VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002
|
|
- Pirkko Laaksonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2002 tämän tili n- tarkastuskertomuksen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Pekka Ihalainen, ja sitä on avustanut tarkastaja Jani Leinonen. Ta r- kastusta on valvonut tarkastuspäällikkö Hannu Taunula. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut opetusministeriön tilinpäätökseen, tili n- päätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja muuhun laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Koska tarkastusvirasto on käynnistänyt erillisen tarkastuksen koskien opetusministeriön hallinnonalan tulostavoitteita talousarviossa ja ministeriön hallinnonalaa koskevaa tuloksellisuusraportointia, ei tähän tilintarkastuskertomukseen sisälly hallinnonalaa koskevia kannanottoja. Tarkastuksen perusteella esitetään seuraavaa. BUDJETOINTIMENETTELYT Yliopistojen toimintamenomomentille on kirjattu arvonlisäveromenoja noin 2,5 milj. euroa. Kirjaukset liittyvät toimintamenoihin tuloutetuilla lahjoituksilla ja vastaavalla rahoituksella tehtyihin hankintoihin sekä Suomen Akatemialta veloitettujen yleiskustannusten arvonlisäveroosuuden oikaisuun arvonlisäveromomentilta toimintamenomomentille. Arvonlisäveromenoja ei ole toimintamenomomentille budjetoitu, joten opetusministeriön tulee selkeyttää budjetointia näiltä osin. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telekopio PL1119 Annankatu 44 (09) (09) HELSINKI HELSINKI
2 2 TILINPÄÄTÖS Tilinpäätöslaskelmat, liitetiedot ja laskelmien tarkastelu Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu ole n- naisilta osin oikein. Tilinpäätöslaskelmat, jotka koostuvat talousarvion toteutumalaskelmasta, tuotto- ja kululaskelmasta sekä taseesta, on tarkastuksessa todettu laadituiksi säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitetyt tiedot on tarkastuksessa todettu esitetyiksi talousarvioasetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösasiakirjassa on esitetty tilinpäätöslaskelmien tarkastelu talousarvioasetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus ja maksullisen toiminnan kannattavuustiedot Tuloksellisuuden kuvauksen taloudellisuus-, tuottavuus-, kustannus-, ja suoritetietojen sekä kustannusvastaavuuslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa ja edellä mainittujen tietojen perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältävätkö tuloksellisuuden kuvaus ja kustannusvastaavuuslaskelmat olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Tuloksellisuuden kuvauksen vaikuttavuustietojen osalta on arvioitu esitettyjen tietojen riittävyyttä kokonaisuutena. Opetusministeriötä tilivirastona koskeva tuloksellisuuden kuvaus ei sisällä taloudellisuutta ja tuottavuutta kuvaavia tunnuslukuja eikä myöskään näitä korvaavia tulosalue- tai tehtäväkohtaisia kustannustietoja. Myöskään ministeriön oman toiminnan vaikuttavuutta ei ole kuvattu erikseen, vaan osana hallinnonalan vaikuttavuuskuvausta. Esitettyjä suoritetietoja voidaan olennaisilta osin pitää luotettavina. Kokonaisuutena ministeriön tilinpäätös ei sisällä oikeita ja riittäviä tietoja toiminnan tuloksellisuudesta. Tilinpäätökseen sisältyvään kustannusvastaavuuslaskelmaan on yhdistetty opetusministeriön ja sen alaisten maksupisteiden liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavia suoritteita ja julkisoikeudellisia suoritteita sekä erillislainsäädäntöön perustuvia suoritteita koskevat kus-
3 3 tannusvastaavuuslaskelmat, tuottovolyymiltään yhteensä 7,5 milj. euroa. Kustannusvastaavuuslaskelmasta käy ilmi eri osa-alueiden tuotot ja kustannukset, mutta niiden yli- tai alijäämää ei ole eritelty. Laskelmat tulee laatia Valtiokonttorin määräyksen mukaisesti kustakin osa-alueesta erikseen. Ylioppilastutkintolautakunnan julkisoikeudellisia suoritteita koskevat tuotot olivat vuonna 2002 noin 5,8 milj. euroa eli lähes 80 % opetusministeriön maksullisen toiminnan tuotoista, joten kyseisestä toiminnasta olisi tarkoituksenmukaista tehdä erillinen laskelma. Kustannusvastaavuuslaskelmassa esitetyt tuotot vastaavat kirjanpidon tietoja. Laskelman kustannustiedot on tarkastettu Ylioppilastutkintolautakunnan tietojen osalta. Ylioppilastutkintolautakunnalla on tuottoja liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavista suoritteista noin euroa, joita vastaavat kustannukset kuitenkin sisältyvät julkisoikeudellisia suoritteita koskeviin kustannuksiin. Ylioppilastutkintolautakunnan osalta esitettyjä kustannustietoja voidaan kuitenkin olennaisilta osin pitää luotettavina. SISÄINEN VALVONTA Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu laskentatoimen ja tilinpäätöksen tarkastuksen yhteydessä sekä erillisissä tarkastuksissa, jotka ovat kohdistuneet ministeriön päämaksupisteen palkkoihin ja palkkioihin, harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä ministeriön maksupisteenä toimivaan Suomen elokuva-arkistoon. Opetusministeriön laskentatoimi tuottaa edelleen vain menopohjaista tietoa ministeriön toiminnasta. Tuloksellisuuden kuvauksen perustana oleva laskentatoimi ei siten ole talousarviolain 16 :n ja talousarvioasetuksen 55 :n edellyttämällä tasolla. Asiasta on huomautettu tilintarkastuskertomuksessa jo useana vuonna. Ministeriön sisäisen valvonnan tehtäviin kuuluu myös sen varmistaminen, että tilinpäätöksessä annetaan oikeat ja riittävät tiedot toiminnan tuloksellisuudesta. Harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin liittyvää sisäistä valvontaa tulee kehittää. Päätöskäytäntöä tulee selkeyttää siten, että päätöksestä käy yksiselitteisesti ilmi se, onko kyseessä yleis- vai erityisavustus, koska avustuslajista määräytyy avustuksen ehdot ja rajoitukset. Päätöksessä tulisi aina olla viittaus erilliseen liitteeseen, jossa avustukseen liittyvät ehdot ja rajoitukset on eritelty. Päätösten vakiolomakkeen sisältöä tulisi kehittää siten, että avustettavan toiminnan
4 4 kokonaiskustannukset ja avustuksella rahoitettava osuus kävisivät aina ilmi itse päätöksestä. Päätöskäytäntöä tulisi kehittää myös siten, että joko päätöksestä tai päätöksen dokumentoiduista perusteluista käy riittävän selkeästi ilmi, mite n myönnetyn avustuksen katsotaan edistävän talousarviossa tai laissa avustukselle asetettuja tavoitteita. Opetusministeriön tulisi laatia avustusten maksamista koskeva ohjeistus, josta kävisi ilmi ne periaatteet, joiden mukaisesti avustukset maksetaan joko kertasuorituksena, kustannusten ajoittumisen perusteella yhdessä tai useammassa erässä tai jälkikäteisenä maksatuksena. Lisäksi ohjeisiin tulisi sisällyttää periaatteet, joiden mukaan avustuksesta voidaan maksaa ennakkoa. Lisäksi opetusministeriön tulisi ohjeissaan korostaa ja käytännössä valvoa, ettei valtionavustuksia käytetä valtion omiin hankintoihin. Ongelmallisia tilanteita syntyy erityisesti silloin, kun ministeriö myöntää valtionavustusta tutkimus- tai kehittämistoimintaan, josta syntyy julkaisu, jonka tekijänoikeudet siirtyvät ministeriölle. TALOUSARVION JA SITÄ KOSKEVIEN KESKEISTEN SÄÄNNÖSTEN NOUDATTAMINEN Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta tuloksellisuuden kuvauksen perustana olevan laskentatoimen järjestämistä talousarviolain 16 :ssä ja talousarvioasetuksen 55 :ssä edellytetyllä tavalla.
5 5 ILMOITUSVELVOLLISUUS VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTOLLE Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 5 :n 1 momenttiin perustuen opetusministeriön tulee ilmoittaa tarkastusvirastolle mennessä, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tuloksellisuuden kuvauksen ja kustannusvastaavuuslaskelmien perustana olevan laskentatoimen kehittämiseksi sekä tilinpäätöksen oikeiden ja riittävien tietojen varmistamiseksi. Lisäksi opetusministeriön tulee ilmoittaa, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt yliopistojen maksulliseen toimintaan liittyvän kustannuslaskennan kehittämiseksi. Tarkastusneuvos, JHTT Erkki Mäki-Ranta Ylitarkastaja Pekka Ihalainen TIEDOKSI Valtiontilintarkastajat Valtiovarainministeriö Opetusministeriön kansliapäällikkö Valtiokonttori D:\DATA\Tekstit\Raportit ja suunnitelmat\opm2002\peiopm02take.doc
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004
206/53/04 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto 21.4.2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Jyväskylän yliopiston tilintarkastuksesta
OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004
202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 9.4A 13.05.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskus POHJOIS -KARJALAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKER-
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 Kauppa- ja teollisuusministeriö Kuluttajavirasto KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/03 9.4A 23.5.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002
MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004
227/53/04 Opetusministeriö Museovirasto 16.5.2005 MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Museoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004
240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 9.4A 4.6.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/02 14.5.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Metsäntutkimuslaitos METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/2002 22.5.2002 Opetusministeriö Oulun yliopisto OULUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 23.05.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005
229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 15.05.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TILINTAR-
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005
237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän
RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005
277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/02 7.5.2002 Opetusministeriö Lapin yliopisto LAPIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Lapin
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön
TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006
211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/03 01.06.2004 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta
RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 Opetusministeriö Turun yliopisto TURUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Turun
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/01 13.6.2001 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 104/53/02 24.5.2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 104/53/02 24.5.2002 Opetusministeriö Helsingin yliopisto HELSINGIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 30.05.2002 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Ulkoasiainministeriön
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 105/53/ JOENSUUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 105/53/02 18.4.2002 Opetusministeriö Joensuun yliopisto JOENSUUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa
TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/01 13.6.2001 Kauppa- ja teollisuusministeriö KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/03 23.5.2003 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006
147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 7/53/ ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 7/53/03 27.5.2003 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 TILINPÄÄTÖS Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 06.06.2003 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/02 24.5.2002 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004
194/53/04 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 11.5.2005 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 64/53/03
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 64/53/03 9.4A 28.05.2003 Maa- ja metsätalousministeriö MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 TILINPÄÄTÖS Valtiontalouden tarkastusvirasto
UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005
318/53/05 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 10.5.2006 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/2002 11.6.2002 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 129/53/01
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 129/53/01 05.06.2001 Maa- ja metsätalousministeriö MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
229/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus 11.5.2007 VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 72/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 72/53/01 22.5.2001 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa ulkoasiainministeriön
UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
228/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 14.5.2007 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto
Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010
121/53/10 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 11.5.2011 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 129/53/02
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 129/53/02 31.05.2002 Maa- ja metsätalousministeriö MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 181/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 181/53/02 9.4A 10.6.2002 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03 13.5.2004 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 96/53/ VALTIOVARAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 96/53/01 7.6.2001 Valtiovarainministeriö VALTIOVARAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa valtiovarainministeriön
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus
111/53/2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.5.2013 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden
Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012
106/53/2012 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 10.5.2013 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 104/53/01 29.5.2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 104/53/01 29.5.2001 Opetusministeriö HELSINGIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Helsingin yliopiston
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/02 11.6.2002 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION KESKUSKIRJANPIDON JA VALTION TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/03 6.6.2003 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on
Tilintarkastuskertomukset
Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2015 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 12/2016 Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2015 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/03 4.6.2004 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on
Tilintarkastuskertomukset
Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2016 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 7/2017 Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2016 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 7/2017
Tilintarkastuskertomukset. Tilikausi 2018
Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2018 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 8/2019 Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2018 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 8/2019
Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta
130/53/2012 Eduskunta 20.5.2013 Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
Tilintarkastuskertomukset
Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2017 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 11/2018 Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2017 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Metsähallituksen kirjanpidosta, tilinpäätöksestä, erillisestä kirjanpidosta ja erillisestä tilinpäätöksestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Metsähallituksesta annetun
SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
117/53/06 Sisäasiainministeriö 23.5.2007 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa sisäasiainministeriötiliviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen
Valtiokonttori Määräys 1 (8) 20.11.2014 Dnro VK/1078/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin
TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö
TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2006 ISSN 1458-6436
Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen
Valtiokonttori Määräys 1 (7) 20.11.2014 Dnro VK/1077/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated
Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV
Merkittävä merkillinen kysymys Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV 6.5.2015 Valtion taloudenhoidossa aina kyse myös valtion taloudenhoidon laillisuudesta ja talousarvion noudattamisesta oikeiden ja riittävien
OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.
OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen
Vuoden 2003 tilinpäätösohje. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille
Vuoden 2003 tilinpäätösohje Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille Lukijalle Tämä tilinpäätösohje on yhteenvedonomainen muistilista vuoden 2003 tilinpäätöksen laadinnan
PERUSTIETOA VALTION TILIVIRASTOJEN TILINTARKASTUKSESTA
PERUSTIETOA VALTION TILIVIRASTOJEN TILINTARKASTUKSESTA sisältö, raportointi ja tarkastuksen tekijät 2 LUKIJALLE Valtiontalouden tarkastusvirasto on eduskunnan yhteydessä toimiva riippumaton tarkastusviranomainen,
Dnro 344/03/2004
VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 1(3) 23.11.2004 Dnro 344/03/2004 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992
Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit
Valtiokonttori Määräys 1 (5) 5.5.2015 Dnro VK/391/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)
Kirjanpitoaineiston säilytysajat
Valtiokonttori Määräys 1 (5) 18.9.2014 Dnro VK/329/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtion talousarviosta annetun asetuksen
Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) VK/999/ /2016
Valtiokonttori Määräys 1 (5) 10.11.2016 VK/999/00.00.00.01/2016 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)
VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE
VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus OHJE 23.11.2004 1(5) Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE Valtion tilinpäätös sekä tilivirastojen tilinpäätösraportointi
Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa
Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen
MAKSULLISEN TOIMINNAN JA YHTEISRAHOITTEISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMIEN LAATIMINEN
1(10) VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 19.12.2005 Dnro 364/03/2005 Tilivirastot MAKSULLISEN TOIMINNAN JA YHTEISRAHOITTEISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMIEN LAATIMINEN Valtion talousarviosta annetun asetuksen
Valtiovarainministeriön määräys
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on
KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMAN LAATIMINEN
VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 1(6) 21.10.2003 Dnro 278/03/v447/531/2003 Tilivirastot KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMAN LAATIMINEN Valtion virastojen ja laitosten maksullisesta toiminnasta on säädetty valtion maksuperustelaissa
Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta
Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti /VTV 20.11.2007 Sisältö VTV:n perustuslaillinen tehtävä
Tilinpäätöskannanotto OKM/18/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Kansallisarkiston vuoden 2018 toiminnasta
Tilinpäätöskannanotto OKM/18/210/2019 29.05.2019 Kansallisarkisto PL 258 00171 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Kansallisarkiston vuoden 2018 toiminnasta Opetus-
Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015
Valtiokonttori Määräys 1 (5) Kumottu 10.11.2016 määräyksellä VK/999/00.00.00.01/2016 27.11.2015 Dnro VK/1059/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon
Viestintävirasto 1 (5) Viestintämarkkinat ja palvelut
Viestintävirasto 1 (5) VIESTINTÄVIRASTON KUSTANNUSLASKENTAJÄRJESTELMIEN TARKASTUKSISTA ANTAMAN MÄÄRÄYKSEN (56 A/2009 M) PERUSTELUMUISTIO 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Viestintävirasto voi viestintämarkkinalain (393/2003)
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen
Valtiokonttori Määräys Kumottu 20.11.2014 1 (7) määräyksellä VK/1078/00.01/2014 11.1.2011 Dnro VK 529/03/2010 Kirjanpitoyksiköt Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta
1(6) 10.5.2005 Dnro 122/03/2005. Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT
1(6) VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 10.5.2005 Dnro 122/03/2005 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992
Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit
Valtiokonttori Määräys 1 (6) 2.3.2015 Dnro VK/180/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)
Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta
Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/2018 14.06.2018 Opetushallitus Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta
Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2015 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta
Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2015 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat