SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI"

Transkriptio

1 Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan kunnan käytössä olevia kiinteistöjä. TERVEYSHAITTA Terveyshaitalla tarkoitetaan: ihmisessä todettavaa sairautta tai muuta terveydenhäiriötä sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä Terveyshaittaa voi aiheuttaa esimerkiksi: melu ja tärinä haju, savu ja pöly kosteus ja mikrobit sisäilman kemialliset epäpuhtaudet puutteellinen ilmanvaihto liiallinen lämpö tai kylmyys valaistus VIREILLETULO Julkisen tilan terveyshaitan selvittämisen voi saattaa vireille tilojen käyttäjä, työntekijä, omistaja, esimerkiksi isännöitsijä tai, jos työsuojelu- tai terveydensuojeluviranomaisen katsoo sen tarpeelliseksi (ks. kaavio). Asia tulee saattaa vireille ilmoittamalla siitä kaupungin / PPKY Selänteen työsuojelupäällikölle, joka saattaa asian sisäilmaryhmän selvitettäväksi. Työryhmän kokoonkutsujana toimii työsuojelupäällikkö. Pyritään erottamaan normaalit huoltotoimenpiteet sisäilmaongelmista. Vireille tulon kriteerit kiinteistön olosuhteet; aistinvaraiset havainnot, rakennuksessa tehdyt tutkimukset ja mittaukset käyttäjien ja työntekijöiden oireet

2 TERVEYSHAITAN SELVITTÄMINEN Vireilletulon jälkeen kohteessa pidetään alkutarkastus, jossa ovat mukana ainakin kiinteistöpäällikkö, käyttäjien edustaja, työsuojelupäällikkö ja ympäristötarkastaja. Terveydensuojelullisissa kohteissa on terveysvalvonta aina mukana. Ympäristötarkastajalla on oleellinen rooli terveyshaitan selvittämisessä terveydensuojelulain mukaisissa valvontakohteissa. Työpaikoilla terveyshaittaa arvioi työsuojelu. Kiinteistön katselmuksen / tarkastuksen tavoitteena on selvittää, aiheuttavatko rakennuksen olosuhteet terveyshaittaa. Sisäilmatyötyhmä yhdessä tekee alustavan arvion tilanteesta ja suunnitelman lisäselvityksistä sekä viestinnästä aikatauluineen. Kiinteistön katselmuksessa ei ole kyse kuntoarvion kaltaisesta tarkastuksesta. Kunnan sisäilmaryhmän katselmuksesta / tarkastuksesta ilmoitetaan etukäteen ja eri osapuolilla on mahdollisuus olla siinä läsnä. Odotusaika asian vireille tulosta ensimmäiseen alkutarkastukseen on yleensä kaksi viikkoa. Alkutarkastuksen perusteella tehdään päätös jatkotutkimuksista ja -selvityksistä. Tarkastukseen sisältyy aistinvaraisia havaintoja sekä mahdollisia tutkimuksia ja mittauksia. Sisäilmaryhmä käyttää apunaan seuraavia Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen terveydensuojeluviranomaisen tekemiä tutkimuksia ja mittauksia. lämpötila, sisäilman kosteus ilman virtausnopeus (veto) YMP. Tarkastajista kaikilla ei ole ammattitaitoa tähän melutaso formaldehydi, ammoniakki ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) ilman mikrobipitoisuus rakenteiden pintakosteus

3 hiilidioksidipitoisuus Tutkimusten ja selvitysten tekemiseen voidaan käyttää myös sisäilmaryhmän päätöksellä ulkopuolista asiantuntijaa. Suositeltavaa on, että julkiset rakennukset saatetaan mahdollisimman nopeasti ulkopuolisten asiantuntijoiden selvitettäväksi riittävän kattavan kokonaiskuvan saamiseksi. Lisäksi asian selvittelyssä otetaan huomioon mm. eri osapuolten toimittamat tiedot, työntekijöiden tai omistajan tekemät tai teettämät mittaukset ja tutkimukset sekä työntekijöiden ja käyttäjien terveydentilaa koskevat tiedot. Olennaista tietoa ovat varsinkin työterveyshuollon tekemät oirekyselyt. Käytettävissä ovat myös rakennuspiirustukset. Sisäilmaongelmien selvittämiseksi voidaan tehdä erilaisia tutkimuksia. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ympäristöpalvelujen asiantuntijat voivat tehdä tiettyjä tutkimuksia. Ulkopuolisilta tilattavat tutkimukset sovitaan sisäilmatyöryhmässä. Sisäilmatyöryhmässä sovitaan myös tutkimusten maksaja. Maksaja voi olla rakennuksen omistaja tai tilojen käyttäjä. TOIMENPITEET Kaikista sisäilmatyöryhmän ja Ppky Selänteen suorittamista katselmuksista laaditaan tarkastuskertomus. Tarkastuskertomuksesta käy mm. ilmi, onko rakennuksessa todettu terveyshaitta ja millä perusteella. Tarkastuskertomuksessa esitetään myös jatkotoimenpiteet. Niitä voivat olla lisäselvitysten tekeminen terveydensuojeluviranomaisen toimesta, niiden teettäminen ulkopuolisella asiantuntijalla tai korjauskehotuksen antaminen, mikäli haitan aiheuttaja on suoraan tiedossa. Yleensä terveyshaitta-arvio ja päätökset voidaan tehdä vasta jatkotutkimusten perusteella. Kaikille tehtäville toimenpiteille annetaan määräaika. Aikataulukysymyksistä sekä tiedottamisesta käyttäjille ja tiedotusvälineille neuvotellaan sisäilmatyöryhmässä. Tarkastuskertomukseen liitetään mahdollisten laboratoriotutkimusten tulokset ja kertomus toimitetaan eri osapuolille. Tarkastuskertomus ja muut asiakirjat ovat julkisia lukuun ottamatta työntekijän tai käyttäjän terveydentilaa koskevia tietoja. Tehtyjen korjausten onnistuminen ja terveyshaitan poistuminen todennetaan saatujen selvitysten tai jälkitarkastuksen perusteella. TIEDOTTAMINEN Tiedottamisesta sovitaan työryhmässä tapauskohtaisesti. Samalla sovitaan kyseisen kohteen viestintäsuunnitelmasta. Pakkotoimenpiteet Mikäli kiinteistönomistaja tai haitanaiheuttaja ei ryhdy todetun terveyshaitan johdosta riittäviin toimenpiteisiin, sisäilmaryhmä saattaa asian Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen terveydensuojelu- ja kaupungin työsuojeluviranomaisten sekä tarvittaessa Ppky Selänteen rakennusvalvontaviranomaisen käsittelyyn. Heillä on mahdollisuus antaa velvoittava korjausmääräys. Jos terveyshaitan poistaminen ei ole mahdollista tai jos terveyden- ja työsuojeluviranomaisen määräämiin korjaustoimiin ei ole ryhdytty, voidaan tilojen käyttö kieltää. Myös tilojen tai osan niistä käyttöä voidaan välittömästi rajoittaa tai kokonaan kieltää, jos terveyshaitta on niin vakava, ettei oleskelua tiloissa voida sallia ennen haitan poistamista.

4 SOVELLETTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ JA OHJEET Terveydensuojelulaki 1994/763 ja Terveydensuojeluasetus 1994/1280 Sisäilmaohje (Asumisterveysohje) Asumisterveysopas (Asumisterveysohje STM:n oppaita 2003:1 soveltamisopas) STMp (944/1992) huoneilman radonpitoisuuden enimmäisarvosta SFS standardit Suomen rakentamismääräyskokoelma Työturvallisuuslaki (2002/738) Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) Työterveyslaitoksen tietokortti 17, Sisäilmaongelmien ratkaisun toimintamalli KUNNAN SISÄILMARYHMÄN JÄSENTEN YHTEYSTIEDOT Haapajärven kaupungin, työsuojelupäällikkö Vesa Puputti, ryhmän puheenjohtaja Puhelin , Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen, ympäristöterveysvalvonnan ympäristötarkastaja: Mirka Similä, Puhelin , tai Maire Niemelä, puhelin , Haapajärven kaupungin tekninen johtaja, Vesa Savolainen Puhelin , Haapajärven kaupungin, kiinteistöpäällikkö Jouni Laajala Puhelin , Haapajärven kaupungin, työterveydenhoitaja Merja Rautaoja Puhelin , Työsuojeluvaltuutettu Kiinteistöjen käyttäjien edustaja

5

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Ulla Ahonen

Itä-Suomen aluehallintovirasto Ulla Ahonen Olen, työskentelen ympäristöterveydenhuollon ylitarkastajana Itä- Suomen aluehallintovirastossa. Virkatehtäviini kuuluvat mm. asumisterveysasiat osana lainsäädännössä aluehallintovirastolle annettuja terveydensuojelulain

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö 8.2.2016 Soterko tutkimusseminaari 5.2.2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Vesa Pekkola Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristötekniikan DI, RTA Merkittävimmän osan työurastani olen ollut terveydensuojeluun liittyvissä viranomaistehtävissä

Lisätiedot

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon Asumisterveys - olosuhteet kuntoon LVI-päivät Tampere 1 27.10.2017 Etunimi Sukunimi Terveydensuojelulain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen

Lisätiedot

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Muutoksia terveydensuojelulakiin, asumisterveyttä koskeviin

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES Sipoon kunnan sisäilmaprosessi 1 TERVEYDEN- HUOLTO, TERVEY- DENSUOJELU TILOJEN KÄYTTÄJÄT, KUNTALAISET TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYS- HUOLTO TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES TUTKIMUSSUUNNITELMA KUNTOTUTKIMUKSET

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan mahdollisuudet kosteus- ja homevauriokorjauksissa Rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyö

Rakennusvalvonnan mahdollisuudet kosteus- ja homevauriokorjauksissa Rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyö Rakennusvalvonnan mahdollisuudet kosteus- ja homevauriokorjauksissa Rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyö Ympäristöpäällikkö Seppo Lappalainen Wiitaunioni Nykyisessä MRL:ssä ei ole täsmennetty

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE Asumisterveysasetus - Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista (545/2016) Vesa Pekkola

Lisätiedot

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Hometalkoot työmaakokous, Oulu 31.10-1.11.2013 Vesa Pekkola, STM Eduskunnan tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 1/7 PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 TOIMINTAOHJE SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 3 2 SISÄILMATYÖRYHMÄ... 3 2.1 SISÄILMATYÖRYHMÄN

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille

Lisätiedot

Uusi Asumisterveysasetus

Uusi Asumisterveysasetus KOKO TOTUUS Uusi toimitusjohtaja, RI 1 Historiaa (763/94) Sisäilmaohje, STM 2/97, 1997 Asumisterveysohje (STM) Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003: Valtuutussäännös: (763/94) 32 Voimassa 1.5.2003

Lisätiedot

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö 1 16.4.2018 Vesa Pekkola Terveyshaitta - Terveydensuojelulaki Tämän lain tarkoituksena on

Lisätiedot

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo?

