Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa
|
|
- Timo-Jaakko Parviainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa
2 Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona toteuttavaa kuntoutusta, jonka yleisenä tavoitteena on mahdollistaa ikäihmisen kotona asuminen ja vahvistaa omatoimista suoriutumisesta jokapäiväiseen elämään liittyvissä toiminnoissa. Jokaisen asiakkaan kotikuntoutusjakso suunnitellaan ja toteutetaan asiakkaan omat, yksilölliset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Ikäihmisen oma motivaatio kuntoutumiseen on kotikuntoutuksessa keskeistä
3 Asiakkaaksi tulo Tapahtuu asiakasohjaukseen tehdyn yhteydenoton kautta Kiinnitettävä huomiota mm. Toiminta- tai liikkumiskyky alentunut tai vaarassa alentua Omaishoitajat ja hoidettavat Muistin heikkeneminen tai muistihäiriöt Päivätoiminnan asiakkaat Intervalliasiakkaat
4 Kotikuntoutuksen prosessi Varhaisvaiheen kotikuntoutus Alkuarviointi Tavoitteenasettelu ja suunnitelma Kuntouttava arviointijakso Loppuarviointi ja jatkosuunnitelma Seuranta Arkikuntoutus
5 Alkuarviointi Fysioterapeutti ja/tai toimintaterapeutti tekee alkuarvioinnin yhteisesti sovittuja arviointimenetelmiä käyttäen, mm. haastattelu, havainnointi, SPPB (lyhyt fyysisen toimintakyvyn testi) Arviointimenetelmien valinnassa odotellaan yhtenäisiä linjauksia myös muualta Myös koetun elämänlaadun huomioiminen
6 Tavoitteenasettelu ja suunnitelma Asiakassuunnitelmassa huomioidaan aina toimintakyvyn ylläpitäminen tai edistäminen Tavoite asiakkaan oma ja konkreettinen! Fysioterapeutin ja/tai toimintaterapeutin (ja omahoitajan, jos on kh:n asiakas) tehtävänä on auttaa asiakasta löytämään tavoite omasta arjestaan Valitaan 1-2 tavoitetta, jotka pilkotaan konkreettisiin, harjoiteltaviin osiin Esim. tavoitteena kaupassakäynti lähikaupassa: osatavoitteina vaikkapa portaissa kävelyn tai kauppalistan tekeminen yksilöllisesti asiakkaan tarpeista lähtien Tehdään asiakkaan kanssa sopimus harjoiteltavista asioista ja eri osapuolten tehtävistä (asiakas, omainen, työntekijä jne.), mahdollisesti lisäksi harjoituspäiväkirja Kuntoutumiskiekon kokeilu apuna tehtävien jakamisessa (asiakas omainen ammattilainen)
7 Toteutus 1: varhaisvaiheen kotikuntoutus Asiakkaille, joilla ei ole kotihoitoa Asiakkaan oma halu toimintakyvyn edistämiseen huomioitava Arvioinnin perusteella pääsääntöisesti ohjausta omatoimiseen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämiseen, järjestöjen tai liikuntatoimen ryhmätoimintoihin tai tarvittaessa kuntouttavalle arviointijaksolle Seuranta Esim. yhteydenotto puhelimitse
8 Toteutus 2: kuntouttava arviointijakso (tehostettu kotikuntoutus) Kenelle? (Lähde: Kukoistava kotihoito 2020) Toimintakyvyn muutokset: äkillinen iso muutos, esim. leikkaus, aivotapahtuma Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn edistäminen niin, ettei asiakas tarvitse kotihoitoa tai tarve pienenee Asiakkaan tarpeista ja tavoitteista lähtevä intensiivinen ja monitoimijainen jakso Määräaikaista, arviointijakson kesto n. 4 viikkoa, muuten yksilöllisesti 2-12 viikkoa Kokonaisvaltainen arviointi: arjen toimintojen lisäksi yksilöllisen tilanteen mukaan esim. ravitsemus, sosiaalinen ulottuvuus jne. Jakson aikana asiakkaan toimintakykyä ja osallistumista arkeen vahvistetaan Tärkeää yhtenäiset toimintakäytännöt ja hyvä tiedonkulku Teknologian hyödyntäminen
9 Toteutus 3: arkikuntoutus Säännöllisen kotihoidon piirissä oleville asiakkaille Jokaisella käynnillä edistetään asiakkaan toimintakykyä asiakkaiden yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti Omahoitajan rooli tavoitteenasettelussa ja motivoinnissa Omaisilla ja läheisillä omat tehtävänsä Pääpaino on kotihoidon työntekijöiden tekemässä työssä, kuntoutustyöntekijän rooli pääsääntöisesti ohjaava Kotihoidon työntekijöiden osaamisen vahvistaminen Kotikäynnille varattava aikaa Joka käynniltä kirjataan ylös toteutuminen jos ei ole toteutunut, kirjataan peruste
10 Loppuarviointi ja jatkosuunnitelma Samat mittarit käytössä kuin alkuarvioinnissa Konkreettisten tavoitteiden saavuttamisen arviointi keskeistä
11 Seuranta Kaikille asiakkaille ft:n ja/tai tt:n seurantakäynti tai muu yhteydenotto kuntoutumisjakson jälkeen Tärkeä myös asiakkaan motivaation kannalta Varhaisvaiheen kotikuntoutuksen seurannat 1 kk:n ja 3 kk:n kuluttua Kuntouttavan arviointijakson seuranta 1 kk:n kuluttua Arkikuntoutuksen seuranta sovitusti
12 Kiitos! stm.fi #IKIOMAT stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Outi Sassali-Riipi outi.sassali-riipi(a)poskelappi.fi
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Verkoston työskentelystä 14.11.2017 klo 13-14.30 Fysioterapeutin ja toimintaterapeutin tehtävänkuvat kotikuntoutuksessa; mahdollisesti
KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi
KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen
Yhteinen kotikuntoutus yhtenäiset toimintaperiaatteet ja monitoimijuus ja Outi Sassali-Riipi Toimiva kotihoito Lappiin hanke
Yhteinen kotikuntoutus yhtenäiset toimintaperiaatteet ja monitoimijuus 22.2.2018 ja 27.2.2018 Outi Sassali-Riipi Toimiva kotihoito Lappiin hanke Kotikuntoutus Kotikuntoutukselle ei yhtä yhtenäistä määritelmää
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Kotikuntoutus-malli ja kokeilujen hyödyntäminen Toimiva kotihoito Lappiin -hanke. Outi Sassali, kehittäjätyöntekijä
Kotikuntoutus-malli ja kokeilujen hyödyntäminen Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Outi Sassali, kehittäjätyöntekijä 30.8.2018 Kotihoidon asiakkaan polku 2 31.8.2018 Lapin kotikuntoutuksen malli Hyvinvoiva
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Yleistä kotikuntoutuksesta Reablement uudelleenmahdollistaminen Myös restorative care, hverdagsrehabilitering Tavoitteellista,
Kotikuntoutuksen kokeiluista käytäntöön
Kotikuntoutuksen kokeiluista käytäntöön Verkosto 2.10.2018 klo 13-14.30 Kehittäjätyöntekijä Outi Sassali outi.sassali@poskelappi.fi Päivän aiheet: Kuntoutumisen potentiaali, toimintaterapeutti Anne Ronkainen
Kuntouttavan arviointijakson tiedonkeruun tuloksia Keski Suomessa
Kuntouttavan arviointijakson tiedonkeruun tuloksia Keski Suomessa TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKKEEN TULOSSEMINAARI 4.9.2018 Kehittämiskoordinaattori Eija Keski Suomen Kukoistava kotihoito hanketiimi lähettää
KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft
KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä 13.4.2018, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntouttava arviointijakso Tehostettu
KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO 13.2.2018 Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Webropol-kyselymme kuntien tämänhetkisistä käytössä olevista arviointimenetelmistä ikäihmisten
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso
KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN
Kotikuntoutus malli ja kokeilujen hyödyntäminen tulevassa maakunnassa
Kotikuntoutus malli ja kokeilujen hyödyntäminen tulevassa maakunnassa Toimiva kotihoito Lappiin hanke Outi Sassali, kehittäjätyöntekijä 4.9.2018 Tulosseminaari Yksilöllinen kuntoutumissuunnitelma ikäihmisen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Työpajan antia 28.3.2017 7.4.2017 riitta.nahkiaisoja@poskelappi.fi 2 Työpajan antia 28.3.2017 / 1 Palveluneuvonta ja ohjaus
TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa
TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
Sisäinen hanke/suunnitelma
Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kuntouttava arviointijakso Intensiivinen ja monitoimijainen jakso, jonka kesto on korkeintaan 4 viikkoa Päätös jaksoon osallistumisesta
KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen
KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:
Kotikuntoutustyöryhmä
Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Anne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa
Anne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori 15.9.2017 Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa Etelä-Savo ja kotikuntoutus Maakunta on yksi nopeimmin ikääntyvistä Aikaisempi kotikuntoutustoiminta Tavoitteena
Anne-Mari Hakala ja Eija Janhunen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Työryhmät: alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Työpaja 3 Saarijärvi 4.4.2017 1 6.4.2017 Tehostettu
Tehostettu kotikuntoutus Työpaja Saarijärvi Aila Pikkarainen, Jamk
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Tehostettu kotikuntoutus Työpaja 4.4.2017 Saarijärvi Aila Pikkarainen, Jamk 4.4.2017 Aila Pikkarainen Kysy itseltäsi ja kuvaa
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen
ARVIOINTI- JA KUNTOUTUSJAKSOT, KOTIKUNTOUTUS ASIAKASLÄHTÖISESTI. Paneelikeskustelu Oulu, Kuusamo & Selänne
ARVIOINTI- JA KUNTOUTUSJAKSOT, KOTIKUNTOUTUS ASIAKASLÄHTÖISESTI Paneelikeskustelu 13.11.2018 Oulu, Kuusamo & Selänne ARVOVALTAISET PANELISTIT Fysioterapeutti Tarja Käsmä, Oulun kaupungin Kiimingin hyvinvointikeskus,
Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa
Kotikuntoutus Kotikuntoutusprojekti 2014 Osa TampereSenior- hanketta, jossa tavoitteena mm.: Tukea kotona asumista kehittämällä ja lisäämällä kotiin tuotavia palveluja. Luopua sairaalassa asumisesta, jolloin
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot
Sopimusvuoren kotikuntoutus
Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä
SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI
Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita
Kuntoutus. Veli-Pekka Hakanen Tulosyksikköpäällikkö Avokuntoutus PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Kuntoutus Veli-Pekka Hakanen Tulosyksikköpäällikkö Avokuntoutus Kuntoutuksen organisaatio Avokuntoutuspalvelut 2018-19 = PHKS, keskitettyjä poliklinikka palveluita (lapset ja aikuiset) Amputaatiokuntoutus
KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito
KunTeko 2020 10.5.2016 Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito Tarja Viitikko Kotona asumisen tuki toimintayksikön esimies/projektikoordinaattori Etelä-Karjalan
Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm
Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen
KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013
KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät
Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta
Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta
KOTIKUNTOUTUS Vahva tuki kotihoidolle Ennaltaehkäisevä riskiryhmien kotikuntoutus Fysioterapeutti Maarit Kalmakoski, Rovaniemen kaupunki
KOTIKUNTOUTUS Vahva tuki kotihoidolle 15.10.2015 Ennaltaehkäisevä riskiryhmien kotikuntoutus Fysioterapeutti Maarit Kalmakoski, Rovaniemen kaupunki Sairaalakuntoutus/ hoito Monialainen kotikuntoutus tiimi
Kotikuntoutusmallit Lahdessa
Kotikuntoutusmallit Lahdessa Pirkko Heinonen Kuntoutuspäällikkö 20.10.2016 Missio Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen vastuualueen tehtävänä on edistää kaikenikäisten lahtelaisten hyvinvointia yhteistyössä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
Kotikuntoutus. Kotikuntoutustyöryhmä. Marita Ylilahti pj
Kotikuntoutus Kotikuntoutustyöryhmä Marita Ylilahti pj Kotikuntoutus Kotikuntoutuksen työryhmä on käsitellyt kotikuntoutusta asiakkaan, kotihoidon ja päivätoiminnan näkökulmasta lähipalveluna. Kotikuntoutusehdotus
Vanhuspalvelujen hoitoketjujen kokonaistarkastelu, kunnanhallitus
Vanhuspalvelujen hoitoketjujen kokonaistarkastelu, kunnanhallitus 31.3.2016 Tähän tarvittaessa otsikko Perusturvajohtaja Liisa Ståhle ja vt. Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen vastuuhenkilö
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI
PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous 23.5.2017 Yhtenäiset toimintatavat Länsi-Pohjan alueellinen yleinen palveluneuvontakokeilu viiden kunnan alueella, syksyllä
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lean periaatteet Arvon tuottaminen asiakkaalle Sellaisten turhien vaiheiden havaitseminen ja poistaminen, jotka eivät tuota lisäarvoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen
GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta
GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun
Kotikuntoutus Rovaniemen kaupungin kotihoidossa Merja Kuokkanen ett, TtM, Ikäihmisten kotikuntoutuksen palveluvastaava
Kotikuntoutus Rovaniemen kaupungin kotihoidossa 2017 Merja Kuokkanen ett, TtM, Ikäihmisten kotikuntoutuksen palveluvastaava Toimiva kotihoito Lappiin hanke 13.12.2017 Liisa ihmemaassa (Lewis Carroll) Neuvoisitko
ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA
1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille
SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016
Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous Rovaniemi
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous 28.5.2018 Rovaniemi Meneillään olevaa ja tulevaa Käsikirjan ja loppuraportin valmistelu ja suunnittelu Osallistuminen Uusi
Toimiva kotihoito Lappiin hankkeen esittely Terveydenhoitajapäivillä Rovaniemellä Osastonhoitaja Teija Rousu, Tornio Toimintaterapeutti,
Toimiva kotihoito Lappiin hankkeen esittely Terveydenhoitajapäivillä Rovaniemellä 15.3.2019 Osastonhoitaja Teija Rousu, Tornio Toimintaterapeutti, YTM Outi Sassali, Rovaniemi Toimiva kotihoito Lappiin
Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET
PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä
Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3
LIITE 3 Prosessikansio Kotihoidon asiakasprosessi Prosessin vastuuhenkilö: Kotihoidon ohjaajat Riitta-Liisa Stolt ja Irmeli Elo Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä 29.8.2007 8.10.2007 7.11.2007 29.1.2008
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit
Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka
KUNTOUTTAVA KOTIHOITO Fysioterapeutti Anne Kytölahti
KUNTOUTTAVA KOTIHOITO 26.11.2015 Fysioterapeutti Anne Kytölahti Tietoa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Hyvät mahdollisuudet aktiiviseen ja hyvään elämään! KOTIKUNTOUTUKSEN MALLI IKÄIHMINEN Vastuullinen
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 29.3.2017 1 Teknologia-avusteiset kotihoidon palvelut Teknologiapilotit ovat liikkeellä (Inari, Kolari, Kittilä, Ranua, Sodankylä, Tervola)
Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste
Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino
Kotona tapahtuva kuntoutus
GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta Kotona tapahtuva kuntoutus 2016-2018 1 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo,
Toimiva kotihoito Lappiin monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen -hankkeen ja I&O-kärkihankkeen yksi päätavoitteista on osaava henkilöstö
Kenelle valmennukset on tarkoitettu ja mikä niiden tavoite on? Toimiva kotihoito Lappiin monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen -hankkeen ja I&O-kärkihankkeen yksi päätavoitteista on osaava henkilöstö
Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää
Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten
Kotiutusvaiheen tehostettu kuntoutus
Tehostettu kotikuntoutus 12.11.2015 Kotiutusvaiheen tehostettu kuntoutus Toimintaterapeutit Merja Kuokkanen ja Outi Sassali-Riipi Tietoa Tietoa ja ohjausta KOTIKUNTOUTUKSEN MALLI IKÄIHMINEN Vastuullinen
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.
Kukoistava kotihoito hanke
Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin
Toimiva kotihoito Lappiin monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen -hankkeen ja I&O-kärkihankkeen yksi päätavoitteista on osaava henkilöstö
Kenelle valmennukset on tarkoitettu ja mikä niiden tavoite on? Toimiva kotihoito Lappiin monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen -hankkeen ja I&O-kärkihankkeen yksi päätavoitteista on osaava henkilöstö
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - Lähijohtajan haasteet muutoksessa
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - Lähijohtajan haasteet muutoksessa Toimiva kotihoitohanke Lappiin osa-alueet kotihoito 24/7 kotikuntoutus palveluneuvonta ja -ohjaus
ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015
Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kotiin annettavat palvelut, Aluehallintovirasto Tampere, 9.11.2017 I&O Etelä-Pohjanmaan Maakunnassa www.uusiep.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito
SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT
2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO
Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa
Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson
Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa. Heli Vesaranta Mia Vaelma
Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa Heli Vesaranta Mia Vaelma 1 Aiheet 1. Kotona kuntoutumisen kehittämisprojekti 2. Kuvayhteys kuntoutujan tukena 3. Keskustelua, kysymyksiä,
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lapissa TOIMIVAN KOTIHOIDON KÄSIKIRJA
Monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lapissa TOIMIVAN KOTIHOIDON KÄSIKIRJA TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN - MONIPUOLISET TUEN MUODOT KOTONA ASUMISEEN -HANKE 2018 SIVUN OTSIKKO 2 TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN
suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1
Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja
Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus
Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - hanke, Järjestö-ja srktilaisuus , Lahja Harju 14.6.
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - hanke, Järjestö-ja srktilaisuus 13.5.2018, Lahja Harju 14.6.2018 1 Johanna Lohtander Palvelurakenne Lapin maakunnassa 2016, % -osuus
Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke
Esim Jyväskylä Esim Case Manager -toimintamalli Esim (1/2 vuotta) Esim. Maija Meikäläinen, palveluesimies
JUURRUTTAMISSUUNNITELMA esimerkki 30.5.2017 TAUSTATIEDOT Kunta Pilotoitava toimintamalli Pilotoinnin kesto (aloitusajankohta- päättymisajankohta): Toimintamallin juurruttamisesta vastaava henkilö: Vastuuhenkilön
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten
2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?
ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu
Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas
Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut
Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja
Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen
ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS
ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata
Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt
Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi
KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta
KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida
Ikäneuvo Työryhmä kokous
Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella
KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.
KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka