Nuorisotakuu. Timo Mulari
|
|
- Liisa Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari
2 Mikä on nuorisotakuu? Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30- vuotiaalle vastavalmistuneelle (vuoden sisällä) tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Koulutustakuu: Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Voimassa alkaen. 2
3 Nuorten tilanne Suomessa alle 30-vuotiasta perusasteen varassa syrjäytymisen kova ydin : nuorta, jotka ilman II asteen tutkintoa ja työtä näistä tilastojen ulkopuolella kokonaan nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle v yhteensä 2698 alle 30-vuotiasta (mielenterveyssyyt 75 %) 3
4 Nuorisotakuun ominaisuuksia ja ongelmia Perustuu Public-Private-People-Partnership malliin Ei ole laki vaan hallituksen kärkihanke Parannetaan ensikertalaisten asemaa hauissa (kokeilussa, lakia muutetaan myöhemmin) Työpajoille sijoittumisessa on ollut ongelmia uusien kriteereiden takia -> osittain korjattu Kuka vastaa nuorista joille ei saada työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa? Ohjaus- ja palveluverkoston mahdollisuudet Miten nuorisotakuu vaikuttaa muuhun työhön? 4
5 Ongelmia Koska nuorisotakuu ei ole laki on paljon kiinni esimerkiksi kunnallisten toimijoiden halusta toimia Todella suuria eroja eri kuntien välillä Resursseja nuorisotakuun toteuttamiseen on liian vähän Tiedotus nuorisotakuusta ei ole ollut erityisen hyvää. Eri toimijoilla epäselvyyksiä omasta roolistaan nuorisotakuun toteuttajana 5
6 Nuorisotakuun määrärahat valtion budjetissa 2013, yhteensä 60 Meur OKM: Ammatillisen koulutuksen lisääminen 17 Meur Muu koulutus, mm. maahanmuuttajat 2 Meur Etsivä nuorisotyö, työpajatoiminta 8 Meur Tuettu oppisopimus 5 Meur TEM: Uraohjauksen vahvistaminen 6 Meur Työelämään siirtymistä tukevat toimet (työnhakukoulutus, Sanssi-kortti ym.) 17 Meur Yrittäjyyttä edistävät toimet 5 Meur 6
7 Muita valtakunnallisia rahoituksia RAY: Avustusohjelma "Paikka auki - nuoret työelämään", jolla tuetaan nuorten aikuistumista ja osallisuutta yhteiskunnassa. Ohjelmaan haetaan mukaan projektiavustusten haussa eli 31. toukokuuta mennessä 1) Edistää erityisesti vaikeasti työllistyvien nuorten mahdollisuuksia itsenäistyä ja päästä kiinni työelämään. Järjestöiltä toivotaan uusia ja innovatiivisia hankkeita tähän liittyen. 2) Tarjota työelämän ulkopuolella oleville alle 29-vuotiaille nuorille työtä järjestöissä. Järjestöillä on hyvä tilaisuus saada nuoria mukaan kehittämään järjestökulttuuria. OKM: Kolmannen sektorin rooli nuorisotakuussa rahoitus. On vielä vaakalaudalla 7
8 Tulokset huhtikuussa Huhtikuun lopussa 2013 nuorista (15-24-v) oli työttömiä (Huhtikuu 2012: ) Huhtikuun lopussa 2013 vastavalmistuneista nuorista (25-29-v) oli työttömiä (April 2012: 1925) Tämä tarkoittaa sitä, että alle 25-vuotiaista, jotka ovat työmarkkinoilla 24,4 % on työttömänä (April 2012: 23.5 %) On tärkeää muistaa että noin 12 % kaikista vuotiaista ovat työttömiä Koko Suomen työttömyysprosentti on 9 % 8
9 Tulokset huhtikuussa Keskimääräinen työttömyysaika nuorille on noin 11 viikkoa. Se on paljon lyhyempi kuin vanhemmilla ikäryhmillä Suurin osa työttömistä nuorista ovat suorittaneet peruskoulun tai toisen asteen tutkinnon Akateeminen työttömyys on lisääntynyt 36 %. Tällä hetkellä noin 10 % työttömistä ovat korkeakoulutettuja 9
10 Tulokset huhtikuussa Tammi-huhtikuussa 93,1 % työttömiksi ilmoittautuneista ovat saaneet aktivointisuunnitelman Kolmen kuukauden sisällä 71,8 % nuorista työttömistä eivät ole enää työttömiä. Juuri valmistueista työttömistä ( vuotiaat) 62,4 % eivät ole enää työttömiä 10
11 Tulokset huhtikuussa Heistä jotka eivät ole enää työttömiä nuorista 5 % ovat koulutuksessa 34 % ovat töissä 4 % ovat tuetussa työssä 12 % ovat valmennuksessa tai työkokeilussa 2% ovat kuntouttavassa työtoiminnassa 4 % eivät ole enää työvoimassa 39 % eivät ole jatkaneet työnhakua Meidän pitää tietää enemmän viimeisestä 39 % 11
Nuorisotakuu määritelmä
Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto
Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012
Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa
Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori
Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle
NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!
NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen
Nuorisotakuu Pasi Rentola
Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen
Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö
Nuorisotakuu 2013 Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012 Ylijohtaja Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,
Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013
Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Synergiaseminaari 26.9.2012 Turku Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,
Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013
Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,
Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013
Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista
Nuorisotakuun määritelmä
Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle
Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset
Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet
Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa
Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa
Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet
Nuorisotakuu 2013 - ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 120
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa
Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa
Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja
Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek
Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen
Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista
Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM
Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM Välittämisen koodin prosessikaavio pp.kk.vvvv 2 Palvelutilanne
Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto
Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Suomessa 15 Työ- ja elinkeinotoimistoa (2013-) TE-toimistojen tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista
Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa
Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto
TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto Hallituksen ja TEM:n kärkihanke Malli ollut voimassa v:sta 2005 (yhteiskuntatakuu), mutta v. 2013 alusta
Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013
Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Nuorten yhteiskuntatakuu. Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo
Nuorten yhteiskuntatakuu Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo 22.5.2012 Takuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti
Uudenmaan TE-toimisto
Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)
Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014
Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville
Katsaus nuorisotakuuseen
Katsaus nuorisotakuuseen Nuorten työllistymistä edistävät palvelut Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 1 Nuorisotakuun määritelmä TE-toimiston palvelut nuorelle työnhakijalle Tilastotietoa nuorten tilanteesta
Nuorisotakuu mitä se takaa? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät
Nuorisotakuu mitä se takaa? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Olli Joensuu 2.10.2012 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorisotakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta.
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja
Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes
Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen Elise Virnes Nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi
Nuorten yhteiskuntatakuu: tuki ammatilliselle osaamiselle ja työelämään siirtymiselle
Nuorten yhteiskuntatakuu: tuki ammatilliselle osaamiselle ja työelämään siirtymiselle Johtaja Kari Ilmonen Seminaari kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnille ja - ryhmille Helsinki 28.9.2012 Nuoriso(yhteiskunta)takuun
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013
Nuorisotakuu Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti
Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes
Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu/nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:
Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja
Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2
Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen
Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Tämän koonnoksen on tarkoitus selventää, miltä nuorisotakuu tulee näyttäytymään sekä nuorten että nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden näkökulmasta. Tässä koonnoksessa
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana
Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa
Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Parainen 22.5.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Parainen 22.5. 1 Takuun taustoja 110 000 perusasteen
Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke
Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke 2011-2013 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan Kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura Monialaisen yhteistyön
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:
Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta
Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 Heureka Nuorten ohjautuminen nuorten työpajatoimintaan ja muuta ajankohtaista työja elinkeinoministeriöstä Ari-Pekka Leminen, TEM Sisältöä
Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016
Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:
Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen
Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja
NUORISSA ON TULEVAISUUS!
NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä
Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus
Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle
Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes
Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa
Projektipäällikkö Matti Mäkelä Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimi LAAJENNETUN KOULUTUSTAKUUN REUNAEHDOT. Koulutustakuu NYT -seminaari 13.12.
Projektipäällikkö Matti Mäkelä Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimi LAAJENNETUN KOULUTUSTAKUUN REUNAEHDOT Koulutustakuu NYT -seminaari 13.12.2011 Esityksen rakenne: o mikä? o miten? o miksi? Mistä
Nuorisotakuu 2013 miten lähti liikkeelle. Sosiaali- ja terveysturvan päivät 15.8.2013 Seinäjoki Valtiosihteeri Janne Metsämäki
Nuorisotakuu 2013 miten lähti liikkeelle Sosiaali- ja terveysturvan päivät 15.8.2013 Seinäjoki Valtiosihteeri Janne Metsämäki Työllisyyden kehitys 2012/06 2013/06 Työvoiman kysyntä Avoimet työpaikat 24
191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:
Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton
Nuorten yhteiskuntatakuu
Nuorten yhteiskuntatakuu Lauri Ihalainen Hyvät eväät elämään -seminaari 14.6.2012 Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa
Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi
NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen
NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen Työpajatoiminnan vaikuttavuus Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala Syrjäytyminen aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia Hankkeessa tutkitaan
Helsingin kaupungin työllisyydenhoito
Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,
Nuorten tulosperustaiset hankinnat
Nuorten tulosperustaiset hankinnat Tausta Syksyn 2017 budjettiriihessä hallitus päätti lisätä tulosperusteisten hankintojen resursointia TE-hallinnossa Hallituksen linjauksen mukaisesti uudet tulosperusteiset
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä
Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)
Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) huhtikuu 2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa
1 (5) Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 14.10.2015 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa Asia: HE 30/2015 vp
Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset
Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa
Tulevaisuus ja nuoret - haasteista mahdollisuuksiksi
Tulevaisuus ja nuoret - haasteista mahdollisuuksiksi Maarit Fränti 6/7/2013 Todella karmea nuorten työttömyysluku (Uusi Suomi 23.5.2013) Työttömyys on edelleen pahentunut Suomessa. Erityisesti on räjähtänyt
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +
Miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu käytännössä? Lauri Ihalainen Kuka vastaa ja välittää seminaari Joensuu 2.11.12012
Miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu käytännössä? Lauri Ihalainen Kuka vastaa ja välittää seminaari Joensuu 2.11.12012 Yhteiskuntatakuun taustoja Elokuun 2012 lopussa 32 410 alle 25v työtöntä työnhakijaa
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +
TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN
Kaupunginhallitus 3.9.2018 liite nro 5 (1/10) TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN (Valmistelija työllisyyspäällikkö Auli Savolainen) 28.8.2018 2 Työelämävalmennuksen tavoitteet Työelämävalmiuksien
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta
Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen
Ajankohtaista nuorisotakuusta. 1.10.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
Ajankohtaista nuorisotakuusta 1.10.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle
Nuorisotakuu Kotkassa
Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuun toteutumista seurataan seuraavien mittareiden kautta (Tem -raportti 8/2012): Ammatillisen peruskoulutuksen taso (paikkojen) suhteessa alueen toiselle asteelle siirtyvän
Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721
VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS
VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja