Työnantajakyselyn tulokset Raportti 6/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työnantajakyselyn tulokset Raportti 6/2016"

Transkriptio

1 Työnantajakyselyn tulokset Raportti 6/2016 Tietoa varmasti löytyy hakemalla, mutta työllistymistä auttaisi, että jokin taho aktiivisesti tarjoaisi näitä työntekijöitä työmarkkinoille. Kysely luo pohjaa projektissa tehtävälle yritysyhteistyölle Työelämän tuoreet tuulet -projektin alkuvaiheessa kerätään tietoa työnantajien suhtautumisesta kehitysvammaisten ihmisten palkkaamiseen, sekä siitä millaisia tukimuotoja ja palveluita tarvittaisiin, jotta kehitysvammaisen ihmisen palkkaamista voitaisiin harkita ja uskallettaisiin kokeilla. Toteutimme huhti-toukokuussa 2016 työnantajille internetkyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää työnantajien näkemyksiä kehitysvammaisten työllistämisestä. Kysely toteutettiin alkusysäyksenä juuri alkaneelle projektillemme; toivoimme saavamme alkukartoituksen yrittäjien mielipiteistä kehitysvammaisten palkkatyösuhteiseen työllistämiseen liittyen. Lisäksi tulokset loivat pohjaa projektissa toteutettavalle yritysyhteistyölle. Työnantajakyselyn ja myöhemmin toteutettavilla haastatteluilla kerätyn tiedon pohjalta projektissa kootaan kehitysvammaisten työnhaun tueksi työnhakumalli, eli paketti hyvistä käytännöistä ja työkaluista, joilla voidaan helpottaa rekrytointiprosessia ja edesauttaa palkkatyösuhteiden syntymistä kehitysvammaisille ihmisille. Projektin aikana myös kehitysvammaisilta työnhakijoilta ja työvalmentajilta kerätään tietoa siitä, millainen työnhakumallin tulisi olla.

2 Kehitysvammaiset palkkatyössä Suomessa Kehitysvammaliiton (2015, 52) arvion mukaan 3000 Suomen työikäisestä kehitysvammaisesta voisi työskennellä palkkatyösuhteessa. Tällä hetkellä vain arviolta henkilöllä on palkkatyösuhde. Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan Suomessa oli yritystä vuonna 2013 pois lukien maa-, metsä- ja kalatalous. Palkkatyösuhteinen työllistyminen Kehitysvammaliiton arvioimalle 3000 kehitysvammaisen henkilön kohdalla ei lukujen valossa uskoisi olevan ongelma ottaen vielä huomioon, että valtaosa kehitysvammaisista työskentelee osa-aikaisissa työsuhteissa. Sosiaali- ja terveysministeriön (2013) raportissa kootaan yhteen tekijöitä, jotka vaikuttavat kehitysvammaisten työllistämiseen ja listataan asioita joita tulisi kehittää, jotta palkkatyösuhteita voisi muodostua nykyistä enemmän. Raportissa mainitaan räätälöityjen työpaikkojen vähäinen määrä, työnantajille tarjotun tuen lisäämisen tarve ja asiakkaiden aikaisempaa parempi toimintakyky, joka lisää kykyä ja halua hakeutua palkkatyösuhteiseen työhön. Kehittämistarpeita nähdään lisäksi seuraavissa asiakokonaisuuksissa; kuntien resursseissa toteuttaa mm. työhönvalmennusta, työtoiminnan kehittämisessä enemmän työelämään suuntaavaksi palveluksi sekä palkan ja eläkkeen yhteensovittamisen helpottamisessa. Palkkatyösuhteisen työn yleistymisen esteenä on lainsäädäntö, joka mahdollistaa nk. avotyösuhteisen työn yrityksissä. Tällöin tehdään työnantajan osoittamia työtehtäviä, mutta siitä maksetaan enimmillään 12 euron suuruinen päiväkohtainen työosuusraha eikä työssäkäynti kerrytä esimerkiksi eläkettä, sillä kyseessä ei ole palkkatyösuhde. Nykyisen lainsäädännön puitteissa on mahdollista, että avotyösuhteinen työ jatkuu pitkäaikaisesti. jatkuu pitkäaikaisesti. Avotyö on alun perin tarkoitettu väliaikaiseksi työkokeilujaksoksi, jonka jälkeen siirrytään palkkatyösuhteeseen, mikäli työntekijän työpanosta halutaan edelleen hyödyntää. Työnantajakyselyn metodi ja vastausprosentti Internetkyselylinkki lähetettiin 800:n yrityksen toimitusjohtajalle tai rekrytoinneista vastaavalle henkilölle sähköpostitse saatekirjeen kera. Kysely kohdennettiin projektin aiesopimuskumppaneiden toiminta-alueilla sijaitseviin yrityksiin, eli Helsingin, Järvenpään, Kouvolan, Seinäjoen ja Turun alueille ja ympäryskuntiin. Yritysten yhteystietoja kerättiin projektin työntekijöiden toimesta nk. vapaana hakuna sekä Synergiayritysyhteystietopalvelua käyttäen. Myös paikallisia yrittäjäjärjestöjä pyydettiin välittämään kyselyä jäsenyrityksilleen. Kysely laadittiin ja analysoitiin Survey Monkey - verkkokyselyohjelmistoa käyttäen.

3 Kyselytutkimukseen vastasi 45 henkilöä vastausprosentin ollessa 5.6%. Ottaen huomioon kyselyn kohderyhmän ammattiasema ja aihepiirin vieraus vastaajille, vastausprosenttiin oltiin tyytyväisiä. Kolmasosa vastanneista yrityksistä sijaitsi Uudellamaalla mikä on ymmärrettävää, sillä kaksi projektin viidestä taustatoimijasta, aiesopimuskumppani Validia ammattiopisto Järvenpäässä sekä projektin taustaorganisaatio Aula-työkotien Kannatusyhdistys Helsingissä sijaitsevat tällä alueella. Projektilta jatkoyhteydenottoa toivovia yrityksiä oli kahdeksan ja 28 vastaajista voisi kuvitella työllistävänsä kehitysvammaisen henkilön lähitulevaisuudessa. Yhteydenottoja toivottiin jokaiselta aiesopimuskumppanialueelta. Vastaajajoukossa on edustettuina usean eri toimialan yrityksiä, kuten vähittäiskauppa, viestintätoimisto, ohjelmistosuunnittelutoimisto, autohuoltamo, kodinhoito ja -hoivapalvelu, ravintola, päivähoito, talonrakennus, jätehuolto ja teatteri. Kyselyn tulokset ja johtopäätökset Kysely tavoitti 40 sellaista yritystä, jota aihepiiri kiinnosti, mutta jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta kohderyhmän työllistämisestä. Vain viidellä vastaajalla oli kokemusta kehitysvammaisen ihmisen työllistämisestä. Näistä kahdessa työskentely on ollut opintoihin liittyvä harjoittelujakso, kahdessa palkkatyösuhde. Yksi vastaajista ei tiennyt työsuhteen muotoa. Vastaajista 65% voisi työllistää yritykseen kehitysvammaisen henkilön lähitulevaisuudessa. Vastaajia pyydettiin myös kuvailemaan työtehtäviä ja työnkuvia, joita yrityksessä olisi tarjolla. Mainintoja saivat toimistotyö, varasto- ja myyntityö, asiakaspalvelutehtävät, tuotannon avustavat työtehtävät, ajoneuvojen pesu, kiinteistöhuolto ja avustavat keittiötyöt. Kaikkiaan viisi vastaajaa mainitsi työpaikalla olevat avustavat työtehtävät tällaisina töinä. Kolme vastaajista totesi, että työtehtävät olisivat hakijasta ja tämän taidoista riippuvaisia. Työnantajien vastaukset sisältävät positiivisen viestin; työnantajilla on halukkuutta työllistää kehitysvammaisia ja heillä on mielessä työnkuvia, joihin tarvitaan työntekijää. Vain viidellä vastaajalla ei ollut joko tällä hetkellä mielessään työtehtäviä tai taloudellisesta syystä mahdollisuutta työllistämiseen. Työllistämiseen positiivisesti suhtautuvien yritysten toimialat noudattavat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myös niitä aloja, joilla kehitysvammaiset tälläkin hetkellä työskentelevät palkkatyösuhteisessa työssä. Vesala ym. (2015, 34) ovat tutkineet kehitysvammaisten työllisyystilannetta vuosina Yleisimpiä työsuhteet ovat siivousalalla, pesuloissa ja keittiö-, kahvila- ja ravintola-alalla. Kehitysvammaisia työskentelee myös kaupan alan työtehtävissä, toimistotyössä sekä kokoonpano ja pakkaustöissä.

4 Yksilötasolla työllistymisessä lähdetään tietenkin liikkeelle työnhakijan osaamisesta ja omista toiveista. Vesalan ym. (2015, 55) tutkimuksessa erityisesti nuorilla, ammattitutkinnon suorittaneilla kehitysvammaisilla on tahto hakeutua palkkatyöhön ja työvalmentajat arvioivat heidän kohdallaan useammin olevan valmiuksia palkkatyösuhteiseen työllistymiseen. Pajunen ym. (2010, 8) selvittivät noin 300 kehitysvammaisen nuoren toiveita työhön liittyen. Eniten mainintoja sai työllistyminen ravintolaan, kiinteistöhuoltoon, kuljetuspalveluihin ja siivousalalle. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa todettiin, että vastaajilla oli kiinnostusta laajaalaisesti erilaisiin työtehtäviin, kuten kaikilla muillakin. Vastaajista 85% ilmoitti palkan olevan tärkeä tekijä työssä. Työnantajakyselyyn vastanneiden ammattialoista löytyvät kaikki edellä mainitut Pajusen ym. (2010) tutkimuksessa esiin tulleet työllistymisalat. Tämän kyselyn perusteella työnantajien kuvaamat työtehtävät tuntuvatkin kohtaavan kehitysvammaisten nuorten toiveiden kanssa. Nämä seikat puoltavat palkkatyösuhteisen työn lisäämisen tavoitetta ja kuntatasolla kehitysvammaisten työtoiminnan uudistamista, jos palveluita halutaan kehittää palvelunkäyttäjien toiveiden mukaan. Kehitysvammaiset ovat useimmiten kunnan tai palveluntuottajan toiminnan piirissä ja tarvitsevat tukea työllistymishaaveidensa toteuttamisessa. Ne vastaajista, jotka eivät koe lähitulevaisuudessa kehitysvammaisen henkilön työllistämisen olevan mahdollista kertoivat syyksi ensisijaisesti sen, ettei yrityksessä ole kehitysvammaiselle henkilölle soveltuvia työtehtäviä. Muutama totesi, ettei perehdyttämiseen ole riittävästi aikaa ja yrityksen taloudellinen tilanne ei rekrytointeja salli. Yrityksessä, joka nojaa vahvaan ja spesifiin asiantuntijuuteen ja jossa kaikki tämän ulkopuolelle jäävä toiminta on ulkoistettu, tehtävänkuvien muodostaminen kehitysvammaiselle henkilölle on varmasti vähintäänkin haastavaa. On kuitenkin mahdollista, että yrityksessä on työtehtäviä, jotka kuuluvat hiukan kaikille mutta eivät oikeastaan kenellekään. Tällaisesta lähtökohdasta käsin lähti liikkeelle vuosina toteutettu Ratko-hanke, jossa kehitettiin osatyökykyisten työllistämisen tueksi työkalu, jonka avulla voidaan luoda jo yrityksessä työskentelevien henkilöiden ydintehtävien laitamilta ja työpaikan tekemättömistä töistä työnkuva osatyökykyiselle henkilölle. Tämän tyyppinen työnkuvien muodostaminen ja henkilön rekrytointi edellyttävät työyhteisöltä sitoutuneisuutta uuden työntekijän vastaanottamiseen, työnkuvan ymmärtämiseen ja osatyökykyisyyden mahdollisesti mukanaan tuomiin rajoitteisiin. Kehitysvamman vuoksi työtehtävien selkeys ja asioiden kertaaminen ovat avainasemassa työtehtäviin perehtymisessä. Myös työvalmentajan tukea suositellaan vahvasti, jotta työllistämisprosessi onnistuisi (Pikkusaari 2011, 82).

5 Yrityksiltä kysyttiin valmiissa vastausvalikossa, mitkä seikat mahdollistaisivat kehitysvammaisen henkilön työllistämisen. Eniten työnantajia motivoivat työntekijän palkkaamiseen sopivan ihmisen ja työtehtävän kohtaaminen sekä palkkatuki tai muu taloudellinen työllistymistuki. Myös yhteiskuntavastuun kantaminen ja työsuhteen aloittaminen työkokeilulla koettiin tärkeäksi. Työvalmentajan tarjoama tuki rekrytointiprosessin ja työnteon aikana sai myös mainintoja, mutta vähemmän kuin edelliset vaihtoehdot. Tämä johtuu oletettavasti siitä, että yrittäjät tuntevat työvalmentajan toimenkuvaa ja asiantuntemusta rekrytoinnissa ja työtehtävissä tukemisessa vielä verraten vähän. Ala-Kauhaluoma ja Härkäpää (2006, 49, 72) selvittivät tutkimuksessaan työnantajan näkökulmasta heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämistä yksityisellä sektorilla. Työnantajat kuvasivat työllistämistä eniten vaikeuttavan työnhakijan pätevyyden arviointi. Myös riittämätön ohjaus, neuvonta ja henkilökohtainen tuki työnantajalle tai esimiehelle sai mainintoja. Ala-Kauhaluoman ja Härkäpään (2006) tutkimustulos tuo esiin, että työvalmentajille riittää työnsarkaa, sillä kuvatut haasteet kuuluvat juuri heidän ydinosaamisalueeseensa. Kyselyn suurin löydös on, että yrittäjät eivät koe tietävänsä tarpeeksi kehitysvammaisen työllistämisestä. Erityisen hyvin tämä kävi ilmi, kun kysyttiin, tietääkö vastaaja mihin tahoon omalla paikkakunnalla voisi olla yhteydessä rekrytointiprosessin käynnistämiseksi. Vastaajista 83% ei tiennyt mihin ottaa yhteyttä. Valtaosa, 65% vastanneista työnantajista totesi, ettei kehitysvammaisen henkilön palkkaamiseen liittyen ole saatavilla riittävästi tietoa. 100 Työnantajakyselyyn vastanneiden tietopohja kehitysvammaisen työllistämiseen liittyen % ,5 39,5 Onko kehitysvammaisen henkilön palkkaamiseen liittyvistä asioista mielestänne saatavilla riittävästi tietoa? Ei 81,2 12,8 Tiedättekö mihin tahoon paikkakunnallanne ottaa yhteyttä jos haluaisitte rekrytoida kehitysvammaisen henkilön? Kyllä n=42

6 Minulla ei ole mitään käsitystä mistä voisin kehitysvammaisen meille palkata. Vastaajat toivoivat lisätietoa julkisen keskustelun kautta sekä saavansa tietoonsa selkeän tahon, joka työntekijäjoukon työllistämisestä vastaa. Eräs vastaaja tiivisti sen, miten asiasta kannattaisi jatkossa tiedottaa seuraavasti: Positiivisia esimerkkejä ja kannustavaa tietoa siitä, miten käytännön asiat hoidetaan. Vastaukset tuovat työnantajien sanoin esiin sen, että tietoa ja työntekijöitä tulee aktiivisesti markkinoida yrityksille. Toteuttamallamme keveällä kyselytutkimuksella saimme kahdeksan yrityskontaktia, jotka ovat kiinnostuneita jatkokeskusteluista lisätiedon saamiseksi ja tuoneet esiin, että voisivat lähitulevaisuudessa palkata kehitysvammaisen henkilön. Tämä antaa positiivisen viestin työnantajien rekrytointitarpeista ja asenteista kehitysvammaisia kohtaan. Kehitysvammahuollossa työ- ja päivätoiminnan uudistaminen on yksi tärkeimmistä kehittämiskohteista. Alan etujärjestöt ovat toistuvasti todenneet tämän tarpeen ja valtiohallinnon tasolla Teos-työryhmä on antanut omat suosituksensa asiassa. Työryhmän suositus on, että sosiaalihuollon työikäisille tarkoitetut työllistymistä tukeva toiminta, työtoiminnat sekä pääosa päivätoiminnoista koottaisiin samaan erityislakiin. Tällä hetkellä tilanne on se, että eri toiminnot ovat eri lakien piirissä, mikä tekee järjestelmästä hankalan sekä toteuttaa että uudistaa (TEOS 2016.).

7 LÄHTEET: Ala-Kauhaluoma M & Härkäpää K (2006) Yksityinen palvelusektori heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä, Työpoliittinen tutkimus 312, Helsinki: Työministeriö. Hietala O, Sippola A, Riipinen M, Lampinen P, Nevalainen M (2013) Kaikille sopiva työ ja työyhteisö. < Pajunen T., Vuorenpää K., Nikula L., Österlund K., Mäenpää M., Ahlstén M. & Seppälä H Työllä osallisuutta? Yhteisvastuu hankkeiden loppuraportti. Pikkusaari, S (2012) Työ(hön)valmennus on taitolaji. URL< Luettu TEOS-työryhmän keskeisiä linjauksia URL < Luettu Vesala H toim., Klem S & Ahlstén M. Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne Kehitysvammaliiton selvityksiä 9/2015.

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta.

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta. Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta www.eksote.fi Onko yrityksessäsi työtehtäviä, jotka ovat vailla tekijää ja niiden tekemiseen menee vain muutama tunti päivässä? Olisivatko lisäkädet tarpeen

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA RAPORTTI.5.5 KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA Rinnekoti-Säätiö Rinnekodintie, 98 Espoo etunimi.sukunimi@rinnekoti.fi (9) 855 (6) Kyselyn perustiedot

Lisätiedot

Tuula Poikonen. Etappeja matkan varrelta

Tuula Poikonen. Etappeja matkan varrelta Tuula Poikonen 2.12.2016 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut Etappeja matkan varrelta 2 1994 suunnitelma ja sosiaalilautakunnan päätös tuetun työllistymisen (avotyö!) kehittämisestä tausta

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Yksityinen palvelusektori heikoimmassa työmarkkinaasemassa olevien työllistäjänä

Yksityinen palvelusektori heikoimmassa työmarkkinaasemassa olevien työllistäjänä Yksityinen palvelusektori heikoimmassa työmarkkinaasemassa olevien työllistäjänä Kristiina Härkäpää Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutussäätiö Ala-Kauhaluoma M & Härkäpää K (2006), Työpoliittinen

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN ARVIOINTIHAASTATTELUT OSATYÖKYISILLE TYÖPAJA-ASIAKKAILLE. Yhdessä hyvä OTE -hanke Kymenlaakso

HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN ARVIOINTIHAASTATTELUT OSATYÖKYISILLE TYÖPAJA-ASIAKKAILLE. Yhdessä hyvä OTE -hanke Kymenlaakso HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN ARVIOINTIHAASTATTELUT OSATYÖKYISILLE TYÖPAJA-ASIAKKAILLE Yhdessä hyvä OTE -hanke Kymenlaakso 06.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TIIVISTELMÄ 3 2. HAASTATTELUJEN TARKOITUS 4 3. HAASTATTELUJEN

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet Harri Hietala VATES-säätiö Työkyvyttömyyseläkeläiset Työkyvyttömyyseläkeläisiä 260 000 1) Työuraan perustuvaa eläkettä saa reilut 200

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (5) Päätöshistoria 22.04.2014 469 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan

Lisätiedot

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset VATES-säätiö Vammaisten potentiaali työhön Työikäisiä vammaisia 220 000 1) Töissä (vapaaehtoistyö mukana) 15-20 % noin 40 000 Lisäksi haluaisi töihin

Lisätiedot

Kehitysvamma ei ole työllistymisen este

Kehitysvamma ei ole työllistymisen este Kehitysvamma ei ole työllistymisen este Työllisyyden edistämistyö Kehitysvammaliitossa 1993-2018 Kehitysvammaliitto Simo Klem VATES-säätiön avoimet ovet 28.2.2018 Työllistymisen edistäminen on ollut pitkään

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta

Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta Kristiina Leppänen 3.12.2014 Opinnäytetyö kevät 2014 Sosiaalialan

Lisätiedot

MAHDOLLISTA! - Pieni opas työnantajalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi

MAHDOLLISTA! - Pieni opas työnantajalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi MAHDOLLISTA! - Pieni opas työnantajalle Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi Kiitos yhteistyöstä työnhakukurssilaisillemme, työvalmentajaverkostoille, ja kaikille

Lisätiedot

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?

Lisätiedot

Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy

Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet 1.11.2018 Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy SATAOSAA maakunnallinen kokeilu Satakunnan mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Osa hallituksen

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten

Lisätiedot

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 1 Sisältö Valmistu töihin! valtakunnallisen kyselyn päätulokset Lukiolaiset ja työelämä koottuja tuloksia lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmista Kyselyn toteutus: Valmistu

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa

Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa Vantaan kaupunki Elina Patana 7.3.2016 Elinvoimaohjelman 2014-2016 painopisteet 1. Yrityspalveluiltaan ylivoimainen 2. Edelläkävijä

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta

Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Työtoiminnasta

Lisätiedot

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

31.3.2011/ Niina Laitinen

31.3.2011/ Niina Laitinen 31.3.2011/ Niina Laitinen Tutkimus tehdään Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut toteutettiin huhtikesäkuussa sekä syyskuun aikana 2010 Kohderyhmänä

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

OPPILAITOS-YRITYSYHTEISTYÖN HAASTEITA JA MAHDOLLISUUKSIA

OPPILAITOS-YRITYSYHTEISTYÖN HAASTEITA JA MAHDOLLISUUKSIA OPPILAITOS-YRITYSYHTEISTYÖN HAASTEITA JA MAHDOLLISUUKSIA SHAKE INNOVAATIOKOKEILUJEN UUSI MALLI Yrittäjyyskasvatuspäivät Oulu 2017 Maisa Kantanen 19.9.2017 Case-paperin tavoite Tuoda esille Etelä-Savolaisten

Lisätiedot

MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI

MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Niina Laitisen opinnäytetyö

Niina Laitisen opinnäytetyö Niina Laitisen opinnäytetyö Työnantajien suhtautuminen mielenterveyskuntoutujien työllistämiseen Millaista tietoa ja tukea työnantajat tarvitsevat työllistämiseen? Kuntoutujat takaisin työpolulle 9.5.2012

Lisätiedot

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Tutkimus tehtiin Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 8/ (5) Stadsfullmäktige Kj/

Helsingfors stad Föredragningslista 8/ (5) Stadsfullmäktige Kj/ Helsingfors stad Föredragningslista 8/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 28.04.2014 505 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Kyselyaika: 9. 20.2.2015 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville Tampereen kauppakamarin jäsenorganisaatioille: 1 118 (jäseniä yht.

Lisätiedot

Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 17.2.2014

Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 17.2.2014 Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 7.2.204 Epilepsiaa sairastavien työllisyysongelmien tunnistaminen oikea työllistämisinterventio. Ei ongelmia: kohtaukset ovat

Lisätiedot

Palkkaa mut! Mitä kunta voi tehdä edistääkseen kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatöihin?

Palkkaa mut! Mitä kunta voi tehdä edistääkseen kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatöihin? Palkkaa mut! Mitä kunta voi tehdä edistääkseen kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatöihin? Kuntamarkkinat 14.9 Tea Kairi 1 9/7/2016 Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne 2013-2014 Suomessa

Lisätiedot

Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Työhönvalmennuksen prosessikortit Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tähän raporttiin on koottu alustavasti tuloksia kyselystä, jossa selvitettiin yritysten käsityksiä vammaisten ja osatyökykyisten

Lisätiedot

Baana pähkinänkuoressa

Baana pähkinänkuoressa BAANA-hanke Baana pähkinänkuoressa Tavoite: Luoda maahanmuuttajille konkreettisia väyliä työelämään ja yrittäjyyteen yhteistyössä muiden kentän toimijoiden kanssa. Mahdollistaa kahdensuuntaista integraatiota

Lisätiedot

SUJUVAT SIIRTYMÄT OHJAUKSEN TEEMASEMINAARI. Osatyökykyisyys osana koulutusta ja työllistymisen tukemista. Helsinki 2.5.

SUJUVAT SIIRTYMÄT OHJAUKSEN TEEMASEMINAARI. Osatyökykyisyys osana koulutusta ja työllistymisen tukemista. Helsinki 2.5. SUJUVAT SIIRTYMÄT OHJAUKSEN TEEMASEMINAARI Osatyökykyisyys osana koulutusta ja työllistymisen tukemista Helsinki 2.5.2016 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä, henkilöstöä

Lisätiedot

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut 1 Mitä työhönvalmennus on? 1990-luvun puolivälistä lähtien

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu

YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Niina Turunen, Timo Pesu OTE-kärkihankeen kuvaus Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE -kärkihanke tavoittelee muutosta

Lisätiedot

Kysely kehitysvammaisten työntekijöiden työvalmentajille

Kysely kehitysvammaisten työntekijöiden työvalmentajille Kysely kehitysvammaisten työntekijöiden työvalmentajille Syksy 2016 Kooste vastauksista Työelämän tuoreet tuulet projektissa (RAY 2016-2018) kartoitetaan ja selvitetään mitkä seikat vaikuttavat kehitysvammaisten

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Osa-aikaisista osaavaa työvoimaa työnantajatutkimus Kaakkois-Suomessa

Osa-aikaisista osaavaa työvoimaa työnantajatutkimus Kaakkois-Suomessa Osa-aikaisista osaavaa työvoimaa työnantajatutkimus Kaakkois-Suomessa Työnantajakysely osatyökykyisten palkkaamisesta (ns. kysyntätekijät) Kyselyn otoksessa mukana kaikki vuonna 2016 TEpalveluiden kautta

Lisätiedot

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät?

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Patrik Tötterman FT, PsL Erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö OTE-hanke, virkamiesryhmä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta Ei

Lisätiedot

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Uudenmaan alueen TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERKOSTOPÄIVÄ 11.11.2014, Validia Ammattiopisto, Nina Orlo, Vakuutuskuntoutus VKK Vakuutuskuntoutus VKK vuonna 1964 perustettu tapaturma-,

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi

MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi Kiitos yhteistyöstä työnhakukurssilaisillemme, työvalmentajaverkostoille, ja kaikille

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAT - MOTIVOITUNUTTA TYÖVOIMAA

MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAT - MOTIVOITUNUTTA TYÖVOIMAA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAT - MOTIVOITUNUTTA TYÖVOIMAA Hyviä kokemuksia työnantajan palveluohjauksesta Kaarina Latostenmaa, projektipäällikkö Satakunnan ammattikorkeakoulu Joka päivä viisi nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista Yritysyhteistyötutkimus 2014 Julkinen yhteenveto tutkimusraportista 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten tarjoamista

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Monikulttuuriset yritykset

Monikulttuuriset yritykset Monikulttuuriset yritykset 23.11.2017 Projektijohtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamari markku.lahtinen@chamber.fi Twitter: @Fondeo COME www.come2.fi Kauppakamari Perustettu 1917 Keskuskauppakamari

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Vammaiset ja pitkäaikaissairaat ihmiset kuntien työllistämispalveluissa

Vammaiset ja pitkäaikaissairaat ihmiset kuntien työllistämispalveluissa Vammaiset ja pitkäaikaissairaat ihmiset kuntien työllistämispalveluissa Vaikeasti työllistyvät kunnissa -seminaari VATES-säätiö Simo Klem 18.1.2011 Vates-säätiön selvitys Askel-hankkeessa Arvioitiin vammaisten

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen

Lisätiedot

Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus

Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus Talentian selvitys 2017 Työ on mielenkiintoista, monipuolista ja sopivasti haastavaa. Työ on sovitettavissa yksityiselämään työmatkan ja -ajan, palkkauksen ja kuormittuvuuden

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Työkyvyn arviointi kun asiakkaalla on oppimisen vaikeus tai kehitysvamma Kainuun opisto, Paltamo Riitta Kaivola, koulutusjohtaja Jari Keisu, työelämäasiantuntija

Lisätiedot

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta.

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta. Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta www.eksote.fi Onko yrityksessäsi työtehtäviä, jotka ovat vailla tekijää ja niiden tekemiseen menee vain muutama tunti päivässä? Olisivatko lisäkädet tarpeen

Lisätiedot

Työkykyyn panostaminen kannattaa?

Työkykyyn panostaminen kannattaa? Työkykyyn panostaminen kannattaa? Työvoimaa kuntoutujista kaikki voittaa Harri Hietala VATES-säätiö Tarvetta työvoimalle? Elatussuhde 1,6 Elatussuhde lasten, vanhusten ja ei-työllisten määrä suhteessa

Lisätiedot

KOKEMUKSIA JA TUTKIMUSTIETOA YRITYSYHTEISTYÖN HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ VÄLITYÖMARKKINOILLA

KOKEMUKSIA JA TUTKIMUSTIETOA YRITYSYHTEISTYÖN HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ VÄLITYÖMARKKINOILLA KOKEMUKSIA JA TUTKIMUSTIETOA YRITYSYHTEISTYÖN HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ VÄLITYÖMARKKINOILLA Tutkimusjohtaja Mikko Kesä I p. 358 400 203 494 I mikko.kesa@innolink.fi I Omat kokemukset mm. Vaikeasti työllistettävien

Lisätiedot