KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/"

Transkriptio

1 KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/

2 1 YLEISTÄ Raportointi talousarvion toteutumasta Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus Kasvatus ja opetuslautakunta Vapaaaikalautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta TULOSLASKELMA INVESTOINTIOSA RAHOITUSOSA

3 1 YLEISTÄ 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus ja lautakuntatasolla. Toimielimet valvovat alaistaan toimintaa käyttösuunnitelmatason raportoinnilla ja lisäksi esittävät sanallisen selvityksen poikkeamien syistä sekä toimenpiteistä, joita poikkeamien hallitsemiseksi tarvitaan. Talousraportit laaditaan seuraavina kuukausina: helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, kesäkuu, elokuu, syyskuu, lokakuu. Investointien toteutumisesta ja toteutumisen vuosiennusteesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja lautakunnille kuukausittain talousraportoinnin yhteydessä. Merkittävistä poikkeamista ja poikkeamien aiheuttamista toimenpiteistä esitetään selvitys samassa yhteydessä. Maaliskuun (31.3.), kesäkuun (30.6.) ja syyskuun (30.9.) toteumasta tehdään laajempi osavuosikatsaus, joka korvaa perinteisen talousraportoinnin. Osavuosikatsauksessa on kuukausittaista talousraporttia kattavampi kuvaus talouden toteutumasta sekä koko vuoden ennusteesta. Talouden toteutumisen lisäksi osavuosikatsauksessa kuvataan toiminnallisten tavoitteiden toteutumista sekä muita keskeisiä tunnuslukuja, kuten asukasluvun ja työttömyysasteen kehitystä. 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys Karkkilan kaupungin virallinen asukasluku oli Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 8 henkilöä ja 0,09 %. Asukasluku maaliskuussa 2016 oli 8978 henkilöä, lisäys toisella vuosineljänneksellä 9 asukasta.. 2

4 Työttömyysasteen kehitys Karkkilassa oli työllisiä vuoden 2015 joulukuussa 3749 ja työttömiä 560. Karkkilan vuoden 2015 keskimääräinen työttömyysaste oli 12,3 %. Vastaava luku Uudellamaalla oli 11,3 % ja koko Suomessa oli 13,4 %. Maaliskuussa 2016 työttömyysaste oli 11,8 % ja työllisiä 3720 ja työttömiä 500 henkilöä. Koko maan työttömyysaste maaliskuussa oli 13,3 % ja Uudenmaan 11,4 %. Lähde ELYkeskus. 3

5 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN 2.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot 0 0 0,00 % Toimintakulut ,82 % Toimintakate ,82 % Keskusvaalilautakunnan toiminta ja talous on toteutunut ensimmäisen vuosineljänneksen osalta suunnitellusti. Vuoden 2016 aikana ei ole vaaleja 2.2 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot 0 0 0,00 % Toimintakulut ,96 % Toimintakate ,96 % Tarkastuslautakunnan toiminta ja talous on toteutunut ensimmäisen vuosineljänneksen osalta suunnitellusti. Tilintarkastusyhtiöltä on tullut tieto hintojen korotuksesta, joka tulee näkymää vuoden 2016 kustannuksissa verrattuna vuoteen Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,76 % Toimintakulut ,69 % Toimintakate ,90 % Kaupunginhallituksen alainen toiminta koostuu toimialoista erillisestä Päätöksenteosta ja johtamisesta sekä Hallinnon palvelualueesta. Päätöksenteko ja johtaminen sisältää myös Perusturvakuntayhtymä Karviaisen laskuttaman perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon. Päätöksenteon ja johtamisen tehtävänä on toimia kaupunginjohtajan johdolla kaupunkijohtamisen konserniohjaus, kehittämis ja edunvalvontatehtävissä sekä kuntademokratian hoidossa. Tarkoituksena on tukea kaupungin strategiasta ja operatiivista johtamista, tukea demokraattista päätöksentekoa, luoda edellytykset toimialojen toiminnalle sekä seurata toimialojen toimintaa. Lisäksi sosiaali ja terveyspalvelujen seuranta kuuluvat Päätöksenteko ja johtamiseen. Hallinnon palvelualueen tehtävänä on tuottaa keskitetysti talous, henkilöstö, tiedotus, tietotekniikka ja asianhallintapalvelut kaupungin eri toimialoille. Hallinnon palvelualueen alaisuudessa toimii myös palvelupiste Serveri sekä työllisyydenhoidon koordinointi. Lisäksi kaupungin elinvoimaisuuden edistämisestä huolehtiminen on kuulunut hallinnon palvelualueelle vuodesta 2016 alkaen. 4

6 Kaupunginhallituksen osalta talous on toteutunut ensimmäisen kolmanneksen osalta pääasiassa talousarvion mukaisesti. Erikoissairaanhoidon osalta HUS:sta saaman tiedon mukaan kaupungin alkuvuoden käyttöaste on ollut odotuksia pienempää, minkä takia Perusturvakuntayhtymä Karviainen on saanut palautuksia maksuista. Lisäksi on odotettavissa, että kaupunki tulee saamaan kesällä HUS:lta palautuksen vuoden 2015 laskutuksista. Näitä positiivisia asioita on varovaisesti huomioitu ennusteessa. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Lainamäärän kääntäminen laskuun viimeistään vuonna 2017 Kumulatiivisen ylijäämän kerryttäminen Rahoitustoiminnan periaatteiden luominen ja käyttöönotto Rahoitustoiminnan periaatteiden suunnittelu on aloitettu. Tarkoituksena on luoda kestävät poliittisesti hyväksytyt linjaukset, jotka ohjaavat koko kaupungissa tapahtuvaa rahoitustoimintaa. Periaatteiden on tarkoitus ohjeistaa sisäisen valvonnan ohjetta tarkemmin kaupungin rahoitusta ja tukea rahoitukseen liittyvää riskienhallintaa. Valmistuessaan rahoitustoiminnan periaatteet tuo ohjenuoran jokaiseen lainanottopäätökseen. Ohjeiden laadinnan yhteydessä tulee poliittisen päätöksenteon kanssa pohtia keinoja, joilla kokonaislainamäärä aiotaan kääntää laskuun. Periaatteisiin on tarkoitus luoda tunnuslukuihin pohjautuvia periaatteita, kuten esimerkiksi vaihteluväli lainasalkun suojausasteelle, vuosikatteen prosentuaalinen rahoitusosuus investoinneista. Periaatteet valmistuvat lokakuussa. Kaupunkiin on luotu rahoitustoiminnan periaatteet ja ne on otettu käyttöön. Taseessa ei kattamatonta alijäämää. Talous ja henkilöstöjohtaja Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Asukas ja asiakaslähtöinen palvelu, johtamis ja toimintakulttuuri Palveluiden, prosessien ja toimintatapojen kehittäminen asiakaslähtöisesti Kaupungin henkilökunnalle on järjestetty koulutustilaisuus asiakaslähtöiseen palveluiden kehittämiseen. Johtoryhmä on linjannut, että toukokuussa käydään lävitse kaupungin ostolaskutusprosessi ja syksyllä teknisen toimialan lupaprosesseja, kuten rakennuslupa. Toiminnallisen tavoitteen tahtotilana on kehittää kaupungin palvelutuotanto asiakaslähtöisemmäksi ja erottua positiivisesti pitkällä aikavälillä muista vastaavista kunnista asiakaslähtöisemmällä palvelutuotannolla. Asiakaslähtöisen kehittämisen lisäksi karsitaan prosesseista turhia vaiheita ja tehostetaan työntekijöiden ajankäyttöä. Kaikkia prosessien tai ydinprosessien kuvaamista ei voida tehdä vuoden aikana, vaan tarkoitus on että ajattelutavasta tulisi jatkuva osa organisaation kehittämistä. osin Kaupungin ydinprosessit on kuvattu. Kaupunginjohtaja, toimialajohtajat Ammattitaitoinen, hyvinvoiva ja työkykyinen henkilöstö Esimiesten johtamisvalmiuksien parantaminen ja henkilöstöprosessien kehittäminen 5

7 Suunnittelukauden tavoite Henkilöstöstrategia, tasaarvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä henkilöstön etätyösopimus on parhaillaan valmistelussa. Näitä on myös käsitelty valmisteluvaiheessa yhteistyötoimikunnassa. Esimieskäsikirja on valmis ja rekrytointiprosessi on kuvattu käsikirjaan. Henkilöstöstrategia on hyväksytty. Esimieskäsikirja on tehty ja jalkautettu. Henkilöstön etätyön periaatteet ovat hyväksytty ja rekrytointiprosessia on kuvattu. Talous ja henkilöstöjohtaja Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Matkailutoimialan merkityksen kasvattaminen Matkailustrategian luominen Karkkilan kaupungille ja toteuttamisen aloittaminen Matkailustrategialla on tarkoitus tukea ja kehittää Karkkilan kaupunkiin kohdistuvia matkailuedellytyksiä. Strategian toimenpiteiden toteuttamista tukee myös viime vuodesta alkanut kaupungin markkinointiviestintä. Toimenpiteen valmistelusta vastaa työryhmä, jota elinkeinotoimi ja kaupunginjohtaja johtaa. Työryhmä kokoontuu toukokesäkuussa. Strategian toimenpiteiden pitkänaikavälin tavoitteena on: Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Matkailuyritysten lukumäärän kasvattaminen Matkailuklusterin kokoaminen, yhteismarkkinointitoimenpiteet Karkkilan alueen matkailukohteiden lisääntyminen Matkailuelinkeinojen liikevaihdon lisääntyminen Matkailumajoitusyrittäjien lisääntyminen Majoituspaikkojen lisääntyminen Uusi strategia on laadittu. Toimenpiteitä matkailun lisäämiseksi on käynnistetty. Kaupunginjohtaja, toimialajohtajat Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vahvistaminen lähipalvelualueena ja elinvoimaisena yritysalueena. Elinkeinoohjelman uudistaminen Ohjelman valmistelu alkaa toukokuussa ja se tuodaan poliittiseen päätöksentekoon kaupunginhallitukseen loppuvuodesta. Elinkeinoohjelma on hyväksytty ja toimenpiteet käynnistetty. Kaupunginjohtaja Asukas ja asiakaslähtöinen palvelu, johtamis ja toimintakulttuuri Luottamushenkilöorganisaation ja kaupunkilaisten muun edustuksellisen vaikuttamisjärjestelmän kehittäminen Luottamushenkilöorganisaation valmistelutyö tehdään johtoryhmän johdolla (hallintopäällikkö projektivastaavana ) ja ohjausryhmänä johtoryhmässä tehtävälle valmistelutyölle toimii kaupunginhallitus. Ohjausryhmälle esitellään johtoryhmän kokoamia arviointituloksia kaupunginjohtajan ajankohtaisissa asioissa. Erillinen kaupunginhallituksen kokouspykälä tehdään, kun tarvitaan arviointityölle virallinen ohjausryhmän linjaus tai arviointityöhön liittyvä toimenpide. 6

8 Arvioinnin valmistelu jakaantuu eri teemoihin kuten esimerkiksi valtuuston ja muiden toimielinten koko, vaikuttajatoimielimet. Luottamushenkilöorganisaation muutosajatuksia on esitetty kaupunginjohtajan ajankohtaisissa asioissa. Hanke on hetkellisesti keskeytynyt hallintopäällikön vaihtuessa. Luottamushenkilöorganisaation ja vaikuttamisjärjestelmän arviointi ja tarvittavat toimenpiteet on tehty. Kaupunginjohtaja Päätöksenteko ja johtaminen Päätöksenteko ja johtaminen TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,96 % Toimintakulut ,03 % Toimintakate ,12 % Päätöksenteon ja johtamisen osalta talous on toteutunut ensimmäisen vuosineljänneksen talousarvion mukaisesti ja jopa hieman talousarviota paremmin. Toteumatietoja vääristää se, että huhtikuun erikoissairaanhoidon lasku on virheellisesti kohdennettu maaliskuulle. HUS:n tekemät alkuvuoden palautukset erikoissairaanhoidon osalta eivät myöskään näy vielä kirjanpidossamme, koska HUS on tehnyt palautukset suoraan Perusturvakuntayhtymä Karviaiselle ja Perusturvakuntayhtymä Karviainen tasaa laskutusta vasta myöhemmin. Perusturvakuntayhtymä Karviainen Perusturvakuntayhtymä Karviainen TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,96 % Toimintakulut ,99 % Toimintakate ,05 % Karviaisen perusterveydenhuollon kustannukset ovat toteutuneet talousarvion puitteissa ja perusturvakuntayhtymä Karviaisen ennusteiden mukaan tullaan pysymään talousarviossa. Perusturvakuntayhtymä Karviaisen omien laskutusten lisäksi myös Karviaiselle kohdistuvat henkilösivukulut, kuten eläkemenoperusteiset maksut ovat toteutuneet suunnitellusti. Lisäksi sosiaali ja terveyspalveluihin on odotettavissa sosiaali ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen korotuksen myötä hieman enemmän toimintatuottoja Erikoissairaanhoito TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot 0 0 0,00 % Toimintakulut ,01 % Toimintakate ,01 % HUS:lta saatujen tietojen mukaan Karkkilan kaupungin erikoissairaanhoidon käyttö on ollut tammimaaliskuussa alle budjetoidun ja Perusturvakuntayhtymä Karviainen on saanut alkuvuoden osalta HUS:lta palautusta 251 tuhatta euroa. Alustavan tiedon mukaan Karkkila olisi saamassa vuodelta 2015 laskennallista ylijäämän palautusta 367 tuhatta euroa. Aiemmin mainitut asiat ovat kaupungin kannalta erittäin positiivisia uutisia erikoissairaanhoidon osalta. Koska erikoissairaanhoidon käyttö voi kuitenkin vaihdella suuresti eri kuukausina, on nämä huomioitu vain varovaisesti ennusteessa. 7

9 2.3.2 Hallinnon palvelualue Hallinnon palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,71 % Toimintakulut ,42 % Toimintakate ,05 % Hallinnon palvelualueen talous ja toiminta on toteutunut suunnitellusti. Valtaosa hallinnon palvelualueen tuotoista muodostuu Kelalta anottavista työterveyshuollon korvauksista sekä valtiolta saatavasta työllistämistuesta. Nämä eivät kirjaudu kuukausittain laskelmallisesta ja tämä selittää pientä toimintatuottojen toteumaa. Toimintakulujen osalta on henkilöstökuluissa odotettavissa säästöjä, koska osa vakansseista on täyttämättä osan aikaa vuodesta. Säästöt eivät kuitenkaan toteudu täysmääräisesti, koska rekrytoinnit lisäävät palveluiden ostojen määrää lehtiilmoitusten sekä mahdollisten henkilöarviointien osalta. 2.4 Kasvatus ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,37 % Toimintakulut ,38 % Toimintakate ,40 % Varhaiskasvatus: Lautakunnan päätöksillä ei suuria vaikutuksia toimintaan. Subjektiivista päivähoitooikeutta ei rajattu eikä ryhmäkokoja kasvatettu, joten tuskin tulee säästöä. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Resurssien tehokas käyttö, asukas ja asiakaslähtöinen palvelu ja toimintakulttuuri Kaupungin koulujen tilojen käyttöasteen nostaminen eri käyttäjätahojen yhteiskäytön osalta Eri käyttäjätahot ovat osallistuneet yhteiskäytön suunnitteluun. Tilojen liittämisen sähköineen tilanvarusjärjestelmään meneillään osittain Tilojen mahdollisimman monipuolinen, tarkoituksenmukainen käyttö syksyllä Tilojen käyttäjien kanssa on laadittu yhteiskäytölle suunnitelma ja varausohjeet. Kaupungin tilojen sähköinen varausjärjestelmä on käytössä sivistysjohtaja, tekninen johtaja, kulttuurin ja vapaaajan palvelualueen palvelupäällikkö Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Sosiaali, terveys ja sivistyspalvelutuotannon toimintaa ohjataan yhteisellä hyvinvointisuunnitelmalla (hyvinvointikertomus). Osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen ennaltaehkäisee syrjäytymistä. Asukas ja asiakaslähtöinen palvelu, johtamis ja toimintakulttuuri. Uusia yhteistyömuotoja kehitetään. Sähköisen hyvinvointikertomuksen laatiminen ja käyttöönotto. Kuntalaisten aktiivisuuden ja osallisuuden lisääminen. Yhteistyötä tehty sivistystoimen ja sosiaali ja terveystoimen kanssa. Hyvinvointikertomuksen valmistumisen aikataulutus tehty 8

10 osittain Sähköinen hyvinvointikertomus on otettu työkaluna käyttöön. Hyvä yhteistyö sosiaali ja terveys sekä sivistyspalvelutuotannon kesken. Yhteistyöhankkeet kaupungin ja asukkaiden välillä. Sivistysjohtaja Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Suunnittelukauden tavoite Kuntalaisten aktiivisuuden ja osallisuuden lisääminen Eri sidosryhmien osallistaminen esi ja perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman valmistumisprosessiin Lukion opetussuunnitelma on valmis, perusopetuksen opetussuunnitelma valmistuu kevään aikana. Oppilaita ja heidän huoltajiaan on osallistunut yhteistyöhön Kuntakohtainen esi ja perusopetussuunnitelma käytössä sivistysjohtaja Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas ja asiakaslähtöinen palveluja toimintakulttuurin kehittäminen. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyön lisääminen Ammatillisia koulutusjaksoja ei ole alkanut Ei toteudu Ammatillisten koulutusjaksojen toteutuminen Karkkilassa. Tiiviimpi yhteistoiminta sisäisesti sekä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa. sivistysjohtaja Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas ja asiakaslähtöisen palvelukulttuurin kehittäminen. Lukiokoulutuksen laadullinen kehittäminen, hyväksi luettavien opintojaksojen selvittäminen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville sekä kaksoistutkintoa suorittaville osittain Lukuverkoston lukioiden yhteistyö on ollut tiivistä. kaksoistutkintoa suorittavia/ opintojen hyväksilukemista ei ole Yhteistyötä lukuverkoston lukioiden kanssa jatketaan, hyväksi luettavien opintojen/ kurssien suunnitelma sivistysjohtaja, lukion rehtori Resurssien tehokas käyttö ja palvelutuotannon priorisointi. Kustannuksiltaan ja laadultaan kilpailukykyisen varhaiskasvatuksen kehittäminen. Laaditaan varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelma. Pedagogiset cafe et on aloitettu. Toteutettu sekä henkilöstö että asiakastyytyväisyyskyselyt. Palveluverkon toiminnallisen kehittäminen aloitettu osittain Palveluverkkosuunnitelma on valmis. varhaiskasvatuksen palvelualueen palvelupäällikkö 9

11 2.4.1 Varhaiskasvatuksen palvelualue Varhaiskasvatuksen palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,58 % Toimintakulut ,70 % Toimintakate ,30 % Lautakunnan päätöksillä ei merkittäviä muutoksia toimintaan. Subjektiivista päivähoitooikeutta ei rajattu eikä ryhmäkokoja kasvatettu. Hoitoperusteiseen laskutukseen siirtyminen voi tuoda säästöä, mutta vasta loppuvuodesta Opetuksen palvelualue Opetuksen palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,38 % Toimintakulut ,56 % Toimintakate ,97 % Toimintatuotot: Uusista haetuista hankkeista ei ole tullut päätöksiä. Muut toimintakulut: tilapäistilojen vuokramenot vain keväälle. 2.5 Vapaaaikalautakunta Vapaaaikalautakunta TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,09 % Toimintakulut ,01 % Toimintakate ,28 % Tässä vaiheessa vuotta ennuste on yhtä kuin talousarvio (paitsi poikkeus, joka selostettu alla). Talousarvio on laadittu tarkkaan laskien, ja mikäli yllättäviä muutoksia toiminnassa ei tule, toteutuma on talousarvion mukainen. Tässä vaiheessa vuotta ei ole vielä tiedossa mitään isompaa, mikä vaikuttaisi lukuihin, lukuun ottamatta seuraava : Palvelujen ostot/ictpalvelut ylittyvät n euroa. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Luodaan uudet vapaaehtoistyön toimintatavat. Päätöksenteon avoimuutta lisätään, Järjestö ja yhteisöavustusten jakoperusteiden laatiminen kaupungin strategian kanssa yhteneviksi Avustussääntö on päivitetty vuoden 2016 avustushakua silmällä pitäen. Uuden säännön toimivuutta tarkastellaan vuoden 2016 aikana. Jakokriteerit laadittu ja otettu käyttöön. Sivistysjohtaja, palvelualueen päällikkö, palvelualueen esimiehet Painopiste ennaltaehkäisevissä palveluissa ja hankkeissa. Resurssien tehokas käyttö ja palvelutuotannon priorisointi. 10

12 Nuorisotakuun toteuttaminen yhteistyössä Karviaisen kanssa Toimintaa suunnitellaan Etsivän nuorisotyön osallistuminen seudulliseen ohjaamotoimintaan Palvelualueen palvelupäällikkö, palvelualueen esimiehet Kulttuurin ja vapaaajan palvelualue Kulttuurin ja vapaaajan palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,09 % Toimintakulut ,11 % Toimintakate ,30 % Palvelujen ostot/ictpalvelut ylittyvät n euroa. 2.6 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,60 % Toimintakulut ,94 % Toimintakate ,80 % Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Em. pienet kustannusten ylitykset ja alitukset ovat perinteisesti normaaleja vaihteluja tilikauden ensimmäisinä kuukausina. Toimenpideesityksiä säästötoimenpiteisiin suunniteltuun nähden ei ole tarvetta harkita. Henkilöstökulut: Täyttämättä olevien avonaisten vakanssien (4 kpl) palkkakulujen säästöt noin eur. Palvelujenostot, aineet, tarvikkeet ja tavarat: Liikenneväylien talvikunnossapito ja liikuntapaikkojen ylläpito kirjautuvat perinteisesti vuoden ensimmäisille kuukaisille ylittäen keskimääräisen toteutumaennusteen. Yhteiskoulun sisäilmaongelmien lieventämiseksi ilmanvaihtoa on tehostettu, joka näkyy kohteen merkittävänä energian kulutuksen lisääntymisenä ja ylimääräisenä kustannuksena. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Strategian tavoitteena on optimaalinen omistajapolitiikka, jossa kaupungin omaisuutta jalostetaan käyttöasteen kautta tuottavammaksi ja palvelutoiminnan kannalta tarpeettomasta kiinteistöomaisuudesta luovutaan. Taseessa olevien kiinteistöjen käyttöaste > 90 %. Toimitilastrategian ja kiinteistöjen myyntiohjelman toteuttaminen, luovutusperiaatteiden määrittäminen, salkutuspäivitys, myyntitavoite ja aikataulu. Toimintavuoden omien kiinteistöjen käyttöastevuorokaudet [%]. Palveluiden tuottamiseen tarpeettomien kiinteistöjen realisoinnin toteutuma, niistä laaditun salkutuspäivityksen ja vuosikohtaisesti vahvistetun myyntiohjelman mukaisesti [yksikkötiedot ja myyntitulot ]. Pitkäläntie 20 (ent. päivätoimintakeskus) Jokiväärän päiväkotikiinteistö on myyntiselvityksessä. As. Oy Sorvirinteestä on myynnissä yksi asunto, hyväksytty ostotarjous. Verälänsuora 1:n myynti mahdollisesti vuokraoikeuden kauppana ja ra 11

13 kennuspaikan hallinta määräalan vuokrasopimuksella. KOY Yrittäjäntie 53 on myyntiselvityksessä. Moukaritien rivitalot esitetty teklalle myytäväksi, lisäselvittelyssä. Omien kiinteistöjen käyttöastevuorokaudet Koulut, 100% Päiväkodit, 100% Terveyskeskus, 100% Palvelukeskus omat toiminnot 100% muille myytävät tilat, 33% Vuotinaisen leirikeskus,?, vuokratulot, 100% Kaupungintalo, 91% Päivätoimintakeskus Pitkäläntie, 0% Moukarintie, 90% Koy Sorvirinne, 86% AsOy Korpela, 83% Kovelon henkilöstömaja 1,1%, vuokratulot 100% Tekninen johtaja, mittaus ja kiinteistöpäällikkö Suunnittelukauden tavoite Resurssien tehokas käyttö Vesihuollon korjaushankkeita toteutetaan suunnitelmallisesti korjausvelan pienentämiseksi. Vesijohtoverkon runkoventtiilien peruskorjaushanke on valmistelussa. Toivikinkadun kunnallistekniikan hanke etenee. Omaisuuden tuottavuus talouden kriteerein. Vesihuoltolaitos on erillinen taseyksikkö ja sen talous on tasapainossa. Tekninen johtaja, vesihuoltopäällikkö Suunnittelukauden tavoite Kiinteistöjen korjausvelan pienentäminen Omien palvelutuotannonrakennusten korjausvelan pienentäminen peruskorjaustoimenpiteillä yhteensä 13 % (6 %, 4 % ja 3 %). 18%/ ( ) Toimintavuoden korjausvelan 6 %:n pienentäminen peruskorjaustoimenpiteillä :n nykyarvosta. Toimintavuoden peruskorjausten toteutuma % ja pienenemän määrä [ ] sekä laskennallisen jäännöskorjausvelan määrä vuoden lopussa [ ]. Tekninen johtaja, mittaus ja kiinteistöpäällikkö, tekninen isännöitsijä Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Kaupungin infrastruktuurin omaisuuden hallinnan selkiyttäminen Yhdyskuntateknisen infrastruktuurin omaisuuden kartoitus ja hallinta. Valmistelussa. Pitkän aikavälin tarveselvitykseen perustuva investointiohjelma on valmis. Tekninen johtaja, yhdyskuntatekniikan päällikkö Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Nyhkälän harjun alueelle tehdään kokonaisvaltainen suunnitelma alueen 12

14 liikuntapaikka ja virkistyskäytöstä. Suunnitelman toteuttamiseen haetaan ulkopulista rahoitusta. Hanke toteutetaan vaiheittain. Nyhkälän harjun alueelle tehdään kokonaisvaltainen suunnitelma alueen liikuntapaikka ja virkistyskäytöstä. Suunnitelman toteuttamiseen haetaan ulkopulista rahoitusta. Hanke toteutetaan vaiheittain. Kaksi valmistelevaa suunnittelukokousta pidetty. Nyhkälän harjun alueesta on tehty kokonaisvaltainen suunnitelma, ulkopuolista rahoitusta on haettu ja hankkeen toteuttaminen on aloitettu. Tekninen johtaja Yhdyskuntatekniikan palvelualue Yhdyskuntatekniikan palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,85 % Toimintakulut ,04 % Toimintakate ,71 % Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Em. pienet kustannusten ylitykset ja alitukset ovat perinteisesti normaaleja vaihteluja tilikauden ensimmäisinä kuukausina johtuen mm. talvikauden töihin liittyvistä ylitöistä ja koneurakoitsijoiden ostopalveluista. Toimenpideesityksiä säästötoimenpiteisiin suunniteltuun nähden ei ole tarvetta harkita. Palvelujen ostot: Liikenneväylien talvikunnossapito ja liikuntapaikkojen hoito kirjautuvat perinteisesti vuoden ensimmäisille kuukausille, ylittäen keskimääräisen toteutumaennusteen. Yleensä toteuma tasoittuu ennusteen mukaiseksi kevään aikana Kiinteistöt ja toimitilat palvelualue Kiinteistöt ja toimitilat palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,65 % Toimintakulut ,97 % Toimintakate ,63 % Myyntituotot: Ajankohtaan 3/2016 nähden vuokratulojen kertymä on ennusteen mukainen. Tiedossa ei ole siihen tulevia poikkeamia seuraavien kuukausien aikana. Maksutuotot: Sijaintipalvelutuotteiden kysyntä on jatkunut edelleen hieman arvioitua vähäisempänä (taksatuotot). Muut toimintatuotot: Kuluvan vuoden tonttien vuokralaskutus toteutuu kokonaisuudessaan 6/2016. Palvelujen ostot: Palvelualueen ajankohdan 3/2016 ylitys euroa (5,2 %) aiheutuu YläasteLukion musiikki ja atk luokkien kattojen ääneneristysvillasaneerauksesta, mistä kuluna euroa. Haukkamäen koulun keittiön ilmastoinnin välttämätön korjaaminen Terveyskeskuksen sairaalakaasujärjestelmän korjaus euroa, yht Yläastelukion 24/7 ilmanvaihdon lisäämisen viikonloppuisin kustannusvaikutus noin / talvikuukausi, käyttökulujen lisäkustannus vaikutus 3/2016 on arvioituna n euroa ja koko vuodelle noin euron suuruusluokkainen lisäkustannus vuoden loppuun mennessä, jota ei ole huomioitu budjetoinnissa. Ruokapalveluun on jouduttu hankkimaan Aromiraakaaineiden hankintaohjelma euroa (ei hyväksytty investointina vuodelle 2016). Mittaustoimiston 2/2016 ylitys (46,6 %) aiheutuu siitä, että euron ohjelmistolisenssit laskutettu kaikki heti alkuvuodesta. 13

15 Aineet, tarvikkeet ja tavarat: Ostettu kiinteistöjen ylläpidon edellyttämät ja ainoastaan välttämättömät rak.materiaalit palvelurakennusten pakollisiin korjauksiin (mm. lvv ja kylmäkalusteet). Avustukset: Maksetaan koko vuoden osalta 6/2016. Muut toimintakulut: Toteuma tavoitteen mukainen, pysyy raamissa. Toimintakate: Tavoitteessa pysyminen vaatii ostopalvelujen ja toimintojen pitämistä vain välttämättömissä hankinnoissa. Ostopalvelut tulevat ylittymään vuoden loppuun mennessä näinkin n euroa, vaikka niitä sopeutetaan vuoden loppupuoliskolla 612/ Vesihuoltolaitos Vesihuoltolaitos TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,44 % Toimintakulut ,16 % Toimintakate ,33 % Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Em. pienet kustannusten ylitykset ja alitukset ovat perinteisesti normaaleja vaihteluja tilikauden ensimmäisinä kuukausina johtuen mm. talvikauden töihin liittyvistä ylitöistä ja koneurakoitsijoiden ostopalveluista. Toimenpideesityksiä säästötoimenpiteisiin suunniteltuun nähden ei ole tarvetta harkita. Toimintatuotot: Laitoksen vesilaskutus tehdään kausittain 4 kertaa vuodessa. Ensimmäinen laskutuserä kirjaantuu 3/2016. Henkilöstökulut: Palvelualueella on kaksi täyttämätöntä vakanssia. Säästö alkuvuodesta noin eur, joka tulee tasaantumaan myöhemmin tehtävien rekrytointien vuoksi. 2.7 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,79 % Toimintakulut ,94 % Toimintakate ,15 % Talousarvio toteutunut suunnitelman mukaisesti. Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Em. pienet kustannusten ylitykset ja alitukset ovat perinteisesti normaaleja vaihteluja tilikauden ensimmäisinä kuukausina. Toimenpideesityksiä säästötoimenpiteisiin suunniteltuun nähden ei ole tarvetta harkita. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Kaupungin taloustasapainossa Uudistettu rakennusjärjestys ohjaa rakentamista, luvanvaraisuus muuttuu ja suunnittelutarveratkaisun tarpeet tulee tarkastaa 10 v välein Rakennusjärjestyksen luonnos on tehty kuntaliiton uusien suositusten mukaisesti. Rakennusjärjestyksen osallistumis ja arviointisuunnitelma on laadittu. Rakennusjärjestyksen luonnos on laadittu Vastaava rakennustarkastaja 14

16 Monipuolisen asumisen ekologinen puutarhakaupunki Suunnittelukauden tavoite Asemanrannan maankäytön ratkaiseminen Asemarannan alueen asemakaavoitustyöpajasta käyttökonsepti asemakaavoitusta varten. Alueen pohjavesien seurantaohjelman muutos on hyväksytty ELYkeskukselta, jonka perusteella vähennetään näytteiden määrä. Asemarannan työpaja on pidetty, käyttökonsepti on laadittu asemakaavoitusta varten. Kaavoituspäällikkö Maankäytön ja ympäristön palvelualue Maankäytön ja ympäristön palvelualue TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,79 % Toimintakulut ,13 % Toimintakate ,50 % Toimintatuotot: Lupia haetaan eniten kevään ja syksyn välisenä aikana, toteutuma tasaantuu loppuvuoden aikana. Ympäristönsuojelun maaainesvalvontamaksut laskutetaan kerran vuodessa talousvuoden toisella puoliskolla. Henkilöstökulut: Palkat ovat alle budjetoidun, koska LVItarkastajan virka on yhä täyttämättä. Säästö vuodelle 2016 n euroa. Palvelujen ostot: Ostot toteutuneet budjetoidun mukaisesti normaalin kausivaihtelun puitteissa. Lisätty euroa määrärahaa, lvitarkastajan hakuprosessin lehtiilmoituskuluista. Muut toimintakulut: Budjetoidut menot on laskutettu vuoden alussa. 15

17 3 TULOSLASKELMA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot ,79 % Myyntituotot ,86 % Maksutuotot ,35 % Tuet ja avustukset ,87 % Muut toimintatuotot ,86 % Toimintakulut ,80 % Henkilöstökulut ,77 % Palkat ja palkkiot ,67 % Henkilösivukulut ,02 % Palvelujen ostot ,27 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,79 % Avustukset ,80 % Muut toimintakulut ,18 % Toimintakate ,09 % Verotulot ,53 % Kunnan tulovero ,85 % Kiinteistövero ,58 % Osuus yhteisöveron tuotosta ,14 % Valtionosuudet ,25 % Korkotuotot ,02 % Muut rahoitustuotot ,04 % Korkokulut ,26 % Muut rahoituskulut ,35 % Vuosikate ,26 % Poistot ja arvonalentumiset ,88 % , Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut 0 0 0,00 % Tilikauden tulos ,31 % Varausten muutos 0 0 0,00 % Tilikauden ylijäämä (alijäämä) ,31 % Alkuvuoden osalta Karkkilan kaupungin talousarvio on toteutunut talousarvion mukaisesti. Tuottojen osalta ei pystytä arvioimaan vielä tarkasti suurinta tuloerää eli kaupungin verotilityksiä, mutta voidaan todeta kunnallisverotilityksien olleen edellisvuotta suuremmat. Talousarvion toteutumisen kannalta merkittävimmät riskit toimintakulujen osalta liittyvät sosiaali ja terveyspalvelujen kustannusten toteutumiseen, joita on valtaosa kaupungin toimintakuluista (30,85 miljoonaa euroa). Tällä hetkellä sosiaali ja terveyspalveluiden kustannukset odotetaan kuitenkin toteutuvan vähintään talousarvion mukaisena. Lisäksi sosiaali ja terveyspalveluihin on odotettavissa erikoissairaanhoidon vuoden 2015 toteuman osalta palautuksia, jotka kohdistuvat tähän vuoteen sekä sosiaali ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen korotuksen myötä hieman enemmän toimintatuottoja. Positiivisina asioina voidaan myös todeta, että ennusteen mukaan valtionosuudet ovat toteutumassa noin 160 tuhatta euroa talousarviossa arvioitua paremmin. Lisäksi poistojen odotetaan olevan poistoaikojen tarkistuksen myötä talousarviossa arvioitua pienemmät (noin 150 tuhatta euroa). 16

18 4 INVESTOINTIOSA Investointikohteen nimi nro TA 2016 Tot 3/2016 Tot % Ennuste Lisätietoja Toimenpiteet Raakamaan hankinta 1466 Raakamaan hankinnan osalta Tuotot 0 0 0,0 0 ei ole tehty päätöksiä Kulut , Netto , Sähköiset kokoukset 4004 Kh linjannut sähköisen Tuotot 0 0 0,0 0 kokouskäytännön Kulut , käyttöönottoa. Toteutetaan Netto , syksyllä uusien viranhaltijoiden Sisäisen viestinnän 4005 parantaminen Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Nyhkäläntie 43 hankinta 1467 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Tieto ja 4000 viestintätekniikkahankinnat Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Nyhkälän koulun kalusteet 4301 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Museon opastekyltit 4303 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Ruukinpajan pakettiauto 4304 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Nyhkälän koulun 1009 suunn./peruskorjaus Tuotot ,00 % 0 Kulut ,33 % Netto ,51 % Terveysaseman suunnittelu, 1011 peruskorjaus ja laajennus Kulut ,47 % Netto ,47 % Yhteiskoulun sisäilmakorjaukset 1046 Kulut ,49 % Netto ,49 % Nyhkäläntie 43 springlaus 2004 Kulut ,00 % Netto ,00 % Paloaseman sisäilmakorjaukset 2005 Kulut ,03 % Netto ,03 % Kaupungintalon sisäilmakorjaukset 2006 Kaksi työhuonetta korjattu (kapseloitu) tammikuussa Kolmas työuhone kapseloitu Kulut ,03 % huhtikuussa 2016 (puuttuu Netto ,03 % vielä kuluista). Haapalan pk kattovesiviemäröinti ja pihan korjaus 2007 aloitettua. Hankinnasta käyty neuvonpitoa Karviaisen ja Vihdin kanssa. Ennuste tulee kasvamaan eurolla, mikäli ryhmätilat otetaan käyttöön. Hankinta odottaa kaupunginvaltuuston päätöksen lainvoimaa. Työt etenevät pääosin sovitun aikataulun ja kustannusennusteen mukaisesti. Töiden aloitusta valmistellaan. Väistötilajärjestelyt käynnissä. Urakoitsijat on valittu ja kaupunginhallituksen aloitusoikeus päätös saatu 4/ Urakan aloitus 5/ Töiden ARK suunnittelu käynnissä. Toteutus 68/2016. Ei toimenpiteitä, odottaa hallinnan muutosta. Korjaustyöt aloitettu 2/2016. Valmis 5/2016. Ei toimenpiteitä vielä. Arvioitu aloitus/kesto 6/20168/ Kulut ,00 % Netto ,00 % Yrittäjäntie 65, lämmitystavan 2008 Kaukolämmitys vaihtoehdon muutos 17 tarjouskysely lähtenyt, vielä puuttuu Maalämpömuutosversioiden Kulut ,00 % vertailu tarjous Netto ,00 % pyynnöt. Arvio 6/20168/2016 Hankintapäätös tehty Hankinta valmistelussa Hankinta valmistelussa ELYkeskuksen lupamenettely kestää 56 viikkoa, minkä jälkeen hankitaan ja asennetaan Auto ostetaan kevään aikana.

19 Työkeskus Pajakatu 2, 2009 kattoremontti Kulut ,00 % Netto ,00 % Kadut, perusparantaminen 3000 Kulut ,55 % Netto ,55 % Kadut, uudisrakentaminen 3001 Kulut ,16 % Netto ,16 % Kadut, päällysteet 3200 Kulut ,00 % Netto ,00 % Tenniskenttä, pinnoitteen uusinta 3303 Pinnan halkeamien korjaus ja oikaisu on valmistelussa. Kulut ,00 % Netto ,00 % Helsingintien pallokentän salaojituksen korjaus ja kuivatuksen parannus 3304 Valmistelussa, arvioitu toteutusaikataulu 7/2016 9/2016. Toivikinkadun suunniytelma esitellään huhtikuun teklassa. Muilta osin valmistelu menossa. Tuorilantien jkp:n hanke käynnistynyt Asvaltointitöiden aloitus 5/2016. Valmistelussa, KJS mukana suunnitteluvaiheessa. Kulut ,00 % Netto ,00 % Pyhäjärven venepaikkarannan ruoppaus 3305 Ruoppauksen toteutus myöhään syksyllä Kulut ,00 % Netto ,00 % Harjun kentän madaltaminen 3306 Hankkeen tarvekartoituspalavereita Kulut ,00 % pidetty käyttäjien ja kolmannen Netto ,00 % sektorin kanssa. Valmistelua Puhdistamon saneeraus 5000 Valmistelussa. Kulut ,00 % Netto ,00 % Vesi ja viemäriverkoston peruskorjaus ja uudisrakentaminen 5304 Töiden aloitus valmistelussa. Kulut ,39 % Netto ,39 % Vesijohdon runkoverkon venttiilien korjaus 5305 Valmistelussa. Kohteiden kartoitus käynnissä. Kulut ,00 % Netto ,00 % Kolisevantien alikulku, avoojan putkitus 5306 Valmistelussa, toteutus 8/2016. Kulut ,00 % Netto ,00 % Yhteensä Tuotot ,00 % 0 Kulut ,55 % Netto ,97 %

20 5 RAHOITUSOSA Karkkilan lainasalkku Lyhytaikaiset lainat Korko % Pääoma Osuus % Kuntatodistukset Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Yhteensä ,00 30,3 Pitkäaikaiset lainat Korko % Pääoma Osuus % Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 3, ,00 Kuntarahoitus 3, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 Yhteensä ,00 69,7 Vieras pääoma yhteensä ,00 100,0 Vaihtuvassa korossa ,00 46,3 Kiinteässä korossa ,00 53,7 Yhteensä ,00 100,0 Asukasluku ,59 /asukas Tilastokeskuksen ilmoittamien ennakkotietojen perusteella MannerSuomen kuntien keskimääräinen lainakanta oli vuonna euroa, kun vastaava luku oli edellisvuonna euroa ja vuonna 2013 yhteensä euroa. Valtioneuvoston asetus kunnan talouden tunnuslukujen eräistä rajaarvoista ( /205) muodostaa kaksiosaisen kriteeristön, jonka perusteella kunta arvioidaan kriisikunnaksi. Kunta on kriisikunta, jos kumulatiivinen alijäämä asukasta kohden on yli 1000 euroa/asukas ja sitä edeltävänä tilikautena vähintään 500 euroa/asukas. Toinen tapa joutua listalle on kuusiosaisen kriteeristön täyttyminen. Kuusiosaisessa kriteeristössä suoraan lainakantaan liittyviä kriteerejä on kolme. 1. asukasta kohti laskettu kaikkien kuntien lainakanta ylittää keskimääräisen lainakannan vähintään 50 prosentilla. Kriteeri toteutuu, koska raja on 4099,5 euroa per asukas ja Karkkilan lainakanta per asukas on 5514,59 euroa. 2. omavaraisuusaste on alle 50 prosenttia Kriteeri toteutuu, koska Karkkilan omavaraisuusaste oli vuoden 2015 lopussa 12,64 prosenttia. 3. suhteellinen velkaantuneisuus on vähintään 50 % Kriteeri toteutuu, koska Karkkilan suhteellinen velkaantuneisuus oli vuoden 2015 lopussa 97,92 prosenttia. 19

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2016 1..1. 31.3. 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % TEKNINEN LAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

KKKKKkkkkk KKKkkkkarkkki KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS KH Liite

KKKKKkkkkk KKKkkkkarkkki KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS KH Liite KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2016 KH 6.3.2017 Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 1.1 Keskusvaalilautakunta KESKUSVAALILAUTAKUNTA Toimintatuotot 14 490 0 0 0 0 Toimintakulut -18 725-1 200-1

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 10/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 10/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 10/2016 1 KÄYTTÖTALOUS Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Lokakuu 2016 83,33 % 16.11.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Toimintatuotot 4 501 727 3 412 632 75,81

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/2016 1.1. 30.6. 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta... 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys... 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN... 4

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2015

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2015 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2015 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2016 1.1. 30.9. 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta... 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys... 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN... 4

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 KARKKILAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on huolehtia koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 TALOUS Karkkilan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 7.12.2015 117 talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2017 2018. Vuonna

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2018 1.1. 31.3. 1 KÄYTTÖTALOUS Tuloslaskelma / ulkoiset ja sisäiset Tammikuu-Maaliskuu 2018 25,00 % TEKNINEN LAUTAKUNTA TA 2018 TOT 2018 Toteuma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 1.1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatuotot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 15 000 30 000 Toimintakulut -18 725-1 200-21 300-18 000-36 000

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 KH 23.10.2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 0 0 38 000 38 000 Toimintakulut

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Talouden kehitys 2016

Talouden kehitys 2016 KARKKILAN KAUPUNKI Talouden kehitys 2016 Valtuustoseminaari 24.4.2015 TALOUSARVIOPROSESSI 2016 *:llä merkityt päivämäärät ovat viitteellisiä Kaupunginvaltuusto 7.12.2015* Tavoite- ja Kehysseminaari 24-25.4.2015

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/2017 1..1. 31.3. 1 YLEISTÄ 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN 5 2.1 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 218 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1. 30.9.

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1. 30.9. KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1. 30.9. 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta... 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys... 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN... 4

Lisätiedot