LAPSIOIKEUS Isyysolettama

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSIOIKEUS Isyysolettama"

Transkriptio

1 Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos äiti ei avioliitossa lapsen syntyessä: Lapsi kirjataan isättömäksi (poik. äiti jäänyt odotusaikana leskeksi) - Isyysolettama ratkaistaan sen maan lain perusteella, jonka kansalainen isä oli lapsen syntyessä

2 Isyyden selvittäminen Tavoitteena löytää biologinen isä Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen tunnustamiseen liittyy isyyden selvittäminen - Äiti voi päättää, selvitetäänkö isyys / ei - TI voi määrätä näytön hankittavaksi myös pakkokeinoin Isyyden tunnustaminen - Ei mahdollista ennen lapsen syntymää eikä kuoleman jälkeen - Tehtävä henkilökohtaisesti - Maistraatti hyväksyy tunnustamisen

3 Isyyden vahvistaminen kanteella Jos isyyttä ei tunnusteta lastenvalvojan ajettava kannetta isäkandidaatteja vastaan Äidillä kielto-oikeus TI:lla oikeus määrätä hankittavaksi kaikki tarvittava näyttö + määrätä isäehdokkaat sakon uhalla isyystutkimuksiin / käyttää noutoa Vaaditaan makaamisnäyttö sekä siittämisnäyttö

4 Keinoalkuinen vanhemmuus Hedelmöityshoidon tuloksena syntynyt lapsi Isäksi on vahvistettava mies, joka yhteisymmärryksessä äidin kanssa antoi suostumuksensa hoitoon. - Jos hoitoa on annettu naiselle yksin Lapsen isäksi on vahvistettava mies, jonka siittiöitä on käytetty hoidossa, jos hän on antanut suostumuksen isyyden vahvistamiseen. - Silloin, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana aviomies on lapsen isä

5 Isyyden kumoaminen kanneteitse TI:n vahvistettava, ettei aviomies ole lapsen isä, jos on selvitetty, että: 1. Äiti ollut sukupuoliyhdynnässä toisen miehen kanssa / hedelmöittämiseen on käytetty toisen miehen siittiöitä + pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty 2. Lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei mies ole lapsen isä. 3. Lapsi on siitetty ennen avioliittoa / puolisoiden asuessa erillään välien rikkoutumisen vuoksi, TI:n tulee vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä, jollei saateta todennäköiseksi, että puolisot ovat olleet keskenään sukupuoliyhdynnässä tai että miehen siittiöitä on käytetty toimenpiteeseen lapsen siittämisaikana. * Poik. Hedelmöityshoito, johon aviomies antanut suostumuksen

6 Lapsen huolto Lapsen vanhemmat, jotka lapsen syntyessä ovat avioliitossa keskenään, ovat kumpikin lapsensa huoltajia. - Muutoin äiti Jos toinen vanhemmista on yksin lapsensa huoltaja ja vanhemmat avioituvat Molemmista tulee huoltajia - Lähtökohta: vanhemmat voivat sopia huoltoa koskevista kysymyksistä - Jollei sopimusta: TI ratkaisee asian - se ei ole sidottu vanhempien vaatimuksiin - lapsen etu ratkaisee - Selvitys kunnan sosiaalitoimelta päätöksen perustana Lapsen huolto päättyy, kun hän täyttää 18 v. / solmii sitä ennen avioliiton.

7 Lapsen huolto Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Ei välttämättä yhteishuolto, jos se ei toimi Huoltoa koskevaa kysymystä ratkaistaessa kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. - Työnjakomääräyksiä: esim. perushuolto lähivanhemmalle, mutta etävanhemmalla oikeus vaikuttaa tiettyihin asioihin (nimi, uskontokunta jne.) - Erillismääräys etävanhemman oikeudesta saada lasta koskevia tietoja

8 Huostaanotto Edellytyksenä, että: a) Lapsen käytös tai, b) Hänen kasvuolosuhteensa Aiheuttaa vaaraa lapsen terveydelle / kehitykselle - Ei sinänsä vaikuta huoltajuuteen, mutta - Huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi huoltajien päätöksenteko-oikeutta rajoitetaan huostaanoton ajaksi * hoito, kasvatus ja olinpaikasta määrääminen Sosiaalitoimisto päättää

9 Tapaamisoikeus Vanhemmat voivat sopia asiasta / TI:n ratkaisu Tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Jos lähivanhempi estää tapaamiset Pakkotäytäntöönpano (uhkasakko ja nouto) Jos etävanhempi ei halua tavata kyseessä vajanaisoikeus: KKO 1991:36. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain mukaan ei voitu asettaa uhkasakkoa sen vanhemman, jonka luona lapsi ei asunut, velvoittamiseksi noudattamaan tapaamis- ja luonapito-oikeutta koskevaan päätökseen sisältyviä määräyksiä tapaamisen ja luonapidon ehdoista.

10 Elatus Lähtökohta: Vanhemmat vastaavat kykynsä mukaan. - otetaan huomioon vanhemman : 1. ikä 2. työkyky 3. mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, 4. käytettävissä olevien varojen määrä sekä 5. lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi. OM 2007:2

11 Elatus Elatusvastuu ankaraa vastuuta Sopimus, jolla luvataan vastaisuudessa luopua elatusavusta on mitätön Kertakaikkisen suorituksen mahdollisuus Vahvistetun elatusavun määrää ja sen suorittamistapaa voidaan muuttaa sopimuksella tai tuomiolla, mikäli niissä olosuhteissa, jotka on otettava huomioon elatusapua vahvistettaessa, on tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että muuttamista on pidettävä kohtuullisena

12 Elatus Pääsääntö: Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun hän täyttää 18. Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös tämän jälkeen, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan huomioon mm. 1. lapsen taipumukset, 2. koulutuksen kestoaika, 3. koulutuksesta aiheutuvien kustannusten määrä 4. lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista.

13 Elatus KKO 1996:5 perustelut: 18 vuotta täyttäneen lapsen mahdollisuudet itse vastata sanotuista kustannuksista eivät ole kovin hyvät. Lukion oppimäärä ei valmista mihinkään ammattiin. selvitys osoittaa, että äiti kykenee osallistumaan sanottuihin menoihin. Sen vuoksi ja kun lukion oppimäärää voidaan nykyään pitää tasoltaan kansalaisten peruskoulutukseen kuuluvana, Korkein oikeus katsoo, että B:n velvoittaminen osaltaan vastaamaan A:n lukiokoulutuksesta KKO 2005:20 täysi-ikäinen lapsi velvollinen ottamaan korkeakouluopintoihin opintolainaa, mikäli saa

14 EDUNVALVONTAVALTUUTUS Lahjoituskielto, ellei valtakirjassa toisin määrätty (yksilöity antamisen perusteet) Valtuutettu korvausvelvollinen, jos hän valtuuttajan puolesta toimiessaan aiheuttaa tahallisesti tai huolimattomuudesta vahinkoa - sovittelussa ja korvausvelvollisuuden jakautumisessa noudatetaan VahL:n säännöksiä Maistraatti valvoo valtuutettua - voi pyytää valtuutettua antamaan tilin tehtävänsä hoitamisesta - päätöstili

15 ISYYSLAKI MUUTTUMASSA LAPSIOIKEUS Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos äiti ei avioliitossa lapsen syntyessä: Lapsi kirjataan isättömäksi (poik. äiti jäänyt odotusaikana leskeksi) - Isyysolettama ratkaistaan sen maan lain perusteella, jonka kansalainen isä oli lapsen syntyessä

16 Isyyden selvittäminen Tavoitteena löytää biologinen isä Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen tunnustamiseen liittyy isyyden selvittäminen - Äiti voi päättää, selvitetäänkö isyys / ei - TI voi määrätä näytön hankittavaksi myös pakkokeinoin Isyyden tunnustaminen - Ei mahdollista ennen lapsen syntymää eikä kuoleman jälkeen - Tehtävä henkilökohtaisesti - Maistraatti hyväksyy tunnustamisen

17 Isyyden vahvistaminen kanteella Jos isyyttä ei tunnusteta lastenvalvojan ajettava kannetta isäkandidaatteja vastaan Äidillä kielto-oikeus TI:lla oikeus määrätä hankittavaksi kaikki tarvittava näyttö + määrätä isäehdokkaat sakon uhalla isyystutkimuksiin / käyttää noutoa Vaaditaan makaamisnäyttö sekä siittämisnäyttö

18 Keinoalkuinen vanhemmuus Hedelmöityshoidon tuloksena syntynyt lapsi Isäksi on vahvistettava mies, joka yhteisymmärryksessä äidin kanssa antoi suostumuksensa hoitoon. - Jos hoitoa on annettu naiselle yksin Lapsen isäksi on vahvistettava mies, jonka siittiöitä on käytetty hoidossa, jos hän on antanut suostumuksen isyyden vahvistamiseen. - Silloin, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana aviomies on lapsen isä

19 Isyyden kumoaminen kanneteitse TI:n vahvistettava, ettei aviomies ole lapsen isä, jos on selvitetty, että: 1. Äiti ollut sukupuoliyhdynnässä toisen miehen kanssa / hedelmöittämiseen on käytetty toisen miehen siittiöitä + pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty 2. Lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei mies ole lapsen isä. 3. Lapsi on siitetty ennen avioliittoa / puolisoiden asuessa erillään välien rikkoutumisen vuoksi, TI:n tulee vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä, jollei saateta todennäköiseksi, että puolisot ovat olleet keskenään sukupuoliyhdynnässä tai että miehen siittiöitä on käytetty toimenpiteeseen lapsen siittämisaikana. * Poik. Hedelmöityshoito, johon aviomies antanut suostumuksen

20 Lapsen huolto Lapsen vanhemmat, jotka lapsen syntyessä ovat avioliitossa keskenään, ovat kumpikin lapsensa huoltajia. - Muutoin äiti Jos toinen vanhemmista on yksin lapsensa huoltaja ja vanhemmat avioituvat Molemmista tulee huoltajia - Lähtökohta: vanhemmat voivat sopia huoltoa koskevista kysymyksistä - Jollei sopimusta: TI ratkaisee asian - se ei ole sidottu vanhempien vaatimuksiin - lapsen etu ratkaisee - Selvitys kunnan sosiaalitoimelta päätöksen perustana Lapsen huolto päättyy, kun hän täyttää 18 v. / solmii sitä ennen avioliiton.

21 Tapaamisoikeus Vanhemmat voivat sopia asiasta / TI:n ratkaisu Tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Jos lähivanhempi estää tapaamiset pakkotäytäntöönpano Jos etävanhempi ei halua tavata kyseessä vajanaisoikeus: KKO 1991:36. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain mukaan ei voitu asettaa uhkasakkoa sen vanhemman, jonka luona lapsi ei asunut, velvoittamiseksi noudattamaan tapaamis- ja luonapitooikeutta koskevaan päätökseen sisältyviä määräyksiä tapaamisen ja luonapidon ehdoista.

22 Elatus Lähtökohta = Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. - Tällöin otetaan huomioon vanhemman : 1. ikä 2. työkyky 3. mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, 4. käytettävissä olevien varojen määrä sekä 5. lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan

23 Elatus Elatusvastuu ankaraa vastuuta Sopimus, jolla luvataan vastaisuudessa luopua elatusavusta on mitätön Kertakaikkisen suorituksen mahdollisuus Vahvistetun elatusavun määrää ja sen suorittamistapaa voidaan muuttaa sopimuksella tai tuomiolla, mikäli niissä olosuhteissa, jotka on otettava huomioon elatusapua vahvistettaessa, on tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että muuttamista on pidettävä kohtuullisena

24 Elatus Pääsääntö: Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun hän täyttää 18. Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös tämän jälkeen, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan huomioon mm. 1. lapsen taipumukset, 2. koulutuksen kestoaika, 3. koulutuksesta aiheutuvien kustannusten määrä 4. lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista.

25 Elatus KKO 1996:5 perustelut: 18 vuotta täyttäneen lapsen mahdollisuudet itse vastata sanotuista kustannuksista eivät ole kovin hyvät. Lukion oppimäärä ei valmista mihinkään ammattiin. selvitys osoittaa, että äiti kykenee osallistumaan sanottuihin menoihin. Sen vuoksi ja kun lukion oppimäärää voidaan nykyään pitää tasoltaan kansalaisten peruskoulutukseen kuuluvana, Korkein oikeus katsoo, että B:n velvoittaminen osaltaan vastaamaan A:n lukiokoulutuksesta KKO 2005:20 täysi-ikäinen lapsi velvollinen ottamaan korkeakouluopintoihin opintolainaa, mikäli saa

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Nykyinen isyyslaki (700/1975) tuli voimaan 1.10.1976 Muutoksia 80-luvulla ja

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Uusi isyyslaki (11/2015) tulee voimaan 1.1.2016 Kumoaa

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki I Isyyslain kokonaisuudistus

Lisätiedot

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Henna Harju Lakimies Helsingin kaupunki, perheoikeudelliset asiat ISYYSLAKI 11/2015 Suomessa syntyy vuosittain n. 60 000 lasta, joista n. 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella

Lisätiedot

Avioero ja lasten asioista sopiminen.

Avioero ja lasten asioista sopiminen. Avioero ja lasten asioista sopiminen. Anne Liakka Eron Keskellä eronkeskellä.fi Materiaalin Copyright 2015 eronkeskellä.fi / Palomacorento Oy ja Suomen Jurisit Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalissa

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi OIKEUSMINISTERIÖ Puolisoiden sukunimi avioliittoa solmittaessa Puolisoiden sukunimi avioliiton purkauduttua Lapsen sukunimi syntymän perusteella Lapsen sukunimen muuttaminen

Lisätiedot

V AVOLIITTO 18.2.2011. Entä jos hulttio ei haluakaan häipyä? Voiko kotityöllä tulla asunnon omistajaksi?

V AVOLIITTO 18.2.2011. Entä jos hulttio ei haluakaan häipyä? Voiko kotityöllä tulla asunnon omistajaksi? V AVOLIITTO Entä jos hulttio ei haluakaan häipyä? Omistaja itse on avannut vaaran lähteen ottaessaan asuntoon vieraan ihmisen ja salliessaan hänen tuoda sinne roinansa. (Helsingin yliopiston siviilioikeuden

Lisätiedot

PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS

PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS Suvianna Hakalehto, lapsioikeuden apulaisprofessori LÄMMITTELYTEHTÄVÄ Keskustele parin kanssa hetki jostain mediassa esillä olleesta lasten oikeuksiin liittyvästä asiasta.

Lisätiedot

Eron sattuessa vanhempien tulee sopia neljästä tärkeästä asiasta: - Lapsen huollosta - Lapsen asumisesta - Lapsen tapaamisoikeudesta - Elatusavusta

Eron sattuessa vanhempien tulee sopia neljästä tärkeästä asiasta: - Lapsen huollosta - Lapsen asumisesta - Lapsen tapaamisoikeudesta - Elatusavusta Eron sattuessa vanhempien tulee sopia neljästä tärkeästä asiasta: - Lapsen huollosta - Lapsen asumisesta - Lapsen tapaamisoikeudesta - Elatusavusta Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että sovittaessa näistä

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki Isyyslain kokonaisuudistuksen pääteemat

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010.

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. LAPSEN OIKEUDET YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. (c) Toni Uusimäki 2004 NIMI yksilöi ihmisen Nimellä tunnistetehtävä, osa persoonallisuutta Etunimiä enintään kolme Vanhemmilla yhteinen lapselle automaattisesti

Lisätiedot

ELATUSSOPIMUKSEN ONGELMAKOHTIA

ELATUSSOPIMUKSEN ONGELMAKOHTIA ELATUSSOPIMUKSEN ONGELMAKOHTIA Henna Harju Lakimies Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto 9.10.2014 Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan vain äiti ruokki

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki Isyyslain kokonaisuudistuksen pääteemat

Lisätiedot

PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ

PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja Yksityisoikeuden sarja A:133 Eva Gottberg PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ 7. ajantasaistettu painos Turku 2013 ISBN 978-951-29-5547-3 ISSN 0783-2001

Lisätiedot

Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto

Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 36/2015 Antopäivä: 10.11.2016 Hakija on ulkomaan

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi 1 Lähde: oikeusministerio.fi-verkkosivu, 7/2017 Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Tässä esitteessä kerrotaan, millä tavalla sukunimi voi muuttua avioliiton solmimisen yhteydessä. Esitteessä kerrotaan

Lisätiedot

Lapsen elatuksen rekisteri

Lapsen elatuksen rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797

Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Lasten

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain valmistelu ja sen eteneminen Arviomuistio 2011 (OMSO 37/2011) Työryhmä (5 jäsentä) + seurantaryhmä

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Pohdittavaa apilaperheille

Pohdittavaa apilaperheille 14.2.2014 Pohdittavaa apilaperheille Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää Perheaikaa.fi luento 14.2.2014 Apilaperheitä, ystäväperheitä, vanhemmuuskumppaneita Kun vanhemmuutta jaetaan (muutenkin

Lisätiedot

Isyyden selvittämisen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden varmistamisen sekä lapsen elatusavun vahvistamisen toimintaprosessit

Isyyden selvittämisen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden varmistamisen sekä lapsen elatusavun vahvistamisen toimintaprosessit Isyyden selvittämisen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden varmistamisen sekä lapsen elatusavun vahvistamisen toimintaprosessit Toimintaprosessien kuvauksia 14.2.2011, versio 2.0 Aki Miettinen, Tietojenkäsittelytieteen

Lisätiedot

Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen

Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen YHTEISHUOLTO VAI YKSINHUOLTO? Huollon monet merkitykset - arkihuolto - oikeudellinen huolto - edunvalvonta Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen Huoltomuoto vanhempien asuessa erillään

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Perheoikeuden peruskurssiaineistoa

Perheoikeuden peruskurssiaineistoa Perheoikeuden peruskurssiaineistoa Käsitteet Yksinhuollossa huolto on vain toisella vanhemmalla. Yksinhuolto voi olla alkuperäistä (toista huoltajaa ei ole koskaan määrätty) tai jälkiperäistä (toinen huoltaja

Lisätiedot

MUISTIO LAPSEN HUOLTOA JA TAPAAMISOIKEUTTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Faksi Sähköpostiosoite

MUISTIO LAPSEN HUOLTOA JA TAPAAMISOIKEUTTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Faksi Sähköpostiosoite MUISTIO Lainvalmisteluosasto Yksityisoikeuden yksikkö 25.1.2016 OM 31/41/2015 LAPSEN HUOLTOA JA TAPAAMISOIKEUTTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN 1. Muistion tarkoitus Tähän muistioon on koottu lapsen

Lisätiedot

ÄÄMIST VAIKEAT ASIAT LUENNOT 07-09.10.2008 09.10.2008

ÄÄMIST VAIKEAT ASIAT LUENNOT 07-09.10.2008 09.10.2008 PERHE- JA JÄÄ ÄÄMIST MISTÖOIKEUDEN VAIKEAT ASIAT LUENNOT 07-09.10.2008 09.10.2008 LUKIJALLE Tämä ulkoasultaan viimeistelemätön kuvasarja on kooste lokakuun alun 2008 luennoistani. Se on tarkoitettu luennoille

Lisätiedot

Mies, ero ja käytännön asiat

Mies, ero ja käytännön asiat Mies, ero ja käytännön asiat Kari Vilkko Erosta Elossa toiminta 3.4.2014 Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Sisältö ennen eroa: mitä voin tehdä

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Sateenkaariperheet ry:n poliittiset tavoitteet vuosille 2010 2015

Sateenkaariperheet ry:n poliittiset tavoitteet vuosille 2010 2015 Sateenkaariperheet ry:n poliittiset tavoitteet vuosille 2010 2015 1. Perhevapaat ja -etuudet tasapuolisiksi 2. Yhdenvertainen avioliitto 3. Samaa sukupuolta olevien avoparien lapsiperheet otettava huomioon

Lisätiedot

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä huhtikuuta 1983 annetun lain (361/83) 49 :n nojalla,

Lisätiedot

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361 Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleiset säännökset 1 Lapsen huolto Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 30.9.2015 Salla Silvola

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 30.9.2015 Salla Silvola OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 30.9.2015 Salla Silvola VALTIONEUVOSTON ASETUKSET ERÄISTÄ TOIMENPITEISTÄ JA ASIAKIRJOISTA ISYYSASIOISSA JA OIKEUSGENEETTISESTÄ ISYYSTUTKIMUKSESTA JA

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi isyyslain muuttamisesta ESIT YK SEN PÄÄA SIAL LI NE N SISÄL TÖ.

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi isyyslain muuttamisesta ESIT YK SEN PÄÄA SIAL LI NE N SISÄL TÖ. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi isyyslain muuttamisesta ESIT YK SEN PÄÄA SIAL LI NE N SISÄL TÖ. Esityksessä ehdotetaan isyyden toteamista avioliiton perusteella koskevan isyyslain säännöksen muuttam

Lisätiedot

LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi

LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA Isät lasten asialla ry Isät lasten asialla on yhdistys, joka koostuu joukosta eronneita vanhempia, isovanhempia, siskoja ja veljiä. Jäseniä yhdistää lapsen osittainen tai kokonaan

Lisätiedot

PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS

PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS Suvianna Hakalehto-Wainio PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS Mitä jäi epäselväksi? EU-oikeuden merkitys (1) kansallisen ja kansainvälisen sääntelyn suhde (2) perustuslain ja kansallisten lapsilakien

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp Hallituksen esitys lasten suojelua koskevan Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2005 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 378 385. Laki. N:o 378. oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2005 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 378 385. Laki. N:o 378. oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 378 385 SISÄLLYS N:o Sivu 378 Laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta... 2279 379 Laki isyyslain muuttamisesta... 2285

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS

EDUNALVONTAVALTUUTUS EDUNALVONTAVALTUUTUS Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen järjestää asioidensa

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty?

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Esimerkkinä Maija Mikkonen on hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Ikää hänellä on 65-vuotta. Maija haluaa kuitenkin

Lisätiedot

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu ERILAISIA PARISUHTEITA Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu PERHETYYPPIEN MURROS 2000-LUVULLA 100 % 90 % 80 % 2,1 11,3 7,5 2 11 7 2 11 8 70 % 60 % 35,7 36 33 Isä ja lapsia Äiti ja lapsia 50 % 40 % 30

Lisätiedot

Elatustuki 04.04.2016

Elatustuki 04.04.2016 Elatustuki 04.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Käsitteitä... 2 1.3.2 Myöntämisedellytykset... 3 1.3.2.1 Elatusavun

Lisätiedot

Tietoa avioliittolaista

Tietoa avioliittolaista Tietoa avioliittolaista Avioliiton solmiminen Avioliitto solmitaan joko kirkollisella vihkimisellä tai siviilivihkimisellä. Ennen vihkimistä on aina toimitettava avioliiton esteiden tutkinta, jossa varmistutaan

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle

Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen 9.10.2014 Kelan tehtävät elatustukiasioissa Elatustuen myöntäminen ja maksaminen asiakkaan hakemuksesta Elatusavun periminen

Lisätiedot

ERO LAPSIPERHEESSÄ -opas selviytymiseen

ERO LAPSIPERHEESSÄ -opas selviytymiseen ERO LAPSIPERHEESSÄ -opas selviytymiseen LASTEN HUOLTO-, ELATUS-, ASUMIS- JA TAPAAMISASIAT Vanhemmat voivat eron jälkeen sopia lastensa asumis-, elatus- ja tapaamisasiat keskenään ilman lastenvalvojan vahvistamaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle isyyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi isyyden määräytymistä koskeva lainsäädäntö. Nykyinen isyyslaki ja isyyslain voimaanpanosta

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä isyyslaiksi

Lausunto hallituksen esityksestä isyyslaiksi 30.9.2014 Eduskunnan lakivaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä isyyslaiksi Hallituksen esityksen selkein parannusehdotus on mahdollisuus tunnustaa vanhemmuus jo ennen lapsen syntymää neuvolassa.

Lisätiedot

Vanhemmuuslain uudistaminen

Vanhemmuuslain uudistaminen LAUSUNTO 23.9.2011 Sateenkaariperheet ry Asia: Vanhemmuuslain uudistaminen Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista 2011 Sateenkaariperheet ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta, joka on merkittävä

Lisätiedot

Isyyslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Isyyslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Isyyslaki Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2015 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan isyyden toteamiseen ja vahvistamiseen

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Vero2017- tapahtuma Helsinki 14. 15.3.2017, Marina Congress Center OTM Lakimies, tiiminvetäjä Virpi Kutila Mikä on edunvalvontavaltuutus? Yksityisoikeudellinen valtuutus, valtakirja,

Lisätiedot

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI TIETOSIVU SUOMEN KANSALAISUUSLAKI Suomen nykyinen kansalaisuuslaki tuli voimaan syyskuussa vuonna 2011. Lain keskeisimpiä tavoitteita on edistää Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä Perheen sisäinen adoptio Tilanteessa, kun lapsen toinen vanhempi asuu ulkomailla Adoptiolaki 2012/Adoption ensisijaisena

Lisätiedot

Marjaana Sorokin 17.11.2015

Marjaana Sorokin 17.11.2015 Marjaana Sorokin 17.11.2015 2005 2008 2011 2014 Elatusapusopimukset 34 559 35 693 44 385 52 173 Sopimukset lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta, joissa sovittu: 40 124 42 792 44 933 47 614

Lisätiedot

Markku Helin ISYYSLAKI

Markku Helin ISYYSLAKI Markku Helin ISYYSLAKI Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 32. teos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Markku Helin Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad

Lisätiedot

Johdanto-osa. Suomen tasavallan hallitus ja Etelä-Afrikan tasavallan hallitus (jäljempänä yhdessä "osapuolet" ja erikseen "osapuoli"), jotka

Johdanto-osa. Suomen tasavallan hallitus ja Etelä-Afrikan tasavallan hallitus (jäljempänä yhdessä osapuolet ja erikseen osapuoli), jotka Sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Etelä-Afrikan tasavallan hallituksen välillä niiden diplomaattisten tai konsuliedustustojen tai kansainvälisissä hallitustenvälisissä järjestöissä toimivien edustustojen

Lisätiedot

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 l u- vun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi Alle kaksitoistavuotias lapsi voitaisiin liittää

Lisätiedot

Kansainvälistyvät perhesuhteet

Kansainvälistyvät perhesuhteet Kansainvälistyvät perhesuhteet Juha Auvinen asianajaja, varatuomari, LL. M. Eur. Yleisiä huomioita avioliittolaki, perintökaari, kansainväliset sopimukset (EU, Pohjoismaat) kansainvälinen yksityisoikeudellinen

Lisätiedot

Lausunto lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lausunto lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta Oikeusministeriölle OM 31/41/2015 Lausunto lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta Ensi- ja turvakotien liitto ilmaisee hämmästyksensä siitä, että tästä lasten huoltoa

Lisätiedot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta

Lisätiedot

17.4.2013. LA 27/2012 vp (Juho Eerola/ps ym.) Lakivaliokunnan asiantuntijakuuleminen 18.4.2013

17.4.2013. LA 27/2012 vp (Juho Eerola/ps ym.) Lakivaliokunnan asiantuntijakuuleminen 18.4.2013 1/3 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 1 MUISTIO 17.4.2013 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite: LA 27/2012 vp (Juho Eerola/ps ym.) Lakivaliokunnan asiantuntijakuuleminen 18.4.2013 Kuten oikeusministeriö 26.11.2012

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Sisällys. I Johdanto 1. II Edunvalvontavaltuutuksen sisältö ja suhde eräisiin lähiinstituutioihin. Sisällys vii Lyhenteitä xv

Sisällys. I Johdanto 1. II Edunvalvontavaltuutuksen sisältö ja suhde eräisiin lähiinstituutioihin. Sisällys vii Lyhenteitä xv Sisällys Sisällys vii Lyhenteitä xv I Johdanto 1 1. Edunvalvontavaltuutus uusi edustuksen muoto................. 1 2. Edunvalvontavaltuutuslain valmistelu- ja säätämisprosessi.......... 2 3. Edunvalvontavaltuutuslain

Lisätiedot

LOMAKKEET LAPSEN ELATUSAVUN SUURUUDEN LASKEMISEKSI. (tarkoitettu liitettäviksi elatusapusopimukseen)

LOMAKKEET LAPSEN ELATUSAVUN SUURUUDEN LASKEMISEKSI. (tarkoitettu liitettäviksi elatusapusopimukseen) 69 LOMAKKEET LAPSEN ELATUSAVUN SUURUUDEN LASKEMISEKSI (tarkoitettu liitettäviksi elatusapusopimukseen) 70 LAPSEN ELATUKSEN TARVE LIITE 1 LAPSEN NIMI: Yleiset kustannukset (2.2) Erityiset kustannukset (

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Äitiyslaki Kansalaisaloitteen julkinen kuulemistilaisuus. Lakivaliokunta

Äitiyslaki Kansalaisaloitteen julkinen kuulemistilaisuus. Lakivaliokunta Äitiyslaki Kansalaisaloitteen julkinen kuulemistilaisuus Lakivaliokunta 16.2.2017 Aloite Nimiä kerättiin 28.11.2015-28.5.2016 55 707 kiitosta aloitetta kannattaneille kansalaisille! Eduskuntaan jo puoli

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari

Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari Vaikeuksia ymmärtää, että ovat rikoksen uhreja. Vaikeuksia saada asioihin selvyyttä hajallaan olevan

Lisätiedot

LAPSEN ELATUSSOPIMUKSEN LAIMINLYÖNTI

LAPSEN ELATUSSOPIMUKSEN LAIMINLYÖNTI Opinnäytetyö AMK Liiketoiminnan koulutusohjelma Juridiikka 2012 Tuula Grönroos LAPSEN ELATUSSOPIMUKSEN LAIMINLYÖNTI syitä ja seurauksia OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ Turun ammattikorkeakoulu Liiketalous

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LASTEN ASIOISTA SOPIMINEN

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LASTEN ASIOISTA SOPIMINEN LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LASTEN ASIOISTA SOPIMINEN ROVANIEMI 22.5.2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Vanhempien vaihtoehdot

Lisätiedot

Miten lapsia tehdään?

Miten lapsia tehdään? 2.5.2013 Miten lapsia tehdään? Anna Moring Koulutussuunnittelija anna.moring@sateenkaariperheet.fi Erilaisia sateenkaariperheitä Ydinperheitä (naisparin tai miesparin) Apilaperheitä (2 miestä + nainen,

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille ROVANIEMI 22.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

The Iskä Issue - naisena isien maailmassa

The Iskä Issue - naisena isien maailmassa The Iskä Issue - naisena isien maailmassa Katriina Bildjuschkin Esh-Kätilö, seksuaalipedagogi (NACS), auktorisoitu seksuaalineuvoja Turun kaupunki, hyvinvointitoimiala Taustoja puheenvuorolle Naiseus,

Lisätiedot

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP +

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP + OLE_PH4 1 *1319901* OLESKELULUPAHAKEMUS LAPSELLE Tällä lomakkeella haetaan alle 18-vuotiaalle lapselle ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan hakemisen tarkoituksena on,

Lisätiedot

KANSALAISUUSILMOITUS; ULKOMAILLA AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT ULKOMAALAINEN, JONKA SYNTYESSÄ ISÄ OLI SUOMEN KANSALAINEN

KANSALAISUUSILMOITUS; ULKOMAILLA AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT ULKOMAALAINEN, JONKA SYNTYESSÄ ISÄ OLI SUOMEN KANSALAINEN KAN_4 1 *1199901* KANSALAISUUSILMOITUS; ULKOMAILLA AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT ULKOMAALAINEN, JONKA SYNTYESSÄ ISÄ OLI SUOMEN KANSALAINEN Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Mitä erossa sovitaan ja mitä jos ei pysty sopimaan

Mitä erossa sovitaan ja mitä jos ei pysty sopimaan Mitä erossa sovitaan ja mitä jos ei pysty sopimaan Ison Omenan kirjastossa 13.01.2016: OTM, Herkko Havumäki Tarkasteltavana mm. seuraavia aiheita: - perheellisten on sovittava: - lapsen elatuksesta, -

Lisätiedot

Henna Raittimo LAPSIA KOSKEVIEN ASIOIDEN JÄRJESTELY EROTILANTEESSA

Henna Raittimo LAPSIA KOSKEVIEN ASIOIDEN JÄRJESTELY EROTILANTEESSA Henna Raittimo LAPSIA KOSKEVIEN ASIOIDEN JÄRJESTELY EROTILANTEESSA LAPSIA KOSKEVIEN ASIOIDEN JÄRJESTELY EROTILANTEESSA Henna Raittimo Opinnäytetyö Kevät 2013 Liiketalouden koulutusohjelma Oulun seudun

Lisätiedot

Mitä on kotimainen adoptio?

Mitä on kotimainen adoptio? Mitä on kotimainen adoptio? 20.5.2014 Perheaikaa.fi Yhteistyössä Adoptioperheet ry:n kanssa www.adoptioperheet.fi Projektivastaavat Heli Reinikainen Päivi Partanen Kohtaaminen - kotimaisen adoption kehittämishanke

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti. Tiedot lainasta 1.1 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Finnoonportti (Y-tunnus 2611697-6) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Lainanjärjestäjä ) palvelussa rahoittajille

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä

Lisätiedot

TARKENNUKSIA PERHE-ELÄKKEESTÄ ANNETTUIHIN OHJEISIIN

TARKENNUKSIA PERHE-ELÄKKEESTÄ ANNETTUIHIN OHJEISIIN TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 5/2004 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki 10.5.2004 Puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 1(9) Merja Salonen TARKENNUKSIA PERHE-ELÄKKEESTÄ ANNETTUIHIN OHJEISIIN

Lisätiedot

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa

Lisätiedot

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisen tarpeet -muistio

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisen tarpeet -muistio Sivu 1 / 7 oikeusministerio@om.fi Lainvalmisteluosasto Yksityisoikeuden yksikkö Lausuntopyyntö 26.1. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisen tarpeet -muistio Yhden vanhemman

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja isyyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta.

Lisätiedot