PIENEN KUNNAN NÄKÖKULMIA SOSIAALIHUOLLON KELPOISUUSLAKIIN JA TÄYDENNYSKOULUTUSVELVOITTEESEEN

Transkriptio

1 1 Sirpa Ylikerälä / vs. sosiaalijohtaja/ Hauhon kunta. Kommenttipuheenvuoro Hämeenlinnassa pidetyssä Etelä-Suomen lääninhallituksen, Verso Oy:n ja Pikassos Oy:n järjestämässä koulutustilaisuudessa Täydennyskoulutus ja kelpoisuusehdot uudistunut lainsäädäntö. PIENEN KUNNAN NÄKÖKULMIA SOSIAALIHUOLLON KELPOISUUSLAKIIN JA TÄYDENNYSKOULUTUSVELVOITTEESEEN Kelpoisuuslain perimmäisten tavoitteiden merkitys asiakkaan aseman parantamiseksi muistetaan aina nostaa esille kelpoisuuslaista puhuttaessa. Asiakkaan elämä ja tarpeet lienevät aina sosiaalihuollon työntekijöiden sydämen asioita - oli kelpoisuuslakia tai ei. Mutta ihan rehellisesti sanottuna, on joskus ihanaa sallia itselleen ajatus siitä, että työntekijän aseman parantaminen vasta hyvä juttu onkin. Eikä se ole asiakkaalta pois, päinvastoin. Väsynyt, alipalkattu ja työpaikan vaihtamisesta alati haaveileva työntekijä ei ole työn teon laadukkuudessa ehkä ihan huipputekijä. Sosiaalialan kehittämishankkeen ja kelpoisuuslain tavoitteet, sosiaalialan koulutuksen ja ammattihenkilöstön aseman ja arvostuksen nostaminen, hivelevät ihan hyvällä tavalla sosiaalialan ammattilaisen itsetuntoa yhteiskunnassa, jossa arvostus on jostain syystä aika tavalla kytköksissä riihikuivaan rahaan eli maksettavaan palkkaan. Mutta tokihan me sitä rahaakin mielellämme ottaisimme. Itsekin työnantajan asemassa tiedän toki hyvin, että sosiaalialan palkkaus ei ole mikään helppo kysymys. Sosiaalialan kehittämishankkeessa henkilöstön saanti, osaamisen kehittäminen ja työolojen kehittäminen ovat tärkeitä tavoitteita. Kehittämishankkeessa ollaan tältäkin osin oikealla asialla. Ajankohdasta voi ehkä sanoa, että ollaan liikkeellä yhdennellätoista hetkellä tai jopa niin kuin lainlaatimisen kanssa usein on, tilanne on jo päällä siinä vaiheessa kun lainsäädäntö on saatu valmiiksi. Henkilöstön saanti on sosiaalihuollossa vaikeutunut jo nyt, vaikka julkisen sektorin henkilöstön suurin eläköityminen on vasta tulossaan. Kehittämishankkeen, kuntien ja valtion toiminnan kärkien tulisi olla erityisesti henkilöstön saannin turvaamisessa, sillä mitä pienemmällä henkilöstöllä sosiaalipalveluja tuotetaan, sitä kapeammaksi ja vähäisemmäksi käyvät käytännössä mahdollisuudet osaamisen ja työolojen kehittämiseen. Kelpoisuuslaki tuo juridisen kehikon ja taustan sosiaalihuollon kenttään, jossa eri ammattinimikkeet, koulutukset, tutkinnot ja työtehtävät ovat jo vuosia eläneet iloisen kirjavassa rinnakkaiselossa. Nähtäväksi jää miten juridiikka muuttuu käytännöksi. Kelpoisuuksien määrittelyn taustalla oleva logiikka on selkeä ja kiistaton: työtehtävän sisältö eli työnkuva itsessään ja suhteessa muihin työnkuviin määrittää työtehtävään vaadittavan kelpoisuuden ja kelpoisuus tuo puolestaan työnkuvalle nimikkeen. Työnkuvien määrittelyihin, työtehtävien eriyttämiseen ja jakamiseen meidän tulee sosiaalihuollon sisällä pyrkiäkin entistä vahvemmin ponnistuksin. Samalla kun määrittelemme sosiaalihuollon työtehtäviä uudestaan kentän sisällä, joudumme myös määrittelemään ja jopa puolustamaan sosiaalisen asiantuntijuuden pätevyyttä ja tarvetta ulospäin niin kuin sanotaan rajapinnoilla esimerkiksi suhteessa kasvatuksen ja terveydenhuollon kenttiin. Lainsäädännössä on nyt määriteltynä neljä sosiaalialan tehtäväaluetta: sosiaalityö, sosiaaliohjaus, varhaiskasvatuksen sosiaalipedagoginen työ ja ammatillinen johtaminen. Näistä muutamia huomioita.

2 2 Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus Työelämän kokemukset erityisesti ovat opettaneet minua kammoksumaan asioiden mustavalkoisuutta. Sosiaalialan työ ei ole joko / tai, mustaa tai valkoista (tarkoitettu joko maistereille tai sosionomeille) vaan sekä että. Kelpoisuuslaissa edellä mainittu jako sosiaalityöhön ja sosiaaliohjaukseen selventävät ainakin sosiaalialan ammattilaisille jo suhteellisen selkeästi sitä, millaisesta työnjaosta tässä on kysymys. Molempia ammattiryhmiä tarvitaan sekä maistereita että sosionomeja. Työ on tosin määriteltävä siten, että erilaiset koulutustaustat ja työnkuvat täydentävät toisiaan. Toinen dikotomia, jonka kautta elämä usein valitettavasti näyttäytyy on idealismi ja realismi. Laki ja sen sisältö ovat hyvät, mutta aika ja yhteiskunnallinen tilanne on väärä sen idealistiseen toteuttamiseen sekä että mallilla. Vastavalmistuvat maisterit katoavat, samoin kuin osa kokeneimmistakin vai oliko se osa uupuneista työntekijöistä. Minne se ei näyttäydy Hauhon maalaiskunnan näkövinkkelistä. Sen tiedän, että työntekijäpula näyttää kohtelevan tasa-arvoisesti sekä suuria kaupunkeja että pieniä kuntia. Tosin pienessä kunnassa on erittäin usein se tilanne, että työntekijöistä puuttuu prosentuaalisesti paljon yhdenkin sosiaalityöntekijän puuttuessa. Hauholla se tekee 50%. Realismia on mielestäni kuitenkin se, että työkuvien ja sisältöjen uudelleenjakoon ei ole rehellisesti sijaa ennen kuin sosiaalityön työolot on saatu kuntoon.tällaisina työolojen tekijöinä pidän erityisesti akateemisen työn vaatimaa ja työn vaativuuden mukaista palkkausta, sellaista työntekijäkohtaista asiakasmäärää, joka mahdollistaa eettisesti laadukkaan työn ja joka on hallittavissa. Työoloista puhuttaessa on puhuttava myös erityisesti sosiaalityön työssä jaksamisesta, mahdollisuudesta työn kehittämiseen ja työssä kehittymiseen, työn tuloksellisuuden ja mielekkyyden kokemuksiin. Uskon, että vasta tämän jälkeen on mahdollista kehittää sosiaalityön sisältöjä niin, että järkevät työnkuvat ovat mahdollisia niin sosionomeille kuin yliopistotutkinnon omaaville ammattilaisille. Ainakin tällä tavalla voimme yrittää viedä aktiivisesti eteenpäin väistämätöntä muutosta sosiaalityössä ennen kuin muutos vie meitä. Ja kuitenkin tästä idealistisesta eetoksesta huolimatta: Kun olen muutaman viikon päästä valitsemassa Hauholle toista sosiaalityöntekijää, harras toiveeni (jota toivon, ettei ammattiliittoni ole kuulemassa) on se, että saisin pieneen kuntaan ennemmin kokemuksen kautta vahvan ammattilaisen ilman maisterin pätevyyttä kuin vastavalmistuneen maisterin ilman alan työkokemusta. Suuremmassa työyhteisössä tämäkään ei ole ongelma samassa mittakaavassa kuin pienessä työyhteisössä, joka on erittäin haavoittuvainen ja kipeästi sidoksissa jokaisen yksittäisen työntekijän osaamiseen ja taitoihin. Tässä yhteydessä en voi olla tuomatta esiin kantaani kunta- ja palvelurakenneuudistukseen. Hämeenlinnan seudulla seitsemän kuntaa äänestää suurkunnan muodostamisesta. Sosiaalialan työolot, pätevät työntekijät ja mahdollisuus erikoistumisen kautta laadukkaisiin palveluihin ovat yksi osa niistä tekijöitä, minkä vuoksi henkilökohtaisesti toivon poliittisilta päättäjiltä viisautta katsoa tulevaisuuteen eli laajapohjaisen sosiaalihuollon kentän mahdollistamiseen

3 3 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa sosionomit ovat edelleen hyvin pieni ammattikunta lastentarhanopettajien joukossa, erityisesti näin on esiopetuksessa. Kuitenkin sosionomit ovat tärkeä osa myös varhaiskasvatuksen moniammatillisuutta etenkin tuoden esiin sosiaalisen näkökulmaa kasvatukseen ja hoivaan. Ja erityisesti tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa sosiaalihuollollinen varhaiskasvatus on ohenemassa ja opetuksen ja kasvatuksen ottaessa enemmän sijaa. Kelpoisuuslaki on hyvä taustatuen antaja sosionomien sijoittumiselle varhaiskasvatuksen kenttään Hoivatyö Etenkin vanhustenpalveluissa sosiaalihuollon hoivatyö on siirtymässä kovaa vauhtia kohti sairauden ja terveydenhoitoa. Tälle on olemassa pätevät perustelut, koska vanhusten hoitaminen sairaalaympäristössä on taloudellisesti erittäin kallista ja inhimillisesti katsoen - epäinhimillistä. Mutta samalla on huolehdittava siitä, että vanhustenpalveluja on tuottamassa myös sosiaalialan koulutuksen saaneita ammattilaisia, kuten sosionomeja. Esimerkiksi Hauholla niin avopalveluissa kuin vanhainkodissakin on huomattava määrä henkilöstöstä sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Mielestäni esim. sosiaalialan tehtävärakenneuudistuksessa valtiovalta voisi myös miettiä sitä, miten sovitetaan yhteen vanhustenhuollon hoivatyön mitoitukset yhteen moniammatillisen tehtävärakenteen kanssa. Eli miten hoivatyön mitoitus mahdollistaa sosionomien eli geronomien palkkaamisen erityisesti vanhustenhuoltoon? Käytännössä tilanne lienee se, että kunta mielummin medikalisoi entisestään sosiaalihuollon hoivatyötä kuin pilaa mainettaan yleisönosastokirjoituksilla, kanteluilla ja lääninhallituksen moitteilla mitoitusten alittamisesta kuin huolehtimalla siitä, että vanhustenhuollon asiakasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti huomioiden myös sosiaalisen näkökulman. Johtaminen Kelpoisuuslaissa esiin nostettu edellytys riittävästä johtamistaidosta ammatillisissa johtotehtävissä on erittäin tärkeä täydennys ajatellen sosiaalialan henkilöstön kokonaisuutta. Kanta-Hämeen ja Hämeenlinnan seudulla on jo selvästi havaittavissa se, että esimiestehtäviin ei ole runsaasti halukkuutta. Tosiasia on se, että vanhemman sosiaalijohdon tai johtotehtävissä toimivien sukupolven jälkeen ei juurikaan ole kasvamassa tilalle uutta sukupolvea. Ja kasvaminen olisi tässä nimenomaan tärkeä tekijä riittävän johtamistaidon hankkimiseen. Johtaminen edellyttää kuitenkin aina myös substanssikokemusta. Johtamistaidon koulutukset ovat yksi keino, mutta ei ehkä riittävä keino, johtamistaidon hallinnan saavuttamiseen. Tässä yhteydessä käännän katsettani vanhempien kollegojen suuntaan joilla olisi vielä mahdollisuuksia jakaa omaa tietoaan, kokemustaan ja osaamistaan.

4 4 Täydennyskoulutusvelvoitteesta Myös tässä yhteydessä näen jaon idealismi ja realismin. Idealismi löytyy täydennyskoulutusoppaasta, joka itsessään on hyvin laadittu käsikirja kunnille. Realismi: Olen yrittänyt kysyä Hauholla sosiaalitoimen henkilöstöpäälliköltä, koulutuspäälliköltä ja kehittämispäälliköltä, missä vaiheessa meidän strateginen suunnittelumme ja tavoitteiden asettaminen onkaan ja onko henkilöstöpoliittinen ohjelma siinä vaiheessa, että siihen voidaan synkronoida uusi täydennyskoulutusohjelmamme. Kysyn myös joko suunnitelmamme eri ammattiryhmien, eri koulutustaustojen omaavien ja erilaista työn vaativuutta tekevien työntekijöiden lyhyt- ja pitkäkestoisesta täydennyskoulutuksesta on valmistumassa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että joudun kyselemään näitä asioita itseltäni. En ole vielä saanut näihin muihin rooleihini sisältyviä velvoitteita valmiiksi. Mutta ei se mitään, aikaahan tulee aina lisää. Tosin myöskin uusia töitä ja uusia velvoitteita Tämä kertokoon pienen kunnan valmiuksista, rahoituksesta puhumattakaan. Onneksi on Hämeenlinnan seutukunta, sosiaalialan osaamiskeskus ja paikallisia ammatillisia oppilaitoksia. Siihen asti kun oikeat suunnitelmat ja toteuttamismallit valmistuvat, voimme ainakin käydä atk-ohjelmien päivityskoulutuksissa, sillä niitä riittää pienen kunnan sosiaalityöntekijöille.. Todettakoon, että pidän itseäni hyvinkin kehitys- ja koulutusmyönteisenä ihmisenä, mutta jotenkin kouluttautumisen suunnitelmallisuus työnantajan näkökulmasta ei tunnu aina taipuvan kovin helposti konkretiaksi, joka todella hyödyttäisi ammatillisen osaamisen kehittymistä. Täydennyskoulutuksen sisällöillä näen olevan kaksi tärkeää, osittain toisilleen vastakkaistakin, tehtävää. Ensinnäkin tulevaisuuden työelämässä tarvitaan laaja-alaista työelämäosaamista, johon sisältyy mm. monipuolisia vuorovaikutustaitoja, ryhmä- ja yhteistyötaitoja, kehittämis- ja muutososaamista, joustamista työnsisällöissä, kykyä kriittisyyteen ja erityisesti kykyä ja halua totuttujen toimintakulttuurien ja käytäntöjen kriittiseeen arviointiin ja muutoshalukkuuteen. Laaja-alaisuuden lisäksi tarvitaan edellisen vastakohtana tai sitä täydentäen erikoistumista, vaikkapa muistihäiriöisten hoitamiseen, erityisvarhaiskasvatukseen tai huolto- ja tapaamisselvitysten tekemiseen muutamia mainitakseni. Meillä on paljon opittavaa, myös toisiltamme. Suljen ympyrän palaamalla vielä kerran sosionomeihin ja etenkin paikalliseen Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutukseen, jossa opetus perustuu sosiokonstruktivismin lähtökohdille. Tästä löytyy hyviä mottoja myös täydennyskoulutusvelvoitteen miettimiseen: - oppiminen ei ole tiedon passiivista vastaanottamista - oppija etsii ja rakentaa merkityksiä aktiivisesti tulkiten uutta tietoa aiempien tietojen ja kokemusten pohjalta - oppija on toimiva, tunteva, tietoa prosessoiva kokonaisuus, ei vain aivot

5 5 - oppimista tapahtuu sosiaalisissa, vuorovaikutuksellisissa ja yhteistoiminnallisissa prosesseissa ja käytännöllisissä yhteyksissä - tieto rakentuu sosiaalisen yhteisön ja kulttuurin tasolla Ja erityisesti, summa summaarum, tämänkin koulutuspäivän teemoihin liittyen: tieto on suhteellista, muuttuvaa ja väliaikaista! Kiitos!