PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.8456 Helsinki /2590/2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.8456 Helsinki /2590/2004"

Transkriptio

1 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Puolustusministeriön kirjallinen kannanotto puolustusvoimien vuoden 2004 tilinpäätöksestä on osa valtion tilinpäätösmenettelyä. Annettavalla palautteella pyritään osaltaan tehostamaan ministeriön tulosohjausta sekä jäntevöittämään ministeriön ja puolustusvoimien välistä tulossopimuskäytäntöä. Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos /254) asettaa ministeriöille velvoitteen antaa hallinnonalansa tiliviraston tilinpäätöksestä perusteltu julkinen kannanotto. Ministeriön tilinpäätöskannanotto on tulossa pakolliseksi ensimmäisen kerran varainhoitovuoden 2005 tilinpäätöksen yhteydessä. Valtiovarainministeriön taholta on kuitenkin suositeltu, että ministeriöt siirtyisivät harjoittelumielessä ja tilinpäätösmenettelyn kehittämistä ajatellen tähän käytäntöön jo aiemmin. Vuoden 2004 tilinpäätöstä koskevaa puolustusministeriön tilinpäätöskannanottoa ei ole laadittu vielä tiukasti uusitun normiston pohjalta, koska vuotta 2004 koskevat tulossopimukset on tehty vielä aiemman talousarvionlainsäädännön ollessa voimassa. Puolustusministeriön kannanotto puolustusvoimat-tiliviraston vuoden 2004 tilinpäätöksestä perustuu: puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan allekirjoittamaan, vuotta 2004 koskevaan tulossopimukseen puolustusvoimien tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen vuodelta 2004 puolustusministeriön osastojen lausuntoihin puolustusvoimien tilinpäätöksestä ja Valtiontalouden tarkastusviraston antamaan tilintarkastuskertomukseen.

2 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 2 (8) 2. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatu Puolustusministeriö ei ole laatinut tai hankkinut kannanoton valmistelua varten muita selvityksiä ja arviointeja. Tuloksellisuusraportointi kattaa pääosin puolustusvoimille asetetut tulostavoitteet ja niiden saavuttamista koskevan tulosinformaation. Puolustusvoimien kokonaistuloksellisuuden kuvaamisessa on kuitenkin edelleen paljon kehitettävää. Tässä suhteessa oleellista raportoinnin onnistumisen kannalta tulee jatkossa olemaan kyky löytää tulosohjausprosessissa puolustusvoimille entistä selkeämmät tulostavoitteet, joiden saavuttamista voidaan nykyistä paremmin mitata ja arvioida, ja joilla on myös selkeä kytkentä puolustusministeriön toimialan yhteiskunnallisiin vaikuttavuustavoitteisiin ja talousarviossa myönnettyjen voimavarojen käyttöön. Yleisenä havaintona voidaan todeta, että toimintakertomukseen sisältyvä tulostavoitteiden toteutumista koskeva informaatio on jossain määrin pirstoutunutta ja kirjavaa. Ellei selkeää indikaattoria ole käytettävissä, tulostavoitteen toteutumista tulisi kyetä kuvaamaan ja analysoimaan riittävän tarkalla sanallisella kuvauksella. Puolustusvoimien toimintakertomukseen sisältyvä tulostavoitteiden toteutumisen sanallinen kuvaus ja tulosanalyysi ovat joiltain osin puutteellisia, mikä vaikeuttaa toiminnan tuloksellisuuden arviointia. Esimerkiksi tulostavoitteen Puolustusvoimien tutkimustoimintaa kehitetään ministeriön ohjauskirjeen (10036/4610/2003) mukaisesti osalta tulostavoitteen saavuttaminen ilmaistaan yksiselitteisesti ilmaisulla toteutui. Eräässä toisessa yhteydessä käytetään ilmaisua "saatettiin loppuun". Näin niukan informaation pohjalta ei voi juurikaan päätellä, mikä todellisuudessa on kyseisen tulostavoitteen toteutumisen aste tai miltä osin se on jäänyt toteutumatta ja mistä syystä. Yksittäisenä havaintona voidaan lisäksi todeta, että toimintakertomuksesta puuttuu täysin vuoden 2004 talousarvioon sisältyvä puolustusvoimille asetettu tulostavoite Käynnistetään puolustusvoimien lääkintähuollon uudistaminen vuoden 2003 selvitysten pohjalta. Uuteen toimintamalliin siirrytään vaiheittain vuoden 2004 alusta lukien. Koska puolustusvoimille asetetut vuoden 2004 tulostavoitteet kattavat vain osan toiminnasta ja resurssien käytöstä ja kohdistuvat lähinnä toiminnan muutoksen ohjaamiseen, tuloksellisuuden toteutumista kuvattaessa ei tulisi rajoittua pelkästään kuvaamaan tulossopimuksessa asetettujen tulostavoitteiden toteutumista, vaan tulisi kuvata myös muilta osin toiminnan tuloksellisuutta. Raportoinnin riittävyyttä heikentävät edelleen myös puolustusvoimien laskentajärjestelmän puutteet, joita ollaan parhaillaan korjaamassa.

3 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 3 (8) 3. Puolustusvoimien toiminta suhteessa hallinnonalan strategisiin linjauksiin 4. Arvio toiminnan tuloksellisuudesta Puolustusvoimia on kehitetty hyväksytyn hallitusohjelman edellyttämällä tavalla vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti. Strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyvyn luomista on jatkettu tavoitteena saavuttaa valmius vuoteen 2008 mennessä. Puolustusvoimat keskittyi vuonna 2004 toiminnassaan ydintehtäviin, jotta asetetut tavoitteet kyettiin saavuttamaan käytettävissä olevilla määrärahoilla. Toimintakertomuksen mukaan puolustusvoimien toimintamenomäärärahat riittivät kattamaan tulosneuvotteluissa sovitun ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan ilman merkittäviä muutoksia pois lukien palkkausmenot. Toimintamenomäärärahoista maksetut palkkausmenot mukaan lukien työnantajamaksut kasvoivat edelliseen vuoteen nähden 665 milj. eurosta 708 milj. euroon. Varsinaiset palkat sivukuluineen ylittivät käyttötarkoitukseen alun perin suunnitellun määrärahan noin 3,0 milj. eurolla. Ylityksen syinä olivat Pääesikunnan arvion mukaan pääosin tehtävien vaativuusluokittelun muutokset ja suoritusarviointien perusteella maksettujen HENKI-prosenttiosuuksien kasvu. Puolustusministeriö toteaa, että vuonna 2004 tehtiin Pääesikunnan esityksiin perustuen myös merkittäviä lisäkustannuksia aiheuttaneita virkajärjestelyjä liittyen päällystön koulutusjärjestelmään ja puolustusvoimien kehittämishankkeisiin. Vaikka henkilötyövuosimäärän kasvu on toimintakertomuksen mukaan saatu pysäytettyä, palkkausmenojen kasvua voidaan pitää huolestuttavana ottaen huomioon henkilöstömenojen tasolle asetetut lähivuosien tavoitteet. Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä vuoden 2004 tulossopimuksessa asetetut tulostavoitteet on pääosin saavutettu. 4.1 Avaintulos 1: Reaaliaikainen tilannekuva ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiskyky Puolustusvoimien tilannekuva on ylläpidetty riittävällä tasolla ottaen huomioon järjestelmien laatu ja kunto sekä käytettävissä olleet toimintamenomäärärahat. 4.2 Avaintulos 2: Ajanmukainen puolustussuunnitelma ja johtamiskyky Puolustusvoimien strateginen suunnittelun ja osallistuminen vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon virkamiesvalmisteluun tuottivat perusteita selonteon laadinnalle. Vuoden 2001 selonteossa linjatun rakennemuutoksen toimeenpano jälkihoitoineen toteutettiin asianmukaisesti. Toimintakertomuksessa todetaan, että puolustusvoimien omaa tietohallintostrategiaa ei laadittu, vaan puolustusvoimat osallistui puolustushallinnon

4 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 4 (8) 4.3 Avaintulos 3: Suorituskykyiset joukot tietohallintostrategian laatimiseen. Puolustushallinnon tietohallintostrategia on kehyssuunnitelma, jota on tarkennettava puolustusvoimien tietohallintostrategialla. Tietohallinnon rationalisointihankkeeseen liittyvät sopimukset eivät keskeisiltä osiltaan noudata puolustusministeriön kumppanuusohjelman linjauksia, vaan ovat laaja-alaisia, tavanomaisia toimitussopimuksia. Sopimuskäytäntöjen kehittäminen kohti pitkäaikaisia ja syviä kumppanuuksia on huomioitava tulevaisuudessa. Kaikkien puolustushaarojen kehittämisohjelmat etenivät pääosin suunnitellusti, ja puolustusmateriaalihankinnat kyettiin toteuttamaan kaiken kaikkiaan aikaisempia vuosia paremmin. Maavoimien iskukykytutkimus antoi osaltaan perusteita puolustusvoimien materiaaliselle kehittämiselle. Asevelvollisten koulutukselle asetetut tavoitteet saavutettiin hyvin. Kertausharjoitusten osalta puolustusvoimat ylitti vuodelle 2004 asetetun tavoitteen. Koulutettavien reserviläisten määrä oli noin (tavoite ). Puolustusvoimien valmistelutyö vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseksi on antanut hyvän lähtökohdan puolustusministeriön jatkovalmistelulle. 4.4 Avaintulos 4: Kansainvälinen yhteistyö ja valmius tukea rauhanturvaamistoimintaa 4.5 Avaintulos 5: Maanpuolustustahdon ylläpito Sotilaallisen kriisinhallinnan ja rauhanturvaamistoiminnan keskeisin tulostavoite oli kehittää Suomen kansainvälistä kriisinhallintakykyä ja -valmiutta, missä onnistuttiin tulostavoitteen edellyttämällä tavalla. Kansainväliseen kriisinhallintatoimintaan osallistuminen oli monipuolista sekä maantieteellisesti että tehtävien luonnetta ja johtojärjestöjä ajatellen. ALTHEA-operaation valmistelut toteutettiin kiitettävästi. MTS:n syksyllä 2004 tekemä kyselytutkimus osoitti kansalaisten maanpuolustustahdon nousseen peräti seitsemällä prosenttiyksiköllä edelliseen vuoteen verrattuna. MTS:n tutkimus kansalaisten maanpuolustustahdosta ei selitä muutosten taustalla olevia syitä, joten yksinomaan tämän kyselyn tulosten käyttäminen maanpuolustustahdon muutossuunnan ja -syiden arviointiperustana ei riitä, vaan tutkimusta tulee tältä osin jatkossa kehittää.

5 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 5 (8) 4.6 Tukitulos 6: Laadukas hallinnollinen tuki ja ohjaus Materiaalipolitiikan osalta vuonna 2004 noudatetut keskeiset linjaukset perustuvat puolustusministeriön vuonna 2003 hyväksymään materiaalipoliittiseen ohjelmaan sekä yleisiin hankintaperiaatteisiin. Puolustusvoimien toimintakertomuksesta käy ilmi, että puolustusvoimat on vuonna 2004 on pyrkinyt mm. koulutuksen ja ohjeistuksen avulla saattamaan em. linjaukset osaksi puolustusmateriaalimateriaalihankkeita. Kun linjaukset on otettu myös osaksi hankeauditointien kriteeristöä, on myös niiden noudattaminen ja toteutuminen todennettavissa. Puolustusvoimien toiminta on tältä osin kehittynyt oikeaan suuntaan. Puolustusmateriaalihankintojen suunnittelun luotettavuuden parantamiseksi ja hankintojen tehostamiseksi tilausvaltuuksien ja materiaalihankintamäärärahojen käytölle asetetut tavoitteet toteutuivat vuonna 2004 aiempia vuosia paremmin. Muun muassa siirtyminen tilausvaltuuksien budjetoinnissa käytäntöön, jossa uudet tilausvaltuudet muodostetaan vain katselmoiduista ja hankintavalmiista hankkeista, on tehostanut puolustusmateriaalihankintamäärärahojen ja -tilausvaltuuksien käyttöä. Kaiken kaikkiaan materiaalihankintojen tehostamiseksi suunnitellut toimenpiteet on toteutettu jo varsin kattavasti. Puolustusvoimien uuden palkkausjärjestelmän siirtymäkauteen ( ) näytti liittyvän Pääesikunnan arvion mukaan ainakin sen ensimmäisenä täytenä kalenterivuonna trendi, jossa vaativampien tehtävien osuus (joissakin) puolustusvoimien arviointijärjestelmissä olisi kasvanut samalla kun työsuoritusten arviointitulokset ovat liukuneet ylöspäin. Tämä vaatii Pääesikunnalta arviointijärjestelmäkohtaista tarkastelua ja syiden arviointia. Puolustusvoimien toimintakertomuksessa ei ole tarkasteltu sitä, onko suoritusarviointien liukuminen ylöspäin johtunut kokonaisuudessaan tai puolustusvoimien jonkin/joidenkin osien toiminnan tuloksellisuudessa, henkilöstön ammatinhallinnassa ja/tai työyhteisöjen kehittymisessä tapahtuneesta myönteisestä kehityksestä. Kun vuoden 2004 henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinneista ei ole vielä tehty koko puolustusvoimia koskevaa yhteenvetoa, ei toimintakertomuksessa olekaan voitu arvioida luotettavasti tätä kehitystä. Henkilöstövoimavarojen suunnittelua koskeva tulostavoite edellytti, että puolustusvoimien henkilöstövoimavarojen suunnittelu (urasuunnittelu ja seuraajapolut) ja uusi palkkausjärjestelmä saatetaan vastaamaan toisiaan. Toimintakertomuksessa on todettu tämän tulostavoitteen saavuttamisen osalta, että tulostavoitetta ei ole saavutettu. Tavoite on asiakirjan mukaan kirjattu uudistettuun henkilöstöstrategiaan ja toimia tavoitteen saavuttamiseksi jatketaan vuonna Puolustusministeriö pitää tärkeänä, että tavoitteen saavuttamisessa edistytään merkittävästi vuoden 2005 aikana.

6 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 6 (8) 4.7 Tukitulos 7: Laadukas materiaalituki Puolustusvoimien toimintakertomuksessa todetaan, että indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuvien määrärahatarpeiden arvioinnissa epäonnistuttiin osittain. Puolustusministeriö pitää tätä johtopäätöstä oikeana ja edellyttää, että tähän liittyvät menettelytavat saadaan korjattua viimeistään ennen vuoden 2005 toisen lisätalousarvioehdotuksen laatimista. Puolustusvoimat on jatkanut tulostavoitteen edellyttämällä tavalla lähivuosina poistuvaan kalustoon liittyvän ampumatarvikemateriaalin nopeutettua poistamista. Puolustusvoimissa tehty poistuvan maanpuolustuskaluston inventointi on välttämätön edellytys järkevästi toteutettavalle vanhentuneen kaluston poistamiselle. 5. Tulosohjausta ja -raportointia koskevat kehittämisehdotukset Puolustusministeriön asettama tulosohjauksen terävöittämistä ja sitä tukevan seurannan kehittämistä selvittävä työryhmä, jossa oli laaja edustus puolustusministeriöstä ja puolustusvoimien tulosyksiköistä, selvitti nykyisten toiminnan ja resurssien suunnittelu- ja seurantajärjestelmien puutteita ja teki esityksen niistä toimenpiteistä, joihin puolustusministeriön hallinnonalalla tulee ryhtyä puolustusvoimien tulosohjauksen terävöittämiseksi sekä tuloksellisuuden seurannan kehittämiseksi. Pääesikunnan tulee osaltaan huolehtia siitä, että puolustusministeriön ohjauskirjeessä (PLM:n ak nro F1.PLM /2590/ ) mainitut TUOHTE-työryhmän toimenpide-ehdotukset hyväksytään noudatettaviksi kaikessa puolustusvoimien tulosohjauksen terävöittämiseen sekä toiminnan ja resurssien suunnitteluun ja seurantaan sekä niiden kehittämiseen liittyvässä toiminnassa. Vuosiraportointia on kehitettävä siten, että siitä saadaan nykyistä selkeämpi kuva tietohallintoon käytetyistä resursseista, ko. toiminnan tehokkuudesta ja tulostavoitteiden saavuttamisesta sekä kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuudesta. Yhdyskunta- ja ympäristöpoliittisen toiminnan raportointi on pääsääntöisesti toimintaan budjetoitujen varojen käytön seurantaa. Raportointia tulisi jatkossa kehittää yhteistyössä ministeriön, pääesikunnan ja rakennuslaitoksen kanssa siten, että raportoidaan varojen käytön ohella myös toiminnan tuotoksista ja laadullisista vaikutuksista. 6. Toimenpiteet VTV:n vuositilintarkastuksen johdosta Valtiontalouden tarkastusviraston tilintarkastajan vuosiyhteenvedosta käy ilmi, että puolustusvoimissa on maksettu valtion talousarvion yleisten soveltamismääräysten vastaisesti laskuja ennen eräpäivää. Asiasta oli huo-

7 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 7 (8) 7. Ministeriön jatkotoimenpiteet mautettu jo edellisen vuositilintarkastuksen yhteydessä. Tarkastusvirasto ei ole pitänyt puolustusvoimien toimenpiteitä tämän asian korjaamiseksi riittävinä, koska virheellinen menettely on yhä jatkunut vuonna 2004, ja tarkastushavaintojen perusteella summat ovat huomattavia ja myös kasvussa. Puolustusvoimat on ilmoittanut, että asiaa on ohjeistettu vuoden 2004 tilinpäätösohjeessa sekä vuoden 2005 talousarvion toimeenpanoasiakirjassa. Yksiköiltä, joissa oli maksettu ennen eräpäivää laskuja, on pyydetty selvitykset. Puolustusministeriö on tässä asiassa yhtä mieltä tarkastusviraston kanssa ja edellyttää, ettei tällaista määräysten vastaista menettelyä jatkossa esiinny. Tilintarkastajan vuosiyhteenvedossa todetaan myös muun muassa, että sitoumusperusteisesti budjetoitujen rauhanturvaamistoiminnan kalusto- ja hallintomenojen osalta puolustusvoimien tilinpäätökseen sisältyi menorästejä, jotka eivät perustuneet asianmukaisella tavalla vuoden 2004 aikana tehtyihin sopimuksiin. Osa yksivuotisesta vuoden 2004 arviomäärärahasta jäi siten todellisuudessa käyttämättä. Puolustusministeriö edellyttää, että vuonna 2005 sitoumusperusteeseen perustuvat menorästit tehdään asianmukaisesti. Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksessa puolustusvoimien vuoden 2004 vuositilintarkastuksesta todetaan puolustusvoimien sisäisen valvonnan osalta mm. seuraavaa: "... (havaittuja) talousarviokirjanpidon ja tilinpäätöslaskelmien virheitä on pidettävä myös kirjanpidon sisäisen valvonnan puutteina, joiden osalta puolustusvoimien on syytä ryhtyä toimenpiteisiin". Puolustusministeriö yhtyy tähän tarkastusviraston kannanottoon. Muilta osin Valtiontalouden tarkastusviraston tilintarkastuskertomus ei anna aihetta erityiseen kannanottoon. Puolustusministeriö tulee perustamaan TUOHTE-kehittämisen seurantaryhmän, jonka tehtävänä on linjaorganisaatiossa jatkuvan tulosohjausjärjestelmän kehittämisen toimeenpanon seuranta ja raportointi. Puolustusministeriö tulee lisäksi huolehtimaan omalta osaltaan siitä, että myös muut TUOHTE-työryhmän esittämät toimenpiteet toteutetaan ministeriön asiasta antaman ohjauskirjeen mukaisesti. PUOLUSTUSMINISTERI Seppo Kääriäinen Kansliapäällikkö Matti Ahola

8 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 8 (8) TIEDOKSI PLM:n osastot PEsuunn-os PEtal-os

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.4555 Helsinki 23.6.2004 38/2520/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.4555 Helsinki 23.6.2004 38/2520/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimat-tiliviraston toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat 1.1.2003-31.12.2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos 7.4.2004/254)

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos 7.4.2004/254)

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i velvoittaa ministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti 2004 ajalta 1.1.-31.7.2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.9549 Helsinki /2030/2005

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.9549 Helsinki /2030/2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti ajalta 1.1.-31.7.2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 194/53/04 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 11.5.2005 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1 (5) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010 1 (10) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2010-140 19/20.01.01/2009-13.1.2010 ja ulkoasiainministeriön päätös nro HEL7498-1 14.1.2010 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO-

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03 13.5.2004 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/02 24.5.2002 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 23.05.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 OSAVUOSIRAPORTISTA

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 OSAVUOSIRAPORTISTA 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti ajalta 1.1.-31.7.2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. Yleistä 1.1 Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 121/53/10 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 11.5.2011 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/2018 14.06.2018 Opetushallitus Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Lisätiedot

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2006 ISSN 1458-6436

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista

Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista 1 (5) 25.9.2018 -PLM-3 Pääesikunta Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 206/53/04 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto 21.4.2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Jyväskylän yliopiston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/01 13.6.2001 Kauppa- ja teollisuusministeriö KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 30.05.2002 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

Puolustusministeriön kannanotto Puolustusvoimien vuoden 2017 tilinpäätöksestä

Puolustusministeriön kannanotto Puolustusvoimien vuoden 2017 tilinpäätöksestä 1 (8) 23.5.2018 -PLM-1 Pääesikunta Puolustusministeriön kannanotto Puolustusvoimien vuoden 2017 tilinpäätöksestä 1 Tilinpäätöskannanoton perusteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i velvoittaa ministeriön

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 15.05.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TILINTAR-

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1 (14) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2009 1351/20.01.01/2008-15.1.2009 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/03 01.06.2004 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 9.4A 13.05.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskus POHJOIS -KARJALAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKER-

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS. Tulossopimuksen liitteenä (LIITE 2) on esitetty periaatteet sopimuskauden aikana toteutettavasta tuloksellisuuden raportoinnista.

TULOSSOPIMUS. Tulossopimuksen liitteenä (LIITE 2) on esitetty periaatteet sopimuskauden aikana toteutettavasta tuloksellisuuden raportoinnista. FI.PLM.21099 110/2030/2008 TULOSSOPIMUS Torstaina 2.10.2007 käydyssä puolustusvoimien vuoden 2008 toimintaa koskevissa tulosneuvotteluissa sovittiin liitteessä 1 esitetyistä puolustusvoimille asetettavista

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1 (11) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.20885 1061/2110/2007 15.1.2008 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/03 23.5.2003 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 130/53/2012 Eduskunta 20.5.2013 Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Metsäntutkimuslaitos METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 Opetusministeriö Turun yliopisto TURUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Turun

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 64/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 64/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 64/53/03 9.4A 28.05.2003 Maa- ja metsätalousministeriö MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 TILINPÄÄTÖS Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa):

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 10. Puolustusvoimat S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 2000 2001 2002 toteutuma ennakoitu arvio Avaintulokset:

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/03 9.4A 23.5.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 106/53/2012 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 10.5.2013 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 06.06.2003 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN

VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1 (14) JAKELU Valtiovarainministeriön määräys toiminta- ja taloussuunnittelusta sekä kehys- ja talousarvioehdotusten laadinnasta (VM:n kirje nro TM 0802 2.4.2008) VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (11) Puolustuspoliittinen osasto. Helsinki.6.2003 10342/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (11) Puolustuspoliittinen osasto. Helsinki.6.2003 10342/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (11) Valtiontalouden kehykset 2004 2007, Valtiovarainministeriön työryhmämuistio 9/2003 Tulosohjauksen terävöittäminen, puolustusministeriön hallinnonalan strateginen ohjausprosessi

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 228/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 14.5.2007 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/01 13.6.2001 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 318/53/05 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 10.5.2006 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (19) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.3440 Helsinki 24.3.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (19) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.3440 Helsinki 24.3.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (19) Valtiontalouden kehykset 2005 2008, Valtiovarainministeriön työryhmämuistio 9/2003 Tulosohjauksen terävöittäminen, PLM KD 10027/2590/2003 2.3.2004 Ehdotus valtioneuvoston

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2006

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (20) JAKELU PLM:n päätös nro 10/6/RO - 11.1.2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2006 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET 1.1 Määrärahat

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 227/53/04 Opetusministeriö Museovirasto 16.5.2005 MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Museoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 229/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus 11.5.2007 VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus 111/53/2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.5.2013 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄN- TÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄN- TÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (15) JAKELU PLM:n päätös nro 2/2/RO - 8.1.2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄN- TÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2004 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET Määrärahat

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus OHJE 23.11.2004 1(5) Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE Valtion tilinpäätös sekä tilivirastojen tilinpäätösraportointi

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Tilintarkastuspäällikkö Jari Sanaskoski, 03.12.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden tarkastusviraston EUvaroja koskevat tarkastushavainnot

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/02 11.6.2002 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION KESKUSKIRJANPIDON JA VALTION TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2001

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 9.4A 4.6.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

OHJEITA RAPORTOINTIIN 6. Tulostavoiteasiakirjan laatiminen tulostietojärjestelmän avulla

OHJEITA RAPORTOINTIIN 6. Tulostavoiteasiakirjan laatiminen tulostietojärjestelmän avulla OHJEITA RAPORTOINTIIN 6 Tulostavoiteasiakirjan laatiminen tulostietojärjestelmän avulla Versio 1.0.2/17.6.2013 Valtiokonttori Ohje 2 (9) Sisällysluettelo 1 Tulossopimuksen laadintapohja... 3 2 Tulostavoiteasiakirjan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/2002 22.5.2002 Opetusministeriö Oulun yliopisto OULUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Sotilaallinen kriisinhallinta (9/2013) 040/54/2012 Ulkoasiainministeriö, 13.8.2013, HEL7919-7. Puolustusministeriö, 14.8.2013, FI.PLM.2013-4013 2042/50.04.00/2008.

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 72/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 72/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 72/53/01 22.5.2001 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

Yhteinen arviointiasteikko tulosten arvioinnissa

Yhteinen arviointiasteikko tulosten arvioinnissa Yhteinen arviointiasteikko tulosten arvioinnissa Tulosohjausverkoston tapaaminen Merja Snygg Valtiokonttori Esityksen aiheet Yhteinen arviointiasteikko valtion toiminnan tulosten arviointiin Arviointiasteikot

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/03 6.6.2003 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/02 14.5.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV

TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV 28.1.2010 TILINPÄÄTÖS TIEDETÄÄN MUTTA MISTÄ TILAUS TIETOTILINPÄÄTÖKSELLE? Viraston ja laitoksen tulee antaa tilinpäätöksessä ja

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/03 4.6.2004 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on

Lisätiedot

Valtion tulosohjaus uudistuu

Valtion tulosohjaus uudistuu Valtion tulosohjaus uudistuu Taloushallinnon kevätseminaari Tallinna Olli Ahonen Palvelupäällikkö Valtiokonttori / Hallinnon ohjaus Agenda Valtion tulosohjauksen kehittämishanke Tulossopimuksen laadinta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/02 7.5.2002 Opetusministeriö Lapin yliopisto LAPIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Lapin

Lisätiedot