LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2014 4.1"

Transkriptio

1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntapalveluiden kokonaissuoritemäärä vuonna 2014 oli Vuonna 2013 suoritemäärä oli , joten laskua tapahtui suoritetta (-3,7 %). Kokonaissuoritteiden lasku selittyy ulkoliikuntapaikkojen käytön selkeänä (-16,3 %) vähenemisenä ( suoritetta). Ulkoliikuntapaikkojen käytön väheneminen puolestaan johtui lämpimästä ja vähälumisesta alkuvuodesta. Näin ollen luistinratoja ja hiihtolatuja ei pystytty käyttämään juuri ollenkaan. Neidonkeitaan vuoden 2014 kävijämäärä oli Kasvua on 4,9 % ( kävijää) vuoden 2013 kävijämäärään ( ) verrattuna. Muiden liikuntapalveluiden suoritemäärä on , missä on 6,1 %:n lasku ( suoritetta) edellisvuoteen verraten ( ). Syynä on pitkälti tuo talviliikuntamahdollisuuksien puuttuminen. Ohjatun liikunnan palveluiden käyttö kasvoi 3,4 % ( suoritetta). Suoritteita kirjattiin vuonna 2014 yhteensä (v. 2013; ). Sisäliikuntatilojen suoritemäärä nousi vuoden suoritteesta 7,4 %:lla ( suoritetta) suoritteeseen. Jäähallin suoritemäärä väheni edellisvuoden :sta :aan. Prosentteina lasku on -9,7 % (5.605 suoritetta). Jäähallin liikuntasuoritteissa laskua oli (-7,5 %) ja muissa suoritteissa.(-20 %). Yhtiön toimintakulut olivat Toimintakulut kasvoivat vuoden 2013 ( ) toimintakuluihin nähden eli 0,4 %. Toimintakulujen kasvua voi pitää maltillisena. Varsinkin kun yhtiön palvelutasoa pystyttiin toimintavuoden aikana jopa kasvattamaan. Kustannusten nousu johtuu henkilöstökulujen ja liiketoiminnan muiden kulujen kasvusta. Liiketoiminnan muissa kuluissa käyttö- ja huoltokustannukset sekä korjauskustannukset nousivat huomattavasti ( ) vuoteen 2013 verrattuna. Kulut kohdistuivat niin ulkoliikuntapaikoille, jäähalliin kuin Neidonkeitaaseenkin. Kyseiset menot ovat käytännössä välttämättömiä toiminnan laajuuden ja laadun takaamiseksi. Kulujen hillitsemiseksi tehdään kuitenkin säännöllisesti investointeja uuteen kalustoon ja lisäksi toimenpiteillä saadaan myös kustannussäästöjä käyttötalousmenoissa. Toiminnasta saadut tulot vuonna 2014 olivat , summassa on kasvua (+4,7 %) vuoden 2013 tuloihin ( ) verrattuna. Toimintatulojen kasvu muodostuu liikuntapaikkamaksutulojen kasvusta. Merkittävimmin tulot kasvoivat sisäliikuntapaikkojen ( ) ja ohjauspalveluiden ( ) osalta. Yhtiön toimintatulot (=omarahoitusosuus) kattoivat 33,6 yhtiön toimintakuluista. Vuonna 2013 vastaava prosenttiosuus oli 32,2 %. Omarahoitusosuuden kasvu oli siis 4,3 %. Lohjan kaupungin kasvustrategiaan liittyvä, vuonna 2013 laadittu ja toimintavuonna päivitetty yhtiön hallituksen 3.2. hyväksymä Liikunnan kehittämisohjelma käsiteltiin yhtiön johtoryhmässä ja esiteltiin koko henkilökunnalle. Kehittämisohjelman tavoitteiden suuntaisesti lasten ja nuorten liikuntapalvelujen käyttökorvauksia alennettiin ja muiden palvelujen käyttökorvauksia yhdenmukaistettiin. Vakiovuorojen ja avustusten jakoperusteiden uudistustyöt aloitettiin.

2 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Strategian keskeisen tavoitteen; Lohjalla liikkuvat kaikki, mukaisesti ohjauspalveluissa perustettiin aloittelijoille starttikursseja, annettiin kuntosalilaiteopastuksia ja lisäksi yksilöllistä liikuntaneuvontaa sai 78 asiakasta. Kaupungin tuottavuusohjelmaan liittyvä liikuntatoimen organisaation uudistustyö käynnistyi toimintavuonna ja jatkui osastokohtaisilla selvityksillä. Lohjan ulkoilureittien kehittämissuunnitelma käsiteltiin kaupungin organisaatiossa. Suunnitelma oli ulkoilulain 4 :n mukaisesti nähtävillä. LLK Oy laati vastineet jätettyihin muistutuksiin, jonka jälkeen hakemus ulkoilureitin vahvistamisesta pysyvän käyttöoikeuden saamiseksi lähetettiin ELYkeskukselle. Vuonna 2014 myönnetty suora tuki järjestöille oli 3,30 asukasta kohden, edellisvuonna luku oli 3,20. Avustettujen järjestöjen jäsenmäärän osuus asukasluvusta oli 28,2 %, kun se vastaavasti v oli 26,2 %. Muutosta selittää se, että yhä useampi Nummi-Pusulan alueen liikuntajärjestö haki liikuntatoiminnan perusavustusta toimintavuonna aiemmin käytössä olleen ostopalvelumäärärahan sijaan. Perusavustamisen lisäksi yhtiö hankki ohjaus- ja kunnossapitopalveluja järjestöiltä Nummen ja Pusulan alueilla eurolla. Vuoden 2014 urheilijaksi valittiin yleisöäänestyksellä painonnostajatar Meri Ilmarinen ja joukkueeksi Hiidenkiertäjät ry:n suunnistuksen miesten Jukolan Viesti -joukkue. Ikuisesti kiertävät urheilija- ja joukkuepokaalit ja stipendit luovutettiin valituille Yhtiön julkaisema Lohja Liikkeelle -lehti, ilmestyi kolme kertaa toimintavuonna, yhtiön toimintaesite elokuussa. Yhtiö sai uuden domainin: InfoTV:iden käytettävyyttä parannettiin. Lohjan ulkoilureittisuunnitelman pohjalta laadittu Ulkoilureittien kehittämissuunnitelma käsiteltiin ja hyväksyttiin kaupunginhallituksessa. Suunnitelma oli virallisesti nähtävillä Lohjan lisäksi Siuntion kunnassa. Yhtiö laati jätettyihin valitusosoituksiin vastineet. Kaupungin tonttipalvelut lähetti Ulkoilureittien kehittämissuunnitelma-hakemuksen ELY-keskukselle pysyvän käyttöoikeuden saamiseksi kaupungille suunnitelmassa esitetyille ulkoilureittiosuuksille. Toimintavuonna kaupunkiin valmistuivat Tytyrin ja Anttilan sekä Oinolan koulujen lähiliikuntapaikat. Lisäksi keskustan palvelukeskusten läheisyyteen rakennettiin Mimminpuisto, ensimmäinen ikäihmisille suunnattu lähiliikuntapaikka. Seuraavien, Metsolan koulun ja Skeittipuiston lähiliikuntapaikkojen suunnittelu käynnistyi lähiliikuntapaikkatyöryhmässä. Yhtiön eri yhteistyötahojen kanssa järjestämien tapahtumien määrä ja niiden suosio kasvoivat entisestään. TenavaTohinat, Laavujen Kierros, Länskärin kierros, Neidonkeitaan ja lomaviikkojen tapahtumat vakiinnuttivat asemansa ja laajenivat yhtiön palvelutarjonnassa. Tapahtumat keräsivät arviolta n osanottajaa. Vuoden 2014 suurtapahtuma-avustusta saivat; Suurlohjan Soudut, jalkapallon 4. Lohja Cup, yleisurheilun Lohjan Junior Games, jalkapallon tyttöjen Lohja Cup, Race Lohja -moottorivenekilpailu ja jääkolkan 4. kansainvälinen Finland Cup.

3 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Muita liikuntapaikoilla järjestettyjä tapahtumia olivat mm. Prisma-rastit 29.5., Rantajamit Rantakentällä ja Lohjan Antiikkimessut jäähallissa. Lohjan uimahallin, sittemmin Neidonkeitaan, pitkäaikaisen, toimintavuonna eläkkeelle jääneen uimaopettajan työn arvostamiseksi yhtiö päätti myöntää Hannele Heino -stipendin, V.I.P.-kortin uimalan palveluihin Lohjan alueen jokaisen ala- ja yläkoulun sekä lukion yhdelle oppilaalle vuosittain toimintavuodesta alkaen. Stipendin jakoperusteena on motivoituneisuuden, yritteliäisyyden ja innostuksen osoittaminen liikunnan saralla. TIEDOT YHTIÖSTÄ Yhtiökokous Tilintarkastajat Hallitus Varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen 12 :n määräämät asiat. Vuoden 2013 tilinpäätös vahvistettiin ja hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus. Yhtiön tilintarkastajina ovat v toimineet BDO Audiator Oy, vastuullisena Tove Lindström-Koli, ja Eva Packalén. Varatilintarkastajaa vuodelle 2014 ei nimetty. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut rehtori Markku Saarinen. Hallituksen varapuheenjohtajana on toiminut kiinteistönvälittäjä Jukka Raappana. Jäsenet : Markku Saarinen Jukka Raappana Päivi Kamula Tom Hillner Annukka Isotalus Jukka Strandberg Laila Kakko Annakaisa Miinalainen Ari-Pekka Rauttola Mika Eskola Ari Pehkoranta Pauliina Jurvanen Janne Louhi Maija Elenius Ilona Hiltunen Tapio Ikävalko Laura Turunen Juha Heinänen Hallituksen sihteerinä toimi liikuntasihteeri Sinikka Pohjala. Hallitus kokoontui v kertaa ja käsitteli 64 asiaa. Osakkeenomistajat ja äänimäärät osakk.-% äänimäärä Lohjan kaupunki 82, kpl Muut 17, kpl Yht. 100, kpl Henkilöstö Uuteen Työsuojelutoimikuntaan valittiin kahdeksan (8) työntekijäjäsentä ja lisäksi työnantaja nimesi toimikuntaan edustajansa. Toimikunta kokoontui kaksi kertaa vuoden aikana työsuojeluvaltuutettu Asko Vikstedtin johdolla.

4 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Koko henkilökunnan koulutuspäivä pidettiin 4.8.; aamupäivällä pidettiin osastojen omat koulutukset ja trimmikurssi sekä iltapäivällä kaikkien yhteinen Defibrillaattori-koulutus. Kajaanin uuteen uimahalliin kävi tutustumassa 12 yhtiön työntekijää. Yhteisten koulutusten lisäksi Jäähallipäiville osallistui kaksi laitososaston työntekijää. Liikkeellä voimaa vuosiin -koulutukseen Helsigissä ja Tampereella Liikkumisesta tottumus koulutukseen osallistui ohjauspalveluista kaksi henkilöä sekä yksi henkilö ESLU:n liikuntaneuvonnan käytänteet -koulutukseen 7.5. Ulko-osaston koulutuspäivät olivat ja Koko osaston ensiapukoulutus pidettiin Osa osaston henkilökunnasta osallistui Arena-Messuille Helsingin Messukeskuksessa, mihin muista osastoista osallistui viisi henkilöä. Työpaikkaliikunnassa toteutui kahdesti sekanelinpeleinä pelattu tennisliiga kesällä ja syksyllä. Mukana molemmilla kerroilla oli 8 paria, eli 16 työntekijää. Syksyllä järjestettiin Tennarissa myös henkilökunnan sulkapalloturnaus, mihin osallistui 12 työntekijää. Työntekijöitten vuosittainen liikuntailtapäivä pidettiin golfiin tutustumalla St. Laurence Golfin kentällä. Naisten kevätviuhahdukseen osallistui 11 työntekijää. Henkilökunnan kauden päätöstilaisuus pidettiin Virkistysuimala Neidonkeitaassa ja pikkujoulua vietettiin Espoon Kulttuurikeskuksessa ja Ravintola Haikaranpesässä. Työntekijöiden ja eläkeläisten yhteiset joulukahvit järjestettiin Meriturvan tiloissa. Uimaopettaja Hannele Heino jäi eläkkeelle elokuussa hoidettuaan uimaopettajan tehtäviä uimahallissa alkaen. Allasosaston esimieheksi siirtyi allasmestari Heikki Kauppinen kun vastaava ohjaaja Mari Levänen siirtyi jatkamaan Hannele Heinon työtä alakoululaisten uimaopettajana ja vastaamaan uimaopetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Siivouspalvelujen pitkäaikaisen työntekijän, Eija Aallon, eläkkeelle siirtymisen johdosta aiheutunut työvoimapula paikattiin siirtämällä yksi osaaikainen työntekijä kokoaikaiseksi ja käyttämällä lisäksi ostopalveluja. Yhtiö työllisti 16 kesätyöntekijää lähinnä ulko- ja laitososastoilla. Yhtiön viikkotiedote henkilöstölle ilmestyi toimintavuonna 39 kertaa. TALOUS Konserniavustus Lohjan Liikuntakeskus Oy:n vuonna 2014 Lohjan kaupungilta saama konserniavustus oli yhteensä Se oli (-0,3 %) vähemmän kuin vuonna 2013 ( ). Konserniavustusta vähennettiin valtuuston päätöksellä osana Lohjan kaupungin säästötoimenpiteitä.

5 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Liikevaihto Lohjan Liikuntakeskus Oy:n liikevaihto vuonna 2014 oli , jossa vuoden 2013 liikevaihtoon nähden oli kasvua 6,7 % ( ). Neidonkeitaan liikevaihdon , osuus yhtiön kokonaisliikevaihdosta oli 59,3 %. Vuonna 2013 vastaava osuus ( ) oli 61,7 %. Henkilöstömenot Lohjan Liikuntakeskus Oy:n henkilöstökulut vuonna 2014 olivat Kulut kasvoivat vuoteen 2013 ( ) verrattuna siis (0,8 %). Henkilöstökulujen kasvu on saatu hyvin hallintaan palveluiden kärsimättä. Henkilöstökulut olivat 36,1 % yhtiön kokonaismenoista. Vastaava luku vuonna 2013 oli 36,0 %. Energiakustannukset Tutkimus- ja kehittämismenot Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä Oleelliset päätökset tilikauden jälkeen Yhtiön energiakustannukset (lämmitys, sähkö ja vesi) vuonna 2014 olivat yhteensä Vuonna 2013 vastaava luku oli Euromääräistä säästöä kertyi Prosentteina säästö on 6,6 %. Prosentuaalisesti energiakustannukset olivat 9,5 % (v. 2013; 10,2 %) yhtiön kokonaiskustannuksista. Lämmityskustannukset vuonna 2014 olivat Lämmityskustannuksissa saatiin edelleen selkeää säästöä. Vuonna 2013 lämmityskustannukset olivat Euromääräistä säästöä kertyi eli 16,4 %. Vesimaksut vuonna 2014 olivat Edellisvuonna vastaavat kustannukset olivat , joten veden osalta säästöä kertyi (10,6 %). Säästöihin veden ja lämmityksen osalta on vaikuttanut kohtalaisen leuto vuosi ja lisäksi uimahalliin asennettujen vedensäästösuuttimien ansiosta säästynyt vesi (n m³), minkä seurauksena myös lämmityskuluihin on saatu säästöjä. Sähkökustannukset toimintavuonna olivat ja vuonna , joten ne kasvoivat (2,0 %). Yhtiön tutkimus- ja kehittämismenot vuonna 2014 olivat Kulut kasvoivat vuoden 2013 ( ) kuluihin verrattuna 896 eli 6,4 %. Kulut muodostuivat pääosin Neidonkeitaassa tehdyistä lakisääteisistä allasvesi-tutkimuksista, sekä vapaaehtoisista pintojen puhtausnäytteistä. Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä ,88 siirretään voitto- ja tappiotilille. Olennainen tilikauden jälkeinen päätös on Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen tekemä Lohjan kaupungin palveluverkkoselvitykseen liittyvä päätös. Sen mukaan strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi liikunnan palveluverkkoa ei saa karsia, vaan päinvastoin sitä tulisi pyrkiä laajentamaan.

6 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Arvio riskeistä ja epävarmuustekijöistä Lohjan Liikuntakeskus Oy:n taloudellinen tila on hyvä. Taloutta on hoidettu pitkään vastuullisesti palvelutason siitä kärsimättä. Tulevaisuuden epävarmuustekijät kuitenkin liittyvät juuri talouteen. Pääomistaja eli Lohjan kaupunki on joutunut peräkkäisinä vuosina supistamaan yhtiölle myöntämäänsä konserniavustusta. Tähän asti se on kuitenkin tapahtunut aina linjassa muiden ns. ei-lakisääteisten palveluiden kanssa. Uhkakuvana kuitenkin on, että jos konserniavustusta joudutaan voimakkaammin leikkaamaan, joutuisi LLK Oy korottamaan käyttömaksujaan. Käyttömaksujen korottaminen lisää riskiä liikkumattomuuden kasvuun. Kuten hyvin tiedetään, liikkumattomuuden lisääntyminen aiheuttaisi yhteiskunnalle terveydenhoitomenojen kasvun muodossa valtavia kustannuksia. LLK Oy:stä on lähivuosina eläköitymässä useita avainhenkilöitä. Haasteellinen tilanne on selkeä riskitilanne. Tilanteeseen on jo nyt varauduttu käynnissä olevalla Organisaatio2016-uudistustyöllä. Sen avulla LLK Oy:n henkilöstön käyttöä pyritään tehostamaan ja takamaan palveluiden laatu pienemmillä kustannuksilla. LIIKUNTAPAIKAT Virkistysuimala Neidonkeidas Kertomusvuonna Neidonkeitaassa oli kävijöitä Virkistysuimala Neidonkeitaan aikana ( ) kävijöitä on ollut kaikkiaan Lohjan vanhan uimahallin aikana ( ) kävijöitä oli yhteensä Virkistysuimala Neidonkeidas ja kuntosali olivat kertomusvuonna avoinna arkisin klo 6-21 ja viikonloppuisin Jouluna, vappuna ja juhannuksena halli oli suljettu. Kesätauon aikana, kuntosali oli auki ma-pe klo Vuoden 2014 kevät- ja syystalven huonojen ulkoliikuntaolosuhteiden johdosta uimalassa oli paljon kävijöitä. Kausi oli Neidonkeitaan historian toiseksi paras. Tilaresurssien takia jatkettiin edellisvuoden käytännettä, jossa Neidonkeitaan uimaopettajat suorittivat Sammatin ja Karjalohjan koulujen uimaopetuksen Päiväkummun allasosastolla. Samoin Oinolan ja Pusulan alakoulujen 1-4 lk:ien oppilaat saivat uimaopetuksen Someron uimahallissa ostopalveluna. Allaspuolen liikunnanohjauksen käytänteet uudistettiin syyskauden alussa siten, että päätoimiset ohjaajavalvojat saivat oman ohjauspäivänsä. Kunkin ohjaajan ohjauspäivä koostuu vakioryhmistä ja ohjauksista LLK:n eri toimipisteissä. Käytänteellä saadaan ohjaajille monipuolisempi toimenkuva sekä lisää ryhmiä ns. kuivanpuolen liikunnan ohjaukseen. Muina kuin omana ohjauspäivänään ohjaaja on allasosaston vahvuudessa suorittaen valvontaa, vesiliikuntaryhmien ohjauksia sekä omien ryhmäliikuntatuntien suunnittelua. Neidonkeitaan uimalassa toteutettiin toukokuun puolestavälistä juhannukseen asti kestänyt taidenäyttely yhteistyössä Länsi-Uudenmaan taiteilija-

7 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS yhdistyksen kanssa. Tapahtuma, Ui ja Katso, esitteli Länsi-Uudenmaan taitelijayhdistyksen ja yhden ulkopuolisen taitelijan töitä uudessa ympäristössä. Taideteoksia oli sijoitettu perinteisesti seinille, mutta myös lattialle, altaan pohjaan ja saunoihin. Yhteistyötä jatkettiin Liikunta ja Hyvinvointikeskus Aplicon kanssa. Yhteistyössä SUH:n (Suomen Uimaopetus - ja hengenpelastusliito) kanssa järjestettiin uimaopettajakurssi , , ja Junior lifesaver kurssi Uimahallin kesäremontti alkoi ja sen aikana tehtiin uimalassa huolto- ja korjaustöinä mm. höyrypuolen saunojen uudelleen panelointi, kaikkien saunojen lauteiden uusiminen sekä uuden liukumäen asennus pienen liukumäen tilalle. Ison liukumäen alastuloaltaan allaskourun pinnoite uusittiin. Kuntoaltaan loiskekourujen reunaan asennettiin suojalistat haponkestävästä pellistä. Uimahallin kaikkiin suihkuihin asennettiin vettä säästävät suuttimet. Lisäksi vanha solarium-laitteisto poistettiin käytöstä. Vuoden 2014 aikana asennettiin Neidonkeitaan, jäähallin ja toimiston kiinteistöihin omana työnä uusi kameravalvonta-järjestelmä. Neidonkeitaan hygienian omavalvontaan hankittiin syksyllä System Sure 2 sekä uusi painepesuri ja pyykinpesukone. Siivoukseen hankittiin myös yhdistelmäkoneet Tennariin ja jäähalliin. Jäähalli Jäähalli tarjosi puitteet kansalliselle huipputason jääkiekko-ottelulle 14.8., jolloin vastakkain olivat Espoon Blues ja Tampereen Tappara, sekä kansainväliselle jääkolkkaturnaukselle 4.10., jotka keräsivät jäähalliin yleisöä yhteensä n Yleisövuorojen ja Sunday Skatingin suosio jatkui, kuten myös useana vuonna vierailleen valtakunnallisen Ice Skating Tour -tapahtuman. Kertomusvuoden tapahtumaan osallistui kaikkiaan yli 600 luistelijaa. Kesällä Lohjan 14. Antiikkimessut keräsivät osallistujia arviolta Vuoden aikana jäähallin kaikkiin suihkuihin asennettiin vettä säästävät suuttimet. Vanhan pelikellon tilalle asennettiin uusi. Loppuvuodesta jäähalliin asennettiin uusi kameravalvontajärjestelmä sekä vanha infotv-järjestelmä uusittiin. Jäänkäyttäjien suoritteita vuoden aikana kertyi ja tapahtumayleisöä oli Sisäliikuntatilat Toimintavuonna kaikkien sisäliikuntatilojen vakiovuoroista päätti liikuntasihteeri. Kevään vakiovuoroista oli päätetty ( 8) ja kauden vakiovuorot päätettiin ( 4, 5, 6) ja ( 7). Sisäliikuntakaudelle myönnettiin kaikkiaan 778 (671) vakiovuoroa. Liikuntahallit ja -salit olivat käytössä pääsääntöisesti keväällä /1.6. ja syksyllä Tytyrin koulun liikuntasali oli käytössä syksystä 2014 alkaen ennakkotiedoista poiketen, salin vakiovuorot jaettiin erikseen. Sammatin liikuntasalin vakiovuorot päätettiin ( 8). Sali otettiin käyttöön tammikuussa 2015.

8 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Ulkoliikuntapaikat ja ulkoilureitistö Kesän sisäliikunnan ( 3) myönnetyt vakiovuorot keskitettiin Sporttikeskus Tennariin ajalle Lisäksi käytössä olivat Kirkkokadun voimailutila, Järnefeltin ja Mäntynummen liikuntahallit sekä Harjun ja Oinolan koulun liikuntasalit ajalla ja Nummi-Pusulan liikuntasali oli koko toimintavuoden poissa käytöstä. Sisäliikuntatilojen suoritteita kertyi ( v. 2013). Kasvua edellisvuoteen 7,4 %. Kasvua selittää selkeästi sekä varaustilanteen näkyvyys internet-sivulla että osin siitä johtuva yksittäiskäytön lisääntynyt kysyntä mm. sulkapalloon, synttäri - ja perheliikuntakäyttöön. Tilapäiskäyttövarauksia (kilpailut-, turnaukset ja ottelut) oli vuoden aikana 195 (189). Yhteistyösopimuksen mukaisesti koulujen liikuntahallit ja -salit olivat koulujen lomaviikkojen aikana liikuntatoimen aktiivisessa käytössä. Sisäliikuntatilojen kulunvalvonta ja älykorttien käyttöönotto laajeni edelleen. Avainten ja korttien jako keskitettiin toimintavuonna Sporttikekus Tennariin. Yhtiön kehittämisohjelman tavoitteen; Liikuntapaikkojen vuorojakopolitiikkaa uudistetaan -mukaisesti työryhmä pohti vakiovuorojen myöntämisperusteita toimintavuonna ja keskitettyä, liikuntapaikkojen vakiovuorojen päätösmenettelyä päätettiin jatkaa. Talvikausi oli lyhyt ja loppuvuodesta talviliikuntaa oli mahdollista harrastaa vain muutamana päivänä. Ulkoliikuntapaikoilla toteutuneita toimenpiteitä oli seuraavissa kohteissa: - Harjun ulkoilureitistön parannustyöt - raivaus, tasoittaminen ja kivituhkan levitys Soramontun osuudella (n. 2 km) - lähtöpaikan tasaaminen tulevia kuntoiluvälineitä varten - Marjutin lenkin loppuosan leikkaus ja levennys - Vesipostien rakentaminen Harjulle, Karjalohjalle ja Brotorpin kentälle - Gunnarlan ulkoilusilta valmistui - Ulkoilusillan parkkipaikka valmistui - Harjun tekolumilatu (1,1 km) avattiin Tytyri/Anttilan lähiliikuntapaikka valmistui - Mimminpuiston senioriliikuntapaikka valmistui - Roution 9-väyläinen frisbeegolf-rata avattiin keväällä Muijalan 4-väyläinen frisbeegolf-rata avattiin syksyllä Ulkoliikuntapaikoilla kertyi suoritetta ( v. 2013). LIIKUNNAN JÄRJESTÄMINEN Ohjattu liikuntatoiminta Ohjatun liikunnan toimintajaksot olivat kevätkaudella ja syyskaudella työikäisille ja senioreille ja erityisryhmille. Myös jaksojen välillä oli ohjattuja ryhmiä, mutta suppeammin. Aikuisliikunnan suoritteita salijumpparyhmissä kertyi

9 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS (24.266), senioriliikunnassa (12.350) ja erityisliikunnassa (3.678). Lievää kasvua tapahtui edelleen viikoittaisiin liikuntaryhmiin osallistuvien suoritteissa. Kuntosalicircuit-tunneilla otettiin käyttöön paikkavaraus, max. 35 hlöä/tunti. Varausjärjestelmän käyttöönotto aiheutti alkuun vastustusta käyttäjien keskuudessa, mutta lisäsi selvästi asiakkaiden aktiivisuutta. Tuntien käyttöaste oli alkuviikon tunneilla jopa 95 %, eli 1-2 paikkaa jäi käyttämättä 35 varattavasta, lähinnä peruuttamattomien varausten takia. Syksyn aikana siirryttiin spinning-, kahvakuula- ja bodypump-tuntien myynnissä sarjalipuista älykortin käyttöön. Korttien leimaamista varten Aplicoon hankittiin oma korttilukija. Aloittelijoiden startti-kursseja järjestettiin vuoden aikana työikäisille 15, senioreille 10 ja lapsille 2. Lajeina kursseilla oli kuntosali, kahvakuula, erilaiset tanssit, purjehdus, golf, tennis, sulkapallo ja uutuutena luontoliikuntaretket senioreille ja Power-Walking työikäisille. Uusiksi yhteistyökumppaneiksi kurssien järjestäjinä saatiin tanssikoulu Un Dos Tres ja Lohjan Naisvoimistelijat, entisten lisäksi. Aloittelijoiden kurssitoimintaa rahoitettiin KKI:ltä saadulla :n hanketuella. Keväällä 2014 aloitettiin myös säännölliset kuntosalimaksuun sisältyvät laiteopastukset sekä Neidonkeitaan että Tennarin kuntosaleilla. Opastusta annettiin yhteensä 30 kertaa. Lisäksi Saukkolan ja Pusulan kuntosaleilla käytiin pitämässä opastuksia 4 kertaa. Kuntosaliopastuksiin osallistui 180 asiakasta. Allaspuolella aloitettiin samalla tavalla uintimaksuun sisältyvät vesijuoksuopastukset. Syksyn aikana pidettiin 9 opastuskertaa, joissa kävi 42 asiakasta. Yksilölliseen liikuntaneuvontaan sai vuoden aikana lähetteen 78 asiakasta, joista 63 aloitti neuvonnassa. Lisäksi 8 asiakasta hakeutui neuvontaan omatoimisesti eli 71 uutta asiakasta kävi vuoden aikana neuvonnassa. Asiakastapaamisia oli 121, osa vuonna 2013 aloittaneiden uusintakäyntejä. Työikäisten liikuntaan aktivoimiseksi järjestettiin syksyllä testilauantai, johon yhteistyökumppaneiksi saatiin perusterveydenhuollosta kaksi terveydenhoitajaa. Aamupäivän aikana oli mahdollisuus Inbody-mittaukseen, lihaskuntotesteihin, UKK-kävelytestiin ja verenpaineen- ja verensokerin mittaukseen. Testilauantaihin osallistui 110 testattavaa ja tapahtumalle toivottiin jatkoa. TenavaTohinat-tapahtuma järjestettiin vuoden aikana 13 kertaa, uusina kohteina Karjalohjan Päiväkumpu ja Pusulan koulu. Syksyn tapahtumista Oinola ja Pusula toteutettiin kokonaan seuravetoisina. Kävijämäärissä, n innokasta liikkujaa, oli pientä pudotusta edellisvuoteen verraten (9.000). Koululaisten syyslomalla liikutettiin ensimmäistä kertaa lapsia Syyssäpinöissä. Lapset pääsivät kolme tuntia kestävässä tapahtumassa kokeilemaan tennistä, sulkapalloa, koripalloa ja temppuilemaan, TenavaTohinoiden tapaan, palloilusaliin rakennetulla temppuradalla. Tapahtuma sai innostuneen vastaanoton ja keräsi peräti 80 lasta liikkumaan.

10 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Omat liikuntatapahtumat Perheen pienimmille liikkujille (1-6 v) aloitettiin syksyllä Temppis-tunnit kerran viikossa Sporttikeskus Tennarin tatamisalissa. Temppis-tunneilla lapset liikkuvat kuten TenavaTohinoissa, omien aikuistensa valvonnassa. Tunteja pidettiin 14 kertaa ja paikalla oli keskimäärin 30 lasta vanhempineen. Työssäoppijoita ohjauspalveluissa oli viisi Kisakallion urheiluopistosta ja lisäksi yhtiössä Anni Peltola aloitti syksyllä oppisopimuskoulutuksen liikuntaneuvojaksi. Ohjauspalveluiden toteutuksessa kuivan maan ja vesiliikunnan henkilöstöresursseja yhdistettiin. Neidonkeitaan valvoja-ohjaajat tekivät neljänä päivänä viikossa ohjauksia allasosaston ulkopuolella ja toisinpäin, vesiliikunnan ohjaus tuli kolmen ryhmän osalta ohjauspalveluyksikön tehtäväksi. Yhteistyö ja työskentely eri osastoilla koettiin työtä monipuolistavaksi ja mielekkääksi ja työntekijät toivoivat sen jatkuvan. LLK Oy:n järjestämät Yhtiön oma sekä yhteistyössä järjestöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa toteutettu tapahtumatarjonta lisääntyi entisestään. Aurlahden 5. Talvitouhuloihin osallistui runsas 800 osanottajaa. Suunniteltu Harjun hiihtoretki 9.3. jouduttiin lumen puutteen vuoksi peruuttamaan. Harjun Hiihtoretken peruuntuessa Länskärin kierroksen 1. osatapahtuma oli keskustasta Harjulle johtavien, uusittujen portaiden vihkiäistapahtuma, Kunnon Portaat, jossa osallistujia oli n Länskärin Kierroksen 2. osatapahtuma, Lohjanjärven ympäripyöräily, järjestettiin 34. kerran. Tapahtuman julistekilpailun työt tulivat Ojamon koulun oppilailta. Tapahtumaan osallistui ennätykselliset 580 pyöräilijää. Länskärin kierroksen 3. osatapahtuma, juoksu- ja hölkkätapahtuma Leinosen lenkki, järjestettiin ja 4. osatapahtuma, Lohjanharjun Sauvakävelytapahtuma Harjun ulkoilureiteillä. Tapahtumat keräsivät yhteensä runsaat 500 osanottajaa. TenavaTohinat-tapahtuma järjestettiin vuoden aikana 13 kertaa, uusina kohteina Sporttikeskus Tennarin lisäksi Karjalohjan Päiväkumpu ja Pusulan koulu. Syksyn tapahtumista Oinola ja Pusula toteutettiin kokonaan seuravetoisina. Kävijämäärissä, n innokasta liikkujaa, oli pieni pudotus edellisvuoteen (v. 2013; 9.000). Vuoden 2014 syksyn VI:n Laavujen Kierroksen kävijämäärä jäi jonkin verran edellisvuoden kävijämääräennätyksestä (v. 2013, 3 998), ollen ja johtuen kauden huonoista sääolosuhteista. Kierroksella tehtiin kuitenkin Kierrosten historian tapahtumakohtainen kävijäennätys 1.323, Perttilänharjun tapahtumassa Muiden tapahtumien kävijämäärät: Pappilanniemi, Karjalohja , Kukkusnummi, Sammatti ja Harjun urheilukeskus osallistujaa. Yhtiö jatkoi toimintavuonna Lohjan jäähallin Sunday Skating -yleisövuoroa sunnuntaisin klo Kävijöitä oli vuorolla pääsääntöisesti runsas 100. Perinteisesti jäähallissa järjestettiin kuudennen kerran Suomen Luisteluliiton valtakunnallinen Ice Skating -tapahtuma, päivällä Lohjan koululaistapahtumaan osallistui 378 oppilasta ja koko perheen tapahtumassa oli runsas 300 luistelijaa.

11 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Liikuntajärjestöjen järjestämien otteluiden, kilpailujen ja turnausten, yhtiön tarjoamien Vesipedon ja Säbä-synttäreiden lisäksi Lohjan liikuntapaikkoja myönnetään lisääntyvästi yksityishenkilöiden käyttöön, mm. lastensa synttäreihin ja sulkapallovuoroihin. Liikuntapaikkojen varaustilanteen näkyminen yhtiön nettisivuilla on lisännyt tuntuvasti tilapäiskäyttöä. Tapahtumien osanottajamäärät kasvoivat entisestään yhtiön palvelutarjonnassa. Mikä on edellyttänyt enemmän lisäresursointia järjestelyihin ja turvallisuusasioihin. Ilman osastojen välistä yhteistyötä sekä yhteistyökumppaneita; liikuntajärjestöjä, yhdistyksiä, yhteisöjä ja yrityksiä, tapahtumien toteuttaminen olisi ollut yhtiöllekin mahdotonta. Muut Suunnistuksen Prisma-rastit järjestettiin 9.5., Suurlohjan Soudut 7.6., jalkapallon 4. jalkapallon Lohja Cup ja , yleisurheilun Lohjan Junior Games , jalkapallon tyttöjen Lohja Cup , Race Lohja mootorivenekilpailut ja jäähallissa jääkolkan 4. kansainvälinen Finland Cup Liikuntapaikoilla järjestettyjä muita tapahtumia olivat mm. Rantajamit Rantakentällä , Lohjan Antiikkimessut jäähallissa. Liikunnan suunnittelu, yhteistyö ja koordinointi Liikuntapaikkojen suunnitteluun, varaamiseen, käyttöön ja valvontaan sekä liikuntapalvelujen tuottamiseen liittyvä yhteistyö on tiivistynyt entisestään kaupunkikonsernin kanssa. Yhteistyö oli hyvin tiivistä toimintavuonna ympäristötoimen, tilahallinnon, asiakaspalvelukeskusten, koulujen, perusturvatoimen ja tietohallinnon kanssa. Ulkoilureittien kehittämissuunnitelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa ja hakemus lähetettiin ELY-keskukselle ulkoilureitin vahvistamiseksi ja pysyvän käyttöoikeuden saamiseksi. Yhtiön edustajat osallistuivat tiiviisti valmistelussa olevien kaavahankkeiden esittelytilaisuuksiin. Yhtiön hallitus antoi 12 lausuntoa kaavoihin, aloitteisiin tai liikuntapaikkoihin liittyvissä asioissa. Liikunta- ja kuntosalien sekä liikuntahallien kulunvalvonnan automatisointi ja valvonnan kehittäminen jatkui yhteistyössä tilahallinnon kanssa. Älykorttien käyttöönotto lisäsi yhteistyötä palvelupisteiden kanssa. Tietohallinnon kanssa uusittiin yhtiön ohjelmisto- ja konekanta. Lähiliikuntapaikka-työryhmän työ jatkui toimintavuonna. Anttilan ja Tytyrin koulun lähiliikunta-alue valmistui syksyllä. Tytyrin alakoulun nk. isojen piha sai mm. uuden tekonurmipintaisen jalkapalloareenan ja koripallokenttien määrää lisättiin. Nk. pienten pihaan rakennettiin erilaisia liikunta- ja leikkivälineitä. Anttilan koulun pihaan perustettiin koripallokori sekä erilaisia parkour-välineitä. Toisena kohteena, keskustan terveyskeskuksen lähialueelle rakentui ikäihmisille suunnattu Mimminpuisto. Seuraavina lähiliikuntapaikkakohteina ovat Metsolan koulu ja Skeittipuisto. Ohjauspalvelut teki tiivistä yhteistyötä mm. Kisakallion urheiluopiston, perusturvatoimen, terveydenhuolto-oppilaitosten ja yksityisten liikuntapalveluyrittäjien kanssa. Lohjan maahanmuuttajille suunnattu LLK Oy:n ja Hiiden Opiston kanssa yhteistyönä toteutettu, Maali!-hanke, päättyi toimintavuonna.

12 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Liikuntajärjestöyhteistyö jatkui enenevässä määrin liikuntatapahtumien ja - kurssien järjestämisessä. Yhtiön kehittämisohjelman tavoitteen, liikuntapaikkojen vuorojakopolitiikkaa uudistetaan, -mukaisesti työryhmä pohti vakiovuorojen myöntämisperusteita ja keskitettyä, liikuntapaikkojen vakiovuorojen päätösmenettelyä jatkettiin. Liikuntajärjestöjen perinteistä vuositapaamista joulukahvien merkeissä ei järjestetty toimintavuonna. Yhtiön eri hallintokuntien ja sidosryhmien yhteistyöpalavereita pidettiin vuoden aikana kaikkiaan 71 (68 v. 2013). LIIKUNTATOIMINNAN TUKEMINEN Välitön tukeminen Viidettä vuotta voimassa olevan nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimen yhteisen avustusjakosäännön mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää liikuntatoimen perus-, erillis- ja kohdeavustuksista sekä stipendeistä ja palkinnoista LLK Oy:n hallituksen esitysten pohjalta. Vuonna 2014 myönnetty suora tuki järjestöille oli 3,30 asukasta kohden, edellisvuonna luku oli 3,20. Liikuntatoiminnan perus- ja erillisavustukset Avustettujen järjestöjen jäsenmäärän osuus asukasluvusta oli 28,2 %, kun se vastaavasti v oli 26,2 %. Muutosta selittää se, että yhä useampi Nummi-Pusulan alueen liikuntajärjestö haki liikuntatoiminnan perusavustusta toimintavuonna aiemmin käytössä olleen ostopalvelumäärärahan sijaan. Liikuntatoiminnan perusavustusta myönnetään lohjalaisten liikuntajärjestöjen toimintaan, erillisavustusta erityis- ja seniorijärjestöjen liikuntatoimintaan. Perusavustusta myönnettiin takautuvasti edellisvuoden toimintaan 63 (57, v. 2013) järjestölle yhteensä Vuonna 2013 perusavustuksia myönnettiin Erillisavustusta myönnettiin toimintavuonna yhteensä kymmenelle (v. 2013, 5:lle) erityis- ja seniorijärjestölle. Kohdeavustukset (suurtapahtuma- ja latumaja-avustukset) Stipendit ja vuoden 2014 urheilija ja joukkue Kohdeavustuksista suurtapahtuma-avustusta myönnettiin seuraaville kuudelle (6) liikuntatapahtumalle: jääkolkan Finland Cup, jalkapallon tyttöjen Lohja Cup, juniorijalkapallon 4. Lohja Cup, Kuljetus Sundell Race - kilpailut, Suurlohjan Soudut ja yleisurheilun Lohjan Junior Games. Latumaja-avustusta myönnettiin euroa Gunnarlan ja Keräkankareen latumajoille. Avustuspäätökset vuoden 2014 kohdeavustuksista tehtiin LLK Oy:n hallituksessa tammikuussa Liikuntatoimen vuoden 2014 stipendit olivat haettavina kalenterivuoden loppuun mennessä saavutetun urheilumenestyksen perusteella. Lohjalaisille urheilijoille, valmentajille/seuratoimitsijoille sekä joukkueille myönnettiin yhteensä 35 (36) stipendiä. Ne maksetaan suoraan saajien

13 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS tilille kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen jälkeen maaliskuussa Lohjan vuoden 2014 urheilijan ja joukkueen valinta tapahtui kuudennen kerran Länsi-Uusimaa -lehden toteuttamalla tekstiviestiäänestyksellä. Ehdokasasettelun äänestykseen teki lohjalainen liikunnan asiantuntijaryhmä. Yleisöäänestyksellä vuoden 2014 urheilijaksi valittiin painonnostajatar Meri Ilmarinen ja joukkueeksi Hiidenkiertäjät ry:n suunnistuksen miesten Jukolan Viesti -joukkue. Ikuisesti kiertävät urheilija- ja joukkuepokaalit sekä 465 euron stipendit luovutettiin valituille Mäntynummen liikuntahallissa. Muu välitön tuki Vuonna 2012 aloitettua avustuskokeilua jatkettiin edelleen toimintavuonna. Yhtiö vuokrasi vakiovuoroja Lohjan Kuplahallista ja Kisakallion yleisurheilun suorituspaikoilta tehtyjen sopimusten mukaisesti. Vuokratut tilat luovutettiin jalkapalloseuran, Lohjan Pallo ry, ja yleisurheiluseuran, Länsi- Uudenmaan Urheilijat ry, käyttöön. Järjestöjä laskutettiin tilojen käytöstä edullisempaan tuntihintaan sopimuksen mukaisesti. Järjestöt eivät vastaavasti nostaneet niille toimintavuonna myönnettyjä perusavustuksia, vaan avustus käytettiin ko. tilojen vuokraamiseen. Välillinen tukeminen ja avustustoiminnan uudistaminen Vuonna 2013 käynnistynyt liikuntapalvelujen käyttömaksujen yhdenmukaistaminen valmistui kevään 2014 aikana ja koko Lohjan alueella yhdenmukaistetut liikuntapaikkojen käyttömaksut otetiin käyttöön Siihen asti Karjalohjan ja Nummi-Pusulan liikuntapaikkojen käytöstä liikuntajärjestöiltä perittiin ennen yhdistymistä voimassa olleita käyttökorvauksia. Liikuntatilojen käytöstä kaikki järjestöt maksavat LLK Oy:n hyväksymiä käyttökorvauksia. Lohjan kaupungin ja LLK Oy:n välinen yhteistoimintasopimus, joka päivitetään vuosittain, määrittelee yhtiön Lohjan kaupungille maksettavien liikuntatilojen vuokrien suuruuden. Liikuntatilojen käytöstä järjestöille tulevan subvention määrän on yhteistoimintasopimuksen mukaan laskettu olevan runsas 2 milj. euroa. LLK Oy:n hallituksen hyväksymän liikunnan kehittämisohjelman , yksi keskeinen tavoite on avustusjärjestelmän uudistaminen ja siinä erityisesti kohdentuvuuden parantaminen. Tavoitteen saavuttamiseksi hallitus nimesi järjestöjen ja yhtiön edustajista kootun avustustyöryhmän, joka aloitti toimintansa joulukuussa. Sen tavoitteena on syksyn 2015 aikana saada valmiiksi esitys uudeksi avustusjärjestelmäksi niin, että se olisi käytössä keväällä TOIMITUSJOHTAJAN ARVIO TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Lohjan kaupungin kasvustrategiaan perustuva liikunnan kehittämisohjelma , eli lohjalainen liikuntastrategia, hyväksyttiin Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksessa helmikuussa Strategian johto-ajatus, LOHJALLA LIIKKUVAT KAIKKI, on luonut erinomaisen pohjan koko yhtiön työskentelylle ja päätöksenteolle. Strategian jalkauttaminen yhtiössä on sujunut hyvin ja näkemykseni mukaan strateginen johtoajatus on näkynyt päivittäin yhtiömme työnteossa.

14 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS Parhaillaan käynnissä oleva Organisaatio2016-uudistustyö tähtää tuottavuuden lisäämiseen. Yhtä tärkeänä tavoitteena organisaation uudistuksessa on myös se, että henkilöstö pystyisi entistä strategiaorientoituneemmin toimimaan lohjalaisten liikuttamiseksi. Toimitusjohtajana uskon 100 %:sti, että näin tulee myös tapahtumaan. Liikuntapaikkasuunnitteluun tullaan LLK:ssa panostamaan tulevaisuudessa nykypäivää enemmän. Strategisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää yhä houkuttelevampaa ja monipuolisempaa liikuntapaikkaverkostoa. Paitsi suurempaa resursointia yhtiön sisällä, niin tavoite edellyttää myös yhä aktiivisempaa ja saumattomampaa yhteistyötä Lohjan kaupungin, erityisesti kaavoituksen kanssa. Huolimatta julkistalouden ympärillä vallitsevasta jatkuvasta säästöpaineesta, lohjalaisessa päätöksenteossa on toistaiseksi suhtauduttu liikuntaan varsin positiivisesti. Liikunnan merkitys ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta on tiedostettu aina valtuustotasoa myöten varsin hyvin. Liikuntapalveluiden laajentaminen on jatkossakin yhteiskunnan kannalta mitä parhainta säästämistä. Onkin toivottavaa, että lohjalaispäättäjät muistavat tämän faktan jatkossakin päätöksiä tehtäessä. Lohjan Liikuntakeskuksen tulee omalla aktiivisella toiminnallaan pitää huolta siitä, että liikunnan merkitys on päättäjien lisäksi myös kaikkien lohjalaisten tiedossa. Jotta kaikki lohjalaiset liikkuisivat, palveluita tulee kehittää siihen suuntaan, että kaikilla lohjalaisilla olisi mahdollisuus liikkua mielekkäällä tavalla tulotasoon, ikään tai asuinpaikkaan katsomatta. Tavoitteen toteuttaminen ei onnistu yksin, vaan se vaatii runsaasti yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Yhteishenki eri toimijoiden (kaupungin muut toimialat, seurat, yhdistykset ja yritykset) välillä on kuitenkin hyvä, joten edellytykset toteuttamiselle on olemassa.

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2017 2016 2015 Henkilökuntaa keskim. 69 72 71 Sairauspäivät yht. 1060*) 1 270**) 866***) Sairauspäivät keskim./hlö 15,36

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2018 2017 2016 Henkilökuntaa keskim. 69 69 72 Sairauspäivät yht. 604*) 1060**) 1 270***) Sairauspäivät keskim./hlö 8,75 15,36

Lisätiedot

Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, Pusula

Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, Pusula PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 17.09.2013 AIKA 17.09.2013 klo 18:00-19:45 PAIKKA Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, 03850 Pusula OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Toimintavuoden 2013 alusta Lohjaan liittyivät Karjalohjan ja Nummi- Pusulan kunnat. Tämän myötä liikuntatoimen kenttä

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 08.06.2015 AIKA 08.06.2015 klo 19:00-20:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 04.03.2013 AIKA 04.03.2013 klo 15:30-16:17 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 47 05.03.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 25.03.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 78 09.04.2015 Liikuntapaikkaverkko 187/00.01.02/2015 PALRYH

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.08.2015 AIKA 24.08.2015 klo 18:00-18:45 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ

LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ 1. YLEISET VAKIOVUORON MYÖNTÄMISTÄ OHJAAVAT TEKIJÄT 1.1. Lajiprofilointi - Liikuntapaikan vakiokäyttövuorojen myöntämistä ohjaa ensisijaisesti lajiprofilointi

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin hyvin. Liikuntapalveluiden

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.1

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.1 LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin hyvin. Liikuntapalvelujen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 09.02.2015 AIKA 09.02.2015 klo 18:00-19:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 8/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.11.2011 AIKA 24.11.2011 klo 18:00-19:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Linja-auto matkalla Tampereelle ulkoliikuntapaikkojen referenssivierailukohteisiin. Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Linja-auto matkalla Tampereelle ulkoliikuntapaikkojen referenssivierailukohteisiin. Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 06.10.2015 AIKA 06.10.2015 klo 08:00-09:15 PAIKKA Linja-auto matkalla Tampereelle ulkoliikuntapaikkojen referenssivierailukohteisiin OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Pääterveysasema, kokoustila, Ojamonkatu 36, 08100 Lohja. Isotalus Annukka jäsen

Pääterveysasema, kokoustila, Ojamonkatu 36, 08100 Lohja. Isotalus Annukka jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 24.11.2014 AIKA 24.11.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pääterveysasema, kokoustila, Ojamonkatu 36, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 18.05.2015 AIKA 18.05.2015 klo 19:00-20:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2010 1(12)

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2010 1(12) LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2010 1(12) YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin hyvin. Liikuntapalvelujen

Lisätiedot

Lohjan Liikuntalinna, Juhlaserviisi, Länsi-Louhenkatu 31, Lohja. Isotalus Annukka jäsen

Lohjan Liikuntalinna, Juhlaserviisi, Länsi-Louhenkatu 31, Lohja. Isotalus Annukka jäsen PÖYTÄKIRJA 10/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 26.11.2013 AIKA 26.11.2013 klo 17:30-20:10 PAIKKA Lohjan Liikuntalinna, Juhlaserviisi, Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(9)

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(9) LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(9) YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntatoimessa yhteistyösopimuksessa mainitut keskeiset tavoitteet ja mittarit saavutettiin olosuhteisiin nähden hyvin.

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri LOHJA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 11.08.2011 AIKA 11.08.2011 klo 17:00-18:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(9)

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(9) LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(9) YLEISTÄ Liikuntmapalveluiden käyttöaste toimintavuonna jatkui edellisten vuosien tapaan korkeana. Virkistysuimala Neidonkeidas ylsi jälleen kävijäennätykseen,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 26.09.2011 AIKA 26.09.2011 klo 15:00-16:05 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 11.09.2014 AIKA 11.09.2014 klo 15:00-15:45 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus AIKA klo 17:00-19:15. Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, Lohja

PÖYTÄKIRJA 2/ Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus AIKA klo 17:00-19:15. Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, Lohja PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 17.03.2016 AIKA 17.03.2016 klo 17:00-19:15 PAIKKA Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, 08150 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 18.04.2016 AIKA 18.04.2016 klo 18:00-19:10 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2015 4.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntapalveluiden kokonaissuoritemäärä vuonna 2015 oli 1.235.496. Vuonna 2014 suoritemäärä oli 1.184.934, joten kasvua

Lisätiedot

Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö

Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 29.10.2013 AIKA 29.10.2013 klo 16:30-18:05 PAIKKA Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kuitunen Päivi Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kuitunen Päivi Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 19.03.2019 AIKA 19.03.2019 klo 17:30-18:42 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

SISÄLIIKUNTATILAT TENNARIN LUKIOSALI TENNARIN PALLOILUHALLI LAPSET JA NUORET. 1/2 SALI Perustuntihinta, arkisin klo ,40

SISÄLIIKUNTATILAT TENNARIN LUKIOSALI TENNARIN PALLOILUHALLI LAPSET JA NUORET. 1/2 SALI Perustuntihinta, arkisin klo ,40 SISÄLIIKUNTATILAT TENNARIN LUKIOSALI 1.1.2013 alkaen KOKO SALI Perustuntihinta, arkisin klo 16-17 19,90 Prime time tuntihinta, klo 17-22, la ja su 26,15 1/2 SALI Perustuntihinta, arkisin klo 16-17 12,40

Lisätiedot

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.12.2012. Liikuntalinna Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.12.2012. Liikuntalinna Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen LOHJA PÖYTÄKIRJA 9/2012 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.12.2012 AIKA 20.12.2012 klo 17:00-19:00 PAIKKA Liikuntalinna Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö PÖYTÄKIRJA 5/2013 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 17.12.2013 AIKA 17.12.2013 klo 16:00-16:35 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ

KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ Kuvalk 5.2.2013 12 (LLK hall 9.2.2015 6) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 4 ------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.2 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA -KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 14.12.2015 AIKA 14.12.2015 klo 18:00-20:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus Karjalohjan liikuntahalli, kokoushuone, Koulukuja 10, Karjalohja

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus Karjalohjan liikuntahalli, kokoushuone, Koulukuja 10, Karjalohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 8/2012 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 15.11.2012 AIKA 15.11.2012 klo 17:45-20:15 PAIKKA Karjalohjan liikuntahalli, kokoushuone, Koulukuja 10, 09120 Karjalohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 20.05.2015 AIKA 20.05.2015 klo 15:00-16:10 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 16.03.2015 AIKA 16.03.2015 klo 18:00-20:10 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 13.05.2014 AIKA 13.05.2014 klo 16:00-16:50 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Saloniemi Heikki jäsen Saapui :n 18 käs. aikana.

Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Saloniemi Heikki jäsen Saapui :n 18 käs. aikana. PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 26.11.2014 AIKA 26.11.2014 klo 15:00-16:05 PAIKKA Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin erilaisia liikuntatapahtumia ja matalan kynnyksen liikuntakerhoja. Yhteensä liikuntapalveluja hyödynsi

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 13.1 YLEISTÄ Katsaus toimintavuoteen Liikuntapalveluiden kokonaissuoritemäärä vuonna 2016 oli 1.294.274. Vuonna 2015 suoritemäärä oli 1.235.496, joten kasvua

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 01.02.2016 AIKA 01.02.2016 klo 18:00-19:25 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 03.02.2014 AIKA 03.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA Liikuntapalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Välttämättömät tarkistukset 2014 Uusien ja peruskorjattujen tilojen

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset

Lisätiedot

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI Kaupunginhallitus 97 27.02.2012 TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI 783/012/2011 KH 97 Valtuustoaloite 12.12.2011: Yksi hyvä vaihtoehto ikäihmisten liikunnalle on

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Saarinen Markku jäsen Saloniemi Heikki jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Saarinen Markku jäsen Saloniemi Heikki jäsen LOHJA PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 09.12.2010 AIKA 09.12.2010 klo 18:00-18:40 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3. 23.02.2015 Sivu 1 / 1 798/00.04.02/2015 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025

Lisätiedot

Voimisteluklubi Lohja ry:n liikuntatila, Vappulantie 474, Lohja

Voimisteluklubi Lohja ry:n liikuntatila, Vappulantie 474, Lohja PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 28.11.2016 AIKA 28.11.2016 klo 18:00-20:10 PAIKKA Voimisteluklubi Lohja ry:n liikuntatila, Vappulantie 474, 08700 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkedas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkedas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 04.09.2013 AIKA 04.09.2013 klo 17:00-17:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkedas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Saarinen Markku jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Saarinen Markku jäsen. Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri LOHJA PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 30.05.2011 AIKA 30.05.2011 klo 15:00-15:40 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 16.05.2016 AIKA 16.05.2016 klo 18:00-19:50 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 26.11.2013 113 KULTTUURIAVUSTUKSET 1. KOHDEAVUSTUS YHTEISÖILLE Kohdeavustusta voidaan myöntää sellaiselle tervolalaiselle yhdistykselle, yhteisölle

Lisätiedot

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Johanna Repola sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Johanna Repola sihteeri PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 19.03.2019 AIKA 19.03.2019 klo 15:00-15:39 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015 Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 19.3.2015 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. MUUT Anttila Ira varajäsen Seija Toivosen varajäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. MUUT Anttila Ira varajäsen Seija Toivosen varajäsen PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 31.01.2013 AIKA 31.01.2013 klo 17:00-18:05 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 20.04.2015 AIKA 20.04.2015 klo 18:00-19:15 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT Nakkilan kunta Voimaantulo 14.11.2005 LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT SISÄLLYSLUETTELO: UIMAHALLI...2 KEILAHALLI...3 VOIMAILUSALI/VANHA KUNTOSALI

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja LOHJA PÖYTÄKIRJA 4/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 30.05.2011 AIKA 30.05.2011 klo 16:30-18:20 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043

Lisätiedot

Mäenpää Teija. Repola Johanna sihteeri

Mäenpää Teija. Repola Johanna sihteeri PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 19.03.2018 AIKA 19.03.2018 klo 13:05-13:35 PAIKKA Neidonkeitaan kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Lindholm Jouko jäsen Mäenpää

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 5 Liikuntatilojen maksuttoman ja tuetun käytön perusteet vuonna 2014 HEL 2013-016072 T 02 05 01 00 Päätös päätti, että avustettaville seuroille ositetaan liikuntatilojen

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Sammatin koulu, Lohilammentie 5, Sammatti. Heiskanen Antti. Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen. Repola Johanna sihteeri

Sammatin koulu, Lohilammentie 5, Sammatti. Heiskanen Antti. Makkonen Hannu jäsen Savolainen Pirjo jäsen. Repola Johanna sihteeri PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 17:09-18:55 PAIKKA Sammatin koulu, Lohilammentie 5, 09220 Sammatti OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Muijalan hiihtomaa, Kahvio, Lohirannantie, 08680 Lohja. MUUT Lemberg Kimmo asiantuntija ulkoliikuntapaikkojen työnjohtaja

Muijalan hiihtomaa, Kahvio, Lohirannantie, 08680 Lohja. MUUT Lemberg Kimmo asiantuntija ulkoliikuntapaikkojen työnjohtaja LOHJA PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 27.01.2011 AIKA 27.01.2011 klo 18:00-19:10 PAIKKA Muijalan hiihtomaa, Kahvio, Lohirannantie, 08680 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

Liikuntapalvelut tutuksi

Liikuntapalvelut tutuksi Liikuntapalvelut tutuksi 2014-2016 8.9.2016 Maahanmuuttajien kotoutuminen liikunnan avulla Hankkeen tavoite Liikuntapalvelut tutuksi - hankkeella pyritään tavoitteeseen, jossa maahanmuuttajille muodostuu

Lisätiedot

Metsolan koulu, kirjastotila, Gunnarlankatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Metsolan koulu, kirjastotila, Gunnarlankatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 23.11.2015 AIKA 23.11.2015 klo 16:30-18:40 PAIKKA Metsolan koulu, kirjastotila, Gunnarlankatu 1, 08150 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään

Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään Ohjeet ja säännöt 11.8.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään Sisällysluettelo Vapaa-ajantoimiston ohjeet... 1 Hakuajat säännöllisiin salivuoroihin ovat seuraavat:...2 Käyttöä koskevat ohjeet ja säännöt...

Lisätiedot

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018 avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen. LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Benamar Sanna varajäsen Laura Skaffarin varajäsen

Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen. LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Benamar Sanna varajäsen Laura Skaffarin varajäsen PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 07.06.2018 AIKA 07.06.2018 klo 09:00-09:52 PAIKKA Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Varsinainen kevätyhtiökokous. Kokousmateriaali

Varsinainen kevätyhtiökokous. Kokousmateriaali Espoo Ringside Golf Oy Y-Tunnus: Nurmikartanontie 5 0689186-0 02920 Espoo Varsinainen kevätyhtiökokous 26.4.2015 Kokousmateriaali Sisältää: Kokouskutsu Esityslista Toimintakertomus Tasekirja ja tilinpäätös

Lisätiedot

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tilavaraukset Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tiloja, alueita ja paikkoja vapaa-ajan käyttöön Vapaasti käytettäviä tiloja - Maksutta esim. lähiliikuntapaikat ja monitoimikentät (jalkapallo,

Lisätiedot

LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Heinänen Juha jäsen, vpj poistui kokouksesta 14 käsittelyn aikana klo Heiskanen Antti Kuitunen Päivi

LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Heinänen Juha jäsen, vpj poistui kokouksesta 14 käsittelyn aikana klo Heiskanen Antti Kuitunen Päivi PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 13.03.2018 AIKA 13.03.2018 klo 17:50-20:12 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Heinänen

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (5) 153 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto kuntalaisaloitteesta, joka koskee maksuttoman sporttikortin myöntämistä yli 68-vuotiaille HEL 2012-008118 T 12 03

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 11 25.02.2016 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 45 25.10.2016 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta 558/00.01.02/2014 PALRYH 25.02.2016 11 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot