RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS"

Transkriptio

1 RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Katja Tähtinen, vanhempi asiantuntija, Sisäympäristön kehittäminen Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen

2 RAKENNUSTEN SISÄILMAONGELMAT JA NIIDEN KORJAUS Yleistä Toimintatavat Sisäilmaryhmä Selvitykset ja menetelmät sekä korjaukset Selvitys- ja korjausprosessin riskitekijöitä Jälkiseuranta Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 2

3 Oppilaitosten ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat yleisiä merkittäviä kosteus- ja homevaurioita esiintyy kouluissa ja päiväkodeissa %:ssa (Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu1/2012) OAJ:n teettämä sisäilmakyselytutkimus (2012) 2/3 päiväkodeissa ja kouluissa on edelleen sisäilmaongelmia ratkaisuyrityksistä huolimatta Koulu- ja oppilashuollon oppimisympäristötarkastukset toteutuivat vain 1/4 oppilaitoksissa Henkilöstön oireilun selvittäminen työterveyshuollon oirekyselyiden avulla oli toteutunut alle 50%:ssa Työpaikkojen esimiehet kokivat hyväksi tai erinomaiseksi yhteistyön kiinteistön hallinnasta vastaavan tahon kanssa 57% tapauksista Lähde OAJ sisäilmakysely 2012 Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 3

4 Kunnossapidolla ja pitkän tähtäimen suunnittelulla moni ongelma olisi vältetty Kosteuden lähteet kosteus- ja homevauriokohteissa kuntien julkisissa rakennuksissa vuosina Lähde: Jorma Ruokojoki. Kosteus- ja homeongelmien määrä ja syyt kuntien rakennuksissa Kuntaliitto Kosteuden lähteen esiintyminen, % Rakennuksen käyttötarkoitus Sade, lumi, tuuli, katto- ja valumavedet Maakosteus Sisäilman kosteus Käyttövedet Toimistorakennukset Päiväkodit Terveydenhuoltorakennukset ja muut sosiaalitoimen rakennukset Urheilu- ja kuntoilurakennukset Opetusrakennukset yhteensä, siitä peruskoulut lukiot ja muut opetusrakennukset Keskimäärin vuonna Keskimäärin vuonna Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 4

5 Kosteus- ja homekorjausten syyt Lähde: Jorma Ruokojoki. Kosteus- ja homeongelmien määrä ja syyt kuntien rakennuksissa Kuntaliitto Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 5

6 Ohjeita ja oppaita on ne pitäisi ottaa käyttöön Ohje kunnille ratkaisutavoista Sanna Lappalainen, Marjaana Lahtinen, Pekka Hapuoja, Anne Mannerkorpi, Pekka Wallenius, Jaakko Mentunen, Jorma Ruokojoki ym Sisäympäristöongelmien ratkaiseminen kuntien rakennuksissa, Työterveyslaitos, Helsinki, Espoo, Vantaa, Kuopio, Kuntaliitto Sisäilmaongelmien ratkaisun toimintamalli Työterveyslaitoksen tietokortti nro 17 Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen, Työterveyslaitos & Kosteus- ja hometalkoot Sisäilmaongelmaisten koulurakennusten korjaus 2008, Opetushallitus jen jne Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 6

7 Toimintamalli sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi (Lahtinen, Lappalainen, Reijula: Sisäilman hyväksi - Toimintamalli vaikeiden sisäilmaongelmien ratkaisuun, Työterveyslaitos 2008) Koulujen ja päiväkotien ongelmissa edustus myös seuraavista: käyttäjähallintokunta Kouluterveydenhuolto, neuvolalääkäri terveydensuojeluviranomainen vanhempien edustaja Lappalainen, Lahtinen, Sisäympäristön kehittäminen 7

8 Koordinoiva sisäilmaryhmä Lappalainen ym: Sisäympäristöongelmien ratkaiseminen kuntien rakennuksissa. Ohje toimintatavoista sisäympäristöongelmia hoitaville ryhmille ja henkilöille, Suomen kuntaliitto 2010 Kouluja ja päiväkoteja käsiteltäessä kouluterveydenhuolto, neuvolalääkäri Lapplainen, Lahtinen, Sisäympäristön kehittäminen 8

9 Sisäilmaryhmän toiminta ja rooli? Ryhmän todellinen toiminta? Osallistujien roolit ja työpanos Ryhmän koko Koordinoiva ja kohdekohtaiset ryhmät, resurssit Suositusten ja päätöksenteko kyky Osaamisen päivittäminen Onko vain pakollinen määrätty ryhmä? Hoidetaanko ja kehitetäänkö toimintaa koko prosessin näkökulmasta vai pelkän teknisen ongelmanselvittelyn näkökulmasta? Vaikutusmahdollisuudet? Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 9

10 Työpaikan sisäympäristö on kunnossa, kun tilat tukevat toimintoja ja A + B + C Sisäilman laadussa ja sisäympäristötekijöissä ei havaita puutteita. Tila on terveellinen ja käyttäjät ovat tyytyväisiä sisäympäristöön. Työpaikalla on hyvät toimintatavat sisäympäristöön liittyvien ongelmien ehkäisemiseen, tunnistamiseen ja hallintaan. Kuka tuo nämä tiedot ja osaamisen sisäilmaryhmään? Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen

11 Selvitykset ja korjaukset miten edetä? Asunto- osakeyhtiöille on oma ohje Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 11

12 Selvitysvaiheet Selvitysvaiheen vetäjä Tukee tilaajan resurssia ja osaamista Katja Tähtinen 12

13 Selvitysvaiheen vetäjä/ johtava asiantuntija Johtaa sisäilmasto- ongelman selvitysvaiheita ja mahdollista konsulttiryhmää yhdessä tilaajan kanssa Korkeakoulututkinto Rakennustekniikan tai sisäilmastoalan asiantuntija Myös muu koulutustausta käy, kun osaaminen on todettu erityisjärjestelyin Ymmärtää sisäilmasto- ongelmien monimutkaisuutta Ongelmanratkaisu- ja riskinarviointikyvyt Johdonmukainen johtaminen Sisäympäristön kehittäminen 13

14 Haittailmoitusmenettely ja nopea reagointi Työterveyslaitos, Sisäympäristön kehittäminen 14

15 VAIHE 1 VAIHE 1 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten aloittamisesta tiedottaminen ASIANTUNTIJAN VALINTA JA OSAAMISEN VARMISTAMINEN Tilaaja LÄHTÖTIETOJEN KERÄÄMINEN Selvitysvaiheen vetäjä KÄYTTÄJÄKYSELYT Terveydenhuollon ammattilainen ARVIOINTIKÄYNTI Tilaaja, kiinteistön huolto, työsuojelupäällikkö ja valtuutettu, tilojen käyttäjien esimies ja edustaja, terveydenhuollon ammattilainen ja selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 1 KK TUTKIMUSSUUNNITELMA TAI SELVITETYN ONGELMAN RAPORTOINTI Laatii Selvitysvaiheen vetäjä Hyväksyy sisäilmaryhmä a) ONGELMAN SYY PAIKALLISTETTU: selvitys ongelman syistä ja tarvittavista toimenpiteistä sekä seurannasta sopiminen b) JATKOSELVITYKSET TARPEEN: edetään tutkimussuunnitelman mukaan vaiheeseen Katja Tähtinen 15

16 Lähtötiedot ja riskirakenteet rakennus ja sen toiminta on tunnettava! Vesikatteen kunto Yläpohjan kunto ja tuulettuvuus Ikkunat ja ovet, kunto ja toiminta Talotekniset järjestelmät kunto ja toiminta Ulkoseinän kunto ja kosteustekninen toiminta Salaojat, kunto ja toiminta Maanvastaisten rakenteiden kunto ja toiminta Katja Tähtinen 16

17 Lähtötiedot - ilmanvaihdon toiminta ja järjestelmän puhtaus Ilmanvaihdon merkitys keskeinen sisäilmanlaatuun Riittämätön ilmanvaihto Lämpötilat Veto Paine-erot Ilmavuodot Järjestelmän puhtaus Epäpuhtauslähteet HUOM! Ilmanvaihtoa ja rakennustekniikkaa on tarkasteltava kokonaisuutena yhteisvaikutus Katja Tähtinen 17

18 Lähtötiedot käyttäjäkokemukset ja terveydenhuollon tiedot Käyttäjäkokemukset ja huomiot Työterveys-, kouluterveydenhuollon tai neuvolan huomiot Aikaisemmat kyselyt ja tiedot Rakennuksen oireiluhistoria Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen

19 VAIHE 1 VAIHE 1 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten aloittamisesta tiedottaminen ASIANTUNTIJAN VALINTA JA OSAAMISEN VARMISTAMINEN Tilaaja LÄHTÖTIETOJEN KERÄÄMINEN Selvitysvaiheen vetäjä KÄYTTÄJÄKYSELYT Terveydenhuollon ammattilainen ARVIOINTIKÄYNTI Tilaaja, kiinteistön huolto, työsuojelupäällikkö ja valtuutettu, tilojen käyttäjien esimies ja edustaja, terveydenhuollon ammattilainen ja selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 1 KK TUTKIMUSSUUNNITELMA TAI SELVITETYN ONGELMAN RAPORTOINTI Laatii Selvitysvaiheen vetäjä Hyväksyy sisäilmaryhmä a) ONGELMAN SYY PAIKALLISTETTU: selvitys ongelman syistä ja tarvittavista toimenpiteistä sekä seurannasta sopiminen b) JATKOSELVITYKSET TARPEEN: edetään tutkimussuunnitelman mukaan vaiheeseen Katja Tähtinen 19

20 Arviointikäynti Arviointikäynnin tarkoitus ja tavoite on muodostaa arvio ongelmasta Ryhmän kokoonpano: Tilaaja kiinteistön huolto Työsuojelu tilojen käyttäjien esimies ja edustaja terveydenhuollon ammattilainen selvitysvaiheen vetäjä Yhteinen palaveri kohteessa Kiinteistön arviointi, tekniset havainnot Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 20

21 VAIHE 1 VAIHE 1 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten aloittamisesta tiedottaminen ASIANTUNTIJAN VALINTA JA OSAAMISEN VARMISTAMINEN Tilaaja LÄHTÖTIETOJEN KERÄÄMINEN Selvitysvaiheen vetäjä KÄYTTÄJÄKYSELYT Terveydenhuollon ammattilainen ARVIOINTIKÄYNTI Tilaaja, kiinteistön huolto, työsuojelupäällikkö ja valtuutettu, tilojen käyttäjien esimies ja edustaja, terveydenhuollon ammattilainen ja selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 1 KK TUTKIMUSSUUNNITELMA TAI SELVITETYN ONGELMAN RAPORTOINTI Laatii Selvitysvaiheen vetäjä Hyväksyy sisäilmaryhmä a) ONGELMAN SYY PAIKALLISTETTU: selvitys ongelman syistä ja tarvittavista toimenpiteistä sekä seurannasta sopiminen b) JATKOSELVITYKSET TARPEEN: edetään tutkimussuunnitelman mukaan vaiheeseen Katja Tähtinen 21

22 Jatkoselvitykset tarpeen tutkimussuunnitelma Kuntotutkimuksesta ja selvityksistä asiantuntijan / asiantuntijoiden laatima tutkimussuunnitelma 1. Lähtötiedot 2. Haastattelu 3. Menetelmät Kokonaisuuden huomioiminen (rakennuksesta ja ilmanvaihdosta pääosin) Tutkimussuunnitelman tarkastelu yhdessä tilaaja ja sisäilmaryhmä, tilaaja ja asiantuntijat moniammatillisesti Katja Tähtinen 22

23 VAIHE 2 VAIHE 2 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten sisällöstä, aikataulusta ja toimijoista tiedottaminen KONSULTTIRYHMÄN KOKOAMINEN (Selvitystyön tekijöiden valinta) SISÄILMASTOSELVITYS, KUNTOTUTKIMUKSET TERVEYDELLISET SELVITYKSET Tilaaja ja selvitysvaiheen vetäjä rakennustekninen, rakennusfysikaalinen, LVI-, sisäilmastoasiantuntija, terveydenhuollon ammattilainen, asiantuntijaryhmää johtaa selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 3-5 KK KORJAUSTARVESELVITYS TERVEYDELLISEN RISKIN ARVIO selvitysvaiheen vetäjä terveydenhuollon ammattilainen, esitellään sisäilma- tai projektiryhmälle MONIAMMATILLISEN SELVITYSTYÖN PERUSTEELLA LAADITTU YHTEENVETO ONGELMAN SYISTÄ JA TARVITTAVISTA KORJAUKSISTA TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN KORJAUSTEN ONNISTUMISEN TOTEAMISEKSI SEURANTATAVOISTA SOPIMINEN KORJAUSTEN JÄLKEEN Katja Tähtinen 23

24 Rakennuksen kunnon selvittäminen menetelmät 1. Lähtötiedot! Rakennustekninen analyysi (asiakirjat, kuvat) Ongelmien paikantaminen Havaintojen paikallistaminen, sijoittuminen pohjakuvaan, toistuvuus, muu yhteys Riskirakenteiden paikallistaminen Tehdyt korjaukset Tehdyt selvitykset jne. Kokonaiskuvan muodostuminen ->selvitettävät asiat 2. Haastattelut ja aistinvaraiset havainnot Kiinteistönhuolto, käyttäjä! Sisäilmaongelmatapauksessa työsuojelu, TTH Havainnot silmin, hajut, veto, paine-ero, muut aistimukset Katja Tähtinen 24

25 Rakennuksen kunnon selvittäminen menetelmät 3. Tarkemmat selvitykset Rakenneavaukset ja rakennustekninen tarkastelu (rakennusfysiikka) Rakenteiden ilmavuotoreitit Materiaalinäytteet Kosteusmittaus (pinta- ja rakenne, sisäilma) Paine-eromittaus ja seuranta Lämpökamerakuvaus tai kartoitus Merkkiaineet (kaasu, savu) Sisäilman lämpötila ja kosteus Ilmanvaihtojärjestelmän kunto, toiminta ja epäpuhtauslähteet Ilmamäärien riittävyys Muut mittaus ja näytteenottomenetelmät Katja Tähtinen 25

26 Sisäilmamittausten ja analyysien luotettavuus tutkimustuloksille paljon vertailuaineistoa eri ympäristöissä menetelmä mittaa väitettyä asiaa (erottaa muista tekijöistä) tulokset osataan tulkita esim. viitearvojen avulla mittausmenetelmän määritysrajat ja mittausepävarmuudet on määritetty häiritsevät/sekoittavat tekijät on tunnistettu ja ne osataan hallita mittaustilanteessa riittävä kokemus menetelmästä Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen

27 Rakenteiden epäpuhtauslähteitä ja ilmavuotoreitit Katja Tähtinen 27

28 Rakennuksen kunnon selvittäminen kuka tutkii? Rakenteita tutkii rakennusalan asiantuntija Ilmanvaihtotekniikkaa ja - järjestelmiä tutkii LVIasiantuntija Kokonaiskuvan muodostamiseksi käytetään eri alan asiantuntijoita esim. LVI- asiantuntija Rakennusterveysasiantuntija RTA Rakennustekninen asiantuntija Sisäilma-asiantuntija Yhteistyötä ja asiantuntijoita on johdettava: Tilaaja ja selvitysvaiheen vetäjä Katja Tähtinen 28

29 VAIHE 2 VAIHE 2 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten sisällöstä, aikataulusta ja toimijoista tiedottaminen KONSULTTIRYHMÄN KOKOAMINEN (Selvitystyön tekijöiden valinta) SISÄILMASTOSELVITYS, KUNTOTUTKIMUKSET TERVEYDELLISET SELVITYKSET Tilaaja ja selvitysvaiheen vetäjä rakennustekninen, rakennusfysikaalinen, LVI-, sisäilmastoasiantuntija, terveydenhuollon ammattilainen, asiantuntijaryhmää johtaa selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 3-5 KK KORJAUSTARVESELVITYS TERVEYDELLISEN RISKIN ARVIO selvitysvaiheen vetäjä terveydenhuollon ammattilainen, esitellään sisäilma- tai projektiryhmälle MONIAMMATILLISEN SELVITYSTYÖN PERUSTEELLA LAADITTU YHTEENVETO ONGELMAN SYISTÄ JA TARVITTAVISTA KORJAUKSISTA TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN KORJAUSTEN ONNISTUMISEN TOTEAMISEKSI SEURANTATAVOISTA SOPIMINEN KORJAUSTEN JÄLKEEN Katja Tähtinen 29

30 TERVEYDELLINEN JA KOETTU SISÄYMPÄRISTÖ A + B + C Sisäilman laadussa ja sisäympäristötekijöissä ei havaita puutteita. Tila on terveellinen ja käyttäjät ovat tyytyväisiä sisäympäristöön. Työntekijöiden yhteydenottojen määrä työterveyshuoltoon on lisääntynyt sisäympäristöongelmiin liittyen Työpaikalla on hyvät toimintatavat sisäympäristöön liittyvien ongelmien ehkäisemiseen, tunnistamiseen ja hallintaan. Rakennuksessa on ilmaantunut uusia astmoja ja/tai aiemmin todettujen astmojen kliininen taudinkuva on pahentunut Sisäympäristön ongelmista johtuvia ammattitauteja on todettu Työntekijöitä on uudelleen sijoitettu sisäympäristöolosuhteiden vuoksi Lyhytaikaiset hengitystiesairauspoissaolot Työsuojelu tai terveydensuojeluviranomainen on velvoittanut ryhtymään toimeen sisäympäristöolosuhteiden tai rakennuksen teknisen kunnon vuoksi Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen 30

31 Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely voidaan kartoittaa oireilun ja haittojen yleisyyttä ja vakavuutta sekä paikantumista rakennuksessa kysely on tarkoitettu toimistomaisiin työympäristöihin, eikä se sovellu käytettäväksi tuotannollisiin tiloihin menetelmä on ryhmätason mittari, jossa minimiryhmäkoko on 20 henkilöä työterveyshuollon työkalu Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen 31

32 Koulujen sisäilmaan liittyvät oirekyselyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL Alakoululaisten oirekysely Yläkoululaisten oirekysely Maksullinen analysointipalvelu Katja Tähtinen Sisäympäristön kehittäminen 32

33 VAIHE 2 VAIHE 2 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten sisällöstä, aikataulusta ja toimijoista tiedottaminen KONSULTTIRYHMÄN KOKOAMINEN (Selvitystyön tekijöiden valinta) SISÄILMASTOSELVITYS, KUNTOTUTKIMUKSET TERVEYDELLISET SELVITYKSET Tilaaja ja selvitysvaiheen vetäjä rakennustekninen, rakennusfysikaalinen, LVI-, sisäilmastoasiantuntija, terveydenhuollon ammattilainen, asiantuntijaryhmää johtaa selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 3-5 KK KORJAUSTARVESELVITYS TERVEYDELLISEN RISKIN ARVIO selvitysvaiheen vetäjä terveydenhuollon ammattilainen, esitellään sisäilma- tai projektiryhmälle MONIAMMATILLISEN SELVITYSTYÖN PERUSTEELLA LAADITTU YHTEENVETO ONGELMAN SYISTÄ JA TARVITTAVISTA KORJAUKSISTA TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN KORJAUSTEN ONNISTUMISEN TOTEAMISEKSI SEURANTATAVOISTA SOPIMINEN KORJAUSTEN JÄLKEEN Katja Tähtinen 33

34 Selvitysten johtopäätös kokonaiskuvan muodostuminen Vaurioiden syyt ja vaurioiden aiheuttaja Korjaustarve, korjausmenetelmä ja korjauslaajuus Vauriot, epäpuhtauslähteet, ilmayhteys sisäilmaan Käyttäjäkyselyt + työterveyshuollon tiedot+ tekniset selvitykset = Korjausten kiireellisyys ja riskin arvio Sisäilmaryhmä ja asiantuntijat Katja Tähtinen 34

35 Altistumisen arviointi Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen 35

36 Uusi julkaisu Työterveyslaitos 2014 Kosteus- ja homevauriot Ratkaisuja työpaikoille Salonen Heidi, Lahtinen Marjaana, Lappalainen Sanna, Holopainen Rauno, Pietarinen Veli-Matti, Palomäki Eero, Karvala Kirsi, Tuomi Tapani, Reijula Kari Työterveyslaitoksen kirjakauppa Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen

37 VAIHE 2 VAIHE 2 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Selvitysten sisällöstä, aikataulusta ja toimijoista tiedottaminen KONSULTTIRYHMÄN KOKOAMINEN (Selvitystyön tekijöiden valinta) SISÄILMASTOSELVITYS, KUNTOTUTKIMUKSET TERVEYDELLISET SELVITYKSET Tilaaja ja selvitysvaiheen vetäjä rakennustekninen, rakennusfysikaalinen, LVI-, sisäilmastoasiantuntija, terveydenhuollon ammattilainen, asiantuntijaryhmää johtaa selvitysvaiheen vetäjä Tuloksista ja jatkotoimenpiteistä tiedottaminen TAVOITE- AIKA 3-5 KK KORJAUSTARVESELVITYS TERVEYDELLISEN RISKIN ARVIO selvitysvaiheen vetäjä terveydenhuollon ammattilainen, esitellään sisäilma- tai projektiryhmälle MONIAMMATILLISEN SELVITYSTYÖN PERUSTEELLA LAADITTU YHTEENVETO ONGELMAN SYISTÄ JA TARVITTAVISTA KORJAUKSISTA TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN KORJAUSTEN ONNISTUMISEN TOTEAMISEKSI SEURANTATAVOISTA SOPIMINEN KORJAUSTEN JÄLKEEN Katja Tähtinen 37

38 Mitä selvityksien jälkeen? Selvityksen johtopäätösten esitteleminen tilaajalle, sisäilmaryhmälle ja käyttäjälle Jatkotoimenpiteiden ja aikataulun arviointi, jatkosta sopiminen Yhteisymmärrys tilanteesta sisäilmaryhmässä ja käyttäjien kanssa Korjaustarpeen olemassaolo ja oireilevat käyttäjät- ei lisää mittauksia vaan hyvin suunniteltuja ja toteutettuja korjauksia Tietojen siirtymisen varmistaminen Selvitysvaihe hankesuunnittelu suunnittelu toteuttaminen valmistuminen seuranta laadunvarmistaminen Katja Tähtinen 38

39 Viestintä Selätä sisäilmastokiista viesti viisaasti Työterveyslaitos 2010 Tekijät: Lahtinen Marjaana, Ginström Anu, Harinen Seija, Lappalainen Sanna, Tarkka Outi, Unhola Terhi Katja Tähtinen 39

40 VAIHE 3 VAIHE 3 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Suunnittelun aikataulusta tiedottaminen Korjausten toteuttamisesta, aikataulusta ja tekijästä tiedottaminen TIEDONSIIRTO KORJAUSSUUNNITTELIJOILLE KORJAUSSUUNNITELMIEN LAADUN VARMISTAMINEN TERVEYSNÄKÖKOHTIEN KANNALTA TIEDONSIIRTO URAKOITSIJALLE JA TYÖMAAN JOHDOLLE SEKÄ TYÖMAAKOKOUKSIIN JA VALVONTAAN OSALLISTUMINEN Selvitysvaiheen vetäjä Selvitysvaiheen vetäjä Selvitysvaiheen vetäjä Seurannan toteuttamisesta, aikataulusta ja tuloksista tiedottaminen KORJAUSTEN JÄLKEISEN SEURANNAN TOTEUTUS Selvitysvaiheen vetäjä, tilaaja, sisäilmaryhmä, terveydenhuollon ammattilainen Katja Tähtinen 40

41 Korjausten ja laadunvarmistamisen suunnittelu Kokonaisuuden huomioiminen Tehdään korjaussuunnittelu Varmojen ja tunnettujen korjausmenetelmien käyttäminen Jos riskejä jätetään, niiden hallinnasta ja seurannasta sopiminen ja toteuttaminen myös! Laadunvarmistus suunnittelussa ja toteutuksessa Korjausten, siivouksen, viestinnän, seurannan LOPPUUNSAATTAMINEN onnistuneempia hankkeita ja tyytyväisempiä tilan käyttäjiä Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 41

42 Tietoa korjausten suunnitteluun Lähde: Katja Tähtinen Sisäympäristön kehittäminen 42

43 VAIHE 3 VAIHE 3 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Suunnittelun aikataulusta tiedottaminen Korjausten toteuttamisesta, aikataulusta ja tekijästä tiedottaminen TIEDONSIIRTO KORJAUSSUUNNITTELIJOILLE KORJAUSSUUNNITELMIEN LAADUN VARMISTAMINEN TERVEYSNÄKÖKOHTIEN KANNALTA TIEDONSIIRTO URAKOITSIJALLE JA TYÖMAAN JOHDOLLE SEKÄ TYÖMAAKOKOUKSIIN JA VALVONTAAN OSALLISTUMINEN Selvitysvaiheen vetäjä Selvitysvaiheen vetäjä Selvitysvaiheen vetäjä Seurannan toteuttamisesta, aikataulusta ja tuloksista tiedottaminen KORJAUSTEN JÄLKEISEN SEURANNAN TOTEUTUS Selvitysvaiheen vetäjä, tilaaja, sisäilmaryhmä, terveydenhuollon ammattilainen Katja Tähtinen 43

44 VAIHE 3 VAIHE 3 VIESTINTÄ SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITYSVAIHEET JA TOIMIJAT Suunnittelun aikataulusta tiedottaminen Korjausten toteuttamisesta, aikataulusta ja tekijästä tiedottaminen TIEDONSIIRTO KORJAUSSUUNNITTELIJOILLE KORJAUSSUUNNITELMIEN LAADUN VARMISTAMINEN TERVEYSNÄKÖKOHTIEN KANNALTA TIEDONSIIRTO URAKOITSIJALLE JA TYÖMAAN JOHDOLLE SEKÄ TYÖMAAKOKOUKSIIN JA VALVONTAAN OSALLISTUMINEN Selvitysvaiheen vetäjä Selvitysvaiheen vetäjä Selvitysvaiheen vetäjä Seurannan toteuttamisesta, aikataulusta ja tuloksista tiedottaminen KORJAUSTEN JÄLKEISEN SEURANNAN TOTEUTUS Selvitysvaiheen vetäjä, tilaaja, sisäilmaryhmä, terveydenhuollon ammattilainen Katja Tähtinen 44

45 Seuranta Seurannassa arvioidaan tavoitteiden toteutumista Aseta konkreettiset todennettavat tavoitteet Katja Tähitnen, Sisäympäristön kehittäminen 45

46 Tavoitteiden asettaminen - korjaukset noudatetaan tunnettuja korjausmenetelmiä kytketään korjaussuunnitteluun ja toteutusvaiheeseen selvitysvaiheen osaamista työvaiheet dokumentoidaan esim. valokuvaamalla ja katselmoimalla säännöllisesti tehdään laadunvarmistamista suunnittelu- ja toteutusvaiheessa Lappalainen, Sisäympäristön kehittäminen 46

47 Tavoitteiden asettaminen sisäympäristö ja terveys sisäympäristöön kohdistuvat olosuhdevalitukset vähenevät alle vertailuarvojen kyselyissä sisäilmaan liittyvän oireilun esiintyvyys kääntyy laskuun hengitystiesairauksien osuus työterveyshuollon käynneistä on selvästi laskeva tilojen käyttäjien keskuuteen levinnyttä epätietoisuutta on minimoitu ja turhia pelkoja hälvennetty Lappalainen, Sisäympäristön kehittäminen 47

48 Sisäympäristötekijöiden/ olosuhteiden seurantamittaukset lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että haitta/epäkohta on hyvin suunnitellussa prosessissa tunnistettu ja poistettu tai korjattu...jolloin useimmiten riittää korjausprosessin arvioiminen tilojen katselmoiminen asiaa hoitavien (esim. sisäilma tai projektiryhmä) ja tilojen käyttäjien arvio korjausten onnistumisesta (haastattelu tai kysely) Lappalainen Työympäristön kehittäminen 48

49 Arvioi seurantatulokset yhdessä Keskeinen osa arviointia on käydä seurantatulokset läpi yhdessä tilan käyttäjien kanssa Jälkihoito oleellisen tärkeää tehostettu olosuhdehaittojen ilmoitusmenettely Sisäilmaryhmä jatkaa työskentelyä ja säännöllisiä kokouksia myös muuton jälkeen yhdessä sovitun ajan (usein koettu hyödylliseksi, että kokouksiin osallistuu myös kiinteistöhuollon henkilökuntaa) Työterveyslaitos / Työympäristön kehittäminen

50 Korjauksiin valmistautuminen ja jälkisiivous työkalut, siivousohje "Homeettomaksi siivous ja irtaimiston puhdistus" Sanna Lappalainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen

51 Yhteenvetona selvitysvaiheista Käyttäjäkokemukset ja tiedot sekä viestintä! Käyttäjän osallistaminen! Laadunvarmistaminen teknisesti ja myös prosessin näkökulmasta Lähtötiedot ja perusteellinen asiantuntija - arvio tilanteesta!!! Oikein mitoitettu ja kohdistettu selvitys! Riskien tiedostaminen ennen päätöksentekoa! Tiedonkulun varmistaminen koko korjaushankkeessa! Katja Tähtinen 51

52 Selvitysprosessin riskikohdat Selvitykset eivät ole tarpeeksi laajoja ja useasti moniammatillinen näkökulma ja riskin arviointi puuttuvat Eri selvitykset eivät linkity yhteen ja kokonaiskuva ongelmasta ja tilanteesta puuttuu korjataan yksittäisiä ongelmia Ajaudutaan selvitys- ja korjauskierteeseen yhteistyön ja tiedonkulun puute selvitysvaiheessa Katja Tähtinen

53 Selvitys- ja korjausprosessin riskikohdat tilaajan osaaminen, konsultin osaaminen oikeiden asiantuntijoiden valinta kokonaiskuvan muodostuminen ennen päätöksentekoa riskien huomioiminen suunnittelutiimin ja muiden asiantuntijoiden moniammatillinen yhteistyö johtopäätökset, yhteenvedot, riskien tiedostaminen ja hallinta, korjausmenetelmät ja laajuus, toteutus ja sen valvonta Katja Tähtinen 53

54 Yhteenvetona Varmista osaaminen ja resurssit lähtötietovaiheessa ja arviointikäynnillä ratkaiseva vaihe onnistumisessa Suosi moniammatillista osaamista onnistuneempia ratkaisuja Varmista tiedon siirtyminen kaikissa hankevaiheissa ainoa oikea tapa Ehkäise sisäilmaongelmien syntymistä kiinteistöjen suunnitelmallinen kunnossapito ei oikotietä onneen! Katja Tähtinen 54

55 Kiitos! Katja Tähtinen, Sisäympäristön kehittäminen 55

56 Lisätietoja Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen (myös As Oy versio) Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen kuntotutkimus, ympäristöopas 28 (ohjetta päivitetään parhaillaan) Sisäilmaongelmaisten koulurakennusten korjaaminen, Opetushallitus 2008 Hyvät tutkimustavat betonirakenteisten lattioiden muovimattopäällysteiden korjaustarpeen arviointi, Hanna Keinänen Salonen H, Lappalainen S, Lahtinen M ym. Toimiston sisäilmaston tutkiminen. Työterveyslaitos Katja Tähtinen 56

57 Lisätietoa Asumisterveysohje. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen fysikaaliset, kemialliset ja mikrobiologiset tekijät. Oppaita 2003:1. Sosiaali- ja terveysministeriö, Asumisterveysopas. 2. korjattu painos. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeen (STM:n oppaita 2003:1) soveltamisopas. Ympäristö ja Terveys-lehti. Pori Lahtinen M, Lappalainen S, Reijula K. Sisäilman hyväksi. Toimintamalli sisäilmaongelmien ratkaisuun. Työterveyslaitos, Helsinki 2006 ja Lahtinen M, Ginström A, Harinen S, ym. Selätä sisäilmastokiista viesti viisaasti. Työterveyslaitos Meklin Teija ym. Koulurakennusten kosteus- ja homevauriot. Opas ongelmien selvittämiseen. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja 9/ Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen

58 Lisätietoa Opetushallitus Sisäilmaongelmaisten koulurakennusten korjaaminen. Toim. Vesa Asikainen ja Susanna Peltola. Vammalan kirjapaino, Vammala Salonen H, Lappalainen S, Lahtinen M ym. Toimiston sisäilmaston tutkiminen. Työterveyslaitos Sosiaali- ja terveysministeriö. Kosteusvauriotyöryhmän muistio: Kosteusvauriot työpaikoilla. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:18. Hyvät tutkimustavat betonirakenteisten lattioiden muovimattopäällysteiden korjaustarpeen arviointi, Hanna Keinänen: allinen.pdf/b91275a2-b2eb-4ad0-96bd-5dda9d31fbfa OAJ sisäilmakysely j_sisaltosivu3&cid= &pagename=oajwrapper Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön kehittäminen

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisäilmaongelmien ratkaiseminen vaatii tilaajalta osaamista Katja Tähtinen vanhempi asiantuntija 16.5.2014 Katja Tähtinen 2 Mystisiä sisäilmaongelmiavai onko? Helsingin Sanomat Työterveyslaitos

Lisätiedot

Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen

Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen Sanna Lappalainen Työterveyslaitos, Työtilat johtaja Ohje saatavilla verkkokirjana Ohje saatavilla: Työterveyslaitoksen verkkosivuilta www.ttl.fi/sisäympäristö

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen SULVI, Työpajatilaisuus, 28.2.2012, Hki

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä ALTISTUMISEN ARVIOINTI SISÄILMASTON LAATUUN VAIKUTTAVIEN TEKIJÖIDEN PERUSTEELLA Sisäilmastoseminaari 2015 Katja Tähtinen¹, Veli-Matti Pietarinen¹, Sanna Lappalainen¹, Anne Hyvärinen²,

Lisätiedot

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Työterveyslaitos: Katja Tähtinen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Sari Rautio-Laine & Marjut Reiman Helsingin kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Sipoon kunta, Suomen Sisäilmakeskus Oy, Vahanen Oy Tilaajan

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus päivittyy kuntotutkimus Miia Pitkäranta FT [mikrobiologi],

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen

Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Työterveyslaitos: Katja Tähtinen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Sari Rautio-Laine & Marjut Reiman Helsingin kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Sipoon kunta, Suomen Sisäilmakeskus Oy, Vahanen Oy Tilaajan

Lisätiedot

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI uusia työkaluja käyttöön Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja, DI Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Rakennusten

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä SISÄYMPÄRISTÖONGELMIEN RATKAISEMINEN AVI kiertue, focuksessa toiminta kouluissa Sanna Lappalainen, FT, Sisäympäristön 26.11.2014 Sanna Lapplainen, FT, Sisäympäristön Käsitteitä Sisäilmalla

Lisätiedot

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy HANKE Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke Korjaussuunnitteluratkaisujen

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen. Ass. Prof, PhD Heidi Salonen

Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen. Ass. Prof, PhD Heidi Salonen Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen Ass. Prof, PhD Heidi Salonen 10/6/2015 10/6/2015 Laki velvoittaa ja ohjaa Terveydensuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940763

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

RAKENNUKSEN JA TILOJEN

RAKENNUKSEN JA TILOJEN RAKENNUKSEN JA TILOJEN TUTKIMINEN SISÄILMAONGELMAN SYIDEN SELVITTÄMISEKSI - Mitä ja miten pitää tutkia? - Minkälaista osaamista ja pätevyyttä tutkijalta edellytetään? - Ketkä näitä tutkimuksia tekevät?,

Lisätiedot

Laadukas sisäympäristö

Laadukas sisäympäristö Laadukas sisäympäristö 1 Laadukas sisäympäristö saavutetaan hallitsemalla kokonaisuutta Miksi hyvä sisäympäristö on tärkeä? Hyvä sisäympäristö vaikuttaa merkittävästi ihmisten hyvinvointiin, sillä sisätiloissa

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

RAKENNUSTERVEYS JA KORJAUSRAKENTAMINEN. Kalajoki Hannu Kääriäinen, , ,

RAKENNUSTERVEYS JA KORJAUSRAKENTAMINEN. Kalajoki Hannu Kääriäinen, ,  , Kalajoki 28.9.2018, 040-5857534, e-mail, Hannu.Kaariainen@oamk.fi Tova raportti VTT 2 Henkilöpäivityksiä: Fise - Korjaussunnittelijat, aikaisemmat a-pätevyydet - Kuntotutkijat, aikaisemmat a-pätevyydet

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola STM 1 7.6.2017 Vesa Pekkola Kaikki ihmiset valittavat muistiaan, kukaan ei ymmärrystään. François de La Rochefoucauld 2 7.6.2017 Etunimi

Lisätiedot

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien

Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien Ohje työpaikkojen sisäilmastoongelmien selvittämiseen Lappalainen S 1, Reijula K 1,2, Tähtinen K 1, Latvala J 1, Holopainen R 1, Hongisto V 1,3, Kurttio P 4, Lahtinen M 1, Rautiala S 1, Tuomi T 1, Valtanen

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pulkkilan peruskoulu Kyselyn ajankohta: Tammikuu 2013 Tilaaja: Siikalatvan kunta Lausunto -166134 Työterveyslaitos Oulussa 30.1.2013 Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Ennakkotehtävän käsittely

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Ennakkotehtävän käsittely KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Ennakkotehtävän käsittely Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Kuokkalan koulu, Jyväskylä 25.11.2014 Esa Visuri Insinööritoimisto Controlteam

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Vesa Pekkola Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristötekniikan DI, RTA Merkittävimmän osan työurastani olen ollut terveydensuojeluun liittyvissä viranomaistehtävissä

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos Ohje sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen työpaikoilla Lappalainen S 1, Reijula K 1,2, Tähtinen K 1, Latvala J 1, Holopainen R 1, Hongisto V 1,3, Kurttio P 4, Lahtinen

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot

Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa. Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy

Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa. Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy KORJAUSHANKKEEN KULKU Tutkimustulosten ja korjausperiaatteiden esittely Tutkimusten aloituksesta

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:ssä ja YM:ssä

Ajankohtaista STM:ssä ja YM:ssä Ajankohtaista STM:ssä ja YM:ssä Vesa Pekkola STM Katja Outinen YM Ajankohtaista Terveet tilat 2028 Ajankohtaista STM:ssä Ajankohtaista YM:ssä Terveet tilat 2028 - Tavoitetila 10 v. kuluttua Oppilaitokset,

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pelkosenniemen koulu Koulutie 9, 98500 Pelkosenniemi Kyselyn ajankohta: Toukokuu 2015 Tilaaja: Pelkosenniemien kunta, sivistysosasto Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN

TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN KUNTOTUTKIMUS 60-LUVUN RIVITALO KUNTOTUTKIMUS 2009 ULKOSEINIEN KUNTOTUTKIMUS RAKENNUKSEN ULKOPUOLEN KUIVATUSSUUNNITELMA PEREHTYMINEN TALON KORJAUS/HUOLTOHISTORIAAN

Lisätiedot

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES Sipoon kunnan sisäilmaprosessi 1 TERVEYDEN- HUOLTO, TERVEY- DENSUOJELU TILOJEN KÄYTTÄJÄT, KUNTALAISET TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYS- HUOLTO TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES TUTKIMUSSUUNNITELMA KUNTOTUTKIMUKSET

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin Pihkoon koulu Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus 7.12.2017 ISS Proko Oy Peter Mandelin Tutkitut rakennukset Uusi Koulu Vanha koulu Uusi koulu Vanha koulu 2 Tehdyt tutkimukset: Rakenneavauksia:

Lisätiedot

Työterveyshuolto sisäilmasto-ongelmatilanteissa - uusimmat työkalut ja ohjeet

Työterveyshuolto sisäilmasto-ongelmatilanteissa - uusimmat työkalut ja ohjeet Hyvinvointia työstä Työterveyshuolto sisäilmasto-ongelmatilanteissa - uusimmat työkalut ja ohjeet Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos, työtilat yksikkö Nivelsärky t ai -jäykkyys** Kuume t ai vilunväreet

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

Ajankohtaista rakennusterveydestä

Ajankohtaista rakennusterveydestä Ajankohtaista rakennusterveydestä Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 2.10.2017 Terveellisten tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän pyöreä pöytä 9.6.2017 käynnisti

Lisätiedot

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLLYS 1. VIESTINNÄN ROOLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA... 2 2. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TAVOITE... 2 3. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TÄYTTÖ JA KÄYTTÖ... 2 4. VIESTINTÄSUUNNITELMAN

Lisätiedot

RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJAN (RTA) HENKILÖSERTIFIOINTIIN VALMENTAVAN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN VAATIMUKSET

RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJAN (RTA) HENKILÖSERTIFIOINTIIN VALMENTAVAN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN VAATIMUKSET 18.8.2015 RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJAN (RTA) HENKILÖSERTIFIOINTIIN VALMENTAVAN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN VAATIMUKSET VTT Expert Services Oy hyväksyy RTA henkilösertifioinnin toimikunnan valmistelevien ja

Lisätiedot

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN Ronja Saarinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy TAUSTATIETO Helsingin kaupungin diplomityöhanke, Vahanen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Leena Jormanainen 7.10.2014 1 Sisäilmaryhmän kokoonpano kaupunginjohtaja nimennyt 23.2.2009 TILAKESKUS - Sisäilmatyöryhmän

Lisätiedot

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus Työtekijän vastuulla ilmoitukseen asti OLOSUHDEHAITTA TYÖPAIKALLA Olosuhdehaitta työpaikalla esim. poikkeava haju Tarkista olosuhteet ja tee sisäympäristöohjeen omat toimenpiteet työpaikalla Olosuhdehaitta

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen. Tohtorikoulutettava Petri Annila

Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen. Tohtorikoulutettava Petri Annila Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen Tohtorikoulutettava Petri Annila Esityksen sisältö Tausta Tutkimusaineisto Tuloksia ja havaintoja Yhteenveto 4.2.2019 3 Tausta kosteusrasitus lukuisia

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA. Sisäilmaohje. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK

TUUSULAN KUNTA. Sisäilmaohje. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK TUUSULAN KUNTA Sisäilmaohje Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK 22.9.2016 Sisältö 1. Tuusulan kunnan toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan... 2 2. Määritelmiä...

Lisätiedot

TILAAJAN OHJE SISÄILMAONGELMAN RATKAISEMISEEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ

TILAAJAN OHJE SISÄILMAONGELMAN RATKAISEMISEEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Ympäristöhallinnon kuvapankki. TILAAJAN OHJE SISÄILMAONGELMAN RATKAISEMISEEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Lokakuu 2013 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsingin kaupunki, Kosteus- ja hometalkoot, Senaatti-kiinteistöt,

Lisätiedot

TILAAJAN OHJE SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITTÄMISEEN

TILAAJAN OHJE SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITTÄMISEEN TILAAJAN OHJE SISÄILMASTO-ONGELMAN SELVITTÄMISEEN Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Rakentamisen koulutusohjelma Hämeenlinna 12.5.2012 Katja Tähtinen TIIVISTELMÄ HÄMEENLINNA Ylempi ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Timo Murtoniemi Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy Sisäilmatutkimuksissa mukana vuodesta 1999 alkaen Filosofian tohtori, Kuopion yliopisto, Väitöskirja: Mikrobikasvu

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy SUOJELLUN 1950-LUVUN KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS SEKÄ PERUSKORJAUSHANKKEEN KORJAUSSUUNNITTELURATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTI RTA3, LOPPUSEMINAARI 6.6.2018 Kai Nordberg,

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012 Kari Reijula, Guy Ahonen, Harri Alenius, Rauno Holopainen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Marjut Reiman 9.6.2014

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sisäilmastoseminaari 2013 SUOMALAISTEN KUNTOUTUS- JA HYVINVOINTIKESKUSTEN KIINTEISTÖJEN SISÄYMPÄRISTÖN JA TILOJEN TOIMINNALLISUUS Kuntoutuslaitosten prosessien ja tilasuunnittelun kehittämishanke

Lisätiedot

Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen

Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi Antti Soininen Opinnäytetyön ohjaajat Kimmo Ilonen, ylitarkastaja, Aluehallintovirasto Kari Grönberg, terveysinsinööri, Vantaan ympäristökeskus

Lisätiedot

ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013

ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013 Markku Rantama Rantama Consulting Työn vaiheet 1. Vaihe Tietokartoitus; vastaavat menettelyt,

Lisätiedot

Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito. Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito. Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tilaaja sisäilmaongelmatilanteessa Kun sisäilmaongelmat alkavat, käyttäjät

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 1/7 PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 TOIMINTAOHJE SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 3 2 SISÄILMATYÖRYHMÄ... 3 2.1 SISÄILMATYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki

Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu Ennakkotehtävät Joensuu 2.12.2014 Jukka-Pekka Kärki Kysymys. Tutkimusten luottavuus Kuinka luotettavia ovat ns. sisäilmatutkimukset, joita tehdään

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIIN TARTTUMISEN TOIMINTAMALLI KOTKAN KAUPUNGIN OMISTAMISSA JA HALLINNOIMISSA TILOISSA 2018

SISÄILMAONGELMIIN TARTTUMISEN TOIMINTAMALLI KOTKAN KAUPUNGIN OMISTAMISSA JA HALLINNOIMISSA TILOISSA 2018 1 Ytnk 16.11.2017 79 Kara 12.12.2017 98 Kh 15.1.2018 Kv 29.1.2018 SISÄILMAONGELMIIN TARTTUMISEN TOIMINTAMALLI KOTKAN KAUPUNGIN OMISTAMISSA JA HALLINNOIMISSA TILOISSA 2018 29.01.2018 2 Sisällys TYÖRYHMÄ:...

Lisätiedot

Rakennusten terveellinen sisäilma ajankohtaiset kuulumiset

Rakennusten terveellinen sisäilma ajankohtaiset kuulumiset Rakennusten terveellinen sisäilma ajankohtaiset kuulumiset Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 10.11.2017 Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän kutsuma

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Mistä on kysymys? TEHY:n ja Turun yliopiston välillä tutkimusyhteistyösopimus

Lisätiedot

OHJE JULKISEN RAKENNUKSEN SISÄILMAKORJAUKSEN RAKENNUTTAJALLE

OHJE JULKISEN RAKENNUKSEN SISÄILMAKORJAUKSEN RAKENNUTTAJALLE Lopputyöseminaari 7.6.2017 Opinnäytetyön, sen tulosten ja johtopäätösten esittely OHJE JULKISEN RAKENNUKSEN SISÄILMAKORJAUKSEN RAKENNUTTAJALLE Marko Levola, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017 Lopputyön

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Rakennusten ylläpito ja sisäilmaongelmien selvittäminen Käyttäjien huomioiminen ja tehtävät sisäilmaongelmien selvitysprosessissa Vesa Pekkola Ylitarkastaja

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA 6.4.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy omistaa, rakennuttaa ja vuokraa tiloja yliopistokampuksilla pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Lisätiedot

RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt

RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT Sisäilmastoseminaari 2017 Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt YLEISTÄ KATSASTUKSESTA Katsastus on rakenteiden ja ilmanvaihdon sisäilmapainotteinen

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Asumisterveys ja rakentaminen KK-diplomi 60 op HUOM! Muutokset voivat olla mahdollisia!

Asumisterveys ja rakentaminen KK-diplomi 60 op HUOM! Muutokset voivat olla mahdollisia! Asumisterveys ja rakentaminen KK-diplomi 60 op 22.1.2018-31.5.2019 1. Talonrakennus ja korjausrakentaminen 20 op Kouvola 22.1.-31.7.2018 22.1.2018 klo 10.00 16.00: Orientaatio moduuliin ja kk-diplomiin

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

Opetusalan sisäilmaselvitys 2012. 21.8.2012 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Opetusalan sisäilmaselvitys 2012. 21.8.2012 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Opetusalan sisäilmaselvitys 2012 21.8.2012 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ OAJ:n kysely rehtoreille, päiväkotien johtajille ja työsuojeluvaltuutetuille 2 Toteutettiin keväällä 2012 Kyselyn suunnittelussa

Lisätiedot

Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus ( )

Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus ( ) Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus (2014-2015) Sisäilmastoseminaari 2015 Petri Annila, Tero Marttila, Paavo Kero, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö tutkimuksen

Lisätiedot

Kaupungintalon käyttöön liittyvä lausunto

Kaupungintalon käyttöön liittyvä lausunto LIITTYVÄ LAUSUNTO 9.4.2015 Kaupungintalon käyttöön liittyvä lausunto Ylivieskan kaupungintalo Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA Tilaaja: Ylivieskan kaupunki Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA LIITTYVÄ LAUSUNTO 1

Lisätiedot

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo 10.12.2014 Hanna Tuovinen, Vahanen Oy Miksi korjataan? Käyttäjät ovat ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta

Lisätiedot

KORJAUKSEN SUOJELU- ONNISTUNEEN SISÄILMA- EDELLYTYKSISTÄ KOHTEESSA

KORJAUKSEN SUOJELU- ONNISTUNEEN SISÄILMA- EDELLYTYKSISTÄ KOHTEESSA ONNISTUNEEN SISÄILMA- KORJAUKSEN EDELLYTYKSISTÄ SUOJELU- KOHTEESSA Selja Flink, Senaatti-kiinteistöt Anu Laurila, Vahanen Rakennusfysiikka Oy Pekka Lehtinen, Museovirasto 15.3.2018 SISÄLTÖ Rakennusperinnön

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Kemin kaupunki Takajärven koulu Oklaholmankatu 18 94700 Kemi Kyselyn ajankohta: Marras-joulukuu 2013 Tilaaja: Kemin kaupunki Tekninen palvelukeskus Lausunto

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden korjaus. Anneli Paakkari, Oulun rakennusvalvonta

Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden korjaus. Anneli Paakkari, Oulun rakennusvalvonta Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden korjaus Anneli Paakkari, Oulun rakennusvalvonta 18.1.2019 KORJAUSRAKENTAMISEEN LISÄTTY RESURSSEJA KORJAUSRAKENTAMISEN TIIMI ENNAKOIVA KORJAUSRAKENTAMISEN

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien ratkaisu kouluissa ja päiväkodeissa. Educa 2014 24.1.2014 Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmaongelmien ratkaisu kouluissa ja päiväkodeissa. Educa 2014 24.1.2014 Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmaongelmien ratkaisu kouluissa ja päiväkodeissa Educa 2014 24.1.2014 Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Nykytilanne Rakennuskannassa korjausvelkaa 30-50 miljardia euroa (Roti

Lisätiedot