Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen"

Transkriptio

1 Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen Sanna Lappalainen Työterveyslaitos, Työtilat johtaja

2 Ohje saatavilla verkkokirjana Ohje saatavilla: Työterveyslaitoksen verkkosivuilta STM:n avoimesta julkaisuarkistosta

3 Työpaikat: ohjeistuksessa huomioitu Toimijatahoja lukuisia sisäilmasto aihealueella: työsuojelu, linjajohto, kiinteistöhallinta- ja huolto, terveydensuojeluja työsuojeluviranomainen, työntekijät, työterveyshuolto ja perusterveydenhuolto vastuut ja roolit tunnistettava sekä sovittava yhteistyöstä Sisäilmasto-ongelmat liittyvät yleensä kymmeniin, jopa satoihin työntekijöihin hyvät toiminta- ja viestintätavat tärkeässä roolissa ratkaisuprosessissa onnistumisessa Altistumisen arviointi tehtävä kattavasti ja tarkasti terveydellisen merkityksen arviointia varten (mm. oireilun, mahdollisten ammattitautien ja toimenpiteiden kiireellisyyden arvioimiseksi)

4 Työpaikkojen turvallisuustoimintaa ohjaa merkittävästi työturvallisuuslaki myös sisäilmastoasioiden osalta Työpaikka toimintaympäristönä poikkeaa asunnoista mm. toiminnan (työpaikoilla esim. tulostimia, asunnoissa esim. elintarvikkeita), sisustuksen ja taloteknisten (esim. ilmanvaihdon tehokkuus) tekijöiden suhteen Altisteiden viitearvoissa jonkun verran eroja tunnistettava erot toimintaympäristöittäin Opetus, sosiaali- ja terveydenhuollon alalla huomioitava sekä työpaikkaohjeistus että asumisterveysasetus ja siihen liittyvä ohjeistus yhteistyöhön toimintatapoja

5 Sisäilmaongelmien tutkiminen, muita ohjeita Terveydensuojelulaki 763/1994 ja muutokset Asumisterveysasetus (545/2015) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista abe97d36e04. Kosteus- ja homeongelmien havaitseminen, korjaus ja ehkäisy kuntien rakennuksissa. Hekkanen M Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Tulostettu Kehitysehdotuksia kuntien julkisten rakennusten sisäilmaongelmien vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Pekkola & Metiäinen Loppuraportti Kosteus- ja hometalkoot. 0sisäilmaon Sisäympäristöongelmien ratkaiseminen kuntien rakennuksissa- ohje toimintatavoista sisäympäristöongelmia hoitaville ryhmille ja henkilöille. Lappalainen, Lahtinen, Hapuoja ym. Kuntaliiton verkkojulkaisu. Kuntaliitto Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen kuntotutkimus. Ympäristöministeriö Sisäongelmaisten koulurakennusten korjaaminen. Opetushallitus. Asikainen V, Peltola S (toim.) Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen, 2. uusittu painos 2015.

6 Sisältö: OHJE TYÖPAIKKOJEN SISÄILMASTO-ONGELMIEN SELVITTÄMISEEN Määritelmiä Toimintatavat ratkaisuprosessissa Eri toimijoiden roolit ja vastuut Pätevyydet rakennusten tutkimiseen, eritysselvityksiin ja ongelmanratkaisun ohjaukseen liittyen Sisäilmastoselvityksistä työpaikoilla ja altisteet Altistumisolosuhteiden arviointi Terveydellisen merkityksen arviointi lyhyesti

7 Eri roolit ongelmien selvittämisessä Työnantajan rooli Työnantajan edustaja (linjajohto ja työsuojelupäällikkö) toimii usein sisäilmanryhmän puheenjohtajana tai yhteistyöparina kiinteistöhallinnan edustajan kanssa Vastaa, että tilojen käyttäjät tuntevat sisäilmastoongelmien haittailmoitusmenettelyn ja keskeiset toimintatavat ongelmien ratkaisemisessa. Työsuojelupäällikkö: dokumentointi, viestintä ja koulutus toimintatavoista

8 Eri roolit ongelmien selvittämisessä / Työnantajan rooli jatkuu Huolehtii, että työolot eivät aiheuta haittaa tai vaaraa työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle. Työturvallisuuslain mukaan työnantajan tulee arvioida työhön liittyviä haittoja ja vaaroja. Ongelmien tunnistaminen ja terveyden kannalta vahingollisten tekijöiden poistaminen. Käyttää tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita sisäilmastoselvityksissä, altistumisen arvioinnissa ja terveydellisen merkityksen arvioinnissa. Vrt tilaajan ohje esim. tietojen antamisessa selvityksiä varten.

9 Kiinteistön omistajan rooli Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että rakennus täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset (MRL 166 ) Terveydensuojelulain (1237/2014, laki terveydensuojelulain muuttamisesta 27 ) mukaan haitan poistamisesta vastaa rakennuksen omistaja, jos haitta aiheutuu asuinhuoneiston tai muun oleskelutilan rakenteista, eristeistä tai rakennuksen omistajan vastuulla olevista perusjärjestelmistä. Jos terveyshaitta aiheutuu kuitenkin asunnon tai muun oleskelutilan käytöstä, joka ei ole tavanomaista, terveyshaitan poistamisesta vastaa asunnon tai muun oleskelutilan haltija Johtaa usein sisäilmaryhmän toimintaa työantajan kanssa -> ratkaisuprosessin veto/koordinointi

10 Asiantuntijoiden pätevyyksistä työpaikkojen sisäilmasto-ongelmissa: Ulkopuolisen asiantuntijan tarve Sisäilmastoselvitykset Erityisasiantuntemus sisäilmastoselvityksissä esim. suunnatut selvitykset Konsultointi sisäilmastoongelmien ratkaisemisessa työpaikoilla esim. koko ratkaisuprosessi, altistumisolosuhteiden arviointi Terveydellisen merkityksen arvioiminen Tarvittava pätevyys 1 TAI moniammatillinen ryhmä*, jossa vähintään vastaava osaaminen kuin rakennusterveysasiantuntijalla syventävä ja laaja osaaminen joltakin rakennusterveyden osaamisalueelta 1, 2 TAI moniammatillinen ryhmä*, jossa vähintään vastaava osaaminen kuin rakennusterveysasiantuntijalla työterveyslääkäri, työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaiset pätevyysvaatimukset ja hyvä perehtyneisyys sisäilmasto-ongelmiin terveydensuojelulain alaisissa kohteissa terveydensuojeluviranomainen ja työterveyslääkäri huom. usein selvityksissä tarvitaan monen eri aihealueen osaamista, tuotantotiloihin liittyvissä toimistotiloissa tarvittaessa yhteistyö pätevöityneen työhygieenikon kanssa tilanteen kokonaisarvioinnissa ja johtopäätöksissä aina vastaava pätevyys mitä asumisterveysasetuksessa on säädetty tarvittaessa käytetään myös esim. viestinnän sekä työ- ja organisaatiopsykologian ammattilaisia terveydellisen merkityksen arvioinnin muodostamiseksi tarvitaan tietoja altistumisolosuhteista (ks. pätevyys siihen yllä) ja konsultoidaan tarvittavia asiantuntijoita

11 Asiantuntijoiden pätevyyksistä työpaikkojen sisäilmastoongelmissa: 1 = samat pätevyysvaatimukset kuin on asetettu asumisterveysasetuksessa 2 = korkeakoulututkinto rakennus-, talotekniseltä tai sisäilmastoaihealueelta (kuten kemia, mikrobiologia, fysiikka, ympäristötiede, arkkitehti) ja laaja osaaminen ongelmaratkaisuprosesseista työpaikoilla (lisäkoulutuksena esim. rakennusterveys-asiantuntijapätevyys tai täydennyskoulutusta mm. ratkaisuprosesseista ja työntekijöiden altistumisen arvioinnista)

12 Hyvin hoidettu viestintä on tärkeä väline, jolla voidaan ehkäistä kierteen kehittyminen ja rakentaa luottamusta (Lahtinen, Lappalainen, Reijula: Sisäilman hyväksi - Toimintamalli vaikeiden sisäilmaongelmien ratkaisuun, Työterveyslaitos 2008) Moniammatillisen yhteistyön rakenteiden luominen Vuorovaikutteinen ja säännöllinen viestintä Sisäilmaongelmien ratkaisun hyvät käytännöt Tilojen käyttäjiä osallistava työote Tavoitteellinen ja prosessimainen työskentely Ongelmatilanteen kokonaisvaltainen ja maltillinen tarkastelu

13

14 Työterveyslaitos: lisätietoja Lappalainen ja Tähtinen tai

15 Työpaikan sisäympäristö on kunnossa, kun tilat tukevat toimintoja ja A + B + C Sisäilman laadussa ja sisäympäristötekijöissä ei havaita puutteita. Tila on terveellinen ja käyttäjät ovat tyytyväisiä sisäympäristöön. Työpaikalla on hyvät toimintatavat sisäympäristöön liittyvien ongelmien ehkäisemiseen, tunnistamiseen ja hallintaan.

16 Sisäilma-ryhmä Lähde: Lahtinen, Lappalainen, Reijula: Sisäilman hyväksi - Toimintamalli vaikeiden sisäilmaongelmien ratkaisuun, Työterveyslaitos 2008

17 Sisäilmastoselvitykset: tilan terveellisyys tilojen käyttäjille askeleet arvioinnissa Taustatiedot, esi- ja lisäselvitykset (kuten rakennusja talotekniset, sisäilma), sisäilmastokysely Altistumisolosuhteiden arvioiminen Altistumisen määrittäminen (kesto, altistumisreitti jne.) Terveydellisen merkityksen arvioiminen

18 Altistumisolosuhteiden arviointi 1. Tavanomaisesta poikkeava altistumisolosuhde epätodennäköinen 2. Tavanomaisesta poikkeava altistumisolosuhde mahdollinen 3. Tavanomaisesta poikkeava altistumisolosuhde todennäköinen 4. Tavanomaisesta poikkeava altistumisolosuhde erittäin todennäköinen Tarvittavat tiedot mm. kosteus- ja mikrobivaurioiden laajuus ja voimakkuus, ilmavuotoreitit, paine-erot, ilmanvaihtojärjestelmä, muut haitta-ainelähteet ja sisäilman epäpuhtaudet 18

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien selvittämiseen Lappalainen S 1, Reijula K 1,2, Tähtinen K 1, Latvala J 1, Holopainen R 1, Hongisto V 1,3, Kurttio P 4, Lahtinen M 1, Rautiala S 1, Tuomi T 1, Valtanen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos Ohje sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen työpaikoilla Lappalainen S 1, Reijula K 1,2, Tähtinen K 1, Latvala J 1, Holopainen R 1, Hongisto V 1,3, Kurttio P 4, Lahtinen

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä ALTISTUMISEN ARVIOINTI SISÄILMASTON LAATUUN VAIKUTTAVIEN TEKIJÖIDEN PERUSTEELLA Sisäilmastoseminaari 2015 Katja Tähtinen¹, Veli-Matti Pietarinen¹, Sanna Lappalainen¹, Anne Hyvärinen²,

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisäilmaongelmien ratkaiseminen vaatii tilaajalta osaamista Katja Tähtinen vanhempi asiantuntija 16.5.2014 Katja Tähtinen 2 Mystisiä sisäilmaongelmiavai onko? Helsingin Sanomat Työterveyslaitos

Lisätiedot

Työterveyshuolto sisäilmasto-ongelmatilanteissa - uusimmat työkalut ja ohjeet

Työterveyshuolto sisäilmasto-ongelmatilanteissa - uusimmat työkalut ja ohjeet Hyvinvointia työstä Työterveyshuolto sisäilmasto-ongelmatilanteissa - uusimmat työkalut ja ohjeet Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos, työtilat yksikkö Nivelsärky t ai -jäykkyys** Kuume t ai vilunväreet

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen SULVI, Työpajatilaisuus, 28.2.2012, Hki

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Ohje työterveyshuollon toimintaan ja potilasvastaanotolle kun työpaikalla on sisäilmasto-ongelma

Ohje työterveyshuollon toimintaan ja potilasvastaanotolle kun työpaikalla on sisäilmasto-ongelma Ohje työterveyshuollon toimintaan ja potilasvastaanotolle kun työpaikalla on sisäilmasto-ongelma Jari Latvala Kirsi Karvala Markku Sainio Sanna Selinheimo Katja Tähtinen Sanna Lappalainen Marjaana Lahtinen

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien selvittämiseen Lappalainen Sanna Reijula Kari Tähtinen Katja Latvala Jari Holopainen Rauno Hongisto Valtteri Kurttio Päivi Lahtinen Marjaana Rautiala Sirpa Tuomi

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

Laadukas sisäympäristö

Laadukas sisäympäristö Laadukas sisäympäristö 1 Laadukas sisäympäristö saavutetaan hallitsemalla kokonaisuutta Miksi hyvä sisäympäristö on tärkeä? Hyvä sisäympäristö vaikuttaa merkittävästi ihmisten hyvinvointiin, sillä sisätiloissa

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Vesa Pekkola Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristötekniikan DI, RTA Merkittävimmän osan työurastani olen ollut terveydensuojeluun liittyvissä viranomaistehtävissä

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien selvittämiseen Lappalainen Sanna Reijula Kari Tähtinen Katja Latvala Jari Holopainen Rauno Hongisto Valtteri Kurttio Päivi Lahtinen Marjaana Rautiala Sirpa Tuomi

Lisätiedot

Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset

Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset Rakennusten kosteus- ja homeongelmat TrV ja YmV kuuleminen 20.6.2017 Yli-insinööri Katja Outinen Yleistä kuntotutkijoiden ja -tarkastajien pätevyyksistä Rakentamisen

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Työterveyshuollon rooli sisäilmastoselvityksissä - terveydellisen merkityksen arviointi Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 2 Onko sisäympäristö kunnossa? HAVAITTU/MITATTU

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Sisäympäristön terveyttä edistävät vaikutukset Jari Latvala Ylilääkäri Työterveyslaitos, Työtilat yksikkö 14.12.2016 Jari Latvala Hyvinvointia edistävän työtilan ulottuvuudet

Lisätiedot

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI uusia työkaluja käyttöön Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja, DI Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Rakennusten

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM. Tausta: DI, RTA

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM. Tausta: DI, RTA Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM Tausta: DI, RTA Asumisterveysasetus ja ajankohtaista STM:stä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, STM Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevien pykälien päivitys

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö 8.2.2016 Soterko tutkimusseminaari 5.2.2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pulkkilan peruskoulu Kyselyn ajankohta: Tammikuu 2013 Tilaaja: Siikalatvan kunta Lausunto -166134 Työterveyslaitos Oulussa 30.1.2013 Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE Asumisterveysasetus - Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista (545/2016) Vesa Pekkola

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat koulujen sisäilmaongelmien hallinnassa ja toimenpiteiden kiireellisyyden arvioinnissa

Kuntien toimintatavat koulujen sisäilmaongelmien hallinnassa ja toimenpiteiden kiireellisyyden arvioinnissa Sari Ung-Lanki Mari Turunen Anne Hyvärinen TYÖPAPERI Kuntien toimintatavat koulujen sisäilmaongelmien hallinnassa ja toimenpiteiden kiireellisyyden arvioinnissa 11 2017 Työpaperi 11/2017 Kuntien toimintatavat

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Kemin kaupunki Takajärven koulu Oklaholmankatu 18 94700 Kemi Kyselyn ajankohta: Marras-joulukuu 2013 Tilaaja: Kemin kaupunki Tekninen palvelukeskus Lausunto

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Ajankohtaista rakennusterveydestä

Ajankohtaista rakennusterveydestä Ajankohtaista rakennusterveydestä Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 2.10.2017 Terveellisten tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän pyöreä pöytä 9.6.2017 käynnisti

Lisätiedot

Irmeli Röning-Jokinen

Irmeli Röning-Jokinen Oma logo Irmeli Röning-Jokinen Ympäristöterveydenhuoltoyksikön päällikkö vs. Oulun seudun ympäristötoimi Tausta: FM, Kuopion korkeakoulu (nyk. yliopisto) 1981 - Pro Gradu: Asuinhuoneiston ilman home- ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Asenteet, viestintä ja vuorovaikutus Kankaanpää 22.1.2015 Anna Psykologi, Organisaatiokonsultti FINOD Vuorovaikutus Me ihmiset olemme erilaisia, siksi tarvitsemme yhteistä keskustelua...

Lisätiedot

Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulainsäädäntöön muutoksia Ulkopuolisille asiantuntijoille valtakunnallinen

Lisätiedot

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Hometalkoot työmaakokous, Oulu 31.10-1.11.2013 Vesa Pekkola, STM Eduskunnan tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Säteilylain uudistus ja radonvalvonta

Säteilylain uudistus ja radonvalvonta Säteilylain uudistus ja radonvalvonta Päivi Kurttio 20.9.2017 1 Esityksen sisältö Rajaus: SISÄILMAn radon Terveydensuojelun rooli ja vastuut radonvalvonnassa Asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisäilman

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Ulla Ahonen

Itä-Suomen aluehallintovirasto Ulla Ahonen Olen, työskentelen ympäristöterveydenhuollon ylitarkastajana Itä- Suomen aluehallintovirastossa. Virkatehtäviini kuuluvat mm. asumisterveysasiat osana lainsäädännössä aluehallintovirastolle annettuja terveydensuojelulain

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pelkosenniemen koulu Koulutie 9, 98500 Pelkosenniemi Kyselyn ajankohta: Toukokuu 2015 Tilaaja: Pelkosenniemien kunta, sivistysosasto Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Jenni Pitkänen, insinööri (ylempi AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, vastaava isännöitsijä Raimo Laaksonen, erityisluokanopettaja Tampereen kaupunki varhaiskasvatus

Lisätiedot

FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet. Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen

FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet. Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen RAKENTAMISTA KOSKEVAN SÄÄNTELYN UUDISTAMINEN Normien perkaaminen Yleisesti sääntely vähenee Tavoitteena sääntelyn

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS

RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu 29.10.2014 Katja Tähtinen, vanhempi asiantuntija, Sisäympäristön kehittäminen 30.10.2014 Katja Tähtinen,

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Oulu 30.11.2016 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Kemin kaupunki, Takajärven koulu : Oklaholmankatu 18, 94700 Kemi Kyselyn ajankohta: Joulukuu 2014 Tilaaja: Kemin kaupunki, Tekninen palvelukeskus Lausunto -109504C

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

PALO- JA RAKENNUS- LAINSÄÄDÄNTÖ

PALO- JA RAKENNUS- LAINSÄÄDÄNTÖ PALO- JA RAKENNUS- LAINSÄÄDÄNTÖ 2018 RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMAN KORVAAVAT UUDET ASETUKSET NYT YKSISSÄ KANSISSA! Tilaa nyt pelastus- ja rakennusalan ammattilaisille suunnattu Palo- ja rakennuslaisäädäntö

Lisätiedot

Tampere3 sisäilmaosaajat

Tampere3 sisäilmaosaajat Tampere3 sisäilmaosaajat Pekka Väisälä 1, RA, DI ja Paavo Kero 2, DI 1 Tampereen ammattikorkeakoulu, 2 Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö Koulutus Pekka Väisälä Tutkimus Paavo Kero Tampere 3 Tampereen

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 19.10.2016 Pikkuparlamentti

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Sisäilmaongelmia työpaikalla?

Sisäilmaongelmia työpaikalla? Sisäilmaongelmia työpaikalla? Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Sisäilmasto-ongelmien kaksi yhteen kietoutunutta haastetta 1. Rakennuksen ongelma ja siihen

Lisätiedot

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Muutoksia terveydensuojelulakiin, asumisterveyttä koskeviin

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäilmasta

Ajankohtaista sisäilmasta Ajankohtaista sisäilmasta Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 18.9.2017 Terveellisten tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Keskeisiä kysymyksiä rakennusterveydessä Kuntien rakennuskannan

Lisätiedot

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Työterveyslaitos: Katja Tähtinen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Sari Rautio-Laine & Marjut Reiman Helsingin kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Sipoon kunta, Suomen Sisäilmakeskus Oy, Vahanen Oy Tilaajan

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen. Ass. Prof, PhD Heidi Salonen

Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen. Ass. Prof, PhD Heidi Salonen Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen Ass. Prof, PhD Heidi Salonen 10/6/2015 10/6/2015 Laki velvoittaa ja ohjaa Terveydensuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940763

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille. Jari Keinänen Johtaja STM

Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille. Jari Keinänen Johtaja STM Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille Jari Keinänen Johtaja STM Ajankohtaista STM:ssä Kosteus- ja hometalkoot on päättynyt Hallituksen kärkihanke Terveellisten talojen Suomi Rakennusterveyskysymysten

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Uudistuneen lainsäädännön merkitys pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Uudistuneen lainsäädännön merkitys pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Uudistuneen lainsäädännön merkitys pätevät asiantuntijat kentälle Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Ulkopuoliset asiantuntijat terveydensuojelussa Terveydensuojeluvalvonnassa

Lisätiedot

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon Asumisterveys - olosuhteet kuntoon LVI-päivät Tampere 1 27.10.2017 Etunimi Sukunimi Terveydensuojelulain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen

Lisätiedot

Rakennusterveysasiantuntija koulutus Opinnäytetyön esittely Timo Kinnari

Rakennusterveysasiantuntija koulutus Opinnäytetyön esittely Timo Kinnari Rakennusterveysasiantuntija koulutus 2015 2016 Opinnäytetyön esittely 30.8.2016 Timo Kinnari Näkyvät, merkittävät tai laaja-alaiset vauriot on käytännössä korjaamalla poistettu. Sisäilmaa kaikkinensa on

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Lapin Ammattikorkeakoulu Viirinkankaan toimipiste Viirinkankaantie 1 96300 Rovaniemi Kyselyn ajankohta: Marras-joulukuu 2013 Tilaaja: Lapin Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Rakennusten terveellinen sisäilma ajankohtaiset kuulumiset

Rakennusten terveellinen sisäilma ajankohtaiset kuulumiset Rakennusten terveellinen sisäilma ajankohtaiset kuulumiset Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 10.11.2017 Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän kutsuma

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat ja valvonta. Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Sisäilmaongelmat ja valvonta. Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Sisäilmaongelmat ja valvonta Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2 Työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot

RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJAN (RTA) HENKILÖSERTIFIOINTIIN VALMENTAVAN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN VAATIMUKSET

RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJAN (RTA) HENKILÖSERTIFIOINTIIN VALMENTAVAN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN VAATIMUKSET 18.8.2015 RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJAN (RTA) HENKILÖSERTIFIOINTIIN VALMENTAVAN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN VAATIMUKSET VTT Expert Services Oy hyväksyy RTA henkilösertifioinnin toimikunnan valmistelevien ja

Lisätiedot

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Työterveyslaitos: Katja Tähtinen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Sari Rautio-Laine & Marjut Reiman Helsingin kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Sipoon kunta, Suomen Sisäilmakeskus Oy, Vahanen Oy Tilaajan

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miksi lainsäädäntöä pitää uudistaa? Maailma muuttuu ympärillämme

Lisätiedot

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola STM 1 7.6.2017 Vesa Pekkola Kaikki ihmiset valittavat muistiaan, kukaan ei ymmärrystään. François de La Rochefoucauld 2 7.6.2017 Etunimi

Lisätiedot