Mitä lähiöstrategian tulisi olla? / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola"

Transkriptio

1 Mitä lähiöstrategian tulisi olla? / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

2 STRATEGINEN KEHITTÄMINEN OLEMASSA OLEVILLA ALUEILLA Pitkäjänteisen kehittämisen tavoite hyvä, koska projektitoiminta liian lyhyttä ja katkonaista. Ongelmana useimmiten resurssit: harvasta kaupungista löytyy edes yhtä virkamiestä tai työryhmää kenelle asia kuuluu. Jokainen alue on erilainen ja alueiden kehittämistarpeet ovat erilaisia. Tavoite silti sama: hyvinvoiva alue (sosiaalinen eheys, yhteisöllisyys ja oman alueen arvostaminen). 2

3 KARKEA JAKO KAHTEEN: 1. INNOKKAAT ALUEET Itsensä kantavat alueet voivat käynnistää kehittämisprosessin ihan itse, mutta siihen pitää olla notkeutta lähteä mukaan. Myyrmäessä MyyrYork-porukka aktiivisesti mukana keskustakilpailussa (mm. oma info osallistujille). 3

4 KARKEA JAKO KAHTEEN: 2. ONGELMA-ALUEET Aloite kehittämiseen tulee useimmiten alueen ulkopuolelta, mutta paikallisia toimijoita pitää saada kattavasti mukaan. Seuraavaksi kootaan ongelmat ja määränpäät, joita kohti lähdetään. Asioista puhuttava oikeilla nimillä. Saavutetut tavoitteet tärkeitä! Ikuinen kehittäminen samalla alueella on oikeasti aika leimaavaa. Voi sotia tavoitteita vastaan. Asuinalueiden kehittämisohjelma työnsi liikkeelle Länsimäen kehittämisen, mutta kolmivuotinen rupeama ei riitä ihmeisiin eikä kaupungin talous veny uusiin ideoihin. Intoa löytyy, ehkä projekti jatkuu. 4

5 MITÄ KAUPUNKI VOI TEHDÄ? Jos ja kun ongelmana on useimmiten asuntokannan yksipuolisuus, voi sitä muuttaa täydennysrakentamalla, purkamalla tai rankasti saneeraamalla. Asemakaavoilla ja uudistuotannolla voi vaikuttaa. Länsimäessä tulossa paljon uudisrakentamista ja siinä rinnalla säilyvien alueiden ympäristön parantamista (mm. urheilupuisto uusiksi). NYT: omistusasuntoja ennakkomarkkinoinnissa 5

6 VALTION ROOLI Tarvitaan rahaa, lainsäädäntöä ja toimivia työkaluja eri tilanteisiin ja eri tahojen käyttöön. Eurooppalaisissa esimerkeissä ongelmat ja rahoitus eri tasoilla mutta kyllä meilläkin kaivataan kaupunkikehittämiseen eväitä (ei vain liikennerahaa ). ARAn infra-avustuksilla tms. voisi edistää täydennysrakentamista. Varsinkin heikomman hintatason alueilla tarvitaan apua. Moni hanke liikahtaisi jos alueella olisi esimerkiksi yhteinen pysäköintilaitos / järjestelmä. Asuinalueiden kehittämisohjelmasta voisi jatkojalostaa toimivan kehittämissopimuksen (vrt MAL). Nelikantasopimus valtio, kunta, alueen toimijat ja yksityinen sektori, mihin jokainen sitoutuu sovitulla tavalla. 6

7 YKSITYINEN SEKTORI Uusia innovaatioita ja toimijoita tarvitaan. Täydennyskaavojen tontit usein pienehköjä ja muutenkin hankalia. Esimerkiksi Hakunilassa eivät isot rakennusliikkeet ole innostuneet tuottamaan uudiskohteita. Uusi toimija teki kohtuuhintaisia ja kokoisia asuntoja, jotka myytiin heti. Kauppa ja palveluverkko paranevat asemilla ja keskuksissa. Asumisen ja liikerakentamisen yhtälö toimii. Ostareiden tulevaisuus: PT-kauppaa enää 15/27 vantaalaisesta ostarista. Mikä pelastaa - nettikauppako? 7

8 VANTAALLA ON USEITA LÄHIÖVUOSIKYMMENIEN KAUPUNGINOSIA

9 MUTTA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEN NÄKÖKULMASTA NIITÄ EI EROTELLA LÄHIÖINÄ. Vantaan strategiassa korostuu kestävä kehitys ja toimivuus. Lähiöiden erinomainen joukkoliikennesijainti nostaa niitä nyt ja tulevaisuudessa. Joukkoliikennekaupungin kehittämisperiaatteet KIVISTÖ AVIAPOLIS TIKKURILA MYYRMÄKI Vantaan kaupunki, Mari Siivola 9

10 MITÄ LÄHIÖSTRATEGIAN TULISI OLLA? On ikärasismia puhua aina vaan lähiöistä. Uudemmilla alueilla voi olla ihan samat ongelmat. Lähiöihin on jo rakennettu 2. sukupolvi koteja ja palveluita. Muutos jatkuu kaiken aikaa ja asukkaat suhtautuvat siihen valtaosin positiivisesti. Kaupunkirakenteen täydentyessä rajaviivan vetäminen lähiön ja naapurin välille on aina vaikeampaa. Olemassa olevien alueiden kehittämistä on tehtävä yhdessä alueen toimijoiden ja asukkaiden kanssa. Mikään alue ei saa pudota kelkasta. Strategia pitää tehdä yhdessä, hyväksyä yhdessä ja toteuttaa yhdessä. Iso laiva kääntyy hitaasti, mutta oikea suuntaakin on parempi kun ei mitään. 10

11 Vantaan kaupunki KAUPUNKISUUNNITTELU

12 Vantaan kaupunki Toimiala Osoite puhelinnumero

haasteet ja ratkaisut

haasteet ja ratkaisut Täydennysrakentamisen haasteet ja ratkaisut pääkaupunkiseudulla MAL-verkoston seminaari Mari Siivola yleiskaavapäällikkö Strateginen valinta kehittää nykyistä kaupunkia Olemassa oleva kehittyy uudisrakentamisen

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10,02,2015 Hki Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖ - STRATEGIA - YHTEISTYÖ Lahden kaupungin strategia

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun mahdollisuudet lähiöissä Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine 10.8.2015

Kaupunkisuunnittelun mahdollisuudet lähiöissä Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine 10.8.2015 Kaupunkisuunnittelun mahdollisuudet lähiöissä Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine 10.8.2015 MIKÄ ON LÄHIÖ? Otto I. Meurmanin lainasana : neighbourhood unit= asumakunta, asumalähiö Kerrostaloalue joka

Lisätiedot

Lähiöistä kaupunginosiksi

Lähiöistä kaupunginosiksi Lähiöistä kaupunginosiksi Lähiöohjelma 2008-2011 12.10.2007 Tekijän nimi Kari Salmi ARA Lähiöiden kehittäminen I Lähiöiden kehittäminen on kaupunkisuunnittelun lähivuosikymmenten ylivoimaisesti suurin

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Erkki Aalto Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLIn klinikka kokoaa toimijat,

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3. Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.2015 Täydennysrakentamistarpeen tausta Vantaalla 2010: 51 063 aluerakentamisen

Lisätiedot

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaan yleiskaavan kehityskohteet 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaata on rakennettu yleiskaavoilla Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen suunnitelma 1976: kasvun

Lisätiedot

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina 29.10.2015 KEHTO-FOORUMI Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine Ylivertainen sijainti MAAILMAN PARAS LENTOKENTTÄKAUPUNKI Kaupunkisuunnittelun työkalut TALOUS KAUPUNKI

Lisätiedot

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys Elinkaarijohtaminen ja resurssiviisaus Osaamisen kokoaminen ja synergioiden

Lisätiedot

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden

Lisätiedot

Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto

Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto Kyselyt täydennysrakentamisen edistämisen tarpeista Kiinteistö-

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLI ja klinikat 2 Missio Arvot Kivijalka

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 8:2013

Tilastokatsaus 8:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 10.10.2013 Tietopalvelu B14:2013 Vanhojen osakeasuntojen kaupat ja hinnat Vantaalla vuosina 2003 2012 sekä alkuvuodesta 2013 Vuosien 2003 2012 aikana Vantaalla on tehty kaikkiaan

Lisätiedot

RAKENNAMME JOUKKOLIIKENNEKAUPUNKIA

RAKENNAMME JOUKKOLIIKENNEKAUPUNKIA Vantaan kaupunkisuunnittelusta: RAKENNAMME JOUKKOLIIKENNEKAUPUNKIA Tarja Laine kaupunkisuunnittelujohtaja VANTAAN LÄHTÖKOHDAT 2015 210 000 asukasta, kasvu yli 2000 asukasta vuodessa Yli 104 000 työpaikkaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen Marja Verkko 7.4.2015 ASUNTOMESSUALUE Viehättävä Vantaan Kivistö Asuntomessut_Vantaalla_2015_

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy

Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Sata-komitea Tausta Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen

Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen Kaupunginvaltuuston iltakoulu 15.2.2016 Taru Hurme, suunnittelujohtaja / Mikko Nurminen, kiinteistöjohtaja 1 Kaupunkisuunnittelu: seudulliset suunnitelmat

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Kymppi-Moni hanke Vantaalla:

Kymppi-Moni hanke Vantaalla: Kymppi-Moni hanke Vantaalla: Tavoitteena paikkatietojen monipuolinen hyödyntäminen kaupunkisuunnittelussa HSY:n paikkatietoseminaari 29.3.2012 Ari Jaakola ja Tomi Henriksson maankäytön ja ympäristön toimiala

Lisätiedot

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen Kuntamarkkinat Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA Marianne Matinlassi historiaa

Lisätiedot

Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta

Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta Esikaupungit 20X0 -seminaari, Helsinki Heikki Virkkunen, projektijohtaja Tomi Henriksson, asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 1. Täydennysrakentamisen

Lisätiedot

Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja

Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Asukasilta Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Vantaan aluemuutoksia Pitäjän rajat vuonna 1578 Vantaa Vantaan kaupungin rajat vuonna 2008 Helsinki Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 Vuoden 2009 alusta Vantaan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

Kärjistyykö Helsingin asunto-ongelma? RIL Summit 2015: Mistä maahanmuuttajille asunnot?

Kärjistyykö Helsingin asunto-ongelma? RIL Summit 2015: Mistä maahanmuuttajille asunnot? Kärjistyykö Helsingin asunto-ongelma? RIL Summit 2015: Mistä maahanmuuttajille asunnot? Tatu Rauhamäki, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Varmasti kärjistyy! Mutta kuinka paljon? Tarvitaan lisätietoa:

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen seminaari

Täydennysrakentamisen seminaari Täydennysrakentamisen seminaari Lahden kokemuksia keskustan ja alakeskusten kehittämisestä täydentämällä ja tiivistämällä Arkkitehti Theodora Rissanen Keskustan kehittäminen / Kaavatyökohteet 2014 5 Kerrostalokohdetta

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen rahoitus lisärakentamisella

Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen rahoitus lisärakentamisella Korjausrakentaminen palvelua ja teollista toimintaa KESTÄVÄ KEHITYS Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen rahoitus lisärakentamisella 3.10.2014 kello 10.20-10.27 Messukeskus, Finnbuild Messuaukio 1,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yhteistyöllä hyvä neuvonta ulkomailta maahan muuttaneelle

Pääkaupunkiseudun yhteistyöllä hyvä neuvonta ulkomailta maahan muuttaneelle Pääkaupunkiseudun yhteistyöllä hyvä neuvonta ulkomailta maahan muuttaneelle Neo-Vantaa, Neo-seudun osahanke 2009-2012 Sari Pajala, Neo-Vantaa & Yhteispalvelu 22.11.2012 Neo-seudun lähtötilanne v. 2009

Lisätiedot

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kymppi-Moni hankkeen työpaja 16.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Paula Jääskeläinen kehitysinsinööri

Lisätiedot

Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla

Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla HSY:n paikkatietoseminaari Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 21: 51 63 22: 51 598 1. Mikä maankäytön toteuttamisen

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Kymppi-Moni hankkeen aloituskokous Tampere 30.11.2011 Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 2010: 51 063 2020: 51 598 1. Mikä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Asuntoja, asuntoja, asuntoja!

Asuntoja, asuntoja, asuntoja! Asuntoja, asuntoja, asuntoja! Vantaan asuntopolitiikkaa, sen taustoja ja tulevaisuutta Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Tämä sivu sisältää juonipaljastuksen ASUNTOJEN KYSYNTÄ YLITTÄÄ TARJONNAN HELSINGIN

Lisätiedot

Tammelan täydennysrakentamisen visio täältä tulevaisuuteen?

Tammelan täydennysrakentamisen visio täältä tulevaisuuteen? Tammelan täydennysrakentamisen visio täältä tulevaisuuteen? Markus Laine & Helena Leino & Minna Santaoja markus.laine@uta.fi,helena.leino@uta.fi, minna.santaoja@uta.fi 22.8.2014 Tulevaisuuden tutkimuksen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013 Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Salla Koivusalo Erityisasiantuntija Hankintakeskus Vantaan kaupunki Pks cleantech hankintojen verkosto : Pysyvä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 8:2010

Tilastokatsaus 8:2010 Tilastokatsaus 8:2010 Lisämateriaalia 7.9.2010 Tietopalvelu B11:2010 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2006 lopulla yhteensä 4 417 vieraskielistä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2014

Tilastokatsaus 10:2014 Tilastokatsaus 10:2014 Vantaa 1 2.9.2014 Tietopalvelu B11:2014 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2012 lopulla yhteensä 8 854 vieraskielistä 1

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kielotie 28 Puhelin 09 839 11 Kaupunkisuunnittelu 01300 www.vantaa.fi

Vantaan kaupunki Kielotie 28 Puhelin 09 839 11 Kaupunkisuunnittelu 01300 www.vantaa.fi Aviapoliksen kaavarunko Maanomistajien aamukahvitilaisuus Aika: 28.5.2015 klo 08.00-09.30 Paikka: Galleria K Paikalla: henkilöä Vantaan kaupungin edustajat: Leea Markkula-Heilamo vs. apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Toimiva korjauskulttuuri lähiöihin. Remonttiryhmän raportin luovutus 18.3.2014 Puheenjohtaja Teija Ojankoski

Toimiva korjauskulttuuri lähiöihin. Remonttiryhmän raportin luovutus 18.3.2014 Puheenjohtaja Teija Ojankoski Toimiva korjauskulttuuri lähiöihin Remonttiryhmän raportin luovutus 18.3.2014 Puheenjohtaja Teija Ojankoski Remonttiryhmä? Ympäristöministeriön 15.8.2013 asettama työryhmä. Tehtävänä selvittää lähiöiden

Lisätiedot

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari Vihreät hankinnat haltuun - seminaari Kehitä innovatiivinen hankintaratkaisu! Sini Uuttu 18.1.2011 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä kilpailuttamismenettely

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN Lisärakentamista tontille HYÖTYÄ TÄYDENNYS- RAKENTAMISESTA Uusien asuinalueiden lisäksi Helsingin vanhoilla alueilla rakennetaan paljon. Kaupunki kannustaa taloyhtiöitä täydennysrakentamiseen,

Lisätiedot

RAKENTAMINEN VANTAALLA 2014

RAKENTAMINEN VANTAALLA 2014 RAKENTAMINEN VANTAALLA 2014 RAKENNUS- JA ASUNTOKANTA 1.1.2015 Tiedustelut Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Pertti Raami, Vantaan kaupungin aineistopankki Kansi

Lisätiedot

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Ennakointityö itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista Uuden sukupolven organisaatiot ja

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Lappeenrannan asemanseudun ja keskustan kehittämisen työpaja 8.6.2015

Lappeenrannan asemanseudun ja keskustan kehittämisen työpaja 8.6.2015 Lappeenrannan asemanseudun ja keskustan kehittämisen työpaja 8.6.2015 Sokos Hotel Lappee, Brahenkatu 1, Lappeenranta projektipäällikkö Tero Piippo www.mal-verkosto.fi MAL-VERKOSTON RAHOITTAJAT JA JÄSENSEUDUT

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA)

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) irene.roos@tts.fi Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Elinkeinojen

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Ryhmäkorjaus taloyhtiöissä Taloyhtiö 2015 15.04.2015

Ryhmäkorjaus taloyhtiöissä Taloyhtiö 2015 15.04.2015 Ryhmäkorjaus taloyhtiöissä Taloyhtiö 2015 15.04.2015 Lars Lindeman NCC Rakennus Oy lars.lindeman@ncc.fi 040 861 9948 15.04.2015 Lars Lindeman NCC-yhtiöt 1 Esitykseni sisällöstä Mitä lähiöissä tapahtuu?

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Arjen keskiössä hankkeen kokemuksia. Susanna Hintsala 13.5.2013 Saara Nyyssölä 22.5.2013

Arjen keskiössä hankkeen kokemuksia. Susanna Hintsala 13.5.2013 Saara Nyyssölä 22.5.2013 Arjen keskiössä hankkeen kokemuksia Susanna Hintsala 13.5.2013 Saara Nyyssölä 22.5.2013 ARJEN KESKIÖSSÄ -HANKE 2012-2014 - lähiyhteisöllisten asumisen ratkaisujen kehittäminen ARA ja Kehitysvammaliitto

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

UUDISRAKENNUKSET 2016-2025 31.8.2015 Sivistystoimi

UUDISRAKENNUKSET 2016-2025 31.8.2015 Sivistystoimi UUDISRAKENNUKSET 2016-2025 31.8.2015 Sivistystoimi Huom. 2015 ennustetietoja ei ole päivitetty tähän listaan suuralue Brm2 htm2 Kust arv 2015 2016-17 -18-19 -20-21 -22-23 -24 1 A. OMAT INVESTOINNIT 2016-2025

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Mikä asuntostrategia?

Mikä asuntostrategia? Asuntostrategialuonnos Mari Randell Mikä asuntostrategia? Seudun yhteinen maankäyttösuunnitelma, asuntostrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelma on valmisteltu samaan aikaan ja tiiviissä yhteistyössä

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Suomalaisen Työn Liitto ry myönsi 11:lle yritykselle oikeuden käyttää yhteiskunnallinen yritys -nimikettä. Suomen Setlementtiliiton omistamat yritykset olivat

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja Sosiaalinen isännöinti Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja 28.9.2015 Historia Asu Ite pilottihanke toteutettiin 1.3. 31.12.2010 omalla rahoituksella, yksi asukasohjaaja Varsinainen

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Espoossa

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Espoossa Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Espoossa Kehittämisjohtaja Olli Isotalo RAKLI: Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen Finlandiatalo 5.3.2015 Espoo toteuttaa Helsingin seudun MAL-sopimusta

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA. Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo 4.3.2014

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA. Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo 4.3.2014 HELSINGIN ASUMISNEUVONTA Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo 4.3.2014 MITEN EHKÄISTÄÄN ASUMISEEN LIITTYVIEN SOSIAALISTEN JA TALOUDELLISTEN ONGELMIEN

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2014

Tilastokatsaus 7:2014 Vantaa 20.5.2014 Tietopalvelu B8:2014 Vuoden 2012 tulotietoja Vantaalta, sen osa-alueilta, Helsingin seudulta ja maamme suurimmista kaupungeista Valtionveronalaiset keskitulot tulot Vantaalla ja muissa

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen kaupungin näkökulmasta

Täydennysrakentaminen kaupungin näkökulmasta Täydennysrakentaminen kaupungin näkökulmasta Lähiöstä kaupunkikyläksi? 12.11.2014 Mika Rantala Leppävaaran alueen projektinjohtaja, Espoon kaupunki 1 Nykytilanne Karakallio on selvitysten mukaan taantuva

Lisätiedot

oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti

oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti OPUS-hanke Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ns. oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti, joka perustuu asukkaiden, julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön ( P4-malli ) Malli

Lisätiedot

Yhdyskuntien ja lähiöiden arvon kehittäminen: Sosioekonominen näkökulma. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto

Yhdyskuntien ja lähiöiden arvon kehittäminen: Sosioekonominen näkökulma. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Yhdyskuntien ja lähiöiden arvon kehittäminen: Sosioekonominen näkökulma Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Sisältö Lähiöiden kehittäminen kansallisena kysymyksenä Synty,

Lisätiedot

Asumisen uhkakuvat ja muutokset

Asumisen uhkakuvat ja muutokset Tieteen päivät, Helsingin yliopisto 12.1.2013 Asumisen uhkakuvat ja muutokset Hannu Kytö, Kuluttajatutkimuskeskus ESITYKSEN RAKENNE Asumisen uhkakuvat Asumisen muutokset Aluerakenteen kehitys Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Talous ja oikeus. - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros. 30.1.2015 Martti Hetemäki

Talous ja oikeus. - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros. 30.1.2015 Martti Hetemäki Talous ja oikeus - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros 30.1.2015 Martti Hetemäki Suomen BKT:n kuukausikuvaaja Lähde: Tilastokeskus 16.12.2014 BKT:n ennen finanssikriisiä oletettu trendi

Lisätiedot

Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa

Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa Turvallinen ja eheä Suomi seminaari 24.-25.1.2012 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi Liipola Pääosin 1970-luvulla rakennettu selvärajainen

Lisätiedot

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko 31.5.2012 Jyväskylä Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Päivi Riehunkangas suunnittelija, päivähoito Maankäytön toteuttamisen ohjelmointi

Lisätiedot

Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi

Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi 19.5.2015 Neuvottelujohtaja Seija Petrow, Valtion työmarkkinalaitos Apulaisjohtaja Mari Näätsaari, Valtiokonttori Julkishallinnon kovat

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN TARPEISIIN VASTAAVA ASUINALUE

IKÄÄNTYNEIDEN TARPEISIIN VASTAAVA ASUINALUE IKÄÄNTYNEIDEN TARPEISIIN VASTAAVA ASUINALUE Case Kuopio Pihkassa Männistöön Ympäristöministeriö ähiöhanketapaaminen 12.5.2014 ESITYKSEN SISÄLTÖÄ Kuopion uusi organisaatio Paveutuotannon suppiomai WHO Heathy

Lisätiedot

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan?

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Asuntomarkkinat 2011 20.1.2011 Aija Staffans Aalto-yliopisto Arkkitehtuurin laitos IDENTITEETTI PALVELUT JA YHTEYDET SOSIAALINEN YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Sote-uudistus ja yksityinen sektori Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja, Attendo Oy

Sote-uudistus ja yksityinen sektori Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja, Attendo Oy Sote-uudistus ja yksityinen sektori Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja, Attendo Oy Suomalaiset päättäjät uskovat markkinatalouteen Teollisuudessa ja palveluissa yleisesti Siellä missä

Lisätiedot

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry:n (KOVA) näkökulmasta Hallitusohjelma KOVAn kannalta Seuraavilla dioilla tarkastellaan pääministeri

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2013

Tilastokatsaus 3:2013 Tilastokatsaus 3:2013 Vantaa 1 24.1.2013 Tietopalvelu B3:2013 Työpaikat Vantaalla ja sen osa-alueilla 31.12.2010 Työpaikat kasvoivat vuonna 2010 taas vajaalla 3 000 työpaikalla Vantaalla oli vuoden 2010

Lisätiedot

Kivistön Kaupunkikeskus ja Kivistön tulevaisuus. 3.8.2015 Lea Varpanen

Kivistön Kaupunkikeskus ja Kivistön tulevaisuus. 3.8.2015 Lea Varpanen Kivistön Kaupunkikeskus ja Kivistön tulevaisuus 3.8.2015 Lea Varpanen Kivistö pääkaupunkiseudulla 4 500 -> 30 000 asukasta City 1 Kivistö = Fillarikaupunki, Taidekaupunki, Ekokaupunki TAIDEKAUPUNKI = p

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040 Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 Lähtökohdat Mitoitusselvityksessä tarkastellaan uusien asuntojen ja työpaikkaalueiden rakentamisen

Lisätiedot

Viidakkokujan tuetun asumisen

Viidakkokujan tuetun asumisen Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö 20.5.2011 Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö Vantaalaisille mielenterveyskuntoutujille - Huhtikuussa 2010 avattu ensimmäinen Vantaan oma asumisyksikkö mielenterveyskuntoutujille

Lisätiedot