MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI"

Transkriptio

1 1 MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI

2 2 Tehtävä 1 Tehtävässä oli kysymys 2004 kuolleen P:n leskensä L hyväksi tekemän ns. rajoitetun omistusoikeustestamentin oikeusvaikutuksista. Jouduttiin kysymään, millä tavoin testamentin toissijaissaajina olevien A:n ja B:n oikeus leski L:n kuollessa toteutetaan: kuinka paljon omaisuutta heille kuuluu L:n pesästä? Erityisen tärkeää tapauksen kannalta oli, mitä A:n ja B:n oikeus merkitsee L:n testamenttausvapauden kannalta. Voiko L sen estämättä testamentata euron arvoisen asuntonsa ystävälleen neiti S:lle? Ratkaisun avain näihin kysymyksiin saadaan PK 12:1:stä. Kun P:n tekemästä testamentista ei mitä ilmeisimmin muuta johdu, A:n ja B:n oikeus lesken pesän varoihin määräytyy lainkohdan nojalla PK 3 luvun säännösten mukaan. A:lla ja B:llä on siis testamentin toissijaissaajina samanlainen oikeus leski L:n pesän varoihin kuin PK 3:1.2:ssa tarkoitetuilla ns. toissijaisilla perillisillä tilanteessa, jossa leski on perinyt puolisonsa lain nojalla. Tämä merkitsee lähtökohtaisesti sitä, että A ja B saavat puolet (½) leski L:n jättämistä varoista. Mainittu toissijaissaajien oikeus asettaa rajan myös L:n testamenttausvapaudelle. L ei voi testamentillaan pienentää A:n ja B:n jäämistösaantoa (PK 3:1.2), joten hänen testamenttausvapautensa rajoittuu pääsääntöä noudatettaessa puoleen häneltä jäävään omaisuuteen. Näyttäisi siis siltä, että euroa omistava L ei voisi tehdä suunnittelemaansa euron arvoista testamenttia S:n hyväksi (testamenttausvapauden rajana olisi euroa). Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, vaan leski L:n kaavailema testamentti saattaa kaikesta huolimatta osoittautua tehokkaaksi: Ensinnäkin: L uskoo A:n ja B:n puheiden perusteella, että hänen tekemänsä testamenttia ei riitauteta, kunhan vain A:lle pystytään antamaan jäämistövaroista lainmukainen omaisuusmäärä rahana. Kun tilannetta arvioidaan tältä pohjalta (siis A:n ja B:n sinänsä sitomattomiin puheisiin luottaen), näyttäisi asuntoa koskeva testamenttimääräys toteuttamiskelpoiselta. A:n ja B:n osuus L:n varoista on yhteensä euroa ja tästä taas A:n osuus puolet, eli euroa. Tähän L:n pesän riittävät, vaikka asunto ( = euroa) menisi päältä päin neiti S:lle. - Kaikki on nyt tietysti sen varassa, että B tosiaan suullisen lupauksensa mukaisesti tinkii oikeuksistaan. Toiseksi: On mahdollista, että L:n testamentattavissa oleva vapaaosa osoittautuu suuremmaksi kuin ½. PK 3:1.2:n mukaisesta puolittamisperiaatteesta saatetaan nimittäin tietyin edellytyksin poiketa ja tämä poikkeaminen saattaa koitua juuri lesken perillisten (tai testamentinsaajien) hyväksi. Tapauksen kannalta merkittävänä poikkeamisperusteena voisi tulla kysymykseen se, että osa puolisoaan varakkaamman L:n omaisuudesta on kenties ollut avio-oikeudesta vapaata (PK 3:2). Näin saattaisi asia olla esimerkiksi L:lle kuuluneen osakehuoneiston osalta; L:n hyväksi aikanaan tehdyssä testamentissa on ehkä määrätty se VO-omaisuudeksi. Toisaalta on mahdollista, että P ja L olivat solmineet avioehdon, jonka mukaan osa L:n omaisuudesta tai jopa kaikkikin puolisoiden varat oli avio-oikeudesta vapaata. Jos puolisolla L on todella ollut tällaista vapaaomaisuutta, mitä tästä tarkkaan ottaen seuraa? Oletetaan seuraavassa, että P:n kaikki varallisuus on puolestaan ollut avio-oikeuden alaista tai että hänellä on ainakin ollut vähemmän VO-omaisuutta kuin L:llä. L:n vapaaomaisuus saa nyt aikaan sen, että P:n määräämien testamentin toissijaissaajien (A ja B) suhteellinen pesäosuus muodostuu pienemmäksi kuin ½. Toissijaissaajillehan kuuluu L:n pesän varoista sama suhteellinen osuus, kuin se, jonka he olisivat P:n kuoltua toimitetussa osituksessa (jos sellainen olisi suoritettu) saaneet puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta. Tämä murto-osa jää kuvatussa tilanteessa aina pienemmäksi kuin ½. Viimeksi esitettyä on syytä konkretisoida esimerkillä: Oletetaan, että L:lle kuulunut asunto-osake on ollut avio-oikeudesta vapaata ja puolisoiden kaikki muu omaisuus avio-oikeuden alaista. Kuvitellaan vielä, että omaisuuksien arvot olivat 2004 samat kuin nykyisinkin (siis osake = ja muut varat = ). Jos P:n jälkeen olisi toimitettu ositus, A ja B olisivat saaneet siinä puolet puolisoiden AO-varoista, eli euroa. Heidän suhteellinen osuutensa puolisoiden koko omaisuusmäärästä olisi siis ollut 1/6 ( : ). Tähän samaan suhteelliseen osuuteen he ovat oikeutettuja lesken pesästä PK 3:2:n mukaan.

3 3 On syytä korostaa, että L:llä mahdollisesti olevan vapaaomaisuuden vaikutus on juuri edellä kuvatun kaltainen: se pienentää toissijaissaajien suhteellista osuutta (ja samalla arvomäärästä osuutta) lesken pesästä. Moni opiskelija totesi vastauksessaan yksioikoisesti, että leski voi ilman muuta testamentata hänelle kuuluvan vapaaomaisuusobjektin. Tällaista sääntöä ei meillä kuitenkaan ole. Esimerkiksi arvonmuutosten johdosta saattaisi hyvin käydä niin, että tietty lesken VO-omaisuuserä ei mahdukaan hänen testamenttausvallan piirissä olevaan osuuteensa. - Se suhteellinen pesäosuus, joka toissijaisille saajille PK 3 luvun säännösten mukaan kuuluu (vaikkapa ½ tai1/6), annetaan L:n koko omaisuuden säästöstä. Pesänjaon tässä vaiheessa ei siis enää erotella AO- ja VO-omaisuuksia. Edellä on pidetty silmällä puolisolle L kuuluneen vapaaomaisuuden merkitystä. Mahdollista on tietysti sekin, että vapaaomaisuutta on ollut puolisolla P ja että kaikki L:n omaisuus on puolestaan ollut aviooikeuden alaista. Tällöin VO-omaisuuden merkitys on tietysti edellä esitettyyn verrattuna päinvastainen: testamentinsaajien suhteelliseksi pesäosuudeksi tulee enemmän kuin ½. Tämä taas johtaa helposti siihen, ettei L:n suunnittelemaa testamenttia voidakaan toteuttaa. Huomautuksia: Tehtävä osoittautui vaikeaksi, ja se meni huonosti. Suurin osa opiskelijoista ei lainkaan havainnut, että tapauksessa piti soveltaa PK 3 luvun säännöksiä. Tästä seurasi väistämättä, että vastaus kulki olennaisesti väärillä urilla. Useimmat opiskelijat esittivät, että L:n kuollessa pitäisi toimittaa ositus P:n määräämien testamentinsaajien ja L:n oikeudenomistajien kesken. Monet myös pohtivat sitä mahdollisuutta, että P:n kuoltua on jo ehkä toimitettu ositus, jossa L on mahdollisesti vedonnut AL :ään. Kumpikin käsitys on virheellinen. Muistettakoon tämä: tilanteessa, jossa leski perii tai saa yleistestamentilla kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden, ositukselle ei ole käyttöä. Ositus tulisi kyseeseen vain, mikäli leski L luopuisi perinnöstä tai testamentista. Myöskään lesken kuoltua ei toimiteta AL:n säännösten mukaista ositusta vaan PK 3 luvun säännösten mukainen pesänjako. Monet lisäksi katsoivat, että A:n pitäisi saada tietty vähimmäisosuus L:n pesästä lakiosaoikeutensa perusteella. Tämäkin oli virhe. A:lla olisi toki P:n rintaperillisenä ollut mahdollisuus vaatia lakiosaansa P:n kuoltua ja estää näin L:n hyväksi tehdyn testamentin toteutuminen. Tämän oikeutensa hän on kuitenkin menettänyt viimeistään siinä vaiheessa, kun lakiosailmoitukselle säädetty kuuden kuukauden aika on mennyt umpeen (sama vaikutus on saattanut olla jo testamentin hyväksymisellä). Näin A joutuu tyytymään siihen toissijaissaantoon, joka hänelle P:n testamentissa osoitetaan. - A ei toisaalta ole L:n rintaperillinen, joten hänellä ei voi olla lakiosaoikeutta myöskään L:n jälkeen. Lähdepohja: Tapauksen kannalta relevantteja asioita käsiteltiin teoksessa Aarnio - Kangas, Perhevarallisuusoikeus erityisesti sivuilla ja Arvostelusta: Tehtävän vaikeus on otettu huomioon arvostelussa. Melko puutteellisestakin vastauksesta on annettu 5 pistettä, jos tapauksen perusongelma oli hahmotettu edes suurin piirtein oikein.

4 4 Tehtävä 3 Ks. Eva Gottberg Perhesuhteet ja lainsäädäntö 2007, s. 147 ss. ja sekä isyyslaki. A on tunnustanut isyytensä D:hen. Tunnustettu isyys voidaan kumota ainoastaan kanneteitse. Asiassa olisi siten saatava isyyden kumoamiskanne vireille. Äidin ja isän on nostettava kanne kahden vuoden kuluessa tunnustamisen vahvistamisesta (IsL 35 ). Sekä isän ja äidin kanneaika lasketaan siis nimenomaan tunnustamisen vahvistamisesta, minkä havaitsemisessa monilla vastaajilla oli vaikeuksia. Lapsen kanneaika on määräaikoihin sitomaton. Mies menettää kuitenkin kanneoikeutensa jo ennen kahden vuoden umpeutumista, jos hän tietoisena äidin sukupuliyhdynnästä toisen miehen kanssa lapsen siittämisaikaan, tunnustaa kuitenkin lapsen. Tämä sääntö on ehdoton. Tapauksessa A on tunnustanut isyytensä, vaikka on tiennyt äidin sukupuoliyhdynnästä D:n siittämisaikaan. A ei siten enää saa itse kannetta vireille. Äiti B voisi vielä saada kanteen vireille saakka, minkä jälkeen kaksi vuotta isyyden vahvistamisesta on kulunut. Lapsi D saa kanteen vireille vielä myöhemminkin. Eli A:n isyys voidaan kumota, jos B tai D ryhtyvät toimiin selostetuin tavoin. Tehtävässä kysyttiin sitä, onko A:n isyys mahdollista kumota, joten kantaa tuli ottaa paitsi isän, myös äidin ja lapsen kanneoikeuden osalta, koska heidänkin toimin isyys on kysytyn mukaan mahdollista kumota. Pelkästään isä A:n mahdollisuuden selostaminen jätti vastauksen kysyttyyn vajaaksi. Jos isyys kumotaan, tuomioistuin voi miehen vaatimuksesta päättää, että lapsi on velvoitettu ottamaan lapsen syntymähetkellä äidillä olleen sukunimen, ellei lapsen edun kannalta ole tärkeää, että lapsi saisi säilyttää sukunimensä. Mikäli A:n isyyttä koskeva kanne tulee vireille ja A:n isyys kumotaan, voi hän siinä tapauksessa vaatia tuomioistuinta velvoittamaan D:tä ottamaan äitinsä sukunimen, mutta lopputuloksesta päättää lopulta tuomioistuin. Kun tapauksessa edellä kerrotuin tavoin isyyden kumoamiskanne voi siis tulla vireille, A:lla voisi olla siinä yhteydessä mahdollisuus vaatia nimenmuutosta. Tapauksessa kysyttiin nimenomaan, voisiko A vaatia nimenmuutosta, joten tavanomainen huoltajien hakemusmenettely ei voinut tulla kyseeseen nimiasiassa. Lapsen syntyessä avioliitossa, miehestä tulee automaattisesti lapsen isä. Mikäli isä yksin, ilman äidin ja lapsen suostumusta, haluaa saada isyytensä kumotuksi, hänellä on käytettävissään ainoastaan kannetie. Tämäkin isyysolettamaan perustuva isyys on kumottavissa lähtökohtaisesti kanteella kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä, ellei kantaja osoita erittäin painavaa syytä kanteen määräajan jälkeiseen nostamiseen. Tapauksessa C:n osalta tämä kahden vuoden aika on kulunut, ja C on perusteiltaan menettänyt oikeutensa saada kanne vireille. C voi kuitenkin yrittää vedota siihen, että hänellä ei ole ollut mitään aihetta ja syytä epäillä omaa isyyttään E:hen. Oikeuskäytännössä todetun mukaan ja tapauksen tietojen perusteella näin saattaa hyvinkin olla, ja E voisi saada kanteen vireille, vaikka lapsen syntymästä on kulunut liki neljä vuotta. Vastauksen lopputulemalla tältä osin ei ollut pisteytyksen kannalta merkitystä. Tärkeää oli oikeudellisen säännöstön esittäminen ja sen sovittaminen kerrotuin tavoin tapauksen tietoihin. Tapauksessa saattoi myös pohtia sitä, mikä merkitys sillä oli, että C oli todennut avioerosopimuksessa E:n lapsekseen. Tällä on merkitystä, sillä myös aviomies menettää kanneoikeutensa kokonaan IsL 35.4 :n mukaan, jos hän selittää lapsensa omakseen. C on todennut avioerosopimuksen yhteydessä sellaisia seikkoja, jotka viittaavat siihen, että hän pitää itseään E:n isänä. Tällaisille avioeron varalta tehdyissä sopimuksissa olevilla lapsen huoltoa ja elatusta koskevilla lausekkeille ei kuitenkaan ole annettu oikeuskäytännössä merkitystä kanneoikeuden menettämisen suhteen (KKO 1991:158), joten tämän vuoksi C ei ole menettänyt kanneoikeuttaan lopullisesti. Tämän kappaleen tietoja ja pohdintaa ei pistehyvityksen saamiseksi edellytetty, mutta oikein esitettynä sillä saattoi kompensoida vastauksen muita puutteita. Todettakoon vielä, että tehtävässä ei kysytty lasten elatuksesta, vaikka moni ottikin kantaa elatuksen suorittamiseen ja sen takaisinperintään isyyden kumoutuessa. Hyvää vastaustekniikkaa osoittaa sellainen vastaus, jossa vastataan vain siihen, mitä kysytään.

5 5 Tehtävä 4 Ks. Pertti Välimäki Holhoustoimen pääpiirteet, s ja Edunvalvojien on hoidettava päämiehen omaisuutta tunnollisesti ja päämiehen etua edistäen (HolTL 37 ). Kenenkään muun etua ei voida ottaa huomioon tätä yleistä holhousoikeudellista periaatetta toteutettaessa. Holhoustoimilaissa on erikseen annettu tarkentavia säännöksiä omaisuuden hoitamisesta. Näiden säännösten mukaan mm, sellainen omaisuus, jota päämies ei tarvitse asumiseen tai elatukseensa on sijoitettava turvaavalla tavalla ja pääomalle on saatava kohtuullinen tuotto (HolTL 39 ). Kun tapauksessa päämies on alaikäinen ja hänen edunvalvojinaan toimivat omat vanhemmat, selvää on, että vanhempien vastuulla on päämiehen asuminen ja lapsen elatus. Näin ollen A:n saama perintö on kokonaisuudessaan sanotun sijoitusvelvollisuuden alainen. B ja C ovat sinänsä toimineet velvollisuuksiensa mukaan sijoittaessaan A:n varoja. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien arvopapereiden hankintaan ei tarvita holhousviranomaisen (maistraatti) lupaa (HolTL 34 13c-kohta). Vaikka tällaista lupaa ei edellytetäkään, omaisuutta on hoidettava sanotun pääsäännön mukaisesti. Warrantit ovat HolTL:n 34 13c-kohdan mukaisia arvopapereita, joten niidenkään hankintaan ei tarvita erillistä lupaa. Tätä warrantteja koskevaa tietoa ei edellytetty erikseen, joten pistehyvitykseen riitti, kun tuli pohtineeksi sijoitustoiminnan asianmukaisuutta seuraavaksi selostetulla tavalla. Tapauksessa tuli siten pohtia sitä, onko tehtävässä todettu pörssiin sijoittaminen ollut pääoman turvaava sijoitustapa taaten samalla myös kohtuullisen tuoton A:n varoille. Tämän osalta voidaan todeta, että tarkoitus edunvalvojilla on ollut vilpitön, mutta tappioiden kertyessä ja lisääntyessä nopeassa tahdissa heidän olisi tullut ymmärtää, että riski pääoman menetyksestä tai ainakin sen supistumisesta on hyvin todennäköistä. Varsinkin kun sijoitustoiminnasta aiheutui merkittäviä kuluja, olisi tuoton täytynyt olla entistä parempi, jotta toimintaa olisi voinut pitää päämiehen edun mukaisena. Osakesijoittaminen oli siten muuttunut ennen varojen merkittävää supistumista selvästi pääoman riskeeraavaksi ja tuottamattomaksi. Tämä on holhoustoimilain vastaista omaisuuden hoitamista. Sijoitustoiminta olisi siten täytynyt keskeyttää, kun se muuttui lain vastaiseksi euron loppupääoman sijoitus korkeariskisiin warrantteihin on aivan selvästi korkeariskisenä holhoustoimilain vastaista sijoitustoimintaa, joten sen osalta tarkempaa pohdintaa ei tarvita. Pääoman ( euroa) menetystä voi siten pitää edunvalvojien holhoustoimilain vastaisen menettelyn seurauksena. Pistehyvityksen saamiseksi oli tärkeää tuoda esiin nimenomaan holhoustoimilain mukainen varojen sijoitusvelvollisuus turvalliseen kohteeseen ja kohtuullisen tuoton vaatimus ja sen pohtiminen tapahtuman kuvaukseen. Lopputuloksella ei ollut tapauksessa keskeistä merkitystä arvostelussa, kunhan lopputulos on oikeudellisesti perusteltavissa ja perustelut oli kirjoitettu vastaukseen selvästi. Näin ollen saattoi myös päätyä siihen lopputulokseen, että sijoitustoiminta oli ainakin osittain perusteltavissa, esim. jos osakekurssit olivat syöksyneet aivan odottamattomasta syystä ennennäkemättömällä tavalla myös vakavaraisten ja hyvämaineisten yhtiöiden osakkeiden osalta. Tässäkin tapauksessa warranttien hankintaa ei liian riskipitoisena voi mitenkään perustella, ja toisaalta kaupankäynnistä aiheutuneet kulut olivat ¼ pääoman määrästä, mitä sitäkin on vaikea perustella huolellisena toimintana. Näin ollen tehtävässä saattoikin päätyä siihen tulokseen, että holhoustoimilain vastaisena vahinkoa on aiheutunut vain warranttien ja ainakin osan kulujen osalta (yht. max euroa). Tämän jälkeen oli pohdittava vahingonkorvausvastuuta, joka ratkeaa seuraavasti. Holhoustoimilain mukaan edunvalvoja on velvollinen korvaamaan päämiehelleen holhoustoimilain vastaisesta menettelystä aiheuttaman vahingon (HolTL 45 ). Korvausvastuu syntyy tahallisesta ja huolimattomasta toiminnasta ja merkille pantavaa on, että vastuu ei edellytä törkeää huolimattomuutta. Holhoustoimilain mukainen korvausvastuu pitää sisällään myös hyvityksen varallisuusvahingosta eli taloudellisesta vahingosta, joten vastuu on myös erittäin laajaa. Kun edellä kerrotuin tavoin B ja C edunvalvojina ovat aiheuttaneet päämiehelleen taloudellista vahinkoa toiminnallaan, jota voidaan pitää vähintään tuottamuksellisena, vastaavat he tästä A:lle. Heidän keskinäistä vastuuta korvauksesta ei ollut tarpeen pohtia, sillä A voisi esittää vaatimuksensa kumpaakin vastaan.

6 Koska päätöstiliä ei tapauksessa ole annettu, korvausvastuu vanhentuu kolmessa vuodessa siitä, kun päämies havaitsi, tai hänen tuli havaita, vastuun perusteena olevan seikan (HolTL 61 ). Korvausvastuu vanhentuu kuitenkin aikaisintaan kolmessa vuodessa siitä, kun päämies tuli täysi-ikäiseksi. Kun A on vasta tullut täysikäiseksi, niin tämä täysikäistyminen on aikaisin hetki, josta korvausvastuun vanhentuminen (3 v.) voi alkaa. Näin ollen tapauksessa A:lla on tapauksessa hyvin aikaa vaatia korvausta edunvalvojiltaan, eikä edunvalvojien vanhentumisväitteellä ole mitään pohjaa. Jos mainittua varojen sijoitussääntelyä ja sitä koskevaa soveltamista ei esittänyt vastauksessaan, pistehyvitystä ei saanut. Toisaalta vahingonkorvausvelvollisuutta ja sen vanhentumista oli selostettava todetuin tavoin niin, että korvausvelvollisuuden perusteet tulevat ilmi ja kolmen vuoden vanhentumisaika ja sen alkaminen todetaan yksiselitteisesti. Mitkään yleiset toteamukset tyyliin varojen hoito on ollut huolimatonta, ja lain vastaista tai korvausvastuu syntyy ja sitä on edelleen mahdollisuus vaatia eivät ole oikeudellisesti perusteltu vastaus ja tehtävän faktojen oikeudellista soveltamista. Tehtävässä kysyttiin miten A voi saada edunvalvojalta korvausta. Siksi erinäiset pohdinnat siitä, mikä maistraatin rooli korvausasiassa on, eivät olleet relevantteja. 6 Tehtävä 5 a) Puolisoiden yhteistä kotia koskeva hallintaoikeustestamentti ei saa aikaan perintöveron maksuvelvollisuutta (PerVL 8 ). Kohdassa saattoi mainita siitä, että asiakirja voi olla eduksi rintaperillisille tulevan perintöomaisuuden laskennallisena perukirja-arvon mukaisena vähennyksenä b) Kohdassa omistusoikeuden siirtymistä on lykätty sellaisella ehdolla, jonka sisältö on varman luonnontieteellisen seikan sattumisessa (kyseessä on siis aikamääräys). Periaatteessa velvollisuus maksaa veroa on liitynnässä omistusoikeuden luovutukseen, ja näin lykkääntyy velvollisuutena sanottuun ajankohtaan. Verotus toimitetaan veroviranomaisessa luonnollisesti ennen tätä; tätä termiä ei tule sekoittaa velvollisuuksia koskevaan kielenkäyttöön. Ehdot tai aikamääräykset perittävää omaisuutta koskien voivat johtaa siihen, että siviilioikeudellisesti omaisuudella ei ole tiettynä ajanjaksona sanan normaalimerkityksellistä omistajaa (tällöin omistusoikeutta koskeviin yleisiin kysymyksiin vastataan kysymys kerrallaan, esim. omistajalle kuuluvien velvollisuuksien osalta). Kohdassa puheena oleva väliaika on verraten pitkä, ja kohdassa voi pohtia, hyväksyisikö veronsaaja järjestelyn, vai sivuutettaisiinko se veron välttämistarkoituksessa kirjattuna ehtona (PerVL 33a ; tätä kohtaa ei vaadittu täysiin pisteisiin). Tilalta F:lle tuleva elinkeinotulo verotetaan tuloveronalaisena tulona eikä se ole perintöveron alaista tuloa. c) Kohdassa mainittu järjestely ei kuulu sääntöperinnön alaan ja on näin hyväksyttävä toissijaissaajaa koskeva määräys. H:n verotuksellisen aseman kannalta keskeistä on PerVL 17 määräys (2 vuoden aika). Jos B ja G ovat toisilleen vieraat henkilöt, on tätä koskeva perintöverovelvollisuus kaukaisimman mukaan, ja näin H:lle ei synny verovelvollisuutta veljensä jälkeen. Kohdassa on syytä huomioida myös se, että perintöverosta vapaata on perittävä perintöosuus euron arvoon saakka (PerVL 13 ). d) Ks. PerVL 15.

MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI

MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI 1 MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI 20.1.2009 2 Tehtävä 1 / max. 12 pistettä Tehtävässä oli kysymys 2004 kuolleen P:n leskensä L hyväksi tekemän ns. rajoitetun omistusoikeustestamentin oikeusvaikutuksista.

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu I 29.4.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa tuli ensin toimittaa ositus P:n perillisten ja L:n kesken. Siinä oli puolisoiden

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008 Loppukuulustelujen 18.4. ja 25.4.2008 tulokset Eronen Taisto Färkkilä Maria Huotari Harri Isoahde Henri Jokineva Eeva Kapanen Ritva Ketola Antti

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI

MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI 1 MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI 6.10.2008 2 Tehtävä 1 Tehtävässä pyydettiin arvioimaan tiettyjen lähemmin kuvattujen varallisuudensiirtojen vaikutusta P:n rintaperillisten lakiosan suuruuden

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu II 8.5.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa piti laskea rintaperillisten lakiosat ja selvittää, mitä kunkin lakiosasta vielä

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa lakimies Tero Hämeenaho Veronmaksajain Keskusliitto ry Perinnöstä luopumisen veroedut Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan. Perinnöstä luopujaa

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015 Kurssitehtävät Kaikissa tehtävissä voit lähteä siitä, että perittävän oikeudenomistajat vetoavat osituksessa tai jaossa kaikkiin mahdollisiin lahjoihin

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja 11.1. Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein

Lisätiedot

LAPSIOIKEUS Isyysolettama

LAPSIOIKEUS Isyysolettama Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos

Lisätiedot

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Testamentista Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Perintö, jonka jätämme jälkeemme voi olla tärkeä asia lähimmäisillemme.

Lisätiedot

Sijoittajan perintöverosuunnittelu

Sijoittajan perintöverosuunnittelu Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä

Lisätiedot

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2017-15.3.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 16.3.2017 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa omin toimenpitein tulevan

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Nykyinen isyyslaki (700/1975) tuli voimaan 1.10.1976 Muutoksia 80-luvulla ja

Lisätiedot

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Elatussopimuksen vaikutus hoitomaksuihin ja muihin velvoitteisiin 25.10.2018 ASIANAJOFACTA.FI Mika Miesmäki toimitusjohtaja, osakas asianajaja,

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Uusi isyyslaki (11/2015) tulee voimaan 1.1.2016 Kumoaa

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä TALENTUM PRO Helsinki 2016 8., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto AVIOEHTOSOPIMUKSESTA Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto 27.10.2016 Mikä on avio-oikeus Avioliitossa olevilla puolisoilla on lähtökohtaisesti ns. aviooikeus toistensa

Lisätiedot

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksella voit poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Voit halutessasi lahjoittaa testamentilla omaisuuttasi

Lisätiedot

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen Vanhemman tehtävät lapsensa edunvalvojana Mitä edunvalvonta tarkoittaa ja kuka on lapsen edunvalvoja? Kuka valvoo edunvalvojan toimintaa? Miten lapsen omaisuutta

Lisätiedot

Asia: HE72/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi

Asia: HE72/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Asia: HE72/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Henna Harju Lakimies Helsingin kaupunki, perheoikeudelliset asiat ISYYSLAKI 11/2015 Suomessa syntyy vuosittain n. 60 000 lasta, joista n. 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella

Lisätiedot

Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto

Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 36/2015 Antopäivä: 10.11.2016 Hakija on ulkomaan

Lisätiedot

Kansainvälistyvät perhesuhteet

Kansainvälistyvät perhesuhteet Kansainvälistyvät perhesuhteet Juha Auvinen asianajaja, varatuomari, LL. M. Eur. Yleisiä huomioita avioliittolaki, perintökaari, kansainväliset sopimukset (EU, Pohjoismaat) kansainvälinen yksityisoikeudellinen

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen Maarit Merimaa-Piirainen Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari

Lisätiedot

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti 28.11.2018 Asianajaja Harri Jussila ESITYKSEN SISÄLTÖ Kuka on äänessä? Kuka perii perittävän varallisuuden? Entä jos perillisiä ei

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen,

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen, AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA Juha Auvinen, Mikä / miksi laki voimaan vuonna 2007 varautuminen omaan toimintakyvyttömyyteen voi itse määrätä vapaasti, kun vielä ymmärtää kuka hoitaa ja mitä

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM

Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM OIKEUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM KORKEIMMAN OIKEUDEN JA HOVIOIKEUDEN ILMOITUKSET HOLHOUS-

Lisätiedot

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu ERILAISIA PARISUHTEITA Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu PERHETYYPPIEN MURROS 2000-LUVULLA 100 % 90 % 80 % 2,1 11,3 7,5 2 11 7 2 11 8 70 % 60 % 35,7 36 33 Isä ja lapsia Äiti ja lapsia 50 % 40 % 30

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki I Isyyslain kokonaisuudistus

Lisätiedot

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin?

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin? ALAIKÄISEN LAPSEN OMAISUUDEN HOITAMINEN - Kysymyksiä ja vastauksia 1. Kysymys: Kuka on alaikäisen lapsen edunvalvoja? Vastaus: Alaikäisen lapsen edunvalvoja on hänen huoltajansa. 2. Kysymys: Alaikäisellä

Lisätiedot

Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi

Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi Legaatinsaajan oikeusasemasta Tapani Lohi TALENTUM Helsinki 2011 2011 Talentum Media Oy ja Tapani Lohi Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1500-5 Kariston Kirjapaino Oy 2011 pääpiirteittäin

Lisätiedot

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE

Lisätiedot

Varmista elämän sujuminen kriisissäkin. Marica Twerin/Maatalouslinja

Varmista elämän sujuminen kriisissäkin. Marica Twerin/Maatalouslinja Varmista elämän sujuminen kriisissäkin Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010.

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. LAPSEN OIKEUDET YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. (c) Toni Uusimäki 2004 NIMI yksilöi ihmisen Nimellä tunnistetehtävä, osa persoonallisuutta Etunimiä enintään kolme Vanhemmilla yhteinen lapselle automaattisesti

Lisätiedot

1. Maaomaisuus ja sukuperimys... 1 2. Puolison perintöoikeus... 2 3. Askel nykyisyyteen... 3 II LESKEN OIKEUDELLINEN ASEMA 5

1. Maaomaisuus ja sukuperimys... 1 2. Puolison perintöoikeus... 2 3. Askel nykyisyyteen... 3 II LESKEN OIKEUDELLINEN ASEMA 5 Sisällys Esipuhe v Esipuhe toiseen painokseen Sisällys ix Lyhenneluettelo xv vii I LYHYT JOHDANTO PERINTÖOIKEUDEN HISTORIAAN 1 1. Maaomaisuus ja sukuperimys.............................. 1 2. Puolison

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ

PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja Yksityisoikeuden sarja A:133 Eva Gottberg PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ 7. ajantasaistettu painos Turku 2013 ISBN 978-951-29-5547-3 ISSN 0783-2001

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä

Lisätiedot

ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas

ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas Miksi diabetestutkimusta tehdään? Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetes on Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Joka vuosi noin

Lisätiedot

Asia: HE72/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi

Asia: HE72/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Asia: HE72/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnan lakivaliokunnalle Perintökaari tuli voimaan 1.1.1966 ja

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi 1 Lähde: oikeusministerio.fi-verkkosivu, 7/2017 Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Tässä esitteessä kerrotaan, millä tavalla sukunimi voi muuttua avioliiton solmimisen yhteydessä. Esitteessä kerrotaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupungille testamentatun omaisuuden vastaanottaminen

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupungille testamentatun omaisuuden vastaanottaminen Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 131 Helsingin kaupungille testamentatun omaisuuden vastaanottaminen HEL 2016-008895 T 02 07 02 Oike PK20161781 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa kaupungin

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki Isyyslain kokonaisuudistuksen pääteemat

Lisätiedot

60 Määräajassa tehtävä kansalaisuusilmoitus

60 Määräajassa tehtävä kansalaisuusilmoitus Kirje SM182685 1 (6) 00.00.01.00.03 SMDno-2017-400 Eduskunnan lakivaliokunta Valiokuntaneuvos Tuokila KAA 3/2016 vp Äitiyslaki: sisäministeriön lausunto kansalaisuuslakiin tarvittavista muutoksista Lakivaliokunta

Lisätiedot

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Maatilan sukupolvenvaihdos ja tärkeät sopimukset infotilaisuus Karstula 8.10.2018 Asianajaja Tero Lakka Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen

Lisätiedot

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni

Lisätiedot

EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä

EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä Ottaen huomioon, ettei avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä ollut enää merkittäviä eroja Itävallassa, EIT:n 5. jaoston enemmistö

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty?

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Esimerkkinä Maija Mikkonen on hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Ikää hänellä on 65-vuotta. Maija haluaa kuitenkin

Lisätiedot

HE 117/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintökaaren 7 luvun 3 ja 5 :n muuttamisesta

HE 117/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintökaaren 7 luvun 3 ja 5 :n muuttamisesta HE 117/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintökaaren 7 luvun 3 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintökaaren lakiosaa koskevia

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki Isyyslain kokonaisuudistuksen pääteemat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011 122/2011 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Varallisuussuhteet perhe ja jäämistöoikeudellisessa valossa. Keskeinen lainsäädäntö. Avioliittolain peruslähtökohdat

Varallisuussuhteet perhe ja jäämistöoikeudellisessa valossa. Keskeinen lainsäädäntö. Avioliittolain peruslähtökohdat Varallisuussuhteet perhe ja jäämistöoikeudellisessa valossa Keskeinen lainsäädäntö Avioliittolaki (234/1929). Laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001). Laki avopuolisoiden yhteystalouden purkamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

puolison ja lesken jälkeen

puolison ja lesken jälkeen Perukirjan laadinnasta ensin kuolleen puolison ja lesken jälkeen Verohallinnon näkökulma Verkkoseminaari 16.3.2017 Kalle Isotalo Tilaisuuden sisältö Perunkirjoitus ensin kuolleen puolison (EKP) tai lesken

Lisätiedot

Kuka omistaa asumisoikeuden? LAEISTA JA ASETUKSISTA

Kuka omistaa asumisoikeuden? LAEISTA JA ASETUKSISTA Kuka omistaa asumisoikeuden? LAEISTA JA ASETUKSISTA Puolisot ja asumiskumppanit Jos sinä ja puolisosi hankitte asumisoikeuden yhdessä, osuus on yhteisomistuksessanne. Osuutesi asumisoikeudesta* vastaa

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto Itä-Suomen aluehallintovirasto Lausunto ISAVI/2705/05.01.01.02/2017 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Maistraattien

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tapauksessa B:n isyys perustuu isyysolettamaan, koska

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdokseen valmistavat askeleet

Sukupolvenvaihdokseen valmistavat askeleet Sukupolvenvaihdokseen valmistavat askeleet Joe Gummerus Legal Counsel Sukupolvenvaihdosstrategiat Tavoitteena ja strategiana voi olla esimerkiksi: Mahdollistaa ja sallia omistuksen siirtyminen seuraavalle

Lisätiedot

Isyyslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Isyyslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Isyyslaki Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2015 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan isyyden toteamiseen ja vahvistamiseen

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala.

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala. Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974 Vahingonkorvauslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Lain soveltamisala. Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä

Lisätiedot

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti? Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa

Lisätiedot

Kunnalle lahjoitetut kiinteistöt ja niiden käyttö

Kunnalle lahjoitetut kiinteistöt ja niiden käyttö Kunnalle lahjoitetut kiinteistöt ja niiden käyttö Kunnalle kiinteistön lahjoittamiseen sovellettava säännöstö Maakaaren (540/1995) 4. luvun 2 :n mukaisesti kiinteistön lahjaa koskevat soveltuvin osin kiinteistön

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI 10.11.2008 Tehtävä 1 / max. 12 pistettä a) Pesänjakaja on ollut oikeassa siinä, että A:n ja B:n vuonna 2000 tekemä tasajakosopimus ei ilman todistajia solmittuna

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU

SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU HELPPOTESTAMENTTI.FI SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU TEE TESTAMENTTI HELPOSTI NETISSÄ helppotestamentti.fi - Tammelan puistokatu 22 - hei@helppotestamentti.fi DOKUMENTIN KÄYTTÖOHJE KIITOS LUOTTAMUKSESTASI

Lisätiedot

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVA ETU Sopimus Valtion palveluksessa

Lisätiedot

Velat osituksessa erityiskysymyksiä - takaus ja välitilan velat Siviilioikeuden dos., OikN Pertti Välimäki Dispositio 1. takaukset osituksessa 2. välitilanaikaiset keskinäiset velat Lähteet Takaus: Välimäki:

Lisätiedot

Vahingonkorvaus. Hankintalain 107 :n perusteella. Janne Penttinen

Vahingonkorvaus. Hankintalain 107 :n perusteella. Janne Penttinen Vahingonkorvaus Hankintalain 107 :n perusteella Janne Penttinen 040-550 1231 Janne.penttinen@gmx.com Edellytyksiä Koskee kaikkia hankintamenettelyjä Vahingonkorvauksen saaminen ei edellytä tuottamusta

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Ohje 1 (8) Antopäivä: 1.4.2011 Voimaantulopäivä: 4.4.2011 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 3.4.2016 Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/959/2011 Soveltamisala: Katsastustoimipaikkojen

Lisätiedot

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Outi Pallari Cd-rom-levykkeen

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308 K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88 Antopäivä Nro 3.5.2016 1011 MUUTOKSENHAKIJA VASTAPUOLI ASIA Valtio Tullin edustamana Jukka Joutsjoki Vahingonkorvaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot