Toimintakertomus 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2012"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja

2 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti mukana kansainvälisessä toiminnassa ja tekee yhteistyötä eri aloilla toimivien naisten kesken. Vuoden naisen valinnalla liitto korostaa ammattitaidon ja pätevyyden merkitystä.. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 2

3 TOIMINTA-AJATUS Liitto ottaa kantaa ajankohtaisiin liike- ja virkanaisia koskeviin asioihin. Liitto luo mahdollisuuden tutustua ja solmia ystävyyssuhteita eri aloilla toimivien naisten kesken. Näin muodostuva yhteistyöverkko palvelee jäsenistöä eri elämäntilanteissa. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 3

4 TOIMINTAVUOSI 2012 Vuosi 2012 oli liiton 66. toimintavuosi. Liitolla ei ole ollut pääsihteeriä tänä aikana, vaan toimistolla on työskennellyt henkilöstövuokrauksen kautta osa-aikainen toimistosihteeri. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 4

5 TOIMINTAVUOSI 2012 Tilikauden tulos oli Taloudelliset tavoitteet toiminnan eri osaalueilla saavutettiin hyvin, ainoastaan varainhankinnan kate jäi jonkin verran suunniteltua alhaisemmaksi jäsenmaksutuottojen pudottua edellisestä vuodesta sekä rahastojen käytön oltua arvioitua suurempi. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 5

6 TOIMINTAVUOSI 2012 Varsinaisen toiminnan tuottoja kertyi 4.385,70, joka oli hieman vähemmän kuin vuoden 2011 toteuma (6.452,40 ). Syynä 2011 vuoden parempaan tuottoon oli Helsingin kevätkokous, joka oli poikkeuksellisesti liiton järjestämä. Varsinaisen toiminnan kulut olivat ,77, joka on selvästi vähemmän kuin vuonna Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 6

7 TOIMINTAVUOSI 2012 Sijoitustoiminnan nettotulos oli ,04, mikä on vuoden 2011 vastaavaa toteumaa parempi tulos. Sijoitustoiminnan nettotulos oli myös hieman parempi kuin mitä arvioitiin liiton budjettia rakennettaessa. Tällöin arvioitiin sijoitustoiminnan nettotuloksen jäävän ,00. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 7

8 TOIMINTAVUOSI 2012 Jäsenmaksut kansainväliselle liitolle ja muille naisjärjestöille olivat yhteensä ,50. Varainhankinnan tuotot yhteensä olivat ,31 ja kulut ,42, joten varainhankinnan kate oli ,89. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 8

9 HALLINTO Hallitukseen kuuluivat yhdistyksen syyskokouksen valitsemina jäseninä puheenjohtaja Leena Roivas, varapuheenjohtaja Katriina Pajari, sihteeri Arja Kinnunen, taloudenhoitaja Tuula Weckman sekä Tarja Heiskanen, Marita Kailovaara, Sinikka Mynttinen, Pirjo Parkkinen, Eeva Peltonen, Marjut Ropo-Lyytikäinen ja Heli Valtonen. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 9

10 OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA LIVYK-lehti ilmestyi vuoden aikana kolme kertaa. Ilmoitusmyyntiä oli jonkin verran, mutta myös jäsenmaksutuloja käytettiin lehden kustannusten kattamiseen. Lehti ilmestyi ainoastaan sähköisessä muodossa liiton kotisivuilla. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 10

11 OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA Liiton kiinteistön hoitokulut nousivat edellisenä vuotena merkittävästi, kun liiton omistaman huoneiston hoitovastike nousi kesäkuussa Korotuksia vastaavat vuokrankorotukset tehtiin maaliskuussa Huoneistossa oli 6 vuokralaista. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 11

12 OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA Liiton virallinen kevätkokous pidettiin Turussa ja järjestelyistä vastasi liitto yhdessä Turun liike- ja virkanaiset ry:n kanssa. Liiton syyskokous järjestettiin Vantaalla ja sen järjestelyvastuun jakoivat Vantaan liikeja virkanaisten yhdistys ja liitto. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 12

13 OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA Liiton jäsenyhdistyksistä Lahden yhdistyksen toiminnan loppumisesta johtuva ero liitosta astuu voimaan kesäkuussa Vuoden lopussa jäsenyhdistyksiä oli näin ollen 21. Yhdistyksissä oli jäseniä yhteensä 788., Clubs , Members Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 13

14 ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Liiton hallituksellla on edelleen huoli jäsenmäärän laskevasta trendistä ja siitä, että se tulee vaikuttamaan merkittävästi liiton toimintamahdollisuuksiin, mikäli kehitystä ei saada pysähtymään. Tässä kehityksessä ovat avainasemassa yhdistykset. Siksi hallitus on panostanut toiminnan muokkaamiseen enemmän yhdistyksiä aktivoivaksi. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 14

15 ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Pyritään myös pitämään entistä aktiivisemmin yhteyttä liiton ja yhdistysten välillä ja tuomaan yhdistysten tietoisuuteen myös liiton kansainvälisen toiminnan merkitys naisten aseman parantamisessa. Näillä toimilla pyritään ohjaamaan liittomme toimintaa vastaamaan enemmän niitä tarpeita, mitkä palvelevat ja innostavat tämän päivän yhteiskunnassa toimivia naisia. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 15

16 TILIKAUDEN TULOS Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä siirretään liiton toimintapääoman lisäykseksi. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 16

17 KIITOS! Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 17

18 Hyväksytty toimintasuunnitelma 2012

19 Kotimaisen toiminnan tavoitteet Liitolle laaditaan kehittämisohjelma, jonka tarkoituksena on mm. selkeyttää liiton tarkoitusta ja toimintaperiaatteita ja tuoda esille erilaisia positiivisia asioita, joista yhdistykset ja jäsenet liittoon kuulumalla hyötyvät. 2. Jäsenmäärän laskeva suunta saadaan pysäytettyä. 3. Liiton työryhmiä järkeistetään vähentämällä niiden määrää ja määrittelemällä uudelleen niiden tarkoitus ja vastuut. 4. Liiton sääntöuudistus saadaan liikkeelle. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 19

20 Jäsenet ja verkostoituminen 5. Liitto tukee sähköisen median käyttöä yhteydenpidon ja verkostoitumisen edistämiseksi. Päätetään käytettävästä foorumista. Voimaantuminen koulutusta ja itsensä kehittämistä 6. Yhtenä liiton kokousten yhteydessä järjestettävien seminaarien teemana on mentorointi. 7. Liitto tuottaa yhdistysten käyttöön koulutusmateriaalia mm. yhdistystoiminnan kehittämisestä. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 20

21 Osana kansainvälistä järjestöä 8. Liitto antaa yhdistyksille apua ja materiaalia Samapalkkapäivän tapahtumien järjestämiseksi. Samapalkkapäivän tapahtuma järjestetään 10 paikkakunnalla. 9. Liitto valmistelee käytännön esimerkkejä siitä, miten yhdistykset voivat tapahtumissaan, tempauksissaan tai projekteissaan ottaa huomioon vuoden teeman. 10. Liitto huolehtii kansainvälisen kongressin virallisissa kokouksissa tehtyjen päätösten toimeenpanosta kansallisella tasolla. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 21

22 Yhteistoimintaa liiton sisällä 11. Liitto järjestää vuosittain paikallisten yhdistysten puheenjohtajille ja jäsenille neuvottelupäivän, jossa käsitellään ajankohtaisia kansallisia ja kansainvälisiä asioita ja saadaan tietoa jäsenten toiveista. Tiedottaminen 12. Liiton kotisivuja elävöitetään ja aktivoidaan mm. perustamalla vakiopalstoja, joilta löytyy ajankohtaista asiaa esimerkiksi kansainvälisen liiton toiminnasta tai kotimaassa tapahtuvista naisten asemaan liittyvistä asioita. Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 22

23 Yhteistoimintaa liiton ulkopuolella Kotimaassa 13. Liitto saa edustajan Naisjärjestöjen keskusliiton hallitukseen sekä liittoa ja sen toimintaa tehdään tunnetuksi muissa naisjärjestöissä Ulkomailla 14. Euroopan liiton kongressiin Sorrentossa osallistuu 10 hengen suomalainen delegaatio Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 23

24 Yhteenveto 14 tavoitetta, joissa onnistuttiin: 6 kertaa 3 kertaa 5 kertaa Kevätkokous, Lappeenranta Leena Roivas Page 24

Suomen liike- ja virkanaisten liitto Syyskokous Mikkeli Finlands yrkeskvinnors förbund ry

Suomen liike- ja virkanaisten liitto Syyskokous Mikkeli Finlands yrkeskvinnors förbund ry Suomen liike- ja virkanaisten liitto Syyskokous 16.10.2010 Mikkeli Finlands yrkeskvinnors förbund ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Liike- ja virkanaisten toiminnassa ja myös liittomme toiminnassa on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 36. toimintavuosi

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 36. toimintavuosi Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 36. toimintavuosi YLEINEN TOIMINTA 1. Yhdistyksen tavoite Finnsecurity ry edistää jäsentensä verkostoitumista, keskinäistä yhteistyötä, yhteishenkeä ja osaamista.

Lisätiedot

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2 Esimerkki 3 Esimerkissä on kuvattu, kuinka muu kuin tuloverolain 22 :n mukainen yleishyödyllinen yhteisö täyttää veroilmoituslomakkeen 6C. Yhdistys on kaveriporukan perustama Harrastus ry, joka on sääntöjen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2011. Suomen liike- ja virkanaisten liitto Finlands yrkeskvinnors förbund ry. Sisältö. 1. Puheenjohtajan katsaus

VUOSIKERTOMUS 2011. Suomen liike- ja virkanaisten liitto Finlands yrkeskvinnors förbund ry. Sisältö. 1. Puheenjohtajan katsaus Suomen liike- ja virkanaisten liitto Finlands yrkeskvinnors förbund ry VUOSIKERTOMUS 2011 Sisältö 1. Puheenjohtajan katsaus 2. Kansainvälinen toiminta ja yhteistyö 3. Kotimainen toiminta ja yhteistyö 3.1.

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Emännäntie 3-5 G 90 p. 045-1241080 www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMAN TÄYDENNYS VUODELLE 2015 1. Toimintasuunnitelman täydennyksen perustelut 2. Verkostoituminen

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 35. toimintavuosi YLEINEN TOIMINTA 1. Yhdistyksen tavoite Finnsecurity ry edistää jäsentensä verkostoitumista, keskinäistä yhteistyötä, yhteishenkeä ja osaamista.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF 1 UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTAVUODEN YLEISNÄKYMÄT JA -TAVOITTEET Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,

Lisätiedot

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Alueelliset järjestöpäivät 24. 25.10.2009 Intranet ja Ekstranet Intranet on lähiverkko, joka on eristetty tietyn ryhmän käyttöön. Tavallisesti intranetillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello

Lisätiedot

SCY Alaosastopäivä 2014. Rantasipi Laajavuori 23.2.2014

SCY Alaosastopäivä 2014. Rantasipi Laajavuori 23.2.2014 SCY Alaosastopäivä 2014 Rantasipi Laajavuori 23.2.2014 Päivän aikataulu 10.00 Tervetuloa ja alustusta päivään (Riikka Maijanen) 10.15 Yhdistysasiaa; SCY:n tehtävät ja säännöt (Kaarina Pesonen ja Riikka

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot