Kansalaisneuvontapalvelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaisneuvontapalvelu"

Transkriptio

1 Kansalaisneuvontapalvelu Juhta Hannu Korkeala apulaisjohtaja, Valtiokonttori

2 Palvelun perustamisen tausta Hallitusohjelma: vähennetään kansalaisen hallinnollista taakkaa ohjaamalla asiakas asioimaan ko. asiaa hoitavassa viranomaisessa tai vastaavassa sähköisessä palvelussa Osa SADe-ohjelmaa, sidoshankkeita mm. Asiakaspalvelu 2014 ja Etäpalvelut-hanke Perustamishanke VM:n vetämä, toteuttaminen ja tuotanto Valtiokonttorissa Tavoitteena myös vähentää hätäkeskuksiin tulevien kiireettömien puhelujen määrää Aloitus määritelty hankkeessa syksyllä 2013

3 Median reaktioita matkan varrella

4 Palvelun toiminta-ajatus ja sisältö Neuvonta ja ohjaaminen - Etsitään oikea asiointitaho/palvelu ja kerrotaan asiakkaalle, annetaan vastaus yksittäiskysymyksiin jos se on selkeästi löydettävissä viranomaisten palveluista, ohjataan ensisijaisesti käyttämään sähköisiä palveluja Sähköisten palvelujen tuki - Autetaan tunnistamisen, asiointitilin ja lomakkeiden teknisessä käytössä, välitetään ongelma- ja häiriötietoa palvelun tuottajille, ei neuvota esim. lomakkeiden sisällöllistä täyttöä Esillä olleita lisätehtäviä - Otetaan vastaan häiriöilmoituksia ja välitetään esim. infrastruktuurin osalta (vesijakelu, tiestö yms) - Välitetään kriisitietoa ja vastataan kansalaisten kyselyihin kriisitilanteissa

5 Palvelun rajaukset Ei mahdollista varsinaista asiointia esim. etuuden hakemista Ei välitetä puheluita vaan annetaan kysyjälle yhteystieto Ei kysytä viranomaiselta vaan ohjataan kysymään itse Hätäpuheluita ei pystytä kääntämään HäKeen Ei asiakkaan ääniviestejä tai takaisinsoittoa

6 Palvelukanavat Puhelin (numero ) Sähköposti ) Tekstiviesti (numero 13145) Web-lomake (mm. kansalaisneuvonta.fi, Suomi.fi, Kansalaisen asiointitili) Chat-kanava suunnitteilla Q1/15 Facebook-sivut 5/2014 Myöhemmin mahdollisesti - Etäpalvelu (videoyhteys)

7 Palvelun resurssit ja palveluajat 11 palveluneuvojaa + esimies Valtiokonttorin Kouvolan toimipisteessä Palveluajat ma-pe 8-21 ja la 9-15, arkipyhät suljettu Palvelu on lisämaksuton, soittaessa ainoastaan puhelumaksu Palvelun esittelysivusto Palvelun tietovarannot: viranomaisten omat sivut sekä palvelun oma tietovaranto

8 Palvelulupaus ja laatutavoitteet Asiakkaita ovat julkisten palvelujen käyttäjät Palvelukielet suomi, ruotsi, englanti Puhelin: - kyky vastata tulleeseen kysymykseen ensimmäisen puhelun aikana vähintään 75 %:ssa saapuneista puheluista. - jonotusaika alle 30 sekuntia noin 80 %:ssa saapuneista puheluista. Sähköinen kanava - kyky vastata tulleeseen kysymykseen ensimmäisen sähköpostiviestin aikana vähintään 75 % tulleista palvelupyynnöistä. - palvelupyynnön vastausaika 24 tuntia tai vähemmän 80 %:ssa saapuneista palvelupyynnöistä, laskettuna Yleisneuvontapalvelun aukioloajoista.

9 Palvelun toiminta ja yhteistyö viranomaisten kanssa Etsitään vastaus asiakkaan kysymykseen verkkopalveluista (Suomi.fi, viranomaisten verkkopalvelut) ja palvelun omasta tietovarannosta Kerrotaan asiakkaalle hoitavan viranomaisen yhteystiedot ja mahdollinen verkko-osoite Ohjataan pyyntö suoraan ao. viranomaiselle jos sisältää asiakkaan asiointitietoja (HaL 21) tai koskee häiriötä tai palautetta viranomaisen palvelusta - odotetaan myös vastausta Pyydetty yhteistyötahoja viranomaisista joilta kuullaan ja joille tiedotetaan muutoksista isommat toimijat tavataan myös palaverissa

10 Neuvonta- ja sisällönhallintaprosessit Suomi.fi, verkkopalvelut Palvelupyyntö Tiedon haku Vastaus Neuvonta Korjauspyyntö, uusi tieto Sisällönhallinta Selvitys Korjauspyyntö, uusi tieto Korjaus viranomainen

11 Mihin kysymyksiin Kansalaisneuvonta vastaa Mistä löytyy viranomainen X? - Paikallisen toimiston osoite, aukioloajat - Verkko-osoite tai sivu Mikä viranomainen hoitaa asiaani? - Tarvitsen luvan, mistä saan sen - Tarvitsen etuutta, miltä viranomaiselta haetaan Olen tilanteessa x, - mistä saan neuvoja ja tietoja? - mistä saan palveluja tai etuuksia?

12 Mihin kysymyksiin Kansalaisneuvonta vastaa Olen käyttämässä viranomaisen lomaketta X, mutta - se ei aukea - tunnistautumiseni ei toimi - lomake ei lähde En löydä verkosta haluamaani tietoa tai en ymmärrä sitä

13 Mihin julkisia palveluja koskeviin kysymyksiin Kansalaisneuvonta ei vastaa Olen asioinut viranomaisen x luona, mikähän on asiani hoitamisen tilanne -> yhteys suoraan hoitavaan viranomaiseen, KN:lla ei tietoa asiointiprosessista Haen tukea x, mutta sitä hoitava viranomainen on ruuhkainen / sulkeutunut tältä päivältä, voisinko tätä kautta asioida tai olen täyttämässä lomaketta X, mutta en tiedä mitä tietoja mihinkin kohtaan pitää laittaa -> yhteys suoraan hoitavaan viranomaiseen, KN:ssa ei voi asioida eikä KN neuvo substanssia Ennen yhteyttä viranomaiseen, haluaisin arvion olenko oikeutettu etuuteen/paljonko korvaus olisi? - yhteys suoraan hoitavaan viranomaiseen, KN ei tee viranomaisen puolesta arviointeja tai ratkaisuja

14 Mihin muihin kysymyksiin Kansalaisneuvonta ei vastaa Kaupallisia palveluita koskevat kysymykset - lähin taksitolppa, Alkon aukioloajat Arkielämän neuvot - Ruuanlaitto, korjaaminen, matkustus Osoite- tai numerohaku Tietokilpailukysymykset

15 Sisäisiä käytäntöjä Kaikki tiketöidään Puhelun aikana ratkeamattomat siirtyvät taustaselvitykseen Taustaselvittäjät hoitavat myös sähköisiä yhteydenottoja Yhteydenottokanava ja osoite jäävät tikettiin, nimiä ei pääsääntöisesti kysytä Puheluja ei nauhoiteta

16 Miten on mennyt? Yhteydenotot joulu-elokuu, kpl Sähköiset Puhelut /13 01/14 02/14 03/14 04/14 5/14 06/14 07/14 08/

17 Yhteydenotot viikonpäivittäin, kpl ( ) Sähköiset Puhelut Ma Ti Ke To Pe La Su

18 Yhteydenotot tunneittain, kpl ( ) Sähköiset Puhelut

19 Yhteydenottotyypit, % (joulu-elokuu) Hätäpuhelu Ei kuulu 1,8 % palveluun Palaute+ 2,7 % 0,5 % Aiheeton 1,0 % Palaute- 0,8 % Muu 11,0 % Tiedustelu 0,5 % Neuvonta vastattavat yhteydenotot Ei kuulu palveluun ei koske julk.palveluita Aiheeton ei sisällä kysymystä Tiedustelu koskee KN:ää itseään Hätäpuhelu ohjattu 112:seen Palaute -/+ - negatiivinen tai positiivinen palaute Muu testit, roskaposti, ilmoitukset yms. Neuvonta 81,7 %

20 Asiointikielet, joulu-elokuu, kpl suomi ruotsi englanti Puhelut Sähköiset Kaikki (1,0 %) 148 (1,9%)

21 Kysytyimmät palvelutuottajat, kpl Kunta Muu taho Poliisi Muu virasto KELA Verohallinto Maistraatit /13 1/14 2/14 3/14 4/14 5/14 6/14 7/14 8/14

22 Sähköiset yhteydenottokanavat, kpl Sähköposti Kansalaisneuvonta.fin lomake Vetuman lomake Suomi.fin lomake Asiointitilin lomake Lomake.fin lomake Tekstiviesti /14 2/14 3/14 4/14 5/14 6/14 7/14 8/14

23 Kansalaisneuvonnan osaamisalueet Yleinen asiakaspalveluosaaminen (puhelut, neuvonta) Julkishallinnon rakenteen ja palveluiden tuntemus, erityisesti sähköiset tukipalvelut Käytettyjen järjestelmien hallinta Kirjallinen ilmaisu Kielitaito suomi, ruotsi, englanti

24 Valmistava koulutus 2013, pv Tietojärjestelmät; 6 Työkalut; 4 Julkiset palvelut; 8 Kielet; 6 Sähk.asiointi; 8 Asiakaspalvelu 1,

25 Kansalaisneuvonnan keskeinen lisäarvo Kansalaisten kannalta: selvittää onko kansalaisen ongelmaan tarjolla julkisia palveluja ja jos on, mitä ja missä sähköisen asioinnin tekninen tuki Hallinnon kannalta: Ohjata suorinta reittiä asiakas oikeaan paikkaan ja ohjata häntä omatoimiseen palvelujen käyttöön

26 Palvelun jatkosta YNP/SADe-hanke loppuu 6/2015, rahoitus 2015 loppuun Lanseerausmarkkinointi, tietoiskut TV:ssä syksyllä vaiheen laajennukset - Some (Facebook jo käytössä), chat (tulossa 2015) - palvelulaajennokset ASPA Asiakaspalvelupisteiden pilotointi 5:ssä kunnassa Kansallinen palveluarkkitehtuuri - Palvelunäkymät, sähköisten tukipalvelujen uusiminen

27 Kiitos mielenkiinnosta! Lisätietoja: Hannu Korkeala , Minna Kuitunen ,

Kansalaisneuvonta. Yleistä neuvontaa julkisista palveluista ja tukea sähköiseen asiointiin

Kansalaisneuvonta. Yleistä neuvontaa julkisista palveluista ja tukea sähköiseen asiointiin Kansalaisneuvonta Yleistä neuvontaa julkisista palveluista ja tukea sähköiseen asiointiin Miksi Kansalaisneuvontaa tarvitaan? Kansalaiset eivät tunne viranomaisten toimintaa ja tehtäväjakoja - eikä tarvitsekaan

Lisätiedot

Etu Sukunimi. xx.yyx.2010

Etu Sukunimi. xx.yyx.2010 Palvelut tuotetaan koko julkisen hallinnon käyttöön valtiovarainministeriön toimeksiannosta. Kansalaisneuvonta antaa tukea kaikkien näiden palvelujen käytössä ja ohjaa asiakkaan oikean viranomaisen ja

Lisätiedot

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 Henkilökohtainen Sähköinen palvelu Käyntiasiointi Asiakaspalvelupisteet Asiakaspalvelut Asiantuntijapalvelu etäpalveluna

Lisätiedot

SADe (Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma)

SADe (Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma) SADe (Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma) 2009 2015 Tavoitteena oli helpompi ja sujuvampi asiointi lisäämällä sähköisen asioinnin mahdollisuuksia ja uudistamalla toimintatapoja. Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi AUTA-hankkeen seminaari 8.2.2017 Sami Kivivasara, projektiryhmän PJ AUTA-hanke - Mitä sillä tavoitellaan? - Mihin se liittyy?

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

Suomi.fi -viestit palvelun käyttöönotto Marjut Siintola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen

Suomi.fi -viestit palvelun käyttöönotto Marjut Siintola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Suomi.fi -viestit palvelun käyttöönotto 5.9.2017 Marjut Siintola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Esitys vastaa seuraaviin kysymyksiin Mikä ihmeen Suomi.fi -viestit? Miksi se pitää ottaa käyttöön?

Lisätiedot

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Valtiovarainministeriö Neuvotteleva virkamies Riku Jylhänkangas Sisällysluettelo Kansalaisten asiointitilin toteuttaminen Asiointitilin toiminta Asiointitili

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu

Lisätiedot

Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä. ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari

Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä. ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari 8.10.2014 Neljä kansallista strategiaa Asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisstrategia

Lisätiedot

Pikaohje Suomi.fin käyttöön

Pikaohje Suomi.fin käyttöön Pikaohje Suomi.fin käyttöön Suomi.fi-toimitus Valtiokonttori Syyskuu 2014 Suomi.fin etusivu Oikotiet käytetyimpään sisältöön: 5 suosituinta asiointipalvelua ja lomaketta. Linkki palvelukarttaan, josta

Lisätiedot

Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa. Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma

Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa. Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma SADe-ohjelma Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa Laadukkaita julkisen sektorin palveluita kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa

Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe-ohjelma) Hyvää palvelua, tehokasta hallintoa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe-ohjelma)

Lisätiedot

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3. Marko Puttonen Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Yhteispalvelun kehittäminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Yhteispalvelu

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö 13.9.2016 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kansallinen palveluarkkitehtuuri (KaPA) Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma

Lisätiedot

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY!

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY! Yhteispalvelu loikkaa digiaikaan ja palvelee entistä paremmin Kaikki mukaan yhteistyö tuo etuja. Etu 1. Palvelua asiakkaan ehdoilla kaikissa kanavissa TOIMINTA ON ASIAKASLÄHTÖISTÄ suomi.fi SÄHKÖINEN ASIOINTI

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö 13.9.2016 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kansallinen palveluarkkitehtuuri (KaPA) Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma

Lisätiedot

Asiointi Sirpa Salminen

Asiointi Sirpa Salminen Asiointi 25.3.2013 Sirpa Salminen Asiointi Asiakas- ja toiminnanohjaus organisaation kokonaisvaltainen tapa toimia, jossa suunnataan kaupungin voimavaroja oikeisiin asiakkaisiin / palveluihin. yhtenäinen

Lisätiedot

Helsingin asiakaspalvelumalli: miten maahanmuuttajat huomioidaan verkossa ja neuvonnassa?

Helsingin asiakaspalvelumalli: miten maahanmuuttajat huomioidaan verkossa ja neuvonnassa? Helsingin asiakaspalvelumalli: miten maahanmuuttajat huomioidaan verkossa ja neuvonnassa? Heli Rantanen & Eija Kyllönen-Saarnio 13.9.2017 Kuntamarkkinat Aiheet Heli Rantanen, projektipäällikkö, 6Aika Asiakaspalvelumalli

Lisätiedot

Etäpalvelut suuri mahdollisuus

Etäpalvelut suuri mahdollisuus Etäpalvelut suuri mahdollisuus Tanja Rantanen, erityisasiantuntija 27.1.2011 Joensuu, Punos-hankkeen loppuseminaari Etäpalvelu luo paljon mahdollisuuksia julkishallinnolle Vähentää sekä asiakkaan että

Lisätiedot

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen SADe-ohjelma ja Etäpalvelutavoitteet 2010 Tavoitteena mahdollistaa kansalaisille

Lisätiedot

suomi.fi Suomi.fi -palvelunäkymät

suomi.fi Suomi.fi -palvelunäkymät Suomi.fi -palvelunäkymät Julkishallinto 07.09..2015 Esityksen sisältö 1. Suomi.fi palvelukokonaisuus 2. Palvelulupauksemme 3. Mitä palvelu tarjoaa? 4. Miten? 5. Miksi? Hyötynäkökulma 6. Mitä tämä edellyttää?

Lisätiedot

Palveluinfo Uusi ote ja uudet eväät asiakaspalveluun Palvelunhallintaportaali Pointin demo

Palveluinfo Uusi ote ja uudet eväät asiakaspalveluun Palvelunhallintaportaali Pointin demo Palveluinfo 1.9.2017 Uusi ote ja uudet eväät asiakaspalveluun Palvelunhallintaportaali Pointin demo Uusi ote ja uudet eväät asiakaspalveluun Digitalisoinnin periaatteet Asiakaspalvelun uudistaminen Miksi

Lisätiedot

Kelan palvelukanavat. Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri

Kelan palvelukanavat. Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri Kelan palvelukanavat Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri 10.6.2016 Kelan monipuolinen palvelukanavatarjonta Verkkopalvelu Puhelinpalvelu Posti Toimistokäynti Suorakorvaus

Lisätiedot

Kelan palvelut henkilöasiakkaille

Kelan palvelut henkilöasiakkaille Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)

Lisätiedot

Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen. Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen. Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Valtio Expo 20.5.2014 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen 2 Velvollisuus käyntiasioinnin turvaamiseen Perustuslain hyvän hallinnon periaate Pääsy hallinnon palveluihin turvattava myös niille, jotka eivät voi,

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

Digituen toimintamallilla ja pilotit

Digituen toimintamallilla ja pilotit Digituen toimintamallilla ja pilotit AUTA-hanke: Digituen toimintamalli Digituen muodot Henkilökohtainen asioinnin neuvonta Digiosaamista kasvattava tuki, ohjaus ja koulutus Valtakunnallinen tukipalvelu

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,

Lisätiedot

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi. Valtiovarainministeriö haastaa sinut mukaan AUTA-hankkeeseen.

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi. Valtiovarainministeriö haastaa sinut mukaan AUTA-hankkeeseen. Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi Valtiovarainministeriö haastaa sinut mukaan AUTA-hankkeeseen. Julkisten palveluiden digitalisaatio etenee ja syvenee Ihmiset

Lisätiedot

Kelan chattirobottikokeilut

Kelan chattirobottikokeilut Kelan chattirobottikokeilut 25.10.2018 Johanna.rahunen@kela.fi Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina Kelan palvelut asiakkaille Etsi tietoa netistä www.kela.fi Asioi verkossa www.kela.fi Kysy chatissä

Lisätiedot

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 Ohjelman rakenne ja sisältö 4.1 Kaksi kokonaisuutta, kuusi osaohjelmaa Kaste ohjelma muodostuu kahdesta tavoitekokonaisuudesta.

Lisätiedot

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat Vantaalla Aviapoliksen aluetoimikunta Hakunilan aluetoimikunta Koivukylän aluetoimikunta Korson aluetoimikunta

Lisätiedot

Suomi.fi-maksujen käyttöönotto valtionhallinnossa. VALTION TALOUSHALLINTOPÄIVÄ Finlandia-talo

Suomi.fi-maksujen käyttöönotto valtionhallinnossa. VALTION TALOUSHALLINTOPÄIVÄ Finlandia-talo Suomi.fi-maksujen käyttöönotto valtionhallinnossa VALTION TALOUSHALLINTOPÄIVÄ 16.11.2017 Finlandia-talo Julkisen sektorin kansalaisille ja yrityksille tarjoama palvelu. Keskitetty maksamisen palvelu verkkokauppaan

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan viitekohdassa mainitusta tarkastuksesta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan viitekohdassa mainitusta tarkastuksesta. 9.2.2018 Dnro 009/54/2015 1 (5) Jakelussa mainitut Tarkastuskertomus 5/2016 Julkishallinnon asiakasneuvonta- ja puhelinpalvelut Jälkiseurantaraportti Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

Pilotti: Länsi-Pohjan seniorineuvonta - Pia Yliräisänen-Seppänen

Pilotti: Länsi-Pohjan seniorineuvonta - Pia Yliräisänen-Seppänen Pilotti: Länsi-Pohjan seniorineuvonta - Pia Yliräisänen-Seppänen Länsi-Pohjan seniorineuvonnan pilotoitavat kohdat: Toimintapa Yhdessä luotujen toimintatapojen toimivuus ja soveltuvuus Käytettävät kanavat

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA

Lisätiedot

Elisa parantaa asiointipalveluiden saatavuutta - muuttuva asiakaspalvelu ja julkishallinnon ratkaisut

Elisa parantaa asiointipalveluiden saatavuutta - muuttuva asiakaspalvelu ja julkishallinnon ratkaisut Elisa parantaa asiointipalveluiden saatavuutta - muuttuva asiakaspalvelu ja julkishallinnon ratkaisut Pekka Karppinen, liiketoimintajohtaja, Asiakasvuorovaikutuksen ratkaisut, Elisa Oyj Palveluiden muutos

Lisätiedot

Suomi.fi -valtuudet Suomi.fi -palvelukokonaisuudessa Petteri Ohvo Sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari

Suomi.fi -valtuudet Suomi.fi -palvelukokonaisuudessa Petteri Ohvo Sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari Suomi.fi -valtuudet Suomi.fi -palvelukokonaisuudessa 03.10.2017 Petteri Ohvo Sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari Kansallinen palveluarkkitehtuuri -ohjelma Toteutetaan 06/2014 12/2017 digitaalisten

Lisätiedot

Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla

Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Valtio Expo 20.5.2014 Hankepäällikkö Eelis Laine Etäpalvelu Asiointipisteissä ja tulevaisuudessa myös paikkariippumattomasti tarjottava

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa

Talous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa 11.12.2018 Talouden ajankohtaispäivä Maaria Rubanin Talous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa Talouden ajankohtaispäivä 11.12.2018 Laki talous- ja velkaneuvonnasta Kohti muutosta Vuonna 2000: Laki

Lisätiedot

Kirjastot ja muistiorganisaatiot: palvelut ja asiakkaat tulevissa palvelunäkymissä. Marko Latvanen Suomi.fi-ryhmä Valtiokonttori / kansalaispalvelut

Kirjastot ja muistiorganisaatiot: palvelut ja asiakkaat tulevissa palvelunäkymissä. Marko Latvanen Suomi.fi-ryhmä Valtiokonttori / kansalaispalvelut Kirjastot ja muistiorganisaatiot: palvelut ja asiakkaat tulevissa palvelunäkymissä Marko Latvanen Suomi.fi-ryhmä Valtiokonttori / kansalaispalvelut Mikä on palvelunäkymä? Palvelunäkymät = yksi roolipohjaisesti

Lisätiedot

KUNTALAISKESKEINEN PALVELU JA UUDISTUVA KUNTA

KUNTALAISKESKEINEN PALVELU JA UUDISTUVA KUNTA 29.3.2017 KUNTALAISKESKEINEN PALVELU JA UUDISTUVA KUNTA MIKSI KAUPUNGIN PALVELUITA JA TOIMINTAA TULISI DIGITALISOIDA? Toiminnan tehostaminen Digitaaliset palvelut osaksi kaupungin kokonaispalvelua Asioinnin

Lisätiedot

Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta 2.9.2014

Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta 2.9.2014 Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Juhta 2.9.2014 Etäpalvelu-hanke Hanke on yksi SADe-ohjelman* hankkeista Toimikausi on 2011-2015 Videoneuvottelulaitepohjaista teknologiaa

Lisätiedot

Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä

Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä JUHTA 12.12.2013 Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara LAIN KÄSITTELYN TILANNE (HE 150/2013 vp) Hallintovaliokunta antoi mietintönsä

Lisätiedot

Palveluinfo M2 Blue ja Pointti

Palveluinfo M2 Blue ja Pointti Palveluinfo 6.10.2017 M2 Blue ja Pointti Palveluinfo 6.10.2017 Matka- ja kuluhallintajärjestelmä M2 Bluen käyttöönotto Palvelunhallintaportaali Pointin esittely asiakkaan näkökulmasta M2 Bluen käyttöönotto

Lisätiedot

Kansalaisten asiointitili

Kansalaisten asiointitili Kansalaisten asiointitili Kansalaiskuuleminen Otakantaa.fi -keskustelussa Esittelymateriaali Asiointitili@valtiokonttori.fi Tästä esityksestä Tämä esitys on laadittu taustatiedoksi kansalaisten asiointitilistä.

Lisätiedot

Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Virtu.fi palvelukokonaisuus Palvelut Kuntalaisille Palvelut ammattilaisille Kirjallinen neuvonta

Lisätiedot

Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011

Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011 Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011 Simo Tanner simo.tanner@kuntaliitto.fi Esityksen sisältö Kunnat ja tietoyhteiskunta Verkoista ja kehityksestä Uusia palvelukanavia? Kysymyksiä ja keskustelua

Lisätiedot

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 31.3.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi

Lisätiedot

KUNTAPALVELUIDEN SÄHKÖISTÄMINEN

KUNTAPALVELUIDEN SÄHKÖISTÄMINEN KUNTAPALVELUIDEN SÄHKÖISTÄMINEN digiagenda IIN KUNTA HALLINTOPALVELUT & MICROPOLIS OY Kunnanhallitus 27.6.2016 1 DIGITALISOITUVA SUOMI - LAKI SÄHKÖISEN ASIOINNIN TUKIPALVELUISTA Palvelujen digitalisoinnilla

Lisätiedot

Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM

Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Kansalaisen käsikirjasta Suomi.fi:hin Kansalaisen käsikirja kirjana v. 1992 Kansalaisen käsikirja verkkopalveluna v. 1997 Julkishallinnon

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin alusta kehitettävät yhteiset alustat, palvelut ja ratkaisut

Sähköisen asioinnin alusta kehitettävät yhteiset alustat, palvelut ja ratkaisut ValtIT - Asiakaslähtöiset sähköiset palvelut kehittämisohjelma Sähköisen asioinnin alusta kehitettävät yhteiset alustat, palvelut ja ratkaisut VM kehittämisosasto, Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö

Lisätiedot

SADe-ohjelma hyötyjä sähköisistä palveluista

SADe-ohjelma hyötyjä sähköisistä palveluista SADe-ohjelma 2009-2014 hyötyjä sähköisistä palveluista NUOVE-projektin päätöstilaisuus, 30.11.2011, TEM Ohjelmapäällikkö Marjukka Saarijärvi Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma Julkisen

Lisätiedot

Asumisen ja Rakentamisen epalvelut

Asumisen ja Rakentamisen epalvelut Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma Asumisen ja Rakentamisen epalvelut 1 Hallitusohjelma sekä Asumisen ja Rakentamisen epalvelut Viestintä Julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja avataan

Lisätiedot

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus JUHTA 31.1.2018 Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö Ehdotus digituen malliksi DIGITUEN TOIMIJAT DIGITUEN MUODOT TUEN TARVE Kaikilla ei ole

Lisätiedot

Yrityksen palvelukokonaisuus SADe-ohjelma

Yrityksen palvelukokonaisuus SADe-ohjelma Yrityksen palvelukokonaisuus SADe-ohjelma JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 11.12.2014 Esittelijät: teollisuusneuvos Sirpa Alitalo, TEM, hankepäällikkö Benita Troberg, TEM erityisasiantuntija

Lisätiedot

Palvelunäkymät - Kuntien palvelut uudistuvaan Suomi.fi-verkkopalveluun

Palvelunäkymät - Kuntien palvelut uudistuvaan Suomi.fi-verkkopalveluun Palvelunäkymät - Kuntien palvelut uudistuvaan Suomi.fi-verkkopalveluun Kansallinen palveluarkkitehtuuriohjelma 14.9.2016, Kuntamarkkinat Jani Ruuskanen, Väestörekisterikeskus Tausta lyhyesti Palvelunäkymät

Lisätiedot

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja 30.10.2013 Kelan tehtävä Elämässä mukana muutoksissa tukena Kela hoitaa

Lisätiedot

Kysely Varsinais-Suomen maakunnan verkkopalveluista. Jessica Ålgars-Åkerholm

Kysely Varsinais-Suomen maakunnan verkkopalveluista. Jessica Ålgars-Åkerholm Kysely Varsinais-Suomen maakunnan verkkopalveluista Jessica Ålgars-Åkerholm 9.8.2018 Toteutettiin Webropolilla. Suomeksi ja ruotsiksi, erillinen sote-aiheinen kysely Kysely oli avoinna 31.5. 4.7.2018.

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Palvelutietovaranto Miten tunnistan palvelun

Palvelutietovaranto Miten tunnistan palvelun Palvelutietovaranto Miten tunnistan palvelun 7.6.2016 Palvelut pitää tunnistaa ennen kuin ne voidaan kuvata Miten tunnistan palvelun? Palvelulla tarkoitetaan ei-materiaalisia, organisaatiossa määriteltyjä

Lisätiedot

Ajankohtaista Tunnistamisesta ja Katsopalvelusta. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Ajankohtaista Tunnistamisesta ja Katsopalvelusta. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tunnistamisesta ja Katsopalvelusta Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä AIHEET Suomi.fi tunnistaminen ja Veron palvelut Suomi.fi Asiointivaltuudet ja Veron palvelut Katso-palvelun

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

PTV & ASTI infotilaisuus

PTV & ASTI infotilaisuus PTV & ASTI infotilaisuus Suomi.fi-palvelutietovarannon ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden uuden tietojärjestelmän yhteydestä Tilaisuus nauhoitetaan Sisältö ASTI:n ja PTV:n yleisesittelyt Mitä ASTI-tarkoittaa

Lisätiedot

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014 OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia Paikkatietoseminaari 12.2.2014 Sisältö OmaOulu-asiointialustan kehitys kehittämisstrategia 2006 2013 Perustana tietohallintostrategia (2006) kehittämisstrategia

Lisätiedot

Yleisneuvontapalvelu osana SADeohjelmaa

Yleisneuvontapalvelu osana SADeohjelmaa Yleisneuvontapalvelu osana SADeohjelmaa Kansalaisen yleisneuvontapalvelu hankkeen aloitusseminaari 16.10.2012, Helsinki Ohjelmapäällikkö Marjukka Saarijärvi MIKÄ ON SADE-OHJELMA? 2 1 Julkishallinnon ensimmäinen

Lisätiedot

YRITYS-SUOMI MUKANA YRITTÄJÄN ARJESSA. Sirpa Alitalo Työ- ja elinkeinoministeriö 30.5.2013

YRITYS-SUOMI MUKANA YRITTÄJÄN ARJESSA. Sirpa Alitalo Työ- ja elinkeinoministeriö 30.5.2013 YRITYS-SUOMI MUKANA YRITTÄJÄN ARJESSA Sirpa Alitalo Työ- ja elinkeinoministeriö 30.5.2013 Miten Yritys-Suomi on mukana yrittäjän arjessa? Miten perustan yrityksen? Mistä tiedän, onko ideani toimiva? Tarvitseeko

Lisätiedot

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Videoesitys etäpalvelupilotista ja etenemissuunnitelmia Säätytalo, 9.6.2010 Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen järjestäminen julkisessa hallinnossa. @kimmomakinen 29.9.2015

Sähköisen tunnistamisen järjestäminen julkisessa hallinnossa. @kimmomakinen 29.9.2015 Sähköisen tunnistamisen järjestäminen julkisessa hallinnossa @kimmomakinen 29.9.2015 Uusi toimintamalli Asiointipalvelu - Asiointipalvelu pyytää kansalaisesta ajantasaisia henkilötietoja Kunta X asiointipalvelu

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio Järjestö- ja seurakuntayhteistyö Tornio 2.5.2018 Informaatio, Itsearviointi ja oma apu Useita palvelun tuottajia Sähköiset palvelut: Kanta(omatietovaranto), Virtu.fi, ODA, Virtuaalisairaala, Etävertaistukiryhmät..

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa PTV-pääkäyttäjien teemakoulutus Tietojen tuottaminen usealla kielellä 29.3.2017 Koulutuksen tavoite Koulutuksen

Lisätiedot

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa.

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. 1 Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. Tunnistetaan yhteisen asiakkaan tilanne Kela tarjoaa

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin tilanne Suomessa, esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista

Sähköisen asioinnin tilanne Suomessa, esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista Sähköisen asioinnin tilanne Suomessa, esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista Terveydenhuollon atk-päivät 29.5.2007 Turun messukeskus Seppo Kurkinen Neuvotteleva virkamies Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Suomi.fi-asiointivaltuudet. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioinnin mahdollistaja.

Suomi.fi-asiointivaltuudet. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioinnin mahdollistaja. Suomi.fi-asiointivaltuudet Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioinnin mahdollistaja. Esityksen sisältö 1. Palvelulupauksemme 2. Mitä palvelu tarjoaa? 3. Miten palvelu toimii? 4. Mitä tämä edellyttää?

Lisätiedot

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun

Lisätiedot

Etäpalvelun käytännöt palveluntuottajien kanssa. Maria Nieminen

Etäpalvelun käytännöt palveluntuottajien kanssa. Maria Nieminen Etäpalvelun käytännöt palveluntuottajien kanssa Maria Nieminen Yleiset käytännöt Sekä palveluneuvojat että palveluntuottajat voivat varata aikoja palveluihin ajalle klo 9-15 kalentereiden vapaana olevista

Lisätiedot

Kokemuksia ASPA-pilotoinnista

Kokemuksia ASPA-pilotoinnista Kokemuksia ASPA-pilotoinnista Vakuutuspiirin johtaja Irma Parén Etelä-Savon vakuutuspiiri, Kela 1 24.8.2015 Asiakas saa palvelua Kelasta monikanavaisesti Henkilökohtainen palvelu Henkilökohtaista palvelua

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa PTV:n perusteet ja hyödyt -tiivistetty tietopaketti 29.11.2017 Esimerkkejä Suomi.fi-palvelutietovaranto on yksi

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013)

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Vastausaika päättyy: 8.1.2016 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto

Lisätiedot

Miten uudet maakunnat palvelevat asiakkaitaan Pekka Häkkinen

Miten uudet maakunnat palvelevat asiakkaitaan Pekka Häkkinen Miten uudet maakunnat palvelevat asiakkaitaan 12.2.2018 Pekka Häkkinen Maakunnan asiakaspalvelun järjestäminen Maakuntavisio MaakuntadigiVisio Maakunnan asiakkaat ja Palveluiden digiloikka Toimiva esimerkki

Lisätiedot

Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja

Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Akavan Erityisalat 5.3.2106 Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja 2 Kelassa uusi organisaatio 2016 Vuonna 2015 oli 24 vakuutuspiiriä ja 6 erityisyksikkö > vuonna 2016 on enää 5 vakuutuspiiriä,

Lisätiedot

Opetushallituksen palvelut korkeakouluille

Opetushallituksen palvelut korkeakouluille Antti Ylä-Jarkko Opetushallituksen palvelut korkeakouluille Korkeakoulujen IT-päivät 2.11.2011 Sisältö 1. Käyttöliittymäkerroksen välilliset palvelut 2. Käyttöliittymäkerroksen virkailijapalvelut 3. Virkailijoiden

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela

Lisätiedot

Kansallinen Palveluarkkitehtuuri projekti Lapin kunnissa

Kansallinen Palveluarkkitehtuuri projekti Lapin kunnissa Kansallinen Palveluarkkitehtuuri projekti Lapin kunnissa Mikä on Suomi.fi ja Kansallinen Palveluarkkitehtuuri? 7/2016 tuli voimaan laki Hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista, joka velvoittaa

Lisätiedot

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisesti 2. luku

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisesti 2. luku Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisesti 2. luku 24.4.2019, JUHTA, Marjukka Saarijärvi Etunimi Sukunimi,VM/JulkICT Digipalvelulaki säännökset digitaalisten palvelujen järjestämisestä viranomaistoiminnassa

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot