TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA"

Transkriptio

1 1 LAUSUNTO TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA Tarkastuslautakunta tekee kuntalakiin ja tarkastussääntöön perustuvaa kaupungin ja kaupunkikonsernin kattavaa arviointia, josta se raportoi säännöllisesti valtuustolle tuottaen informaatiota toiminnan ja talouden ohjausta sekä päätöksentekoa varten. Lausunto on laadittu kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellyn seurantaraportin ja lautakuntakäsittelyjen perusteella. Lausunnossa arvioidaan talousarvion ja tulostavoitteiden toteutumista sekä kaupungin talouden tilaa. Tarkastuslautakunta tulee arvioimaan tulostavoitteiden toteutumisen tavoitekohtaisesti arviointikertomuksessaan vuodelta TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1 Toimintaympäristön muutokset Euroopassa merkit talouskasvusta ovat edelleen vaimeat, mikä vaikuttaa suoraan Suomen ja Espoon toimintaympäristöön. Kaupungin verotulojen kasvu jää kuluvana vuonna merkittävästi arvioitua pienemmäksi. Työttömyys on kasvanut Espoossa alkuvuodesta 2012 lähtien aiheuttaen osaltaan kuntalaisten palvelutarpeen kasvua. Työttömyyden arvioidaan kasvavan kuluvanakin vuonna ja työllisyyden kasvua hidastavat lisääntyneet rakenneongelmat. Espoossa etenkin alle 25-vuotiaiden työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat kasvaneet. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömyysaste kesäkuussa 2014 oli Espoossa 9,7 prosenttia ja koko maassa 12,9 prosenttia. Espoon väkiluku kasvoi alkuvuonna asukkaalla. Väestönkasvu on ollut ennusteiden mukaista ja väestömäärä tulee kasvamaan vuonna 2014 yli henkilöllä. Väestönkasvusta 47 prosenttia on syntyneiden enemmyydestä, 31 prosenttia maahanmuutosta ja 22 prosenttia kuntien välisestä muuttoliikkeestä johtuvaa. Vuoden 2014 alussa kaupungin väkiluvusta vieraskielisiä oli 12,2 prosenttia. Vieraskielisten määrä kasvaa Espoossa asukkaalla vuosittain, ja se tuo haasteita kaupungin palvelutuotannolle. Työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on Espoossa kasvanut ja toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä on kasvanut edelleen aiheuttaen menojen lisäystä sekä haasteita kaupungin palvelutuotannolle. Tiedossa olevat toimintaympäristön rakenneongelmat on otettava huomioon talousarviovalmistelussa.

2 2 1.2 Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelma vuonna 2014 Vuoden 2014 talousarviossa valtuusto hyväksyi vuodelle 2014 poikkeuksellisesti yhteensä 10 milj. euron kohdentamattoman tasapainotuserän. Alkuvuonna 2014 tasapainotus- ja tuottavuustavoitteita kiristettiin ja maaliskuussa valtuusto hyväksyi yhteensä 23,3 milj. euron tuloksen (toimintakatteen) parannustavoitteet, joista tuottavuutta parantavat/toimintaan vaikuttavat osuudet tarkistuksesta olivat 15,2 milj. euroa. Syksyn 2013 talousarvioneuvotteluissa sovitun 10 milj. euron lisäksi lisäsopeutusta hyväksyttiin tehtäväksi 5,2 milj. euroa. Kokonaissummassa mukana olevat 6 milj. euron tekniset tarkistukset palkkahintaan ja eläkemaksuihin tehtiin, koska varaukset olivat talousarviota valmisteltaessa olleet ylimitoitettuja. Tuloarvioiden tarkistusta sosiaali- ja terveystoimessa sekä teknisessä ja ympäristötoimessa tehtiin yhteensä 2,1 milj. euroa. Valtuuston hyväksymät vuoden 2014 talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden ja liikelaitosten tulostavoitteiden tarkistukset jakaantuivat toimialoittain seuraavasti: Tarkistukset toimialoittain ja yhteensä Tuloarvion korotus, milj. e Määrärahan alennus, milj. e Tuloksen parannus, milj. e Yleishallinto 0,88 Tarkastusltk ja tilintarkastus 0,01 Sosiaali- ja terveystoimi 1,00 3,49 Sivistystoimi 7,38 Tekninen ja ympäristötoimi 1,05 2,40 Tilakeskus-liikelaitos 1,21 Palveluliiketoimi ja liikelaitokset 1,85 4,07 Yhteensä 2,05 16,01 5,28 Toimintakatteen muutos yhteensä, milj. e 23,34 Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman toteuttamisen vaikutuksia vuoden 2014 tulokseen ei vielä voida kattavasti arvioida. Seurantaraportin mukaan talousarviossa on merkittäviä ylityspaineita, joista osa tuodaan valtuuston käsittelyyn määrärahan korotusesityksinä ja osa tarpeista on tarkoitus toteuttaa toimintaa sopeuttamalla. Seurantaraportti I tulee liian myöhäisenä ajankohtana valtuuston käsittelyyn, jotta kuluvan vuoden talousarvioon voitaisiin tehdä korjaavia toimenpiteitä. Valtuuston tulee saada tammi-huhtikuun toteutumatiedot päätöksenteon pohjaksi kevään aikana. Kaupunginhallituksen on talousarviovuoden kuluessa aktiivisesti valvottava talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman toteuttamista, jotta kaupungin talous- ja rahoitusasema saadaan kestävästi tasapainoon. Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman toimenpiteiden vaikuttavuuden ja riittävyyden arvioimiseksi valtuustolle tulee esittää vuoden 2014 tilinpäätöksen yhteydessä tavoitetasoinen yhteenvetoraportti toimialoittain sekä analyysit poikkeamien syistä.

3 1.3 Talousarvion toteutuminen 3 Verotulojen kasvu on jäämässä 1,1 prosenttiin, kun talousarviossa kasvuarvioksi oli esitetty 2,3 prosenttia. Verotuloja arvioidaan kertyvän 15 milj. euroa talousarviossa esitettyä vähemmän. Ulkoisia tuloja kertynee 3,0 milj. euroa muutettua talousarviota vähemmän. Valtionosuudet ovat 2,1 milj. euroa pienemmät kuin muutetussa talousarviossa. Ulkoiset menot ovat kasvaneet 2,8 prosenttia viime vuoteen nähden. Kasvu on painottunut palvelujen ostoon, erityisesti erikoissairaanhoitoon. Henkilöstökulut ovat kasvaneet 1,8 prosenttia alkuvuoden aikana ja kulujen arvioidaan jäävän alle muutetun talousarvion. Toimintakatteen ennustetaan olevan 34 milj. euroa muutettua talousarviota heikompi. Vuoden 2014 vuosikatteeksi on arvioitu milj. euroa. Vuosikatteen tavoitetasoksi on määritelty 180 milj. euroa kaupungin korkea investointitaso huomioon ottaen. Kuluvan vuoden vuosikatetasolla kaupunkia uhkaa voimakas velkaantuminen lähivuosina. Tälle vuodelle merkitty 117 milj. euron lainanottovaltuutus on kokonaisuudessaan käytetty ja suunniteltu 40 milj. euron rahastonpurku on toteutettu. Loppuvuoden mahdollisiin lisärahoitustarpeisiin otetaan lyhytaikaista kassalainaa. Heinäkuun lopussa kaupungin lainamäärä oli 304,1 milj. euroa. Toimialat ovat arvioineet vuoden 2014 tuloksen olevan jopa 53,5 milj. euroa alijäämäinen ja 38 milj. euroa muutettua talousarviota heikompi. Tammi-heinäkuun tulos oli 12,9 milj. euroa ylijäämäinen, mikä on 11,7 milj. euroa vuoden 2013 tammi-heinäkuun tulosta heikompi. Tavoitetasoksi asetettuun 180 milj. euron vuosikatteeseen ei talousarviovuonna tulla pääsemään. Lähivuosien milj. euron vuosikatetaso ei riitä kaupungin talouden pitkän aikavälin tasapainon ylläpitämiseksi. 1.4 Rahastot Kaupungin rahastojen varat markkina-arvostettuina olivat heinäkuun lopussa yhteensä 655,7 milj. euroa. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan oli 29,4 milj. euroa. Suurimman rahaston, peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahaston (PMIR) salkun arvo oli 494,3 milj. euroa ja tuotto vuoden alusta 4,7 prosenttia. Peruspalvelujen kehittämisrahaston (PPKR) salkun arvo oli 49,9 milj. euroa ja tuotto vuoden alusta 5,4 prosenttia. 1.5 Talousarvion toteutuminen toimialoittain ja esitetyt talousarviomuutokset Yleishallinto Keskushallinnon tulot toteutuvat suunnitellusti ja menot alittavat talousarvion 0,5 milj. eurolla.

4 Sosiaali- ja terveystoimi 4 Sosiaali- ja terveystoimen tulojen arvioidaan ylittävän talousarvion 1,0 milj. eurolla. Vanhusten palveluissa tulot ylittynevät 0,5 milj. euroa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa 0,5 milj. euroa. Tulojen ylitys muodostuu pääosin kotipalvelujen valtionkorvauksista ja liikennevakuutuslain mukaisista korvauksista. Ennusteen mukaan sosiaali- ja terveystoimen menot ylittävät talousarvion 26,5 milj. eurolla. Terveyspalveluissa määrärahat ylittynevät 19,2 milj. eurolla, josta erikoissairaanhoidon menojen arvioitu ylitys on 18,3 milj. euroa. Valtuustolle esitetään 14 milj. euron lisämäärärahan myöntämistä. Perhe- ja sosiaalipalveluissa menojen 10 milj. euron kokonaisylityksestä suurin ylitys on toimeentulotukimenoissa, 5,7 milj. euroa ja työmarkkinatuen kuntaosuudessa, 3,6 milj. euroa. Vanhusten palveluissa määrärahoista arvioidaan säästyvän 2,6 milj. euroa ja esikunnan menoista 0,1 milj. euroa. Seurantaraportin yhteydessä valtuustolle esitetään hyväksyttäväksi yhteensä 1,0 milj. euron tulojen lisäys ja 23,0 milj. euroa määrärahanlisäyksiä. Vanhusten palvelujen määrärahoihin esitetään 2,5 milj. euron vähennys. Erikoissairaanhoidon menojen ylityksen ja lisämäärärahatarpeen syistä on valtuustolle tuotava seurantaraportissa esitettyä enemmän tietoa päätöksenteon pohjaksi. Työmarkkinatuen kuntaosuuden ja toimeentulotukimenojen hillitsemiseksi on kaupungin yhdessä eri toimijoiden kanssa otettava käyttöön tarpeelliset toimenpiteet. Sivistystoimi Sivistystoimen toimintatulojen arvioidaan alittavan muutetun talousarvion 0,8 milj. eurolla. Ilman nettobudjetoituja yksiköitä alitus on 2,9 milj. euroa. Syyksi alitukseen on seurantaraportissa lyhyesti esitetty liian suurta tulo-odotusta. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulot ylittänevät muutetun talousarvion 0,1 milj. eurolla. Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulot ylittyvät 0,4 milj. eurolla johtuen projektille saaduista tuista. Nettobudjetoidun työväenopiston toimintakate on toteutumassa 0,2 milj. euroa talousarviota parempana. Toimintamenot ylittynevät 1,9 milj. eurolla. Ilman nettobudjetoituja yksiköitä toimialan menot toteutunevat muutetun talousarvion mukaisina. Päivähoitopaikkojen kysyntä on kasvanut edelleen ja päivähoitoon on tullut 570 lasta arvioitua enemmän. Henkilöstömenot alittanevat muutetun talousarvion 3,0 milj. eurolla. Vastaavasti ulkoisten palvelujen ostot ylittynevät 2,5 milj. eurolla työvoimanvuokrauskustannusten osalta. Avustusten arvioidaan ylittyvän 0,5 milj. eurolla. Päivähoitopaikkalisäyksistä huolimatta jouduttiin poikkeusjärjestelyin järjestämään päivähoito kevään ajaksi 230 lapselle ottamalla päiväkodin yhteisiä salitiloja lapsiryhmäkäyttöön sekä lisäämällä kasvatushenkilöstöä. Tekninen ja ympäristötoimi Toimialan tulojen arvioidaan alittuvan 10 milj. euroa johtuen maanmyyntivoittoihin budjetoidun 25 milj. euron alittumisesta. Toimiala esittää valtuustolle tuloarvionsa alentamista 10 milj. eurolla.

5 Teknisen lautakunnan katu- ja viherpalvelujen ulkoisten tulojen ennuste on 22,8 milj. euroa, josta maankäyttö- ja kehittämiskorvausten osuus on 20 milj. euroa. Kaupunginhallitus korotti kesäkuussa tuloarviota 8,0 milj. eurolla. Uusista kaava-alueista Finnoon ja Espoon keskustassa sijaitsevan Suviniityn alueen kunnallistekniikan rakentamismenojen arvioidaan tulevat katetuksi pääosin kyseisten alueiden maankäyttösopimuksilla sekä tonttien myyntituloilla. Toimialan tulosyksiköiden määrärahojen käytön arvioidaan toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti pysyen vuoden 2013 tilinpäätöksen tasolla. Toimialan käyttötaloudessa on kaksi nettobudjetoitua yksikköä, joiden toimintakate on sitova, ja niiden arvioidaan toteutuvan. 5 Teknisen ja ympäristötoimen toimialan taseyksiköt Suurpellon taseyksikön liikevaihto muodostuu investointien toteutuman mukaan tuloutettavista maankäyttömaksuista. Suurpellon taseyksikön tulojen ja menojen arvioidaan alittavan muutetun talousarvion 3,8 milj. eurolla. Menoalitus johtuu Suurpellon päiväkodin urakoitsijan vaihtumisen vuoksi siirtyneestä rakentamisaikataulusta sekä hankkeen kokonaiskustannusten 2,3 milj. euron ylityksestä verrattuna kustannusarvioon. Päiväkoti valmistui toukokuussa 2014, kun sen suunnitelman mukaan piti valmistua vuoden 2013 lopulla. Suurpellon taseyksiköltä esitetään siirrettäväksi 3,8 milj. euroa Suurpellon kunnallistekniikkaan varatuista määrärahoista Tilakeskus - liikelaitokselle päiväkodin rakentamiskustannuksiin. Tapiolan taseyksikön liikevaihto muodostuu tuloutettavista maankäyttömaksuista sekä pitkäaikaisista vuokratuotoista. Kaupunginhallitus hyväksyi kesäkuussa 2014 sopimuksen Tapiolan keskuksen keskeisen osan toteuttamisesta. Valtuustolle esitetään sopimuksen mukaisiin rakennustöihin 4,2 milj. euron määrärahalisäystä ja 6,0 milj. euron lisäystä maankäyttösopimuksesta saataviin tuloihin, joilla rakentaminen on tarkoitus rahoittaa. Palveluliiketoimi Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa palveluliiketoimelle on asetettu vuodelle 2014 sisäisiin palveluihin 5,9 milj. euron tuottavuuden parannustavoite, minkä ei toimialalla arvioida toteutuvan. Toimintatuottojen arvioidaan alittavan muutetun talousarvion 2,4 milj. eurolla. Toimialan menot ylittynevät 6,4 milj. eurolla. Tietotekniikkapalvelujen tulosyksikön toimintakate on vuodenvaihteessa arviolta 2,3 milj. euroa, mikä on 1,1 milj. euroa heikompi kuin muutetussa talousarviossa. Valtuustolle esitetään toimintakatteen pienentämistä 1,14 milj. eurolla, koska tälle vuodelle kohdistettujen TATU -tavoitteiden ennakoidaan jäävän osittain toteutumatta. Monituottajamallin käyttöönotto on lisääntynyt vuoden 2014 aikana. Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen sisäisenä asiakkaana oleva tekninen lautakunta kilpailuttaa alueurakoita myös yksityisellä sektorilla. Suurin alitus liikelaitoksen tuloissa johtuu teknisen ja ympäristötoimen tilausten vähentymisestä noin 7 milj. eurolla. Liikelaitoksen liikevaihdon arvioidaan supistuvan viime vuoteen verrattuna 11 milj. euroa. Tekninen lautakunta on tehnyt päätöksen kesällä 2015 kilpailutettavasta kolmannesta alueurakasta ja Tilakeskus -liikelaitos valmistelee yhden kiinteistöhoitoalueen kilpailuttamista ulkoisilla markkinoilla. Tilauskannan supistuminen aiheuttaa Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen ylläpidossa riskin käyttämättä jäävistä resursseista. Liikelaitos on varautunut käynnistämään noin 20 henkilön kanssa YT-neuvottelut. Katuylläpito on käynnistänyt neuvottelut Espoo Logistiikka -liikelaitokselta vuokratun työ-

6 koneen vuokrasopimuksen irtisanomisesta kesken sopimuskauden. Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitokselle asetetun 1,2 milj. euron TATU -säästötavoitteen ennakoidaan silti toteutuvan. Palveluliiketoimen liikelaitokset arvioivat saavuttavansa niille asetetut peruspääoman tuottovaatimusta, tulosta ja investointeja koskevat tulostavoitteet. 6 Monituottajamallissa tilaajan on arvioitava palvelun hankintatapa koko kaupungin kannalta kokonaistaloudellisesti ja huomioitava mallin riskit kaupungin omalle tuotannolle. Vaikutukset on ennakoitava hyvissä ajoin, jotta tuottaja voi varautua omassa toiminnassaan muutoksiin. 1.6 Investoinnit Kaupunkikonsernin lähivuosien mittavalla investointiohjelmalla halutaan vastata kasvavan kaupungin tarpeisiin ja mahdollistaa yhdyskuntarakenteen kestävä kehittyminen. Merkittävänä tavoitteena on tarkistettavana olevan MAL -sopimuksen mukaisten asuntotuotantoedellytysten luominen sekä asuntotuotantotavoitteiden toteuttaminen, mikä on myös valtion Länsimetron jatko-osan rahoitukseen osallistumisen edellytyksenä. Länsimetron jatkon alueelle on suunnitteilla asuntoja asukkaalle. Peruskaupungin investointeihin on muutetussa talousarviossa varattu yhteensä 210,9 milj. euroa. Määräraha sisältää vuodelta 2013 jatkuneille keskeneräisille kunnallistekniikkahankkeille siirretyn 17,2 milj. euroa. Vuoden 2014 määrärahoihin esitetään maanhankintoihin 45 milj. euron korotusta. Peruskaupungin investointien toteutumaksi arvioidaan 245,4 milj. euroa. Peruskaupungin investointituloihin on muutetussa talousarviossa varattu 73,3 milj. euroa. Tulot alittunevat noin 9 milj. eurolla Länsimetro Oy:n valtionavustusten budjetoitua pienemmän toteutuman vuoksi. Länsimetro Oy: tuloiksi ja menoiksi arvioidaan kirjattavan loppuvuodesta 63 milj. euroa. Vuoden 2014 muutetussa talousarviossa koko kaupungin investointeihin on varattu 346,2 milj. euroa. Määrärahaa on lisätty alkuvuoden aikana 73,1 milj. euroa, mistä vuodenvaihteen yli jatkuneille keskeneräisille rakennuksille siirrettiin Tilakeskus - liikelaitokselle hankekohtaisesti 48,5 milj. euroa. Koko kaupungin investointien toteumaksi arvioidaan 360,4 milj. euroa. Tilakeskus -liikelaitos esittää valtuustolle, että liikelaitos voisi käyttää vuonna 2014 säästyviä jatkuvien uudisrakennushankkeiden määrärahoja 5,0 milj. euroa koulujen ja päiväkotien väistö- ja siirtokelpoisiin toimitiloihin. Tarkoitukseen on varattu vuoden 2014 talousarviossa 1,2 milj. euroa, mutta tarve on osoittautunut ennakoitua kiireellisemmäksi. Valtuustolle tulee antaa säännöllisesti yhteenvetoraportti merkittävien investointien rahoitussuunnitelmista, jotta hankkeista saadaan kattavat tiedot ja niiden realistisuutta sekä vaikutusta käyttötalouteen voidaan arvioida. Pitkäaikaisten investointihankkeiden toteumaraportit on päivitettävä säännöllisesti.

7 2 ESPOO-TARINA, TULOSTAVOITTEET JA POIKKEAMAT 7 Vuoden 2014 tulostavoitteiden pohjana on Espoo-tarina ja siinä näkökulmittain asetetut päämäärät ja valtuustokauden tavoitteet, joissa kaupungin on ehdottomasti onnistuttava, jotta päämäärät ja sitä kautta visio saavutetaan. Tulostavoitteet ovat kuntalain tarkoittamia valtuuston vuosittain asettamia toiminnallisia tai taloudellisia tavoitteita, joilla konkretisoidaan valtuustokauden tavoite. Sitovien tulostavoitteiden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle. Lisäksi Espoo-tarinan toteuttamiskeinona käytetään poikkihallinnollisia kehitysohjelmia. Ohjelmien hyötytavoitteiden tulokset raportoidaan seurannan yhteydessä. Tarkastuslautakunta seuraa vuosittain ohjelmien toteuttamista ja raportoi havainnoistaan valtuustolle arviointikertomuksessaan. Vuodelle 2014 on asetettu yhteensä 30 sitovaa tulostavoitetta. Tulostavoitteista 18 on asetettu resurssit ja johtaminen -näkökulmaan. Asukkaiden ja palvelujen sekä elinvoiman, kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen näkökulmissa on molemmissa kuusi tulostavoitetta. Seurantaraportissa on annettu selvitykset tulostavoitteiden toteutumisesta näkökulmittain ja arvioitu, että tulostavoitteista kuusi ei toteudu. Kaupungin talouden kannalta keskeisiä toteutumatta jäämässä olevia tulostavoitteita ovat tuottavuuden ja toimintakatteen kehitystä sekä vuosikatetta koskevat tavoitteet. Lisäksi sosiaali- ja terveystoimelle asetettu tavoite alle 21 päivän odotusaika terveysasemien kiireettömälle vastaanotolle -tulostavoitteen arvioidaan jäävän toteutumatta. Seurantaraportin mukaan valtuuston hyväksyttäväksi tuodaan myöhemmin sellaiset tulostavoitteiden toteutumisen poikkeamat, joita voidaan pitää olennaisina. Jos useasta tavoitteen toteutumiskriteeristä joku toteutuu vain osittain, on tapauskohtaisesti arvioitu jääkö tulostavoite tämän vuoksi toteutumatta. Sitovien tulostavoitteiden toteutumisen arviointi on tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä. Sitovia tulostavoitteita voidaan pitää toteutuneina vasta, kun kaikki tavoitteen toteutumista mittaavat kriteerit ovat täyttyneet. Seurantaraportissa esitetty tulostavoitteiden toteutuma-arvio toimialoittain SEURANTARAPORTTI 1/2014 Tulostavoitteet yht. Toteutumassa Ei toteutumassa Ei voida arvioida* Konserniesikunta Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen ja ympäristötoimi Palveluliiketoimi 1 1 Yhteensä *Tulostavoitteista osan toteutumistieto on arvioitavissa myöhemmin talousarviovuoden kuluessa tai tilinpäätöksen yhteydessä, ja taulukossa ne ovat merkittyinä ei voida arvioida -sarakkeeseen. Kaikkien tulostavoitteiden poikkeamat on tuotava valtuuston käsittelyyn viimeistään syyskuussa, jotta valtuusto voi tarvittaessa päättää korjaavista toimenpiteistä tai tulostavoitteisiin tehtävistä muutoksista. Tarkastuslautakunta on toistuvasti joutunut huomauttamaan terveyskeskuslääkärille pääsyn vaikeudesta Espoossa. Kaupunginhallituksen tulee velvoittaa sosiaali- ja terveystoimi toteuttamaan tulostavoitteeseen pääsemiseksi vaadittavat toimenpiteet.

8 8 Osan seurantaraportissa toteutuviksi arvioitujen tulostavoitteiden toteutumisessa on vielä epävarmuutta tai niiden toteutumista ei voitu arvioida seurantaraportin tuloskorteissa esitettyjen tietojen perusteella. Tarkastuslautakunta katsoo arviointikertomusvalmistelussaan, että tilinpäätösvaiheessa ainoastaan täysin toteutuneet tulostavoitteet voidaan katsoa toteutuneeksi. Toimialojen osittain toteutuvaksi raportoimat tulostavoitteet katsotaan toteutumatta jääviksi tavoitteiksi. 3 Konserniraportointi Konserniin kuuluvien yhteisöjen taloudesta ja toiminnasta on annettu seurantaraportti tilanteesta. Länsimetro Oy Espoon omistusosuus yhtiöstä on 72 prosenttia ja osuus kustannuksista samaa tasoa. Kokonaisinvestoinnista Espoon osuus on arviolta 500 milj. euroa. Länsimetron kustannukset ovat ylittämässä kustannusarvion 17 prosentilla. Kesäkuun lopussa yhtiöllä oli Helsingin ja Espoon kaupunkien takaamana lainaa yhteensä 460 milj. euroa. Lisäksi kesäkuun 2014 lopussa kilpailutettiin 70 milj. euron laina sekä toinen 70 milj. euron laina kilpailutetaan syksyllä. Länsimetron rakentaminen kestää vuoden 2015 loppuun. Liikenteen on suunniteltu alkavan kesällä 2016 rajoitetussa automaattiohjauksessa siten, että kuljettaja on mukana junassa 6-9 kuukauden siirtymävaiheen ajan. Valtuusto päätti käynnistää metron jatkon rakentamisen välille Matinkylä - Kivenlahti sillä ehdolla, että valtio sitoutuu maanrakennusindeksiin sidottujen rakennuskustannusten kattamiseen 30 prosentilla. Länsimetron jatkon sekä rakennettavan varikon kustannusarvio on yhteensä 801 milj. euroa. Espoon kaupungin osuus kustannuksista on 70 prosenttia. Espoon Asunnot Oy Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 investointiohjelma on 91,4 milj. euroa, ja se sisältää 400 uuden asunnon rakentamisen aloittamisen sekä peruskorjauksia. KOY Espoon Toimitilat Mainingin ja Lintuvaaran koulujen peruskorjaukset alkoivat alkuvuodesta Karakallion koulu otettiin vastaan kesäkuussa Kiinteistö Oy Espoon Toimitilojen lainakannan ennakoidaan vuoden 2014 lopussa olevan 122 milj. euroa. KOY Espoon sairaala Espoon sairaalan rakentamista varten on perustettu KOY Espoon sairaala, joka rakennuttaa vuoden 2016 keväällä valmistuvan sairaalan rakennukset omistukseensa. Yhtiö rahoittaa toimintansa lähes kokonaan lainarahalla. HUS:in omistaman Jorvin sairaalan viereen rakennettavan sairaalahankkeen kokonaisrahoitus on 150 milj. euroa, josta on mennessä nostettu 75 milj. euroa. Huoltoyhteyden rakentaminen uuden sairaalan ja olemassa olevan Jorvin sairaalan välille aloitetaan. Tarkastuslautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO 1 Tarkastuslautakunta 1.12.2011 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA Lausunto on laadittu kaupunginhallituksen 28.11.2011 kokouksen esityslistan liitteinä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA 1 LAUSUNTO 26.11.2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2014 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunta tekee kuntalakiin ja kaupungin tarkastussääntöön perustuvaa kaupunkikonsernin

Lisätiedot

LAUSUNTO 27.11.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2013 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA

LAUSUNTO 27.11.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2013 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO 1 Tarkastuslautakunta 27.11.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2013 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunnan lausunto on laadittu kaupunginhallituksen 25.11.2013 kokouksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 78 Teknisen lautakunnan seurantaraportti I/2014 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Petri Vainio, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 3 Vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus ja siitä johtuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta Sosiaali- ja terveystoimi Tilinimi TP 2015 Muutettu TA 2016 Ennuste 2016 Poikkeama 2016 Toteuma 10/2015 Toteuma 10/2016 Toteuma- % 2016 Kasvu-% 2015-2016 Myyntituotot, ulkoiset 22 040 27 029 23 946-3 083

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY VALTUUSTO 20.5.2013 Ritva Erkama Kausien 2005-2008 sekä 2009-2012 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja KAUPUNGIN TALOUS JA TUOTTAVUUS Kaupungin haasteina: menojen kasvaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 166. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 166. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 08.12.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 Kaupunginhallitus 324 24.11.2014 166 Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 324. Kaupunginhallitus 24.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 324. Kaupunginhallitus 24.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 324 Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 26.02.2014 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/ 10 Teknisen lautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös ja tilinpäätösraportti vuodelta (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2015 KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2015 KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO Tarkastuslautakunta 25.11.2015 Espoon kaupunki TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2015 KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunta arvioi lokakuun kuukausiraportissa esitettyjen tietojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 50 Teknisen lautakunnan vuoden 2014 huhtikuun seurantaraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen,

Lisätiedot

1 Espoon toimintaympäristön ja talouden haasteet

1 Espoon toimintaympäristön ja talouden haasteet LAUSUNTO Tarkastuslautakunta Espoon kaupunki TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2015 TAMMI-HEINÄKUUN SEURANTARAPORTISTA Tarkastuslautakunta arvioi seurantaraportissa esitettyjen tietojen

Lisätiedot

Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu. Palveluliikelaitosten johtokunta Taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen

Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu. Palveluliikelaitosten johtokunta Taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu Palveluliikelaitosten johtokunta 7.5.2014 Taloussuunnittelujohtaja 1 Lauta- ja johtokuntien käsittelyn tavoite Saada yhteinen ymmärrys Talouskehityksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 08.09.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 Kaupunginhallitus 218 25.8.2014 103 Vuoden 2014 Seurantaraportti I ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätös

Vuoden 2015 tilinpäätös Vuoden 215 tilinpäätös Konserniesikunta, Strategia ja talous, Konserniohjaus Toimintaympäristö Väestökasvu yli 4 2 henkilöä (1,6 %), Asukasluku 215/216 oli. 269 82 Taloudellinen toimintaympäristö haasteellinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 300 Vuoden 2014 syyskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 234. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 234. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 234 Vuoden 2016 Seurantaraportti I ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kuukausiraportti. Tammi-helmikuu 2017

Kuukausiraportti. Tammi-helmikuu 2017 Kuukausiraportti Tammi-helmikuu Asukasta Espoon väestönkasvu kuukausittain 2015-900 800 700 600 500 400 300 2015 2016 200 100 0-100 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Vuonna tammikuussa Espoon väestö kasvoi ennakkotietojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 61 Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus 30.4.2014 tilanteesta Valmistelijat / lisätiedot: Seija Rupponen, puh. 043 825 1527 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Tuloslaskelman perustelut. ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat

Tuloslaskelman perustelut. ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 27.8.2012 Liite Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman kehys KH 26.8.2013

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Kuukausiraportti. Tammi-marraskuu 2016

Kuukausiraportti. Tammi-marraskuu 2016 Kuukausiraportti Tammi-marraskuu Espoon väestö kasvoi tammi-lokakuussa 3 800 asukkaalla. Kasvu johtui pääosin syntyneiden enemmyydestä (41 %). Espoon vuoden väestönkasvuksi ennakoidaan 4 500 asukasta.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015

Lisätiedot

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen

Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Kehysesitys 2016-18 Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Taloussuunnitelman ja arvion valmisteluprosessista Kehyspäätöksen tekovaiheessa paljon asioita auki Valtion valmisteluaikataulu myöhentynyt; hallituksen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 64 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori

Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Huomioitavaa - Espoon väkiluku kasvoi v. 2012 4 320 henkilöllä - Ulkomailta muutti 3 140 asukasta. Väestönkasvusta 50

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 24.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 89 Teknisen lautakunnan esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2015-2017 käyttötalouden osalta (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 26.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/ 12 Ympäristölautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Kuukausiraportti. Tammi-syyskuu 2016

Kuukausiraportti. Tammi-syyskuu 2016 Kuukausiraportti Tammi-syyskuu Espoon väestö kasvoi tammi-elokuussa 2 840 asukkaalla. Kasvu johtui pääosin syntyneiden enemmyydestä. Espoon vuoden väestönkasvuksi ennakoidaan 4 300 asukasta. 14.10. 2 Elokuussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.05.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 93 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 huhtikuun seurantaraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.11.2015 Sivu 1 / 1 249/2015 02.02.02 183 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valmistelijat / lisätiedot: Outi Toivonen, puh. 043 825 4836 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valmistelijat / lisätiedot: Outi Toivonen, puh. 043 825 4836 etunimi.sukunimi@espoo.fi 20.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 70 Espoo Logistiikka -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 31.7.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Outi Toivonen, puh. 043 825 4836 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 42 13.2.2017 22 Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotieto Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.12.2013 Sivu 1 / 1 5422/02.02.00/2013 136 Teknisen lautakunnan vuoden 2014 käyttösuunnitelman hyväksyminen käyttötalouden ja investointien osalta Valmistelijat / lisätiedot: Tuija

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 14.05.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 56 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Tommi Hietanen, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 18.04.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 127 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen ja eräiden määrärahojen siirtäminen (Osittain kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 97 Ympäristölautakunnan seurantaraportti 10/2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. (09) 816 24830 Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot