Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke Sanna Rautio
|
|
- Raili Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke Sanna Rautio
2 Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeilu -hanketta hallinnoi Oulun kaupungin konsernipalveluiden työllisyyden edistämispalvelut Toimintaa toteutetaan Oulun kaupungin työllisyyspalvelut nimellä Kuntakokeilu on Työ- ja elinkeinoministeriön, Sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhdessä valmistelema hallitusohjelmaan sisältyvä hanke, joka kestää vuoden 2015 loppuun ( ) Mukana 26 hanketta, yhteensä 65 kuntaa Hankkeen rahoitus Oulussa Työ- ja elinkeinoministeriö / Pohjois-Pohjanmaan ELY keskus 75% Oulun kaupunki 25%
3 Tavoitteena valtakunnallisesti Alentaa rakennetyöttömyyttä Vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä lisäämällä pitkään työttömänä olleiden työelämäosallisuutta ja tukemalla heidän työllistymistään Luodaan työnhakijoiden ja alueen työnantajien tarpeet nykyistä paremmin huomioivia, paikalliseen kumppanuuteen perustuvia työmarkkinoille ohjaavia työllisyyspalveluita
4 Yhteisten valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi yksittäiset, irralliset toimenpiteet usein riittämättömiä olemassa olevista palveluista vaikuttavampia palvelukokonaisuuksia tietoisuus käytettävissä olevista palveluista ja vaihtoehdoista lisääntyy yhteistyö toimijoiden välillä sujuvaksi ja työnjaon selkiytyminen työllistymistä tukevien palveluiden saavutettavuuden parantaminen uudet palveluiden tuottamisen tai organisoinnin tavat verkkopalveluiden kehittäminen alueen elinvoimaisuuden ja yrittäjyyden tukeminen ja alueellisen työvoiman saatavuuden turvaaminen edistetään asiakkaiden mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille palveluohjauksen, kuntoutusohjauksen ja työhönvalmennuksen avulla työttömyydestä aiheutuvien menojen vähentämistä pitkällä aikavälillä passiivitukena maksettavien työmarkkinatukimenojen leikkaus välittömästi
5 Asiakaskohderyhmä Työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää työttömyysetuutta saaneet Lisäksi kohderyhmään voi kuulua vähintään 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita, joilla on riski syrjäytyä työmarkkinoilta Ensisijaisesti yli 500 pv työmarkkinatukea saaneet Asiakkaalta odotetaan: sitoutumista yhdessä laadittuihin suunnitelmiin, motivaatiota niiden toteuttamiseen ja aktiivista osallistumista sovittuihin palveluihin
6 Henkilöstö: 6 palveluohjaajaa: Helinä Koskela, Jani Lahtinen, Katri Pajuluoto, Sauli Rantapelkonen, Sari Siira ja Hanna Vuori 6 työhönvalmentajaa: Päivi Lehtosaari-Drushinin, Pasi Moilanen, Satu Myllykangas, Marja-Leena Päkkilä, Kari Salo ja Inga Savukoski 2 kuntoutusohjaaja: Meeri Juusola ja Maarit Jäntti 2 koordinaattoria: Reeta Limingoja ja Jaana Pasma projektipäällikkö: Sanna Rautio
7 Ohjaushenkilöstön rooleista Palveluohjaaja kartoittaa asiakkaan tilanteen ja kokoaa asiakkaan työllistymistä edistävät palvelut käytännössä toteutettavaksi suunnitelmaksi Työhönvalmentaja edistää asiakkaan suunnitelman mukaisten toimenpiteiden käynnistymistä ja varmistaa tavoitteen mukaisen etenemisen kohti palkkatyötä avoimilla työmarkkinoilla Kuntoutusohjaaja neuvoo, ohjaa ja tukee asiakasta kuntoutumiseen liittyvissä asioissa
8 Asiakkuuden alkaminen: sähköinen yhteydenotto TE-toimiston, Työvoiman palvelukeskuksen Sos. toimen tai muun yhteistyötahon ohjaamana Alkukartoitus: Työllisyyspalveluiden esittely Suostumus tietojen vaihtoon Perustietojen kartoitus ja kirjaaminen yhteiseen tietojärjestelmään Palveluohjaus Palvelusuunnitelma: Työkokeilu Kuntouttava työtoiminta Koulutukseen hakeutuminen Palkkatuettu työ Ohjaus tarvittaessa esim. terveyspalvelut Ohjaukseen mukaan tarvittaessa: Työhönvalmentaja Kuntoutusohjaaja
9 Työhönvalmennus työnhakijalle Työnhakuasiakirjat kuntoon Osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen Työnhakijan rinnalla uusien vaihtoehtojen etsiminen Opastusta, kannustusta, motivointia, asenteiden avaamista... Piilotyöpaikkojen ja piilo-osaajien kohtaaminen Tavoitteisiin ja osaamiseen sopivien työpaikkojen etsiminen Työkokeiluvaihtoehtojen ja palkkatukipaikkojen selvittäminen: ensiaskeleita kohti avoimia työmarkkinoita Tukea tulevan suunnitteluun ja toteuttamiseen myös aktiivivaiheen aikana Yksilöllisesti ja riittävän tiiviisti Asiakkaan omatoimisuutta tukien
10 Asiakkaan ohjaus ja tuki ammatillisen kuntoutuksen prosessissa - motivointia, elämänhallinnan tukea, kannustusta Asiakkaan tarvitsemat kuntoutuspalvelut ja tukitoimet liitetään työllistymispolkuun Kuntoutusohjaus Työhön tai opiskeluun paluun tai työssä pysymisen tukeminen Yhteistyössä mm: Kela, TE-toimisto, sosiaali- ja terveyspalvelut, Typ, vammaisjärjestöt
11 Räätälöityä, toimialakohtaista asiantuntijuutta henkilöstön rekrytointiin Osaavia työnhakijoita ehdolle ja selvittelyapua työllistämisen tukitoimenpiteiden hyödyntämiseen Työnantajalle Tarvittaessa työhönvalmentajan tukea työtoimijan/työllistetyn ohjaamiseen sekä valmentamiseen Työhönvalmentajan tukea ja asiantuntijuutta mahdollisissa haastetilanteissa
12 Oulun kaupungin työllisyyspalvelut osoitteessa Uusikatu 58 B Oulu
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan
Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden
Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015
RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS
RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS
Työllisyyden Kuntakokeilu
Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015
Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu
Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen
Kuntakokeilun käynnistämisseminaari Kuntatalo 27.8.2012
Elämässä mukana muutoksissa tukena Kuntakokeilun käynnistämisseminaari Kuntatalo 27.8.2012 Kela yhteistyössä kuntakokeilun toteuttamisessa Etuuspäällikkö Jorma Viitala Terveysosasto Kela Elämässä mukana
Kuntaliitto yhteistyön tukena
Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki
Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014
Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014
Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret
Työllisyyden palvelurekisteri
Työllisyyden palvelurekisteri 17.12.2015 Työllisyyden palvelurekisteri Oulun kaupungin työllisyyspalveluilla ei ollut olemassa toimivaa tietojärjestelmää työllisyyden hoidon kehittämiseksi ja toteuttamiseksi.
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU
open hanke 1.1.2013 30.6.2014
open hanke 1.1. 30.6. Perustuu ns. seinättömän työhönvalmennuspajan mallille. Oleellista kenttätyö, jota tehdään kartoittamalla yksityisen työnantajasektorin työvoimatarpeita ja ohjaamalla työnhakijoiden
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
Pekka Stenfors Yrityskoordinaattori
Pekka Stenfors Yrityskoordinaattori MIKÄ KUNTAKOKEILU ON? Kuntakokeilun (1.9.2012 31.12.2015) tarkoituksena on löytää uusia paikalliseen kumppanuuteen perustuvia työmarkkinoille soveltuvia malleja rakennetyöttömyyden
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen
Tuetun työllistymisen palvelulinja
Tuetun työllistymisen palvelulinja Eija Sokero Palvelujohtaja 1 19.3.2013 Lapin työ- ja elinkeinotoimisto, Eija Sokero Lapin TE-toimisto Pinta-ala 100 367 km maata noin 93 000 järviä ja jokia 6 000 merta
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA
KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA 10.042015 Yhdistysten tulevaisuus työllisyystoimijoina - tilaisuus Tarja Husso Työllisyyspäällikkö TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JOENSUUSSA 2009-2015 (suluissa
Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki
Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta
Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä
Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa
Pirjo Oksanen
TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi
Ylitornion Väylä-hanke Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi YLITORNION VÄYLÄ-projekti hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi MIKSI KENELLE MITÄ TAVOITELLAAN ASIAKASTYÖN TOIMINTA-MALLI
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien
AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi
AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Paikka Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi Sykkö Matti Työ- ja elinkeinotoimisto Pihlaja Elina
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan
Kemiläinen työllistämismalli
JOHDANTO Kemin kaupungin -hanke on ollut mukana hallitusohjelman mukaisessa työllisyyspoliittisessa kuntakokeilussa 1.9.2012-31.12.2015. Kuntakokeilun tavoitteena oli alentaa rakennetyöttömyyttä, lisätä
Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen
Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen VISIO 2025 Vakavarainen Vantaa on kansainvälinen kestävän kasvun keskus, jossa
Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I
HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)
Taustaa Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi
Taustaa Kuopio-pilotti on hallitusohjelmaan sisältyvä työllisyyden kuntakokeiluhanke pitkään työttömänä olleiden tukemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi toiminta-alueenaan Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka,
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja 2018 TE-palveluiden ohjausryhmä 2.6.2017 Kokeilualueet 3 maakunnallista kokeilua 5 yhden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua Mukana
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille
Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:
Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö
Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko
Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo
Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa
Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaan työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen
Etelä-Pirkanmaan kuntakokeilu 2013-2015. Ilkka Peltomaa projektipäällikkö
Etelä-Pirkanmaan kuntakokeilu 2013-2015 Ilkka Peltomaa projektipäällikkö Hallitusohjelmaan sisältyvän kuntakokeilun tarkoituksena on löytää uusia ja paikalliseen kumppanuuteen perustuvia malleja, joilla
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan
Työvoiman Palvelukeskus Intro on Pietarsaaren seutukunnan kuntien: Pietarsaaren, Pederören, Luodon,
Liite B 5 Kokkolan työvoiman palvelukeskus, Pietarsaaren toimipiste INTRO TOIMINTAKERTOMUS 2010 Toiminta Työvoiman Palvelukeskus Intro on Pietarsaaren seutukunnan kuntien: Pietarsaaren, Pederören, Luodon,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 201. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1557/01.01.01/2013 201 Valtuustoaloite, espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Lindholm, puh. (09) 816 85059
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta HE 51/2017 vp Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteet ovat hyviä: tavoitteena vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki
Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 274 07.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN OSALLISTUMINEN KUNTAKOKEILUHANKKEESEEN KHALL 274 Hallintojohtaja 31.7.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kunnat syyskuussa alkavaan kuntakokeiluun.
Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari
Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu
TE-palvelut ja validointi
TE-palvelut ja validointi Mestari2013 - Sinut on tunnistettu! koulutuspolitiikan seminaari 26.-27.11.2013 TE-PALVELUIDEN UUDISTAMINEN v. 2013- TE-PALVELUT JA VALIDOINTI EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN TIETOJEN,
KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)
KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen
JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ
2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö
Työllisyydenhoidon palvelukokeilu
Uudenmaan ELY-keskus, TE-toimisto, Helsingin kaupunki ja Invalidiliitto Työllisyydenhoidon palvelukokeilu 1 Selin Marianne Helsinki-palvelukokeilu yleiset tavoitteet Helsingin kaupungin sekä ELY-keskuksen
TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö
TYP-toiminnan perusteet Jenni Ketonen,TYP-päällikkö 29.5.2017 1 Satakunnan TYP Satakunnan TYP toimii Porin, Euran, Harjavallan, Honkajoen, Huittisten, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Kokemäen, Merikarvian,
TE-palveluja alueellisesti
1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,
Työllisyyspalveluiden organisaatio
Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden johtaja Hallinto- ja tukipalvelut Työllisyysyksikkö Työllisyyspäällikkö Työraide Projektipäällikkö Työvalmennusyksikkö Työvalmennuspäällikkö Työvoimanpalvelukeskus
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat
Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa
Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu
Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu 1.8.2017 31.12.2018 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tausta Hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen
Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen
Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti
Valtakunnalliset TYP-päivät. Yhteispalvelun muutoksessa mukana , Jyväskylä. Elli Aaltonen pääjohtaja Kela
Valtakunnalliset TYP-päivät Yhteispalvelun muutoksessa mukana 4.10.2018, Jyväskylä Elli Aaltonen pääjohtaja Kela Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina Työllisyyden tukeminen Työllistymisen edistäminen
Työhönvalmennuksen prosessikortit
Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen
Rovaseudun (Rovaniemi/Ranua) Monet kuntakokeiluhanke pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi 2012 2015
Rovaseudun (Rovaniemi/Ranua) Monet kuntakokeiluhanke pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi 2012 2015 Monet kuntakokeiluhanke esittely Monet kuntakokeiluhanke Työllisyyden Hyvät käytännöt edistämisen valtakunnalliset
Päivämäärä. Ulkopuolisen rahoituksen hakeminen Työllisyyspalveluiden kehittämishankkeelle
Ulkopuolisen rahoituksen hakeminen Työllisyyspalveluiden kehittämishankkeelle Dno OUKA/6925/14.07.00/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto 26.8.2014 54 Tiivistelmä Ulkopuolisen rahoituksen
Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja
Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa
SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA UUDENMAAN TYÖ JA ELINKEINOTOIMISTON VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ VUONNA 2013
Helsingin kaupunki SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA UUDENMAAN TYÖ JA ELINKEINOTOIMISTON VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ VUONNA 2013 Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston (jäljempänä TE toimiston) linjaukset johdetaan
Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet
Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 3 4 5 Pohjois-Karjalan
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA
Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.
Rakenne Töihin!-palvelu on työllisyyttä edistävä palvelukokonaisuus, jonka perustana on laaja ja tiivis yritysyhteistyö. Tarkoituksenamme on tukea työllistymistä valmentamalla asiakkaita työelämään ja
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 12.09.2016 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
KUOPION KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKOKOUS 16.11.2015 KUOPION KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUT: KUOPIO-PILOTTI
KUOPION KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKOKOUS 16.11.2015 KUOPION KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUT: KUOPIO-PILOTTI Laura Itkonen Projektipäällikkö TAUSTAA Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kuopio-pilotti
Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012
Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke
Renessanssi-hanke - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke 2015 2018 Heikki Rantala Oma Häme II Järjestöfoorumi : Renessanssi-hankkeen järjestöyhteistyö Heikki
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta
monialayhteistyö nuorten
Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013
JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ
2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä
Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään
Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 10.11.2014 Maija Saarenpää, projektikoordinaattori Esityksen sisältö välityömarkkinoiden määrittelyä kehittämistyön tavoitteet
HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014
HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.
Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2018 1 (6) 582 V 26.9.2018, Valtuutettu Dan Koivulaakson aloite aktiivimallin piiriin joutuneiden työttömien aseman parantamisesta HEL 2018-003227 T 00 00 03 Päätös esitti
Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous
Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.-27.9.2013 Välityömarkkinoita koskettavia hankkeita, uudistuksia ja