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Ylitarkastaja Pertti Metiäinen Valvira 15.10.2010 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveystutkimukset Akateemiset tutkimukset perustutkimukset

Lisätiedot

Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulainsäädäntöön muutoksia Ulkopuolisille asiantuntijoille valtakunnallinen

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM. Tausta: DI, RTA

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM. Tausta: DI, RTA Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM Tausta: DI, RTA Asumisterveysasetus ja ajankohtaista STM:stä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, STM Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevien pykälien päivitys

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miksi lainsäädäntöä pitää uudistaa? Maailma muuttuu ympärillämme

Lisätiedot

Irmeli Röning-Jokinen

Irmeli Röning-Jokinen Oma logo Irmeli Röning-Jokinen Ympäristöterveydenhuoltoyksikön päällikkö vs. Oulun seudun ympäristötoimi Tausta: FM, Kuopion korkeakoulu (nyk. yliopisto) 1981 - Pro Gradu: Asuinhuoneiston ilman home- ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/2 10.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/2 10.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) Päätöshistoria 08.01.2013 16 HEL 2012-013989 T 11 02 02 02 Päätös Päätöksen kohde Vireilletulo päätti osoitteessa Fredrikinkatu 40 asunnossa todetun terveyshaitan

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

HAKEMUS. Ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemuksen ja pätevyyden selvittäminen ja käytettävien tutkimusmenetelmien luotettavuuden osoittaminen

HAKEMUS. Ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemuksen ja pätevyyden selvittäminen ja käytettävien tutkimusmenetelmien luotettavuuden osoittaminen HAKEMUS Hakemus_TsL49_ulkasiant/r3/20.11.2012 Sivu 1 (8) Ympäristökeskus terveydensuojelulain (763/1994) 49 :n mukaiseksi hyväksytyksi ulkopuoliseksi asiantuntijaksi Kotkassa Kotkan ympäristökeskus Kotkantie

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) 16.9.2013

Lausunto 1 (5) 16.9.2013 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO ESITYKSESTÄ TERVEYDENSUOJELULAIN MUUTTAMISEKSI JA ASETUKSESTA ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS Sivu 1 / 6 SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS MATTILAN PÄIVÄKOTI Hirsitie 2, 04340 Tuusula 1.4.2012 TILAAJA: Pertti Elg, Rakennusmestari, Tuusulan kunta TUTKIJA: Jari Järveläinen, Jakitec Ky Sivu

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Info YLIOPISTON OPISKELIJOILLE 12.4.2016 ympäristöterveystarkastaja Seija Pulkkinen 6.4.2016 Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus Koulutuspäivien puheenjohtaja,

Lisätiedot

Asumisterveysasetus Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus 2015 26.3.2015 Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje muutetaan perustuslain mukaisesti asetukseksi 32 1 momentti; Asuntoja, yleisiä alueita ja

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä 14.-15.6.2012, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat ja valvonta. Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Sisäilmaongelmat ja valvonta. Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Sisäilmaongelmat ja valvonta Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2 Työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

Siikajoen kunta Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan

Siikajoen kunta Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan 1 Siikajoen kunta Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Työyhteisötoimikunta 26.5.2014 Kunnanhallitus 2.6.2014 Alkuperäinen hyväksytty 2010 Päivitetty 4/2014 Sisältö 1. Siikajoen kunnan

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Leena Jormanainen 7.10.2014 1 Sisäilmaryhmän kokoonpano kaupunginjohtaja nimennyt 23.2.2009 TILAKESKUS - Sisäilmatyöryhmän

Lisätiedot

Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi

Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi Sisäilmapaja 2 24.11.2010 Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Ympäristöterveysosasto 13.12.2010 Terveystarkastaja Seija Pulkkinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 157 Samaadi Minimutu Oy, terveydensuojelulain 27 :n mukaisen määräyksen antaminen HEL 2017-004596 T 11 02 02 02 Päätös Päätöksen kohde Vireilletulo ja taustaa

Lisätiedot

KOIVUJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

KOIVUJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Ohessa kuvitteellisen Koivujärven kunnan sisäilmaohjeet. Ne perustuvat todelliseen asiakirjaan. Niissä näkyy paikalliset linjaukset ja painotukset. Niitä ei ole tarkoitettu sellaisenaan kopioitavaksi,

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Tiedossa olevat puutteet rakenteissa, pinnoilla tai LVI-tekniikassa Aistinvaraisesti havaittavat merkit Käyttäjien poikkeava oireilu Tiedossa olevat puutteet Sisäilmaston

Lisätiedot

TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUSSA, VÄINÖLÄNKATU 7 JA KUULEMINEN

TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUSSA, VÄINÖLÄNKATU 7 JA KUULEMINEN KUULEMINEN 1 (7) Jakelussa mainituille TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUSSA, VÄINÖLÄNKATU 7 JA KUULEMINEN HEL 2014-014276, 14-03431 Tarkastuksen aihe ja taustaa Tarkastus Sovelletut ohjeet Ympäristökeskus on

Lisätiedot

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLLYS 1. VIESTINNÄN ROOLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA... 2 2. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TAVOITE... 2 3. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TÄYTTÖ JA KÄYTTÖ... 2 4. VIESTINTÄSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA. Sisäilmaohje. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK

TUUSULAN KUNTA. Sisäilmaohje. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK TUUSULAN KUNTA Sisäilmaohje Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK 22.9.2016 Sisältö 1. Tuusulan kunnan toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan... 2 2. Määritelmiä...

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisumalli

Sisäilmaongelman ratkaisumalli Sisäilmaongelman ratkaisumalli Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja (vastuuhenkilö) Prosessin asiakkaat Asiakastarpeet ja - odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen

Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen 29.4.2014 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten olosuhteiden valvontaan Asetus on

Lisätiedot

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimialan ajankohtaiset Kasvatus- ja opetuslautakunta 8.5. 2018 Talousarvion seuranta 1-4/ 2018 (laskennallinen toteutuma 33,3%) Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Asunto Oy Tulustie 8.a, Tulustie 8a, HELSINKI.

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Asunto Oy Tulustie 8.a, Tulustie 8a, HELSINKI. Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) 2 Asunnon terveyshaitta-asia HEL 2017-004848 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Päätöksen kohde Vireilletulo ja taustaa päättää asunnon terveyshaitta-asiassa seuraavaa.

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

Alapuolisen asunnon asukkaan vastine kuulemiseen

Alapuolisen asunnon asukkaan vastine kuulemiseen Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) 5 Asunnon terveyshaitta-asia HEL 2015-013049 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Päätöksen kohde Vireilletulo ja taustaa Kuuleminen päättää asuntojen välisessä melu-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (6) 4 Marainvest N&K Oy, terveydensuojelulain 27 :n mukaisen määräyksen antaminen HEL 2017-004593 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Päätöksen kohde Vireilletulo ja taustaa

Lisätiedot

Asumisterveysasetus voimassa - nyt soveltamaan. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus voimassa - nyt soveltamaan. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus voimassa - nyt soveltamaan Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö .. Asumisterveysohje asetukseksi Taustalla perustuslaki Valvira laatii parhaillaan asetukselle

Lisätiedot

Asunnon terveyshaitan selvittäminen

Asunnon terveyshaitan selvittäminen 2.10.2015 Asunnon terveyshaitan selvittäminen TUTUSTUKAA TÄHÄN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÄMISTÄ! Mikäli epäillään, että asunnossa esiintyy terveyshaittaa, on ensin otettava yhteys kiinteistön omistajaan (isännöitsijä,

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Timo Murtoniemi Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy Sisäilmatutkimuksissa mukana vuodesta 1999 alkaen Filosofian tohtori, Kuopion yliopisto, Väitöskirja: Mikrobikasvu

Lisätiedot

Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos

Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Oulun seudun ympäristötoimen nykyinen toiminta-alue 60 km 35 km 25 km Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA 23.8.2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 1 2. SISÄILMATYÖRYHMÄ... 1 3. KOKOUSKÄYTÄNTÖ... 2 4. ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA...

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot

Terveydensuojeluviranomainen ja hyvä hallinto. Mika Seppälä Korkein hallinto-oikeus

Terveydensuojeluviranomainen ja hyvä hallinto. Mika Seppälä Korkein hallinto-oikeus Terveydensuojeluviranomainen ja hyvä hallinto Mika Seppälä Korkein hallinto-oikeus Yleistä Viranomaistoiminta on järjestettävä ottaen huomioon mm. PL 21 ja muuta perusoikeudet: Tarkoittaa myös, että hallinto

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen SULVI, Työpajatilaisuus, 28.2.2012, Hki

Lisätiedot

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Mistä on kysymys? TEHY:n ja Turun yliopiston välillä tutkimusyhteistyösopimus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä-Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä-Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä-Suomessa 1 Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä-Suomessa Itä-Suomen aluehallintovirasto tehtävistä säädetään useissa eri toimialoja koskevissa laeissa

Lisätiedot

Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan

Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan 1. Eurajoen kunnan toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Työpaikan sisäympäristön tila ja sisäilman laatu vaikuttavat työntekijöiden

Lisätiedot

Siivoton asunto Ympäristöterveydenhuollon näkökulma. Heikki Kallunki Ympäristöterveystarkastaja Kuopion kaupunki

Siivoton asunto Ympäristöterveydenhuollon näkökulma. Heikki Kallunki Ympäristöterveystarkastaja Kuopion kaupunki Siivoton asunto Ympäristöterveydenhuollon näkökulma Heikki Kallunki Ympäristöterveystarkastaja Kuopion kaupunki Ympäristöterveydenhuollon rooli siivottomuusasioissa Arvioida aiheuttaako siivottomuus terveyshaittaa:

Lisätiedot

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI uusia työkaluja käyttöön Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja, DI Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Rakennusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (8) 121 Arabian peruskoulussa esiintyvän terveyshaitan poistaminen, Berliininkatu 4 HEL 2018-000587 T 11 02 02 02 Päätös Asianosaiset Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) 3 Asunto Oy Kotkankatu 1 kuuleminen määräyksestä poistaa asuntoon Tivolitie 4 B 17 terveyshaitta HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Taloyhtiö Taustaa

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa

Lisätiedot

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy HANKE Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke Korjaussuunnitteluratkaisujen

Lisätiedot

Tehtyjen kuntotutkimusten riittävyyden arviointi terveydensuojeluviranomaisessa RTA 3 kurssi Sami Stål Terveystarkastaja Rauman kaupunki

Tehtyjen kuntotutkimusten riittävyyden arviointi terveydensuojeluviranomaisessa RTA 3 kurssi Sami Stål Terveystarkastaja Rauman kaupunki Tehtyjen kuntotutkimusten riittävyyden arviointi terveydensuojeluviranomaisessa RTA 3 kurssi 6.6.2018 Sami Stål Terveystarkastaja Rauman kaupunki 1 Lähtökohdat Kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Voimalinjat terveydensuojelulain näkökulmasta

Voimalinjat terveydensuojelulain näkökulmasta Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Yyterin kylpylähotelli 5.5.2015 Voimalinjat terveydensuojelulain näkökulmasta Ylitarkastaja Lauri Puranen Säteilyturvakeskus lauri.puranen@stuk.fi

Lisätiedot

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen 16.12.2016 JL-M Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen Hyväksynyt toimintatavakseen Jyväskylän sisäilmastoryhmä 12.2.2009 Jyväskylän kaupungin sisäilmastoryhmä 2016 Petteri Kontro, (pj.) Jaana

Lisätiedot

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri 24.3.2017 -- Tunkkaisuus ja epämiellyttävät hajut. -- Liian alhainen tai korkea lämpötila (21-22C). Veto. -- Kuiva ilma (lämmityskaudella 25-45%). -- Ilman

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen (545/2015) soveltamisohje Pertti Metiäinen

Asumisterveysasetuksen (545/2015) soveltamisohje Pertti Metiäinen Asumisterveysasetuksen (545/2015) soveltamisohje Pertti Metiäinen 19.10.2015 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveysohje asumisterveysasetukseksi STM:n asetus (545/2015) asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä

Lisätiedot