Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä"

Transkriptio

1 Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki

2 Isyyslain kokonaisuudistuksen pääteemat 1. Isyyden toteaminen avioliiton perusteella 2. Isyyden selvittäminen 3. Isyyden tunnustaminen 4. Oikeudenomistajien suostumus 5. Isyyden vahvistaminen maistraatin päätöksellä 6. Isyyden vahvistaminen tuomioistuimen päätöksellä 7. Isyyden kumoaminen 8. Siirtymäsäännökset

3 1. Isyyden toteaminen äidin avioliiton perusteella ns. isyysolettama Aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana (2 ) Nykyinen olettama säilyy lähes nykyisellään hienoinen laajennus tilanteissa, joissa aviomies on kuollut ennen lapsen syntymää. Enää ei edellytetä, että pari on ollut avioliitossa jo lapsen siittämisen aikaan, kunhan lapsi on voinut tulla siitetyksi ennen aviomiehen kuolemaa. Isyysolettamaa ei laajennettu ulottumaan avoliittoihin Avoliiton alkamisen ja päättymisen epämääräisyys; väestötietojärjestelmän tiedot vs. todellinen tilanne; liikaa virheellisiä olettamia

4 2. Isyyden selvittäminen Selvittämisen käyttöalaa laajennettu: Myös vuotiaat lapset 15 vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin kieltää selvittämisen ja kanteen Tarve selvittää myös 15 ikävuotta lähestyvän lapsen mielipide Aviolapset, jos aviopuolisot yhdessä pyytävät selvittämistä 6 kk:n kuluessa syntymästä Isyys kumottavissa maistraatissa yhteisestä hakemuksesta, jos DNAtutkimus osoittaa, että aviomies ei ole isä Aviolapsen isyys myöhemmin kuin 6 kk syntymästä, jos toinen mies on ilmoittanut aikovansa tunnustaa lapsen

5 2. Isyyden selvittäminen Äidin vastustusoikeus poistettu Äidillä ei mahdollisuutta estää myöskään isyyskanteen ajamista, jos lastenvalvojalla on riittävät tiedot edetä. Lastenvalvojalla mahdollisuus keskeyttää isyyden selvittäminen, jos: 1. On ilmeistä, ettei isyyden vahvistamista varten ole saatavissa riittävästi tietoja; 2. Lapsi on syntynyt hedelmöityshoitojen tuloksena naiselle, jonka hedelmöittämiseen on käytetty siittiöitä, joiden luovuttaja ei ole suostunut isyyden vahvistamiseen; tai 3. On erityinen syy olettaa, että selvittäminen ei olisi lapsen edun mukaista, mies ei ole tunnustanut lasta, eikä 15 vuotta täyttänyt lapsi vaadi isyyden selvittämistä.

6 2. Isyyden selvittäminen Dna-tutkimus Posken sisäpinnan sivelynäyte ensisijaiseksi ja se voidaan ottaa lastenvalvojan valvonnassa. Myös miehelle asetettu totuudessapysymisvelvollisuus tietoja antaessaan Äidillä tai miehellä ei ole velvollisuutta antaa tietoja tai vastata kysymyksiin, mutta jos hän näin tekee, hänen on pysyttävä totuudessa.

7 2. Isyyden selvittäminen Kansainväliset tilanteet Lastenvalvojan palvelut tarkoitettu ensisijassa Suomessa asuville (ja oleskeleville) lapsille. Lisäksi palvellaan Suomessa asuvaa (ja oleskelevaa) miestä, joka haluaa tunnustaa isyytensä ulkomailla asuvaan lapseen nähden. Pelkän Suomen kansalaisuuden perusteella palvellaan vain poikkeuksellisesti ja tiukoilla edellytyksillä: Asiaa ei voida ratkaista lapsen tai miehen asuinvaltiossa ja asian ratkaisemiselle Suomessa on erityinen syy. Tuomioistuin on lisäksi toimivaltainen käsittelemään asian, jos vastaajalla on täällä asuinpaikka (lastenvalvoja ei kuitenkaan käytä lapsen puhevaltaa).

8 3. Isyyden tunnustaminen ennen lapsen syntymää Tunnustaminen mahdollista äitiysneuvolan lisäksi myös lastenvalvojan luona ennen lapsen syntymää Muutoin samat edellytykset ja kieltäytymisperusteet kuin neuvoloissakin, mutta lisäksi edellytetään, että äiti esittää todistuksen raskaudestaan Syntymättömän lapsen yksilöinti

9 3. Isyyden tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen Tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen mahdollista Lastenvalvojalla, maistraatissa, vihkijälle, Suomen edustustossa (kuten nykyisin) Ei kuitenkaan enää neuvolassa Poikkeuksellisesti jatkossa myös, jos lapsi on kuollut niin pian syntymänsä jälkeen, että tunnustamislausumaa ei ole olosuhteet huomioon ottaen voitu antaa (1 vuosi lapsen kuolemasta). Äidin, lapsen huoltajan tai alaikäisen tunnustajan edustajan kuuleminen on jatkossa mahdollista myös kirjallisesti

10 Vanhemmat asioivat äitiysneuvolassa tunnustaminen ja yhteishuoltosopimus Neuvola toimittaa asiakirjat lastenvalvojalle Lastenvalvoja tutkii asiakirjat ja toimittaa tarvittavat lisäselvitykset ja kuulemiset Asiakirjat jäävät odottamaan lapsen syntymää Väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjä ilmoittaa lastenvalvojalle lapsen syntymästä Lastenvalvoja yhdistää neuvolan asiakirjat syntymäilmoitukseen Asiakirjat jäävät odottamaan 30 päiväksi 30 päivän kuluttua lapsen syntymästä lastenvalvojaa laatii isyyden selvittämispöytäkirjan ja toimittaa asiakirjat maistraattiin Maistraatti ilmoittaa isyyden vahvistamispäätöksestä vanhemmille ja lastenvalvojalle Lastenvalvoja vahvistaa yhteishuoltosopimuksen ja postittaa sen vanhemmille

11 4. Isyyden vahvistaminen oikeudenomistajien suostumuksella Uusi mahdollisuus tilanteissa, joissa isä, joka on kuollut, ei ole tunnustanut avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta ennen kuolemaansa. Edellyttää, että Oikeusgeneettinen isyystutkimus osoittaa miehen olevan lapsen isä, ja Miehen oikeudenomistajat antavat kirjallisen suostumuksensa siihen, että isyys voidaan vahvistaa ilman oikeudenkäyntiä maistraatin päätöksellä Kuulemista ja hyväksymistä koskevat edellytykset koskevat tätäkin tilannetta rinnastuu tunnustamiseen Luonnollisen henkilön edustaja ei voi antaa suostumusta luonnollisen henkilön puolesta Jos oikeudenomistajissa alaikäisiä tai vajaakykyisiä, isyyden vahvistaa käräjäoikeus

12 5. Isyyden vahvistaminen maistraatin päätöksellä Maistraatin vahvistettava isyys tunnustamisen perusteella, jos ei epäilyä biologisesta isyydestä Isyys voidaan vahvistaa, vaikka miehen tai äidin henkilöllisyyttä ja perhesiteitä osoittavat asiakirjat ovat puutteelliset, jos lisäselvitystä ei kohtuudella ole saatavissa ja isyyden selvittäminen ja oikeusgeneettinen isyystutkimus osoittavat, että mies on lapsen isä (26.2 ) Maistraatti voi vahvistaa ennen lapsen syntymää kuolleen miehen lapsen isäksi Jos mies on tunnustanut lapsen ennen lapsen syntymää ja omaa kuolemaansa Miehen oikeudenomistajien suostumuksella, jos isyys on selvitetty ja DNA-tutkimus osoittaa, että mies on lapsen isä.

13 6. Isyyden vahvistaminen tuomioistuimen päätöksellä Isänä itseään pitävän miehen kanneoikeutta vahvistetaan Miehellä on kanneoikeus jos lastenvalvoja on keskeyttänyt isyyden selvittämisen, koska lapsesta tai lapsen äidistä ei ole voitu tehdä oikeusgeneettisiä isyystutkimuksia (uusi) jollei maistraatti ole vahvistanut isyyttä ja siihen on muu syy kuin se, ettei tunnustamista ole hyväksytty (vastaa nykytilannetta) Miehen kanne pantava vireille vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tiedon em. lastenvalvojan tai maistraatin päätöksestä.

14 6. Isyyden vahvistaminen tuomioistuimen päätöksellä Kannetta ei voida ajaa, jos 15 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa tai lapsi on kuollut. Lapsen kanneoikeus säilyy nykyisellään Lapsen kanneoikeus ei ole sidottu määräaikaan eikä miehen kuolemaan Jos mies on kuollut, haastetaan vastaajaksi miehen oikeudenomistajat. Mahdollista luopua harkinnan mukaan ns. monimiesperiaatteesta Kanne voidaan nostaa vain sitä tai niitä miehiä vastaan, joiden isyys on muita todennäköisempi, ellei näytön arviointi edellytä käsittelyä yhdessä

15 7. Isyyden kumoaminen Isyyden kumoaminen maistraatin päätöksellä Aviomiehen isyys kumoutuu, kun toinen mies on tunnustanut isyytensä ja maistraatti vahvistaa isyyden tunnustamisen perusteella (kuten nykyisin) Aviomiehen isyys voidaan kumota, jos lapsen äiti ja aviomies ovat yhdessä pyytäneet isyyden selvittämistä ja DNA-tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että aviomies ei voi olla lapsen isä (uusi). Ei koske tilanteita, joissa äidille on annettu hedelmöityshoitoa Hakemus tulee tehdä ennen kuin 1 vuosi kulunut syntymästä.

16 7. Isyyden kumoaminen Isyyden kumoaminen kanteen perusteella Kanneoikeus lapsella, äidillä ja miehellä, jonka isyys on avioliiton perusteella todettu tai maistraatin päätöksellä vahvistettu (kuten nykyisin). Myös miehellä, joka katsoo olevansa lapsen isä aviomiehen sijaan, jos (uusi): 1. Äiti ja aviomies asuivat erillään lapsen syntymän aikaan; 2. Kantaja asui yhdessä lapsen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja lapseen on muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde; ja 3. Tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukainen. Määräaika Äidillä ja miehillä 2 vuotta lapsen syntymästä/tunnustamisen hyväksymisestä (kuten nykyisin) Lapsen kanteella ei ole määräaikaa (kuten nykyisin)

17 8. Siirtymäsäännökset Uutta isyyslakia sovelletaan myös takautuvasti, jollei toisin säädetä Isyyden selvittämisen osalta sovelletaan kuitenkin vanhaa lakia, jos isyyden selvittämistä koskeva neuvottelu on pidetty ennen selvittäminen voidaan kuitenkin keskeyttää, jos tietoja ei ole riittävästi tai siittiöiden luovuttaja ei ole antanut suostumustaan isyyden vahvistamiseksi ( ja 2 kohdat) isyyden selvittämistä voidaan myös äidin vastustuksesta huolimatta jatkaa miehen pyynnöstä, vaikka hän ei ole tunnustanut isyyttään Isyyden tunnustamisen hyväksymiseen ja vahvistamiseen sovelletaan vanhaa lakia, jos tunnustaminen on tehty ennen

18 Siirtymäsäännökset isyyden selvittäminen Neuvottelu ja äidin vastustusoikeus: Uutta lakia sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa syntyneisiin lapsiin, paitsi jos äidin kanssa on jo käyty isyyden selvittämistä koskeva neuvottelu tällöin noudatetaan vanhaa lakia. Jos äiti on käydyssä neuvottelussa vastustanut isyyden selvittämistä, lastenvalvoja ei saa selvittää isyyttä eikä ajaa kannetta isyyden vahvistamiseksi. Jos äiti ei ole (poikkeuksellisesti) ottanut aiemmin käydyssä neuvottelussa vielä kantaa isyyden selvittämiskysymykseen, saa hän edelleenkin vastustaa isyyden selvittämistä. Samoin, jos äiti on käynnistänyt vanhan lain aikaan selvittämisen, mutta muuttaa ensi vuonna mieltään, on hänellä oikeus keskeyttää selvittäminen vastustamalla. Sen sijaan jos neuvottelua ei ole lainkaan käyty, äiti ei saa enää vastustaa vaikka lapsi olisi syntynyt ennen lain voimaan tuloa. Jos lapsi syntyy ensi vuoden puolella, ei vastustamisoikeutta ole ollenkaan. LsN Salla Silvola

19 Siirtymäsäännökset isyyden selvittäminen Selvittämisen keskeyttäminen: Vaikka neuvottelu olisikin jo käyty, isyyden selvittämisen keskeyttämiseen sovelletaan kuitenkin uuden lain 11 2 mom 1 (ei riittävästi tietoja) ja 2 kohtia (hedelmöityshoito, anonyymi luovuttaja) lastenvalvoja saa keskeyttää selvittämisen, jos ennen uuden lain voimaan tuloa syntyneen lapsen isyyden selvittäminen ei onnistu em. seikkojen vuoksi. Miehen aloiteoikeus: Vaikka äiti olisikin vastustanut selvittämistä vanhan lain mukaisesti, on miehellä oikeus pyytää selvittämistä uuden lain mukaisesti tunnustamatta isyyttään. LsN Salla Silvola

20 8. Siirtymäsäännökset Isyyden vahvistamiskanteen osalta sovelletaan vanhaa lakia, jos kanne on jo vireillä tuomioistuimessa Kannetta ei kuitenkaan voi hylätä isyyslain voimaanpanolain 7.2 :n perusteella Ns. vanhojen au-lasten tilanteet Lastenvalvoja ei myöskään voi ajaa kannetta vastoin äidin tahtoa, jos isyyden selvittämiseen on sovellettava vanhaa lakia eikä lapsi ole täyttänyt 15 vuotta Isyyden kumoamisen osalta sovelletaan vanhaa lakia, jos kanne oli vireillä Kannetta ei kuitenkaan voi hylätä sillä perusteella, että äiti ja aviomies ovat kuolleet. Perheen ulkopuolinen mies ei voi nostaa kannetta aviomiehen isyyden kumoamiseksi, jos lapsi on syntynyt ennen

21 Isyyslakiin liittyvät asetukset Loka-marraskuun aikana: uusi VNA eräistä toimenpiteistä ja asiakirjoista isyysasioissa (korvaa asetuksen 673/1976) maistraatin ilmoitusvelvollisuus lastenvalvojalle isyyden vahvistamista ja kumoamista koskevista päätöksistään luettelo henkilöllisyyden toteamiseksi hyväksyttävistä asiakirjoista uusi VNA oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja lääketieteellisestä selvityksestä näytteenottoa, lausuntoja ja korvauksia koskevat säännökset OMA isyyslomakkeista THL vahvistaa lomakkeiden kaavat

22 Liitelait ja lisätietoja Muutokset: oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista annettuun lakiin nimilakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin lapsen elatuksesta annettuun lakiin HE 91/2014, PeVL 46/2014, LaVM 16/2014

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä

Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Isyyslain kokonaisuudistus muutokset lastenvalvojan työssä Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki Isyyslain kokonaisuudistuksen pääteemat

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Nykyinen isyyslaki (700/1975) tuli voimaan 1.10.1976 Muutoksia 80-luvulla ja

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Uusi isyyslaki (11/2015) tulee voimaan 1.1.2016 Kumoaa

Lisätiedot

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki I Isyyslain kokonaisuudistus

Lisätiedot

Isyyslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Isyyslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Isyyslaki Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2015 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan isyyden toteamiseen ja vahvistamiseen

Lisätiedot

Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Isyyslain valmistelu ja sen eteneminen Arviomuistio 2011 (OMSO 37/2011) Työryhmä (5 jäsentä) + seurantaryhmä

Lisätiedot

Lastenvalvojien koulutuspäivät Isyyden selvittäminen ulkomailla lakimies Henna Harju konsuliasioiden yksikkö

Lastenvalvojien koulutuspäivät Isyyden selvittäminen ulkomailla lakimies Henna Harju konsuliasioiden yksikkö Lastenvalvojien koulutuspäivät 24.11.2016 Isyyden selvittäminen ulkomailla lakimies Henna Harju konsuliasioiden yksikkö Lastenvalvojan kansainvälinen toimivalta Lastenvalvojan palvelut tarkoitettu ensisijassa

Lisätiedot

Lastenvalvojat Ry koulutuspäivä

Lastenvalvojat Ry koulutuspäivä Lastenvalvojat Ry koulutuspäivä 19.5.2016 Lakimies Henna Harju Yksikönpäällikkö Marjo Kestilä 30.5.2016 1 Uusi isyyslaki ja laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta uudet haasteet? Isyyslaki 11/2015

Lisätiedot

Markku Helin ISYYSLAKI

Markku Helin ISYYSLAKI Markku Helin ISYYSLAKI Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 32. teos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Markku Helin Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad

Lisätiedot

LAPSIOIKEUS Isyysolettama

LAPSIOIKEUS Isyysolettama Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos

Lisätiedot

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Henna Harju Lakimies Helsingin kaupunki, perheoikeudelliset asiat ISYYSLAKI 11/2015 Suomessa syntyy vuosittain n. 60 000 lasta, joista n. 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle isyyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi isyyden määräytymistä koskeva lainsäädäntö. Nykyinen isyyslaki ja isyyslain voimaanpanosta

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 30.9.2015 Salla Silvola

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 30.9.2015 Salla Silvola OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 30.9.2015 Salla Silvola VALTIONEUVOSTON ASETUKSET ERÄISTÄ TOIMENPITEISTÄ JA ASIAKIRJOISTA ISYYSASIOISSA JA OIKEUSGENEETTISESTÄ ISYYSTUTKIMUKSESTA JA

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi 1 Lähde: oikeusministerio.fi-verkkosivu, 7/2017 Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Tässä esitteessä kerrotaan, millä tavalla sukunimi voi muuttua avioliiton solmimisen yhteydessä. Esitteessä kerrotaan

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Luonnos Salla Silvola

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Luonnos Salla Silvola OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 21.5.2015 Luonnos Salla Silvola VALTIONEUVOSTON ASETUKSET ERÄISTÄ TOIMENPITEISTÄ JA ASIAKIRJOISTA ISYYSASIOISSA JA OIKEUSGENEETTISESTÄ ISYYSTUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja isyyslain muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja isyyslain muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja isyyslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS

PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS LAPSIOIKEUS Suvianna Hakalehto, lapsioikeuden apulaisprofessori LÄMMITTELYTEHTÄVÄ Keskustele parin kanssa hetki jostain mediassa esillä olleesta lasten oikeuksiin liittyvästä asiasta.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2005 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 378 385. Laki. N:o 378. oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2005 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 378 385. Laki. N:o 378. oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 378 385 SISÄLLYS N:o Sivu 378 Laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta... 2279 379 Laki isyyslain muuttamisesta... 2285

Lisätiedot

Irina Peltonen UUDEN ISYYSLAIN MUUTOKSET

Irina Peltonen UUDEN ISYYSLAIN MUUTOKSET Irina Peltonen UUDEN ISYYSLAIN MUUTOKSET Liiketalous 2015 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tekijä Irina Peltonen Opinnäytetyön nimi Uuden isyyslain muutokset Vuosi 2015

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010.

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. LAPSEN OIKEUDET YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. (c) Toni Uusimäki 2004 NIMI yksilöi ihmisen Nimellä tunnistetehtävä, osa persoonallisuutta Etunimiä enintään kolme Vanhemmilla yhteinen lapselle automaattisesti

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Isyyden selvittämisen rekisteri

Isyyden selvittämisen rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Lisätiedot

Isyyden selvittämisen rekisteri

Isyyden selvittämisen rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

KANSALAISUUSILMOITUS; ULKOMAILLA AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT ULKOMAALAINEN, JONKA SYNTYESSÄ ISÄ OLI SUOMEN KANSALAINEN

KANSALAISUUSILMOITUS; ULKOMAILLA AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT ULKOMAALAINEN, JONKA SYNTYESSÄ ISÄ OLI SUOMEN KANSALAINEN KAN_4 1 *1199901* KANSALAISUUSILMOITUS; ULKOMAILLA AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT ULKOMAALAINEN, JONKA SYNTYESSÄ ISÄ OLI SUOMEN KANSALAINEN Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi

Lisätiedot

Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto

Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 36/2015 Antopäivä: 10.11.2016 Hakija on ulkomaan

Lisätiedot

Essi Tasala. Isyyslain muutosten vaikutus avioliiton ulkopuolella syntyneiden oikeuteen saada perintöä

Essi Tasala. Isyyslain muutosten vaikutus avioliiton ulkopuolella syntyneiden oikeuteen saada perintöä Essi Tasala Isyyslain muutosten vaikutus avioliiton ulkopuolella syntyneiden oikeuteen saada perintöä Isyyslain muutosten vaikutus avioliiton ulkopuolella syntyneiden oikeuteen saada perintöä Essi Tasala

Lisätiedot

37/2011. Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista

37/2011. Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista 37/2011 Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista 37/2011 Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista Oikeusministeriö, Helsinki 2011 8.7.2011 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Arviomuistio

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä isyyslaiksi

Lausunto hallituksen esityksestä isyyslaiksi 30.9.2014 Eduskunnan lakivaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä isyyslaiksi Hallituksen esityksen selkein parannusehdotus on mahdollisuus tunnustaa vanhemmuus jo ennen lapsen syntymää neuvolassa.

Lisätiedot

2. Käräjäoikeuden kannanotot

2. Käräjäoikeuden kannanotot Sairashuoneenkatu 2-4, PL 376 20101 Turku puh. 0295646200/ fax. 0295646285 LAUSUNTO 13.01.2014 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi OM 1/41/2011 Isyyslain uudistaminen Pyydettynä lausuntona mietinnöstä

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1/6 -yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) ja

Tietosuojaseloste 1/6 -yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) ja 1. Rekisterinpitäjä Tietosuojaseloste 1/6 Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistus. Työryhmän keskeiset ehdotukset

Lapsenhuoltolain uudistus. Työryhmän keskeiset ehdotukset Lapsenhuoltolain uudistus Työryhmän keskeiset ehdotukset Vahvistetaan lapsen oikeutta ilmaista näkemyksensä Lastenvalvojan tai tuomioistuimen olisi varmistettava riidattomissakin asioissa, että lapsi on

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi isyyslain muuttamisesta ESIT YK SEN PÄÄA SIAL LI NE N SISÄL TÖ.

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi isyyslain muuttamisesta ESIT YK SEN PÄÄA SIAL LI NE N SISÄL TÖ. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi isyyslain muuttamisesta ESIT YK SEN PÄÄA SIAL LI NE N SISÄL TÖ. Esityksessä ehdotetaan isyyden toteamista avioliiton perusteella koskevan isyyslain säännöksen muuttam

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi OIKEUSMINISTERIÖ Puolisoiden sukunimi avioliittoa solmittaessa Puolisoiden sukunimi avioliiton purkauduttua Lapsen sukunimi syntymän perusteella Lapsen sukunimen muuttaminen

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto Itä-Suomen aluehallintovirasto Lausunto ISAVI/2705/05.01.01.02/2017 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Maistraattien

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp Hallituksen esitys laiksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun

Lisätiedot

Isyyden selvittämisen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden varmistamisen sekä lapsen elatusavun vahvistamisen toimintaprosessit

Isyyden selvittämisen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden varmistamisen sekä lapsen elatusavun vahvistamisen toimintaprosessit Isyyden selvittämisen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden varmistamisen sekä lapsen elatusavun vahvistamisen toimintaprosessit Toimintaprosessien kuvauksia 14.2.2011, versio 2.0 Aki Miettinen, Tietojenkäsittelytieteen

Lisätiedot

Uusi isyyslaki lapsen edun kannalta

Uusi isyyslaki lapsen edun kannalta Uusi isyyslaki lapsen edun kannalta Pitkänen, Sanni 2016 Laurea 1 Laurea-ammattikorkeakoulu Uusi isyyslaki lapsen edun kannalta Sanni Pitkänen Liiketalous Opinnäytetyö Lokakuu 2016 2 Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Perheoikeuden uudistuminen ja vaikutukset lapsen asemaan Salaja, Minna-Maija Silvonen, Erja

Perheoikeuden uudistuminen ja vaikutukset lapsen asemaan Salaja, Minna-Maija Silvonen, Erja Perheoikeuden uudistuminen ja vaikutukset lapsen asemaan Salaja, Minna-Maija Silvonen, Erja 2016 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Perheoikeuden uudistuminen ja vaikutukset lapsen asemaan Minna-Maija Salaja

Lisätiedot

Johanna Enbuska OIKEUDELLINEN ISYYS, KUN LAPSEN VANHEMMAT EIVÄT OLE KESKE- NÄÄN AVIOLIITOSSA

Johanna Enbuska OIKEUDELLINEN ISYYS, KUN LAPSEN VANHEMMAT EIVÄT OLE KESKE- NÄÄN AVIOLIITOSSA Johanna Enbuska OIKEUDELLINEN ISYYS, KUN LAPSEN VANHEMMAT EIVÄT OLE KESKE- NÄÄN AVIOLIITOSSA OIKEUDELLINEN ISYYS, KUN LAPSEN VANHEMMAT EIVÄT OLE KESKE- NÄÄN AVIOLIITOSSA Johanna Enbuska Opinnäytetyö Kevät

Lisätiedot

Sanna-Kaisa Ahola. Uuden isyyslain toimivuus viranomaisten näkökulmasta

Sanna-Kaisa Ahola. Uuden isyyslain toimivuus viranomaisten näkökulmasta Sanna-Kaisa Ahola Uuden isyyslain toimivuus viranomaisten näkökulmasta Liiketalous 2017 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Oikeushallinto TIIVISTELMÄ Tekijä Sanna-Kaisa Ahola Opinnäytetyön nimi Uuden isyyslain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja isyyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp Hallituksen esitys lasten suojelua koskevan Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

PERHEOIKEUS PERIMYKSESTÄ SUOMESSA KANSAINVÄLISEN YKSITYISOIKEUDEN PERUSTEET VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS MITEN LAKI SYNTYY? VELVOITEOIKEUS

PERHEOIKEUS PERIMYKSESTÄ SUOMESSA KANSAINVÄLISEN YKSITYISOIKEUDEN PERUSTEET VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS MITEN LAKI SYNTYY? VELVOITEOIKEUS PERHEOIKEUS PERIMYKSESTÄ SUOMESSA KANSAINVÄLISEN YKSITYISOIKEUDEN PERUSTEET VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS MITEN LAKI SYNTYY? VELVOITEOIKEUS HARJOITUSTEHTÄVÄT 2013 Juristivalmennus Sisältö PERHEOIKEUS... 2 1TEHTÄVÄ...

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Lausunto isyyslain uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä 56/2013

Lausunto isyyslain uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä 56/2013 15.1.2014 Asia: Lausunto isyyslain uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä 56/2013 On hienoa, että isyyslakia uudistetaan. Sateenkaariperheet ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa. Työryhmän mietinnön

Lisätiedot

Isyyden määräytyminen

Isyyden määräytyminen 5/2013 Isyyden määräytyminen Kansainvälinen vertailu 5/2013 Isyyden määräytyminen Kansainvälinen vertailu Oikeusministeriö, Helsinki 2013 25.1.2013 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Isyyden

Lisätiedot

+ + HAKEMUS SUOMEN KANSALAISUUDESTA VAPAUTUMISEKSI LAPSELLE

+ + HAKEMUS SUOMEN KANSALAISUUDESTA VAPAUTUMISEKSI LAPSELLE KAN_10 1 *1259901* HAKEMUS SUOMEN KANSALAISUUDESTA VAPAUTUMISEKSI LAPSELLE Tämä hakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka haet vapautumista Suomen kansalaisuudesta huollossasi olevalle lapselle, jolla

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 752. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 752. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2005 N:o 752 756 SISÄLLYS N:o Sivu 752 Tasavallan presidentin asetus Mosambikin tasavallan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja

Lisätiedot

56/2013. Isyyslain uudistaminen

56/2013. Isyyslain uudistaminen 56/2013 Isyyslain uudistaminen 56/2013 Isyyslain uudistaminen Oikeusministeriö, Helsinki 2013 12.11.2013 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Isyyslain uudistaminen Isyyslain uudistamistyöryhmä

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä

Lisätiedot

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä huhtikuuta 1983 annetun lain (361/83) 49 :n nojalla,

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

+ + KANSALAISUUSILMOITUS; KAKSITOISTA VUOTTA TÄYTTÄNYT OTTOLAPSI

+ + KANSALAISUUSILMOITUS; KAKSITOISTA VUOTTA TÄYTTÄNYT OTTOLAPSI KAN_5 1 *1209901* KANSALAISUUSILMOITUS; KAKSITOISTA VUOTTA TÄYTTÄNYT OTTOLAPSI Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu 12 vuotta täyttäneelle ottolapselle, jonka ottovanhemmista ainakin toinen on Suomen kansalainen.

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa.

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa. Sukuseurojen keskusliitto ry Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: SUKUSEUROJEN KESKUSLIITTO RY 15.6.2017 Sokerilinnantie 7 E 02600

Lisätiedot

Isyyden tunnustamisen vastaanottoon valmistautuminen neuvolassa

Isyyden tunnustamisen vastaanottoon valmistautuminen neuvolassa Isyyden tunnustamisen vastaanottoon valmistautuminen neuvolassa Arja Ruponen, HM, TtM, Th Ehkäisevän terveydenhuollon päällikkö, Vantaa Valtakunnalliset neuvolapäivät Helsinki 20.10.2015 Isyyden tunnustaminen

Lisätiedot

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI TIETOSIVU SUOMEN KANSALAISUUSLAKI Suomen nykyinen kansalaisuuslaki tuli voimaan syyskuussa vuonna 2011. Lain keskeisimpiä tavoitteita on edistää Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 79/2002 vp Laki sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa ja laki isyyslain muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista

Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista 6/2012 Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista Lausuntotiivistelmä 6/2012 Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista Lausuntotiivistelmä Oikeusministeriö, Helsinki 2012 13.2.2012 Julkaisun nimi Tekijä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS 2.2.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle äitiyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi äitiyslaki. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi

Lisätiedot

Äitiyslaki Kansalaisaloitteen julkinen kuulemistilaisuus. Lakivaliokunta

Äitiyslaki Kansalaisaloitteen julkinen kuulemistilaisuus. Lakivaliokunta Äitiyslaki Kansalaisaloitteen julkinen kuulemistilaisuus Lakivaliokunta 16.2.2017 Aloite Nimiä kerättiin 28.11.2015-28.5.2016 55 707 kiitosta aloitetta kannattaneille kansalaisille! Eduskuntaan jo puoli

Lisätiedot

Vanhemmuuslain uudistaminen

Vanhemmuuslain uudistaminen LAUSUNTO 23.9.2011 Sateenkaariperheet ry Asia: Vanhemmuuslain uudistaminen Arviomuistio isyyslain uudistamistarpeista 2011 Sateenkaariperheet ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta, joka on merkittävä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361 Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleiset säännökset 1 Lapsen huolto Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011. 394/2011 Laki. riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011. 394/2011 Laki. riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 394/2011 Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa Annettu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2006 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1237 1242. Laki. N:o 1237. hedelmöityshoidoista

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2006 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1237 1242. Laki. N:o 1237. hedelmöityshoidoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1237 1242 SISÄLLYS N:o Sivu 1237 Laki hedelmöityshoidoista... 3617 1238 Laki isyyslain muuttamisesta... 3626 1239 Laki valtion

Lisätiedot

HE 104/2009 vp. asuinpaikka. Tietyissä tilanteissa toimivalta voisi perustua myös siihen, että lapsi tai vastaaja

HE 104/2009 vp. asuinpaikka. Tietyissä tilanteissa toimivalta voisi perustua myös siihen, että lapsi tai vastaaja Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi isyyslain muuttamisesta ja eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain 18 ja 22 :n kumoamisesta Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa

Lisätiedot

Lausunto Erityisenä huomiona haluamme nostaa esiin kohtuun kuolleen lapsen nimeämisen.

Lausunto Erityisenä huomiona haluamme nostaa esiin kohtuun kuolleen lapsen nimeämisen. Monimuotoiset perheet verkosto Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: Nimilaki on laki, jossa säädetään jokaiselle yksilölle hyvin

Lisätiedot

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä Uusi isyyslaki - koulutustilaisuus Marjaana Pelkonen 6.10.2015 6.10.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Tuovi Hakulinen,

Lisätiedot

nykyiset etunimet kaikki etunimet hakijan esittämässä muodossa *) nykyinen sukunimi hakijan esittämä uusi sukunimi

nykyiset etunimet kaikki etunimet hakijan esittämässä muodossa *) nykyinen sukunimi hakijan esittämä uusi sukunimi Saapunut () NIMENMUUTOSHAKEMUS Diaarinumero HAKEMUS KOSKEE sukunimen muuttamista etunimen muuttamista sukunimen ja etunimen muuttamista HENKILÖ, JONKA NIMEN MUUTTA- MISTA HAETAAN (hakija) JA HAETTAVA UUSI

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp Hallituksen esitys aikuisten kansainvälisestä suojelusta tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ

PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja Yksityisoikeuden sarja A:133 Eva Gottberg PERHESUHTEET JA LAINSÄÄDÄNTÖ 7. ajantasaistettu painos Turku 2013 ISBN 978-951-29-5547-3 ISSN 0783-2001

Lisätiedot

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Tuovi Hakulinen, tutkimuspäällikkö, THL etunimi.sukunimi@stm.fi Isyyden tunnustaminen neuvolassa

Lisätiedot

Laki. Lakiehdotukset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

Laki. Lakiehdotukset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku 46 Lakiehdotukset 1. Laki kuolleeksi julistamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Kadonnut henkilö voidaan julistaa kuolleeksi tuomioistuimen

Lisätiedot

TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2007:7. Kansainväliset isyyskysymykset

TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2007:7. Kansainväliset isyyskysymykset TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2007:7 Kansainväliset isyyskysymykset TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2007:7 Kansainväliset isyyskysymykset OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2007 ISSN 1458-6452 ISBN 978-952-466-477-6 (nid.) ISBN 978-952-466-478-3

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017)

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017) Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä

Lisätiedot

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP +

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP + OLE_PH4 1 *1319901* OLESKELULUPAHAKEMUS LAPSELLE Tällä lomakkeella haetaan alle 18-vuotiaalle lapselle ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan hakemisen tarkoituksena on,

Lisätiedot

Etu- ja sukunimilaki

Etu- ja sukunimilaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Etu- ja sukunimilaki 1 luku Etunimi 1 Etunimivelvoite ja etunimen ehdottomat edellytykset Jokaisella tulee olla etunimi. Etunimiä saa olla enintään neljä. Etunimeksi

Lisätiedot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen

Lisätiedot

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013 Riidanratkaisumenettelyt asuntoosakeyhtiössä ja hyvä hallintotapa Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA 1 Hyvä hallintotapa Yhdenvertaisuusperiaate Läpinäkyvyys Ennakointi Ei vielä erillistä suositusta

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonta

Lastensuojelun edunvalvonta Lastensuojelun edunvalvonta Lastensuojelun edunvalvontahanke 2005-2011 Pelastakaa lasten, Ensi- ja turvakotien liiton, Nuorten ystävien ja soslapsikylien yhteishanke, jota RAY rahoittaa Lapselle tulee

Lisätiedot

Lisäeläkesäännön muuttaminen

Lisäeläkesäännön muuttaminen 1 (7) Lisäeläkesäännön muuttaminen Lisäeläkesäännön 1 1 momentti, 3 1 ja 2 momentti sekä uusi 5 momentti, 4, 5 4 momentti, 9 ja 10. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1. Nykytila Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Tämä laki ei koske asevelvollisuuslain nojalla puolustuslaitoksen palveluksessa olevaa henkilöä. (10.6.1988/526)

Tämä laki ei koske asevelvollisuuslain nojalla puolustuslaitoksen palveluksessa olevaa henkilöä. (10.6.1988/526) 1 of 5 21/03/2011 11:41 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1967» 29.12.1967/656 29.12.1967/656 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki oikeudesta

Lisätiedot

+ + Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden

+ + Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden KAN_7 1 *1229901* KANSALAISUUSILMOITUS; ENTINEN SUOMEN KANSALAINEN Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden Jos haluat hakea Suomen

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

Miten lapsia tehdään?

Miten lapsia tehdään? 2.5.2013 Miten lapsia tehdään? Anna Moring Koulutussuunnittelija anna.moring@sateenkaariperheet.fi Erilaisia sateenkaariperheitä Ydinperheitä (naisparin tai miesparin) Apilaperheitä (2 miestä + nainen,

Lisätiedot

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0190 (CNS) 9317/17 JUSTCIV 113 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: WK

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Mietintöjä ja lausuntoja. Äitiyden sääntely. Lausuntotiivistelmä

Mietintöjä ja lausuntoja. Äitiyden sääntely. Lausuntotiivistelmä Mietintöjä ja lausuntoja BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 5 2015 Äitiyden sääntely Lausuntotiivistelmä MIETINTÖJÄ JA LAUSUNTOJA BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 5 2015 Äitiyden sääntely Lausuntotiivistelmä Oikeusministeriö,

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot