1 Espoon toimintaympäristön ja talouden haasteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Espoon toimintaympäristön ja talouden haasteet"

Transkriptio

1 LAUSUNTO Tarkastuslautakunta Espoon kaupunki TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2015 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA Tarkastuslautakunta arvioi seurantaraportissa esitettyjen tietojen perusteella kaupungin talousarvion ja tulostavoitteiden toteutumista sekä talouden ja toimintaympäristön tilaa. 1 Espoon toimintaympäristön ja talouden haasteet Vuonna 2015 Suomen bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan 0,3 prosenttia. Lähivuosien kasvunäkymät ovat 1,4 prosentin tasoa, mikä on EU -maiden heikoimpia. Kokonaistalouden tila näkyy Espoon taloudessa verotulojen hitaana kasvuna sekä työttömyyden lisääntymisenä. Espoon voimakas väestönkasvu jatkuu, ja kuluvan vuoden kasvuksi ennakoidaan henkilöä. Samanaikaisesti kaupungin väestörakenne on muuttumassa esimerkiksi väestön ikääntyessä ja vieraskielisten asukkaiden määrän kasvaessa. Väestönkasvu sekä väestörakenteen muutos aiheuttavat palvelutarpeen kasvun lisäksi painetta investoinneille ja kaupunkirakenteen kehittämiselle pienentäen merkittävästi kaupungin taloudellista liikkumavaraa. Kaupungin lainakanta kasvaa vuoden 2014 tilinpäätöksen 355,6 milj. eurosta vuoden 2018 ennusteena olevaan 845 milj. euroon. Konsernin lainakanta vuoden 2014 tilinpäätöksessä oli 2,2 miljardia euroa ja sen ennustetaan kasvavan 3,7 miljardiin euroon vuoteen 2018 mennessä. Kaupungin ja konsernin asukaskohtaista velkaantumiskehitystä on kuvattu alla olevassa taulukossa. Kaupungin lainat vuoden 2014 tilinpäätöksessä olivat euroa/asukas ja ennuste vuodelle 2018 on euroa/asukas. Konsernilainat vuoden 2014 tilinpäätöksessä olivat euroa asukasta kohden ja ennuste vuodelle 2018 on euroa/asukas. Espoon kaupungin ja konsernin velkakehitys euroa/asukas vuosina ENN 2015 TA Konsernilainat, /as Konsernilainat, /as (pl. HSY ja EA) Konsernilainat, /as (pl. HSY, EA ja LM) Kaupungin lainat, /as Lähde: Konserniesikunta, strategia ja talous -yksikkö

2 Työllisyystilanne Työttömyyden Espoon kaupungille aiheuttamat kustannukset ovat nousseet työmarkkinatuen kuntaosuuden kustannusten nousun seurauksena. Vuoden 2014 työmarkkinatuen kuntaosuus Espoossa oli 8,9 milj. euroa. Vuodelle 2015 työmarkkinatuen Espoon kuntaosuudeksi ennakoidaan 16,2 milj. euroa ja ennuste vuodelle 2016 on 19 milj. euroa. Työllisyyden kehitys on alkuvuonna 2015 ollut koko maassa ja etenkin suurissa kaupungeissa ennustettua heikompaa. Espoossa oli kesäkuun lopussa työtöntä ja työttömyysaste oli 11,1 prosenttia. Korkeasti koulutetuista on erityisesti Espoossa tullut uusi pitkäaikaistyöttömien ryhmä vieraskielisten ja vailla ammattia olevien rinnalle. Pitkäaikaistyöttömiä oli kesäkuussa 45,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25 -vuotiaiden työttömyys on kasvanut vuoden 2011 lopusta alkaen ja kesäkuussa 2015 heitä oli 17,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Avoimien työpaikkojen määrä on Espoossa kasvanut kesäkuussa 23,6 prosenttia edelliskesästä. Työmarkkinoiden ongelma on rakenteellinen, koska työttömyys on kasvanut avointen työpaikkojen lisääntymisestä huolimatta. Tulostavoitteiden toteutumisesta seurantaraporttiin tehdyt riskiarviot osoittavat, että kaupunkitasolla tavoitteiden saavuttamista uhkaa etenkin työllistymistilanteen epäsuotuisa kehitys. Yritysten irtisanomiset ja ostovoiman lasku aiheuttavat kaupungin palvelujen kasvavaa kysyntää. Espoon työllisyydenhoidon vaikuttavuuden kehittämiseksi on suunniteltu keskushallinnon ja sosiaali- ja terveystoimen yhteistä toimintamallia, jossa kehitetään työllisyyspalveluja erityisesti nuorille ja korkeasti koulutetuille työttömille sekä parannetaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Palvelujen tavoitteena on edistää työllisyyttä ja hillitä työmarkkinatuen menokasvua. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä palvellaan ammattiliittojen urapalvelujen sekä TE -toimiston ja kunnan työllisyydenhoidon palvelujen yhteistyön avulla. Uusien työpaikkojen syntymistä Espooseen on edistetty myös kaupunkimarkkinoinnilla. Espoon työllisyystilanteen parantamiseksi tarvitaan kaupungin toimialojen ja eri toimijoiden aktiivista yhteistyötä ja käytössä olevien mallien lisäksi on kehitettävä nykyistä tehokkaampia toimintatapoja. 2 Talousarvion toteutuminen Kaupungin talouden haasteet jatkuvat. Toimintatulot jäävät ennusteen mukaan 7,6 milj. euroa talousarviota alhaisemmiksi johtuen muun muassa ensi vuodelle siirtyvistä maanmyyntivoitoista. Talous- ja tuottavuusohjelmasta huolimatta toimialat ennustavat toimintamenojen kasvun ylittävän talousarvion. Palvelujen ostot ovat ylittämässä talousarvion 10,9 milj. eurolla. Talousarvion mukaisen toimintakatteen toteutumiseksi toimialojen on tiukennettava menokehitystään. Kaupungin viranhaltijoiden johtoryhmä linjasi, ettei määrärahojen ja tuloarvioiden muutoksia viedä vielä tammi-heinäkuun seurantatietojen perusteella luottamushenkilökäsittelyyn, vaan mahdolliset menoylitykset pyritään kattamaan talousarvion sisällä. Vuosikatteen tavoitetasoksi määritellystä 180 milj. eurosta ollaan jäämässä noin 43 milj. euroa. Vuosikatteen arvioidaan olevan 136,6 milj. euroa. Tilikauden tulos on koko vuoden ennusteiden mukaan 15,7 milj. euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikatetta ja tulosta parantavat ennakoitua suuremmat valtionosuudet ja rahoitustuotot. 2

3 Kaupungin henkilöstömäärä oli heinäkuun lopussa henkilöä, mikä on samaa tasoa kuin vuosi sitten. Henkilöstön määrää arvioitaessa on huomioitava Omniaan siirtyneet 80 henkilöä. Henkilöstökuluennusteessa on koko kaupungin tasolla varauduttu 1,1 prosentin kasvuun. Vuokratyövoimakustannukset kasvoivat 1,3 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Kaupunginhallituksen on aktiivisesti valvottava talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman toteuttamista kaupungin talous- ja rahoitusaseman turvaamiseksi. Henkilöstömäärän kasvua hillittäessä on huolehdittava siitä, etteivät kustannukset siirry vuokratyövoiman käyttöön tai palvelujen ostoihin. 2.1 Talousarvion toteutuminen toimialoittain Yleishallinto Yleishallinnon toimintatulot ovat ylittämässä talousarvion 0,8 milj. eurolla johtuen Kansaneläkelaitoksen työterveyshuollon käytännön muutoksesta. Toimintamenot ovat alittamassa talousarvion 1,5 milj. eurolla. Yleishallintoon on varattu keskitetysti 2,4 milj. euroa kaupungin toteuttamaan tukityöllistämiseen. Sosiaali- ja terveystoimen tuki- ja velvoitetyöllistämiseen on alkuvuonna siirretty 1,4 milj. euroa. Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimen toimialan tulojen arvioidaan ylittävän talousarvion 1,9 milj. eurolla. Vanhusten palveluissa tulot ylittynevät 0,4 milj. euroa, terveyspalveluissa 0,5 milj. euroa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa 1,3 milj. euroa. Esikunnan tuloista jäänee kertymättä 0,3 milj. euroa. Toimialan menot toteutunevat talousarvion mukaisesti lukuun ottamatta erikoissairaanhoidon menoja. HUS-palvelusopimuksen menot ylittynevät 8,6 milj. eurolla. Tammi-kesäkuussa 2015 menot kasvoivat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 3,3 prosenttia. Käyntien, DRG-tuotteiden ja hoitopäivien määrä kasvoi 3,6 prosenttia. Erikoissairaanhoitoon kuuluvat muut menot ylittynevät 0,2 milj. euroa johtuen päivystyksen hintojen noususta. Perhe- ja sosiaalipalveluissa menojen ylitykseksi arvioidaan 1,6 milj. euroa. Suurin ylitys kohdistuu vammaispalvelujen henkilökohtaisen avun ja vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen määrärahoihin asiakasmäärän kasvusta johtuen. Palvelusetelin käyttö on ollut arvioitua suurempaa. Toimeentulotuen ja työmarkkinatuen kuntaosuus ylittynevät 0,5 milj. eurolla johtuen pitkäaikaistyöttömien määrän kasvusta. Vuoden 2015 alusta yli 300 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuki siirtyi kuntien maksettavaksi. Lastensuojelumenoissa arvioidaan säästyvän kokonaisuutena 1,8 milj. euroa. Vanhusten palveluissa määrärahoja ennakoidaan jäävän käyttämättä 6,2 milj. euroa. Summa koostuu pääosin investointeihin lopullisesta kirjattavasta valmistus omaan käyttöön erästä, joka ei toteudu. Lisäksi menojen alitusta syntyy Espoon uuden sairaalan päivystysosaston käyttöönoton siirtymisestä vuodelle 2016 ja uuden sairaalan tietotekniikkakustannuksista. 3

4 Sivistystoimi Sivistystoimen toimintatulojen arvioidaan ylittävän talousarvion 1,9 milj. eurolla. Suomenkielisen opetuksen toimintatulot ylittynevät 3,5 milj. eurolla osin johtuen opetushallitukselta saaduista avustuksista. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen toimintatulot ovat ylittymässä 0,2 milj. eurolla. Päivähoidon kysyntä on ollut arvioitua korkeampaa koko vuoden ja syyskuun 2015 loppuun mennessä päivähoidon aloittavia lapsia on 170 enemmän kuin vastaavana aikana vuonna Myös päiväkotitiloja valmistuu useita. Svenska rum -lautakunnan toimintatulojen ja -menojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ruotsinkielisen työväenopiston kustannusten jako on tältä vuodelta kesken, joten kaikki menot eivät ole oikein kohdistettuna. Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaiset toimintatulot ylittynevät 0,4 milj. eurolla johtuen muun muassa saaduista projektituista. Muun sivistystoimen toimintatulot alittunevat 2,9 milj. eurolla. Toimialan toimintamenojen arvioidaan ylittyvän 4,2 milj. eurolla, josta suomenkielisen opetuksen toimintamenojen ylitys on 3,5 milj. euroa. Suomenkielisen opetuksen ylityksen raportoidaan olevan suurelta osin katetta opetushallitukselta saatuihin avustuksiin, joita ei voida käyttää ilman lisämäärärahaa. Tekninen ja ympäristötoimi Teknisen ja ympäristötoimen toimialan tulojen ilman nettositovia tulosyksiköitä arvioidaan toteutuvan. Toimiala esittää valtuustolle joukkoliikenteen kustannuksiin varatun määrärahan vähentämistä 3,7 milj. eurolla joukkoliikenteen vuoden 2014 kuntaosuuden täsmäyksen vuoksi. Palveluliiketoimi Palveluliiketoimen toimialan ja liikelaitosten liikevaihdon arvioidaan alittavan talousarvion 3,8 milj. eurolla. Tilikauden tuloksen arvioidaan kuitenkin olevan 5,3 milj. euroa ylijäämäinen, mikä ylittää talousarvion 1,5 milj. eurolla. Kaupungin omistaja-tilaaja-tuottaja -mallin arviointi on toimialalla kohdistunut Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen ja Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen uudelleenorganisoinnin kartoitukseen. Valtuusto kehotti jatkamaan tuotanto- ja tilaajayksiköiden uudelleenorganisoinnin valmistelua. Valtuusto päätti elokuussa Espoo Catering -liikelaitoksen uudeksi organisointitavaksi kaupungin omistaman in house -yhtiön. 2.2 Investoinnit Kaupungin investointimenoihin varattiin talousarviossa 325,1 milj. euroa. Määrärahaa on lisätty alkuvuonna 30,2 milj. euroa, mistä Tilakeskus -liikelaitoksen vuodenvaihteen yli jatkuneille keskeneräisille rakennuksille siirrettiin 17,0 milj. euroa, teknisen lautakunnan keskeneräisille kunnallistekniikan kohteille 6,9 milj. euroa ja maanhankintaan 2,8 milj. euroa sekä Tapiolan taseyksikölle 3,3 milj. euroa. Muutetussa talousarviossa investointimenoihin on varattu 355,1 milj. euroa. Kaupungin investointien toteumaksi arvioidaan enintään 335,0 milj. euroa johtuen tiedossa olevista siirtymistä. Maa- ja vesialueisiin esitetään 1,0 milj. euron määrärahalisäystä kaava-alueiden tontinosien järjestelyihin ja maankäyttösopimuksiin liittyen. Tapiolan taseyksikön määrärahojen lisäystä esitetään 12,0 milj. eurolla Merituulentien uudistamistyön vaiheistuksen poistamiseksi, jolloin kohteen valmistuminen aikaistuisi vuodella. Kaupungin kokonaisrahoituksen arvioidaan toteutuvan suunnitelman mukaisesti. 4

5 3 Vuoden 2015 tulostavoitteet Espoo-tarinassa on asetettu 31 tulostavoitetta ja kolme näkökulmaa, jotka ovat resurssit ja johtaminen, asukkaat ja palvelut sekä elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys. Seurantaraportissa on arvioitu, että tulostavoitteista yhdeksän jää toteutumatta tai toteutuminen on epävarmaa tai tavoite toteutuu loppuvuoden aikana. Tarkastuslautakunta arvioi lokakuun kuukausiraportissa annettavassa lausunnossaan yksityiskohtaisemmin kuluvan vuoden tulostavoitteiden toteutumista. Toimialat arvioivat, etteivät talousarvion toimintakate ja sen myötä koko kaupungin rahoitusaseman paranemista ja tuottavuutta koskevat tavoitteet eivät toteutuisi. Konsernihallinto on kuitenkin arvioinut, että alkuperäisen talousarvion toimintakate on mahdollista saavuttaa, minkä seurauksena tuottavuutta ja taloutta koskevat tulostavoitteet toteutuisivat. Konsernihallinnon kymmenestä tulostavoitteista neljän toteutuminen on epävarmaa tai toteutumista voidaan arvioida vasta seuraavana vuonna. Osatavoitteena oleva kaupungin lainakanta vuoden lopussa on ylittämässä 15 milj. eurolla tavoitteeksi asetetun enintään 436 milj. euroa. Terveysperusteisia poissaoloja on enintään 13,5 päivää / henkilötyövuosi tulostavoitteen toteutuminen on epävarmaa, koska alkuvuonna terveysperusteisia poissaoloja oli 15,1 päivää. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä lähenee maahanmuuttajataustaisten osuutta väestöstä -tulostavoitteen toteutuminen on samoin epävarmaa. Maahanmuuttajien osuus kaupungin henkilöstöstä kaupunkitasolla on hiukan kasvanut, mutta väestöosuuden kasvua hitaammin. Työhyvinvointimatriisin lukuarvon kasvamista koskevan tulostavoitteen toteutuminen arvioidaan vuonna Sosiaali- ja terveystoimelle asetetusta viidestä tulostavoitteesta toteutuisi toimialan arvion mukaan kaksi tavoitetta ja kaksi osittain. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan sosiaali- ja terveystoimessa kolmen tulostavoitteen toteutumisessa on epävarmuutta. Erikoissairaanhoidon toimintakate ylittänee tavoitteen vastaisesti talousarvion. Tavoite korkeintaan 14 vuorokauden odotusajasta kiireettömälle vastaanotolle ei ole toteumassa lisääntyneestä kysynnästä johtuen. Lasten ja nuorten kiireellisiä sijoituksia koskeva tulostavoitteen arviointikriteeri ei toteutune. Sivistystoimelle asetetuista kuudesta tulostavoitteesta jäänevät toteutumatta toimintakatetta ja oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelujen piiriin pääsyä seitsemän vuorokauden sisällä koskevat tavoitteet. Näistä palvelujen piiriin pääsy -tavoite on toteutumassa 97 prosenttisesti. Teknisessä ja ympäristötoimessa on seitsemän sitovaa tulostavoitetta, joiden arvioidaan toteutuvan. Palveluliiketoimen toimialalla on kaksi tulostavoitetta, joista tuottavuuden paranemisen vähintään 1,8 prosentilla ei arvioida toteutuvan. Tulostavoitteiden toteutumisen riskien analysoimista on jatkettava. Riskianalyysit lisäävät riskien tiedostamista ja toimintavalmiutta riskien realisoituessa. 5

6 4 Konserniraportointi tammi-kesäkuulta 2015 Riskienhallintajärjestelmän toimivuus tytäryhteisöissä ja kuntayhtymissä Espoo -konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen tulee noudattaa kaupungin riskienhallinta- ja omistajapolitiikkaa sekä sisäisen valvonnan yleisohjetta. Tytäryhteisöjen ja kuntayhtymien tulee raportoida kaupungille merkittävistä riskeistä sekä riskienhallintansa ja sisäisen valvontansa toimivuudesta ja riittävyydestä. Kaupunkikonsernin riskienhallintapolitiikka uudistettiin syksyllä Tytäryhteisöt ovat kuvanneet keskeisimpiä riskejä, mutta riskejä on kartoitettu ja raportoitu vaihtelevan tasoisesti. Yhteisöjen riskienhallintaa tulee edelleen kehittää kaupunkikonsernin riskienhallintapolitiikan mukaisesti, jotta riskinäkökulmat ovat vahvemmin osa yhteisöjen toiminnan suunnittelua, päätöksentekoa ja seurantaa. Keskeisissä kuntayhtymissä riskienhallintaa on kehitetty aktiivisesti. Konsernin tytäryhtiöissä ei ole raportoitu toteutuneen ennakoimattomia merkittäviä riskejä seurantakaudella. Riskien kartoitusta ja raportointia tulee edelleen kehittää, jotta riskinäkökulmat ovat kattavasti mukana toiminnan suunnittelussa, päätöksenteossa ja seurannassa. Länsimetro Oy I-vaiheen rakentaminen välillä Ruoholahti-Matinkylä on loppuvaiheessa. Koeajot on suunniteltu käynnistettäväksi helmikuussa Henkilöliikenne on arvioitu käynnistettävän elokuussa Automaatiometroprojekti kariutui vuoden 2014 lopulla, minkä seurauksena rakennettavan korvaavan asetinlaitteen valmistumisaikataulu on henkilöliikenteen käynnistämisen kannalta kriittinen. Metron I-vaiheen loppukustannusennuste on 1,008 miljardia euroa. Espoon valtuusto teki syksyllä 2014 päätöksen Länsimetron II-vaiheen rakentamisesta välille Matinkylä - Kivenlahti. II -vaiheen rakennustyöt käynnistyivät vuoden 2014 lopulla. Kustannusennuste vuodelle 2015 on 60 milj. euroa. KOY Espoon Toimitilat Merkittävimmät investoinnit vuonna 2015 ovat Mainingin koulun korjauksen loppuunsaattaminen, Lintuvaaran koulun ja päiväkodin loppuun saattaminen sekä Päivänkehrän koulun korjauksen suunnittelu ja aloittaminen loppuvuodesta Elinkaarikoulujen määrän lisäämistä harkitaan. Koulukori neljästä Viherlaakson ja Kirstin koulujen suunnittelu alkaa vuodenvaihteessa. Koriin kuuluvien Laajalahden ja Tuomarilan koulujen suunnittelu alkaa myöhemmin. Espoon Asunnot Oy Vuoden 2015 aikana aloitetaan viisi uudiskohdetta. Investointiohjelman suuruus on 61,9 milj. euroa. Uusia asuntoja valmistuu noin 300 vuodessa. Tarkastuslautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2015 KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2015 KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO Tarkastuslautakunta 25.11.2015 Espoon kaupunki TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2015 KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunta arvioi lokakuun kuukausiraportissa esitettyjen tietojen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO 1 Tarkastuslautakunta 1.12.2011 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA Lausunto on laadittu kaupunginhallituksen 28.11.2011 kokouksen esityslistan liitteinä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 234. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 234. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 234 Vuoden 2016 Seurantaraportti I ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen

Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Kehysesitys 2016-18 Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Taloussuunnitelman ja arvion valmisteluprosessista Kehyspäätöksen tekovaiheessa paljon asioita auki Valtion valmisteluaikataulu myöhentynyt; hallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätös

Vuoden 2015 tilinpäätös Vuoden 215 tilinpäätös Konserniesikunta, Strategia ja talous, Konserniohjaus Toimintaympäristö Väestökasvu yli 4 2 henkilöä (1,6 %), Asukasluku 215/216 oli. 269 82 Taloudellinen toimintaympäristö haasteellinen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA 1 LAUSUNTO 26.11.2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunta tekee kuntalakiin ja kaupungin tarkastussääntöön perustuvaa kaupunkikonsernin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 42 13.2.2017 22 Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotieto Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 324. Kaupunginhallitus 24.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 324. Kaupunginhallitus 24.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 324 Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA 1 LAUSUNTO 27.8.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA Tarkastuslautakunta tekee kuntalakiin ja tarkastussääntöön perustuvaa kaupungin ja kaupunkikonsernin

Lisätiedot

Kuukausiraportti. Tammi-helmikuu 2017

Kuukausiraportti. Tammi-helmikuu 2017 Kuukausiraportti Tammi-helmikuu Asukasta Espoon väestönkasvu kuukausittain 2015-900 800 700 600 500 400 300 2015 2016 200 100 0-100 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Vuonna tammikuussa Espoon väestö kasvoi ennakkotietojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 300 Vuoden 2014 syyskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

LAUSUNTO 27.11.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2013 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA

LAUSUNTO 27.11.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2013 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO 1 Tarkastuslautakunta 27.11.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2013 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunnan lausunto on laadittu kaupunginhallituksen 25.11.2013 kokouksen

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 3 Vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus ja siitä johtuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta Sosiaali- ja terveystoimi Tilinimi TP 2015 Muutettu TA 2016 Ennuste 2016 Poikkeama 2016 Toteuma 10/2015 Toteuma 10/2016 Toteuma- % 2016 Kasvu-% 2015-2016 Myyntituotot, ulkoiset 22 040 27 029 23 946-3 083

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 166. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 166. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 08.12.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 Kaupunginhallitus 324 24.11.2014 166 Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Kuukausiraportti. Tammi-syyskuu 2016

Kuukausiraportti. Tammi-syyskuu 2016 Kuukausiraportti Tammi-syyskuu Espoon väestö kasvoi tammi-elokuussa 2 840 asukkaalla. Kasvu johtui pääosin syntyneiden enemmyydestä. Espoon vuoden väestönkasvuksi ennakoidaan 4 300 asukasta. 14.10. 2 Elokuussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talousarvioon nähden Toimintatulot ylittynevät Toimintamenot ylittynevät Verotulot alittunevat Valtionosuudet ylittynevät Vuosikate toteutunee Tulos heikkenee

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Tuloslaskelman perustelut. ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat

Tuloslaskelman perustelut. ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 27.8.2012 Liite Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman kehys KH 26.8.2013

Lisätiedot

Kuukausiraportti. Tammi-marraskuu 2016

Kuukausiraportti. Tammi-marraskuu 2016 Kuukausiraportti Tammi-marraskuu Espoon väestö kasvoi tammi-lokakuussa 3 800 asukkaalla. Kasvu johtui pääosin syntyneiden enemmyydestä (41 %). Espoon vuoden väestönkasvuksi ennakoidaan 4 500 asukasta.

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 61 Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus 30.4.2014 tilanteesta Valmistelijat / lisätiedot: Seija Rupponen, puh. 043 825 1527 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Talous ja omistajaohjaus

Talous ja omistajaohjaus Talous ja omistajaohjaus Kaupunginvaltuuston perehdytyskoulutus 30.5.2017 Jukka Weisell Talouden kolme tasoa Oulun kaupunki: Liikelaitokset Rahastot Oulu-konserni: Tytäryhteisöt om. >50 % Osakkuusyhtiöt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 78 27.3.2017 69 Vuoden 2016 tilinpäätös ja tuloksen käsittely Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 78 Teknisen lautakunnan seurantaraportti I/2014 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Petri Vainio, puh.

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

Kaupungin vuosikate ja investoinnit

Kaupungin vuosikate ja investoinnit LAUSUNTO 30.11.2016 Espoon kaupungin tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2016 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunta arvioi valtuustolle talousarviovuoden kuluessa

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori

Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Huomioitavaa - Espoon väkiluku kasvoi v. 2012 4 320 henkilöllä - Ulkomailta muutti 3 140 asukasta. Väestönkasvusta 50

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuukausiseuranta (lokakuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Vuoden 2017 kuukausiseuranta (lokakuu) ja koko vuoden toteumaennuste Vuoden 2017 kuukausiseuranta (lokakuu) ja koko vuoden toteumaennuste 26.11.2014 Lokakuun 2017 kuukausiraportti Tilinpäätösennuste pohjautuu palvelualueiden yhteenlaskettuihin näkemyksiin Lokakuun ennusteen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 333/2016 02.02.01.00 99 Vuoden 2015 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Katariina Koskela,

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta.

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Sosiaali- ja terveystoimen valtuustokauden ja vuoden 2016 tulostavoitteet Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot