LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2010 1(12)"

Transkriptio

1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin hyvin. Liikuntapalvelujen kokonaissuoritemäärä oli , jossa on 3,18 %:n kasvu vuoteen 2009 verrattuna. Neidonkeitaan vuoden 2010 kävijämäärä oli ( , v. 2009). Laskua edellisvuoteen on -2,44 %. Muiden liikuntapalveluiden suoritemäärä oli Kasvu edellisvuoden kokonaissuoritteisiin verraten on suoritetta, joka prosentteina on 3,18. Suoritteiden nousu johtui pitkälti ns. kahden talven vuodesta, jonka ansiosta ulkoliikuntapalveluiden käyttö jatkoi huimaa nousuaan, käyttö nousi vuoteen 2009 verrattuna 17,7 %. Ulkoliikuntapalveluiden käyttäjämäärän kasvuun vaikutti myös yhtiön järjestämien omien, suurta suosiota saaneiden liikuntatapahtumien korkeat kävijämäärät. Ohjatun liikunnan palveluiden käyttö nousi 0,4 %. Sisäliikuntatilojen kävijämäärä laski -6,3 % ja jäähallin kävijämäärä -9,7 %. Yhtiön toimintakulut olivat ( ). Kulut nousivat vuodesta eli 12,6 %. Kohonneiden kustannusten lisäksi nousua selittää se, että vuonna 2010 LLK Oy:n hallintaan siirtyi Tennarin kamppailuhalli ja lukiosali ja niiden kustannukset näkyvät nyt ensimmäistä kertaa LLK Oy:n tuloslaskelmassa. Toiminnasta saadut tulot vuonna 2010 olivat (v ), jossa siis on kasvua vuoteen 2009 verrattuna , joka prosentteina on 6,9 %. Näin ollen yhtiön toimintatulot kattoivat 41,03 % toimintakuluista (v ,2 %) ja 58,97 % kuluista jäi katettavaksi kaupungin konserniavustuksella (yht ) Kulujen omarahoitusosuus oli pienempi kuin esimerkiksi vuonna ,3 %. Vaikuttavana tekijänä tässä vuoden 2010 kehityssuunnassa on edellä mainittu Tennarin kamppailuhallin ja lukiosalin hallinnollinen muutos. Vuonna 2010 myönnetty suora tuki järjestöille oli 3,52 asukasta kohden, edellisvuonna luku oli 4,31. Muutosta selittävät avustusmäärärahaleikkausten lisäksi se, että jakosäännön uudistamisen johdosta vuoden 2010 kohdeavustukset ja stipendit kirjautuvat tilikaudelle Lohjan vuoden 2010 urheilijan ja joukkueen valintatapa muuttui. Ensimmäisen kerran vuoden urheilija ja joukkue valittiin Länsi-Uusimaa - lehden toteuttamalla yleisöäänestyksellä. Vuoden valintojen ehdokasasettelun teki lohjalainen liikunnan asiantuntijaryhmä. Yleisöäänestyksellä vuoden 2010 urheilijaksi valittiin endurokuljettaja Roni Nikander ja joukkueeksi Lohjan Salibandy ry:n miesten edustusjoukkue. Valitut saivat vuodeksi haltuunsa ikuisesti kiertävät urheilija- ja joukkuepokaalit sekä 500 :n stipendit, jotka jaettiin ennen Lohjan Salibandy ry:n miesten edustusjoukkueen kotiottelua Yhtiön Ilmari-ilmoittautumisjärjestelmä palveli hyvin ohjauspalvelujen asiakkaita ryhmiin ilmoittautumisissa. Pohjatyötä jatkettiin nettiselainpohjaisen liikuntatilavarausohjelman käyttöön saamiseksi tutustumalla referenssikohteiden, Helsingin, Rauman ja Turun nykyisin käytössä oleviin järjestelmiin. Kaupungin tilahallinto tuli mukaan järjestelmän hankintaprosessiin. Prosessi on tarkoitus saattaa loppuun siten, että uusi järjestelmä olisi käytössä elokuussa 2011.

2 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) TIEDOT YHTIÖSTÄ Yhtiön internet-sivujen uusimistyö saatiin päätökseen. Uudistuneet sivut otettiin käyttöön helmikuun alussa LLK Oy:n ja Neidonkeitaan lisäksi omat sivut sai Sporttikeskus Tennari. Yhtiön toimittama/julkaisema Lohja Liikkeelle -lehti ilmestyi toimintavuonna kolme kertaa ja vuonna 2009 uudistettu yhtiön toimintaesite ilmestyi yhden kerran. (Julkaisut jaettiin lohjalaisiin kotitalouksiin ilmaisjakelulehden mukana.) Vuodelle 2010 suunniteltua Sporttikeskus Tennarin alueen yleissuunnittelutyötä ei käynnistetty. Syynä tähän oli se, että Harjun urheilukeskuksen yleissuunnittelutyö ei edennyt toimintavuoden aikana odotetulla tavalla. Uimahallitoiminnan 40-vuotismerkkipäivää vietettiin Virkistysuimala Neidonkeitaan juhlaviikolla, , jolloin tarjolla oli monipuolista vesiliikuntatoimintaa lohjalaisille. Viikko huipentui V.I.P.-tilaisuuteen 6.8., mihin osallistuivat kaupungin luottamushenkilöiden ja yhteistyötahojen edustajien lisäksi yhtiön henkilökunta. Illan kruunasi musiikista vastannut lohjalainen Neljänsuora-viihdeorkesteri. Yhtiö järjesti toimintavuonna liikuntajärjestöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa kuusi kertaa perheiden keskuudessa suuren suosion saaneet Tennarin Tenavatohinat, jotka keräsivät kaikkiaan osallistujaa. Alkutalven uuden tapahtumasarjan, Talvitouhuloiden eri tapahtumat keräsivät runsaat osanottajaa. Loppuvuodesta toisen kerran järjestetyt Laavujen kierros -tapahtumat (neljä) keräsivät ennätyksellisen, yli lohjalaisen osallistujamäärän. Valtakunnallinen Suomen Luisteluliiton Ice Skating -luistelutapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Lohjalla , päivällä koululaisille ja illalla yleisötapahtumana. 24-tunnin hyväntekeväisyysajon yhteydessä järjestettiin 11. kerran Lohjanjärven ympäripyöräily ja siihen liittyen piirustuskilpailu tapahtuma-julisteesta lohjalaisille kouluille. Vuonna 2010 suurtapahtuma-avustusta saivat suunnistuksen Prismarastit, Koululiikuntaliiton (KLL) yleisurheilun mestaruuskilpailut ja jääkolkan kansainvälinen Finland Cup sekä latumaja-avustusta Gunnarlan maja ry. Avustuspäätökset ja maksatus tapahtuivat vuoden 2011 puolella. Yhtiön strategiatyötä jatkettiin liikuntajärjestöjen edustajille järjestetyssä, Meriturvan tiloissa pidetyssä seminaarissa Kaksipäiväisen seminaarin aiheena olivat liikuntapaikkojen käyttökorvaukset sekä liikunnan välitön ja välillinen tukeminen. Yhtiökokous Tilintarkastajat Hallitus Varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen 12 :n määräämät asiat. Vuoden 2009 tilinpäätös vahvistettiin ja hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus. Yhtiön tilintarkastajina ovat v toimineet Oy Audiator Yhtiötarkastus Ab, vastuullisena Tove Lindström-Koli, ja Paul Packalén sekä varatilintarkastajana Pekka Räsänen. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut rehtori Markku Saarinen. Hallituksen varapuheenjohtajana on toiminut ravintolapäällikkö Tom Hillner.

3 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Jäsenet : Markku Saarinen Tom Hillner Eino Alhola Päivi Kamula Seija Toivonen Pekka Luoma Aila Harjuranta asti Laila Kakko alkaen Katja Husso Pasi Kääriäinen Henk.koht. varajäsen: Risto Lindahl Helena Gerkman Aimo Perälä Angelika Kent Ira Anttila Sanfrid Lindblom Laila Kakko asti Aila Harjuranta alkaen Jarmo Pasanen Jari Åström Hallituksen sihteerinä toimi liikuntasihteeri Sinikka Pohjala. Hallitus kokoontui v kertaa ja käsitteli 83 asiaa. Osakkeenomistajat ja äänimäärät osakk.-% äänimäärä Lohjan kaupunki 78, kpl Muut 22, kpl Yht. 100, kpl Henkilöstö Lohjan Liikuntahallit Oy:n henkilökunta siirtyi LLK Oy:n työntekijöiksi alkaen. Yhtiön johtoryhmä, johon toimitusjohtajan lisäksi kuuluvat osastovastaavat, kokoontui 7 kertaa toimintavuonna. Johtoryhmässä käsiteltiin mm. yhtiön strategiaan, kehityskeskusteluihin ja turvallisuusasiakirjoihin liittyviä asioita. Liikuntatoimen neuvottelupäiville Hämeenlinnassa osallistuivat hallituksen puheenjohtaja ja yksi jäsen, toimitusjohtaja ja liikuntasihteeri. Osastovastaavat osallistuivat Lohjan kaupungin esimiespäiville Vuotuinen trimmikurssi pidettiin ja siihen osallistui 14, lähinnä Neidonkeitaan työntekijää. Lohjan kaupungin turvallisuuskoulutukseen osallistui 12 ja Areenamessuilla Messukeskuksessa kävi 25 yhtiön työntekijää. Uimahalli ja Kylpyläpäiville osallistui neljä Neidonkeitaan työntakijää ja Jäähallipäiville kaksi jäähallin työntekijää. Ulko-osaston omat koulutuspäivät pidettiin Lohjalla ja Osaston työnjohtaja osallistui SLA:n opintopäiville ja Jalkapallopäiville Helsingissä, mihin osallistui myös yksi liikuntapaikkojen hoitaja. Loppuvuodesta siirrettiin LLK Oy:n henkilökuntakoulutusten hallinnointi Lohjan kaupungin LOHKO-koulutusjärjestelmään. Heikki Kauppinen valmistui allasmestariksi ja Santtu Hägg liikuntapaikkojen hoitajaksi toukokuussa, yhtiön tukemana. Pitkäaikainen (20 v) siivooja Tuula Kortelainen jäi eläkkeelle Henkilöstön kehityskeskustelut käytiin loka-maraskuussa.

4 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) TALOUS Henkilökuntaetuudet tarkistettiin ja täsmennettiin alkuvuodesta ja otettiin käyttöön toukokuussa. Työhyvinvointia ja jaksamista edistämään perustettiin eri osastojen edustajista kuuden työntekijän vapaamuotoinen työryhmä Henkilökunnan kevätkauden päättäjäiset pidettiin AR-Tallilla Siuntiossa pe ja pikkujoulut ravintola Nyyrikissä Helsingissä su Eläkeläisten ja henkilökunnan yhteinen joulukahvitilaisuus pidettiin Harjulassa. Henkilökunnan vuotuinen liikunta(ilta)päivä pidettiin saman päivän aikana kahdessa vuorossa (aamu-/iltapäivä). Yhdeksän henkilökunnan edustajaa osallistui Naisten Viuhahdukseen Lohjalla. Yhtiön viikkotiedote henkilöstölle ilmestyi toimintavuonna 38 kertaa. Konserniavustus Lohjan Liikuntakeskus Oy:n vuonna 2010 Lohjan kaupungilta saama konserniavustus oli yhteensä ,88, jossa vuoden 2009 konserniavustukseen ( ,24 ) verraten oli kasvua ,64, prosentteina 21,9. Nousu selittyy hallinnon uudistuksella, jossa Tennarin yhteydessä sijaitsevat kamppailuhalli ja lukiosali siirtyivät vuoden 2010 alusta Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallintaan. Tämän vuoksi konserniavustustakin tarkistettiin ko. liikuntapaikkojen ylläpidosta aiheutuneiden kustannusten mukaisesti. Liikevaihto Lohjan Liikuntakeskus Oy:n liikevaihto vuonna 2010 oli ,35, jossa vuoden 2009 liikevaihtoon ( ,66 ) nähden oli kasvua 4,8 % (61.134,69 ). Neidonkeitaan ( ,09 ) osuus yhtiön liikevaihdosta on 67,0 %. Vuonna 2009 vastaava osuus oli 77,2 %. Vaikka onkin valitettavaa, että Neidonkeitaan liikevaihto laski ,58 (9,0 %) vuodesta 2009, on ilahduttavaa, että siitä huolimatta pystyttiin tekemään positiivinen tilinpäätös. Lisäksi on yhtiön talouden kannalta tervettä, että yhden kustannuspaikan osuus yhtiön tulorakenteesta on pienentynyt tuosta 77,2 %:sta. Henkilöstömenot Lohjan Liikuntakeskus Oy:n henkilöstömenot vuonna 2010 olivat ,42, joka on 49,6 % (v ,1 %) yhtiön kokonaismenoista. Vuonna 2009 henkilöstömenot olivat ,08, menot siis kasvoivat ,61, eli 10,8 % (v ,7 %). Menojen poikkeuksellisen suurta kasvua selittää se, että vuoden 2010 alusta siirtyivät Lohjan Liikuntahallit Oy:n työntekijät Lohjan Liikuntakeskus Oy:n työntekijöiksi. Energiakustannukset Yhtiön energiakustannukset (lämmitys, sähkö ja vesi) vuonna 2010 olivat ,89 (v ,38 ). Kustannukset siis nousivat ,51, prosentuaalinen kasvu on 4,4. Energiakustannukset ovat 13,8 % yhtiön kokonaismenoista (v ,9 %). Eniten nousivat edellisvuoden tapaan lämmityskustannukset, 19,7 %. Kulujen kasvuvauhtia saatiin kuitenkin selkeästi hillittyä (v ,5 %).

5 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Tutkimus- ja kehittämismenot Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä Oleelliset päätökset tilikauden jälkeen LIIKUNTAPAIKAT Virkistysuimala Neidonkeidas Yhtiön tutkimus- ja kehittämismenot vuonna 2010 olivat yhteensä ,74. Kasvua vuoden 2009 kuluihin ,68 oli 6,8 % (749,06 ). Kulut muodostuivat Neidonkeitaassa tehtävistä lakisääteisistä allasvesitutkimuksista, sekä vapaaehtoisista pintojen puhtausnäytteistä. Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä ,48 siirretään voitto- ja tappiotilille. Oleellisia päätöksiä tilikauden päättymisen jälkeen ei ole tehty. Kertomusvuonna Neidonkeitaassa oli kävijöitä Virkistysuimala Neidonkeitaan aikana ( ) kävijöitä on ollut kaikkiaan Lohjan vanhan uimahallin aikana ( ) kävijöitä oli yhteensä Virkistysuimala Neidonkeidas ja kuntosali olivat kertomusvuonna avoinna arkisin klo ja viikonloppuisin klo Halli oli suljettuna suurimpina juhlapyhinä. Vuosihuolto aloitettiin Juhannuksesta ja halli avattiin viiden viikon jälkeen Vuosihuollon aikana uusittiin uimahallin lämmönjakokeskus ja kaukolämpöputkistoa niin, ettei se enää kulje toimistorakennuksen sisätiloissa. Heinä-elokuun vaihteessa riehunut ukonilma vaurioitti uimahallin kuten myös jäähallin tekniikkaa tuhansien eurojen arvosta. Vaurioita korjattiin useita päiviä. Sähkökulutus laski n. 8 % ja lämmönkulutus n. 2 % edellisvuoteen verraten. Neidonkeidas toimi yhtenä kenttätutkimuskohteena TKK/Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksen liikuntahallien kosteudenhallinta ja energiatehokkuus -tutkimushankkeessa. Tutkimushankkeen rahoittajana on opetus- ja kulttuuriministeriö. Tutkimuksessa mitattiin uimahallin lämpö- ja kosteusteknistä toimintaa. Uimahallin valitsemiseen kenttämittauskohteeksi vaikutti hallin vedenkäsittelyjärjestelmässä oleva klooriyhdisteiden poistoon käytettävä kiertoveden vastahuuhtelutorni sekä koekäyttöön tammikuussa tullut Grander-vedenpuhdistusjärjestelmä. Grander-laitteistosta luovuttiin kesällä, koska sillä ei saatu aikaan positiivisia vaikutuksia veden laatuun. Muina mittauksina toteutettiin klooriyhdisteiden poistoon ja saunan toimintaan liittyvät kokeet. Neidonkeitaassa kerättiin sisäilmanäytteitä allastiloissa eri pisteistä uimahallin sisäilman epäpuhtauksien kartoittamiseksi ja pitoisuuksien määrittämiseksi kuusi kertaa vuoden aikana, kahtena eri päivänä kesä-, lokaja joulukuussa. Näytteitä kerättiin myös ajastusta hyödyntäen uimahallin aukioloajan ulkopuolella ja ilmastuksen oltua pois päältä muutaman päivän.

6 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Mittaustuloksia hyödynnetään määritettäessä ilmanvaihdon vaikutusta epäpuhtauspitoisuuksiin ja mahdollisuuksia säätää ilmanvaihtoa energiankulutuksen minimoimiseksi. Tulokset saadaan ja mahdolliset toimenpiteet tehdään vuoden 2011 kuluessa. Pesuaineiden käyttöön tehtiin muutoksia siten, että klooripesuaineen käyttöä lisättiin ja happaman pesuaineen käyttöä vähennettiin vain ongelmakohtaisesti käytettäväksi. Emäksisen pesuaineen käyttö lisääntyi hieman happaman pesuaineen käytön vähenemisen myötä. Höyrypesurin käyttöä pyrittiin lisäämään höyryn pesutehokkuuden vuoksi. Seuraavat pintanäytteet otetaan vuoden 2011 alkupuolella. Omavalvontaa on myös lisätty Hygikultin kanssa, tulokset kirjataan ylös seurantaa varten, mihin jokainen työntekijä on perehdytetty. Etelä-Suomen runsasluminen talvi näkyi aikuiskävijöiden määrän laskuna (-6 %) edellisvuoteen verrattuna. Loma-ajat (syys- ja talviloma) olivat kävijämääriltään vilkkaimpia ajankohtia. Vauvauintiryhmät pyörivät tuttuun tapaan täysinä. Yksi perheuintiryhmä lisättiin. Koululaisuinti sujui normaalisti ja uimataitoprosentti (6. lk:t) pysyi korkeana, 97 %. Ohjatuissa ryhmissä huomattava kävijämäärien nousu tapahtui lasten uimakouluissa ja uintikerhoissa, peräti 11,2 %. Tila- ja ohjaajaresurssit eivät salli enää ryhmien lisäyksiä, vaikka kysyntää onkin. Myös vesitreeneissä käynnit lisääntyivät 4,5 %. Ryhmiä lisättiin hiljaisimpiin ajankohtiin, mm. miehet saivat oman vesitreeniryhmän äijätreenit, mutta osallistujamäärät jäivät uusissa ryhmissä suhteellisen pieniksi. Elokuun kolme ensimmäistä viikkoa uitiin synttärihumussa, kun uimahallin avaamisesta Lohjalla tuli kuluneeksi 40 vuotta. Synttäriviikot huipentuivat allasbileisiin torstaina 19.8, joissa esiintyi lohjalainen NeljänSuora-yhtye. Vuoden aikana järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet kampanjat, Ui kesäksi kuntoon ja uimataitoviikko. Hiihtolomaviikolla järjestettiin pienten lasten elokuvauinti. Jäähalli Jäähallissa järjestetyt Kansainväliset jääkolkan Suomi-pokaali kilpailut ja Ice Skating Tour -tapahtuma sekä kesän Antiikkimessut keräsivät osallistujia arviolta yhteensä n henkilöä. Jäänkäyttäjien suoritteita kertyi ja yleisöä oli Pukuhuoneiden ilmanvaihtolaitteiston automatiikka uusittiin, jotta se saatiin yhdistettyä kiinteistö-automaatio järjestelmään. Sähkökulutus laski n. 5 % edellisvuoteen verraten. Sisäliikuntatilat Kevätkaudella liikuntasaleilla oli käytössä 305 ja halleilla 147 eri liikuntavuoroa ja tapahtumia kirjattiin saleille 35 ja liikuntahalleille 145. Suoritteita kertyi , laskua edellisvuodesta -6,3 %. Sisäliikuntatiloista koulujen liikuntasalit olivat harjoitusvuorokäytössä pääsääntöisesti ja Koulujen lomaviikoilla, lukuun ottamatta joululomaa, tilat olivat käytössä. Liikuntahallien toimintavuosi oli ja välisinä aikoina. Järnefeltin liikuntahallin lattia hiottiin ja lakattiin sekä halliin piirrettiin aiemmasta poiketen viralliset ja uusien koripallosääntöjen mukaiset rajat. Myös koripallokoreja siirrettiin uusien viivojen mukaisesti.

7 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Ulkoliikuntapaikat ja ulkoilureitistö Lukion yo-kirjoitukset olivat Tennarin lukiosalissa ajoilla ja , joina aikoina lukiosali oli poissa harjoitusvuorokäytöstä ja vain kahdesti ottelukäytössä erityisjärjestelyin. Kesän sisäliikuntatilojen harjoituskäyttö keskitettiin Sporttikeskus Tennarin tiloihin. Perttilän liikuntahallin lisäksi myös Järnefelt liikuntahalli ja näiden kuntosalit olivat suljetut koko kesän ajalla Kesän vakioharjoitusvuorot olivat Tennarin palloilu-, kamppailu- ja voimailuhallissa sekä lukiosalissa arkisin ja Lisäksi Harjun koulu oli kesällä kolmena päivänä harjoituskäytössä ja Sporttikeskus Tennari oli avoinna koko kesän jo toisen kerran peräkäin arkisin klo ajalla , jolloin halli palveli kuntosaliasiakkaiden ja sisäliikuntatilojen tilapäiskäyttäjien lisäksi ulkotenniskenttien käyttäjiä. Ulkoliikuntapaikkojen käyttö riippuu paljolti vallitsevista sääoloista. Kesäkausi 2010 oli erittäin lämmin, mikä vaikutti vähentävästi kenttien käyttöön. Samaan aikaan kaupunkisuunnittelukeskukselta LLK Oy:n ylläpitoon siirtyneet pienkentät lievensivät käytön vähenemistä jonkin verran. Talvikausi sen sijaan oli entistä kylmempi ja pidempi, mikä osaltaan lisäsi talven käyttäjämääriä. Latujen myötä kuntoratojen käyttö lisääntyi selvästi. Kuuma kesä ja kylmä talvi nostivat kuluja selkeästi. Suhteessa eniten kasvoivat veden käyttö kesällä ja talvella polttoainekulut. Ulkoliikuntapaikoilla toteutettiin kunnostusohjelmaa v seuraavasti: - Virkkalan urheilukentän pihan asvaltointi - Uusien kuntoiluvälineiden hankinta Virkkalan pururadan lähtöpaikalle (pystytys tapahtuu keväällä 2011) Uutena liikuntapaikkana otettiin käyttöön ns. maastoluistelurata. Se sijaitsee Aurlahdessa hyödyntäen uimarantaa, kävelytietä sekä luistinkenttää. Sen pituus on n. 850 m ja se tehtiin korvaamaan järvenjään luistelureittiä, jota jää- ja lumitilanteesta johtuen ei voitu tehdä. LIIKUNNAN JÄRJESTÄMINEN Ohjattu liikuntatoiminta Ohjattujen liikuntapalveluiden määrällinen tarjonta oli lähes edellisvuosien kaltainen. Liikkujien määrä ikääntyneiden ryhmissä kasvoi edelleen, sen sijaan työikäisten kävijämäärissä ja lasten liikuntakerhoissa oli pientä laskua, oletettavasti hyvälumisen talven ansiosta. Liikunnallisesti passiivisille työikäisille kokeiltiin vuoden aikana uusia aktivointiryhmiä. Miehille järjestettiin keväällä Kundit kondikseen -kurssi, joka sai varsin myönteisen vastaanoton. Kurssin jatkoksi aloitettiin syksyllä miehille oma Äijäjumppa-ryhmä, jonka kävijämääräksi on vakiintunut n. 20. Syksyllä aloitettu Rapakunnosta - Kuntoon -kurssi tavoitti erittäin hyvin juuri liikkumattomia työikäisiä ja kurssin jälkeen liikunnan harrastuneisuus oli kaikilla osallistujilla selvästi lisääntynyt. Työikäisille perustettiin myös uusia viikkotunteja, mm. kaksi zumba-

8 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Omat liikuntatapahtumat ryhmää ja tules`samba, joihin koulutettiin ohjaajat. Soutuspinning-tunnit Neidonkeitaalla lopetettiin, koska osallistujamäärät eivät riittäneet kattamaan soutulaitteista koituvia vuokrakuluja. Yhteistyötä yksityisten palveluntuottajien kanssa tiivistettiin; Liikunta- ja hyvinvointikeskus Aplicon tiloissa aloitti syksyllä kaksi LLK Oy:n spinningryhmää, ja vastaavasti Neidonkeitaalla kaksi Aplicon vesiliikuntaryhmää. Erityisryhmien liikunnassa kävijämäärät jonkin verran kasvoivat. Uutena ryhmänä aloitti terapia-altaalla viikonloppuisin uintikerho erityistukea tarvitseville lapsille ja heidän vanhemmilleen. Ikääntyneille aloitettiin kaksi uutta Voimaa ja tasapainoa -ryhmää Tennarin kuntosalilla. Lasten lomatoiminnoista jätettiin rantauimakoulut pois, koska uimakoulujen toteuttaminen Neidonkeitaalla on paitsi turvallisempaa myös opetuksen kannalta tehokkaampaa. Uutena lomatoimintana suuren suosion saavuttivat Polski ja pelaa -ryhmät, joita pidettiin sekä kesä- että syyslomalla. LLK Oy:n järjestämät Yhtiön omia ja yhteistyössä järjestöjen kanssa keväällä ja syksyllä järjestettyjä tapahtumia olivat toimintavuonna Tenavatohinat 24.1., 28.2., sekä 12.9., ja Sporttikeskus Tennarissa. Uusina ulkotapahtumina järjestettiin Talvitouhulat Kisakalliossa 14.2., Hiihtoretkitapahtuma Harjulla ja sen hiihtoladuilla 7.3. ja Tenavatohinat pidettiin Harjun urheilukeskuksessa Syksyn laavujen kierrokset olivat Liessaaressa 19.9., Karnaistenkorvessa 3.10., Lahokalliossa ja Rosk n Rollin Munkkaalla Liikuntajärjestöjen lisäksi yhteistyökumppaneina tapahtumissa olivat SSO, Kisakallion urheiluopisto, Länsi-Uusimaa -lehti ja Rosk n Roll Oy. Uimahallitoiminnan 40-vuotismerkkipäivää vietettiin virkistysuimala Neidonkeitaan juhlaviikolla, , jossa tarjolla oli monipuolista vesiliikuntatoimintaa lohjalaisille. Viikko huipentui V.I.P.-tilaisuuteen 6.8., johon osallistuivat kaupungin luottamushenkilöiden, yhteistyötyötahojen edustajien lisäksi yhtiön henkilökunta ja illan kruunasi musiikista vastannut lohjalainen Neljänsuora orkesteri. Yksittäisinä tapahtumina järjestettiin Lohjanjärven ympäripyöräily 31. kerran 24-tunnin pyöräilyn 11:sta hyväntekeväisyysajon yhteydessä. Tapahtuman julistekilpailuun osallistuivat Maksjoen, Muistion ja Roution koulut sekä Virkby Skola. Lohjan jäähallissa järjestettiin Suomen Luisteluliiton valtakunnallinen Ice Skating -tapahtuma, päivällä Lohjan koululaisille ja illalla koko perheelle Muut tapahtumat Yhtiö oli mukana uudistuneessa Lohjan Järvipäivä -tapahtumassa , jonka yhteydessä järjestettiin Turvallisesti Vesillä -vesiliikuntatapahtuma. Lisäksi Hyvinvointikeskus Aplicon kanssa yhteistyössä järjestettiin Lohja Moves -tapahtuma Harjulla Prisma-rastit 13.5., Harjun urheilukentällä järjestetyt KLL:n yleisurheilukilpailut sekä Lohjan jäähallissa pidetty jääkolkan kansainvälinen Finland Cup saivat liikuntatoimen vuoden 2010 suurtapahtuma-avustusta. Liikuntapaikoilla järjestettyjä muita tapahtumia toimintavuonna olivat mm. jollien SM-kilpailut Lohjanjärvellä

9 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Liikunnan yhteistyö ja koordinointi LIIKUNTATOIMINNAN TUKEMINEN Rantajamit Rantakentällä ja Lohjan Antiikkimessut jäähallissa. Yhteistyö Vihdin liikuntapalvelujen kanssa jatkui toimintavuonna. LLK Oy:n hallituksen ja Vihdin liikuntalautakunnan yhteiskokous oli kaupungintalo Monkolan valtuustosalissa, jonka jälkeen tilaisuus jatkui Lohjan ja Vihdin liikuntajärjestöjen yhteisellä joulukahvitapaamisella klo 19. Osanottajia oli tilaisuudessa 59, jotka edustivat 30 eri liikuntajärjestöä tai liikunnan yhteistyötahoa. Yhteistyö liikuntatapahtumien järjestämisessä jatkui liikuntajärjestöjen, paikallisten liikuntapalvelutuottajien sekä muiden yhteistyötahojen kanssa onnistuneesti. Ohjauspalveluiden info- ja aktivointitilaisuuksia oli 20. Järjestöyhteistyö tiivistyi liikuntapaikkojen käyttöön ja niiden käyttökorvauksiin liittyvissä asioissa. Yhtiön strategiatyö jatkui liikuntajärjestöjen edustajille järjestetyssä, Meriturvan tiloissa pidetyssä seminaarissa Seminaarin aiheena olivat liikuntapaikkojen käyttökorvaukset sekä liikunnan välitön ja välillinen tukeminen. Liikuntahallinnossa koordinointia tehtiin kaupungin sivistystoimen ja teknisen toimen kanssa Mäntynummen liikuntahallin ja lähiliikuntapaikkojen suunnittelussa sekä niiden rakentamisessa. Yhteistyö lisääntyi toimintavuonna kaupungin tilahallinnon ja koulujen kanssa erityisesti liikuntatilojen käyttöön ja valvontaan liittyvissä asioissa. Tietohallinnon kanssa yhteistyötä tehtiin yhtiön tietotekniikka- ja puhelin-palveluissa sekä liikuntapaikkojen varausjärjestelmän hankinnassa. Suunnistuskartta-asioiden hoitamisen tueksi perustettu karttapooli kokoontui kahdesti vuodessa. Pooli kävi läpi toimintavuoden aikana valmistuneet suunnistuskartat ja hyväksyi seuraavan vuoden kartoitussuunnitelma sekä suunnistustapahtumat. Yhtiön eri hallintokuntien ja sidosryhmien yhteistyöpalavereita pidettiin vuoden aikana kaikkiaan 63 (78, v. 2009). Välitön tukeminen Lohjan sivistystoimen avustustyöryhmän valmistelema kaupungin yhteinen nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimen avustusjakosääntö astui voimaan Avustusjakosäännön mukaisesti kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta päättää liikuntatoimen perus-, erillis- ja kohdeavustuksista sekä stipendeistä ja palkinnoista LLK Oy:n hallituksen esityksen pohjalta. Aikaisemmin erillis- ja kohdeavustuspäätökset teki LLK Oy:n hallitus. Vuonna 2010 myönnetty suora tuki järjestöille oli 3,52 asukasta kohden, edellisvuonna luku oli 4,31. Muutosta selittävät talousarvion avustusmäärärahaleikkaukset ja se, että vuoden 2010 kohdeavustusten ja stipendien päätökset ja maksatus siirtyivät uuden avustusjakosäännön mukaan vuodelle Avustettujen järjestöjen jäsenmäärän osuus asukasluvusta oli 30,0 %, kun se vastaavasti v oli 33,41 %. Muutosta selittää se, että liikuntajärjestöt ilmoittavat yhä tarkentuvan nk. aktiivijäsenten eli jäsenmaksunsa suorittavien jäsenmäärän.

10 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Kertomusvuonna merkkipäiväänsä viettäneitä liikuntaseuroja olivat: Virkkalan Kiri ry. 80 v, Lohjan Voimailijat ry 50 v, Keilaseura Rännimestarit ry 40 v ja Virkkalan Tarmo ry 40 v. LLK Oy:n hallitus hyväksyi liikuntajärjestöjen huomionosoituksia ohjaavan merkkipäiväsäännön Liikuntatoiminnan perus- ja erillisavustukset Perusavustusta myönnetään lohjalaisten liikuntajärjestöjen toimintaan, erillisavustusta erityis- ja seniorijärjestöjen liikuntatoimintaan. Liikuntatoiminnan perusavustusta myönnettiin 60 (57, v. 2008) järjestölle yhteensä Yhtiön v talousarvion tasapainotustoimenpiteenä liikuntatoiminnan avustusmäärärahaa pienennettiin kolmella prosentilla. Erillisavustusta myönnettiin toimintavuonna yhteensä kahdeksalle (8) erityis- ja eläkeläisjärjestölle. Kohdeavustukset (suurtapahtuma- ja latumaja-avustukset) LLK Oy:n hallitus hyväksyi toimintavuonna kohdeavustuksille (latumaja, suurtapahtuma-avustukset) uudet avustusten määräytymisperusteet ja näiden painokertoimet sekä hakulomakkeet. Aiemmin kohdeavustukset olivat haettavissa jo edellisvuonna/etukäteen, jolloin päätökset ja maksatus tapahtuivat samana vuonna. Uuden avustusjakosäännön mukaisesti kohdeavustusten hakuaika, päätökset ja maksatus siirtyivät vuodelle 2011 perusavustusten tapaan ja avustukset määräytyvät edellisvuoden toteutuneiden tapahtumien ja latumajatoiminnan mukaan. Vuoden 2010 liikuntatapahtumista suurtapahtuma-avustusta saivat suunnistuksen Prisma-rastit, Koululiikuntaliiton (KLL) yleisurheilun mestaruuskilpailut ja jääkolkan kansainväliselle Finland Cup sekä latumaja-avustusta Gunnarlan maja ry. Avustuspäätökset ja maksatus tapahtuivat vuoden 2011 puolella. Stipendit ja vuoden 2010 urheilija ja joukkue Aiemmin liikuntatoimen stipendit olivat haettavina marraskuun loppuun mennessä saavutetun urheilumenestyksen perusteella. Uuden avustussäännön mukaan määräytymisaika on kalenterivuosi. Lohjalaisille urheilijoille, valmentajille/seuratoimitsijoille sekä joukkueille myönnettiin yhteensä 34 (38) stipendiä. Erillistä stipendienjakotilaisuutta ei toimintavuonna järjestetty, vaan stipendit maksettiin saajien tilille. Lohjan vuoden 2010 urheilijan ja joukkueen valintatapa muuttui. Ensimmäisen kerran vuoden urheilija ja joukkue valittiin Länsi-Uusimaa - lehden toteuttamalla yleisöäänestyksellä. Ehdokasasettelun teki lohjalainen liikunnan asiantuntijaryhmä. Yleisöäänestyksellä vuoden 2010 urheilijaksi valittiin endurokuljettaja Roni Nikander ja joukkueeksi Lohjan Salibandy ry:n miesten edustusjoukkue. Valitut saivat vuodeksi haltuunsa ikuisesti kiertävät urheilija- ja joukkuepokaalit sekä 500 :n stipendit, jotka jaettiin Lohjan Salibandy ry:n miesten salibandyn edusjoukkueen kotiottelussa

11 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Muu välitön tuki Välillinen tukeminen LLK Oy tuki yleisurheilijoiden talviharjoittelua Helsingin liikuntamyllyssä ja varasi yleisövuoroja Muijalan kuplahallista lohjalaisten käyttöön. Kaikkiin liikuntatiloihin asetettuja käyttökorvauksia tarkistettiin käyttökorvausten nk. laboratoriovuonna 1.8. alkaen arvonlisäveroprosentin muutoksen vuoksi. Laajempaa tarkistusta koko liikuntapalvelujen hinnastoon tehtiin koko toimintavuoden ajan saatujen kokemusten ja käyttäjäpalautteen perusteella. Uudet käyttökorvaukset astuivat voimaan Käyttökorvaustarkistuksissa pyrittiin ottamaan enenevässä määrin huomioon lajien välistä tasa-arvoa tilojen käytön suhteen. Suurempien liikuntahallien käyttökorvauksia nostettiin, millä pyritään siihen, että käyttökorvausosuus olisi nykyistä suurempi kustannusvastaavasta hinnasta. Sisä- ja ulkotenniskenttien sekä beach volley -kenttien kohdalla katsottiin perustelluksi määritellä erikseen järjestö- ja muut käyttäjät - hintaluokat. Perustuntihinta määräytyy uuden hinnaston mukaisesti päivisin klo 17 saakka entisen klo 18 sijaan ja vastaavasti prime-time aika on viikonlopun lisäksi arkisin klo Kunnallisten liikuntapaikkojen käytön kautta tulevaa välillisen tuen määrää on pyritty tuomaan järjestöille säännöllisesti esiin eri lajien käyttäjäpalavereissa, jotta järjestöt ymmärtäisivät subvention merkityksen ja perusteet liikuntapaikkojen käyttömaksuille. TOIMITUSJOHTAJAN ARVIO TULEVASTA KEHITYKSESTÄ 2010-luvulle siirryttiin liikunnan kannalta haasteellisessa tilanteessa. Lakisääteisten palveluiden ollessa etusijalla julkisten verovarojen jaossa kunnalliset liikuntapalvelut joutuvat tulemaan toimeen yhä pienemmällä euromäärällä. Jäljellä jääkin vaihtoehdoiksi toiminnan tehostaminen, palveluiden karsiminen tai tulojen lisääminen. Lohjan Liikuntakeskus Oy:ssä on toteutettu näitä kaikkia vaihtoehtoja vuoden 2010 aikana. Toimintoja on tehostettu henkilöstön toimintaa järkevöittämällä ja erilaisilla teknisillä ratkaisuilla, joita toimintakertomuksen osastokohtaisissa teksteissä esitellään. Palveluita on myös jouduttu karsimaan. Osista pienkenttien talvihoidosta jouduttiin luopumaan ja sisäliikuntatilojen aukioloaikoja piti supistaa. Onneksi tämä onnistuttiin tekemään liikkujien suuremmin kärsimättä. Yrityksen liikevaihtoakin pystyttiin kasvattamaan ja se johtui pitkälti käyttömaksujen korottamisesta. Liikuntapalveluiden tuottaminen tulee jatkossakin olemaan hyvin haasteellista. Asiakkaat ovat yhä vaativampia ja kuten tunnettua liikuntapaikkojen energia- ja muutkin käyttökustannukset ovat erittäin suuria. Yhdessä jatkuvasti kohoavien henkilöstökustannusten kanssa tämä tosiseikka asettaa valtavan haasteen yhtiön taloudenpidolle. Käyttökustannuksien hallitsemiseksi yhtiö on menossa mukaan Aaltoyliopiston johtamaan RYM-energiatehokkuushankkeeseen. Yhtiön pääomistajan, Lohjan kaupunginhallituksen vaatimuksesta yhtiön on myös jatkettava käyttömaksupolitiikkansa kehittämistä tavoitteena saada käyttömaksut vastaamaan todellisia käyttökustannuksia.

12 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (12) Tulevaisuudessa on myös löydettävä nykyhetkeä parempia toimintamalleja liikuntapaikkaverkoston ylläpitoon. Nykyinen laaja verkosto on pitkällä aikavälillä taloudellisesti mahdoton ylläpitää. Käyttökustannukset kävijää kohti nousevat yksikertaisesti kohtuuttoman suuriksi. Samalla on kuitenkin selvää, että ihmiset kaipaavat nimenomaan omaan lähiympäristöönsä houkuttelevia liikuntamahdollisuuksia. Tämän ristiriitatilanteen ratkaisemiseksi tulisi löytää kunnallisen liikuntatoimen johdolla erilaisia, nykyistä tehokkaampia toimintamuotoja. Osakeyhtiömuotoinen liikuntatoimi on osoittanut parina viime vuotena vahvuutensa. Odottamattomat ja yllättävät kertaluontoiset käyttökustannukset yhdistettynä ennustamattomista sääolosuhteista aiheutuneisiin kustannuksiin eivät ole lamauttaneet yhtiön toimintaa ja palveluiden taso on säilynyt. Kuitenkaan ei ole tarvinnut käydä veronmaksajien kukkarolla, vaan toiminnassa on voitu turvautua yhtiön vahvaan taseeseen. Useat muutkin kaupungit Suomessa ovat harkitsemassa liikuntatoiminnan yhtiöittämistä. Vaikka yhtiömuotoisuus ei poista perusongelmaa menojen ja tulojen tasapanossa pitämisen suhteen, voidaan Lohjalla kuitenkin katsoa varsin valoisasti kohti tulevaisuutta. Hyvin valmistellut päätökset yhdessä järkevän taloudenpidon kanssa turvaavat korkealaatuiset liikuntapalvelut lohjalaisille tulevaisuudessakin. Lohjalla Markku Saarinen Pekka Luoma Tom Hillner Laila Kakko Eino Alhola Katja Husso Päivi Kamula Pasi Kääriäinen Seija Toivonen Jukka Vienonen toimitusjohtaja

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 04.03.2013 AIKA 04.03.2013 klo 15:30-16:17 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(9)

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(9) LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(9) YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin olosuhteisiin nähden hyvin.

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2017 2016 2015 Henkilökuntaa keskim. 69 72 71 Sairauspäivät yht. 1060*) 1 270**) 866***) Sairauspäivät keskim./hlö 15,36

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2018 2017 2016 Henkilökuntaa keskim. 69 69 72 Sairauspäivät yht. 604*) 1060**) 1 270***) Sairauspäivät keskim./hlö 8,75 15,36

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 8/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.11.2011 AIKA 24.11.2011 klo 18:00-19:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin hyvin. Liikuntapalvelujen

Lisätiedot

Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, Pusula

Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, Pusula PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 17.09.2013 AIKA 17.09.2013 klo 18:00-19:45 PAIKKA Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, 03850 Pusula OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin hyvin. Liikuntapalveluiden

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Toimintavuoden 2013 alusta Lohjaan liittyivät Karjalohjan ja Nummi- Pusulan kunnat. Tämän myötä liikuntatoimen kenttä

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 11.09.2014 AIKA 11.09.2014 klo 15:00-15:45 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri LOHJA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 11.08.2011 AIKA 11.08.2011 klo 17:00-18:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Lohjan Liikuntalinna, Juhlaserviisi, Länsi-Louhenkatu 31, Lohja. Isotalus Annukka jäsen

Lohjan Liikuntalinna, Juhlaserviisi, Länsi-Louhenkatu 31, Lohja. Isotalus Annukka jäsen PÖYTÄKIRJA 10/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 26.11.2013 AIKA 26.11.2013 klo 17:30-20:10 PAIKKA Lohjan Liikuntalinna, Juhlaserviisi, Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2014 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2014 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2014 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntapalveluiden kokonaissuoritemäärä vuonna 2014 oli 1.184.934. Vuonna 2013 suoritemäärä oli 1.229.840, joten laskua

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ

LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ 1. YLEISET VAKIOVUORON MYÖNTÄMISTÄ OHJAAVAT TEKIJÄT 1.1. Lajiprofilointi - Liikuntapaikan vakiokäyttövuorojen myöntämistä ohjaa ensisijaisesti lajiprofilointi

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(9)

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(9) LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(9) YLEISTÄ Liikuntmapalveluiden käyttöaste toimintavuonna jatkui edellisten vuosien tapaan korkeana. Virkistysuimala Neidonkeidas ylsi jälleen kävijäennätykseen,

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 26.09.2011 AIKA 26.09.2011 klo 15:00-16:05 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.08.2015 AIKA 24.08.2015 klo 18:00-18:45 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 47 05.03.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 25.03.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 78 09.04.2015 Liikuntapaikkaverkko 187/00.01.02/2015 PALRYH

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Saarinen Markku jäsen Saloniemi Heikki jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Saarinen Markku jäsen Saloniemi Heikki jäsen LOHJA PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 09.12.2010 AIKA 09.12.2010 klo 18:00-18:40 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 4/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 30.05.2011 AIKA 30.05.2011 klo 16:30-18:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kuitunen Päivi Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kuitunen Päivi Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 19.03.2019 AIKA 19.03.2019 klo 17:30-18:42 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.12.2012. Liikuntalinna Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.12.2012. Liikuntalinna Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen LOHJA PÖYTÄKIRJA 9/2012 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.12.2012 AIKA 20.12.2012 klo 17:00-19:00 PAIKKA Liikuntalinna Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Saarinen Markku jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Saarinen Markku jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri LOHJA PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 30.05.2011 AIKA 30.05.2011 klo 15:00-15:40 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Muijalan hiihtomaa, Kahvio, Lohirannantie, 08680 Lohja. MUUT Lemberg Kimmo asiantuntija ulkoliikuntapaikkojen työnjohtaja

Muijalan hiihtomaa, Kahvio, Lohirannantie, 08680 Lohja. MUUT Lemberg Kimmo asiantuntija ulkoliikuntapaikkojen työnjohtaja LOHJA PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 27.01.2011 AIKA 27.01.2011 klo 18:00-19:10 PAIKKA Muijalan hiihtomaa, Kahvio, Lohirannantie, 08680 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Johanna Repola sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Johanna Repola sihteeri PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 19.03.2019 AIKA 19.03.2019 klo 15:00-15:39 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 13.05.2014 AIKA 13.05.2014 klo 16:00-16:50 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. MUUT Anttila Ira varajäsen Seija Toivosen varajäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. MUUT Anttila Ira varajäsen Seija Toivosen varajäsen PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 31.01.2013 AIKA 31.01.2013 klo 17:00-18:05 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus AIKA klo 17:00-19:15. Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, Lohja

PÖYTÄKIRJA 2/ Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus AIKA klo 17:00-19:15. Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, Lohja PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 17.03.2016 AIKA 17.03.2016 klo 17:00-19:15 PAIKKA Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, 08150 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Saloniemi Heikki jäsen Saapui :n 18 käs. aikana.

Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Saloniemi Heikki jäsen Saapui :n 18 käs. aikana. PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 26.11.2014 AIKA 26.11.2014 klo 15:00-16:05 PAIKKA Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 18.05.2015 AIKA 18.05.2015 klo 19:00-20:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 18.04.2016 AIKA 18.04.2016 klo 18:00-19:10 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 08.06.2015 AIKA 08.06.2015 klo 19:00-20:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 07.05.2013 AIKA 07.05.2013 klo 15:30-17:10 PAIKKA Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, 08100 lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö PÖYTÄKIRJA 5/2013 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 17.12.2013 AIKA 17.12.2013 klo 16:00-16:35 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ

KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ Kuvalk 5.2.2013 12 (LLK hall 9.2.2015 6) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 4 ------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Mäenpää Teija. Repola Johanna sihteeri

Mäenpää Teija. Repola Johanna sihteeri PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 19.03.2018 AIKA 19.03.2018 klo 13:05-13:35 PAIKKA Neidonkeitaan kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Lindholm Jouko jäsen Mäenpää

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 16.03.2015 AIKA 16.03.2015 klo 18:00-20:10 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 20.05.2015 AIKA 20.05.2015 klo 15:00-16:10 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lohjan Liikuntakeskus Oy Runokatu 1 08100 LOHJA. AVUSTUSJAKOSÄÄNTÖ (Päivitetty 22.01.2008)

Lohjan Liikuntakeskus Oy Runokatu 1 08100 LOHJA. AVUSTUSJAKOSÄÄNTÖ (Päivitetty 22.01.2008) 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy Runokatu 1 08100 LOHJA AVUSTUSJAKOSÄÄNTÖ (Päivitetty 22.01.2008) 2 Sisältö Sivu I LOHJAN KAUPUNGIN SIVISTYS- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄT AVUSTUKSET 1.1. Liikuntatoiminnan

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus Karjalohjan liikuntahalli, kokoushuone, Koulukuja 10, Karjalohja

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus Karjalohjan liikuntahalli, kokoushuone, Koulukuja 10, Karjalohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 8/2012 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 15.11.2012 AIKA 15.11.2012 klo 17:45-20:15 PAIKKA Karjalohjan liikuntahalli, kokoushuone, Koulukuja 10, 09120 Karjalohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkedas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkedas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 04.09.2013 AIKA 04.09.2013 klo 17:00-17:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkedas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.2 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA -KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 01.02.2016 AIKA 01.02.2016 klo 18:00-19:25 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 09.02.2015 AIKA 09.02.2015 klo 18:00-19:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Linja-auto matkalla Tampereelle ulkoliikuntapaikkojen referenssivierailukohteisiin. Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Linja-auto matkalla Tampereelle ulkoliikuntapaikkojen referenssivierailukohteisiin. Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 06.10.2015 AIKA 06.10.2015 klo 08:00-09:15 PAIKKA Linja-auto matkalla Tampereelle ulkoliikuntapaikkojen referenssivierailukohteisiin OSALLISTUJAT

Lisätiedot

LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Heinänen Juha jäsen, vpj poistui kokouksesta 14 käsittelyn aikana klo Heiskanen Antti Kuitunen Päivi

LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Heinänen Juha jäsen, vpj poistui kokouksesta 14 käsittelyn aikana klo Heiskanen Antti Kuitunen Päivi PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 13.03.2018 AIKA 13.03.2018 klo 17:50-20:12 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Heinänen

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Saarinen Markku jäsen Saloniemi Heikki jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Saarinen Markku jäsen Saloniemi Heikki jäsen LOHJA PÖYTÄKIRJA 4/2011 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 17.11.2011 AIKA 17.11.2011 klo 15:00 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT LÄSNÄOLIJAT Aarnio Tomi asiantuntija sisäliikuntapaikkamestari

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT LÄSNÄOLIJAT Aarnio Tomi asiantuntija sisäliikuntapaikkamestari PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 08.12.2016 AIKA 08.12.2016 klo 13:00-13:45 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin erilaisia liikuntatapahtumia ja matalan kynnyksen liikuntakerhoja. Yhteensä liikuntapalveluja hyödynsi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET 1.9.2012 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus 4. Kohdeavustukset a) kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Sammatin koulu, Lohilammentie 5, Sammatti. Heiskanen Antti. Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen. Repola Johanna sihteeri

Sammatin koulu, Lohilammentie 5, Sammatti. Heiskanen Antti. Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen. Repola Johanna sihteeri PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 17:09-18:55 PAIKKA Sammatin koulu, Lohilammentie 5, 09220 Sammatti OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

JOENSUUN. KOKOUSKUTSU.. YRITYSKIINTEISTOT Varsinainen yhtiäkokous. Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8oioo JOENSUU

JOENSUUN. KOKOUSKUTSU.. YRITYSKIINTEISTOT Varsinainen yhtiäkokous. Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8oioo JOENSUU JOENSUUN.. KOKOUSKUTSU.. YRITYSKIINTEISTOT Varsinainen yhtiäkokous.. 07 Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8oioo JOENSUU Aika.5.07 klo.00 Paikka Kaupungintalo, Morkku-kabinetti Kokouksen

Lisätiedot

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 6.6.2012 LIITE 1 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 1 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 6.6.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, lohja. MUUT LÄSNÄOLIJAT Nyman Ilkka asiantuntija projektipäällikkö, Lohjan kpki

Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, lohja. MUUT LÄSNÄOLIJAT Nyman Ilkka asiantuntija projektipäällikkö, Lohjan kpki PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 13.06.2016 AIKA 13.06.2016 klo 10:00-10:40 PAIKKA Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, 08100 lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.5.2015 klo 15 Porin

Lisätiedot

KAARINAN KEHITYS OY TOIMINTAKERTOMUS 2016

KAARINAN KEHITYS OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 KAARINAN KEHITYS OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 (5) Kaarinan Kehitys Oy on vuonna 1992 perustettu, vuonna 2004 varsinaisen toimintansa aloittanut Kaarinan kaupungin, Kaarinan Yrittäjät ry:n ja Piikkiön Yrittäjät

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pääterveysasema, kokoustila, Ojamonkatu 36, 08100 Lohja. Isotalus Annukka jäsen

Pääterveysasema, kokoustila, Ojamonkatu 36, 08100 Lohja. Isotalus Annukka jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.11.2014 AIKA 24.11.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pääterveysasema, kokoustila, Ojamonkatu 36, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 10 12.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 37 25.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 49 11.3.2013 27 Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 26.09.2011 AIKA 26.09.2011 klo 17:00-18:30 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Liikuntalautakunta. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Liikuntalautakunta. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Liikuntalautakunta Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Liikuntalautakunta - Mika Arola KOK puheenjohtaja - Veikko Räsänen SDP varapuheenjohtaja - Leena Heino VIHR - Arto Hirvonen P.S. - Mia Holmberg KOK

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Siuntion kunta Sjundeå kommun 1

Siuntion kunta Sjundeå kommun 1 Siuntion kunta Sjundeå kommun 1 SIVLTK 362/2010 SIVLTK 24.4.2013 23 Siuntion kunnan sivistystoimen hallinnoimien tilojen KÄYTTÖMAKSUT 1.5.2013 alkaen Siuntion kunta Sjundeå kommun 2 1. Sivistystoimen tiloja

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

Nuoriso- ja liikuntapalvelut

Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 21.3.2011 LIITE 2 Nuoriso- ja liikuntapalvelut TILINPÄÄTÖS 2010 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 21.3.2011 Nuoriso- ja liikuntapalvelut Toiminta-ajatus Nuoriso-

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Heiskanen Antti Kuitunen Päivi. Makkonen Hannu jäsen. Savolainen Pirjo jäsen

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Heiskanen Antti Kuitunen Päivi. Makkonen Hannu jäsen. Savolainen Pirjo jäsen PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 21.05.2019 AIKA 21.05.2019 klo 17:30-18:48 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN

Lisätiedot

Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen. LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Benamar Sanna varajäsen Laura Skaffarin varajäsen

Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen. LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Benamar Sanna varajäsen Laura Skaffarin varajäsen PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 07.06.2018 AIKA 07.06.2018 klo 09:00-09:52 PAIKKA Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot