Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde
|
|
- Raili Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde
2 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
3 Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden tehtävänä on ohjata kaupungin toimintaa valtuuston päättämään suuntaan. Tavoitteiden ja mittareiden tulee olla selkeitä ja yksiselitteisiä ja niille tulee ilmoittaa lähtö- ja tavoitetasot. Mittarit tulee valita siten, että kaupungilla on mahdollisuus omin toimenpitein tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa vaikuttaa tavoitteiden toteutumiseen. Mittareita on tarpeen kehittää edelleen Kuntaliiton suositusten mukaisesti. 1
4 Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIO Tulostavoitteet näkökulmittain Toteutunut Tilinpäätöksen mukaisesti ei toteutunut Tilinpäätöksestä poiketen ei toteutunut Resurssit ja johtaminen Asukkaat ja palvelut Elinvoima ja kilpailukyky YHTEENSÄ Tilinpäätöksessä on raportoitu, että valtuuston asettamista tulostavoitteista kahdeksan jäi toteutumatta. Tarkastuslautakunnan arvion mukaan 11 tulostavoitetta asetetuista 30 tavoitteesta jäi toteutumatta. 2
5 Vuosikate, nettoinvestoinnit ja vuosikatetarve Milj. euroa *) Vuosikate Nettoinvestoinnit Vuosikatetarve *) v pääomasijoitus HSY-kuntayhtymään on eliminoitu Lähde: Strategia- ja talousyksikkö,
6 TATU -ohjelma Talous- ja tuottavuusohjelmalla tulee päästä kestävään toimintatapojen muutokseen. Kaupungin tilojen käytön tehostamiseksi tulee tiloja voida hyödyntää monipuolisesti ja joustavasti eri palveluissa ja asukastoiminnassa. Toimialoille on asetettava tuottavuuden kehitykselle konkreettisia tavoitteita, ja tuloksista on jatkossa esitettävä mitattavaa tietoa. Tuleviin haasteisiin vastaamiseksi on arvioitava kaupungin palvelutarjonnan laajuutta, jotta kaupungin perustehtävien hoito voidaan turvata. 4
7 Johtamisen kehittäminen ja toimiva sisäinen valvonta Toimiva sisäinen valvonta on hyvän johtamis- ja hallintotavan edellytys, ja siinä korostuu kaupunginhallituksen sekä ylimmän viranhaltijajohdon rooli. Sisäisestä valvonnasta vastaavat kaikki toimielimet ja esimiesasemassa toimivat viranhaltijat. Puutteita on vuonna 2014 ollut hankintojen, sopimusten ja menojen valvontajärjestelmässä sekä valtionavustusten hakemisessa. Kaupunginhallituksen ja ylimmän johdon tulee kehittää sisäisen valvonnan valvontajärjestelmää koko kaupungin tasolla siten, että voidaan vähentää riskiä mahdollisesta kaupungin tulojen saamatta jäämisestä sekä kaupungin varojen väärinkäytöstä. Toimialojen välistä yhteistyötä on parannettava palveluketjujen saumattoman toiminnan mahdollistamiseksi. 5
8 Omistaja tilaaja tuottaja - menettely Kaupungin järjestämisvelvollisuuteen kuuluvat palvelut on hankittava asukkaiden edun mukaisesti kustannustehokkaasti ja palveluhankintojen on osaoptimoinnin sijasta perustuttava kokonaistaloudellisesti edullisimpiin ratkaisuihin. Omistajan tehtävänä on palveluhankintojen organisoinnin strategisesta kehittämisestä vastaaminen ja yksiselitteisen ohjeistuksen antaminen sekä tilaajille että tuottajille, mikä ei täysin toteutunut vuonna Päätöksenteossa ja ohjeistuksessa on tältä osin ollut puutteita. Omistaja-tilaaja-tuottaja -menettelyn kehittämiseksi on ryhdytty toimenpiteisiin. Tarkastuslautakunta seuraa kehittämistoimien riittävyyttä havaittujen ongelmien poistamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi. 6
9 Talouden toimintaympäristö ja Espoon taloudellinen tilanne Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
10 Valtiovarainministeriö talouden tilannekuva Euroalue kokonaisuutena on toistaiseksi toipunut hitaasti pitkään jatkuneesta taantumasta. Euroalueen ongelmat eivät yksin suhdanneluonteisia. Suomen bkt supistunut kahtena edellisenä vuonna. Vuonna 2015 odotettavissa on vain hyvin maltillista suhdanteiden paranemista. Talouspolitiikan päähaaste on talouskasvun saaminen kestävästi viime vuosia paremmalle uralle. Tämä edellyttää parempaa työllisyys- ja tuottavuuskehitystä. Julkisen talouden hoitoa ei voi laskea optimististen odotusten varaan. Arvion mukaan talous kasvaa lähivuosina keskimäärin vain noin prosentin vuodessa. Hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet tulee mitoittaa tämän mukaan. Ilman uusia toimenpiteitä, julkisen talouden alijäämä on pysymässä noin 3 prosentissa suhteessa kokonaistuotantoon koko ensi vaalikauden. Julkisen talouden velan suhde kokonaistuotantoon uhkaa nousta lähes 70 prosenttiin kokonaistuotannosta
11 Julkisen talouden tila Suomen teollisuustuotanto supistunut ja vienti jäänyt euroalueen kehityksestä - Vientikehitys Venäjälle ja Ruotsiin erityisen heikkoa
12 Julkisen talouden tila Julkisen talouden tulojen ja menojen välillä pitkällä aikavälillä 5 %/BKT (n. 10 mrd. euroa) epätasapaino (VM). BKT:n kasvu jatkossa hyvinäkin aikoina vain 1-2% (VM). Julkisen talouden tasapainoa vahvistettava ensi vaalikaudella n. 3 %/BKT, 6 mrd. euroa, jotta julkisen talouden velka/bkt suhde taittuu laskuun (VM)
13 Espoo - talouskehitys Kaupungin talouden pohja vahva Kaupungin ja konsernin velkamäärä nopeassa kasvussa Suuri investointiohjelma Tulokehitys hidastunut - tulojen ja menojen epätasapaino Vuosikatetarve 180 milj. euroa
14 Espoo talouden toimintaympäristö Julkisen talouden tasapainotus ja uusi hallitusohjelma Edellisen hallituksen päättämät valtionosuusleikkaukset voimaan portaittain vuoteen 2017 mennessä. Kuntatalouteen kohdistuvat uudet sopeutustoimet ja rakenneuudistukset uudessa hallitusohjelmassa. 2 miljardin euron sopeutustoimista Espoon laskennallinen osuus noin 100 milj. euroa. Väestö- ja palvelutarve kasvaa Työttömyysmenot kasvussa Talous- ja verotulokasvu hidasta Menokehityksen mitoitus - talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelma versio 2.0 Investointiohjelma Investoinnit kaupunkirakenteen kehitykseen Tilojen peruskorjaukset jatkuvat
Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu. Palveluliikelaitosten johtokunta Taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen
Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu Palveluliikelaitosten johtokunta 7.5.2014 Taloussuunnittelujohtaja 1 Lauta- ja johtokuntien käsittelyn tavoite Saada yhteinen ymmärrys Talouskehityksen
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset
ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY
ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY VALTUUSTO 20.5.2013 Ritva Erkama Kausien 2005-2008 sekä 2009-2012 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja KAUPUNGIN TALOUS JA TUOTTAVUUS Kaupungin haasteina: menojen kasvaminen
Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Konstaterande av sammanträdets laglighet och beslutförhet 2 2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Val
Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari. Tampere 4.5.2015 Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala
Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere 4.5.2015 Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala Lähtökohtana Suomen talouden ahdinko 2 EU:n komissio: BKT:n kasvuennusteet vuodelle 2015 Muutos-% edellisestä
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 27.09.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Ison-Britannian
SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA
SUUNTA SUOMELLE UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA SDP:n talouspolitiikan kantava linja on kestävä, työllistävä kasvu. Kasvu on väline tavoiteltaessa eheää, oikeudenmukaista
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti:
Kehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen
Kehysesitys 2016-18 Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Taloussuunnitelman ja arvion valmisteluprosessista Kehyspäätöksen tekovaiheessa paljon asioita auki Valtion valmisteluaikataulu myöhentynyt; hallituksen
VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019
VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019 Taloustorstai 16.8.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Talouden tilannekuva budjettiesityksen taustalla on varsin hyvä BKT on vihdoinkin saavuttanut
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet
Espoon talouden haasteet Valtuuston strategiaseminaari
Espoon talouden haasteet Valtuuston strategiaseminaari 31.1.- 1.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Espoon kaupunki ja konserni Kaupunki Konserniyhteisöt Yhteensä Tase 2011 (mrd. euroa) Toimintakulut 2011
Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s
Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien
Maakuntafoorumi: Väki vähenee karkaavatko toisen asteen koulutuspalvelut? Faktat pöytään. Minna Punakallio
Maakuntafoorumi: Väki vähenee karkaavatko toisen asteen koulutuspalvelut? Faktat pöytään Minna Punakallio Suomen tie köyhästä ja sairaasta rikkaaksi ja terveeksi voidaan ymmärtää vain tarkastelemalla pitkän
Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen
Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kestävä julkinen talous kuntapalvelujen turvaajana Kuntien tuottavuusseminaari Savoy-teatteri 16.6.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala Tuottavuuden parantaminen
Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta
Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden
Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?
Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan
TALOUSARVIO 2016 15.9.2015
TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2
Valtiovarainministerin budjettiehdotus
Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on
Talousarvio ja suunnitelma 2013. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012
Talousarvio ja suunnitelma 2013 Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012 Espoo on kasvukaupunki Syntyvyyden enemmyys ja maahanmuutto kasvattavat Espoon väestöä yli 4000 asukkaalla vuodessa. Myös
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 65 Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman (TATU) hyötytavoitteiden ja linjausten hyväksyminen sekä talousarvion tarkistus (Kv-asia) Valmistelijat
Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Erkki Liikanen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Säätytalo 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218-221 Seppo Orjasniemi Pääsihteeri 15 toukokuuta 217 Hallituksen finanssipolitiikan linja Keskeiset tavoitteet Julkisen
Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013
Talouden näkymät
Talouden näkymät 2015-2017 Valtuuston talousseminaari 29.9.2014 Kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen 15.10.2014 1 Suhdannenäkymät (Lähde: VM, valtion talousarvioesitys 2015 ja Kuntaliiton kuntataloustiedote
Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa
Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
Vuosien taloussuunnitelman kehys Veroprosentit 2018 Pia Ojavuo
Vuosien 2019-2021 taloussuunnitelman kehys Veroprosentit 2018 Pia Ojavuo Yleinen talouskehitys Suomen talouden suhdannenousu jatkuu vielä vuonna 2018, minkä jälkeen talouskasvu hidastuu ja jää alle kahteen
Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 16.6.2011 1 Strategiamallin kehittämisen tavoitteet Strategisen johtamisen ja johtamisjärjestelmän kehittäminen Valtuuston
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
Hallituksen budjettiriihi valtion talousarvioesityksestä
Hallituksen budjettiriihi valtion talousarvioesityksestä 2019 Lähde: Valtioneuvoston tiedote, valtion talousarvioesitys julkaistaan 17.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Talouden tilannekuva
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät
Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimuksen vaikutukset kuntatalouteen Kilpailukykysopimuksen kokonaisvaikutus kuntataloutta vahvistava Hillitsee kuntatalouden menojen kasvua Työnantajamaksualennukset
Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste
Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Kuntatalousohjelma julkaistiin 4.4.2019 Kuntatalousohjelma https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntatalousohjelma-vuosille-2020-2023-julkaistu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh
Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 42 13.2.2017 22 Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotieto Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Hallituksen talouspolitiikasta
Hallituksen talouspolitiikasta Seppo Orjasniemi Talouspolitiikan arviointineuvoston pääsihteeri 9.3.2017 Talouspolitiikan arviointineuvoston tehtävä Arvioi hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta
Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset
Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti
Talouskatsaus. Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät,
Talouskatsaus Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät, 28.9.2017 Talouden iso kuva Suunta on hyvä, mutta taso on yhä heikko. Pieni avotalous on suhdanneherkkä. Erityistä kilpailukykyongelmaa
Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä
Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus
Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka
Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö
Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Työeläkepäivä 15.11.2011 Tulevaisuudessa... väestöllinen kehitys on epäsuotuisampi ja o huoltosuhde
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
Talouskasvun edellytykset
Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen
Talouskatsaus
Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11
31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola
31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä
Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja
KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN
KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019
31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola
31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Kuntatalouden hallinta
Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät
Julkisen talouden kehys. Päivi Nerg
Julkisen talouden kehys Päivi Nerg 12.2.2019 1 Talouskasvu syntyy työstä, pääomasta ja uusista ideoista 2 Suomi on ollut huikea taloudellinen menestystarina! 102 400 BKT henkeä kohti, vuoden 2011 kansainvälistä
Yleinen taloustilanne ja kuntatalous
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin
Liite 1. Suomen kilpailukyky. Lauri Lyly Talousneuvosto
Liite 1 Suomen kilpailukyky Lauri Lyly Talousneuvosto 21.8.2012 21.8.2012 1 Palkat ovat nousseet Suomessa keskimääräistä nopeammin Lähde: Euroopan komissio 21.8.2012 2 Myös tuottavuus on noussut Suomessa
Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas
Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012
Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset. Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.
Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.2011 Esitys Alkaneen hallituskauden lähtökohdat Kestävyyslaskelma: kestävyysvaje
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis!
Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! 7.3.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteita Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis
Kansainvälisen talouden tila ja Suomen mahdollisuudet
Seppo Honkapohja Bank of Finland Kansainvälisen talouden tila ja Suomen mahdollisuudet Teollisuuspäivä 29.9.2016 29.9.2016 Unrestricted 1 Teemat Kansainvälisen talouden näkymät epävarmat EKP:n rahapolitiikka
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019
EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit
Kuntien ja maakuntien talousnäkymät
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin
Kuntalaki ja kunnan talous
Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset
Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki
Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia
Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi
Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi HJF 25.9.2015 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi 25.9.2015 2 Hallitusohjelmasta ei ole olemassa vain yhtä totuutta.
ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -
Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja
Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Hallituksen sopeutustoimet 22.3.2012 Veronkorotuksia toteutetaan 1,5
Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti
Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen
Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010
Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 1. Taantuma ja sen vaikutukset kuntatalouteen (1) Vuoden 2008 lopulla alkanutta taantumaa (bruttokansantuote
Talousarvio ja suunnitelma 2016
Talousarvio ja suunnitelma 2016 Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 29.10.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa
Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.
Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake
Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne
Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma
Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen KEVA-päivä 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen näkymissä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Jukka Railavo Suomen Pankki 10.12.2013 Palkkalaskelmia yleisen tasapainon mallilla Taloudenpitäjät tekevät päätökset preferenssiensä mukaisesti. Hintojen
LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1
Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014
Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät
Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden