KAIRA-HANKE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAIRA-HANKE"

Transkriptio

1 KAIRA-HANKE Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen S10179 Hankkeen esittely

2 HANKKEEN TOTEUTUS Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto Budjetti Rahoitus Kainuun ELY-keskus 87,5% Kainuun maakunta kuntayhtymä 12,5 % Ohjelma Manner-Suomen ESR-ohjelman Itä- Suomen osio Toimintalinja 2 Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen 2

3 HANKKEEN TAUSTA Työ- ja elinkeinohallinnon ja Kainuun maakunta kuntayhtymän huoli mittavasta rakenteellisesta työttömyydestä PARADOKSI: korkea työttömyys ja työvoimapula yhtä aikaa Esiselvitys akenteellinen_tyottomyys/loppuraportti131207_ pdf 3

4 KAIRAN HANKETYÖN KOHDE rakenteet: organisaatioiden yhteistyön kehittäminen ja koordinointi, suunnittelu- ja strategiatyö Hankkeessa tehdään työtä asiakaslähtöisesti toimijoiden kautta. Sillä ei ole välittömiä työnhakija-asiakkaita. välillinen vaikutus rakennetyöttömät ja vajaakuntoiset henkilöt sekä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret 4

5 STRATEGISET TAVOITTEET 1. Rakennetyöttömyyden puolittaminen 2. Uusien rakennetyöttömien määrä pidetään mahdollisimman pienenä, ainakaan kouluttautuneet henkilöt eivät ajaudu pitkäaikaistyöttömyyteen 3. Toimivien välityömarkkinoiden luominen 4. Eri toimijoiden välisten yhteistyömallien luominen 5. Toimijoiden muuntautumiskykyisyys 5

6 HANKKEEN TOIMINTA Kolme osiota 1. Eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittäminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi 2. Työttömien terveydenhuollon, työkykyyn ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyvän yhteistyön ja kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen 3. Yhteistyö työnantajien ja koulutusorganisaatioiden kanssa 6

7 TULOKSIA 1 Rakennetyöttömyys on vähentynyt lähes 900 henkilöllä. Toimijat ovat aktivoituneet yhteistyöhön. Joissakin kunnissa on toimittu KAIRAn suositusten mukaisesti. Kainuun kuntouttavan työtoiminnan kehittämishanke on käynnistynyt. Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät käyntiin. Työtön vai sairas -kampanja. 7

8 TULOKSIA 2 Työttömien työkyvyn arviointi ja eläkeselvittelyt ryhmä kokoontuu. Edelleensijoittamisen toimintamallia on kehitetty, hankkeiden yhteisiä työnantajakäyntejä. Uusia alkuja avoimille työmarkkinoille. Työllisyyshankkeet ovat verkostoituneet. Yhteistyötä tehdään. Sosiaalisen luototuksen käyttöönottoa on edistetty. Asunnottomuus ja asumisen ohjaus -tilaisuus selvitys tehty kuntayhtymässä. 8

9 VÄLITYÖMARKKINOIDEN KEHITTÄMINEN työ- ja elinkeinohallinnon, Kainuun työvoiman palvelukeskuksen, kuntien, työpajojen, hankkeiden, sosiaali- ja terveystoimen työntekijöitä sekä yrittäjien ja yhdistysten edustajia mukana yhteisissä tapaamisissa välityömarkkinoiden simpukkamalli selkiyttämään ja jäntevöittämään työtä 9

10 Työnantajat 10

11 Työnhakija-asiakkaiden profiloituminen välityömarkkinoiden palveluihin TOIMINTAKYVYN RAKENTAMINEN, silloin kun: - Työkyky heikko - Ammattitaidoton tai ammattitaidossa puutteita - Ei motivaatiota - Asenne ei edistä työllistymistä eikä kouluttautumista - Monia ongelmia arjen- ja elämänhallinnassa - Eläkeorientoituneisuus TYÖKYVYN RAKENTAMINEN, silloin kun: - Työkyky vaihteleva - Ammattitaidossa puutteita - Motivaatio vaihtelee - Asenne ei edistä työllistymistä eikä kouluttautumista - Ongelmia elämänhallinnassa - Tyytyy pätkätöihin AVOIMILLE TYÖMARKKINOILLE SIIRTYMINEN, silloin kun: - Työkyky oletettavasti vakaa - Ammattitaidossa puutteita, tunnistaako; ammatti hävinnyt - Motivoitunut - Asenteet enimmäkseen kohdallaan - Ongelmana työttömyys - Aktiivisesti mukana työhallinnon toimenpiteissä ALKUVAIHEEN KUNTOUTTAVAT PALVELUT - Kuntouttava työtoiminta TAVOITE: Edistää ja ylläpitää toiminta- ja työkykyä. Tyypillistä kuntoutukselle on yksilökohtaisuus, holistisuus ja pitkäkestoisuus. Kuntoutusta tarvitaan, kun toiminta- ja työkyky on vähentynyt tai kun ne ovat vaarassa heiketä. SISÄLTÖ: Fyysistä, lääkinnällistä, psyykkistä, ammatillista ja/tai sosiaalista kuntoutusta. TEHTÄVÄT: Tehtävät ja työaika yksilöitävissä. AKTIVOIVAT JA OHJAAVAT PALVELUT - Erilaiset yksilö- tai ryhmänohjauspalvelut - Toiminnalliset ryhmät - Ammatinvalinnan ohjaus - Työkokeilu - Urasuunnittelu - Vertaistuki TAVOITE: Oman aktiivisuuden, muutosvalmiuden ja tulevaisuusorientaation lisääminen. Tavoitteena on tukea henkilön omaa aktiivisuutta ja suunnan löytämistä. SISÄLTÖ: Ohjausta oman tilanteen arvioimiseksi sekä koulutus- ja urasuunnitteluun liittyviä palveluja. TEHTÄVÄT: Alan avustavat tehtävät, eivät vaadi ammatillista koulutusta tai aiempaa kokemusta AMMATILLISTEN VALMIUKSIEN KEHITTÄMINEN - Työharjoittelu - Työelämävalmennus - Työkokeilu - Työvoimakoulutus -Koulutusta ja työtä yhdistävät mallit TAVOITE: Ammatillisten valmiuksien lisääminen tai uudistaminen. Tyypillistä on konkreettisuus, ammatti-/työspesifisyys ja tavoitteellisuus sekä toiminnallisuus. SISÄLTÖ: Ammatillisten taitojen arviointi ja/tai ammatillista koulutusta. TEHTÄVÄT: Kiinnostus ammattialaa kohtaan. AVOIMILLE TYÖMARKKINOILLE POLUTUS Palkkatuki - Oppisopimus - Työhönvalmennus - Edelleensijoitus TAVOITE: Hankittujen ammatillisten valmiuksien testaaminen ja vahvistaminen. Tyypillisesti toimitaan aidossa työympäristössä. Toimintaan voi liittyä koulutuspalveluja. SISÄLTÖ: Työssä toimimista, siihen liittyvää ohjausta ja arviointia. TEHTÄVÄT: Tehtävät vastaavat alan avointen markkinoiden töitä. Avoimet työmarkkinat Aktiivinen sosiaalipolitiikka, työssä selviytymistä edistävät palvelut Aktiivinen työvoimapolitiikka, työhön sijoittumista edistävät palvelut 11 KAIRA Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen S10179

12 TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ työnantajakäynnit ja yrittäjätapaamiset: työvoiman tarpeiden ja työllistämiskokemusten kartoitusta rohkaisevia tuloksia edelleensijoittaminen työnantajakansio yritysyhteistyötä tekevien hankkeiden matriisi prosessikuvaus työnantajayhteistyöstä 12

13 HANKEYHTEISTYÖ KAIRA sateenvarjohankkeena hanketapaamiset verkottuminen tiedon välitys hankematriisi (työllisyys- ja hyvinvointihankkeet noin 23 kpl) 13

14 HANKKEEN TOIMINTA Kaksi painopistealuetta 1. Nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen 2. Maakunnallisen yhteistyöfoorumin käynnistäminen Muita tehtäviä 14

15 1. Nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen tavoite: Kainuussa ei yhtään alle 25-vuotiasta pitkäaikaistyötöntä nuorten (alle 30-v.) kanssa toimivat yhteistyöhön etsimään ratkaisuja yli 3 kk työttömänä olleiden nuorten edistämiseksi oppilashuoltoryhmät syksyisin koolle (hallitsemattomat opintojen keskeyttämiset) nuoret pysyvät palvelujärjestelmässä 15

16 2. Maakunnallisen yhteistyöfoorumin käynnistäminen kehitetään laajapohjaisia toimijoiden kokoontumisia pysyväksi yhteistyöfoorumiksi 16

17 3. Hankkeen vaikuttavuuden arviointi Ulkopuolinen arviointi 2011 alussa. Selvitetään rakennetyöttömyyden vähentämiseen tehokkaimmin vaikuttavat toimenpiteet. Nämä toimenpiteet juurrutetaan palvelujärjestelmiin. 17

18 4. Kainuun välityömarkkinoiden kehittäminen laajat yhteistyötapaamiset asiakasprosessin nivelvaiheet toimiviksi työpajojen ja hankkeiden valmentajien/ohjaajien tapaamiset työllisyyshankkeiden yhteistyön kehittäminen koulutustilaisuudet 18

19 5. Yritysten työllistämiskynnyksen madaltaminen ja työsuhteen jatkumisen edistäminen Kehitetään työllistymistä tukevia toimintamalleja: seurantatapaamiset yrityksissä työhönvalmennus edelleensjoittaminen 19

20 6. Yritysten ja yhdistysten työllistämistoiminnan kehittäminen ammattimaisemmaksi järjestetään koulutustilaisuuksia kehitetään uusia käytäntöjä tuetaan pyrkimyksiä saada lisäresursseja työntekijöiden työhön perehdyttämiseen ja valmentamiseen avoimille työmarkkinoille järjestetään yhteistyötapaamisia 20

21 7. Yhteiskunnallisen ja sosiaalisen yrittäjyyden edistäminen tuki sosiaalisesta yrittämisestä kiinnostuneille tiedottavat tilaisuudet 21

22 YHTEYDET Päivi Ahola-Anttonen, projektipäällikkö p , Riitta Kaskela, projektikoordinaattori p , Elsa Kilpeläinen, projektikoordinaattori p , Outi Tiri, projektisihteeri p , 22

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen

Lisätiedot

KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen

KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen HANKKEEN TOTEUTUS Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen 2013 Budjetti 645 040 Rahoitus

Lisätiedot

Kuntouttavaa työtoimintaa Kainuussa. - Mitä on tehty ja mitä on opittu -

Kuntouttavaa työtoimintaa Kainuussa. - Mitä on tehty ja mitä on opittu - Kuntouttavaa työtoimintaa Kainuussa - Mitä on tehty ja mitä on opittu - Esiselvityshanke rakenteellisen työttömyyden vähentämiseksi (2007) vuoden 2006 lopussa rakennetyöttömyyteen lukeutuvia Kainuussa

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma

Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma strateginen ohjauskeino ja strategian uudistamisen väline. väliaikainen: tulosten hyödyntäminen ja juurruttaminen käytäntöön liittyy sekä toimijoiden operatiiviseen

Lisätiedot

KUVA KAINUUN RAKENNETYÖTTÖMYYDESTÄ JA VISIOITA TULEVAISUUTEEN. Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179)

KUVA KAINUUN RAKENNETYÖTTÖMYYDESTÄ JA VISIOITA TULEVAISUUTEEN. Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) KUVA KAINUUN RAKENNETYÖTTÖMYYDESTÄ JA VISIOITA TULEVAISUUTEEN Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Soile 55 v. Työllistynyt tuetusti erilaisiin määräaikaisiin tehtäviin yhdistyksiin ja kuntaan useiden

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

KAIRA hanke 2008-2012

KAIRA hanke 2008-2012 KAIRA hanke 2008-2012 KAIRA -hankkeella on haettu vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen. Hanke on keskittynyt työllisyydenhoidon rakenteisiin, sekä toimijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen.

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 3.3.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 24.2.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

IDEASTA WALTTI-TALOKSI WALTTI-TALO IDEASTA WALTTI-TALOKSI Ideointi käytännön työn pohjalta: Asiakkaan mahdollisuuksien kartoittaminen -> asiakkaat toimenpiteissä, joihin kuuluvat ja joista hyötyvät Työntekijöillä parempi havainnointimahdollisuus

Lisätiedot

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Monimuotoisen ohjauksen foorumi 16.10.2012 OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti, Ohjaaja Outi Lahtinen Nuorten Verkostotyöpaja

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa. FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13:

Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa. FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13: Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13:11.2008 Joitakin ajankohtaisia asioita Työvoimatoimistoista tulee työ- ja elinkeinotoimistoja

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-palvelut

Keski-Suomen TE-palvelut Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,

Lisätiedot

open hanke 1.1.2013 30.6.2014

open hanke 1.1.2013 30.6.2014 open hanke 1.1. 30.6. Perustuu ns. seinättömän työhönvalmennuspajan mallille. Oleellista kenttätyö, jota tehdään kartoittamalla yksityisen työnantajasektorin työvoimatarpeita ja ohjaamalla työnhakijoiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti TE-palvelut muutoksessa 1 Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille. Tämän vuoden alusta lähtien TE-toimiston

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

Yritysyhteistyötä tekeviä työllisyyteen liittyviä hankkeita Kainuussa

Yritysyhteistyötä tekeviä työllisyyteen liittyviä hankkeita Kainuussa 1 Yritysyhteistyötä tekeviä työllisyyteen liittyviä hankkeita Kainuussa Juuret ja Siivet, Kainuu Edistetään maahanmuuttajien työhön pääsyä, kehitetään verkostotyötä ja vuoropuhelua. Vähennetään työnantajien

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena

Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena Pori 4.5.2010 Regina Salkovic Palveluverkoston päällikkö PIRELY TE - toimiston johtaja, Sastamalan TE - toimisto Pirkanmaan ELY-keskus, Regina

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Linjaukset välityömarkkinatoimijoiden ja TE-toimiston välisestä yhteistyöstä Vintola Mauri

Linjaukset välityömarkkinatoimijoiden ja TE-toimiston välisestä yhteistyöstä Vintola Mauri Linjaukset välityömarkkinatoimijoiden ja TE-toimiston välisestä yhteistyöstä 1 Linjaukset Palkkatuettu työ vähenee välityömarkkinoilla Tarkoituksena on tarjota työvälineitä paikallisen yhteistyön kehittämiselle

Lisätiedot

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 10.11.2014 Maija Saarenpää, projektikoordinaattori Esityksen sisältö välityömarkkinoiden määrittelyä kehittämistyön tavoitteet

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä VÄLITYÖMARKKINAT Työtä ja sosiaalityötä Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROMOTKE Rovaniemen kaupungin konserniin kuuluva säätiö Perustettu

Lisätiedot

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen A) Hankkeen tavoitteena on, että Iisalmen seudun TE-toimiston alueella sijaitsevat työpajat ja tuotannolliset työkeskukset alkavat yhdessä tuotteistaa pajayksiköissä valmentautuville tai kouluttautuville

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista JULKISEN TYÖVOIMAPALVELUN TAVOITTEITA Työllisyysasteen nostaminen Osaavaa työvoimaa joustavasti työnantajan

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 %

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % rahasto-osuudet hallinnonaloittain TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % Eija Haatanen 8.11.2007 1 ESR Tuotekehitys Sosiaaliset innovaatiot ESR kehittämisinstrumenttina, joka tuo lisäarvoa kansalliseen

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää

Lisätiedot

Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä

Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä Kunnan työllisyydenhoidon kokonaisuuden hallinta ja kehittäminen Riitta Hakala 22.2.2018 Kemin kaupungin työllisyyspalvelut -yksikkö Kaupunki- ja elinkeinostrategia

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki

Lisätiedot

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU

Lisätiedot

Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin?

Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin? Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin? Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO - seurannan seminaari: Työ ja toimeentulo Pikku parlamentti, Helsinki 9.11. 2015 Patrik

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi

Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi Ylitornion Väylä-hanke Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi YLITORNION VÄYLÄ-projekti hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi MIKSI KENELLE MITÄ TAVOITELLAAN ASIAKASTYÖN TOIMINTA-MALLI

Lisätiedot

18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki

18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki 18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki Vuodenvaihteessa - väkiluku 97 433 - Työttömyys 10,7 % (4 958 henkilöä) 2/12 10,5 % (4882 henkilöä) - Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla MYRS Toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013 Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015 Sanna Rautio 24.4.2013 Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeilu

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 0295 022 000

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 0295 022 000 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 0295 022 000 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi Välkky-projekti

Lisätiedot

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11. Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Mari Ahonen-Walker, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Esityksen

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot