MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

Transkriptio

1 MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI

2 Tehtävä 1 / max. 12 pistettä a) Pesänjakaja on ollut oikeassa siinä, että A:n ja B:n vuonna 2000 tekemä tasajakosopimus ei ilman todistajia solmittuna täytä avioehtosopimuksen muotovaatimuksia. AL 66 :ssä edellytetään avioehdon päiväystä, allekirjoituksia ja kahden esteettömän todistajan todistusta. Lisäksi avioehtosopimus täytyy rekisteröidä, jotta se tulisi voimaan. Näitä muodollisuuksia on noudatettava, paitsi uutta avioehtoa tehtäessä, myös aikaisempi kumottaessa. Avioehtosopimuksena olisi A:n ja B:n tasajakosopimuksen tehnyt ongelmalliseksi myös se, että puolisot olivat siinä määränneet avio-oikeuden alaiseksi kiinteistön, joka testamenttimääräyksen perusteella oli avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. Tällaista määräystä ei voida avioehdossa pätevästi antaa (AL 41 ). Olennaista olikin huomata, että A:n ja B:n tasajakosopimuksessa ei ollut kysymys avioehtosopimuksesta, vaan sitä on pidettävä avioeron varalta laadittuna osituksen esisopimuksena. Viimeksi mainitun osalta ei laissa ole muotomääräyksiä eikä myöskään sisältöä koskevia rajoituksia. Puolisot voivat oikeutemme mukaan sopia vapaasti siitä, millä tavoin he tulevat eron sattuessa toimittamaan osituksensa. Kun sisältövapaus on periaatteessa rajoitukseton (lukuun ottamatta lain tai hyvän tavan vastaisia ehtoja), puolisot saattavat pätevästi ottaa osituksen esisopimukseen myös määräyksiä, jotka tekevät tyhjäksi voimassa olevan avioehdon ja ovat ristiriidassa testamentissa tai lahjakirjassa annetun vapaaomaisuusmääräyksen kanssa. Tämä on johdonmukaista siihen nähden, että myös varsinaisessa osituksessa yksimieliset puolisot voisivat keskinäisissä suhteissaan sivuuttaa niin avioehdon kuin lahjanantajan tai testamentintekijän tahdonkin ja käsitellä kaikkea omaisuuttaan avio-oikeuden alaisena. Osituksen esisopimus sitoo puolisoita myös siinä tapauksessa, että ositusta toimittamaan on määrätty pesänjakaja. Tarkasteltavassa tapauksessa pesänjakajan olisikin pitänyt noudattaa tasajakosopimusta ja sen mukaisesti puolittaa kaikki A:n ja B:n omaisuus. Tästä hän olisi saattanut poiketa ainoastaan siinä tapauksessa, että sopimusta olisi rasittanut jokin pätemättömyysperuste tai se olisi osoittautunut sisällöltään kohtuuttomaksi. Tapausselostus ei anna viitteitä kummastakaan tällaisesta viasta. b) B:n velkaantuminen täyttänee AL 99.3 :ssä tarkoitetun huolimattoman velkaantumisen kriteerit ( puoliso on huolimattomasti hoitanut taloudellisia asioitaan tai muuten menetellyt hänen oloihinsa soveltumattomalla tavalla ). Tästä seuraa, että epärehelliseen toimintaan liittynyt euron velkaosuus olisi pitänyt kattaa osituksessa ensi sijassa avio-oikeudesta vapaalla omaisuudella. B:n avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta sitä olisi saanut vähentää vain siltä osin, kuin hänen vapaaomaisuutensa ei ehkä olisi kattamiseen riittänyt. Mikäli velan kattamiseen olisi jouduttu käyttämään avio-oikeuden alaista omaisuutta, A:lle olisi pitänyt antaa vastiketta AO-säästön pienenemistä vastaava määrä. Velan loppuosa, euroa on sitä vastoin pitänytkin kattaa normaaliin tapaan avio-oikeuden alaisella omaisuudella eikä sen johdosta ole ollut perusteita määrätä vastikeseuraamuksia. Kysymyshän on normaalista liiketoimintavelasta, jonka osalta noudatetaan avioliittolain pääsääntöjä.

3 3 Suuri osa vastaajista tarjosi huolimattoman velkaantumisen korjauskeinoksi suoraan vastikkeen antamista, vapaaomaisuudella kattamista lainkaan mainitsematta. Vaikka tällainen menettely johtaa usein aivan oikeaan lopputulokseen, sitä on pidettävä avioliittolain säännösten valossa vääränä. Velkojen kattamista koskevien sääntöjen sivuttaminen on niin selkeä virhe, että vähensin siihen syyllistyneiltä vastaajilta kaksi pistettä. c) Kuten pesänjakaja aivan oikein toteaa, osituksessa otetaan pääsääntöisesti huomioon vain ennen ositusperusteen syntyhetkeä - avioerohakemusta tai puolison kuolemaa - tehdyt velat (AL 99.1 ). Tästä on kuitenkin oikeuskäytännössä omaksuttu poikkeus tiettyjen osituskustannusten osalta. Esimerkiksi pesänjakajan palkkio on hyväksytty osituksessa huomioon otettavaksi velaksi, vaikka se syntyykin AL 99.1 :n valossa liian myöhään. Puolisoa osituksessa avustaneelle asiamiehelle suorittavaan palkkioon ei tätä poikkeusta ole sen sijaan ulotettu, vaan kyseiseen velkaan sovelletaan edellä mainittua pääsääntöä: palkkio voidaan vähentää velkana vain siltä osin kuin se mahdollisesti kohdistuu ositusperusteen syntyhetkeä edeltävään aikaan. Tapauksen pesänjakajan olisi siis pitänyt ottaa osituslaskelmassa huomioon oma palkkionsa velkana. Kun puolisot vastaavat velasta puoliksi, olisi sekä A:n että B:n osalta täytynyt tehdä euron vähennys. Pienentäessään kummankin säästöä yhtä paljon pesänjakajan palkkion huomioon ottaminen ei normaalisti vaikuta osituksen lopputulokseen. Asia saattaa kuitenkin olla myös toisin. Jos jompikumpi puolisoista osoittautuu ylivelkaiseksi, saattaa enemmän omistava hyötyä siitä, että hänen omaisuudestaan tehdään tietty vähennys. Moni vastaaja torjui A:n avustajalle suoritetun palkkion huomioon ottamisen toteamalla: A vastaa yksin oman asianajajansa palkkion suorittamisesta. Lausuma pitää sinänsä paikkansa, mutta menee tehtävänannosta sivuun. Tapauksessa oli ongelmana osituskustannusten huomioon ottaminen osituslaskelmassa - ei se, millä tavoin puolisot osituskuluista vastaavat. Nämä kaksi puolta täytyy osata pitää toisistaan erillään. Lähdepohja: Tapauksen kannalta relevantteja asioita käsiteltiin teoksessa Aarnio - Kangas, Perhevarallisuusoikeus erityisesti sivuilla 52, 53, 56-58, 88-89, ja Tehtävä 3 / max. 12 pistettä a) Puolisoiden yhteistä kotia koskeva hallintaoikeustestamentti ei saa aikaan perintöveron maksuvelvollisuutta (PerVL 8 ). Kohdassa saattoi mainita siitä, että asiakirja voi olla eduksi rintaperillisille tulevan perintöomaisuuden laskennallisena perukirja-arvon mukaisena vähennyksenä b) Kohdassa omistusoikeuden siirtymistä on lykätty sellaisella ehdolla, jonka sisältö on varman luonnontieteellisen seikan sattumisessa (kyseessä on siis aikamääräys). Periaatteessa velvollisuus maksaa veroa on liitynnässä omistusoikeuden luovutukseen, ja näin lykkääntyy velvollisuutena sanottuun ajankohtaan. Verotus toimitetaan veroviranomaisessa luonnollisesti ennen tätä; tätä termiä ei tule sekoittaa velvollisuuksia koskevaan kielenkäyttöön. Ehdot tai aikamääräykset perittävää omaisuutta koskien voivat johtaa siihen, että siviilioikeudellisesti omaisuudella ei ole tiettynä ajanjaksona sanan normaalimerkityksellistä omistajaa (tällöin omistusoikeutta koskeviin yleisiin kysymyksiin vastataan kysymys kerrallaan, esim. omistajalle kuuluvien velvollisuuksien osalta). Kohdassa puheena oleva

4 4 väliaika on verraten pitkä, ja kohdassa voi pohtia, hyväksyisikö veronsaaja järjestelyn, vai sivuutettaisiinko se veron välttämistarkoituksessa kirjattuna ehtona (PerVL 33a ; tätä kohtaa ei vaadittu täysiin pisteisiin). Tilalta F:lle tuleva elinkeinotulo verotetaan tuloveronalaisena tulona eikä se ole perintöveron alaista tuloa. c) Kohdassa mainittu järjestely ei kuulu sääntöperinnön alaan ja on näin hyväksyttävä toissijaissaajaa koskeva määräys. H:n verotuksellisen aseman kannalta keskeistä on PerVL 17 määräys (2 vuoden aika). Jos B ja G ovat toisilleen vieraat henkilöt, on tätä koskeva perintöverovelvollisuus kaukaisimman mukaan, ja näin H:lle ei synny verovelvollisuutta veljensä jälkeen. Kohdassa on syytä huomioida myös se, että perintöverosta vapaata on perittävä perintöosuus euron arvoon saakka (PerVL 13 ). d) Ks. PerVL 15. Tehtävä 4 / max. 10 pistettä Ks. Pertti Välimäki Holhoustoimen pääpiirteet, s ja Edunvalvojien on hoidettava päämiehen omaisuutta tunnollisesti ja päämiehen etua edistäen (HolTL 37 ). Kenenkään muun etua ei voida ottaa huomioon tätä yleistä holhousoikeudellista periaatetta toteutettaessa. Holhoustoimilaissa on erikseen annettu tarkentavia säännöksiä omaisuuden hoitamisesta. Näiden säännösten mukaan mm, sellainen omaisuus, jota päämies ei tarvitse asumiseen tai elatukseensa on sijoitettava turvaavalla tavalla ja pääomalle on saatava kohtuullinen tuotto (HolTL 39 ). Kun tapauksessa päämies on alaikäinen ja hänen edunvalvojinaan toimivat omat vanhemmat, selvää on, että vanhempien vastuulla on päämiehen asuminen ja lapsen elatus. Näin ollen A:n saama perintö on kokonaisuudessaan sanotun sijoitusvelvollisuuden alainen. B ja C ovat sinänsä toimineet velvollisuuksiensa mukaan sijoittaessaan A:n varoja. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien arvopapereiden hankintaan ei tarvita holhousviranomaisen (maistraatti) lupaa (HolTL 34 13c-kohta). Vaikka tällaista lupaa ei edellytetäkään, omaisuutta on hoidettava sanotun pääsäännön mukaisesti. Warrantit ovat HolTL:n 34 13c-kohdan mukaisia arvopapereita, joten niidenkään hankintaan ei tarvita erillistä lupaa. Tätä warrantteja koskevaa tietoa ei edellytetty erikseen, joten pistehyvitykseen riitti, kun tuli pohtineeksi sijoitustoiminnan asianmukaisuutta seuraavaksi selostetulla tavalla. Tapauksessa tuli siten pohtia sitä, onko tehtävässä todettu pörssiin sijoittaminen ollut pääoman turvaava sijoitustapa taaten samalla myös kohtuullisen tuoton A:n varoille. Tämän osalta voidaan todeta, että tarkoitus edunvalvojilla on ollut vilpitön, mutta tappioiden kertyessä ja lisääntyessä nopeassa tahdissa heidän olisi tullut ymmärtää, että riski pääoman menetyksestä tai ainakin sen supistumisesta on hyvin todennäköistä. Varsinkin kun sijoitustoiminnasta aiheutui merkittäviä kuluja, olisi tuoton täytynyt olla entistä parempi, jotta toimintaa olisi voinut pitää päämiehen edun mukaisena. Osakesijoittaminen oli siten muuttunut ennen varojen merkittävää supistumista selvästi pääoman riskeeraavaksi ja tuottamattomaksi. Tämä on holhoustoimilain vastaista omaisuuden hoitamista. Sijoitustoiminta olisi siten täytynyt keskeyttää, kun se muuttui lain vastaiseksi euron loppupääoman sijoitus korkeariskisiin warrantteihin on aivan selvästi korkeariskisenä holhoustoimilain vastaista sijoitustoimintaa, joten sen osalta tarkempaa pohdintaa ei tarvita. Pääoman ( euroa) menetystä voi siten pitää edunvalvojien holhoustoimilain vastaisen menettelyn seurauksena.

5 5 Pistehyvityksen saamiseksi oli tärkeää tuoda esiin nimenomaan holhoustoimilain sijoitusvelvollisuus turvalliseen kohteeseen ja kohtuullisen tuoton vaatimus ja sen pohtiminen tapahtuman kuvaukseen. Lopputuloksella ei ollut tapauksessa keskeistä merkitystä arvostelussa, kunhan lopputulos on oikeudellisesti perusteltavissa ja perustelut oli kirjoitettu vastaukseen selvästi. Näin ollen saattoi myös päätyä siihen lopputulokseen, että sijoitustoiminta oli ainakin osittain perusteltavissa, esim. jos osakekurssit olivat syöksyneet aivan odottamattomasta syystä ennennäkemättömällä tavalla myös vakavaraisten ja hyvämaineisten yhtiöiden osakkeiden osalta. Tässäkin tapauksessa warranttien hankintaa ei liian riskipitoisena voi mitenkään perustella, ja toisaalta kaupankäynnistä aiheutuneet kulut olivat ¼ pääoman määrästä, mitä sitäkin on vaikea perustella huolellisena toimintana. Näin ollen tehtävässä saattoikin päätyä siihen tulokseen, että holhoustoimilain vastaisena vahinkoa on aiheutunut vain warranttien ja ainakin osan kulujen osalta (yht. max euroa). Tämän jälkeen oli pohdittava vahingonkorvausvastuuta. Tehtävässä oli kirjoitusvirhe, jonka seurauksena A halusi vaatia korvausta A:lta ja B:ltä, kun tarkoitus oli tietenkin vaatia sitä edunvalvojilta B:ltä ja C:ltä. Kaikki vastaajat olivat ymmärtäneet tilanteen kuitenkin oikein, ja kun B oli edunvalvojana vastuussa asiassa, riitti joka tapauksessa se, että selosti tilannetta esimerkiksi vain B:n kannalta. A ei edes teoriassa olisi voinut vaatia korvausta itseltään. Korvausasia ratkeaa seuraavasti. Holhoustoimilain mukaan edunvalvoja on velvollinen korvaamaan päämiehelleen holhoustoimilain vastaisesta menettelystä aiheuttaman vahingon (HolTL 45 ). Korvausvastuu syntyy tahallisesta ja huolimattomasta toiminnasta ja merkille pantavaa on, että vastuu ei edellytä törkeää huolimattomuutta. Holhoustoimilain mukainen korvausvastuu pitää sisällään myös hyvityksen varallisuusvahingosta eli taloudellisesta vahingosta, joten vastuu on myös erittäin laajaa. Kun edellä kerrotuin tavoin B ja C edunvalvojina ovat aiheuttaneet päämiehelleen taloudellista vahinkoa toiminnallaan, jota voidaan pitää vähintään tuottamuksellisena, vastaavat he tästä A:lle. Heidän keskinäistä vastuuta korvauksesta ei ollut tarpeen pohtia, sillä A voisi esittää vaatimuksensa kumpaakin vastaan, ja halutessaan siis vain B:tä vastaan. Eikä tehtävässä keskinäisestä korvausvastuusta mitään kysyttykään. Koska päätöstiliä ei tapauksessa ole annettu, korvausvastuu vanhentuu kolmessa vuodessa siitä, kun päämies havaitsi, tai hänen tuli havaita, vastuun perusteena olevan seikan (HolTL 61 ). Korvausvastuu vanhentuu kuitenkin aikaisintaan kolmessa vuodessa siitä, kun päämies tuli täysi-ikäiseksi. Kun A on vasta tullut täysikäiseksi, niin tämä täysikäistyminen on aikaisin hetki, josta korvausvastuun vanhentuminen (3 v.) voi alkaa. Näin ollen tapauksessa A:lla on hyvin aikaa vaatia korvausta edunvalvojiltaan, eikä edunvalvojien vanhentumisväitteellä ole mitään pohjaa. Jos mainittua varojen sijoitussääntelyä ja sitä koskevaa soveltamista ei esittänyt vastauksessaan, pistehyvitystä ei saanut. Toisaalta vahingonkorvausvelvollisuutta ja sen vanhentumista oli selostettava todetuin tavoin niin, että korvausvelvollisuuden perusteet tulevat ilmi ja vanhentumisaika ja sen alkaminen todetaan yksiselitteisesti. Mitkään yleiset toteamukset tyyliin varojen hoito on ollut huolimatonta, ja lain vastaista tai korvausvastuu syntyy ja sitä on edelleen mahdollisuus vaatia eivät ole oikeudellisesti perusteltu vastaus ja tehtävän faktojen oikeudellista soveltamista. Tehtävässä kysyttiin miten A voi saada edunvalvojalta korvausta. Siksi erinäiset pohdinnat siitä, mikä maistraatin rooli korvausasiassa on, eivät olleet millään tavoin relevantteja. Mallivastaus on pedagogisista syistä huomattavan laaja. Tehtävä oli lopulta hyvin yksinkertainen ja täyteen pistehyvitykseen riitti mainiosti tehtävässä kysyttyjen relevanttien asioiden esittäminen esim. puolen sivun vastauksessa.

6 6 Tehtävä 5 / max. 6 pistettä a) Ks. Jänterä-Jareborg artikkeli s b) Ks. Jänterä-Jareborg artikkeli s ja Bryssel IIa-asetus 3-7 artikla. B:n tiedusteluun voidaan vastata sekä siitä oletuksesta lähtien, että hän itse hakisi eroa, tai siten että vaimo A hakisi eroa. Jos B itse olisi aikeissa hakea eroa, voisi eroa hakea Suomessa, jos vastaaja A:n asuinpaikka on Bryssel IIa-asetuksen edellyttämällä tavalla nyttemmin Suomi, mikä tapauksessa näyttäisi toteutuvan. Joka tapauksessa B voisi hakea eroa Monacon kansallisten säännösten mukaisesti. Hän on Monacon kansalainen ja asuu siellä, ja koska Monaco ei ole EU maa, Bryssel IIa:ta ei ole välttämätöntä soveltaa. Tätä tietoa ei erikseen tarvinnut mainita, vaikka tämä asetuksen 7 artiklan mukainen sisältö käykin tenttivaatimuksena olevasta artikkelista ilmi. A Suomen kansalaisena taas voisi hakea eroa Suomessa, edellyttäen 3 artiklan vaatimusta kuuden kuukauden asumisesta tässä hakuvaltiossa eli Suomessa ja sitä, että A on todella asettunut asumaan Suomeen. Edellytys näyttäisivät täyttyvän tapauksessa, koska A on muuttanut Suomeen vuonna Mikäli puolisot A ja B jättäisivät yhteisen hakemuksen, se voitaisiin käsitellä siinä sopimusvaltiossa, jossa jommallakummalla puolisoista on kotipaikka. Kun A:lla vaikuttaa olevan nyttemmin kotipaikka Suomessa, yhteinen hakemus voitaisiin käsitellä 3 artiklan perusteella asetuksen osapuolena olevan Suomen tuomioistuimessa.