseksi, akteissa käsitetty merkitys eli propositio on se, jonka suhteen nämä tietoisuuden aktit eroavat toisistaan. Näiden seikkojen lisäksi Moore haluaa korostaa vielä yhtä asiaa. On erotettava eri propositiot toisistaan, mutta myös propositio ja se akti, jossa propositio käsitetään 141. Mooren painotus on täsmälleen sama, jonka hän tekee käsitteiden yhteydessä. Aivan kuten käsitteet tulee erottaa tietoisuuden akteista, myös propositiot on erotettava niistä akteista, joissa propositiot käsitetään. Käsittämisen aktin ja siinä käsitettävän proposition välinen erottelu ilmentää jälleen Mooren antipsykologismia Propositioiden ilmaiseminen Moore tarkoittaa propositiolla merkitystä, joka voidaan ilmaista kielellisesti. Tutkitaan tästä vielä esimerkkitapausta. Siirrytään orkesteriharjoituksiin, jossa työn alla on Pjotr Tchaikovskyn viides sinfonia. 137 Moore 1965, Moore 1965, Vrt. Moore 1965, Moore 1965,

31 Kapellimestari harjoituttaa parhaillaan hiljaista kohtaa sinfonian toisessa osassa. Orkesterinjohtaja on aikaisemmin korostanut, minkälaista sävyä hän orkesterilta tässä kohdassa haluaa. Alttoviulusektion äänenjohtaja ei ole kuitenkaan tyytyväinen alttoviulujen äänenvoimakkuuteen. Tässä kohdassa soitamme hyvin hiljaa, hän ohjeistaa kollegojaan. Kun alttoviulistit kuulevat tämän lauseen, he käsittävät sen ilmaiseman merkityksen. Sekä edellisessä että Mooren omassa esimerkissä (jonka esittelin alaluvussa 2.3.2) propositio ilmaistaan suullisesti, verbaalisten ilmaisujen keinoin. Suullisen kommunikoinnin ohella proposition kielellinen ilmaiseminen voi tapahtua myös toisella tavalla. Samoin kuin muusikot ymmärtävät äänenjohtajan suullisesti esittämän proposition, he käsittävät nuotissaan merkinnän pp 142. Nähdessään merkinnän pianissimo muusikko käsittää sen ilmaiseman merkityksen. Alttoviulisti käsittää siis proposition niin suullisesti kuin kirjallisestikin ilmaistuna. Edellistä esimerkkiä on syytä vielä täsmentää. Oletetaan, ettemme seuraakaan ammattiorkesterin harjoituksia, vaan hieman nuorempia musikantteja. Jos juniorijousissa sattuu edellisen kaltainen tilanne, soittajat eivät vielä välttämättä tunne nuottiin painettuja italiankielisiä tempo- ja dynamiikkamerkintöjä. Silloin harjoitusten vetäjä voi kehottaa lapsia kirjoittamaan nuottiin lauseen Tässä kohdassa soitamme hyvin hiljaa. Pienemmätkin muusikot käsittävät merkityksen, jonka nuottiin kirjoitettu lause ilmaisee, vaikka he eivät vielä hallitsisikaan italiankielistä musiikkiterminologiaa. Proposition voi ilmaista muutenkin kuin kielellisesti. Mooren mielestä käsitämme propositioita silloin, kun emme kuule tai näe niitä ilmaisevia sanoja 143. Saatamme nimittäin käsittää proposition ennen kuin kykenemme ajattelemaan lausetta, jonka avulla voisimme sen ilmaista. On mahdollista, ettemme löydä sopivia sanoja, jotka ilmaisisivat juuri sen proposition, jonka haluamme ilmaista. 144 Moore katsoo, että propositioiden ilmaisemisessa saatetaan kielen ohella käyttää muitakin apukeinoja. Tähän huomioon liittyy mielenkiintoinen kysymys siitä, onko kieli ilmaisuvälineenä aina riittävä. Voidaan ajatella, ettei joidenkin propositioiden ilmaiseminen kielen keinoin onnistu välttämättä lainkaan. Toisinaan taas proposition sanoiksi pukeminen voi osoittautua haastavaksi, koska propositio muuttuu, kun se esitetään kielellisesti. Kun propositio esitetään verbaalisen ilmaisun avulla, kyseessä ei ole enää propositio, vaan 141 Moore 1965, Merkintä pp on lyhenne italiankielisestä ilmaisusta pianissimo, joka on dynamiikkamerkintä ja tarkoittaa hyvin hiljaa. Ks. esim. Sävelten Maailma 5, Moore 1965,

32 verbaalinen ilmaisu. Ongelmaksi saattaa silloin muodostua se, kuinka hyvin kielellinen ilmaisu vastaa propositiota. Proposition esittäminen ilman kieltä on Mooren mielestä proposition käsittämisen kannalta samanlainen tilanne kuin se, jos propositio ilmaistaan kielellisesti. 145 Hän haluaa siis painottaa, että proposition käsittäminen on samanlaista riippumatta siitä, millä tavoin propositio on esitetty. Mitä proposition eikielellinen esittäminen sitten voisi tarkoittaa? Havainnollistan tätä esimerkillä. Suullinen ja kirjallinen ilmaiseminen eivät suinkaan ole ainoita keinoja, joita orkesteriharjoituksissa käytetään hyödyksi. Oletetaan jälleen, että kapellimestari johtaa Tchaikovskyn viidennestä sinfoniasta kohtaa, johon on merkitty pp. Vaikka alttoviulistin stemmassa ei olisi tätä merkintää, hän saattaa silti käsittää proposition, jonka merkintä pianissimo ilmaisisi. Miten tämä tapahtuu? Kun hiljainen kohta lähestyy, kapellimestari vähentää käsiensä ja vartalonsa liikkeitä niin, että hänen johtamisensa muuttuu yhä eleettömämmäksi. Hiljaisen kohdan ollessa käsillä kapellimestari menee kyyryyn ja koukistaa polviaan. Hänen kehonkielensä viestii tällöin, millaisella voimakkuudella hän toivoo orkesterin soittavan. Näin kapellimestarin ilmeet ja eleet voivat ilmaista saman proposition kuin lause Tässä kohdassa soitamme hyvin hiljaa. Sanalliset ilmaisut eivät ole tarpeellisia, jotta muusikot käsittäisivät proposition, jota orkesterinjohtaja eleillään ilmentää. Perehdyin edellä keinoihin, joita propositioiden ilmaisemisessa Mooren mukaan hyödynnämme. Jos tahdomme ilmaista proposition, puhuttu tai kirjoitettu kieli ei ole ainoa apuväline, jota voimme tarkoituksiimme käyttää. Myös käyttäytymisen ja eleiden avulla ilmaistaan propositioita. On kuitenkin kyseenalaista, onko monimutkaisempien propositioiden ilmaiseminen eleiden ja käyttäytymisen keinoin mahdollista. Proposition ilmaiseminen non-verbaalisesti on tiiviisti sidoksissa käytännön tilanteeseen, jossa ilmaiseminen tapahtuu. Siksi onkin syytä kysyä, miten esimerkiksi abstrakteja asioita koskevat propositiot, kuten Epäitsekkyys on hyve, voidaan esittää ilman kieltä. Erilaisten ilmaisukeinojen tarkastelu nosti esille, että proposition käsittämisen kannalta sillä ei ole merkitystä, miten propositio ilmaistaan. Tästä etenen nyt kysymykseen, mitä muuta kuin propositioita Moore ajattelee meidän käsittävän. Hän pureutuu tässä yhteydessä myös siihen, kuinka voimme erottaa 144 Moore 1965, Moore 1965,

33 propositiot muista käsittämistämme asioista. Moore löytää tekijän, joka erottaa propositiot ja eipropositiot toisistaan. Propositio on Mooren mukaan asia, joka ilmaistaan tavallisesti kokonaisella lauseella. Ei-propositioita ilmaisevat sen sijaan yksittäiset sanat tai sanakokoelmat. 146 Moore tarkastelee propositioiden ja ei-propositioiden välistä eroa esimerkin avulla. Tutkitaan siis uudelleen lausetta Kaksi kertaa kaksi on neljä. Tämä kokonainen lause ilmaisee proposition. Lause taas muodostuu sanoista, jotka eivät yksittäisinä ilmaise propositiota. 147 Sanan neljä pitää olla osana lausetta, joka vasta voi ilmaista proposition. Jos ainoastaan lauseiden avulla ilmaistaan propositioita, niin mitä yksittäiset sanat Mooren mielestä ilmaisevat? Hän toteaa, että sana neljä todella ilmaisee jotakin. Aina, kun käsitämme proposition, käsitämme lisäksi jotakin muuta. Moore täsmentää vielä toteamustaan: käsittäessämme proposition, käsitämme samanaikaisesti asioita, jotka eivät ole propositioita. 148 Lukiessani matematiikan kirjasta lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä tämän lauseen ilmaisema propositio ei ole ainoa asia, jonka käsitän. Lauseeseen kuuluvat sanat kaksi ja neljä ilmaisevat myös jotakin. Mitä tämä jokin on, Moore ei sano kovin selvästi. Siksi tämä jokin on se on jotakin, joka ei silti ole propositio 149. Tämä lainaus osoittaa, ettei Moore tässä yhteydessä kerro, mitä yksittäiset sanat ilmaisevat. Kuitenkin Fratantaro esittää, että Moorella sanat ja ilmaisut ilmaisevat käsitteitä, kun taas lauseet ilmaisevat propositioita 150. Myös Mooren omaa muotoilua siitä, mitä sanat ilmaisevat, on mahdollista tulkita Fratantaron esityksen suuntaan. Yllä olevassa lainauksessa Moore kursivoi sanan on. Moore haluaa painottaa sanaa, jolla hän viittaa siihen, mitä yksittäiset sanat ilmaisevat. Tämä painotus kytkeytyy ontologiseen asemaan, jonka sanojen ilmaisemat käsitteet Mooren platonisessa atomismissa saavat. Hän puhuu käsitteistä abstrakteina entiteetteinä, jotka jollakin tavalla ovat maailmankaikkeudessa. Siksi verbin on kursivoinnin voidaan katsoa viittaavan käsitteisiin, joita sanat kaksi ja neljä ilmaisevat. Kun käsitämme proposition, käsitämme samanaikaisesti ainakin käsitteitä. Sen tarkastelu, mitä muuta käsitämme, kun käsitämme proposition, nostaa esille käsitteitä ja propositioita yhdistävän piirteen. Propositiot tarkoittavat lauseiden ilmaisemia merkityksiä, kun taas käsitteet 146 Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, 62. This something, therefore, is is something, and yet is not a proposition. 29

34 tarkoittavat sanojen tai sanakokoelmien ilmaisemia merkityksiä 151. Sekä propositiot että käsitteet ovat Moorelle merkityksiä, jotka voidaan ilmaista kielellisesti. Alaluvussa esittelin Mooren näkemyksen mentaalisen aktin ja sen kohteen välisestä relaatiosta. Moore pitää käsitteitä ja propositioita kohteina, joihin meillä on välitön yhteys. Käsitteet ja propositiot ovat siis merkityksiä, joiden käsittäminen tapahtuu suoraan ja ongelmattomasti. Kuten aikaisemmin totesin, Mooren käsitys relaatioista ilmentää hänen varhaista ontologiaansa ja sen sivutuotteena syntyvää näkemystä passiivisesta mielestä. Kun käsitämme merkityksen, olemme suorassa kontaktissa kohteeseen, joka on mielemme ulkopuolella ja johon emme voi vaikuttaa 152. Harva filosofi olisi valmis hyväksymään Mooren platonisen atomismin ja siihen sisältyvän käsityksen passiivisesta mielestä. Michael Dummettin mielestä näkemys passiivisesta mielestä onkin kestämätön 153. Sen sijaan, että Dummett pitäisi käsittämistä passiivisena tapahtumana, hän katsoo merkityksen käsittämisen edellyttävän kykyä 154. Näin hän huomioi mielen roolin käsittämisen aktissa. Dummettin tarkastelun keskiössä ei kuitenkaan ole mieli, vaan kieli. Dummett käsittelee teoksensa The Origins of Analytic Philosophy luvussa kolmetoista ajattelun ja kielen välistä suhdetta. Tämä teema kytkeytyy Dummettin mukaan läheisesti siihen, miten analyyttinen perinne syntyi. Vaikka Frege, Moore ja Russell voidaan nähdä analyyttisen perinteen taustahahmoina, Wittgensteinin Tractatus oli teos, joka käynnisti kielellisen käänteen. Dummett pitää kielellistä käännettä analyyttisen filosofian alkuna. Hän kuvaa kielifilosofiaa analyyttisen perinteen rungoksi, josta perinteen sisällä esiintyneet muut tarkastelut kehittyivät. Edellytyksenä sille, että kielifilosofia nousi keskeiseen asemaan, oli Dummettin mielestä ajattelun filosofiassa tapahtunut kehitys. Merkittävä askel tälle kehitykselle oli se, että ajatukset erotettiin mielestä, mistä oli seurauksena psykologismin torjuminen. 155 Aikaisemmin nimesin Fregen ja Husserlin filosofeiksi, jotka ottivat lopullisen askeleen antipsykologismiin. Dummett korottaakin Fregen ensimmäiseksi filosofisiksi, joka esitti vakuuttavan selvityksen 150 Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Hylton 2002, Dummett 1993, Dummett 1993, Dummett 1993,

35 ajatuksista ja niiden sisäisestä rakenteesta. Hän katsoo Fregen selvityksen nojaavan ajatusten ja kielen rinnakkaisuuteen. 156 Vaikka Fregen kiinnostus koski ensisijaisesti ajatuksia, Dummett näkee hänen filosofiassaan piirteitä, jotka ennakoivat yhtä analyyttisen filosofian keskeisimmistä projekteista: ajatusten tutkimusta kielen analyysin avulla 157. Dummett pitää kielen roolia keskeisenä, kun tarkastelun kohteena ovat ajatukset. Ajatuksista tai niiden rakenteesta on Dummettin mukaan hankalaa puhua viittaamatta kielellisiin ilmaisuihin, joiden avulla ajatukset esitetään. Esimerkiksi lause ilmaisee ajatuksen siksi, että lauseella on semanttisia ominaisuuksia. 158 Miten Dummettin korostama kielen rooli heijastuu hänen näkemykseensä merkityksen käsittämisestä? Hänen mukaansa me käsitämme merkityksen, kun käsitämme lauseen semanttiset ominaisuudet. Niinpä ajatuksen rakenne tarkoittaa Dummettille relaatioita lauseen osien välillä. 159 Dummett pitää kieltä välittäjänä, jonka avulla käsitämme ajatukset. Lisäksi hän arvioi kielen olevan ajatuksia ensisijaisempi niin, että ajatuksen rakenteen selvittäminen edellyttää kieltä ja että ajatuksen rakenne itse asiassa tarkoittaa vain lauseen osien välisiä relaatioita. Dummettin tarkastelu muodostaa kiinnostavan vertailukohdan Mooren näkemyksille. Käsitteet ja propositiot voidaan Mooren mielestä ilmaista kielellisesti, mutta kieltä ei tarvita käsitteiden ja propositioiden käsittämiseen. Toisin kuin Dummett, Moore ei pidä kieltä välttämättömänä edellytyksenä käsittämiselle. Syy Mooren näkemykseen kytkeytyy metafyysiseen motivaatioon, joka hänen varhaista filosofiaansa ohjaa. Ajatukset ovat Mooren varhaisessa realismissa esimerkkejä propositioista, ontologisista entiteeteistä. Dummett puolestaan puhuu ajatuksista Fregen yhteydessä 160. Fregen kohdalla ajatukset kytkeytyvät mieli referenssi-erotteluun, jonka hän tekee artikkelissaan Über Sinn und Bedeutung. Frege erottaa toisistaan kielellisen ilmaisun referenssin (Bedeutung) ja mielen (Sinn). Referenssi tarkoittaa oliota, johon kielellinen ilmaisu viittaa. Kielellisen ilmaisun mielellä Frege tarkoittaa tapaa, jolla referenssi on annettu. 161 Haaparannan mukaan ajatukset liittyvät Fregen erotteluun siten, että ne ovat lauseiden mieliä 162. Toisin sanoen, Fregelle ajatukset ovat erilaisia tapoja, joilla referenssi esitetään. 156 Dummett 1993, Dummett 1993, Dummett 1993, Dummett 1993, Dummett 1993, 127. Dummettin tulkinta Fregestä ei ole täysin ongelmaton. Ks. esim. Haaparanta 1985, Frege 1967, 144. Selvitän Fregen erottelua tarkemmin alaluvussa

36 Mooren kohdalla mieli referenssi-erottelusta ei voida puhua. Jos Mooren käsitteitä ja propositioita kuitenkin halutaan verrata Fregen erotteluun, ne ovat lähempänä referenssejä kuin mieliä 163. Vaikka Moore luki vuosina Fregen töitä, niillä ei ollut merkittävää vaikutusta hänen filosofiaansa. Merkitys tarkoittaa Moorelle ymmärtämisen aktin kohdetta. Kun Moore sitoutuu tähän näkemykseen, hän kieltää samalla sen, että ymmärtämisen akteilla on sisältö. Baldwinin mielestä jälkimmäisen seikan kiistäminen tarkoittaa seuraavaa asiaa: Moore kieltää sen, että merkityksen teorialla voisi referenssin teorian ohella olla jokin rooli. 164 Merkitykset ovat Mooren varhaisfilosofiassa ontologisia entiteettejä, jotka me tavoitamme suoraan käsittämisen akteissa. Koska merkitykset käsitetään välittömästi, Moore ei pidä kieltä tarpeellisena välineenä. Siksi hänellä ei ole kielellistä merkityksen teoriaa. Palaan lopuksi kriteeriin, jonka avulla kykenemme Mooren mielestä erottamaan propositiot muista käsittämistämme asioista. Propositio ilmaistaan tavallisesti kokonaisen lauseen avulla. Sen sijaan asiat, jotka eivät ole propositioita, ilmaistaan sanojen tai sanakokoelmien keinoin. Verbaalisen ilmaisun muoto on siis Mooren kriteeri sille, miten erotamme propositiot muista käsittämistämme asioista. Tämä ei ole kuitenkaan kovin luotettava mittapuu propositioiden tunnistamiselle. Käsittelin edellä Mooren näkemystä, jonka mukaan propositioiden ilmaiseminen voi tapahtua myös ei-kielellisesti. Miten tällaisessa tilanteessa kykenemme erottamaan propositiot muista asioista, jos ainoa proposition tunnistamiskriteeri on, että se ilmaistaan lauseen avulla? Tämän lisäksi Mooren kriteeriä voidaan arvostella toisestakin asiasta. Hän nimittäin sanoo, että propositiot ilmaistaan tavallisesti lauseen avulla. Moore tunnustaakin, että joskus myös yksittäinen sana voi ilmaista proposition 165. Mikäli tällainen, tavallisesta poikkeava tilanne osuu kohdalle, ei lauseen ja sanan välinen erottelu voi toimia arviointiperusteena sille, mitä pidetään propositiona ja mitä ei. Siksi lause proposition ilmaisemisen keinona ei ole uskottava propositioiden erottamisen kriteeri. 162 Haaparanta 1985, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Moore 1965,

37 Totuus ja epätotuus Selvitän tässä alaluvussa Mooren käsitystä totuudesta. Tätä ennen esittelen tärkeimmät tyypit, jotka totuusteorioista erotetaan: totuuden koherenssi-, korrespondenssi- ja redundanssiteoria, pragmatistinen teoria sekä semanttinen teoria 166. Eri teorioiden puolestapuhujat ovat esittäneet toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, mitä pidetään totuudenkantajina. Puheella totuudenkantajista viitataan siihen, minkä ominaisuuksia totuus ja epätotuus ovat. Esimerkiksi uskomuksia, lauseita ja propositioita on pidetty totuudenkantajina 167. Kun esittelen totuusteorioita, puhun teoriasta riippuen tosista uskomuksista, lauseista tai propositioista. Koherenssiteorioissa totuus määritellään suhteeksi arvostelmien, kuten uskomusten, välillä 168. Tämän määritelmän mukaan arvostelma on tosi jos ja vain jos se on osa yhtenäisten arvostelmien joukkoa 169. Totuus tarkoittaa tällöin yhtenäistä suhdetta arvostelmien välillä. Muun muassa Bradley ja Otto Neurath ( ) ovat kannattaneet koherenssiteoriaa, jota on perinteisesti pidetty korrespondenssiteorian kilpailijana 170. Korrespondenssiteorioiden mukaan totuus tarkoittaa vastaavuussuhdetta uskomuksen ja tosiasian välillä 171. Uskomuksen totuus ei korrespondenssiteoriassa perustu koherenttiin suhteeseen muiden uskomusten kanssa, vaan vastaavuuteen uskomuksen ja maailman välillä. Sekä Russell että Wittgenstein puolustivat korrespondenssiteoriaa 1920-luvulla, jolloin kumpikin heistä kannatti loogista atomismia 172. Pascal Engel pitää korrespondenssiteorioille tyypillisenä niiden ontologista luonnetta. Austin on kuitenkin muotoillut korrespondenssiteoriasta version, jossa tosiasioiden ontologiaa ei oleteta. Hän ei ota teoriassaan lähtökohdaksi kielen ja maailman välistä vastaavuussuhdetta, kuten Russell ja Wittgenstein tekevät. Sen sijaan Austin selittää korrespondenssin sanojen ja asioiden väliseksi konventionaaliseksi korrespondenssisuhteeksi. Konventionaalisella suhteella Austin tarkoittaa sitä, että vastaavuussuhde sanojen ja maailman välillä on sattumanvarainen. Koska hän ei Russellin ja Wittgensteinin tavoin edel- 166 Haack 1978, Haack 1978, 86 n Engel 1991, Engel 1991, Haack 1978, Niiniluoto 1980, Haack 1978,

38 lytä kielen ja maailman välistä rakenteellista vastaavuutta, mikä tahansa tilanne voi Austinin teoriassa vastata mitä tahansa sanoja. 173 Pragmatistisia totuusteorioita ovat esittäneet Charles S. Peirce ( ), John Dewey ( ) ja William James ( ). Pragmatistisissa teorioissa yhtäältä hyväksytään, että uskomuksen totuus johtuu uskomuksen korrespondenssista todellisuuden kanssa. Toisaalta kuitenkin korostetaan, että totuus ilmenee siinä, selviytyykö uskomus kokemukseen perustuvasta testistä. Tällaisessa testissä punnitaan, onko uskomus yhtenäinen muiden uskomusten kanssa. 174 Siten pragmatistien teorioissa on yhtymäkohtia paitsi totuuden korrespondenssi-, myös koherenssiteoriaan. Semanttisissa teorioissa totuus tarkoittaa semanttista suhdetta avoimen lauseen (kuten x < y ) ja eikielellisen objektin (kuten luvun seitsemän) välillä 175. Puolalaisen loogikon, Alfred Tarskin ( ) esittämää semanttista totuusteoriaa pidetään yhtenä viime aikojen vaikutusvaltaisimmista 176. Tarskin tavoitteena oli tarkastella formaaleja kieliä ja määritellä tällaisten kielten lauseiden ja todellisuuden välinen vastaavuus täsmällisellä tavalla 177. Hänen jälkeensä Saul Kripke (1940 ) ja Karl Popper ( ) ovat kehittäneet totuusteorioita, jotka perustuvat Tarskin muotoilemaan semanttiseen teoriaan 178. Totuuden redundanssiteoria kytkeytyy puolestaan F. P. Ramseyn ( ) työhön. Ramseyn teorian ydinajatus on seuraava: predikaatit tosi ja epätosi ovat tarpeettomia (redundant) siinä mielessä, että ne voidaan eliminoida kaikista konteksteista ilman, että semanttisesti kadotetaan mitään. 179 Predikaatti tosi on Ramseyn mielestä tarpeeton, koska sen sanominen että On totta että p on ekvivalentti sen kanssa, kun sanomme että p 180. Vaikka Ramsey piti predikaatteja tosi ja epätosi tarpeettomina, hän silti salli niille pragmaattisen roolin, jolloin kyse oli painotusten tekemisestä tai 173 Engel 1991, Haack 1978, 86. Esittelen työssäni hyvin yleisen ja karkean luonnehdinnan siitä, mitä pragmatistinen totuusteoria tarkoittaa. Tästä johtuen en tuo esille eroja, joita Peircen, Jamesin ja Deweyn esittämien totuusteorioiden väliltä voidaan löytää. Ks. tark. pragmatistisista totuusteorioista esim. Haack: The Pragmatist Theory of Truth. Lehdessä: The British Journal for the Philosophy of Science, Vol. 27, No. 3, 1976, Haack 1978, Haack 1978, Niiniluoto 1980, Haack 1978, Haack 1978, Haack 1978,

39 muista tyylillisistä seikoista 181. Variaatioita Ramseyn redundanssiteoriasta ovat kehittäneet esimerkiksi P. F. Strawson ( ) ja Arthur Prior ( ) 182. Moore erottaa sanoille totuus ja epätotuus kolme merkitystä. Hänen tarkoituksenaan on tuoda esiin seuraava asia: mikään, mikä ei ole propositio, ei voi täsmälleen samassa mielessä olla tosi tai epätosi kuin propositio 183. Monet filosofit ajattelevat Mooren mukaan, että propositiot eivät voi olla tosia tai epätosia. Propositioiden sijaan puhe totuudesta ja epätotuudesta pitäisi heidän mielestään yhdistää vain uskomuksen akteihin. 184 Tästä Moore on eri mieltä. Hän esittää, että propositio erottaa toisistaan toden ja epätoden uskomuksen aktin 185. Moore siis nimeää proposition tekijäksi, jonka avulla tehdään ero kahden uskomuksen aktin välille. Väitettään Moore perustelee sillä, että jokainen tosi tai epätosi uskomuksen akti edellyttää proposition käsittämistä 186. Moore pitää totuutta ja epätotuutta propositioiden ominaisuuksina. Tällöin kaikilla propositioilla, jotka käsitetään tosissa uskomuksen akteissa, on yhteinen piirre nimeltä totuus. Samoin propositioilla, jotka käsitetään epätosissa uskomuksen akteissa, on oma yhdistävä piirteensä, epätotuus. 187 Aluksi Moore perustelee näkemystään siitä, miksi propositioilla on erityinen asema totuuden ja epätotuuden suhteen. Perustelussaan hän vetoaa uskomuksen akteihin ja propositioiden asemaan niissä. Puhuttaessa todesta ja epätodesta uskomuksen aktista propositio on se, joka erottaa nämä aktit toisistaan. Tämä johtuu siitä, että uskomuksen akti edellyttää proposition käsittämistä. Propositio on tosi tai epätosi, minkä johdosta uskomuksen akti on tosi tai epätosi. Havainnollistan propositioiden asemaa esimerkillä. Oletetaan Pipsan uskovan, että leijonia on olemassa. Pipsan uskomukseen sisältyy propositio, jonka lause Leijonia on olemassa ilmaisee. Jotta hänellä voisi olla tähän propositioon kohdistuva uskomuksen akti, hänen täytyy käsittää lauseen Leijonia on olemassa ilmaisema propositio. Uskoakseen jotakin Pipsan täytyy ymmärtää se propositio, johon hän uskoo. Kun esittelin edellä Mooren näkemyksen propositioiden totuudesta, kävi ilmi, että myös uskomuksen aktit voivat olla tosia tai epätosia. Tällöin sanojen totuus ja epätotuus merkitys kuitenkin poikkeaa 181 Haack 1978, Haack 1978, Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965,

40 merkityksestä, jonka Moore niille antaa propositioiden kohdalla. Mitä Moore sanoo uskomuksen aktien totuudesta? Hän pitää uskomuksen aktia totena jos ja vain jos aktissa uskottu propositio on tosi 188. Sama pätee kääntäen uskomuksen aktien epätotuuteen. Uskomuksen akti on epätosi jos ja vain jos siinä uskottu propositio on epätosi 189. Tämän jälkeen Moore tarjoaa esittämälleen määritelmälle vaihtoehdon. Propositio on tosi jos ja vain jos mikä tahansa siihen kohdistuva uskomuksen akti on tosi. Vastaavasti propositio on epätosi jos ja vain jos mikä tahansa siihen kohdistuva uskomuksen akti on epätosi. 190 Moore antaa kaksi vaihtoehtoista määritelmää uskomuksen aktien totuudelle. Ensimmäisessä vaihtoehdossa proposition totuus on edellytys uskomuksen aktin totuudelle. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa asetelma vaikuttaa päinvastaiselta: proposition totuus riippuu uskomuksen aktin totuudesta. Moore määrittelee siis kahdella tavalla sen, mitä totuus ja epätotuus uskomuksen aktien kohdalla tarkoittavat. Kuitenkaan Moorella ei näytä olevan selkeää käsitystä siitä, kumpaa näistä vaihtoehdoista hän itse suosii. Moore myöntääkin, ettei hän tiedä, kumpi edellisistä vaihtoehdoista on perustavampi tai tärkeämpi. Lisäksi hän toteaa, että tällaisen valinnan tekemisellä ei olisi kovinkaan suurta painoarvoa. Kahdesta asiasta Moore kuitenkin on varma. Ensimmäiseksi, hänen esittelemänsä vaihtoehdot merkitsevät eri asioita. Toiseksi, kumpikin vaihtoehto kyetään määrittelemään viittaamalla toiseen vaihtoehtoon. 191 Mooren kehotus siis on, ettei vaihtoehtoisiin määritelmiin kannata kiinnittää liikaa huomiota. Silti se, mitä edellä toin esille propositioiden totuudesta, antaa vihjeen Mooren kallistumisesta ensimmäisen vaihtoehdon puoleen. Vaikka Moore ei suoraan preferoi kumpaakaan vaihtoehtoa, hän aikaisemmin esitti juuri propositioiden erottavan toisistaan todet ja epätodet uskomuksen aktit 192. Tämä näkemys tukee ensimmäistä vaihtoehtoa, koska Mooren esityksen mukaan vasta tosi tai epätosi propositio tekee uskomuksen aktista toden tai epätoden. Lisäksi Moore esitti, että jokainen uskomuksen akti edellyttää proposition käsittämistä. Uskomuksen aktia ei voi olla ilman, että siinä uskotaan jostakin jotakin. Propositio sen sijaan on riippumaton subjektista ja subjektin tietoisuuden akteista. Tällöin uskomuksen akti edellyttää aina myös proposition käsittämistä, kun taas propositio on Mooren mukaan autonominen 187 Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, Ks. Moore 1965,

41 subjektin mentaaliseen aktiin nähden. Näiden huomioiden nojalla Moore asettuu ensimmäisen vaihtoehdon kannalle. Uskomuksen akti on tosi jos ja vain jos siinä uskottu propositio on tosi. Toisaalta, jos Mooren ehdottamaa toista vaihtoehtoa tutkitaan lähemmin, se ei osoittaudukaan ensimmäisen vaihtoehdon vastakohdaksi. Toisen vaihtoehdon mukaan propositio on tosi jos ja vain jos siihen kohdistuva uskomuksen akti on tosi. Esitellessään, mitä totuus ja epätotuus tarkoittavat propositioiden kohdalla, Moore kuitenkin väitti, että propositio erottaa toisistaan toden ja epätoden uskomuksen aktin 193. Jos seuraamme tätä väitettä, niin proposition totuus on ensisijaista verrattuna uskomuksen aktin totuuteen. Uskomuksen akti on siis tosi jos ja vain jos siinä uskottu propositio on tosi. Näin toinen vaihtoehto, jossa Moore määrittelee uskomuksen aktin totuuden, osoittautuu triviaaliksi määritelmäksi. Niinpä Mooren esittämät vaihtoehdot todella merkitsevät eri asioita. Toinen vaihtoehto ilmaisee kuitenkin trivialiteetin eli sen, että propositio on tosi jos ja vain jos propositio on tosi. Tästä johtuen vain ensimmäinen vaihtoehdoista voidaan kelpuuttaa määritelmäksi siitä, mitä totuus ja epätotuus uskomuksen aktien kohdalla merkitsevät. Moore löytää sanoille totuus ja epätotuus vielä yhden merkityksen. Viimeisenä hän huomioi propositiota ilmaisevan lauseen totuuden. Mikä tahansa lause, joka ilmaisee toden proposition, on tosi 194. Tämä pätee kääntäen lauseen epätotuuteen: mikä tahansa lause, joka ilmaisee epätoden proposition, on epätosi 195. Moore laajentaa edelleen määritelmäänsä niin, että se ulottuu yli kielellisten ilmaisujen. Mikä tahansa, mikä ilmaisee toden proposition, on tosi ja mikä tahansa, mikä ilmaisee epätoden proposition, on epätosi 196. Sanat eivät ole ainoita keinoja propositioiden totuuden ja epätotuuden ilmaisemiseksi. Oletetaan, että opettaja kysyy Pipsalta Missä Pekka on?. Pipsalla saattaa olla paha yskä, joka estää häntä puhumasta. Niinpä hän osoittaa sormellaan pöydän alle, jonne Pekka on mennyt piiloon. Tällöin Pipsa ilmaisee eleellä, sormen osoituksella, saman proposition kuin hän olisi voinut ilmaista sanomalla Pekka on pöydän alla piilossa. Edellytys sille, että Pipsan esittämä lause tai ele voi olla tosi, on proposition totuus. 193 Ks. Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965, Moore 1965,

42 Esittelin edellä kolme merkitystä, jotka Moore antaa sanoille totuus ja epätotuus. Ensimmäinen näistä on se, jossa propositio on tosi tai epätosi. Toisen merkityksensä totuus ja epätotuus saavat uskomuksen aktien yhteydessä. Uskomuksen aktin totuus edellyttää siinä uskotun proposition totuutta. Kolmas Mooren tunnistama totuuden ja epätotuuden merkitys liittyy mihin tahansa, mikä voi ilmaista toden tai epätoden proposition. Propositio saatetaan ilmaista vaikkapa lauseen avulla. Tällöinkin proposition pitää olla tosi, jotta lause olisi tosi. Miksi Moore ajattelee propositioiden olevan tosia siten, ettei mikään muu voi olla samalla tavoin tosi? Lähden tarkastelemaan syytä Mooren näkemykselle vastaesimerkin kautta. Tutkitaan esimerkkinä Pekkaa. Oletetaan, että Pekalla on mielessään kuva (image) objektista. Tämä kuva on tietyissä suhteissa samanlainen kuin objekti. 197 Pekan mielessä oleva kuva on kopio objektista. Kopio muistuttaa objektia, jonka hän on nähnyt tai saattaa nähdä 198. Oletetaan vielä, että Pekka käsittää suorasti 199 mielessään olevan kuvan 200. Silloin hänellä on tämän objektin käsite (idea). Pekan käsite on oikea (true), mikäli kuva todella on samanlainen kuin objekti. Pekalla on oikea käsite objektista (a true idea) täsmälleen samassa mielessä kuin jos hän uskoisi toden proposition tästä objektista. Hänellä on käsite tästä objektista niin, että se vastaa tiettyjä partikulaareja. 201 Kuvitellaan, että Pekka katselee hattua. Katseltuaan hattua Pekalla on mielessään kuva, joka on tietyissä suhteissa samanlainen kuin hattu, jonka hän hetki sitten näki 202. Kun Pekka käsittää (apprehends) suorasti tämän kuvan, hänellä on oikea käsite hatusta. Pekalla on oikea käsite hatusta samassa mielessä kuin jos hän uskoisi toden proposition hatusta. Keskeisintä edellisessä esimerkissä on Mooren tekemä erottelu oikean käsitteen ja toden uskomuksen eli proposition välille. Moore vertailee kahta tilannetta, joista ensimmäinen koskee Pekan käsittämää kuvaa ja toinen Pekan uskomusta. Ensimmäisessä tilanteessa Pekalla on mielessään kuva päähineestä. 197 Vrt. Moore 1965, Vrt. Moore 1965, Moore erottaa toisistaan kaksi käsittämisen tapaa. Hän puhuu toisaalta suorasta käsittämisestä, jota voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä: Pekka käsittää proposition, jonka lause Kaksi kertaa kaksi on neljä ilmaisee. Ks. Moore 1965, 67. Suoran käsittämisen ohella Moore mainitsee epäsuoran käsittämisen. Mooren mukaan jokainen propositio koskee jotakin. Lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä ilmaisema propositio koskee lukuja kaksi ja neljä. Kun Pekka ymmärtää proposition, jonka lause Kaksi kertaa kaksi on neljä ilmaisee, hän käsittää myös jotakin sekä luvusta kaksi että luvusta neljä. Käsittäessään suorasti tämän lauseen ilmaiseman proposition Pekan ei tarvitse käsittää suorasti sitä, mitä propositio koskee. Tällöin on kyse epäsuorasta käsittämisestä. Epäsuora käsittäminen merkitsee, että henkilö käsittää suorasti jotakin asiaa koskevan proposition, mutta ei käsitä samalla tavoin sitä, mitä propositio koskee. Ks. tark. Moore 1965, Vrt. Moore 1965, Vrt. Moore 1965, Vrt. Moore 1965,

43 Kun Pekka käsittää kuvan hatusta, hänellä on myös oikea käsite tästä objektista. Toisessa tilanteessa Pekalla on sen sijaan uskomus, joka koskee hattua. Pekka saattaa vaikkapa uskoa, että eteisen naulakossa roikkuu hattu. Moore toteaa joidenkin olevan sitä mieltä, että oikea käsite objektista on sama asia kuin tosi uskomus eli propositio, joka koskee tuota objektia. Mooren mielipide on eriävä. Esimerkillä hän pyrkiikin painottamaan, miten Pekan oikea käsite ja Pekan tosi uskomus poikkeavat toisistaan. Tutustun seuraavaksi siihen, minkälaisia perusteita Moore näkemykselleen esittää. Hän aloittaa perustelunsa väittämällä, ettei pelkkä kuvan käsittäminen riitä, jotta voisimme sanoa käsitteemme objektista olevan oikea tai väärä. Mikäli Pekka vain käsittää objektia muistuttavan kuvan, ei hänellä voi Mooren mukaan olla minkäänlaista käsitettä objektista. On erotettava yhtäältä se, että Pekka käsittää vain kuvan, joka muistuttaa objektia, ja toisaalta se, että hänellä on käsite objektista. 203 Mitä Moore edellyttää, että Pekalla voisi olla käsite objektista? Sen lisäksi, että Pekka käsittää kuvan, joka on samankaltainen objektin kanssa, hänen pitää käsittää jokin propositio kuvan suhteesta objektiin 204. Pekan käsittämä kuva objektista ei siis vielä riitä, että hänellä voisi ylipäätään olla käsitettä objektista. Jotta Pekalla olisi käsite objektista, hänen täytyy käsittää jokin propositio kuvan suhteesta objektiin. Miksi proposition käsittäminen tuo Mooren mielestä esille kuvan ja objektin välisen eron? Käsittäessään kuvan hatusta Pekka käsittää kopion, joka muistuttaa jotakin muuta. Kun Pekka taas uskoo, että eteisen naulakossa on hattu, hän vähintäänkin epäilee, että maailmankaikkeudessa on jotakin muuta, joka on tai ei ole samankaltainen hänen käsittämänsä kuvan kanssa. 205 Siksi Pekka tekee uskomuksessaan eron kuvan ja objektin välille. Moore perustelee mielipidettään siitä, kuinka proposition uskominen nostaa esiin käsitetyn kuvan ja objektin eron. Kuvan käsittämisessä on kysymys ainoastaan kopiosta, jolloin esille ei välttämättä tule se, mistä kopio on kopio. Uskomuksessaan Pekka sitä vastoin huomioi, mitä hänen käsittämänsä kuva koskee. Tällöin Pekka pistää merkille objektin maailmankaikkeudessa, jota käsitetty kuva joko muistuttaa tai sitten ei. Niinpä proposition uskominen tuo esille sen, että Pekka käsittää jonkin proposition objektin ja kuvan välisestä suhteesta. Kun Pekka käsittää proposition kuvan suhteesta objektiin, niin hänellä on myös käsite objektista. Mikäli Pekka pitää kuvaa objektin kaltaisena niissä suhteissa kuin se ei ole objektin kaltainen, Pekan käsite 203 Vrt. Moore 1965, Vrt. Moore 1965, Vrt. Moore 1965,

44 objektista on väärä. Jos Pekka taas pitää kuvaa objektin kaltaisena niissä suhteissa, joissa se itse asiassa on objektin kaltainen, hänellä on oikea käsite objektista. 206 Jotta Pekalla voisi olla minkäänlaista käsitettä objektista, hänen tulee käsittää propositio, joka koskee objektin ja kuvan välistä suhdetta. Vasta tämän ehdon täyttyessä Pekka kykenee arvioimaan, muistuttaako hänen käsittämänsä kuva objektia. Moore ei hyväksy puhetta käsitteen totuudesta, koska käsitteen ymmärtäminen ei vielä takaa, että teemme eron objektin ja käsittämämme kuvan välille. Keskustelu totuudesta tulee mahdolliseksi vasta, kun subjekti on käsittänyt proposition, joka koskee kuvan ja objektin välistä suhdetta. Mooren totuuskäsityksen tarkastelu paljastaa myös eron käsitteiden ja propositioiden välillä. Totuus ja epätotuus ovat propositioiden ominaisuuksia, eivät käsitteiden. Baldwin kutsuu totuusteoriaa, jota Moore varhaisessa realismissaan kannattaa, totuuden identtisyysteoriaksi 207. Tässä teoriassa aktuaalinen asiantila on identtinen toden proposition kanssa 208. Mooren käsitys totuudesta on kytköksissä hänen teesiinsä, jonka mukaan maailma koostuu käsitteistä. Koska Moore katsoo maailman koostuvan käsitteistä, joista propositiot muodostuvat, maailma on Moorelle tosien propositioiden kokonaisuus. 209 Varhaisessa realismissaan Moore siis samastaa olemassa olevat asiat tosiin, eksistentiaalisiin propositioihin 210. Toisin sanoen, Moorelle todellisuus on identtinen tosien propositoiden kanssa. Tämä näkemys pitää sisällään vastalauseen totuuden korrespondenssiteoriaa kohtaan 211. Moore ei ajattele toden proposition vastaavan tosiasiaa, kuten korrespondenssiteorian kannattaja tekee. Moorelle tosi propositio on tosiasia. 212 Selvennän vielä esimerkillä eroa korrespondenssiteorian ja Mooren identtisyysteorian välillä. Tarkastellaan uskomusta siitä, että hattu on musta. Korrespondenssiteorian mukaan edellinen uskomus on tosi jos on olemassa tosiasia, joka vastaa tätä uskomusta. Jos se tosiasia, että hattu on musta, on olemassa, niin tällöin uskomus siitä, että hattu on musta, on tosi. Mooren teoriassa uskomuksen kohteena on kä- 206 Vrt. Moore 1965, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Hylton 2002, Hylton 2002,

45 sitteiden verkosto (nexus), eli propositio 213. Oletetaan, että uskon proposition siitä, että hattu on musta. Tällöin uskomukseni kohteena on propositio, joka koostuu seuraavista toisiinsa liittyvistä käsitteistä: hatun käsite, värin käsite, olemassaolon käsite ja useiden ajan hetkien käsitteet 214. Tarkasteltaessa Mooren teoriaa on tärkeää huomioida se, että käsitteet ja niiden muodostamat propositiot eivät ole olioista erillisiä. Toisin kuin korrespondenssiteoriassa, identtisyysteoriassa propositioista erillisiä tosiasioita ei ole. 215 Siksi myöskään totuuden selittämisessä ei vedota tosiasioihin. Mikäli tosiasioista halutaan Mooren identtisyysteorian kohdalla puhua, tosiasia tarkoittaa siinä yksinkertaisesti propositiota, joka on tosi. Painotin edellä eroa, jonka Moore haluaa tehdä totuuden identtisyysteorian ja korrespondenssiteorian välille. Silti Mooren teoriaa voidaan tarkastella myös korrespondenssiteorian ideaalitapauksena, jossa identtisyys takaa täydellisen vastaavuuden proposition ja asiantilan välillä 216. Kun Moore myöhemmin luopuu varhaisesta realismistaan, hän korjaa käsitystään totuudesta. Some Main Problems of Philosophy -teoksessa hän asettuu korrespondenssiteorian kannalle 217. Baldwin kuitenkin kritisoi Moorea siitä, ettei tämä kykene esittämään varsinaista teoriaa totuudesta. Moore tyytyy vain antamaan tutun korrespondenssin määritelmän, jonka mukaan uskomus on tosi, kun se vastaa tosiasiaa Yhteenveto Olen edellä selventänyt, mitä Moore varhaisessa realismissaan tarkoittaa käsitteillä ja propositioilla, jotka hän Analysis -kirjoituksessaan asettaa analyysin kohteiksi. Kokoan yhteen tärkeimmät piirteet, joiden avulla selvitin käsitteiden ja propositioiden luonnetta. (1) Analyysin kohteet eivät ole verbaalisia ilmaisuja, vaan ne ovat maailmankaikkeudessa kielestä riippumatta. (2) Käsitteet ja propositiot ovat ontologisia, abstrakteja ja atemporaalisia entiteettejä, jotka Moore sijoittaa olemisen kategoriaan. (3) Moore pitää käsitteitä muuttumattomina. Koska propositiot koostuvat käsitteistä, muuttumattomuus 213 Hylton 2002, 135. Hylton käyttää tässä yhteydessä propositiosta termiä nexus, joka voidaan suomentaa sanaksi verkosto. Tämän termin valinta ei ole kuitenkaan Mooren propositioiden kohdalla täysin ongelmaton. Saatamme nimittäin liittää sanaan verkosto holistisen ajatuksen, jonka mukaan tarkastellessamme yhtä propositiota, tarkastelemme väistämättä myös muita propositioita. Tällainen ajatus ei kuitenkaan sovi yhteen Mooren atomistisen ontologian kanssa. 214 Vrt. Hylton 2002, Hylton 2002, Baldwin 1992, Moore 1965, Baldwin 1992,

46 koskee myös propositioita. (4) Muuttumattomuuden taustalla on atomismi, jonka mukaan käsitteet ja propositiot ovat yksittäisiä ja erillisiä niin, että ne eivät vaikuta toisiinsa. (5) Vaikka käsitteet ja propositiot eivät ole Moorelle kielellisiä, kummatkin voidaan ilmaista kielen avulla, suullisesti tai kirjallisesti. Propositio ilmaistaan tavallisesti lauseella, kun taas käsite ilmaistaan sanan tai sanakokoelman keinoin. Tällöin käsitteet tarkoittavat sanojen tai sanakokoelmien ilmaisemia merkityksiä ja propositiot viittaavat lauseiden ilmaisemiin merkityksiin. Kielellisen ilmaisemisen lisäksi voidaan Mooren mielestä käyttää non-verbaalisia ilmaisutapoja. Tämä väite on ongelmallinen siksi, että ilmaiseminen eleiden ja ilmeiden keinoin on sidoksissa käytännön tilanteeseen, jossa ilmaiseminen tapahtuu. Esimerkiksi arvoja ja muita abstraktimpia asioita koskevien käsitteiden ja propositioiden kohdalla on kyseenalaista, voidaanko niitä ilmaista osoittamalla tai muuten elehtimällä. (6) Moore puhuu käsitteistä ja propositioista mahdollisina ajattelun kohteina, tai yleisemmin kaikenlaisten mentaalisten aktien kohteina. (7) Platonisessa atomismissa mentaalisten aktien kohteiden asema on objektiivinen ja riippumaton. Asemansa vuoksi niin käsitteet kuin propositiotkin ovat perustavia entiteettejä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kumpiakaan niistä voida palauttaa tai selittää minkään temporaalisesti olemassa olevan avulla. Siksi käsitteet ja propositiot ovat myös subjektiin nähden objektiivisia ja riippumattomia. (8) Moore liittää käsitteisiin ja propositioihin antipsykologismin. Kannattaessaan antipsykologismia Moore ei pidä mentaalisten aktien kohteita mentaalisina tai psykologisina niin, että ne olisivat sidottuja subjektin toteuttamiin akteihin. Käsitteitä ja propositioita yhdistävät ainakin ne kahdeksan piirrettä, jotka olen tähän mennessä tuonut yhteenvedossa esiin. Totuus on kuitenkin ominaisuus, jonka Moore yhdistää vain propositioihin. Proposition käsittäminen kuvan ja objektin suhteesta on edellytys sille, että totuudesta voidaan puhua. Tähänastisen tarkastelun valossa näyttää siltä, että Mooren varhainen näkemys käsitteistä ja propositioista on sopusoinnussa analyysin realistisen tulkinnan kanssa. Realistisen tulkinnan mukaan Mooren analyysi kohdistuu maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Tällainen tulkinta Mooren analyysin kohteista sopii yhteen keskeisimpien piirteiden kanssa, jotka Moore varhaisessa realismissa käsitteisiin ja propositioihin kytkee. 42

47 2.4 MOOREN ESITTÄMÄT ANALYYSIN EHDOT Selvitän tässä alaluvussa Mooren käsitystä analyysista. Ennen tätä täsmennän, mitä hän sanoo analyysin kohteista Analysis -kirjoituksessaan. Sekä analysandum että analysans ovat Moorelle propositioita tai käsitteitä, eivät vain verbaalisia ilmaisuja 219. Tästä huolimatta analyysin esittämisessä täytyy Mooren mukaan käyttää apuna verbaalisia ilmaisuja 220. Näin Moore huomioi kielen roolin analyysissa. Vaikka analyysin kohteena eivät olekaan verbaaliset ilmaisut, niin silti analysointi hänen mielestään edellyttää kielellisten ilmaisujen hyödyntämistä. Verbaaliset ilmaisut tekevät mahdolliseksi analyysin esittämisen. Kiinnitettyään huomiota kielen osuuteen analyysissa Moore muotoilee esimerkin. Sen avulla Moore pyrkii havainnollistamaan, mitä hän nimittää analyysiksi. Valitaan analyysin kohteeksi käsite sisko 221. Oletetaan Pipsan väittävän: Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa. Kun Pipsa on ilmaissut edellisen väitteen, hän on Mooren mukaan esittänyt analyysin siskon käsitteestä. 222 Mitä edellisessä analyysissa tarkalleen ottaen tapahtuu? Aluksi on syytä pitää mielessä, mitä Moore ei tarkoita käsitteellä. Ensisilmäyksellä saattaa nimittäin vaikuttaa siltä, että väitteen todennut Pipsa pelkästään sijoittaa ilmaisun sisko tilalle ilmaisun naispuolinen sisarus. Mooren analyysissa ei kuitenkaan ole kyse ilmaisun korvaamisesta toisella ilmaisulla. Esittäessään analyysin Moore kyllä käyttää kielellisiä ilmaisuja, mutta silti analyysi kohdistuu johonkin muuhun. Esimerkissä käsite sisko on analysandum, jonka käsite naispuolinen sisarus eli analysans analysoi. Realistisen tulkinnan mukaan Mooren analyysin tarkoituksena on tuoda esille käsitteen sisko rakenne, joka ilman analyysia jäisi tunnistamatta. Käsite sisko hajotetaan analyysiprosessissa osiin, käsitteisiin naispuolinen ja sisarus, jotka käsitteen sisko tavoin ovat abstrakteja entiteettejä. Koska Moore ei Analysis Moore 1968a, Moore 1968a, Moore käyttää käsitteiden sisko ja naispuolinen sisarus ympärillä puolilainausmerkkejä. Käsitteillä hän ei tässä yhteydessä tarkoita verbaalisia ilmaisuja. Ks. Moore 1968a, 664, 666. Työssäni käytän puolilainausmerkkejä silloin, kun on kysymys abstrakteista, olevista entiteeteistä ja lainausmerkkejä, kun on kyse verbaalisista ilmaisuista. Selkeyden vuoksi käytän lainausmerkkejä ja puolilainausmerkkejä edellä esittämälläni tavalla myös toisen lainauksen sisällä, vaikka joudun tällöin poikkeamaan suomenkielen oikeinkirjoituksesta. 222 Vrt. Moore 1968a, 664. Moore tarjoaa useita eri vaihtoehtoja, joilla käsitteen sisko analyysi voidaan ilmaista. Yllä esittelemäni ilmaisutavan lisäksi Moore tuo esiin seuraavat vaihtoehdot: Propositionaalinen funktio x on sisko on identtinen propositionaalisen funktion x on naispuolinen sisarus kanssa ; Sen sanominen, että jokin henkilö on sisko on sama 43

48 kirjoituksessa sano analyysin kohteista muuta kuin sen, että ne eivät ole kielellisiä ilmaisuja, realistinen tulkinta Mooren analyysista on oikeutettu. Tämän tulkinnan mukaan Mooren analyysissa on siis kysymys jonkin kompleksisen entiteetin rakenteen tunnistamisesta. Esimerkin jälkeen Moore luettelee kolme ehtoa, jotka analyysin tulee täyttää. Analysoitaessa käsitettä, joka on analysandum, täytyy Mooren mukaan mainita analysansina sellainen käsite, että (a) kukaan ei voi tietää, että analysandum koskee objektia tietämättä, että analysans koskee tätä samaa objektia; (b) kukaan ei voi verifioida, että analysandum koskee objektia verifioimatta, että analysans koskee tätä samaa objektia; (c) minkä tahansa ilmaisun, joka ilmaisee analysandumin, täytyy olla synonyyminen minkä tahansa ilmaisun, joka ilmaisee analysansin, kanssa. 223 Valotan näitä ehtoja Mooren esimerkkianalyysin avulla. Mooren mielestä väite siitä, että käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa, on esimerkki analyysista. Kuvitellaanpa, että Pipsa esittää analyysin käsitteestä sisko. Tutkitaan aluksi Mooren ensimmäistä ehtoa (a). Jos Pipsa tietää käsitteen sisko koskevan tiettyä objektia, niin hänen täytyy tietää myös käsitteen naispuolinen sisarus koskevan tätä objektia 224. Ehdon (a) mukaan analyysi edellyttää, että esittäessään analyysin Pipsa tietää analysandumin ja analysansin koskevan samaa objektia. Toisessa ehdossa (b) Moore väittää, että verifioidessaan käsitteen sisko koskevan tiettyä objektia Pipsa ei voi olla verifioimatta käsitteen naispuolinen sisarus koskevan samaa objektia 225. Ehdoissa (a) ja (b) Moore katsoo tarpeelliseksi edellyttää kaksi asiaa. Ensimmäiseksi, kun analyysin antaja tietää analysandumin koskevan objektia, hän ei voi olla tietämättä myös analysansin koskevan samaa objektia. Toiseksi, mikäli analyysin antaja verifioi analysandumin koskevan tiettyä objektia, on mahdotonta, ettei hän verifioisi analysansin koskevan tätä objektia. Verifiointi voi tässä tilanteessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että analyysin antaja kykenee osoittamaan objektin, johon analysandum ja analysans viitasia kuin sen sanominen, että jokin henkilö on naispuolinen sisarus ; Se, että on sisko on sama asia kuin se, että on naispuolinen sisarus. Ks. Moore 1968a, (a) nobody can know that the analysandum applies to an object without knowing that the analysans applies to it, (b) nobody can verify that the analysandum applies without verifying that the analysans applies, (c) any expression which expresses the analysandum must be synonymous with any expression which expresses the analysans. Moore 1968a, Vrt. von Wright 1975, 222. Ks. myös Korhonen 1992, Vrt. von Wright 1975, Ks. myös Korhonen 1992,

49 taavat. Ehdoissa (a) ja (b) Moore toisin sanoen olettaa maailmaan objektin x: mikäli objekti x lankeaa käsitteen sisko alaan, se ei voi olla lankeamatta käsitteen naispuolinen sisarus alaan. Entä mitä Mooren kolmas ehto (c) pitää sisällään? Ehdossa (c) Moore esittää, että verbaalisen ilmaisun sisko tulee olla synonyyminen ilmaisun naispuolinen sisarus kanssa. Hän asettaa synonyymisyysehdon kielellisille ilmaisuille, joiden avulla analysandum ja analysans ilmaistaan. Näin ollen Mooren viimeinen ehto koskee kielellisiä ilmaisuja, joita käytetään analyysin ilmaisemisessa. Palaan tähän ehtoon ja sen sisältämiin ongelmiin alaluvussa 2.6, jossa käsittelen analyysin paradoksia. Lopuksi kiinnitän huomiota Mooren esimerkkianalyysissa mainitsemaan käsitteiden identtisyyteen. Esimerkissä Moore väittää käsitteitä sisko ja naispuolinen sisarus identtisiksi. Tutkin tätä väitettä Mooren analyysille asettamien ehtojen kautta. Ehdoissa (a) ja (b) hän edellyttää, että analyysin antaja tietää ja verifioi analysandumin ja analysansin koskevan samaa objektia. Käsitteiden sisko ja naispuolinen sisarus identtisyyden voidaankin tulkita liittyvän ehtoihin (a) ja (b). Jos Mooren väitteen käsitteiden identtisyydestä tulkitaan liittyvän ehtoihin (a) ja (b), niin analysandumin ja analysansin identtisyys tarkoittaa sitä, että ne viittaavat samaan objektiin. Silloin käsitteet sisko ja naispuolinen sisarus ovat identtisiä siinä mielessä, että jos jokin objekti lankeaa analysandumin alaan, se ei voi olla lankeamatta analysansin alaan. Analysandumin ja analysansin identtisyyttä saatetaan tarkastella myös realistisen tulkinnan näkökulmasta. Lähdetään liikkeelle siitä, että Mooren analyysissa on kyse jonkin maailmassa olevan rakenteen tunnistamisesta ja osiin hajottamisesta. Kiinnitetään sitten huomio analyysin kohteeseen ennen analyysia ja analyysin jälkeen. Ennen analyysia tarkastelun kohteena on analysandum, vaikkapa käsite sisko, joka on maailmassa oleva rakenne, joskin tunnistamaton sellainen. Analyysin jälkeen huomio sen sijaan kiinnittyy analysansiin, käsitteeseen naispuolinen sisarus, jossa analysandumin rakenne on hajotettu osiinsa. Tällöin analysandum ja analysans ovat identtisiä niin, että kummassakin on kysymys analyysin kohteesta, jonka muoto vain on erilainen ennen analyysia ja sen jälkeen. Analysandum viittaa analyysin kohteeseen ennen analyysia, kun taas analysans viittaa osiin hajotettuun analyysin kohteeseen analyysin jälkeen. 45

50 Olen tarkastellut tässä alaluvussa Mooren analyysia esimerkin keinoin. Lisäksi olen selventänyt hänen metodiaan kolmella ehdolla, jotka analyysin pitää täyttää. Paitsi Mooren esimerkki, myös hänen analyysille esittämänsä ehdot sopivat yhteen realistisen tulkinnan teesin kanssa, jonka mukaan analyysi kohdistuu maailmassa oleviin rakenteisiin. 2.5 KIELI ANALYYSIN VÄLINEENÄ Vaikka analyysi ei kohdistukaan kielellisiin ilmaisuihin, niin analyysin ilmaisemisessa tarvitsemme Mooren mielestä kieltä. Se toimii analyysin apuvälineenä. Myös Fratantaro pitää kielen asemaa välineellisenä Mooren analyysissa. Hän toteaa, että Moorelle kieli 226 tekee analyysin mahdolliseksi 227. Fratantaro siis ehdottaa, että kieli on yhtäältä edellytys analyysin ilmaisemiselle, mutta toisaalta kielen rooli analyysissa on ainoastaan välineellinen. Perehdyn nyt tarkemmin siihen, mitä Fratantaro tarkoittaa väitteellään, joka nojaa Mooren omaan näkemykseen kielen asemasta analyysissa. Fratantaron mukaan kielellä on erotteleva (distinctional) tehtävä Mooren filosofiassa, mutta tämä tehtävä on hänen mielestään syytä pitää erillään analyysista 228. Kielen erottelevaa tehtävää ei siis tulisi sekoittaa analyysiin. Perustellakseen väitettään Fratantaro lähtee tarkastelemaan syitä sille, miksi Moore ylipäänsä käyttää hyväksi kielen erottelevaa toimintaa filosofiassaan. Esitän tälle kielen aktiviteetille neljä Fratantaron muotoilemaa syytä, joiden vuoksi hän väittää Mooren hyödyntävän kielellisiä erotteluja. Ensimmäinen syy, jonka takia Fratantaro katsoo Mooren harjoittavan kielen erottelevaa toimintaa, on yksinkertaisesti se, että Moore haluaa tulla ymmärretyksi. Toteamustaan Fratantaro täsmentää sanoen, että Moore ei halua jättää lukijoilleen epäselväksi, mitä käsitettä tai propositiota hän milloinkin tarkoittaa. 229 Esimerkiksi tämänkaltaisesta kielen hyödyntämisestä Fratantaro poimii kohdan Principia Ethicasta: 226 Kielellä Fratantaro viittaa tässä arkikielen metodiin (the method of appealing to ordinary language), jota hän esittää Mooren hyödyntävän. Fratantaro erottaa analyysin lisäksi kaksi muuta metodia, joita hän katsoo Mooren harjoittavan kirjoituksissaan. Analyysin ja arkikielen metodin lisäksi Fratantaro esittää Mooren käyttävän common sense -metodia (the method of appealing to common sense). Ks. Fratantaro 1998, xi. 227 Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Fratantaro 1998,

51 Vaikuttaa siltä, että Etiikassa, kuten kaikilla muillakin filosofian tutkimusaloilla, vaikeudet ja erimielisyydet, joita sen historia on täynnä, johtuvat pääasiallisesti hyvin yksinkertaisesta syystä: nimittäin yrityksestä vastata kysymyksiin ilman, että ensin selvitetään täsmällisesti, mihin kysymykseen halutaan vastata. 230 Edellinen lainaus osoittaa Mooren painottavan täsmällisyyttä, jolla filosofinen kysymys tulisi esittää. Vasta, kun olemme selvittäneet, mihin kysymykseen tarkalleen ottaen etsimme vastausta, voimme lähteä vastausta etsimään. Fratantaro pitää lainausta osoituksena siitä, kuinka Moore vetoaa kielen merkityksiä erottelevaan tehtävään: kielen avulla Moore voi selventää lukijoilleen, että hän tarkoittaa juuri tätä, eikä tuota propositiota. Siten merkitysten erottaminen kielen avulla on askel, joka edeltää kysymysten esittämistä filosofiassa. Ensimmäinen syy, jonka vuoksi Fratantaro katsoo Mooren harjoittavan kielellisiä erotteluja, liittyy Mooren haluun täsmentää lukijoilleen, mistä käsitteestä tai propositiosta hän milloinkin puhuu. Lukijoiden näkökulman kääntöpuoli on Mooren, eli kirjoittajan näkökulma, johon Fratantaron esittelemä toinen kielen hyödyntämisen syy kytkeytyy. Moore haluaa tehdä myös itselleen selväksi, mitä hän tietyllä kielellisellä ilmaisulla tarkoittaa. Toisin sanoen, harjoittamalla kielen erottelevaa toimintaa Moore pyrkii välttämään käsitteellisiä sekaannuksia. Tämä on toinen syy, jonka takia Fratantaro katsoo Mooren hyödyntävän kielellisiä erotteluja. Lisäksi Fratantaro huomioi tässä yhteydessä kyvyn ajatella selkeästi, jota hän pitää yhtenä Mooren tärkeimmistä tavoitteista. Ajattelun selkeyden edellytys on se, että filosofi tietää tarkasti, mitä kysymystä hän pohtii. Fratantaro jatkaa vielä Mooren tavoitteen tähdentämistä. Tarkasteltaessa filosofista pulmaa ajattelun selkeys on Moorelle vähintään yhtä tärkeää kuin sen todistaminen, että ongelmaan esitetty vastaus on tosi. 231 Aivan kuten ensimmäinen, myös toinen syy siihen, miksi Moore käyttää hyväkseen kielellisiä erotteluja, koskee ilmaisujen täsmentämistä. Tällä kertaa keskiössä ei ole kuitenkaan lukija, vaan filosofi, joka haluaa selvittää itselleen, mihin käsitteeseen tai propositioon jokin verbaalinen ilmaisu viittaa. Kielelliset erottelut toimivat apukeinoina filosofisen ongelman selkeässä muotoilussa. Ongelman täsmällinen ilmaiseminen on puolestaan edellytys ajattelun selkeydelle, jonka Moore Fratantaron mukaan asettaa keskeiselle sijalle, kun pohdinnan alla on filosofinen pulma. 230 It appears to me that in Ethics, as in all other philosophical studies, the difficulties and disagreements, of which its history is full, are mainly due to a very simple cause: namely to the attempt to answer questions, without first discovering precisely what question it is which you desire to answer. Moore 1996, Fratantaro 1998,

52 Kolmas syy, jonka Fratantaro liittää Mooren tapaan hyödyntää kieltä, koskee muiden filosofien esittämiä oppeja. Kielellisten erottelujen tekeminen edeltää muiden filosofien opinkappaleiden, ja niiden totuuden, arviointia. Muiden filosofien esittämät väitteet ovatkin Fratantaron mukaan tekijöitä, jotka yleensä provosoivat Moorea filosofoimaan. Tämä taas johtuu siitä, että Moorea usein askarrutti, mitä filosofit oikein tarkoittivat väitteillään. Fratantaro luettelee tekijöitä, joiden johdosta Moore koki toisinaan työlääksi heidän oppiensa ymmärtämisen. Ensinnäkin filosofit saattoivat käyttää teknistä tai tuntematonta kieltä arkikielen 232 sijaan. Toisena syynä ymmärrysvaikeuksiin oli arkikielen käyttäminen epätavallisesti. Kolmantena seikkana, joka Moorelle tuotti ymmärrysvaikeuksia, Fratantaro mainitsee ristiriitaisten ilmaisujen käytön arkikielessä. Ristiriitaiset ilmaisut osoittautuivat hankaliksi, jos filosofi käytti niitä ilman, että hän täsmensi tai edes tiesi, mitä näiden ilmaisujen tavanomaisista merkityksistä hän halusi käyttää. Edelleen Moorea vaivasi, mikäli filosofi käytti samoja ilmaisuja viittaamaan eri käsitteisiin tai propositioihin. 233 Teknisen kielen sijaan Moore suosi siis arkikieltä. Niinpä hän harjoitti muiden filosofien väitteiden kohdalla kielellisiä erotteluja, mikäli nämä väitteet oli esitetty jollakin muulla kuin arkikielellä. Tämä helpotti väitteiden ymmärtämistä. Vaikka filosofi oli muotoillut väitteensä arkikielen keinoin, hän oli saattanut käyttää arkikieltä epätavanomaisesti. Jos tilanne oli jompikumpi, ensimmäinen tai toinen Fratantaron esittelemistä vaihtoehdoista, Mooren piti kääntää filosofin esittämä väite arkikielelle ennen kuin hän saattoi arvioida sen totuutta 234. Näissä tapauksissa kielellisten erottelujen tekeminen merkitsi sitä, että Moore etsi teknisen kielen ilmaisulle tai arkikielen epätavalliselle ilmaisulle vastineen arkikielestä. Kääntäminen toiselle kielelle edellyttää erilaisten ilmaisujen vertailua keskenään, ja tässä mielessä myös kielellisten erottelujen tekemistä. Näin voidaan varmistua siitä, mitä tietyllä ilmaisulla tarkoitetaan. Entä, jos kyseessä oli kolmas Fratantaron mainitsema tilanne? Tässä tilanteessa filosofi oli käyttänyt ristiriitaisia ilmaisuja arkikielessä tarkentamatta, mitä ilmaisun tavanomaisista merkityksistä hän tarkoittaa. Tällöin Mooren täytyi ensin erottaa useita merkityksiä, joissa näitä ilmaisuja saatettaisiin oikeutetusti käyttää ja yrittää määritellä, mikä merkitys ilmaisuilla tulisi olla, jotta filosofin esittämä väite 232 Erityisesti Mooren myöhäisen tuotannon katsotaan vaikuttaneen käsitykseen filosofisesta analyysista, jossa arkikielellä on keskeinen sija. Tällainen käsitys analyysista oli leimallinen piirre toisen maailmansodan jälkeisessä arkikielen filosofiassa. Ks. esim. Baldwin 2003, Fratantaro 1998,

53 olisi tosi 235. Vasta tämän tehtyään hän saattoi arvioida kysymystä väitteen totuudesta. Lopuksi Fratantaro huomioi vaihtoehdon, jossa filosofi käyttää samaa ilmaisua viittaamaan eri käsitteisiin tai propositioihin. Samoin kuin edellisenkin tapauksen kohdalla, Mooren täytyi aluksi erottaa erilaisia merkityksiä, joissa ilmaisua voidaan käyttää. Sitten hän pyrki löytämään merkityksen, joka ilmaisulla pitäisi olla, jotta filosofin väite olisi tosi. Sekä kolmannessa että neljännessä Fratantaron esittelemässä vaihtoehdossa Moore hyödynsi ensin kielen erottelevaa toimintaa, minkä jälkeen hän vasta pystyi arvioimaan filosofin väitettä ja sen totuutta. Viimeinen syy, jonka Fratantaro kytkee Mooren harjoittamiin kielellisiin erotteluihin, on keskeisin. Hän nimittäin väittää, että Moorelle kielen erottelukyvyn hyödyntäminen edeltää analyysia 236. Analyysi kohdistuu käsitteisiin ja propositioihin, joita Moore nimeää verbaalisten ilmaisujen avulla. Verbaalisilla ilmaisuilla on kuitenkin useimmiten enemmän kuin yksi merkitys, minkä vuoksi hänen täytyy ennen analyysia erottaa nämä merkitykset toisistaan 237. Merkitysten erottaminen on välttämätöntä, jotta Moore voi osoittaa, mitä näistä merkityksistä hän tarkoittaa 238. Neljäs Fratantaron esittämistä syistä on tärkein, koska se tuo esille kielen välineellisen roolin Mooren analyysissa. Kielellisten merkitysten erottelu on ikään kuin esivaihe, joka edeltää analyysia, mutta ei ole sen päämäärä. Kielelliset erottelut tekevät mahdolliseksi analyysin kohteen täsmällisen määrittelyn. Analyysin kohteena eivät siis ole kielelliset ilmaisut, mutta silti niiden avulla ilmaistaan analyysin kohde, esimerkiksi käsite vesi, joka esitetään verbaalisen ilmaisun vesi keinoin. Huolimatta siitä, että kielellisten merkitysten erottelu mahdollistaa analysandumin tarkan ilmaisemisen ja että varsinainen analyysi ilmaistaan kielellisesti, Mooren analyysi ei Fratantaron mielestä kohdistu kieleen eikä kielellisten erottelujen tekeminen tarkoita samaa kuin analyysi. Näihin perusteisiin tukeutuen Fratantaro pitää kieltä vain välineenä Mooren analyysissa. Esittelemäni neljäs syy nostaa esiin Fratantaron väitteen siitä, että kielellä on välineellinen asema Mooren analyysissa. Tämä väite on erityistapaus Fratantaron yleisemmästä väitteestä, jonka mukaan kieli on välineen asemassa ylipäätään Mooren filosofiassa. Perustelut Fratantaron jälkimmäiselle väitteelle ovat luettavissa muista hänen esittelemistään syistä. Ensimmäisen syyn kohdalla Fratantaro painottaa Mooren halua tulla ymmärretyksi. Tullakseen lukijoidensa taholta ymmärretyksi Moore käyttää kielel- 234 Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Fratantaro 1998,

54 lisiä erotteluja. On silti huomattava, ettei kielellisten erottelujen tekeminen ole suinkaan Mooren päämäärä, vaan ennemminkin keino, jonka avulla hän haluaa tehdä selväksi, mihin käsitteeseen tai propositioon hän kielellisillä ilmaisuilla viittaa. Sama kielellisten erottelujen tehtävä voidaan liittää toiseen Fratantaron esittelemään syyhyn. Tällä kertaa kysymys on vain siitä, että Moore selventää itselleen, mitä käsitettä tai propositiota hän tietyllä verbaalisella ilmaisulla tarkoittaa. Edelleen kolmannessa syyssä, jonka Fratantaro esittelee, kielellisten erottelujen asema on välineellinen. Fratantaron näkökulmasta Moore tekee kielellisiä erotteluja ymmärtääkseen muiden filosofien esittämiä oppeja, jolloin erottelut toimivat jälleen välineinä päämäärän saavuttamiseksi. Kirjoituksessaan Analysis Moore korostaa, että hänen analyysinsa ei kohdistu kielellisiin ilmaisuihin, vaan käsitteisiin ja propositioihin. Kielen tehtävänä on ilmaista analyysin kohteet sekä varsinainen analyysi. Myös Fratantaro puolustaa väitettä, jonka mukaan kielen rooli on välineellinen Mooren analyysissa. Tämä väite tarkoittaa sitä, ettei Mooren analyysi ole kielellistä analyysia ainakaan siten, että sen kohteena olisivat verbaaliset ilmaisut. Olen tässä alaluvussa esitellyt syitä, joiden vuoksi Fratantaro katsoo Mooren hyödyntävän kieltä, tai tarkemmin kielellisiä erotteluja. Näiden syiden johdosta kielellisten erottelujen tekeminen ei ole Moorelle itsetarkoitus, vaan palvelee hänen filosofiassaan jotakin muuta päämäärää. Tämä koskee myös ja eritoten Mooren analyysia, jonka apukeinona kieli toimii. Kielen välineellisen aseman lisäksi Fratantaro tähdentää, ettei kielen erottelevan toiminnan hyödyntämistä pitäisi Mooren kohdalla sotkea analyysiin. Fratantaro haluaa siis pitää Mooren harjoittaman kielellisen aktiviteetin ja analyysin erossa toisistaan ainakin siinä mielessä, että kielellisten erottelujen harjoittamista ei tulisi samastaa analyysiin. Argumentoimalla kielen välineellisen roolin puolesta Fratantaro vahvistaa kannattamaansa realistista tulkintaa Mooren analyysista. Kielen roolin tarkastelu on selventänyt Mooren käsitystä analyysista. Moore pitää kieltä analyysin välineenä. Samaan näkemykseen yhtyy Fratantaro, joka kuuluu realistisen tulkinnan innokkaimpiin kannattajiin. Siten tämä alaluku on osoittanut Mooren analyysikäsityksen yhteensopivaksi analyysin realistisen tulkinnan kanssa. 238 Fratantaro 1998,

55 2.6 ANALYYSIN PARADOKSI Selvitin alaluvussa 2.4 Mooren analyysille asettamia ehtoja. Mainitsin, että ehto (c) muodostuu Mooren analyysin kannalta pulmalliseksi. Langford osoittaa artikkelissaan ongelman, joka tästä ehdosta seuraa. Jos analyysi ymmärretään Mooren ehdottamalla tavalla, seurauksena on Langfordin mukaan paradoksi 239. Analyysin paradoksi syntyy seuraavasti: mikäli analysandumista ja analysansista käytetyillä verbaalisilla ilmaisuilla on sama merkitys, analyysi on triviaali. Jos taas analysandumin ja analysansin ilmaisevat kielelliset ilmaisut eivät ole synonyymisia, analyysi on väärä. 240 Langford väittää Mooren analyysin ajautuvan paradoksiin, jossa analyysi osoittautuu joko triviaaliksi tai vääräksi. Yhtäältä Mooren asettama synonyymisyysehto tekee analyysista tyhjän, jolloin analyysin lopputulos on pelkkä identiteetti. Toisaalta, synonyymisyysehdon jäädessä toteutumatta analyysi ei ole oikea. Moore huomioi ongelman, jonka Langford esittää analyysin kohtaavan. Hän muotoilee esimerkin paradoksista. Oletetaan Pipsan väittävän, että käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa. Tällöin näyttää siltä, että hän on esittänyt täsmälleen saman väitteen kuin sanoessaan Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa. Moore myöntää esimerkkinsä jälkeen, ettei kukaan pitäisi jälkimmäistä väitettä analyysina siskon käsitteestä. 241 Mooren muotoilema esimerkki tuo esille paradoksista puolen, jossa analyysi osoittautuu triviaaliksi. Entä miltä paradoksin kääntöpuoli näyttää? Jos Pipsa esittääkin väitteen Käsite veli on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa, kukaan tuskin kelpuuttaa tätä analyysiksi veljen käsitteestä. Paradoksin kääntöpuoli on tilanne, jossa analyysi osoittautuu vääräksi siitä syystä, etteivät analysandumin ja analysansin esittävät kielelliset ilmaisut ole synonyymisia keskenään. Esimerkillä Moore havainnollistaa analyysissa ilmenevää ongelmaa. Jotta siskon käsitteen analyysia voitaisiin pitää oikeana, tulee analyysin täyttää synonyymisyysehto. Tässä tilanteessa analyysi osoittautuu kuitenkin yhdentekeväksi. Tämä johtuu sitä, että ehdon täyttyessä väite 1) Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa vaikuttaa samalta kuin väite 2) Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa. Synonyymisyysehdon valossa näyttäisi siis samantekevältä, kumman 239 Baldwin esittää, että Moore oli paradoksista tietoinen jo ennen Langfordin artikkelia. Hän väittää, että Moore muotoilli ja keksi itse paradoksin, johon Langford kirjoituksessaan viittaa. Ks. tark. Baldwin 1992, Langford 1968, Vrt. Moore 1968a,

56 edellisistä väitteistä Pipsa päättää esittää. Analyysin kannalta tilanne taas on toinen. Analysandumin ollessa käsite sisko ja analysansin käsite sisko, analyysiprosessissa ei ole tapahtunut kerrassaan mitään. Siinä, kumman väitteistä 1) vai 2) Pipsa ilmaisee, on Mooren mielestä eroa. Moore pitää ensimmäistä väitettä analyysina, kun taas väitteestä 2) ei voida sanoa samaa. Väitteiden välistä eroa puolustaakseen hän alkaa etsiä ratkaisua paradoksiin Paradoksin ratkaisuehdotus Perustellakseen, miten väitteet 1) ja 2) eroavat toisistaan Moore tekee oletuksen. Oletuksen mukaan molempien väitteiden tulee koskea käsitettä sisko ja jossakin mielessä myös käytettyjä verbaalisia ilmaisuja. Tehtyään oletuksen Moore huomauttaa siihen liittyvästä heikkoudesta. Hän ei osaa sanoa, missä mielessä väitteet koskevat käytettyjä verbaalisia ilmaisuja. Tästä syystä Moore epäilee, ettei hän kykene tarjoamaan selkeää ratkaisua analyysin paradoksiin. 242 Moore joutuu paradoksin vuoksi arvioimaan uudelleen käsitystään kielen roolista analyysissa. Erottaakseen väitteet 1) ja 2) Moore myöntää kummankin niistä koskevan verbaalisia ilmaisuja. Hänen mielestään väite siitä, että käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa on esimerkki analyysista. Nyt Moore toteaa tämän väitteen koskevan myös kielellisiä ilmaisuja. Jos väite on esimerkki analyysista, niin silloin analyysikin koskee verbaalisia ilmaisuja. Moore on kuitenkin epävarma siitä, millä tavalla analyysissa on kyse verbaalisista ilmaisuista. Tätä ongelmaa avatakseen hän esittää kolme kohtaa, joista analyysissa on pidettävä kiinni: (d) Analyysissa sekä analysandumin että analysansin on oltava käsitteitä, ja jos analyysi on oikea, niin analysandumin ja analysansin tulee olla jossakin mielessä sama käsite. (e) Ilmaisu, jota analysandumista käytetään, täytyy olla eri ilmaisu kuin se, jota analysansista käytetään. Lisäksi analysansista käytettävässä ilmaisussa pitää eksplisiittisesti mainita käsitteet, joita analysandumista käytettävässä ilmaisussa ei mainita. (f) Ilmaisussa, jota analysansista käytetään, on eksplisiittisesti mainittava yhdistämismenetelmä Moore 1968a, Moore 1968a, 666. Ehtojen (e) ja (f) kohdalla Moore käyttää termiä käsite (concept) verbaalisista ilmaisuista. 52

57 Ensimmäisessä kohdassa Moore muistuttaa, että analysandum ja analysans ovat käsitteitä. Tähän liittyen hän pohtii kysymystä siitä, mitä oikea analyysi vaatii. Analysandumin ja analysansin tulee olla jossakin mielessä sama käsite, jotta analyysi olisi oikea. Mooren vaatimusta on hyödyllistä verrata hänen esimerkkiinsä analyysista. Tarkastellaan siis väitettä Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa. Esimerkissä Moore väittää analysandumia sisko ja analysansia naispuolinen sisarus identtisiksi. Yllä, kohdassa (d) Moore on kuitenkin täsmentänyt väitettään identtisyydestä. Täsmennyksellä Moore selventää, mitä hän ei tarkoita käsitteiden identtisyydellä. Puhuessaan analysandumin ja analysansin identtisyydestä Moore viittaa käsitteiden, ei verbaalisten ilmaisujen, identtisyyteen. Hän haluaa näin eliminoida mahdollisuuden, jossa väitettä Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa pidettäisiin analyysina. Kohta (d) saatetaan edelleen rinnastaa kahteen ehtoon, jotka Moore aluksi asetti analyysille. Ehdoissa (a) ja (b) Moore edellytti, että mikäli analyysin esittäjä Pipsa tietää ja verifioi objektin, jota analysandum koskee, Pipsa ei voi olla tietämättä ja verifioimatta analysansin koskevan samaa objektia. Ehtojen perusteella analysandum ja analysans ovat siinä mielessä samoja käsitteitä, että ne viittaavat samaan objektiin. Tämä soveltuu vastaukseksi myös kohtaan (d) eli kysymykseen siitä, millä tavoin Moore pitää analysandumia ja analysansia samana käsitteenä. Analyysissa ei ole kyse verbaalisista ilmaisuista niin, että ne olisivat analyysin kohteita. Silloin myöskään analysandum ja analysans eivät ole sama käsite siinä merkityksessä, jossa käsitettä pidetään verbaalisena ilmaisuna. Näin kohdan (d) vertaaminen Mooren esimerkkianalyysiin sekä ehtoihin (a) ja (b) selventää sitä, mitä hän tällä kohdalla tarkoittaa. Moore haluaa kohdan (d) avulla määritellä, mitä oikean analyysin esittäminen tarkoittaa. Samalla hän vastaa jälkimmäiseen osaan analyysin paradoksista, jonka mukaan analyysi osoittautuu vääräksi. Oikean analyysin esittäminen ei siis Mooren mielestä tarkoita sitä, että kaksi verbaalista ilmaisua ovat keskenään identtisiä. Päinvastoin, välttääkseen paradoksin Mooren täytyy ehkäistä tilanne, jossa analyysin ilmaisevat kielelliset ilmaisut olisivat identtisiä. Langford osoitti erityisesti Mooren synonyymisyysehdon pulmalliseksi. Tästä syystä Moore tarkentaa kohdassa (e) verbaalisten ilmaisujen osuutta analyysissa. Ensinnäkin, analysandumista käytettävän ilmaisun on oltava eri kuin ilmaisun, jota analysansista käytetään. Toiseksi, analysansista käytettävässä 53

58 ilmaisussa on mainittava käsitteet, joita analysandumista käytettävässä ilmaisussa ei mainita. Käsitteen sisko analyysissa Mooren esittämä vaatimus toteutuu. Sana sisko ilmaisee analysandumin, kun taas ilmaisu naispuolinen sisarus esittää analysansin. Siten analysansin esittävässä ilmaisussa mainitaan sanat naispuolinen ja sisarus, toisin kuin analysandumin ilmaisevassa sanassa sisko. Paradoksin ratkaistakseen Moore asettaa vaatimuksen kielellisille ilmaisuille, joiden keinoin analyysi esitetään. Hän pyrkii tällä tavoin estämään tilanteen, jossa analyysi osoittautuu triviaaliksi. Moore erottaa väitteet 1) ( Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa ) ja 2) ( Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa ) toisistaan, koska väite 2) ei täytä Mooren toista vaatimusta. Sen sijaan väitteessä 1) käytetyt kielelliset ilmaisut ovat synonyymisia, mutta eivät identtisiä. Tämä on samalla vasta-argumentti Langfordin väitteelle siitä, että koko analyysi on turha. Mooren esimerkkianalyysissa esiintyvä väite käsitteiden identtisyydestä liittyy keskusteluun, jota identiteetin paradoksista tai identiteettiväitteiden ongelmasta on filosofiassa käyty. C. J. F. Williams toteaa identiteetin paradoksin juontuvan oletuksesta, jonka mukaan identiteettiväitteessä esitetään relaatio 244. Tämän relaation esitetään olevan joko kahden tai yhden asian välinen. Mikäli väitetään, että relaatio on kahden asian välinen (a = b), tämän väitteen on oltava epätosi. Tietty asia (a) ei voi nimittäin olla sama asia kuin jokin toinen asia (b). Jos taas väitetään, että yksi asia on identtinen itsensä kanssa (a = a), tämä väite on välttämättä ja triviaalisti tosi. 245 Williams huomioi identiteetin paradoksin esiintyneen jo Platonin ( eaa.), Aristoteleen ( eaa.) ja Humen kirjoituksissa 246. Myöhemmin muun muassa Frege ja Russell tarkastelivat identiteettiväitteiden ongelmaa 247. Analyysin paradoksin kannalta Fregen esittämä ratkaisu 248 on tärkeä. Artikkelissaan Über Sinn und Bedeutung Frege tarkastelee identiteettiväitteitä a = a ja a = b. Keskeisin väitteiden välinen ero liittyy Fregen mukaan niiden sisältämään tietoarvoon. Siinä missä a = a on Kantin kriteerein analyyttinen väite, joka ei lisää informaatiotamme, väite a = b kasvattaa sitä olennaisesti. Tämän eron huomattuaan Frege kohdistaa katseensa siihen, mitä väitteessä esiintyvällä 244 Williams 1989, Williams 1989, Williams 1989, Williams 1989, Williams 1989, 4. Itse asiassa Frege esitti kaksi ratkaisua identiteettiväitteiden ongelmaan. Ensimmäisen näistä hän esittää teoksessaan Begriffsschrift ja toisen artikkelissaan Über Sinn und Bedeutung. Ks. tark. esim. Williams 1989,

59 identiteetillä tarkoitetaan. Jos identiteetti nähdään suhteena olioiden välillä, joihin nimet 249 a ja b, viittaavat, niin tällöin näyttää siltä, että väite a = a tarkoittaa samaa kuin väite a = b. 250 Jos väite a = b on tosi, niin silloin b voidaan korvata a :lla, jolloin väite a = b on merkitykseltään sama kuin väite a = a. Mikäli identiteettiä pidetään suhteena olioiden välillä, teesi väitteiden a = b ja a = a erilaisesta informaatioarvosta kumoutuu. Vaikka ensisilmäyksellä vaikuttaa siltä, että toinen väitteistä on analyyttinen ja toinen synteettinen, identiteetin tulkitseminen olioiden väliseksi suhteeksi osoittaa tämän vaikutelman pettävän. Olennaiseksi kysymykseksi muodostuukin se, millä tavoin identiteetti ymmärretään. Erottaakseen väitteet a = a ja a = b Frege tekee eron kielellisen ilmaisun mielen ja referenssin välille. Kuten aikaisemmin esitin, referenssi tarkoittaa Fregen mukaan oliota, johon kielellinen ilmaisu viittaa. Kielellisen ilmaisun mielellä hän tarkoittaa tapaa, jolla referenssi on annettu. 251 Tästä näkökulmasta ero väitteiden a = a ja a = b välillä ei liity referenssiin, vaan tapaan, jolla referenssi on annettu. Selvennän Fregen erottelua vielä esimerkillä. Tutkitaan väitteille a = a ja a = b analogisia väitteitä Aamutähti = Aamutähti ja Aamutähti = Iltatähti ja tarkastellaan kahta jälkimmäistä väitettä Fregen erottelusta käsin. Kummallakin näistä väitteistä on sama referenssi, tässä tapauksessa totuusarvo tosi 252. Kuitenkin tapa, jolla Aamutähti on annettu, poikkeaa tavasta, jolla Iltatähti tulee annetuksi 253. Väitteet Aamutähti = Aamutähti ja Aamutähti = Iltatähti eroavat siis toisistaan, koska niiden mieli, tässä tapauksessa lauseen ilmaisema ajatus, ei ole sama. Erisnimillä Aamutähti ja Iltatähti on sama referenssi, planeetta Venus, mutta tapa, jolla referenssi niissä on esitetty, poikkeaa toisistaan. Siksi väite Aamutähti = Iltatähti sisältää informaatiota, joka väitteestä Aamutähti = Aamutähti puuttuu. 249 Nimellä Frege sanoo tarkoittavansa mitä tahansa merkintää, jonka referenssi on määrätty olio. Frege 1967, Frege 1967, Frege 1967, Korhonen 1992, 104. Korhosen mukaan Frege yleisti mieli referenssi-erottelun koskemaan kaikkia kielellisiä ilmaisuja. Korhonen 1992, 104. Haaparanta nostaa esille kielellisten ilmaisujen jaon, jonka Frege tekee: täydelliset ilmaisut ja epätäydelliset ilmaisut. Täydellisiin ilmaisuihin kuuluvat erisnimet ja lauseet. Esimerkeissä a = a ja a = b sekä Aamutähti = Aamutähti ja Aamutähti = Iltatähti tarkastellaan lauseita. Haaparannan mukaan lauseet kuuluvat Fregellä erisnimiin, joista Aamutähti on esimerkki. Epätäydellisiin ilmaisuihin kuuluvat puolestaan funktionimet, joita ovat esimerkiksi käsitesanat eli predikaatit (esimerkiksi nykerönenäinen). Haaparanta toteaa myös, että Frege määrittelee erisnimille, lauseille ja funktionimille referenssin ja mielen. Erisnimet viittaavat objekteihin, lauseet totuus- ja epätotuusolioihin, funktionimet kuten käsitesanat käsitteisiin. Erisnimen ja objektin viittaussuhde ei ole suora, vaan jokaisella erisnimellä on mieli, jonka kautta se viittaa olioon. Lauseen mielenä on lauseen ilmaisema ajatus (olio, johon lause viittaa, on tosi) ja funktionimien mieliä ovat ajatusten osat. Haaparanta Korhonen 1992,

60 Frege yrittää ratkaista identiteettiväitteiden ongelman esittämällä kielellisen ilmaisun referenssin ja mielen välisen erottelun. Miksi Frege halusi puolustaa identiteettiväitteiden mielekkyyttä? Haaparanta nostaa esiin useita tekijöitä, jotka motivoivat Fregen mieli referenssi-erottelua. Yksi näistä on toinen erottelu, jota hän katsoo mieli referenssi-erottelun heijastavan: objektit niin kuin me ne tiedämme ja objektit metafyysisinä entiteetteinä 254. Jälkimmäinen erottelu kuvaa epistemologista motivaatiota Fregen erottelun taustalla. Haaparanta pitää Fregen mieliä kognitiivisina niin, että ne ovat objektien yksittäisten piirteiden kokonaisuuksia 255. Mielet ovat silloin jotakin, jonka voimme tietää. Fregelle objektin tietäminen tarkoittaa sitä, että tiedämme joitakin sen ominaisuuksia. Objektia ei kuitenkaan voida palauttaa näihin ominaisuuksiin 256. Fregen erottelun taustalla vaikuttavat hänen tieto-opilliset näkemyksensä. Tiedämme objektin, kun tiedämme joitakin sen ominaisuuksia. Kuitenkin objekti metafyysisenä entiteettinä on jotakin muuta kuin objektin mieli, tietomme siitä. Siksi erottelu mielen ja referenssin välille on motivoitu. Fregen ratkaisu identiteettiväitteiden ongelmaan nousee uudelleen esille alaluvussa 3.4.1, jossa käsittelen analyysin paradoksin fregeläistä ratkaisua. Nyt palaan viimeiseen kohtaan (f), joka analyysin tulee Mooren mukaan täyttää. Kohdassa (f) Moore tarttuu yhdistämismenetelmään, joka analysansista käytettävän ilmaisun tulee mainita. Ilmaisu naispuolinen sisarus mainitsee sanojen naispuolinen ja sisarus ohella tavan, jolla nämä sanat yhdistyvät ilmaisussa sisko. Vaikka yhdistämismenetelmä on ilmaisun naispuolinen sisarus kohdalla konjunktio ja, se voi muissa tapauksissa olla jokin toinen menetelmä. 257 Mooren kolmas kohta liittyy verbaalisiin ilmaisuihin, joita analyysin esittämisessä käytetään. Toisessa kohdassa esitetyt, verbaalisia ilmaisuja koskevat vaateet eivät siis vielä riitä hänelle. Niinpä Moore esittää analysansille lisäehdon, jonka tarkoituksena on ehkäistä analyysin tarpeettomuus. Miksi Moore katsoo tarpeelliseksi esitellä kolmannen kohdan? Tutkin tätä kysymystä analyysin realistisesta tulkinnasta käsin. Realistisen tulkinnan mukaan Moore haluaa analyysin avulla tunnistaa verbaalisen ilmaisun takana olevan rakenteen. Koska Mooren analyysissa on kysymys rakenteen tunnistami- 254 Haaparanta 1985, Haaparanta 1985, Haaparanta 1985,

61 sesta, niin tässä prosessissa myös rakenteen osat saadaan esiin. Esimerkkiväite Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa havainnollistaa tällaista tarkoitusperää hyvin. Analysandumin rakenne esitetään analyysissa analysansista käytettävän verbaalisen ilmaisun naispuolinen sisarus keinoin. Rakenteen osat ilmaistaan sanoilla naispuolinen ja sisarus, jotka konjunktio ja yhdistää rakenteeksi. Jotta osista muodostuva rakenne voitaisiin ilmaista yhtenä kokonaisuutena, tarvitaan yhdistämismenetelmä. Analysansista käytettävässä ilmaisussa on Mooren kolmannen kohdan mukaan mainittava tämä yhdistämismenetelmä. Vaatimuksellaan Moore esittää epäsuorasti toisen ehdon analysansista käytettävälle ilmaisulle: ilmaisun, jota analysansista käytetään, on koostuttava useista osista. Näin Mooren motivaatiota esitellä kohta (f) voidaan selittää analyysin realistisen tulkinnan avulla. Paradoksin vuoksi Moore myöntää analyysin koskevan jollakin tavalla verbaalisia ilmaisuja. Mooren ratkaisuehdotuksen kiinnostavuutta lisää se, että hän yrittää välttää paradoksin asettamalla kielellisille ilmaisuille ehtoja. Verbaalisten ilmaisujen roolin saatetaankin tulkita vaatimusten myötä korostuvan Mooren analyysissa. Toisaalta analyysin kohteena ovat edelleen käsitteet, jolloin kielen asema analyysin apuvälineenä näyttäisi säilyvän huolimatta sille esitetyistä uusista vaatimuksista. Siksi Mooren vaateita on mahdollista tulkita niin, että hän pyrkii niissä painottamaan juuri analysandumin ja analysansin välistä eroa. Analysandum ja analysans eivät ole sama käsite kuin siinä mielessä, että objekti, joka lankeaa analysandumin alaan, lankeaa välttämättä myös analysansin alaan. Tästä näkökulmasta analysandum ja analysans ovat Moorelle jossakin mielessä eri käsitteitä, minkä vuoksi tämän eron täytyy ilmetä niistä käytettävissä verbaalisissa ilmaisuissa. Esitin yllä, miten Mooren analyysille asettamista ehdoista on mahdollista laatia ratkaisuehdotus paradoksiin. Tällä ehdotuksella on kuitenkin puutteensa, joihin on syytä kiinnittää huomiota. Pohtiessaan, kuinka väitteet 1) ( Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa ) ja 2) ( Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa ) voidaan erottaa toisistaan, Moore päätyy seuraavaan ratkaisuun: kummankin väitteen tulee koskea sekä analysandumia, käsitettä sisko, että analysandumista käytettyä verbaalista ilmaisua sisko. Paitsi Moore, myös Fratantaro huomioi tähän ratkaisuun liittyvän heikkouden. Moore ei osaa sanoa, missä mielessä väitteet 1) ja 2) koskevat verbaalisia ilmaisuja 258. Niinpä Mooren ratkaisuehdotus antaa sen vaikutelman, että hän on paradoksin takia muuttanut 257 Moore 1968a, Fratantaro 1998,

62 mieltään kielen roolista analyysissa. Sen lisäksi, että analyysi kohdistuu käsitteisiin ja propositioihin, sen kohteena ovat myös analyysista käytetyt kielelliset ilmaisut. Edellisellä huomiolla on merkitystä, kun lähdetään tutkimaan Fratantaron ratkaisuehdotusta paradoksiin Paradoksin välttäminen Fratantaro jäljittää ensin syyn, josta paradoksi saa alkunsa. Hän toteaa Mooren olettavan synonyymisyysehdossa, että jos kaksi kielellistä ilmaisua ovat synonyymisia, ne ovat vaihdettavissa. Tämä oletus luo mahdollisuuden tilanteelle, jossa analyysi osoittautuu triviaaliksi. Fratantaro esittää, ettei Mooren olisi pitänyt lainkaan hyväksyä väitettä vaihdettavuudesta, jonka mukaan jokin ilmaisu voidaan sijoittaa toisen tilalle, mikäli näillä ilmaisuilla on sama merkitys. 259 Sen sijaan, että Fratantaro pyrkisi ratkaisemaan paradoksin, hän yrittää välttää sen. Mooren ei olisi Fratantaron mielestä ollut pakko allekirjoittaa oletusta, josta paradoksi juontaa juurensa. Synonyymisyysehdosta kiinni pitäminen ei siis Fratantaron mukaan edellytä sen hyväksymistä, että synonyymiset ilmaisut voidaan vaihtaa keskenään. Mooren oletus nojaa Fratantaron mielestä siihen, että hän myöntyy väitteeseen, jonka mukaan kaksi ilmaisua ovat synonyymisia, jos niillä on sama merkitys. Myöntyessään tähän, ilmeiseltä vaikuttavaan väitteeseen Moore jättää kuitenkin huomioimatta epäselvyyden, joka kielelliseen ilmaisuun sama liittyy. Tällä ilmaisulla on nimittäin enemmän kuin yksi merkitys, mihin Fratantaro haluaa puuttua. Yhtäältä sen sanominen, että kahdella ilmaisulla on sama merkitys, tarkoittaa puhumista yhdestä merkityksestä, joka kummallakin näistä ilmaisuista on. Toisaalta väite kahden ilmaisun merkityksen samuudesta tarkoittaa, että yhdellä ilmaisulla on yksi merkitys, toisella ilmaisulla toinen merkitys, ja nämä kaksi merkitystä ovat ekvivalentteja. 260 Fratantaro pitää paradoksin syynä oletusta synonyymisten ilmaisujen vaihdettavuudesta, joka puolestaan perustuu väitteelle synonyymisten ilmaisujen merkitysten samuudesta. Tätä väitettä Moore ei ole Fratantaron mukaan riittävän tarkasti käsitellyt. Moore on siis suhtautunut liian itsestään selvästi ilmaisuun sama, jolla Fratantaron näkökulmasta on vähintään kaksi merkitystä. Fratantaro tähtääkin siihen, että jos Moore olisi kiinnittänyt enemmän huomiota tähän seikkaan, hän olisi kyennyt välttämään paradoksin. 259 Fratantaro 1998, Fratantaro 1998,

63 Esittelin kaksi tulkintaa, jotka Fratantaro erottaa, kun tarkastellaan kahta ilmaisua ja niiden merkitysten samuutta. Tärkeäksi paradoksin kannalta muodostuu kysymys, mitä sen sanominen tarkoittaa, että kahdella kielellisellä ilmaisulla on sama merkitys. Mikäli tähän kysymykseen vastataan Fratantaron ensimmäisen tulkinnan mukaisesti, samaa merkitsevät ilmaisut voidaan ongelmattomasti vaihtaa keskenään 261. Jos taas kysymykseen vastataan toisen tulkinnan ehdottamalla tavalla, synonyymisia ilmaisuja ei voida sijoittaa toistensa tilalle 262. Ensimmäisessä tulkinnassa kielellisillä ilmaisuilla sisko ja naispuolinen sisarus on yksi ja sama merkitys, jolloin sana sisko saatetaan huoletta korvata ilmaisulla naispuolinen sisarus. Toisen tulkinnan mukaan tämä ei ole mahdollista, koska sekä sanalla sisko että ilmaisulla naispuolinen sisarus on oma merkityksensä. Tällöin merkityksiä on kaksi, eikä kumpaakaan ilmaisua voida pulmattomasti asettaa toisen tilalle. Ongelmaksi Mooren kannalta muodostuu se, että hän hyväksyy analyysin paradoksin ja samanaikaisesti sitoutuu jälkimmäiseen Fratantaron tulkinnoista 263. Moore siis valitsee Fratantaron mukaan toisen tulkinnan, jossa kahden ilmaisun synonyymisyydestä ei seuraa, että ne ovat vaihdettavissa. Tästä huolimatta Moore myöntää analyysinsa kohtaavan paradoksin, joka Fratantaron mielestä syntyy nimenomaan kielellisten ilmaisujen vaihdettavuutta koskevan väitteen hyväksymisestä. Tarkastelen vielä, mihin Fratantaro perustaa näkemyksensä siitä, että Moore valitsee juuri toisen hänen tulkinnoistaan. Kun Moore puhuu synonyymisistä ilmaisuista, hän käyttää ilmaisuja tarkoittaa samaa kuin tai tarkoittaa sitä mitä tarkoitetaan. Näiden ilmaisujen tarkoituksena on Fratantaron mielestä osoittaa ero, jonka Moore haluaa tehdä kahden synonyymisen ilmaisun välille. Vaikka ilmaisu p tarkoittaa sitä, mitä tarkoitetaan ilmaisulla q, nämä ilmaisut eivät, ainakaan kaikissa konteksteissa, ole keskenään vaihdettavissa. 264 Tapa, jolla Moore puhuu samaa merkitsevistä ilmaisuista osoittaa Fratantaron mukaan, että Moore haluaa tehdä eron synonyymisten ilmaisujen välille. Kun Moore sanoo kielellisen ilmaisun sisko tarkoittavan samaa kuin ilmaisun naispuolinen sisarus, Fratantaro päättelee Mooren käyttämästä ilmaisusta ( tarkoittaa samaa kuin ), ettei tämä allekirjoita väitettä synonyymisten ilmaisujen vaihdettavuudesta. Niinpä hän ajattelee Mooren hyväksyneen paradoksin täysin tarpeettomasti. Tämä johtuu siitä, että Fratantaro katsoo Mooren puolustavan näkemystä, jonka johdosta analyysi itse 261 Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Fratantaro 1998, Fratantaro 1998,

64 asiassa välttyisi koko paradoksilta. Näkemys, jonka mukaan ilmaisujen synonyymisyydestä ei seuraa niiden vaihdettavuus, on Fratantaron ehdotus paradoksin ratkaisuksi. Hänen neuvonsa Moorelle on, ettei tämän olisi pitänyt edes hyväksyä paradoksia. Moore olisi välttänyt paradoksin, jos hän vain olisi kiinnittänyt riittävästi huomiota siihen, mitä väite kahden ilmaisun synonyymisyydestä tarkoittaa. Koska Fratantaron strategiana on paradoksin välttäminen, hän ei noteeraa Mooren esittämää kiintoisaa huomiota, jonka mukaan analyysi koskee myös siitä käytettyjä kielellisiä ilmaisuja. Niinpä Fratantaro ei tarkastele myöskään sitä, onko tällä huomiolla seurauksia Mooren analyysikäsityksen kannalta. Hän pitäytyy analyysin realistisessa tulkinnassa paradoksin ratkaisunkin kohdalla ja sivuuttaa Mooren huomion mahdolliset vaikutukset. Tämä on ensimmäinen seikka, jossa Mooren ja analyysin realistisen tulkinnan puoltajan, Fratantaron, näkemykset eroavat toisistaan. Realistinen tulkinta vastaa Mooren käsitystä analyysista, kunnes hän ryhtyy tarkastelemaan kirjoituksessaan paradoksia. Analyysin paradoksin pohtiminen johdattaa Mooren uudelleen kysymykseen kielen roolista analyysissa. Vaikka Moore ei kykene sanomaan, millä tavoin analyysi koskee kielellisiä ilmaisuja, on kiistatonta, että hän tämän huomion kirjoituksessaan esittää. Siksi Fratantaron ehdokasta paradoksin ratkaisuksi ei voida kelpuuttaa. 2.7 YHTEENVETO TOISESTA LUVUSTA Asetin johdannossa tutkimuskysymyksekseni sen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Toisessa luvussa olen tarkastellut tätä kysymystä Mooren analyysista tehdyn realistisen tulkinnan näkökulmasta. Selvitin työni pääkysymystä neljän siihen liittyvän teeman avulla. Ensimmäiseksi kysyin, mitä analyysin kohteet tarkoittavat Mooren analyysissa. Alaluvussa 2.1 esitin, että realistisen tulkinnan mukaan Mooren analyysi kohdistuu maailmassa oleviin, ontologisiin rakenteisiin. Myös Mooren varhaisen käsityksen mukaan analyysin kohteet ovat ontologisia entiteettejä. Siksi Mooren ja realistisen tulkinnan puoltajien näkemykset analyysin kohteista näyttivät olevan sopusoinnussa keskenään. Toiseksi käsittelin Mooren analyysia esimerkin ja hänen analyysille asettamiensa ehtojen avulla. Mooren analyysille esittämien kriteerien ja esimerkin perusteella hänen käsitykseensä analyysista voidaan 60

65 kytkeä ainakin seuraavat väitteet. (1) Analyysi kohdistuu käsitteisiin tai propositioihin, mutta ei kielellisiin ilmaisuihin. (2) Analyysin kohde, analysandum, ja se joka analysoi jonkin, analysans, ovat käsitteitä tai propositioita. (3) Vaikka analyysi ei kohdistu verbaalisiin ilmaisuihin, analysandum ja analysans ilmaistaan kielellisesti. (4) Analyysin esittäminen tarkoittaa väitettä siitä, että analysandum on identtinen analysansin kanssa. (5) Jos analyysin esittänyt henkilö tietää objektin x lankeavan analysandumin alaan, hän ei voi olla tietämättä, että objekti x lankeaa myös analysansin alaan. (6) Mikäli analyysin esittänyt henkilö pystyy osoittamaan objektin x, joka lankeaa analysandumin alaan, hän välttämättä osoittaa objektia x, joka lankeaa analysansin alaan. (7) Verbaalisten ilmaisujen, joiden avulla analysandum ja analysans esitetään, tulee olla synonyymisia keskenään. Yksikään esittämästäni seitsemästä väitteestä ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä realistisen tulkinnan puolustajat väittävät Mooren analyysista. Alaluvussa 2.4 osoitin, että Mooren analyysin realistinen tulkinta sopii yhteen Mooren esimerkkianalyysin ja hänen analyysille esittämiensä kriteerien kanssa. Kolmanneksi tarkastelin kielen roolia Mooren analyysissa. Esitin alaluvussa 2.5, että Moore pitää kieltä välineenä, jonka avulla analyysi ilmaistaan. Lisäksi totesin Fratantaron olevan tästä Mooren kanssa samaa mieltä. Fratantaro katsoo Mooren hyödyntävän kielellisiä erotteluja ennen analyysia, minkä vuoksi hän pitää näiden erottelujen tekemistä edeltävänä vaiheena, josta varsinainen analyysi alkaa. Koska Moore ja Fratantaro ovat yksimielisiä kielen välineellisestä roolista analyysissa, heidän käsityksensä Mooren analyysista vaikuttivat tältä osin yhteneviltä. Neljänneksi selvitin Mooren analyysia sen kohtaaman paradoksin näkökulmasta. Alaluvussa esittelin Mooren ratkaisuehdotuksen paradoksiin. Keskeisin Mooren ehdotuksessa esiin nostamani seikka on se, että hän toteaa analyysin koskevan myös kielellisiä ilmaisuja, joiden avulla analyysi esitetään. Tähän Mooren esittämään väitteeseen Fratantaro ei omassa ehdotuksessaan kiinnitä huomiota. Syy siihen, miksi Fratantaro ei huomioi Mooren väitettä kielen osuudesta analyysissa, liittyy hänen valitsemaansa ratkaisuun välttää koko paradoksi. Mooren ja Fratantaron ratkaisuehdotuksia paradoksiin ei voida pitää täysin tyydyttävinä. Kumpikaan heistä ei nimittäin ehdotuksessaan sano mitään siitä, millä tavoin Mooren esittämä väite kielen suuremmasta roolista analyysissa vaikuttaa analyysiin. Lisäksi Mooren ja Fratantaron ehdotusten tarkastelu toi esille, että ne eivät ole yhteensopivia. Tärkein niitä 61

66 erottava tekijä liittyy kielen rooliin analyysissa. Moore toteaa ehdotuksessaan analyysin koskevan kielellisiä ilmaisuja, mutta Fratantaro pitää kieltä vain analyysin välineenä. Mooren toteamus asettaa kyseenalaiseksi realistisen tulkinnan kohdallisuuden myös muiden käsittelemieni teemojen osalta. Koska Moore toteaa analyysin koskevan käsitteiden ja propositioiden ohella kielellisiä ilmaisuja, ei realistisen tulkinnan selvitystä analyysin kohteista pelkästään ontologisina entiteetteinä voida hyväksyä. Lisäksi Mooren uusi arvio kielen roolista kyseenalaistaa esittämäni väitteen siitä, että Mooren ja realistisen tulkinnan puolustajien näkemykset kielen roolista analyysissa ovat yhteensopivat. Niinpä realistinen tulkinta vastaa Mooren analyysikäsitystä ainoastaan yhden tarkastelemani teeman kohdalla: realistinen tulkinta sopii yhteen Mooren esimerkkianalyysin ja hänen analyysille asettamiensa ehtojen kanssa. Tästä syystä realistista tulkintaa ei voida pitää riittävänä tulkintana Mooren analyysista. Analyysin paradoksin tarkastelu siis osoitti, ettei realistinen tulkinta Mooren analyysista riitä. Tämä herättää kysymyksen, mitä muuta Mooren analyysi on kuin realistisen tulkinnan puolustajat esittävät sen olevan. Onko kielen asema Mooren analyysissa ratkaisevampi kuin yleisesti on ajateltu? Ilmeistä on ainakin se, että yksin realistinen tulkinta Mooren analyysista ei tavoita kaikkea siitä, mitä Moore Analysis -kirjoituksessaan sanoo analyysista. Realistinen tulkinta kaipaa vähintään täydennysehdotuksia, joiden keinoin kysymystä siitä, mitä Mooren analyysi tarkoittaa, voidaan selvittää. Jotta Mooren analyysista kyetään antamaan kattava selvitys, on sitä tarkasteltava toisesta tulkinnasta käsin. 3. BALDWININ TULKINTA MOOREN ANALYYSISTA 3.1 KOLME ANALYYSIN ILMAISUTAPAA Koska realistisessa tulkinnassa sivuutetaan Mooren huomio kielen merkittävämmästä roolista, on Mooren analyysia lähdettävä selvittämään toisesta näkökulmasta. Keskeinen erottava tekijä realistisen tulkinnan ja Mooren oman käsityksen välillä on kielen asema analyysissa. Niinpä kielen osuus nousee merkittäväksi, kun etsitään vaihtoehtoa realistiselle tulkinnalle. Baldwinin käsitys siitä, minkälainen 62

67 asema kielellä on ja tulisi Mooren analyysissa olla, poikkeaa välineellisestä roolista, joka sille realistisessa tulkinnassa annetaan. Baldwinin mielestä kieleen viittaamisella on epäselvä rooli Mooren analyysissa 265. Väitteellään Baldwin tarkoittaa ristiriitaa, jonka hän katsoo vallitsevan sen välillä, mitä Moore myöhemmissä kirjoituksissaan analyysista sanoo ja miten hän analyysia itse asiassa harjoittaa 266. Baldwin ei niele Fratantaron näkemystä, jonka mukaan kieli toimii ainoastaan analyysin välineenä. Sen sijaan hän näkee konfliktin siinä, minkälaisen roolin Moore kielelle antaa teoreettisella tasolla ja millä tavoin hän käytännössä analyysia toteuttaa. Perustellakseen väitettään kielen ristiriitaisesta roolista Baldwin nostaa aluksi esille ilmaisutavan, jota Moore suosii, kun hän esittää analyysin jostakin käsitteestä. Baldwin tarkastelee kolmea analyysin ilmaisutapaa, joilla hän pyrkii havainnollistamaan sitä, miksi Moore preferoi tiettyä niistä. Tutkitaan esimerkkinä käsitteen sisko analyysia. Baldwin esittää kolme Mooren tarkastelemaa vaihtoehtoa käsitteen sisko analyysin ilmaisemiseksi: (a) Sisko tarkoittaa samaa kuin naispuolinen sisarus. (b) Sisko tarkoittaa naispuolista sisarusta. (c) Sisko on naispuolinen sisarus. 267 Ensimmäinen vaihtoehdoista on sellainen, jota Moore ei Baldwinin mukaan hyväksynyt analyysin ilmaisutavaksi 268. Moore ei pidä vaihtoehtoa (a) hyvänä ilmaisutapana, koska siinä viitataan kielellisiin ilmaisuihin sisko ja naispuolinen sisarus. Sulkiessaan tämän vaihtoehdon pois Moore pyrkii eroon siitä vaikutelmasta, että hänen analyysinsa kohdistuisi kielellisiin ilmaisuihin. Vaihtoehdon (a) tilalla Moore salli toisinaan, että analyysi ilmaistaan tavalla (b) 269. Kuitenkin myös tässä ilmaisussa viitataan 265 Baldwin 1992, Baldwin 1992, 204. Tutkielmani pääkysymyksen kannalta tärkeää on se, että kielen ristiriitainen rooli Mooren analyysissa tulee esille myös Analysis -kirjoituksessa. Palaan tähän alaluvussa Vrt. (a) Brother means the same as male sibling. - - (b) brother means male sibling; - - (c) to be a brother is to be a male sibling - -. Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, 204. Ks. myös Moore 1966,

68 kielelliseen ilmaisuun sisko. Niinpä Moore kallistuu kolmannen vaihtoehdon puoleen. Vaihtoehto (c) edustaa ilmaisutapaa, jonka kannalle Moore erityisesti myöhäisessä tuotannossaan asettuu 270. Baldwin katsoo Mooren tulleen johtopäätökseen, jonka mukaan jokainen analyysi tulisi ilmaista tavalla (c) 271. Merkittävää vaihtoehdon (c) kohdalla on, ettei siinä eksplisiittisesti viitata kieleen 272. Baldwin esittää Mooren turvautuvan kolmesta ilmaisutavasta siihen, jossa ei selkeästi viitata kielellisiin ilmaisuihin. Ilmaisutavan, jonka Moore valitsee, voidaan nähdä heijastavan realistista luonnetta, jonka hän analyysiinsa kytkee. Mooren suosima analyysin ilmaisemisen tapa tukee sitä, mitä hän esittää analyysista ja sen luonteesta. Baldwinin väite kuitenkin on, että Mooren analyysin harjoittamisen tapa ei kulje käsi kädessä sen kanssa, mitä Moore kirjoituksissaan sanoo kielen roolista analyysissa. Baldwin toteaa Mooren viittaavan kirjoituksissaan toistuvasti kielenkäyttöön, kun hän käsittelee analyysia 273. Heti perään hän lisää, ettei Mooren viittauksia kieleen voida myöskään eliminoida pois hänen argumenteistaan ja johtopäätöksistään 274. Näin Baldwin tulee väitteeseensä siitä, että sen välillä, millä tavoin Moore analyysia harjoittaa ja mitä hän siitä kirjoituksissaan esittää, vallitsee ristiriita. Kielellä on Baldwinin mielestä Mooren analyysissa ratkaisevampi asema kuin Moore on itse valmis myöntämään. Tästä Baldwin aloittaa, kun hän lähtee selvittämään tarkemmin, minkälainen asema kielellä hänen mielestään on tai pitäisi Mooren analyysissa olla. 3.2 KOLME ANALYYSITYYPPIÄ Selventääkseen Mooren analyysikäsitystä ja kielen asemaa siinä Baldwin muotoilee yleistyksen Mooren tarkastelemista analyysin ilmaisutavoista: 270 Baldwin 1992, 204. Ks. myös Moore 1968a, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

69 (A) OL OL syntaktinen analyysi (B) OL ML semanttinen analyysi (C) ML 275 ML selittävä (explicatory) analyysi. Samalla kun Baldwin tekee yleistyksen Mooren käyttämistä analyysin ilmaisutavoista, hän erottaa toisistaan kolme analyysityyppiä, syntaktisen, semanttisen ja selittävän analyysin. Kaaviossa esiintyvät kirjaimet OL viittaavat objektikieleen 276 ja kirjaimet ML metakieleen. Symboli puolestaan kuvaa suhdetta analysandumin ja analysansin välillä 277. Kohta (A) on Baldwinin yleistys Mooren vieroksumasta analyysin ilmaisutavasta (a) Sisko tarkoittaa samaa kuin naispuolinen sisarus. Tässä esimerkissä sekä analysandum sisko että analysans naispuolinen sisarus ovat objektikielen ilmaisuja. Syntaktisessa analyysissa analyysia harjoitetaan pelkästään objektikielen piirissä. Baldwinin mukaan tyypin (A) analyyseissa tunnistetaan piirteitä, jotka ilmentävät objektikielen lauseiden loogista syntaksia 278. Tästä johtuen Baldwin nimittää tyypin (A) analyyseja syntaktisiksi. Luonnollisen kielen yhteydessä syntaksia voidaan kutsua löyhästi kieliopiksi. Kieliopin keinoin kyetään tunnistamaan kielellisten ilmaisujen piirteitä, joiden avulla ilmaisut voidaan yhdistää erilaisten kielellisten kategorioiden jäseniksi 279. Lisäksi kielioppi määrittelee tavat tai säännöt, joilla näihin kategorioihin kuuluvista ilmaisuista on mahdollista muodostaa laajempia yksiköitä 280. Baldwinin erottamaan syntaktiseen analyysiin kuuluu kieliopillisten rakenteiden tunnistaminen. Keskeistä syntaktisessa analyysissa on, että analysandum ja analysans ovat kielellisiä ilmaisuja. Tämä on juuri se syy, jonka vuoksi Moore torjuu vaihtoehdon (a) analyysin ilmaisutapana. Tällainen analyysin ilmaisemisen tapa antaa ymmärtää, että analyysi kohdistuu kielellisiin ilmaisuihin. 275 Baldwin 1992, Objektikielellä tarkoitetaan kieltä, joka on otettu tarkastelun kohteeksi. Metakieli sen sijaan tarkoittaa kieltä, jossa objektikielen ilmaisuista voidaan puhua. Esimerkiksi predikaattilogiikassa objektikieleen kuuluvat perussymbolit (lausemuuttujat, konnektiivit ja sulut) ja niistä muodostetut kaavat. Objektikielen ilmaisuista puhutaan metakielessä metavariaabelien avulla, jotka viittaavat lausemuuttujiin ja mielivaltaisiin kaavoihin. Ks. tark. esim. Rantala & Virtanen 2004, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy,

70 Kohtaa (b) Sisko tarkoittaa naispuolista sisarusta Baldwin pitää esimerkkinä semanttisesta analyysista. Tyypin (B) analyysit ovat semanttisia, koska niissä objektikielen lauseille annetaan merkitys 281. Esimerkissä objektikielen ilmaisun sisko merkityksestä puhutaan metakielen avulla. Tällöin analyysissa siirrytään objektikielen tasolta metakielen tasolle. Analyysin kohteena on objektikielen ilmaisu sisko, jonka analyysi esitetään metakielen keinoin seuraavasti: tarkoittaa naispuolista sisarusta. Niinpä semanttisessa analyysissa on kyse objektikielen ilmaisun metalingvistisestä analyysista. Analyysin ilmaisutapaa (c), jonka Moore korottaa ylitse muiden, Baldwin kutsuu selittäväksi analyysiksi. Esimerkin (c) kaltaisissa analyyseissa on kyse selittävästä tyypistä sen vuoksi, että siinä analyysin tarkoituksena on selittää (explicate) käsitteitä, joita analysandumissa käytetään 282. Esimerkissä Sisko on naispuolinen sisarus käytetään apuna vain metakieltä, jolloin analyysissa ei esiinny lainkaan objektikielen ilmaisuja. Tämä analyysityyppi on Mooren suosikki, koska siinä ei eksplisiittisesti viitata kielellisiin ilmaisuihin. Vaikka filosofi hyödyntää selittävässä analyysissa metakieltä, varsinaiset analyysin kohteet eivät ole kielellisiä ilmaisuja. Baldwin huomaa, että syntaktinen ja semanttinen analyysi esiintyvät yhteyksissä, joissa kieltä koskevat argumentit ja kielen ymmärtäminen ovat keskeisellä sijalla. Selittävää analyysia käytetään sen sijaan silloin, kun kielifilosofisia tarkasteluja ei pidetä analyysin syinä. 283 Tähän huomioon tiivistyy kielen erilainen asema Baldwinin erottamissa analyysityypeissä. Syntaktinen ja semanttinen analyysi ovat varteenotettavia menetelmiä, kun pohdinnan kohteena ovat kielifilosofiset kysymykset. Kielellä on elimellinen asema niin syntaktisessa kuin semanttisessakin analyysissa. Selittävän analyysin motivaationa eivät taas toimi niinkään kieleen kytkeytyvät teemat, vaan keskiöön asettuu jokin muu. Mooren kohdalla tämä muu viittaa ontologisiin rakenteisiin, joista maailmankaikkeus koostuu. Valitsemalla ilmaisutavan (c) Moore haluaa tähdentää sitä, ettei hän kohdista analyysiaan kielellisiin ilmai- 280 Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

71 suihin. Baldwin katsoo Mooren näkemyksen johtavan ehdottomaan käsitykseen analyysista: Moore hyväksyy vain tyypin (C) analyysit filosofiseksi analyysiksi 284. Ilmaisulla filosofinen analyysi Baldwin viittaa Mooren puolustaman analyysityypin metafyysiseen luonteeseen. Filosofisen analyysin tarkoituksena on tuoda esiin analyysin kohteen metafyysiset sitoumukset 285. Rinnakkain ilmaisun filosofinen analyysi kanssa Baldwin käyttää ilmaisua käsitteellinen analyysi 286. Näillä ilmaisuilla hän painottaa sitä, minkälaisista lähteistä yhtäältä Mooren puoltama analyysi (C) ja toisaalta tyypin (A) ja (B) analyysit kumpuavat. Koska tyypin (A) ja (B) analyysit ovat ensisijaisesti kielifilosofisten tarkastelujen motivoimia, Mooren analyysissa ei ole sijaa sen paremmin syntaktiselle kuin semanttisellekaan analyysille. On silti muistettava Mooren Analysis -kirjoituksessa esittämä väite, jonka mukaan analyysi koskee jossakin mielessä myös siitä käytettyjä kielellisiä ilmaisuja. Mooren väitteen merkitystä on syytä painottaa siksi, että sillä on seurauksensa hänen analyysikäsitykselleen. Vaikka Moore ei Analysis -kirjoituksessaan näihin seurauksiin eksplisiittisesti puutu, Baldwinin tulkintaa Mooren analyysista voidaan pitää yrityksenä, jossa hän lausuu kielen suuremmasta roolista juontuvia vaikutuksia julki. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, kuinka Baldwinin tulkinnasta käsin vastataan kysymykseen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. 3.3 ONKO MOOREN ANALYYSIKÄSITYS RIITTÄVÄ? Baldwin esittää Mooren kannattavan vahvaa teesiä, jossa vain tyypin (C) analyysit hyväksytään filosofiseksi analyysiksi. Lisäksi hän toteaa, että Mooren näkökulmasta syntaktinen ja semanttinen analyysi voidaan ymmärtää filosofiseksi analyysiksi vain silloin, kun niiden ilmaisemisen tapa tulkitaan systemaattisesti uudelleen 287. Mooren mielestä syntaktisen ja semanttisen analyysin ilmaisemisen tapa on uudelleentulkittava selittävän analyysin mukaisesti, jotta niitä voitaisiin kutsua filosofiseksi analyysiksi. Tätä näkemystä Baldwin vastustaa. Vaikka sekä syntaktinen että semanttinen analyysi on mahdollista muuntaa selittäväksi analyysiksi, Baldwinin mielestä tällainen prosessi useimmiten erottaa syntaktisen ja semanttisen analyysin seikoista, jotka niitä alun perin motivoivat 288. Päinvastoin kuin Moore, 284 Baldwin 1992, Beaney 2002, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

72 Baldwin korostaa syntaktisen ja semanttisen analyysin arvoa itsenäisinä menetelminä, selittävästä analyysista irrallaan. Minkälainen funktio syntaktisella ja semanttisella analyysilla voisi Baldwinin mielestä Mooren analyysissa olla? Entä minkälaisen yhteyden Baldwin näkee kolmen analyysityypin välillä, kun hän tarkastelee Mooren analyysia? Näihin kysymyksiin perehdyn seuraavaksi. Semanttista ja syntaktista analyysia voidaan Baldwinin mukaan oikeutetusti pitää käsitteellisenä analyysina siinä missä Mooren selittävää analyysiakin 289. Baldwinin näkemys poikkeaa siitä, mitä Moore asiasta esittää. Kuten alaluvussa 2.1 kävi ilmi, Moore ei tarkoita analyysin kohteilla kielellisiä ilmaisuja. Tästä syystä hän ei olisi valmis kutsumaan sen paremmin syntaktista kuin semanttistakaan analyysia käsitteelliseksi. Koska Moore ja Baldwin ovat eri mieltä näiden kahden analyysityypin yhteydestä käsitteelliseen analyysiin, on syytä tutustua tarkemmin perusteisiin, joita Baldwin väitteensä tueksi esittää. Hän aloittaa tarkastelunsa semanttisesta analyysista. Baldwin perustelee seuraavasti sitä, miksi semanttinen analyysi tulisi hyväksyä käsitteelliseksi analyysiksi: semanttinen analyysi esittää nimetyn objektikielen ilmaisun merkityksen. Tämän vuoksi Moore ei voi Baldwinin mukaan vastustaa sitä, että on mahdollista käsittää analyysi ymmärtämättä analysandumia. Analyysi nimittäin tarjoaa selvityksen analyysin kohteesta, analysandumista. 290 Baldwin viittaa perusteessaan seikkaan, joka on Moorelle keskeinen, kun esitetään analyysi jostakin käsitteestä. Moorelle käsitteellinen analyysi edellyttää niiden ilmaisujen 291 ymmärtämistä, joita analyysissa käytetään 292. Baldwin haluaa pitää kiinni tästä Mooren analyysille asettamasta edellytyksestä, kun hän muotoilee perustetta semanttisen analyysin puolesta. Koska analyysi Sisko tarkoittaa naispuolista sisarusta kertoo objektikielen ilmaisun sisko merkityksen, Mooren analyysille esittämä edellytys toteutuu semanttisessa analyysissa. Analyysissa selvitetään objektikielen ilmaisun, analysandumin, merki- 289 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Kun Baldwin puhuu Mooren analyysille asettamasta kriteeristä, hän käyttää ilmaisua käsite (concept). Jotta analyysia voitaisiin kutsua käsitteelliseksi, meidän tulee ymmärtää ne käsitteet, joita analyysissa käytetään. Työssäni korvaan, selkeyden vuoksi, Baldwinin käyttämän termin käsite termillä ilmaisu. Teen näin siksi, että käsitteet, joita analyysissa käytetään, viittaavat tässä yhteydessä kielellisiin ilmaisuihin, joiden avulla analyysi esitetään. Kysymys ei siis ole ontologisista entiteeteistä, vaan kielellisistä ilmaisuista, joista meillä Mooren mukaan tulee olla kritiikitön ymmärrys. Baldwin 1992, 206. Ks. myös Moore 1963, Baldwin 1992,

73 tys, jolloin tämä merkitys myös ymmärretään. Huolimatta tämän edellytyksen toteutumisesta Baldwin nostaa vielä esiin vastalauseen, jonka Moore saattaisi semanttista analyysia kohtaan esittää. Moore saattaisi sanoa, että semanttinen analyysi ei eroa vieraan kielen tulkitsemisesta. Tällainen tulkinta kertoo omalla kielellämme, mitä vieraan kielen sanat tarkoittavat ja mitä vierasta kieltä ymmärtävät ihmiset itse asiassa ymmärtävät. Vastalauseen ydin on se, ettei filosofista analyysia tulisi esittää niin, että siinä on kysymys radikaalitulkinnasta Pikemmin filosofinen analyysi merkitsee refleksiivistä prosessia, jonka keinoin käsitteitä pyritään havainnollistamaan. Käsitteet puolestaan ilmaistaan verbaalisilla ilmaisuilla, joista meillä jo on kritiikitön ymmärrys Baldwin katsoo, että Moore haluaa pitää toisistaan erillään analyysin ja radikaalitulkinnan. Analyysissa ei ole kyse vieraan kielen tulkitsemisesta, vaan refleksiivisestä hankkeesta, jonka apuvälineinä käytämme kielellisiä ilmaisuja. Nämä kieleemme kuuluvat ilmaisut me Mooren mielestä ymmärrämme, minkä vuoksi analyysia ei voida samastaa radikaalitulkintaan. Kritiikitön ymmärryksemme kielellisistä ilmaisuista tulee siis erottaa analyysista. Vaikka ymmärrämme ilmaisun sisko merkityksen, tällä ei vielä ole mitään tekemistä käsitteen sisko analyysin kanssa. Verbaalinen ilmaisu sisko ainoastaan ilmaisee käsitteen sisko, johon analyysi kohdistuu. 293 Radikaalitulkinta on Donald Davidsonin ja 1970-luvuilla kehittämä modifikaatio ja laajennus W. V. O. Quinen radikaalikäännöksen ideasta. Kehittäessään radikaalitulkinnan ajatusta Davidson oli kiinnostunut siitä, mitä henkilön pitäisi tietää, jotta hän kykenisi tulkitsemaan toista kieltä. Mitä henkilön pitäisi tietää, jotta hän kykenisi tulkitsemaan esimerkiksi saksankielen lauseen Es ist ziemlich kalt merkitykseksi, että on melko kylmä? Davidson lähtee liikkeelle siitä, että natiivi (esimerkissä saksaa äidinkielenään puhuva henkilö) pitää julkisissa, tunnistettavissa tilanteissa tiettyjä lauseita tosina. Näiden lauseiden merkityksiä radikaali tulkitsija pyrkii ymmärtämään. Radikaalitulkinnan ajatuksena on, että yksilöllä on tietoa, joka on verrattavissa empiirisesti verifioitavaan totuusteoriaan. Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy, Davidsonin mielestä pätevä merkitysteoria tulee oikeuttaa empiirisesti radikaalitulkinnan alaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tiettyjä empiirisiä seikkoja tulee ottaa huomioon, kun valitaan merkityksen teoriaa. Kielille, joita emme vielä ymmärrä, merkitysteoria täytyy valita evidenssin perusteella, joka on tulkitsijan saatavilla. Evidenssin tulee olla saatavilla sellaiselle henkilölle, joka ei tiedä, millä tavoin tulkita ilmaisuja, jotka merkityksen teoria kattaa. Evidenssi voi tarkoittaa esimerkiksi havaittavaa tapaa, jolla natiivi käyttäytyy tietyssä tilanteessa. Taustaoletuksena on se, että käyttäytyessään tietyllä tavalla natiivi pitää tiettyjä lauseita tosina. Natiivin havaittava käyttäytyminen on tulkitsijalle evidenssiä, jonka perusteella hän yrittää tulkita vieraan kielen lauseita. Ks. tark. The Dictionary of Modern American Philosophers 2, Baldwin 1992, Kirjoituksessaan A Defence of Common Sense Moore tekee eron analyysin ja kielellisen ilmaisun ymmärtämisen välille. Vaikka ymmärrämme ilmaisun Leijonia on olemassa merkityksen, tällä ei Mooren mielestä ole mitään tekemistä ilmaisun esittämän proposition analyysin kanssa. Kielellisen ilmaisun kritiikitön ymmärtäminen on siis eri asia kuin proposition tai käsitteen analyysi. Ks. Moore 1963, Baldwin 1992,

74 Baldwin keksii keinon, jolla radikaalitulkinnan ajatus kyetään eliminoimaan semanttisesta analyysista. Hänen mukaansa analyysin refleksiivinen luonne on syytä tuoda eksplisiittisesti esiin 297. Tässä hengessä hän ehdottaa korjausta siihen, miten Moore ilmaisee tyypin (B) analyysin: (b) Sisko tarkoittaa naispuolista sisarusta. (b) Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa naispuolista sisarusta. 298 Sen sijaan, että semanttinen analyysi ilmaistaisiin Mooren ehdottamalla tavalla (b), Baldwin toivoo siihen seuraavaa korjausta (b) : Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa naispuolista sisarusta. Baldwinin ehdotus vaatii vielä lisäpremissiä (d) Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa siskoa 299. Tekemällään muutoksella Baldwin painottaa kielen itseensä viittaavaa luonnetta, jonka hän katsoo semanttiseen analyysiin kytkeytyvän. Metakielen keinoin kyetään tarkastelemaan objektikielen ilmaisujen merkityksiä, jolloin esimerkissä käytetylle objektikielen ilmaisulle sisko esitetään analyysissa merkitys metakielen avulla. Analyysiesimerkissä (b) ja sen lisäpremississä (d) erotetaan verbaalinen ilmaisu sisko eksplisiittisesti siitä, mitä tällä ilmaisulla tarkoitetaan. Toisin sanoen, Baldwin tekee korjausehdotuksessaan Mooren toivoman eron kielellisen ilmaisun sisko ja käsitteen sisko välille. Käsite sisko voidaan tässä yhteydessä ymmärtää verbaalisen ilmaisun sisko merkityksenä tai ontologisena entiteettinä, johon ilmaisu sisko viittaa. Keskeisintä on se, ettei käsite ole objektikielen ilmaisu. Premissillä (d) Baldwin myös sulkee pois sen vaihtoehdon, että semanttisessa analyysissa olisi kysymys vieraan kielen sanojen tulkitsemisesta. Baldwin toteaa käyttävänsä premissiä ei-kiistanalaisena tapana kuvata omaa ymmärrystämme omasta kielestämme 300. Tällöin premissin tarkoituksena on tuoda esille Mooren allekirjoittama periaate, jonka mukaan me ymmärrämme käyttämämme kielen merkitykset. Premississä (d) viitataan siihen ei-kiistanalaiseen merkitykseen, joka sanalla sisko meidän kieles- 297 Baldwin 1992, Vrt. - - (b) Brother means male sibling - - (b) Brother, as used in this language, means male sibling. Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

75 sämme on, ja jonka me ymmärrämme. Siten Baldwinin semanttiselle analyysille asettama premissi sulkee pois vaihtoehdon, jossa analyysi nähdään radikaalitulkintana. Koska objektikielen ilmaisun sisko arkipäiväinen merkitys on meille tuttu, semanttisessa analyysissa ei ole kyse vieraan kielen tulkitsemisesta. Sen sijaan siinä on kyse objektikielen ilmaisun merkityksen esittämisestä metakielellä. Vaikka objektikielen ilmaisun sisko arkipäiväinen merkitys on meille tuttu, tämän merkityksen tunteminen on eri asia kuin ilmaisun sisko semanttinen analyysi. Baldwinin ehdotus semanttisen analyysin ilmaisutavaksi on tältä osin analoginen Mooren puoltaman selittävän analyysin (C) kanssa. Siinä missä Moore erottaa toisistaan verbaalisen ilmaisun sisko ymmärtämisen ja käsitteen sisko analyysin, Baldwin tekee eron objektikielen ilmaisun sisko merkityksen tuntemisen ja tämän ilmaisun semanttisen analyysin välille. Lisäksi Baldwinin korjausehdotus sisältää seikan, joka on merkittävä sen kannalta, minkälaisella linkillä hän kytkee semanttisen ja selittävän analyysin toisiinsa. Baldwinin ehdottama ilmaisutapa (b) ja sen edellyttämä lisäpremissi (d) mahdollistavat tyypin (C) analyysin johtamisen semanttisesta analyysista 301. Kun (b) ja (d) yhdistetään, niistä voidaan päätellä (c) 302. Jos siis tarkastelemme yhdessä Baldwinin ehdotusta Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa naispuolista sisarusta ja sen edellyttämää premissiä Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa siskoa, niin voimme johtaa näistä analyysin Sisko on naispuolinen sisarus. Tämä on mahdollista, sillä semanttisessa analyysissa ja sen lisäpremississä kerrotaan objektikielen ilmaisun sisko merkitsevän sekä naispuolista sisarusta että siskoa. Mikäli objektikielen ilmaisun sisko merkityksen saatetaan yhtä lailla sanoa olevan joko naispuolinen sisarus tai sisko, niin nämä merkitykset ovat keskenään identtiset. Siksi (b) :sta ja (d):stä on mahdollista johtaa selittävä analyysi (c) Sisko on naispuolinen sisarus, jossa todetaan merkitysten sisko ja naispuolinen sisarus identtisyys. Siksi selittävän analyysin (C) johtaminen semanttisesta analyysista (B) osoittaa Baldwinin mukaan sen, että semanttista analyysia voidaan oikeutetusti pitää käsitteellisenä analyysina Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

76 Semanttisen analyysin tavoin Baldwin pitää syntaktista analyysia (A) käsitteellisenä analyysina. Kun Baldwin lähtee etsimään perusteita väitteensä tueksi, hän hyödyntää samaa strategiaa kuin semanttisen analyysinkin kohdalla. Kuten semanttisessa analyysissa, myös syntaktista analyysia tarkastellessaan Baldwin kiinnittää huomionsa analysandumin ymmärtämiseen 304. Semanttisen analyysin yhteydessä kävi ilmi, että analyysissa käytettävien ilmaisujen ymmärtäminen on Mooren asettama edellytys käsitteelliselle analyysille. Syntaktisen analyysin tapauksessa tällainen vaatimus muodostuu kuitenkin pieneksi pulmaksi. (A) tyypin analyyseissa yksittäisen ilmaisun ymmärtäminen ei nimittäin ole tarpeellista 305. Tämä johtuu siitä, että syntaktisessa analyysissa tietyn, yksittäisen ilmaisun ymmärtäminen ei ole välttämätöntä, jotta henkilö kykenisi ymmärtämään koko lauseen, joka syntaktisessa analyysissa muodostaa (consitutes) analyysin 306. Perustellessaan väitettään siitä, että syntaktista analyysia voidaan oikeutetusti pitää käsitteellisenä analyysina, Baldwin siis vetoaa edellytykseen, jonka Moore käsitteelliselle analyysille esittää. Syntaktisessa analyysissa yksittäisen ilmaisun ymmärtäminen ei kuitenkaan ole keskeistä. Miten syntaktista analyysia voidaan Mooren kriteerein pitää käsitteellisenä analyysina? Valotan ensin syntaktisen analyysin kohtaamaa ongelmaa Baldwinin esimerkillä, minkä jälkeen hahmottelen vastausta edelliseen kysymykseen. Baldwin tarkastelee syntaktista analyysia Montague-kieliopin 307 yhteydessä. Pipsa saattaa tietää, että kompleksinen ilmaisu, jota Montague-kieliopin kannattaja käyttää, esittää jonkin englanninkielisen lauseen loogisen muodon. Tämä ei kuitenkaan edellytä sitä, että Pipsa tietää tuon ilmaisun merkityksen. Tällöin hän samanaikaisesti tietää tietyn lauseen syntaktisen analyysin, mutta ei lauseen käsitteellistä 304 Baldwin 1992, 207. Tässä yhteydessä on muistettava, että semanttisessa analyysissa analysandum on kielellinen ilmaisu, toisin kuin selittävässä analyysissa, jossa analysandum vain esitetään kielellisen ilmaisun avulla. Tällöin Mooren käsitteelliselle analyysille asettama vaatimus merkitsee hieman eri asiaa semanttisen ja selittävän analyysityypin kohdalla. Selittävässä analyysissa vaatimus edellyttää analyysista käytettävien kielellisten ilmaisujen kritiikitöntä ymmärtämistä. Semanttisessa analyysissa tämä vaatimus koskee suoraan analysandumia, koska siinä analysandum on objektikielen ilmaisu. 305 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Amerikkalainen filosofi Richard Montague kehitti 1960-luvulla Montague-kieliopin, jossa luonnollisiin kieliin sovelletaan samoja malliteorian tekniikoita, joita loogisissa kielissä, kuten predikaattilogiikassa, käytetään. Näin syntyy eksplisiittinen, yhteenliittyvä syntaksi ja semantiikka, jotka määrittävät sekä kieliopillisten lauseiden syntaktisen rakenteen että näiden lauseiden totuusehdot. Montaguen kehittämästä kieliopista tuli paradigmaattinen esimerkki luonnollisten kielten semantiikan formalisoinnista. Ks. Cambridge Dictionary of Philosophy, 303. Ks. myös The Oxford Companion to Philosophy,

77 analyysia. 308 Kyetäkseen esittämään syntaktisen analyysin jostakin lauseesta henkilön ei ole tarpeen tuntea lauseen sisältämien ilmaisujen merkityksiä. Syntaktisen analyysin ansiosta hän voi olla perillä siitä, minkälaisista kieliopillisista rakenteista lause koostuu, mutta yhtä aikaa olla tietämätön lauseen sisältämien ilmaisujen merkityksistä. Baldwinin esimerkin perusteella näyttäisi siltä, ettei syntaktinen analyysi täytä Mooren käsitteelliselle analyysille esittämää kriteeriä. Kuitenkin Baldwin tekee ehdotuksen, jonka johdosta syntaktista analyysia saatetaan oikeutetusti nimittää käsitteelliseksi analyysiksi. Hän aloittaa kysymällä, millä tavoin analyysin esittävä ilmaisu tulee ymmärtää, jotta syntaktinen analyysi voitaisiin täysin käsittää. Osoittaakseen, että syntaktisen analyysin käsittäminen edellyttää analyysin esittävän ilmaisun ymmärtämistä Baldwin lähtee tutkimaan syntaktisen analyysin ja semanttisen teorian välisiä yhteyksiä. Baldwinin mukaan syntaktisen analyysin tarkoituksena on tunnistaa ilmaisujen semanttisia rooleja ja paljastaa eritoten sellaisten ilmaisujen rooli, joiden ulkomuoto on harhaanjohtava. Siksi syntaktista analyysia voidaan harjoittaa ainoastaan yhteydessä teoriaan, joka tunnistaa sen seuraukset, että tietyille ilmaisuille annetaan tiettyjä semanttisia rooleja. Semanttiset päätelmät ohjaavat siis aina syntaktista analyysia. Semanttisten päätelmien ymmärtäminen puolestaan pitää sisällään semanttisen tulkinnan siitä ilmaisusta, joka esittää syntaktisen analyysin. Syy siihen, miksi semanttisten päätelmien ymmärtäminen sisältää tulkinnan syntaktisen analyysin esittävästä ilmaisusta, johtuu siitä, että tämä tulkinta määrittää semanttisia päätelmiä. Kun ymmärrämme tietyn syntaktisen analyysin syyt, emme voi olla ymmärtämättä syntaktista analyysia. 309 Tällä tavoin Baldwin päätyy väitteeseensä, jonka mukaan syntaktista analyysia voidaan oikeutetusti pitää käsitteellisenä analyysina. Kielellisten ilmaisujen semanttisten roolien tunnistaminen on syntaktisen analyysin tehtävä. Sillä, että syntaktisessa analyysissa tunnistetaan semanttisia rooleja, on Baldwinin mielestä seurauksensa. Syntaktinen analyysi ei pidä sisällään ainoastaan semanttisten roolien tunnistamista, vaan myös tästä tunnistamisesta aiheutuvien seurausten ymmärtämistä. Näitä seurauksia taas määrittää tulkinta ilmaisusta, joka esittää syntaktisen analyysin. Jos Pipsa esittää syntaktisen analyysin Sisko tarkoittaa samaa kuin naispuolinen sisarus, hän ensinnäkin tunnistaa analyysissa esiintyvien ilmaisujen sisko ja 308 Baldwin 1992,

78 naispuolinen sisarus semanttiset roolit. Tämä merkitsee sen ymmärtämistä, minkälaisiin kielellisiin kategorioihin ilmaisut sisko ja naispuolinen sisarus voidaan sijoittaa. Toiseksi hän ymmärtää seuraukset, jotka juontuvat näiden ilmaisujen semanttisten roolien tunnistamisesta. Seurausten ymmärtämisellä on ratkaiseva asema Baldwinin väitteessä, jossa hän esittää syntaktisen analyysin olevan käsitteellistä analyysia. Seurausten ymmärtämistä määrittää tulkinta ilmaisuista sisko ja naispuolinen sisarus, joiden keinoin syntaktinen analyysi esitetään. Koska semanttinen teoria ohjaa syntaktista analyysia, syntaktinen analyysi edellyttää myös analyysissa käytettävien yksittäisten ilmaisujen sisko ja naispuolinen sisarus ymmärtämistä. Niinpä syntaktinen analyysi täyttää kuin täyttääkin Mooren käsitteelliselle analyysille esittämän vaateen, jonka mukaan käsitteellinen analyysi edellyttää siinä käytettyjen ilmaisujen ymmärtämistä. Kysymys siitä, edellyttääkö syntaktisen analyysin esittäminen lauseen merkityksen ymmärtämistä, kytkeytyy kielifilosofiseen teemaan, jota Jaakko Hintikka pitää yhtenä 1900-luvun keskeisimmistä. Tällä teemalla Hintikka viittaa kieli universaalisena ilmaisukeinona kieli kalkyylina -erotteluun 310. Universaalikielen kannattajiin hän laskee Fregen, varhaisen Russellin, Wittgensteinin ja W. V. O Quinen ( ) 311. Vastakkaisen mallin puolustajista Hintikka mainitsee Peircen, Kurt Gödelin ( ) ja Tarskin 312. Kieli universaalisena ilmaisukeinona tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan meillä ei ole pääsyä kielemme ulkopuolelle. Kaikki, mitä sanomme, edellyttää aina jo kieltä, jota käytämme. 313 Jos kieli ymmärretään universaalisena, tällä on seurauksensa sille, mitä semantiikasta voidaan sanoa. Koska emme voi astua kielemme ulkopuolelle, me emme voi myöskään tutkia kielemme suhdetta todellisuuteen 314. Meidän on edellytettävä merkityssuhteiden järjestelmä kielen ja todellisuuden välille, jotta voisimme käyttää kieltä mielekkäästi 315. Toisin sanoen, kielen universaalisuudesta seuraa semantiikan lausumattomuus. 309 Baldwin 1992, Hintikan erottelu kieli universaalisena ilmaisuvälineenä kieli kalkyylina on yleistys Jean van Heijenoortin erottelusta logiikka kielenä logiikka kalkyylina. Heijenoort kuvaa erottelussaan vastakkainasettelua, joka esiintyy formaaleissa kielissä. Ks. tark. van Heijenoort, Jean: Logic as Calculus and Logic as Language. Lehdessä: Synthese, vol. 17, 1967, Hintikka 1988, Hintikka 1988, Hintikka 1988, Hintikka 1988, Hintikka 1988,

79 Toisaalta kieli voidaan ymmärtää kalkyylina. Tähän näkemykseen sitoutuvat eivät ole samalla tavalla kielensä vankeja kuin universaalimallin kannattajat 316. Kun kieltä pidetään kalkyylina, sille on mahdollista määritellä erilaisia toimintatapoja ja tarpeen tullen kieltä voidaan vaihtaa. Näin kieli toimii pikemmin palvelijana kuin herrana. 317 Kuten esitin, käsitys universaalikielestä johtaa semantiikan lausumattomuuteen. Se, että kielen ja todellisuuden välisistä semanttisista suhteista ei voida puhua, tarkoittaa myös sitä, ettei merkitysjärjestelmän mahdollisista vaihtoehdoista voida keskustella 318. Tämä merkitsee, että näkemys universaalikielestä sulkee pois malliteorian 319. Kalkyylikielen kohdalla tilanne on kuitenkin toinen. Perusjatuksena malliteoriassa on, että kielen ja mallin väliset merkityssuhteet on mahdollista tulkita uudelleen. Hintikan mielestä malliteoria edellyttää käsitystä kielestä kalkyylina. Ilmaisu kieli kalkyylina ei siis viittaa tulkitsemattomaan kalkyyliin, vaan kieleen, jota kalkyylin tavoin voidaan aina uudelleentulkita. 320 Siten universaali- ja kalkyylimalli tarjoavat erilaisen näkökulman siihen, miten kielen ja maailman välinen suhde tulisi ymmärtää. Universaalimallin puolustajat pitävät kielen ja maailman suhteita pysyvinä ja saavuttamattomina. Jälkimmäisen mallin mukaan näitä suhteita voidaan sen sijaan muuttaa. 321 Miten Hintikan erottelu kytkeytyy Baldwinin syntaktiseen ja semanttiseen analyysiin? Syntaktisen analyysin kohdalla kieli toimii pikemmin universaalisena välineenä kuin kalkyylina. Tämä tulee esille Baldwinin näkemyksessä, jonka mukaan syntaktisen analyysin esittäminen edellyttää lauseen merkityksen ymmärtämistä. Syntaktinen analyysi pitää sisällään semanttisen teorian, josta ei syntaktisen analyysin keinoin kuitenkaan voida sanoa mitään. Koska syntaktisessa analyysissa liikutaan pelkästään yhden kielen tasolla, objektikielen ilmaisujen merkityksiä ei tässä analyysissa kyetä tarkastelemaan. Semanttisessa analyysissa tämä sen sijaan onnistuu. Baldwin painottaa semanttisen analyysin refleksiivistä luonnetta, jolla hän viittaa mahdollisuuteen 316 Hintikka 1988, Hintikka 1988, Hintikka 1988, Hintikka 1988, Hintikka 1988, Kusch 1988, 13. Erottelua kieli universaalina kieli kalkyylina kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Ks. esim. Pihlström, Sami: Jaakko Hintikka, Ludwig Wittgenstein ja Vuosisatamme Filosofian Kahtiajako. Lehdessä: niin & näin, 3/1998, 38 75

80 tarkastella objektikielen merkityksiä metakielestä käsin. Tämä merkitsee sitä, että semantiikka voidaan semanttisessa analyysissa lausua julki. Myös semanttiset suhteet saatetaan tällöin tulkita uudelleen. Siksi semanttiseen analyysiin kytkeytyvä käsitys kielistä on lähempänä kalkyylia kuin universaalikieltä. Tarkastelin yllä Baldwinin näkemystä analyysityyppien (A), (B) ja (C) välisistä suhteista. Tämä osoitti, että niin semanttista kuin syntaktista analyysia voidaan oikeutetusti pitää käsitteellisenä analyysina. Edellisen väitteen perusteluna toimii se, että tyypin (C) analyysi on mahdollista johtaa tyypin (B) analyysista. Selittävä analyysi voidaan johtaa myös syntaktisesta analyysista, mikäli syntaktista analyysia ohjaava semanttinen tulkinta tehdään eksplisiittiseksi 322. Semanttinen analyysi kertoo, mitä käsitteitä analysandumissa käytetään. Syntaktinen analyysi puolestaan selventää, millä tavoin nämä käsitteet yhdistetään. 323 Mahdollisuus johtaa selittävä analyysi semanttisesta ja syntaktisesta analyysista saa Baldwinin epäilemään Mooren analyysikäsityksen riittävyyttä. Baldwinin epäily koskee myös Mooren analyysin realistista tulkintaa, joka voidaan samastaa Mooren kannattamaan selittävään analyysiin 324. Moore hyväksyy vain selittävän analyysin, sillä ainoastaan se on hänen mielestään käsitteellistä analyysia. Tässä alaluvussa tuli kuitenkin esille se, että selittävä analyysi kyetään johtamaan Mooren torjumasta syntaktisesta ja semanttisesta analyysista. Johtamismahdollisuus osoittaa ensinnäkin, että kaikki Baldwinin erottamat analyysityypit, syntaktinen, semanttinen ja selittävä, kuuluvat käsitteellisen analyysin piiriin. Lisäksi johtamismahdollisuus herättää kysymyksen, joka asettaa Mooren melko suvaitsemattoman analyysikäsityksen vaakalaudalle. Onko Mooren kannattama selittävä analyysi sittenkin pelkkä johdos semanttisesta tai syntaktisesta analyysista 325? Baldwin ei päädy vain kyseenalaistamaan Mooren analyysikäsityksen riittävyyttä väittämällä, ettei pelkällä selittävällä analyysilla pitkälle pötkitä. Hän päätyy astetta 49. Mainitsin alaviitteessä 309, että Hintikka on yleistänyt van Heijenoortin erottelun koskemaan logiikan ohella myös muita kieliä. Luonnollisen kielen kohdalla Hintikan erottelu ei ole kuitenkaan ongelmaton. 322 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Mooren kannattaman selittävän analyysin ja Mooren analyysin realistisen tulkinnan voidaan katsoa tarkoittavan samaa. Tästä syystä kaikki huomiot, joita selittävästä analyysista tästä eteenpäin työssäni esitän, koskevat myös Mooren analyysin realistista tulkintaa. 325 Baldwin 1992,

81 radikaalimpaan väitteeseen, jonka mukaan semanttinen ja syntaktinen analyysi ovat ensisijaisia selittävään analyysiin nähden. Mooren näkökulmasta tällainen väite vaikuttaa lähes absurdilta, mutta Baldwin löytää väitteensä taakse perusteen: analyysin paradoksin. 3.4 ANALYYSIN PARADOKSIN TÄSMENNYS Esittelen tässä alaluvussa analyysin paradoksin Baldwinin esimerkin avulla. Paradoksin käsittely toistamiseen on tarpeellista, koska Fratantaron ja Mooren ratkaisuja siihen ei voida kelpuuttaa. Toiseksi Baldwinin esimerkki täsmentää sitä, missä yhteydessä analyysin paradoksi tarkalleen ottaen syntyy. Kolmanneksi esimerkki johdattaa kohden Baldwinin esittämää ratkaisua paradoksiin, jolla on olennainen rooli hänen tulkinnassaan Mooren analyysista. Baldwinin tulkinnan avulla etsin vastausta kysymykseen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Esimerkkianalyysi, jota Baldwin käsittelee, edustaa selittävää analyysityyppiä (C): (1) Propositio siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = propositio siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. - - (2) Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa - - (3) Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. 326 Esimerkin tarkoituksena on havainnollistaa siirtymää, joka tapahtuu kohdasta (1) kohtaan (3). Oletus, joka tämän siirtymän taustalla piilee, on Baldwinin mielestä se, että analyysi sallii ilmaisun korvaamisen toisella ilmaisulla epäsuorassa keskustelussa 327. Tämä oletus on sama syy, josta Fratantaro katsoo 326 Vrt. (1) The proposition that Jane acts freely = the proposition that Jane can act otherwise if she so chooses. - - (2) Tom s belief that Jane acts freely = Tom s belief that Jane can act otherwise if she so chooses - - (3) Tom believes that Jane acts freely iff Tom believes that Jane can act otherwise if she so chooses. Baldwin 1992, Baldwin 1992, 209. Epäsuora keskustelu viittaa puheen raportoinnin muotoon, jossa puhuja välittää jonkun henkilön ilmaisun sisällön ilman, että hän siteeraa tarkalleen henkilön käyttämiä sanoja. Jos Pekka sanoo En saanut nukuttua, puhuja saattaa raportoida Pekan ilmaisua seuraavasti: Pekka sanoi, että hän ei saanut nukuttua. Epäsuoran keskustelun lauseilla on usein muoto A sanoi että s, jossa A viittaa henkilöön, kun s taas tarkoittaa raportissa esiintyvää lauseen sisältöä. 77

82 paradoksin juontuvan. Baldwinin esimerkkiä on kuitenkin syytä tutkia lähemmin. Kohdassa (3) ei nimittäin tule paradoksi vielä esille. Siinä ainoastaan todetaan kahden proposition, jotka esitetään verbaalisten ilmaisujen keinoin, olevan ekvivalentteja keskenään. Olennaisinta esimerkissä on tässä vaiheessa pistää merkille Fratantaron ja Baldwinin huomio, jonka mukaan Mooren analyysi sallii ilmaisun korvaamisen toisella ilmaisulla. Kun Baldwinin esimerkissä mennään eteenpäin, käy ilmi, ettei Fratantaro kiinnittänyt riittävästi huomiota tilanteeseen, jossa paradoksi syntyy. Baldwinin mukaan lupa ilmaisujen korvaamiseen muodostuu paradoksin lähteeksi vasta, kun siirrytään tarkastelemaan toisen kertaluvun propositioita 328. (4) Peppi epäilee sitä, onko niin että (Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa); (5) Peppi epäilee, onko niin että (Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa). - - (6) Pepin epäilys siitä, onko niin että (Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa) = Pepin epäilys siitä, onko niin että (Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti); (7) Peppi epäilee, onko niin että (Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa) jos ja vain jos Peppi epäilee, onko niin että (Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti). 329 Epäsuoran keskustelun lauseet luokitellaan usein uskomusten (tai muiden psykologisten tilojen) attribuutioiksi. Esimerkissä, jota Baldwin käsittelee, on kysymys juuri tällaisesta tilanteesta. Ks. The Oxford Companion to Philosophy, Täsmennys, jonka Baldwin analyysin paradoksiin tekee, on alun perin Alonzo Churchin oivaltama. Church ehdotti ensimmäisenä niin sanottua fregeläistä ratkaisua paradoksiin, jota käsittelen seuraavassa alaluvussa. Tässä ratkaisussa Churchin ajatuksena on se, että paradoksi koskee ainoastaan toisen kertaluvun propositioita ja käsitteitä. Ks. Church 1946, ; Baldwin 1992, Vrt. (4) Susan doubts whether (Tom s belief that Jane acts freely = Tom s belief that Jane can act otherwise if she so chooses); (5) Susan doubts whether (Tom believes that Jane acts freely iff tom believes that Jane can act otherwise if she so chooses). - - (6) Susan s doubt whether (Tom s belief that Jane acts freely = Tom s belief that Jane can act otherwise if she so chooses) = Susan s doubt whether (Tom s belief that Jane acts freely = Tom s belief that Jane acts freely); (7) Susan doubts whether (Tom believes that Jane acts freely iff Tom believes that Jane can act otherwise if she so chooses) iff Susan doubts whether (Tom believes that Jane acts freely iff Tom believes that Jane acts freely). Baldwin 1992,

83 Paradoksi syntyy siis siitä, että Mooren sallimaa periaatetta ilmaisun korvaamisesta toisella ilmaisulla sovelletaan toisen kertaluvun propositioita koskeviin analyyseihin 330. Kun esittelin kohdat (1), (2) ja (3) mainitsin, ettei yksikään niistä tuo eksplisiittisesti esille analyysin paradoksia. Sama huomio koskee alaluvussa 2.5 käsittelemääni esimerkkiä Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa. Edellisessä esimerkissä, eikä myöskään kohdissa (1), (2) ja (3) ole kysymys toisen kertaluvun käsitteiden tai propositioiden analyysista. Tämän vuoksi analyysin paradoksi ei eksplisiittisesti tule niissä esille. Kohdissa (4), (5), (6) ja (7) Baldwin kuitenkin tutkii Pekan propositiota toisen henkilön, Pepin, näkökulmasta. Toisin sanoen, Pepillä on propositio siitä, mikä Pekan propositio on. Tämä on esimerkki toisen kertaluvun propositiosta. Analyyseissa (6) ja (7) paradoksi tulee selkeästi esille. Miten Baldwin oikeuttaa etenemisen kohtiin (6) ja (7), joissa paradoksi ilmaistaan eksplisiittisesti? Perehdyn tähän lähtemällä liikkeelle kohdasta (5). Kohdan (5) mukaan pitää paikkansa, että Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. Tarkastellaanpa tätä kohtaa yhdessä epäsuoraa keskustelua koskevan periaatteen kanssa. Periaatteen mukaan kaksi analyysissa esiintyvää ilmaisua, jotka viittaavat samaan kohteeseen, voidaan epäsuorassa keskustelussa korvata toisillaan. Kohdassa (5) ilmaisu Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti voidaan sijoittaa ilmaisun Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa tilalle. Periaatteen sallima ilmaisun korvaaminen oikeuttaa siirtymisen kohdasta (5) kohtiin (6) ja (7). Kohdissa (6) ja (7) esitetään analyysi Pepin propositiosta, joka koskee Pekan propositiota. Kiinnitetään huomio kohtaan (7), jossa analysandum esitetään kielellisellä ilmaisulla Peppi epäilee, onko niin että (Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa). Analysandumin ja analysansin suhdetta ilmentää niiden välissä esiintyvä, ekvivalenssiin viittaava ilmaisu jos ja vain jos. Ekvivalenssia seuraa ilmaisu, joka esittää analysansin Peppi epäilee, onko niin että (Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti). Analysansin esittävä kielellinen ilmaisu osoittaa analyysin (7) triviaaliksi, sillä siinä esiintyvän ilmaisun jos ja vain jos vasemmalla ja oikealla puolella on sama kielellinen 330 Baldwin 1992,

84 ilmaisu Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti. Koska analysansin esittävä ilmaisu on triviaali, Baldwinin esimerkki osoittaa kohdan (7) analyysin triviaaliksi. Toiseksi se ilmaisee eksplisiittisesti paradoksin, jonka Mooren analyysi yleisesti kohtaa. Kolmanneksi, esimerkki täsmentää yhteyttä, jossa analyysin paradoksi muotoutuu: paradoksi syntyy, kun analyysin kohteena ovat toisen kertaluvun propositiot tai käsitteet. Nyt analyysin paradoksi pitää muotoilla uudelleen niin, että se koskee ainoastaan toisen kertaluvun propositioiden ja käsitteiden analyyseja. Tällöin kysymykseksi nousee se, miten analyysi voidaan esittää niin, että se oikeuttaa väitteet (2) ja (3), mutta ei väitteitä (6) ja (7) Paradoksin fregeläinen ratkaisu Fratantaro ja Baldwin katsovat paradoksin johtuvan Mooren allekirjoittamasta periaatteesta, joka sallii samaa merkitsevien ilmaisujen vaihtamisen epäsuorassa keskustelussa. Fratantaron mielestä Mooren ei olisi pitänyt hyväksyä tätä periaatetta. Baldwin taas arvioi, ettei Moore ollut itsekään aivan varma siitä, miten periaatteeseen tulisi suhtautua 332. Hän valitsee kannan, jonka mukaan Moore hyväksyi periaatteen samaa merkitsevien ilmaisujen korvaamisesta epäsuorassa keskustelussa 333. Valintaansa Baldwin perustelee Mooren näkemyksellä propositioista. Baldwin toteaa, että jos Moore olisi hylännyt ilmaisujen korvaamisen ensimmäisen kertaluvun propositioiden kohdalla, hän olisi joutunut luopumaan myöhäisemmästä propositioita koskevasta näkemyksestään 334. Tämän ohella Mooren olisi pitänyt luopua muustakin. Baldwin huomioi, että niin analyysin paradoksia koskeva argumentti kuin suuri osa Mooren myöhäisestä filosofiasta on esitetty suhteessa hänen näkemykseensä propositioista 335. Palaan Mooren myöhäiseen näkemykseen propositioista alaluvussa Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

85 Kun tähtäimessä on analyysin paradoksin ratkaisu, keskeiseksi nousee Baldwinin näkemys siitä, että hän katsoo Mooren hyväksyvän periaatteen samaa merkitsevien ilmaisujen korvaamisesta. Baldwinin näkökulmasta paradoksi syntyy silloin, jos periaate hyväksytään toisen kertaluvun propositioiden analyysissa, mutta ei silloin, jos periaate hyväksytään ensimmäisen kertaluvun propositioiden analyysissa. Baldwinin ehdottama ratkaisu on kytköksissä paradoksin fregeläiseen ratkaisuun 336, jonka Alonzo Church alun perin esitti The Journal of Symbolic Logic -lehdessä Jotta Baldwinin ratkaisua olisi mahdollista käsitellä, on ensin paneuduttava paradoksin fregeläiseen ratkaisuun. Ilmaisu fregeläinen ratkaisu on peräisin siitä, että Church hyödyntää ratkaisumallissaan Fregen mieli referenssi-erottelua. Alaluvussa kävi ilmi, että Fregen erottelu kielellisen ilmaisun mieleen ja referenssiin on hänen ratkaisunsa identiteettiväitteiden ongelmaan. Church näkee analogian analyysin paradoksin ja Fregen tarkasteleman identiteettiväitteiden ongelman välillä. Itse asiassa näiden pulmien välinen suhde ei ole pelkästään analoginen, vaan Churchin mielestä paradoksi on erityistapaus Fregen ongelmasta. Tästä johtuen paradoksiin tulisi soveltaa samaa ratkaisua kuin Fregen ongelmaan. 337 Miltä Churchin konstruoima ratkaisu näyttää? Otetaan esimerkiksi analyysi Sisko = naispuolinen sisarus. Church aloittaa siitä, että analyysi pitää ilmaista oikein: analyysin ilmaisemisessa tulee käyttää nimiä, jotka viittaavat käsitteisiin 338. Oletetaan, että analyysi ilmaistaan edellä esitetyllä tavalla Sisko = naispuolinen sisarus. Tällöin nimien sisko, naispuolinen ja sisarus tulee viitata käsitteisiin, joita nämä nimet ilmaisevat. Käsitteet ovat referenssejä, joihin nimet sisko, naispuolinen ja sisarus viittaavat. Jokaisella nimellä tulee referenssin lisäksi olla mieli 339. Jos väite Sisko = naispuolinen sisarus on tosi, niin ilmaisuilla sisko ja naispuolinen sisarus on sama referenssi. Toisin sanoen, ilmaisu sisko voidaan lauseessa korvata ilmaisulla naispuolinen sisarus ilman, että referenssi muuttuu 340. Kuitenkin tapa, jolla sama referenssi näissä ilmaisussa esitetään, on erilainen. Ilmaisujen sisko ja nais- 336 Churchin ratkaisun kanssa samankaltaisia ehdotuksia ovat myöhemmin esittäneet esimerkiksi Morton G. White ja Casimir Lewy. Ks. tark. White 1948, ; Lewy 1976, Church 1946, Church 1946, Church 1946, Church 1946,

86 puolinen sisarus mieli on erilainen. Fregeläisen ratkaisun avulla voidaan näin erottaa analyysit Sisko = sisko ja Sisko = naispuolinen sisarus toisistaan. Samalla saadaan esiin se, että jälkimmäinen analyysi kartuttaa informaatiotamme toisin kuin ensimmäinen, joka toteaa pelkän trivialiteetin ja jota näin ollen ei ole edes syytä kutsua analyysiksi. Baldwin selventää vielä ajatusta Churchin ratkaisumallin taustalla. Hänen mukaansa Churchin ajatuksena oli jo esille tullut arvio siitä, että paradoksi osuu vain toisen kertaluvun identiteettiarvostelmiin, joista esimerkiksi käy edellisessä alaluvussa esittelemäni kohta (6) 341. Churchin ehdottamassa mallissa on tarkoituksena soveltaa uudelleen Fregen erottelua. Ilmaisujen tavanomaiset merkitykset, joita käytetään alkuperäisen arvostelman täsmentämiseen, eivät kuitenkaan tässä mallissa määrittele sitä, ovatko raportit alkuperäisistä arvostelmista tosia vai eivät 342. Sen sijaan tämä tehtävä lankeaa toisaalle. Tapa, jolla nämä merkitykset esitetään, on ratkaiseva, kun arvioinnin alla on alkuperäisiä arvostelmia koskevien raporttien totuus 343. Baldwin jatkaa, että näitä esittämisen tapoja voidaan kutsua ilmaisujen ensimmäisen kertaluvun merkityksiksi (first-order senses), sillä esittämisen tavat ovat merkityksiä, kun ne esiintyvät ensimmäisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa 344. Näin Baldwin selkiyttää tapaa, jolla Church soveltaa Fregen mieli referenssi-erottelua analyysin paradoksin ratkaisuun. Fregen mukaan väitteet a = a ja a = b eroavat toisistaan mielen, eivät referenssin suhteen. Vastaavasti Churchin mallissa ilmaisujen tavanomainen merkitys ei ole keskeinen, kun arvioidaan raportteja alkuperäisten arvostelmien totuudesta. Churchin mallin ilmaisujen tavanomaiset merkitykset voidaan rinnastaa Fregen erottelun referensseihin. Havainnollistan Churchin tarkoitusperää lyhyellä esimerkillä. Tutkitaan analyysia (3) Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti jos ja vain jos Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. Tässä analyysissa keskeistä ei ole Churchille se, että ilmaisujen Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti ja Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa tavanomainen merkitys on sama. Sen sijaan olennaiseksi nousee tapa, jolla nämä merkitykset esitetään. Analysandum esitetään ilmaisulla Pekka uskoo, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti, kun taas 341 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

87 analysansin esittämisen tapa on erilainen Pekka uskoo, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. Ilmaisujen merkitysten esittämisen tapa, jota Baldwin nimittää ilmaisun ensimmäisen kertaluvun merkitykseksi, on rinnakkainen Fregen erottelussa esiintyvälle mielelle. Churchin erottelua ilmaisun tavanomainen merkitys ilmaisun merkityksen esittämisen tapa 345 voidaan pitää analogisena Fregen mieli referenssi-erottelulle. Vaikka Churchin erottelu koskee analyysia ja Fregen identiteettiväittämiä, kumpaankin niistä kytkeytyy teema yhtäältä informaatiota lisäävistä väitteistä sekä toisaalta väitteistä, joilla ei tällaista arvoa ole. Niin paradoksin kuin identiteettiväitteiden ongelman ratkaisemisen kannalta on tärkeää kyetä erottamaan nämä väitteet. Identiteettiväitteiden ongelman kohdalla synteettiset ja analyyttiset väitteet erotetaan toisistaan sen perusteella, miten referenssi on niissä esitetty. Paradoksin fregeläisessä ratkaisussa nämä väitteet erotetaan tarkastelemalla sitä, mikä ilmaisun merkityksen esittämisen tapa on. Churchin ratkaisumalliin liittyy kuitenkin heikkoutensa. Baldwin pitää pulmallisena sitä, että Church yleistää ideansa, jonka mukaan ilmaisujen merkitysten esittämisen tapa ratkaisee sen, ovatko alkuperäisiä arvostelmia koskevat raportit tosia vai eivät 346. Church yleisti ideansa niin, että n-kertaluvun arvostelmien raporttien totuutta määrittävät ensimmäisen kertaluvun ilmaisujen merkitykset, jotka esiintyvät n-kertaluvun arvostelmissa. Jokainen näistä ensimmäisen kertaluvun ilmaisujen merkityksistä on n- kertaluvun merkityksen esittämisen tapa, mikäli tällainen merkitys löytyy. Baldwin pitää fregeläisen ratkaisun perusajatusta hyvänä, mutta tavan, jolla Church yleistää ajatuksensa, hän katsoo aiheuttavan ongelmia. Referenssi ei nimittäin Baldwinin mukaan määrää merkitystä, eikä merkitys myöskään määrää omaa esittämisen tapaansa. Siksi hän ei löydä rakentavaa reittiä Churchin merkitysten hierarkian huipulle. Vaikeudeksi tulee sen ymmärtäminen, kuinka ilmaisun merkitys voidaan koskaan täysin käsittää. Onko ilmaisun merkityksen ymmärtäminen mahdollista konteksteissa, jotka ovat mielivaltaisen kompleksisia? Erottelu ilmaisun tavanomaisen merkityksen ja ilmaisun merkityksen esittämisen tavan välillä on tarkalleen ottaen Baldwinin selvitys siitä, mistä Churchin ratkaisussa on kysymys. Kutsun tätä erottelua kuitenkin jatkossa, kieliasua yksinkertaistaakseni, Churchin erotteluksi. 346 Baldwin 1992, Baldwin 1992,

88 Yleistyksen tuloksena on merkitysten hierarkia, jossa ilmaisun tavanomaisen merkityksen ja sen ensimmäisen kertaluvun merkityksen päälle rakentuu toisen ja kolmannen kertaluvun jälkeen yhä uusia merkitysten tasoja. Pulmallisen kasvavasta hierarkiasta tekee se, että näin monimutkaisen rakenteen päälle asettuvaa ilmaisun merkitystä on lähes mahdotonta käsittää. Tämän Baldwin katsoo johtuvan siitä, ettei polkua hierarkian huipulle voida määritellä. Rakentavan reitin löytäminen on vaikeaa kahdesta syystä: ensimmäiseksi, referenssi ei määrää merkitystä. Toiseksi, merkitys ei määrää esittämisen tapaansa. Minkälaista korjausta Baldwin suosittelee fregeläiseen ratkaisuun, jotta edellisiltä ongelmilta vältyttäisiin? Korjaus fregeläiseen ratkaisuun Baldwin puuttuu yleistämisen ongelmaan, joka paradoksin fregeläiseen ratkaisuun liittyy. Hän ehdottaa merkitysten hierarkian pysäyttämistä ensimmäiselle tasolle 348. Kun erottelu ilmaisun tavanomaisen merkityksen ja sen ensimmäisen kertaluvun merkityksen välille on tehty, Baldwin esittää, että jälkimmäinen näistä määrittää raporttien totuuden toisen ja sitä ylempien kertalukujen epäsuorissa keskusteluissa 349. Churchin rakentama merkitysten hierarkia tulee tällöin tarpeettomaksi. Baldwin argumentoi ehdotuksensa puolesta muistuttamalla siitä, että analyysin paradoksi osoittaa välttämättömäksi erottaa toisistaan ilmaisujen korvaamisen olosuhteet ensimmäisen ja toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa 350. Tällaisen eron tekeminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä, kun siirrytään tutkimaan ylemmän kertaluvun epäsuoria keskusteluja. Baldwin tähdentääkin, ettei sellaista argumenttia ole, joka osoittaisi tarpeelliseksi erottaa toisistaan ilmaisujen korvaamisen olosuhteet kolmannen ja toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa 351. Vaikka tällaista argumenttia ei ole, Baldwin konstruoi hypoteettisen sellaisen osoittaakseen, ettei sitä voida hyväksyä. 348 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

89 Hän esittää ensin kriteerin, joka argumentin pitäisi täyttää. Kun argumentin tarkoituksena on osoittaa, että olosuhteet ilmaisujen korvaamiselle ovat erilaiset kolmannen ja toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa, sen tulisi osoittaa seuraava asia: olosuhteet ilmaisujen korvaamiselle ovat toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa vakuuttavat, mutta kolmannen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa ilmaisujen korvaaminen ei ole hyväksyttävää 352. Tämän kriteerin valossa argumentti näyttää kuitenkin hataralta. Ainoa tapaus, jossa ilmaisun korvaaminen toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa on taatusti totuuden säilyttävää, on sellainen, jossa korvaamisen oikeuttaa triviaali identiteettiarvostelma 353. Siksi ei ole mitään syytä ajatella, etteivät tällaiset arvostelmat oikeuttaisi ilmaisun korvaamista yhtä lailla kolmannen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa 354. Siispä Baldwinin penäämä kriteeri ei täyty. Ilmaisujen korvaamisen oikeuttavana olosuhteena toimii toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa triviaali identiteettiarvostelma, kuten Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti. Koska samat olosuhteet ilmaisun korvaamiselle voivat esiintyä sekä toisen että kolmannen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa, kyseiset olosuhteet eivät voi olla toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa vakuuttavat ja kolmannen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa sellaiset, joita ei hyväksytä. Baldwinin korjaus fregeläiseen ratkaisuun toimii hänen ehdottamansa ratkaisun pohjana. Tämä pohja jää kuitenkin hänen mukaansa epätäydelliseksi, ellei siihen lisätä selvitystä siitä, mitä merkityksen esittämisen tapa tarkoittaa. Tarjotessaan tästä selvitystä Baldwin hylkää abstraktin realismin, jonka Church merkityksiin kytkee. Realismin sijaan Baldwin puhuu mielummin mentaalisista tiloista ja niiden esittämisen tavoista. 355 Baldwin muokkaa paradoksin fregeläistä ratkaisua korjauksella, jossa hän pysäyttää merkitysten hierarkian ensimmäiselle tasolle. Tälle tasolle kuuluvat ilmaisujen tavanomaisten merkitysten ohella merkitysten esittämisen tavat, joita Baldwin nimittää ensimmäisen kertaluvun merkityksiksi. Hän täydentää paradoksin ratkaisuaan selvittämällä, että ensimmäisen kertaluvun merkitykset tarkoittavat mentaalisten tilojen esittämisen tapoja. 352 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, 212. Käsittelen alaluvussa 3.5 sitä, miksi Baldwin tulkitsee Mooren propositiot mentaalisiksi tiloiksi ja minkälaiseksi hänen käsityksensä Mooren analyysista tätä kautta muotoutuu. 85

90 Esimerkki selventää Baldwinin näkemystä merkityksen esittämisen tavoista. Palataanpa takaisin analyyseihin (4) ja (5). Syy siihen, miksi emme pidä näissä analyyseissa esiintyvää Pepin epäilystä yhdentekevänä, on Baldwinin mielestä se, että Pekan uskomus on esitetty Pepille kahdella eri tavalla 356. Yhtäältä uskomuksena siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti ja toisaalta uskomuksena siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. Niinpä se, mikä Baldwinin mukaan vaatii lisävalaistusta, on tapa, jonka johdosta yksi ja sama uskomus voi saada erilaisia esittämisen tapoja. Kun yhden henkilön uskomus esitetään toiselle henkilölle, tämä tapahtuu jonkin representaatiovälineen kautta. Ylivoimaisimpana representaatiovälineenä Baldwin pitää kieltä. Pekan uskomuksella saattaa olla kaksi erilaista esittämisen tapaa Pepille, sillä Pekan uskomus voidaan ilmaista kahdella eri tavalla kielessä, jota Peppi puhuu. 357 Esimerkissä Pekan uskomus on mentaalinen tila, jonka esittämisessä voidaan käyttää erilaisia tapoja. Siihen, että Pekan uskomus tulee esitetyksi, vaaditaan representaatiovälinettä. Baldwinin mallissa erilaiset kielelliset ilmaisut ovat tapoja, joilla uskomusten kaltaiset mentaaliset tilat esitetään. Jos Baldwinin selvitys merkitysten esittämisen tavoista hyväksytään, analyysi (4) muotoillaan uudelleen näin: (4) Peppi epäilee sitä, onko niin että uskomus, jonka Pekka ilmaisisi tällä kielellä seuraavasti Pipsa toimii vapaaehtoisesti = uskomus, jonka Pekka ilmaisisi tällä kielellä seuraavasti Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. 358 Mikä analyysissa (4) on muuttunut verrattuna analyysiin (4)? Jotta vertailu helpottuisi, on hyvä kerrata analyysin (4) alkuperäinen muotoilu: (4) Peppi epäilee sitä, onko niin että (Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa). Baldwinin muotoilema vaihtoehto tuo esiin sen, miten hän soveltaa analyysiin (4) kehittämäänsä paradoksin ratkaisua. Analyysissa (4) tarkastelun kohteeksi on otettu Pepin epäilyksen lisäksi kielelliset ilmaisut, joiden avulla epäilys esitetään. Tapa, jolla propositio kielessä ilmaistaan, ei tule esille analyysin alkuperäisessä versiossa (4), jossa huomion keskipisteenä on vain ja ainoastaan propositio. Niinpä analyysien 356 Baldwin 1992, Baldwin 1992, (4) Susan doubts whether the belief Tom would express in this language as Jane acts freely = the belief Tom would express in this language as Jane can act otherwise if she so chooses. Baldwin 1992,

91 (4) ja (4) erottavaksi tekijäksi muodostuu se, että ensimmäinen analyyseista kohtaa paradoksin, kun taas jälkimmäinen ei. Analyysissa (4) tehdään eksplisiittisesti ero kahden kielellisen ilmaisun välille, joiden keinoin Pekan uskomus tulee Pepille esitetyksi. Tämän eron tekeminen varmistaa samalla uuden informaation, jota analyysi (4) tuottaa. Koska Baldwinin analyysiehdokas tuottaa uutta informaatiota, se välttyy paradoksiin sisältyvältä syytökseltä, jonka mukaan analyysi esittää pelkän trivialiteetin. Lisäksi Baldwinin analysandumista ja analysansista käyttämät kielelliset ilmaisut ovat, Mooren vaatimuksen mukaisesti, synonyymiset. Alaluvussa 2.6 toin esille puutteen, joka Mooren ja Fratantaron esittämiin paradoksin ratkaisuihin liittyy. Kummassakaan niistä ei selvitetä aktiivisempaa roolia, jonka Moore kielelle paradoksin vuoksi antaa. Mooren väite siitä, että analyysi koskee käsitteiden tai propositioiden ohella niistä käytettäviä verbaalisia ilmaisuja, ei tule heidän ehdotuksissaan huomioiduksi. Sitä vastoin Baldwinin ratkaisussa Mooren väite nousee esiin. Vaikka analyysin kohteena on Baldwinin esimerkissä (4) epäilys, analyysissa viitataan myös eksplisiittisesti ilmaisuihin, joiden avulla epäilyksen sisältö esitetään. Siten Baldwinin laatima ratkaisu paradoksiin vastaa kysymykseen, johon Mooren ja Fratantaron ratkaisuehdotukset eivät kyenneet vastausta tarjoamaan. Oletetaan, että Baldwinin ehdokas (4) hyväksytään analyysiksi. Mikäli näin tehdään, pelkästään selittävän analyysin puolustaja joutuu pinteeseen. Tämä johtuu siitä, että heti kun epäilys paradoksista herää, analyysi täytyy ymmärtää kielellisenä tai ainakin sellaisena, että se on sidottu jonkinlaiseen sisällön representoimisen tapaan. Tällöin alkuperäinen esitys analyysista tyypin (C) analyysina osoittautuu kaikkea muuta kuin perustavaksi. Tyypin (C) analyysista ei nimittäin löydy viittauksia sen paremmin kieleen kuin muuhunkaan representoimisen tapaan. Baldwinin ehdokkaan hyväksymisestä on maksettava hinta: jos paradoksi halutaan ratkaista hänen ehdottamallaan tavalla, tästä on seurauksena tyypin (C) analyysin arvon aleneminen Baldwin 1992,

92 Baldwinin ratkaisu paradoksiin edellyttää kytkentää analyysin ja sen representoimisen tavan välillä. Tällä kytkennällä Baldwin ajaa takaa sitä, että analyysissa pitää eksplisiittisesti viitata kieleen tai johonkin muuhun välineeseen, jota analyysin ilmaisemisessa hyödynnetään. Keskityn jatkossa vain kieleen, koska sen roolin tarkastelu analyysissa on tutkimuskysymykseni kannalta keskeisintä. Mikäli Baldwinin tarjokas paradoksin ratkaisuksi hyväksytään, analyysin täytyy siis olla myös kielellistä analyysia. Vain kielen keinoin voidaan erottaa epäinformatiiviset väitteet informatiivisista. Näiden väitteiden erottaminen mahdollistaa paradoksin ratkaisemisen. Kielellinen analyysi, jota Baldwin pitää ratkaisunsa edellytyksenä, ei kuitenkaan sovi yhteen Mooren kannattaman analyysityypin (C), eikä myöskään Mooren analyysin realistisen tulkinnan kanssa. Itse asiassa Moore ei edes suostuisi kutsumaan omaa analyysiaan kielelliseksi analyysiksi. Tässä yhteydessä on silti, jälleen kerran, muistutettava Mooren Analysis -kirjoituksessa esittämästä huomautuksesta, jossa hän sanoo analyysin koskevan myös siitä käytettyjä kielellisiä ilmaisuja. Näin ollen Mooren näkemys kielen roolista analyysissa vaikuttaa todellakin ristiriitaiselta, mihin Baldwinin totesin edellä kiinnittävän huomiota. Tutkimuskysymykseni näkökulmasta olennaista on se, että kielen ristiriitainen rooli tulee esille silloinkin, kun tarkastelu rajataan pelkästään Mooren Analysis -kirjoitukseen. Jopa tämän kirjoituksen sisällä Moore esittää kaksi toisistaan poikkeavaa kannanottoa siitä, minkälainen asema kielellä hänen analyysissaan on. Vielä kirjoituksen alkuvaiheessa Moore peräänkuuluttaa sitä, etteivät analysandum ja analysans ole kielellisiä ilmaisuja ja ettei hän ole koskaan tarkoittanut analyysilla kielellisten ilmaisujen analysointia. Paradoksin johdosta Mooren pää näyttää kuitenkin kääntyvän suuntaan, joka on kielelle myönteisempi. Analysis -kirjoituksessa Moore esittää kielen roolista huomioita, joiden välille syntyy jännite. Tämä jännite osoittautuu kiinnostavaksi, kun pohdinnan aiheeksi otetaan se, olisiko Moore hyväksynyt vai hylännyt Baldwinin ratkaisun paradoksiin Ratkaisun arviointi Kun Baldwin on esittänyt ehdotuksensa paradoksin ratkaisuksi, hän lähtee tarkastelemaan, miten Moore olisi siihen suhtautunut. Sillä, hyväksyisikö vai hylkäisikö Moore Baldwinin ehdotuksen, on merkitystä tutkimuskysymykseni kannalta. Mikäli Moore allekirjoittaisi Baldwinin ehdotuksen, Baldwinin 88

93 tulkinta Mooren analyysista osoittautuisi tältä osin kohdalliseksi. Ehkä hieman yllättäen Baldwin toteaa, ettei Mooren olisi tarvinnut, tai edes pitänyt, hyväksyä hänen ehdotustaan 360. Mistä Baldwinin toteamus kumpuaa? Hänen mielestään Moore olisi voinut perustellusti kieltäytyä hyväksymästä ratkaisun, koska sillä on fregeläiset juuret. Huomiollaan Baldwin viittaa ratkaisun pohjana toimivaan fregeläiseen teesiin, jonka mukaan nimillä on mielen lisäksi referenssi. 361 Tämä, jo aikaisemmin esille tullut teesi, on yksi tapa ilmaista perinteinen jako ajatuksen sisällön (content) ja ajatuksen kohteen (object) välillä. Erottelussa ajatuksen kohde viittaa siihen, jota ajatus koskee. Ajatuksen sisältö puolestaan tarkoittaa tapaa, jolla kohde tulee ajattelussa esitetyksi. 362 Tarkasteltaessa kysymystä siitä, olisiko Moore hyväksynyt Baldwinin ratkaisun paradoksiin vai ei, edellisen erottelun keskeisin seikka liittyy toiseen jaotteluun: rigidit nimet ja non-rigidit kuvaukset 363. A. C. Grayling viittaa teoksessaan An Introduction to Philosophical Logic Kripken luonnehdintaan, jossa tämä kutsuu nimiä rigideiksi designaattoreiksi. Kripken määritelmässä rigidi designaattori tarkoittaa termiä, joka viittaa samaan yksilöön jokaisessa mahdollisessa maailmassa, jossa tämä yksilö on olemassa 364. Koska yksilöillä on erilaisia ominaisuuksia eri mahdollisissa maailmoissa, tietyn yksilön nimi ei voi olla synonyyminen jonkin kuvausten joukon kanssa 365. Tätä voidaan havainnollistaa esimerkillä. Oletetaan vahvistetuksi tieto, jonka mukaan Toivo Kärki, eikä suinkaan José Belmonte, sävelsi tangon Hurmio (Ecstasy). Vaikka tietty kuvaus Hurmion säveltäjä lakkaa tällöin viittaamasta yksilöön, nimi José Belmonte viittaa edelleen tähän yksilöön. Siksi nimi on siinä mielessä rigidi eli tiukka designaattori, ettei sitä voida korvata kuvauksella. 366 Grayling erottaa non-rigidit kuvaukset nimistä, jotka ovat rigidejä. Tutkitaan esimerkkinä kuvausta Hurmion säveltäjä. Tämä kuvaus on non-rigidi, sillä yhtä lailla Toivo Kärki kuin Immanuel Kant on saattanut Hurmion säveltää 367. Edelleen on mahdollista, 360 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Grayling 1982, Grayling 1982, Grayling 1982, Vrt. Grayling 1982, Vrt. Grayling 1982,

94 ettei koko tangoa olisi koskaan sävelletty 368. Tällaisessa tilanteessa ei olisi ketään, joka vastaisi kuvausta Hurmion säveltäjä. Rigidiä nimeä ei voida korvata kuvauksella, mutta kuvauksen paikalle on mahdollista sijoittaa nimi. Koska kuvaukset ovat non-rigidejä, ne voidaan korvata jollakin toisella ilmaisulla. Korvaamisen mahdollisuus on puolestaan yhteydessä syyhyn, josta analyysin paradoksi saa alkunsa. Erottelu rigidiin nimeen ja non-rigidiin kuvaukseen antaa jo vinkin siitä, miten Moore olisi reagoinut Baldwinin rakentamaan paradoksin ratkaisuehdotukseen. Ennen kuin tähän kysymykseen voidaan vastata, on tutkittava erottelun rigidi nimi non-rigidi kuvaus yhteyttä Fregen mieli referenssi-erotteluun. Non-rigidit kuvaukset ilmaisevat Baldwinin mukaan tavan, jolla referenssi esitetään 369. Siten kuvaukset liittyvät mieleen, kun taas rigidit nimet viittaavat referenssiin. Fregen erottelun kannalta esittämisen tapa, kuvaus, muodostuu ratkaisevaksi, sillä se kiinnittää subjektin ajatuksen referenssin 370. Tästä huolimatta tapa, jolla kohde tulee esitetyksi, ei korvaa kohdetta 371. Vaikka mieli, tai esittämisen tapa on Fregen erottelussa keskeinen, mieli ei kuitenkaan voi korvata referenssiä. Tämä teesi on analoginen vaatimuksen kanssa, jonka erottelu rigidi nimi non-rigidi kuvaus pitää sisällään: rigidin nimen tilalle ei voida sijoittaa non-rigidiä kuvausta. Ero rigidin nimen ja non-rigidin kuvauksen välillä varmistaa Baldwinin mukaan sen, että jos kuvaus korvataan, kuvatun ajatuksen identiteetti ei säily 372. Niinpä nämä kaksi erottelua, mieli referenssi ja rigidi nimi non-rigidi kuvaus, tähtäävät samaan asiaan. Fregen erottelun pyrkimyksenä on erottaa toisistaan identiteettiväitteet, joissa referenssi esitetään eri tavalla. Esimerkiksi tällaisista käy, jo useasti esiin noussut, väitepari Aamutähti = Aamutähti ja Aamutähti = Iltatähti. Jos väite Aamutähti = Aamutähti korvataan väitteellä Aamutähti = Iltatähti, siinä kuvatun ajatuksen identiteetti muuttuu. Sama toistuu erottelussa rigidi nimi non-rigidi kuvaus. Kun non-rigidi kuvaus Aamutähti korvataan kuvauksella Iltatähti, kuvatun ajatuksen identiteetti ei ole enää sama. 368 Vrt. Grayling 1982, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

95 Miten erottelu rigidi nimi non-rigidi kuvaus sitten kytkeytyy Baldwinin kehittämään paradoksin ratkaisuun? Tarkastelen tätä kysymystä alaluvussa esittelemieni analyysien (4) ja (4) avulla. Analyysissa (4) (Peppi epäilee sitä, onko niin että uskomus, jonka Pekka ilmaisisi tällä kielellä seuraavasti Pipsa toimii vapaaehtoisesti = uskomus, jonka Pekka ilmaisisi tällä kielellä seuraavasti Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa ) esitetään Pekan uskomuksesta kaksi erilaista kuvausta. Tämä tapahtuu niin, että analyysissa viitataan eksplisiittisesti kahteen verbaaliseen ilmaisuun, joiden keinoin Pekan uskomus on mahdollista esittää. Niinpä Baldwinin kehittämässä analyysissa esiintyy kaksi non-rigidiä kuvausta. Tilanne on toinen analyysin (4) kohdalla. Analyysissa (4) Peppi epäilee sitä, onko niin että (Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa) määritellään rigidisti Pekan uskomuksen sisältö 373. Tässä analyysissa, toisin kuin Baldwinin laatimassa, sanotaan suoraan, mitä Pekan uskomus koskee. Kysymys on silloin rigidistä nimestä. Olen tässä alaluvussa valottanut Baldwinin ratkaisua paradoksiin erottelun rigidi nimi non-rigidi kuvaus avulla. Nyt on aika vastata kysymykseen, olisiko Moore hyväksynyt Baldwinin ratkaisun vai ei. Baldwinin vastaus tähän kysymykseen kuuluu: Mooren ei ole tarpeen allekirjoittaa hänen ratkaisuaan, koska Moore ei hyväksynyt Fregen mieli referenssi-erottelua 374. Pelkästään tämä riittää perusteeksi sille, että Moore olisi päätynyt hylkäämään Baldwinin ratkaisumallin. Käsitellessään analyysia Moore ei ollut niinkään kiinnostunut analyysin kohteiden ja analyysin tuloksen ilmaisemisen tavoista. Siksi erottelu analyysin kohteiden ja sen välille, miten analyysin kohteet ilmaistaan kielessä, ei ollut Mooren analyysissa keskeisellä sijalla. Näiden syiden johdosta analyysi (4) tarjoaa Mooren näkökulmasta paremman selvityksen Pepin epäilyksen sisällöstä kuin analyysi (4) 375. Mooren analyysissa mielenkiinto kohdistuu Pepin epäilyksen sisältöön, ei siihen, miten tämä sisältö voidaan kielellisesti ilmaista. Analyysilta (4) vaaditaan kuitenkin sellaista seikkaa, joka on syytä nostaa esiin. Baldwinin mukaan analyysi (4) edellyttää, että Peppi voi käyttää Pekan uskomuksesta kahta kielellisen esittämisen tapaa kuitenkaan ymmärtämättä, että kumpikin esittämisen tapa koskee samaa uskomusta 376. Jotta voisimme hy- 373 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

96 väksyä tämän edellytyksen, meidän tulee myöntää, ettei analyysista (2) voida siirtyä analyysiin (6) tai (7) 377. Baldwinin huomaama edellytys ei ole täysin yhdentekevä, kun tutkitaan vielä perusteellisemmin sitä, tarvitseeko Mooren hyväksyä Baldwinin ratkaisu paradoksiin. Otetaan lähtökohdaksi Baldwinin ehdotus, jonka mukaan Mooren ei ole pakko hyväksyä hänen ratkaisuaan ja kiinnitetään sitten huomio analyysin (4) edellytykseen. Kuten alaluvussa 3.4 esitin, lupa siirtyä analyysista (2) analyysiin (6) tai (7) pohjautuu periaatteeseen, jonka mukaan synonyymiset ilmaisut voidaan epäsuorassa keskustelussa korvata toisillaan. Tämä periaate on puolestaan syypää paradoksiin. Moore myöntää Analysis - kirjoituksessaan auliisti sen, että paradoksi muodostuu analyysin ongelmaksi. Kuitenkin analyysin (4) kannalle asettuminen edellyttää periaatteen, joka on todettu paradoksin syyksi, kieltämistä. Siksi analyysin (4) hyväksyminen ja paradoksin myöntäminen osoittautuvat ristiriitaisiksi näkökannoiksi. Moore yhtäältä tunnustaa, että analyysi toden totta kohtaa paradoksin. Toisaalta hän hyväksyy analyysin (4), joka edellyttää paradoksin syyn kieltämistä. Tätä ristiriitaa voidaan pitää perusteena, jonka johdosta Mooren olisi tarpeellista hyväksyä Baldwinin ratkaisuehdotus. Tietenkin on totta, kuten Baldwin muistuttaa, ettei Mooren puolustamassa analyysityypissä (C) eksplisiittisesti viitata kieleen tai ylipäänsä minkäänlaiseen representaation tapaan 378. Tästä näkökulmasta sen paremmin fregeläinen ratkaisu kuin Baldwinin siihen tekemä korjaus ei sovi yhteen Mooren selittävän analyysin kanssa. Silti edellä osoittamani ristiriita Mooren omassa analyysikäsityksessä tuo esiin selittävän analyysityypin (C) riittämättömyyden. Pelkästään selittävällä analyysilla paradoksista ei päästä eroon. Baldwin löytää toisen perusteen, joka tukee väitettä siitä, että Moore olisi voinut hyväksyä hänen ratkaisunsa paradoksiin. Tällä Baldwin viittaa Mooren Analysis -kirjoituksessa esittämään väitteeseen, jonka olen työssäni useasti nostanut esille. Väitteen tärkeys paljastuu kuitenkin vasta, kun sitä tarkastellaan Baldwinin ratkaisuehdotuksen valossa. Jotta voisimme selittää, että väitteen Käsite sisko on 377 Baldwin 1992,

97 identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa esittäminen ei ole sama asia kuin väitteen Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa lausuminen, meidän tulee Mooren mukaan olettaa, että kumpikin väite koskee käsitettä sisko, mutta jossakin mielessä myös analyysissa käytettyjä verbaalisia ilmaisuja 379. Merkittävää Mooren toteamuksessa on, että se sopii yhteen paradoksin fregeläisen ratkaisun, ja näin myös Baldwinin ratkaisun kanssa 380. Missä mielessä Baldwin katsoo Mooren analyysin koskevan kielellisiä ilmaisuja, joiden avulla analyysi esitetään? Hän toteaa, että analysoitavan käsitteen erilaiset esittämisen tavat ovat nimenomaan kielellisiä ilmaisuja 381. Näin Baldwin käyttää Mooren omaa toteamusta perusteena väitteelleen, jonka mukaan Moore olisi saattanut hyväksyä hänen ehdotuksensa paradoksin ratkaisuksi. Kun Moore sanoo analyysin koskevan käsitteiden ja propositioiden ohella näistä käytettyjä kielellisiä ilmaisuja, tämä on mahdollista ymmärtää Baldwinin ehdottamalla tavalla. Baldwinin ratkaisussa kielelliset ilmaisut ovat erilaisia tapoja, joilla analysandum ilmaistaan. Erilaiset esittämisen tavat nousevat paradoksin ratkaisussa keskeiseen asemaan, sillä vain kielen keinoin nämä tavat on mahdollista tunnistaa ja erottaa toisistaan. Siten Baldwinin korostamat esittämisen tavat toimivat avaimena paradoksin ratkaisuun. Kielen avulla on mahdollista ilmaista analyysin tuottama uusi informaatio ja välttyä näin siltä, että analyysi osoittautuisi triviaaliksi. Jos Mooren toteamus kielen roolista otetaan huomioon, mikään ei oikeastaan estä häntä hyväksymästä Baldwinin ratkaisua paradoksiin. Tällöin Baldwinin tulkinta Mooren analyysista osoittautuu tässä vaiheessa oikeutetuksi. Lisäksi Baldwinin tulkinta sopii yhteen Mooren analyysille esittämien ehtojen ja esimerkkianalyysin kanssa. Baldwinin ratkaisun hyväksyminen vaikuttaa siihen, mitä Mooren analyysin katsotaan tarkoittavan. Jotta Baldwinin ratkaisu voitaisiin hyväksyä, on tunnustettava semanttisen ja syntaktisen analyysin arvo. Minkälaiseen asemaan syntaktinen ja semanttinen analyysi nousevat Baldwinin tulkinnassa? Entä miten Baldwinin ratkaisun hyväksyminen vaikuttaa siihen, kuinka kohdallisena hänen tulkintaansa 378 Baldwin 1992, Vrt. Moore 1968a, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

98 Mooren analyysista voidaan pitää? Ennen kuin näitä kysymyksiä kyetään arvioimaan, on perehdyttävä Baldwinin tulkintaan Mooren analyysin kohteista. 3.5 ANALYYSIN KOHTEET Propositioiden kieltäminen Sivusin Baldwinin ratkaisuehdotuksen yhteydessä sitä, miten hän tulkitsee Mooren propositiot. Sen sijaan, että Baldwin puhuisi propositioista ontologisina entiteetteinä, hän kutsuu niitä mentaalisiksi tiloiksi tai propositionaalisiksi asenteiksi. Baldwinin tulkinta liittyy muutokseen, joka Mooren propositiokäsityksessä tapahtuu. Teoksessaan Some Main Problems of Philosophy Moore esittää kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä propositioiden luonteesta. Kuten alaluvussa esitin, Moore ilmaisee teoksen alkupuolella, kolmannessa luennossa Propositions, selkeästi kantansa, jonka mukaan propositiot ovat maailmankaikkeudessa olevia realistisia entiteettejä 382. Hän päätyy kuitenkin luentojen edetessä likimain päinvastaiseen näkemykseen. Luennossa neljätoista Beliefs and Propositions Moore nimittäin väittää, ettei propositioita yksinkertaisesti ole 383. Tämän väitteen esittäminen kielii siitä, että Moore hylkää varhaisen, propositioita koskevan realisminsa. Miksi Moore muuttaa näkemystään propositioiden luonteesta? Tarkastelen seuraavaksi syytä, jota Baldwin pitää merkittävimpänä tämän muutoksen taustalla. Mooren irtisanoutuminen realistisesta propositiokäsityksestä johtuu Baldwinin mielestä kysymyksestä, joka liittyy epätosiin uskomuksiin 384. Esittelen ensin näkemyksen, jota Moore varhaisessa realismissaan kannatti. Tämän jälkeen etenen Mooren myöhäiseen käsitykseen epätosista uskomuksista. Mooren varhaisessa realismissa epätotuus on yksinkertainen ominaisuus, joka kuuluu propositiolle 385. Uskottu propositio ei tällöin ole aktuaalinen asiantila eikä tosiasia 386. Pikemmin propositioita voidaan luonneh- 382 Moore 1965, Moore 1965, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

99 tia mahdollisiksi asiantiloiksi, joista todet propositiot muodostavat aktuaalisten asiantilojen joukon 387. Olennaista sen kannalta, miten Mooren käsitys propositioista muuttuu, on ontologia, jonka hän tosiin ja epätosiin uskomuksiin tässä vaiheessa kytkee. Mooren varhaisessa realismissa tosiasia on yhtä kuin uskottu propositio riippumatta siitä, onko uskomus tosi vai epätosi 388. Toisin sanoen, myös epätosien propositioiden ontologinen paikka on Mooren maailmankaikkeudessa taattu. Mooren kannattama runsas ontologia kehittyy kuitenkin maltillisempaan suuntaan, kun siirrytään Some Main Problems of Philosophy -teoksen loppupuolelle. Luennossa Beliefs and Propositions Moore esittelee korjatun näkemyksen epätosista uskomuksista. Korjatun näkemyksen mukaan tosiasiat koostuvat tosien propositioiden totuudesta 389. Silloin, kun propositio on epätosi, tosiasiaa ei ole 390. Mooren korjaama versio tulee ymmärrettäväksi, kun siinä esiintyvät tosiasiat rinnastetaan tosiin propositioihin, jotka esiintyvät varhaisessa mallissa 391. Voidaan karkeasti sanoa, että Mooren varhaisen teorian tosia propositioita vastaavat uudessa teoriassa tosiasiat. Uuteen teoriaan liittyy myös mahdollisuus, jonka Baldwin huomioi. Hän pitää Mooren uutta teoriaa sellaisena, jonka avulla epätosien propositioiden ontologiasta päästään eroon 392. Jostakin syystä Moore kuitenkin torjuu esittelemänsä käsityksen. Tämä taas antaa viestin siitä, ettei hän halua ainakaan kokonaan luopua varhaisesta käsityksestään, joka turvaa epätosille propositioille ontologisen aseman. Koska kiinnostuksen kohteena on nyt Mooren myöhäinen näkemys propositioista, on tarpeellista perehtyä lähemmin syyhyn, jonka johdosta hän päättää hylätä tarkastelemansa uuden teorian epätosista uskomuksista. Mooren hylkäämispäätös johtuu syystä, jota Baldwin pitää vastaiskuna Mooren varhaiselle realismille 393. Kun Moore selvittää sitä, miksi hän vastustaa esittelemäänsä käsitystä, hän tarkastelee tilannetta, jossa yksilöllä on epätosi uskomus. Mooren mukaan yksilön epätosi uskomus ei koostu siitä, että yksi- 387 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Moore 1965, Baldwin 1992, Baldwin 1992, 166. Baldwin huomauttaa, ettei Mooren uuden teorian tosiasioita voida täysin samastaa varhaisen teorian tosiin propositioihin. Tämä johtuu siitä, että varhaisessa mallissa niin todet kuin epätodetkin propositiot ovat, kun taas uudessa versiossa totuus riippuu tosiasioiden olemassaolosta. Ks. Baldwin 1992, 166; Moore 1965, Baldwin 1992,

100 löllä on relaatio johonkin objektiin, joka on. Ennemmin näyttäisi siltä, että yksilön uskomuksen kohde on tosiasia, joka ei ole. 394 Moore on siis taipuvainen kieltämään sen, että epätodet propositiot ovat maailmassa. Toisaalta hän kuitenkin hylkää esittelemänsä käsityksen epätosista propositioista, jossa epätosien propositioiden ontologinen asema eksplisiittisesti torjutaan. Mikäli Moore ei selkeästi torju epätosia propositioita, nämä entiteetit säilyttävät edelleen jonkinlaisen paikan hänen ontologiassaan. Baldwin pitää pulmallisena ontologista asemaa, jonka epätodet propositiot näin saavat. Huolimatta siitä, että epätosien propositioiden ontologinen status ei ole enää sama kuin aktuaalisten asiantilojen, kuten varhaisessa realismissa, Moore katsoo niiden silti olevan maailmankaikkeudessa 395. Tällöin epätosien propositioiden epätotuus on tosiasia siinä missä tosien propositioiden totuuskin 396. Nyt näyttää siltä, että mikään Mooren käsityksessä ei ole muuttunut verrattuna hänen varhaiseen realismiinsa. Todet ja epätodet propositiot kuuluvat Mooren varhaisessa realismissa maailmankaikkeuden rakennusaineksiin. Kun Moore luopuu varhaisesta realismista Some Main Problems of Philosophy -teoksessa, myös epätosien propositioiden aseman tulisi muuttua. Tällaista muutosta ei ole kuitenkaan helppo havaita. Ensisilmäyksellä vaikuttaa siltä kuin Moore olisi ainoastaan korvannut todet propositiot tosiasioilla ja epätodet propositiot epätosilla tosiasioilla. Kysymykseksi nousee tällöin, miten Mooren varhainen realismi ja siitä luopuminen voidaan erottaa toisistaan, kun tarkastelun kohteena ovat propositiot. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että Moore luopuu realistisesta propositiokäsityksestään? Tähän kysymykseen etsin vastausta Mooren luennosta Beliefs and Propositions, jossa hän selventää myöhäistä käsitystään propositioista. Moore tarkastelee luennossa seuraavaa esimerkkiä: Ilmaisu Uskon, että leijonia on olemassa on, tietenkin, tosiasian nimi. Me emme voi kuitenkaan analysoida tätä tosiasiaa yhtäältä minun ja toisaalta proposition, josta käytämme ilmaisua että leijonia on olemassa, väliseksi relaatioksi. Tämä on 393 Baldwin 1992, Moore 1965, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

101 teoria uskomuksen analyysista, jota haluan suositella. Se voidaan ilmaista sanomalla, ettei sellaisia asioita kuin propositiot yksinkertaisesti ole. 397 Lainauksessa Moore tuo selvästi esiin sen, että hän kieltää propositioiden olevan. Hän eksplisiittisesti hylkää varhaiseen realismiinsa liittyvän ontologisen puheen propositioista. Tämä huomio ei kuitenkaan riitä, koska aikaisemmin kävi ilmi, että luovuttuaan varhaisesta realismista Moore muuntaa puheen propositioista puheeksi tosiasioista. Siksi on syytä syventyä vielä siihen, miten Moore jatkaa luennossaan selvitystä propositioista. Minusta vaikuttaa siltä, että ainakin yhteen tämän teorian kohtaamista ilmeisimmistä vastaväitteistä voidaan helposti vastata. Joku saattaa ajatella, että jos sellaisia asioita kuin propositiot ei ole, niin milloin tahansa, kun esitämme niitä koskevan väittämän (kuten me jatkuvasti teemme ja meidän tuleekin tehdä), kaikkien näistä väittämistä täytyy olla hölynpölyä. Tämä tulos ei kuitenkaan ole välttämätön seuraus. Tietenkin me voimme, ja meidän tulee, jatkaa puhumista ikään kuin sellaisia asioita kuin propositiot olisi. 398 Vaikka Mooren puolustaman näkemyksen perusteella propositioita ei ole, niitä koskevat väittämät eivät silti ole silkkaa hölynpölyä. Sen sijaan, että Moore suosittaisi meitä lopettamaan puheen propositioista, hän kannustaa meitä jatkamaan sitä. Moore siis kehottaa puhumaan propositioista, ikään kuin niitä olisi. Baldwin kytkee Mooren kehotuksen vaikutteisiin, joita hän katsoo Mooren omaksuneen Russellin määrättyjen kuvausten teoriasta 399. On Denoting -artikkelissa Russell tarkastelee viittaavia ilmaisuja. Esimerkeiksi viittaavista ilmaisuista hän antaa muun muassa ilmaisut eräs ihminen, joku ihminen, kuka tahansa ihminen, jokainen ihminen, kaikki ihmiset, Englannin nykyinen kuningas ja Ranskan nykyinen kuningas 400. Ilmaisu on Russellin mukaan viittaava muotonsa perusteella. Viittaaviin ilmaisuihin liittyy Russellin tekemä erottelu tuttuustiedon (knowledge by acquaintance) ja kuvauk- 397 The whole expression I am believing in the existence of lions is, of course, a name for a fact. But we cannot analyse this fact into a relation between me on the one hand, and a proposition called the existence of lions on the other. This is the theory of the analysis of belief which I wish to recommend. It may be expressed by saying that there simply are no such things as propositions. Moore 1965, And it seems to me that one at least of the most obvious objections to this theory can be easily answered. It might be thought that if there are no such things as propositions then whenever we make statements about them (as we constantly do and must do) all these statements must be nonsense. But this result does not by any means necessarily follow. Of course we can, and we must, still continue to talk as if there were such things as propositions. Moore 1965, Baldwin 1992,

102 siin perustuvan tiedon (knowledge by description) välillä. Esimerkiksi havainnossa tuttuustieto merkitsee tietoa havainnon kohteista, olioista, jotka ilmenevät meille välittömästi. Kuvauksiin perustuva tieto on puolestaan sellaista, jossa saavutamme olioista tietoa vain viittaavien ilmaisujen välityksellä. 401 Russell erottaa kolme tapausta viittaavista ilmaisuista, joista Mooren kannalta keskeisin on ensimmäinen: viittaava ilmaisu, joka ei viittaa mihinkään 402. Ranskan kuningas on kalju on Russellin esimerkki viittaavasta ilmaisusta, tai tarkemmin määrätystä kuvauksesta, jolla ei ole viittauksen kohdetta 403. Mooren myöhäinen käsitys propositioista on analoginen Russellin esimerkissä esiintyvälle viittaavalle ilmaisulle, jolla ei ole referenssiä. Vaikka propositioita ei ole, niistä on Mooren mielestä mahdollista puhua, aivan kuin niitä olisi. Sama ajatus löytyy jo Russellin määrättyjen kuvausten teoriasta. Esimerkin Ranskan kuningas on kalju kohdalla Russell pohtii ensin näkemystä, jonka mukaan koko propositio 404 on hölynpölyä 405. Jos ja kun sellaista oliota kuin Ranskan kuningas ei ole, vaikuttaisi järkevältä pitää edellistä propositiota mielettömänä. Russell kuitenkin osoitti, että mikäli hänen kehittämänsä määrättyjen kuvausten teoria hyväksytään, edellinen propositio ei ole suinkaan hölynpölyä. Tutkitaanpa, mitä Russell sanoo erityisesti viittaavasta ilmaisusta Ranskan nykyinen kuningas on kalju ja yleisemmin sellaisista viittaavista ilmaisuista, jotka eivät viittaa mihinkään. Russell lähtee liikkeelle siitä, että C on viittaava ilmaisu, jolla on ominaisuus F 406. Tällöin 400 Russell 1973, Russell 1973, Russell 1973, 103. Kaksi muuta tapausta, jotka Russell viittaavista ilmaisuista esittää ovat seuraavat: (2) tilanne, jossa ilmaisu viittaa yhteen tiettyyn olioon, kuten ilmaisu Englannin nykyinen kuningas viittaa tiettyyn ihmiseen; (3) tilanne, jossa ilmaisun viittaus on monitulkintainen, esimerkiksi ilmaisu eräs ihminen viittaa yhteen, mutta ei tiettyyn ihmiseen. Russell 1973, Russell 1973, Tässä vaiheessa Russell tarkoittaa propositiolla entiteettiä, joka koostuu termeistä. Ilmaisu termit viittaa puolestaan entiteetteihin, joista Russell katsoo proposition koostuvan. Ks. esim. Candlish 1998, Russell 1973, Russell 1973,

103 - - C:llä on ominaisuus ø tarkoittaa yhdellä ja vain yhdellä termillä on ominaisuus F, ja tällä samalla termillä on ominaisuus ø 407. Yllä propositio Ranskan nykyinen kuningas on kalju on saatettu muotoon, joka mahdollistaa proposition epätodeksi osoittamisen. Ensinnäkin ilmaisu C esittää termin Ranskan nykyinen kuningas, jolla on jokin ominaisuus. Ilmaisun kuninkuus Russell korvaa predikaatilla F, kun taas sanasta kaljuus hän käyttää predikaattia ø. Oletetaan, että ominaisuus F ei kuulu joko millekään termille tai sitten se kuuluu useille termeille. Tästä seuraa, että C:llä on ominaisuus ø on epätosi kaikilla ø :n arvoilla. Siksi myös propositio Ranskan nykyinen kuningas on kalju osoittautuu epätodeksi, eikä hölynpölyksi. Keskeistä Russellin teoriassa on sen tarjoama mahdollisuus palauttaa kaikki propositiot, jotka sisältävät viittaavia ilmaisuja, sellaiseen muotoon, joka ei tällaisia ilmaisuja sisällä 408. Beaney toteaakin Russellin hyödyntävän teoriassaan strategiaa, jonka tarkoituksena on eliminoida viittaavat ilmaisut pois 409. Määrättyjen kuvausten teorian mukaan propositio Ranskan nykyinen kuningas on kalju tulee muuntaa muotoon C:llä on ominaisuus ø tarkoittaa yhdellä ja vain yhdellä termillä on ominaisuus F, ja tällä samalla termillä on ominaisuus ø. Jälkimmäisen muodon ajatuksena on siis se, ettei siinä esiinny yhtäkään viittaavaa ilmaisua. Mitä muuntamisprosessissa, jonka Russell toteuttaa, itse asiassa tapahtuu? Tätä voidaan havainnollistaa Beaneyn kaaviolla: (Ka) Ranskan nykyinen kuningas on kalju. (Kb) On olemassa yksi ja vain yksi Ranskan kuningas, ja olipa Ranskan kuningas kuka tahansa, hän on kalju. (Kc) ( x) (Kx & ( y) (Ky y = x) & Bx) C has the property ø means one and only one term has the property F, and that one has the property ø. Russell 1973, Russell 1973, Beaney 2002, (Ka) The present King of France is bald. (Kb) There is one and only one King of France, and whatever is King of France is bald. (Kc) ( x) (Kx & ( y) (Ky y = x) & Bx). Beaney 2002,

104 Kaaviossa alkuperäinen propositio (Ka) muunnetaan ensin täsmällisempään muotoon (Kb), josta käsin propositio voidaan formalisoida predikaattilogiikan kielelle. Tässä prosessissa tapahtuu siirtymä väitteen kieliopillisesta muodosta (Ka) väitteen loogiseen muotoon (Kc). Muuntamisprosessissa on kysymys analyysista, jonka ansiosta voidaan välttää kieliopillisen muodon synnyttämät ongelmat ja irrottautua tarpeettomista metafyysisistä sitoumuksista Kieliopillisen muodon synnyttämillä ongelmilla Beaney tarkoittaa ajatusta, joka ensimmäisenä saattaa juolahtaa mieleen tarkasteltaessa propositiota Ranskan nykyinen kuningas on kalju. Tämä, jo ilmi tullut, ajatus on se, että edellinen propositio on mieletön. Russellin mukaan on kuitenkin selvää, ettei propositio voi olla mieletön pelkästään siksi, että sen sisältämä oletus on epätosi 413. Koska proposition kieliopillinen muoto on harhaanjohtava ja saa aikaan edellisen kaltaisia väärinymmärryksiä, on hyödynnettävä Russellin kehittämää analyysia. Kun kieliopillinen muoto muunnetaan loogiseen muotoon (Kc), Russellin esimerkkipropositio osoittautuu epätodeksi. Toinen ansio, jonka Beaney liittää Russellin määrättyjen kuvausten teoriaan, koskee sen tarjoamaa mahdollisuutta sanoutua irti metafysiikasta. Myös Mooren kannalta tämä mahdollisuus on merkittävä. Beaneyn mukaan Russellin looginen analyysi mahdollistaa metafyysisestä analyysista luopumisen 414. Tarkastelen vielä lyhyesti kysymystä siitä, mitä metafyysisestä analyysista luopuminen tarkoittaa ja miten Russellin analyysi tekee tämän mahdolliseksi. Oletetaan, että tunnemme jonkin olion ainoastaan viittaavien ilmaisujen perusteella 415. Tällöin propositiot, joissa tämä olio mainitaan viittaavien ilmaisujen avulla, eivät tosiasiallisesti sisällä tätä oliota rakenneosanaan. Sen sijaan propositioihin sisältyvät osat, joita viittaavassa ilmaisussa esiintyvät sanat edustavat. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että olemme tuttuussuhteessa kaikkien näiden propositioiden rakenneosiin. 416 Russellin analyysin tarkoituksena on tavoittaa proposition looginen muoto. Tämä muoto tuo esiin osat, joista propositio koostuu. Analyysi, jossa päästään käsiksi proposition loogiseen muotoon, paljastaa rakenneosat, joihin voimme olla tuttuussuhteessa. Metafyysisistä sitoumuksista irrottautuminen tulee 411 Russellin kohdalla on kuitenkin pidettävä mielessä se, ettei hän tässä vaiheessa ( On Denoting julkaistiin 1905) suinkaan välttänyt metafyysisiä sitoumuksia. Analyysin paljastama looginen muoto nimenomaan heijasti metafyysisiä rakenteita. Ks. esim. Beaney 2002, Beaney 2002, Russell 1973, Beaney 2002, 70. Baldwin samastaa syntaktisen analyysin ja Russellin loogisen analyysin. Ks. Baldwin 1992, Russell 1973, Russell 1973,

105 siis mahdolliseksi, kun propositio analysoidaan osiinsa. Looginen muoto ei sisällä rakenneosanaan oliota, jota propositio koskee. Siksi emme ole analyysin jälkeen tuttuussuhteessa olion, vaan oliota koskevan proposition rakenneosien kanssa. Proposition rakenneosat voivat olla esimerkiksi olion ominaisuuksia, joita propositiossa esiintyvät predikaatit ilmaisevat. Predikaattien välityksellä olemme tuttuussuhteessa olion ominaisuuksiin. Näin Russellin määrättyjen kuvausten teoria välttyy väitteeltä, jonka mukaan epätodellisia yksilöitä on olemassa 417. Koska propositio Ranskan nykyinen kuningas on kalju ei sisällä oliota Ranskan nykyinen kuningas todellisena rakenneosanaan, tällaisen olion olemassaoloa ei ole tarpeen olettaa. Määrättyjen kuvausten teoria mahdollistaa edellisen kaltaisten propositioiden analyysin ilman, että propositioiden metafyysisiin sitoumuksiin tarvitsee ottaa kantaa. Russell jatkaa tämän ajatuksen tarkastelua monipaikkaisten relaatioiden teoriassa 418. Keskeistä tässä teoriassa on mahdollisuus puhua propositioista ikään kuin niitä olisi, kuitenkaan sitoutumatta propositioiden olemassaoloon tai olemiseen 419. Juuri tämä on Russellin teorian tarjoama anti, josta Baldwin katsoo Mooren ammentaneen. Vaikka Moore ei varhaisesta realismista luovuttuaan anna propositioille paikkaa ontologiassaan, tämä ei tarkoita sitä, että hän pitäisi propositioita koskevien väitteiden esittämistä mielettömänä. Päinvastoin, Mooren mielestä meidän tulee esittää näitä väitteitä ikään kuin propositioita olisi. Russellin vaikutus Mooren näkemyksiin on ilmeinen. Siksi on syytä luoda pikainen katsaus siihen, miten Russellin käsitys propositioista kehittyi. Varhaisina vuosinaan Russell seurasi Mooren jalan jälkiä. Hän kannatti Mooren tavoin naiivia realismia ja väitti, että maailma koostuu termeistä, jotka ovat propositioiden osatekijöitä 420. Propositioita Russell piti ei-kielellisinä, ei-mentaalisina, objektiivisina entiteetteinä, joiden ominaisuuksia totuus ja epätotuus olivat. Hackerin mukaan Russell muokkasi ja hioi käsitystään propositioista vuosien aikana. Vaikka jo määrättyjen kuvausten ja monipaikkaisten relaatioiden teoria enteilivät muutosta Russellin ontologiassa, tämä tapahtui lopullisesti vuonna 417 Russell 1973, Baldwin 1992, 163. Russellin monipaikkaisten relaatioiden teoriassa arvostelmaa voidaan kuvata propositionaalisena asenteena ikään kuin se olisi relaatio subjektin ja proposition välillä. Näin voidaan tehdä siitä huolimatta, että omaksutaan teorian sisältämä ajatus, jonka mukaan arvostelmalla ei ole vain yhtä kohdetta eli propositiota, vaan useita toisiinsa yhteydessä olevia kohteita. Ks. Baldwin 1992, 163. Arvostelma ei ole binäärinen relaatio arvostelevan mielen ja yksittäisen entiteetin, proposition, välillä. Sen sijaan arvostelma on monipaikkainen relaatio mielen ja erilaisten termien välillä, joita arvostelma koskee. Ks. Candlish 1998, Baldwin 1992, Hacker 1997,

106 Esseessä On the Nature of Truth and Falsehood (1910) Russell hylkää propositioiden ontologian 422. Varhaisessa realismissaan Russell omaksui vaikutteita Moorelta, mutta lyhyen ajan kuluessa osat olivat vaihtuneet. Vuosina Mooren näkemys propositioista kulki pitkin Russellin viitoittamaa tietä 423. Varsinainen muutos, joka Mooren näkemyksessä tapahtui, tulee esille Some Main Problems of Philosophy -teoksessa Propositioita ja käsitteitä koskeva tulkinta Edellisessä alaluvussa päädyin Baldwinin tulkintaan Mooren myöhäisestä propositiokäsityksestä. Tämän tulkinnan tielle asettuu kuitenkin este. Vielä vuonna 1919 Moore suhtautui myönteisesti Russellin monipaikkaisten relaatioiden teoriaan, mutta muutaman vuoden kuluttua hän oli muuttanut mielensä 424. Kuten edellä esitin, Baldwin tulkitsee Mooren tunnistaneen Some Main Problems of Philosophy - teoksessaan sen, että Russellin teoria mahdollistaa puhumisen propositioista ikään kuin niitä olisi. Tällainen puhe ei edellytä sitä, että propositioiden olemassaolosta tai olemisesta sanottaisiin mitään. Kun Moore myöhemmin, vuosien luennoissa, torjuu Russellin teorian ja edelleen jatkaa aktiivisesti propositioiden tarkastelua kirjoituksissaan, Baldwin arvioi, että Mooren toiminta vaikuttaa siltä kuin hän edelleen sitoutuisi propositioiden ontologiseen asemaan 425. Necessity -luennossa Moore kuitenkin kiistää sen, että hän tällaista sitoumusta kannattaisi 426. Tämän kannanoton Baldwin ottaa lähtökohdakseen, kun hän esittää oman tulkintansa Mooren propositioista. Baldwinin mielestä Mooren propositiot on luontevaa tulkita propositionaalisiksi asenteiksi 427. Hän ehdottaa, että Moorelle jatkuva puhe propositioista on itse asiassa sopiva tapa puhua propositionaalisten asenteiden sisällöstä 428. Propositionaalinen asenne koostuu kaksipaikkaisesta relaatiosta mielen ja kompleksisen entiteetin välillä. Kompleksiset entiteetit ovat propositioita, joita nimetään että Hacker 1997, Hacker 1997, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Moore 1966, Ilmaisu propositionaalinen asenne on peräisin Russellilta. Tämän ilmaisun taustalla on ajatus siitä, että asenteen sisältöä voidaan tarkastella propositiona, johon asenne kohdistuu. Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy, Baldwin 1992,

107 lauseilla. 429 Esimerkeiksi propositionaalisista asenteista sopivat seuraavat: Uskon, että kaikki menee hyvin, Toivon, että olet kärsivällinen. Propositionaalisen asenteen laatu erotetaan asenteen sisällöstä 430. Edellisissä esimerkeissä asenteen laatuina ovat usko ja toivo, kun taas asenteiden sisältö esitetään ilmaisujen että kaikki menee hyvin ja että olet kärsivällinen avulla. Perusteet, joilla Baldwin tukee tulkintaansa, löytyvät hänen mukaansa Mooren teoksesta Some Main Problems of Philosophy. Baldwinin tulkinta Mooren propositioista perustuu siihen, että hän katsoo Mooren muuttavan käsitystään propositioista teokseen sisältyvien luentojen aikana. 431 Luennossa III Moore on vielä vakuuttunut siitä, että maailmankaikkeudessa on propositioita. Edellä tuli kuitenkin ilmi muutos, joka Mooren käsityksessä näyttää luentojen kuluessa tapahtuneen. Myöhemmin, luennossa XIV Moore ilmoittaa, ettei propositioita ole. Silti propositioista kannattaa ja pitää Mooren mielestä puhua, ikään kuin ne olisivat maailmankaikkeudessa. Nämä kohdat Mooren teoksessa antavat eittämättä ymmärtää hänen muuttaneen mielensä propositioiden suhteen, aivan kuten Baldwin väittää. Baldwinin väitettä tukevat muutkin Mooren huomiot, joita tämä teoksessaan esittää. Tarkastellessaan propositioita luennossa XIV Moore puhuu teoriasta, jota hän aikaisemmin propositioista kannatti 432. Mooren esittämä kommentti viittaa selkeästi siihen, että hän on muuttanut kannattamaansa näkemystä propositioista. Edelleen luennossa XVI Being, Fact and Existence Moore kertoo muuttaneensa mieltään erottelusta olemisen ja olemassaolon välillä. Hän toteaa ennen puolustaneensa tätä erottelua, mutta asettuvansa nyt eri kannalle 433. Miksi Moore ei enää ole valmis hyväksymään ontologista erottelua olevan ja olemassa olevan välillä? Baldwinin mielestä syy muutokselle, joka Mooren mielipiteessä on tapahtunut, voidaan parhaiten selittää muutoksella, joka Mooren propositiokäsityksessä on tapahtunut 434. Sen lisäksi, että Moore kieltää propositiot, hän haluaa kehittää varhaista realismiaan muilta osin maltillisemmaksi. Varhaisessa realismissa Moore erotti toisistaan olevat ja olemassa olevat entiteetit, joista edellisiin kuuluivat propositiot, imaginaariset objektit ja käsitteet. Jälkimmäisiin lukeutuivat puolestaan 429 Grayling 1982, Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy, Baldwin 1992, 323 n Moore 1965, Moore 1965, Baldwin 1992, 323 n

108 aistisisällöt (sense-data) ja materiaaliset objektit. 435 Kun Moore kieltää propositiot, hän päätyy myös hylkäämään erottelun olemisen ja olemassaolon välillä 436. Tästä on seurauksena se, ettei Moore ajattele olevien partikulaarien, kuten imaginaaristen objektien, enää kuuluvan maailmankaikkeuteen 437. Vielä varhaisessa realismissaan Moore hyväksyi ajatuksen siitä, että partikulaarien ei tarvitse olla olemassa ajassa. Luopuessaan tästä mahdollisuudesta Moore vähentää valikoimaa, josta hän katsoo maailmankaikkeuden koostuvan. Näin Baldwin katsoo Mooren propositiokäsityksessä tapahtuneen muutoksen selittävän sitä, miksi tämä lähtee rakentamaan maltillisempaa ontologiaa. Myös tästä näkökulmasta muutos Mooren propositiokäsityksessä on motivoitu. Tarkastelen vielä tutkimuskysymykseni näkökulmasta tulkintaa, jonka Baldwin Mooren myöhäisestä propositiokäsityksestä tekee. Kun kysytään, mitä Mooren analyysi tarkoittaa, analyysin kohteiden rooli on keskeinen. Realistisen tulkinnan mukaan Mooren analyysin kohteena ovat käsitteet ja propositiot ontologisina entiteetteinä. Mooren varhaisen realismin osalta Baldwin yhtyy edelliseen näkemykseen. Realistisessa tulkinnassa ei kuitenkaan oteta huomioon Baldwinin peräänkuuluttamaa muutosta, joka Mooren propositiokäsityksessä ilmenee. Fratantarosta poiketen Baldwin väittää, että Moore ensin Some Main Problems of Philosophy -teoksessa kieltää propositioiden ontologisen aseman ja tämän jälkeen Necessity -luennossa ( ) pidättäytyy ottamasta kantaa siihen, onko propositioita maailmankaikkeudessa vai ei 438. Kuten edellä olen osoittanut, Baldwinin väite ei ole vailla perusteita. Koska Baldwinin tulkintaa Mooren myöhäisestä propositiokäsityksestä voidaan pitää vakuuttavana myös Mooren omien huomioiden nojalla, realistinen tulkinta Mooren analyysista näyttää jäävän toiseksi Baldwinin tulkinnalle. Realistinen tulkinta on osoittautunut liian kapeaksi selittämään muutosta, joka Mooren propositiokäsityksessä tapahtuu. Siksi Baldwinin näkemys myöhäisen Mooren propositioista vahvistaa hänen väitettään, jonka mukaan Mooren kannattama selittävä analyysi ei yksin riitä. Baldwinin tulkinnassa Mooren propositioihin kohdistuva analyysi tarkoittaa mentaalisten ja kielellisten aktien sisällön analyysia 439. Vaikka Baldwinin näkemys Mooren propositioista propositionaalisina asenteina hyväksyttäisiin, on silti pidettävä mielessä, etteivät propositiot olleet Moorelle ainoita ana- 435 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

109 lyysin kohteita. Baldwin toteaakin, että useimmiten filosofit eivät ole kiinnostuneita yksittäisten propositioiden, vaan pikemmin tietynlaisten propositioiden analysoinnista 440. Näin oli myös Mooren kohdalla. Moore kohdisti analyysinsa sellaisiin käsitteisiin, jotka olivat tyypillisiä tarkastelun alla oleville propositioille 441. Jos tutkitaan lauseen Kaksi kertaa kaksi on neljä ilmaisemaa propositiota, Moore ei olisi siis ensisijaisesti kiinnostunut tämän proposition analyysista, vaan käsitteen luku analyysista. Perehdyn nyt Mooren myöhäiseen näkemykseen käsitteistä siinä tarkoituksessa, että voin selvittää sen yhteensopivuutta Baldwinin tulkinnan kanssa. Tämä on olennaisinta tutkimuskysymystäni silmällä pitäen. Baldwin tulkitsee Mooren propositiot propositionaalisiksi asenteiksi. Keskeistä Baldwinin tulkinnassa on sen sisältämä mahdollisuus pidättäytyä ontologisista sitoumuksista, jotka koskevat propositioita. Samanlaista mahdollisuutta ei näytä kuitenkaan olevan tarjolla, kun huomio kohdistetaan Mooren myöhäiseen näkemykseen käsitteistä. Some Main Problems of Philosophy -teoksessa, jossa Moore kieltää propositiot, hän puolustaa edelleen realistista näkemystä käsitteistä 442. Mooren myöhäinen näkemys käsitteistä ei kulje käsi kädessä sen kanssa, mitä hän sanoo tai tarkalleen ottaen jättää sanomatta propositioiden ontologisesta statuksesta. Käsitteiden kohdalla Moore haluaa pitää kiinni niiden ontologisesta luonteesta. Baldwin huomioi tämän, mutta pitäytyy silti omassa tulkinnassaan Mooren analyysista. Baldwinin mielestä Mooren käsitteellinen analyysi voidaan hyvin tulkita uudelleen tavalla, jonka hänen muotoilemansa paradoksin ratkaisuehdotus pitää sisällään 443. Jos analyysin kohteeksi otetaan käsitteet, kyse on asioista, joita tietyntyyppiset propositiot koskevat. Samoin kuin propositiot, myöskin käsitteet ovat Baldwinin tulkinnassa mentaalisten tilojen sisältöjä, jotka voidaan esittää eri tavoin. Baldwinin ratkaisumallissa tehdään ero analyysien Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa ja Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa välille. Sekä propositioiden että käsitteiden kohdalla tapa, jolla analysans esitetään, on ratkaiseva. Toin aikaisemmin esille analogian, joka identiteettiväitteiden ongelman ja analyysin paradoksin välillä on nähtävissä. Tämän analogian tarkasteleminen esimerkin avulla havainnollistaa sitä, minkälainen Baldwinin tulkinta Mooren käsitteistä on. 439 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

110 Mooren analyysit (1) Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa ja (2) Käsite sisko on identtinen käsitteen sisko kanssa voidaan rinnastaa Fregen väitteisiin (3) Aamutähti = Iltatähti ja (4) Aamutähti = Aamutähti. Rinnastus tuo esiin Baldwinin ratkaisumallissa korostuvan tavan, jolla analysans esitetään. Muotoilen Mooren esimerkkianalyysin niin, että siinä on otettu huomioon Baldwinin ratkaisuehdotus: Käsite sisko, joka ilmaistaan tällä kielellä seuraavasti sisko, on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus, joka ilmaistaan tällä kielellä seuraavasti naispuolinen sisarus, kanssa. Jotta kyetään tekemään ero informatiivisten ja ei-informatiivisten väitteiden kesken, erot esittämisen tavoissa on tehtävä selviksi viittaamalla eksplisiittisesti kielellisiin ilmaisuihin, joita analyysissa käytetään. Ehdotus, jota Baldwin tarjoaa paradoksin ratkaisuksi, edellyttää analyysin kohteiden tulkitsemista tämän ehdotuksen mukaisesti. Käsitteet ja propositiot ovat Baldwinin tulkinnassa mentaalisten tilojen sisältöjä. Propositioiden kohdalla Baldwinin tulkinta ei ole ristiriidassa sen kanssa, mikä Mooren myöhäinen näkemys propositioista on. Käsitteiden osalta tilanne näyttäisi olevan toinen. Jos Moore ei halua käsitteiden kohdalla luopua ontologisista sitoumuksista, niin miten Baldwin oikeuttaa tulkintansa Mooren analyysista. Itse asiassa Baldwinin tulkinta on kohdallinen, sillä hän ei kiellä käsitteiden ontologista asemaa 444. Ainoa asia, jonka Baldwin toteaa, on se, ettei hän ota kantaa käsitteiden ontologisiin sitoumuksiin. Siksi Baldwinin tulkinta Mooren käsitteistä ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä Moore myöhäisissä kirjoituksissaan käsitteistä esittää. Tutkimuskysymykseni kannalta tärkeintä on, että Baldwinin tulkinta Mooren käsitteistä osuu yksiin sen kanssa, mitä Moore Analysis -kirjoituksessaan käsitteistä sanoo. Tästä huolimatta on vaikea välttyä siltä vaikutelmalta, että Baldwinin tulkinnan tarkoituksena on vapauttaa niin propositiot kuin käsitteetkin ontologisesta painolastista. Siksi Baldwinin tulkinnan kohdallisuutta on tarkasteltava vielä yhdestä näkökulmasta. Alaluvussa 3.3 nostin esille Baldwinin väitteen, jonka mukaan selittävä analyysi on pelkkä johdos semanttisesta ja syntaktisesta analyysista. Tämän 443 Baldwin 1992, Tarkalleen ottaen Moore ei sano analyysin kohteiden ontologisesta asemasta mitään Analysis -kirjoituksessa, minkä olen jo useasti nostanut esille. Hän vain toteaa, etteivät analyysin kohteet ole kielellisiä ilmaisuja. Siksi on selvää, että Baldwinin tulkinta Mooren analyysin kohteista sopii yhteen sen kanssa, mitä Moore käsitteistä ja propositioista tuossa kirjoituksessa esittää. Työssäni tarkastelen Mooren myöhäistä näkemystä käsitteistä hieman yksityiskohtaisemmin osoittaakseni, että Baldwinin tulkinta Mooren analyysista on kohdallinen. 106

111 väitteen myötä selittävästä analyysista luopuminen tulee mahdolliseksi. Kannattaako Baldwin Mooren analyysin kohdalla ontologisista sitoumuksista luopumista? Jos hän näin tekee, niin onko Baldwinin tulkinnassa enää mitään jäljellä niistä ontologisista sitoumuksista, jotka Mooren analyysia alun perin motivoivat? 3.6 ANALYYSIN ONTOLOGISET SEURAUKSET Paneudun tässä alaluvussa siihen, mitä Baldwin sanoo tulkinnassaan ontologian ja Mooren analyysin välisestä yhteydestä. Tätä kysymystä voidaan valottaa Baldwinin tarkastelulla, jossa hän pohtii Mooren analyysikäsityksessä esiintyvää jännitettä. Baldwin väittää Mooren esittävän kaksi erilaista mielipidettä siitä, onko filosofisella analyysilla ontologisia seurauksia 445. Karkeasti Mooren mielipiteet voidaan muotoilla näin: yhtäältä Moore sanoo, että analyysilla on ontologisia seurauksia, mutta toisaalta hän kieltää nämä 446. Jännite Mooren mielipiteiden välillä tulee esiin esseessä A Defence of Common Sense ja vielä selkeämmin kirjoituksessa Some Judgments of Perception 447. Baldwin rakentaa Mooren näkemyksistä teesin ja antiteesin, joita tarkastelemalla hän pyrkii osoittamaan, kumpi niistä kestää paremmin kriittistä tarkastelua. Hänen pyrkimyksenään on osoittaa ensin teesi, sitten antiteesi todeksi ja tutkia näin sitä, kumman kohdalla todeksi osoittaminen ylipäänsä on mahdollista. Teesin kohdalla Baldwin pitää tehtävää helppona 448. Teesissä Baldwin esittää, että analyysilla on seurauksia ontologisille sitoumuksille, jotka koskevat arvostelmiamme 449. Teesin mukaan analyysi muuttaa ontologisia sitoumuksia, joita kytkemme analyysin kohteeseen. Toisin sanoen, nämä sitoumukset ovat erilaiset ennen analyysia ja sen jälkeen. Baldwin arvioi teesin totuutta jokaisen analyysityypin, syntaktisen, semanttisen ja selittävän analyysin näkökulmasta. Kun kyseessä on syntaktinen analyysi, jossa esitetään analysandumin looginen muoto, on Baldwinin mielestä selvää, että analysans esittää analysandumin ontologiset sitoumukset paremmin kuin analysandum 450. Otetaan esimerkiksi syntaktinen analyysi ( x) (Kx & ( y) (Ky y = x) & Bx). Tämä analyysi tuo esiin proposition Ranskan nykyinen kuningas on kalju loogisen muodon. Tällöin 445 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, 222. Ks. Moore 1963, 53 54; Moore 1922, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

112 esiin saadaan propositiota koskevat ontologiset sitoumukset. Edellisessä analyysissa näitä sitoumuksia ilmentää eksistenssikvanttori, joka sijoitetaan analyysiväitteen eteen. Syntaktinen analyysi paljastaa, että propositiossa väitetään jotakin jonkin olion olemassaolosta: On olemassa x siten, että. Myös semanttinen analyysi muuttaa Baldwinin mukaan ontologisia sidoksia, jotka kytkemme analysandumiin. Tämä johtuu siitä, että semanttinen analyysi kertoo, mitä analysandum voi tarkoittaa. 451 Semanttisessa analyysissa 452 Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa naispuolista sisarusta esitetään, mitä käsitteitä analysandumissa sisko käytetään. Nämä käsitteet eivät tule esille ilman analyysia. Siksi semanttinen analyysi tuo esille analysandumin ontologiset sidokset paremmin kuin analysandum itse. Selittävän analyysin kohdalla tilanne on vastaava. Jos myönnetään, että analyysi selittää analysandumin, niin tällöin ei ole Baldwinin mielestä mitään syytä olla myöntämättä sitä, että analyysi selittää analysandumin ontologisia vaikutuksia 453. Koska syntaktinen, semanttinen ja selittävä analyysi muuttavat ontologisia sitoumuksia, joita analysandumiin liitämme, Baldwinin teesi osoittautuu todeksi. Analyysilla on ontologisia seurauksia. Teesin todeksi osoittaminen ei kuitenkaan vielä riitä, sillä myös antiteesi voi osoittautua todeksi. Siispä tutkitaan antiteesiä tarkemmin. Antiteesin mukaan analyysilla ei ole seurauksia, jotka koskevat analyysin kohteen ontologisia sitoumuksia 454. Baldwin pitää antiteesiä ongelmallisena sen kohtaaman ristiriidan vuoksi. Hän valaisee ristiriitaa esimerkillä, jossa idealistiksi tunnustautunut filosofi analysoi käsitettä materiaalinen objekti. Kun idealisti esittää analyysia tästä käsitteestä, hänen tulee hyväksyä se, että common sense -ilmaisuilla on hänen omassa kielessään oikeutettu rooli 455. Tämä johtaa kuitenkin Baldwinin mukaan seuraavaan tilanteeseen: vaikka idealisti harjoittaa idealistista analyysia, hän samanaikaisesti allekirjoittaa common sense -ilmaisuihin kytkeytyvän materiaalisten objektien ontologian Baldwin 1992, Baldwin 1992, Kuten alaluvussa 3.3 esitin, Baldwinin ehdotus semanttiseksi analyysiksi vaatii vielä seuraavan lisäpremissin: Sisko, käytettynä tässä kielessä, tarkoittaa siskoa. 453 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

113 Idealisti viittaa analyysissaan common sense -ilmaisuun materiaalinen objekti. Baldwinin mielestä tähän ilmaisuun viittaaminen tarkoittaa hyväksynnän antamista arvostelmille, joissa ilmaisu esiintyy. Idealistin analyysin kohteena on käsite materiaalinen objekti, jonka ontologisen aseman hän huomaamattaan tulee allekirjoittaneeksi. Analyysin hän sen sijaan esittää idealismin opin näkökulmasta. Niinpä idealisti sitoutuu analyysiprosessin aikana kahteen ontologiseen kantaan, jotka ovat toisilleen vastakkaisia. Baldwinin osoittama ristiriita johtaa siihen, ettei antiteesiä voida pitää totena. Antiteesissä väitetään, ettei analyysilla ole ontologisia seurauksia. Yllä esittelemäni esimerkin perusteella tilanne on päinvastainen. Kun analyysissa tapahtuu siirtymä materialistisesta ontologiasta idealismiin, analyysilla on selvästikin ollut ontologisia seurauksia. Olen selventänyt teesin ja antiteesin avulla jännitettä, joka Mooren analyysikäsityksessä esiintyy. Huolimatta siitä, ettei tällainen jännite tule suoraan esiin Mooren Analysis -kirjoituksessa, sen käsittely on olennaista Baldwinin tulkinnan kannalta. Miten Mooren analyysikäsityksessä esiintyvä ristiriita voitaisiin ratkaista? Baldwinilla on tähän ehdotus. Hän pitää välttämättömänä erottelua erityyppisten ontologisten kysymysten kesken, joiden kautta analyysin ontologisia seurauksia koskeva jännite saattaisi ratketa 457. Ratkaisijan rooliin Baldwin tarjoaa substanssin käsitettä. Tämän käsitteen perusajatuksena on se, että vain sellaiset olemassa olevat oliot, jotka ovat jossakin mielessä riippumattomia, ovat substansseja. 458 Mitkä asiat sitten ovat riippumattomia niin, että niitä voidaan kutsua substansseiksi? Baldwin ehdottaa tehtävään fundamentaalisia lajeja. Hänen mielestään kysymys siitä, mitä fundamentaalisella tässä yhteydessä tarkoitetaan, voidaan jättää avoimeksi. 459 Tärkeämpää on kiinnittää huomio erotteluun, jonka tekemisen substanssin käsite mahdollistaa. Tämä erottelu koskee filosofin ylläpitämiä ontologisia sitoumuksia analyysiprosessin aikana. Baldwin erottaa ensinnäkin sellaiset asiat, joiden olemassaolo seuraa filosofin uskomuksista, joihin myös common sense -uskomukset kuuluvat 460. Toiseksi hän erottaa asiat, joita filosofi päätyy uskomustensa perusteella pitämään fundamentaalisina lajei- 457 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

114 na. Jälkimmäiset kysymykset ratkaistaan analyysissa, kun taas edellisten kysymysten kohdalla filosofinen analyysi ei ole tarpeen. Merkittävää Baldwinin erottelussa on se, että vaikka filosofi harjoittaa analyysia, hän voi silti olla sitoutunut sellaisten asioiden olemassaoloon, jotka eivät ole fundamentaalisia. 461 Baldwin erottaa toisistaan kahdentyyppisiä ontologisia kysymyksiä. Ensimmäiset näistä koskevat asioita, joiden olemassaolo on seurausta filosofin omista uskomuksista. Kun filosofi vastaa kysymyksiin tällaisten asioiden olemassaolosta, hänen ei tarvitse hyödyntää analyysia. Toinen Baldwinin erottama kysymystyyppi on kuitenkin sellainen, jossa vastausten esittäminen ei ole mahdollista ilman analyysia. Jos filosofi päätyy pitämään joitakin olemassa olevia asioita fundamentaalisina, tällainen arvio on aina analyysin tulos. Näin Baldwin tekee eron common sense -ontologian ja fundamentaalisen ontologian välille. Baldwinin erottelu mahdollistaa sen, että filosofi voi common sense -ontologian tasolla sitoutua materiaalisten objektien ontologiaan, mutta samanaikaisesti harjoittaa idealismin opin mukaista analyysia fundamentaalisen ontologian tasolla. Kysymykseen siitä, miten tämä itse asiassa on mahdollista, voidaan vastata palaamalla Mooren analyysissa esiintyvään jännitteeseen: onko analyysilla ontologisia seurauksia vai ei? Erottelu, jota Baldwin tarjoaa, pitää sisällään hänen vastauksensa edelliseen kysymykseen. Baldwinin mukaan filosofinen analyysi ei vaikuta sitoumuksiin, joita filosofi ylläpitää common sense -ontologian tasolla 462. Jos filosofi hyväksyy common sense -arvostelmat, hän on myös sitoutunut common sense - ontologiaan. Se, mihin filosofinen analyysi vaikuttaa, on fundamentaalinen ontologia. Mikäli filosofi hyväksyy analyysin, analyysi vaikuttaa filosofin sitoumuksiin, jotka koskevat fundamentaalista ontologiaa. 463 Baldwinin mielestä filosofisella analyysilla on siis ontologisia seurauksia fundamentaalisen ontologian, mutta ei common sense -ontologian tasolla. Tämä on hänen ratkaisunsa Mooren analyysissa esiintyvään ristiriitaan. 461 Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

115 Asetin tämän alaluvun tehtäväksi sen selvittämisen, minkälainen rooli ontologialla on tulkinnassa, jonka Baldwin tekee Mooren analyysista. Ennen kuin vastaan tähän kysymykseen, tarkastelen lyhyesti Mooren näkemyksiä analyysin ontologisista seurauksista. Mooren varhaisille kirjoituksille, kuten esseelle The Status of Sense-Data, on tyypillistä se, että hän korostaa muuntavia seurauksia, joita analyysilla on 464. Sitä vastoin myöhemmissä kirjoituksissaan Moore näyttää jopa hylkäävän tämän teesin 465. Esimerkiksi esseessä Visual Sense-Data, Moore suhtautuu kielteisesti siihen, että analyysilla voisi olla ontologisia seurauksia 466. Ristiriita, jonka Baldwin katsoo esiintyvän Mooren A Defence of Common Sense -kirjoituksessa tulee esille myös silloin, kun verrataan Mooren varhaista ja myöhäistä tuotantoa toisiinsa. Kiinnostavan edellisestä katsauksesta tekee Baldwinin kannanotto siihen. Hän on nimittäin sitä mieltä, että Mooren myöhäinen näkemys analyysin ontologisista seurauksista on virheellinen 467. Baldwin toteaa Mooren olleen aivan oikeassa siinä, ettei analyysi voi heikentää common sense -ontologiaa. Silti suurin filosofinen mielenkiinto kytkeytyy Baldwinin mukaan nimenomaan fundamentaalisen ontologian kysymyksiin, joissa filosofisen analyysin rooli on ratkaiseva. 468 Niinpä Baldwinin mielipide näkemyksistä, joita Moore on esittänyt analyysin ontologisista vaikutuksista, on seuraava: varhaisissa kirjoituksissaan Moore liioittelee analyysin ontologisia seurauksia, mutta myöhemmissä kirjoituksissaan hän vähättelee niitä 469. Baldwin ei ole tyytyväinen kumpaankaan näkemykseen, joita hän katsoo Mooren puoltaneen analyysin ontologisista seurauksista. Filosofinen analyysi ei Baldwinin mielestä vaikuta uskomuksiimme common sense -ontologiasta. Tästä huolimatta analyysista fundamentaaliselle ontologialle koituvia seurauksia ei ole syytä aliarvioida. Siten Baldwinin tulkinta Mooren analyysista ei katkaise analyysin ja ontologian välistä sidettä. Pikemmin se muodostaa sillan Mooren varhaisen ja myöhäisen analyysikäsityksen välille. Keskeisintä on kuitenkin jälleen se, että Baldwinin käsitys Mooren analyysin ontologi- 464 Moore 1922, Baldwin 1992, Moore 1957, Baldwin 1992, Baldwin 1992, Baldwin 1992,

116 sista seurauksista ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä Moore Analysis -kirjoituksessaan sanoo analyysista. Myös viimeinen teema, jonka avulla tarkastelin Mooren käsitystä analyysista, osoittaa Mooren analyysin ja Baldwinin siitä tekemän tulkinnan käyvän yksiin. 4. PÄÄTELMÄT Esitin johdannossa tutkielmani tehtäväksi sen selvittämisen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Olen tarkastellut tätä kysymystä kahden, Mooren analyysista esitetyn tulkinnan avulla. Toisessa luvussa käsittelin Mooren analyysia realistisen tulkinnan näkökulmasta. Realistisen tulkinnan edustajista käsittelin erityisesti Fratantaron näkemyksiä. Selvitin realistisen tulkinnan kohdalla tutkielmani pääkysymystä neljän siihen kytkeytyvän teeman kautta. Aluksi pureuduin siihen, mitä analyysin kohteet tarkoittavat Mooren analyysissa. Toiseksi selvensin Mooren analyysikäsitystä esimerkillä ja ehdoilla, jotka Moore analyysille asettaa. Kolmanneksi erittelin, minkälainen rooli kielellä on Mooren analyysissa. Lopuksi perehdyin Mooren analyysiin tarkastelemalla analyysin paradoksia. Kunkin teeman kohdalla käsittelin rinnakkain Mooren ja realistisen tulkinnan puolustajien, eritoten Fratantaron, näkemyksiä. Tarkoitukseni oli tällä tavoin vastata myös pääkysymykselleni alisteiseen kysymykseen, kumpi esittelemistäni tulkinnoista on kohdallisempi tulkinta Mooren analyysista. Alaluvussa 2.1 nostin esiin realistisen tulkinnan keskeisimmän teesin, jonka mukaan Mooren analyysi kohdistuu pelkästään ontologisiin entiteetteihin. Vaikka teesi vaikutti aluksi käyvän yksiin sen kanssa, mitä Moore Analysis -kirjoituksessaan sanoo analyysin kohteista, tämä vaikutelma osoittautui virheelliseksi. Esittelin alaluvussa 2.6 Mooren väitteen, joka tuo esiin analyysin kohteita koskevan jännitteen Mooren analyysin ja sen realistisen tulkinnan välillä: Mooren mielestä analyysi koskee käsitteiden ja propositioiden ohella niistä käytettyjä verbaalisia ilmaisuja. Moore katsoo analyysin koskevan kielellisiä ilmaisuja, mutta realistisen tulkinnan kannattajat eivät näin ajattele. Tämä näkemysero muodostaa Mooren analyysin ja sen realistisen tulkinnan välille jännitteen, jonka takia realistisen tulkinnan selvitys Mooren analyysin kohteista ei ole onnistunut. 112

117 Sama Mooren esittämä väite on syypää siihen, etteivät Mooren ja Fratantaron selvitykset kielen roolista analyysissa ole yhteensopivia. Paradoksin vuoksi Moore väittää kielen aseman olevan merkittävämpi analyysissa kuin hän ennen paradoksia esitti. Fratantaro sitä vastoin pitää paradoksista huolimatta kieltä vain välineenä, jota Moore analyysissaan hyödyntää. Lisäksi Mooren väite kielen merkittävämmästä roolista analyysissa on syy siihen, etteivät Mooren ja Fratantaron ratkaisut analyysin paradoksiin ole sopusoinnussa keskenään. Ainoa teema, jonka osalta Mooren ja realistisen tulkinnan puolustajien näkemykset sopivat yhteen, on esimerkkianalyysi ja ehdot, jotka Moore metodilleen asettaa. Koska Mooren analyysi ja sen realistinen tulkinta osoittautuivat kolmen teeman kohdalla yhteensopimattomiksi, realistista tulkintaa Mooren analyysista ei voida pitää riittävänä. Tämä tarkoittaa myös sitä, kuten alaluvussa 2.7 osoitin, ettei realistisen tulkinnan pohjalta kyetä vastaamaan kysymykseen, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Kolmannessa luvussa tarkastelin tutkielmani pääkysymystä Baldwinin tulkinnasta käsin. Kielen rooli analyysissa muodostui risteykseksi, josta Mooren ja realistisen tulkinnan puoltajien näkemykset haarautuivat eri suuntiin. Tästä syystä lähdin liikkeelle kielen roolista, kun käsittelin Baldwinin tulkintaa Mooren analyysista. Siinä missä Fratantaro pitää kieltä Mooren analyysin apuvälineenä, Baldwin tarttuu kielen ristiriitaiseen rooliin Mooren filosofiassa. Tutkimuskysymykseni kannalta keskeistä on se, että Baldwinin huomioima ristiriita tulee esille Mooren Analysis -kirjoituksessa. Alaluvussa esittelin kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä, jotka Moore tässä kirjoituksessa kielen roolista esittää. Kirjoituksen alkupuolella Moore painottaa sitä, että analysandum ja analysans eivät ole kielellisiä ilmaisuja. Kun Moore myöhemmin kehittää ehdotustaan analyysin paradoksin ratkaisuksi, hänen näkemyksensä kielen roolista on muuttunut. Moore toteaa, että käsitteiden ja propositioiden lisäksi analyysi koskee myös siitä käytettyjä verbaalisia ilmaisuja. Näin Moore päätyy paradoksin vuoksi näkemykseen, jossa kielen rooli analyysissa on merkittävämpi. Tämä näkemys toimii kimmokkeena Baldwinin tulkinnalle. Esittelin alaluvuissa 3.1 ja 3.2 kolme analyysin ilmaisemisen tapaa sekä näitä vastaavat analyysityypit, jotka Baldwin erottaa. Baldwinin tarkoituksena on tyypityksellään osoittaa, miten tietty analyysin ilmaisemisen tapa kytkeytyy tiettyyn analyysityyppiin. Hän esittää Mooren suosivan analyysin ilmaise- 113

118 misen tapaa, jossa ei eksplisiittisesti viitata kielellisiin ilmaisuihin. Tällainen ilmaisemisen tapa on kytköksissä selittävään analyysityyppiin, jonka alaisuuteen Baldwin Mooren analyysin sijoittaa. Baldwinin erottamat muut analyysityypit ovat syntaktinen ja semanttinen analyysi, joita ilmaistaessa viitataan verbaalisiin ilmaisuihin. Keskeiselle sijalla Baldwinin tyypityksessä nousee motivaatio, joka yhtäältä selittävän analyysin sekä toisaalta syntaktisen ja semanttisen analyysin harjoittamista ohjaa. Mooren suosima selittävä analyysi on usein metafysiikan motivoimaa. Syntaktisen ja semanttisen analyysin motivoijina toimivat sen sijaan kielifilosofiset tarkastelut. Tyypityksen avulla Baldwin haluaa nostaa esiin sen, minkälainen Mooren käsitys analyysista on. Alaluvussa 3.3 esitin, että Baldwin katsoo Mooren kannattavan teesiä, jonka mukaan vain selittävä analyysi on filosofista analyysia. Moore ei toisin sanoen suostu kutsumaan kielifilosofisten tarkastelujen motivoimaa analyysia filosofiseksi analyysiksi. Tätä näkemystä Baldwin pitää virheellisenä. Hän väittää, että myös syntaktinen ja semanttinen analyysi lukeutuvat filosofisen analyysin piiriin. Kuten alaluvussa 3.3 osoitin, Baldwinin väite on oikeutettu, koska Mooren puolustama selittävä analyysi on mahdollista johtaa sekä semanttisesta että syntaktisesta analyysista. Johtamismahdollisuus osoittaa ensinnäkin, että syntaktista ja semanttista analyysia voidaan pitää filosofisena analyysina. Toiseksi se herättää kysymyksen, onko Mooren käsitys analyysista selittävänä analyysina riittävä. Baldwinin mielestä selittävä analyysityyppi ei yksin riitä. Perusteena tälle väitteelle Baldwin käyttää analyysin paradoksia, jonka ratkaiseminen edellyttää hänen mukaansa myös muiden analyysityyppien hyödyntämistä. Mooren ja Fratantaron ratkaisuehdotuksia paradoksiin ei voida hyväksyä, sillä kummassakaan niistä ei selvitetä keskeisempää roolia, jonka Moore kielelle tarjoaa. Tämän vuoksi paradoksin ratkaisua on yritettävä Baldwinin ehdottamalla tavalla. Ennen kuin esittelin Baldwinin ratkaisun paradoksiin, täsmensin alaluvussa 3.4 yhteyttä, jossa paradoksi saa alkunsa. Paradoksin syynä Baldwin pitää Fratantaron tavoin periaatetta, jonka mukaan synonyymiset ilmaisut voidaan epäsuorassa keskustelussa korvata toisillaan. Toisin kuin Fratantaro, Baldwin katsoo paradoksin syntyvän vain, kun analyysin kohteena ovat toisen kertaluvun käsitteet tai propositiot. Siten Baldwinin täsmennys osoittaa välttämättömäksi erottaa toisistaan ilmaisujen korvaamisen olosuhteet ensimmäisen ja toisen kertaluvun epäsuorassa keskustelussa. 114

119 Alaluvussa siirryin paradoksin fregeläiseen ratkaisuun, jonka pohjalle Baldwin oman ratkaisunsa rakentaa. Church kehitti fregeläisen ratkaisun, jonka ajatuksena on hyödyntää Fregen mieli referenssierottelua. Fregeä seuraten Church erottaa ilmaisun tavanomaisen merkityksen ja ilmaisun merkityksen esittämisen tavan. Churchin ratkaisussa analyysin paradoksi asetetaan rinnakkain Fregen pohtiman identiteettiväitteiden ongelman kanssa. Tällöin kumpaankin pulmaan sovelletaan samaa ratkaisua. Paradoksin kohdalla ratkaisu tarkoittaa sitä, että erottelu ilmaisun tavanomaisen merkityksen ja ilmaisun merkityksen esittämisen tavan välillä takaa eron analysandumin ja analysansin kesken. Analysandum ja analysans eroavat silloin toisistaan ilmaisun merkityksen esittämisen tavan, mutta eivät ilmaisun tavanomaisen merkityksen suhteen. Esimerkiksi analyysissa Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa ilmaisujen sisko ja naispuolinen sisarus, jotka viittaavat käsitteisiin sisko ja naispuolinen sisarus, tavanomainen merkitys on sama. Silti tapa, jolla ilmaisun merkitys niissä esitetään, poikkeaa toisistaan. Koska ilmaisujen sisko ja naispuolinen sisarus merkityksen esittämisen tapa on erilainen, myös analyysi Käsite sisko on identtinen käsitteen naispuolinen sisarus kanssa tuottaa uutta informaatiota. Edellinen analyysi on informatiivinen ja täyttää Mooren analyysille asettaman synonyymisyysehdon. Siksi analyysi ei fregeläisen ratkaisun ansiosta kohtaa paradoksia. Vaikka Baldwin pitää fregeläisen ratkaisun ajatusta hyvänä, hän tekee siihen pienen korjauksen. Sen sijaan, että Baldwin puoltaisi Churchin rakentamaa merkitysten hierarkiaa, hän pysähtyy hierarkian ensimmäiselle tasolle. Ratkaisuaan hän perustelee sillä, että analyysin paradoksi osoittaa välttämättömäksi erottaa toisistaan ilmaisujen korvaamisen olosuhteet ainoastaan ensimmäisen ja toisen, ei tätä ylempien kertalukujen epäsuorassa keskustelussa. Baldwin päätyy kutsumaan ilmaisun merkityksen esittämisen tapaa ensimmäisen kertaluvun merkitykseksi. Tämän korjauksen lisäksi Baldwinin ratkaisuehdotus pitää sisällään selvityksen siitä, mitä ilmaisun merkityksen esittämisen tapa tarkoittaa. Baldwin luopuu realismista, jonka Church merkityksiin kytkee. Merkitysten sijaan Baldwin puhuu mentaalisista tiloista ja niiden esittämisen tavoista. Se, että uskomusten kaltaisia mentaalisia tiloja kyetään esittämään, edellyttää representaatiovälinettä, kieltä. Jonkin henkilön uskomus voidaan esittää toiselle henkilölle erilaisten kielellisten ilmaisujen avulla. Baldwinin 115

120 ratkaisussa mentaalisten tilojen esittämisen tavat tarkoittavat erilaisia kielellisiä ilmaisuja, joiden keinoin mentaaliset tilat tulevat esitetyiksi. Baldwinin ratkaisun johdosta analyysi välttyy paradoksilta. Toinen kysymys, jota arvioin alaluvussa , on kuitenkin se, olisiko Moore hyväksynyt hänen ratkaisuaan. Baldwinin ratkaisu edellyttää selittävän analyysin ohella muiden analyysityyppien hyödyntämistä. Jos Moore hyväksyy Baldwinin ratkaisun, hänen tulee hyväksyä syntaktinen ja semanttinen analyysi selittävän analyysin rinnalle. Koska Baldwin käyttää analyysissa hyväkseen syntaktista ja semanttista analyysia, tämä näkyy myös siinä, miten analyysi ilmaistaan. Baldwinin ehdottama ratkaisu vaatii analyysin (4) Peppi epäilee sitä, onko niin että (Pekan uskomus siitä, että Pipsa toimii vapaaehtoisesti = Pekan uskomus siitä, että Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa) muuttamista analyysiksi (4) Peppi epäilee sitä, onko niin että uskomus, jonka Pekka ilmaisisi tällä kielellä seuraavasti Pipsa toimii vapaaehtoisesti = uskomus, jonka Pekka ilmaisisi tällä kielellä seuraavasti Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa. Analyysissa (4) viitataan eksplisiittisesti kielellisiin ilmaisuihin, joiden keinoin analyysi esitetään. Kielelliset ilmaisut Pipsa toimii vapaaehtoisesti ja Pipsa voi toimia toisin jos hän haluaa ilmentävät analyysissa (4) mentaalisten tilojen esittämisen tapoja, jotka Baldwinin ratkaisussa ovat avainasemassa. Se, että Pepin epäilyksen sisältö voidaan kielessä esittää kahdella eri tavalla, tekee analyysista (4) informatiivisen ja näin ollen sellaisen, joka ei kohtaa paradoksia. Analysis -kirjoituksessa Moore toteaa, että analyysi koskee myös siitä käytettyjä kielellisiä ilmaisuja. Mooren toteamus jättää tilaa syntaktiselle ja semanttiselle analyysille, joiden harjoittamista Baldwinin ratkaisuehdotuksen hyväksyminen edellyttää. Baldwin kertoo ratkaisussaan, missä mielessä Mooren analyysi koskee kielellisiä ilmaisuja. Tähän kysymykseen Moore ei itse kyennyt vastaamaan. Baldwinin ratkaisussa analyysi koskee kielellisiä ilmaisuja sillä tavoin, että analysoitavan käsitteen tai proposition erilaiset esittämisen tavat ovat kielellisiä ilmaisuja. Tästä näkökulmasta Mooren olisi perusteltua hyväksyä Baldwinin ratkaisu. Toinen peruste sille, miksi Moore voisi allekirjoittaa hänen ehdotuksensa, on seuraava: sen välillä, että Moore puoltaa analyysin ilmaisutapaa (4) ja että hän myöntää analyysin paradoksin, on ristiriita. Baldwinin mielestä analyysin (4) hyväksyminen edellyttää paradoksin syyn kieltämistä. Silti Moore Analysis -kirjoituksessaan selkeästi myöntää analyysin kohtaaman paradok- 116

121 sin. Nämä käsitykset ovat ristiriitaisia, minkä vuoksi Mooren olisi perusteltua hyväksyä Baldwinin analyysiehdokas (4). Näiden kahden perusteen johdosta väitän, ettei mikään estäisi Moorea allekirjoittamasta Baldwinin ratkaisua paradoksiin. Niinpä Baldwinin ratkaisu sopii yhteen sen kanssa, mitä Moore Analysis -kirjoituksessa analyysista sanoo ja samalla selvittää, mitä kielen suurempi rooli Mooren analyysissa tarkoittaa. Alaluvussa 3.5 käsittelin Baldwinin tulkintaa Mooren analyysin kohteista. Hän esittää, että Mooren analyysissa on kyse mentaalisten ja kielellisten aktien sisällön analyysista. Niin propositiot kuin käsitteetkin ovat mentaalisten aktien sisältöjä, joihin analyysi kohdistuu. Baldwinin tulkinnan lähtökohtana on muutos, joka Mooren propositiokäsityksessä tapahtuu pidetyissä luennoissa Moore luopuu varhaisesta näkemyksestään, jonka mukaan propositiot ovat realistisia entiteettejä. Myöhemmin, Necessity -luennosta ( ) eteenpäin Mooren kanta on maltillisempi: hän pidättäytyy kommenteista, jotka koskevat propositioiden ontologista asemaa. Keskeisintä Mooren muuttuneessa näkemyksessä on, että hän edelleen jatkaa propositioiden käsittelyä kirjoituksissaan ja kehottaa puhumaan propositioista ikään kuin niitä olisi. Tässä kehotuksessa Baldwin näkee vaikutteita Russellin määrättyjen kuvausten ja monipaikkaisten relaatioiden teoriasta. Russellin määrättyjen kuvausten teoria mahdollistaa sellaisten kuvausten, joilla ei ole viittauksen kohdetta, analysoinnin. Määrättyä kuvausta Ranskan nykyinen kuningas on kalju on mielekästä analysoida, vaikka sillä ei ole referenssiä maailmassa. Russellin teoriat vaikuttivat siihen, mihin suuntaan Mooren näkemys propositioista kehittyi. Keskeisimpänä Russellin teorioiden antina Moorelle Baldwin pitää sitä, että propositioista voidaan puhua ottamatta kantaa niiden ontologiseen asemaan. Tulkinnassaan Baldwin esittää, että Mooren analyysin kohteista lausutaan väitteitä samaan tapaan kuin realistisen tulkinnan puolustajat tekevät. Erona realistisen tulkinnan ja Baldwinin tulkinnan välillä on se, että Baldwinin mielestä käsitteiden ja propositioiden ontologiseen asemaan ei ole tarpeellista ottaa kantaa. Siten Baldwinin tulkinta sallii Mooren analyysin realistisen tulkinnan, mutta sulkee pois sen pelkästään realistisen tulkinnan. Baldwinin tulkinnassa kysymys analyysin kohteiden ontologisista sitoumuksista jätetään avoimeksi, jolloin kaikkien analyysityyppien harjoittaminen on mahdollista, ja paradoksin vuoksi välttämätöntä. Semanttinen ja syntaktinen analyysi esiintyvät Baldwinin tulkinnassa rinnakkain selittävän analyysin kanssa. Tulkinta, 117

122 jonka hän tekee analyysin kohteista, ei ole myöskään ristiriidassa Mooren Analysis -kirjoituksen kanssa. Kirjoituksessaan Moore ainoastaan sanoo sen, mitä analyysin kohteet eivät tarkoita: analyysin kohteet eivät ole kielellisiä ilmaisuja. Lopuksi paneuduin alaluvussa 3.6 Baldwinin näkemykseen siitä, onko Mooren analyysilla ontologisia seurauksia. Moore on esittänyt analyysin ontologisista seurauksista kahdensuuntaisia huomioita. Esittelin teesin ja antiteesin, jotka Baldwin näistä huomioista rakentaa. Teesin mukaan analyysilla on ontologisia seurauksia, mutta antiteesin mukaan sillä ei tällaisia ole. Baldwinin tavoitteena on laukaista jännite teesin ja antiteesin välillä. Tähän tarkoitukseen hän kehittää erottelun erityyppisten ontologisten kysymysten kesken. Hän erottaa toisistaan kysymykset, jotka kuuluvat common sense -ontologian tasolle ja kysymykset, jotka edustavat fundamentaalisen ontologian tasoa. Ensimmäiselle tasolle kuuluvat asiat, joiden olemassaolo seuraa filosofin uskomuksista. Fundamentaalisen ontologian tasolle kuuluvat puolestaan asiat, joita filosofi päätyy uskomustensa perusteella pitämään fundamentaalisina lajeina. Jotta Baldwinin erottelun avulla kyettiin ratkaisemaan teesin ja antiteesin välinen jännite, oli erottelua tutkittava analyysin yhteydessä. Kun tarkoituksena on ratkaista fundamentaalisen ontologian tasolle kuuluvia kysymyksiä, tähän tarvitaan filosofista analyysia. Kysymysten kohdalla, jotka edustavat common sense -ontologian tasoa, analyysia ei sen sijaan tarvita. Baldwinin ratkaisu teesin ja antiteesin jännitteeseen on, että analyysi vaikuttaa fundamentaaliseen ontologiaan, mutta ei common sense -ontologiaan. Tällöin filosofi voi sitoutua common sense -ontologiassa tiettyjen asioiden olemassaoloon ja samanaikaisesti harjoittaa filosofista analyysia, jolla on seurauksia fundamentaaliselle ontologialle. Baldwinin näkemys on siis se, että analyysilla on ontologisia seurauksia, mutta vain fundamentaalista ontologiaa koskien. Jännite, joka Mooren näkemyksissä voidaan tunnistaa, esiintyy kirjoituksissa A Defence of Common Sense ja Some Judgments of Perception. Näiden kirjoitusten ohella analyysin ontologisia seurauksia koskeva ristiriita tulee esille hänen tuotannossaan ylipäänsä. Varhaisissa kirjoituksissa Moore puolustaa näkemystä, jonka mukaan analyysilla on ontologisia seurauksia. Myöhäisissä kirjoituksissa hän puoles- 118

123 taan kääntyy lähes päinvastaiselle kannalle. Baldwinin käsitys siitä, minkälaisia ontologisia seurauksia Mooren analyysilla on tai tulisi olla, sijoittuu Mooren varhaisen ja myöhäisen käsityksen välimaastoon. Tutkielmani kysymyksen kannalta on kuitenkin tärkeintä, että Baldwinin näkemys käy yksiin Mooren Analysis -kirjoituksen kanssa. Tässä kirjoituksessa Moore ei sano mitään, mikä sotisi Baldwinin esittämää tulkintaa vastaan. Niinpä hänen tulkintansa Mooren analyysista on onnistunut myös siltä osin, mitä tulee analyysin ontologisiin seurauksiin. Baldwinin tulkinta Mooren analyysista tarjoaa ratkaisun analyysin paradoksiin. Toiseksi hänen tulkintansa, ja sen sisältämä ratkaisu paradoksiin, vastaa kysymykseen siitä, missä mielessä Mooren analyysi koskee kielellisiä ilmaisuja. Kolmanneksi Baldwinin tulkinta pitää sisällään onnistuneen selvityksen Mooren analyysin kohteista. Nämä kolme kysymystä ovat sellaisia, joiden edessä realistisen tulkinnan puolestapuhujat joutuivat vaikenemaan. Neljänneksi Baldwinin tulkinta sopii yhteen Mooren esimerkkianalyysin ja hänen analyysille asettamiensa ehtojen kanssa. Viidenneksi Baldwinin tulkinta Mooren analyysin ontologisista seurauksista on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Moore Analysis - kirjoituksessa analyysista esittää. Siksi Baldwinin tulkinnan avulla kyetään antamaan selvitys kaikista teemoista, joiden kautta olen tutkielmassani tarkastellut Mooren käsitystä analyysista. Yhtä keskeistä on se, että tämä tulkinta on kokonaisuudessaan yhteensopiva Mooren Analysis -kirjoituksessa esittämän analyysikäsityksen kanssa. Vastaus tutkielmani pääkysymykselle alisteiseen kysymykseen kuluu, Baldwinin tulkinta on kohdallisempi tulkinta Mooren analyysista kuin sen realistinen tulkinta. Myös tutkielmani pääkysymykseen voidaan nyt esittää vastaus: Baldwinin tulkinta Mooren analyysista vastaa kysymykseen siitä, mitä Mooren analyysi tarkoittaa. Jälkimmäinen vastaus on merkittävä, kun palautetaan mieleen tulkinta, joka Mooren analyysista yleensä esitetään. Johdannossa totesin, että realistista tulkintaa pidetään Mooren analyysin standarditulkintana. Realistisen tulkinnan ja Baldwinin tulkinnan kriittinen tarkastelu on kuitenkin osoittanut tällaisen tulkinnan puutteelliseksi. Tarkastelustani voidaan tehdä päätelmä, jonka mukaan standarditulkinta Mooren analyysista ei ole riittävä. Realistisen tulkinnan ja Baldwinin tulkinnan vastakkain asettaminen on osoittanut, että Mooren analyysi on myös kielellistä analyysia. Tämä, Baldwinin tulkinnan oikeuttama päätelmä nostaa Mooren analyysista esiin piirteitä, joihin ei aikaisem- 119

124 min ole riittävästi kiinnitetty huomiota. Nämä piirteet ja Baldwinin ehdotus paradoksin ratkaisuksi antavat aihetta jatkotutkimukselle Mooren analyysista ja sen suhteesta muihin analyyseihin, joita luvun alkupuolella harjoitettiin. 120

125 LÄHTEET Baldwin, Thomas: G. E. Moore. London and New York: Routledge 1992 (1990). Baldwin, Thomas: Introduction. Teoksessa: Moore, G. E.: Selected Writings 1993, vi x. Baldwin, Thomas: Logic and Philosophical Analysis Teoksessa: The Cambridge History of Philosophy Ed. by Thomas Baldwin. Cambridge: Cambridge University Press 2003, Beaney, Michael: Conceptions of Analysis in the Early Analytic and Phenomenological Traditions: Some Comparisons and Relationships. Teoksessa: The Analytic Turn: Analysis in Early Analytic Philosophy and Phenomenology. Ed. by Michael Beaney. New York: Routledge 2007, Beaney, Michael: Decompositions and Transformations: Conceptions of Analysis in the Early Analytic and Phenomenological Traditions. Lehdessä: The Southern Journal of Philosophy, Vol. XL 2002, Broad, C. D.: G. E. Moore. Teoksessa: Moore, G. E.: Philosophical Papers 1963, Candlish, Stewart: The Unity of the Proposition and Russell s Theories of Judgment. Teoksessa: Bertrand Russell and the Origins of Analytical Philosophy. Ed. and introduced by Ray Monk and Anthony Palmer. Bristol: Thoemmes 1998 (1996), Church, Alonzo: A Note on the Paradox of Analysis. Lehdessä: The Journal of Symbolic Logic, Vol. 11, No. 4, 1946, Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy. London: Routledge The Cambridge Dictionary of Philosophy. General ed. Robert Audi. Cambridge: Cambridge University Press 1996 (1995). 121

126 The Dictionary of Modern American Philosophers, Volume 2. General ed. John R. Shook. Bristol: Thoemmes The Dictionary of Twentieth-Century British Philosophers, Volume 2. General ed. Stuart Brown. Bristol: Thoemmes Engel, Pascal: The Norm of Truth. An Introduction to the Philosophy of Logic. Toronto: University of Toronto Press Fratantaro, Sal: The Methodology of G. E. Moore. Aldershot: Ashgate Publishing Ltd Frege, Gottlob: Über Sinn und Bedeutung (1892). Teoksessa: Frege, Gottlob: Kleine Schriften. Hrsg. von Ignacio Angelelli. Darmstad: Wissenschaftiche Buchgesellschaft 1967, Ilmestynyt suomeksi Tuomo Ahon kääntämänä nimellä Mielestä ja merkityksestä teoksessa: Ajattelu, Kieli, Merkitys: Analyyttisen Filosofian Avainkirjoituksia. Toim. Panu Raatikainen. Helsinki: Gaudeamus 1997, Grayling, A. C.: An Introduction to Philosophical Logic. Oxford: Blackwell Publishers Haack, Susan: Philosophy of Logics. Cambridge: Cambridge University Press Haack, Susan: The Pragmatist Theory of Truth. Lehdessä: The British Journal for the Philosophy of Science, Vol. 27, No. 3, 1976, Haaparanta, Leila: Finnish Studies in Phenomenology and Phenomenological Studies in Finland: Interfaces of Analytic Philosophy and Phenomenology. Teoksessa: Analytic Philosophy in Finland. Ed. by Leila Haaparanta and Ilkka Niiniluoto. Amsterdam: Rodopi 2003, Haaparanta, Leila: Frege s Doctrine of Being. Acta Philosophica Fennica. Vol. 39. Helsinki: The Philosophical Society of Finland

127 Haaparanta, Leila: Luentosarja: Analyyttisen ja fenomenologisen perinteen varhaisvaiheista. Syksy Haaparanta, Leila: Moderni logiikka. Teoksessa: Filosofian Historian Kehityslinjoja. Toim. Petter Korkman ja Mikko Yrjönsuuri. Helsinki: Gaudeamus 2003 (1998), Hacker, P. M. S.: Analytic Philosophy: What, Whence, and Whither?. Teoksessa: The Story of Analytic Philosophy: Plot and Heroes 1998, Hacker, P. M. S.: Wittgenstein s Place in Twentieth-Century Analytic Philosophy. Oxford: Blackwell 1997 (1996). Handbook of Metaphysics and Ontology, Volume 2. Ed. by Hans Burkhardt & Barry Smith. Munich: Philosophia Verlag Hintikka, Jaakko: Onko Totuus Saavuttamaton?. Teoksessa: Kusch, Martin: Kieli ja Maailma 1988, Hylton, Peter: Analysis in Analytic Philosophy. Teoksessa: The Story of Analytic Philosophy: Plot and Heroes 1998, Hylton, Peter: Russell, Idealism, and the Emergence of Analytic Philosophy. 2 nd ed. Oxford: Clarendon Press 2002 (1990). Klemke, E. D.: A Defense of Realism: Reflections on the Metaphysics of G. E. Moore. New York: Humanity Books Korhonen, Anssi: Analyysin Paradoksi Ι. Teoksessa: Fenomenologisia Sormiharjoituksia. Toim. S. Albert Kivinen. Helsinki: Yliopistopaino 1992, Kusch, Martin: Kieli ja Maailma. Oulu: Pohjoinen

128 Kusch, Martin: Merkki vai Kuva Husserl, Heidegger ja Gadamer Kielen ja Maailman Suhteesta. Teoksessa: Kusch, Martin: Kieli ja Maailma 1988, Langford, C. H.: Moore s Notion of Analysis. Teoksessa: The Philosophy of G. E. Moore (ed. by P. A. Schilpp) 1968, Lewy, Casimir: Meaning and Reference: І. Teoksessa: Lewy, Casimir: Meaning and Modality. Cambridge: Cambridge University Press 1976, Loux, Michael J.: Metaphysics: A Contemporary Introduction. 2 nd ed. London: Routledge 2002 (1998). Modaalilogiikka. Veikko Rantala & Ari Virtanen. Helsinki: Gaudeamus Moore, G. E.: Abstractions and Being. Teoksessa: Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy 1965, Moore, G. E.: Analysis (1968a). Teoksessa: The Philosophy of G. E. Moore (ed. by P. A. Schilpp) 1968, Moore, G. E.: An Autobiography (1968b). Teoksessa: The Philosophy of G. E. Moore (ed. by P. A. Schilpp) 1968, Moore, G. E.: Being, Fact and Existence. Teoksessa: Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy 1965, Moore, G. E.: Beliefs and Propositions. Teoksessa: Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy 1965, Moore, G. E.: A Defence of Common Sense (1925). Teoksessa: Moore, G. E.: Philosophical Papers 1963,

129 Moore, G. E.: Disjunctive and Other Properties. Teoksessa: Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy 1965, Moore, G. E.: The Justification of Analysis. Teoksessa: Moore, G. E.: Lectures on Philosophy 1966, Moore, G. E.: Lectures on Philosophy. Ed. by Casimir Lewy. London: Allen & Unwin Moore, G. E.: The Nature of Judgment (1899). Teoksessa: Moore, G. E.: Selected Writings 1993, Moore, G. E.: Necessity. Teoksessa: Moore, G. E.: Lectures on Philosophy 1966, Moore, G. E.: Philosophical Papers. London: Allen & Unwin 1963 (1959). Moore, G. E.: Principia Ethica Revised Edition. Ed. and with an introduction by Thomas Baldwin. Cambridge: Cambridge University Press 1996 (1993). (Principia Ethica 1903). Moore, G. E.: Propositions. Teoksessa: Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy 1965, Moore, G. E: Selected Writings. Ed. by Thomas Baldwin. London: Routledge Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy. Ed. by H. D. Lewis. London : Allen & Unwin 1965 (1953). Moore, G. E.: Truths and Universals. Teoksessa: Moore, G. E.: Some Main Problems of Philosophy 1965,

130 Moore, G. E.: Visual Sense-Data (1957). Teoksessa: Perceiving, Sensing, and Knowing. Ed. by Robert J. Swartz. New York: Anchor 1965, Moore, G. E.: What Is Analysis. Teoksessa: Moore, G. E.: Lectures on Philosophy 1966, Niiniluoto, Ilkka: Johdatus Tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja Teorianmuodostus. Helsinki: Otava The Oxford Companion to Philosophy. Ed. by Ted Honderich. 2 nd ed. Oxford: Oxford University Press The Philosophy of G. E. Moore. Ed. by P. A. Schilpp. La Salle: Open Court 1968 (1942). Pihlström, Sami: Jaakko Hintikka, Ludwig Wittgenstein ja Vuosisatamme Filosofian Kahtiajako. Lehdessä: niin & näin, 3/1998, Raatikainen, Panu: Analyysi ja Filosofia. Lehdessä: Minervan Pöllö 3/2000, 7 9. Raatikainen, Panu: Mitä Oli Analyyttinen Filosofia?. Teoksessa: Ajatus 58. Toim. Heta Gylling. Helsinki: Suomen Filosofinen Yhdistys 2001, Ricketts, Thomas: Wittgenstein Against Frege and Russell. Teoksessa: From Frege to Wittgenstein: Perspectives on Early Analytic Philosophy. Ed. by Erich H. Reck. Oxford: Oxford University Press 2002, Russell, Bertrand: On Denoting (1905). Teoksessa: Essays in Analysis by Bertrand Russell. Ed. by Douglas Lackey. London: Allen & Unwin 1973, Ilmestynyt suomeksi Anssi Korhosen kääntämänä nimellä Viittaamisesta teoksessa Ajattelu, Kieli, Merkitys: Analyyttisen Filosofian Avainkirjoituksia. Toim. Panu Raatikainen. Helsinki: Gaudeamus 1997, Soames, Scott: Philosophical Analysis in the Twentieth Century. Vol. 1: The Dawn of Analysis. Princeton: Princeton University Press

131 The Story of Analytic Philosophy: Plot and Heroes. Ed. by Anat Biletzki and Anat Matar. London: Routledge Sävelten Maailma 5. Toim. Jukka Isopuro. Porvoo: WSOY van Heijenoort, Jean: Logic as Calculus and Logic as Language. Lehdessä: Synthese, vol. 17, 1967, White, Alan R.: G. E. Moore: A Critical Exposition. Westport: Greenwood Press 1979 (1958). White, Morton G.: On the Frege-Church Solution of the Paradox of Analysis. Lehdessä: Philosophy and Phenomenological Research, Vol. 9, 1948, Williams, C.J.F.: The Paradox of Identity: Plato to Russell. Teoksessa: Williams, C.J.F.: What Is Identity?. New York: Oxford University Press 1989, von Wright, Georg Henrik: Mooren Analyyttinen Metodi. Teoksessa: von Wright, Georg Henrik: Logiikka, Filosofia ja Kieli: Ajattelijoita ja Ajatussuuntia Nykyajan Filosofiassa. Suom. Jaakko Hintikka ja Tauno Nyberg. Helsinki: Otava 1975 (1958), VERKKOLÄHTEET Beaney, Michael: Analysis. Stanford Encyclopedia of Philosophy. luettu Kim, Alan: Paul Natorp. Stanford Encyclopedia of Philosophy. luettu