Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjaamo osana ESR-toimintaa"

Transkriptio

1 Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa Merja Rossi

2 Ohjelmakausi yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR että Euroopan aluekehitysrahaston EAKR tavoitteet ja sisällöt samassa ohjelmassa EAKR keskittyy yritysten kilpailukyvyn kehittämiseen, vähähiilisen talouden edistämiseen sekä uusimman tiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen ESR:n sisältöjä ovat työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, koulutus, ammattitaito, elinikäinen oppiminen sekä sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta 2

3 Haaste: Työttömyys, erityisesti nuoret ja pitkäaikaistyöttömät - työn kannalta merkityksellisen osaamisen kehittäminen - erityinen huomio syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin - vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys - yli 60-vuotiaden lisääntynyt työttömyys 3

4 Haaste: Muuttuvat osaamistarpeet ja joustavat siirtymät koulutusja työurilla - yhteiskuntatakuu, koulutustakuu -> nuorisotakuu - koulutuksen keskeyttäminen - opintojen pitkittyminen - rakennemuutoksen ja ikärakenteen haasteet - koulutuksen laatu ja määrä 4

5 Haasteita: Työ- ja koulutusurien sukupuolen mukainen eriytyminen - perinteiset valinnat, segregaatio Hyvinvointi- ja terveyserojen sekä eriarvoistumisen kasvu - huomio keskimääräistä enemmän tukea tarvitseviin nuoriin, joilla monia ongelmia - palvelujen saatavuus ja laatu 5

6 Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjat TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistyminen Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen - koulutus-, ohjaus-, neuvonta- ja asiantuntijapalvelut, Ohjaamo - työssäjaksamisen toimintamallit 6

7 Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjat TL 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen - koulutuksesta kouluun ja työelämään -> Ohjaamo - koulutuksen ja työelämän vuorovaikutus - erityisryhmien palvelut ml. maahanmuuttajat 7

8 Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjat TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen - osallisuutta vahvistavat palvelut - matalan kynnyksen kuntoutuspalvelut -> toimintamalli, jossa palvelut yhdistyvät - syrjäytymistä ehkäisevät toimenpiteet ja palvelut - asukaslähtöiset toimintatavat osallisuuden tukemisessa 8

9 Elinikäinen ohjaus ohjelmakaudella Ohjaus liittyy moneen rakennerahasto-ohjelmassa esitettyyn haasteeseen ja kaikkiin ESR-toimintalinjoihin On sekä yksilöiden että yhteisöjen tukemista eri elämänvaiheissa, ja erityisesti siirtymissä ja elämän muutosvaiheissa Erityinen huomio nuoriin Monialaista yhteistyötä, uusia toimintatapoja -> Ohjaamo 9

10 Valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet Toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Nuorisotakuu (TEM) Ohjaamo Työvoiman liikkuvuus Euroopassa (TEM) Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistyminen(tem) Kotona Suomessa (TEM) Mallit rekrytoivan ja irtisanovan yrityksen välille (TEM) Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä (TEM) Työterveys- ja turvallisuusinnovaatiot työn, työolojen, terveyden ja työkyvyn edistäjinä (STM) Sukupuolten tasa-arvoa työelämään (STM) 10

11 Valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet Toimintalinja 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Osuvaa osaamista (OKM) ESR-nuorisotakuu (OKM) Kotona Suomessa (OKM) Osallistamalla osaamista (OKM) Uusilla kasvualoilla ja rakennenmuutoksissa tarvittavan osaamisen vahvistaminen (OKM) Luovaa osaamista (OKM) 11

12 Valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet Toimintalinja 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Heikoimmassa asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden tukeminen (STM) Nuorten osallistaminen ja nuorisotakuu (STM) Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (STM) 12

13 Nuorisotakuu ja Ohjaamo Tavoitteena kehittää valtakunnallinen monialainen palvelumalli (Ohjaamo) ja valtakunnallinen nettiohjauspalvelu Ohjaamon ydintoimintaan kuuluvat henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, tuki elämänhallintaan, urasuunnitteluun, sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämiseen, kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen Ohjaamosta ohjataan TE-hallinnon, sosiaali- ja terveys-, koulutus- ja kuntoutuspalvelujen piiriin TEM, OKM, STM 13

14 Nuorisotakuu ja Ohjaamo Ohjaamo - alle 30-vuotiaille suunnattua matalan kynnyksen monialalaista palvelua - edellyttää nuorten parissa työtä tekevien toimijoiden tiivistä ja monialaista yhteistyötä - keskeisiä toimijoita ovat kunnat, TE-toimisto, Kela, oppilaitokset, kolmas sektori sekä yritykset - tarjoaa tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden lisäksi myös sosiaalista kuntoutusta, ryhmätoimintaa ja muuta elämänhallintaa tukevaa ohjausta 14

15 Nuorisotakuu ja Ohjaamo Keski-Suomen ELY-keskus toimii ESR:n toimintalinja 3. Nuorisotakuun valtakunnallisen kokonaisuuden (TEM) vastuu-elynä Keski-Suomeen perustetaan valtakunnallinen koordinaatiohanke, joka - nivoo yhteen sekä valtakunnallisesta osiosta että alueosioista rahoitetut hankkeet - kehittää Ohjaamo-mallia ja valtakunnallista nettiohjausmallia - levittää ja juurruttaa hyviä käytäntöjä Rahoittajana Keski-Suomen RR-ELY Ensimmäinen haku loka-marraskuussa 15

16 Ohjaamo ja kuntakokeilu VM:n nuorisotakuun kuntakokeilun tavoitteena on kokeilla kunnissa nuorten monialaisia palveluja ja kehittää monialaista yhteistyötä. Kuntakokeilussa mukana 11 kuntaa/kuntayhtymää Ohjaamo-toimintaan tarkoitetulla valtakunnallisella ESRrahalla rahoitetaan Ohjaamo-pilotteja ensisijaisesti kuntakokeilu-alueilla. Ohjaamosta tulisi muodostua pysyvä toimintamalli. Suunnittelussa ja seurannassa mukana myös alueelliset ELO-ryhmät 16

17 OKM ja Ohjaamo Valtakunnallinen toimenpidekokonaisuus Osuvaa osaamista Sujuvat siirtymät, Korkeakoulusta työelämään, Taitoohjelma, Osuva ohjaus Vahvistetaan Ohjaamo- ja opintopolku.fi- verkkopalveluja kehittämällä monialaista tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluosaamista Kohteena Ohjaamoissa työskentelevät ja Opintopolku.fi:n palveluja hyödyntävät opinto-ohjaajat, uraneuvojat yms. asiantuntijat 17

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella 2014-2020 TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivi Jaakola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari ESR, tuettava toiminta Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari 26.5.2014 Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020, kehys n. 31,4 M 6,2 M 20 % 14,8

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari

hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari Kestävää ää kasvua ja työtä 2014-2020 0 0 - Suomen rakennerahasto-ohjelma e a asto o a Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-20202020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella 2014-2020 Timo Ollila ELY-keskus timo.ollila@ely-keskus.fi 13.5.2014 Rakennerahastojen Investointistrategia Haasteita, joihin investointistrategian mukaisilla toimilla

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella 2014-2020 Luovan talouden kehittämisohjelman julkaisutilaisuus Päivi Jaakola Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 28.8.2014 Kestävää kasvua ja työtä Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusasiantuntija Päivi Jaakola 17.1.2017

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-koordinaattori Antti Hänninen / Keski-Suomen ELY-keskus ABC hankkeet etenee Mikkeli Rakennerahastot Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Tavoitteena

Lisätiedot

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella

Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella 2014-2020 Lapin välityömarkkinaverkoston työkokous 26. 27.9.2013 Liisa Irri Lapin ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto ESR Euroopan

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ESR toimintaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 23.5.2014 MAKO-verkostot Olli Lehtoniemi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Ohjelman rakenne

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista Haku 1.1 1.3.2016 Valtteri Karhu Marika Lindroth Tavoitteet Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen

Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen 18.5.2016 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) -tavoitteena työllisyyden ja osaamisen kehittäminen, heikommassa asemassa olevien ryhmien tukeminen sekä tasa-arvoisuuden edistäminen ja

Lisätiedot

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 ESR-hakuinfo 16.6.2015 Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Länsi-Suomen alueen 3. alueellinen ESRhankehaku 12.6.-1.10.2015 Haku

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 28.11.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Ohjaamojen tilanne 4/2015 ja ELOryhmien koordinointitehtävä

Ohjaamojen tilanne 4/2015 ja ELOryhmien koordinointitehtävä Ohjaamojen tilanne 4/2015 ja ELOryhmien koordinointitehtävä Projektipäällikkö, KT OHJAAMOTOIMINTAMALLIN KULMAKIVET (OKM, STM, TEM) Kohderyhmänä alle 30-vuotiaat nuoret Matalan kynnyksen palvelu Tietoa,

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen

Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen 1 Valtakunnallinen teema: Osaaminen Toimintalinja 4: Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Toimenpidekokonaisuudet: Osuvaa osaamista Kotona Suomessa Osallistamalla osaamista Nuorisotakuu Uusilla

Lisätiedot

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Hankerahoittajan näkökulma Etelä-Savossa: mitä halutaan ja mitä voidaan rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston avulla?

Hankerahoittajan näkökulma Etelä-Savossa: mitä halutaan ja mitä voidaan rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston avulla? Hankerahoittajan näkökulma Etelä-Savossa: mitä halutaan ja mitä voidaan rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston avulla? Soile Laitinen, Etelä-Savon ELY-keskus 15.10.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 näkymiä ja

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.8.-1.10.2015 Alueellinen ESR haku 1.8-1.10.2015 Etelä-Karjala Toimintalinja 3: ET 6.1, 7.1, 8.1 Toimintalinja 4: ET 9.1, 9.2 Toimintalinja 5: ET 10.1 Kanta-Häme Toimintalinja

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Esa Pirnes kulttuuriasiainneuvos kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto opetus- ja kulttuuriministeriö Merja Hilpinen ylitarkastaja nuoriso- ja liikuntapolitiikan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Iisalmi 18.3. Varkaus 19.3 Kuopio 27.3 Sari Marttila, Timo Ollila, Tuija Tuomela ESR -hanketoiminnan lähtökohtia Kohderyhmän kanssa tehtävä hankevalmistelu Yritykset

Lisätiedot

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1 Nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon

ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon 4.11.2014 Jouni Kytösaari ja Marko Muotio (osa materiaalista

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani. Verna Mustonen

Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani. Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen 7.9.2016 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.6.-3.10.2016 TL 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 12.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS ESR- OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 (Felt 24.3.2015) ESR-Nuorisotakuu TEM, toimintalinja 3: Ohjaamo-toiminnan ja nettiohjauksen kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta ESR ohjelmakausi 2014-2020 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriö Rakennerahastot: valtakunnalliset teemat Rakennerahastojen (EAKR ja ESR) rahoitus

Lisätiedot

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus ESR-hankekausi 2014-2020: ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus 18.11.2014 EU-koordinaattori Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Ohjelmakauden 2014-2020 käynnistyminen Ensimmäinen haku päättyi

Lisätiedot

ESR hakuinfo Kouvola Helsinki. Alueellinen ESR haku

ESR hakuinfo Kouvola Helsinki. Alueellinen ESR haku ESR hakuinfo 2.6.2017 Kouvola 17.8.2017 Helsinki Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Etelä-Suomen alueellinen ESR-haku 1.5.-3.10.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot