LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö"

Transkriptio

1 LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia: Kuraattorien kelpoisuusvaatimusten väljentäminen Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 7 :ssä säädetään kuraattorin kelpoisuudesta. Tällä hetkellä kelpoinen kuraattorin tehtävään on henkilö, jolla on vähintään sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 6 :n mukainen kelpoisuus eli sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi). Oppilas- ja opiskelijahuoltolakia ehdotetaan käsillä olevassa luonnoksessa hallituksen esitykseksi muutettavaksi siten, että kuraattorin tehtävän kelpoisuusvaatimusta väljennettäisiin. Esityksen mukaan jatkossa kelpoinen kuraattorin tehtävään olisi henkilö, jolla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Kuraattorin rooli ja osaaminen Mikään olemassa oleva koulutus ei tuota suoraan pätevyyttä koulukuraattorin tehtävään, eivät myöskään sosiaalityöntekijän tai sosionomin tutkinnot. Sen sijaan useat korkeakoulututkinnot antavat erinomaisen pohjan kehittyä koulukuraattorin rooliin työpaikalla annettavan tehtäväkohtaisen koulutuksen ja perehdytyksen avulla. Tällainen koulutus on etenkin sosiaalipsykologin (VTM/YTM, pääaineena sosiaalipsykologia) koulutus. Sosiaalipsykologian opinnot antavat erinomaiset valmiudet mm. ymmärtää sosiaalista vuorovaikutusta, yksilön toimintaa toisten kanssa ja ryhmässä sekä ryhmien välisiä suhteita. Sosiaalipsykologeilla on myös kouluissa kipeästi kaivattua monikulttuurisuuteen liittyvää osaamista, jonka tarve tulevaisuudessa tulee kouluissa edelleen lisääntymään. Tätä osaamista ei tällä hetkellä kuraattorin kelpoisuusehtojen rajauksen vuoksi voida hyödyntää kouluissa kunnolla. Erityisesti yhteisöllisen oppilashuollon näkökulmasta sosiaalipsykologisen osaamisen tarve kouluissa on korostunut. Tutkimusten mukaan kouluyhteisö on tärkeä sosiaalinen kerrostuma, joka vaikuttaa lapsen kehitykseen. Kouluissa tarvitaankin yhä enemmän luokkien ja ryhmien yhteistoimintaan liittyvää yhteisöllistä oppilashuoltotyötä, jonka tavoitteena on esimerkiksi hyvän oppimisilmapiirin ja työrauhan rakentaminen, kiusaamisen vähentäminen ja ennaltaehkäisy, kaverisuhteiden edistäminen, sosiaalisten taitojen vahvistaminen, ristiriitatilanteiden ennalta ehkäisy ja selvittely, avoimen vuorovaikutuksen edistäminen jne. Yhteisölliseen oppilashuoltoon panostaminen ja lasten sosiaalisten suhteiden tukeminen on erityisen tärkeää, sillä lapset ja nuoret Suomessa viihtyvät tutkimusten mukaan koulussa huonommin, kuin eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset verrokkinsa. Tutkimuksen peruteella tiedetään, että sosiaaliset suhteet ja erityisesti vertaissuhteiden laatu ovat merkittävässä roolissa oppilaiden

2 emotionaalisessa hyvinvoinnissa. Esimerkiksi kiusaamisen ehkäisyn on havaittu edistävän kaikkien oppilaiden hyvinvointia, myös niiden, joita ei kiusata. Sosiaalipsykologisen tiedon hyödyntäminen on tässä työssä avainasemassa. Sosiaalipsykologia tutkii vuorovaikutusta yksilön ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välillä. Yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvien kysymysten ohella sosiaalipsykologia tarjoaa välineitä ymmärtää yksilön kasvua, kehittymistä ja motivaatioperustaa. Moni sosiaalipsykologi (VTM/YTM) on suuntautunut erityisesti vaativaan kasvatustyöhön sekä lasten ja nuorten tukemiseen. Kuraattorin kelpoisuusehtojen väljentämisen vaikutukset Koulukuraattorien kelpoisuusehtojen väljentäminen on ensisijassa koulujen ja oppilaiden etu. Kouluissa voidaan kelpoisuusehtoja väljentämällä hyödyntää paremmin niiden tarvitsemaa osaamista, kun rekrytointiprosessissa voidaan huomioida paremmin ja joustavammin kuntien ja koulujen erilaiset tarpeet sekä eri tutkintojen tarjoama asiantuntemus mukaanluettuna sosiaalipsykologin (VTM/YTM) monipuolinen osaaminen. Esitys helpottaa pätevien koulukuraattorien rekrytointia kunnissa ja parantaa näin kuraattorien saatavuutta. Kunnissa on ollut haasteita löytää kuraattorin tehtäviin muodollisesti pätevää henkilökuntaa edellisen hallituksen aikana tehdyn kuraattorien kelpoisuusehtojen kaventamisen johdosta. Suomen sosiaalipsykologit ry:n kanta esitykseen Vuonna 2013 eduskunnassa hyväksytyssä lakimuutoksessa moni koulukuraattorin tehtävissä relevantti tutkinto, kuten sosiaalipsykologin (VTM/YTM) koulutus rajattiin tarpeettomasti kuraattorin kelpoisuusehtojen ulkopuolelle. Kuraattorin kelpoisuusehtojen kaventaminen tuolloin oli alun perinkin huonosti perusteltu ratkaisu. Suomen sosiaalipsykologit ry otti asiaan kantaa jo vuonna 2013 eduskunnan sivistysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa. Siksi on hyvä, että tätä edellisen hallituksen tekemää päätöstä kelpoisuusehtojen kaventamisesta ollaan nyt korjaamassa. Suomen sosiaalipsykologit ry pitää tärkeänä, että kuraattorin kelpoisuusehtona jatkossa olisi tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Pidämme perusteltuna, että soveltuvan koulutuksen taso (korkeakoulututkinto) on edelleenkin määritelty laissa, mutta että viime kädessä työnantaja arvioi työntekijän osaamisen ja koulutuksen soveltuvuuden tehtävään. Kannatamme siis esityksen pyrkimyksiä koskien kuraattorien kelpoisuusehtojen väljentämistä. Helsingissä Suomen sosiaalipsykologit ry:n hallituksen puolesta, Mia-Marisa Rantan puheenjohtaja Juha Savolainen varapuheenjohtaja

3 Suomen sosiaalipsykologit ry on ammatillinen yhdistys, jonka tarkoituksena on sosiaalipsykologien ammatillisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen, tunnetuksi tekeminen, valmistuneiden sosiaalipsykologien ammattitaidon kehittäminen ja ylläpitäminen, alan koulutuksen ja tutkimuksen edistäminen sekä toimiminen sosiaalipsykologeja yhdistävänä elimenä. Liite 1: Lausunnon keskeinen sisältö Liite 2: Lisätiedot

4 LIITE Lausunnon keskeinen sisältö Oppilas- ja opiskelijahuoltolakia ehdotetaan käsillä olevassa luonnoksessa hallituksen esitykseksi muutettavaksi siten, että kuraattorin tehtävän kelpoisuusvaatimusta väljennettäisiin. Esityksen mukaan jatkossa kelpoinen kuraattorin tehtävään olisi henkilö, jolla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Useat korkeakoulututkinnot, erityisesti sosiaalipsykologin (VTM/YTM, pääaineena sosiaalipsykologia) koulutus, antavat erinomaisen pohjan kehittyä koulukuraattorin rooliin työpaikalla annettavan tehtäväkohtaisen koulutuksen ja perehdytyksen avulla. Sosiaalipsykologian opinnot antavat erinomaiset valmiudet ymmärtää sosiaalista vuorovaikutusta, yksilön toimintaa toisten kanssa ja ryhmässä sekä ryhmien välisiä suhteita. Sosiaalipsykologia tarjoaa myös välineitä ymmärtää yksilön kasvua, kehittymistä ja motivaatioperustaa. Moni sosiaalipsykologi on suuntautunut erityisesti vaativaan kasvatustyöhön sekä lasten ja nuorten tukemiseen. Koulukuraattorien kelpoisuusehtojen väljentäminen on ensisijassa koulujen ja oppilaiden etu. Kouluissa voidaan kelpoisuusehtoja väljentämällä hyödyntää paremmin niiden tarvitsemaa osaamista, kun rekrytointiprosessissa voidaan huomioida paremmin ja joustavammin kuntien ja koulujen erilaiset tarpeet sekä eri tutkintojen tarjoama asiantuntemus mukaanluettuna sosiaalipsykologien monipuolinen osaaminen. Esitys helpottaa pätevien koulukuraattorien rekrytointia kunnissa ja parantaa näin kuraattorien saatavuutta. Suomen sosiaalipsykologit ry pitää tärkeänä, että kuraattorin kelpoisuusehtona jatkossa olisi tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Yhdistys pitää perusteltuna, että soveltuvan koulutuksen taso (korkeakoulututkinto) on edelleenkin määritelty laissa, mutta että viime kädessä työnantaja arvioi työntekijän osaamisen ja koulutuksen soveltuvuuden tehtävään. Suomen sosiaalipsykologit ry kannattaa siis esityksen pyrkimyksiä koskien kuraattorien kelpoisuusehtojen väljentämistä.

5 LIITE Lisätiedot Lisätietoja tarvittaessa antaa Suomen sosiaalipsykologit ry:n puheenjohtaja Mia-Marisa Ranta. Mia-Marisa Ranta sosiaalipsykologi (VTM), Suomen sosiaalipsykologit ry:n puheenjohtaja

Lisäksi keskusliitto kiinnittää lausunnossaan huomiota erityisesti seuraaviin näkökulmiin:

Lisäksi keskusliitto kiinnittää lausunnossaan huomiota erityisesti seuraaviin näkökulmiin: 7.10.2016 [Sivu 1 / 5] Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/29/010/2016 Lastensuojelun Keskusliiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain,

Lisätiedot

Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry Opetus- ja kulttuuriministeriön Lausuntopyyntö OKM/29/010/2016

Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry Opetus- ja kulttuuriministeriön Lausuntopyyntö OKM/29/010/2016 Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry 8.10.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön Lausuntopyyntö OKM/29/010/2016 Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry:n Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain,

Lisätiedot

Koulukuraattorit Skolkuratorer ry

Koulukuraattorit Skolkuratorer ry Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 17.11.2016 Koulukuraattorit Skolkuratorer ry:n lausunto sivistysvaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 29 :n, lukiolain, ammatillisesta

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015)

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Ammattihenkilölain aluekierros, Kuopio Neuvotteleva virkamies 2.3.2016 Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan 1.3.2016 Lisäksi 1.3. voimaan asetukset:

Lisätiedot

Talentian linjaukset opiskeluhuollosta

Talentian linjaukset opiskeluhuollosta 1 Talentian linjaukset opiskeluhuollosta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tulee voimaan 1.8.2014. Lakikokonaisuus painottaa yhteisöllisyyttä ja yksilön oikeuksia. Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Lisätiedot

Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11.

Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11. Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11.2016 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 14.11.2013

Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 14.11.2013 Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 14.11.2013 Sivistysvaliokunta Eduskunta Koulukuraattorit Skolkuratorer ry:n lausunto sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

7.11.2014. Sosiaali- ja terveysministeriö

7.11.2014. Sosiaali- ja terveysministeriö 1 7.11.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö SUOMEN GERONOMILIITON LAUSUNTO LUONNOKSESTA, JOKA KOSKEE HALLITUKSEN ESITYSTÄ LAIKSI SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKI- LÖISTÄ JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Oppilashuollosta hyvinvointia

Oppilashuollosta hyvinvointia Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Marraskuu 2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina Laitinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakutsu / lausuntopyyntö HE107/2015 vp 20.11.2015 klo 9.00.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakutsu / lausuntopyyntö HE107/2015 vp 20.11.2015 klo 9.00. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.11.2015 00102 EDUSKUNTA puh. 09 4321 stv@eduskunta.fi Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakutsu / lausuntopyyntö HE107/2015 vp 20.11.2015 klo 9.00. Asia Tehy ry:n

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas. Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.fi Turun lähimmäispalveluyhdistys ry Kotikunnas Yhdistys on perustettu

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

Lisätiedot

Oppilashuollosta hyvinvointia

Oppilashuollosta hyvinvointia Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Joensuu 26.11.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Tuen tarkoitus ja tavoite Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu on työllistymistä

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan

Lisätiedot

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2)

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistyön eteneminen Aiemmat ammatillisten tutkintojen asemointia ja tutkinto-järjestelmän kehittämistä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013, Hanasaari 18.10.2013 OPH/HP/YL/LU

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Puheenvuoron sisältö Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön kelpoisuusehdot

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään

Lisätiedot

AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu?

AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Miten tähän on tultu? Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon

Lisätiedot

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu 03.01.2017 12:27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet A Rehtorit 6 2 0 Parhalahti 32 14 14 Pirttikoski 18 11 10 Saari alakoululaiset 150 57

Lisätiedot

HE 32/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta

HE 32/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa

Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuollon XV kansalliset kehittämispäivät 25.11.2015 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Säädökset ja määräykset, hallituksen esitys ja eduskunta-asiakirjat

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Onko käännepisteitä tarjolla? Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tila kouluissa ja oppilaitoksissa

Onko käännepisteitä tarjolla? Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tila kouluissa ja oppilaitoksissa Onko käännepisteitä tarjolla? Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tila kouluissa ja oppilaitoksissa Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Kaakkois-Suomen ELY 30.10.2013 HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KOULUISSA JA OPPILAITOKSISSA

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa. Op 401 L taiteen perusopetuksesta 21.8.1998/633 1. Taiteen perusopetuksen tarkoitus. Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 3.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Viittomakielen Ohjaajat ry pyytää huomioimaan seuraavat kelpoisuusvaatimuksiin liittyvät

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö

Lausuntopyyntö Lausuntopyyntö OKM/65/010/2014 25.11.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM112:00/2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi ammatillisen koulutuksen,

Lisätiedot

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Sisältö Päivähoito-oikeuden muutokset Kotihoidon tuen puolittaminen Oppivelvollisuus Esiopetuksen velvoittavuus

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.

Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1. Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.2012 Kelahalli Suhde muuhun lainsäädäntöön Suhde erityislakeihin oltava selkeä Lakien

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Osaamisen ja ammattitaidon arviointi. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 11.-12.4. 2013 Soili Nevala

Osaamisen ja ammattitaidon arviointi. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 11.-12.4. 2013 Soili Nevala Osaamisen ja ammattitaidon arviointi Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 11.-12.4. 2013 Soili Nevala Sosiaali- ja terveysala opettajien kelpoisuusvaatimukset Sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (6) 847 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle opiskelijavalintarekisterilain ja koulutusta koskevien lakien sekä yhteishakuasetuksen muutoksesta HEL 2013-009462

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen murroksessa. Elise Virnes

Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen murroksessa. Elise Virnes Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen murroksessa Elise Virnes 9.6.2016 Opiskeluhyvinvoinnin ja opiskeluhuollon merkitys Eläketurvakeskuksen tutkimus 2011: Toimihenkilöistä vanhuuseläkkeelle suoraan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.9.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Tekninen vuoropuhelu 5.4.2016 Tarja Juppi, johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kepanen, sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijä Hankinnan

Lisätiedot

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Hyväksytty 30.12.2013 - lain soveltamisala ja tavoitteet - opiskeluhuollon kokonaisuus - yhteisöllinen opiskeluhuolto Turku 12.3.2014 Lain soveltamisala Kokoaa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio LUONNOS Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio LUONNOS Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio LUONNOS 16.11.2017 Lausuntoversio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSVAATIMUKSISTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Asian tausta

Lisätiedot

Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen

Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen Riitta Karhapää, Vates- säätiö ja Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja ammatillisten koulutusten kehittämistä.

Lisätiedot