Julkisen sektorin työn tuottavuus laskee

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisen sektorin työn tuottavuus laskee"

Transkriptio

1 Julkisen sektorin työn tuottavuus laskee Tuottavuus on kehittynyt julkisella ja yksityisellä puolella eri suuntiin, mutta kilpailtaessa samasta työvoimasta palkat ja kustannukset nousevat myös kunnissa. (Baumolin tauti) Elintason noustessa haluamme enemmän ja laadukkaampia palveluja, jotka huoltosuhteen heikentyessä pitää tuottaa yhä useammalle, mutta pienemmin voimin. Lisätyötä teettävät uudet lait ja määräykset: esimerkiksi vuonna 2012 julkaistiin yli 1000 uutta säädöstä. Lähde: Tilastokeskus [ks. Mäki, T. (2012), Kuntatuottavuuden merkitys julkisen talouden kokonaisuudessa, Valtiovarainministeriö.]

2 Toiminnanohjauksesta lääke Baumolin tautiin? Erilaista tuottavuuskehitystä selittää, että julkisella puolella on paljon henkilöpalvelualoja. Hyöty teknologian kehityksestä on jäänyt saamatta. Asiantuntijatyöhön sisältyy kuitenkin vaiheita, jotka lakien ja määräysten näkökulmasta ovat yksinkertaista matematiikkaa ja logiikkaa. Lääke näiden osatehtävien automatisointiin ja tuottavuuden parantamiseen on nostaa asioiden käsittely kehittyneeseen toiminnanohjaukseen.

3 Elinar ARTO Julkiselle sektorille kehitetty ratkaisu kehittyneeseen toiminnanohjaukseen ja älykkääseen arkistointiin. Tukee asiantuntijatyötä ja mahdollistaa tilanteeseen mukautuvan prosessin. Täyttää Arkistolaitoksen sähköisen arkistoinnin SÄHKE2-vaatimukset. Perustuu IBM:n teknologiaan ja Elinarin osaamiseen.

4 Älykkäästi lisää julkista arvoa Tehostaa julkisen sektorin palvelutuotantoa. Nopeuttaa asioiden käsittelyä, mikä parantaa asiakkaan palvelukokemusta. Tukee organisaation oppimista ja tiedon yhteisöllisen käyttöä. Tuo kustannussäästöjä siirryttäessä paperiprosessista aidosti sähköiseen asiakirjojen käsittelyyn ja arkistointiin.

5 Lahden kaupunki Elinar Oy on toteuttanut Lahden kaupungille älykkään arkistoinnin ratkaisun. Töiden läpimenoajat lyhentyneet viikoista päiviin. Arkistolaitoksen lupa sähköiseen arkistointiin alkaen (SÄHKE2). Merkittävät pitkän aikavälin kustannussäästöt.

6 Toimitusvalmistelija Vireilletulo Demo: Kiinteistönmuodostus, tontin lohkominen Toimitusinsinööri Edellytysten selvittäminen Päätöksenteko Perustuu Kiinteistönmuodostuslakiin. Asia vireille kirjallisesta hakemuksesta. Varmistetaan voimassa oleva asemakaava ja tonttijako. Tutkitaan omistusoikeus, rasitteet ja osuudet yhteisiin alueisiin. Valmistellaan toimitus ja tiedotetaan. Merkitään rajat maastoon. Päätöksenteko toimituskokouksessa. Kirjataan uudet rasitteet ja järjestellään mahdolliset kiinnitykset. Laaditaan toimitusasiakirjat ja tonttikartta. Rekisteröidään tontti. Ilmoitetaan asiakkaalle rekisteröinnistä. Kiinteistörekisterinpitäjä Kiinteistörekisterinhoitaja Hyväksyntä EI VALITUSAIKAA Valitus EI VALITUSTA Toimeenpano Valitusaika Perinteisenä paperiprosessina aikaa hakemuksesta tontin rekisteröintiin kuluu tyypillisesti 2-4 kuukautta. Mahdollisuus puolittaa. Arkistonhoitaja <Toiminto> Älykäs arkisto Suljettu Prosessiin liittyviä asiakirjoja: hakemus, käräjäoikeuden ilmoitus, kaupparekisteriote, perukirja, saantokirja, yhtiökokouksen pöytäkirja, rasitesopimus, tilusvaihtosopimus, viranhaltijapäätös, toimitusmääräys, kutsukirje, kuulutus, toimituskokouksen pöytäkirja, tonttikartta, valtakirja, maaoikeuden ratkaisu, korkeimman oikeuden ratkaisu,

7 Henkilöstöpäällikkö Esivalmistele perehdytys Käy läpi HR-asiat Kerää perehdytyspalaute Demo: Henkilöstöhallinto, työntekijän perehdytys Mikrotuki Järjestä työpiste Kouluta IT- ja tietoturvaasiat Jokaisen uuden työntekijän perehdytyksestä syntyy järjestelmään uusi asia. Henkilön perehdytyssuunnitelma kulkee asian liitteenä läpi koko sähköisen prosessin. Lähin esimies Hyväksy perehdytyssuunnitelma Opasta työtehtäviin Perehdytykseen panostaminen on kannattava investointi, joka kasvattaa henkilöstön osaamista, parantaa laatua, lisää työssä jaksamista ja vähentää työtapaturmia ja poissaoloja. Toimistosihteeri Esittele tilat ja käytännöt Kehittyneellä toiminnanohjauksella varmistetaan työsuojelulainsäädännön vaatimusten täyttyminen ja automatisoidaan prosessiin liittyvät ilmoitukset, tiedonvälitys ja tiedonkeruu. Laatupäällikkö Esittele prosessit <Toiminto> Älykäs arkisto Prosessiin liittyviä asiakirjoja: työhakemus, työtodistukset, päätös työhönotosta, työsopimus/virkamääräys, ilmoitus työterveyshuoltoon/ palkkalaskentaan, perehdytyssuunnitelma, perehdytyksen tarkistuslista, henkilöstöopas, tietoturvapolitiikka, henkilöstön tietoturvaohje, laatukäsikirja, työaikaseurannan ohje, palautekyselylomake,

8 Elinar Oy Ltd Sisällönhallintaratkaisut ja sosiaalinen sisällönhallinta Asiakkaan tarpeen analysointi ja liiketoimintaosaaminen Teknologiaosaaminen IBM Premier Business Partner Perustettu 1994 Liikevaihto ,8 milj.euroa Toimialueet Pohjoismaat ja UK Sivuliikkeet Ruotsissa ja Norjassa Lisää tietoa

Henri Nyberg, Lahden kaupunki Julkishallinnon IT-Forum 16.11.2009 PORI. Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja pysyväisarkistointia

Henri Nyberg, Lahden kaupunki Julkishallinnon IT-Forum 16.11.2009 PORI. Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja pysyväisarkistointia Henri Nyberg, Lahden kaupunki Julkishallinnon -Forum 16.11.2009 PR Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja pysyväisarkistointia EYKEN ÄLÖ: Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja arkistointia Katse menneeseen!

Lisätiedot

Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna

Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna Löydä nautittavat ratkaisut Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna 18.11.2010 Kuka puhuu? Elinar Oy Ltd Sisällönhallinta- ja kollaboraatioratkaisut Monipuolinen osaaminen:

Lisätiedot

Elinar Oy Ltd IBM Arkistointiratkaisut

Elinar Oy Ltd IBM Arkistointiratkaisut Löydä nautittavat ratkaisut Elinar Oy Ltd IBM Arkistointiratkaisut 16.11.2009 Elinar Oy Ltd Monipuolinen osaaminen: Asiakkaan tarpeen analysointi ja ongelmien tehokas ratkaisu mm. IBM Content tuoteperhe,

Lisätiedot

KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA

KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA TAKSAESITYS KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA jonka mukaan kunnalle suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä ja tehtävistä. KIINTEISTÖTOIMITUKSET

Lisätiedot

Virheiden korjaaminen. Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät

Virheiden korjaaminen. Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät Virheiden korjaaminen Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät 29.9.2010 Arja Lankinen Etelä-Suomen maanmittaustoimisto 1 Virheiden korjaaminen Päätös Toimitus Kiinteistönmääritys toimituksen rekisteröinnin

Lisätiedot

RONDO R8 ARKISTO - SÄHKETOIMINNALLISUUS

RONDO R8 ARKISTO - SÄHKETOIMINNALLISUUS RONDO R8 ARKISTO - SÄHKETOIMINNALLISUUS CGI - Johtava globaalien tietotekniikka- ja liiketoimintapalveluiden tarjoaja Maailman kuudenneksi suurin itsenäinen IT-palvelu- ja liiketoimintayritys Perustettu

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE HITSAUSKOORDINOIJAN REKISTERÖINTIÄ HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen tahon tekemä pätevyyden arviointi. Jäljempänä

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista

Lahden kaupunki. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista Lahden kaupunki Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista SISÄLTÖ: -Sähköisen säilyttämisen lupaprosessi ja kokemuksia siitä -Luvan myöntäminen ja kuinka sähköinen säilyttäminen

Lisätiedot

VALDA-käyttöönottoprojekti osana maistraattien sähköisen asioinnin strategiaa

VALDA-käyttöönottoprojekti osana maistraattien sähköisen asioinnin strategiaa VALDA-käyttöönottoprojekti osana maistraattien sähköisen asioinnin strategiaa Harri Karhunen, kehittämispäällikkö Itä-Suomen Aluehallintovirasto, Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö 6.5.2011 1 Maistraatit

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet

Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet Tampereen yliopisto, työelämäpäivä 24.4.2012 Kehittämispäällikkö Armi Helenius, Kansallisarkisto Alan keskeiset työtehtävät Arkistotoimea ja

Lisätiedot

Tietotyön automaatio kuulumisia kuntakentältä. Copyright 2017 MOST Digital Oy

Tietotyön automaatio kuulumisia kuntakentältä. Copyright 2017 MOST Digital Oy Tietotyön automaatio kuulumisia kuntakentältä Esittäytyminen Automatisoimme ja digitalisoimme tietotyötä Palvelumme toimivat tekoälyllä, jota tukevat edistyneet ohjelmistorobottivälineet Tiia Mäkiranta

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 2.1.2018 Rekisteriyksikkö 541-111-142-2 Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 541-111-142-2 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Nurmes (541) Palstojen lukumäärä: 1 Rekisteriyksikön

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 11.10.2011, kello 17.30 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala

Lisätiedot

RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMINEN

RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMINEN RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMINEN Lomakkeet ja neuvonta Rakennusvalvonta, Rauhankatu 3 (1.krs), 18100 Heinola puh. (03) 849 3573 ja 849 3574 Hakemusasiakirjat hakemus rasitesopimus 2 kpl asemapiirros ja/tai

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIOTE 13.3.2019 Sivu 1 (2) Perustiedot Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kaavan mukainen käyttötarkoitus: YS Rekisteröintipvm: 30.10.1991 Pinta-ala: 21479 m² Muodostumistiedot Kiinteistötoimitus

Lisätiedot

Avarn Security. Ensiluokkaista turvallisuutta vastuullisesti

Avarn Security. Ensiluokkaista turvallisuutta vastuullisesti 23.5.2019 Avarn Security Ensiluokkaista turvallisuutta vastuullisesti AVARN Security Liikevaihto n. 130 miljoonaa euroa* Asiakasarvon tuottaminen reaaliaikaisten ratkaisujen kautta. Yli 3 500 työntekijää*

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE TERÄS- JA ALUMIINIRAKENTEIDEN HITSAUSKOORDINOIJAN REKISTERÖINTIÄ HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen tahon tekemä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 Rasitetoimitus Tunnukset 91-91- Asemakaava: Tonttijako: Aika: Paikka: Toimitusinsinööri: Toimitusmääräys: Hakijat: Läsnä olleet: XXXXX / pp.kk.vvvv XXXXX / pp.kk.vvvv pp.kk.20vv

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET

KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET TOIMITUSVIRHEIDEN OIKAISEMINEN Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät Maaoikeusinsinööri Sakari Haulos 1 KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET TOIMITUSVIRHEIDEN OIKAISEMINEN Kiinteistörekisterinhoitajien

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄ- VÄT MAKSUT

KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄ- VÄT MAKSUT 1 KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄ- VÄT MAKSUT Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 30.9.2015 71 Voimassa 23.10.2015 alkaen.

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

pp.kk.20vv kello hh.mm Lohkottava tontti 91- /Lohkottavat tontit 91- ja 91- / Kaupunkimittausosasto,

pp.kk.20vv kello hh.mm Lohkottava tontti 91- /Lohkottavat tontit 91- ja 91- / Kaupunkimittausosasto, Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 Tontin lohkominen Tunnus Osoite Käyttötarkoitus 91-91- Asemakaava: Tonttijako: Aika: Paikka: Toimitusinsinööri: Toimitusmääräys: XXXXX / pp.kk.vvvv XXXXX / pp.kk.vvvv pp.kk.20vv

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

Tos-raportti. Kalajoen kaupunki - Tiedonohjaussuunnitelma (luonnos) 1

Tos-raportti. Kalajoen kaupunki - Tiedonohjaussuunnitelma (luonnos) 1 Kalajoen kaupunki - Tiedonohjaussuunnitelma (luonnos) 1 Tos-raportti 12.01.03.01 Koulumatkatuki (lukio) Käyttäjäryhmän kuvaus Käyttäjäryhmän rooli Prosessin omistaja Muokkausoikeus asiakirjallisen tiedon

Lisätiedot

Henkilöstöhallinnon asiakirjat ja niiden arkistointi. Oulu 1. 2.10.2015

Henkilöstöhallinnon asiakirjat ja niiden arkistointi. Oulu 1. 2.10.2015 Henkilöstöhallinnon asiakirjat ja niiden arkistointi Oulu 1. 2.10.2015 AMS Asiakirjojen säilytyksen ja hävittämisen tulee perustua oman organisaation voimassaolevaan arkistonmuodostussuunnitelmaan Asiakirjoista

Lisätiedot

7 TONTIN JA RAKENNUSPAIKAN OSAN LUNASTAMINEN

7 TONTIN JA RAKENNUSPAIKAN OSAN LUNASTAMINEN 1 (10) 7 TONTIN JA RAKENNUSPAIKAN OSAN LUNASTAMINEN 7.1 YLEISTÄ... 2 7.1.1 Määritelmiä... 2 7.1.2 Lunastusmenettely... 2 7.1.3 Sovellettavat säännökset... 2 7.2 VIREILLETULO... 2 7.2.1 Hakemus, vireilletulo

Lisätiedot

Affecton uusitun asian- ja dokumenttienhallinnan ratkaisun lanseeraus Timo Helkiö Senior Advisor, Affecto Finland Oy

Affecton uusitun asian- ja dokumenttienhallinnan ratkaisun lanseeraus Timo Helkiö Senior Advisor, Affecto Finland Oy Affecton uusitun asian- ja dokumenttienhallinnan ratkaisun lanseeraus Timo Helkiö Senior Advisor, Affecto Finland Oy 1 2 TAUSTAA: Asian- ja dokumenttienhallinnan rooli toiminnan tehostamisessa ja kokemuksia

Lisätiedot

Lunastustoimitus länsimetroa varten

Lunastustoimitus länsimetroa varten Lunastustoimitus länsimetroa varten Espoossa 9.7.2019 Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Yleistä Maanalaisen tilan omistuksen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan pintakiinteistön omistajalle Ulkopuolinen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA, TONTTIJAOSTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA, TONTTIJAOSTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA, TONTTIJAOSTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 26.5.2009 96 Voimassa 1.8.2009

Lisätiedot

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin 1 Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin Vaatimukset kuntien palveluille kasvavat Kunnat kohtaavat lähivuosina merkittäviä haasteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia keinoja työn tuottavuuden

Lisätiedot

Kiinteistötoimitusmaksutaksa

Kiinteistötoimitusmaksutaksa Imatran kaupunki TAKSA 1 (6) Kiinteistötoimitusmaksutaksa Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.10.2015 72, lainvoimainen 27.11.2015, kuulutettu voimaan 2.12.2015. Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2016. (Maksuluokka

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunginvaltuustossa

Hyväksytty kaupunginvaltuustossa TAKSAESITYS Kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä ja tehtävistä perittävät maksut: 1. Kiinteistötoimitukset 1.1 Tontin lohkominen (KML 4 luku) taksaesitys

Lisätiedot

3D kiinteistönmuodostus. Kuntien paikkatietoseminaari 10.2.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki

3D kiinteistönmuodostus. Kuntien paikkatietoseminaari 10.2.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki 3D kiinteistönmuodostus Kuntien paikkatietoseminaari 10.2.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki 3D projektiryhmä - Pekka Halme, puheenjohtaja MML - Markku Markkula MML - Jani Hokkanen

Lisätiedot

TOIMINNANOHJAUKSEN TEHTÄVÄNKUVAUS Ranta-asemakaava RANTA-ASEMAKAAVA >>

TOIMINNANOHJAUKSEN TEHTÄVÄNKUVAUS Ranta-asemakaava RANTA-ASEMAKAAVA >> 1/6 RANTA-ASEMAKAAVA >> TEHTÄVÄN TARKOITUS n tai ranta-asemakaavan muutoksen laatiminen. Maanomistaja laatii kaavan. Laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja maapoliittiseen ohjelmaan. (MRL

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014 1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN NOUDATTAMINEN

Lisätiedot

Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta

Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta n ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta Tiekartan tarkoituksena on kuvata prosessi, jossa valtio myy asetuksella suojellun kiinteistön. Kiinteistön käyttötarkoitus on tarkoitus muuttaa, jotta se palvelee

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 3.5 Omistus- ja hallintaoikeus sekä kiinteistönmuodostus 3.6 Kiinnitykset ja rasitukset Omistus- ja hallintaoikeus luovutettaviin alueisiin siirtyvät,

Lisätiedot

Potilastiedon arkistoon liittyminen 6 kk tukikokous

Potilastiedon arkistoon liittyminen 6 kk tukikokous Potilastiedon arkistoon liittyminen 6 kk tukikokous Kela, Kanta-palvelut, 2.9.2014 Viimeisin versio: Kanta.fi > Potilastiedon arkiston käyttöönoton käsikirja Käsiteltävät asiat Kelan rooli ja Potilastiedon

Lisätiedot

a/2 a/2 a/2 a/2 a/2 s s-2 13 s-2 16 s-2 17 a/3 4 T A A A A/s 14 T T/s-1 A 2 A A/1 T/s-1 T/s-1 A/1/s 15 A/1 RA/5 A T A/4 RA/2 RA/2 T/s-1 T R 1 T A/1 A/s 48 T/s-1 T T T W RA T/s-1 A/s 55 LV A/1 RA/2 A/1/s

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa

Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Cisco Expo 8.9.2009 Jari Litmanen 1 Agenda Kuinka IP-palveluverkko tukee asiakkaan liiketoimintaa Palvelukeskusten ja konsolidoinnin asettamat haasteet verkkoratkaisuille

Lisätiedot

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA Rakennuslautakunta 10 05.02.2013 Lupa nro 2012-497 / Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2:n rakennuslupahakemus RAKLA 10 Rakennuslupa nro 2012-497 Rakennuspaikka: 405-4-64-2 Pinta-ala 0.0 Laivastokatu

Lisätiedot

Kempeleen kunta Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitoinnin projektisuunnitelma

Kempeleen kunta Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitoinnin projektisuunnitelma Kempeleen kunta Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitoinnin projektisuunnitelma 4.5.2018 Sisällys 1 Projektin tavoitteet... 3 1.1 Projektin kuvaus ja tavoitteet... 3 1.2 Digitoinnin vaikutukset... 3 1.3

Lisätiedot

OMAISHOIDON PROSESSIN SANALLINEN KUVAUS SEKÄ TIEDONOHJAUSSUUNITELMAN RAKENNE DYNASTY TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ

OMAISHOIDON PROSESSIN SANALLINEN KUVAUS SEKÄ TIEDONOHJAUSSUUNITELMAN RAKENNE DYNASTY TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ OMAISHOIDON PROSESSIN SANALLINEN KUVAUS SEKÄ TIEDONOHJAUSSUUNITELMAN RAKENNE DYNASTY TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ OHJE SANALLISEEN KUVAUKSEEN KOHTAAN SYNTYVÄ JA JÄLJITETTÄVÄ TIETO Toiminnan mallintamis- (ToMa)

Lisätiedot

MITTAUSTOIMISTON TAKSAT 1.1.2013 alkaen

MITTAUSTOIMISTON TAKSAT 1.1.2013 alkaen N:\Tekstit\Toimisto 2013.doc MITTAUSTOIMISTON TAKSAT 1.1.2013 alkaen 1. RAKENNUKSEN PAIKAN MERKITSEMINEN - Enintään 2 asuinhuoneistoa käsittävä asuinrakennus tai vapaa-ajan asuinrakennus tai edellisten

Lisätiedot

Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa

Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa Yli-intendentti Jutta Kuitunen Arkisto- ja arkeologiset kokoelmat Arkisto ja tietopalvelut 29.10.2013 Museoviraston arkisto Museovirasto

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Toimitusinsinööri päätti suorittaa pyydetyn toimituksen.

Toimitusinsinööri päätti suorittaa pyydetyn toimituksen. Toimitusnumero 2018-580160 1(5) Kiinteistönmääritys (KML 283 ) Kohde: Yhteinen vesi-alue 753-876-14-0 Kunta: Sipoo Aika: 29.11.2018 kello 10:00 Paikka: Kunnanhallituksen kokoushuone (Iso kylätie 18, 04131

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2015

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2015 1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2015 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN

Lisätiedot

Kiinnityksistä vapauttaminen toimituksen yhteydessä

Kiinnityksistä vapauttaminen toimituksen yhteydessä Kiinnityksistä vapauttaminen toimituksen yhteydessä Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä 19.9.2011, Helsinki, Pasila Kari Niemi Johtava asiantuntija, VT Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

Sulautumissuunnitelma käsitellään ja allekirjoitetaan jokaisen kiinteistö-osakeyhtiön hallituksessa

Sulautumissuunnitelma käsitellään ja allekirjoitetaan jokaisen kiinteistö-osakeyhtiön hallituksessa 18.11.2013 Kuvaus fuusioasiassa ja karkea arvio kustannuksista Seuraavassa sopimuksen mukaan kuvaus fuusioprosessista. Kunkin kaupparekisterivaiheen kohdalla on kerrottu kaupparekisterimaksuista. Lopussa

Lisätiedot

11 RASITETOIMITUS 1 (7)

11 RASITETOIMITUS 1 (7) 1 (7) 11 RASITETOIMITUS 11.1 TOIMITUKSEN VIREILLETULO... 2 11.2 KOKOUKSEN TIEDOT... 2 11.3 TIEDOTTAMINEN... 2 11.4 KOKOUKSEN LAILLISUUS... 2 11.5 TOIMITUKSEN TARKOITUS... 3 11.6 EDELLYTYKSET... 3 11.6.1

Lisätiedot

Kiinteistöjärjestelmään kuuluvat osana myös sen ylläpito eli ne oikeustoimet, viranomaispäätökset, joilla siihen tehdään muutoksia.

Kiinteistöjärjestelmään kuuluvat osana myös sen ylläpito eli ne oikeustoimet, viranomaispäätökset, joilla siihen tehdään muutoksia. Arvo Vitikainen 2016 KIINTEISTÖTOIMITUSTYYPIT Kiinteistöjärjestelmään kuuluvat osana myös sen ylläpito eli ne oikeustoimet, kiinteistötoimitukset ja muut viranomaispäätökset, joilla siihen tehdään muutoksia.

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon opas organisaatiomuutostilanteisiin AL/6640/07.01.01.00/2009. Keskeisiä käsitteitä

Asiakirjahallinnon opas organisaatiomuutostilanteisiin AL/6640/07.01.01.00/2009. Keskeisiä käsitteitä Asiakirjahallinnon opas organisaatiomuutostilanteisiin AL/6640/07.01.01.00/2009 Liite 1 Keskeisiä käsitteitä Aineisto Asiakirjallisen tiedon käsittelyprosesseissa tuotettu kokonaisuus (metatiedot ja tiedostot).

Lisätiedot

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ MYYNTIESITE POHJOIS-SAVON ULOSOTTOVIRASTO PL 81, Viestikatu 3 70601 KUOPIO 01.02.2016 Puhelin 02956 27900, Telekopio 02956 27937 Sähköposti pohjois-savo.uo@oikeus.fi ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ Nettihuutokauppa

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2017 RAKENNUSVALVONTAPALVELUT Rasite. henkilötiedot poistettu

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2017 RAKENNUSVALVONTAPALVELUT Rasite. henkilötiedot poistettu henkilötiedot poistettu 21.09.2017 18 1 Tunnus 36-0022-17-RAS Hakija Asunto Oy Helsingin Logos Suomen Osatontti II Ky Latokartanon Urheilu- ja kulttuuritalosäätiö sr Asunto Oy Helsingin Oikos Tontit Kiinteistötunnus

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko Mihin lupa tarvitaan Rakennuksen rakentaminen, laajentaminen, korjaus ja muutostyöt sekä kaupunkikuvaan tai -ympäristöön vaikuttavat toimenpiteet

Lisätiedot

Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi

Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi 1 Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi Prosessin tarkoitus Mahdollisimman aikainen tuki työntekijälle työkyvyn heiketessä Prosessin omistaja Toimitusjohtaja Hyväksyntä Käsitelty YTN:ssä xx.xx.2016 Prosessia

Lisätiedot

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Yhteistoimintaryhmä 93 25.10.2018 Asianro 973/01.01.01/2018 306 Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Päätöshistoria Yhteistoimintaryhmä 25.10.2018 93

Lisätiedot

TAVOITTEET SÄHKÖISESSÄ ASIOINNISSA. Sähköisen asioinnin, yhdenluukun periaatteen ja mallintamisen kautta osaksi asiakkaiden prosesseja

TAVOITTEET SÄHKÖISESSÄ ASIOINNISSA. Sähköisen asioinnin, yhdenluukun periaatteen ja mallintamisen kautta osaksi asiakkaiden prosesseja TAVOITTEET SÄHKÖISESSÄ ASIOINNISSA Sähköisen asioinnin, yhdenluukun periaatteen ja mallintamisen kautta osaksi asiakkaiden prosesseja Pekka Virkamäki Rakennusvalvontajohtaja, Vantaa HSY seminaari Viikki

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu N = 78.5. 1 Yhteenvetoa Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää olevan edelleen

Lisätiedot

KUNTANÄKÖKULMA LAHDESTA KIRJAAMISASIOIDEN KÄSITTELYYN

KUNTANÄKÖKULMA LAHDESTA KIRJAAMISASIOIDEN KÄSITTELYYN Mika Järvelä, Lahden kaupunki Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 21.9.2010 KUNTANÄKÖKULMA LAHDESTA KIRJAAMISASIOIDEN KÄSITTELYYN KUNNAN TOIMITUSTUOTANTO JA KIRJAAMISASIAT

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2012 1

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2012 1 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2012 1 Yksityistiejaosto AIKA 27.09.2012 klo 19:45-20:05 PAIKKA Maaseututoimi, Bäckasinkuja 1 A, Liljendal LÄSNÄ Wikström Gudrun puheenjohtaja Karlsson Mikael varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun. Ossi Aura Ossi Aura Consulting

Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun. Ossi Aura Ossi Aura Consulting Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun Ossi Aura Ossi Aura Consulting Aiheita ja ajatuksia Strategisen hyvinvoinnin johtaminen - management Johtajuus esimiestyö - leadership

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta Asiakkaan valinnanvapaus on tulevaisuutta Terveyspalveluala Keskeiset terveydenhuollon osajärjestelmät, joissa yksityinen sektori mukana Lääkärikeskukset ja sairaalat, työterveyshuolto, hammashuolto, kuntoutus,

Lisätiedot

Kurvolan asemakaava. Asemakaavan vaiheittainen muutos. Ehdotus

Kurvolan asemakaava. Asemakaavan vaiheittainen muutos. Ehdotus Kurvolan asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Kurvolan vaiheittainen asemakaavan muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt

Lisätiedot

Erityistuomioistuimet 2008

Erityistuomioistuimet 2008 Oikeus 009 Erityistuomioistuimet 008 Erityistuomioistuimissa ratkaistut asiat vuonna 008 Vuonna 008 vakuutusoikeuteen saapui uutta lainkäyttöasiaa, mikä on 3 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vakuutusoikeus

Lisätiedot

Fimean sähköistäminen. Säihke II kehitysohjelma Fimean palveluiden ja prosessien sähköistämiseksi 2010-2013

Fimean sähköistäminen. Säihke II kehitysohjelma Fimean palveluiden ja prosessien sähköistämiseksi 2010-2013 Fimean sähköistäminen Säihke II kehitysohjelma Fimean palveluiden ja prosessien sähköistämiseksi 2010-2013 Sähköistämisen taustaa Sähköisen asioinnin taustalla toiminnan tehostamisen tavoitteet ja kustannussäästöt

Lisätiedot

Sähköinen rahoitushaku Hyrrässä. IT-palveluvastaava Juha Mäkitie Maanmittauslaitos / Mitpa 6.11.2015 Turku

Sähköinen rahoitushaku Hyrrässä. IT-palveluvastaava Juha Mäkitie Maanmittauslaitos / Mitpa 6.11.2015 Turku Sähköinen rahoitushaku Hyrrässä IT-palveluvastaava Juha Mäkitie Maanmittauslaitos / Mitpa 6.11.2015 Turku Uusi ohjelmakausi 2014-2020 EU:ssa sähköisen asioinnin vaatimus EMKR tukijärjestelmä koostuu kahdesta

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS 5. KOHTEEN VAHVISTAMINEN 6. KORVAUKSET JA KUSTANNUKSET

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1188. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 1188. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1996 N:o 1188 1191 SISÄLLYS N:o Sivu 1188 Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta... 3433 1189 Kiinteistönmuodostamisasetus...

Lisätiedot

Rahoitushaku prosessien automatisointiin - Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoitushaku prosessien automatisointiin - Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla Rahoitushaku prosessien automatisointiin - Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 27.9.2018 infotilaisuus Robotisaatiohaun infotilaisuus 27.9. klo 9 10

Lisätiedot

PALVELUALOITE. Hankintafoorumi 10.4.2013. Hankintajohtaja Marjo Laine

PALVELUALOITE. Hankintafoorumi 10.4.2013. Hankintajohtaja Marjo Laine Hankintafoorumi 10.4.2013 Hankintajohtaja Marjo Laine 24.4.2013 Palvelualoite tai palveluhaaste (utmanarrätten) Yrityksille ja järjestöille annettu mahdollisuus tehdä aloite kunnan toimialaan kuuluvan

Lisätiedot

Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan perushinta /tontti:

Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan perushinta /tontti: KAUPUNKIMITTAUKSEN HINNASTO 2014 KIINTEISTÖTOIMITUSTEN HINNASTO jonka mukaan Porin kaupungille suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä

Lisätiedot

VALDA-tietojärjestelmän j versio 1

VALDA-tietojärjestelmän j versio 1 VALDA-tietojärjestelmän j versio 1 Mitä palveluita tarjotaan VALDA-tietojärjestelmän ensimmäisestä versiosta? Mitä hyötyä saat tästä organisaatiollesi? IBM, Helsinki 14.5.2009 Hankepäällikkö Toini Salmenkivi

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Projektipäällikkö Eira Isoniemi eira.isoniemi@ylasavonsote.fi Mitä asianhallinta on? Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin

Lisätiedot

Rahtikirjojen hallintapalvelu

Rahtikirjojen hallintapalvelu Rahtikirjojen hallintapalvelu Tarjoamme merkkiriippumattomia palveluita ja ratkaisuja, joiden avulla saatte tulostusympäristönne sekä dokumenttiprosessit hallituksi ja tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Tiedämme,

Lisätiedot

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus 27.3.2015 klo 9 15.30 Wetterin auditorio 1 Miia Metsäalho 26.3.2015 LUPA-ASIAT LUPATYYPIT SIJOITTAMISSOPIMUS KATULUPA TAPAHTUMALUPA 3 Sijoittaminen

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot