SATAOSAA työhönvalmennus
|
|
- Tyyne Pesonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää toimintamallia. Tavoitteena on parantaa osatyökykyisten elämänlaatua, työllistymistä ja osallisuutta. Osana tätä hanketta olemme kehittämässä myös työhönvalmennusta Satakunnassa. Lähetämme tässä Sinulle kyselyn, jonka avulla kartoitamme työ - ja työhönvalmentajien tehtävissä toimivien valmentajien tilannetta Satakunnassa. Kyselyn avulla keräämme tietoa valmennustyötä tekevien henkilöiden alueellisesta sijoittumisesta, tehtäväkuvista, osaamisesta ja koulutustarpeista. Hankkeen yhtenä tavoitteena on tukea työ- ja työhönvalmentajien tasavertaista saatavuutta maakunnassa sekä lisätä ammatillista osaamista. Osatyökykyisten parissa työskentelevien ammattilaisten osaamisen tueksi järjestetään vuonna 2018 koulutuksia, joilla pyritään kehittämään ammattitaitoa sekä edistämään verkostoitumista. Mielipiteesi ovat meille tärkeitä ja auttavat kehittämään Satakuntaan sote-uudistusta varten parhaan mahdollisen toimintamallin työhönvalmennuksen osalta. Vastaathan kyselyyn mennessä. Vastaukset käsitellään anonyymisti. Kiitos ajastasi ja ajatuksistasi. Haluamme mielellämme keskustella kanssanne työhönvalmennuksen kehittämisestä. Yhteystiedot projektisuunnittelija Tarja Mannila, p projektisuunnittelija Tero Mäkinen p etunimi.sukunimi@pori.fi
2 1. Työskentelypaikkakuntani? Voit valita useamman vaihtoehdon Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Harjavalta Kokemäki Huittinen Eurajoki Eura Säkylä Rauma Pori Ulvila Nakkila 2. Nykyinen ammattinimikkeesi työhönvalmentaja työvalmentaja uravalmentaja työtoiminnan ohjaaja kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja työpajaohjaaja jokin muu, mikä 3. Sukupuoli nainen mies muu
3 4. Ikäsi? Valitse sopivin vaihtoehto alle 25 vuotta vuotta vuotta vuotta yli 56 vuotta 5. Taustakoulutuksesi - valitse ylin suorittamasi tutkinto peruskoulu/kansakoulu toisen asteen tutkinto (ammattiopisto tai ylioppilas) opistoasteinen / alempi korkeakoulututkinto ylempi korkeakoulututkinto 6. Oletko suorittanut työvalmentajan erikoisammattitutkinnon kyllä ei
4 7. Valitse seuraavista ne asiakasryhmät, joiden kanssa työskentelet nykyisessä työtehtävässäsi. Voit valita useita vaihtoehtoja. nuoret, alle 25 vuotiaat vammaispalveluiden asiakkaat pitkäaikaistyöttömät työttömät työnhakijat ammatilliset kuntoutujat ammatin vaihtajat / uudelleen koulutettavat neuropsykologisista häiriöistä kärsivät asiakkaat oppilaitoksesta vastavalmistuneet maahanmuuttajat joku muu ryhmä, kuvaile seuraavassa kysymyksessä asiakasryhmä 8. Kuvaile muut asiakasryhmät 9. Toimintaympäristö, jossa pääasiallisesti teet valmennustyötä? Voit valita useamman vaihtoehdon. asiakkaan työpaikka työtoiminta työpaja ammatillisen oppilaitoksen palvelut toimisto jossain muualla, kuvaile seuraavan kysymyksen kohdalla toimintaympäristöä
5 10. Kuvaile muut toimintaympäristöt 11. Työskenteletkö julkisella sektorilla yksityisellä sektorilla järjestössä 12. Asiakasmääräsi on Suunnittelu ja työote
6 13. Mitkä seuraavista tehtävistä ja väittämistä kuvaavat valmennustyötäsi. Voit valita useampia vaihtoehtoja. Arvioi miten seuraavat väittämät toteutuvat valmennustyössäsi: Aina Usein Toisinaan Harvoin koskaan Ei En osaa sanoa Työelämään tähtäävien suunnitelmien laatiminen yhdessä asiakkaan kanssa Valmennuksessa asiakas asettaa itse tavoitteensa Osa valmennuksesta tapahtuu asiakkaan työympäristössä / työpaikalla Keskitän työvalmennuksessa huomioni lähinnä asiakkaan resursseihin ja tulevaisuuden vaihtoehtoihin Asiakastyöhön liittyvien yhteenvetojen ja raporttien kirjoittaminen Valmentajana ohjaan asiakasta itsenäiseen ja omatoimiseen työskentelyyn omien tavoitteiden saavuttamiseksi Annan asiakkaalle tukea ja ohjausta myös arkielämän tilanteissa Minulla on riittävästi aikaa tehdä moniammatillista yhteistyötä 14. Kuvaile, mitkä asiat ja tekijät motivoivat mielestäsi parhaiten asiakasta Taitojen ja työvaihtoehtojen kartoitus
7 15. Arvioi miten väittämät toteutuvat työssäsi Aina Usein Toisinaan Harvoin koskaan Ei En osaa sanoa Asiakasta kuullaan aina yhteistyötä tehdessä Osaan tehdä moniammatillista yhteistyötä Arvioin asiakkaan työ- ja toimintakykyä tähän tarkoitukseen soveltuvalla mittarilla Otan itse yhteyttä työnantajiin Yhteistyö työnantajiin on luontevaa Tunnen mielestäni melko hyvin oman alueeni työmarkkinatilanteen, paikallisen elinkeinoelämän mahdollisuudet ja työllistävät alueelliset työpaikat Teen asiakkaalle osaamis- ja vahvuuskartoituksen 16. Asiakkaan osaamisen tunnistamisessa käytän seuraavaa menetelmää 17. Työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa käyttämäni mittari Tuki työpaikan etsimiseen
8 18. Arvioi miten seuraavat väittämät toteutuvat työssäsi Aina Usein Toisinaan Harvoin koskaan Ei En osaa sanoa Olen viikottain yhteydessä työnantajiin harjoittelu-/ työpaikan löytymiseksi asiakkailleni Työskentelyalueellani on potentiaalisia palkkatyö- ja harjoittelupaikkoja tarjoavia työnantajia Asiakas etsii soveltuvan harjoittelu-/työpaikan Valmennan asiakasta työhaastatteluun Osallistun asiakkaan kanssa työhaastatteluun Ohjaan asiakasta työnhaun asiakirjojen laatimisessa 19. Arvioi nykyinen potentiaalisten palkkatyö- ja harjoittelupaikkoja tarjoavien työnantajakontaktiesi lukumäärä. Tuki työpaikalla ja seuranta
9 20. Arvioi miten seuraavat väittämät toteutuvat työssäsi Aina Usein Toisinaan Harvoin koskaan Ei En osaa sanoa Autan työnantajaa palkkatuki- ja työharjoittelulomakkeiden täyttämisessä Ohjaan ja opetan asiakasta hänen harjoittelu- ja työpaikallaan Tuen, neuvon ja opastan työyhteisöä asiakkaan tuloon työpaikalle Käyn työpaikalla keskustelemassa asiakkaan ja työnantajan kanssa tilanteesta Arvioin työpaikalla asiakkaan taitoja ja työkykyä Asiakkaan työharjoittelun/työsuhteen päätyttyä ohjaan asiakkaan tarvittaessa sopivaan palveluun Yleensä vastaan asiakkaan valmennusprosessista sen aloituksesta valmennuksen päättymiseen saakka Teen tarvittaessa asiakastyössäni kotikäyntejä 21. Mainitse jokin asiakastyöhösi liittyvä hyvä käytäntö tai toimintatapa, jonka olet kokenut työssäsi erityisen hyödylliseksi
10 22. Miten toivoisit työhönvalmennusta kehitettävän tulevaisuudessa? 23. Mistä aiheesta haluaisit saada lisäkoulutusta? 24. Mitä muuta haluaisit kertoa meille - vapaan palautteen voit antaa tässä
VALMENTAJAKYSELY. Yhteenveto vastauksista. Tarja Mannila ja Tero Mäkinen.
VALMENTAJAKYSELY Yhteenveto vastauksista Tarja Mannila ja Tero Mäkinen etunimi.sukunimi@pori.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTATIEDOT... 1 1.1. Koulutustausta, ikäjakauma ja alueellinen sijoittuminen Satakunnassa...
KUNTAKOMMENTIT TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISEKSI
KUNTAKOMMENTIT TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISEKSI Raportti vastauksista Tero Mäkinen ja Tarja Mannila etunimi.sukunimi@pori.fi Sisällysluettelo 1. TAUSTA... 1 2. TULOKSET... 1 3. YHTEENVETO MITEN KYSELYN
KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut
Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut
KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT
KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa
SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa Sari Ljungman, projektisuunnittelija SATAOSAA Tiia Nieminen,
Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE
Perusturva Bia Kaski 27.10.2016 Lausuntopyyntö 1 (2) Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE 2017 2019 Porin perusturva on valmistellut ja toiminut hallinnoijana Ohjaamo Satakunta nimisessä
Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Syrjäytetty Nuori? 9.10.2013 Avaus ulkopuolisuuskeskustelun näkökulmasta Ungas levekår koulutuksen ulkopuolella työelämän ulkopuolella sosiaalinen ulkopuolisuus taloudellinen ulkopuolisuus Terveydellinen
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä
Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi
LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi joulukuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
SATAKUNNAN SÄHKÖINEN VALMENNUSPAIKKAREKISTERI
SATAKUNNAN SÄHKÖINEN VALMENNUSPAIKKAREKISTERI Raportti vastauksista Niina Tammi ja Mari Takala etunimi.sukunimi@pori.fi Sisällysluettelo. TAUSTA... 0. Taustaa valmennuspaikkarekisterin tarpeelle tulevaisuudessa...
Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu
KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS Valo-valmennus vammaispalveluihin TAUSTAA Tavoitteena oli viedä Valo-valmennuksen toimintamalli osaksi
Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus
Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta
Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömien määrä laski hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan
Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,
Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010
Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä Anu Laasanen 29.9.2010 Toiminta-ajatus 2011 Töihin!-palvelun tarkoituksena on yrityksissä, kunnissa ja järjestöissä asiakaslähtöisen työhönvalmennuksen toteuttaminen.
Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus
Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa
SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN
Kehitysvammaisten Suuri Ristiretki, jolla tuodaan Myötätuulta Satakuntalaisille päättäjille, jotta heillä olisi enemmän rohkeutta tehdä viisaita päätöksiä. Viestin tarkoitus on myös lyödä rumpua Satakunnan
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129
Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20
TE-toimiston palvelut
TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus
Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista
Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän
Kuntaraportti Siikainen. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Siikainen Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Kuntaraportti Eurajoki. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Eurajoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Kuntaraportti Nakkila. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Nakkila Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Kuntaraportti Huittinen. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Huittinen Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Kuntaraportti Eura. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Eura Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011
Töihin!-palvelu Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin! palvelu on toimija työnantajan, asiakkaan ja työhallinnon välillä Perustehtävä Toiminnan tarkoituksena on yrityksissä,
Kuntaraportti Rauma. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Rauma Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
Satakuntalaisten lasten ja nuorten hyvinvoin6katsaus. Syksy 2013
Satakuntalaisten lasten ja nuorten hyvinvoin6katsaus Syksy 213 Keskeiset havainnot satakuntalaisista nuorista ja heidän hyvinvoinnista 1. Satakunnan nuoret 2. Terveys Satakunnassa on yhteensä 71514 alle
Kuntaraportti Merikarvia. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Merikarvia Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
Kuntaraportti Pomarkku. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Pomarkku Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Kuntaraportti Ulvila. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Ulvila Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia
Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja
Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena
Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Uudenmaan alueen TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERKOSTOPÄIVÄ 11.11.2014, Validia Ammattiopisto, Nina Orlo, Vakuutuskuntoutus VKK Vakuutuskuntoutus VKK vuonna 1964 perustettu tapaturma-,
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,
Satakunta Lasten ja nuorten maakunta
Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme
Avustushakemus: Hankeavustus
Avustushakemus 1 (9) Lähetetty 31.03.2017 15:46 Avustushakemus: Hankeavustus Nimenkirjoittaja Järjestön nimi MILJA ANNIKA KARJALAINEN SATAKUNNAN YHTEISÖT RY Järjestönumero 7409 Käyttötarkoitus Järjestötoiminnan
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 180 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 16,2 Luvia 12,6 Eurajoki 10,6 Rauma 14,1 Siikainen 16,6 Nakkila
Lukuvuonna opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2018
Lukuvuonna 2017-2018 opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2018 Yhteenveto sijoittumiskyselyn tuloksista - Perustutkinnot - Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot - Valmentava koulutus
KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen
KAIKU Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 22.3.2016 Sanna Saastamoinen Kenelle? 1. Joensuulaisille, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumiseen tukea tarvitsevat sosiaalisen osallisuuden
Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008
Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Satakunnan kuntien työllisyydenhoidon nykytila
MUUTOS 24! Välityömarkkinat ja kuntien työllisyydenhoito Satakunnassa: Satakunnan kuntien työllisyydenhoidon nykytila 2.9.2013, Rauma Mikko Kesä, tutkimusjohtaja T A U S T A Innolink toteutti vuonna 2010
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 12 260 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 14,4 Eurajoki 8,8 Siikainen 13,9 Honkajoki 10,1 Kankaanpää Jämijärvi
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Elokuussa 13 530 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,3 Luvia 10,3 Eurajoki 9,3 Rauma 12,4 Siikainen 15,2 Nakkila 12,9
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,2 Luvia 12,1 Eurajoki 9,4 Rauma 13,8 Siikainen 17,1 Nakkila 13,9
Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta
Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Kristiina Härkäpää Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto 2011 1 Työvalmennuksen nykytila ja kehittämistarpeet (2009-12) rahoittajina
Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen
Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen 9.5.2016 Jouni Vataja 1.1. 31.12.2015 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu 32 476 turvapaikanhakijaa, joista Irakilaisia 63 % 20 485 Afganistanilaisia 16 %
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Toukokuussa 13 150 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,0 Luvia 10,4 Eurajoki 8,5 Rauma 12,2 Siikainen 15,8 Nakkila 12,7
SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00
SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli
KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS
KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS 20.6.2018 1 KP OTE toimintamalli Tuki työllistymiseen ja työssä pysymiseen Työn etsintä Perus- tai intensiivinen työhönvalmennus Pitkäkestoinen tuki työssä
Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri
Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus
Työhönvalmennuksen prosessikortit
Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen
Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän
Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?
PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA
PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin
Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,9 Luvia 12,2 Eurajoki 9,3 Rauma 13,6 Siikainen 18,9 Nakkila
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 14 100 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,6 Eurajoki 10,4 Siikainen 16,6 Honkajoki 13,5 Kankaanpää Jämijärvi
PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA
PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen
Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
Hankkeita vuotiaille kouvolalaisille
Hankkeita 15-29-vuotiaille kouvolalaisille Hyödynnä eri hankkeiden tarjoamat mahdollisuudet! Hankkeet tarjoavat mm. tietoa ja ohjausta työllistymiseen, liikuntaan ja terveyteen sekä arjen askareisiin,
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Lokakuussa 14 630 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 16,1 Luvia 11,7 Eurajoki 9,0 Rauma 11,7 Siikainen 17,3 Nakkila 13,5
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Työnhakijan monialainen palvelu
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Työnhakijan monialainen palvelu Työnhakijan monialaisen palvelun malli Palveluohjaus (palveluneuvonta ja monialainen yhteistyö) Työllistymispotentiaalin
Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä
Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet
TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan
Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä
Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä 2019-2020 JS 13.12.2018 1 550:n työttömän henkilön työllistymisen tukeminen 35% työllistyy tai pääsee tutkintotavoitteiseen koulutukseen 50:n
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Satakunnan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 12 900 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,3 Eurajoki 9,4 Rauma 11,4 Siikainen 14,6 Nakkila 12,2 Harjavalta
Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.
TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula
TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan
Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa
TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2018 Päivitetty 7.8.2017 Koordinaattorin tehtävät: - Asiakasneuvonta ja koordinointi sukupolven- ja omistajanvaihdosasioissa - Omistajanvaihdosteeman koulutus- ja tietoiskutilaisuuksien
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN
15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190
AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi
AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön 1.9.2018 28.2.2021 Satu Helmi 22.5.2019 AMKista uralle uraseurantatiedot käyttöön Tavoitteena on luoda YO-sektorin kaltainen toimintamalli alumnien työuran seuraamiseksi.